Hanna Skyttä Opinnäytetyö, kevät 2006 Diakoniaammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikkö Sosionomi (AMK) muuntokoulutus

YHTEISÖLLINEN YRITTÄJYYS TYÖLLISTYMISMUODOKSI -Pieksämäen seudulla työnhakijoina olevien sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten näkemyksiä sosiaalialan yrittäjyydestä Hanna Skyttä Opinnäytetyö, kevät 2006 Diakoniaammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikkö Sosionomi (AMK) muuntokoulutus

OPINNÄYTETYÖN TIIVISTELMÄ Hanna Skyttä. Yhteisöllinen yrittäjyys työllistymismuodoksi. 46 sivua, 2 liitettä. Sosionomi (AMK) muuntokoulutus, kevät 2006. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikkö Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pieksämäen seudulla työnhakijoina olevien sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten halukkuus työllistyä sosiaalialan yrittäjinä yhteisöllisen yrittäjyyden keinoin. Toisena keskeisenä tavoitteena oli tarkoitus kartoittaa työnhakijoiden näkemyksiä sosiaalialan yrittäjyyden tarjoamista mahdollisuuksista. Kuin myös yrittäjyyttä helpottavien ja vaikeuttavien tekijöiden merkitys yrittäjäksi ryhtymisen prosessissa. Lisäksi tutkimuksessa oli tarkoitus selvittää työnhakijoiden työllistymistoiveet erilaisiin sosiaalialan työtehtäviin. Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisenä tutkimuksena. Aineistonkeruunmenetelmänä tutkimuksessa oli kyselylomake, joka toimitettiin sosiaali- ja terveysalan työnhakijoille postikyselynä Pieksämäen työvoimatoimiston välityksellä. Kyselyjä postitettiin 88 kappaletta ja niitä täytettyinä palautui 36:lta vastaajalta, joten vastausprosentiksi tuli noin 40 %. Tutkimustuloksista selvisi, että sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten keskuudesta löytyy yrityshalukkuutta ja että osuustoiminnalliseen yritykseen mahdollisesti halukkaita löytyisi Pieksämäen seudulta useita. Merkittävimmäksi sosiaalialan yrittäjyyden tarjoamaksi mahdollisuudeksi vastaajat nostivat mahdollisuuden vastata paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Hyvä ammatillinen koulutus ja hyvä liikeidea nähtiin puolestaan parhaiten yrittäjyyttä helpottavina tekijöinä. Huoli omasta jaksamisesta askarrutti useimpia vastaajia yrittäjäksi ryhtymisessä. Lisäksi tutkimuksen tuloksista on nähtävissä, että työnhakijat ovat ilmaisseet erityisen kiinnostuksensa työllistyä vanhuspalveluihin lukeutuviin työtehtäviin. Yhteenvetona tutkimustuloksista voi esittää, että kunnan myönteisellä suhtautumisella Pieksämäen seudulta löytyisi pieni joukko sellaisia työnhakijoita, jotka olisivat valmiita työllistämään itsensä osuuskuntayrittäjinä. Lisäksi tarkasteltaessa työllistymistoiveita erilaisiin työtehtäviin on nähtävissä, että työnhakijat ovat halukkaita työllistämään itsensä juuri seudun palvelutarpeita vastaaville toimialoille. Avainsanat: Sosiaaliala, Yrittäjyys, Osuustoiminta, Työnhakijat, Työllistyminen, Pieksämäki, Pieksänmaa, Kvantitatiivinen tutkimus Säilytyspaikka: Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikön kirjasto

ABSTRACT Hanna Skyttä. Co-operative entrepreneurchip as a form of employment, Pieksämäki, Spring 2006, Language: Finnish, 46 pages, 2 appendices Diaconia University of Applied Sciences, Pieksämäki Unit, Degree Programme in Social Services, Bachelor of Social Services The main purpose of this study was to find out how willing the job seeking social- or health care professionals are to employ themselves as cooperative owners here in Pieksämäki area. The second aim of this study was to find out what visions the job seekers have about the opportunities in business from the owner s standpoint. The study also aims to clear up what these job seekers intrests in different kind of subject areas in social services are. The study was carried out as a quantitative study. The reasearch material was gathered by using a questionnaire. The questionnaire was posted via mail thru Pieksämäki employment office to 88 job seeking social- or health care professionals and 36 of them returned the filled out questionnaire. That means that overall 40% of all candidates responded to the questions. This study showed clearly that there are several persons in Pieksämäki area who would be intrested in starting their own business in social services and there were even more persons that were intrested in co-operative business. According to the study, it seems that from the jobseekers point of view the most potential possibility of entrepreneurship was to response better to the needs of the customer.two things that were most often mentioned to give a good start to an own business were a good vocational training / education and a good business idea. On the other hand most of the jobseekers were concerned about how they would have strength to work as entrepreneur. The study also shows that the job seekers are most intrested in social services for elderly people. The study results show that with the positive attitude from the municipalities there could be a small group of people that would be ready and willing to employ themselves as cooperative owners and produce services that are needed within the area. Keywords: Social services, Entrepreneur, Co-operative entrepreneurchip, Job applicant, Employment, Pieksämäki, Pieksänmaa, Quantitative study Desposited: Diaconia University of Applied Sciences Library, Pieksämäki Unit

SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 6 2. SOSIAALIALA MUUTOKSESSA... 7 3. SOSIAALIALAN YRITTÄJYYS... 8 3.1 Yksityinen sosiaalipalvelu... 8 3.2 Yrittäjyys... 8 3.3 Veto- tai työntövoimaa... 9 3.4 Sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden tutkimus on uutta... 10 3.5 Valoisampaa tulevaisuutta... 12 3.6 Sosiaalialan yrittäjän ja yrityksen muotokuva... 12 3.7 Sosiaalialan yrityksen menestys ja menestystekijät... 14 3.8 Yritystoiminnalle tukea... 15 4. YHTEISÖLLINEN YRITTÄJYYS... 16 4.1 Yritysmuodot... 16 4.2 Osuuskunta... 17 5. KUNTA JA SOSIAALIALAN YRITTÄJYYS... 18 5.1 Kunnan tehtävä palveluiden järjestäjänä... 18 5.2 Kuntien vaihtoehtoiset palvelutuotannon mallit... 18 5.2.1 Ostopalvelu... 18 5.2.2 Palveluseteli... 19 5.2.3 PPP-malli... 20 5.2.4 Tilaaja-tuottajamalli... 20 5.2.5 Yrittäjämalli... 21 5.2.6 Saumaton palveluketju... 21 6. PIEKSÄMÄEN SEUDUN SOSIAALIPALVELUTARPEET... 22 5.3 Pieksämäki... 22 5.4 Pieksämäen sosiaalipalvelutuotanto ja tarpeet... 22 5.5 Pieksänmaa... 23 5.6 Pieksänmaan sosiaalipalvelutuotanto ja tarpeet... 23 5.7 Pieksämäki ja Pieksänmaa yhdistyvät... 25

7. TUTKIMUKSEN TOTEUTUS... 26 7.1 Tutkimuksen tarkoitus ja kohderyhmä... 26 7.2 Tutkimusongelmat... 27 7.3 Aineistonkeruumenetelmä ja tutkimuksen toteutus... 27 7.4 Kyselylomake... 28 8 TUTKIMUSTULOKSET... 30 8.1 Taustatiedot... 30 8.2 Työhistoria... 30 8.3 Kiinnostus erilaisiin työtehtäviin... 31 8.4 Toive työllistymismuodosta... 33 8.5 Yrittäjyyskokemus... 35 8.6 Yrittäjyyden tarjoamat mahdollisuudet... 35 8.7 Yrittäjäksi ryhtymistä helpottavat ja vaikeuttavat tekijät... 37 8.8 Tietous yritysmuodoista... 39 8.9 Yksin vai yhdessä?... 39 8.10 Hyötyä ja haittaa yhteisöllisessä yrittäjyydessä... 40 9. TUTKIMUSTULOSTEN TARKASTELUA... 42 9.1 Yrityshalukkuus... 42 9.2 Yrittäjyyden edellytykset... 42 9.3 Työtehtävien kiinnostavuus... 43 10. POHDINTA... 44 LÄHTEET... 45 LIITTEET... 47

1. JOHDANTO Sosiaalialan yrittäjyys on mielestäni yksi ajankohtaisia alaamme koskevia aiheita. Kunta- ja palvelurakenneuudistus tekee parhaillaan tuloaan, ja siinä aallokossa saattaa sosiaalialan yrittäjyys nostaa profiiliaan entisestään. Pieksämäen seudulla on myös käynnissä kuntien lähentyminen ja jopa sulautuminen yhteen, joten merta edemmäs kalaan ei kuntauudistuksia haettaessa tarvitse lähteä. Tämän tutkimuksen yhtenä tarkoituksena on palvella Co-op Polytechnics nimistä hanketta. Co-op Polytechnics-hanke on Mikkelin ammattikorkeakoulun ja Pieksämäellä sijaitsevan Diakonia-ammattikorkeakoulun yksikön yhteishanke, joka tähtää koulutuksella osuustoiminnallisen yrittäjyyden lisäämiseen Etelä-Savon maakunnassa. Tutkimus etsii vastausta kysymykseen Pieksämäen seudulla työnhakijoina olevien sosiaali- tai terveysalan tutkinnon suorittaneiden halukkuudesta työllistää itsensä yhteisöllisen yrittäjyyden keinoin. Tutkimuksessa on myös tarkoitus selvittää työnhakijoiden käsityksiä yrittäjyyden tarjoamista mahdollisuuksista. Lisäksi tavoitteena on löytää niitä tekijöitä, jotka työnhakijoiden mielestä heidän kohdallaan helpottaisivat tai toisaalta vaikeuttaisivat yrittäjäksi ryhtymistä. Lisäksi tarkoituksena on selvittää mille sosiaalipalveluiden alueille ja millaisiin työtehtäviin työnhakijoiden kiinnostus kohdistuu. Henkilökohtaisesti tämä tarkoittaa minulle verkostoitumismahdollisuuden kartoittamista samoin ajattelevien, yrittäjyyttä yhteisömuotoisena harkitsevien joukkoon. Ennen kaikkea syy tähän tutkimukseen kumpuaa omasta mielenkiinnostani yhteisöllistä yrittäjyyttä kohtaan. Tarkoituksenani on tutkia yrittäjyyttä henkilökohtaisen kiinnostuksen mukaan ja kuulostella niitä mahdollisuuksia, joita saattaa tulevaisuuden palvelutuotannossa aeuta.

7 2. SOSIAALIALA MUUTOKSESSA Metsämuurosen (2000) tutkimuksessa; Maailma muuttuu miten muuttuu sosiaali- ja terveysala?, ilmenee, että niin sosiaali- kuin terveysalakin tulee elämään muutoksessa monella tasolla vielä vuosien ajan. Merkittäviksi sosiaali- ja terveysalaa kohtaaviksi muutostekijöiksi tutkimuksessa nousee odotettavissa oleva väestön ikääntyminen, mutta lisäksi yhteiskunnan jakautuminen erilaisiin hyvinvointiluokkiin sekä teknologian kehittyminen. Nämä tekijät vaikuttavat puolestaan sosiaali- ja terveysalan osaamistarpeisiin, jotka Metsämuuronen jakaa perusosaamisen ja tulevaisuus-osaamisen osaamistarveryhmiin. Yrittäjyys nousee tutkimuksen mukaan yhdeksi aidoksi tulevaisuudenosaamisen alueeksi sosiaali- ja terveysalalla. (Metsämuuronen 2000, 83-97.) Tutkimuksen mukaan aloina sosiaali- ja terveysala tulevat lähentymään toisiaan, mutta sulautumista yhdeksi toimialaksi ei pidetä mahdollisena. Työtä molemmilla aloilla tulee riittämään, mutta sekä työn muodot että toimijakenttä muuttuu. Palvelutuotanto, ainakin erityispalvelujen osalta, tulee tutkimuksen mukaan yhä enemmän siirtymään yksityiselle ja kolmannelle sektorille. (Metsämuuronen 2000, 89-94.)

8 3. SOSIAALIALAN YRITTÄJYYS 3.1 Yksityinen sosiaalipalvelu Laissa määritellään yksityinen sosiaalipalvelu yksityisen henkilön tai yhteisön tuottamaksi sosiaalihuollon palveluksi, jollaisia ovat esimerkiksi lasten ja nuorten huollon, lasten päivähoidon, vammaisten, vanhusten ja päihdehuollon palvelut (Laki yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta, 9.8.1996/603). Yksityistä sosiaalipalvelua tuottavan henkilön tai palvelua tuottavan toimintayksikön koko henkilöstön on täytettävä samat kelpoisuudet, mitä kunnan tai kuntayhtymän palveluksessa vastaavissa tehtävissä toimivilta vaaditaan (Laki yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta, 9.8.1996/603). Lain mukaan kaikilla yksityisen sosiaalipalvelun tuottajilla tulee olla lääninhallituksen myöntämä kirjallinen lupa, mikäli palvelu on ympärivuorokautista. Muusta kuin ympärivuorokautisesta yksityisestä sosiaalipalvelusta tulee tehdä ilmoitus sille kunnalle, jossa palveluja antaa. Sekä luvan hankinta että ilmoitus on tehtävä ennen toiminnan aloittamista. (Laki yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta, 2.9.2005/691.) 3.2 Yrittäjyys Yrittäjyyttä voi olla sekä sisäinen että ulkoinen yrittäjyys. Sisäisessä yrittäjyydessä on kyse yrittäjämäisestä suhtautumistavasta toisen palveluksessa. Muun muassa luovuus, joustavuus ja vastoinkäymisiä karttamaton suhtautuminen omaan työhön ovat sisäisen yrittäjyyden tunnusmerkkejä. Ulkoinen yrittäjyys puolestaan tarkoittaa todellista omistajayrittäjyyttä eli ulkoinen yrittäjä (myöhemmin yrittäjä) toimii itsenäisenä yrittäjänä omistamassaan yrityksessä. (Koiranen 1993, 27-28.) Yrittäjänä voi toimia hyvin erityyppiset ihmiset, mutta useimpia yrittäjiä yhdistää ainakin osittain eräänlaiset yrittäjäominaisuudet. Tällaisia ominaisuuksia on esimerkiksi

9 aloitteellisuus, itsenäisyys, vastuunottokyky, päämäärätietoisuus, rohkeus, riskinottokyky ja kilpailuhalu. (Köppä, Santala & Laukkanen 2000, 102.) Yrittäjäksi ryhtymiseen on kuitenkin monia syitä, pelkästään yrittäjäominaisuuksien omaaminen ei johda yrittäjyyteen. Usein lähtökohtana voivat olla markkinoilla avautuvat mahdollisuudet, uuden toimintatavan tai innovaation löytäminen, työelämässä karttuneen ammattitaidon luoma mahdollisuus ja usein jopa pelkkä sattuma tai ajautuminen yrittäjäksi. (Köppä ym. 2000, 103.) Todelliseen päätökseen ryhtyä yrittäjäksi vaikuttavat monet seikat. Yrittäjyyttä harkitsevan koulutus, erilaiset kokemukset ja luonteenpiirteet ovat muun muassa tekijöitä, jotka vaikuttavat yrittäjäksi ryhtymiseen. Tärkeitä tekijöitä voivat olla myös työllistyminen tai vanhaan työhön kyllästyminen sekä läheisten tuki ja kannustus. Motiiveina yrityksen perustamiseen voivat olla myös halu toimia itsenäisesti, parempi toimeentulo tai vaikkapa omien vanhempien työn jatkaminen. (Köppä ym. 103.) 3.3 Veto- tai työntövoimaa Yleisellä tasolla erilaiset tekijät, jotka vaikuttavat yrittäjäksi ryhtymiseen, jaetaan useissa tutkimuksissa kahteen luokkaan: Yrittäjyyteen vetäviin (pull) tai yrittäjyyteen työntäviin (push) tekijöihin. (Kovalainen, Simonen & Österberg 1996, 36; Rissanen & Sinkkonen 2004, 29.) Kovalaisen mukaan (Kovalainen ym. 1996, 36-37) yrittäjyyteen vetäviin tekijöihin voi karkeasti ottaen lukea sellaiset syyt joiden perusteella yrittäjyys nähdään mielekkäänä toimintana jonka avulla yrittäjäksi ryhtyvä arvioi saavuttavansa tärkeänä pitämiään tavoitteita. Sellaisia syitä voivat olla esimerkiksi mahdollisuus itsenäiseen työhön tai vaikkapa halu joustavaan ajankäyttöön. (Kovalainen ym. 1996, 36-37.) Yrittäjyyteen työntäviksi tekijöiksi Kovalainen puolestaan mieltää (Kovalainen ym. 1996, 37) sellaiset syyt joiden perusteella yrittäjyys nähdään parempana vaihtoehtona verrattuna johonkin muuhun. Tällaisia tekijöitä voisi olla esimerkiksi työttömyyden uhka tai työn kehittämisen esteet palkkatyössä. Näiden push-tekijöiden perusteella

10 yrittäjyys nähdään parannuksena aiempaan, mutta ehkä silti muutoin ongelmallisena valintana. (Kovalainen ym. 1996, 37.) Dubinin mukaan (Koiranen 1993, 30) push- ja pull-tekijöitä voi kuvata myös jo yrittäjäksi ryhtyneiden kautta. Hänen mukaansa pull-tekijöiden vaikutuksesta yrittäjäksi ryhtyneet ovat tyytyväisiä itsensä toteuttajia, ja push-tekijöiden perusteella yrittäjiksi ajautuneet ovat yrittäjinä aiempaa tilannettaan tyytyväisempiä. Vanhempiensa työn jatkajia olisi Dubinin mielestä kuitenkin vaikea sijoittaa kovin kategorisesti kumpaankaan ryhmään. Kovalaisen työryhmän tekemän tutkimuksen tuloksena sosiaalialan yrittäjäksi ryhtyneiden motiivit painottuivat yrittäjyyteen vetäviin tekijöihin. Näitä tekijöitä olivat muun muassa itsenäinen työ ja sen tuoma mahdollisuus itsensä toteuttamiseen ja uuden kokemiseen. Merkityksellisiksi tekijöiksi kuitenkin noin puolella vastaajista nousi yrittäjyyteen työntäviä tekijöitä, kuten mahdollisuus valita työtoverit ja alaiset sekä palkkatyön säännöt ja rutiininomaisuus. Vastanneista 40 % piti työllistymistä merkittävänä tekijänä yrittäjäksi ryhtymisessä. (Kovalainen ym. 1996, 36-37.) Lemponen (1999) on tehnyt haastattelututkimuksen maaseudulla sosiaalialan yrittäjinä toimiville. Tätä maaseutututkimusta verrattaessa valtakunnalliseen kyselytutkimukseen (Kovalainen ym. 1996) nousee voimakkaasti esille merkittävä ero. Maaseutukunnissa toimivien alan yrittäjien ensisijaisena yrittäjyyteen työntävänä tekijänä on selvästi ollut itsensä työllistäminen, kun taas valtakunnallisessa tutkimuksessa työllistyminen ei merkittävästi korostunut. Lähtökohdat yrittäjyydelle voivat siis olla verrattaen erilaiset kaupunkilaistuneen ja maaseutuympäristön välillä.(lemponen 1999, 70; Kovalainen ym. 1996.) 3.4 Sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden tutkimus on uutta Yrittäjyyttä sosiaali- ja terveysalalla on tutkittu Suomessa melko vähän ja oikeastaan vasta 1990-luvulta alkaen, kun yksityinen palvelutuotanto alalla on alkanut selvästi lisääntyä. Rissasen ja Sinkkosen (2004) mielestä alan yrittäjyyden tutkimusten

11 vähäisyys johtuu paitsi sen uutuudesta myös heikosta arvostuksesta muuhun yrittäjyyteen verrattuna. (Rissanen & Sinkkonen 2004, 6-7.) Sosiaali- ja terveysalojen yrittäjyyden uutuudesta voisi kertoa myös tutkimuksissa aiheesta käytettävät vaihtelevat käsitteet ja niiden erilaiset määrittelyt. Muun muassa sosiaali- ja terveysalan uusyrittäjyys, hoivayrittäjyys, hyvinvointialan palveluyrittäjyys ja sosiaalipalveluyrittäjyys ovat eri tutkimuksissa käytettyjä alan yrittäjyyttä tarkoittavia käsitteitä. (mm. Andersson & Kainlauri 2001, 12; Kovalainen & Simonen 1996; 12, Rissanen & Sinkkonen 2004, 12-13.) Yksi ensimmäisiä sosiaalialan yrittäjyyttä käsitteleviä tutkimuksia on jo aiemmin esille tuomani Kovalaisen työryhmän tekemä ja Stakesin vuonna 1996 julkaisema raportti: Sosiaalipalveluyrittäjän muotokuva Tutkimus sosiaali- ja terveysalan uusyrittäjistä ja vaihtoehtoisista palveluntuottajista. Tässä tutkimuksessa tutkittiin jo yrittäjinä toimivien sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajien yrittäjyyteen johtanutta prosessia, yritystoiminnan aloittamista ja yrittäjyyden arkea yrittäjän itsensä näkökulmasta. (Kovalainen ym. 1996.) Tutkimuksessa nähtiin yllätyksenä, että suurin yksittäinen joukko (30 %) yrityksen perustaneista oli jättänyt vakituisen työn julkisella sektorilla perustaessaan yrityksen. Kuitenkin hyvin suuri joukko, yhteensä noin 37 %, sosiaalipalveluyrityksen perustaneista muodostui epävakaassa työllisyystilanteessa olevista. Näistä osa oli yritystä perustaessaan määräaikaisessa työsuhteessa niin sanotusti pätkätyöläisenä ja osa kokonaan työttömänä, työttömyysuhan alaisena tai niin sanotusti piilotyöttömänä. (Kovalainen ym. 1996, 23-24.) Toinen 1990-luvun puolivälissä ilmestynyt aihetta alueellisesti käsittelevä tutkimus oli Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisema Hoito- ja hoivapalvelu maaseudun mahdollisuutena. Siinä tutkittiin silloisen Mikkelin läänin (sis. Pieksämäen seutu) alueella kuntien kiinnostusta ja kokemuksia yksityisistä vanhushuollon, vammaishuollon ja lastensuojelun palveluista. Lisäksi tutkittiin muutaman näiden palveluiden tarjoajien kokemuksia toiminnasta. (Jussila 1994, 7-9.)

12 Silloiset tutkimustulokset osoittivat, että kunnat olivat yksityisten palvelujen tasoon yleisesti tyytyväisiä, mutta kiinnostus hankkia palveluja yksityisiltä oli silti vähäistä (Jussila 1994, 94-98). 3.5 Valoisampaa tulevaisuutta Andersson ja Kainlauri (2001) ovat tehneet tutkimuksen yrittäjien ja sosiaalijohtajien näkemyksistä yksityisistä hoivapalveluista. Tämä tuoreempi, Jussilan (1994) tutkimusta hieman vastaava, tutkimus käsittää koko Suomen alueelta 34 kunnan satunnaisotannan, jossa tutkimuksen kohderyhmän muodostavat kuntien sosiaalijohtajat ja näiden kuntien alueella toimivat sosiaalipalveluyritykset. (Andersson & Kainlauri 2001, 18.) Sosiaalijohtajien näkemykset yksityisten hoivapalveluiden tulevaisuudesta ovat selvästi muuttuneet myönteisimmiksi näiden kahden tutkimuksen väliin jääneen ajanjakson aikana. Aiemmassa tutkimuksessa yksityisille hoivapalveluille oli näköpiirissä hyvin vähän kysyntää ja kiinnostuskin lähinnä teoreettista. Jälkimmäiseen kyselyyn vastatessaan sosiaalijohtajat näkivät hoivapalveluyrittäjyyden tulevaisuuden erittäin valoisana ja jopa niin, että kaikki kyselyyn vastanneet sosiaalijohtajat uskoivat yritysten alalla lisääntyvän. (Andersson & Kainlauri 2001, 55-56; Jussila 1994, 60-61.) 3.6 Sosiaalialan yrittäjän ja yrityksen muotokuva Ismo Rautiainen (2002) ja Teija Kosola (2001) ovat tehneet tahoillaan sosiaalialan yrittäjyyttä eri tavoin käsittelevät tutkimukset osana pro gradu-tutkielmiaan. Rautiaisen tekemän pro gradu-tutkielman, kuten myös Kosolan pro gradun (Rissanen, Rautiainen, Sinkkonen & Kosola 2004, 69) perusteella sosiaalialalla yrittäjinä toimii edelleen vielä 2000-luvulle siirryttyäkin samantyyppisen profiilin omaavat yrittäjät, kuin Kovalaisen ym. (1996) tutkimuksen mukaan 1990-luvun puolivälissä. Alan yrittäjistä valtaosa on keski-ikäisiä perheellisiä naisia, joilla on useimmiten opistotasoinen tai vähintään koulutasoinen tutkinto alalle ja työkokemusta yli kuusi vuotta ennen oman yritystoiminnan aloittamista. (Rissanen ym. 2004, 69-70.)

13 Yritystoiminta ajallisesti oli Rautiaisen tekemän kyselyn mukaan kestänyt pidempään kuin aiemmassa Kovalaisen työryhmän tekemässä tutkimuksessa. Tämä luonnollisesti viittaa siihen että yritystoiminnasta alalla on tullut riittävän kannattavaa ja aiemmin aloittaneet ovat jatkaneet toimintaansa. Liikevaihdoltaan yli 167 000 euron yritysten määrä olikin aiemman tutkimuksen jälkeen tuplaantunut. Lisäksi suosituimmaksi yritysmuodoksi toiminimen tilalle on tuoreemman kyselyn mukaan vaihtunut osakeyhtiö 42 % osuudella aiemman 28 % osuuden sijaan. Osuuskuntia yrityksistä oli 1990-luvun puolivälissä 1% ja Rautiaisen kyselyn (2001) mukaan tässä ei olisi havaittavissa muutosta. (Kovalainen ym. 1996, 33; Rissanen ym. 2004, 70-71, 264.) Toimialaa yrittäjille suunnatuissa kyselyissä kysyttiin Kovalaisen työryhmässä tarkemmin ja Rautiaisen kyselyssä laajemmin. Vertaaminen on toisaalta vaikeaa myös siitä syystä, että kohderyhmään oli vuonna 1995 valittu myös perhepäivähoitajat, kun taas 2000-luvulla Rautiainen rajasi heidät alan yrittäjien postikyselyn ulkopuolelle. Rautiaisen kyselyyn useimmat yrittäjät olivat toimialakseen valinneet annetuista vaihtoehdoista hoivapalvelut yleensä ja toiseksi eniten yrittäjiä toimi vanhusten asumisja hoivakotipalvelu alalla. Kovalaisen työryhmän tuloksissa ymmärrettävästi lasten päivähoito oli suurin toimiala. Toisaalta jos tästä perhepäivähoitajien osuuden lukee pois nousee kotipalvelu suurimmaksi toimialaksi, joka Rautiaisen tutkielmassa oli vasta kolmanneksi yleisin toimiala. (Kovalainen ym. 1996, 106-107,116; Rissanen ym. 2004, 70, 264.) Lukumääräisesti aiemmin tehtyyn tutkimukseen vastanneista 86 yrittäjää tuotti vanhuksille asumisen sisältävää palvelua ja tuoreempaan kyselyyn vastanneista 112 yrittäjää. Näiden tutkimusten tulosten perusteella voi olettaa, että erityisesti vanhuksille suunnatut majoituksen sisältävät palvelut ovat lisääntyneet 2000-luvulle tultaessa. Tilastoitua tietoa yksityisestä palvelutuotannosta tarkastellessa tämä oletus todentuu. Erilaisten palvelutalojen ja ryhmäkotien määrä on lisääntynyt vuodesta 1999 vuoteen 2002 tultaessa lähes 200 kappaleella ja näistä yli puolet on vanhuksille suunnattuja palveluja. Kotipalvelua tarjoavien määrä on pysynyt vastaavana aikana melko samana. (Kauppinen & Niskanen 2005, 48-52; Kovalainen ym. 1996, 106-107, 116; Rissanen ym. 2004, 70, 264.)

14 Kovinkaan suuria eroja ei kaikenkaikkiaan Rautiaisen, Kosolan tai Kovalaisen työryhmän sosiaalialan yrittäjiä käsittelevien tutkimusten välillä ilmennyt. Yrittäjäkoulutusta hankkineiden melko pieni määrä kuitenkin yllättää. Jonkinlaista yrittäjäkoulutusta hankkineiden määrä oli jopa hieman pienempi uudemman tutkimuksen mukaan. Keskiarvoisesti alle 60 % yrittäjistä oli tuoreempien tutkimustietojen mukaan saaneet tai hankkineet jotakin yrittäjäkoulutusta, kun luku Kovalaisen työryhmän tutkimuksessa oli vielä 71 %. (Rissanen ym. 2004, 69-70.) 3.7 Sosiaalialan yrittäjyyden menestys ja menestystekijät Yrittäjinä sosiaalialalla toimivien käsitykset menestymisestä yrittäjänä eivät ensisijaisesti kumpua taloudellisesta menestymisestä. Asiakastyö merkitsee alan yrittäjille muutakin kuin rahan vuoksi tehtyä palvelua. Menestyminen voi ennemmin sosiaalialan yrittäjien mielestä tarkoittaa sitä, että työ on mielekästä ja siitä voi nauttia. Menestys voi olla monelle sitä, että työtä on ja sitä tekemällä saa riittävän toimeentulon, taloudellinen tulos korostuu harvoin. (Kovalainen 1996, 52; Lemponen 1999, 69-70.) Sosiaalialan yrittäjät nostavat keskeiseksi yrityksen menestystekijäksi oman persoonan ja hyvän itsetunnon. Henkilökohtaisia ominaisuuksia, kuten ulospäinsuuntautuneisuus, luotettavuus, ahkeruus, sitkeys, ja ennakkoluulottomuus lueteltiin menestystekijöiksi yrityksessä. Paljolti voi olla kyse siitä, että toimiminen yrittäjänä sosiaalialalla poikkeaa monen muun alan yrittäjyydestä selvästi. Sosiaalialalla myydään palvelua henkilökohtaisesti asiakkaalle ja palvelun tuotteistaminen ei ehkä olekaan niin yksinkertaista kuin jonkin käsin kosketeltavan tuotteen. (Kovalainen ym. 1996, 66-67; Lemponen 1999, 71.) Henkiset voimavarat ja työssä jaksaminen nousevat myös varmasti merkittäviksi menestystekijöiksi sosiaalialan yrittäjille. Yrittäjien työssä jaksamista ei kuitenkaan yleisesti ole tutkittu kovin paljon. Aavistuksen työssä jaksamisen tärkeydestä saa kuitenkin muun muassa Lemposen haastattelututkimuksen tuloksista. Tutkijan haastattelemat kotipalvelua tarjonneet ja jo toimintansa lopettaneet yrittäjät ilmoittivat perimmäiseksi syyksi lopettamiseen työssä uupumisen. (Lemponen 1999, 74; Rissanen ym. 2004, 83.)

15 Muita menestystekijöitä sosiaalialan yritykselle, kuten yrityksille yleensä, ovat muun muassa yritystoiminnan hyvä suunnittelu, toiminnan organisointi, palvelulle laskettu oikea hinta ja hyvät työntekijät. Toimivat suhteet kuntaan tai kuntiin on monelle, varsinkin maaseudun yrittäjille, erittäin merkittävät menestymisen kannalta. Esimerkiksi ostopalvelusopimuksen saaminen voi jollekin maaseudun hoivakodille olla elinehto. (Lemponen 1999, 72-73.) 3.8 Yritystoiminnalle tukea Lemposen tekemän haastattelututkimuksen mukaan sosiaalialan yrittäjät pitävät tärkeimpinä tukijoina ja neuvojina toisia saman alan yrittäjiä. Myös tilitoimistoa ja kirjanpitäjää pidetään tärkeinä ja hyvinä tietolähteinä. Lemposen tekemissä haastatteluissa (1999) alan yrittäjät kertoivat tilanteen vaikuttavan siltä, että mitkään virallisten yrityspalveluorganisaatioiden tuki- ja neuvontapalvelut eivät koskeneet juuri heidän alallaan yritystoimintaa käynnistäviä. (Lemponen 1999, 87-89.) Vertaistuen ja hyvän kirjanpitäjän lisäksi yritystoimintaa kuitenkin tuetaan muun muassa kuntien elinkeinoasiamiesten, TE-keskusten ja työvoimatoimistojen toimesta eri tavoin. Tuki voi olla neuvoja ja ohjausta tai sitten taloudellista tukea, kuten aloittavalle yrittäjälle myönnettävä starttiraha. Myös yhteistyökumppanit voivat olla tärkeä tuki yrittäjälle. Pankit, rahoitus- tai vakuutusyhtiöt auttavat usein välttämättömän ulkopuolisen rahoituksen suhteen. (Keskuskauppakamari 2005.)

16 4. YHTEISÖLLINEN YRITTÄJYYS Kostilaisen mukaan (Köppä ym. 2000, 104) yhdessä yrittämisessä on oleellisinta se, että kaikki yrittäjät kokevat hyötyvänsä yhteisyrittäjyydestä. Hyöty voi olla vaikkapa kaikkia taloudellisesti hyödyttävä yritys, jota yhden yksittäisen yrittäjän tietojen ja taitojen varaan ei voisi rakentaa. 4.1 Yritysmuodot Yritystoimintaa voidaan harjoittaa joko yksin, kaksin tai useamman yrittäjän ryhmässä. Yksinyrittäjälle vaihtoehtoiset yritysmuodot ovat yksityinen elinkeinonharjoittaja eli toiminimi yrittäjyys tai osakeyhtiö. Yhteisömuotoisen yritystoiminnan vaihtoehtoiset yritysmuodot ovat avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö, osakeyhtiö tai osuuskunta. (Leppänen 2003, 14; Pellervo-Seura 2002.) Eri yritysmuotojen vastuunalaisuus on erilainen. Vastuunalaisuuden mukaan eroteltuna yksityinen elinkeinonharjoittaja, avoimen yhtiön yhtiömiehet ja kommandiittiyhtiön vastuunalaiset yhtiömiehet ovat henkilökohtaisessa vastuussa yrityksensä velvoitteista. Osakeyhtiön osakas, osuuskunnan jäsen ja kommandiittiyhtiön äänetön yhtiömies vastaa taloudellisesti vain yritykseen sijoittamallaan omaisuudella tai osuuspääoman määrällä. Käytännössä kuitenkin usein osakeyhtiön osakas tai osuuskunnan jäsen joutuu yritystoiminnan alkuvaiheessa takaamaan lainoja myös henkilökohtaisesti. (Keskuskauppakamari 2005.) Yritysmuodoissa on toki monia muitakin eroavaisuuksia kuin vastuunalaisuus. Eri yritysmuodot soveltuvat erilaisiin tilanteisiin ja niiden soveltuvuutta kannattaakin punnita suunnitelmien ja tarpeiden mukaan. Esimerkiksi pienen perhepiirissä toimivan yrityksen yritysmuodoksi soveltuu ehkä avoin yhtiö osakeyhtiötä paremmin, jos pääoman tarve on vähäinen. (Keskuskauppakamari 2005.)

17 4.2 Osuuskunta Osuuskunta on jäsentensä omistama ja demokraattisesti hallinnoima yhteisöllinen yritys, joka eroaa periaatteiltaan muista yritysmuodoista. Osuuskunnan toiminnan tarkoitus on edistää jäsentensä taloudellista hyvinvointia, mutta osuuskunta ei varsinaisesti tavoittele voittoa. Osuuskunnan merkitys jäsenelleen voi jopa yksinkertaisuudessaan olla työllisyyden turvaaminen ja elintason laskun estäminen. (Köppä ym. 2000, 105; Laurinkari 2004, 26-27.) Osuuskunta on joustava yritysmuoto, jonka jäsenmäärä ja henkilöt voivat vaihdella kunhan vähimmäisjäsenmääränä pysyy kolme jäsentä. Jäsenet voivat siis vaihtua, liittyä tai erota osuuskunnasta joustavasti. (Osuuskuntalaki 28.12.2001/1488; Pellervo-Seura 2002) Perustettaessa osuuskunta laatii itse sääntönsä. Säännöissä tulee vähintään näkyä osuuskunnan toiminimi, kotipaikkana oleva kunta Suomessa, toimiala, osuusmaksun suuruus, maksun suorittamisaika- ja tapa sekä osuuskunnan tilikausi. Olemassa olevaan osuuskuntaan voi kuka tahansa liittyä jäseneksi, jos hyväksyy osuuskunnan säännöt ja mikäli tulee jäsenhakemuksen perusteella hyväksytyksi jäseneksi. (Laurinkari 2004, 56; Osuuskuntalaki 28.12.2001/1488.) Osuuskunta yritysmuotona soveltuu monille toimialoille ja on myös kohtuullisen turvallinen yritysmuoto. Sosiaali- terveys- ja hyvinvointipalvelujen toimialoilla osuuskuntia toimii Pellervo-seuran rekisterin mukaan Suomessa tällä hetkellä 78 kappaletta. (Pellervo-Seura 2002; Pellervo-Seura 2006.) Osuustoiminnan periaatteet on määritelty Kansainvälisen Osuustoimintaliiton toimesta vuonna 1995 (Laurinkari 2004, 56) ja niiden perusteella osuuskunta yritysmuotona edustaa niin sanotusti pehmeitä arvoja. Sosiaalialallekin sopivat osuustoiminnan eettiset arvot, kuten rehellisyys, avoimuus, yhteiskunnallinen vastuu ja ihmisistä välittäminen.

18 5. KUNTA JA SOSIAALIALAN YRITTÄJYYS 5.1 Kunnan tehtävä palveluiden järjestäjänä Vuonna 1995 säädetyn kuntalain mukaisesti kuntien tulee pyrkiä edistämään kuntansa asukkaiden hyvinvointia. Kuntalaki velvoittaa kuntia hoitamaan itselleen ottamansa ja niille laissa säädetyt tehtävät. Lain mukaisesti kunnat voivat huolehtia laissa sille säädetyistä tehtävistään itse tuottamalla, yhteistoiminnassa muiden kuntien kanssa tai hankkia tehtäviensä edellyttämät palvelut muilta palveluiden tuottajilta. (Kuntalaki, 17.3.1995/365) 5.2 Kuntien vaihtoehtoiset palvelutuotannon mallit Ajankohtaisena kehittämishaasteena kunnissa on kunta- ja palvelurakenteen uudistumisen myötä löytää tarkoituksenmukaiset kuntapalveluiden järjestämistä koskevat vastuualueet. Erilaisia myös yksityistä sektoria hyödyntäviä malleja ovat muun muassa Ostopalvelut, Palveluseteli (voucher), PPP (Public-Private-Partnership) malli, Tilaaja-Tuottajamalli, Yrittäjämalli ja kokeilulain alainen Saumaton palveluketju. (Suomen kuntaliitto 2006; Sosiaali- ja terveysministeriö 2006.) 5.2.1 Ostopalvelu Ostopalvelua kunta käyttää, kun kunta ei tuota jotakin palvelua lainkaan tai kokonaan itse. Kyseisen palvelun kunta ostaa asukkaidensa käyttöön suoraan palveluntuottajalta. Ostopalvelua voi olla mikä tahansa palvelu, jota kunta asukkailleen tarjoaa. Esimerkiksi vanhusten asumispalvelut tai lasten päivähoito voivat olla ostopalveluja. Ostopalveluihin lukeutuvat yksityisiltä palveluntuottajilta ostettujen palvelujen lisäksi myös kolmannelta sektorilta, esimerkiksi yhdistyksiltä ja järjestöiltä, ostetut palvelut. (Suomen kuntaliitto 2006.)

19 Ostopalveluna tehtyjä hankintoja koskee laki julkisista hankinnoista. Laki velvoittaa kunnat tasapuolisuuden ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi järjestämään tarjouskilpailun tekemistään hankinnoista. Lain mukaan hankinnan voi tehdä ilman tarjouskilpailua vain erityisistä syistä, esimerkiksi hankinnan arvon ollessa vähäinen. (Laki julkisista hankinnosta, 23.12.1992/1505 ) Kuitenkin verrattuna yksityisiä palveluntuottajia kolmannen sektorin palveluntuottajiin, ovat näiden toimintaedellytykset ostopalveluiden tuottajina erilaiset. Sosiaalipalveluiden tarjoajana kolmannen sektorin toimintamahdollisuuksia helpottaa yhdistysten mahdollisuus RAY:n tarjoamiin toimintatukiin. Tämä tukipolitiikka on toisaalta lainsäädännön mukaista, mutta toisaalta se vääristää palveluelinkeinojen markkinaolosuhteita. (Suomen kuntaliitto 2006.) 5.2.2 Palveluseteli Palveluseteli (voucher) on julkisen hallinnon rahoittama tosite, esimerkiksi lipuke, älykortti tai poletti, joka annetaan suoraan tietyn palvelun käyttäjälle. Palveluseteli on kohdennettu valituille palvelun tuottajille, jotka palvelun käyttäjä itse kilpailuttaa ja hankkii sitten tarvitsemansa palvelun haluamaltansa tuottajalta palveluseteliä käyttäen. (Suomen kuntaliitto 2006.) Kunnissa, joissa palveluseteli on käytössä, niiden käyttö kohdentuu eniten juuri sosiaalipalveluihin. Käytännössä kunnan sosiaalitoimi myöntää asiakkaalleen palvelusetelin tietyn palvelun hankintaan. Tyypillisesti palveluseteliä käytetään päivähoidon, kotipalvelun, asumisen ja pitkäaikaishoidon järjestämiseen. (Suomen kuntaliitto 2006; Valkama 2001, 17.) Sosiaali- tai terveydenhuollon palveluihin suunnatuista palvelusetelistä säädetään laissa. Laki velvoittaa kunnat hyväksymään yksityisten palveluntuottajien joukon, joiden tarjoamista palveluista kunta sitten sitoutuu maksamaan palvelunkäyttäjän hankkimasta palvelusta myöntämänsä palvelusetelin arvon mukaisesti. (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta, 30.12.2003/1309.)

20 Valkaman mukaan (Tenhunen 2004, 45) palveluseteleiden käyttö sosiaali- ja terveyspalveluissa aikaansaa kahden tason markkinat. Kunta toimii ensimmäisen vaiheen kilpailuttajana ja esivalitsijana ja varsinainen palvelunkäyttäjä pääsee valitsemaan tarpeisiinsa sopivimman tuottajan kunnan hyvähsymien palveluntuottajien joukosta. 5.2.3 PPP-malli PPP eli Public-Private-Partnership-malli tai suomeksi JYY eli Julkisen ja yksityisen yhteistyömalli tarkoittaa nimensä mukaisesti julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä julkisen sektorin vastuulla olevassa palvelussa tai hankkeessa. PPP-mallin käyttö on tällä hetkellä yleisintä kuntien toimitila järjestelyissä, joissa kiinteistön omistaa yksityinen, mutta kunta sitoutuu sovitun ajan kestävään yhteistyöhön, jonka ajan kunta maksaa kiinteistön käytöstä siihen liittyvine palveluineen. (Suomen kuntaliitto 2006; Tenhunen 2004, 48.) 5.2.4 Tilaaja-tuottajamalli Tilaaja-tuottaja-mallin lähtökohtana on, että tilaaja ja tuottaja erotetaan toisistaan. Palveluiden järjestämisvastuu, joka on kunnalla, eriytetään palvelun tuottamisesta. Tilaajana toimii kunnan johto tai sen valtuuttamat lautakunnat. Tilaaja-tuottajamallissa kunta tilaa palveluja joko omasta palvelutuotannossaan tai mahdollistaa niin halutessaan myös yksityisen sektorin osallistumisen palvelutuotannon tarjouskilpailuun. (Suomen kuntaliitto 2006; Tenhunen 2004, 41-43.) Tilaaja-tuottajamalli mahdollistaa siis muunkin kuin kunnan oman toiminnan käyttämisen palvelutuotannossa. Malli on sovellettavissa paitsi kunnan sisäiseen ja ulkoiseen palvelutuotantoon myös kuntien yhteishankintoihin. (Suomen kuntaliitto 2006.) Tilaaja-tuottajamallin tavoitteena on palvelutuotannon tehostaminen ja asiakaslähtöisyyden parantaminen. Malli myös ohjaa kustannuskehitystä