TÄHTÄIMESSÄ VAHVA VANHEMMUUS Työntekijöiden kokemuksia Espoon uudenlaisesta perhevalmennuksesta Laura Jokinen ja Outi Kuitunen Opinnäytetyö, kevät 2009 Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak Etelä, Helsinki Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)
TIIVISTELMÄ Jokinen, Laura & Kuitunen, Outi. Tähtäimessä vahva vanhemmuus työntekijöiden kokemuksia Espoon uudenlaisesta perhevalmennuksesta. Helsinki, kevät 2009, s. 64, 1 liite. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Helsingin toimipiste. Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK). Tämän opinnäytetyön tavoitteena on kuvata työntekijöiden kokemuksia Espoon uudenlaisesta perhevalmennuksesta vuonna 2007. Tällöin Espoossa pyrittiin juurruttamaan uudenlaista 5+5-mallia yhtenäiseksi espoolaiseksi toimintatavaksi. Opinnäytetyön aiheena on Espoon kaupungin Perhekeskus kumppanina - hankkeen aikana kehitetyn uudenlaisen perhevalmennusmallin tutkiminen työntekijöiden kokemusten pohjalta. Hanke on toteutettu Diakoniaammattikorkeakoulun ja Espoon kaupungin kiinnostuksesta löytää yhteisiä toimintatapoja ja -muotoja lasten hyvinvoinnin lisäämiseksi vanhemmuutta tukemalla. Perhevalmennus on yksi perhetyön muoto. Tutkimus on pääasiassa kvantitatiivinen, mutta siinä on nähtävissä myös kvalitatiivisen tutkimuksen elementtejä. Tutkimusaineisto koostuu 112 kyselylomakkeesta, joista käyttökelpoisia oli yhteensä 109. Aineisto on kerätty kevään 2007 aikana Perhekeskus kumppanina -hankkeen toimesta. Tutkimuksen numeerinen aineisto on analysoitu SPSS 16.0 -ohjelman avulla ja avoimet kysymykset on analysoitu käyttäen sisällön analyysiä. Tutkimusongelmia on kolme ja rajasimme ne käsittelemään ryhmätoiminnan ohjaamista sekä rakenteellisia seikkoja: 1) Minkälaisia kokemuksia työntekijöillä oli perhevalmennusryhmien ohjaamisesta? 2) Minkälaisia kokemuksia työntekijöillä oli perhevalmennusmallin rakenteesta ja toteuttamismahdollisuuksista? 3) Miten työntekijät kehittäisivät perhevalmennuksen ohjaamista, rakennetta ja toteuttamismahdollisuuksia? Tutkimustulokset osoittavat, että uutta 5+5 -mallia pidettiin pääosin toimivana. Suurin osa työntekijöistä koki oman ryhmänohjauksensa sujuvana, etenkin sisällön hallinnan osalta. Ryhmien ohjaukseen vaikuttivat ohjattavan ryhmän koko, ohjattavien sitoutuminen ryhmän toimintaan ja käytetyt työskentelymenetelmät. Perhevalmennuksen rakenteessa ilmeni myös kehitettävää, niin kertojen määrissä kuin sisällöissäkin. Yhtenä havaintona esille nousivat työntekijöiden omat resurssit perhevalmennuksen pitämiseen. Asiasanat: Perhe, vanhemmuus, perhevalmennus, moniammatillisuus, ryhmät, kvantitatiivinen tutkimus
ABSTRACT Jokinen, Laura and Kuitunen, Outi Strong parenting: employees experiences of a new kind of family training. 64 p., 1 appendix. Language: Finnish. Helsinki, Spring 2009. Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Social Services. Degree: Bachelor of Social Services. The aim of this study was to examine the employees view of a new kind of 5+5 family training in Espoo area. We focused on the employees experiences of instructing the groups, the structure of the training, the implementation options and developmental suggestions. The employees consisted of social and healthcare professionals. The Family Centre as a Companion project was implemented in partnership with the city of Espoo and Diaconia University of Applied Sciences during 2003 2005. Furthermore, the city of Espoo and Diaconia University of Applied Sciences attempted to find ways to increase the wellbeing of families by trying to educate the parents towards a more responsible parenthood. The research was mainly quantitative. The material was collected during the spring 2007 as part of The Family Centre as a Companion -project. As for methods, questionnaires consisting of both structured and open-ended questions were handed to social and healthcare employees. We received 112 questionnaires of which 109 were used in the analysis. The qualitative material was analysed using content analysis. The results indicated that the 5+5 model was seen as being functional. The majority of the employees experienced that they mastered the instructing and the content of the training effortlessly. The results also showed that the size of the family training group as well as the work methods affected the way the employees implemented the instructing. For example parents lack of commitment to the family training was mentioned as an obtrusive factor. Furthermore, the employees experienced that it would be important to discuss the structure of the training and evaluate the resources used to carry out the training. Keywords: families, parenthood, family training, multi professional
SISÄLTÖ 1 JOHDANTO...6 2 PERHE JA VANHEMMUUS...8 2.1 Perhe ja vanhemmuus...8 2.2 Perhetyö...10 3 PERHEVALMENNUS...11 3.1 Perhevalmennus...11 3.2 Espoon perhevalmennus...14 3.3 Aikaisemmat opinnäytetyöt...18 3.4 Moniammatillisuus...19 3.5 Ryhmätoiminta...20 3.6 Vertaisuus ja sosiaalinen tuki...22 4 UUSI PERHEVALMENNUSMALLI JA SEN TAUSTAT...24 4.1 Perhe -hanke...24 4.2 Perhekeskus kumppanina -hanke...25 4.2.1 Hankkeen tavoitteet, kehittämiskohteet ja odotetut tulokset...26 4.2.3 Uuden mallin rakenne...28 5 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN...29 5.1 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymykset...29 5.2 Tutkimuksen metodologiset lähtökohdat...30 5.3 Aineiston keruu...31 5.4 Aineiston analyysi...32 6 TULOKSET...34 6.1 Taustatiedot...34 6.2 Työntekijöiden kokemukset ryhmien ohjaamisesta...36 6.2.1 Työntekijöiden kokemukset menetelmien ja sisältöjen hallinnasta...36 6.2.2 Ryhmäkoon vaikutus toimintaan...38 6.2.3 Ryhmän ilmapiiri ja vanhempien aktiivisuus...39 6.3 Työntekijöiden kokemukset perhevalmennusmallin rakenteesta ja toteuttamismahdollisuuksista...41
6.3.1 Valmennuskertojen lukumäärä...41 6.3.2 Valmennuksen ajankohtaisuus...41 6.3.3 Käytetyt työvälineet, työtavat ja tilat...43 6.3.4 Kokoontumisaika ja ajan riittävyys...45 6.4 Työntekijöiden kehittämisehdotukset...47 7 POHDINTA...49 7.1 Johtopäätökset...49 7.2 Tutkimuksen eettisyys...52 7.3 Tutkimuksen luotettavuus...54 7.4 Jatkotutkimuksen aiheita...55 7.5 Opinnäytetyöprosessin pohdinta...55 LÄHTEET...58 LIITE 1: Kyselylomake
1 JOHDANTO Tukitoimet, jotka parantavat lapsiperheen asemaa yhteiskunnassa, ovat merkittävässä asemassa lapsen ja perheen hyvinvoinnin kannalta (Karling ym. 2008, 34). Etenkin yhteiskunnan muutokset ja paikkakunnalta toiselle muutot ovat kaventaneet lapsiperheiden sosiaalista tukiverkkoa ja esimerkiksi äitien vertaistuen tarve ja yksinäisyyden tunne on lisääntynyt (Keskikylä & Wacklin 2008, 51). Perheitä auttaviin tukitoimiin kuuluu keskeisenä perhevalmennus, jossa esikoistaan odottavat perheet saavat tukea tulevaan elämänmuutokseensa ryhmätoiminnassa niin ammattilaisilta kuin vertaisiltaan. Tulevina sosiaalialan ammattilaisina ajattelemme, että perhevalmennus on tulevaisuudessa yhä enemmän sekä sosiaali-, että terveysalan yhteistä työkenttää. Ennaltaehkäisyyn ja mahdollisten ongelmien varhaiseen puuttumiseen kannattaa panostaa ja perhevalmennus on siihen luonteva työkalu. Lapsen syntymä on suuri tapahtuma, joka mullistaa vanhempien elämän. Ensimmäistä lastaan odottava pariskunta toivoo tietoa ja tukea terveyteen sekä lapsen kasvatukseen liittyvissä asioissa, jolloin yhteistä asiakasta tukevat monessa kunnassa perhevalmennuksen moniammatilliset tiimit. Opinnäytetyömme tavoitteena on tutkia työntekijöiden kokemuksia Espoon uudenlaisesta perhevalmennusmallista. Opinnäytetyömme liittyy Perhekeskus kumppanina -hankkeeseen, joka toteutettiin Espoossa vuosina 2003 2005. Hankkeen tarkoituksena on edistää lapsen ja perheen hyvinvointia, vahvistaa vanhemmuutta sekä kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluita. Tarkoituksenamme on tutkia perhevalmennukseen osallistuneiden työntekijöiden kokemuksia valmennusmallin toimivuudesta. Tutkimusongelmia on kolme ja rajasimme ne käsittelemään ryhmätoiminnan ohjaamista sekä rakenteellisia seikkoja: 1) Minkälaisia kokemuksia työntekijöillä oli perhevalmennusryhmien ohjaamisesta? 2) Minkälaisia kokemuksia työntekijöillä oli perhevalmennusmallin rakenteesta ja toteuttamismahdollisuuksista? 3) Miten työntekijät kehittäisivät perhevalmennuksen ohjaamista, rakennetta ja toteuttamismahdollisuuksia?
Työssämme avaamme ensin teoriaosuudessa tärkeimpiä käsitteitä perhevalmennukseen liittyen, jonka jälkeen esittelemme tutkimuksen ja tulokset. Teoriaosuuteen valitsimme käsitteet Espoon perhevalmennuksen pohjalta: perhevalmennus on tuleville perheille ja vanhemmille suunnattua perhetyötä, joka Espoossa toteutetaan moniammatillisissa tiimeissä ryhmätoimintana. Ryhmistä vanhemmat saavat itselleen sosiaalista tukea sekä vertaistukea. Kerromme myös Perhe- ja Perhekeskus kumppanina -hankkeista, joista Espoon uudenlainen perhevalmennusmalli on saanut alkunsa. Uudenlaisessa mallissa tapaamiskertoja on viisi ennen ja jälkeen synnytyksen, eli kertoja on vähennetty aikaisemmasta kuudesta kerrasta. Opinnäytetyössämme selvitämme uuden mallin toimivuutta ryhmien ohjaamisen, valmennuksen rakenteen ja toteuttamismahdollisuuksien kannalta sekä tuomme esille edellä mainittujen kehittämiseen liittyviä seikkoja. Tutkimuksemme on pääasiassa kvantitatiivinen eli määrällinen, mutta työssämme on elementtejä myös laadullisista tutkimusmenetelmistä. Aineisto on tutkimuslomakkeet, joiden täyttö tapahtui kevään 2007 aikana. Aineisto sisältää kvantitatiivisten kysymysten lisäksi muutamia avoimia kysymyksiä, jotka analysoimme sisällön erittelyä ja luokittelua apuna käyttäen.
8 2 PERHE JA VANHEMMUUS 2.1 Perhe ja vanhemmuus Perhe voidaan määritellä monella eri tavalla riippuen vallitsevasta kulttuurista sekä yksilön omasta näkökulmasta. Yleisimmin perheellä tarkoitetaan sosiaalista yhteisöä, jonka muodostavat toisilleen läheiset yksilöt, jotka yleensä ovat riippuvaisia toisistaan ja heidän välillään on tunnetasolla yhteenkuuluvuuden tunne. Useimmissa määrittelyissä perhe muodostuu avio-, avoliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävistä henkilöistä sekä heidän yhteisistä tai toisen puolison lapsista, mutta myös yksinhuoltaja lapsineen sekä lapsettomat parit lasketaan perheiksi. Perheen määrittelemiseksi voidaan käyttää esimerkiksi perheen tehtäviä, sukulaisuussuhteita tai yhteistä asuntoa. (Ruotsalainen, Lindholm & Ollikainen 2008, 20 21.) Suomessa perhe on yhteiskunnallisesti tärkeä instituutio, jonka tukemiseen on luotu monenlaisia järjestelmiä. (Karling 2008, 15). Huoli lapsiperheiden vanhempien voimavaroista on kasvanut. Yhteiskunnan muutoksien ja kansainvälistymisen seurauksena perherakenteet sekä lasten ja lapsiperheiden toimintaympäristö ja tarpeet ovat muuttuneet. Perhekoko on pienentynyt, avioerot lisääntyneet, perheet ovat entistä monimuotoisempia sekä lasten ja nuorten ongelmat ovat lisääntyneet. Tänä päivänä vanhemmuus tarvitsee tuekseen palvelurakenteen, joka toimii uudella tavalla. Vanhempien kasvatustyötä ja vanhemmuutta tulisi arvostaa enemmän ja korostaa vanhemman merkitystä lapsen ja nuoren elämässä. Haasteita vanhemmuuden tukemiselle ovat perherakenteiden ja kasvatuskäsitysten muutokset, sosiaalisten verkostojen puute, vertaisryhmät, isyyden tukeminen sekä asiakaslähtöisemmät työmenetelmät. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005, 12 13.) Jokaisessa perheessä keskeisessä roolissa ovat vanhemmat. Vanhemmuus on haasteellinen tehtävä, johon jokaisen vanhemmaksi tulevan on kasvettava. Onnistuakseen vanhemmuuden haasteissa vanhempi tarvitsee arvostusta ja tietoa
9 sekä tukea eri tahoilta. Hyvä vanhemmuus perustuu aikuisen kykyyn olla eläytyvässä vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa lapsen kanssa ja luoda lapselle turvallinen ja tukeva tunneilmapiiri. Se vaatii lapsen kasvattamisen ohella myös kasvamista omana itsenä aikuisuudessa. (Kaimola 2005, 14-16.) Edellytys toimivalle vuorovaikutukselle lapsen ja vanhemman välillä on vastavuoroisuus. Tämä tarkoittaa aktiivista toimintaa molemmilta osapuolilta, se ei ole vain lapsen tahtiin sopeutumista. Häiriöitä tämän vuorovaikutussuhteen kasvulle voivat aiheuttaa vanhemman tiedon puute lapsen normaalista kehityksestä tai vanhemman vaikea elämäntilanne esimerkiksi sairauden tai stressin vuoksi, jolloin hän ei kykene reagoimaan lapsen tarpeisiin. Tulevan äidin ja isän yksilöllisiä kehitystehtäviä ovat vanhemmuuden liittäminen osaksi heidän persoonaansa ja samalla siirtyminen äidin ja isän rooleihin. Myös parisuhteen tila muuttuu ja se vaatii suhteelta kehittymistä ja orientoitumista uuteen tilanteeseen. Sopeutuminen tilanteeseen riippuu paljolti siitä, kuinka realistiset vanhempien odotukset lapsen tuomista muutoksista ovat. Odotukset ovat erilaisia, kun kyseessä on ensimmäinen lapsi kuin jos lapsia on jo useampia. (Viljamaa 2003, 12 14.) Juuri ensimmäisen lapsen syntyminen on suuri muutos parisuhteelle, jolloin perheet tarvitsevat ulkopuolista tukea (Karling 2008, 15). Lapsen syntymän myötä syntyy parisuhteeseen vanhemmuus. Vanhempana olon alkuvaihetta ohjaavat monet asiat: vanhempien persoonalliset ominaisuudet, biologiset tekijät, ekonomiset, kulttuuriset ja sosiaaliset olosuhteet, uskomukset ja intuitiot sekä perhe- ja lähisuhteiden laatu. Osa varhaislapsuuden vanhemmuudesta on myös niin kutsuttua intuitiivista vanhemmuutta, josta voidaan puhua biologisesti sisäänrakennettuna vanhemmuutena. Myös lapsi vaikuttaa vanhemmuuteen ja vanhemman käyttäytymiseen, koska vanhemmuus on vähintään kahden sukupolven vastavuoroinen, kompleksinen prosessi. (Viljamaa 2003, 11 12.) Keskeisimpiä yksilöllisiä kehitystehtäviä tulevilla vanhemmilla on äitiyden ja isyyden muokkaaminen osaksi omaa persoonallisuutta. Äidit ja isät luovat samalla suhdetta syntyvään lapseensa, sekä kehittävät parisuhdettaan niin, että siinä on tilaa uudelle perheenjäsenelle. Vanhemmaksi tultaessa ja lasta hoidet-
10 taessa on pohdittava ja työstettävä seuraavia kehitystehtäviä: muuttuva suhde itseen ja puolisoon, suhde tulevaan lapseen, muuttuva suhde omiin vanhempiin ja muuttuneet olosuhteet elämässä. (Viljamaa 2003, 14.) Hyvin toimivan vanhemmuuden perustana on ennen kaikkea sensitiivisyys eli herkkyys. Se on välttämätöntä, jotta vanhempi sopeutuisi antamaan pienen lapsen tarvitsemaa hoivaa. Myös vanhemman omat tarpeet ovat tärkeitä, sillä hyvä parisuhde on vanhemmuuteen siirtymisen keskeinen voimavara. Parisuhteesta vanhempi saa emotionaalista sekä instrumentaalista tukea. Suhteen ollessa puutteellinen, vaikeudet vanhemmuuden kehitystehtävien työstämisessä lisääntyvät. (Viljamaa 2003, 15.) 2.2 Perhetyö Perhetyö on hyvin monimuotoista, eikä sille ole varsinaista yksiselitteistä määritelmää. Ominaisia piirteitä perhetyölle ovat lastenhoidon ja kasvatuksen ohjaaminen, vanhemmuuden tukeminen, arjen hallinnan sekä perheen toimintakyvyn vahvistaminen sekä sosiaalisen verkoston laajentaminen. Perhetyötä tehdään ennaltaehkäisevästä työstä korjaavaan työhön lastensuojelussa. Matalan kynnyksen palveluissa, kuten neuvoloissa ja varhaiskasvatuspalveluissa perhetyöstä on todettu apua, ja varhaisen tuen näkökulmasta sitä tarvittaisiinkin lisää paikkoihin, jotka tavoittavat suuren osan lapsiperheistä, mm. neuvolat, päivähoito sekä koulu. Lapsen odotus ja syntymä ovat suuri muutos perheessä. Perhevalmennus ja neuvola tarjoavat tukea muutoksessa oleville perheille, ja erityisen tärkeää on vanhemmuuden tukeminen, kumppanuus sekä elämänhallinnan edistäminen arjessa. (Ruotsalainen ym. 2008, 21 22.) Perhetyö on monimuotoista toimintaa, jota toteutetaan monella eri sosiaali- ja terveysalan osa-alueella. Yhdistävänä tekijänä moniulotteisessa perhetyössä ovat lapsen edun lisäksi periaatteet kuten lapsilähtöisyys, perhekeskeisyys ja asiakaslähtöisyys. Ihmisen psyykkisen terveyden keskiö on perheen vuorovaikutussuhteissa ja niiden horjuminen vaikuttaa lapsen kehitykseen. Perhetyö
11 turvaakin yhtenä työmuotona lasten ja perheiden hyvinvointia. (Nietola 2008, 105.) 3 PERHEVALMENNUS 3.1 Perhevalmennus Kuntien kansanterveyttä edistäviin tehtäviin kuuluu huolehtia asukkaiden terveysneuvonnasta ja tarkastuksista sekä seurata terveydentilan ja siihen vaikuttavien tekijöiden kehittymistä. Eräs näistä tehtävistä on äitiys- ja lastenneuvolapalveluiden järjestäminen, joihin kuuluu perhe- ja synnytysvalmennus ensisynnyttäjille. (Finlex 2009, 14.) Perhevalmennus käsitteenä korvasi synnytysvalmennuksen ja käsite otettiin käyttöön 1980-luvulla. Äitiys- ja lastenneuvolassa työskentelevät työparina useimmiten terveydenhoitaja ja lääkäri. Neuvolassa työskentelevän terveydenhoitajan työnkuvaan kuuluvat muun muassa terveystarkastukset, neuvonta ja ohjaus, kotikäynnit, konsultaatiot ja perhevalmennuksen järjestäminen muiden ryhmämuotoisten toimintojen ohella. (Lindholm 2007, 33 37.) Vanhemmuuden, äitiyden ja isyyden, sekä lapsen kehityksen sosiaalisten ja psyykkisten osa-alueiden huomiointi alkoi nousta raskaana olevien naisten ja lasten lääketieteellisen seurannan rinnalle, kun äitiys- ja lastenneuvolat vakiinnuttivat asemansa julkisessa terveydenhuollossa. Samaan aikaan alkoi myös sisällöllinen kehittäminen ja toimintakentän laajentuminen neuvolatyössä. Ensimmäisiä merkkejä muutoksesta oli nähtävissä 1970-luvulla, kun synnytysvalmennus laajentui perhevalmennukseksi. Lapsen syntymää alettiin pitää perhetapahtumana, johon myös isän tuli voida osallistua. Perhevalmennuksen ensimmäisiä moniammatillisia piirteitä olivat muun muassa Kansanterveyslaitoksen neuvolatoimintaan tuomat psykologit. Tällöin perhevalmennukseen liitettiin myös mielenterveyden edistämisen näkökulma. (Viljamaa 2003, 37.)
12 Vanhempien psykososiaalisen tuen tarvetta on tuotu 1980-luvulta alkaen yhä enemmän esille. Lastenneuvoloiden painopistealueina olivat 80-luvulla valtakunnallisissa suunnitelmissa esimerkiksi mielenterveystyö, perhekasvatus ja perheneuvonta, perheväkivallan ja lasten pahoinpitelyn ehkäiseminen sekä työskentelyn kohdistaminen riskiryhmiin. (Viljamaa 2003, 38.) Äitiysneuvoloiden tehtävänä on tukea tulevien vanhempien sekä sikiön ja vastasyntyneen lapsen terveyttä ja hyvinvointia. Neuvola valmistaa vanhempia tuleviin muutoksiin parisuhteessa, pyrkii edistämään terveitä elämäntapoja ja kiinnittää huomiota vanhemmuuden ja vastuun kasvamiseen. Suositusten mukaan odottava äiti käy terveydenhoitajan vastaanotolla 11 15 kertaa raskauden aikana ja ensisynnyttäjät osallistuvat perhevalmennukseen. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2009.) Perhekeskeinen neuvola toimii hyvänä sosiaalisena verkkona, koska se antaa tietotukea, tunnetukea, vertaistukea ja käytännön tukea. Tietotuki on esimerkiksi neuvojen antamista tai ongelmanratkaisuapua, tunnetuki puolestaan empatiaa, pitämistä ja rakkautta, vertaistuki on tietotukea, joka on tärkeää itsearvioinnin ja itsearvostuksen kannalta ja käytännön tukea on suoranainen apu tarvittaessa (raha, palvelut tai tavara). (Burmoi, Kovalainen & Sommarberg 2008, 90.) Perhevalmennusryhmissä käydään läpi raskauteen liittyviä terveydellisiä näkökohtia, synnytyksen kulkua ja keinoja, joilla äiti ja isä voivat helpottaa synnytystä. Myös vastasyntyneen lapsen hoidosta sekä imetyksestä annetaan neuvoja. Vanhemmat pääsevät tapaamaan vertaisiaan ja saavat mahdollisuuden keskustella. Koko neuvolatoiminnan lähtökohtana ovat vanhempien odotukset ja tarpeet. Lapsen syntymän jälkeen perheen hyvinvoinnista vastaaminen siirtyy äitiysneuvolalta lastenneuvolalle. Neuvolan suomalaiset asiakasperheet ovat suhteellisen valistuneita ja vaativat neuvolalta ammattitaitoista toimintaa ja tukea uuteen elämäntilanteeseensa. Toisaalta luottamusta osoittaa myös se, että perheet käyttävät neuvolan vapaaehtoisia, maksuttomia palveluita lähes sataprosenttisesti. (Karling, Ojanen, Sivén, Vihunen & Vilén 2008, 82 83.)
13 Äidiksi ja isäksi tuleminen on suuri elämänmuutos, joka asettaa parin uudenlaisen tilanteen eteen. Siihen liittyy paljon sosiaalisia ja kulttuurisia merkityksiä, joilla on vaikutus etenkin naisen elämään jo raskausaikana. Vastuunotto lapsen hoidosta ja hyvinvoinnista on yksi vanhemmuuden keskeisistä tehtävistä. Neuvolajärjestelmän tarjoama lääketieteellinen ja tiedollinen tuki tähtää äidin ja kohdussa kasvavan vauvan hyvinvointiin. (Sevón & Huttunen 2002, 72.) Neuvolan perhevalmennus on hyvä mahdollisuus pariskunnalle pohtia omia odotuksiaan ammattilaisten tuella ja saada tietoa lapsen kehityksestä. Neuvolatyön perustana ovat pehmeät arvot, joista keskeisimpänä ovat asiakaslähtöisyys ja -tyytyväisyys. Neuvolassa yksi ryhmätoiminnan muoto on perhevalmennus, jonka määrä ja sisältö vaihtelevat toimipaikan mukaan, vaikka perusajatus on sama. Tavoitteena on luoda suotuisat edellytykset raskaus-, synnytys- ja lapsivuodeajalle sekä koko perheen sosiaaliselle, psyykkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille. Valmennuksessa pyritään perhekeskeisyyteen äitikeskeisyyden sijasta. (Keskikylä & Wacklin 2008, 60 61.) Neuvolan keskeinen rooli on etsiä perheen kanssa yhdessä voimavaroja, jotka suojaavat mielenterveyden epäsuotuisalta kehitykseltä ja vahvistavat perhettä. Epäsuotuisan kehityksen voi laukaista muun muassa vanhemmaksi tuleminen (Honkanen 2008, 44), josta synnytyksen jälkeinen masennus on hyvä esimerkki. Lapsen hyvinvointi on riippuvainen perheen hyvinvoinnista. Perheen hyvinvointiin vaikuttaa ratkaisevasti vanhempien parisuhteen ja vanhemmuuden laatu. Kun vahvistetaan äidin ja isän vanhemmuutta ja parisuhdetta, voidaan parhaimmillaan ennaltaehkäistä ongelmien syntymistä tai puuttua niihin riittävän varhaisessa vaiheessa. Lapsen syntymä on motivoiva tilanne vanhemmille. Perhevalmennuksessa on merkitystä myös sillä, että kunnan palvelut ja toimijat tulevat perheille tutuiksi. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005, 19.) Sosiaali- ja terveyspalvelujen laadulliseen kehittämiseen on erityisesti kiinnitetty huomiota 1990-luvulla, kun normiohjauksesta luovuttiin. Myös asiakkaan palvelutarpeiden täyttymiseen tähdättäessä on enenevissä määrin kerätty asiakaspalautetta, sekä asiakkaan oikeuksia vahvistettu lainsäädännössä. Asiakaslähtöisyys onkin keskeinen käsite kaikissa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Kun puhu-
14 taan asiakaslähtöisestä neuvolatyöstä, edellytetään entistä monipuolisempaa vanhemmuuden tukemista sekä yksilöllisiä ja perhekeskeisiä palveluita, joissa myös isien tarpeet huomioidaan paremmin. Lisäksi neuvolan palveluiden tulee mahdollistaa pohtiminen, keskustelut ja vertaistuki. (Viljamaa 2003, 42 43.) Kun mietitään neuvolan roolia mielenterveyden edistämisessä, on vanhempien tukemisella tärkeä rooli. Sillä mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä suurempi merkitys on äidin mielenterveydellä lapsen hyvinvointiin. Itsetunto on keskeisessä asemassa, kun puhutaan vanhempia tukevista voimavaroista. Itsetuntoa tukee vanhempien tietoisuuden lisääminen sekä osallistumisen mahdollistaminen neuvolatyössä. Näin edistetään niin sanottua positiivista vanhemmuutta, jota voidaan oppia myös harjoittelemalla ja lisäämällä tietoa lapsen kehitysvaiheista ja tarpeista. (Honkanen 2008, 51 53.) 3.2 Espoon perhevalmennus Espoo on Suomen toisiksi suurin kaupunki yli 235 000 asukkaallaan (Espoon kaupunki 2009a). Se sijaitsee Uudenmaan maakunnassa, naapurikuntinaan Helsinki, Vantaa, Kauniainen, Kirkkonummi, Vihti ja Nurmijärvi. (Wikipedia 2009). Muuttoliike on vilkasta, niin kaupungin sisällä, kuin naapurikuntienkin välillä ja perheiltä saattaa puuttua suvun ja lähiyhteisön tuki. Siksi perheisiin kohdistuvat tukitoimet ovat tärkeitä. Espoossa on keskitytty varsinkin ennakoivaan ja ehkäisevään toimintaan, ja sen pohjalta on syntynyt myös perhekeskusprojekti. (Ruotsalainen ym. 2008, 8.) Perhevalmennus on suunnattu tuleville isille ja äideille. Sen tavoitteena on valmistaa vanhemmuuteen, voimaannuttaa vanhemmuutta, tarjota vertaistukea ja mahdollisuutta verkostoitua, painottaa molempien vanhempien tasavertaisuutta lapsen elämässä sekä hyödyntää moniammatillista osaamista. Perhevalmennus on tarkoitettu kaikille perheille, joihin on syntymässä esikoinen. (Espoon kaupunki, 2009b.)
15 Perhevalmennus toteutetaan viitenä tapaamisena ennen ja jälkeen synnytyksen (5+5 -malli). Ryhmät kokoontuvat avoimen päiväkodin, asukaspuiston tai neuvolan tiloissa ja tapaamisten kesto on puolestatoista tunnista kahteen tuntiin. Ryhmiä ohjaavat aiheen mukaan sosiaali- ja terveystoimen, seurakunnan ja järjestöjen työntekijät. Valmennuksesta vanhemmat saavat informaatiota monista lapsen tuloon liittyvistä asioista, muun muassa raskausajan muutoksista, synnytyksestä, parisuhteen merkityksestä, lapsen kehityksestä ja kasvusta sekä vaihtoehdoista avoimessa varhaiskasvatuksessa ja päivähoidossa. (Espoon kaupunki, 2009b.) Espoossa ensisynnyttäjien perhevalmennus ei lopu synnytykseen, vaan jatkuu aina vauvan yksivuotissyntymäpäivään asti. Ennen synnytystä kerroilla (Ekerrat) osallistujat usein kokevat sen verryttelyksi vanhemmaksi tulemiseen, koska konkreettiset lastenhoitoasiat kuulostavat kaukaisilta. E-kerrat ovat suurimmaksi osaksi terveydenhoitajien vastuulla ja tällöin kokoontumispaikkana toimii usein neuvola. Tapaamiskerroilla jälkeen synnytyksen (J-kerrat) osallistujat ovat paljon aktiivisempia tiedon saamisen suhteen, koska opastus kiinnittyy niin voimakkaasti arkeen. J-kerroilla vastuu siirtyy vähitellen enemmän terveydenhoitajilta päivähoidon ja varhaiskasvatuksen ammattilaisille ja kokoontumispaikka vaihtuu usein avoimeen päiväkotiin tai asukaspuistoon. (Tarvainen 2006, 10.)
16 Espoon kaupungin internet-sivuilla (2009b) on kuvattu perhevalmennuksen rakenne: Valmennuskerrat ennen lapsen syntymää: E1 ÄIDIKSI JA ISÄKSI Raskausviikot 25 28 tutustuminen toisiin samassa elämäntilanteessa oleviin perheisiin ja vertaistuen mahdollistuminen perhevalmennuksen merkitys tulevalle äidille ja isälle tietoa raskaudenajan hyvinvoinnista E2 SYNNYTYS JA KIVUNLIEVITYS Raskausviikot 28 30 synnytykseen valmistautuminen luottavaisesti tietoa synnytykseen liittyvistä asioista E3 AIKA SYNNYTYKSEN JÄLKEEN JA IMETYS Raskausviikot 30 32 osaan ja uskallan vauvan kanssa synnytyksen jälkeinen aika vauvan ensi viikot ja imetyksen tärkeys perheen suunhoidon merkitys vauvan hyvinvoinnille E4 PARISTA PERHEEKSI Raskausviikot 32 34 tietoa parisuhteesta ja sen eri vaiheista tietoa vauvan syntymän mukanaan tuomista muutoksista parisuhteeseen kannustaminen parisuhteen hoitamiseen E5 VARHAINEN VUOROVAIKUTUS JA VASTASYNTYNYT PERHEESSÄ Raskausviikot 34 36 ymmärryksen lisääminen vanhemmuuteen kasvusta tietoa ja taitoja vauvan tarpeista perheen arjen sujumisessa
17 Valmennuskerrat lapsen syntymän jälkeen: J1 PERHE KOTONA Vauvat noin 2 kk kokemusten jakaminen ja vertaisuus vauva vuorovaikutuksessa isän ja äidin kanssa J2 PERHEEN ARKI Vauvat noin 3-4 kk kokemusten jakaminen vauvaperheen arjesta vauvan ja vanhemman vuorovaikutuksen vahvistuminen tietoa lapsen puheen ja kielen kehityksestä ja keinoja sen edistämiseksi J3 LAPSI KOTONA VAI PÄIVÄHOIDOSSA Vauvat noin 4-6 kk tietoa lapsen ja vanhemman kiintymyssuhteen ja lapsen kotona hoitamisen merkityksestä avoimet päiväkodit ja asukaspuistot tutuiksi perheiden kohtaamispaikkoina tietoa päivähoidon vaihtoehdoista J4 AVOIN VAUVAPERHEILTA Vauvat noin 6-9 kk tutustuminen alueen muihin vauvaperheisiin J5 RAKKAUTTA JA RAJOJA Vauvat noin 8-10 kk isä ja äiti lapsen hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäjinä päivärytmin ja riittävän unen vaikutus perheelle 1-VUOTISSYNTYMÄPÄIVÄT Lapset noin 1-vuotiaita tutustuminen alueen muihin vauvaperheisiin järjestäjä Espoon kaupungin kulttuuritoimi kesto noin 1 tunnin FYSIOTERAPIA 1. kerta raskausviikot 10 12 2. kerta 6 7 viikkoa synnytyksestä, jälkitarkastuksen jälkeen Tavoitteena on edesauttaa lantionpohjanlihasten palautumista synnytyksen jälkeen ja motivoida äitiä omatoimiseen lantionpohjanlihasten harjoitteluun ja ennaltaehkäisemään toimintahäiriöiden syntyä koko elämänkaaren. Tärkeää on käsitellä myös äidin ja vauvan vuorovaikutuksen vahvistumista sekä vauvan motorisen kehityksen edistymistä.
18 3.3 Aikaisemmat opinnäytetyöt Espoon uutta perhevalmennusmallia on tutkittu paljon aina hankkeen alkuajoilta lähtien. Nykyään malli on jo vakiintunut Espooseen. Diakoniaammattikorkeakoulussa uudesta 5+5 -mallista on tehty monia opinnäytetöitä niin työntekijöiden kuin vanhempienkin näkökulmasta, ja myös esimiesten näkökulma on huomioitu. Uusimpana aihetta koskevana tutkimuksena on Järvisen, Mäntyniemen & Sorsan (2008) opinnäytetyö Espoon perhevalmennusmalli vanhempien kokemuksia synnytyksen jälkeisiltä kerroilta. Opinnäytetyön tuloksena todettiin, että valmennus oli vastannut vanhempien odotuksia suurimmaksi osin. Vertaistuki koettiin tärkeänä osana perhevalmennusta, mutta osa vanhemmista toivoi työntekijöille lisäkoulutusta valmennuksen järjestämiseen ja materiaalien parannusta. Työntekijöiden näkökulmaa perhevalmennusmallin toteuttamiseen ovat tutkineet muun muassa Hiilloste & Töyrymäki (2007) opinnäytetyössään Eri ammatti, sama päämäärä Espoon perhevalmennus työntekijöiden näkökulmasta. Heidän opinnäytetyönsä mukaan työntekijät ovat kokeneet perhevalmennusmallin pääosin toimivaksi ja suunnitellut sisällöt ovat toteutuneet moniammatillisissa tiimeissä. Hiillosteen & Töyrymäen opinnäytetyöstä käy ilmi, että heidän tutkimustulostensa perusteella mallissa oli kuitenkin vielä kehitettävää, pääasiassa mallin rakennetta ja valmennuskertojen sisältöjä koskien. Lisäksi moniammatillisuutta haluttiin kehittää niin, että yhden ammattiryhmän edustaja ei joutuisi pitämään valmennuskertoja aiheesta, joka ei ole itselle tuttu. Pääosin valmennuksen toteuttamiseen oltiin kuitenkin tyytyväisiä. Lisäksi Lähtevänoja & Pakkala ovat tutkineet Espoon perhevalmennusmallia työntekijöiden näkökulmasta vuonna 2005 opinnäytetyössään Työntekijöiden kokemuksia moniammatillisesta työskentelystä Espoon laajennetussa perhevalmennusmallissa. Työ tuo ilmi sen, että jo silloin työntekijät pitivät moniammatillisuutta antoisana työskentelymuotona ja halusivat toteuttaa sitä myös jatkossa.
19 3.4 Moniammatillisuus Moniammatillisuus käsitteenä ja työtapana on lähtöisin terveysalalta (Payne 2000, 38). Tukea tarvitsevien perheiden ongelmat voivat olla monimuotoisia, jolloin on perusteltua parhaimman tuen saamiseksi järjestää yhteistyötä terveyden, mielenterveyden ja sosiaalialan ammattilaisten välillä (Kangaspunta & Värri 2007, 480). Malcolm Payne (2000, 41) perustelee moniammatillista työskentelyä tiimeissä kuuden lähtökohdan mukaisesti. Moniammatillisessa työskentelyssä työntekijät yhdistävät taitonsa, jakavat tietoansa, saavuttavat jatkuvuutta hoitoon, koordinoivat työn suunnittelua, jakavat vastuuta työstä ja luovat mahdollisuuksia eri työalojen työntekijöille saada tietoa ja käyttää sitä asiakkaidensa hyväksi. Moniammatillinen yhteistyö käsitettä käytetään melko laajasti kuvaamaan eri alojen asiantuntijoiden yhteistyötä. Käsitettä moniammatillinen tiimi voidaan käyttää rinnakkain työskentelevistä henkilöistä, jotka työskentelevät samassa työpisteessä tekemättä varsinaisesti yhteistyötä. Moniammatillisessa yhteistyössä voidaan erottaa viisi tärkeää kohtaa. Niitä ovat asiakaslähtöisyys, verkostojen huomioiminen, eri näkökantojen ja tiedon kokoaminen yhteen, vuorovaikutteinen yhteistyö sekä rajojen ylitykset. Moniammatilliseen yhteistyöhön voidaan liittää myös englannin kielestä kaksi tarkentavaa käsitettä: interprofessional ja transprofessional. Interprofessional on lähes sama merkitykseltään kuin multiprofessional, mutta se korostaa yhteistä aikaa ja paikkaa informaation vaihdossa. Transprofessional puolestaan viittaa yhteistyöhön, jossa on mahdollista rikkoa tarkoituksen mukaisesti ammatillisia roolirajoja. Voidaan puhua myös niin sanotusta roolin vapauttamisesta, jolloin tiimissä olevat jäsenet sallivat toisten jäsenten ottaa perinteisiä roolitehtäviään. (Isoherranen 2004, 15 16.) Yksinkertaisesti määriteltynä moniammatillisuus on taitoa käyttää hyödyksi muiden tietotaitoa. Se on suunnitelmallinen vuorovaikutus-, arviointi-, ja yhdessä tekemisen prosessi, jossa osapuolten osaamista ja asiantuntemusta kunnioitetaan ja arvostetaan. Moniammatillisen yhteistyön avulla pyritään korjaamaan palvelujärjestelmässä olevan sektorijaon sekä kapea-alaisen ammattilaisuuden aiheuttamia epäkohtia. Työntekijälle monimmatillisuus mahdollistaa oman am-
20 matillisuuden päälle rakentuvan verkosto- ja vuorovaikutusasiantuntijuuden kehittymisen. Yhdessä toimiminen opettaa myös näkemään omaa ja muiden ammatillista osaamista osana toimivaa palvelujärjestelmää. Moniammatillisella työotteella voidaan mahdollistaa asiakkaille laadukkaat ja taloudellisesti tuotetut palvelut. (Järvinen & Taajamo 2008, 12 13.) Asiakastyössä moniammatillisuus on käytännössä eri alojen asiantuntijoiden työskentelyä, jossa pyritään huomioimaan asiakas kokonaisvaltaisesti. Eri alan osaajien tiedot ja taidot integroidaan asiakaslähtöisesti yhteen. (Isoherranen 2004, 14 15.) Tarvainen (2006, 11) kertoo artikkelissaan Espoon uudenmallisen perhevalmennuksen työntekijöiden olleen tyytyväisiä moniammatillisuuteen, koska silloin yhden ammattilaisen ei tarvitse osata kaikkea. Moniammatillisen tiimin työntekijöitä on kuvattu tarkemmin taulukossa numero 1. (s. 36.) Osa moniammatillisen tiimin asiantuntemuksesta saadaan kolmannelta sektorilta, esimerkiksi seurakunnasta ja Väestöliitosta. Moniammatillisuus on myös koettu haastavaksi työskentelytavaksi, koska valmennukset ovat virka-ajan ulkopuolella ja moni joutuukin oman päivätyönsä lisäksi kiertämään useassa valmennusryhmässä. 3.5 Ryhmätoiminta Tavallisimpia lapsen kehitysvaiheisiin liittyviä ryhmiä ovat perhevalmennusryhmät, isäryhmät sekä vanhempainryhmät. Nykyään neuvoloiden pienryhmätoiminta on suurimmaksi osaksi moniammatillista. (Honkanen 2008, 184 185.) Ryhmä toimintamenetelmänä edellyttää onnistuakseen monia asioita, jotka pitää ottaa huomioon ryhmää ohjatessa. Ryhmien ominaispiirteet ja tarkoitus sekä se, keitä ja missä asemassa ryhmiin osallistuvat ihmiset ovat, vaikuttavat ryhmän toimintaan. Ryhmänohjauksella saavutetaan usein parempia tuloksia kuin yksilöohjauksella (Koistinen 2007, 437.) Ryhmässä jokaisen pitää tuntea itsensä hyväksytyksi ja kunnioitetuksi. Parhaimmillaan ryhmä auttaa jäseniään tunnistamaan omia tunteitaan ja tarpeitaan sekä ryhmäkäyttäytymistään. Jäsenille muodostuu usein monenlaisia rooleja, jotka saattavat aiheuttaa klikkejä ryhmäläisten välille. Ryhmän ohjaajan täytyy-
21 kin kääntää ryhmäläisten toiminta ryhmän eduksi ja pyrkiä siihen, että asioista keskustellaan avoimesti. (Koistinen 2007, 436 437.) Jotta ryhmä voisi toimia onnistuneesti, tärkeitä seikkoja ovat muuan muassa oikeanlainen ympäristö ja tilat, ryhmän jäsenten turvallisuuden tunne, tasavertaisuus ja kiireettömyyden tunne käsiteltävissä asioissa. Ryhmän vetäjien oma innostuneisuus, heittäytyminen, persoonan rohkea käyttö ja usko omiin menetelmiinsä ovat tärkeitä asioita turvallisen ilmapiirin luomisessa ryhmään. Ohjaajat ovat tasavertaisia ihmisiä ryhmässä ja heidän tehtävänään on pitää ohjat käsissään ja johtaa keskustelua. (Hiisijärvi, Heiskanen & Blomberg 2009.) Ohjaaja tarvitsee rohkeutta ja itseluottamusta tarttua tilanteisiin. Näitä molempia saa ryhmätilanteista ja niissä koetuista onnistumisista. (Koistinen 2007, 437.) Ryhmän ohjaajan kykyyn toimia ryhmän vetäjänä vaikuttavat hänen persoonansa piirteet, hänen käsityksestä maailmasta, elämänhistoriansa ja kokemuksensa sekä tilannekohtaiset seikat kuten elämäntilanne tai sosiaalinen asema. Aitoutta pidetään ryhmänohjaajan yhtenä tärkeänä ominaisuutena. (Heiskanen & Hiisijärvi 2009.) Mitä ryhmän ohjaus sitten käytännössä on? Ryhmän ohjaus pitää sisällään samoja asioita, kuin yksilönkin ohjaaminen. Ohjauksessa on tavoitteena usein muutoksen edistäminen tunteissa, asenteissa ja käyttäytymisessä, mutta se voi olla myös kokemusten läpikäymistä ja arviointia. Keskeistä on vuorovaikutus ohjaajan ja ohjattavan välillä ja parhaimmillaan se edistää ohjattavan terveyttä sekä mahdollistaa molempien osapuolien oppimisen ja voimaantumisen. Erilaisten ryhmätilanteiden ohjaaminen on haastavaa, mutta kokemuksen karttuessa vuorovaikutustaidot kehittyvät ja monipuolistuvat ja näin ryhmän ohjaus helpottuu. (Koistinen 2007, 436 437.) Ryhmän ohjauskerta on todella tärkeä suunnitella etukäteen. Suunnittelussa täytyy ottaa huomioon ohjausmenetelmät, sisältö ja tavoitteet, joihin ryhmässä pyritään. Osallistujien kiinnostus ryhmää kohtaan on toiminnan onnistumisen kannalta merkittävä tekijä, joten ilmapiiriin ja ryhmän innostamiseen kannattaa panostaa. Usein ryhmätilanteissa on odotus siitä, että jäsenet pääsevät vaihta-
22 maan kokemuksia keskenään ja keskustelemaan. Ohjattavien mielenkiinto voikin herpaantua, jos he joutuvat kuuntelemaan vain ohjaajan yksinpuhelua. (Koistinen 2007, 435 436.) 3.6 Vertaisuus ja sosiaalinen tuki Perhevalmennusryhmässä vanhemmat saavat kokemuksia toisilta samassa tilanteessa olevilta vanhemmilta, jotka antavat vertaistukea toisilleen. Vertaisuutta koetaan jonkin yhdistävän tekijän, tässä tapauksessa raskauden ja ensimmäisen lapsen syntymän kautta. Vertaisryhmän toiminta perustuu avoimuuteen, tasa-arvoisuuteen, kunnioitukseen, jakamiseen ja vastuunottoon. (Mannerheimin Lastensuojeluliitto 2009.) Erityisesti perhevalmennuksessa ryhmistä toivotaan vanhemmille lisätukea perheen arkeen. Monet nuoret vanhemmat ovat muuttaneet Espooseen muualta eikä heillä ole omalla asuinalueellaan verkostoa, johon tukeutua perheen kasvaessa. Vertaistuki onkin ryhmissä keskeinen tavoite, ja sen toivotaan jatkuvan myös ryhmien loppumisen jälkeen. Ryhmäytymisen pitääkin onnistua heti perhevalmennuksen alussa, koska monesti eniten apua tarvitsevat vanhemmat on vaikeinta saada sitoutumaan. (Tarvainen 2006, 10 11.) Joskus ammatti-ihmisen antama tuki voidaan kokea riittämättömäksi ja samalla tilanteessa olevien ihmisten antaman tuki koetaan voimaannuttavaksi (Malin 2000, 17). Vertaisryhmätoiminnan on todettu vahvistavan vanhemmuutta ja lisäävän vanhemman itsetuntoa kasvattajana. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004). Monet vanhemmat ovat todenneet, että pelkkä toisten vanhempien läsnäolo ja tieto siitä, ettei ole yksin ongelmiensa kanssa on helpottavaa (Koistinen 2007, 437). Pienryhmätoiminta tukee vanhemmuutta sosiaalisen tuen avulla (Honkanen 2008, 184). Sosiaalinen tuki sisältää neljä vaikutusprosessia. Ensinnäkin, tuki vähentää perheessä stressitilanteiden määrää, kun esimerkiksi lastenhoitoapu, neuvot ja taloudellinen apu lievittävät arjen taakkaa. Toiseksi tuki toimii puskuri-
23 na stressaavissa tilanteissa ja auttaa osaltaan säilyttämään tyydyttävät kasvatus- ja hoitokäytännöt vaikeissakin tilanteissa. Kolmanneksi sosiaalinen tuki auttaa vanhempia kehittämään aktiivisempia selviytymiskeinoja. Neljäntenä vaikutusprosessina on sosiaalisen tuen emotionaalinen osa, joka on todettu useissa tutkimuksissa keskeiseksi hyvän vanhemmuuden ennustajaksi: on helpompi antaa hoivaa ja tukea lapselle, kun itse saa myötäelävää tukea. (Viljamaa 2003, 25 26.) Vanhemmuus on jatkuva oppimis- ja sopeutumisprosessi, jossa on paljon haasteita. Sosiaalinen tuki on merkittävässä asemassa, koska se edistää äidin ja isän suoriutumista vanhemmuuden tehtävistä. Sosiaalinen tuki käsittää virallisen palvelun (kuten neuvolat, tiedotusvälineet) sekä epäviralliset tukiverkot (esimerkiksi perheen, suvun, ystävät ja naapurit). (Viljamaa 2003, 18.) Sosiaalista tukea saadakseen henkilön on kuuluttava johonkin sosiaaliseen verkostoon (esim. perhe, ystäväpiiri tai joku muu ryhmä). Sosiaalisen tuen ydinasia on sen stressiä vähentävä vaikutus, ja sitä kautta positiiviset vaikutukset yksilön kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Sosiaalinen tuki voidaan jakaa neljään osaan: emotionaalinen tuki (välittäminen, empatia, rakkaus), käytännön apu (raha, palvelut, tavara suoranaisena apuna tarvittaessa), informatiivinen eli tiedollinen tuki (neuvot, tieto, apu ongelmien ratkaisemisessa) sekä vertailutuki (itsearvioinnin ja -arvostuksen kannalta tarpeellinen tietotuki). Tehokkain tuki saavutetaan, kun tuettavan ja tukijan elämäntilanteet ovat samankaltaiset ja he ymmärtävät toisiaan tunnepohjalta. Neuvolan olisikin tämän olettamuksen mukaan sosiaalinen verkko, jossa samantapaisessa elämäntilanteessa olevat lapsiperheet voivat kohdata ja antaa toisilleen tukea. (Viljamaa 2003, 24 25.) Valmennuksen tärkeä piirre on se, että vanhemmille välittyisi tunne siitä, etteivät he ole yksin kasvatustehtävänsä kanssa: Kun ongelmia tulee eteen tai jotain yllättävää nousee esiin neuvolan seurannassa, ovat ammattilaiset tukemassa perhettä. Lapsen syntymä saattaa monesti olla kriisi tai ainakin iso muutos, johon perhevalmennus auttaa vanhempia varautumaan. Tällöin valmennus toimii myös ennaltaehkäisevänä mielenterveystyönä. (Tarvainen 2006, 11 12.)
24 4 UUSI PERHEVALMENNUSMALLI JA SEN TAUSTAT 4.1 Perhe -hanke Espoon uudenlainen perhevalmennusmalli kehittyi osana valtakunnallista Perhe -hanketta. Vuosina 2002 ja 2003 valtioneuvosto vahvisti päätöksissään periaatteet, joilla terveydenhuoltoa ja sosiaalialaa kehitetään vuoteen 2007 asti valtakunnallisesti jatkuvilla hankkeilla. Yhteisinä kehittämisalueina pidettiin lasten, nuorten ja perheiden palveluita. Valtioneuvosto totesi periaatepäätöksessä 2.10.2003, että sosiaalialan tulevaisuuden turvaamiseksi perheiden välistä vertaistukea vahvistetaan ja perheiden tarpeista lähtevää perhekeskustoimintaa kehitetään. Sosiaali- ja terveysministeriö käynnisti yhdessä Stakesin (sosiaalija terveysalan tutkimuskeskus), Opetushallituksen, Suomen kuntaliiton, Mannerheimin lastensuojeluliiton, Lastensuojelun keskusliiton, Suomen vanhempainliiton ja Suomen evankelisluterilaisen kirkkohallituksen kanssa perhepalvelujen kumppanuusohjelman. Sen tavoitteena oli uudistaa lapsiperheiden ja lasten peruspalveluiden toimintakulttuuria ja -tapoja. Myös vanhemmuuden vahvistaminen ja perheiden hyvinvoinnin lisääminen oli tärkeä tavoite. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005. 11.) Perhepalvelujen kumppanuusohjelman avulla toteutettiin valtakunnallisten kansallisten sosiaalialan kehittämishankkeiden ja kansallisen terveydenhuollon yhteistä lapsiperheiden verkostoimista ja yhteistyörakenteiden uudistamista koskevaa Perhe-hanketta. Perhepalveluiden kumppanuusohjelma on strateginen asiakirja, johon liitettiin konkreettinen toteutussuunnitelma. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005, 23.) Perhe -hanketta toteutetaan paikallisella, alueellisella ja valtakunnallisella tasolla. Sen tavoitteena on saada aikaan pysyviä perhekeskuksia tai perhepalveluverkostoja edistämällä palveluiden, järjestöjen, perheiden, seurakuntien ja muiden toimijoiden kumppanuutta ja perhepalveluiden verkostoitumista. Myös perhelähtöistä toimintatapaa lasten ja perheiden palveluissa sekä perheiden osallisuutta ja keskinäistä vertaistukea halutaan edistää. Tarkoituksena hankkeella
25 on synnyttää rakenteita, jotka mahdollistavat moniammatilliset, ennaltaehkäisevät ja matalan kynnyksen työmuodot. Perhekeskukset perustuvat yhteistyöhön perheiden itsensä, peruspalvelujen, järjestöjen, vapaaehtoistoimijoiden, seurakuntien ja muiden toimijoiden välillä. Perhe -hanke toteutettiin vuosina 2005 2007. (Sosiaaliportti 2009.) 4.2 Perhekeskus kumppanina -hanke Perhekeskusmalli sai alkunsa, kun Espoossa heräsi kiinnostus Ruotsin Leksandin perhekeskusten kehittämisestä. Siellä perhekeskukset rakentuvat muun muassa avoimen päiväkodin muodostamalle toiminnan perustalle, johon liittyvät neuvola ja sosiaalitoimen tukipalvelut. Tämän perhekeskusmallin pohjana on vanhempainkasvatus, joka alkaa perhevalmennuksen vertaisryhmätapaamisista esikoistaan odottaville perheille. (Ruotsalainen ym. 2008, 9.) Suomessa Leksandin mallia vastaavan perhekeskusmallin rakentaminen alkoi Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) ja Espoon kaupungin yhteistyöllä vuonna 2002, jolloin ensimmäiset sopimukset yhteistyöstä tehtiin. Käytännön kehittämistyö alkoi vuonna 2003, ja Espoon perhekeskusprojekti käynnistettiin kaupungin omana kehittämishankkeena. Etelä-Suomen lääninhallitus myönsi Espoon kaupungille valtionavustuksen, ja Diak sai rahoituspäätöksen Rahaautomaattiyhdistykseltä (RAY) vuosille 2003 2005. Yhteistyötä alettiin toteuttaa niin, että kaupunki vastasi varsinaisesta perhekeskustoiminnasta ja Diak koulutuksesta sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnasta. Päämääränä oli edistää lapsen ja koko perheen hyvinvointia vahvistamalla vanhemmuutta. Tavoitteeksi asetettiin moniammatillisen toiminnan kehittäminen ja kehittämiskohteeksi valittiin moniammatillisesti toteutettu, laajennettu perhevalmennus esikoistaan odottaville perheille. (Ruotsalainen ym. 2008, 10.) Hankkeen nimeksi annettiin Perhekeskus kumppanina ja se on osa valtakunnallista, vanhemmuutta tukevaa perhekeskustoimintaa kehittävää Perhe -hanketta (Ruotsalainen ym. 2008, 3).
26 Laajennetussa perhevalmennusmallissa valmennuskertoja lisättiin sekä ennen että jälkeen synnytyksen ja toiminta toteutettiin moniammatillisesti. Syntyi niin sanottu 6+6 -malli, jossa kertoja ennen ja jälkeen synnytyksen on kuusi. Myös isät otettiin huomioon tasavertaisina, ja oleellista oli, että perhevalmennuskerrat toteutettiin vertaisryhmissä. Malli perustui vanhempien ja moniammatillisten tiimien antamaan palautteeseen, perhekeskushankkeen tavoitteisiin sekä ehdotuksiin alueellisen perhevalmennuksen laajentamisryhmien taholta. (Ruotsalainen ym. 2008, 10.) 4.2.1 Hankkeen tavoitteet, kehittämiskohteet ja odotetut tulokset Tavoitteena Perhekeskus kumppanina -hankkeella oli koko perheen hyvinvoinnin edistäminen. Tavoite sisältää muun muassa perheiden välisen vertaistuen lisääntymistä ja verkostojen syntymisen vahvistumista, vanhemmuuden vahvistumista, isien tasavertaistamista, ennaltaehkäisevän, moniammatillisen toimintakulttuurin ja työtavan kehittymistä sosiaali- ja terveystoimessa sekä muiden perhepalveluita tuottavien toimijoiden keskuudessa. Kehittämiskohteena oli laajennetun moniammatillisen perhevalmennusmallin kehittäminen saadun palautteen pohjalta, käytössä olevien ennaltaehkäisevien työmuotojen kartoittaminen perheiden elämän siirtymävaiheissa sekä kumppanuuden lujittaminen kaikkien osapuolten välillä. (Ruotsalainen ym. 2008, 13.) Odotettuja työtuloksia asiakkaan näkökulmasta olivat palvelujärjestelmän tutuksi tuleminen, vanhemmuuden vahvistuminen sekä arjessa selviytymisen helpottuminen. Organisaation näkökulmasta oli tärkeää moniammatillisen työn kehittyminen sekä uuden perhetyömallin valmistuminen ja kehittyminen. Työntekijän näkökulma on opinnäytetyössämme esillä, joten odotetut tulokset heidän näkökulmastaan ovat tärkeitä. Työntekijät odottivat perhekeskushankkeen tuloksina osaamisen lisääntymistä perheiden kanssa tehtävän työn, ryhmänohjaustaitojen sekä neuvolan ja perhetyön osalta koulutuksen ja vastavuoroisen oppimisen avulla. (Ruotsalainen ym. 2008, 13.)
27 4.2.2 Pilottimalli ja uuden mallin kehittyminen Espoon kaupungin ja Diakonia-ammattikorkeakoulun kumppanuushanke lähti käyntiin vuonna 2003 viidellä pilottialueella Espoossa: Espoon keskuksessa, Espoonlahdessa, Leppävaarassa, Matinkylä-Olarin alueella ja Tapiolassa. Perhevalmennuksen pilottimalli koostui kuudesta tapaamisesta ennen ja jälkeen vauvan syntymän. Ensimmäistä lastaan odottavat vanhemmat kokoontuivat kahden viikon välein ennen synnytystä ja noin kahden kuukauden välein synnytyksen jälkeen. Ohjaajina valmennuksessa toimivat perhekeskuksen moniammatillisen työntekijätiimin jäsenet kuten terveydenhoitajat, psykologit, lastentarhanopettajat, perheneuvojat, fysioterapeutit, hammashuoltajat ja puheterapeutit sekä kolmannen sektorin yhteistyökumppanit. Ensimmäiset perhevalmennuskerrat käynnistyivät maaliskuussa 2004. Hankkeen aikana kullakin alueella toteutettiin valmennusohjelma kolme kertaa, jolloin viimeisin valmennussarja käynnistyi maaliskuussa 2005. (Pietilä-Hella & Viinikka 2006, 15 16.) Perhevalmennuksen pilottimallia kehitettiin edelleen vuoden 2005 aikana, vaikka se sai osallistuneilta vanhemmilta paljon positiivista palautetta. Työntekijät toivoivat mallin jäävän käyttöön, erityisesti moniammatillisen työn kannalta. Todettiin, että pilottimalli oli resurssien kannalta liian raskas toteuttaa, joten mallia tuli kehittää edelleen ja uudessa versiossa tapaamiskertoja jäi pois yksi ennen ja yksi jälkeen synnytyksen. Aihealueiksi muotoutuivat parisuhteen vahvistaminen, isien mahdollisuus kokoontua keskenään ennen ja jälkeen synnytyksen miestyöntekijän johdolla, varhaiseen vuorovaikutukseen ja päivähoidon järjestämiseen liittyvät kysymykset, fysioterapian toteuttaminen terveysasemilla, synnytyssairaalaan tutustuminen ja ohjaus ja neuvonta alueen vertais- ja teemaryhmistä. (Pietilä-Hella & Viinikka 2006, 30 33.) Keskeisenä kehittämisen kohteena Perhekeskus kumppanina -hankkeessa oli perhevalmennusmallin kehittäminen työntekijöiltä ja asiakkailta saadun palautteen pohjalta. Perhevalmennus on tarkoitettu ensimmäistä lastaan odottaville, ja tarjoaa vertaistukea samassa elämäntilanteessa oleville. Perinteisesti perhevalmennusta ovat ohjanneet terveydenhoitajat omien asiakkaidensa kanssa, mutta nyt valmennusryhmään kutsutaan 12 tulevaa vanhempaa lasketun synny-
28 tysajan mukaan. Jokaiselle valmennuskerralle on suunniteltu sisältö, ja ohjaus toteutetaan moniammatillisesti, parhaan mahdollisen ammattitaidon puitteissa. Monitoimijaisesta yhteistyöstä on ollut hyötyä paitsi perheille, mutta myös työntekijöille eri toimijat ja toimipaikat ovat tulleet tutummiksi ja sen myötä myös palveluohjaus on parantunut. (Ruotsalainen ym. 2008, 34 35.) 4.2.3 Uuden mallin rakenne Uuteen malliin vakiintui viisi tapaamiskertaa ennen ja jälkeen synnytyksen. Lisäksi vakiinnutettiin alueelliset parisuhdeillat kaksi kertaa lukukaudessa, jotka toimisivat ennaltaehkäisevänä työtapana ja mahdollisuutena ratkaista jo syntyneitä ristiriitoja parisuhteessa. Isien tapaamisia muiden isien kanssa pidettiin tärkeinä ja uuteen malliin sisällytettiin isien tapaamiset miesvetäjän johdolla kerroilla E2 ja J1. (Pietilä-Hella & Viinikka 2006, 31.) Pilottimallin aikana kävi ilmi, että monet äideistä pohtivat päivähoitoon liittyviä asioita jo ennen vauvan syntymää, joten jatkossa E4 kerralla käsiteltäisiin varhaisen kiintymyssuhteen kehittymistä, kokopäivähoidon erilaisia vaihtoehtoja ja kotona hoitamista. Erillinen fysioterapian ohjauskerta suunniteltiin toteutettavaksi terveysasemien fysioterapia tiloissa ja sen aikana keskusteltaisiin lantionpohjalihasten vahvistamisesta, raskausajan liikunnasta ja rentoutuksesta. Oleellinen osa perhevalmennusta on myös synnytyssairaalaan tutustuminen, joka toteutuu myös uudessa valmennuksessa. Myös vertaistoiminnan ja muiden alueellisten toimijoiden mukana oloa pidettiin tärkeänä ja ne toteutuvat uudessa mallissa synnytyksen jälkeisillä kerroilla. (Pietilä-Hella & Viinikka 2006, 32 33.)
29 5 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 5.1 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymykset Opinnäytetyön aihetta miettiessämme meitä molempia kiinnostivat lapsille ja perheille tarjottavat palvelut. Opinnoissamme olemme molemmat suuntautuneet varhaiskasvatusikäisten lasten ja perheiden kanssa toimimiseen ja saamme lastentarhanopettajan kelpoisuuden. Kuulimme Espoon uudenlaista perhevalmennusmallia käsittelevästä aiheesta opinnäytetyötä ohjaavilta opettajiltamme ja kiinnostuimme perheiden hyväksi tehtävästä moniammatillisesta toiminnasta. Tutkimuslupaa opinnäytetyöllemme haimme Espoon kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnalta tammikuussa 2009. Tutkimuslupa myönnettiin meille maaliskuussa 2009. Tämän opinnäytetyön tavoitteena on kartoittaa työntekijöiden kokemuksia Espoon uudenlaisesta perhevalmennusmallista keväällä 2007. Tutkimme työntekijöiden kokemuksia perhevalmennuksen toteutuksesta, aiheiden käsittelyn ajankohtaisuudesta, valmennuskertojen lukumäärästä ja ryhmien ohjaamisesta. Tämän tavoitteen pohjalta asetimme seuraavat tutkimuskysymykset: 1) Minkälaisia kokemuksia työntekijöillä oli perhevalmennusryhmien ohjaamisesta? 2) Minkälaisia kokemuksia työntekijöillä oli perhevalmennusmallin rakenteesta ja toteuttamismahdollisuuksista? 3) Miten työntekijät kehittäisivät perhevalmennuksen ohjaamista, rakennetta ja toteuttamismahdollisuuksia?
30 5.2 Tutkimuksen metodologiset lähtökohdat Tutkimus on ongelmanratkaisua. Teoreettinen viitekehys sekä tutkimuskysymysten asettelu ohjaavat aineiston ja tutkimusmenetelmien valintaa. Samaa asiaa voidaan tutkia monin erilaisin menetelmin, mutta tutkimusasetelma täytyy kehittää sellaiseksi, että siitä saadaan vastaukset asetettuihin kysymyksiin. (Alkula, Pöntinen & Ylöstalo 1994, 15.) Opinnäytetyömme perustuu pääasiassa kvantitatiiviseen lähestymistapaan, koska saamamme aineisto sisältää suurimmaksi osaksi määrällisiä kysymyksiä. Työssämme on kuitenkin nähtävissä myös kvalitatiivisen eli laadullisen tutkimuksen elementtejä. Avointen kysymysten analysointiin käytämme sisällönanalyysia viitekehyksenä, jonka avulla luokittelimme vastaukset. Sisällön analyysia käytettäessä pyritään kokoamaan tutkimuksen aihe tiiviiseen muotoon, mutta järjestämisen jälkeen on edessä vielä johtopäätösten teko (Tuomi & Sarajärvi 2006, 105). Laadullisessa tutkimuksessa pyritään kohteen kokonaisvaltaiseen tutkimiseen sekä tosiasioiden paljastamiseen ja löytämiseen (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2004, 152). Sisällönanalyysin lisäksi käytimme osaa avoimia kysymyksiä analysoidessamme sisällön erittelyä ja luokittelua. Sisällön erittelyllä tarkoitetaan aineiston analyysia, jossa tekstin sisältöä kuvataan kvantitatiivisesti (Tuomi & Sarajärvi 2006, 107). Kvantitatiivisen tutkimuksen perusedellytyksenä on tutkia aineistoja numeerisesti. Tutkijan tehtävänä on tulkita ja ymmärtää matemaattisesti saatuja tuloksia. (Valli 2001, 9.) Opinnäytetyössämme taulukoimme aineiston SPSS 16.0 - ohjelman avulla ja avaamme tuloksia niin taulukoiden ja kuvioiden avulla kuin sanallisesti. Kvantitatiivista tutkimusta käytetään melko paljon sosiaali- ja yhteiskuntatieteissä. Keskeisiä piirteitä kvantitatiivisessa tutkimuksessa ovat johtopäätökset aiemmista tutkimuksista ja käsitteiden määrittely. On myös tärkeää, että aineiston keruu on suunniteltu niin, että havainnointiaineisto soveltuu numeeriseen eli määrälliseen mittaamiseen. Keskeistä on myös aineiston muuttujien muodostaminen taulukkomuotoon ja aineiston saattaminen tilastollisesti käsiteltävään
31 muotoon. Päätelmät täytyy tehdä havaintoaineiston tilastolliseen analysointiin perustaen, joka tarkoittaa muun muassa tulosten kuvailua taulukoiden avulla. (Hirsjärvi ym. 2004, 130 131.) Opinnäytetyömme aineisto antaa hyvän mahdollisuuden kvantitatiiviseen analyysiin, koska suurin osa kysymyksistä on määrällisiä ja näin ollen taulukoitavissa. 5.3 Aineiston keruu Tavallisimmin tutkija kerää itse tutkimusaineistonsa, mutta tutkijalle on mahdollista saada käyttöönsä myös muiden keräämää aineistoa, jota kutsutaan tällöin sekundaariaineistoksi. Esimerkkejä valmiista aineistoista ovat esimerkiksi tilastot, arkistot ja aikaisempien tutkimusten tuottamat materiaalit. (Hirsjärvi, Remes, Sajavaara 2004, 175 178.) Tutkimusaineistomme on sekundääriaineisto, joka koostuu täytettyinä toimitetuista kyselylomakkeista, joita oli yhteensä 112. Kaikkia näistä lomakkeista emme pystyneet tutkimuksessa hyödyntämään, vaan jouduimme jättämään kolme lomaketta otannan ulkopuolelle. Syynä oli, että yksi kyselylomakkeista oli perhevalmennukseen osallistuneen vanhemman täyttämä, toinen oli kopio ja kolmannesta puuttui toinen sivu. Tutkimassamme kyselylomakkeessa on Hirsjärven ym. (2004, 187 189) määrittämät kolme kysymysmuotoa: avoimet kysymykset, monivalintakysymykset sekä asteikkoihin eli skaaloihin perustuvat kysymykset. Alkuperäistä lomakemäärää emme saaneet tietoomme selvitysyrityksistämme huolimatta. Tutkimuksemme on niin sanottu survey-tutkimus, jonka yleisin aineistonkeruumenetelmä on kysely. Kyselyssä aineisto kerätään standardoidusti eli samalla tavalla kaikilta vastaajilta ja vastaajat muodostavat otoksen tietystä perusjoukosta. Kyselytutkimuksen kiistattomina etuina pidetään mahdollisuutta kerätä suuri tutkimusaineisto ja analysoida se nopeasti. Tämä säästää tutkijan aikaa ja vaivaa. Haittoina ovat muun muassa väärinymmärrysten mahdollisuus, vastaajien huolellisuus, vastausten pinnallisuus ja vastausten kato. (Hirsjärvi ym. 2004, 182 184.)
32 Kysely toteutettiin Perhekeskus kumppanina -hankkeessa ja kyselylomakkeen laati hankkeessa toiminut työryhmä. Kyselylomakkeiden täyttö tapahtui kevään 2007 aikana ja meille ne toimitettiin saman vuoden kesänä. Aineisto sisältää kvantitatiivisten kysymysten lisäksi muutamia avoimia tarkentavia kysymyksiä, joiden analysoimisessa käytimme elementtejä kvalitatiivisesta eli laadullisesta tutkimustavasta. Tuomen ja Sarajärven mukaan (2006, 68) laadullista ja määrällistä tutkimusta voidaan perustellusti käyttää hyödyksi samassa tutkimuksessa ja ne eivät ole toisiaan poissulkevia tutkimusmetodeja. Mielestämme kyselylomakkeen rakenteessa oli kritisoitavaa, kuten esille toivat opinnäytetyössään myös Järvinen, Mäntyniemi ja Sorsa (2008, 63). Kyselylomakkeen laatiminen ei ole helppo tehtävä, mutta siihen liittyy monia etuja kuten lomakkeiden nopea käsittely ja vastausten yhdenmukaisuus (Holopainen & Pulkkinen 2003, 39). Tarkempaa tarkastelua kyselylomakkeesta tuomme esiin työmme pohdintaosiossa. 5.4 Aineiston analyysi Kvantitatiivisen aineiston analysoinnissa käytimme SPSS 16.0 -ohjelmaa, jonka avulla muodostimme lomakkeista saaduista numeerisista tiedoista taulukoita ja kuvioita tutkimustulosten esittämiseksi. Tulkitsimme niistä saatuja tietoja, joiden avulla esitämme havaintoja työssämme. Avoimet kysymykset käsittelimme käyttäen viitekehyksenä sisällön analyysiä, jonka avulla luokittelimme vastauksia tutkimuskysymystemme valossa. Kvalitatiivisten kysymysten analyysissä käytettiin apuna luokittelua. Vastauksissa, jotka käsittelivät kommentteja ja kehittämisehdotuksia perhevalmennuksesta laskimme sisällön erittelyä apuna käyttäen, kuinka monta vastaajaa oli ylipäänsä vastannut tähän kysymykseen. Näin oli helpompi saada vastausten kokonaisprosentti, jonka jälkeen jaoimme vastauksia omiin luokkiinsa. Jaoimme saadut vastaukset yhdeksään luokkaan, joita olivat: Vanhempien sitouttaminen ryhmän toimintaan, valmennuskertojen sisältö, työntekijöiden resurssit, materiaalit/tila, tapaamiskertojen määrä, J-kertojen välit, isäryhmä, ryhmien koko sekä
33 muut, joka sisältää ne palautteet, joita ei ole kuin muutama ja jotka eivät liity mihinkään näistä. Työtämme ajatellen sivuutamme luokista isäryhmän sekä muutaman muut -luokkaan kuuluvista vastauksista siksi, etteivät ne ole tutkimuskysymyksemme huomioiden relevantteja.
34 6 TULOKSET 6.1 Taustatiedot Tutkimusalueita oli yhteensä viisi: Espoon keskus, Tapiola, Matinkylä-Olari, Leppävaara ja Espoonlahti. Suurin osa vastaajista eli 42 henkilöä osallistui perhevalmennukseen Espoon keskuksessa. Toiseksi eniten osallistujia oli Tapiolassa, yhteensä 22 henkilöä. Espoonlahdessa vastaajia oli 15, Leppävaarassa 13 ja Matinkylä-Olarin alueella 12. Lisäksi viisi vastaajista oli osallistunut valmennukseen useammalla kuin yhdellä alueella, joten loimme kuudennen luokan Muu. Vastaajista 98 oli naisia ja kahdeksan miehiä. Kolme vastaajaa ei paljastanut sukupuoltaan. Valmennukseen osallistui paljon eri ammattiryhmien edustajia ja ammatteja mainittiin yhteensä 15. Perhevalmennus toteutettiin siis moniammatillisesti. Kuten Isoherranen (2004, 14 15) toteaa, asiakastyössä moniammatillisuus on käytännössä eri alojen asiantuntijoiden työskentelyä, jossa eri alan osaajien tiedot ja taidot integroidaan asiakaslähtöisesti yhteen. Tutkimustulostemme analysoinnin helpottamiseksi ryhmittelimme ammatit seitsemään luokkaan oheisen taulukon mukaisesti. Liitimme samaan ryhmään terveysalan ammattilaiset, mutta fysio- ja puheterapeutit erotimme omaksi ryhmäksi. Yhden ryhmän muodostavat erilaiset ohjaajat ja vetäjät sekä perhetyöntekijät. Hammashoidon ammattilaiset muodostavat oman ryhmänsä samoin kuin päivähoidon ammattilaiset. Terveysalan ammattilaisia osallistui valmennukseen selkeästi eniten eli 51 henkilöä ja toiseksi eniten oli erilaisia ohjaajia, perhetyöntekijöitä ja vetäjiä. Luokka seurakunnan työntekijät sisältää papit ja diakoniatyöntekijät. Seuraavassa taulukossa 1. on nähtävissä kaikki ammattiryhmät lukumäärineen.
35 Taulukko 1. Ammatti Frekvenssi Prosentti Seurakunnan työntekijät 3 2,8 Terveydenhoitaja Sairaanhoitaja Terveydenhoitaja- 51 46,8 Kätilö Hammashoitaja Suuhygienisti 7 6,4 Lastentarhanopettaja Lastenhoitaja 6 5,5 Fysioterapeutti Puheterapeutti 17 15,6 Perhetyöntekijä Ohjaaja Vetäjä 21 19,3 Psykologi 4 3,7 Yhteensä 109 100,0 Vastaajien työkokemus lapsiperheiden kanssa vaihteli suuresti. Kuudella henkilöllä ei ollut kokemusta lapsiperheiden kanssa tehtävästä työstä ja enimmillään kokemusta oli 34 vuotta. Jaoimme työkokemuksen viiteen luokkaan, jotta sitä olisi helpompi hahmottaa. Ensimmäinen luokka kuvastaa kokemusvuosia 0 1, toinen 2 5, kolmas 6 10, neljäs 11 20 ja viides 21 35. Koska työntekijöitä, jotka eivät vastanneet kysymykseen, oli runsaasti, loimme kuudennen luokan, joka kuvastaa tyhjiä vastauksia. Noin 45 % kyselyyn vastanneista työntekijöistä oli työkokemusta lapsiperheiden kanssa tehtävästä työstä yli kymmenen vuotta. (taulukko 2.) 0 1 Taulukko 2. Vuotta Frekvenssi Prosentti Kumulatiivinen prosentti 7 6,4 6,4 2 5 16 14,7 21,1 6 10 11 20 22 20,2 41,3 24 22,0 63,3 21 35 23 21,1 84,4 Tyhjiä 17 15,6 100,0 Yhteensä 109 100,0
36 6.2 Työntekijöiden kokemukset ryhmien ohjaamisesta Kyselyn perusteella ryhmien ohjaamiseen liittyvinä asioina nousivat esille muun muassa kokemukset sisältöjen ja menetelmien hallinnasta, ryhmän koon vaikutus ohjaukseen, vanhempien aktiivisuus ja ryhmän ilmapiiri. 6.2.1 Työntekijöiden kokemukset menetelmien ja sisältöjen hallinnasta Kuvio 1. 63 % työntekijöistä oli melko samaa mieltä siitä, että koki hallitsevansa sisällöt hyvin. Täysin samaa mieltä väittämästä oli 25 % vastaajista. 1 % vastaajista oli melko eri mieltä asiasta, mutta kukaan vastaajista ei ollut täysin eri mieltä. Kyselyyn vastanneilla työntekijöillä oli suurimmalla osalla yli viisi vuotta kokemusta lapsiperheiden kanssa tehtävästä työstä, joten sisältöjen hallinta oli suhteellisen sujuvaa.
37 Kuvio 2. Ryhmän ohjaukseen liittyvät toiminnalliset menetelmät aiheuttivat hieman enemmän erilaisia mielipiteitä. 49 % työntekijöistä oli melko samaa mieltä siitä, että hallitsi toiminnalliset menetelmät hyvin. 6 % vastaajista oli kysymyksestä melko eri mieltä eikä kukaan vastaajista ollut täysin eri mieltä väittämästä. Suhteellisen suuri joukko vastaajista eli 23 % oli valinnut vaihtoehdon en samaa eikä eri mieltä, joka viittaisi heidän epävarmuuteensa toiminnallisten menetelmien vetämisessä. Kuvio 3.
38 Yleisesti 51 % työntekijöistä oli melko samaa mieltä siitä, että koki ryhmänohjauksen olevan sujuvaa. Kukaan vastaajista ei valinnut vaihtoehtoa melko eri mieltä, toisaalta vastaajista 31 % valitsi vaihtoehdon en samaa enkä eri mieltä. Eräissä kommenteissa mainittiin siitä, että lisäkoulutukselle olisi tarvetta ja että toiminnallisten menetelmien ohjaaminen ei välttämättä kaikilta työntekijöistä onnistu sujuvasti tai ole luontevaa. Kuitenkin 17 % vastaajista oli täysin samaa mieltä väitteestä. 6.2.2 Ryhmäkoon vaikutus toimintaan Vastaajista 83 henkilöä oli sitä mieltä, että ryhmäkoko oli sopiva. Sen sijaan 20 henkilöä oli eri mieltä ja kuusi henkilöä ei vastannut kysymykseen. Useat kyselyyn vastanneista eivät olleet kirjoittaneet ryhmäkoon avoimeen kohtaa mitään. Mainittiin myös, että ryhmäkoko vaihteli paljon ja synnytyksen jälkeisillä kerroilla osallistujamäärä pieneni. Joidenkin mielestä ryhmäkoko oli sopiva, koska kaikki vanhemmat eivät olleet paikalla. Kyselyyn vastanneiden työntekijöiden omia ehdotuksia löytyi paljon, joita olivat muun muassa: 10 henkilöä, 12 16 henkilöä, 8 10 perhettä ja 5 7 perhettä. Yleisesti osallistujia toivottiin olevan alle kaksikymmentä ja yli kymmenen. Pienempi ryhmä olisi tietenkin kivempi, mutta itse en ainakaan halua olla joka viikko ryhmää vetämässä. Ryhmäkoko on vaihdellut paljon (3 8 perhettä). Kahdeksan perhettä on sopiva. 20 henkilöä ehdoton maksimi. Kommentteja ryhmäkoosta tuli jonkun verran. Suoranaisesti ryhmäkokoa kommentoivia vastauksia tuli kaksi, mutta suuremmaksi kysymykseksi nousi vanhempien sitouttaminen ryhmään, joka vaikuttaa myös ryhmäkokoon. Osa työntekijöistä koki turhauttavana sen, että mukaan ilmoittautuneet vanhemmat eivät kuitenkaan osallistuneet kerroille. Kertojen valmistelu koettiin näin turhauttavana, vaikka pienempää ryhmää olikin mukavampi vetää. Erityisesti synnytyksen jälkeisillä kerroilla osallistujamäärä väheni vastanneiden mielestä ja se saikin
39 miettimään kysymystä, millä vanhemmat saataisiin sitoutumaan ryhmän toimintaan? 6.2.3 Ryhmän ilmapiiri ja vanhempien aktiivisuus Kuvio 4. Lähes kaikki vastaajat olivat jollain tasolla tyytyväisiä valmennusryhmien ilmapiiriin. 51 % työntekijöistä oli melko samaa mieltä siitä, että valmennusryhmän ilmapiiri oli hyvä eikä kukaan vastaajista ollut täysin eri mieltä kysymyksestä. Kyselyyn vastanneista työntekijöistä täysin samaa mieltä väittämän kanssa oli 34 %.
40 Kuvio 5. 51 % työntekijöistä oli melko samaa mieltä siitä, että vanhempien osallistuminen oli aktiivista ja täysin samaa mieltä olevia vastaajia oli 21 % ja saman verran vastaajia oli valinnut vaihtoehdon en samaa enkä eri mieltä. Noin 1 % vastaajista oli täysin eri mieltä väittämän kanssa. Vanhempien aktiivisuuden tasoa tutkittaessa tulee ottaa huomioon heidän mahdollisuutensa osallistua esimerkiksi luentotyyppiseen perhevalmennusosioon. Lisäksi voidaan pohtia sitä, vaikuttiko äitien laskettujen aikojen suuri hajonta aktiivisuuteen siten, että jotkut ryhmään osallistuneet eivät kokeneet aihetta niin ajankohtaiseksi ja olivat siten hiljaisempia.
41 6.3 Työntekijöiden kokemukset perhevalmennusmallin rakenteesta ja toteuttamismahdollisuuksista Kyselyn perusteella perhevalmennuksen rakenteeseen ja toteuttamismahdollisuuksiin liittyvinä asioina nousivat esille muun muassa valmennuskertojen lukumäärä, aiheiden käsittelyn ajankohtaisuus, omaan osioon käytetty aika, ryhmän kokoontumisaika sekä tilat ja käytetyt työvälineet. 6.3.1 Valmennuskertojen lukumäärä 59 % eli 64 henkilöä oli sitä mieltä, että valmennuskertojen lukumäärä oli sopiva. Eri mieltä oli 23 henkilöä ja 20 % vastaajista jätti vastaamatta kysymykseen. Yhteensä liian monta kertaa! (Fysioterapeutti, osallistui erilliseen fysioterapiaosuuteen) Neljä valmennuskertaa (E) ja J-kertoja 2 ( 3) (Terveydenhoitaja, osallistui E1 E5) Eräs vastaajista oli kommentoinut kertojen määrää sopivaksi. Toisen mielestä taas kertoja ennen synnytystä olisi voinut olla yksi lisää, sillä näin aikaa jäisi enemmän asioiden käsittelyyn. Valmennuskertojen lukumäärästä ei siis ollut yhteistä linjausta, vaan myös ehdotukset vaihtelivat vastaajakohtaisesti. Kuitenkin suurin osa eli 59 % piti kertojen lukumäärää sopivana. 6.3.2 Valmennuksen ajankohtaisuus Yleisesti ottaen aiheiden käsittelyn ajankohtaisuuteen oltiin tyytyväisiä ja 81 % prosenttia vastaajista kertoi ajankohdan olevan hyvä. Kahdeksan vastaajaa ei kommentoinut kysymystä. Erityisesti puheterapeutit olivat tyytyväisiä valmennuksen ajankohtaan silloin, kun se ajoittui J3 J4 kerroille, jolloin vauva oli noin 6 9 kuukauden ikäinen. Tällöin kielen kehityksestä oli erittäin ajankohtaista kertoa vanhemmille. Eräs puheterapeuteista kommentoikin osallistuttuaan E5 ker-
42 ralle, että vanhempien olisi helpompi miettiä asioita, kun vauva olisi jo konkreettisesti läsnä. Ajankohtaisuuteen tyytyväiset vastaajat kommentoivat vastauksiaan seuraavasti: E1-kerta on sopiva vanhemmuuden teemojen käsittelyyn. Isillä on vielä aikaa mietiskellä asioita ennen syntymää. (Isäryhmän vetäjä, osallistui E1) Varhainen vuorovaikutus vasta E5:llä ja lapsivuodeaika E3:lla. (Terveydenhoitaja, osallistui E1 3, E5) Vauvatanssi ja hieronta olisi hyödyksi jo aiemmin kuin J2-ikäisille, joista osa lähenteli jo puolta ikävuotta. (Lastenhoitaja, J2 3) Vastaajat, jotka eivät olleet tyytyväisiä aiheiden käsittelyn ajankohtaisuuteen, kommentoivat vastauksiaan näin: Mielestäni sopivampi aika puheterapiaosuudelle olisi lähempänä 1 vuotta. (Ohjaaja, osallistui J3) Voisi alkaa vasta raskausviikolla 30. (Terveydenhoitaja, osallistui E1 5) Ryhmässä raskauden eri vaiheissa olevia pareja. Hajonta oli suuri raskausviikoista 22 aina 30 asti. Joillekin pareille aiheiden käsittely oli liian aikaista. (Terveydenhoitaja, osallistui E2 3) Raskauden aikainen hyvinvointi voisi olla aikaisemmin. (Terveydenhoitaja, osallistui E1 4) Pitäisi olla lähempänä synnytystä. (Terveydenhoitaja, osallistui E1 2, E5) Kielen kehitys ja vuorovaikutus olisi parempi ehkä J2 ja päivähoito J3 kerralla. (Lastentarhanopettaja, osallistui J2 3) Vastaajat, jotka olivat valinneet molemmat tai eivät kumpaakaan vaihtoehtoa perustelivat valintaansa esimerkiksi kertomalla: Ennen synnytystä muut asiat tuntuvat olevan pinnalla. Ei mietitä vuorovaikutusta. Toisaalta jälkeen kerrat voivat olla liian myöhään. Pitäisi ehkä E5 kerralla. (Psykologi, osallistui E5) Raskausajanasiat liian myöhään. (Terveydenhoitaja, osallistui E1 2, E5)
43 Ensimmäinen kerta liian aikaisin, kerrat tiheämmällä aikavälillä. (Terveydenhoitaja, osallistui E1 2, E5) Tutustumiskerran jälkeen isäkerta oli heti seuraavan kerran jälkeen. Olisi ollut parempi, että isäkerta olisi ollut synnytyskerran jälkeen. (Terveydenhoitaja, osallistui E1 4, J1, J5) 6.3.3 Käytetyt työvälineet, työtavat ja tilat Työskentelytapoja oli yleisesti käytetty todella monipuolisesti. 63 henkilöä käytti apunaan alustusta tai kalvoja. 69 vastaajaa valitsi yhdeksi työskentelytavaksi yhdessä toimimisen. Videoita tai dvd:tä näytti 54 vastaajaa ja keskustelua osallistujien kanssa käyttivät lähes kaikki vastaajista eli 105 henkilöä. Vaihtoehtona oli myös kertoa itse käyttämistään työskentelytavoista. Listatuista työskentelytavoista monet olivat käyttäneet useampia sekä lisäksi tuli vielä monta muuta työskentelytapaa. Työskentelytavoista suosituimmat olivat vauvaperhevierailu, josta tulevat perheet saivat vertaistukea, kirje tulevalle vauvalle, rentoutusharjoitus, ryhmätyö, kotitehtävät, havaintomateriaali ja esitteet, sekä ajatusten vaihto. Monia muitakin ehdotuksia tuli, ja tässä niiden helmiä : toiminnalliset harjoitukset, laulut, lorut, askartelu ja leikit, vahvuuskortit, tehtävät puolisoille keskenään, keskusteleva alustus aiheeseen sekä erilaiset materiaalit tueksi työskentelyyn. Monen mielestä käytetyt työskentelytavat olivat yleisesti ottaen toimivia. Työntekijät kritisoivat lähinnä välineistöä ja tiloihin toivottiin parannuksia: Piirtoheitin vanha ja epäselvä sekä hankala käyttää. Valmennuksen voisi siirtää kokonaan tietokoneelle. Tv:n ääni ei toimi. Tilat piti järjestää aina uudestaan. Videot voisi korvata DVD:llä. Tuli odotettua enemmän väkeä, oli ahdasta ja se rajoitti työskentelyä.
44 Ryhmäkeskusteluihin oltiin tyytyväisiä. Monet olivat myös sitä mieltä, että on tärkeä käyttää monia erilaisia työtapoja, jotta mielenkiinto aiheeseen säilyy. Esille tuli myös se, että erilaiset työtavat täydentävät toisiaan sekä monen kanavan kautta tullut tieto jää paremmin mieleen. Kokemukset elävästä elämästä sekä vauvaperhevierailu olivat vastaajien mielestä hyviä. Laulujen ja lorujen käyttäjien mielestä vastaanotto ja työskentely olivat innostunutta. Ryhmän toiminta ja keskustelu oli vaihtelevaa, ja osan mielestä keskustelu on ryhmässä paras tapa työskennellä toiminnan ohella. Myös vastaajien mielipiteet olivat vaihtelevia, joidenkin mielestä oli mukavinta järjestää toimintaa ryhmälle, toisten mielestä luentomaisuus oli parempi vaihtoehto. Keskustelun käynnistäminen edellyttää rohkaisua ja kiinnostavaa aloitusteemaa. Luentoa parempi työskentelytapa olisi vuorovaikutteinen keskustelu. Osallistujia oli vaikea motivoida yhdessä toimimiseen. Isossa ja kirjavassa ryhmässä työskentely ei helppoa. Kuvio 6.