Koha-SuomiOy:n perustaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koha-SuomiOy:n perustaminen"

Transkriptio

1 Koha-SuomiOy:n perustaminen

2 Tausta Koha on avoimeen lähdekoodiin perustuva kirjastojärjestelmä Kohaa on aloitettu kehittää Uudessa-Seelannissa vuonna 2000 Käytössä tuhansissa kirjastoissa ympäri maailmaa Kaikki tuotettava koodi jaettava vapaasti/saatavana vapaasti Tarvitsee koordinoidun ylläpidon ja kehittämisen Suomessa Kirjastot haluavat tehdä työn yhdessä, mistä tullaan saamaan huomattavat edut

3 Kohti Kohaa-hanke Itä-Suomen AVI:n rahoittama, Mikkeli hallinnoi Hankkeen toiminta-aika Tavoitteena luoda hallintomalli Kohanylläpidolle ja kehittämiselle ja kouluttaa lisää Koha-pääkäyttäjiä Mukana aktiivisina toimijoina Rovaniemi, Oulu, Joensuu, Mikkeli, Kouvola ja Turku Koha-Suomi Oy:n perustajat

4 Hallintomalli Koha-kirjastojärjestelmän ylläpito on järjestettävä tavalla, joka mahdollistaa kirjastojen omaehtoisen järjestelmien ylläpito-ja kehittämistoiminnan Kirjastojen yhteistyöpitää organisoida järkevällä tavalla ja samalla varmistaa oikeudenmukainen kustannusten jakaminen eri osapuolten kesken Mallin tulee edistää Kohan käyttöönottoa Suomessa ja taata pienillekin kirjastoille mahdollisuus tulla myöhemmin mukaan yhteiseen kehittämiseen Organisaation tulee olla julkisoikeudellinen eli pystyttävä palkkaamaan ja solmimaan sopimuksia Tapa jakaa työpanosta ja kustannuksia sekä organisoida päätöksenteko

5 Osakeyhtiö Yhtiö selkein ja tuttu -sama ratkaisu kuin Joukkoliikenteen lippu-ja maksujärjestelmässä ( Oikeustoimikelpoinen, asiat sovitaan etukäteen, käytännön päätöksenteko tapahtuu hallituksessa eli lähellä käyttäjiä, kevyempi hallinto kuin kuntayhtymässä Yhtiön tarkoitus on tuottaa omistamilleen kunnille kirjastojärjestelmän ylläpito-ja kehittämispalvelut Yhtiö ei tavoittele voittoa eikä se jaa omistajilleen osinkoa, mahdollinen voitto käytetään yhtiön toiminnan kehittämiseen Malli lisää kustannustietoisuutta sekä vaikutusmahdollisuuksia Aktiivinen vuorovaikutus kirjastojen asiantuntijoiden kanssa; pyritään sovittamaan kehittämistarpeet ja käytettävissä olevat resurssit optimaalisella tavalla

6 Talous Yhtiön osakkeen merkintähetken mukaan määräytyvä merkintähinta on: 0,11 euroa kultakin osakkeelta saakka, minkä jälkeen 0,15 euroa kultakin osakkeelta tai yhtiökokouksen 2/3 enemmistön päätöksellä päättämä muu merkintähinta. Liikevaihto ensimmäisenä vuonna n Jaetaan käyttäjille asukasluvun mukaisessa suhteessa 0,26 /asukas/vuosi (tällä hetkellä noin 0,5 /as/v) Pääsääntöisesti kehittämisestä päätetään yhdessä ja kustannukset kuuluvat vuosimaksuun Kirjastot vastaavat kustannuksista, jos tarvitsevat erityisiä rajapintoja esim. talousjärjestelmiin, joita ei muilla käytössä,

7 Henkilökunta Kolme järjestelmänkehittäjää Joensuu, Mikkeli, Oulu Laajenemisen myötä tarve yhdelle lisäkehittäjälle ja mahdollisille määräaikaisille työntekijöille Tuotepäällikkö 10 % Liperin kirjastonjohtajan työajasta Toimitusjohtaja 10 % jonkun kirjastotoimenjohtajan työajasta

8 Päätöksenteko Yhtiökokous Hallitus Asiantuntijaryhmä Toimitusjohtaja

9 Yhtiökokous Kunta valitsee edustajansa Yhtiökokouksella on merkittävän vahva asema yhtiön hallinto-ja ohjausjärjestelmässä. Yhtiökokous päättää seuraavista yhtiön kannalta tärkeistä asioista: Strategian vahvistaminen ja muuttaminen Periaatteellisesti laajakantoinen tai taloudellisesti merkittävä toiminnanmuutos Normaaliin toimintaan nähden merkittävät ja poikkeukselliset sopimukset osakkaan kanssa Poikkeukselliset tai varsinaisen toiminnan ulkopuoliset investoinnit ja niiden rahoitus Pääomarakenteen merkittävä muuttaminen Sellaisten muutosten tekeminen yhtiössä, jotka voisivat vaikuttaa yhtiön sidosyksikköasemaan Nimitystoimikunnan jäsenten sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta Hallituksen jäsenten palkkiot sekä hallituksen tehtävät

10 Hallitus Vastaa yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä Nimeää ja erottaa toimitusjohtajan,ohjaa ja valvoo yhtiön toimintaa ja toimitusjohtajaa, varmistaa johtamisjärjestelmän toiminnan Vastaa yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonnasta Nimeää asiantuntijaryhmän Päättää ohjelman major-version (kokonaan uusi päivitetty versio ohjelmistosta) käyttöönotosta Hallituksen jäsenten tehtävänä on edistää yhtiön ja sen kaikkien osakkeenomistajien etua riippumatta siitä, mikä taho on nimennyt heidät

11 Asiantuntijaryhmä Jäsenet ovat kirjastotoiminnan asiantuntijoita Kohaa käyttävistä kirjastoista Kirjastojärjestelmään liittyvien kehittämistarpeiden ja toiveiden kartoittaminen Kehityshankkeiden arvioiminen ja tärkeysjärjestykseen asettaminen Kehityshankkeiden valmistelu yhtiön hallitukselle ja toimitusjohtajalle päätettäväksi Jäsenten tulee edustaa tasapuolisesti osakkeenomistajia ja palveluiden käyttäjiä.

12 Toimitusjohtaja Toimitusjohtaja hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti (Osakeyhtiölaki 6 luku 17 ) Yksi kirjastotoimenjohtajista oman työnsä ohessa, arviolta 10% työajasta

13 Tuotepäällikkö Liperin kirjastonjohtaja, 10% työajasta, laskutetaan yhtiöltä Toimeksi panee hallituksen hyväksymät kehittämistoimenpiteet, vastaa minor-omionaisuuksien (lisäominaisuudet) ja build-ominaisuuksien(kiireelliset virhekorjaukset) hyväksymisestä Vastaa versionhallinnasta Tuotepäällikkö toimii asiantuntijaryhmän puheenjohtajana

14 Koha-SuomiOsakeyhtiöön liittyminen Oulun kaupunginhallitus on kokouksessaan ja kaupunginvaltuusto päättänyt olla perustamassa Koha-Suomi Oy:tä Osakeyhtiön perustaminen tapahtuu kesäkuussa 2016 Muut OUTI-kunnatvoivat tehdä päätöksen heti, kun se kunnan päätöksentekojärjestelmissä on mahdollista.

Kohti Kohaa ja Koha-Suomi Oy. Maija Saraste Oulunkaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Kohti Kohaa ja Koha-Suomi Oy. Maija Saraste Oulunkaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kohti Kohaa ja Koha-Suomi Oy Maija Saraste Oulunkaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Oulun ja OUTI-kirjastojen tilanne Oulun kaupunginkirjastossa käynnistettiin vuonna 2013 hanke, jossa selvitettiin kaupallisten

Lisätiedot

Kohti Kohaa avoimen lähdekoodin kirjastojärjestelmän käyttöönotto

Kohti Kohaa avoimen lähdekoodin kirjastojärjestelmän käyttöönotto Kohti Kohaa avoimen lähdekoodin kirjastojärjestelmän käyttöönotto Virpi Launonen Kirjastotoimenjohtaja Mikkelin kaupunginkirjasto Etelä-Savon maakuntakirjasto Yleistä OKM rahoittanut lokalisoinnin, Joensuun

Lisätiedot

KUNTIEN PALVELUKESKUS KPK ICT OY:N HALLINTOSÄÄNTÖ

KUNTIEN PALVELUKESKUS KPK ICT OY:N HALLINTOSÄÄNTÖ KUNTIEN PALVELUKESKUS KPK ICT OY:N HALLINTOSÄÄNTÖ 1. KUNTIEN PALVELUKESKUS KPK ICT OY:N TAUSTA JA TAVOITTEET Kuntien palvelukeskus KPK ICT Oy (jäljempänä Yhtiö) on kuntatoimijoiden omistama valtakunnallinen

Lisätiedot

Koha-Suomi Oy:n osakkeiden ostaminen Raision kaupungille

Koha-Suomi Oy:n osakkeiden ostaminen Raision kaupungille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 825/12.03.02/2016 63 Koha-Suomi Oy:n osakkeiden ostaminen Raision kaupungille Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salo 29.9.2016: Vaski-kirjastot harkitsevat

Lisätiedot

Koha-Suomi Oy:n osakkeiden ostaminen Raision kaupungille

Koha-Suomi Oy:n osakkeiden ostaminen Raision kaupungille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Vapaa-aikalautakunta 63 4.10.2016 Asianro 825/12.03.02/2016 292 Koha-Suomi Oy:n osakkeiden ostaminen Raision kaupungille Päätöshistoria Vapaa-aikalautakunta 4.10.2016

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS. KOHA-kirjastotietojärjestelmä ylläpito- ja kehittämispalveluista Mikkelin kaupungin ja Koha Suomi Oy:n välillä

PALVELUSOPIMUS. KOHA-kirjastotietojärjestelmä ylläpito- ja kehittämispalveluista Mikkelin kaupungin ja Koha Suomi Oy:n välillä 1 PALVELUSOPIMUS KOHA-kirjastotietojärjestelmä ylläpito- ja kehittämispalveluista Mikkelin kaupungin ja Koha Suomi Oy:n välillä 2 1. OSAPUOLET Tilaaja: Mikkelin kaupunki (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan

Lisätiedot

Koha-Suomi Oy Osakassopimus

Koha-Suomi Oy Osakassopimus 1 Koha-Suomi Oy Osakassopimus 2 1. Osapuolet A kunta, Y-tunnus B kunta, Y-tunnus C kunta, Y-tunnus.. x, Koha Suomi Oy Edellä kohdissa a) y) tarkoitetut tahot jäljempänä erikseen Osakkeenomistaja ja yhdessä

Lisätiedot

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti: Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä

Lisätiedot

Liite 1: Vastuu yhtiön kustannuksista (1/2) Yhtiön kustannusten kohdistamismalli

Liite 1: Vastuu yhtiön kustannuksista (1/2) Yhtiön kustannusten kohdistamismalli Liite 1: Vastuu yhtiön kustannuksista (1/2) Yhtiön kustannusten kohdistamismalli Kustannukset kohdistetaan aiheuttamisperiaatteella joko suoraan käyttäjille tai ensin palvelulle ja sitten sen käyttäjille

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY

OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY 2 (7) Sisällys 1. Sopimuksen osapuolet... 3 2. Määritelmät... 3 3. Sopimuksen tarkoitus... 3 4. Yhtiön toiminnan tarkoitus... 3 5. Yhtiön omistussuhteet... 4 5.1. Omistusosuudet...

Lisätiedot

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen Osapuolia ovat: 2. 1. Helsingin kaupunki, y-tunnus 0215438-8 Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia

Lisätiedot

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. LUONNOS 17.11.2015 SAIMAAN LENTOASEMA -SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Säätiön nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. 2 Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

Oulun läänin Kiinteistöyhdistys Yhtiön johto

Oulun läänin Kiinteistöyhdistys Yhtiön johto Yhtiön johto Yhtiön johto käsittää hallituksen sekä isännöitsijän Johdon tehtävä Yhtiön hallituksen ja isännöitsijän on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua (1 luku 1 ) Johdon toimittava: huolellisesti

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Oy Apotti Ab 24.03.2017 10:00:52 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.03.2017 Toiminimi: Oy Apotti Ab Yritys- ja yhteisötunnus: 2699989-5 Voimassaoloaika,

Lisätiedot

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala Nykyinen OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Muutosehdotukset OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Omnia koulutus Oy ja kotipaikka Espoo. 1 Toiminimi ja kotipaikka

Lisätiedot

Yhteisöt ja sopimukset RYM-C1002 Yhdyskuntajärjestelmien ja suunnittelun oikeudelliset perusteet Ida Bergmann, Tohtorikoulutettava

Yhteisöt ja sopimukset RYM-C1002 Yhdyskuntajärjestelmien ja suunnittelun oikeudelliset perusteet Ida Bergmann, Tohtorikoulutettava Yhteisöt ja sopimukset RYM-C1002 Yhdyskuntajärjestelmien ja suunnittelun oikeudelliset perusteet Ida Bergmann, Tohtorikoulutettava Sisällys 1. Yhteisöoikeus 2. Asunto-osakeyhtiö 3. Kiinteistöosakeyhtiö

Lisätiedot

Liite 1: Vastuu yhtiön kustannuksista (1/2) Yhtiön kustannusten kohdistamismalli

Liite 1: Vastuu yhtiön kustannuksista (1/2) Yhtiön kustannusten kohdistamismalli Liite 1: Vastuu yhtiön kustannuksista (1/2) Yhtiön kustannusten kohdistamismalli Kustannukset kohdistetaan aiheuttamisperiaatteella joko suoraan käyttäjille tai ensin palvelulle ja sitten sen käyttäjille

Lisätiedot

Osakeyhtiön hallituksen jäsenten rooli ja vastuu

Osakeyhtiön hallituksen jäsenten rooli ja vastuu Osakeyhtiön hallituksen jäsenten rooli ja vastuu Lakiklinikka, 13.9.2012 Kuntamarkkinat Pasi Pönkä, lakimies Kunta Yhtiökokous Hallitus Toimitusomistajana johtaja OYL 1:7 OYL 5:2 (t) OYL 6:2 (t) OYL 6:17

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymä (HSL)

Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymä (HSL) Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymä (HSL) Perussopimus 1.1.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL:n perussopimuksen sisältö 1 luku Yleistä 1 Kuntayhtymän perustaminen ja jäsenkunnat 2 Toimialue

Lisätiedot

LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN. Espoossa 9. päivänä maaliskuuta 2015 Länsimetro Oy Hallitus

LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN. Espoossa 9. päivänä maaliskuuta 2015 Länsimetro Oy Hallitus LÄNSIMETRO OY, VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 31.3.2015 LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Länsimetro Oy:n osakkaat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina

Lisätiedot

16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous

16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous 16.12.2013 I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät 1. Raskone Oy:n hallintoelimet 1.1. Yhtiökokous Osakeyhtiölain mukaan ylintä päätäntävaltaa osakeyhtiössä käyttää yhtiökokous, joka

Lisätiedot

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto.

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto. YHTIÖJÄRJESTYS 2015 YHTIÖJÄRJESTYS 2 (7) 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toiminimi on Valion Keskinäinen Vakuutusyhtiö, ja sen kotipaikka Helsinki. Yhtiön toiminta käsittää Euroopan

Lisätiedot

kukin edellä mainituista erikseen Osakas ja kaikki yhdessä Osakkaat, sekä kukin edellä mainituista erikseen Osapuoli ja kaikki yhdessä Osapuolet.

kukin edellä mainituista erikseen Osakas ja kaikki yhdessä Osakkaat, sekä kukin edellä mainituista erikseen Osapuoli ja kaikki yhdessä Osapuolet. 1 / 5 OSAKASSOPIMUS Tämä osakassopimus ( Sopimus ) koskien [LOPULLINEN NIMI? (Nurmijärvi-Tuusulan Työterveys)] Oy:n (ytunnus 2791263-2, Yhtiö ) toimintaa, hallintoa ja rahoitusta on XX.XX.2017 allekirjoitettu

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki 1. Yhtiökokouksen avaaminen 2. Puheenjohtajan valitseminen Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki Esityslista 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan JÄTTEIDENKÄSITTELY OY

Pohjois-Satakunnan JÄTTEIDENKÄSITTELY OY Pohjois-Satakunnan jätteiden käsittely Oy:n varsinainen yhtiökokous Aika 29.6.2017 alkaen klo 12.00 Paikka Kankaanpään kaupungintalo, kaupunginjohtajan huone, Kuninkaanlähteenkatu 12. Kutsutut / Läsnä

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta.

Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta. Lappeenrannan Toimitilat Oy:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toimialana on

Lisätiedot

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 0 POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen taustaa 3. Sopimuksen tarkoitus 4. Yhtiön osakepääoma, osakkeiden

Lisätiedot

Kuntien Tiera Oy. 13.12.2011 Kohti oppijan verkkopalveluita: Kuntien yhteisten toimintamallien ja parhaiden käytäntöjen kehittäminen Markku Rimpelä

Kuntien Tiera Oy. 13.12.2011 Kohti oppijan verkkopalveluita: Kuntien yhteisten toimintamallien ja parhaiden käytäntöjen kehittäminen Markku Rimpelä Kuntien Tiera Oy 13.12.2011 Kohti oppijan verkkopalveluita: Kuntien yhteisten toimintamallien ja parhaiden käytäntöjen kehittäminen Markku Rimpelä Syyskuussa 2010 perustetun Tieran omistajina on tällä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (6) 3 Helsingin Satama -konsernin varsinaiset yhtiökokoukset 2017 HEL 2017-000806 T 00 01 05 Päätösehdotus päättää kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa

Lisätiedot

KUNTIEN TIERA OY:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

KUNTIEN TIERA OY:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS KUNTIEN TIERA OY:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS AIKA: Perjantai 20.4.2012 klo 10.00 PAIKKA: HTC- Pinta, Kolumbus-auditorio, osoite: Tammasaarenkatu 3, Helsinki KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN

Lisätiedot

NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1(5) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Nordic Aluminium Oyj:n hallituksen kokouksessa

Lisätiedot

HYVÄ HALLINTOTAPA ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ. Asianajaja Timo A. Järvinen

HYVÄ HALLINTOTAPA ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ. Asianajaja Timo A. Järvinen HYVÄ HALLINTOTAPA ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ Asianajaja Timo A. Järvinen YRJÖNKATU 27 A, 00100 HELSINKI, PUH. (09) 608 822 e-mail: timo.jarvinen@palsalalex.fi Asunto-osakeyhtiön johdon tehtävistä AOYL 54.1

Lisätiedot

Kirjastojärjestelmä. Leena Kinnunen Lapin kirjastokokous Rovaniemi

Kirjastojärjestelmä. Leena Kinnunen Lapin kirjastokokous Rovaniemi Kirjastojärjestelmä Leena Kinnunen Lapin kirjastokokous Rovaniemi 6.5.2015 Kaupalliset kirjastojärjestelmät Rovaniemen kaupunginkirjaston hankkeessa vuosina 2011-2013 selvitettiin tarjolla olevia kaupallisia

Lisätiedot

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden

Lisätiedot

(jäljempänä Omistajat ja Yhtiö yhdessä Osapuolet tai kukin erikseen Osapuoli ). (1) KuntaPro tarkoittaa sulautunutta yhtiötä KuntaPro Oy:tä

(jäljempänä Omistajat ja Yhtiö yhdessä Osapuolet tai kukin erikseen Osapuoli ). (1) KuntaPro tarkoittaa sulautunutta yhtiötä KuntaPro Oy:tä 1 Tämän sopimuksen allekirjoittaneet ovat tänään tehneet (y-tunnus 2360731-5) -nimisen yhtiön (jäljempänä Sarastia tai Yhtiö ) osakkeenomistajien välisen osakassopimuksen (jäljempänä Sopimus ). 1. OSAPUOLET

Lisätiedot

Tervetuloa Finnair Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 2013

Tervetuloa Finnair Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 2013 1 Tervetuloa Finnair Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 2013 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojien valitseminen 4. Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

REKISTERIOTTEEN TIEDOT

REKISTERIOTTEEN TIEDOT Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisteri Arkadiankatu 6 A 00100 Helsinki puh. 029 509 5000 kirjaamo@prh.fi Sivu: 1 (4) Luontiajankohta: 28.07.2017 08:48:20 REKISTERIOTTEEN TIEDOT Toiminimi: Huhtanen

Lisätiedot

JOENSUUN. KOKOUSKUTSU.. YRITYSKIINTEISTOT Varsinainen yhtiäkokous. Joensuun kaupunki Kaupunginhallitus Kaupungintalo 8oioo JOENSUU

JOENSUUN. KOKOUSKUTSU.. YRITYSKIINTEISTOT Varsinainen yhtiäkokous. Joensuun kaupunki Kaupunginhallitus Kaupungintalo 8oioo JOENSUU JOENSUUN.. KOKOUSKUTSU.. YRITYSKIINTEISTOT Varsinainen yhtiäkokous.. 07 Joensuun kaupunki Kaupunginhallitus Kaupungintalo 8oioo JOENSUU Aika.5.07 klo.00 Paikka Kaupungintalo, Morkku-kabinetti Kokouksen

Lisätiedot

Kiinteistöstrategia. Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA

Kiinteistöstrategia. Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA Kiinteistöstrategia Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA 19.3. 2013 Pekka Luoto Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry Neuvontapalvelut

Lisätiedot

LUONNOS 26.11.2015 TYKKIMÄEN VAPAA-AIKAKESKUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Tykkimäen vapaa-aikakeskus Oy ja kotipaikka Kouvola. 2 Yhtiön toimialana on matkailun ohjelmapalvelutoiminta, majoitus-

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo 13.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 19.4.2012 Sievi SISÄLLYS: 1 TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2 HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS TYÖTERVEYS WELLAMO OY:N OSAKKAIDEN VÄLILLÄ

OSAKASSOPIMUS TYÖTERVEYS WELLAMO OY:N OSAKKAIDEN VÄLILLÄ Luonnos 18.9.2018 OSAKASSOPIMUS TYÖTERVEYS WELLAMO OY:N OSAKKAIDEN VÄLILLÄ Sisällys 1 SOPIJAPUOLET... 3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS... 4 3 YHTIÖN TOIMINTA JA TALOUS... 4 3.1 Toiminta-ajatus ja Rahoitus... 4

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Emoyhtiön taseen 31.12.2011 mukaan emoyhtiön voitonjakokelpoiset

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous tiistaina klo Akseli Gallen-Kallela -kabinetissa Hotel Kämpissä, Pohjoisesplanadi 29, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous tiistaina klo Akseli Gallen-Kallela -kabinetissa Hotel Kämpissä, Pohjoisesplanadi 29, Helsinki Varsinainen yhtiökokous tiistaina klo 11.00 Akseli Gallen-Kallela -kabinetissa Hotel Kämpissä, Pohjoisesplanadi 29, 00100 Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki

Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki TITANIUM OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 (5) TITANIUM OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 19.4.2018 klo 13.00 13.27 Paikka Läsnä Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä

Lisätiedot

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS 0 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen tarkoitus 3. Osakekirjat 4. Osakkeiden panttauskielto 5. Osakkeiden myynti 6. Päätöksenteko yhtiökokouksissa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2017 1 (5) 277 Helsingin Musiikkitalo Oy:n osakassopimuksen muuttaminen HEL 2017-001885 T 00 01 05 Päätös päätti hyväksyä Helsingin Musiikkitalo Oy:n osakassopimuksen muuttamisen

Lisätiedot

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 17.2.2016 HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS :n (jäljempänä Yhtiö ) hallitus on hyväksynyt tämän työjärjestyksen osana konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmää. Työjärjestys ohjaa hallituksen työskentelyä ja täydentää

Lisätiedot

EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1)

EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1) PÖYTÄKIRJA 1/2013 1(5) EXEL COMPOSITES OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 27.3.2013 klo 10.30 Paikka Kansallissali, Aleksanterinkatu 44, Helsinki Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon

Lisätiedot

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SysOpen Digia Oyj:n ( Yhtiö ) hallitus ehdottaa, että Yhtiön 28.2.2007 pidettävä varsinainen yhtiökokous päättäisi jäljempänä tarkemmin määritellyistä asioista.

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki

Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUKSEN MUUTOS OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OY

OSAKASSOPIMUKSEN MUUTOS OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OY OSAKASSOPIMUKSEN MUUTOS OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OY OSAKASSOPIMUKSEN MUUTOS Tällä sopimuksella (jäljempänä Sopimus ) Oulun Ammattikorkeakoulu Oy:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajat yksimielisesti muuttavat [].[].2013

Lisätiedot

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin 1 Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa 9.5.2016 ja merkitty kaupparekisteriin 20.5.2016. 1 KÖYLIÖN-SÄKYLÄN SÄHKÖ OY YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Köyliön-Säkylän Sähkö Oy

Lisätiedot

AVILON OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Avilon Oyj, englanniksi Avilon Plc. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Valkeakoski. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa joko suoraan taikka

Lisätiedot

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa.

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa. 1 (5) SAVONLINNAN JÄÄHALLI OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savonlinnan Jäähalli Osakeyhtiö ja sen kotipaikka on Savonlinna. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön tarkoituksena

Lisätiedot

SOPIMUS ETELÄ-KARJALAN LIITON LUOPUMISESTA SAIMAAN LENTOASEMA SÄÄTIÖ SR:N HALLINTOELIMISTÄ

SOPIMUS ETELÄ-KARJALAN LIITON LUOPUMISESTA SAIMAAN LENTOASEMA SÄÄTIÖ SR:N HALLINTOELIMISTÄ SOPIMUS ETELÄ-KARJALAN LIITON LUOPUMISESTA SAIMAAN LENTOASEMA SÄÄTIÖ SR:N HALLINTOELIMISTÄ 1. Lappeenrannan kaupunki ja Etelä-Karjalan liitto ovat yhteisesti sopien päättyneet ratkaisuun, jossa Etelä-Karjalan

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella

Lisätiedot

KALASATAMAN PALVELU 2 OY:N YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka

KALASATAMAN PALVELU 2 OY:N YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka KALASATAMAN PALVELU 2 OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala 3 Osakkeet Yhtiön toiminimi on Kalasataman Palvelu 2 Oy, ruotsiksi Fiskehamnens Service 2 Ab ja kotipaikka Helsinki.

Lisätiedot

Hallituksen työjärjestys

Hallituksen työjärjestys Hallituksen työjärjestys 1. Yleistä Hallitus toimii voimassa olevan lainsäädännön, yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen mukaisesti. Hallituksen toimintaa säätelevät erityisesti osakeyhtiölaki (kuntalaki),

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Kuopion kaupunki (jäljempänä Kuopio ) Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä PSSHP )

OSAKASSOPIMUS. Kuopion kaupunki (jäljempänä Kuopio ) Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä PSSHP ) 1 / 5 OSAKASSOPIMUS 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET Kuopion kaupunki (jäljempänä Kuopio ) Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä PSSHP ) Osapuolet yhdessä Osapuolet tai yksin Osapuoli Sansia Oy,

Lisätiedot

Lappeenrannan toimitila-konsernin perustamiseen liittyvät toimenpiteet

Lappeenrannan toimitila-konsernin perustamiseen liittyvät toimenpiteet Kaupunginhallitus 166 03.04.2017 Kaupunginhallitus 186 10.04.2017 Lappeenrannan toimitila-konsernin perustamiseen liittyvät toimenpiteet 973/00.00.01.10/2015 KH 166 Valmistelija/lisätiedot: Strategia-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2011 1 (6) 1147 Seure Henkilöstöpalvelut Oyn omistuspohjan laajentaminen HEL 2011-007823 T 00 01 05 Päätös päätti hyväksyä Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n osakassopimuksen

Lisätiedot

1861/00.04.01.00/2015

1861/00.04.01.00/2015 18.05.2015 Sivu 1 / 1 1861/00.04.01.00/2015 26 Kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina

Lisätiedot

INVESTORS HOUSE OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017

INVESTORS HOUSE OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 INVESTORS HOUSE OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 Sisällysluettelo Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys 3 Hallituksen jäsenten palkitsemisen keskeiset periaatteet 3 Toimitusjohtajan ja muun johdon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 15.05.2017 Sivu 1 / 1 830/2017 00.04.01.00 34 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Kiinteistö Oy Espoon sairaalan varsinaiseen yhtiökokoukseen 24.5.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,22 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä. Samuli Koskela asianajaja, osakas

Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä. Samuli Koskela asianajaja, osakas Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä Samuli Koskela asianajaja, osakas Korjausrakentaminen Mitä tarkoitetaan? Yhtiö, osakas, insinöörit, juristit AOYL:nkäsitteet: kunnossapito muutostyö

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 13.4.2011. Scanfil Oyj

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 13.4.2011. Scanfil Oyj HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 13.4.2011 1. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen 2. Hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkioista

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation.

Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation. Metsä Board Oyj:n yhtiöjärjestys 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA

HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA METSO OYJ HALLITUKSEN EHDOTUS HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää perustaa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan, jonka

Lisätiedot

Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa säätelee lakien ja asetusten ohella kaupungin konserniohjeet.

Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa säätelee lakien ja asetusten ohella kaupungin konserniohjeet. 28.3.2006 (päivitetty hallituksessa 26.11.2014) HELSINGIN ASUMISOIKEUS OY:N YHTEISHALLINNON TOIMINTAOHJE 1 YLEISTÄ Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa

Lisätiedot

Kutsu/asialista 1/ (6) VARSINAINEN KEVÄTYHTIÖKOKOUS. Aika Maanantaina klo 11.30

Kutsu/asialista 1/ (6) VARSINAINEN KEVÄTYHTIÖKOKOUS. Aika Maanantaina klo 11.30 8.4.2019 1 (6) VARSINAINEN KEVÄTYHTIÖKOKOUS Aika Maanantaina 8.4.2019 klo 11.30 Paikka Lappeenrannan kaupungintalo, Villimiehenkatu 1, Ruokasalin kabinetti Läsnäolijat Lappeenrannan kaupunki, edustaen

Lisätiedot

1 / 5 OSAKASSOPIMUS. 1. Lappeenrannan kaupunki Y-tunnus: Osoite: Villimiehenkatu 1 PL Lappeenranta. jäljempänä Lappeenranta

1 / 5 OSAKASSOPIMUS. 1. Lappeenrannan kaupunki Y-tunnus: Osoite: Villimiehenkatu 1 PL Lappeenranta. jäljempänä Lappeenranta 1 / 5 OSAKASSOPIMUS Tämä osakassopimus ( Sopimus ) koskien perustettavan Etelä-Karjalan Pesula Oy:n toimintaa, hallintoa ja rahoitusta on pp.kk.2019 allekirjoitettu seuraavien osapuolten välillä: 1. Lappeenrannan

Lisätiedot

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta ja ylimääräistä osinkoa 0,39 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan

Lisätiedot

1. Konserttisali 2. Konserttisalin lämpiö- ja aputilat 3. Taiteilijakahvio

1. Konserttisali 2. Konserttisalin lämpiö- ja aputilat 3. Taiteilijakahvio Salassa pidettävä kohtien 5, 6, 7 ja 8 osalta, JulkL 24 1 mom. 17 ja 20 kohta OSAKASSOPIMUS 1 Osapuolet 1.1 Helsingin kaupunki PL 1, 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus 0201256-6 1.2 Yleisradio Oy Radiokatu

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET 16.3.2016 PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE OSINGONJAKOEHDOTUS Digia Oyj:n vapaa oma pääoma oli 31.12.2015 päivätyn taseen mukaan 34.214.777,30 euroa,

Lisätiedot

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki.

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki. YHTIÖJÄRJESTYS 1 (5) Luonnos Keski-Uudenmaan informaatioteknologia Oy:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi 2 Yhtiön kotipaikka 3 Yhtiön toimiala 4 Yhtiön omistajuus 5 Tilikausi 6 Osakepääoma Yhtiön toiminimi

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Emoyhtiön taseen 31.12.2010 mukaan emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 24 186 082,73 euroa, josta tilikauden voitto

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2016 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,42 euroa osakkeelta ja että

Lisätiedot

HELSINGIN SATAMA OY:N OSAKKEENOMISTAJAN NIMITYSTOIMIKUNNAN EHDOTUKSET KEVÄÄN 2018 VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

HELSINGIN SATAMA OY:N OSAKKEENOMISTAJAN NIMITYSTOIMIKUNNAN EHDOTUKSET KEVÄÄN 2018 VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE HELSINGIN SATAMA OY:N OSAKKEENOMISTAJAN NIMITYSTOIMIKUNNAN EHDOTUKSET KEVÄÄN 2018 VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE Helsingin Satama Oy:n yhtiökokouksessa 27.8.2014 perustettiin osakkeenomistajan pysyvä nimitystoimikunta,

Lisätiedot

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen Sisältö 1. Kunnan toiminta ja ohjaus verkostomaailmassa 2. Kunnan johtamisen kokonaisuus ja johtamisen

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 24.3.2011 YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI

HALLITUKSEN EHDOTUS VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 24.3.2011 YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI 1(7) HALLITUKSEN EHDOTUS VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 24.3.2011 YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI 1 Yhtiöjärjestyksen muuttaminen Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestyksen

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2015 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,35 euroa osakkeelta ja että

Lisätiedot

Liite 6 Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Emoyhtiön taseen 31.12.2010 mukaan emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 24 186 082,73 euroa, josta tilikauden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2016 1 (5) 4 Kaupunginjohtajan toimialaan kuuluvien tytäryhteisöjen edustajien nimeäminen Pöydälle 29.02.2016 HEL 2016-000721 T 00 01 05 Päätösehdotus päättää 1 kehottaa

Lisätiedot

Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista

Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunta ehdottaa, että valittavien hallituksen jäsenten

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Emoyhtiön taseen 31.12.2012 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen yhteista joukkoliikenteen lippu- ja maksuja rjestelma a hallinnoivan OSAKEYHTIO Oy:n yhtio ja rjestys

Kaupunkiseutujen yhteista joukkoliikenteen lippu- ja maksuja rjestelma a hallinnoivan OSAKEYHTIO Oy:n yhtio ja rjestys Kaupunkiseutujen yhteista joukkoliikenteen lippu- ja maksuja rjestelma a hallinnoivan OSAKEYHTIO Oy:n yhtio ja rjestys 24.3.2013 2 YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on xxx

Lisätiedot

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle. Ekokem Oyj:n yhtiökokous

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle. Ekokem Oyj:n yhtiökokous Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksu Hallitus esittää, että Kertyneistä voittovaroista jaetaan osinkoa 11 266 560 euroa eli 3,20 euroa kutakin A-osaketta

Lisätiedot

DNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017

DNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017 1 (5) DNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017 Hallituksen ehdotukset ja osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotus hallituksen kokoonpanoksi ja palkkioiksi varsinaiselle yhtiökokoukselle 2017 2 (5) Hallituksen

Lisätiedot

LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS

LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS Sivu 1 / 4 LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen osapuolia ovat: 1) Lapin yliopisto, osoite PL 122, 96101 ROVANIEMI 2) Rovaniemen kaupunki, osoite PL 8216, 96101

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallitus ehdottaa, että 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella jaetaan osinkona

Lisätiedot

Kunnalliset osakeyhtiöt

Kunnalliset osakeyhtiöt Kunnalliset osakeyhtiöt 12.10.2017 Kaupungin tytäryhtiöt Pietarsaaren Yrityskiinteistöt Oy Pietarsaaren Energia Oy Alerte Ab Oy Pietarsaaren Satama Oy Fastighets Ab Bodgärdet Kiinteistö Oy Jakobstads Gamla

Lisätiedot

Tervetuloa Finnair Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Tervetuloa Finnair Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 1 Tervetuloa Finnair Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 1. Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Klaus W. Heinemann 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,22 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012

Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Home > Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Pörssitiedote 20.3.2012 klo 15:30 FINNLINES OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU 2012 Finnlines Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen

Lisätiedot

SOPIMUS ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA

SOPIMUS ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA LUONNOS 1 (6) SOPIMUS ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA 1 OSAPUOLET Tämä sopimus ( Sopimus ) Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän (y-tunnus: 0210838-1, Kuntayhtymä ) purkamisesta on tehty seuraavien

Lisätiedot