Innovatiiviset maankäytön keinot KUPERA-workshop Lempäälä 14.10.2011 Pekka Vaara
Aluekehittämisen malleja, eräitä esimerkkejä Tapiola Suurpelto Jätkäsaari Marja-Vantaa VicUrban Älvstranden Kuninkaankolmio Oy
Tapiola Asuntosäätiö kehitti, suunnitteli, rakennutti asunnot, infran ja palvelut, hankki rahoituksen ja myi asukkaille ja toimijoille Kaupunki ei osallistunut eikä sekaantunut Arkkitehtuuri ja muu suunnittelu korkeatasoista ja kestänyt aikaa Vastuu infrasta ja palveluista siirtynyt kaupungille Erillinen palveluyhtiö Tapiolan lämpö Oy
Suurpelto Uusi asuin-, koulutus- ja yritysympäristö Maanomistus pääosin yksityistä Kaupunki hoitaa kaavoituksen yhteistyössä maanomistajien ja kiinteistökehittäjien kanssa Organisoitu kaupungin erillisprojektiksi ja taseyksiköksi Taseyksikön tulot maankäyttömaksuista, jotka käytetään alueen infran ja palvelujen rakentamiseen Maankäyttömaksu 240 /krsm2, maksuaikataulu kustannusten muodostumisen mukaan alueittain Imujätejärjestelmä kaupungin perustamana yhtiönä, siirretään taloyhtiöiden omistukseen
Jätkäsaari Helsingin kaupungin oma projektin johto ja organisaatio (TASKE) KSV hoitaa yleis- ja asemakaavoituksen, kiinteistökehittäjien toiveita kuullen Tonttien jako tontinvarauksin, tontinluovutuskilpailuin, tarjouskilpailuin Asuntojen erilaiset rahoitusmuodot käytössä; ARA, Hitas, vapaa Infran ja palvelujen rahoitus, rakentaminen ja ylläpito kaupungin budjetista kaupungin hallinnoimia palveluyhtiöitä; pysäköinti, imujätejärjestelmä, tietoverkko Länsisatama-projekti Matti Kaijansinkko
Marja-Vantaa Liittyy Kehärata projektiin, jonka kanssa rinnan toteutuu Kaupungin erillinen projektiorganisaatio, jonka vastuulla myös kaavasuunnittelu Kustannukset erillisestä Marja-Vantaa - rahastosta, tulot maankäyttömaksusta ja maanmyynnistä rahastoon Ydinalueen maanomistus kaupungilla, yksityisten maanomistajien kanssa yhteistoimintasopimukset Kaupunki rakennuttaa infran ja palvelut
Yhtiömuotoista aluekehitystä; VicUrban, Melbourne VicUrban on Victorian osavaltion omistama aluekehittäjäyritys, jota käytetään kehitettäessä mm. vanhaa satama-aluetta, taantuneita alueita tai nyttemmin myös tiivistämään yhdyskuntarakennetta, mutta se myös tuottaa voittoa. Liikevaihto perustuu suurimmalta osin tontinmyyntiin, mutta jonkun verran VicUrban myös rakennuttaa asuntoja. VicUrbanin rooli on innovoida kehittämällä kulloistenkin markkinoiden kestävimpiä asumisen ratkaisuja, luoda uutta toimintaa sellaisissa paikoissa ja sektoreilla joilla ei vielä ole toimivia markkinoita. Kaavoitusvalta on kaupungeilla, mutta osavaltio voi joissakin tapauksissa ottaa sen myös itselleen.
Yhtiömuotoista aluekehitystä; Älvstranden Utveckling, Göteborg Göteborgin kaupunki otti 1996 vastuulleen Svenska Varv AB:n, joka kehitti 1970- luvulla vaikeuksiin joutuneen telakkaalueen kiinteistöjä. ÄU kehittää aluetta noin kymmenen osaprojektin kautta. ÄU toteuttaa osan julkisesta uudisrakentamisesta omaan taseeseensa. Älvstranden Utveckling vastaa itse suurelta osin esisuunnittelusta. Kaupunkisuunnitteluvirastolla ja yhtiöllä on pysyvä yhteinen työryhmä joka käy läpi suunnitteluasiat, mutta päätösvalta on kaupungilla. Hankkeissa voidaan kehittää myös yksityistä maata, mutta sopimukseen perustuen
Aluekehitysyhtiön omistajanohjaus VicUrban Noin 200 työntekijää Osavaltion ministeri vastaa toiminnasta Asiantuntijahallitus sekä toimitusjohtaja Tulouttaa tuoton omistajalle Älvstranden Utveckling Noin 40 työntekijää Kaupunki vastaa toiminnasta Pääosin poliittinen hallitus sekä ammattimainen toimitusjohtaja Tuotto sovittu käytettäväksi Älvstrandenin kehittämiseen
Kuninkaankolmio Oy Julkisjohtoinen alue- ja projektikehitysyhtiö, tutkimushanke (RAKLI, Markain Oy) Raportissa esitetään esimerkin omaisesti, miten aluekehitysyhtiö voisi toimia Helsinki/Espoo/Vantaan Kuninkaankolmiota kehitettäessä Raportti löytyy www.rakli.fi/linkit/kehitysjaprojektit