Toimintakertomus. Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus. Turun yliopisto 11



Samankaltaiset tiedostot
Toimintakertomus. Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus. Turun yliopisto 14

Toimintakertomus. Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus. Turun yliopisto

Hyvän kasvun avaimet: Seurantatutkimus Turun seudun lasten ja nuorten hyvinvoinnista seurantatutkimus

Toimintakertomus. Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus. Turun yliopisto 12

Hyvän kasvun avaimet seurantatutkimus (the STEPS Study)

Esiselvitys Syrjäytymisvaarassa olevat lapset ja nuoret Tarja Heino ja Tapio Kuure

Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja

PROFESSORILUENTO. Professori Merja Anis. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Sosiaalityö

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen

Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet Ohjelmajohtaja Maija Perho Tekryn seminaari

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Toimintakertomus. Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus CYRI. Kliininen laitos Turun yliopisto

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa

Toimintakertomus. Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus. Turun yliopisto 12

Verkostoitumalla lapsuudentutkimuksen uusiin avauksiin. Lapsuudentutkimuksen päivät Turku Terhi-Anna Wilska

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa

HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

Perusterveydenhuollon yksikkö Satakunnan sairaanhoitopiirissä ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

AMKEn luovat verkostot -seminaari , Aulanko. Ennakointitiedon lähteitä henkilöstösuunnitteluun. Lena Siikaniemi henkilöstöjohtaja

TAVOITTAAKO KIRJASTO NUORET?

Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus. Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund

Kirjallisuuslista. Lapin yliopisto ja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

ALUEET JA HYVINVOINTI

Vahvuutta vanhemmuutteen vaikuttavuustutkimuksen tavoitteet

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali

Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

KOTA-seminaari Sipo Vanhanen Tutkimushallinnon päällikkö Helsingin yliopisto

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

Äitiys- ja lastenneuvolatoiminnan yhdistelmätyön edut perheille

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ

PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet

TKI ja YAMK. tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiovaikuttajaksi

Työelämän uudistaminen monialaisella kehittämisosaamisella. Hämeenlinna Tuija Toivola Haaga-Helia

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto

KJY:n verkostot Verkostojen puheenjohtajat

HUOM! Tämä ohje korvaa päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

Terveydenhoitajat opettajien työn tukena

Lasten ja Nuorten ohjelma

Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina Helsinki, Eduskunta/Sosiaali- ja terveysvaliokunta Tarja Kauppila, johtaja, ISO

HANKE- TYÖNTEKIJÄT Psykologi

Ajankohtaista - 14 päivän jälkeen

JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä

Avoin yliopisto-opetus kohti vuotta Mervi Varja

PROFESSORILUENTO. Professori Petteri Alho. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Hydrogeografia ja kaukokartoitus

Mitä työnantaja odottaa nuorelta tutkijalta?

Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen

National Links. Name of tool or initiative Source Short description Link. Hankkeessa mukana ovat:

Tutkimusperusteinen käytännönopetus Lapissa

Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen

Asiakasvalikointi. Tiedotuskanavien vahvistaminen

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

Lasten fyysinen aktiivisuus

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

TOIMINTASUUNNITELMA

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

KOULUN MONET KIELET JA USKONNOT (KUSKI) -TUTKIMUSHANKE

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA Etelä-Pohjanmaalla

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi

Alkoholiohjelma

Lapsi- ja nuorisopolitiikan yhteistyö ja koordinaatiorakenne Satakunnassa. Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman

Yli Hyvä Juttu. Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Lastensuojelun moniammatillisen asiantuntijatyöryhmän tarkoitus ja tehtävät

Miten päihdepalveluja l tulisi kehittää?

JÄRJESTÖT JA KASTE. Järjestöjen liittymäpintoja Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseen kehittämisohjelmaan

Uusia eväitä metsämiehen reppuun. Esa Nordling, PsT Kehittämispäällikkö

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

S U L A T I S [Suomen laskennallisten tieteiden seura] Laskennallisten tieteiden päivä Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa

PROJEKTIN LOPPURAPORTTI

HOITOTIETEEN TUTKIMUSHANKKEET

YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT YHTEISKUNNALLISINA VAIKUTTAJINA. emerituskansleri Ilkka Niiniluoto OKM:n seminaari

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Helena Saari perhekeskusvastaava Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

Hyvät käytännöt opetuksen ja TKI:n integroinnista kansainvälisestä näkökulmasta

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina

Lasten ja nuorten palvelut remonttiin

NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖ ELÄVÄKSI KYSissä

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta liite nro 6

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ VAIKUTTAVAMPAA ELINTAPAOHJAUSTA VERKOSTOLLA HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKÖN JOHTAJA, YLILÄÄKÄRI TAPANI HÄMÄLÄINEN

Koulutustutkimusfoorumin tarkoitus ja tulevat tehtävät

Työttömien nuorten kiinnittyminen terveyttä edistäviin aktivointitoimiin. Seppo Soine-Rajanummi

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen

Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta

Transkriptio:

2011 Toimintakertomus Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Turun yliopisto 11

Sisällysluettelo 1. Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus... 2 2. Tutkimustoiminta... 2 2.1. Hyvän kasvun avaimet -seurantatutkimus... 2 2.2. Vastuullinen kansalaisuus -teeman hankkeet... 2 2.3. Muut tutkimushankkeet ja -yhteistyö... 3 3. Tutkimusinfrastruktuuri... 3 3.1 Kliinisen tutkimustiedon hallintajärjestelmä ja aineistonkeruujärjestelmät... 3 3.2 Sähköinen datapankki lasten hyvinvointitiedoista... 4 3.3 Sähköinen viestintä... 4 4. Koulutusyhteistyö... 4 4.1 Opinnäytetyöt ja harjoittelu... 4 5. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen... 4 6. Kansainvälinen toiminta... 5 7. Yhteistyöverkostot ja edustukset... 5 8. Toimintaresurssit... 6 8.1 Hallinto... 6 8.2 Henkilöstö... 7 8.3 Talous... 8 LIITE 1. Julkaisut, seminaariesitykset ja yleisöluennot sekä opinnäytteet 2011... 9 LIITE 2. Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen toimintaa lukuina vuosina 2007 2011....11 1

1. Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Viidennen toimintavuoden perustan muodostavat tutkimustoiminta, korkeakouluyhteistyö ja verkottuminen sekä kaksikielisyys. Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen tehtävänä on kansainvälisesti korkealaatuisen ja uraauurtavan tutkimuksen tekeminen, korkeakoulujen välisen yhteistyön tehostaminen sekä alueellisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttavan lapsi- ja nuorisotutkimuksen kehittäminen. Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen 1 hallinnollinen asema selkiytyi, kun keskus siirtyi Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tulosyksiköksi vuoden 2011 alussa. Päättyneen toimintavuoden aikana keskuksen tietokanta ja aineistot kasvoivat eri hankkeissa toteutettujen kyselyiden ja äitiysneuvolatietojen ansiosta. Alueellisen yhteistyön vahvistamiseksi käynnistettiin neuvottelut Turun kaupungin kanssa keskuksen kytkemiseksi kaupunkitutkimusohjelmaan. 2. Tutkimustoiminta Tutkimuskeskuksen päätehtäviä on lapsiin ja nuoriin kohdistuvan tutkimuksen ja erityisesti monitieteisten lähestymistapojen edistäminen jäsenkorkeakouluissa. Tutkimuskeskuksen profiilissa korostuu monitieteinen lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin tutkimus. 2.1. Hyvän kasvun avaimet -seurantatutkimus Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen päätutkimushanke on laaja Hyvän kasvun avaimet -seurantatutkimus. Tutkimukseen kutsuttiin mukaan Varsinais-Suomen ruotsin- ja suomenkieliset perheet (ruotsin-/kaksikielisiä mukana n. 5 %). Rekrytointi toteutettiin 1.9.2007 31.3.2010. Tutkimuksen vastuullinen johtaja on Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja, dosentti Hanna Lagström. Tutkimuksen toteutuksesta vastaa monitieteinen johtoryhmä ja kokonaisuudessaan mukana on n. 50 tutkijaa alueen korkeakouluista. Tutkimukseen on lähtenyt mukaan 1797 perhettä. Vanhimmat lapset olivat syksyllä 2011 3,5 -vuotiaita. Hyvän kasvun avaimet -seurantatutkimusta koskeva rekrytointiartikkeli, jätettiin arvioitavaksi vuoden 2011 lopulla. Seurantatutkimuksen aineisto on tallennettu 18 kuukauden tutkimuspisteeseen asti tarjoten näin laaja-alaiset tutkimusmahdollisuudet eri tutkimusryhmille vauvaperheiden ensimmäisiltä kuukausilta. Hyvän kasvun avaimet - johtoryhmän ja väitöskirjatutkijoiden yhteistä aineistoa sekä tutkimuskysymysten ideointia koskevat seminaarit järjestettiin keväällä 4.5.2011 ja syksyllä 3.11.2011. 2.2. Vastuullinen kansalaisuus -teeman hankkeet Syyskuussa 2008 käynnistyi hankekokonaisuus Nuoret luupin alla, jonka tavoitteena oli nuorten osallisuuden vahvistaminen ja nuorisotyön kehittäminen Varsinais-Suomessa. Hanke sai Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta jatkorahoitusta vuodelle 2010 joka mahdollisti Nuoret luupin alla -koulukyselyn toteuttamisen uudestaan Varsinais-Suomessa ja ensimmäistä kertaa Satakunnassa lokakuussa 2010. Teeman uusin hanke on Kouluikäisten liikuntasuhde luupin alla: tieto, taito ja tunne osana liikuntasuhdetta -tutkimushanke, jonka tavoitteena on selvittää, miten ohjata lapset ja nuoret liikunnan pariin. Kyseessä on kolmivuotinen hanke, joka on käynnistynyt vuonna 2010 keväällä ja jatkuu vuoden 2012 loppuun. Hanketta rahoittaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Syksyn 2010 aikana kerätyn lasten ja nuorten liikunta- ja terveyskäyttäytymisen teemoista toteutetun lomakekyselyn tulosten analysointi aloitettiin vuoden 2011 aikana. Kysely oli val- 1 Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus on kuuden Varsinais-Suomessa toimivan korkeakoulun yhteinen tutkimuskeskus, joka aloitti toimintansa 1.1.2007. Kuuteen korkeakouluun kuuluvat Turun yliopisto, Åbo Akademi, Turun ammattikorkeakoulu, Diakonia-ammattikorkeakoulu, Novia ja Humanistinen ammattikorkeakoulu. Taustaorganisaatioihin kuuluvat myös Turun kaupunki ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri. Tutkimuskeskus on Turun kaupungin ja alueen korkeakoulujen yhdessä laatiman turkulaisten korkeakoulujen alueellisen kehittämisen strategian 2006 2012 kärkihanke ja tehostaa näin Varsinais-Suomen korkeakoulujen yhteistyötä ja vahvistaa alueen asemaa monitieteisenä ja korkeatasoisena lapsi- ja nuorisotutkimuksen keskittymänä. 2

takunnallinen ja kohderyhmänä olivat 11 12 ja 14 15 -vuotiaat lapset ja nuoret. Kyselytutkimuksesta valmisteltiin kattava perusraportti, jonka julkaisu siirtyi vuoden 2012 alkuun. Hankkeessa aloitettiin loppuvuonna 2011 myös laadullisen tutkimusaineiston kerääminen liikuntakyselyä syventävistä teemoista muun muassa käsitekartta- ja ainekirjoitusmenetelmiä käyttäen. Lisäksi hankkeessa on aiemmin tuotettu laadullinen valistuskampanja-analyysi sekä toteutettu pienryhmähaastatteluja hankkeessa tuotettavan toimintamallin toimivuudesta sekä lasten ja nuorten omista käsityksistä liikuntaa lisäävistä toimenpiteistä. Nämä monipuoliset aineistot yhdessä palvelevat liikunta- ja terveyskäyttäytymistä edistävän toimintamallin suunnittelua, lapsille ja nuorille suunnattua liikunta-aiheista e Motion -verkkosovellusta ja sen sisällöllistä kehittämistä. 2.3. Muut tutkimushankkeet ja -yhteistyö Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus aloitti yhteistyön Turussa käynnistyneen kulttuuri-, liikunta-, ja nuorisotoimen koordinoiman Eviva -hankkeen kanssa, joka ajoittuu vuosille 2011 2015. Yhteistyössä hyödynnettiin Nuoret luupin alla -hankkeen kyselyä, jossa on selvitetty lasten ja nuorten kokemuksia heidän omasta vapaa-ajastaan, hyvinvoinnistaan ja vaikuttamismahdollisuuksistaan. Vuoden 2011 aikana jatkettiin yhteistyötä professori Hasse Karlssonin vetämän FinnBrain -tutkimuksen kanssa painottuen vastaanottotilojen yhteiskäyttöön ja näytteenottoon. Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola -hankkeen kanssa käynnistyi yhteistyö. Keskuksen roolina on tukea hanketta mm. aikaisemman tutkimustiedon avulla sekä auttaa hankkeen aikana tarvittavan tiedon keräämisessä. 3. Tutkimusinfrastruktuuri Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen käytössä oleviin noin 400 m 2 tiloihin sisältyy vastaanotto- ja laboratoriotilat tutkittaville lapsille ja perheille sekä työ- ja kokoustiloja. Osa tiloista on yhteiskäytössä unitutkimusyksikön kanssa. Tutkimus- ja vastaanottotilat tarjoavat mahdollisuuden myös tutkimusvastaanottojen pitämiseen. Lääkärinvastaanotossa on mm. tympanometri, otoskooppi ja imulaite. Tutkimushoitajien vastaanotossa on seuraavat laitteet: pituusmittauslaite, digitaalinen henkilövaaka, digitaalinen vauvavaaka sekä verenpainemittari. Lisäksi tutkimuskeskuksen laboratoriossa on InBody-kehonkoostumusmittauslaite sekä CRP:n, veren valkosolujen ja glukoosin pikamäärityslaitteet. Mari Poc -virusanalysaattori on ollut testikäytössä. Yhteistyö VSSHP:n kanssa on painottunut erityisesti tutkimuksiin, joissa hyödynnetään potilastietojärjestelmiä ja kliinistä osaamista. Keskus on myös osa TYKS:in tietoverkkoa. 3.1 Kliinisen tutkimustiedon hallintajärjestelmä ja aineistonkeruujärjestelmät Vuoden 2011 aikana kehitettiin edelleen Acentra Oy:n Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskukselle toimittamaa tutkimustiedon hallintajärjestelmää Iiris, joka on tuotettu Hyvän kasvun avaimet -seurantatutkimukseen. Iiris-järjestelmä ylläpitää tietoturvallisesti tutkimukseen osallistuvien tietoja ja siihen on määritelty mm. tutkimusohjelma kullekin tutkittavalle ja järjestelmän avulla saadaan automaattiset muistutukset kaikille tutkimustoimenpiteille. Toimenpiteitä varten järjestelmässä ylläpidetään tutkimusohjelmaan integroitua ryhmäkohtaista ajanvarausta. Järjestelmä toimii web-selaimen kautta kaikille käyttäjille ilman erityisiä asennusvaatimuksia. Yhteistyössä ADE Animations, Designs & Effects Oy:n kanssa ja osana Tieto, taito ja tunne -liikuntahankkeen puitteissa kehitetyn e Motion -verkkosovelluksen pilotointi toteutettiin keväällä 2011 ala- ja yläkoululaisista koostuneelle testiryhmälle. Kommenttien pohjalta muokattu verkkosovellus valmistui vuoden 2011 lopulla alakoululaisille soveltuvana terveyden, liikunnan ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseen tarkoitettuna toimintamallina. e Motion on lasten ja nuorten käyttöön tarkoitettu interaktiivinen liikuntaan ja terveyden osaalueisiin kehitetty sivusto, jonka päätarkoituksena on tuottaa tietoa liikkumisen eduista kan- 3

nustavalla ja motivoivalla tavalla ja tätä kautta kannustaa lapsia ja nuoria liikkumaan. e Motion toimii samalla www-pohjaisena datankeruujärjestelmänä tuottaen tietoa lasten ja nuorten liikuntaharrastamisesta ja muista terveyden keskeisistä osa-alueista Järjestelmä toimii samalla palvelimella kuin Hyvän kasvun avaimet -web sovellus. 3.2 Sähköinen datapankki lasten hyvinvointitiedoista Keskuksessa oli edelleen kehitteillä toimintamalli, jonka avulla voidaan poimia lapsiin liittyvää viranomaisten (sairaanhoitopiirit, terveys- ja sosiaalitoimet, THL ym.) keräämää tietoa eri tiedonkeruujärjestelmistä ja yhdistää sitä tutkimusaineistoihin. Pilottina toimii Hyvän kasvun avaimet -tutkimus, jonka osalta toimintamallin luominen on jo pitkällä käytännössäkin, sillä kaikki Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin äitiysneuvolatiedot (n= 10422) sekä syntymärekisteritiedot koko maasta (n=181962; thl-tunniste) ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueelta (n=11070; henkilötunniste) on siirretty keskuksen tutkimustietokantaan. Tarkoituksena on, että tutkimusaineistot palvelevat laajaa käyttäjäkuntaa, ei vain tiedemaailmaa, vaan myös esimerkiksi sosiaali-, terveys- ja opetussektoria sekä kunnallista lasten ja nuorten parissa tehtävää tutkimus- ja kehittämistyötä. 3.3 Sähköinen viestintä Tutkimuskeskus ylläpitää Internet-sivustoa (http://www.utu.fi/cyri/), joka tarjoaa väylän lapsiin ja nuoriin liittyvän tutkimustiedon lähteille jäsenkorkeakouluissa. Lntutkijat - tiedotuslista (lntutkijat@utu.fi) toimii keskuksen verkkoviestinnän tukena. Sähköisellä tiedotuslistalla oli vuoden 2011 lopussa 234 vastaanottajaa, valtaosin Varsinais-Suomen alueella. Listalla tiedotettiin ajankohtaisista lapsiin ja nuoriin liittyvistä tutkimusuutisista, seminaareista ja muista tiedetapahtumista sekä Varsinais-Suomessa että alueellisesti. 4. Koulutusyhteistyö Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen toimintaidea perustuu laajapohjaiselle yhteistyölle alueen korkeakoulujen eri laitosten kanssa. Tavoitteena oli edelleen vahvistaa yhteistyötä yliopiston eri oppiaineiden ja ammattikorkeakoulujen yksiköiden kanssa tarjoten mm. harjoittelupaikkoja ja opinnäytetyöaiheita eri alojen opiskelijoille. Aikaisempien vuosien tapaan harjoittelut ja opinnäytetyöt sidottiin vuoden 2011 aikana keskuksessa käynnissä oleviin hankkeisiin. 4.1 Opinnäytetyöt ja harjoittelu Vuoden 2011 aikana keskuksessa työskenteli harjoittelijoita eri tehtävissä. Tutkimusperheiden iltavastaanottotyössä oli terveydenhoitajaopiskelija Anna Palomäki Turun ammattikorkeakoulusta. Hallinnon alan harjoittelun sekä tutkimusavustajan työtehtäviä suorittivat erityispedagogiikan opiskelijat Milla Salmi ja Marjut Alakylä sekä kasvatustieteen opiskelija Martta Lahtinen. Lisäksi tutkimusavustajan tehtävissä työskentelivät sosiologian opiskelija Maiju Haltia ja kasvatustieteen opiskelija Katariina Sipilä, joka myös aloitti Nuoret luupin alla - tutkimushankkeeseen kytkeytyvän pro gradu tutkielman tekemisen. Hyvän kasvun avaimet -tutkimusaineistosta valmistui vuoden 2011 aikana neljä psykologian alaan kuuluvaa pro gradu -tutkielmaa (liite 1), joista yksi oli Åbo Akademin puolelta. Vuoden 2011 loppuun mennessä on rekisteröity kaikkiaan 16 tohtoriopiskelijan väitöskirjat eri oppiaineisiin. Vuoden 2011 aikana keskuksen tutkimushankkeet työllistivät opiskelijoita niin opinnäytteiden kuin harjoittelun ja tutkimusavustajankin tehtävissä. 5. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus on luonut yhdessä Turun ammattikorkeakoulun ja kolmannen sektorin (mm. MLL Varsinais-Suomen piiri ry, Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt) sekä Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen kanssa alueellista toiminta- 4

verkostoa ja lisännyt keskinäistä vuorovaikutusta tutkimusmaailman ja alueen toimijoiden kanssa. Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä ammattikorkeakoulujen kanssa tehtiin edelleen yhteistyötä mm. ehkäisevän työn kehittämissä. Tutkimusjohtaja Hanna Lagström toimi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtajan asettamassa kansallisessa asiantuntijaryhmässä, jonka tehtävänä oli tukea valtakunnallista lasten kasvustandardien uudistamistyötä. Ryhmän tehtävänä oli ottaa kantaa lukuisiin kasvun seurantaan ja kasvun seulontaan liittyviin kysymyksiin, joita ei tällä hetkellä ole sovittu valtakunnallisesti. Aiemmin 29.10.2010 pidetyn Anna nuorelle tulevaisuus -seminaarin pohjalta laadittiin julkaisu Anna nuorelle tulevaisuus - ettei kukaan syrjäydy, jota jaettiin seminaariin osallistuneille ja yhteistyötahoille jatkotoimenpiteiden ja keskustelun herättämiseksi. Vuoden 2011 aikana toteutettiin seminaareja yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. Lisäksi jatkettiin tulevien seminaarien ja tapahtumien ideointia yhteistyökumppaneiden ja eri toimijoiden kanssa seuraavasti: Miten välttää koulutuspolun kompastuskivet -seminaari 1.2.2011 paneelin Pj:na toimi Hanna Lagström. Tiedettä ja taidetta taaperoille 10.9.2011. Hyvän kasvun avaimet -tutkimusperheille suunnattu puuhapäivä kokosi kiitettävästi yhteen myös yhteistyökumppaneita ja tapahtuman tukijoita. Tapahtuma kokosi yhteen kaikkiaan 200 lapsiperhettä. Tapahtuma sisälsi monipuolista toimintaa koko perheelle kirjakylvyn, aistiradan, askartelun ja liikunnan merkeissä. Tapahtumassa esiintyivät Mimi & Kuku sekä lasten taikuri Joni Suvanto. Yhteistyössä Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n kanssa järjestettiin 5.10.2011 Linkkitoiminnan aloitusseminaari Eväitä vanhemmuuteen. Syksyllä 2011 käynnistynyt Linkki-toiminta tarjoaa nuorille ja heidän perheilleen varhaista tukea ja ohjausta arjen pulmatilanteisiin. 11.10.2011 Liedon yliopisto studia generalia -sarja. Lasten ja nuorten hyvinvointi perhenäkökulmasta. Aiheesta luennoi Hanna Lagström. Isät ja isyys kohtaamisia -seminaari järjestettiin 11.11.2011 yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin kanssa. Yksi seminaarin alustajista oli Marko Lähteenmäki. 6. Kansainvälinen toiminta Vuoden 2011 aikana keskuksen henkilökunta on osallistunut kansainvälisiin kokouksiin, seminaareihin ja kongresseihin, joissa tutkijat ovat esittäneet keskuksen aineistoihin ja projekteihin kytkeytyviä hankkeita suullisissa esityksissä ja postereissa (liite 1). Tutkimusjohtaja Hanna Lagström toimi asiantuntijana Pohjoismaisen ministerineuvoston koollekutsumassa ja rahoittamassa pohjoismaisia ravitsemussuosituksia uudistavassa ryhmässä, jonka tehtävänä oli perehtyä ajantasaiseen tutkimustietoon lasten ravitsemuksen alueelta. Erikoistutkija Leena Haanpää ja projektitutkija Piia af Ursin vierailivat Nürnberg- Erlangenin yliopistossa koulutuksentutkimuslaitoksella esittelemässä Kouluikäisten liikuntasuhde -hanketta ja sen tuloksia yhteisessä seminaarissa paikallisten toimijoiden kanssa tammikuussa ja joulukuussa 2011. Vierailuissa verrattiin samantyyppisten hankkeiden tuloksia ja suunniteltiin yhteisiä jatkotutkimuskuvioita. 7. Yhteistyöverkostot ja edustukset Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus on mukana seuraavissa verkostoissa: Lapsuuden tutkimuksen seura ja -verkosto Tutkimusjohtaja Hanna Lagström on seuran hallituksen varsinainen jäsen ja tutkimuskoordinaattori Leena Haanpää varajäsen. 5

Lastenkulttuurin neuvottelukunta Neuvottelukunta perustettiin vuonna 2004 ja tehtävänä on edistää alueellista yhteistyötä myös tällä saralla. Suunnittelija Lähteenmäki edustaa keskusta lastenkulttuurin neuvottelukunnassa. Lisäksi projektitutkija af Ursin osallistui oman asiantuntemuksen puitteissa lasten kulttuurin neuvottelukunnan kokouksiin. Yhdessä enemmän -hanke Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen, on Varsinais-Suomen Lastensuojelu-järjestöt ry:n hanke, joka toteutetaan 2009 2011. Tutkimusjohtaja Lagström kuuluu hankkeen ohjausryhmään. Murkkuneuvola -hanke ohjausryhmäjäsenyys Hankkeen tavoitteena on järjestää toimintaa, jolla tuetaan 12 18 -vuotiaita nuoria ja heidän vanhempiaan. Hankkeessa tarjotaankin apua nuorille ja heidän vanhemmilleen mm. murrosikään, vanhemmuuteen ja kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä. Projektitutkija af Ursin (varalla tutkimusjohtaja Lagström) kuuluu hankkeen ohjausryhmään. Lasten mediabarometri -hanke ohjausryhmäjäsenyys Hankkeessa tutkitaan lasten ja nuorten mediankäyttöjä. Vuoden 2011 mediabarometri oli suunnattu alakoulun 1.-, 3.- ja 5.-luokkalaisille. Keskuksen edustajana toimi projektitutkija af Ursin. Tietohyöty -hanke ja hyvinvointitiedon kehittämistyöryhmä Tutkimusjohtaja Hanna Lagström, projektitutkija Piia af Ursin ja suunnittelija Marko Lähteenmäki osallistuivat hyvinvointitiedon kehittämistyöryhmän toimintaan vuoden 2011 aikana. YUNET Nuorisotutkimuksen yliopistoverkosto Nuorisotutkimuksen yliopistoverkosto kokoaa yhteen eri yliopistojen tarjoamaa nuorisotutkimuksen opetusta. Verkostoa koordinoi Helsingin yliopiston sosiologian laitos ja yhteistyössä on mukana yhdeksän eri yliopistoa. Tutkimusjohtaja Lagström toimi verkoston johtoryhmässä varaedustajana yliassistentti Tero Järvisen (kasvatustiede) toimiessa Turun yliopiston edustajana. Verkostolla on opetusministeriön kolmivuotinen hankerahoitus. STRIP -seurantatutkimus STRIP on varhaislapsuudessa vuonna 1990 alkanut pitkäkestoinen satunnaistettu kohorttitutkimus, jonka tavoitteena on pienentää interventiolasten altistumista sepelvaltimo- ja valtimonkovettumataudin tunnetuille riskitekijöille. Tutkimusjohtaja Lagström on STRIP -tutkimuksen ohjausryhmän jäsen. Neuvokas perhe -ohjelma Neuvokas perhe -ohjelma on osa Suomalaisen Sydänohjelman (2006 2011) väestöstrategiaa. Ohjelman tavoitteena on edistää lasten ja lapsiperheiden hyviä liikunta- ja ravitsemustottumuksia sekä ehkäistä lihavuutta. Tutkimusjohtaja Lagström kuuluu ohjelman ohjausryhmään. 8. Toimintaresurssit Vuoden 2011 alusta Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus sijoittui hallinnollisesti Turun yliopistoon ja lääketieteelliseen tiedekuntaan erilliseksi yksiköksi. Keskus on toimintavuosien aikana pyrkinyt säännönmukaisesti kehittämään toimintaresurssejaan (Liite 2). 8.1 Hallinto Tutkimuskeskuksen pitkän tähtäimen suuntaviivoista vastaa ohjausryhmä, jossa ovat monialaisesti edustettuina kaikki yhteistyökorkeakoulut, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ja Turun kaupunki. Uusi ohjausryhmä asetettiin tehtäväänsä lääketieteellisen tiedekunnan dekaanin päätöksellä toimikaudelle 14.2.2011 31.3 2014. Ohjausryhmä (taulukko 1) kokoontui uusin jäsenin toimintavuoden aikana kuusi kertaa. Ohjausryhmä käsitteli kokouksissaan mm. keskuksen strategista kehittämistä ja keskuksen toiminnan yleisiä suuntaviivoja ja talousasioita. 6

Taulukko 1. Ohjausryhmän kokoonpano vuonna 2011. Suluissa varajäsenet. Turun yliopisto professori Olli Simell, lastentautioppi (puheenjohtaja) (professori Hasse Karlsson, psykiatria) erikoistutkija Elisa Poskiparta, psykologia (professori Katja Forssén, sosiaalityö) lehtori Päivi Pihlaja, kasvatustiede (erikoistutkija Juhani Tähtinen, kasvatustiede) dosentti Leena Koivusilta, sosiaalipolitiikka (tohtorikoulutettava Outi Sarpila) professori Hannu Salmela, tietojärjestelmätiede (tohtorikoulutettava Timo Kestilä, tietojärjestelmätiede) Åbo Akademi Turun ammattikorkeakoulu Yrkeshögskolan Novia Diakoniaammattikorkeakoulu Humanistinen ammattikorkeakoulu Turun kaupunki Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri professor Susanna Simberg, logopedi (forskare Maria Österlund, litteraturvetenskap) professor Barbro Back, informationssystem (akademilektor Tomas Eklund, informationssystem) lehtori Terttu Parkkinen (tutkimus- ja kehityspäällikkö Esko Ovaska) tutkimus- ja kehityspäällikkö Marjale von Schantz (koulutusjohtaja Kaija Lind) överlärare Pia Liljeroth, vård och sociala området (programansvarig lärare Mona Bischoff, medborgaraktivitet och ungdomsarbete ) yliopettaja Terhi Rissanen (tutkija-lehtori Raija Roslöf) lehtori Matti Pesola (aluekoordinaattori Kari Keuru) palvelujohtaja Sirpa Kuronen (tutkimus- ja kehitysjohtaja Päivi Sannola) tutkimusylilääkäri Päivi Rautava (ylilääkäri Jussi Mertsola) 8.2 Henkilöstö Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksessa suoraan ja siihen linkittyneenä toimi vuonna 2011 vaihtuva joukko tutkijoita sekä tutkimuksissa avustavaa henkilökuntaa. Henkilökunnan työsuhteet on solmittu Turun yliopiston, Åbo Akademin tai Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa. Toimintavuoden lopussa Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksessa oli 16 työntekijää, joista kolme opiskelijaa tuntitöissä ja yksi osa-aikainen tutkija. Työsuhteista kaksitoista oli Turun yliopistoon ja neljä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriin. Keskuksessa työskennelleistä työntekijöistä jäi äitiyslomalle vuoden 2011 aikana. Työntekijöistä 10 henkilöllä oli akateeminen loppututkinto. Kesäkuukausina keskuksen toiminnassa auttoivat tutkimusavustajat, joita oli kaikkiaan viisi erimittaisissa työsuhteissa. Vuoden 2011 aikana keskuksessa järjestettiin kolme henkilöstön kehityspäivää, joiden aikana pureuduttiin töiden organisointiin, resursointiin ja yhteistyömuotoihin. Kehityspäivien ulkopuolisena kouluttajana toimi Humap Oy. Arjen käytäntöjen ja ammatillisen kehittymisen tueksi henkilökunta on hyödyntänyt ajankohtaista koulutus- ja seminaaritoimintaa aktiivisesti vuoden aikana. Kuukausipalavereja pidettiin yhteensä 9 kertaa ja niissä käsiteltiin keskuksen yleisiä asioita, jonka lisäksi jatkettiin myös ammatillista toisiin tutustumista. 7

Toimintavuoden lopulla keskus antoi toimeksiannon Projektiässät -hankkeelle, joka on Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Brahean organisoima hanke, jossa tavoitteena on luoda keskukselle viestintä- ja markkinointisuunnitelma. Vuoden 2011 lopulla henkilökunnalle järjestettiin pikkujoulut ja liikuntailtapäivä. 8.3 Talous Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen toiminnan rahoituksen perustana oli myös vuonna 2011 taustaorganisaatioiden myöntämä rahoitus (taulukko 2). Tutkimustoiminta rahoitettiin eri lähteistä saatavilla apurahoilla. Taulukko 2. Arvio budjettitoteumasta vuosilta 2011, 2010 ja 2009. 2011 2010 2009* Perusrahoitus 160000 160000 207 992 Liiketoiminnan tuotot 20031 9339 217683 145221 293 761 Yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot ** (Sisältää ÅA 60000, TKU 20000, VSSHP 30000 ) (Sisältää ÅA 60000, TKU 20000 VSSHP 30000 ) (Sisältää. ÅA 60000, TKU 50000 ) Valtionavustukset (Akatemia, TEKES) 56319 65151 100 686 Siirtyvät edelliseltä vuodelta 47 806 Muut tulot (jaksotus) -11884 97774 Käyttökorvaukset 8269 7446 TUOTOT YHTEENSÄ 450418 484932 650 245 Palkat ja palkkiot -314771-339924 -327408 Henkilösivukulut -68073-71353 -75 007 Lomarahat Poistot ja arvonalentumiset -2780-2780 -14 841 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -6931-22 426-46 357 Palvelujen ostot (infrastruktuurin rakentaminen) -43939-103910 -58 811 Tilavuokrat ja muut vuokrat -62132-59 849-43 316 Matkakulut -3911-5 055-14 641 Apurahat -14 535-11 386 Kirjallisuus -91-136 -387 Käyttöoikeudet ja patentit Muut vapaaeht. henkilöstökulut -1032-798 -1 308 Postikulut -5 389 Muut kulut -4987-22245 -1 127 Arvonlisäverot -19 041 KULUT YHTEENSÄ -508647-643011 -619 019 Muut sisäiset erät (yk-lisät, yliopisto) -10034 8202-16 614 SISÄISET KULUT -16 614 TILIKAUDEN TULOS -68263-149874 14 612 *Alv-kustannukset erikseen vuoden 2009 osalta. Vuosien 2010 ja 2011 menot sisältävät arvonlisäveron. **Sisältää Åbo Akademin, VSSHP:n ja Turun kaupungin rahoituksen sekä säätiöiden myöntämän rahoituksen 8

LIITE 1. Julkaisut, seminaariesitykset ja yleisöluennot sekä opinnäytteet 2011 Artikkelit Peltola V, Teros-Jaakkola T, Rulli M, Toivonen L, Broberg E, Waris M, Mertsola J. Pandemic influenza A (H1N1) virus in households with young children. Influenza Other Respi Viruses. 2011 Sep 23. [Epub ahead of print] Vuononvirta J, Toivonen L, Gröndahl-Yli-Hannuksela K, Barkoff AM, Lindholm L, Mertsola J, Peltola V, He Q.Nasopharyngeal bacterial colonization and gene polymorphisms of mannose-binding lectin and toll-like receptors 2 and 4 in infants. PLoS One. 2011;6(10):e26198. Talvia S, Räsänen L, Lagström H, Anglé S, Hakanen M, Aromaa M, Sillanmäki L, Saarinen M, Simell O. Parental eating attitudes and indicators of healthy eating in a longitudinal randomized dietary intervention trial (the STRIP study). Public Health Nutr 2011;14:2065-73. Mäkelä J, Lagström H, Laitinen K. Uusi mittari ravitsemusohjauksen tueksi. Suom Lääkäril (in press). Kirja-artikkelit, raportit Lagström H. Opiskelijoiden ruokatottumukset. Teoksessa Kunttu K, Komulainen A, Makkonen K, Pynnönen P (toim). Opiskeluterveys. Duodecim, 2011. Lindman J. Tal- och språkutveckling hos svenskspråkiga och tvåspråkiga (svenska/finska) barn i ett års ålder. Teoksessa Stolt S, Lehtihalmes M, Heikkola LM, Kunnari S. (toim.). Lasten ja nuorten puheen ja kielen arviointi ja mittaaminen. Helsinki: Puheen ja kielen tutkimuksen yhdistyksen julkaisuja 2011:43. THL ja työryhmä (Pouta A, Anttila-Bondestam J, Dunkel L, Sankilampi U, Hakulinen-Viitanen T, Järvenpää K, Kemppainen E, Komulainen J, Lagström H, Mäki P, Tapanainen P, Salo J.Lasten kasvunseurannan uudistaminen. Asiantuntijaryhmän raportti. Raportti 49/2011. Uhinki R; Uhinki A. Anna nuorelle tulevaisuus - ettei kukaan syrjäydy. Turun Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen julkaisuja 2/2011, Turun yliopisto. Seminaariesitykset, yleisöluennot, abstraktit ja sanomalehtikirjoitukset Ahlqvist-Björkroth S, Korja R, Savonlahti E, Junttila N, Aromaa M, Räihä H. Marital satisfaction during pregnancy and the development of mothers and fathers prenatal attachment reprensentations of their becoming baby. 14th International Congress of ESCAP - European Society for Child and Adolescent Psychiatry. Helsinki, 2011. Haanpää L, af Ursin P. Lasten ja nuorten ääni ei kuulu liikunta- ja urheiluharrastuksessa. Mielipide, Turun Sanomat 28.5.2011. Lagström H. Lasten ja nuorten hyvinvointi - perhenäkökulma. "Liedon yliopisto" - Studia generalia Vanhalinna 11.10.2011 Leppälä J, Linderborg K, Niinikoski H, Yang B, Lagström H. Breast milk fatty acid composition differs between overweight and normal weight women. ECO 2011, May 2011, Istanbul Turkey. Lähteenmäki M. Perheiden kehitysympäristöistä nousevat tarpeet: kehityskulkuja perheiden ja isyyden tukemiseen. Hyvän kasvun avaimet -seurantatutkimus, Sosiologipäivät 24. 25.3.2011. Tampere. Lähteenmäki M. Hyvän kasvun avaimet -seurantatutkimus, Isyys. Vauvaperheiden isät: näkemyksiä tärkeistä tuen lähteistä. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri. Isä-hankkeen (2010-2013) seminaari11.11.2011. Lähteenmäki M. Isien ja lasten yhteinen aika investointi tulevaisuuteen. Alakerta: Sanomalehti Turun Sanomat 13.11.2011. Pihlaja P. The Occurrence of social-emotional difficulties among 18-months old toddlers. 14th International Congress of ESCAP - European Society for Child and Adolescent Psychiatry 11-15 June 2011. Helsinki, 2011. Kesäkuu, ESCAP, Helsinki af Ursin P, Kröner S. Kulturelle Partizipation von Grundschulkindern mit Migrationshintergrund. 72. Tagung der Arbeitsgruppe für empirische pädagogische Forschung (AEPF), Klagenfurt, Österreich, 7.-9.9.2011. af Ursin P. Cultural Participation of Primary School Children with Migrational Background - the Application of the Theory of Planned Behavior. Seminar for postgraduates. 18.3.2011. Turun yliopisto: Kasvatustieteen laitos. 9

Vaarno J, Leppälä J, Kaljonen A, Sandell M and Lagström H. Parental neophobia and children's exposure to novel foods, is there a connection? - the STEPS Study. 4th Joint European Public Health Conference 2011 (EUPHA). 10-12 Nov 2011 Vaarno J, Kaljonen A, Lagström H. Measuring body composition of 2-year-old children with bioelectric impedance and body composition s association with BMI - the STEPS study. 18th European Congress on Obesity (ECO). Istanbul, Turkey. 25-28 May, 2011. Vaarno J, Ahlqvist-Björkroth S, Korja R, Savonlahti E, Räihä H, Lagström H. The association of prenatal marital satisfaction, parental attachment representations and feeding intentions to the breastfeeding duration. Third international and interdisciplinary conference of the Maternal and Infant Nutrition and Nurture Unit (MAINN). Cumbria, UK, 2011. Opinnäytetyöt Ulla Marttinen (2011). Raskaudenaikaiset kiintymyssuhdemielikuvat: Sukupuolten väliset erot ja yhteydet taustatekijöihin. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, Käyttäytymistieteiden ja filosofian laitos/yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Sanna Lyly (2011). Ensisynnyttäjien ja aikaisemmin synnyttäneiden äitien raskaudenaikaisten kiintymysmielikuvat. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, Käyttäytymistieteiden ja filosofian laitos/yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Annika Jukuri (2011). Vanhemmuuden raskauden aikainen sosiaalinen ahdistus ja sen yhteys varhaiseen vuorovaikutukseen. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, Käyttäytymistieteiden ja filosofian laitos/yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Jenny Lindman (2011). Tal- och språkutvecklingen hos enspråkiga och tvåspråkiga barn vid ett års ålder. Pro gradu-avhandling i logopedi. Åbo Akademi, Institutionen för psykologi och logopedi. 10

LIITE 2. Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen toimintaa lukuina vuosina 2007 2011. Mittarit Vuosi 2007 Vuosi 2008 Vuosi 2009 Vuosi 2010 Vuosi 2011 245 000 270 000 270 000 270 000 270 000 TY 150000 TY 150000 TY 150000 TY 160000 TY 160000 ÅA 45000 TuKKK 10000 TuKKK 10000 ÅA 60000 ÅA 60000 TKU 50000 ÅA 60000 ÅA 60000 TKU 20000 TKU 20000 TKU 50000 TKU 50000 VSSHP 30000 VSSHP 30000 Palkkamenot 153 164 302 383 417 256 411 277 382 844 Tutkimus Rahoitus 35 % (85 000 ) 81 % (219 871 ) 80 % (215 786 ) 79 % (214 931 ) 72 % (195 331 ) Perusrahoitus Infrastruktuuri Tilat, laitteet Lääkärinvastaanottotila (1) Vastaanottotilat (lääkäri, hoitaja), laboratorio, 4 syväjääpakastinta Lääkärinvastaanottotilat (2), hoitajan vastaanottotilat (2), näytteenottolaboratorio, 4 syväjääpakastinta Lääkärinvastaanottotilat (2), hoitajan vastaanottotilat (2), näytteenottolaboratorio, 4 syväjääpakastinta, Inbodykehonkoostumuslaite Ln-tutkija-lista 220 henkilöä 220 henkilöä 230 henkilöä 247 henkilöä 234 henkilöä Jatko-opiskelijat 2 3 9 16 Opinnäytteet 3 7 3 4 Harjoittelupaikat 1 amk-opiskelija 1 yo-opiskelija 1 yo-opiskelija 3 yo-opiskelijaa 5 yo-opiskelijaa Tutkijaseminaarit 2 2 2 2 2 Oma julkaisusarja 1 julkaisu 1 julkaisu Yleisösemi-naarit 3 4 3 7 4 Lääkärinvastaanottotilat (2), hoitajan vastaanottotilat (2), näytteenottolaboratorio, 4 syväjääpakastinta, Inbodykehonkoostumuslaite Koulutusyhteistyö Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Kvyhteistyö Osallistuminen kv-kokouksiin 6 5 5 11