UUDENMAAN VESISTÖJEN JA RANNIKKOVESIEN TILA VUONNA 211 Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue Sirpa Penttilä, Mikaela Ahlman ja Jaana Marttila 24.4.212
1 Uudenmaan vesistöjen ja rannikkovesien tila vuonna 211 Sisällysluettelo 1. Pintavesien tilan seuranta Uudellamaalla... 2 1.1 Järvet... 2 1.2 Joet, purot ja ojat... 3 1.4 Maa- ja metsätalouden vesistökuormituksen seuranta (MaaMet-hanke)... 3 1.5 Vesiympäristölle vaarallisten ja haitallisten aineiden seuranta... 4 1.6 Muu seuranta ja tarkkailu Uudenmaan alueella... 5 2. Säätila ja hydrologiset olosuhteet vuonna 211... 5 3. Jokien mereen kuljettamat ainemäärät... 8 4. Vesistöjen tila vuonna 211... 12 4.1 Järvien happitilanne ja sisäinen kuormitus... 12 4.2 Järvien rehevyystaso ja ravinnepitoisuudet... 14 4.3 Jokien ravinnepitoisuudet... 17 4.4 Jokien hygieeninen laatu... 18 5. Rannikkovesien tila vuonna 211... 19 5.1 Happivajetta pohjanläheisessä vedessä... 2 5.2 Veden laatu rannikkoasemilla vuonna 211... 2 5.2.1 Ulkosaaristo... 2 5.2.2. Sisäsaaristo... 23 6. Vesistöjen biologiset seurannat vuonna 211... 27 7. Seurantatietojen saatavuus... 28 8. Yhteenveto... 29 Lähdeviitteet... 3 Kannen kuvat: Jaana Marttila Yläkuva: haitallisia aineita seurattiin simpukoiden ja passiivikeräinten avulla. Keskikuva: pohjaeläinnäytteitä otettiin järviltä ja merialueelta. Alakuva: levätilannetta seurattiin kesän ja syksyn ajan, kuva Tuusulanjärveltä syyskuussa 211.
2 1. Pintavesien tilan seuranta Uudellamaalla Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue seuraa vesien tilaa ja määrää Uudenmaan alueella. Veden määrän osalta seuranta pitää sisällään mm. vesistöjen vedenkorkeuksien ja virtaamien havainnointia, pohjaveden pinnankorkeuksien seurantaa, lumi-, routa- ja jäähavaintojen tekoa, järvien syvyyskartoituksia sekä järvien pintaveden lämpötilan seurantaa kesäaikaan. Vesien tilan osalta ELY-keskus seuraa pinta- ja pohjavesien fysikaalis-kemiallista laatua sekä vesistöjen ja rannikkovesien osalta myös ekologista tilaa erilaisten biologisten muuttujien avulla (mm. vesistöjen pohjaeläimet ja kasvillisuus). Uutena velvoitteena ELY-keskukselle on tulossa erilaisten haitallisten aineiden seuranta pinta- ja pohjavesissä. Seurannan avulla kerätään tietoa pitkiltä, jopa vuosikymmeniä kestäviltä, aikajaksoilta mm. vesistöjen jäätymisestä ja jäiden lähdöstä, lumen ja jään paksuudesta, vedenkorkeuksista ja virtaamista sekä veden laadusta ja sen muutoksista. Näin saadaan tietoa ympäristön tilasta. Tietoja hyödynnetään laajasti esimerkiksi tulvaennusteissa ja rakentamiskorkeuksien määrittämisessä. Tietojen avulla myös määritellään, minkä tyyppisiä vesistöjä Uudenmaan alueella on sekä seurataan, millaisessa ekologisessa tilassa vesistöt ovat. Tietoja hyödynnetään myös erilaisissa tutkimuksissa, malleissa ja arvioissa sekä ilmastonmuutoksen vaikutusten ennustamisessa. ELY-keskuksen tuottama tieto on kaikille avointa, ja valtaosa tiedoista on saatavissa ympäristöhallinnon Hertta-rekisteristä (www.ymparisto.fi/oiva). Tässä raportissa tarkastellaan Uudenmaan vesistöjen ja rannikkovesien tilaa vuoden 211 seurantatietojen perusteella. 1.1 Järvet Uudenmaan ELY-keskuksen toimesta otettiin vesinäytteitä yhteensä 53 järvestä vuonna 211. Pohjaeläinnäytteitä otettiin yhdeksästä järvestä, kasviplanktonnäytteitä 36 järvestä ja rantavyöhykkeen piilevänäytteitä yhdestä järvestä. Vesikasvillisuuskartoituksia teetettiin kesällä ostopalveluna neljällä järvellä, joista tutkittiin yhteensä 4 vesikasvillisuuslinjaa (taulukko 1). Lisäksi vesinäytteiden otto hankittiin ostopalveluna seitsemältä Sipoonkorven alueella sijaitsevalta järveltä syksyllä 211. Vesinäytteitä otettiin järvestä riippuen yhdestä kolmeentoista kertaa vuodessa. Intensiivisimmin seurattu järvi oli edellisvuosien tapaan Tuusulanjärvi. Järvissä näytteitä otetaan useasta syvyydestä, aina vähintään pinnasta yhden metrin syvyydestä ja pohjan läheltä metri tai puoli metriä pohjan yläpuolelta. Osaa järvistä seurataan vuosittain, osaa 2-3 vuoden välein ja osaa kuuden vuoden välein. Järvien tilaa pyritään seuraamaan eri puolilla Uuttamaata, mutta kaikille järville seuranta ei ulotu edes harvoin toteutettuna. Kasviplanktonnäytteitä otettiin yleensä 1-3 kertaa kesässä, mutta joiltakin järviltä lähes ympäri vuoden, enimmillään 1 kertaa vuodessa. Pohjaeläin- ja piilevänäytteet otettiin kerran vuodessa, syksyllä tai loppukesällä. Tiheimmin seurattuja järviä vuonna 211 olivat Tuusulanjärvi Tuusulassa, Enäjärvi Vihdissä, Kattilajärvi Espoossa, Tiiläänjärvi Askolassa sekä Pusulanjärvi Nummi-Pusulassa.
3 1.2 Joet, purot ja ojat Vesinäytteitä otettiin ELY-keskuksen toimesta yhteensä 66 virtavesipaikalta (joesta, purosta tai ojasta) vuonna 211. Pohjaeläin- ja piilevänäytteitä ei saatu otettua lainkaan syksyllä suurten virtaamien vuoksi (taulukko 1). Vesinäytteiden näytteenottotiheys vaihteli havaintopaikasta riippuen yhdestä kerrasta 25 kertaan vuodessa. Eniten vesinäytteitä otettiin edellisten vuosien tapaan suurimpien jokien alajuoksuilta Vantaanjoesta, Porvoonjoesta, Mustionjoesta, Mustijoesta ja Koskenkylänjoesta. Tiheästi (vähintään 1 kertaa vuodessa) seurattuja jokia olivat myös Lepsämänjoki, Vanjoki, Vihtijoki ja Väänteenjoki sekä Tuusulanjärveen laskevat purot ja Tuusulanjärvestä alkunsa saava Tuusulanjoki. 1.3 Rannikkovedet Uudenmaan ELY-keskus seuraa rannikkovesien tilaa Uudenmaan ulko- ja sisäsaaristossa. Avomeren tilan seurannasta vastaa Suomen ympäristökeskuksen merikeskus. Vuonna 211 vesinäytteitä otettiin rannikkoalueella 51 havaintopaikalta (taulukko 1). Useimmilla havaintopaikoilla (25) näytteenottokertoja oli yksi (keskikesällä) tai mahdollisesti kaksi, jos jäätilanne salli talvinäytteenoton. Viidellä (5) havaintopaikalla vedenlaatua ja levämääriä seurattiin tiheämmin, 1-17 kertaa vuodessa. MaaMet-hankkeen havaintopaikoilla näytteenottotiheys oli 5 kertaa vuodessa. Tiheimmin seurattu paikka oli edellisvuosien tapaan ulkosaaristoasema UUS-23 Längden Hankoniemen itäpuolella Tvärminnen edustalla. Sieltä haettiin vesinäytteitä 17 kertaa vuoden aikana. Lisäksi Uudenmaan ELY-keskus osallistui Helsingin ja Espoon edustan merialueen velvoitetarkkailuun kuuluvan havaintopaikan UUS-1A Länsi-Tonttu seuraamiseen. Sieltä näytteitä otettiin yhteensä 16 kertaa vuonna 211. Asemilla UYK-3 ja UUS-15 Sipoon ja Porvoon edustoilla sekä asemalla Norra Sådö 43 Inkoossa näytteenottokertoja oli 8-1 vuoden aikana. Rannikkoalueelta Uudenmaan ELY-keskus otti yhteensä 12 pohjaeläinnäytettä ja 52 kasviplanktonnäytettä. Kasvillisuuskartoituksia tehtiin Hangossa, Inkoossa ja Loviisassa 6 makrofyyttilinjalla ja rakkolevän alarajaa seurattiin 18 rakkolevälinjalla. Rannikon havaintoasemilta otettiin lisäksi sedimentin pinnasta näytteitä, joiden avulla kartoitettiin meren pohjan happitilannetta. 1.4 Maa- ja metsätalouden vesistökuormituksen seuranta (MaaMet-hanke) Suomen ympäristökeskus koordinoi valtakunnallista "Maa- ja metsätalouden vesistökuormituksen ja sen vaikutusten arviointi" -hanketta (MaaMet), jota maa- ja metsätalousministeriö rahoittaa vuosittain. Hanke on alkanut vuonna 27, ja siihen kuuluu havaintopaikkoja kaikkien ELY-keskusten alueilta. Uudenmaan ELY-keskuksen alueella hankkeeseen kuuluu neljä järvihavaintopaikkaa, 11 jokihavaintopaikkaa ja 13 rannikon havaintopaikkaa. Näistä otetaan vesinäytteitä vuosittain. Osalta havaintopaikoista otetaan myös biologisia näytteitä (pohjaeläimet, kasviplankton, piilevät) joko vuosittain tai muutaman vuoden välein. Hankkeeseen kuuluvilla järvillä ja joilla tehdään myös vesikasvillisuuskartoituksia määrävuosittain. Suomen ympäristökeskus vastaa hankkeen koordinoinnista ja tulosten valtakunnallisesta raportoinnista. Hankkeen tuloksista ei ole vielä valmistunut raporttia.
4 MaaMet-hankkeen seurantajärviä Uudellamaalla ovat Pusulanjärvi, Tiiläänjärvi ja Hiidenvesi. MaaMet-jokia ovat Taasianjoki, Sipoonjoki, Lepsämänjoki, Ingarskilanjoki, Kirkkojoki, Nummenjoki, Pusulanjoki, Vanjoki ja Olkkalanjoki. Rannikolla MaaMet-hankkeen seurantaa toteutetaan Loviisan (Pernajan), Porvoon, Inkoon, Siuntion, Kirkkonummen ja Sipoon merialueilla. Sekä järvillä, jokivesistöissä että rannikolla MaaMet-hankkeen näytteitä otetaan ELY-keskuksen ja alueella toimivien vesiensuojeluyhdistysten ja konsulttien toimesta. Taulukko 1. Uudenmaan ELY-keskuksen ottamat vesi- ja vesistönäytteet vuonna 211 (sis. Maa- Met-hankkeen näytteet). Näytetyyppi Järvi /lampi Joki /puro /oja Meri Yhteensä Vesinäytteet Näytteenottokerrat (kpl) 17 374 129 673 Havaintopaikat /-alueet (kpl) 57 66 51 174 Biologiset näytteet Pohjaeläinnäytteet (kpl) 54 12 156 Piilevänäytteet (kpl) 3 3 Kasviplanktonnäytteet (kpl) 62 52 114 Uudenmaan ELY-keskuksen toimialueen pintavesien seurantaa on kuvattu tarkemmin mm. julkaisussa Uudenmaan vesienhoidon toimenpideohjelma (Joensuu ym. 21). 1.5 Vesiympäristölle vaarallisten ja haitallisten aineiden seuranta Vesiympäristölle vaarallisten ja haitallisten aineiden seuranta on tulossa osaksi vesien tilan seurantaa. Suomen ympäristökeskus (SYKE) vastaa valtakunnallisesta haitallisten aineiden seurannan suunnittelusta, koordinoinnista ja raportoinnista eri hankkeissa järvillä, jokivesistöissä ja merialueella. ELY-keskus osallistuu hankkeisiin toteuttamalla tarvittavan näytteenoton. Vuonna 211 Uudenmaan ELY-keskus osallistui SYKEn hankkeisiin hakemalla näytteitä Porvoonjoesta sekä Vantaanjoen pää- ja sivu-uomista haitallisten aineiden seurantaa varten. ELY-keskus osallistui myös vesinäytteenottoon Helsingin edustan merialueella sekä SYKEn simpukkainkubointikokeisiin ja ns. passiivikeräinten inkubointiin Lohjanjärvellä sekä Vanhankaupunginlahdella Helsingissä yhteistyössä Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen kanssa. Osana maa- ja metsätalouden vesistökuormituksen seurantaa (MaaMet-hanke) Uudenmaan ELYkeskus otti Porvoonjoesta ja Vantaanjoen vesistöalueelta näytteitä, joista analysoitiin kasvinsuojeluaineiden pitoisuuksia. Kasvinsuojeluaineiden seuranta on aloitettu jo vuonna 27. Yhdestä vesinäytteestä analysoitiin noin 18 eri aineen pitoisuudet, ja näytteitä haettiin touko-marraskuun aikana yhteensä 11 kertaa. Vantaanjoen pää- ja sivu-uomista paikannettiin diuroni-nimisen torjunta-aineen päästölähdettä lukuisin näytteenotoin (Marttila 212).
5 1.6 Muu seuranta ja tarkkailu Uudenmaan alueella ELY-keskuksen tekemien seurantojen lisäksi Uudenmaan alueella tehdään paljon toiminnanharjoittajien ympäristölupiin perustuvaa velvoitetarkkailua. Velvoitetarkkailua on mm. jätevedenpuhdistamoilla, teollisuuslaitoksilla, kaatopaikoilla sekä erilaisilla vesirakennushankkeilla. Velvoitetarkkailuihin sisältyy vedenlaatutarkkailun lisäksi usein myös biologisten muuttujien tarkkailua. Myös monet kunnat teettävät konsulteilla alueensa vesistöjen tilan seurantaa. Velvoitetarkkailua tai muiden tahojen, mm. kuntien tekemää vesistöseurantaa tehtiin pintavesissä vuonna 211 Uudenmaan ELY-keskuksen alueella noin 6 havaintopaikalla. Näistä noin puolet oli virtavesipaikkoja (jokia, puroja tai ojia). 2. Säätila ja hydrologiset olosuhteet vuonna 211 Vuosi 211 alkoi talvisissa olosuhteissa, ja helmikuu oli harvinaisen kylmä. Uudenmaan järvet olivat jäätyneet jo marraskuun lopulla, ja pintavedet olivat alkuvuonna muun maan tavoin monin paikoin keskimääräistä alempana. Kevättalvella lunta oli harvinaisen paljon maan eteläosassa, Helsingissä lähes 7 cm, ja jäät olivat paksuja. Järvien jään paksuutta mitattiin talvella 21-211 Uudellamaalla kolmella havaintopaikalla: Tuusulanjärvellä Tuusulassa, Hiidenvedellä Vihdissä sekä Pitkäjärvellä Espoossa. Mittaukset aloitettiin syksyllä heti kun jäät olivat riittävän paksuja mitattaviksi, ja mittauksia jatkettiin keväällä siihen saakka, kun jää kantoi. Mittaukset tehtiin kymmenen päivän välein. Ensimmäiset mittaukset tehtiin marraskuun lopulla ja viimeiset huhtikuun 1. päivänä. Kaikilla havaintopaikoilla jää oli paksuimmillaan maaliskuun lopulla, jolloin Tuusulanjärvellä oli jäätä 58 cm, Pitkäjärvellä 65 cm ja Hiidenvedellä 61 cm. Huhtikuussa jäät sulivat nopeasti, sillä 1. huhtikuuta jäätä oli kaikilla havaintopaikoilla vielä vähintään 5 cm, mutta 2. huhtikuuta jäät olivat jo liian heikkoja mitattaviksi (taulukko 2). Jäät olivat kaikilla havaintopaikoilla talven aikana melko paksuja, mutta vain osa jään kokonaispaksuudesta oli kantavaa teräsjäätä. Kovan teräsjään muodostumista haittasivat runsaat lumisateet pitkin talvea. Jään päälle satanut paksu lumikerros eristi jään ja kylmän ilman toisistaan, eivätkä poikkeuksellisen kovat pakkasetkaan päässeet kerryttämään järvien jäähän kovin suurta paksuutta. Mikäli talvi olisi ollut vähäluminen, järvien jäät olisivat olleet huomattavasti paksumpia. Talvinen sää jatkui Uudellamaalla maaliskuun lopulle asti. Lumen sulaminen käynnistyi huhtikuun alussa, ja lumi suli nopeasti. Kevättulvat olivat etelärannikon joissa lumisen talven myötä keskimääräistä suurempia (ks. luku 3).
6 Taulukko 2. Jäänpaksuus (cm) Uudenmaan havaintopaikoilla talvella 21-211. Arvo cm tarkoittaa, että jäätä oli, mutta se oli liian heikkoa mitattavaksi. Hiidenveden tulos 2.4.211 puuttuu. Mittausajankohta Tuusulanjärvi, Tuusula Pitkäjärvi, Espoo Hiidenvesi, Vihti 3.11.21 13 21 6 1.12.21 2 27 9 2.12.21 25 29 12 31.12.21 31 31 16 1.1.211 36 32 38 2.1.211 4 51 45 3.1.211 45 54 46 1.2.211 5 54 51 2.2.211 54 63-28.2.211 55 63 55 (25.2.211) 1.3.211 56 61 56 2.3.211 58 61 6 3.3.211 58 65 61 1.4.211 5 55 53 2.4.211 3 25 Tuusulanjärvi Lohjanjärvi Pintaveden lämpötila 2 15 1 5 Kuva 1. Pintaveden lämpötila ( C) Tuusulanjärvellä ja Lohjanjärvellä 5.5.-19.12.211. Kesä oli Uudellamaalla erittäin lämmin. Helsingin Kaisaniemessä kesä 211 oli mittaushistorian lämpimin, ja koko maassa heinäkuu oli eräs lämpimimmistä viimeisen 5 vuoden aikana. Järvivedet olivat suurimman osan kesää tavallista lämpimämpiä, heinäkuussa jopa poikkeuksellisen lämpimiä. Uudellamaalla järvien pintaveden lämpötilamittaukset aloitettiin toukokuun 5. päivänä Tuusulanjärvellä ja Lohjanjärvellä. Jo toukokuun puolivälissä pintavesi lämpeni 15 C:n tuntumaan molemmilla järvillä. Lämpimimmillään pintavedet olivat heinäkuun alussa, Tuusulanjärvellä 3.7. (25,2 C) ja Lohjanjärvellä 1.7. (25, C). Elokuussa järvet alkoivat viilentyä, mutta pintaveden lämpötila pysyi nollan yläpuolella koko loppuvuoden. Mittausten päättyessä 19. joulukuuta Tuusulanjärven pintaveden lämpötilaksi mitattiin 2,1 C ja Lohjanjärven lämpötilaksi 3,3 C (kuva 1). Voidaankin sanoa, että järvet olivat poikkeuksellisen lämpimiä myös joulukuussa.
7 Loppuvuonna Uudellamaalla satoi runsaasti. Marraskuun alussa lunta ei ollut vielä missään päin Suomea. Joulukuu oli leuto, sateinen ja myrskyisä. Vuoden päättyessä talvi ei ollut vielä alkanut eteläisessä Suomessa, ja terminen talvi oli huomattavasti myöhässä koko maassa. Vuoden päättyessä pintavedet olivat keskimääräistä ylempänä, rannikolla paikoin tulvalukemissa. Lunta, jäätä ja routaa oli vuoden lopussa eteläisessä Suomessa vain vähän tai ei ollenkaan. Kokonaisuudessaan vuosi 211 oli tavallista lämpimämpi ja paikoin runsassateinen. Kuukausisadannat Helsingin Kaisaniemessä 211 sadanta, mm 18 16 14 12 1 8 6 4 2 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 211 1971-2 Kuva 2. Kuukausisadannat Helsingin Kaisaniemessä vuonna 211 ja pitkän ajan keskiarvona (1971-2). Lähde: Ilmatieteen laitos. lämpötila, o C 25 2 15 1 5-5 -1-15 Kuukauden keskilämpötilat Helsingin Kaisaniemessä 211 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 211 1971-2 Kuva 3. Kuukauden keskilämpötilat Helsingin Kaisaniemessä vuonna 211 ja pitkän ajan keskiarvona (1971-2). Lähde: Ilmatieteen laitos. Vuoden 211 sademäärä oli Helsingin Kaisaniemessä 748 mm eli 16 % suurempi kuin pitkän ajan keskiarvo. Vuoden keskilämpötila Kaisaniemessä (7,2 C) oli yli kaksi astetta korkeampi kuin pitkän ajan keskiarvo. Helmikuu oli pitkän ajan keskiarvoa kylmempi, mutta lähes kaikki muut kuukaudet olivat tavanomaista lämpimämpiä. Sateisimpia kuukausia olivat elokuu ja joulukuu (kuvat 2 ja 3). Joulukuu oli paikoin ennätyksellisen sateinen ja lämmin. Helsinki-Vantaan lentoasemalla satoi lähes kolminkertainen määrä (295 %) tavanomaiseen verrattuna, ja lähes kaikki sade tuli vetenä.
8 Joulukuun lopussa mitattiin myös poikkeuksellisen korkeita lämpötiloja, esimerkiksi Kaisaniemessä 27.12.211 mitattu ylin lämpötila oli peräti 9,9 astetta. Lähteet: Ilmatieteen laitos, www-sivut (www.fmi.fi). Suomen ympäristökeskus, hydrologiset kuukausitiedotteet (www.ymparisto.fi). 3. Jokien mereen kuljettamat ainemäärät Uudenmaan ELY-keskus seuraa alueensa suurimpien jokien virtaamia ja jokien mereen kuljettamia ainemääriä. Ainevirtaamien seurannassa ovat mukana Karjaan- eli Mustionjoki, Siuntionjoki, Vantaanjoki, Mustijoki, Porvoonjoki ja Koskenkylänjoki. Myös pienemmistä jokivesistöistä haetaan vesinäytteitä ja seurataan virtaamia, mutta seuranta ei ole yhtä intensiivistä kuin isoissa joissa. Harvemmassa seurannassa ovat esim. Taasianjoki ja Sipoonjoki. Virtaamien ja vedenlaadun havaintopaikat sijaitsevat jokien alajuoksulla. Jokien virtaamat olivat kevättulvan 211 aikaan keskimääräistä suurempia, mutta selvästi pienempiä kuin keväällä 21 (kuva 4). Kesällä virtaamat olivat alhaisia, mutta kasvoivat syksyllä sateiden myötä. Vuoden lopussa jokien virtaamat olivat monin paikoin lähes yhtä suuria tai jopa suurempia kuin kevättulvan aikana. Vantaanjoen vuosikeskivirtaama oli 16 m 3 /s eli hiukan pienempi kuin pitkän ajan keskiarvo (17 m 3 /s). 3 keskivirtaama m 3 /s 25 2 15 1 5 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu pitkäaikainen 28 29 21 211 Kuva 4. Uudenmaan jokien virtaamat vuosina 28-211 ja pitkän ajan keskiarvo jaksolla 1961-2. Arvot ovat kuuden suurimman joen yhteenlaskettuja kuukausikeskivirtaamia. Vuonna 211 ravinteita kulkeutui mereen Uudenmaan isoimpien jokien kautta selvästi eniten huhtikuussa kevättulvan aikaan ja joulukuussa, jolloin virtaamat olivat monin paikoin kevättulvan luokkaa. Muina kuukausina ainevirtaamat olivat pieniä. Fosforin osalta suurin ainemäärä kulkeutui mereen joulukuussa ja typen osalta huhtikuussa. Joulukuun fosforimäärä (yhteensä 1 tonnia kuukaudessa) ja huhtikuun typpimäärä (2 5 tonnia kuukaudessa) olivat suurimmat kuukausikohtaiset kuormat vuosien 27-211 aikana (kuva 5). Näiden määrien lisäksi ravinteita kulkeutui mereen runsaasti myös pienempien jokien kuljettamana.
9 1 kok.fosfori tonnia/kk 8 6 4 2 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu 27 28 29 21 211 25 kok.typpi tonnia/kk 2 15 1 5 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu 27 28 29 21 211 Kuva 5. Mereen jokien mukana kulkeutunut fosforimäärä (yllä) ja typpimäärä (alla) kuukausittain vuosina 27 211. Tarkastelussa ovat mukana Uudenmaan kuusi suurinta jokea. Isojen jokien mereen kuljettamat ravinnekuormat olivat vuonna 211 selvästi suurempia kuin kahtena edellisenä vuotena. Erityisesti typen kuorma oli suuri, noin 6 tonnia vuodessa. Fosforikuorma kuudesta suurimmasta joesta mereen oli noin 2 tonnia vuodessa (kuva 6). Pidemmällä aikavälillä (1977 211) tarkasteltuna mereen kulkeutuneissa fosforin ja typen ainemäärissä on kokonaisuudessaan lievä laskeva trendi. Kuitenkin jos tarkastellaan ajanjaksoa 199 211 havaitaan typen osalta lievä laskeva trendi, mutta fosforin osalta hyvin lievästi nouseva trendi. Fosforin kuorma ei siis näytä vähentyneen 199- ja 2-luvuilla (kuva 6). Typen ainemäärän pienentyminen pitkällä ajanjaksolla saattaa johtua osittain mm. jätevedenpuhdistamoiden tehostuneesta
1 typen poistosta sekä muutoksista maataloudessa. Myös muutokset sadannan ja valunnan määrissä heijastuvat ravinnekuormituksen määriin eri vuosina ja myös pidemmillä ajanjaksoilla. 5 7 45 4 35 3 25 2 15 1 5 6 5 4 3 2 1 1977 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 1993 1995 1997 1999 21 kok.fosfori t/vuosi vuosikeskivirtaama MQ m3/s 23 25 27 kok.typpi t/vuosi 29 211 MQ m3/s kok.p t/v kok.n t/v 5 7 kok.fosfori t/vuosi vuosikeskivirtaama MQ m3/s 45 4 35 3 25 2 15 1 5 6 5 4 3 2 1 kok.typpi t/vuosi 199 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 MQ m3/s kok.p t/v kok.n t/v Kuva 6. Jokien mereen kuljettamat fosfori- ja typpimäärät sekä keskivirtaamat vuosina 1977 211 (yllä) ja 199 211 (alla). Arvot ovat Uudenmaan kuuden suurimman joen yhteen laskettuja vuosikuormia ja virtaamia. Vuonna 211 Vantaanjoki kuljetti noin 3 % suurimpien jokien mereen viemästä fosfori- ja typpikuormasta. Porvoonjoki oli kakkosena noin 25 % osuuksilla. Seuraavina olivat Mustijoki ja Koskenkylänjoki. Siuntionjoen ja Mustionjoen osuudet ainekuormista olivat edellisten vuosien tapaan pienimmät (kuva 7). Suurimmat virtaamat olivat Mustionjoessa ja Vantaanjoessa, ja yhdessä niiden osuus oli noin puolet jokien yhteen lasketusta virtaamasta (kuva 7). Myös valuma-alueensa koon puolesta Mustion- ja Vantaanjoki ovat suurempia kuin Uudenmaan muut joet. Virtaamien osalta Siuntionjoki ja Mustijoki olivat pienimpiä. Siuntionjoen osalta myös fosfori- ja typpikuormat olivat pienimpien joukossa. Sen sijaan Mustijoen fosforikuorma oli neljänneksi suurin (reilut 1 % kaikkien jokien kuormasta) ja typpikuorma kolmanneksi suurin (n. 15 %) kuudesta tarkastellusta joesta. Mustijoen ravinnekuormat olivat siten suhteellisesti suurempia kuin vuoden keskivirtaama. Koskenkylänjoella sekä
11 virtaama että ravinnekuormat olivat suunnilleen samaa suuruusluokkaa keskenään. Mustion- eli Karjaanjoella virtaama oli suurimpien ja ravinnekuormat pienimpien joukossa. osuus kok.p-kuormasta, % 4 35 3 25 2 15 1 5 Kokonaisfosforikuorman jakautuminen Mustionjoki Siuntionjoki Vantaanjoki Mustijoki Porvoonjoki Koskenkylänjoki 27 28 29 21 211 osuus kok.n-kuormasta, % 4 35 3 25 2 15 1 5 Kokonaistyppikuorman jakautuminen 27 28 29 21 211 Mustionjoki Siuntionjoki Vantaanjoki Mustijoki Porvoonjoki Koskenkylänjoki osuus virtaamasta, % 3 25 2 15 1 5 Virtaaman jakautuminen Mustionjoki Siuntionjoki Vantaanjoki Mustijoki Porvoonjoki Koskenkylänjoki 27 28 29 21 211 Kuva 7. Jokien mukana mereen kulkeutuvan kokonaisfosfori- ja kokonaistyppikuorman sekä kokonaisvirtaaman jakautuminen Uudenmaan suurimpien jokien kesken vuosina 27 211.
12 Kuuden suurimman joen yhteen laskettu vuosikeskivirtaama oli reilut 6 m 3 /s. Jokien virtaamat olivat selvästi suurempia kuin kahtena edellisenä vuonna, mutta myös selvästi pienempiä kuin vuosina 27-28. Edellisen kerran vuoden keskivirtaama on ollut suunnilleen vastaavalla tasolla vuonna 26 (kuva 8). 14 12 Jokien virtaama virtaama, m3/s 1 8 6 4 2 1977 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 1993 1995 1997 1999 21 23 25 27 29 211 Kuva 8. Kuuden suurimman joen yhteen laskettu vuosikeskivirtaama vuosina 1977 211. 4. Vesistöjen tila vuonna 211 4.1 Järvien happitilanne ja sisäinen kuormitus Happitilanne sekä ravinne- ja klorofyllipitoisuudet kuvaavat hyvin järvien tilaa. Mitä enemmän järvissä on ravinteita, sitä enemmän niissä yleensä on myös levää ja levän määrää kuvaavaa a- klorofylliä sekä happiongelmia ja muita rehevyyshaittoja. Happiongelmat korostuvat yleensä lopputalvella ja loppukesällä, jolloin vesi on lämpötilan mukaan kerrostunutta, eikä happea pääse sekoittumaan alusveteen. Mikäli järvi kärsii happiongelmista, myös järven sisäinen fosforikuormitus on yleensä voimakasta. Happitilannetta on seurattu pitkään seuraavilla järvillä ja havaintopaikoilla: Enäjärvi (Vihti) Rompsinmäki 5, Hiidenvesi syvänne 9, Hormajärvi syvänne 154, Kattilajärvi keskiosa 1, Källträsket keskiosa 5, Lohjanjärvi Isoselkä 91, Maikkalanselkä Kisakallio 4, Pusulanjärvi keskiosa 1, Puujärvi Pussisaari 2, Rusutjärvi keskiosa 1, Tiiläänjärvi keskiosa 1 ja Tuusulanjärvi syvänne 89. Näistä Vihdin Enäjärvi, Hiidenvesi, Lohjanjärven keskiosa, Maikkalanselkä, Pusulanjärvi, Rusutjärvi, Tiiläänjärvi ja Tuusulanjärvi ovat tyypiltään runsasravinteisia. Hormajärvi, Kattilajärvi ja Puujärvi ovat vähähumuksisia järviä ja Källträsket matala vähähumuksinen järvi. Kuvassa 9 on kahdentoista em. järven keskimääräinen happitilanne pohjan lähellä lopputalvella (maaliskuussa). Edellisen talven tapaan talvi 21-211 oli kylmä ja pitkä. Tämä näkyi myös järvien pohjanläheisen vesikerroksen heikompana happitilanteena. Happipitoisuus pohjan lähellä oli lopputalvella 211 keskimäärin hiukan alle 4 mg/l, kun se aiempina talvina on ollut suurempi, jopa yli 8 mg/l vuonna 28. Kun talvi on kylmä ja pitkä, järveen ei pääse hapekkaita sulamis- tai sadevesiä kesken talven, ja jääpeitteinen aika on suhteellisen pitkä, jolloin pohjalla oleva orgaaninen aines kuluttaa hajotessaan veden happivarantoja.
13 Kalakuolemailmoituksia ei tullut ELY-keskukseen talven 211 aikana. Todennäköisesti kalakuolemia on kuitenkin ollut joissakin matalissa ja rehevissä järvissä pitkän jääpeitteisen kauden aiheuttamasta huonosta happitilanteesta johtuen. 1, 8, Järvien happitilanne pohjan lähellä talvisin 2-211 happi, mg/l 6, 4, 2,, 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 vuosi Kuva 9. Eräiden järvien keskimääräinen talviaikainen happitilanne (mg/l) pohjan lähellä vuosina 2-211. Tarkastelussa on mukana 12 järveä Uudeltamaalta. Järvien kokonaisfosfori pohjan lähellä loppukesäisin 2-211 kok.p, µg/l 18, 16, 14, 12, 1, 8, 6, 4, 2,, 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 vuosi Kuva 1. Eräiden järvien keskimääräinen kokonaisfosforipitoisuus (µg/l) pohjan läheisessä vesikerroksessa loppukesäisin vuosina 2-211. Tarkastelussa on mukana 12 järveä Uudeltamaalta. Kesä 211 oli tavanomaista lämpimämpi, ja loppukesällä oli paikoitellen erittäin runsaita sateita. Jos järven happitilanne pohjalla heikkenee, sedimentissä olevia ravinteita alkaa liueta yläpuoliseen vesimassaan, ja alusveden ravinnepitoisuudet kasvavat. Tämä on ns. sisäistä kuormitusta. Kun ravinteet pääsevät sekoittumaan päällysveteen esim. tuulten vaikutuksesta, järven levätuotanto voi kiihtyä, etenkin kesäaikana. 12 järven keskimääräinen kokonaisfosforipitoisuus pohjan lähellä loppukesällä 211 oli hiukan alle 8 µg/l eli pienin koko tarkastellulla jaksolla (kuva 1). Sisäinen kuormitus ei siis näyttäisi olleen erityisen suurta.
14 4.2 Järvien rehevyystaso ja ravinnepitoisuudet Vaikka järvien keskimääräiset kokonaisfosforipitoisuudet pohjan lähellä loppukesällä 211 eivät olleet erityisen korkeita, a-klorofyllipitoisuudet olivat kuitenkin loppukesällä 211 lähes yhtä korkeita kuin edellisenä vuonna (kuva 11). Tässä aineistossa ovat mukana samat järvet kuin kuvissa 9 ja 1. Keskimääräinen a-klorofyllipitoisuus oli noin 27 µg/l, joka on toiseksi korkein pitoisuus vastaavalla tavalla lasketussa aineistossa 2-luvulta. Klorofyllipitoisuudet voivat vaihdella nopeasti ja paljon yhdelläkin järvellä, ja näytteenoton ajankohta voi vaikuttaa suuresti havaittuun pitoisuuteen. Kesän 211 tulosten perusteella a-klorofyllin pitoisuudet Uudenmaan tiheimmin seuratuilla järvillä eivät kuitenkaan ole pienentyneet, vaan paikoin pitoisuudet ovat jopa kasvaneet. Järvien a-klorofylli loppukesäisin 2-211 a-klorofylli, µg/l 35, 3, 25, 2, 15, 1, 5,, 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 vuosi Kuva 11. Eräiden järvien päällysveden keskimääräiset a-klorofylli-pitoisuudet loppukesäisin (heinä-elokuu) vuosina 2-211. Tuusulanjärvessä klorofyllipitoisuudet eivät kohonneet kesällä 211 niin korkeiksi kuin edellisenä vuonna. Sen sijaan Vihdin Enäjärvessä havaittiin syyskuussa suurempi klorofyllipitoisuus kuin kertaakaan aiemmin tarkastelujakson 27-211 aikana. Suurimmat klorofyllipitoisuudet olivat Tuusulanjärvellä elokuussa 7 µg/l ja Enäjärvellä syyskuussa 13 µg/l (kuva 12). Lämmin kesä on ilmeisesti vaikuttanut levätuotantoa nostavasti etenkin näillä järvillä, joissa sisäistä kuormitusta tulee järven sedimentistä vähähappisina aikoina. Kesä- ja heinäkuun aikana sateet olivat vähäisiä, mutta erityisesti elokuussa satoi paikoin runsaasti, minkä seurauksena järviin kulkeutui ravinteita valumaalueilta. Enäjärvessä loppukesän ja syksyn kohonneisiin klorofyllipitoisuuksiin vaikuttivat luultavasti runsaat sateet, jotka toivat järveen kuormitusta valuma-alueelta, mutta myös järven sisäinen kuormitus. Syksyllä järven vesi pääsi kiertämään pinnalta pohjaan asti paremmin kuin kesäkerrostuneisuuden aikana, ja samalla alusveden suuret ravinnemäärät pääsivät nousemaan pintaan levien käyttöön. Tuusulanjärven vedenlaadusta kerrotaan Suomen ympäristökeskuksen jatkuvasti päivittyvillä sivuilla: http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=1739&lan=fi. Tuusulanjärven alueella tehdyistä vesiensuojelutoimenpiteistä kerrotaan järven kunnostusprojektin nettisivuilla: www.tuusulanjarvi.org.
15 Tuusulanjärven klorofylli vuosina 27-211 a-klorofylli µg/l 1 8 6 4 2 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 kuukausi 27 28 29 21 211 a-klorofylli µg/l 14 12 1 8 6 4 2 Enäjärven klorofylli vuosina 27-211 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 kuukausi Kuva 12. Tuusulanjärven (yllä) ja Enäjärven (alla) a-klorofyllipitoisuudet -2 m:n syvyydellä vuosina 27 211. 27 28 29 21 211 sameus FTU 12 1 8 6 4 2 Tuusulanjärven sameus ja näkösyvyys vuosina 21-211 2,5 2 1,5 1,5 1.1.1 1.7.1 1.1.2 1.7.2 näkösyvyys m 1.1.3 1.7.3 1.1.4 1.7.4 1.1.5 1.7.5 1.1.6 1.7.6 1.1.7 1.7.7 1.1.8 1.7.8 1.1.9 1.7.9 1.1.1 1.7.1 1.1.11 1.7.11 Sameus Näkösyvyys Kuva 13. Tuusulanjärven sameus 1 m:n syvyydellä sekä näkösyvyys vuosien 21 211 aikana.
16 Tuusulanjärvellä sameus oli melko vähäistä koko vuoden ja näkösyvyys aiempia vuosia suurempi. Suurimmillaan näkösyvyys oli huhtikuussa, noin 1,5 metriä. Syksyn aikana näkösyvyys pienentyi,5 m:n tasolle. Edellisenä vuonna näkösyvyys vaihteli suunnilleen,4-1 m:n välillä. Vuosina 28 ja 29 näkösyvyys oli pienimmillään alle 2 cm, ja vesi oli erittäin sameaa, yli 1 FTU (kuva 13). 14 Kokonaisfosforipitoisuus pintavedessä v. 2-211 kokonaisfosfori, µg/l 12 1 8 6 4 2 Tiiläänjärvi Kattilajärvi Pusulanjärvi 3 Kokonaistyppipitoisuus pintavedessä v. 2-211 25 kokonaistyppi, µg/l 2 15 1 5 Tiiläänjärvi Kattilajärvi Pusulanjärvi Kuva 14. Tiiläänjärven, Kattilajärven ja Pusulanjärven kokonaisfosforipitoisuudet (yllä) ja kokonaistyppipitoisuudet (alla) 1 m:n syvyydellä vuosina 2 211. Kuvissa 14-15 on esitetty kolmen järven kokonaisfosfori-, kokonaistyppi- ja a-klorofyllipitoisuudet päällysvedessä vuosina 2-211. Klorofyllikuvassa ovat mukana havainnot toukolokakuun väliseltä ajalta. Kattilajärvi sijaitsee Espoossa Nuuksion alueella metsäisellä alueella ja edustaa vähähumuksista ja karua järveä. Pusulanjärvi Nummi-Pusulassa on tyypiltään runsasravin-
17 teinen järvi. Se sijaitsee savivaltaisella alueella, ja valuma-alueella on runsaasti peltoviljelyä. Tiiläänjärvi Askolassa on niin ikään tyypiltään runsasravinteinen ja sijaitsee maatalousvaltaisella alueella, jossa on paljon savimaita. Ravinne- ja klorofyllipitoisuudet ovat Kattilajärvessä huomattavasti alhaisemmalla tasolla kuin Tiiläänjärvessä ja Pusulanjärvessä. Pintaveden ravinnepitoisuuksissa on suurta vuodenaikaista vaihtelua Tiiläänjärvessä ja Pusulanjärvessä, joihin tulee valumavesien mukana paljon ravinteita ylivirtaamakausina. Kattilajärvessä ajallinen vaihtelu on huomattavasti vähäisempää. Kuivan vuoden 23 jälkeen Tiilään- ja Pusulanjärvien typpipitoisuus on noussut vuosina 24-25. Tiiläänjärvessä typpipitoisuus on 2-luvun lopulla ollut korkeampi kuin Pusulanjärvessä. Fosforipitoisuus pintavedessä on ollut Tiiläänjärvessä selvässä nousussa 2-luvun loppupuolella. Pusulanjärvellä on tehty pontevaa järven kunnostustyötä jo vuosien ajan. Tämä on saattanut vaikuttaa järven ravinnepitoisuuksiin, jotka eivät ole olleet ainakaan noususuunnassa viime vuosina. Pusulanjärven klorofylliarvoissakaan ei ole havaittu 2-luvun loppupuolella niin korkeita piikkejä kuin 2-luvun alkupuolella. Toisaalta taas Tiiläänjärvessä havaitut klorofylliarvot ovat olleet 2-luvun loppupuolella jopa alhaisempia kuin Pusulanjärvessä. Ilmeisesti Tiiläänjärven kohonneet fosforipitoisuudet 2-luvun loppupuolella ovat olleet enimmäkseen kiintoaineeseen sitoutunutta fosforia, joka ei ole leville välittömästi käyttökelpoista. Kattilajärvessä klorofyllipitoisuudet ovat pysyneet niukkaravinteiselle järvelle tyypillisesti alhaisina koko tarkastellun kauden ajan. 6 5 Klorofyllipitoisuus pintavedessä v. 2-211 (touko-lokakuu) a-klorofylli, µg/l 4 3 2 1 Tiiläänjärvi Kattilajärvi Pusulanjärvi Kuva 15. Tiiläänjärven, Kattilajärven ja Pusulanjärven a-klorofyllipitoisuus -2 m:n syvyydellä touko-lokakuun aikana vuosina 2 211. Uudenmaan alueen suurten järvien, Lohjanjärven ja Hiidenveden tilaa käsitellään alueen vuosittaisissa yhteistarkkailuraporteissa, joita löytyy mm. Länsi-Uudenmaan Vesi ja Ympäristö ry:n nettisivuilta: www.luvy.fi. 4.3 Jokien ravinnepitoisuudet Virtaamahavaintojen tapaan myös veden laatua seurataan intensiivisimmin isoissa jokivesistöissä eli Vantaan-, Porvoon-, Koskenkylän-, Musti- ja Mustionjoessa. Jokivesien fosforipitoisuudet olivat jokien alajuoksujen havaintopaikoilla vuonna 211 nousseet edelliseen vuoteen verrattuna. Myös
18 typpipitoisuudet olivat nousussa muualla paitsi Mustionjoella. Erityisesti Porvoonjoella, mutta myös Vantaanjoella ja Mustijoella, typpipitoisuudet ovat kohonneet selvästi vuodesta 29 lähtien. Porvoonjoessa suuren jätevesikuormituksen vaikutukset näkyvät selvästi veden typpipitoisuutta nostavasti etenkin kuivina kesinä, kun joen luontainen virtaama on pieni. Mustionjoen veden laatu on joen alajuoksulla pysynyt vakaana, kuten aiempinakin vuosina. Mustionjoessa näkyy yläpuolisten suurten järvien, Lohjanjärven ja Hiidenveden, veden laatua tasaava vaikutus. Porvoonjoella ja Vantaanjoella osa typestä on peräisin jätevedenpuhdistamoiden pistekuormituksesta. Muissa tarkastelluissa jokivesistöissä typpi on pääasiassa peräisin maataloudesta ja muista hajakuormituslähteistä. Kuvassa 16 esitetyt ravinnepitoisuuksien vuosikeskiarvot on laskettu kuukausittaisista keskiarvoista. Arvoihin vaikuttaa jonkin verran tehtyjen havaintojen lukumäärä ja tiheys. Jokien fosforipitoisuus kok fosfori µg/l 175 15 125 1 75 5 25 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 Mustio Siuntio Vantaa Musti Porvoo Kosken Jokien typpipitoisuus kok typpi µg/l 6 5 4 3 2 1 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 Mustio Siuntio Vantaa Musti Porvoo Kosken Kuva 16. Jokien fosforipitoisuus (yllä) ja typpipitoisuus (alla) suurimmissa joissa vuosina 1997 211. Vuosikeskiarvot on laskettu kuukausittaisista keskiarvoista jokien alajuoksujen havainnoista. 4.4 Jokien hygieeninen laatu Veden hygieenistä laatua arvioidaan suolistoperäisten bakteerien avulla. Jätevedenpuhdistamoiden alapuolisilla vesialueilla bakteerikuormitus vesistöihin on paikoitellen melko suuri. Taajamien ulkopuolisilla alueilla haja-asutus on merkittävä bakteerikuormituksen lähde. Maatalousalueilla myös karjatalous aiheuttaa paikoitellen hygieenistä kuormitusta. Jokivesissä korkeimmat bakteeripitoisuudet havaitaan yleensä keväisin ja syksyisin suurten virtaamien aikaan. Kesäisin jokivedet ovat
19 useimmiten hygieeniseltä laadultaan uimakelpoisia, mutta voimakkaiden sateiden jälkeen bakteeripitoisuudet nousevat. Bakteerit säilyvät kylmässä vedessä pidempään kuin lämpimässä vedessä. Auringonvalon UV-säteilyllä on bakteereita tuhoava vaikutus. Uudenmaan ELY-keskus on seurannut veden hygieenistä laatua jo pitkään Mustionjoessa, Vantaanjoessa, Porvoonjoessa, Mustijoessa ja Koskenkylänjoessa. Osana maa- ja metsätalouden vesistökuormituksen seurantaa (MaaMet) hygieenistä laatua on seurattu useita vuosia myös Taasianjoessa, Sipoonjoessa, Ingarskilanjoessa, Kirkkojoessa, Lepsämänjoessa, Nummenjoessa, Pusulanjoessa, Vanjoessa ja Olkkalanjoessa. Lisäksi Tuusulanjärveen laskevien ojien hygieenistä laatua on seurattu vuodesta 29 alkaen. Veden bakteeripitoisuudet vaihtelevat seurantapaikoilla suuresti. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) asetuksen 177/28 mukainen hyvän laadun raja-arvo sisämaan uimavesille on Escherichia coli -bakteerien osalta 1 kpl/1 ml. Tämä raja-arvo ylittyi vuonna 211 Vantaanjoen alaosassa alkuvuonna, huhtikuussa ja joulukuussa. Kesällä pitoisuudet olivat matalia (kuva 17). Suuret vaihtelut ovat tyypillisiä jokivesistöissä, joihin tulee runsaasti kuormitusta. Runsaiden sateiden ja suurien virtaamien aikaan jokiin kulkeutuu paitsi ravinne- ja kiintoainekuormitusta, myös jätevesiä ja mikrobiologista kuormitusta. bakteerit kpl / 1 ml 25 2 15 1 27 28 29 21 211 Vantaanjoki, E.coli-bakteerit 55 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 aika, kk Kuva 17. Escherichia coli -bakteerien pitoisuus Vantaanjoen alajuoksulla vuosina 27 211. STM:n uimaveden hyvän laadun raja-arvo on 1 kpl/1 ml. Oheisena on linkki Suomen ympäristökeskuksen jatkuvasti päivittyville sivuille, joissa on tietoja Mustionjoen, Vantaanjoen, Mustijoen, Porvoonjoen ja Koskenkylänjoen vedenlaadusta: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=366594&lan=fi&clan=fi Vantaanjoesta löytyy runsaasti tietoa myös mm. Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistyksen internet-sivuilta: www.vhvsy.fi. 5. Rannikkovesien tila vuonna 211 Uudenmaan rannikkovesien tilaan vaikuttaa eniten typen ja fosforin kuormitus, jonka joet ja valumavedet tuovat mukanaan valuma-alueilta. Uudellamaalla valuma-alueet ovat tiheästi asutettuja ja
2 suurelta osin viljeltyjä. Rannikkovesien rehevöitymistä aiheuttavat jätevedenpuhdistamoilta ja maaja metsätaloudesta tulevan kuormituksen lisäksi haja-asutusalueilla puutteellisesti käsitelty jätevesi. Uudenmaan rannikko on suhteellisen matalaa, saarten suojaamaa vesialuetta. Saaristo on erittäin herkkä ravinnekuormitukselle, koska lukuisat matalat kynnykset ja saaret heikentävät ja hidastavat veden vaihtumista. 5.1 Happivajetta pohjanläheisessä vedessä Rannikkovesien ekologinen tila on suurelta osin tyydyttävä tai välttävä. Joitakin alueita on luokiteltu myös huonoon ekologiseen luokkaan. Monilla alueilla happivaje tai -kato vallitsee pohjan läheisessä vesikerroksessa toistuvasti loppukesällä. Pohjat, joissa happikato toistuu joka tai joka toinen kesä, pysyvät kuolleina (kuva 18). Syynä alusveden huonoon happitilanteeseen on voimakas levätuotanto pintavedessä. Kuolleet levät vajoavat pohjaan, missä bakteerit hajottavat ne ja kuluttavat happea. Jos levää on paljon, pohjan läheisen veden happi loppuu. Huonot happiolosuhteet aiheuttavat sisäistä kuormitusta, jolloin pohjasedimenttiin sitoutunut fosfori liukenee uudelleen veteen. Kuva 18. Happivajetta Uudenmaan rannikon matalissa vesissä kesällä 211. 5.2 Veden laatu rannikkoasemilla vuonna 211 5.2.1 Ulkosaaristo Uudenmaan ELY-keskus seuraa ulkosaariston vedenlaatua kasvukauden aikana kolmella havaintoasemalla 1-17 kertaa vuodessa. Itäisin havaintoasema on Porvoon edustalla Emäsalon eteläpuolella sijaitseva UUS-15. Asema UUS-1A Länsi-Tonttu sijaitsee Helsingin edustalla ja havaintoasema UUS-23 Längden Hankoniemen itäpuolella, Tvärminnen eläintieteellisen aseman edustalla. Kerran kesässä kartoitetaan vedenlaatua koko rannikko-osuudella noin 2 25 havaintoasemalla.
21 Loppukesän a-klorofyllipitoisuuden keskiarvo Längdenillä oli vuonna 211 hieman suurempi kuin edellisvuosina, mutta kuitenkin alempi kuin monina muina vuosina 2-luvulla (kuva 19). a-klorofylli, µg/l 14 12 1 8 6 4 2 Längden, loppukesän a-klorofylli vuosina 1995-211 välttävä tyydyttävä hyvä 1995 1996 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 vuosi Kuva 19. Heinä-elokuun a-klorofyllikeskiarvot vuosina 1995 211 havaintoasemalla UUS-23 Längden (kokoomanäytteet -8 m tai -1 m). Kuvaan on merkitty a-klorofyllin hyvä/tyydyttävä - luokkaraja 2,9 µg/l (oranssi viiva) ja tyydyttävä/välttävä -luokkaraja 8 µg/l (punainen viiva). Länsi-Tontun havaintoasema Helsingin edustalla kuuluu osittain myös Helsingin edustan merialueen velvoitetarkkailuun. Länsi-Tontun loppukesän a-klorofylliarvoissa on nähtävissä selvä nouseva suunta 199-luvun loppupuolelta lähtien. Vuonna 211 klorofyllitaso oli noin 8 µg/l eli samalla tasolla kuin edellisvuonna. Korkeampia loppukesän keskiarvoja havaittiin vuosina 22, 24 ja 27. Lämmin kesä näkyi rehevyytenä ainakin tällä alueella (kuva 2). a-klorofylli, µg/l 14 12 1 8 6 4 2 Länsi-Tonttu, loppukesän a-klorofylli vuosina 198-211 198 1982 1984 1986 1988 199 1992 1994 1996 vuosi 1998 2 22 24 26 28 21 Kuva 2. Heinä-elokuun a-klorofyllikeskiarvot vuosina 198-211 havaintoasemalla UUS-1A Länsi-Tonttu (kokoomanäytteet -4 m). Kuvaan on merkitty a-klorofyllin hyvä/tyydyttävä - luokkaraja 4,1 µg/l (oranssi viiva) ja tyydyttävä/välttävä -luokkaraja 12 µg/l (punainen viiva).
22 Porvoon Emäsalon kärjen eteläpuolella sijaitsevalla havaintoasemalla UUS-15 a-klorofylliä on seurattu vuodesta 1996 lähtien, ensin kerran kesässä ja vuodesta 2 lähtien noin 1 kertaa avovesikaudella. Kesällä 211 a-klorofyllipitoisuuden keskiarvo oli samalla tasolla kuin edellisenä vuonna. Klorofyllipitoisuus laski 2-luvun alussa ja oli alhainen lämpiminä ja kuivina kesinä 21 ja 22. Korkeampia loppukesän keskiarvoja havaittiin sateisena kesänä 24 ja 26 (kuva 21). Kuva 21. Heinä-elokuun a-klorofyllikeskiarvot vuosina 1996-211 havaintoasemalla UUS-15 Emäsalon kärjen eteläpuolella Porvoossa. Kuvaan on merkitty a-klorofyllin hyvä/tyydyttävä -luokkaraja 4,1 µg/l (oranssi viiva). Asemalla UUS-15 seurataan myös kasviplanktonin biomassaa ja lajistoa keskikesällä. Kuvassa 22 on esitetty kasviplanktonin kokonaisbiomassa, sinilevien osuus ja a-klorofylliarvot v. 21 ja 211. Vuonna 21 biomassa-arvot ja sinilevämäärät olivat suuremmat kuin vuonna 211. Sen sijaan keskikesän a-klorofylliarvot olivat samaa suuruusluokkaa (kuva 2), mutta vaihtelu suurempaa kesällä 211. Kuva 22. Kasviplanktonbiomassat ja sinilevien osuus sekä a-klorofylliarvot v. 21 ja 211 asemalla UUS-15.
23 5.2.2. Sisäsaaristo Uudenmaan ELY-keskus seuraa vedenlaatua ja levämääriä tiheämmin kahdella sisäsaaristoasemalla, joista toinen sijaitsee Sipoonselällä (UYK-3) Sipoossa ja toinen Inkoon saaristossa lähellä Norra Sådön saarta. Näytteenottokertoja on noin 1 avovesikauden aikana. Molemmat havaintoasemat edustavat rehevää sisäsaaristoa, missä levien kevätkukinta on voimakasta ja sinilevät yleisiä. Voimakas levätuotanto johtaa vuosittain happivajeeseen syvemmissä vesikerroksissa ja happivaje aiheuttaa puolestaan sisäistä kuormitusta loppukesäisin. Saaristossa vesi kerrostuu kesällä lämpötilan suhteen lämpimään pintavesikerrokseen ja kylmempään syvävesikerrokseen. Yleensä kerrostuneisuus rikkoutuu vasta loka-marraskuussa, kun vedet viilenevät. Tuulet voivat kuitenkin hetkellisesti rikkoa veden kerrostuneisuuden kesällä ja sekoittaa vesimassan pinnasta pohjaan. Silloin kylmää, ravinnepitoista syvävettä nousee pintaveteen ja pohjalle valuu ravinneköyhää, hapekasta vettä. Sipoonselän asemalla UYK-3 vedenlaatua ja levien määrää on seurattu vuodesta 2 lähtien. Tällä ajanjaksolla levämäärät a-klorofyllipitoisuutena mitattuina ovat olleet suurimmillaan 2- luvun puolivälin tienoilla ja erityisesti sateisena kesänä 26. Sen jälkeen a-klorofyllipitoisuus oli laskusuunnassa, mutta kääntyi hienoiseen nousuun vuonna 211 (kuva 23). 18 16 14 Sipoonselkä, loppukesän a-klorofylli vuosina 2-211 a-klorofylli, µg/l 12 1 8 6 4 2 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 vuosi Kuva 23. Heinä-elokuun a-klorofyllikeskiarvot vuosina 2-211 Sipoonselän havaintopaikalla UYK-3. Kuvaan on merkitty a-klorofyllin hyvä/tyydyttävä -luokkaraja 4,7 µg/l (oranssi viiva) ja tyydyttävä/välttävä -luokkaraja 13 µg/l (punainen viiva). Levien kevätkukinta alkoi huhti-toukokuun vaihteessa jäiden lähdön jälkeen ja a-klorofyllin pitoisuus nousi yli 6 µg/l. Kesäkuun puolenvälin jälkeen levät olivat sitoneet pintaveden liukoiset typpiravinteet, mikä rajoitti levien kasvua, ja keskikesällä klorofyllipitoisuus vaihteli 3-8 µg/l välillä.
24 Kuva 24. Liukosten ravinteiden, NH 4 -N, NO 2+ NO 3 -N ja PO 4 -P, sekä a-klorofyllin pitoisuudet asemalla UYK-3, Sipoonselkä vuonna 211. Kasviplanktonin määrä ja sinilevien osuus kokonaisbiomassasta keskikesällä on esitetty kuvassa 25. Korkeimmat biomassa-arvot mitattiin heinäkuussa ja syyskuussa. Sinilevät olivat vallitseva leväryhmä heinäkuussa, mutta loppukesällä niiden määrä oli alhainen. Syyskuussa panssarisiimalevät ja piilevät olivat vallitsevia. Kuva 25. Kasviplanktonin kokonaisbiomassa ja sinilevien osuus sekä a-klorofylliarvot kesällä 211 Sipoonselällä asemalla UYK-3. Sipoonselällä fosforipitoista vettä kumpusi syvältä pintavesikerrokseen elokuun alkupuolella. Tämä näkyy hiukan kohonneena a-klorofyllipitoisuutena 17.8. (kuva 24), mutta selkeämmin syväveden happipitoisuuden ja liukoisten ravinteiden pitoisuuksien muutoksissa (kuva 26). Syväveden happipitoisuus laski tasaisesti 4.8. asti, oli korkeampi 17.8. ja laski uudelleen elokuun lopulla. Vastaava muutos näkyy syväveden liuenneitten ravinteiden pitoisuuksissa. Syväveden happivaje (alle 5 mg/l) käynnistää sisäisen kuormituksen eli ravinteiden liukenemisen pohjasedimentistä veteen, ja kumpuaminen kuljettaa ravinteet valoisaan pintaveteen levien käyttöön.
25 Kuva 26. Happipitoisuus eri syvyyksissä (oikea kuva) sekä pohjanläheisen vesikerroksen happi- ja ravinnepitoisuudet (vasen kuva) asemalla UYK-3 Sipoonselkä vuonna 211. Havaintoasema Norra Sådö Inkoon saaristossa on ollut sisäsaariston intensiiviasemana vuodesta 29 lähtien. Havaintoasema Norra Sådön kokonaissyvyys on 16 m. Näytteenottokertoja on noin 1 vuodessa toukokuusta lokakuuhun. Asema sijaitsee saaristossa, missä matalikot ja saaret hidastavat vedenvaihtoa, mutta lähellä Porkkalanselkää, joka on erittäin kumpuamisherkkää aluetta. Kuva 27. Heinä-elokuun a-klorofyllipitoisuus vuosina 29-211 Norra Sådön havaintopaikalla Inkoossa. Kuvaan on merkitty a-klorofyllin hyvä/tyydyttävä -luokkaraja 3,7 µg/l (oranssi viiva) ja tyydyttävä/välttävä -luokkaraja 1 µg/l (punainen viiva). Vuonna 211 pintaveden ravinnepitoisuudet kasvukauden alussa olivat samaa suuruusluokkaa kuin Uudenmaan itäisessä saaristossa Sipoonselällä ja mahdollistivat voimakkaan kevätkukinnan. Kesäkuun puolivälissä liuenneiden typpiravinteiden loppuminen rajoitti levien kasvua hetkellisesti. Heinäkuussa levät runsastuivat uudelleen ja a-klorofyllipitoisuus oli tasolla 8-12 µg/l syyskuuhun asti (Kuvat 27 ja 28, oikea kuva). Kasviplanktonmäärät ja sinilevien osuus sekä a-klorofylliarvot keskikesällä vv. 21 ja 211 asemalla Norra Sådö on esitetty kuvassa 29. Kesällä 21 kasviplanktonin kokonaisbiomassa-arvot olivat korkeammat ja sinilevien osuus suurempi kuin kesällä 211, a-klorofyllin keskiarvot olivat kuitenkin samantasoiset (kuva 27).
26 Kuva 28. Pintaveden ravinne- ja klorofyllipitoisuudet (oikea) sekä syväveden happi- ja ravinnepitoisuudet (vasen) asemalla Norra Sådö vuonna 211. Heinäkuussa 211 panssarisiimalevät muodostivat valtaosan, noin 55 %, kokonaisbiomassasta, sinilevien osuus oli noin 2 % ja silmälevien noin 15 %. Elokuussa alkupuolella lajisto koostui pääasiassa sinilevistä ja panssarisiimalevistä. Suuret panssarisiimalevät runsastuivat elokuun loppupuolella ja muodostivat silmälevien kanssa valtaosan kokonaisbiomassasta. Kuva 29. Kasviplanktonmäärät ja sinilevien osuus kokonaisbiomassasta sekä a-klorofylliarvot v. 21 ja 211 Inkoon saaristossa asemalla Norra Sådö. Happipitoisuus syvemmissä vesikerroksissa laski alkukesästä tasaisesti ja happivajetta (happipitoisuus alle 5 mg/l) esiintyi heinä-elokuussa (kuva 3). Happivajeen seurauksena pohjasedimentistä liukeni ravinteita takaisin veteen, korkeimmat fosfaattifosfosforipitoisuudet (11 µg/l) mitattiin elokuun alussa (kuva 28). Pintaveden kohonneet fosfaattifosforipitoisuudet elokuun näytteenottokerroilla ovat ilmeisesti seurausta ravinnerikkaan syväveden kumpuamisesta, ensin heinäkuun lopulla ja uudestaan elokuun lopulla. Myös muutokset syvempien vesikerrosten happipitoisuudessa ja lämpötiloissa viittaavat kumpuamiseen (kuva 3).
27 Kuva 3. Veden happipitoisuus (oikea) ja lämpötila (vasen) eri syvyyksissä havaintoasemalla Norra Sådö vuonna 211. 6. Vesistöjen biologiset seurannat vuonna 211 Veden fysikaalis-kemiallisen laadun lisäksi Uudenmaan ELY-keskus seuraa vesistöjen ekologista tilaa biologisten tekijöiden eli pohjaeläin-, kasviplankton- ja piilevänäytteiden sekä kasvillisuuskartoitusten avulla. Vesien ekologisen tilan seuranta painottuu suurimmaksi osaksi veden laatuun, mutta biologisten tekijöiden osuus kaikesta seurannasta on kasvanut selvästi. Biologiset tekijät täydentävät veden laadusta saatavaa tietoa ja kuvaavat vesistöjen tilaa ja siinä tapahtuvia muutoksia pidemmällä aikavälillä. Vesikasvikartoituksia tehtiin kesällä 211 neljällä järvellä: Kullaanjärvellä Raaseporissa, Patamolla Nummi-Pusulassa, Sarvlaxträsketillä Loviisassa ja Nuuksion Pitkäjärvellä Espoossa. Kartoitukset teki Faunatica Oy. Vesikasvilinjoja kartoitettiin näillä neljällä järvellä yhteensä 4 kpl. Rannikolla tehtiin makrofyyttikartoituksia Loviisassa, Inkoossa ja Hangossa (Tvärminne) yhteensä kuudella kasvillisuuslinjalla ja rakkolevän alarajaa seurattiin 18 rakkolevälinjalla. Merialueen kartoitukset toteutti Monivesi Oy. Kasviplanktonnäytteitä otettiin ELY-keskuksen toimesta kesän ja syksyn aikana runsaasti järvistä ja rannikolta. Merialueelta otettiin yhteensä 52 kasviplanktonnäytettä 11 havaintopaikalta. Eniten (17 kpl) näytteitä otettiin Raaseporissa sijaitsevalta intensiivisen seurannan asemalta UUS-23 Längden. Muut näytteet otettiin Porvoon, Sipoon, Inkoon ja Loviisan merialueilta 3-5 kertaa kesän aikana. Järviltä otettiin ELY-keskuksen toimesta yhteensä 62 kasviplanktonnäytettä, eniten Tuusulanjärveltä (11 kpl), Vihdin Enäjärveltä (4 kpl), Tiiläänjärveltä (4 kpl), Pusulanjärveltä (3 kpl) ja Vihdissä sijaitsevalta Salmijärveltä (3 kpl). Kasviplanktonnäytteet otetaan aina vesinäytteenoton yhteydessä, ja samalla otetaan yleensä myös a-klorofyllinäyte -2 m:n syvyydeltä (matalissa järvissä -1 tai - 1,5 m:n syvyydeltä). Virtavesistä eri puolilta Uuttamaata oli tarkoitus ottaa koskipohjaeläin- ja piilevänäytteitä syksyn 211 aikana. Voimakkaiden sateiden ja niitä seuranneen veden korkeuden vaihtelun ja veden voimakkaan samentumisen takia näytteitä ei kuitenkaan otettu, vaan näytteenotto siirrettiin vuodelle 212.
28 Syvänteen pohjaeläinnäytteitä otettiin syksyllä 211 Kattilajärvestä (Espoo), Lehmijärvestä (Lohja), Pyhäjärvestä (Karkkila), Pusulanjärvestä (Nummi-Pusula), Sykäristä (Hyvinkää), Vitsjönistä (Raasepori, Spjutsböle), Vitträskistä (Kirkkonummi) sekä Rusutjärvestä ja Tuusulanjärvestä (Tuusula). Kaikilta järviltä otettiin kuusi rinnakkaista näytettä. Pusulanjärven litoraalista otettiin lisäksi piilevänäytteet kolmelta eri rannalta (Kouvolanniemi, Seppälänniemi ja Tervaniemi) kivien pinnoilta. Merialueelta otettiin runsaasti pohjaeläinnäytteitä Loviisan Hangon väliseltä alueelta. Valtaosa näytteistä otettiin kesäkuussa, osa toukokuussa. Syksyllä näytteitä otettiin MaaMet-hankkeeseen liittyen. Näytteitä otettiin yhteensä 12 kappaletta yli 5 havaintopaikalta. Osa näytteistä otettiin VanVeen-noutimella (1 näyte /paikka) ja osa Ekman-noutimella (5 näytettä /paikka). Kaikki biologiset näytteet lähetettiin määritettäviksi asiantuntijoille. Tuloksia hyödynnetään vesien ekologisen tilan luokittelussa, joka tehdään seuraavan kerran vuonna 212. Kuva 31. Pohjaeläinnäytteitä otettiin vuonna 211 mm. Tuusulanjärveltä. 7. Seurantatietojen saatavuus Tässä raportissa on käsitelty vain pientä osaa Uudenmaan ELY-keskuksen vesistöseurantojen tuloksista. Kaikki alueen järvien, jokien ja rannikkovesien veden laadun seurantatulokset sekä tiedot jään paksuudesta, pintaveden lämpötiloista, vedenkorkeuksista ja virtaamista löytyvät ympäristöhallinnon Hertta-rekisteristä internet-osoitteesta www.ymparisto.fi/oiva. Rekisteriin on tallennettu myös lähes kaikkien velvoitetarkkailujen tulokset. Hertta-rekisterin käyttö on maksutonta, mutta käyttäjätunnuksen saaminen edellyttää rekisteröitymistä. Hertta-rekisteri sisältää mm. hydrologisia tietoja, vedenlaatutuloksia ja pohjaeläintuloksia koko Suomen alueelta. Myös vuonna 28 valmistuneen vesien ekologisen tilan luokittelun tulokset löytyvät rekisteristä. Piilevä-, kasviplankton- ja vesikasvillisuustuloksille ei ole toistaiseksi olemassa rekisteriä, johon yleisöllä olisi vapaa pääsy.