l1 3. U2. 201Z Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Lappeenrannan kaupunki LÄHETEKIRJE 1 (5) 10.2.2012 722/2010/KAS/2 Tiesuunnitelma



Samankaltaiset tiedostot
Valtatien 12 parantaminen välillä Uusikylä - Mankala -yleissuunnitelma, Iitin kunnan lausunto

, r,, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. i Z ; Klaukkalan ohikulkutie,, tiesuunnitelma. Nurmijärven kunta Kunnanhallitus PL NURMIJÄRVI

Valtatien 13 parantaminen Myttiömäen kohdalla, Savitaipale, tiesuunnitelman laatiminen

Sopimus "Vt12 Tillola-Keltti, ST-urakka" -hankkeen toteuttamisesta, yhteistyöstä ja rahoitusjärjestelyistä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Parantamissuunnitelmaselostus

Tiesuunnitelmassa esitetyt maantiet ja niihin liittyvät järjestelyt esitetään hyväksyttäväksi seuraavasti:

Nellimintielle on myönnetty 10,4 miljoonan euron rahoitus perusväylänpidon lisärahoituskohteena. Hankkeen toteutus ajoittuu vuosille

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Kaakkois-Suomen ELY-keskus, liikennevastuualue. Toiminnanohjauspäällikkö Ø

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

VALTATIEN 4 PARANTAMINEN VEHNIÄN KOHDALLA, ERITASOLIITTYMÄN RAKENTAMINEN, LAUKAA EHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI 1.3T

Dragsfjärd - Kasnäs maantien 1830 parantaminen korvaamalla Lövön lossi sillalla, Kemiönsaari

VALTATIE 4 JYVÄSKYLÄ OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ TIESUUNNITELMAN MUUTOS KIRRISSÄ PLV

Hailuodon kiinteä yhteys Mt 816 välillä Huikku Riutunkari, Oulu ja Hailuoto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Kiinteistöjärjestelysuunnitelma. Liite tiesuunnitelmaan valtatie 13:n parantamiseksi Myttiömäen kohdalla Savitaipaleella

Suunnitelman esittely Suunnitelmassa esitetään toimenpiteiksi: maantien (M1) parantaminen, jää edelleen sorapintaiseksi

Maantien (Toijantie) parantaminen välillä Toijansalmi-Vehkataipale, Taipalsaari

Valtatien 13 parantaminen rakentamalla Mustolan eritasoliittymä, II toteutusvaihe, Lappeenranta

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Maantien Tulppio Ainijärvi lakkauttaminen Savukoski

Maantie 185 Pernon ja Ihalan eritasoliittymien parantaminen, Turku

Valtatien 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti Metso, Kouvola

Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti Lappeenranta, Luumäki, Lappeenranta Tiesuunnitelma

Valtatie 4 Jyväskylä - Oulu rakentaminen moottoritieksi välillä Kirri - Tikkakoski, Jyväskylä ja Laukaa

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta

Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Muutoksia ratasuunnitteluun

Yksityisteiden liikenneturvallisuudesta

1.3T VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ EURA - RAIJALA, EURA, KOKEMÄKI, SÄKYLÄ JA HUITTINEN, TIESUUNNITELMA HYVÄKSYMISEHDOTUS

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

Kehä I välillä Keilaniemessä, 1. rakennusvaihe

VT 4 JYVÄSKYLÄ-OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI-TIKKAKOSKI, Jyväskylä ja Laukaa

Maantien 8155 Poikkimaantien parantaminen välillä Oulun Satama Vt22, Oulu

MUISTIO 1 (3) MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI. 1. Asemakaavan laatimisessa huomioitavaa

Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja osa katualuetta (Entinen Rauhan keskuskeittiön tontti)

Lausunto, Ihoden asemakaavan muutos, kortteli 29, Pyhäranta, luonnos

1.3T MAANTIEN (PALOKANORREN) PARANTAMINEN VÄLILLÄ SAARIJÄRVENTIE-RITOPOHJANTIE. JYVÄSKYLÄ. HYVÄKSYMISEHDOTUS

Maantien lakkauttaminen Kaduksi muuttaminen

SISÄLLYSLUETTELO

MAANTIEN 3932 PARANTAMINEN VÄLILLÄ JOUTSENO-RAVATTILA, Lappeenranta

Työnumero Maantien 8155 (Poikkimaantien) parantaminen välillä Oulun Satama valtatie 22 Tiesuunnitelman laatiminen (Oulu)

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN

Lausunto tiesuunnitelmasta Kalajoen kaupunki Valtatie 8 liikennejärjestelyt maantien 7773 (Matkailutie) liittymän kohdalla

Valtatien 12 parantaminen välillä Tillola - Keltti, Iitti ja Kouvola

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

VALTATIE 4 JYVÄSKYLÄ OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ JA LAUKAA EHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI 1.

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet.

Vaalimaan asemakaavojen muutokset kortteleissa 201, 209 ja 220

VT 4 PARANTAMINEN VEHNIÄN KOHDALLA, ERITASOLIITTYMÄN RAKENTAMINEN, LAUKAA

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen L-vastuualueen rakennushankkeet Urakoitsijailtapäivä 2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Valtatien 6 Taavetin läntisen liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Luumäki Tiesuunnitelma

VALTATIEN 4 PARANTAMINEN VÄLILLÄ KELLO RÄINÄNPERÄ, OULU JA II EHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI 1.3T

Rakennusjärjestyksen uusiminen

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Luonnos Perustelumuistio

E18 Turun Kehätien parantaminen välillä Kausela-Kirismäki, tiesuunnitelma

ALOITE Aloitteen asemakaavan laatimiseksi on tehnyt Lappeenrannan kaupunki.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS

Valtatien 15 parantaminen välillä Rantahaka - Kouvola Tiesuunnitelman laatiminen Yleisötilaisuudet Kouvolassa Kotkassa

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KUKON RANTA- ASEMAKAAVASTA JA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOKSEN EHDOTUKSESTA

Valtioneuvoston asetus

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Tekninen lautakunta

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS

KAAVOIHIN LIITTYVÄT LAUSUNNOT LIITE

N080 Etelätie Korttelit ja Asemakaava ja asemakaavan muutos

Sallatunturin asemakaavan laajennus, Pyhäjärven alue, korttelit ja sekä asemakaavan muutos, Keselmäjärven alue, kortteli 150 tontti 3

LIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE. 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kortteli 52125, asemakaavan muutos

LAPUAN KAUPUNGIN 17. ALANURMON KAUPUNGINOSAN ASEMA- KAAVAN LAAJENNUS, VIERULANPELTO

Suunnittelualue sijaitsee Kyminlinnantien, Uittoväylän ja valtatie 7:n välisellä alueella Jumalniemen kauppakeskuksen pohjoispuo lella.

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

Suunnitelmien sisältö ja esitystapaohjeet

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

Transkriptio:

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus LAPPEENRANNAN KAUPUNKI kaupunginhallitus l1 3. U2. 201Z Lappeenrannan kaupunki LÄHETEKIRJE 1 (5) Tiesuunnitelma Valtatien 6 parantaminen nelikaistaisena tienä Kärjen kylän kohdalla rinnakkaistiejärjestelyineen, Lappeenranta Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus lähettää oheisen tiesuunnitelman Lappeenrannan kaupungille maantielain 27 :n mukaista käsittelyä varten. Lappeenrannan kaupungin tulee pitää tiesuunnitelma yleisesti nähtävänä kolmenkymmenen (30) päivän ajan. Suunnitelman nähtäväksi asettamisesta sekä muistutusten tekemistavasta ja -ajasta on kaupungin kuulutettava niin kuin kunnalliset ilmoitukset kaupungissa julkaistaan. Kuulutuksen julkaisemisesta on ilmoitettava ainakin yhdessä suunnitelman vaikutusalueella yleisesti leviävässä sanomalehdessä. Kuulutuskustannukset maksaa Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Ohjeet sähköistä laskutusta varten saa ELY-keskuksen yhdyshenkilältä (yhdyshenkilö : hannu.moilanenely-keskus.fi). Kaupunkia pyydetään ilmoittamaan etukäteen em. yhdyshenkilälle myös suunnitelman tarkka nähtävilläoloaika. KAS ELY- keskus lähettää erikseen tiedon suunnitelman nähtävillä olon ajankohdasta paikkakunnan ulkopuolella asuville maanomistajille. Tiesuunnitelmaa koskevat muistutukset on toimitettava Lappeenrannan kaupungille ennen nähtävänäoloajan päättymistä. Suunnitelmassa ei päätetä maantien M1 tai yksityisteiksi muutettavaksi esitettyjen nykyisten maanteiden 1 4791 (Tärälä) ja 14793 ( Kärki) maatalousliittymistä. Niitä koskevat huomautukset tulee osoittaa suoraan KAS ELY-keskukselle. Tämä tiesuunnitelma liittää yhteen Vt 6 Taavetti-Lappeenranta tiesuunnitelmaratkaisun (jonka maantielain mukainen käsittely käynnistyy maaliskuussa 2012) sekä jo toteutetun Vt 6 Lappeenranta - Imatra rakennushankkeen Kärki-Mattila -urakkaosuuden itäpuolisen alkuosan rinnakkaistiejärjestelyi neen. Kaakkois-Suomen elinkeino -, liikenne- ja ympäristökeskus (KAS ELY) Salpausselänkatu 22 Puhelin Telefaksi Sähköposti PL 1041 020 63 60090 05379 4150 (kirjaamo) kirjaamo-kaakkois-suomi@ely-keskus.fi 45101 KOUVOLA etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi www.ely-keskus.fi

LÄHETEKIRJE 2 (5 ) 10.2.2012 72212010/KAS/2 Suunnitelmaan on mahdollista tutustua myös internet-osoitteessa: http://www. eurakka. net/fi/hankeesittelyt/^parantaminen karjen kelan kohdallalappeenranta KAS ELY-keskus katsoo, että hanke tulee toteuttaa viimeistään Vt 6 Taavetti - Lappeenranta parantamishankkeen yhteydessä, jonka toteutusajankohta ei ole vielä tiedossa eduskunnan rahoituspäätäksen puuttuessa. KAS ELY-keskus katsoo, että Kärjen kylän kohdan toteutus voidaan kuitenkin rahoituksen niin salliessa vielä käynnistää 1 toteutusvaiheen osalta (valtatien 6 järjestelyt ilman Törölän tasoristeyksen poistoa) siten, että hankekohde valmistuisi tältä osin jo vuoden 2013 loppuun mennessä. Kyseinen 1 toteutusvaihe edellyttää lainvoimaisen tiesuunnitelman lisäksi hankkeen rahoitusta erillishankkeena esim. Vt 6 Lappeenranta-Imatra hankkeen sopimusvaltuudesta. KAS ELY-keskus pyytää, että Lappeenrannan kaupunki - antaa lausunnon tiesuunnitelmasta ja sitä vastaan mahdollisesti tehtävistä muistutuksista. - lausunnossaan ottaisi kantaa tiesuunnitelmassa ehdotettuun Vt 6 parantamiseen Kärjen kylän kohdalla ja siihen liittyviin rinnakkaistiejärjestelyihin yleisen ja yksityistieverkon osalta, Törölän tasoristeyksen poistoon, alueen tarkennettuihin melusuojausjärjestelyihin, hankkeen toteutusaikatauluun, toteutuksen mahdolliseen vaiheistukseen sekä muihin tarpeelliseksi katsomiinne seikkoihin. - liittää lausuntoonsa mahdolliset muistutuskirjelmät ja todistuksen tiesuunnitelman nähtävänäolosta alkuperäisinä. - liittää lausuntoonsa oikeaksi todistetut otteet tiesuunnitelman käsittämälle alueelle vahvistetuista tai hyväksytyistä oikeusvaikutteisista kaavoista (yleiskaava, asemakaava tai ranta-asemakaava). KAS ELY-keskus pyytää Lappeenrannan kaupunkia lausuntoa antaessaan kiinnittämään huomiota seuraaviin tiesuunnitelman käsittelyä ja sisältöä koskeviin asioihin: tämä tiesuunnitelma korvaa ja täydentää alkuosaltaan 15.6.2006 hyväksyttyä tiesuunnitelmaa "Valtatien 6 parantaminen nelikaistaisena tienä välillä Kärki -Mattila, Lappeenranta", jonka toteutus jätettimkärjen kylän osalta kustannussyistä pois nyt jo valmistuneesta Vt 6 Lappeenranta-Imatra rakennushankkeen 1 urakkaosuudesta. jos oikeusvaikutteinen kaava poikkeaa tiesuunnitelmasta, ei suunnitelmaa voida hyväksyä. suoja-alue ulotetaan valtatiellä 30 metrin etäisyydelle ajoradan tai kun ajoratoja on kaksi, lähimmän ajoradan keskilinjasta. maantien M1 suoja-alue ulotetaan 20 metrin etäisyydelle ajoradan keskiviivasta.

LÄHETEKIRJE 3 (5) f 10.2.2012 722120101KAS12 maantien M1 haltuunottoalueen laajuudessa on alustavasti varauduttu mahdolliseen myöhemmin, ensisijaisesti kaupungin toimesta rakennettavan maantien eteläpuolisen, erillisen kevyen liikenteen väylän tilatarpeeseen. maantien M1 tasauksessa on huomioitu alueelle myännetyt maaainesten ottoluvat. Haltuunottoalueen laajuus mahdollistaa osaltaan vielä myös maantien tasauksen hallitut korkeusmuutokset (tasauksen lasku -1, 5-2 m) tiesuunnitelmaselostuksen (A4; sivu 10) mukaisilla paaluväleillä alueen mahdollisia maankäyttätarpeita silmälläpitäen. maantien M1 tasoliittymä Vt 6 paalulla -360 vas. toteutetaan väliaikaisena liittymäjärjestelynä, mikäli tämä tiesuunnitelma toteutetaan erillisenä hankkeena. Kyseinen yleisen maantien tasoliittymäyhteys (ml. väistätila ja oikealle kääntyvien kaista ) poistuu linja-autopysäkkeineen viimeistään Vt 6 Taavetti - Lappeenranta -hankkeen toteutuksen yhteydessä, jolloin maantie M1 rakentuu eritasoliittymien väliseksi seututietasoiseksi valtatieverkon rinnakkaistieyhteydeksi. hankealueen kaikki muut nykyiset liittymäyhteydet valtatielle 6 katkeavat tämän tiesuunnitelman mukaisesti. jatkossa valtatielle 6 ei sallita eritasoliittymien lisäksi muita liittymiä, vaan valtatielle esitetään liittymäkieltoa yksityistie- ja maantieliittymille. Nyrhilän alueella olevaa valaistua kuntorataa tullaan siirtämään rakennushankkeen yhteydessä Y28J: n plv:llä 140-340 ja alue tullaan metsittämään maanomistajan suostumuksella. jatkossa hankeosuudella tulee olemaan valtatieverkolla vain yksi linja-autoliikenteen pysäkkipari ; Vt 6 pl 1420 vas. ja oik. rinnakkaistieyhteydelle M1 sallittavat pysäkkiparit on esitetty ao. suunnitelmakartoissa. Nyrhilan alikulkukäytävän S301(alikulkukorkeus 3,2 m) kautta sallitaan jatkossa kauttakulku vain kevyelle liikenteelle ja mopoille, kaikki muu Törölän suunnan ajoneuvoliikenne ohjataan yksityistieyhteyden Y7 ja Kärjen risteyssillan S302 (alikulkukorkeus 4,8 m) kautta maantieyhteydelle M1. kulkuyhteys valtatien varren kiinteistöille toteutetaan paaluvälillä 0-600 raittiyhteyden J I kautta. Törölän alikulkusillan S303 alikulkukorkeus on 4,8 m. Mikäli hanke toteutetaan 1 rakennusvaiheessa ilman Törölän tasoristeyksen poistoa, nykyinen Törölän maantien 14791 tasoliittymä valtatielle 6 tullaan poistamaan tiesuunnitelman mukaisesti ja kulkuyhteys Törölän suuntaan järjestetään ensisijaisesti osittain tasaukseltaan väliaikaisesti rakennettavia yksityistieyhteyksiä Y15 ja Y7 pitkin. hankekohteesta laadittu ympäristämeluselvitys on esitetty tiesuunnitelman kohdassa T7-5. KAS ELY-keskus pyytää Lappeenrannan kaupunkia ilmoittamaan lausunnossaan kantansa seuraaviin asioihin:

LÄHETEK IRJE 4 (5 ) onko suunnitelman käsittämälle alueelle vahvistettu tai hyväksytty oikeusvaikutteinen yleiskaava, asemakaava tai ranta -asemakaava, ja onko kaava yhdenmukainen tiesuunnitelman kanssa. muuttaako kaupunki kaavan tiesuunnitelman mukaiseksi, jos ne eivät ole yhdenmukaisia. hankkeen toteutus edellyttää valtatien paalulla 1750 vas. olevan Neste Oy:n dieseläljynjakeluaseman toiminnan lakkauttamista tai ainakin nykyisen valtatieverkon suoran liittymäyhteyden katkaisemista lausuntoliitteen A8-1-1 lähtökohtien mukaisesti. Kaupunkia pyydetään osaltaan esittämään oma toimenpidepolkunsa, jolla hankkeen rakentaminen turvataan mahdollisen, jo vuoden 2012 lopussa käynnistyvän toteutuksen osalta. hankkeen kokonaiskustannukset on arvioitu yhteensä 8 600 000,00 euroksi ( maku-ind. 135,0 4/2009). Lappeenrannan kaupungille ei ole esitetty suoranaista rakennuskustannusosuutta, vaan kustannusosuus koostuu jatkossa ensisijaisesti yleisistä teistä yksityisteiksi muuttuvan tieverkon hoito- ja ylläpitokustannuksista. tiealueella olevien johtojen ja laitteiden siirtokustannuksista vastaavat lähtäkohtaisesti laitteiden omistajat. Yksityiskohtaiset siirto- ja suojaustarpeet sovitaan rakennussuunnittelun yhteydessä. onko kaupunki valmis luovuttamaan maantien tekemiseen tarvittavan omistamansa maa-alueen korvauksetta tietarkoituksiin. onko kaupungilla huomauttamista syrjään jäävän Tärälän maantieosuuden 14791 lakkaamiseen ja muuttamiseen yksityisteiksi (Y22, Yl4 ja osittain Yl 5 ) suunnitelmakartan T2-2 mukaisesti. onko kaupungilla huomauttamista syrjään jäävän Kärjen maantieosuuden 14793 lakkaamiseen valtatien 6 ja maantien M1 välisellä osuudella ja muuttamiseen yksityistieksi Y9 suunnitelmakartan T2-2 mukaisesti. onko kaupungilla huomauttamista yleiskartan T1-2 mukaisiin teiden hallinnollisiin muutoksiin, jossa nykyinen maantieverkko (mt 14793 ja mt 14791 ) muutetaan kokonaisuudessaan yksityisteiksi nykyisten tieyhteyksien kevyen, nykyisellä tiealueella tapahtuvien kunnostustoimenpiteiden jälkeen välillä M380 - Vt 6 - M3864. suostuuko kaupunki vastaamaan parantamistoimien valmistuttua kaikkien em. yksityistieksi muuttuvien tieosuuksien kunnossapidosta. onko kaupungilla huomauttamista tiesuunnitelmaan sisältyviin siltoihin ja niihin liittyviin sadevesipumppaamoihin, meluesteisiin ja niiden toimivuuteen (aidat, vallit sekä niihin liittyvät maisemarakenteet ja -täytät), valtatien suuntaisiin riista-aitoihin tai muihin merkittäviin rakenteisiin ja hyväksyykö kaupunki näiden rakentamisen suunnitelmassa esitetyille paikoilla ja myöntääkö kaupunki näille rakenteille maankäyttä - ja rakennuslain edellyttämän toimenpideluvan. onko kaupungilla huomauttamista hankkeen yksittäisiin maisemointiratkaisuihin ( istutukset, metsitysalueet). onko kaupungilla huomauttamista tiesuunnitelmaan sisältyviin oleviin laskuoja-alueisiin tai laskujohtoihin.

LÄHETEKIRJE 5 (5) onko kaupungilla huomauttamista tiesuunnitelmaan sisältyviin valtatien rakentamisen ajaksi varattaviin läjitysalueisiin 1 ja 2 ja niihin sisältyviin maisemointiratkaisuihin, rakentamisen yhteydessä tarvittaviin haltuunottoaluerajausten puitteissa rakennettaviin kiertotievarauksiin, tai rakentamisen ajaksi varattavien yksityisten teiden tekemiseen ja/tai käyttöön. Kaupungin lausunto pyydetään toimittamaan KAS ELY-keskukselle mikäli mahdollista 11.5.2012 mennessä. Kaupunkia pyydetään lähettämään lausuntonsa myös sähköisenä em. ELY: n yhdyshenkilölle. Johtaja KAS ELY L Antti Rinta-Porkkunen Suunnittelupäällikkö KAS ELY L ' Yrjö Pilli-Sihvola LIITTEET Tiesuunnitelma-asiakirjat ( pyydetään palauttamaan lausunnon yhteydessä) TIEDOKSI Etelä-Karjalan liitto ( ilman liitteitä ) Etelä-Karjalan museo ja Museovirasto Fingrid OYJ HM / Vt6karjenkylaTSIkLPR10022012.doc Rinta-Porkkunen KAS ELY L Pilli-Sihvola Y. Karhula Arola Halme Laamanen Kukkola Koistinen Savola Valjakka Häyhä Airikka Moilanen Malin Kirjaamo Stam KAS ELY Y Westermark Liikennevirasto