talousarvio muutokset



Samankaltaiset tiedostot
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Vakinaiset palvelussuhteet

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

TULOSLASKELMA

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

TIEDOTE TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA Yleistä

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

KONSERNITULOSLASKELMA

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

Pelastusjohtaja Jari Sainio

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

Konsernituloslaskelma

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Konsernituloslaskelma

TA 2013 Valtuusto

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola

Talousarvion toteuma kk = 50%

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Tilinpäätös Jukka Varonen

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

TILINPÄÄTÖS Helena Pitkänen

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Talousarvion toteuma kk = 50%

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tampereen Veden talous

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

Ravintola Gumböle Oy

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a

KUUMA-johtokunta Liite 11a

RAHOITUSOSA

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

1(15) Luonnos KUNNAN TILINPÄÄTÖKSESSÄ ESITETTÄVÄT TIEDOT - asetusluonnos perusteluineen. Lainsäädäntö

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus

Rahoitusosa

Haminan Energian vuosi 2016

Työllisyystilanne oli hyvä ja 3,57 prosentin työttömyysaste oli maan alhaisempia.

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014

Transkriptio:

204 11.1 TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMINEN 11.1.1 Kaupunki ja taseyksiköt (pl. Liikelaitokset) Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio Toteutuma Poikkeama talousarvio muutokset muutosten jälkeen Toimintatulot 229 132 680,00 1 344 047,00 230 476 727,00 237 856 887,79 7 380 160,79 Myyntitulot 181 066 168,95 Maksutulot 17 288 596,05 Tuet ja avustukset 18 063 355,04 Muut toimintatulot 21 438 767,75 Valmistus omaan käyttöön 648 874,16 Toimintamenot -527 049 680,00-1 469 660,00-528 519 340,00-524 084 991,78 4 434 348,22 Henkilöstömenot -119 033 029,12 Palvelujen ostot -345 704 851,20 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -7 901 087,84 Avustukset muille -25 454 654,15 Avustukset liikelaitoksille -850 000,00 Muut toimintamenot -25 790 243,63 Toimintakate -297 917 000,00-125 613,00-298 042 613,00-286 228 103,99 11 814 509,01 Verotulot 206 400 000,00 206 400 000,00 206 295 132,36-104 867,64 Valtionosuudet 81 250 000,00 81 250 000,00 80 551 383,83-698 616,17 Rahoitustulot ja -menot Korkotulot muilta 2 600 000,00 2 600 000,00 2 927 749,57 327 749,57 Korkotulot liikelaitoksilta 0,00 403,65 403,65 Muut rahoitustulot muilta 4 300 000,00 4 300 000,00 10 049 526,20 5 749 526,20 Korkomenot -4 965 000,00-4 965 000,00-4 415 883,76 549 116,24 Muut rahoitusmenot -700 000,00-700 000,00-1 163 201,73-463 201,73 Vuosikate -9 032 000,00-125 613,00-9 157 613,00 8 017 006,13 17 174 619,13 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot -14 500 000,00-14 500 000,00-15 714 024,86-1 214 024,86 Kertaluonteiset poistot Tilikauden tulos -23 532 000,00-125 613,00-23 657 613,00-7 697 018,73 15 960 594,27 Poistoeron muutos 201 000,00 201 000,00-544 706,90-745 706,90 Varausten muutos 0,00 483 905,23 483 905,23 Rahastojen muutos 4 245 000,00 4 245 000,00 69 311,07-4 175 688,93 Tilikauden ylijäämä -19 086 000,00-125 613,00-19 211 613,00-7 688 509,33 11 523 103,67

205 11.1.2 Liikelaitokset Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio Toteutuma Poikkeama talousarvio muutokset muutosten jälkeen Toimintatulot 87 830 683,00 87 830 683,00 87 453 867,67-376 815,33 Myyntitulot 54 979 146,69 Maksutulot 3 790 990,93 Tuet ja avustukset 887 253,82 Muut toimintatulot 27 796 476,23 Valmistus omaan käyttöön 177 864,45 Toimintamenot -87 413 683,00-87 413 683,00-85 786 797,64 1 626 885,36 Henkilöstömenot -29 414 689,87 Palvelujen ostot -30 950 081,74 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -12 335 401,19 Avustukset muille -74 858,22 Avustukset liikelaitoksille Muut toimintamenot -13 189 631,07 Toimintakate 417 000,00 0,00 417 000,00 1 667 070,03 1 250 070,03 Verotulot 0,00 0,00 Valtionosuudet 0,00 0,00 Rahoitustulot ja -menot Korkotulot muilta 0,00 0,00 Korkotulot liikelaitoksilta 0,00 0,00 Muut rahoitustulot muilta 0,00 0,00 Korkomenot 0,00 0,00 Muut rahoitusmenot 0,00 0,00 Vuosikate 417 000,00 0,00 417 000,00 1 667 070,03 1 250 070,03 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot -417 000,00-417 000,00-494 269,46-77 269,46 Kertaluonteiset poistot Tilikauden tulos 0,00 0,00 0,00 1 172 800,57 1 172 800,57 Poistoeron muutos 0,00 0,00 Varausten muutos 0,00 0,00 Rahastojen muutos 0,00 0,00 Tilikauden ylijäämä 0,00 0,00 0,00 1 172 800,57 1 172 800,57

206 11.1.3 Kaupunki ja taseyksiköt (ml. Liikelaitokset) Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio Toteutuma Poikkeama talousarvio muutokset muutosten jälkeen Toimintatulot 316 963 363,00 1 344 047,00 318 307 410,00 325 310 755,46 7 003 345,46 Myyntitulot 236 045 315,64 Maksutulot 21 079 586,98 Tuet ja avustukset 18 950 608,86 Muut toimintatulot 49 235 243,98 Valmistus omaan käyttöön 826 738,61 Toimintamenot -614 463 363,00-1 469 660,00-615 933 023,00-609 871 789,42 6 061 233,58 Henkilöstömenot -148 447 718,99 Palvelujen ostot -376 654 932,94 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -20 236 489,03 Avustukset muille -25 529 512,37 Avustukset liikelaitoksille -850 000,00 Muut toimintamenot -38 979 874,70 Toimintakate -297 500 000,00-125 613,00-297 625 613,00-284 561 033,96 13 064 579,04 Verotulot 206 400 000,00 206 400 000,00 206 295 132,36-104 867,64 Valtionosuudet 81 250 000,00 81 250 000,00 80 551 383,83-698 616,17 Rahoitustulot ja -menot Korkotulot muilta 2 600 000,00 2 600 000,00 2 927 749,57 327 749,57 Korkotulot liikelaitoksilta 0,00 403,65 403,65 Muut rahoitustulot muilta 4 300 000,00 4 300 000,00 10 049 526,20 5 749 526,20 Korkomenot -4 965 000,00-4 965 000,00-4 415 883,76 549 116,24 Muut rahoitusmenot -700 000,00-700 000,00-1 163 201,73-463 201,73 Vuosikate -8 615 000,00-125 613,00-8 740 613,00 9 684 076,16 18 424 689,16 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot -14 917 000,00-14 917 000,00-16 208 294,32-1 291 294,32 Kertaluonteiset poistot Tilikauden tulos -23 532 000,00-125 613,00-23 657 613,00-6 524 218,16 17 133 394,84 Poistoeron muutos 201 000,00 201 000,00-544 706,90-745 706,90 Varausten muutos 0,00 483 905,23 483 905,23 Rahastojen muutos 4 245 000,00 4 245 000,00 69 311,07-4 175 688,93 Tilikauden ylijäämä -19 086 000,00-125 613,00-19 211 613,00-6 515 708,76 12 695 904,24 Verotulojen erittely Kunnan tulovero 181 500 000,00 181 500 000,00 182 579 958,57 1 079 958,57 Osuus yhteisöveron tuotosta 13 500 000,00 13 500 000,00 12 214 418,55-1 285 581,45 Kiinteistöverot 11 400 000,00 11 400 000,00 11 500 755,24 100 755,24 206 400 000,00 0,00 206 400 000,00 206 295 132,36-104 867,64 Kiinteistöveroprosentit Yleinen Asuinrakennukset Muut Rakentamattomat alueet 2009 0,74 0,28 0,85 3,00 Valtionosuuksien erittely Yleinen valtionosuus 1 500 000,00 1 500 000,00 1 496 676,00-3 324,00 Sosiaali-ja terveydenh.valtionos. 78 300 000,00 78 300 000,00 78 350 237,83 50 237,83 Opetus-ja kult.toim.valtionosuus 1 450 000,00 1 450 000,00 704 470,00-745 530,00 81 250 000,00 0,00 81 250 000,00 80 551 383,83-698 616,17

207 11.2 INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN KIINTEÄ OMAISUUS Maata hankittiin noin 49 hehtaaria arvoltaan 1,2 M. Lisäksi tehtiin ostopäätös 17,5 hehtaarin alueesta. Hankinta painottui Moreenin yritysalueeseen. Asumisaluetta oli 13 hehtaaria. Omakotitontteja luovutettiin 95 kpl (46 myytiin, 49 vuokrattiin), joista 83 kpl Kanta-Hämeenlinnan alueelta ja 12 kpl liitoskunnista (Hauho 2, Kalvola 4, Lammi 3, Renko 0, Tuulos 3). Tonttieriä tuli Poltinaholta (17 AO ja 2 AP) ja Sampo 2-alueelta (22 AO, 5 AP). Rivitalotontteja luovutettiin 3 kpl, kerrostalotontteja 1 kpl, yritystontteja 3 kpl, Y- tontteja 6 kpl ja lomatontteja 2 kpl. Yritystonttitilannetta on tarkasteltu säännöllisillä palavereilla Kehittämiskeskus Oy Hämeen kanssa. Varauspäätöksiä on valmisteltu mm. 18 hehtaarin logistiikkahankkeelle Moreeniin. Kiinteistöjä myytiin Kantolan Kiinteistöt Oy:lle.. Talousarvio Tilinpäätös Poikkeama TA-muutos Poikkeama muutoksen jälkeen MAA-ALUEIDEN HANKINTA JA MYYNTI Menot 1 000 000 1 197 143,58-197 143,58 200 000 2 856,42 Tulot 1 000 000 1 013 431,88 13 431,88 0 13 431,88 Nettomeno 0 183 711,70-210 575,46 200 000-10 575,46 Myyntivoitot 5 195 917,19 Myyntitappiot 142 698,92 RAKENNUSTEN HANKINTA JA MYYNTI Menot 0 0,00 0 0,00 Tulot 0 2 925 638,54 2 925 638,54 0 2 925 638,54 Nettomeno 0-2 925 638,54 2 925 638,54 0 2 925 638,54 Myyntivoitot 1 471 518,73 Myyntitappiot 223 147,27 KIINTEÄ OMAISUUS YHTEENSÄ Menot 1 000 000 1 197 143,58-197 143,58 200 000 2 856,42 Tulot 1 000 000 3 939 070,42 2 939 070,42 0 2 939 070,42 Nettomeno 0-2 741 926,84 2 715 063,08 200 000 2 915 063,08 Myyntivoitot 6 667 435,92 Myyntitappiot 365 846,19

208 Talousarvio Tilinpäätös Poikkeama TA-muutos Poikkeama muutoksen jälkeen OSAKKEET, OSUUDET JA MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT Osakkeita merkittiin mm. Kantolan Kiinteistöt Oy:n suunnatussa osakeannissa (KH 2.11.2009 14) ja Hämeenlinnan Kaupungin Teatteri Oy:n osakkeiden ostoon. Osakkeiden ja osuuksien hankinta ja myynti Menot 1 630 000 3 172 124,42-1 542 124,42 0-1 542 124,42 Tulot 0 242 244,63 242 244,63 0 242 244,63 Nettomeno 1 630 000 2 929 879,79-1 299 879,79 0-1 299 879,79 Myyntivoitot 262 668,81 Myyntitappiot 12 898,74 Muut pitkävaikutteiset menot Menot 1 150 000 0,00 1 150 000,00 0 1 150 000,00 Tulot 0 0,00 0,00 0 0,00 Nettomeno 1 150 000 0,00 1 150 000,00 0 1 150 000,00 OSAKKEET JA OSUUDET YHTEENSÄ Menot 2 780 000 3 172 124,42-392 124,42 0-392 124,42 Tulot 0 242 244,63 242 244,63 0 242 244,63 Netto 2 780 000 2 929 879,79-149 879,79 0-149 879,79 Myyntivoitot 262 668,81 Myyntitappiot 12 898,74 KIINTEÄ OMAISUUS SEKÄ OSAKKEET JA OSUUDET YHTEENSÄ MENOT 3 780 000 4 369 268,00-589 268,00 200 000-389 268,00 TULOT 1 000 000 4 181 315,05 3 181 315,05 0 3 181 315,05 NETTO 2 780 000 187 952,95 2 565 183,29 200 000 2 765 183,29 Myyntivoitot 6 930 104,73 Myyntitappiot 378 744,93

209 Talousarvio Tilinpäätös Poikkeama TA-muutos Poikkeama muutoksen jälkeen TALONRAKENNUS Hauhon Eteläisten varhaiskasvatuskeskus Menot 2 100 000 1 690 971,75 409 028,25 0 409 028,25 Tulot 0,00 0,00 0 0,00 Netto 2 100 000 1 690 971,75 409 028,25 0 409 028,25 Kirkonkulman koulu, uudisrakennus ja perusparannus Menot 1 700 000 1 380 950,03 319 049,97 0 319 049,97 Tulot 0 440 000,00 440 000,00 0 440 000,00 Netto 1 700 000 940 950,03 759 049,97 0 759 049,97 Ahveniston koulu 3. vaihe A; B; D; H -rakennukset Menot 0 23 811,48-23 811,48 24 000 188,52 Tulot 0 0,00 0,00 0 0,00 Netto 0 23 811,48-23 811,48 24 000 188,52 Kaurialan koulu, rakennus 3, vaihe 3 Menot 530 000 793 817,47-263 817,47 471 000 207 182,53 Tulot 0 0,00 0,00 0 0,00 Netto 530 000 793 817,47-263 817,47 471 000 207 182,53 Raatihuone, julkisivut Menot 0 0,00 0,00 39 000 39 000,00 Tulot 0 0,00 0,00 0 0,00 Netto 0 0,00 0,00 39 000 39 000,00 Ahveniston alue, maauimala Menot 0 45 319,28-45 319,28 0-45 319,28 Tulot 0 0,00 0,00 0 0,00 Netto 0 45 319,28-45 319,28 0-45 319,28 Lammin liikuntakeskus Menot 6 090 000 5 091 842,41 998 157,59 0 998 157,59 Tulot 940 000 931 475,00-8 525,00 0-8 525,00 Netto 5 150 000 4 160 367,41 989 632,59 0 989 632,59 Laivaranta Menot 0 24 299,81-24 299,81 0-24 299,81 Tulot 0 0,00 0,00 0 0,00 Netto 0 24 299,81-24 299,81 0-24 299,81

210 Talousarvio Tilinpäätös Poikkeama TA-muutos Poikkeama muutoksen jälkeen Pääterveysasema, Viipurintie 1-3 Menot 1 800 000 1 041 647,20 758 352,80 0 758 352,80 Tulot 0 0,00 0,00 0 0,00 Netto 1 800 000 1 041 647,20 758 352,80 0 758 352,80 Perusparannushankkeet ja suunnittelumääräraha Menot 1 400 000 1 086 300,10 313 699,90 0 313 699,90 Tulot 0 0,00 0,00 0 0,00 Netto 1 400 000 1 086 300,10 313 699,90 0 313 699,90 * Katiskoski, sauna 125 540,92 * Verkatehdas, Lasip.lattia, AB-osan vesikatto, lämmönvaihdin, C-osan ikkunat 172 702,35 * Katuman pk, vesikatto, keittiön akust. 115 180,35 * Taimistont. 12, perhekeskus sisätilat, piha kp 59 652,88 * Miemalan koulu, asunto esik.ryhmätil. 159 042,86 * Terveyskeskus D1 (neuvola) 88 338,73 * Kankaantaan pk, muutos ryhmätilaksi 123 813,71 * Pellavamakasiinink6 (pakolaisasuntok.) 48 424,30 * Kirjasto, kirjavaraston muutos, LVI-korj. 49 232,90 * Asuntojen korjauksia, mm- Toivont. 1-3 90 037,35 * Hauhon Portaan hallit 54 333,75 TALONRAKENNUS YHTEENSÄ MENOT 13 620 000 11 178 959,53 2 441 040,47 534 000 2 975 040,47 TULOT 940 000 1 371 475,00 431 475,00 0 431 475,00 NETTO 12 680 000 9 807 484,53 2 872 515,47 534 000 3 406 515,47

211 JULKINEN KÄYTTÖOMAISUUS Asuinalueiden kunnallistekniikan rakennuskohteita olivat Sampo vaihe 2.1, Poltinaho ja Tarvasmäki 5. Asuntoalueiden päällystys- ja viimeistelytöitä tehtiin Keinusaaressa, Kuokkamaalla, Tarvasmäessä sekä osittain Luolajan lounaisosassa. Lisäksi päällystettiin yksitäisiä katuja. Asuntoalueita päällystettiin noin 47 895 m 2. Elinkeinoalueilla tehtiin Hakapellontie, Taipaleentie, Laajamäentie plv 250-330 sekä Hakapellontien ja Orsitien risteysalue. Saneerauskohteita olivat Parolantie, Härkätie risteysalue, Härkätien kevyenliikenteen väylä Parolantie, Palloiluhallin liittymä, Viertokatu väli Tuomelankatu Ajurintie, Laukkatien loppuosa ja Korventorpantie, Pekantien kääntöpaikka, Kurrenkuja, Kalailankuja, Tulimäentie Erilliskohteina toteutettiin Teatteriaukean viemäröinti ja pohjaustyöt, viimeistelytyöt vuodelle 2010, matkustajasatama jatuomelan koulun pihan toinen vaihe. Kirkonkulman koululle rakennettiin kevyenliikenteen väylät. Vanajaveden ratasillan viimeistelytöitä jatkettiin. Laivarannan- ja Ystävyydenpuiston peruskorjaustyöt aloitettiin syksyllä 2009 ja työt jatkuvat keväällä 2010. Uusia leikkipaikkoja rakennettiin Tarvasmäkeen ja Luolajaan. Lisäksi 4 leikkipaikkaa peruskorjattiin. Kansallisessa kaupunginpuistossa uusittiin opasteet, kunnostettiin rantareittiä ja korjattiin vanhaa kivimuuria välillä Kirstulansalmi Tekosaaret. Talousarvio Tilinpäätös Poikkeama TA-muutos Poikkeama muutoksen jälkeen JULKINEN KÄYTTÖOMAISUUS Asuntoalueet Menot 3 400 000 3 139 268,78 260 731,22 0 260 731,22 Tulot 0 0,00 0,00 0 0,00 Netto 3 400 000 3 139 268,78 260 731,22 0 260 731,22 Elinkeinoalueet Menot 100 000 395 290,37-295 290,37 0-295 290,37 Tulot 0 0,00 0,00 0 0,00 Netto 100 000 395 290,37-295 290,37 0-295 290,37 Infra Menot 710 000 930 824,67-220 824,67 0-220 824,67 Tulot 0 0,00 0,00 0 0,00 Netto 710 000 930 824,67-220 824,67 0-220 824,67 Erilliskohteet Menot 2 050 000 1 763 825,63 286 174,37 0 286 174,37 Tulot 0 30 000,00 30 000,00 0 30 000,00 Netto 2 050 000 1 733 825,63 316 174,37 0 316 174,37

212 Talousarvio Tilinpäätös Poikkeama TA-muutos Poikkeama muutoksen jälkeen Kevytliikenne Menot 80 000 73 189,80 6 810,20 0 6 810,20 Tulot 0 0,00 0,00 0 0,00 Netto 80 000 73 189,80 6 810,20 0 6 810,20 Liikenne Menot 0 571,24-571,24 0-571,24 Tulot 0 0,00 0,00 0 0,00 Netto 0 571,24-571,24 0-571,24 Sillat Menot 110 000 28 356,25 81 643,75 0 81 643,75 Tulot 0 0,00 0,00 0 0,00 Netto 110 000 28 356,25 81 643,75 0 81 643,75 Puistot ja leikkipaikat Menot 250 000 181 015,16 68 984,84 0 68 984,84 Tulot 0 0,00 0,00 0 0,00 Netto 250 000 181 015,16 68 984,84 0 68 984,84 Kansallinen kaupunkipuisto Menot 300 000 211 873,62 88 126,38 0 88 126,38 Tulot 0 32 800,00 32 800,00 0 32 800,00 Netto 300 000 179 073,62 120 926,38 0 120 926,38 JULKINEN KÄYTTÖOMAISUUS YHTEENSÄ Menot 7 000 000 6 724 215,52 275 784,48 0 275 784,48 Tulot 0 62 800,00 62 800,00 0 62 800,00 Netto 7 000 000 6 661 415,52 338 584,48 0 338 584,48 IRTAIN OMAISUUS Taidemuseo, taideteokset Menot 20 000 19 988,67 11,33 0 11,33 Tulot 0 0,00 0,00 0 0,00 Netto 20 000 19 988,67 11,33 0 11,33 Kone- ja kalustohankinnat Menot 400 000 162 262,48 237 737,52 0 237 737,52 Tulot 0 0,00 0,00 0 0,00 Netto 400 000 162 262,48 237 737,52 0 237 737,52 Myyntivoitot Kanta-Hämeen Pelastuslaitos Menot 630 000 821 210,31-191 210,31 0-191 210,31 Tulot 0 73 676,04 73 676,04 0 73 676,04 Netto 630 000 747 534,27-117 534,27 0-117 534,27 Myyntivoitot 60 907,48

213 Talousarvio Tilinpäätös Poikkeama TA-muutos Poikkeama muutoksen jälkeen IRTAIN OMAISUUS YHTEENSÄ MENOT 1 050 000 1 003 461,46 46 538,54 0 46 538,54 TULOT 0 73 676,04 73 676,04 0 73 676,04 NETTO 1 050 000 929 785,42 120 214,58 0 120 214,58 Myyntivoitot 60 907,48 INVESTOINNIT YHTEENSÄ (pl. Liikelaitokset) MENOT 25 450 000 23 275 904,51 2 174 095,49 734 000 2 908 095,49 TULOT 1 940 000 5 689 266,09 3 749 266,09 0 3 749 266,09 NETTO 23 510 000 17 586 638,42 5 896 497,82 734 000 6 630 497,82 Myyntivoitot 6 991 012,21 Myyntitappiot 378 744,93 Talousarvio Tilinpäätös Poikkeama TA-muutos Poikkeama muutoksen jälkeen LIIKELAITOS -INVESTOINNIT Linnan Terveyspalvelut Menot 150 000 101 840,86 48 159,14 0 48 159,14 Tulot 0 4 370,72 4 370,72 0 4 370,72 Netto 150 000 97 470,14 52 529,86 0 52 529,86 Myyntivoitot 17 329,28 Linnan Ateria Menot 150 000 54 981,82 95 018,18 0 95 018,18 Tulot 0 0,00 0,00 0 0,00 Netto 150 000 54 981,82 95 018,18 0 95 018,18 LIIKELAITOS -INVESTOINNIT YHTEENSÄ MENOT 300 000 156 822,68 143 177,32 0 143 177,32 TULOT 0 4 370,72 4 370,72 0 4 370,72 NETTO 300 000 152 451,96 147 548,04 0 147 548,04 Myyntivoitot 17 329,28 INVESTOINNIT YHTEENSÄ (ml. liikelaitokset) MENOT 25 750 000 23 432 727,19 2 317 272,81 734 000 3 051 272,81 TULOT 1 940 000 5 693 636,81 3 753 636,81 0 3 753 636,81 NETTO 23 810 000 17 739 090,38 6 044 045,86 734 000 6 778 045,86 Myyntivoitot 7 008 341,49 Myyntitappiot 378 744,93

214 11.3 RAHOITUSOSAN TOTEUTUMINEN 11.3.1 Kaupunki ja taseyksiköt (pl. Liikelaitokset) Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio Toteutuma Poikkeama talousarvio muutokset muutosten jälkeen Toiminnan rahavirta Vuosikate -9 031 998,00-125 613,00-9 157 611,00 8 017 006,13 17 174 617,13 Satunnaiset erät 0,00 0,00 0,00 Tulorahoituksen korjauserät 0,00-1 420 187,00-1 420 187,00-6 767 537,12-5 347 350,12 Investointien rahavirta Investointimenot -25 450 000,00-734 000,00-26 184 000,00-23 275 904,51 2 908 095,49 Rahoitusosuudet investointimenoihin 940 000,00 940 000,00 1 492 629,00 552 629,00 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 2 820 000,00 1 420 187,00 4 240 187,00 10 808 904,35 6 568 717,35 Toiminnan ja investointien rahavirta -30 721 998,00-859 613,00-31 581 611,00-9 724 902,15 21 856 708,85 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset -990 000,00 0,00-990 000,00-990 000,00 0,00 Antolainasaamisten vähennykset 400 000,00 400 000,00 518 098,70 118 098,70 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 49 000 000,00 734 000,00 49 734 000,00 37 000 000,00-12 734 000,00 Pitkäaikaisten lainojen vähennys-15 000 000,00-15 000 000,00-16 124 644,00-1 124 644,00 Lyhytaikaisten lainojen muutos 0,00 3 145 003,20 3 145 003,20 Oman pääoman muutokset Oman pääoman muutokset 0,00 0,00 Vaikutus maksuvalmiuteen 2 688 002,00-125 613,00 2 562 389,00 13 823 555,75 11 261 166,75

215 11.3.2 Liikelaitokset Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio Toteutuma Poikkeama talousarvio muutokset muutosten jälkeen Toiminnan rahavirta Vuosikate 416 998,00 0,00 416 998,00 1 667 070,03 1 250 072,03 Satunnaiset erät 0,00 0,00 0,00 Tulorahoituksen korjauserät 0,00 0,00 0,00-17 329,28-17 329,28 Investointien rahavirta Investointimenot -300 000,00 0,00-300 000,00-156 822,68 143 177,32 Rahoitusosuudet investointimenoihin 0,00 0,00 0,00 0,00 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 200 000,00 0,00 200 000,00 21 700,00-178 300,00 Toiminnan ja investointien rahavirta 316 998,00 0,00 316 998,00 1 514 618,07 1 197 620,07 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset 0,00 0,00 0,00 0,00 Antolainasaamisten vähennykset 0,00 0,00 0,00 0,00 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Pitkäaikaisten lainojen vähennys 0,00 0,00 0,00 0,00 Lyhytaikaisten lainojen muutos 0,00 0,00 0,00 Oman pääoman muutokset Oman pääoman muutokset 0,00 0,00 Vaikutus maksuvalmiuteen 316 998,00 0,00 316 998,00 1 514 618,07 1 197 620,07

216 11.3.3 Kaupunki ja taseyksiköt (ml. Liikelaitokset) Alkuperäinen talousarvio Talousarviomuutokset Talousarvio muutosten jälkeen Toteutuma Poikkeama Toiminnan rahavirta Vuosikate -8 615 000,00-125 613,00-8 740 613,00 9 684 076,16 18 424 689,16 Satunnaiset erät 0,00 0,00 0,00 Tulorahoituksen korjauserät 0,00-1 420 187,00-1 420 187,00-6 784 866,40-5 364 679,40 Investointien rahavirta Investointimenot -25 750 000,00-734 000,00-26 484 000,00-23 432 727,19 3 051 272,81 Rahoitusosuudet investointimenoihin 940 000,00 940 000,00 1 492 629,00 552 629,00 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 3 020 000,00 1 420 187,00 4 440 187,00 10 830 604,35 6 390 417,35 Toiminnan ja investointien rahavirta -30 405 000,00-859 613,00-31 264 613,00-8 210 284,08 23 054 328,92 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset -990 000,00-990 000,00-990 000,00 0,00 Antolainasaamisten vähennykset 400 000,00 400 000,00 518 098,70 118 098,70 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 49 000 000,00 734 000,00 49 734 000,00 37 000 000,00-12 734 000,00 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -15 000 000,00-15 000 000,00-16 124 644,00-1 124 644,00 Lyhytaikaisten lainojen muutos 0,00 3 145 003,20 3 145 003,20 Oman pääoman muutokset Oman pääoman muutokset 0,00 0,00 Vaikutus maksuvalmiuteen 3 005 000,00-125 613,00 2 879 387,00 15 338 173,82 12 458 786,82

217 11.4 YHTEENVETO MÄÄRÄRAHOJEN JA TULOARVIOIDEN TOTEUTUMISESTA KÄYTTÖTALOUSOSA Sito- Määrärahat Tuloarviot vuus T Alkup. TA:n TA Toteu- Poik- Alkup. TA:n TA Toteu- Poik- N talous- muutok- muut:n tuma keama talous- muutok- muut:n tuma keama B arvio set jälkeen arvio set jälkeen Tilaajaosa 344 110 1 470 345 580 342 386 3 193 45 428 1 344 46 772 55 412 8 640 Lasten ja nuorten lautakunta B 98 982 0 98 982 98 214 768 4 827 0 4 827 5 519 691 Elämänlaatulautakunta B 12 807 0 12 807 11 993 814 6 0 6 17 11 LANUEL tilaajatiimi B 593 0 593 586 7 0 0 0 0 0 Terveyden ja toimintakyvykyvyn edistämisen B lautakunta 131 402 406 131 808 132 309-501 5 289 0 5 289 5 343 54 Ikäihmisten lautakunta B 50 152 289 50 441 50 935-494 9 986 0 9 986 11 380 1 394 TERTOIK tilaajatiimi B 740 0 740 578 162 0 0 0 1 1 Yhdyskuntalautakunta B 17 520 750 18 270 17 427 843 5 600 1 420 7 020 9 638 2 618 Ympäristö- ja rakennuslautakunta B 1 891 25 1 916 1 904 12 949-76 873 872-1 Yhdyskunta ymp. tilaajatiimi B 252 0 252 234 18 0 0 0 0 0 KONSERNIPALVELUT YHTEENSÄ B 29 551 0 29 551 27 765 1 786 12 771 0 12 771 14 397 1 625 TASEYKSIKÖT B 220 0 220 441-221 6 000 0 6 000 8 246 2 246 Tuottajaosa 182 596 0 182 596 181 699 897 183 361 0 183 361 182 445-916 Palvelutuotannon hallinto ja yhteiset kustannukset B 378 0 378 359 19 268 0 268 171-97 Varhaiskasvatuspalvelut B 25 205 0 25 205 25 483-278 25 205 0 25 205 25 483 278 Opetuspalvelut B 49 783 0 49 783 49 219 564 49 783 0 49 783 49 219-564 Lasten ja nuorten kaskua tukevat palvelutb 13 667 0 13 667 12 701 967 13 667 0 13 667 12 701-967 Kulttuuri- ja kirjastopalvelut B 5 429 0 5 429 5 129 299 5 429 0 5 429 5 129-299 Terveys ja toimintakyky B 18 453 0 18 453 19 146-693 18 453 0 18 453 19 146 693 Ikäihmisten koti- ja asumispalvelut B 18 684 0 18 684 18 637 48 18 684 0 18 684 18 637-48 Ikäihmisten pitkäaik. palvelut B 18 043 0 18 043 17 990 53 18 043 0 18 043 17 990-53 Maankäyttö ja ympäristö B 4 203 0 4 203 4 210-7 4 203 0 4 203 4 210 7 Yhdyskuntarakenne B 16 034 0 16 034 16 242-208 16 274 0 16 274 16 535 262 Varikkopalvelut (sisältyy yhdyskuntarakenne N summiin) 2 691 0 2 691 2 530 161 2 931 0 2 931 2 824-108 Palo- ja pelastustoimi N 12 717 0 12 717 12 583 135 13 353 0 13 353 13 223-129 Liikelaitokset 87 239 0 87 239 85 787 1 452 87 656 0 87 656 87 454-202 HÄMEENLINNAN TERVEYSPALVELUT NLIIKELAITOS 42 028 0 42 028 41 856 172 42 295 0 42 295 42 901 606 LINNAN TILAPALVELUT LIIKELAITOS N 30 510 0 30 510 29 164 1 346 30 510 0 30 510 29 173-1 337 LINNAN ATERIA LIIKELAITOS N 11 784 0 11 784 12 032-248 11 934 0 11 934 12 714 780 LINNAN LOMITUSPALVELUT LIIKELAITOS N 2 916 0 2 916 2 735 182 2 916 0 2 916 2 665-251 KÄYTTÖTALOUSOSA YHTEENSÄ 613 945 1 470 615 414 609 872 5 542 316 445 1 344 317 789 325 311 7 522 TULOSLASKELMAOSA Verotulot B 206 400 0 206 400 206 295-105 Valtionosuudet B 81 250 0 81 250 80 551-699 Korkotulot B 2 600 0 2 600 2 928 328 Muut rahoitustulot B 4 300 0 4 300 10 050 5 750 Korkomenot B 4 965 0 4 965 4 416 549 Muut rahoitusmenot B 700 0 700 1 163-463 Satunnaiset erät 0 0 0 0 TULOSLASKELMAOSA YHTEENSÄ 5 665 0 5 665 5 579 86 294 550 0 294 550 299 824 5 274 INVESTOINTIOSA Kiinteä omaisuus B 1 000 200 1 200 1 197 3 1 000 0 1 000 3 939 2 939 Osakkeet ja osuudetsekä muut pitkävaik. BMenot 2 780 0 2 780 3 172-392 0 0 0 242 242 Talonrakennus B 13 620 534 14 154 11 179 2 975 940 0 940 1 371 431 Julkinen käyttöomaisuus B 7 000 0 7 000 6 724 276 0 0 0 63 63 Irtain omaisuus B 1 350 0 1 350 1 003 347 0 0 0 74 74 INVESTOINTIOSA YHTEENSÄ 25 750 734 26 484 23 275 3 209 1 940 0 1 940 5 689 3 749 RAHOITUSOSA Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset 990 990 990 0 Antolainasaamisten vähennykset B 400 400 518 118 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys B 49 000 734 49 734 37 000-12 734 Pitkäaikaisten lainojen vähennys B 15 000 15 000 16 125-1 125 Lyhytaikaisten lainojen muutos 0 3 145 3 145 Oman pääoman muutokset Oman pääoman muutokset RAHOITUSOSA YHTEENSÄ 15 990 0 15 990 17 115-1 125 49 400 734 50 134 40 663-9 471 YHTEENSÄ 661 350 2 204 663 553 655 841 7 712 662 335 2 078 664 413 671 487 7 074 T= Tilikauden tulos on sitova N= Toimintakate on sitova B= Kokonaismenot ja -tulot ovat sitovat

218 11.5 TILINPÄÄTÖSLASKELMAT 11.5.1 ULKOINEN TULOSLASKELMA (pl. Liikelaitokset) 1.1.-31.12.2009 Toimintatuotot Myyntituotot 17 051 740,90 Maksutuotot 20 950 010,26 Tuet ja avustukset 17 856 016,86 Muut toimintatuotot 18 867 341,58 74 725 109,60 Valmistus omaan käyttöön 826 738,61 Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -112 104 844,11 Henkilösivukulut Eläkekulut -29 324 302,06 Muut henkilösivukulut -7 018 572,82 Palvelujen ostot -157 630 051,84 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -19 867 397,89 Avustukset -25 529 512,37 Muut toimintakulut -8 638 201,08-360 112 882,17 Toimintakate -284 561 033,96 Verotulot 206 295 132,36 Valtionosuudet 80 551 383,83 Rahoitustuotot /-kulut Korkotuotot 2 928 153,22 Muut rahoitustuotot 10 049 526,20 Korkokulut -4 416 455,62 Muut rahoituskulut -1 162 629,87 7 398 593,93 Vuosikate 9 684 076,16 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot -16 208 294,32 Kertaluonteiset poistot 0,00 Satunnaiset erät Satunnaiset kulut Tilikauden tulos -6 524 218,16 Poistoeron lisäys (-) tai vähennys (+) -544 706,90 Varausten lisäys (-) tai vähennys (+) 483 905,23 Rahastojen lisäys (-) tai vähennys (+) 69 311,07 Tilikauden yli- / alijäämä -6 515 708,76

219 11.5.2 ULKOINEN TULOSLASKELMA Kaupunki ja Liikelaitokset Kaupunki, taseyksiköt taseyksiköt ja liikelaitokset 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2009 Toimintatuotot Myyntituotot 12 365 798,25 4 685 942,65 17 051 740,90 Maksutuotot 17 160 639,23 3 789 371,03 20 950 010,26 Tuet ja avustukset 17 818 763,04 37 253,82 17 856 016,86 Muut toimintatuotot 13 758 194,16 5 109 147,42 18 867 341,58 61 103 394,68 13 621 714,92 74 725 109,60 Valmistus omaan käyttöön 648 874,16 177 864,45 826 738,61 Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -89 961 613,47-22 143 230,64-112 104 844,11 Henkilösivukulut 0,00 Eläkekulut -23 453 929,40-5 870 372,66-29 324 302,06 Muut henkilösivukulut -5 617 486,25-1 401 086,57-7 018 572,82 Palvelujen ostot -139 820 038,70-17 810 013,14-157 630 051,84 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -7 723 240,12-12 144 157,77-19 867 397,89 Avustukset -25 454 654,15-74 858,22-25 529 512,37 Muut toimintakulut -4 911 369,43-3 726 831,65-8 638 201,08-296 942 331,52-63 170 550,65-360 112 882,17 Toimintakate -235 190 062,68-49 370 971,28-284 561 033,96 Verotulot 206 295 132,36 206 295 132,36 Valtionosuudet 80 551 383,83 80 551 383,83 Rahoitustuotot /-kulut 0,00 Korkotuotot 2 928 153,22 2 928 153,22 Muut rahoitustuotot 10 049 526,20 10 049 526,20 Korkokulut -4 415 883,76-4 415 883,76 Muut rahoituskulut -1 163 201,73-1 163 201,73 7 398 593,93 0,00 7 398 593,93 Vuosikate 59 055 047,44-49 370 971,28 9 684 076,16 0,00 Poistot ja arvonalentumiset 0,00 Suunnitelman mukaiset poistot -15 714 024,86-494 269,46-16 208 294,32 Kertaluonteiset poistot 0,00 Satunnaiset erät 0,00 Satunnaiset kulut 0,00 Tilikauden tulos 0,00 0,00 Poistoeron lisäys (-) tai vähennys (+) -544 706,90-544 706,90 Varausten lisäys (-) tai vähennys (+) 483 905,23 483 905,23 Rahastojen lisäys (-) tai vähennys (+) 69 311,07 0,00 69 311,07 Tilikauden yli- / alijäämä 43 349 531,98-49 865 240,74-6 515 708,76

220 11.5.3 TULOSLASKELMA (ml. Liikelaitokset) (sisäiset erät mukana) 1.1.-31.12.2009 Toimintatuotot Myyntituotot 236 045 315,64 Maksutuotot 21 079 586,98 Tuet ja avustukset 18 950 608,86 Muut toimintatuotot 49 235 243,98 325 310 755,46 Valmistus omaan käyttöön 826 738,61 Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -112 104 844,11 Henkilösivukulut Eläkekulut -29 324 302,06 Muut henkilösivukulut -7 018 572,82 Palvelujen ostot -376 654 932,94 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -20 236 489,03 Avustukset -26 379 512,37 Muut toimintakulut -38 979 874,70-610 698 528,03 Toimintakate -284 561 033,96 Verotulot 206 295 132,36 Valtionosuudet 80 551 383,83 Rahoitustuotot /-kulut Korkotuotot 2 928 153,22 Muut rahoitustuotot 10 049 526,20 Korkokulut -4 416 455,62 Muut rahoituskulut -1 162 629,87 7 398 593,93 Vuosikate 9 684 076,16 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot -16 208 294,32 Kertaluonteiset poistot Satunnaiset erät Satunnaiset kulut 0,00 Tilikauden tulos -6 524 218,16 Poistoeron lisäys (-) tai vähennys (+) -544 706,90 Varausten lisäys (-) tai vähennys (+) 483 905,23 Rahastojen lisäys (-) tai vähennys (+) 69 311,07 Tilikauden yli- / alijäämä -6 515 708,76

221 11.5.4 TULOSLASKELMA (sisäiset erät mukana) Kaupunki ja Liikelaitokset Kaupunki, taseyksiköt taseyksiköt ja liikelaitokset 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2009 Toimintatuotot Myyntituotot 181 066 168,95 54 979 146,69 236 045 315,64 Maksutuotot 17 288 596,05 3 790 990,93 21 079 586,98 Tuet ja avustukset 18 063 355,04 887 253,82 18 950 608,86 Muut toimintatuotot 21 438 767,75 27 796 476,23 49 235 243,98 237 856 887,79 87 453 867,67 325 310 755,46 Valmistus omaan käyttöön 648 874,16 177 864,45 826 738,61 Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -89 961 613,47-22 143 230,64-112 104 844,11 Henkilösivukulut Eläkekulut -23 453 929,40-5 870 372,66-29 324 302,06 Muut henkilösivukulut -5 617 486,25-1 401 086,57-7 018 572,82 Palvelujen ostot -345 704 851,20-30 950 081,74-376 654 932,94 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -7 901 087,84-12 335 401,19-20 236 489,03 Avustukset -26 304 654,15-74 858,22-26 379 512,37 Muut toimintakulut -25 790 243,63-13 189 631,07-38 979 874,70-524 733 865,94-85 964 662,09-610 698 528,03 Toimintakate -286 228 103,99 1 667 070,03-284 561 033,96 Verotulot 206 295 132,36 206 295 132,36 Valtionosuudet 80 551 383,83 80 551 383,83 Rahoitustuotot /-kulut 0,00 Korkotuotot 2 928 153,22 2 928 153,22 Muut rahoitustuotot 10 049 526,20 10 049 526,20 Korkokulut -4 415 883,76-4 415 883,76 Muut rahoituskulut -1 163 201,73-1 163 201,73 7 398 593,93 0,00 7 398 593,93 Vuosikate 8 017 006,13 1 667 070,03 9 684 076,16 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot -15 714 024,86-494 269,46-16 208 294,32 Kertaluonteiset poistot Satunnaiset erät Satunnaiset kulut Tilikauden tulos Poistoeron lisäys (-) tai vähennys (+) -544 706,90-544 706,90 Varausten lisäys (-) tai vähennys (+) 483 905,23 483 905,23 Rahastojen lisäys (-) tai vähennys (+) 69 311,07 0,00 69 311,07 Tilikauden yli- / alijäämä -7 688 509,33 1 172 800,57-6 515 708,76

222 11.5.5 RAHOITUSLASKELMA (ml. Liikelaitokset) (ulkoiset tuotot ja kulut) 1.1.-31.12.2009 Toiminnan rahavirta Vuosikate 9 684 076,16 Satunnaiset erät Tulorahoituksen korjauserät -6 784 866,40 Investointien rahavirta Investointimenot -23 432 727,19 Rahoitusosuudet investointimenoihin 1 492 629,00 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 10 830 604,35 Toiminnan ja investointien rahavirta -8 210 284,08 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset -990 000,00 Antolainasaamisten vähennys 518 098,70 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 37 000 000,00 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -16 124 644,00 Lyhytaikaisten lainojen muutos 3 145 003,20 Oman pääoman muutokset Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset 205 766,38 Vaihto-omaisuuden muutos -12 573,86 Saamisten muutos -5 962 768,90 Korottomien velkojen muutos -4 137 567,65 Rahoituksen rahavirta 13 641 313,87 Rahavarojen muutos 5 431 029,79 Rahavarojen muutos Rahavarat 31.12. 87 587 712,19 Rahavarat 1.1. 82 156 682,40 5 431 029,79

223 11.5.6 TASE Hämeenlinnan kaupunki VASTAAVAA 31.12.2009 1.1.2009 VASTATTAVAA 31.12.2009 1.1.2009 PYSYVÄT VASTAAVAT 443 544 688,75 441 541 991,37 OMA PÄÄOMA 353 362 523,38 359 947 543,21 Aineettomat hyödykkeet 2 138 049,79 2 478 711,76 Peruspääoma 274 116 796,74 274 116 796,74 Aineettomat oikeudet 612 621,92 741 977,20 Muut omat rahastot 79 140 460,93 79 209 772,00 Muut pitkävaikutteiset menot 1 525 427,87 1 736 734,56 Edellisten tilikausien ylijäämä 6 620 974,47 6 620 974,47 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) -6 515 708,76 0,00 Aineelliset hyödykkeet 249 056 683,71 250 115 105,45 Maa- ja vesialueet 49 995 892,85 49 812 181,15 POISTOERO JA Rakennukset 145 131 285,08 151 325 501,58 VAPAAEHTOISET VARAUKSET 11 868 199,37 11 807 397,70 Kiinteät rakenteet ja laitteet 35 172 756,32 35 282 184,08 Poistoero 11 388 876,49 10 844 169,59 Koneet ja kalusto 6 850 049,19 7 510 185,99 Vapaaehtoiset varaukset 479 322,88 963 228,11 Muut aineelliset hyödykkeet 536 429,57 516 440,90 Enn.maks/keskener.hankinnat 11 370 270,70 5 668 611,75 PAKOLLISET VARAUKSET 1 951 500,00 2 106 769,84 Eläkevastuuvaraus 1 651 500,00 1 628 182,43 Sijoitukset 192 349 955,25 188 948 174,16 Muut pakolliset varaukset 300 000,00 478 587,41 Osakkeet ja osuudet 120 519 717,61 117 589 837,82 Muut lainasaamiset 71 830 237,64 71 358 336,34 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 842 802,13 991 386,65 Valtion toimeksiannot 338 065,96 524 915,36 TOIMEKSIANTOJEN VARAT 409 989,58 764 340,48 Lahjoitusrahastojen pääomat 280 395,96 295 961,31 Valtion toimeksiannot 338 065,96 524 915,33 Muut toimeksiantojen pääomat 224 340,21 170 509,98 Lahjoitusrahastojen erityisk. 71 923,62 239 425,15 VIERAS PÄÄOMA 187 969 855,94 168 087 064,39 VAIHTUVAT VASTAAVAT 112 040 202,49 100 633 829,94 Pitkäaikainen 115 150 317,43 94 880 820,14 Vaihto-omaisuus 971 509,76 958 935,90 Lainat rahoitus- ja vak.laitoksilta 102 202 559,42 80 203 149,37 Aineet ja tarvikkeet 971 509,76 958 935,90 Lainat julkisyhteisöiltä 9 859 068,53 10 611 833,98 Saadut ennakot 194 639,68 196 889,90 Saamiset 23 480 980,54 17 518 211,64 Ostovelat 17 779,52 Pitkäaikaiset saamiset 6 847 372,53 5 493 255,18 Muut velat 2 894 049,80 3 851 167,37 Myyntisaamiset 3 516 854,25 1 011 707,85 Lainasaamiset 1 486 307,28 2 116 826,33 Lyhytaikainen 72 819 538,51 73 206 244,25 Muut saamiset 1 844 211,00 2 364 721,00 Lainat rahoitus- ja vak.laitoksilta 15 112 142,94 19 012 227,17 Lyhytaikaiset saamiset 16 633 608,01 12 024 956,46 Lainat julkisyhteisöiltä 756 970,15 1 390 777,26 Myyntisaamiset 4 300 645,10 4 947 383,86 Lainat muilta lainanantajilta 17 821 289,72 10 513 683,78 Lainasaamiset 1 490 459,15 819 284,28 Saadut ennakot 697 067,08 904 309,34 Muut saamiset 6 027 008,07 3 723 545,76 Ostovelat 12 962 993,27 13 799 924,79 Muut siirtosaamiset 4 815 495,69 2 534 742,56 Muut velat 3 979 729,66 5 625 070,13 Siirtovelat 21 489 345,69 21 960 251,78 Rahoitusarvopaperit 85 112 796,88 77 585 097,60 Sijoituksen rahamarkkinainstumenteihin 5 436 939,69 5 841 854,46 Joukkovelkakirjalainasaamiset 11 255 912,20 10 581 273,00 Muut arvopaperit 68 419 944,99 61 161 970,14 Rahat- ja pankkisaamiset 2 474 915,31 4 571 584,80 VASTAAVAA YHTEENSÄ 555 994 880,82 542 940 161,79 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 555 994 880,82 542 940 161,79

224 11.5.7 KONSERNITULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2009 Toimintatuotot 228 903 705,85 Toimintakulut -488 635 839,79 Osuus osakkuusyhteisöjen voitosta (tappiosta) -209 832,68 Toimintakate -259 941 966,62 Verotulot 206 295 132,36 Valtionosuudet 80 648 193,73 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot 2 641 766,37 Muut rahoitustuotot 11 187 964,55 Korkokulut -10 342 718,18 Muut rahoituskulut -1 578 820,50 Vuosikate 28 909 551,71 Poistot ja arvonalentumiset -30 708 275,91 Tilikauden yli- ja alipariarvot -72 690,61 Arvonalentumiset -94 608,99 Satunnaiset erät 329 994,86 Tilikauden tulos -1 636 028,94 Tilinpäätössiirrot -1 915 017,96 Vähemmistöosuudet -45 573,48 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) -3 596 620,38 KONSERNITULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT 2009 Toimintatuotot/Toimintakulut % 46,8 Vuosikate/Poistot % 94,1 Vuosikate, /asukas 433,8 Asukasmäärä 66 647

225 11.5.8 KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2009 Toiminnan rahavirta Vuosikate 28 909 551,71 Satunnaiset erät, netto 329 994,86 Tulorahoituksen korjauserät -5 509 284,29 Investointien rahavirta Investointimenot -77 264 615,63 Rahoitusosuudet investointimenoihin 1 048 820,73 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 10 258 513,29 Toiminnan ja investointien rahavirta -42 227 019,33 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset -19 448,14 Antolainasaamisten vähennykset 9 539,45 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 93 014 648,95 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -29 702 813,86 Lyhytaikaisten lainojen muutos -3 728 722,13 Oman pääoman muutokset -315 971,16 Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset 165 163,33 Vaihto-omaisuuden muutos -335 171,44 Saamisten muutokset -5 351 267,72 Korottomien velkojen muutokset -3 946 285,55 Rahoituksen rahavirta 49 789 671,73 Rahavarojen muutos 7 562 652,40 Rahavarojen muutos Rahavarat 31.12. 108 275 522,82 Rahavarat 1.1. -100 712 870,42 7 562 652,40 KONSERNIN RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT 2009 Investointien tulorahoitus, % 37,9 Pääomamenojen tulorahoitus, % 27,3 Lainanhoitokate 1,0 Kassan riittävyys, pv 65 Asukasmäärä 66 647

226 11.5.9 KONSERNITASE JA SEN TUNNUSLUVUT VASTAAVAA 2009 VASTATTAVAA 2009 PYSYVÄT VASTAAVAT OMA PÄÄOMA Aineettomat hyödykkeet Peruspääoma 274 116 796,75 Aineettomat oikeudet 3 069 866,90 Arvonkorotusrahasto 9 654 769,81 Konsernin liikearvo Muut omat rahastot 78 617 382,12 Muut pitkävaikutteiset menot 7 383 965,37 Ed. tilikausien alijäämä -11 692 996,94 Ennakkomaksut 2 590 192,92 Tilikauden ylijäämä -3 596 620,38 13 044 025,19 347 099 331,36 Aineelliset hyödykkeet Maa-ja vesialueet 60 945 370,12 VÄHEMMISTÖOSUUDET 7 291 498,06 Liittymismaksut Rakennukset 423 042 947,20 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET Kiinteät rakenteet ja laitteet 102 511 469,41 VARAUKSET Koneet ja kalusto 20 333 043,12 Poistoero 21 771 388,13 Muut aineelliset hyödykkeet 1 513 775,10 Vapaaehtoiset varaukset 7 721 142,51 Ennakkomaksut ja kesken- 29 492 530,64 eräiset hankinnat 21 914 424,06 630 261 029,01 PAKOLLISET VARAUKSET Sijoitukset Eläkevaraukset 1 651 500,00 Osakkuusyhteisöosuudet 2 647 825,98 Muut pakolliset varaukset 2 129 477,56 Muut osakkeet ja osuudet 7 377 045,46 3 780 977,56 Muut lainasaamiset 1 241 643,40 Muut saamiset 70 371,04 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 11 336 885,88 Valtion toimeksiannot 1 151 595,50 TOIMEKSIANTOJEN VARAT Lahjoitusrahastojen pääomat 346 180,73 Valtion toimeksiannot 1 151 595,50 Muut toimeksiantojen pääomat 629 348,26 Lahjoitusrahastojen erityiskatteet 71 923,62 2 127 124,49 Muut toimeksiantojen varat 405 008,05 1 628 527,17 VIERAS PÄÄOMA VAIHTUVAT VASTAAVAT Pitkäaikainen Vaihto-omaisuus Lainat rahoitus-ja Aineet ja tarvikkeet 2 423 344,85 vakuutuslaitoksilta 280 306 364,39 Keskeneräiset tuotteet 244 554,18 Pääomalainat 234 713,96 Valmiit tuotteet 28 778,25 Lainat julkisyhteisöiltä 17 106 447,86 Muu vaihto-omaisuus 41 679,66 Lainat muilta luotonantajilta 4 183 744,57 2 738 356,94 Saadut ennakot 282 033,24 Saamiset Ostovelat 0,00 Pitkäaikaiset saamiset Muut velat 8 878 474,08 Myyntisaamiset 3 516 854,25 Siirtovelat Lainasaamiset 273 307,28 310 991 778,10 Muut saamiset 1 908 481,48 Siirtosaamiset 44,92 Lyhytaikainen Lyhytaikaiset saamiset Lainat rahoitus-ja Myyntisaamiset 8 985 696,53 vakuutuslaitoksilta 27 787 915,28 Lainasaamiset 477 567,27 Lainat julkisyhteisöiltä 756 970,15 Muut saamiset 10 401 180,59 Lainat muilta luotonantajilta 303 314,81 Siirtosaamiset 7 835 173,55 Saadut ennakot 2 179 739,15 33 398 305,87 Ostovelat 20 686 012,03 Rahoitusarvopaperit Muut velat 8 747 653,23 Osakkeet ja osuudet 3 289,92 Siirtovelat 39 437 808,02 Sijoitukset rahamarkkinainstr. 6 643 664,75 99 899 412,67 Joukkovelkakirjalainasaamiset 11 495 362,20 Muut arvopaperit 68 497 244,99 86 639 561,86 Rahat ja pankkisaamiset 21 635 960,96 VASTAAVAA YHTEENSÄ 800 682 652,88 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 800 682 652,88

227 KONSERNITASEEN TUNNUSLUVUT 2009 Omavaraisuusaste, % 48,1 Rahoitusvarallisuus, /asukas -3 961 Konsernin lainat, /asukas 4 962 Konsernin lainakanta 31.12., 1000 330 679 Konsernin lainasaamiset 31.12., 1000 1 242 Kunnan asukasmäärä 66 647

228 11.6 TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT 11.6.1 KUNNAN TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT 2 Arvostus- ja jaksotusperiaatteet sekä menetelmät Pysyvät vastaavat Pysyvien vastaavien aineettomat ja aineelliset hyödykkeet on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu ennalta laaditun poistosuunnitelman mukaisesti. Poistosuunnitelman mukaiset suunnitelmapoistojen laskentaperusteet on esitetty tuloslaskelman liitetiedoissa kohdassa suunnitelman mukaisten poistojen perusteet. Sijoitusten arvostus Pysyvien vastaavien käyttöomaisuusosakkeet on merkitty taseessa hankintamenoon tai sitä alempaan arvoon. Arvostuksen perusteena on ollut hyödykkeen todennäköisesti tulevaisuudessa kerryttämä tulo tai sen arvo palvelutuotannossa. Pysyvien vastaavien sijoitusluonteiset erät on merkitty taseeseen hankintamenoon tai sitä alempaan todennäköiseen luovutushintaan. Vaihto-omaisuuden arvostus Vaihto-omaisuus on merkitty taseeseen FIFO -periaatteen mukaisesti hankintamenon tai sitä alemman todennäköisen hankintamenon tai todennäköisen luovutushinnan määräisenä. Rahoitusomaisuuden arvostus Saamiset on merkitty taseeseen nimellisarvoon tai sitä alempaan todennäköiseen arvoon. Rahoitusomaisuusarvopaperit on merkitty taseeseen FIFO-periaatteen mukaisesti hankintamenoon tai sitä alempaan todennäköiseen luovutushintaan. 3 Tuloksen ja taseen vertailukelpoisuus 5 Edellisen tilikauden vertailukelpoisuus Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 16.11.2009 Hämeenlinnan kaupungin uuden avaavan taseen. Avaavassa taseessa kaupunkiin yhdisteltiin kuntaliitoksessa Hämeenlinnaan liittyneet kunnat: Hauho, Kalvola, Lammi, Renko ja Tuulos. Lisäksi kaupungin taseeseen yhdisteltiin kaksi kuntayhtymää: Hämeenlinnan Seudun Kansanterveystyön ky ja Lammi-Tuulos kansanterveystyön ky. Tämän vuoksi kaupunki ei näytä vertailutietoja v. 2008 tulos- ja rahoituslaskelman ja liitetietojen osalta. Taseessa on vertailutietona avaavan taseen luvut. Kaupunginvaltuusto hyväksyi myös 16.11.2009 neljän liikelaitoksen uudet avaavat taseet. Liikelaitokset ovat: Hämeenlinnan Terveyspalvelut-liikelaitos. Linnan Ateria-liikelaitos, Linnan Lomituspalvelut-liikelaitos sekä Linnan Tilapalvelut-liikelaitos. Lisäksi kaupunginvaltuusto hyväksyi 8.2.2010 avaavat taseet kahdelle taseyksikölle. Taseyksiköt ovat: Kiinteistöomaisuuden taseyksikkö ja Elinkeinorahaston taseyksikkö.

Kaupungin avaavaan taseeseen on tehty seuraavat korjaukset hyväksymisen jälkeen: As Oy Lammin Heinäpuisto osakkeiden arvo 15.456,20 siirretty tytäryhtiöosakkeista muihin osakkeisiin. Saaminen Lammin Ikkuna Oy:ltä 67.153,97 siirretty pitkäaikaisiin myyntisaamisiin lyhytaikaisista myyntisaamisista. Saaminen Kt Oy Ruununmyllyltä 16.250,00 siirretty pitkäaikaisiin lainasaamisiin lyhytaikaisista myyntisaamisista. 6 Aikaisempiin tilikausiin kohdistuvat tuotot ja kulut Ei ole. 7 Valuuttamääräiset erät Ei ole. 229

230 11.6.2 KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT Konsernitilinpäätöksen menetelmät Tytäryhteisöt on yhdistelty rivi riviltä tilinpäätöshetkellä olevan nimellis- eli pariarvon mukaan ja kuntayhtymät peruspääomaosuuden mukaan. Osakkuusyhteisöt on yhdistelty pääomaosuusmenetelmää käyttäen. Voitosta ja tappiosta sekä oman pääoman muutoksesta on yhdistelty konserniyhteisöjen omistusosuutta vastaava määrä. Konsernitilinpäätöksen laajuus Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki tytäryhteisöt sekä kaikki kuntayhtymät, joissa kunta on jäsenenä. Hämeenlinnan Vanhusten Asuntosäätiö on yhdistelty keskeneräisen tilinpäätöksen mukaan, lopullinen tilinpäätös ei saapunut määräajassa. Sisäiset liiketapahtumat ja katteet Konserniyhteisöjen keskinäiset tuotot ja kulut sekä saamiset ja velat on vähennetty sekä konserniyhteisöjen ja kunnan omistamien kuntayhtymien keskinäiset tuotot ja kulut sekä saamiset ja velat on vähennetty vähäisiä liiketapahtumia lukuun ottamatta. Olennaiset pysyviin vastaaviin sisältyvät sisäiset katteet on vähennetty. Keskinäisen omistuksen eliminointi Kaupungin ja sen tytäryhteisöjen sekä kaupungin ja yhdistettyjen kuntayhtymien keskinäisen omistuksen eliminointi on tehty pariarvomenetelmällä. Vähemmistöosuudet Vähemmistöosuudet on erotettu konsernin yli- ja alijäämästä konsernituloslaskelmassa sekä konsernin omasta pääomasta konsernitaseessa. Suunnitelmapoistojen oikaisu Kiinteistötytäryhteisöjen aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden poistot on oikaistu suunnitelman mukaisiksi yhteisöjen omien ilmoitusten perusteella ja jäännösarvojen ero on kirjattu konsernituloslaskelmassa tytäryhteisöjen poistojen oikaisuksi ja aikaisemmille tilikausille kertynyt ero konsernitaseessa edellisten tilikausien yli- tai alijäämän oikaisuksi. Vapaaehtoiset varaukset Konsernitaseessa vapaaehtoisia varauksia ei ole jaettu vapaaseen omaan pääomaan ja laskennalliseen verovelkaan. Poikkeavat arvostus- ja jaksotusperiaatteet ja menetelmät Konsernitilinpäätöstä laadittaessa on noudatettu samoja arvostus- ja jaksotusperiaatteita kuin kaupungin tilinpäätöksessä. Poikkeavat tilikaudet Osakkuusyhteisö Hauhon Lämpökeskus Oy:n viimeinen tilikausi päättyi 31.3.2009, jonka mukaan yhdistely konsernitilinpäätökseen on tehty. Edellisten tilikauden tietojen vertailukelpoisuus Edellisen tilikauden tiedot eivät ole vertailukelpoisia 1.1.2009 tapahtuneen kuntaliitoksen vuoksi. Hämeenlinnan kaupunkiin yhdistyi viisi kuntaa (Hauho, Renko, Lammi, Kalvola,

Tuulos) sekä kaksi kuntayhtymää (Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymä, Lammi-Tuuloksen kansanterveystyön kuntayhtymä). Yhdistymisestä on kuitenkin laadittu avaava konsernitase 1.1.2009, jotta rahoituslaskelma oli mahdollista laatia ja konsernitilinpäätöksen jatkuvuus varmistettiin. Konserniin on yhdistelty uutena tytäryhteisönä siirtyneiden kuntien tytäryhteisöt: As Oy Kalaasi As Oy Kalvola Meijerinhovi As Oy Kalvolan Vuokkorivi As Oy Kotilaidun As Oy Lammin Herala As Oy Laukkurivi As Oy Lenninlaidun As Oy Mestaripelimanni As Oy Rekolankontu 4 As Oy Rengon Käräjärivi As Oy Tuuloksen Liikilä KT Oy Hauhon Vuokratalot KT Oy Lammin Vuokratalot As Oy Lammin Puistomäki KT Oy Rengon Härkäpirtti KT Oy Rinnejuttila Rengon Asunnot Oy Rengon Keskustalo Oy Konserniin on yhdistelty uutena osakkuusyhteisönä siirtyneiden kuntien osakkuusyhteisöt: As Oy Tuuloksentalo Hauhon Lämpökeskus Oy Iittalan Kiinteistö Oy KT Oy Lamminraitti Lammin Kehitysosakeyhtiö Myötätuuli Oy Hämeenlinnan kaupungin tytäryhteisö Hämeenlinnan Vanhusten Asuntosäätiöön on 31.12.2009 sulautunut päättyneiden kuntien vanhustenkotiyhdistykset: Hauhon Vanhustenkotiyhdistys r.y. Kalvolan vanhusten ja vammaisten tuki r.y. Lammin seudun vanhustenkotiyhdistys r.y. Rengon vanhustenkotiyhdistys r.y. Tuuloksen vanhustenkotiyhdistys r.y. Konserniin on yhdistelty uutena tytäryhteisönä: Kehittämiskeskus Oy Häme. Aiemmin osakkuusyhteisönä konsernissa käsitelty yhteisö muuttui tytäryhteisöksi siirtyneiden kuntien omistuksien siirtyessä osaksi kaupungin omistusosuutta. Hämeen Messut Oy; kaupungin tytäryhteisö Kehittämiskeskus Oy Häme on tilikauden aikana ostanut Hämeen Messujen osakkeita, minkä johdosta aiempi osakkuusyhteisö on muuttunut tytäryhteisöksi. Fredrika Wetterhoff säätiö sekä tämän tytäryhtiö Wetterhoff Oy. Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiö yhdistellään uutena johtuen säätiön uusista säännöistä, jossa kaupunki nimeää yli 50 % hallituksesta. Hämeenlinnan Palvelukiinteistöt Oy, joka on kaupungin tytäryhteisö Kantolan Kiinteistöt Oy:n tilikauden aikana perustama ja 100 % omistama yhtiö. KT Oy Hauhon Palvelutalo, jonka osakkeet Hämeenlinnan kaupunki lahjoitti tilikauden aikana Hämeenlinnan Vanhusten Asuntosäätiölle. Talo-osakeyhtiö Hämeen Suoja, josta kaupungin omistusosuus on 73,12 %. 231

232 KT Oy Hämeenlinnan Visa 1 ja KT Oy Hämeenlinnan Visa 2, jonka osakkeista kaupungin tytäryhteisö Teknologiakeskus Innopark Oy omistaa 100 %. Konserniin on yhdistelty uutena osakkuusyhteisönä: As Oy Appara, josta Hämeenlinnan kaupunki omistaa välittömästi 32,25 % ja välillisesti Kanta-Hämeen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän kautta 34,35 %. Yhteisöä ei käsitellä tytäryhteisönä. Jyrätien Liikuntahallit Oy, josta välillinen omistus on 33,33 %. 11.7 TULOSLASKELMAA KOSKEVAT LIITETIEDOT 8 Toimintatuotot tehtäväalueittain Ulkoinen tuloslaskelma Konserni Kunta 2009 2009 Lasten ja nuorten palvelut 6 471 243,41 Elämänlaatupalvelut 448 715,61 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen palvelut 10 806 277,35 Ikäihmisten palvelut 11 572 277,83 Maankäyttö, ympäristö- ja yhdyskuntapalvelut 22 633 618,72 Konsernipalvelujen ja palvelutuotannon hallinnon toimintatuotot 11 837 718,08 Tilapalvelut 7 298 298,99 Ateriapalvelut 992 421,97 Lomituspalvelut 2 664 537,64 Konsernin toimintatuotot yhteensä 228 903 705,85 Yhteensä 228 903 705,85 74 725 109,60 9 Verotulojen erittely 2009 Kunnan tulovero 182 579 959 Osuus yhteisöveron tuotosta 11 500 755 Kiinteistövero 12 214 419 Verotulot yhteensä 206 295 132

233 10 Valtionosuuksien erittely 2009 Yleinen valtionosuus 1 496 676 Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuus 78 350 238 Opetus- ja kulttuuritoimen valtionsuus 704 470 Valtionosuudet yhteensä 80 551 384 11 Satunnaisiin tuottoihin ja kuluihin sisältyvät erät Konserni Kunta 2009 2009 Satunnaiset tuotot 0 Eteva ky 22 920 0 Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiö 66 961 0 NR-Kiinteistöt Oy 6 600 0 0 0 96 481 0 12 Suunnitelman mukaisten poistojen perusteet Kaupunginhallitus on hyväksynyt 2.11.2009 käyttöomaisuuslaskentaohjeet ja poistosuunnitelman. Käyttöomaisuuden poistojen määrittämiseen on käytetty uutta poistosuunnitelmaa. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu käyttöomaisuuden hankintamenoista arvioidun taloudellisen käyttöiän mukaan. Arvioidut poistoajat ja niitä vastaavat vuotuiset poistoprosentit sekä poistomenetelmät ovat:

234 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN POISTOSUUNNITELMA Liite 1 TASE-ERÄ Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Käyttöomaisuusarvopaperit ja muut pitkäaikaiset sijoitukset Arvioitu pitoaika Omaisuuslaji Poisto-menetelmä Poisto-% Aineettomat Aineettomat oikeudet 5 vuotta Tasapoisto oikeudet Muut pitkävaikutteiset Atk-ohjelmat 5 vuotta Tasapoisto menot Muut pitkävaikutteiset menot 5-20 vuotta Tasapoisto Maa- ja vesialueet Maa- ja vesialueet ei poistoaikaa Rakennukset ja rakennelmat Hallinto- ja laitosrakennukset 40-50 vuotta Tasapoisto Tehdas- ja tuotantorakennukset 30-40 vuotta Tasapoisto Vapaa-ajan rakennukset 40 vuotta Tasapoisto Asuinrakennukset 40-50 vuotta Tasapoisto Muut rakennukset 30 vuotta Tasapoisto Kiinteät rakenteet Kadut, tiet, torit ja puistot, sillat, ja laitteet laiturit ja uimalat Menojäännösp. 20 % Muut maa- ja vesirakenteet Menojäännösp. 20 % Vedenjakeluverkosto Menojäännösp. 10 % Viemäriverkko Menojäännösp. 10 % Kaukolämpöverkko Menojäännösp. 20 % Ulkovalaistuslaitteet Menojäännösp. 20 % Vesilaitoksen laitoskoneet ja laitteet Menojäännösp. 25 % Jätevesilaitoksen laitoskoneet ja laitteet Menojäännösp. 25 % Muut kiinteät rakenteet ja laitteet Menojäännösp. 25 % Koneet ja Kuljetusvälineet kalusto - henkilö- ja pakettiautot 6 vuotta Tasapoisto - kuorma-autot 12 vuotta Tasapoisto Muut koneet ja kalusto - traktorit, puutarhakoneet 6 vuotta Tasapoisto - tiehöylät ja muut raskaat koneet 12 vuotta Tasapoisto - kevyet koneet 6 vuotta Tasapoisto - tietotekniikkalaitteet 3 vuotta Tasapoisto - muut laitteet ja kalusteet 3 vuotta Tasapoisto - ensikertainen kalustaminen 5 vuotta Tasapoisto Muut aineelliset Luonnonvarat Käytön muk. hyödykkeet poisto Arvo- ja taide-esineet Ei poistoa Keskeneräiset hankinnat Keskeneräiset hankinnat Ei poistoa Osakkeet ja Osakkeet Ei poistoa osuudet Osuudet Ei poistoa Muutokset: Muut pitkävaikutteiset menot nykyinen poistoaika 5 vuotta, uusi esitys 5-20 vuotta Sillat, laiturit ja uimalat nykyinen menojäännöspoisto 25 %, uusi esitys menojäännöspoisto 20 % Kaukolämpöverkko uusi omaisuuslaji, menojäännöspoisto 20 % Ulkovalaistuslaitteet uusi omaisuuslaji, menojäännöspoisto 20 % Muut koneet ja kalusto, -tiehöylät, tasapoisto 12 vuotta Ensikertainen kalustaminen nykyinen poistoaika 3 vuotta, uusi esitys 5 vuotta

235 13 Erittely suunnitelman mukaisten poistojen ja poistonalaisten investointien vastaavuudesta 2008 2009 2010 2011 2012 KA Poistonalaiset investoinnit 0,00 19 063 459,19 17 015 000,00 19 642 000,00 23 382 000,00 15 820 491,84 Rahoitusosuudet 0,00 1 492 629,00 900 000,00 600 000,00 100 000,00 618 525,80 Investointien omahankintamenot 0,00 17 570 830,19 16 115 000,00 19 042 000,00 23 282 000,00 15 201 966,04 Suunnitelmanmukaiset poistot 0,00 16 208 294,32 14 917 000,00 14 917 000,00 14 917 000,00 12 191 858,86 Ero 3 010 107,17 Poikkeama%(Erotus/Investoinnit-%) 19,80 % 14 Pakollisten varausten muutokset Konserni Kunta 2009 2009 Eläkevastuu 1.1. 1 628 182,43 1 628 182,43 Lisäykset tilikaudella 310 312,77 310 312,77 Vähennykset tilikaudella -286 995,20-286 995,20 1 651 500,00 1 651 500,00 Potilasvastuuvahinkovaraus 1.1. 1 988 161,46 Lisäykset tilikaudella 0,00 Vähennykset tilikaudella -158 683,90 1 829 477,56 Takausvastuuvaraus 1.1. 390 000,00 390 000,00 Vähennykset tilikaudella -390 000,00-390 000,00 0,00 0,00 Saastuneiden maiden puhdistaminen 1.1. 88 587,41 88 587,41 Lisäykset tilikaudella 300 000,00 300 000,00 Vähennykset tilikaudella -88 587,41-88 587,41 300 000,00 300 000,00 15 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden myyntivoitot ja -tappiot Konserni Kunta 2009 2009 Muut toimintatuotot Maa-alueiden myyntivoitot 5 195 917,19 5 195 917,19 Rakennusten myyntivoitot 245 737,00 1 471 518,73 Irtaimen omaisuuden myyntivoitot 262 745,96 262 668,81 Osakkeiden myyntivoitot 79 507,93 78 236,76 5 783 908,08 7 008 341,49 Muut toimintakulut Maa-alueiden myyntitappiot -142 698,92-142 698,92 Rakennusten myyntitappiot -223 147,27-223 147,27 Osakkeiden myyntitappiot -12 898,74-12 898,74-378 744,93-378 744,93

236 16 Rahoitustuotot ja -kulut Kunta 2009 Korkotuotot Korkotuotot antolainoista 2 061 680 Korkotuotot sijoitustoiminnasta 797 507 Korkotuotot Elinkeinorahaston sijoitustoiminnasta 2 801 Maksuliikennetilien korot 66 165 Yhteensä 2 928 153 Muut rahoitustuotot Osingot ja osuuspääomien korot 86 645 Sijoitustoiminnan osingot 473 162 Sijoitustoiminnan osingot, Elinkeinorahasto 3 420 Verotilitysten korot ja korotukset 17 478 Viivästyskorot 29 219 Peruspääoman korot kuntayhtymiltä Arvopapereiden myyntivoitot 7 846 634 Arvopapereiden myyntivoitot, Elinkeinorahasto 221 154 Arvonalentumisten palautumiset 1 197 266 Arvonalentumisten palautumiset, Elinkeinorahasto 37 998 Muut rahoitustuotot 136 551 Yhteensä 10 049 526 Korkokulut Korkokulut lainoista 4 158 485 Korkokulut muista veloista 156 156 Maksuliikennetilien korot 101 242 Lahjoitusrahastojen korot 572 Yhteensä 4 416 456 Muut rahoituskulut Verotilitysten korot ja korotukset -10 Viivästyskorot 9 560 Arvonalentumiset vaih.vastaav. rahoitusvaroista 435 490 Arvonalentum.vaih.vastaav. rahoitusvar. Elinkeinorahasto 773 Arvopapereiden myyntitappiot 694 594 Arvopapereiden myyntitappiot, Elinkeinorahasto 20 175 Muut rahoituskulut 2 048 Yhteensä 1 162 630 17 Erittely poistoeron muutoksista Kunta 2009 Investointivaraukseen liittyvä postoeron muutos 544 707

237 11.8 TASETTA KOSKEVAT LIITETIEDOT 11.8.1 TASEEN VASTAAVIA KOSKEVAT LIITETIEDOT 18 Kuluksi kirjaamattomat menot ja pääoma-alennukset Ei ole. 19 Arvonkorotukset Ei ole. 20 Aktivoidut korkomenot Ei ole. 21 Pysyvät vastaavat Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet Aineettomat hyödykkee t yhteensä Maa-alueet Rakennukset Aineelliset hyödykkeet Kiinteät rakenteet Koneet ja kalusto Keskeneräiset Muut aineell. hyöd. Aineelliset hyödykkeet yhteensä Hankintameno 1.1.2009 2 478 711,76 49 812 181,15 151 325 501,58 35 282 184,08 7 510 185,99 5 668 611,75 516 440,90 250 115 105,45 Lisäykset tilikauden aikana 0,00 1 197 143,58 1 903 929,05 6 724 215,52 1 059 457,76 9 355 868,19 19 988,67 20 260 602,77 Vähennykset tilikauden aikana 1 013 431,88 2 925 638,54 19 692,74 3 958 763,16 Siirrot erien välillä 0,00 0,00 1 543 584,29 183 787,33 750 362,62-2 477 734,24 0,00 Tilikauden sumu-poistot 340 661,97 6 716 091,30 6 954 630,61 2 196 910,44 15 867 632,35 Kertaluonteiset poistot 0,00 0,00 0,00 Rahoitusosuudet tilikaudella 0,00 0,00 62 800,00 58 354,00 1 371 475,00 1 492 629,00 Siirrot erien välillä 0,00 195 000,00-195 000,00 0,00 Arvonalennukset ja niiden pal. 0,00 Hankintameno 31.12.2009 2 138 049,79 49 995 892,85 145 131 285,08 35 172 756,32 6 850 049,19 11 370 270,70 536 429,57 249 056 683,71 Arvonkorotukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Kirjanpitoarvo 31.12.2009 2 138 049,79 49 995 892,85 145 131 285,08 35 172 756,32 6 850 049,19 11 370 270,70 536 429,57 249 056 683,71 Sijoitukset Osakkeet ja osuudet Lainasaamiset Sijoitukset yhteensä Pysyvät vastaavat yhteensä Hankintameno 1.1.2009 117 589 837,82 71 358 336,34 188 948 174,16 441 541 991,37 Lisäykset tilikauden aikana 3 172 124,42 990 000,00 4 162 124,42 24 422 727,19 Vähennykset tilikauden aikana 242 244,63 518 098,70 760 343,33 4 719 106,49 Siirrot erien välillä 0,00 0,00 Tilikauden sumu-poistot 0,00 16 208 294,32 Kertaluonteiset poistot 0,00 Rahoitusosuudet tilikaudella 0,00 1 492 629,00 Siirrot erien välillä 0,00 0,00 Arvonalennukset ja niiden pal. 0,00 0,00 Hankintameno 31.12.2009 120 519 717,61 71 830 237,64 192 349 955,25 443 544 688,75 Arvonkorotukset 0,00 Kirjanpitoarvo 31.12.2009 120 519 717,61 71 830 237,64 192 349 955,25 443 544 688,75

238 Omistukset muissa yhteisöissä Nimi Kotipaikka Kaupungin Konsernin omistusosuus omistusosuus % % Konsernin osuus omasta pääomasta ( ) Konsernin osuus vieraasta pääomasta ( ) Konsernin osuus tilikauden tuloksesta ( ) Hämeenlinnan kaupungin tytäryhteisöt As Oy Kalaasi Hämeenlinna 100 100 3 603 351 595 12 As Oy Kalvolan Meijerinhovi Hämeenlinna 100 100 343 516 272 1 As Oy Kalvolan Vuokkorivi Hämeenlinna 100 100 4 032 300 284 24 As Oy Kotilaidun Hämeenlinna 100 100 2 596 223 741 17 As Oy Lammin Herala Hämeenlinna 100 100 141 119 1 479 4 As Oy Laukkurivi Hämeenlinna 100 100 9 694 582 875 5 As Oy Lenninlaidun Hämeenlinna 100 100 11 420 215 077 12 As Oy Mestaripelimanni Hämeenlinna 100 100 44 154 182 268 18 As Oy Rekolankontu 4 Hämeenlinna 100 100 343 317 417 23 As Oy Rengon Käräjärivi Hämeenlinna 80,9 80,9 333 659 318 665 3 140 As Oy Säästötillikka Hämeenlinna 100 100 13 153 11 121-4 373 As Oy Tuuloksen Liikilä Hämeenlinna 100 100 4 114 0 0 Aulangon kylpylä Hämeenlinna 51 51 1 762 990 6 136 419 0 Fredrika Wetterhoff -säätiö Hämeenlinna 0 100 1 506 449 744 860-125 Wetterhoff Oy Hämeenlinna 0 100 141 690 168 670 15 601 Hämeen Messut Oy Hämeenlinna 35,13 52,33 66 787 16 018 28 743 Hämeenlinnan Asunnot Oy ETP Hämeenlinna 100 100 246 577 45 772 182 418 178 As Oy Hämeenlinnan Versotie 1 Hämeenlinna 0 100 0 0 0 KT Oy Hämeenlinnan Sahratie 2-3 Hämeenlinna 0 100 0 0 0 As Oy Hämeenlinnan Sammontie 2 Hämeenlinna 0 100 0 0 0 Linnan Isännöinti Oy Hämeenlinna 0 100 0 0 0 Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiö Hämeenlinna 0 100 1 887 182 8 088 740 73 522 Hämeenlinnan kaupungin Teatteri Oy Hämeenlinna 99,79 99,79 262 254 2 890 058-3 656 Hämeenlinnan Keilakeskus Oy Hämeenlinna 78,62 78,62 327 382 437 921 4 979 Hämeenlinnan liikuntahallit Oy Hämeenlinna 100 100 6 422 906 1 129 389 105 614 Hämeenlinnan Jäähalli Oy Hämeenlinna 1,07 88,29 2 208 017 7 242 003-8 542 Hämeenlinnan Palloiluhalli Oy Hämeenlinna 0,72 93,06 2 075 080 619 176-59 KT Oy Poltinahon liikuntahallit Hämeenlinna 0 100 486 541 576 767 62 037 Hämeenlinnan Poltinahontie 15 Oy Hämeenlinna 100 100 37 289 527 787-1 Hämeenlinnan Pysäköinti Oy Hämeenlinna 100 100 101 260 2 031 031-12 668 Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy Hämeenlinna 89,81 89,81 18 634 855 73 865 897 29 927 Hämeenlinnan Vanhusten Asuntosäätiö Hämeenlinna 100 100 2 044 259 18 773 880 683 703 Idänpään Toimintakeskus Oy Hämeenlinna 90 90 1 813 657 11 914-50 Kantolan Kiinteistöt Oy Hämeenlinna 100 100 4 528 535 7 010 621 26 539 Hämeenlinnan Palvelukiinteistöt Oy Hämeenlinna 0 100 10 002 3 055 879 2 KT Oy Hämeenlinnan Kasarmikatu Hämeenlinna 78,49 78,49 1 956 084 9 535-3 752 KT Oy Turuntien Liiketalo Hämeenlinna 0 59,72 1 243 638 7 103-10 942 Kehittämiskeskus Oy Häme Hämeenlinna 68 68 133 886 537 151 2 424 KT Oy Harvialantie 420 C Hämeenlinna 100 100 7 635 4 308 402 0 KT Oy Hauhon Palvelutalo Hämeenlinna 100 100 2 503 1 989 787 508 KT Oy Hauhon Vuokratalot Hämeenlinna 100 100 722 615 3 806 414 9 KT Oy Hämeenlinnan Raatihuoneenkatu 9-11 Hämeenlinna 100 100 5 442 691 7 229 812 13 285 KT Oy Hämeenlinnan Tullikamari Hämeenlinna 100 100-58 570 2 887 688-78 523 KT Oy Hämeenlinnan Vanajanportti Hämeenlinna 100 100 8 000 7 157 976 0 KT Oy Katistentie 98 Hämeenlinna 100 100 116 962 14 676-3 KT Oy Lammin Vuokratalot Hämeenlinna 100 100 200 167 2 731 894 3 As Oy Lammin Puistomäki Hämeenlinna 100 100-18 785 1 353 587-8 265 KT Oy Metsäpirtti Hämeenlinna 100 100 48 502 14 555 7 KT Oy Onesto Hämeenlinna 100 100 692 408 321 511-7 549 KT Oy OP-talo Hämeenlinna 100 100 75 423 200 294-6 559 KT Oy Rengon Härkäpirtti Oy Hämeenlinna 57,01 57,01 758 167 3 235-3 534 KT Oy Rinnejuttila Hämeenlinna 100 100 49 634 810 369 1 Kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehdas Oy Hämeenlinna 100 100 647 287 7 281 555-84 779 Peruskorjauskeskus Oy Häme (YH-Rakennuttaja) Hämeenlinna 40,29 94,58 63 124 110 156 19 576 Rakennustietokeskus Taw astica Oy Hämeenlinna 100 100 94 717-130 -1 037 Rengon Asunnot Oy Hämeenlinna 100 100 79 894 3 012 913 18 Rengon Keskustalo Oy Hämeenlinna 100 100 1 225 639 207-3 900

Nimi Kotipaikka Kaupungin Konsernin omistusosuus omistusosuus % % Konsernin osuus omasta pääomasta ( ) Konsernin osuus vieraasta pääomasta ( ) 239 Konsernin osuus tilikauden tuloksesta ( ) Seutukeskus Oy Häme Hämeenlinna 71 71 355 264 862 940-25 430 Seuturekry Oy Hämeenlinna 0 52,54 115 105 779 055 69 076 Sosiaalikehitys Oy Hämeenlinna 80,6 80,6 145 536 461 333 10 415 Talo-osakeyhtiö Hämeen Suoja Hämeenlinna 73,12 73,12 112 436 129 255 2 812 Tekninen Palvelukeskus Oy Häme Hämeenlinna 100 100 732 068 2 096 466 295 180 Teknologiakeskus Innopark Oy Hämeenlinna 70,48 89,77 257 290 31 505 349-205 969 Innopark Facilities Oy Hämeenlinna 0 89,77 706 32 398-1 094 Innopark Programmes Oy Hämeenlinna 0 89,77 792 70 948-757 Innopark Ventures Oy Hämeenlinna 0 89,77 1 606 36 211-554 KT Oy Lammin Biokylä 1 Hämeenlinna 0 62,84 303 091 940 395-2 087 NR-Kiinteistöt Oy Hämeenlinna 0 89,77 10 789 4 596-1 337 Pan-Ravintolat Oy Hämeenlinna 0 89,77 10 537 118 468-68 613 FMS-Palvelut Oy Hämeenlinna 0 89,77 108 422 740 920-42 742 Suomen Lähilämpöyhtiöt Oy Hämeenlinna 0 89,77 4 218 9 437-4 767 Lammin Biolämpö Oy Hämeenlinna 0 89,77 4 888 37 068-1 444 KT Oy Hämeenlinnan Visa 1 Hämeenlinna 0 89,77 5 701 10 410 483-1 930 KT Oy Hämeenlinnan Visa 2 Hämeenlinna 0 89,77 5 343 8 019 829-2 287 TyöSyke Oy Hämeenlinna 66,66 66,66 303 713 343 906 37 204 YHTEENSÄ 61 444 042 282 190 752 1 305 292 Hämeenlinna, kuntayhtymät Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ky Hämeenlinna 48,26 47,89 38 238 429 5 711 251 1 203 159 Hämeen Maakuntaliitto, ky Hämeenlinna 38,94 38,94 586 590 164 556 26 516 Hämeen Päihdehuollon ky (Mainiemi) Hämeenlinna 11,8 11,8 238 713 43 370 2 252 Hämeenlinnan seudun kansalaisopiston ky Hämeenlinna 61,88 61,88 76 534 365 943 8 835 Hämeenlinnan seudun koulutusky Hämeenlinna 77,3 77,3 13 371 352 4 997 769-169 977 Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin ky Hämeenlinna 50,7 50,7 38 901 921 25 254 302 459 517 Eteva ky Mäntsälä 3,82 3,82 627 510 1 224 506 9 680 YHTEENSÄ 92 041 050 37 761 696 1 539 982 Hämeenlinna, osakkuusyhteisöt As Oy Appara Hämeenlinna 32,25 66,57 662 683 228 672 0 As Oy Tuuloksentalo Hämeenlinna 46,48 46,48-159 214-28 001-5 330 Hauhon Lämpö Oy Hämeenlinna 40 40 99 993 247 194 4 192 Hämeenlinnan Linja-autoasemakiinteistö Oy Hämeenlinna 39,49 39,49 37 092 2 790-560 Hämeenlinnan Seudun Työvalmennussäätiö Luotsi Hämeenlinna 0 33,33-122 718 211 516 101 Iittalan Kiinteistö Oy Hämeenlinna 50 50 39 097 180 880-2 950 InnoSteel Factory Oy Hämeenlinna 0 46,63-378 500 595 903-112 765 Jukolan Lintukoto Oy Hämeenlinna 43,73 43,73 1 105 529 1 650 0 Jyrätien Liikuntahallit Oy Hämeenlinna 0 33,33 69 041 16 200-4 219 Kanta-Hämeen Sairaskotisäätiö (Ilveskoti) Hämeenlinna 50 50 373 454 284 293 72 994 KT Oy Hansalogistiikka Hämeenlinna 50 50 449 384 4 538 363-3 KT Oy Hämeenlinnan Virvelinranta Hämeenlinna 40 40 111 525 2 481 971-2 320 KT Oy Lamminraitti Hämeenlinna 46 46 130 823 604 903 KT Oy Peltokatu 10 Hämeenlinna 50 50 16 314 4 543 1 Lammin Kehitysosakeyhtiö Myötätuuli Hämeenlinna 49 49 67 589 96-1 413 Pikassos Oy Hämeenlinna 45,15 45,15 23 584 77 819-238 Virtaa Hämeeseen Oy Hämeenlinna 25,55 25,58 1 219 789 198 880-81 571 YHTEENSÄ 3 745 464 9 043 375-133 178

240 25 Kunnan saamisten erittely 2009 Pitkäaikaiset Lyhytaikaiset Saamiset tytäryhteisöiltä Myyntisaamiset 417 633 Lainasaamiset 1 213 000 1 189 565 Muut saamiset Siirtosaamiset 889 119 Yhteensä 1 213 000 2 496 317 Saamiset kuntayhtymiltä Myyntisaamiset 126 488 Lainasaamiset 0 246 447 Muut saamiset Siirtosaamiset 1 089 000 Yhteensä 0 1 461 935 Saamiset osakkuus- ja muilta omistusyhteysyhteisöiltä Myyntisaamiset Lainasaamiset 150 000 Muut saamiset Siirtosaamiset Yhteensä 150 000 0 Saamiset muilta Myyntisaamiset 3 516 854 3 756 524 Lainasaamiset 123 307 54 447 Muut saamiset 1 844 211 5 842 609 Siirtosaamiset 3 021 776 Yhteensä 5 484 373 12 675 356 Saamiset yhteensä 6 847 373 16 633 608 26 Siirtosaamisten erittely 2009 Pitkäaikaiset Lyhytaikaiset Siirtyvät korot 184 399 Menoennakot Matalapalkkatukisaamiset 93 477 Muut siirtosaamiset 4 722 018 Yhteensä 0 4 999 895

241 27 Rahoitusarvopaperit Osakkeet ja osuudet Jälleenhankintahinta Kirjanpitoarvo 31.12. Erotus 2009 Sijoitukset rahamarkkinainstrumentteihin Jälleenhankintahinta 5 436 939,69 Kirjanpitoarvo 31.12. 5 436 939,69 Erotus 0,00 Joukkovelkakirjalainasaamiset Jälleenhankintahinta 11 375 241,80 Kirjanpitoarvo 31.12. 11 255 912,20 Erotus 119 329,60 Muut arvopaperit Jälleenhankintahinta 70 578 504,71 Kirjanpitoarvo 31.12. 68 419 944,99 Erotus 2 158 559,72 Yhteensä Jälleenhankintahinta 87 390 686,20 Kirjanpitoarvo 31.12. 85 112 796,88 Erotus 2 277 889,32

242 11.8.2 TASEEN VASTATTAVIA KOSKEVAT LIITETIEDOT 28 Oman pääoman erittely Konserni Kunta 2009 2009 Peruspääoma 1.1. 274 116 796,74 274 116 796,74 Lisäykset Vähennykset Peruspääoma 31.12. 274 116 796,74 274 116 796,74 Arvonkorotusrahastot 1.1. 9 354 769,82 Lisäykset 0,00 Vähennykset 0,00 Muut omat rahastot 31.12. 9 354 769,82 Muut omat rahastot 1.1. 79 209 771,99 79 209 772,00 Lisäykset 137 999,40 Vähennykset -730 389,27-69 311,07 Muut omat rahastot 31.12. 78 617 382,12 79 140 460,93 Edellisten tilikausien yli-/aljäämä 1.1. -11 692 996,94 6 620 974,47 Tilikauden ylijäämä -3 596 620,38-6 515 708,76 Yli- / alijäämä yhteensä -15 289 617,32 105 265,71 29 Erittely poistoerosta 2009 Investointivaraukseen liittyvä poistoero 11 388 876,49 30 Velat, jotka erääntyvät 31.12.2014 tai sen jälkeen 2009 Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta 50 184 135,76 Lainat julkisyhteisöiltä 7 350 040,05 Yhteensä 57 534 175,81 32 Muut pakolliset varaukset Konserni Kunta 2009 2009 Muut pakolliset varaukset Eläkevaraus 1 651 500,00 1 651 500,00 Potilasvastuuvahinkovaraus 1 829 477,56 Saatuneiden maiden puhdistaminen 300 000,00 300 000,00 Muut pakolliset varaukset yhteensä 3 780 977,56 1 951 500,00

243 33 Pitkä- ja lyhytaikaiset velat Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat 2009 Pitkäaikaiset Lyhytaikaiset Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta 102 202 559,42 15 112 142,94 Lainat julkisyhteisöiltä 9 859 068,53 756 970,15 Lainat tytäryhteisöiltä 17 821 289,72 Yhteensä 112 061 627,95 33 690 402,81 Muut pitkä- ja lyhytaikaiset velat 2009 Pitkäaikaiset Lyhytaikaiset Velat tytäryhteisöille Saadut ennakot Ostovelat 2 936 346,10 Muut velat Siirtovelat 62 270,13 Yhteensä 0,00 2 998 616,23 Velat kuntayhtymille Saadut ennakot Ostovelat 1 459 636,96 Muut velat 2 850 000,00 1 057 010,01 Siirtovelat 413 299,00 Yhteensä 2 850 000,00 2 929 945,97 Velat osakkuus- ja muille omistusyhteysyhteisöille Saadut ennakot Ostovelat 108 712,76 Muut velat Siirtovelat Yhteensä 0,00 108 712,76 Velat muille Saadut ennakot 194 639,68 697 067,08 Ostovelat 8 458 297,45 Muut velat 44 049,80 2 922 719,65 Siirtovelat 21 013 776,56 Yhteensä 238 689,48 33 091 860,74 Muut pitkä- ja lyhytaikaiset velat yht. 3 088 689,48 39 129 135,70 34 Sekkilimiitti 2009 2008 Kaupunki 18 000 000,00 18 000 000,00 0

244 35 Vuokrakohteen lunastusvelka Ei ole. 36 Muut velat 2009 Pitkäaikaiset Kuntayhtymille 2 850 000,00 Liittymismaksut 44 049,80 2 894 049,80 Lyhytaikaiset Kuntayhtymille 1 057 010,01 Muille 2 922 719,65 3 979 729,66 37 Siirtovelat Konserni Kunta 2009 2009 Korkojaksotukset 1 911 478,42 851 506,49 Lomapalkkajaksotus 28 626 194,04 15 887 626,26 Muut siirtovelat 8 900 135,56 4 750 212,94 Yhteensä 39 437 808,02 21 489 345,69 38 Huollettavien varat 2009 0,00 Huollettavien varat ja pääomat 177 326,58 39 Elatustukisaamiset 2009 0,00 Elatustukisaamiset 31.12. 0,00 Kirjattu rahoitusomaisuuden muihin saamisiin 300 000,00

245 11.8.3 VAKUUKSIA JA VASTUUSITOUMUKSIA KOSKEVAT LIITETIEDOT 44 Leasingvastuiden yhteismäärä Konserni Kunta 2009 2009 Leasingvastuut 31.12. 4 594 806,93 1 555 870,63 Yhteensä 4 594 806,93 1 555 870,63 45 Vastuusitoumukset Konserni Kunta 2009 2009 Takaukset samaan konserniin kuuluvien yhteisöjen puolesta Alkuperäinen pääoma 192 739 743,97 Jäljellä oleva pääoma 159 345 544,17 Takaukset muiden puolesta Alkuperäinen pääoma 18 384 456,69 18 384 456,69 Jäljellä oleva pääoma 12 902 216,57 12 902 216,57 2009 Annetut takauspäätökset 17 636 000,00 Saadut vastavakuudet takauksista Konserni Kunta 2009 2009 Saadut vastavakuudet konserniyhteisöiltä 54 129 561 Saadut vastavakuudet muilta 12 928 607 12 928 607 46 Vastuu Kuntien takauskeskuksen takausvastuista Kunnan osuus takauskeskuksen takausvastuista 31.12. Kunnan osuus takauskeskuksen kattamattomista takausvastuista 31.12. Kunnan mahdollista vastuuta kattava osuus takauskeskuksen rahastosta 31.12. 2009 164 937 560,11 144 320,14

246 Alv-vastuut Kiinteistön mahdollisen myynnin yhteydessä kaupungilla ja kaupungin konserniyhtiöillä on ALV 33 :n mukaan velvollisuus maksaa valtiolle takaisin kiinteistöjen rakennus- ja perusparannuskustannuksista tehdyt arvonlisäveron vähennykset ja palautukset sekä velvollisuus maksaa oman käytön vero itse tehdyistä rakennustöistä. Koronvaihtosopimukset Lainoista on kiinteäkorkoisia tai korkosuojattuja noin 110 M. Kiinteitä korkoja tai varmoja suojia on noin 72,5 M. Lopuissakin on kiinteä korko tai korkokatto vähintään tietyksi ajaksi. Suojista erääntyy vuoden aikana noin 7,4 M. Ultrapitkillä korkokiinnityksillä (5 M vuosille 2026-2038 ja 30 M vuosille 2029-2049) on madallettu lähivuosien korkomaksuja. Korkosuoja näille vuosille ei sinänsä ole tarpeellinen, joten kiinnitykset voidaan hyvin purkaa sopivassa markkinatilanteessa. Kokonaan suojattomia lainoja on 20 M. Tämä määrä kasvaa toisaalta uusien lainojen noston myötä ja toisaalta lainojen poismaksun takia. Konserniyhtiöt ovat myös suojanneet lainojaan koronvaihtosopimuksilla. 11.8.4 HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT Hämeenlinnan kaupungin palveluksessa oli vuoden 2009 lopussa henkilökuntaa seuraavasti: 48 Henkilöstön lukumäärä 31.12. 2009 2008 Tilaajaorganisaatio 27 0 Konsernipalvelut 101 0 Palvelutuotannon hallinto 3 0 Varhaiskasvatuspalvelut 633 0 Opetuspalvelut 645 0 Lasten ja nuorten kasvua tukevat palvelut 297 0 Kulttuuri- ja kirjastopalvelut 96 Terveys ja toimintakyky 98 Ikäihmisten koti- ja asumispalvelut 354 Ikäihmisten pitkäaikaishoivapalvelut 294 Maankäyttö ja ympäristö 64 Yhdyskuntarakenne 177 Kanta-Hämeen Pelastuslaitos 261 Yhteensä ilman liikelaitoksia 3050 Hämeenlinnan Terveyspalvelut -liikelaitos 475 Linnan Tilapalvelut -liikelaitos 22 Linnan Ateria -liikelaitos 170 Linnan Lomituspalvelut -liikelaitos 68 Liikelaitokset yhteensä 735 0 Yhteensä 3 785 0 49 Henkilöstökulut 2009 Henkilöstökulut tuloslaskelman mukaan 148 447 718,99 Henkilöstökuluja aktivoitu aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin 806 246,54 Henkilöstökulut yhteensä 149 253 965,53

247 12 TASEYKSIKÖT Elinkeinorahastosta on v. 2009 maksettu Innosteel Factory Oy:n konekannan hallinnan siirtoa varten Teknologiakeskus Innopark Oy:n tytäryhteisölle FMS-palvelut Oy:lle kerta-avustus 198.154, sijoitus vapaan oman pääoman rahastoon 170.000 sekä pääomalainan 800.000. 12.1 ELINKEINORAHASTO 12.1.1 TULOSLASKELMA Toimintakulut Avustukset -198 154,00 Toimintakate -198 154,00 Rahoitustuotot ja -kulut 1.1. -31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Korkotuotot 2 801,37 2 594,82 Muut rahoitustuotot 262 571,75 37 878,10 Muut rahoituskulut -20 948,45-273 415,34 Vuosikate 46 270,67-232 942,42 Tilikauden tulos 46 270,67-232 942,42 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) 46 270,67-232 942,42 12.1.2 RAHOITUSLASKELMA 2009 2008 Toiminnan rahavirta VUOSIKATE 46 270,67-232 942,42 Investointien rahavirta Investointimenot -170 000,00 0,00 Toiminnan ja investointien rahavirta -170 000,00 0,00 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset -800 000,00 0,00 Oman pääoman muutokset 0,00-658 384,78 Muut maksuvalmiuden muutokset Saamisten muutos -320,05 655,76 Rahoituksen rahavirta -800 320,05-657 729,02 Rahavarojen muutos -924 049,38-890 671,44 Rahavarojen muutos Rahavarat 31.12. 1 551 560,40 2 475 609,78 Rahavarat 1.1 2 475 609,78 3 366 281,22-924 049,38-890 671,44

248 12.1.3 TASE 12/2009 01/2009 VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT 970 000,00 0,00 Sijoitukset 970 000,00 0,00 Osakkeet ja osuudet 170 000,00 0,00 Muut lainasaamiset 800 000,00 0,00 VAIHTUVAT VASTAAVAT 1 553 000,23 2 476 729,56 Saamiset 1 439,83 1 119,78 Lyhytaikaiset saamiset 1 439,83 1 119,78 Siirtosaamiset 1 439,83 1 119,78 Rahoitusomaisuusarvopaperit 1 551 282,45 2 474 581,68 Muut arvopaperit 1 551 282,45 2 474 581,68 Rahat ja pankkisaamiset 277,95 1 028,10 VASTAAVAA YHTEENSÄ 2 523 000,23 2 476 729,56 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA 2 476 729,56 2 476 729,56 Peruspääoma 2 711 615,22 2 711 615,22 Edell. tilikausien yli-/alijäämä -234 885,66-1 943,24 Tilikauden yli-/alijäämä 46 270,67-232 942,42 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 2 523 000,23 2 476 729,56

249 12.2 KIINTEISTÖOMAISUUDEN TASEYKSIKKÖ Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 8.2.2010 taseyksikön avaavan taseen. Kv:n päätöksen 16.11.2009 mukaan Kantolan kiinteistöt Oy:lle luovutettiin apporttina osakkeita ja kiinteistöjä rakennuksineen, yhteensä 2.236.000 arvolla. 12.2.1 TULOSLASKELMA 1.1. - 31.12.2009 Toimintatuotot Muut toimintatuotot 8 245 627,07 Toimintakulut Palvelujen ostot -19 537,04 Muut toimintakulut -223 147,27 Toimintakate 8 002 942,76 Rahoitustuotot ja -kulut Vuosikate 8 002 942,76 Suunnitelman mukaiset poistot -6 873 418,51 Tilikauden tulos 1 129 524,25 Poistoeron lisäys (-) tai vähennys (+) 286 148,85 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) 1 415 673,10 12.2.2 RAHOITUSLASKELMA 2009 Toiminnan rahavirta VUOSIKATE 8 002 942,76 Tulorahoituksen korjauserät -1 248 371,46 Investointien rahavirta Investointimenot -11 178 959,53 Rahoitusosuudet investointimenoihin 1 371 475,00 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 4 174 010,00 Toiminnan ja investointien rahavirta 1 121 096,77 Rahoituksen rahavirta Muut maksuvalmiuden muutokset Saamisten muutos -1 121 096,77 Korottomien velkojen muutos 0,00 Rahoituksen rahavirta -1 121 096,77 Rahavarojen muutos 0,00 Rahavarojen muutos Rahavarat 31.12. 0,00 Rahavarat 1.1 0,00

250 12.2.3 TASE 12/2009 01/2009 VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT 158 265 083,01 158 256 655,53 Aineettomat hyödykkeet 1 131 720,88 1 209 182,34 Muut pitkävaikutteiset menot 1 131 720,88 1 209 182,34 Aineelliset hyödykkeet 157 133 362,13 157 047 473,19 Rakennukset 145 071 982,79 151 261 707,23 Kiinteät rakenteet ja laitteet 771 946,35 856 304,16 Ennakkomaksut ja keskener.hank. 11 289 432,99 4 929 461,80 VAIHTUVAT VASTAAVAT 1 121 096,77 0,00 Saamiset 1 121 096,77 0,00 Lyhytaikaiset saamiset 1 121 096,77 0,00 Muut saamiset kunnalta 1 121 096,77 0,00 VASTAAVAA YHTEENSÄ 159 386 179,78 158 256 655,53 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA 150 195 275,05 148 779 601,95 Peruspääoma 148 779 601,95 148 779 601,95 Tilikauden yli-/alijäämä 1 415 673,10 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET 9 190 904,73 9 477 053,58 Poistoero 9 190 904,73 9 477 053,58 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 159 386 179,78 158 256 655,53

251 13 ERIYTETYT TILINPÄÄTÖKSET 13.1 HÄMEENLINNAN TERVEYSPALVELUT - LIIKELAITOS Perusterveydenhuolto on organisoitu osittain elämänkaarimallin mukaisesti. Terveyspalvelujen liikelaitokseen kuuluvat avosairaanhoito, suun terveydenhuolto, sairaalan ja geriatriset palvelut sekä hoidolliset tukipalvelut. Tilaajaylilääkäri tilaa myös lasten ja nuorten sekä ikäihmisten lautakuntien tarvitsemat palvelut liikelaitokselta. Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto päätti Linnan Terveyspalvelut liikelaitoksen ja kolmen muun liikelaitoksen perustamisesta kokouksessaan 15.12.2008. Nimi muutettiin myöhemmin Hämeenlinnan Terveyspalvelut liikelaitokseksi. Perustamispäätöstä edelsi laaja konsulttitoimeksiantona tehty selvitystyö ja ehdotus liiketoimintasuunnitelmaksi. Kaupungin liikelaitosten yhteinen johtosääntö hyväksyttiin osana kaupungin hallintosääntöä. Johtokunta hyväksyi liikelaitoksen toimintasäännön ja vuoden 2009 käyttösuunnitelman 19.2.2009. Liikelaitoksen avaava tase hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 16.11.2009. Hämeenlinnan Terveyspalvelut liikelaitoksen toiminta jakaantuu hallintoon ja neljään palveluosastoon, jotka ovat avosairaanhoito, suun terveydenhuolto, sairaala- ja geriatriset palvelut ja hoidolliset tukipalvelut Liikelaitoksessa oli vuoden lopussa 95 virkaa ja 334 tointa, yhteensä 429 vakanssia. Näistä 391 oli täytetty vakinaisesti. Poikkileikkaustilanteessa 31.12.2009 oli palkattuna 76 sijaista. Seuturekry Oy:n palveluja on käytetty sijaisten hankkimisessa. Henkilökunnan saatavuus on ollut kohtuullinen, mutta vaihtelua on palveluosastojen välillä. Kaupunki tekee erillisen henkilöstötilinpäätöksen, jossa on käsitelty tarkemmin myös liikelaitosta. Liikelaitoksen vuoden 2009 budjetin menot arvioitiin niillä tiedoilla, joita oli käytettävissä kahden kuntayhtymän aikaisemmasta toiminnasta, ottaen huomioon Hattulan poisjäänti ja organisaatiossa tapahtuneet muutokset sekä kaupungin antamat talousarvion laadintaohjeet. Budjetti laadittiin niin, että tulos on 0. Toiminnallisena tavoitteena oli kuitenkin ylijäämäinen tulos. Palvelujen myynnistä terveyden ja toimintakyvyn lautakunnalle sekä ikäihmisten, lasten ja nuorten palvelualueen tuottajille sovittiin yhdessä tilaajan ja tuottajien kesken. Suoraan toisilta palveluntuottajilta laskutettavaksi sovittiin ikäihmisille, neuvoloille ja kouluterveydenhuoltoon tuotettavat lääkäripalvelut, laboratorio-, röntgen- ja fysioterapiapalvelut, ikäihmisten kotihoidolta lisäksi apuvälineet ja ilmaisjakelutarvikkeet. Muu liikelaitoksen toiminta (nettokustannukset) sovittiin laskutettavaksi terveyspalvelujen tilaajalta. Hämeenlinnan Terveyspalvelut liikelaitos on laatinut yksityiskohtaisen toimintakertomuksen vuodelta 2009.

252 Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Kaupunginvaltuuston liikelaitokselle asettamat tavoitteet ovat toteutuneet seuraavasti: Arviointikriteeri Tavoite Tavoitteen toteutuminen Entisten kuntayhtymien yhdistäminen selkeäksi toiminnalliseksi ja hallinnolliseksi rakenteeksi ja palvelujen yhdenmukaistaminen Liikelaitoksen toiminnan sujuva käynnistäminen Lammilla on otettu käyttöön Efficapotilastietojärjestelmä ja koko liikelaitoksessa kaupungin yhteiset talouden ja henkilöstöhallinnon järjestelmät. Asiakaslaskutus on keskitetty pääterveysasemalle. Asiakasmaksut ovat yhtenäiset. Hoito-ohjelmat on yhtenäistetty ja päivitetty. Ilmaisjakelutarvikkeiden myöntämisperusteet on yhtenäistetty. Liikelaitos on siirtynyt kaupungin yhteiseen mobiilipuhelinvaihteeseen. Johtokunta on kokoontunut kahdeksan kertaa ja pitänyt yhden yhteisen seminaarin liikelaitoksen johtoryhmän kanssa. Palvelujen tuotteistaminen käynnistetty kaikilla palveluosastoilla Geriatrinen erikoisyksikkö ja geriatrian erikoislääkärikoulutuksen pilottiohjelma käynnistetty Keskeisten kansansairauksien ennaltaehkäisyä ja hoitoa tehostettu moniammatillisella yhteistyöllä, selkiyttämällä työnjakoja ja uudistamalla toimintamalleja Puhelinpalvelun vastasoittojärjestelmä vakiinnutettu Suun terveydenhuollon palvelujen saatavuutta parannettu henkilökunnan työnjakoa kehittämällä Toiminnan tehostaminen ja tuottavuuden parantaminen Liikelaitos on mukana valtakunnallisissa PETTU (perusterveydenhuollon tuotteistaminen) ja SUHAT- (suun terveydenhuollon tuotteistus) hankkeissa, jotka jatkuvat edelleen. Geriatrisen erikoisyksikön toiminta on käynnistynyt ja erikoislääkärikoulutus aloitettu pilottiohjelman mukaisesti. Keskeisistä kansansairauksista on laadittu paikallinen hoito-ohjelma, jossa on otettu huomioon työn jako eri ammattiryhmien kanssa. Valtimotautiriskipotilaiden hoidossa on sovittu lääkäreiden ja hoitajien työnjaosta terveysasemakohtaisesti Rohto-pajoissa. Vastasoittojärjestelmä on laajennettu kaikille terveysasemille Suun terveydenhuollon henkilöstöryhmien välisen työnjaon selkeyttäminen mm terveystarkastusten ja tutkimusten osalta jatkuu edelleen. Viikonloppu- ja arkipyhien suun terveyden yhteispäivystys on aloitettu Janakkala-Hattula -yhteistoiminta-alueen kanssa Käynnistetty ja vakiinnutetaan uusi Keskustan terveysaseman työtiimi toimintamalli Keskustan työtiimi-toimintamalli käynnistyi terveysaseman siirryttyä peruskorjattuihin tiloihin joulukuun 2008 alussa. Vanajaveden terveysasema siirtyi elokuun alussa peruskorjattuihin tiloihin A- rakennukseen Tilaajan ja tuottajan välinen raportointi- ja neuvottelumekanismi luotu Asiakkaiden ja potilaiden tyytyväisyys saamaansa palveluun ja hoitoon Vuoden 2009 palvelusopimus on hyväksytty ja vuoden 2010 palvelusopimus valmisteltiin. Eri aikajaksoilla ja eri organisaatiotasoil-

253 la seurattavat mittarit ja niiden raportointijärjestelmä on sovittu yhdessä tilaajan kanssa ja raportit tuotettu kuukausittain Potilasturvallisuuden täytäntöönpanon ja laadunhallinnan kehittämissuunnitelma tehty Ajanmukainen asiakaspalautejärjestelmä suunniteltu HaiPro laajentui avosairaanhoitoon Oltu mukana Pirkanmaan sairaanhoitopiirin organisoimassa asiakaskyselyssä kuudennen kerran. Tuloksia ei vielä ole. HÄMEENLINNAN TERVEYSPALVELUT LIIKELAITOS 1000 TA 2009 TA 2009 muutokset TA 2009 + muutokset Toteutuma Poikkeama 30000A Toimintatuotot 42 295 42 295 42 901 606 Myyntituotot 39 239 39 239 39 297 58 Maksutuotot 2 863 2 863 3 557 694 Tuet ja avustukset 70 70 19-51 Muut toimintatuotot 124 124 29-95 40000 Toimintakulut -42 028-42 028-41 856 172 Palkat ja palkkiot -16 555-16 555-15 777 777 Henkilöstökorvaukset 107 107 261 154 41000Henkilösivukulut -5 148-5 148-4 774 374 43300Asiakaspalvelujen ostot -1 207-1 207-1 728-521 Muiden palvelujen ostot -14 779-14 779-15 023-244 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -2 299-2 299-2 605-307 48100Vuokrakulut -2 126-2 126-2 168-42 Muut toimintakulut -22-22 -41-19 Toimintakate 267 267 1 045 778 71000Poistot ja arvonalentumiset -267-267 -359-92 70000 Tilikauden tulos 0 0 686 686

254 Hämeenlinnan terveyspalvelut liikelaitoksen tulos vuodelta 2009 on noin 686 000 ylijäämäinen. Pääsääntöisesti voidaan todeta, että liikelaitos tuotti tilaajalle sovitut suoritteet sovitulla määrärahalla. Liikelaitoksen vuoden 2009 tulokseen ovat vaikuttaneet ennen kaikkea seuraavat tekijät: Tuottojen ylitykset asiakasmaksutulot ovat ylittyneet budjetoidusta 693 000. Kaikkia asiakasmaksuja korotettiin loppuvuonna 2008 eikä korotuksen vaikutusta osattu arvioida täysimääräisesti vuodelle 2009. Sairaalassa on ollut yhdeksän lisäpaikkaa koko vuoden ja paljon tulojensa mukaan maksavia pitkäaikaispotilaita. Eurolääkäreistä saatavat koulutuskorvaukset ylittyivät 30 000 vakuutusten täyskustannuskorvaukset ylittyneet 43 000 Tuottojen alitukset kotikuntakorvaukset olivat 82 000 alle budjetoidun tuet ja avustukset valtiolta olivat 51 000 alle budjetoidun konsernin sisäinen laskutus (palvelujen myynti) alittui 150 000 Menojen säästöt vakinaisten palkoissa säästöä 724 000 ja henkilösivukuluissa 370 000. erilliskorvauksista jäi käyttämättä 368 000 Menojen ylitykset Sijaisten palkat ylittyivät 193 000, Seuturekryn palvelut 300 000. Muiden asiakaspalvelujen ostojen, lähinnä ostolääkäreiden, menot ylittyivät 402 000. muille kunnille ja kuntayhtymille maksetut kotikuntakorvaukset ylittyivät 80 000 konsernihallinnolle taloushallinnon, henkilöstöhallinnon, tietohallinnon ja tilintarkastuksen järjestämisestä maksettu osuus ylittyi 400 000 aineet tarvikkeet ja tavarat ylittyivät lähes 300 000. Suurimmat ylitykset tulivat lääkkeissä, lainattavissa apuvälineissä sekä sisäisissä varastolisissä. Sisäinen valvonta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestely perustuu kaupungin hallintosääntöön ja liikelaitoksen johtosääntöön sekä hyväksyttyyn toimintasääntöön, joissa on määritelty toimielinten ja viranhaltijoiden vastuut. Tehdyt viranhaltijapäätökset viedään johtokuntaan siltä osin kuin ne ovat otto-oikeuden piirissä. Liikelaitoksen johtoryhmässä käydään säännöllisesti läpi talouden tilannetta sekä toiminnallisia riskejä mm. mm. henkilöstön saatavuuteen, potilasturvallisuuteen ja toimitiloihin liittyen. Työturvallisuusriskien kartoitus on tehty keväällä 2009. Kulunvalvontajärjestelmä Timecon on otettu käyttöön Jukolan ja Lammin terveysasemilla. Sisäisen valvonnan osa-alueilla havaittuja merkittäviä puutteita ja epäkohtia Kirjanpidon kirjaukset olivat etenkin alkuvuonna jäljessä ja määrärahojen käytön seuranta oli vaikeaa. Avaava tase vahvistettiin vasta vuoden lopulla. Taseessa huomattiin virheitä joita myöhäisen ajankohdan vuoksi ei saatu enää korjattua. Liikelaitoksen poistoihin on jäänyt mm. Parolaan vuonna 2008 hankittujen ja sinne jääneiden hammashoitokoneiden poistot. Kaupungin keskusvaraston laskutuksessa oli ongelmia ja viivettä etenkin alkuvuodesta, mikä vaikeutti määrärahojen seurantaa. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan kehittäminen Avosairaanhoidossa Haipro- haittatapahtumien raportointijärjestelmän käyttöönoton suunnittelu ja henkilöstön koulutus aloitettiin ja Haipro otettiin käyttöön joulukuussa. Järjestelmä on jo aiemmin otettu käyttöön sairaalassa ja suun terveydenhuollossa. Liikelaitos liittyi valtakunnalliseen Rohto-keskuksen tukemaan collaborative breakthrough -hankkeeseen (Rohto-BT), jossa kehitetään lääkitystiedon kirjaamista potilastietojärjestelmään potilasturvallisuuden parantamiseksi. Suun terveydenhuollossa on käynnistetty hoitolakohtaisten lääkehoitosuunnitelmien uudistaminen. Mm. potilasturvallisuutta lisäävä rakenteinen kirjaaminen (WHoike) projekti käynnistettiin sairaalassa. Sairaalatoiminnassa vuosittain toistuvat norovirus -epidemiat ja MRSA muodostavat riskin potilasturvallisuudelle ja koko hoitoketjun toimivuudelle, kun potilaspaikkoja joudutaan vähentämään eristysten vuoksi. Suunniteltu potilasmäärän vähennys antaa tilankäyttöön joustonvaraa.

255 Kuntayhtymän perintäasioita hoiti Intrum Justitia. Vuoden alusta siirryttiin käyttämään Lindorffia, joka on kaupungin kilpailuttama perintätoimisto. Säännösten, määräysten ja päätösten noudattaminen Toiminnassa on noudatettu lakia ja hyvää hallintotapaa ja kaupungin sisäisiä ohjeita ja määräyksiä. Tavoitteiden toteutuminen, varojen käytön valvonta, tuloksellisuuden arvioinnin pätevyys ja luotettavuus Liikelaitos teki ensimmäisenä toimintavuotenaan noin 685 000 ylijäämäisen tilinpäätöksen. Ylijäämä syntyi sekä kokonaistulojen ylityksestä että kokonaismenojen alituksesta. Tavoitteiden toteutumisen arviointia tehdään kolmannesvuosiraporteissa ja toimintakertomuksessa. Määrärahojen toteumista on seurattu kuukausittain johtoryhmässä ja johtokunnalle on raportoitu lähes jokaisessa kokouksessa. Esimiehet ovat ottaneet käyttöön Business Planning jatkuvan seurannan välineenä. Keskeinen työkalu ja tietolähde tavoitteiden toteutumisen arvioinnissa on Effica potilastietojärjestelmä. Riskienhallinnan järjestäminen Työturvallisuusriskit kartoitettiin keväällä 2009 henkilöstöhallinnon antaman ohjeistuksen mukaisesti. Vuoden mittaan on selvitelty erilaisia vaihtoehtoja henkilöhälytysjärjestelmäksi. Tällä hetkellä henkilöturvajärjestelmät pääsääntöisesti puuttuvat terveysasemilta. Sikainfluenssaepidemiaan liittyen on annettu useita tiedotteita niin henkilöstölle kuin kuntalaisillekin. Omaisuuden hankinnan, luovutuksen ja hoidon valvonta Hämeenlinnan seudun kansaterveystyön kuntayhtymän purkautumisen yhteydessä tehtiin omaisuudenjako uuden Hämeenlinnan ja Hattulan kunnan välillä. Kilpailuttamista edellyttävät hankinnat on hoidettu keskitetysti hallintotoimiston johdolla. Hankinnoissa noudatetaan julkisista hankinnoista annettua lakia ja seudullisia hankintaohjeita. Koneiden ja laitteiden huolto sekä tilojen kunnossapito kuuluu tilapalvelun keskussairaalalta ostaman palvelun piiriin. Osalle laitteista on toimittajakohtaiset huoltosopimukset. Sopimustoiminta Liikelaitos on kaupunkitasolla tehtyjen sopimusten pirissä esim. talous- ja hallintopalveluissa ja työterveyspalveluissa. Hankinnoissa käytetään Seutukeskuksen kilpailuttamia toimittajia silloin kun se on mahdollista. Omat, vain liikelaitosta koskevat sopimukset tavaran- tai palveluntoimittajien kanssa tehdään kilpailutuksen pohjalta. Merkittävimmät riskit, epävarmuustekijät ja muut toiminnan kehittymiseen vaikuttavat tekijät Ammattitaitoisen henkilöstön saatavuus on kasvava ongelma. Erityisesti pätevistä sairaanhoitajista sekä lääkäreistä on pulaa. Palkkataso on selvästi alempi kuin lähialueilla, mikä osaltaan vaikeuttaa henkilöstön saatavuutta. Sikainfluenssaan varautuminen on sitonut merkittävästi resursseja, joka on pois normaalista hoitotyöstä terveysasemilla. Tilikauden tuloksen käsittely Hämeenlinnan Terveyspalvelut liikelaitoksen johtokunta esittää, että liikelaitoksen ylijäämä 685 815,81 siirretään taseeseen tilikauden yli- ja alijäämätilille.

256 Tunnusluvut TA 2009 TP 2009 Avosairaanhoito Avosairaanhoidon lääkärikäyntien lukumäärä 74 000 74 389 Avosairaanhoidon hoitajakäyntien lukumäärä 60 000 67 966 Lasten ja nuorten palvelualueelle tuotettavat lääkärikäynnit 8 000* 7 209 Vastattujen puheluiden % -osuus / kuukausi 95 % 96 % Keskimääräinen vastasoiton odotusaika min alle 30 min 23 Kiireettömien lääkäreiden ajanvarausten jonotuspäivät mediaani 10 päivää 13 Suun terveydenhuolto Käynnit yhteensä 65 000 68 843 Alle 18v. osuus kaikista käynneistä % 35 % Sairaala ja geriatriset palvelut Hoitopäivät Vanajaveden sairaala 40 000 46 045 Hoitopäivät Lammin sairaala 12 000 12 520 Hoitojaksot 1 700 1 905 Sairaalan käyttöaste 95 % 106 % Pitkäaikaispotilaiden hoitopäivien lkm 14 000 23 226 Pitkäaikaispotilaiden hoitopäivien % -osuus kaikista (tavoite) 27 % 40 % Muistipoliklinikan lääkärikäynnit 500 345 Muistipoliklinikan hoitajakäynnit 600 476 Geriatrian poliklinikan lääkärikäynnit 150 144 Geriatrian poliklinikan hoitajakäynnit 180 168 Ikä+ neuvonnan käynnit 135 93 Geriatrian poliklinikan konsultaatiot 150 Geriatrisen yksikön fysioterapiakäynnit 300 122 Röntgen Röntgentutkimukset 10 300 9 926 Hammaskuvauksia 2 729 Ultraäänitutkimukset 2 200 2 001 Fysioterapia Fysioterapian käynnit 25 300 23 694 Apuvälinelainaukset 7 100 6 457 Ostetut palvelut (sis. lääkinnällisen kuntoutuksen) 2 500 1 904 Hoitopäivät (ostopalveluna hankittu laitoskuntoutus: lääkinnällinen kuntoutus) 50 10 Sairaankuljetus Kanta-Hämeen pelastuslaitos 7 311 Hattulan Sairaankuljetus 1 332 Sydän-Hämeen Ensihoito 1 964 * Tavoite v. 2009 oli 4000 lääkärikäyntiä pohjaten v. 2007 koko vuoden sekä 1-6/2008 tilastoihin. Tavoite on tarkistettu kesken vuotta.

257 Tunnusluvut TA 2009 TP 2009 Erityistyöntekijät Sosiaalityöntekijöiden käynnit 1 000 837 Ravitsemusterapeutin yksilökäynnit 500 535 Toimintaterapeutin yksilökäynnit 320 Laboratorio Laboratoriokäynnit 94 800 91 188 Laboratoriotutkimukset 356 200 352 630 Kutsutut Tutkitut Tutkitut % Löydökset Rintasyöpäseulonta 3 592 3 092 86,1 19 Kohdun kaulaosan seulonta 3 212 2 063 64,2 ei vielä tietoa Suolistosyövän seulonta 2 308 1 643 71,2 jatkotutkimuksiin 64 Investoinnit Irtaimen omaisuuden hankintaa oli vuoden 2009 talousarviossa varattu investointimäärärahaa 150 000. Hammashoitoyksiköiden hankintaa käytettiin 101 840 euroa. Koneet ja kalusto Menot 150 000 101 840,86 48 159,14 0 48 159,14 Tulot 0 4 370,72 4 370,72 0 4 370,72 Netto 150 000 97 470,14 52 529,86 0 52 529,86 Myyntivoitot 17 329,28

258 13.1.1 Tilinpäätöslaskelmat Tuloslaskelma (ulkoiset ja sisäiset) Hämeenlinnan Terveyspalvelut -liikelaitos 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 40 219 831,60 40 219 831,60 Liiketoiminnan muut tuotot 2 680 989,02 2 680 989,02 Materiaalit ja palvelut -19 356 488,53 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -2 605 166,84 Ostot tilikauden aikana -2 605 166,84 Palvelujen ostot -16 751 321,69-19 356 488,53 Henkilöstökulut -20 289 702,00 Palkat ja palkkiot -15 515 774,94 Henkilösivukulut -4 773 927,06 Eläkekulut -3 826 548,21 Muut henkilösivukulut -947 378,85-20 289 702,00 Poistot ja arvonalentumiset -359 478,33 Suunnitelman mukaiset poistot -359 478,33 Arvonalentumiset -359 478,33 Liiketoiminnan muut kulut -2 209 335,95-2 209 335,95 Liikeylijäämä (-alijäämä) 685 815,81 685 815,81 Ylijäämä (alijäämä) ennen satunnaisia eriä 685 815,81 685 815,81 Ylijäämä (alijäämä) ennen varauksia 685 815,81 685 815,81 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) 685 815,81 685 815,81 LIIKELAITOKSEN TUNNUSLUVUT Sijoitetun pääoman tuotto, % 17,65 % Kunnan sijoittaman pääoman tuotto, % 17,65 % Voitto, % 1,71 %

259 Tuloslaskelma (ulkoiset) Hämeenlinnan Terveyspalvelut -liikelaitos 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 40 219 831,60 33 338 427,10 Liiketoiminnan muut tuotot 2 680 989,02 1 017 741,76 Materiaalit ja palvelut -19 356 488,53 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -2 605 166,84 Ostot tilikauden aikana -2 605 166,84 Palvelujen ostot -8 206 669,93-10 811 836,77 Henkilöstökulut -20 289 702,00 Palkat ja palkkiot -15 515 774,94 Henkilösivukulut -4 773 927,06 Eläkekulut -3 826 548,21 Muut henkilösivukulut -947 378,85-20 289 702,00 Poistot ja arvonalentumiset -359 478,33 Suunnitelman mukaiset poistot -359 478,33 Arvonalentumiset -359 478,33 Liiketoiminnan muut kulut -2 209 335,95-2 209 335,95 Liikeylijäämä (-alijäämä) 685 815,81 685 815,81 Ylijäämä (alijäämä) ennen satunnaisia eriä 685 815,81 685 815,81 Ylijäämä (alijäämä) ennen varauksia 685 815,81 685 815,81 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) 685 815,81 685 815,81 LIIKELAITOKSEN TUNNUSLUVUT Sijoitetun pääoman tuotto, % 17,65 % Kunnan sijoittaman pääoman tuotto, % 17,65 % Voitto, % 1,71 %

260 Tase Hämeenlinnan Terveyspalvelut -liikelaitos 12/2009 01/2009 VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT 1 516 617,69 1 778 625,88 Aineelliset hyödykkeet 1 516 617,69 1 778 625,88 Koneet ja kalusto 1 516 617,69 1 778 625,88 VAIHTUVAT VASTAAVAT 6 705 639,65 1 421 374,12 Saamiset 6 705 639,65 Lyhytaikaiset saamiset 6 705 639,65 Myyntisaamiset 442 851,15 Lainasaamiset kunnalta 2 438 998,24 Saamiset kunnalta 3 326 813,69 Muut saamiset 390 703,08 Siirtosaamiset 106 273,49 Rahat ja pankkisaamiset 0,00 1 421 374,12 VASTAAVAA YHTEENSÄ 8 222 257,34 3 200 000,00 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA 3 885 815,81 3 200 000,00 Peruspääoma 3 200 000,00 3 200 000,00 Tilikauden yli-/alijäämä 685 815,81 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 40 521,01 Muut toimeksiantojen pääomat 40 521,01 VIERAS PÄÄOMA 4 295 920,52 Lyhytaikainen 4 295 920,52 Saadut ennakot 49 092,07 Ostovelat 783 097,74 Muut velat/liittymismaksut ja muut velat 363 925,81 Siirtovelat 3 099 804,90 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 8 222 257,34 3 200 000,00 LIIKELAITOKSEN TUNNUSLUVUT Omavaraisuusaste, % 47,54 #JAKO/0! Suhteellinen velkaantuneisuus, % 9,90 #JAKO/0! Kertynyt yli-/alijäämä, 1 000 686 0 Lainakanta 31.12., 1 000 0 0 Lainasaamiset, 1 000

261 Rahoituslaskelma Hämeenlinnan Terveyspalvelut -liikelaitos 1.1.-31.12.2009 Toiminnan rahavirta Liikeylijäämä (-alijäämä) 685 815,81 Poistot ja arvonalentumiset 359 478,33 Tulorahoituksen korjauserät -17 329,28 Investointien rahavirta Investointimenot -101 840,86 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 21 700,00 Toiminnan ja investointien rahavirta 947 824,00 Rahoituksen rahavirta Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset 40 521,01 Saamisten muutos kunnalta/kuntayhtymältä -5 766 044,43 Saamisten muutos muilta -939 595,22 Korottomien velkojen muutos kunnalta/kuntayhtymältä 205 714,02 Korottomien velkojen muutos muilta 4 090 206,50 Rahoituksen rahavirta -2 369 198,12 Rahavarojen muutos -1 421 374,12 Rahavarojen muutos Rahavarat 31.12. 0,00 Rahavarat 1.1 1 421 374,12-1 421 374,12 LIIKELAITOKSEN TUNNUSLUVUT Investointien tulorahoitus, % -1 026,40 Pääomamenojen tulorahoitus, % -1 026,40 Lainanhoitokate Kassan riittävyys, pv 0,00 Quick ratio 1,54 Current ratio 1,54

262 13.1.2 Tilinpäätöksen liitetiedot 1 Tilinpäätöstä laadittaessa noudatetut arvostusperiaatteet ja menetelmät sekä jaksotusperiaatteet ja menetelmät Pysyvien vastaavien arvostus Pysyvien vastaavien aineelliset ja aineettomat hyödykkeet on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu kaupunginhallituksen hyväksymän poistosuunnitelman mukaisesti. Laskentaperusteet on esitetty tuloslaskelman liitetiedoissa. Tuloslaskelman vertailutietoja ei esitetä. Taseen vertailutietona on avaava tase. Tuloslaskelman liitetiedot Liikevaihto 2009 Terveyspalvelut -liikelaitoksen hallinto 114,18 Avosairaanhoito 12 171 195,01 Suun terveydenhuolto 6 488 075,92 Sairaala ja geriatriset palvelut 13 123 058,39 Hoidolliset tukipalvelut 1 555 983,60 Yhteensä 33 338 427,10 Liiketoiminnan muut tuotot 2009 Terveyspalvelut -liikelaitoksen hallinto 28 473,52 Avosairaanhoito 371 121,80 Suun terveydenhuolto 87 246,43 Sairaala ja geriatriset palvelut 72 773,73 Hoidolliset tukipalvelut 458 126,28 Yhteensä 1 017 741,76

263 10 Suunnitelman mukaisten poistojen perusteet Kuluvan käyttöomaisuuden poistojen määrittämiseen on käytetty ennalta laadittua poistosuunnitelmaa. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu käyttöomaisuuteen hankintamenoista arvioidun taloudellisen käyttöiän mukaan. Poistosuunnitelma noudattaa kaupungin ennalta laadittua poistosuunnitelmaa. Arvioidut poistoajat ja niitä vastaavat vuotuiset poistoprosentit sekä poistomenetelmät ovat: Koneet ja kalusto Muut koneet ja kalusto - kevyet koneet 6 vuotta Tasapoisto - tietotekniikkalaitteet 3 vuotta Tasapoisto - muut laitteet ja kalusteet 3 vuotta Tasapoisto - ensikertainen kalustaminen 5 vuotta Tasapoisto Pienet käyttöomaisuushankinnat, joiden hankintameno on alle 10 000 euroa, on kirjattu vuosikuluksi. Taseen vastaavien liitetiedot 21 Tiedot pysyvistä vastaavista tase-eräkohtaisesti Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 1.1.09 1 778 625,88 Tilikauden poisto -359 478,33 Lisäykset tilikauden aikana 101 840,86 Vähennykset tilikauden aikana -4 370,72 Kirjanpitoarvo 31.12.09 1 516 617,69 25 Saamisten erittely Lyhytaikainen saamisten erittely 31.12.2009 Saamiset muilta Myyntisaamiset kunnan tytäryhteisöiltä 3 501,00 Myyntisaamiset kunnan jäsenkuntayhtymiltä 25 430,29 Myyntisaamiset muilta 413 919,86 442 851,15 Lainasaamiset Lainasaamiset kunnalta Konsernipankkitilin saldo 31.12.2009 2 438 998,24 Muut saamiset kunnalta Yhdystili kunta / liikelaitos Lomapalkkavelkasaaminen kunnalta 1.1.2009 2 650 949,18 Yhdystilin muu saaminen kunnalta 675 864,51 3 326 813,69 Muut saamiset Mikrotukilainasaamiset 4 188,00 Arvonlisäverosaamiset 383 180,39 Muut saamiset 3 334,69 390 703,08 Siirtosaamiset

264 Matalapalkkatukisaamiset 9 775,94 Muut siirtosaamiset kunnalta 232,50 Muut siirtosaamiset muilta 96 265,05 106 273,49 26 Siirtosaamisiin sisältyvät olennaiset erät 31.12.2009 Siirtosaamiset muilta Kela sairausvakuutuskorvaukset 21 174,88 If tapaturmavakuutuskorvaukset 2 758,39 Valtionkorvaus lisä- ja erikoistumiskoulutus 13 484,85 Työttömyysvakuutusmaksujaksotus 58 713,93 Muut siirtosaamiset muilta 133,00 Yhteensä 96 265,05 Taseen vastattavien liitetiedot 28 Oman pääoman erittely 31.12.2009 1.1.2009 Avaava tase Peruspääoma 1.1. 3 200 000,00 3 200 000,00 Peruspääoma 31.12. 3 200 000,00 3 200 000,00 Tilikauden ylijäämä/alijäämä 685 815,81 0,00 Oma pääoma yhteensä 3 885 815,81 3 200 000,00 33 Pitkä- ja lyhytaikaisten velkojen erittely Lyhytaikainen vieras pääoma 31.12.2009 Saadut ennakot Terv.tieteellisen tutkimustoiminnan korvaukset (EVO) 49 092,07 Velat saman konsernin yhteisöille Ostovelat tytäyhteisöille 102 014,77 Ostovelat osakkuusyhteisöille 5 292,40 Ostovelat jäsenkuntayhtymille 205 714,02 Velat muille Ostovelat 470 076,55 783 097,74 Muut velat Ennakonpidätysvelka 325 208,78 Sosiaaliturvamaksuvelka 38 717,03 363 925,81

265 31.12.2009 Siirtovelkojen olennaiset erät Lomapalkkavelka 2 650 949,18 KuEl maksut 269 957,55 Ryhmähenkivakuutusmaksu 9 320,15 Tapaturmavakuutusmaksu 10 084,00 Palkkajaksotus 159 437,92 Muut siirtovelat 56,10 3 099 804,90 Yhteensä 4 295 920,52 44 Leasing-vastuut sisältyvät kunnan vastuisiin 48 Henkilöstö 31.12.2009 vakituinen 391 määräaikainen 7 sijainen 76 Yhteensä 474 Palkattu henkilöstö osastoittain Hallinto 16 Avosairaanhoito 99 Suun terveydenhoito 82 Sairaala ja geriatriset palvelut 159 Hoidolliset tukipalvelut 118 Yhteensä 474

266 13.2 LINNAN TILAPALVELUT LIIKELAITOS Vuosi 2009 on ollut Hämeenlinna suurten muutosten vuosi, johon kuuluivat kuntaliitos ja kuntayhtymien purkaminen, tilaaja- ja tuottajamallin ja elämänkaarimallin mukainen ortanisaatio. Kiinteistö- ja tilaomistuksen näkökulmasta kuntaliitos ja kuntayhtymien purkautuminen merkitsi suuren ja moninaisen kiinteistö- ja tilaomaisuuden haltuunottoa kerralla. Omaisuuden haltuunottoprosessi osoittautui huomattavasti laajemmaksi ja moniulotteisemmaksi, kuin mitä osattiin ennakoida. Vuoden 2009 alussa perustettu kiinteistöomistuksen johtoryhmä on ollut käytännön valmisteluelin, kun omaisuuden siirtoja konsernin eri omistajatahoille on suunniteltu ja osittain toteutettu. Omistuksen siirtojen valmistelu ja toteutus jatkuvat vielä vuonna 2010. Tyhjilleen jääneet tai jäävät kohteet pyritään myymään sellaisenaan tai kaavamuutoksen tai pidemmälle menevän jalostamisen jälkeen. Huonokuntoisimmat rakennukset puretaan. Kaupunginhallituksen hyväksymää toimenpideohjelmaa päivitetään jatkuvasti. Liikelaitos ostaa tilaaja-tuottaja-mallin mukaisesti pääosan kiinteistöpalveluistaan Hämeenlinnan kaupunkikonserniin kuuluvalta Tekninen Palvelukeskus Oy Hämeeltä. Vuoden aikana on kehitetty merkittävästi yhteisiä sopimuskäytäntöjä. On solmittu puitesopimus kunnossapitotöistä ja tehty kiinteistökohtaisia työmitoituksiin perustuvia kiinteistönhoito ja siivoossopimuksia. Myös laskutuskäytäntöjen ysinkertaistamishanke käynnistettiin. Taloudellisesti Linnan Tilapalvelut liikelaitoksen ensimmäinen toimintavuosi oli onnistunut. Talousarviossa määritelty tulostavoite oli nollatulos, jonka saavuttamiseksi oli talousarvioon kirjattu kiinteistöjen myyntituloja 200 000 sekä tukia ja avustuksia 2,5 milj.. Kiinteistöjen myyntitulot tuloutettiin suoraan kiinteistöomaisuuden taseyksikölle. Talousarviomuutoksena edellytettiin tiukan taloudellisen tilanteen vuoksi liikelaitokselta 500 000 lisäsäästöä, joka toteutettiin pääosin kunnossapito- ja siivouspalveluiden ostoja vähentämällä. Tilikauden tulos oli 9 232,86 ylijäämäinen. Kaupungin avustus liikelaitokselle oli 850 000. Rakennuttamispalveluiden toimintakate oli n.150 000 talousarviota parempi. Linnan Tilapalvelut -liikelaitos on laatinut erillisen yksityiskohtaisen toimintakertomuksen vuodelta 2009. Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Arviointikriteeri Tavoite Tavoitteen toteutuminen Uuden organisaation mukaiset toimitilajärjestelyt mm. Wetterhoffin tilat on otettu käyttöön ja kaupungintalon sekä Uppsalatalon tilat on jaettu uudelleen organisaatiorakenteen mukaisesti. Kuntiin perustetuilla palvelupisteillä on tarkoituksenmukaiset tilat. Niistä tiloista, joita omaan käyttöön ei järjestelyjen jälkeen tarvita, luovutaan aktiivisesti. Uusi organisaatio edellyttää lukuisia toimitilajärjestelyjä etenkin Hämeenlinnan keskustan toimitiloissa, joissa tilat jaetaan uudelleen tilaaja- ja tuottajaorganisaatioiden mukaisesti. Kunnista muuttaneille toiminnoille on järjestetty tilat. Wetterhoffin toimistotalon muutostyöt valmistuivat joulukuussa ja muutot on saatu pääosin tehtyä tammikuussa -10. Samanaikaisesti on käynnissä Kaupungintalon tekniikkaremontin väistöjen muutto Rauhankatu 8 ja lasten ja nuorten palveluiden muutot Uppsala-taloon. Kuntien palvelupisteillä on ollut toimitilat pääosin kunnantaloilla. Palvelupisteiden toimivuutta on vielä tarkasteltu ja päätetty että ne muuttavat kirjastoille. Ulkoisista vuokrasopimuksista päättyivät Palokunnankatu 8 ja Sibeliuksenkatu 4 sopimukset sekä muutama kotipalvelun käytössä ollut asuinhuoneiston vuokrasopimus. Arvi Kariston k. 2 vapautuu toimistokäytöstä ja siihen tulevan asuintohanke on käynnis-

267 tymässä. Teknisen viraston tulevan käytön selvitystyö on käynnistymässä. Birger Jaarlin katu 2 väliaikainen päiväkoti muuttaa Kutalantien uuteen päiväkotiin. Kohde on siirtynyt apporttiomaisuuden siirtona perustetulle As Oy Ahvenlinnalle. Oman käytön kannalta tarpeettomista kiinteistöistä on luovuttu aktiivisesti - katso erillinen selvitys ko. toimenpiteistä Liittyvien kuntien ja kuntayhtymien kiinteistöt on otettu haltuun siten, että niissä toteutettava oma toiminta, ulkoiset vuokraukset, ylläpitoon ja hoitoon liittyvät toiminnat, erilaiset sopimukset yms. jatkuvat keskeytyksettä omistajanvaihdoksesta huolimatta. Kohteet on liitetty tilapalvelun kiinteistötietojärjestelmään ja niiden kustannusrakenne on selvitetty. Tehdään esitys kiinteistöstrategiasta. Tavoite on tilojen käytön tehostaminen, tarpeettomista tiloista luopuminen ja kiinteistöomaisuuden jako konsernin eri omistajatahoille yhteisesti sovittavan aikataulun mukaisesti Liittyvien kuntien ja kuntayhtymien kiinteistöjen haltuunotto Liittyneiden kuntien ja kuntayhtymien kiinteistökannan haltuunotto on ollut paljon haastavampi tehtävä kuin oletimme. Koko omaisuusmassa siirtyi kaupungille/tilapalveluille ja nyt kiinteistöomistuksen johtoryhmässä on aloitettu omistuksen jaon eri omistajatahoille. Ensimmäiset apporttiomaisuuden siirrot toteutettiin 31.12.2009. Toimenpiteitä jatketaan vuonna 2010. Oman lisänsä selvitystyöhön ovat tuoneet lukuisat yhtiöt, yhdistykset ja säätiöt sekä niiden hallinnointi ja omistusosuudet. Ulkoisten vuokrien laskutus toimii, joskin sopimusehtojen tulkinta ja yhtenäistäminen vaatii vielä jonkin verran jatkoneuvotteluja vuokralaisten kanssa. Sisäisessä vuokrauksessa on selkeytetty vuokrauksen periaatteet ja sopimuskumppanit. Kiinteistökohtaisten kustannusten ja erilaisten sopimusten selvittäminen jatkuu. Nyt, kun ensimmäinen kokonainen toteutumavuosi on takana, saadaan kohdekohtainen tieto sen kulurakenteesta ja tuotoista. Kiinteistöjä koskevien sopimusten hallinta ja niihin perustuvien laskujen käsittely vaatii oletettua enemmän resursseja. Kohteista kerätyt perustiedot ovat vielä kovin puutteellisia ja esimerkiksi piirustuksia puuttuu paljon tai ne eivät ole ajantasaisia. KH hyväksyi 27.4.2009 12 tilapalveluiden valmisteleman kiinteistöomaisuuden toimenpideohjelman 1/2009 (kiinteistöstrategian).

268 Tilakeskuksen johtokuntatyöskentely käynnistyy ja toimitaan laadittavan uuden johtosäännön ja liiketoimintasuunnitelman mukaisesti. Tilakeskuksen liikelaitoksen toiminta on käynnistynyt yhteisissä tiloissa ja uuden organisaation mukaisella henkilökunnalla. Tehtäväkuvaukset ja vastuut kunkin tiimin osalta ovat täsmentyneet. Tavoite on, että toimitaan yhtenäisenä tilapalveluna asiakaslähtöisesti ja kustannustehokkaasti. Investointiohjelman mukaiset talonrakennusprojektit toteutetaan sovituissa aikatauluissa hyväksyttyjen kustannusarvioiden puitteissa. Tilapalvelun ja talotoimiston yhdistyminen ja toiminnan käynnistäminen liikelaitoksena Johtokuntatyöskentely on käynnistynyt hyvin. Liikelaitoksen johtosääntö hyväksyttiin osana hallintosääntöä ja toimintasääntö ensimmäisessä johtokunnan kokouksessa. Talotoimiston ja tilapalvelun yhdistyminen on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi. Nyt tilojen koko elinkaari on tarveselvityksestä aina purkupäätökseen saman organisaation hallussa. Tiimiorganisaatio on joustava. Johtotiimi on kokoontunut n. kerran kuukaudessa ja koko henkilökunnan yhteisiä toimistokokouksia on pidetty 4. Yhteisiin toimitiloihin pääsemme muuttamaan alkukesästä 2010. Tehtäväkuvat ja vastuut on päivitetty. Yllättävät pitkät sairauslomat ja haltuunottovaiheen muutenkin poikkeuksellisen suuri työmäärä on aiheuttanut huolta työssä jaksamisesta. Talonrakennushankkeet ovat edenneet erikseen laadittujen ja hyväksyttyjen aikataulujen ja kustannusarvioiden mukaisesti. Otetaan käyttöön uuden organisaation mukainen toimitilojen tilaaja tuottajamalli, joka edellyttää hyvää yhteistyötä toimitiloista palveluverkon näkökulmasta vastaavien tilaajajohtajien kanssa. Tilapalveluiden osto tilakeskuksen ja Tekmen välillä vaatii vielä paljon sopimus- ja laskutuskäytäntöjen kehittämistä. Tavoite on, että kaikista siivous- ja kiinteistönhoitokohteista on tehty hinnoitellut palvelusopimukset. Kunnossapidossa pyritään suurempien töiden ennalta sovittuihin ja hinnoiteltuihin pienurakoihin Tilaaja-tuottajamallin laajentaminen ja syventäminen Rakennushankkeiden suunnittelu- ja toteutusohje on päivitetty uuden organisaation mukaiseksi. Malli korostaa uuden organisaation mukaisesti tilaajajohtajien asemaa talonrakennushankkeiden omistajana ja sitouttaa tilaajalautakunnan jo hankkeen alkuvaiheessa tuleviin tilakustannuksiin. Kunnossapidon puitesopimusluonnos, joka on perussopimus erikseen tehtäville pienurakoille ja tuntilaskutustöille on allekirjoitettu Tekmen kanssa. Kiinteistönhoidon ja siivouksen mitoitukset liittyneiden kuntien kohteissa on pääosin tehty ja sopimusmalleja uudistettu. Kiinteähintaisia pienurakoita on tehty koeluonteisesti muutamia. Yhteistyötä ylläpidetään ja kehitetään kuukusittain pidetyissä yhteispalavereissa.

269 Tunnusluvut TA 2009 TP 2009 - rakennuksia / kohteita kpl 345 373 - tilavuus m 3 1 800 000 1 700 000 - huoneistoala m 2 400 000 380 000 Tehokkuus / taloudellisuus Yksikkökustannukset Kiinteistönhoito- ja käyttökustannukset (ilman kunnossapitoa ja siivousta) - /m 3 /v 6,50 7,33 - /m 2 /kk 2,48 2,77 Tilapalvelun yleiskustannukset - /m 3 /v 0,38 0,50 - /m 2 /kk 0,13 0,19 Voimavarat - vakanssit 20 20 - tilat m 2 400 407 LINNAN TILAPALVELUT -LIIKELAITOS 1000 TA 2009 TA 2009 muutokset TA 2009 + muutokset Toteutuma Poikkeama Toimintatuotot 30 510 30 510 29 173-1 337 Myyntituotot 20 20 573 553 Tuet ja avustukset 2 500 2 500 852-1 648 Muut toimintatuotot 27 990 27 990 27 749-241 Valmistus omaan käyttöön 175 175 178 3 Toimintakulut -30 685-30 685-29 342 1 343 Palkat ja palkkiot -869-869 -865 4 Henkilöstökorvaukset 20 Henkilösivukulut -1 000-1 000-964 36 Muiden palvelujen ostot -12 999-12 999-11 641 1 358 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -6 067-6 067-5 830 237 Vuokrakulut -9 723-9 723-10 050-328 Muut toimintakulut -199-199 -11 188 Käyttösuunnitelman oikaisut 172 172 Toimintakate 0 0 9 9 Tilikauden tulos 0 0 9 9 Linnan Tilapalvelut liikelaitoksen tulos vuodelta 2009 oli 9.232,86 euroa ylijäämäinen. Tuloksessa on merkitty konserniavustusta 850.000 euroa. Avustuksen määrä alkuperäisessä talousarviossa oli 2.500.000 euroa. Tulokseen vaikuttivat seuraavat tekijät:

270 Tekninen palvelukeskus Oy Hämeeltä ostettuihin ja muihin kiinteistöjen kunnossapitopalveluihin tarvittiin 993.000 euroa vähemmän rahaa kuin arvioitiin. Kiinteistöjen siivoukseen varattu määräraha alittui myös huomattavasti 306.000 euroa. Samoin muissa kiinteistökustannuksissa toteutumat jäivät alle arvioidun. Toiminnoittain toimitilojen toteutuneet kustannukset jakaantuivat seuraavsti: Toiminto TA 2009 TP 2009 Erotus Yleiskustannukset 737 000 216 842 520 158 Rakennusten hoito 1 550 000 1 635 559-85 559 Lämpö 3 800 000 3 699 916 100 084 Sähkö 2 100 000 1 959 474 140 526 Vesi 600 000 425 037 174 963 Vartiointi 200 000 96 137 103 863 Siivous 4 300 000 3 993 277 306 723 Jätehuolto 300 000 293 724 6 276 Ulkoalueiden hoito 1 400 000 1 254 849 145 151 Kunnossapito 4 000 000 3 006 815 993 185 Käyttäjäpalvelut 470 000 459 813 10 187 Vuokrat 3 635 000 3 469 748 165 252 Myyntituloja kertyi 553.000 euroa enemmän kuin ennakoitiin. Tuloja kertyi erityisesti suunnittelu- ja rakennuttajapalveluiden myyntituloista sekä sähkön, lämmön ja veden myyntituloista. Vuoden aikana Linnan Tilapalvelut -liikelaitoksen talousarvioon on tehty muutoksia sekä tuloihin että menoihin. Tulopuolelta on poistettu kiinteistöjen myynnistä saadut myyntivoitot 200.000 euroa ja ne on kirjattu taseyksikölle. Kaupungin talouden tasapainottamiseksi Tilapalvelun toimintamenoja on vuoden aikana supistettu 500.000 eurolla. Tämä summa on vähentänyt kiinteistöjen kunnossapitoon ja siivoukseen käytettyä määrärahaa. Sisäinen valvonta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen - Linnan Tilapalvelun sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestely perustuu kaupungin hallintosääntöön ja liikelaitoksen johtosääntöön sekä hyväksyttyyn toimintasääntöön, joissa on määritelty toimielinten ja viranhaltijoiden vastuut - kaupunginhallitus on hyväksynyt talonrakennushankkeiden suunnittelu- ja toteuttamisohjeet 26.10.2009 - tehdyt viranhaltijapäätökset viedään johtokunnalle tiedoksi. - Kuukausittain pidettävissä tiimipalavereissa tuodaan esille liikelaitoksen toiminnan kannalta keskeisiä taloudellisia ja toiminnallisia uhkatekijöitä. - työturvallisuusriskien kartoitus tehty keväällä 2009 - sisäinen valvonta ja riskienhallinta on osa normaalia jokapäiväistä työtä Sisäisen valvonnan osa-alueilla havaittuja merkittäviä puutteita ja epäkohtia - kirjanpidon kirjaukset olivat etenkin alkuvuonna jäljessä ja investointihankkeiden seuranta oli vaikeaa. - avaava tase vahvistettiin vasta vuoden lopulla - taseyksikön rooli ja toiminta taseyksikön kanssa oli ja on epäselvä - Tekninen Palvelukeskus Oy Hämeen laskutus on koko vuoden ollut pahasti myöhässä - kaikkia sopimuksia ei kyetty tekemään sisäisesti vuokratuista tiloista. Tieto vuokrattuina / vapaina olevista tiloista ei ollut ajan tasalla. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan kehittäminen - taseyksikön roolin selventäminen - sopimuskäytännön yhtenäistäminen - liikelaitos osallistuu koulutukseen, jossa kehitetään palveluiden tuotteistamista ja toimintaprosesseja

271 Säännösten, määräysten ja päätösten noudattaminen - toiminnassa on noudatettu lakia ja hyvää hallintotapaa ja käytetty tarvittaessa asiantuntijoita (esim. hankinnoissa Seutukeskus Oy Hämeen hankinta- ja kilpailutusyksikköä) Tavoitteiden toteutuminen, varojen käytön valvonta, tuloksellisuuden arvioinnin pätevyys ja luotettavuus - vuosi 2009 oli liikelaitoksen ensimmäinen toimintavuosi, jonka aikana toimintakenttä otettiin haltuun - talousarvioon tehtiin vuoden aikana muutoksia mutta liikelaitos pystyi sopeuttamaan toimintansa ja tekemään ennakoitua paremman tuloksen (konserniavustusta tarvittiin vähemmän) - talouden osavuosikatsauksien luotettavuus kärsi erityisesti Tekmen laskutuksen viivästymisestä Omaisuuden hankinnan, luovutuksen ja hoidon valvonta - perustuu hallintosääntöön, johtosääntöön ja toimintasääntöön, joiden pohjalta toimielin tai viranhaltija on tehnyt päätökset. Omaisuuden hankinnasta ja luovutuksesta on kohdekohtaiset päätökset valtuuksien rajoissa. - myös vuokrasopimuksista on tehty päätökset - ulkopuolista palveluhankintaa ohjataan sopimusohjauksella - kiinteistöpäällikkö ja tekniset isännöitsijät vastaavat hoidon valvonnasta Sopimustoiminta - ulkopuolisista vuokrasopimuksista on vakuudet samoin kuin urakkasopimuksista - sopimuksissa noudatetaan valtakunnallisia sopimusmalleja Arvio merkittävimmistä riskeistä, epävarmuustekijöistä ja muista toiminnan keskittämiseen vaikuttavista tekijöistä - kaupunginhallitus on nimennyt 25.1.2010 hankeryhmän ohjaamaan kaupungin kiinteistöjen omistajapolitiikan ja Linnan Tilapalvelut liikelaitoksen organisoinnin jatkokehittämishanketta - kiinteistöomaisuuden kunnossapitoon ja peruskorjaukseen varatut määrärahat ovat niukat suhteessa kulutuksen ja ikääntymisen tuomiin tarpeisiin korjausvelka kasvaa - henkilöresurssit isännöinnissä - tietojärjestelmien toimivuus ja Haahtelan kiinteistötietojärjestelmän käytön tehostaminen - rakennushankkeiden talouden seurantajärjestelmän kehittäminen - kiinteistötietojen täydentäminen Tilikauden tuloksen käsittely Hämeenlinnan Linnan Tilapalvelut liikelaitoksen johtokunta esittää, että liikelaitoksen ylijäämä, 9.232,86 euroa siirretään taseeseen tilikaudenylijäämätilille.

272 13.2.1 Tilinpäätöslaskelmat Tuloslaskelma (ulkoiset ja sisäiset) Linnan Tilapalvelut - liikelaitos 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 27 664 674,70 27 664 674,70 Valmistus omaan käyttöön 177 864,45 177 864,45 Liiketoiminnan muut tuotot 658 797,14 658 797,14 Tuet ja avustukset kunnalta/kuntayhtymältä 850 000,00 850 000,00 Materiaalit ja palvelut -17 471 019,26 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -5 830 472,24 Ostot tilikauden aikana -5 830 472,24 Palvelujen ostot -11 640 547,02-17 471 019,26 Henkilöstökulut -1 809 235,03 Palkat ja palkkiot -845 325,94 Henkilösivukulut -963 909,09 Eläkekulut -911 298,36 Muut henkilösivukulut -52 610,73-1 809 235,03 Liiketoiminnan muut kulut -10 061 849,14-10 061 849,14 Liikeylijäämä (-alijäämä) 9 232,86 9 232,86 Ylijäämä (alijäämä) ennen satunnaisia eriä 9 232,86 9 232,86 Ylijäämä (alijäämä) ennen varauksia 9 232,86 9 232,86 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) 9 232,86 9 232,86 LIIKELAITOKSEN TUNNUSLUVUT Sijoitetun pääoman tuotto, % 1,14 % Kunnan sijoittaman pääoman tuotto, % 1,14 % Voitto, % 0,03 %

273 Tuloslaskelma (ulkoiset) Linnan Tilapalvelut -liikelaitos 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 27 664 674,70 27 605 718,70 Valmistus omaan käyttöön 177 864,45 177 864,45 Liiketoiminnan muut tuotot 658 797,14 566 604,04 Tuet ja avustukset kunnalta/kuntayhtymältä 850 000,00 850 000,00 Materiaalit ja palvelut -17 471 019,26 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -5 830 472,24 Ostot tilikauden aikana -5 830 472,24 Palvelujen ostot -11 548 353,92-17 378 826,16 Henkilöstökulut -1 809 235,03 Palkat ja palkkiot -845 325,94 Henkilösivukulut -963 909,09 Eläkekulut -911 298,36 Muut henkilösivukulut -52 610,73-1 809 235,03 Liiketoiminnan muut kulut -10 061 849,14-10 002 893,14 Liikeylijäämä (-alijäämä) 9 232,86 9 232,86 Ylijäämä (alijäämä) ennen satunnaisia eriä 9 232,86 9 232,86 Ylijäämä (alijäämä) ennen varauksia 9 232,86 9 232,86 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) 9 232,86 9 232,86 LIIKELAITOKSEN TUNNUSLUVUT Sijoitetun pääoman tuotto, % 1,14 % Kunnan sijoittaman pääoman tuotto, % 1,14 % Voitto, % 0,03 %

274 Tase Linnan Tilapalvelut -liikelaitos 12/2009 01/2009 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 3 629 211,83 800 000,00 Saamiset 3 629 211,83 0,00 Lyhytaikaiset saamiset 3 629 211,83 0,00 Myyntisaamiset 183 316,80 0,00 Lainasaamiset kunnalta 1 739 892,96 0,00 Saamiset kunnalta 1 687 572,95 0,00 Muut saamiset 2 113,80 0,00 Siirtosaamiset 16 315,32 0,00 Rahat ja pankkisaamiset 0,00 800 000,00 VASTAAVAA YHTEENSÄ 3 629 211,83 800 000,00 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA 809 232,86 800 000,00 Peruspääoma 800 000,00 800 000,00 Tilikauden yli-/alijäämä 9 232,86 0,00 VIERAS PÄÄOMA 2 819 978,97 0,00 Lyhytaikainen 2 819 978,97 0,00 Saadut ennakot 12 087,18 0,00 Ostovelat 2 367 371,34 0,00 Muut velat/liittymismaksut ja muut velat 102 753,42 0,00 Siirtovelat 337 767,03 0,00 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 3 629 211,83 800 000,00 LIIKELAITOKSEN TUNNUSLUVUT Omavaraisuusaste, % 22,37 100,00 Suhteellinen velkaantuneisuus, % 9,62 #JAKO/0! Kertynyt yli-/alijäämä, 1 000 9 0 Lainakanta 31.12., 1 000 0 0 Lainasaamiset, 1 000

275 Rahoituslaskelma Linnan Tilapalvelut -liikelaitos 2009 Toiminnan rahavirta Liikeylijäämä (-alijäämä) 9 232,86 Toiminnan ja investointien rahavirta 9 232,86 Rahoituksen rahavirta Muut maksuvalmiuden muutokset Saamisten muutos kunnalta/kuntayhtymältä -3 427 465,91 Saamisten muutos muilta -201 745,92 Korottomien velkojen muutos muilta 2 819 978,97 Rahoituksen rahavirta -809 232,86 Rahavarojen muutos -800 000,00 Rahavarojen muutos Rahavarat 31.12. 0,00 Rahavarat 1.1 800 000,00-800 000,00 LIIKELAITOKSEN TUNNUSLUVUT Investointien tulorahoitus, % #JAKO/0! Pääomamenojen tulorahoitus, % #JAKO/0! Lainanhoitokate Kassan riittävyys, pv 0,00 Quick ratio 1,28 Current ratio 1,28

276 13.2.2 Tilinpäätöksen liitetiedot Tuloslaskelman vertailutietoja ei esitetä. Taseen vertailutietona on avaava tase. Tuloslaskelman liitetiedot Liikevaihto 2009 Tilapalvelun hallinto 0,00 Kiinteistö- ja tilapalvelut 27 605 718,70 Rakennuttaminen 0,00 Rakennushankkeiden suunnittelu 0,00 Yhteensä 27 605 718,70 Valmistus omaan käyttöön 2009 Tilapalvelun hallinto 0,00 Kiinteistö- ja tilapalvelut 0,00 Rakennuttaminen 132 163,29 Rakennushankkeiden suunnittelu 45 701,16 Yhteensä 177 864,45 Tuet ja avustukset kunnalta 2009 Tilapalvelun hallinto 850 000,00 Kiinteistö- ja tilapalvelut 0,00 Rakennuttaminen 0,00 Rakennushankkeiden suunnittelu 0,00 Yhteensä 850 000,00 Liiketoiminnan muut tuotot 2009 Tilapalvelun hallinto 2 091,65 Kiinteistö- ja tilapalvelut 362 215,77 Rakennuttaminen 165 341,10 Rakennushankkeiden suunnittelu 36 955,52 Yhteensä 566 604,04 10 Suunnitelman mukaisten poistojen perusteet Linnan Tilapalvelut -liikelaitoksella ei ole käyttöomaisuutta. Poistosuunnitelma noudattaa kaupungin ennalta laadittua poistosuunnitelmaa.

277 Taseen vastaavien liitetiedot 25 Saamisten erittely Lyhytaikainen saamisten erittely 31.12.2009 Myyntisaamiset Saamiset kaupungin tytäryhteisöiltä 82 631,89 Saamiset muilta 100 684,91 183 316,80 Lainasaamiset Lainasaamiset kunnalta Konsernipankkitilin saldo 31.12.2009 1 739 892,96 Muut saamiset kunnalta Yhdystili kunta / liikelaitos Lomapalkkavelkasaaminen kunnalta 1.1.2009 213 362,77 Kaupungin avustus 850 000,00 Yhdystilin muu saaminen kunnalta 624 210,18 1 687 572,95 Muut saamiset Mikrotukilainasaamiset 364,00 Muut saamiset 1 749,80 2 113,80 Siirtosaamiset Matalapalkkatukisaamiset 78,22 Muut siirtosaamiset 16 237,10 16 315,32 Yhteensä 3 629 211,83 26 Siirtosaamisiin sisältyvät olennaiset erät 31.12.2009 Siirtosaamiset muilta Kelan sairausvakuutuskorvaukset 4 426,73 Ely-keskus palkkatuki 1 691,80 Hml asunnot vanhat vuokratuotot 9 184,93 If työttömyysvakuutusmaksu 380,44 Muut siirtosaamiset 553,20 Yhteensä 16 237,10

278 Taseen vastattavien liitetiedot 28 Oman pääoman erittely 31.12.2009 1.1.2009 Avaava tase Peruspääoma 1.1. 800 000,00 800 000,00 Peruspääoma 31.12. 800 000,00 800 000,00 Tilikauden ylijäämä/alijäämä 9 232,86 0,00 Oma pääoma yhteensä 809 232,86 800 000,00 33 Pitkä- ja lyhytaikaisten velkojen erittely Lyhytaikainen vieras pääoma 31.12.2009 Saadut ennakot Hml Asunnot vuokraennakot 12 087,18 Velat kaupungin tytäryhteisöiltä Ostovelat 1 185 842,63 Velat kaupungin jäsenkuntayhtymille Ostovelat 8 420,79 Velat kaupungin osakkuus- ja omistusyhteysyhteisöille Ostovelat 35 588,11 Velat muille Ostovelat 1 137 519,81 2 367 371,34 Muut velat Ennakonpidätysvelka 16 362,25 Sosiaaliturvamaksuvelka 1 683,59 Alv-velka 84 707,58 102 753,42 Siirtovelkojen olennaiset erät Lomapalkkavelka 230 661,30 Siirtovelat kaupungin tytäryhteisöille 33 078,90 KuEl maksut 13 366,66 Tapaturmavakuutusmaksu 790,85 Ryhmähenkivakuutusmaksu 503,29 Vuokratakuut 57 612,28 Palkkojen jaksotus 1 556,65 Muut siirtovelat 197,10 337 767,03 Yhteensä 2 819 978,97 44 Leasing-vastuut sisältyvät kunnan vastuisiin

279 13.3 LINNAN ATERIA -LIIKELAITOS Linnan Ateria liikelaitos tuottaa ateriapalveluratkaisuja Hämeenlinnan kaupungin sekä muiden kaupungille palveluja tuottavien tahojen tarpeisiin. Palvelualueella työskentelee 160 työntekijää. Tuotantokäytössä on 11 monitoimikeittiötä, joissa valmistetaan aterioita. Lisäksi asiakkaiden tarpeen mukaisesti järjestetään jakelukeittiöpalvelua. Toimintaympäristön muutokset Vuoden 2009 merkittävin muutos oli kuntaliitoksen kautta Linnan Ateria liikelaitokselle siirtyneiden uusien keittiöiden ja henkilöstön toiminnan yhtenäistäminen ja tilaaja-tuottaja-mallin mukaisten käytäntöjen jalkauttaminen yksiköihin. Merkittävimmät muuttuvat tekijät olivat raaka-aineiden hankinnan keskittäminen kilpailutuksen kautta, tilauskäytäntöjen yhtenäistäminen, keskitettyjen ruokalistojen käyttöönotto sekä toiminta-alueiden omavalvontasuunnitelmien yhtenäistäminen. Työaikojen hallinnassa otettiin kaikkialla käyttöön Titania-työvuorosuunnittelu. Laskutuksessa siirryttiin Kanta-Hämeenlinnan osalta sähköiseen Aromi-laskutusjärjestelmään ja asiakaskohtaiseen hinnoitteluun. Uusille asiakkaille valmisteltiin Linnan Aterian käytännön mukaisesti palvelukuvaukset ja kustannusten jakoa koskevat liitteet. Loppukäyttäjän laadun arvioinnissa otettiin käyttöön internet-pohjainen asiakaspalautejärjestelmä. Ruokalistojen mukaista ateriatarjontaa verrataan säännöllisesti voimassa oleviin ravitsemussuosituksiin. Prosessien muutoksista merkittävimpiä olivat Hauhon Mäntykodon asiakkaiden muutto jakeluyksikköön (Koivukoto), Eteläisten koulun ja päiväkodin sekä Nummen päiväkodin siirto Kaurialan keskuskeittiön valmistuksen alaiseksi jakelukeittiöyksiköksi. Kalvolan Päiväkoti Peukaloisen valmistuskeittiötoiminta lakkautettiin ja yksikkö siirrettiin keskuskeittiöjakeluun. Uusista ulkoisista sopimuksista merkittävin oli Pappilanniemen yksikön tuotantokeittiön solmima sopimus Hattulan kunnan kanssa. Linnan Ateria liikelaitos on laatinut erillisen yksityiskohtaisen toimintakertomuksen vuodelta 2009.

280 Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Arviointikriteeri Tavoite Tavoitteen toteutuminen Uuden Linnan Aterian toimintatapojen yhtenäistäminen ja tehostaminen Ruokalistat Omavalvonta Ruokalistat ovat yhtenäiset ja asikassopimuksen mukaiset uuden kunnan alueella. Omavalvontaohjelmat on päivitetty samalle tasolle koko kunnassa. Koneiden ja laitteiden huolto Huollot on järjestetty aluejaon mukaisesti ei siirtoa keskitettyyn menettelyyn palvelutason turvaamiseksi. Tilaaja-tuottaja mallin mukaisen toiminnan kehittäminen Rekrytoinnin kehittäminen Tuotannonohjausjärjestelmä Aromin käytön asteittainen laajentaminen mittari: 90 % hankinnoista tehdään kilpailutetuilta tavarantoimittajilta Titania työvuorosuunnittelun käyttöönotto kaikissa yksiköissä Pääasiakasryhmien palvelusopimukset uudistettu yhdessä tilaajien kanssa Tilaajan kanssa yhdessä sovitut palautejärjestelmät käytössä Sisäinen rekrytointi ja työnkierto, tavoitetaso 5 % henkilöstöstä siirtyy pysyvästi tai määräajaksi uusiin tehtäviin Linnan Aterian sisällä Yhteistyön kehittäminen oppilaitosten kanssa Keskitetty hankinnan ohjaus on käytössä 100 % ja seudulliset elintarvikehankinnat on kilpailutettu. Nimikemäärä alentunut merkittävästi. Titania työvuorosuunnittelu on käytössä kaikkialla. Sopimukset on laadittu ja uudistettu tilaajien kanssa. Palvelusopimusten mukainen jatkuvan palautteen asiakaspalautejärjestelmä on käytössä. 7 henkilöä on ollut työnkierrossa vuoden 2010 aikana. 1 työnkierto on päättynyt pysyvään uuteen tehtäväjakoon. Opinnäytetyö henkilöstön muutoksen kokemisesta kuntaliitoksen yhteydessä on valmistunut. Tulokset saadaan yksiköiden käyttöön. Linnan Ateria on osallistunut valtakunnalliseen laatuhankeeseen.

281 Sisäinen valvonta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen 1. Tuotannolliset riskit Linnan Ateria noudattaa vuonna 2009 yhtenäistettyä omavalvontajärjestelmää, jonka tavoitteena on tuotannollisten, elintarvikehygieniaan ja tuotantomenetelmiin liittyvän riskien minimointi ja eliminointi. Omavalvonnan raportointia suoritetaan säännöllisesti valvovan viranomaisen hyväksymän omavalvontasuunnitelman mukaisesti. Riskien tai mahdollisten epäilyjen ilmetessä noudatetaan takaisinvetosuunnitelmaa. Omavalvontasuunnitelman noudattattaminen perustuu elintarvikelakiin ja asetukseen. 2. Tapaturmariski Tapaturmariskiä eri työyksiköissä on kartoitettu vuonna 2009 tehdyllä työturvallisuusriskien kartoituksella. kartoituksen perusteella havaittuihin mahdollisiin riskitekijöihin on tehty tarvittavat korjaukset. Tapaturmariskiä aiheuttavia tekijöitä käsitellään Linnan Ateria liikelaitoksen johtoryhmässä henkilöstöjohtamisen osiossa ja yhteisesti havaittuihin riskitekijöihin puututaan välittömästi. 3. Talouden seurannan ja raportoinnin riski Vuonna 2009 Hämeenlinnan kaupungin tasolla siirryttiin henkilöstöhallinnossa hajautettuihin palkkahallinnon, laskunkierrätys- ja talouden seurantajärjestelmiin. Järjestelmävaihdoksen käyttöönotto ja kuntaliitoksen mukanaan tuoma organisaatiomuutos muuttivat menettelyjä siten, että käyttäjämäärä organisaatiossa nousi merkittävästi. Tämän muutoksen aiheuttamaa riskiä virheellisistä menettelyistä pyrittiin eliminoimaan järjestämällä kaupungin tarjoaman massakoulutuksen rinnalle aktiivisesti myös omaa sisäistä koulutus- ja tukitoimintaa jo olemassa olevan osaamisen mahdollisimman nopeaksi jalkauttamiseksi. Muutostilanne on vaikuttanut myös täsmäytyksiin keskitetyssä menettelyssä tiliöintien täsmällisyys ja tilistysten oikeellisuus on tarkastettu keskitetysti. Uudessa tilanteessa ohejita ja koulutusta sisäisten vientien tarkastuksesta ei ole järjestetty, vaikka toimintoa suorittaa nyt aiempaa merkittävästi suurempi joukko ihmisiä. 4. Taloudellisen toimintaympäristön muutoksen tuoma riski Linnan Aterian tarjoamat palvelut ovat pääosin kunnan maksamia ja asiakkaille ilmaisia palveluja. Taantuman aiheuttama kustannustason laskun vaatimus on toiminnallisesti aiheuttanut muutosta lähinnä henkilöstöruokailussa, jossa asiakkaat maksavat itse palvelusta. Toiminnan osuus Linnan Aterian kokonaisvolyymista on n 1,2 %, joten riski ei ole ollut merkittävä. Yhteistyökumppaneiden ja Linnan Aterialle palvelua tarjoavien tahojen osalta riskiä on muodostanut lähinnä ulkoisena ostopalveluna toteutettavien palvelujen yleinen huono taloudellinen tilanne, joka on aiheuttanut tarjoajien vähenemistä tietyissä palveluissa ja siten markkinatilanteen muuttumista ja kustannusten nousua. 5. Laillisuus ja toimivaltaisuus Toiminnassa on noudatettu voimassa olevaa Hämeenlinnan kaupungin hallintosääntöä sekä Linnan Ateria liikelaitoksen johtosääntöä ja toimintasääntöä. Toiminnan laillisuus on toteutunut päätöksenteon osalta ao. dokumenteissa säädetyssä järjestyksessä sekä hyvää hallintotapaa noudattaen. Hallintosäännön uudistusta koskevat menettelymuutokset on saatu kaikilta osin toteutettua vuonna 2009. Hallinnollisista menettelyistä on järjestetty koulutuksia, joihin virkavastuulliset toimihenkilöt on velvoitettu osallistumaan.

282 Talousarvion toteutuminen LINNAN ATERIA -LIIKELAITOS 1 000 TA 2009 TA 2009 muutokset TA 2009 + muutokset Toteutuma Poikkeama 30000A Toimintatuotot 11 934 11 934 12 714 780 Myyntituotot 11 905 11 905 12 698 793 Tuet ja avustukset 29 29 14-15 Muut toimintatuotot 2 Toimintakulut -11 784-11 784-12 032-248 Palkat ja palkkiot -4 234-4 234-4 152 82 Henkilöstökorvaukset 51 51 64 13 Henkilösivukulut -1 071-1 071-1 024 47 Muiden palvelujen ostot -1 876-1 876-2 152-276 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -3 748-3 748-3 877-129 Vuokrakulut -876-876 -855 21 Muut toimintakulut -31-31 -35-4 Toimintakate 150 150 682 532 Poistot ja arvonalentumiset -150-150 -135 15 Tilikauden tulos 0 0 547 547 Linnan Ateria liikelaitoksen tulos oli 547 000 euroa ylijäämäinen. Myyntituottojen toteutuma oli 108 %. Tuottojen ylistys muodostui sisäisen ateriapalvelun myynnistä. Ulkoinen myynti oli arvioitua pienempi. Toimintakulujen toteutuma oli 102 %. Henkilöstömenojen ja vuokrien toteutuma olin jonkin verran arvioitua pienempi, mutta aine- ja tarvikehankinnat ja palvelujen ostot ylittyivät. Investoinnit Linnan Ateria liikelaitoksen investointibudjetti vuodelle 2009 oli 150 000 euroa, josta käytettiin 54 981. Investointien osalta pyrittiin toteuttamaan vain pakolliset rikkoutumien vuoksi aiheutuneet korvausinvestoinnit. Koneet ja laitteet Menot 150 000 54 981,82 95 018,18 0 95 018,18 Tulot 0 0,00 0,00 0 0,00 Netto 150 000 54 981,82 95 018,18 0 95 018,18 Tilikauden tuloksen käsittely Linnan Ateria liikelaitoksen johtokunta esittää, että liikelaitoksen ylijäämä 547205,97 siirretään taseeseen tilikauden yli- ja alijäämätilille.

283 13.3.1 Tilinpäätöslaskelmat Tuloslaskelma (ulkoiset ja sisäiset) Linnan Ateria -liikelaitos 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 11 819 055,45 11 819 055,45 Liiketoiminnan muut tuotot 895 273,08 895 273,08 Materiaalit ja palvelut -6 029 432,02 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -3 877 387,24 Ostot tilikauden aikana -3 877 387,24 Palvelujen ostot -2 152 044,78-6 029 432,02 Henkilöstökulut -5 112 951,06 Palkat ja palkkiot -4 088 657,70 Henkilösivukulut -1 024 293,36 Eläkekulut -762 305,35 Muut henkilösivukulut -261 988,01-5 112 951,06 Poistot ja arvonalentumiset -134 791,13 Suunnitelman mukaiset poistot -134 791,13 Arvonalentumiset -134 791,13 Liiketoiminnan muut kulut -889 948,35-889 948,35 Liikeylijäämä (-alijäämä) 547 205,97 547 205,97 Ylijäämä (alijäämä) ennen satunnaisia eriä 547 205,97 547 205,97 Ylijäämä (alijäämä) ennen varauksia 547 205,97 547 205,97 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) 547 205,97 547 205,97 LIIKELAITOKSEN TUNNUSLUVUT Sijoitetun pääoman tuotto, % 43,87 % Kunnan sijoittaman pääoman tuotto, % 43,87 % Voitto, % 4,63 %

284 Tuloslaskelma (ulkoiset) Linnan Ateria -liikelaitos 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 11 819 055,45 10 833 750,55 Liiketoiminnan muut tuotot 895 273,08 895 273,08 Materiaalit ja palvelut -6 029 432,02 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -3 877 387,24 Ostot tilikauden aikana -3 875 602,41 Palvelujen ostot -1 168 524,71-5 044 127,12 Henkilöstökulut -5 112 951,06 Palkat ja palkkiot -4 088 657,70 Henkilösivukulut -1 024 293,36 Eläkekulut -762 305,35 Muut henkilösivukulut -261 988,01-5 112 951,06 Poistot ja arvonalentumiset -134 791,13 Suunnitelman mukaiset poistot -134 791,13 Arvonalentumiset -134 791,13 Liiketoiminnan muut kulut -889 948,35-889 948,35 Liikeylijäämä (-alijäämä) 547 205,97 547 205,97 Ylijäämä (alijäämä) ennen satunnaisia eriä 547 205,97 547 205,97 Ylijäämä (alijäämä) ennen varauksia 547 205,97 547 205,97 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) 547 205,97 547 205,97 LIIKELAITOKSEN TUNNUSLUVUT Sijoitetun pääoman tuotto, % 43,87 % Kunnan sijoittaman pääoman tuotto, % 43,87 % Voitto, % 4,63 %

285 Tase Linnan Ateria -liikelaitos 12/2009 01/2009 VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT 213 419,89 293 229,20 Aineelliset hyödykkeet 213 419,89 Koneet ja kalusto 213 419,89 293 229,20 VAIHTUVAT VASTAAVAT 2 363 979,08 406 770,80 Saamiset 2 363 209,08 406 770,80 Lyhytaikaiset saamiset 2 363 209,08 Myyntisaamiset 130 300,63 0,00 Lainasaamiset kunnalta 618 519,62 0,00 Saamiset kunnalta 1 510 846,85 0,00 Muut saamiset 86 897,99 0,00 Siirtosaamiset 16 643,99 0,00 Rahat ja pankkisaamiset 770,00 406 770,80 VASTAAVAA YHTEENSÄ 2 577 398,97 700 000,00 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA 1 247 205,97 700 000,00 Peruspääoma 700 000,00 700 000,00 Tilikauden yli-/alijäämä 547 205,97 0,00 VIERAS PÄÄOMA 1 330 193,00 Lyhytaikainen 1 330 193,00 Lainat muilta luotonantajilta 0,00 Ostovelat 518 107,75 0,00 Muut velat/liittymismaksut ja muut velat 77 729,67 0,00 Siirtovelat 734 355,58 0,00 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 2 577 398,97 700 000,00 LIIKELAITOKSEN TUNNUSLUVUT Omavaraisuusaste, % 48,39 Suhteellinen velkaantuneisuus, % 10,46 Kertynyt yli-/alijäämä, 1 000 547 Lainakanta 31.12., 1 000 0 Lainasaamiset, 1 000

286 Rahoituslaskelma Linnan Ateria -liikelaitos 2009 Toiminnan rahavirta Liikeylijäämä (-alijäämä) 547 205,97 Poistot ja arvonalentumiset 134 791,13 Investointien rahavirta Investointimenot -54 981,82 Toiminnan ja investointien rahavirta 627 015,28 Rahoituksen rahavirta Muut maksuvalmiuden muutokset Saamisten muutos kunnalta/kuntayhtymältä -2 125 612,47 Saamisten muutos muilta -237 596,61 Korottomien velkojen muutos kunnalta/kuntayhtymältä 0,00 Korottomien velkojen muutos muilta 1 330 193,00 Rahoituksen rahavirta -1 033 016,08 Rahavarojen muutos -406 000,80 Rahavarojen muutos Rahavarat 31.12. 770,00 Rahavarat 1.1 406 770,80-406 000,80 LIIKELAITOKSEN TUNNUSLUVUT Investointien tulorahoitus, % -1 240,40 Pääomamenojen tulorahoitus, % -1 240,40 Lainanhoitokate Kassan riittävyys, pv 0,03 Quick ratio 1,77 Current ratio 1,77

287 13.3.2 Tilinpäätöksen liitetiedot 1 Tilinpäätöstä laadittaessa noudatetut arvostusperiaatteet ja menetelmät sekä jaksotusperiaatteet ja menetelmät Pysyvien vastaavien arvostus Pysyvien vastaavien aineelliset ja aineettomat hyödykkeet on merkitty taseeseen hankitamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu kaupunginhallituksen hyväksymän poistosuunnitelman mukaisesti. Laskentaperusteet on esitetty tuloslaskelman liitetiedoissa. Tuloslaskelman vertailutietoja ei esitetä. Taseen vertailutietona on avaava tase. Tuloslaskelman liitetiedot Liikevaihto 2009 Linnan aterian hallinto ja johtokunta 461,18 Kaurialan keskuskeittiö 3 704 685,79 Lammi-Hauho-Tuulos 2 738 954,88 Renko-Kalvola 1 050 551,48 HML kokopäivälaitokset 2 991 542,04 HML päiväkodit 347 555,18 Yhteensä 10 833 750,55 Liiketoiminnan muut tuotot 2009 Linnan aterian hallinto ja johtokunta 65 802,40 Kaurialan keskuskeittiö 141 205,97 Lammi-Hauho-Tuulos 64 112,18 Renko-Kalvola 20 370,33 HML kokopäivälaitokset 601 799,11 HML päiväkodit 1 983,09 Yhteensä 895 273,08 10 Suunnitelman mukaisten poistojen perusteet Kuluvan käyttöomaisuuden poistojen määrittämiseen on käytetty ennalta laadittua poistosuunnitelmaa. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu käyttöomaisuuteen hankintamenoista arvioidun taloudellisen käyttöiän mukaan. Poistosuunnitelma noudattaa kaupungin ennalta laadittua poistosuunnitelmaa. Koneet ja kalusto Muut koneet ja kalusto - kevyet koneet 6 vuotta Tasapoisto - tietotekniikkalaitteet 3 vuotta Tasapoisto - muut laitteet ja kalusteet 3 vuotta Tasapoisto - ensikertainen kalustaminen 5 vuotta Tasapoisto Pienet käyttöomaisuushankinnat, joiden hankintameno on alle 10 000 euroa, on kirjattu vuosikuluksi.

288 Taseen vastaavien liitetiedot 21 Tiedot pysyvistä vastaavista tase-eräkohtaisesti Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 1.1.09 293 229,20 Tilikauden poisto -134 791,13 Lisäykset tilikauden aikana 54 981,82 Kirjanpitoarvo 31.12.09 213 419,89 25 Saamisten erittely Lyhytaikainen saamisten erittely 31.12.2009 Myyntisaamiset Saamiset kaupungin tytäryhteisöiltä 31 257,26 Saamiset kaupungin jäsenkuntayhtymiltä 1 640,62 Saamiset muilta 97 402,75 130 300,63 Lainasaamiset Lainasaamiset kunnalta Konsernipankkitilin saldo 31.12.2009 618 519,62 Muut saamiset kunnalta Yhdystili kunta / liikelaitos Lomapalkkavelkasaaminen kunnalta 1.1.2009 610 349,18 Yhdystilin muu saaminen kunnalta 900 497,67 1 510 846,85 Muut saamiset Mikrotukilainasaamiset 1 929,00 Arvonlisäverosaamiset 84 968,99 86 897,99 Siirtosaamiset Matalapalkkatukisaamiset 8 868,72 Muut siirtosaamiset kaupungilta 20,00 Muut siirtosaamiset muilta 7 755,27 16 643,99 Yhteensä 2 363 209,08 26 Siirtosaamisiin sisältyvät olennaiset erät 31.12.2009 Siirtosaamiset muilta Kelan sairausvakuutuskorvaukset 5 388,26 If tapaturmavakuutuskorvaus 239,81 Muut siirtosaamiset 2 127,20 Yhteensä 7 755,27

289 Taseen vastattavien liitetiedot 28 Oman pääoman erittely 31.12.2009 1.1.2009 Avaava tase Peruspääoma 1.1. 700 000,00 700 000,00 Peruspääoma 31.12. 700 000,00 700 000,00 Tilikauden ylijäämä/alijäämä 547 205,97 0,00 Oma pääoma yhteensä 1 247 205,97 700 000,00 33 Pitkä- ja lyhytaikaisten velkojen erittely Lyhytaikainen vieras pääoma 31.12.2009 Velat kaupungin tytäryhteisöille Ostovelat 100 560,21 Velat muille Ostovelat 417 547,54 518 107,75 Muut velat Ennakonpidätysvelka 67 399,86 Sosiaaliturvamaksuvelka 10 329,81 Muut velat 0,00 77 729,67 Siirtovelkojen olennaiset erät Lomapalkkajaksotus 628 751,91 KuEl maksut 71 456,25 Tapaturmavakuutusmaksu 4 175,80 Työttömyysvakuutusmaksu 3 372,89 Ryhmähenkivakuutusmaksu 2 553,03 Palkkajaksotus 24 045,70 734 355,58 Yhteensä 1 330 193,00 0,00 44 Leasing-vastuut sisältyvät kunnan vastuisiin 48 Henkilöstö 31.12.2009 vakituiset 160 tilapäiset

290 13.4 LINNAN LOMITUSPALVELUT LIIKELAITOS Lomituspalveluissa vuosi 2009 merkitsi Hämeenlinnan seudun lomitusyksikön toiminnan lakkauttamista ja toiminnan muuttumista Hämeenlinnan kaupungin liikelaitokseksi. Linnan Lomituspalvelut liikelaitoksen toiminta-alue pysyi kuitenkin entisellään, myös Hattulan ja Janakkalan kuntien alueella olevien maatilojen lomituspalvelut hoidetaan Linnan Lomituspalveluiden toimesta. Hämeenlinnan seudun koko henkilöstö (maatalouslomittajat sekä lomituspalveluohjaajat) siirtyivät liikkeenluovutuksen myötä vanhoina työntekijöinä Hämeenlinnan kaupungin Linnan Lomituspalvelut liikelaitoksen työntekijöiksi. Lomituspalveluiden toiminnassa muutokset on saatu vietyä eteenpäin hyvässä yhteistyössä henkilöstön, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Ensimmäinen toimintavuosi on sujunut toiminnallisesti sekä taloudellisesti hienosti. Tästä on hyvä jatkaa ja kehittää toimintaa kohti uusia haasteita. Lomituspalveluiden toiminnan seuraamiseksi lomitusyksikön alueella toimii yhteistoimintaryhmä (ns. tukiryhmä), jossa ovat edustettuina lomituspalveluiden käyttäjät, lomituksen hallintohenkilöstö, maatalouslomittajat ja Melaasiamies. Yhteistoimintaryhmän tehtävänä on mm. seurata palvelujen toimeenpanoa, lomituksen käytännön toteutusta ja sitä, että lomituspalvelusäännösten tarkoitus ja tavoite toteutuu. Lisäksi tavoite on edistää yhteistoimintaa ja välittää tietoa sekä seurata asiakaspalautetta. Linnan lomituspalvelut -liikelaitos järjestää maatalousyrittäjille lakisääteiset maatalouslomituspalvelut ja suorittaa niitä koskevat hallinnolliset toimenpiteet maatalousyrittäjien lomituspalvelulain (1231/1996) mukaisesti. Toimintaympäristön muutokset Vuosi 2009 oli ensimmäinen toimintavuosi Hämeenlinnan kaupungin liikelaitoksena. Vuoden aikana liikelaitoksen toiminnot, johtamisjärjestelmä ja päätöksenteko uudessa organisaatiossa saatiin käyntiin ja liikelaitoksen johtokuntatyöskentely aloitettiin hyvällä vireellä. Liikelaitoksen toimintaympäristö on maaseutu ja maaseudulla varsinainen maatalousyrittäminen. Pääasiallinen asiakas on karjatila. Erilaiset poliittiset päätökset, ympäristön vaatimukset sekä ympäristön antamat muut mahdollisuudet ovat vaikuttaneet siihen, että aluella karjatilojen määrä ja sitä kautta lomituspalveluiden pääasialliset asiakkaat vähenevät. vuosilomaan oikeutetut maatalousyrittäjät 2008 2009 muutos muutos% 363 324-39 - 10,7 % asiakkaana olevat maatilat 237 215-22 - 9,3 % lomituspäivät yht. 14 515,93 13 208,85-1 307,08-8,9 % Linnan Lomituspalvelut liikelaitos on laatinut erillisen yksityiskohtaisen toimintakertomuksen vuodelta 2009.

291 Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Järjestetään Linnan Lomituspalvelut - liikelaitoksen toiminta-alueen kuntien maatalousyrittäjille lomituspalvelulain ja asetuksen mukaiset palvelut tasapuolisesti Maatalousyrittäjien tyytyväisyyttä lomituspalveluihin seurataan vuosittain tehtävällä asiakaspalvelukyselyllä. Arvosteluasteikko on 1-4, missä 1=heikko, 2=tuudyttävä, 3=hyvä, 4= kiitettävä Henkilöstön ammattitaitoa ylläpidetään järjestämällä heille ammattiin liittyvää täydennyskoulutusta Maatalousyrittäjien sijaisapupyynnöt toteutetaan yli 90,0 prosenttisesti (Tavoite Melan tuloskortista) Toiminta-tavat ovat yhtenäiset koko liikelaitoksen toiminta-alueella ja asiakkaat ovat saaneet tasapuolista palvelua. Vuoden 2009 asiakaspalaute on purettu. Arvosana on hyvä/kiitettävä. Henkilöstön kehityskeskusteluista saadun palautteen mukaan on järjestettty ammattitaitoa lisäävää koulutusta ja koulutuksiin osallistuminen on ollut aktiivista. Pyydetyistä sijaisavuista toteutui 96,0 % Sisäinen valvonta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen Linnan Lomituspalveluiden sisäinen valvonta ja riskienhallinta perustuvat kaupungin johtosääntöön, liikelaitoksen johtosääntöön ja toimintasääntöön, joissa on määritelty toimielinten ja viranhaltijan vastuut. Tehdyt viranhaltijapäätökset viedään johtokunnalle tiedoksi. Noin kahden viikon välein pidettävissä johtotiimin palavereissa käsitellään liikelaitoksen toimintaan vaikuttavia taloudellisia, toiminnallisia ja vahinkoriskejä. Johtotiimin palavereista tehdään muistio ja erityisen tärkeiksi katsotut asiat viedään myös johtokunnalle tiedoksi. Linnan lomituspalvelut -liikelaitokselle on syksyllä 2008 tehty liiketoimintasuunnitelma ja sen yhteydessä riskiarvio. Kaupungin työsuojeluorganisaation ohjeistama työturvallisuusriskien kartoitus on tehty 2009. Asiakastiloilla tehdään työolosuhdetarkastukset kolmen vuoden välein, sekä tarpeen mukaan useamminkin maatalouslomittajien turvallisten työolosuhteiden takaamiseksi. Toimintaa ohjaa lomituspalvelulaki ja asetus. Lisäksi noudatetaan MELAn (Maatalousyrittäjien eläkelaitos) antamia ohjeita palveluiden järjestämiseksi. Sisäinen valvonta ja riskienhallinta ovat osa normaalia arkirutiinia. Sisäisen valvonnan osa-alueilla havaittuja merkittäviä puutteita ja epäkohtia Alkuvuodesta tuli valtavasti uusia toimintaohjeita ja ATK -ohjelmia. Näiden kaikkien sisäistäminen ja ottaminen osaksi arkirutiineja on vaatinut ja vaatii edelleen paljon henkilöresursseja. Kaikkiin kaupungin ja Seken järjestämiin koulutuksiin on ollut mahdotonta osallistua, koska palveluiden hoitaminen ja maatalouslomittajien työnjohtotehtävät ovat liikelaitoksen ensisijainen tehtävä ja hallintohenkilöstön määrä on pieni (3,5 henkilöä). Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan kehittäminen Olemme aktiivisesti mukana kaupungin eri tilaisuuksissa sekä aktiivisia tiedonhankkijoita myös toiminnan yhteistyökumppaneiden osalta (Mela, muut lomituksen paikallisyksiköt yms.) Päivitämme aktiivisesti sekä maatalouslomituksen että maatalouslomituksen hallinnon laatukäsikirjoja ja toimintaprosesseja. Meiltä löytyy ajantasaiset työja työhön perehdyttämisohjeet sekä maatalouslomittajille että lomituksen hallintohenkilöstölle. Säännösten, määräysten ja päätösten noudattaminen Toiminnassa on noudatettu lakia ja hyvää hallintotapaa. Lisäksi käytämme eri alojen asiantuntijoita apuna, (kaupungin asiantuntijat, Melan asiantuntijat, kuntatyönantajan lakimies, Seutukeskus). Tavoitteiden toteutuminen, varojen käytön valvonta, tuloksellisuuden arvioinnin pätevyys ja luotettavuus Vuosi 2009 oli ensimmäinen toimintavuosi Hämeenlinnan kaupungin liikelaitoksena.

292 Talousarvio vuodelle 2009 tehtiin Hämeenlinnan seudun lomitusyksikön aikaisten tietojen pohjalta, eikä tällöin osattu arvioida kaikkia muutoksia joita liikelaitos / Hämeenlinnan kaupunki toi tullessa. Pystyimme kuitenkin sopeuttamaan toimintamme olosuhteisiin nähden hyvin suunniteltuun talousarvioon nähden.pystyimme järjestämään asiakkaidemme lomituspalvelut lomituspalvelulain ja -asetuksen mukaan, sekä Melan asettaman tuloskortin tavoitteiden mukaan. Saimme liikelaitoksen toiminnan ja johtokuntatyöskentelyn hyvään vauhtiin. Olemme tuotteistaneet palvelumme. Sopimustoiminta Lomituspalveluyritysten kanssa tehtävissä lomituspalvelusopimuksissa noudatetaan valtakunnallisia sopimusmalleja. Muita sopimuksia ei ole. Merkittävimmät riskit, epävarmuustekijät ja muut toiminnan kehittymisen vaikuttavat tekijät MELA on toimittanut kaupunginhallitukselle uuden maatalouslomituksen toimeksiantosopimuksen, jossa esitetään että Linnan Lomituspalvelut ottaa vuoden 2011 alusta hoitaakseen myös Lopen lomitusyksikön alueen lomituspalvelut. Asia on käsitelty liikelaitoksen johtokunnassa 28.1.2010 ja asiaan palataan johtokunnan kokouksessa 27.4.2010. Tähän mennessä asiasta valmistuu selvitys. Mikäli ko. muutos toteutuu, liikelaitokselle tulee noin 30 uutta työntekijää sekä 140 maatilaa ja 223 maatalousyrittäjää asiakkaaksi. Liikelaitoksen hallinnossa (asiakaspalvelussa ja työnjohdossa) työskentelee vain 3,5 henkilöä, toimitusjohtaja mukaan lukien. Palvelun pitää kuitenkin toimia jatkuvasti ja henkilöstöä varten on yksintyöskentelyn valvonta/työnjohto saatavilla puhelimitse myös viikonloppuisin. Mikäli hallinnon henkilöstössä tapahtuu jotakin odottamatonta (sairastumisia yms.) on se merkittävä riski liikelaitoksen toiminnassa. MELAn maksama hallintoraha ei kokonaisuudessaan riitä kattamaan lomituspalveluiden hallinnon kustannuksia, koska alueemme asiakkaat vähenevät.hallintoraha määräytyy edellistä varainhoitovuotta edeltäneen vuoden aikana toteutuneiden lomituspäivien mukaan. Maatalouspoliittiset päätökset vaikuttavat toiminta-alueemme maatilojen tulevaisuuden suunnitteluun ja sitä kautta liikelaitoksen toimintaan. Olennaiset poikkeamat talousarvioon Lomitushallintoon saadaan laskennallista valtionosuutta, joka määräytyy edellistä varainhoitovuotta edeltäneen vuoden aikana lomitusyksikön alueella toteutettujen lomituspäivien määrän perusteella. Vuodelle 2009 lomituskorvausta saatiin vuonna 2007 toteutettujen 15 207 lomituspäivän perusteella 10,44 /pv. Melan maksama hallinnon valtionosuus ei riittänyt kattamaan hallinnosta aiheutuvia kuluja. Hallinnon kustannukset olivat arvioitua suuremmat. Toimintatuottojen toteutuma oli 91 %. Toimintakulujen toteutuma oli 94 %. Tilikauden tulos oli alijäämäinen 69 454 euroa. Tilikauden tuloksen käsittely Hämeenlinnan Linnan Lomituspalvelut liikelaitoksen johtokunta esittää, että liikelaitoksen alijäämä, 69.474,07 euroa siirretään taseeseen tilikauden alijäämätilille.

293 13.4.1 Tilinpäätöslaskelmat Tuloslaskelma Linnan Lomituspalvelut -liikelaitos 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 2 644 478,60 2 644 478,60 Liiketoiminnan muut tuotot 20 768,08 20 768,08 Materiaalit ja palvelut -428 543,12 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -22 374,87 Ostot tilikauden aikana -22 374,87 Palvelujen ostot -406 168,25-428 543,12 Henkilöstökulut -2 202 801,78 Palkat ja palkkiot -1 693 472,06 Henkilösivukulut -509 329,72 Eläkekulut -370 220,74 Muut henkilösivukulut -139 108,98-2 202 801,78 Liiketoiminnan muut kulut -103 355,85-103 355,85 Liikeylijäämä (-alijäämä) -69 454,07-69 454,07 Ylijäämä (alijäämä) ennen satunnaisia eriä -69 454,07-69 454,07 Ylijäämä (alijäämä) ennen varauksia -69 454,07-69 454,07 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) -69 454,07-69 454,07 LIIKELAITOKSEN TUNNUSLUVUT Sijoitetun pääoman tuotto, % -125,04 % Kunnan sijoittaman pääoman tuotto, % -125,04 % Voitto, % -2,63 %

294 Tase Linnan Lomituspalvelut -liikelaitos 12/2009 01/2009 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 427 845,64 125 000,00 Saamiset 427 845,64 Lyhytaikaiset saamiset 427 845,64 Myyntisaamiset 49 746,91 0,00 Lainasaamiset kunnalta 77 416,61 0,00 Saamiset kunnalta 222 335,81 0,00 Muut saamiset 11 749,62 0,00 Siirtosaamiset 66 596,69 0,00 Rahat ja pankkisaamiset 0,00 125 000,00 VASTAAVAA YHTEENSÄ 427 845,64 125 000,00 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA 55 545,93 125 000,00 Peruspääoma 125 000,00 125 000,00 Tilikauden yli-/alijäämä -69 454,07 0,00 VIERAS PÄÄOMA 372 299,71 Lyhytaikainen 372 299,71 Ostovelat 30 437,56 0,00 Muut velat/liittymismaksut ja muut velat 31 021,69 0,00 Siirtovelat 310 840,46 0,00 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 427 845,64 125 000,00 LIIKELAITOKSEN TUNNUSLUVUT Omavaraisuusaste, % 12,98 #JAKO/0! Suhteellinen velkaantuneisuus, % 13,97 #JAKO/0! Kertynyt yli-/alijäämä, 1 000-69 0 Lainakanta 31.12., 1 000 0 0 Lainasaamiset, 1 000

295 Rahoituslaskelma Linnan Lomituspalvelut -liikelaitos 1.1.-31.12.2009 Toiminnan rahavirta Liikeylijäämä (alijäämä) -69 454,07 Toiminnan ja investointien rahavirta -69 454,07 Rahoituksen rahavirta Muut maksuvalmiuden muutokset Saamisten muutos kunnilta -299 752,42 Saamisten muutos muilta -128 093,22 Korottomien velkojen muutos muilta 372 299,71 Rahoituksen rahavirta -55 545,93 Rahavarojen muutos -125 000,00 Rahavarojen muutos Rahavarat 31.12. 0,00 Rahavarat 1.1. 125 000,00-125 000,00 LIIKELAITOKSEN TUNNUSLUVUT Kassan riittävyys, pv 0 Quick ratio 1,1 Current ratio 1,1

296 13.4.2 Tilinpäätöksen liitetiedot Tuloslaskelman liitetiedot Liikevaihto 2009 Liikelaitoksen hallinto ja johto 158 890,32 Lomituspalvelut 2 485 588,28 Yhteensä 2 644 478,60 Liiketoiminnan muut tuotot 2009 Liikelaitoksen hallinto ja johto 18 214,19 Lomituspalvelut 2 553,89 Yhteensä 20 768,08 Taseen vastaavien liitetiedot Lyhytaikainen saamisten erittely 31.12.2009 Saamiset muilta Myyntisaamiset 49 746,91 Lainasaamiset Lainasaamiset kunnalta Konsernipankkitilin saldo 31.12.2009 77 416,61 Muut saamiset kunnalta Yhdystili kunta / liikelaitos Lomapalkkavelkasaaminen kunnalta 1.1.2009 236 909,72 Yhdystilin muu velka kunnalle -14 573,91 222 335,81 Muut saamiset Mikrotukilainasaamiset 1 220,00 Arvonlisäverosaamiset 10 191,14 Muut saamiset 338,48 11 749,62 Siirtosaamiset Matalapalkkatukisaamiset 1 651,65 Muut siirtosaamiset 64 945,04 66 596,69 Yhteensä 427 845,64

297 26 Siirtosaamisiin sisältyvät olennaiset erät 31.12.2009 Siirtosaamiset muilta Kelan sairausvakuutuskorvaukset 1 613,23 If tapaturmavakuutuskorvaus 982,90 Melan lomituspalvelukorvaus 46 022,69 Sijaisapumaksun palautus 125,72 If työttömyysvakuutusmaksu 3 940,37 If tapaturmavakuutusmaksu 2 078,78 Melan korvaus työterveysmenoista 10 181,35 Yhteensä 64 945,04 Taseen vastattavien liitetiedot 28 Oman pääoman erittely 31.12.2009 1.1.2009 Avaava tase Peruspääoma 1.1. 125 000,00 125 000,00 Peruspääoma 31.12. 125 000,00 125 000,00 Tilikauden ylijäämä/alijäämä -69 454,07 0,00 Oma pääoma yhteensä 55 545,93 125 000,00 33 Pitkä- ja lyhytaikaisten velkojen erittely Lyhytaikainen vieras pääoma 31.12.2009 Velat saman konsernin yhteisöille Ostovelat 3 845,60 Velat muille Ostovelat 26 591,96 30 437,56 Muut velat Ennakonpidätysvelka 26 673,18 Sosiaaliturvamaksuvelka 3 952,71 Muut velat 395,80 31 021,69 Siirtovelkojen olennaiset erät Lomapalkkavelka 228 925,65 KuEl maksut 27 963,03 Ryhmähenkivakuutusmaksu 1 029,11 Menojäämäpalkat 52 922,67 310 840,46 Yhteensä 372 299,71 44 Leasing-vastuut sisältyvät kunnan vastuisiin 48 Henkilöstö 31.12.2009 vakituiset tilapäiset Hallinto 4 1 Lomituspalvelu 56 7 60 8

298 14 LUETTELO KIRJANPITOKIRJOISTA JA TOSITELAJEISTA KIRJANPITOKIRJAT Tasekirja Päiväkirja Pääkirja APUKIRJAT SÄILYTYSTAPA Sidottu kirja Atk-tiedosto Atk-tiedosto SÄILYTYSTAPA Myyntireskontra Atk-tiedosto Ostoreskontra Atk-tiedosto Käyttöomaisuus Atk-tiedosto TOSITELAJIT SÄILYTYSTAPA ALKUSA Alkusaldot Atk-tiedosto ALKUSS Alkusaldo sisäinen Atk-tiedosto EXCEL1 Muistio Ulk. Alv Atk-tiedosto EXCEL2 Muistio Sis. Ei Alv Atk-tiedosto EXCEL3 Muistio Ulk. Ei Alv Atk-tiedosto KASSA1 BW palvelukassa Atk-tiedosto KOKESK Keskener.investointi Atk-tiedosto KOMTOS Käyttöomaisuustositt Atk-tiedosto MR10 MR Laskulaji 10 Atk-tiedosto MRHYV MR hyvityslask kuitt Atk-tiedosto MRMANU MR Manuaalisuorituks Atk-tiedosto MRVIIT MR Viitesuoritukset Atk-tiedosto MUIST1 Muistiotositteet 1 Atk-tiedosto OMAKSU Ostoreskontra maksut Atk-tiedosto OSTOT Ostolaskut Atk-tiedosto PALKAT Palkkatositteet Atk-tiedosto PANKKI Pankkien tiliotteet Atk-tiedosto PERHEH Perhehuolto Effica Atk-tiedosto SISRON Sis.laskut Rondo Atk-tiedosto

299 Hämeenlinnassa 6. päivänä huhtikuuta 2010 Tapio Vekka Tarja Filatov Aarne Kauranen Pekka Arvio Anna-Kaisa Häppölä Vesa Kaloinen Katriina Laaksonen Sari Louhio-Järvinen Pentti Nyholm Sari Rautio Päivi Veikkola Jukka Viitaniemi Tarja Vikman Tapani Hellstén TILINPÄÄTÖSMERKINTÄ Olemme antaneet tänään suorittamastamme tarkastuksesta kertomuksen. Hämeenlinnassa päivänä kuuta 2010 Oy Audiator Ab Minna Ainasvuori JHTT