Helsingissä 5. joulukuuta 2001, Työryhmän puolesta, Airi Vilhunen puheenjohtaja

Opetusministeriölle Tänä vuonna opetusministeriö on ottanut yhdeksi painopistealueekseen lastenkulttuurin ja myös lastenelokuvakulttuurin kehittämisen. Tämä on myös Lastenelokuvan kehittämisohjelman lähtökohtana. Valtion elokuvataidetoimikunta lähestyi opetusministeriötä vuonna 1999 aloitteella, jossa esitetään, että opetusministeriö ryhtyisi toimenpiteisiin lastenelokuvan aseman parantamiseksi Suomessa. Aloitteen johdosta opetusministeriö teetti yhteistyössä Suomen elokuvasäätiön kanssa lastenelokuvan esiselvityksen Herra Huu ja moni muu. Selvityksen valmistuttua keväällä 2001 opetusministeriö asetti 23.5.2001 työryhmän valmistelemaan lastenelokuvalle omaa kehittämisohjelmaa, jonka avulla pyritään konkreettisin toimenpitein edistämään lastenelokuvan tuotantoolosuhteita ja levittämistä sekä siten parantamaan lastenelokuvan asemaa Suomessa. Työryhmän määräajaksi annettiin 31.10.2001.

2 Työryhmän puheenjohtajaksi kutsuttiin osaamiskeskuspäällikkö Airi Vilhunen Yleisradiosta ja muiksi jäseniksi tuotantojohtaja Erkki Astala Suomen elokuvasäätiöstä, puheenjohtaja Jouko Jämsä Suomen elokuvatoimistojen liitosta, toiminnanjohtaja Heikki Keskinen Suomen elokuvakontaktista, pääsihteeri Juha Samola AVEKista, yhteistuotantopäällikkö Eila Werning Yleisradiosta. Työryhmän sihteereinä toimivat tuottaja Outi Rousu ja kulttuurisihteeri Leena Laaksonen opetusministeriöstä. Työryhmän määräaikaa jatkettiin 5.12.2001 asti. Esiselvityksen lisäksi kehittämisohjelman lähtökohtina ovat valmisteilla oleva Lastenkulttuuripoliittinen ohjelma ja Suomalaisen elokuvan tavoiteohjelma vuodelta 1999. Työryhmän tehtäväksi asetettiin laatia kehittämisohjelma lastenelokuvan aseman parantamiseksi ja toimenpiteiden toteuttamista koskevan aikataulun suunnittelu. Tehtävänasettelun mukaan työryhmän tuli tutkia, voidaanko lastenelokuvalle perustaa oma kiinteä tuotantotukijärjestelmä; selvittää, miten tuotantotukijärjestelmä rahoitetaan; selvittää, onko lastenelokuvatuotannolle mahdollista kehittää uusia rahoitusmahdollisuuksia; kehittää erityinen lastenelokuvien levitysprojekti ja etsiä keinot elvyttää koulukinotoimintaa; tutkia mahdollisuudet elokuva- ja mediakasvatuksen aseman parantamiseksi sekä tutkia mahdollisuudet lastenelokuvan erityiskoulutusprojektin aloittamiseksi. Lastenelokuva on olennainen osa suomalaista elokuvaa ja lastenkulttuuria. Ilman hyviä ja korkeatasoisia tuotantoja ei voida taata johdonmukaista lastenelokuvan kehitystä, eikä parantaa sen asemaa ja siten vahvistaa lastenelokuvaa osana lastenkulttuuria. Työryhmän mielestä onkin tärkeätä toteuttaa sellaisia toimenpiteitä, jotka vahvistavat lastenelokuvan tuotantomahdollisuuksia Suomessa, edistävät ammattilaisten mahdollisuuksia saada koulutusta lastenelokuvan erityispiirteistä sekä lisäävät elokuvakasvatuksen ja monipuolisen elokuvatarjonnan määrää koululaisille. Kotimaisen lastenelokuvan aseman parantamiseksi työryhmä on laatinut lastenelokuvan kehittämisohjelman toimenpide-ehdotuksineen vuosille 2002-

3 2005. Lastenelokuvan esitys- ja levitystoimintaan liittyvää nykytilan analyysia ja sitä koskevia toimenpide-ehdotuksia työryhmä täydentää vuoden 2002 tammikuun loppuun mennessä. Helsingissä 5. joulukuuta 2001, Työryhmän puolesta, Airi Vilhunen puheenjohtaja

4 SISÄLLYS 1. JOHDANTO...5 2. KEHITTÄMISOHJELMAN TAVOITTEET...7 2.1. Mikä on lastenelokuva?...7 2.2. Kehittämisohjelman tavoitteet...9 3. TEKIJÖIDEN JA TUOTTAJIEN NÄKEMYKSIÄ LASTENELOKUVAN NYKYTILASTA...10 3.1. Lastenelokuvan motivaatio, menestystekijät ja mahdollisuudet...11 3.2. Lastenelokuvatuotannon ongelmat...12 3.3. Tekijöiden ja tuottajien ehdotuksia lastenelokuvan kehittämiseksi...13 4. TUOTANTO JA RAHOITUS VUOSINA 1996-2001...15 5. TELEVISIOYHTIÖIDEN LASTENOHJELMATUOTANTO...20 5.1. Yleisradio...20 5.2. Muut kotimaiset televisioyhtiöt...22 6. ESITYS- JA LEVITYSTOIMINTA JA KOULUKINO...23 6.1. Koulukinotoiminta vuosina 1996-2001...23 7. LASTENELOKUVA ELOKUVA-ALAN OPPILAITOKSISSA...25 8. POHJOISMAISIA RAHOITUSMALLEJA...27 8.1. Lastenelokuvan rahoitus Ruotsissa...27 8.2. Lastenelokuvan rahoitus Tanskassa...28 8.3. Lastenelokuvan rahoitus Norjassa...29 9. KEHITTÄMISTOIMENPITEET...30 9.1. Perustelut...30 9.2. Lastenelokuvatuotannon valmiuksien kehittäminen koulutuksen avulla.33 9.2.1. Ammatillisen täydennyskoulutuksen lastenelokuvahanke...33 9.2.2. Ammatillisen peruskoulutuksen lastenelokuvahanke...35 9.3. Lastenelokuvatuotantoa edistävät toimenpiteet...36 9.3.1. Lastenelokuvatuotannon määräraha...37 9.3.2. Lastenelokuvatuotantojen kehittäminen...38 9.3.3. Lastenelokuvan erillisrahoituskysymys...38 9.4. Esitys- ja levitystoiminta...39 9.5. Muut toimenpiteet...39 9.5.1 Koulukinotoiminnan vahvistaminen...39 9.5.2. Lastenelokuvan teemavuosi 2004...40 9.5.3. Lastenelokuvan kehittämisohjelman seuranta...41 LIITTEET...43

5 1. JOHDANTO Työryhmä on selvittänyt ja arvioinut miten elokuvan tuotantotukijärjestelmiä kehittämällä voitaisiin saada vuosittain useampia lastenelokuvia tuotantoon. Työryhmän on samalla pohtinut olisiko tällaisilla toimenpiteillä todellista vaikutusta lastenelokuvatuotantojen lisäämisen Suomessa. Työryhmä on myös arvioinut erityisen lastenelokuvien levitysprojektin kehittämistä ja etsinyt keinoja kehittää koulukinotoimintaa. Työssään työryhmä on kuullut asiantuntijoita elokuva- ja mediakasvatuksen aseman parantamisesta sekä mahdollisuuksia lastenelokuvan erityiskoulutusprojektin aloittamiseksi. Selvityksen ja kehittämisohjelman laatimiseksi työryhmä kokosi perustilastoja rahoituksesta ja lastenelokuvien maahantuonnista ja teatterilevityksestä sekä lastenelokuvien katsojamääristä. Tilastot kerättiin vuosilta 1996-2001. Työryhmän asiantuntijoiden mukaan pitempi ajanjakso ei olisi antanut lisäinformaatiota asiasta. Näiden rahoitustilastojen rinnalla samalla ajanjaksolla työryhmä selvitti myös lastenelokuvan maahantuontia sekä elokuva-alan koulutusta. Erillään riippumattoman lastenelokuvan tuotannon rahoituksesta, mutta kuitenkin samassa yhteydessä, työryhmä arvioi Yleisradion omaa lastenohjelmatuotantoa, sen rahoitusta ja suhdetta riippumattomaan lastenelokuvatuotantoon. Muiden televisioyhtiöiden kohdalla vastaavaa selvitystä ei tehty, koska näillä ei ole varsinaista omaa lastenohjelmatuotantoa. Kuitenkin työryhmä arvioi mainosrahoitteisten televisiokanavien (MTV3 ja Nelonen) lastenohjelmien esitysaikaa suhteessa kaikkien ohjelmien esitysaikaan. Työryhmä päätti olla käsittelemättä elokuvakasvatusta yhtenä kehittämisohjelman osana, koska se on erittäin laaja elokuvan osa-alue. Sen arvioiminen ja kehittäminen edellyttäisi syvempää tarkastelua kuin mihin työryhmällä on tässä tilanteessa ollut mahdollisuutta. Kuitenkin työryhmä on keskustellut asiasta

6 Lastenkulttuuripoliittisen työryhmän kanssa, joka ottaa asian esille omassa ohjelmatyössään. Lisäksi työryhmä on kuullut elokuvakasvatuksen asiantuntijatahoa (Elokuva- ja televisiokasvatuksen keskus ETKK ry) sekä sivunnut elokuvakasvatuksen ongelmakohtia muun muassa arvioidessaan koulukinotoimintaa. Työryhmä on tarkastelussaan ottanut myös huomioon sen, että erilaista toimintaa on kattavasti koko Suomessa lastenelokuvan sekä elokuva- ja mediakasvatuksen alalla. Tällaista toimintaa on ollut jo vuosien ajan, joillakin paikkakunnilla jopa vuosikymmenien ajan. Lastenkulttuuri, ja lastenelokuva osana sitä, on otettu jopa muutamien kuntien ja kaupunkien painopistealueeksi. Vuonna 2002 valmistuva Lastenkulttuuripoliittinen ohjelma tulee kartoittamaan lastenkulttuurin paikalliset aktiviteetit. Tästä syystä Lastenelokuvan kehittämisohjelmassa ei arvioida esimerkiksi alueellisten elokuvakeskusten työtä tällä alalla, eikä esitetä niitä koskevia konkreettisia toimenpide-ehdotuksia. Kehittämisohjelmassa esitetään valtakunnallisesti toteutettavia toimenpiteitä, joiden kautta myös alueellinen näkökulma tulee huomioiduksi. Työryhmä on työnsä aikana kuullut seuraavia asiantuntijoita tai asiantuntijatahoja: professori Lauri Törhönen Taideteollinen korkeakoulun Elokuvataiteen osasto, lastenohjelmien päällikkö Jussi-Pekka Koskiranta Yle TV2 Lastenohjelmien osaamiskeskus, toiminnanjohtaja Tuija Westerholm, ETKK ry. Työryhmä on tehnyt kyselyn kolmelle eri asiantuntijataholle: elokuvaohjaajille ja käsikirjoittajille; elokuvatuottajille ja viidelle alan keskeisimmälle oppilaitokselle (Taideteollinen koreakoulu/elokuvataiteen osasto, Helsingin ammattikorkeakoulu/stadia/av-viestintä, Turun ammattikorkeakoulu/taide akatemia/viestintä, Lahden ammattikorkeakoulu/muotoiluinstituutti, Tampereen ammattikorkeakoulu/taide ja viestintä).

7 2. KEHITTÄMISOHJELMAN TAVOITTEET 2.1. Mikä on lastenelokuva? Lastenelokuvan esiselvityksessä tuotiin esille joitakin lastenelokuvan määrittelyyn liittyviä ongelmia. Esiselvityksessä todettiin, että "lastenelokuvalle ovat ominaisia tietyt erityispiirteet, jotka yhdessä tai erikseen muodostavat lastenelokuvaksi määriteltävän elokuvan". Näiksi erityispiirteiksi lueteltiin lapsen näkökulmasta esitetty aihe, kohdeyleisön rajaaminen tiettyyn ikään, lastenelokuvan rajaaminen näytelmä- tai animaatioelokuvaan sekä jotkut tuotantoprosessin vaiheet, kuten lasten casting, kohderyhmätutkimus ja elokuvan markkinointi. Lastenelokuvan määrittelyssä on useita kysymyksiä, jotka liittyvät yleisemminkin elokuvan eri lajityyppejä koskevaan määrittelyongelmaan. Professori Jukka Sihvonen on teoksessaan Kuviteltuja lapsia (1987) todennut, että lastenelokuvan käsitettä ei voida määritellä ehdottomasti ja lopullisesti. Lastenelokuva ei ole yksi ja yhtenäinen elokuvan laji, vaan hyvin monivivahteinen kenttä, jolla on yhteyksiä kansalliseen, pohjoismaiseen ja eurooppalaiseen elokuvaan, elokuvan eri lajityyppeihin, kuten näytelmäelokuvaan ja animaatioon, muuhun lapsille tarkoitettuun kulttuuriin ja lopulta ympäröivän yhteiskunnan käsitykseen lapsista. Lastenelokuvasta voidaan myös sanoa, että se yhtäältä kasvattaa, luo ja heijastaa tiettyä lapsikäsitystä ja samalla toisaalta kasvattaa johonkin tiettyyn elokuvakäsitykseen. (Sihvonen 1987, s. 9 ja s. 191) On aivan aiheellista kysyä onko lastenelokuva oma lajinsa? Miten lastenelokuva erottuu muusta elokuvatuotannosta? Pitäisikö lastenelokuvaa lähestyä pikemminkin siitä näkökulmasta, että on erilaisia elokuvia, jotka soveltuvat esimerkiksi alle kymmenvuotiaille paremmin kuin 16-vuotiaille, mutta käsittelevät esimerkiksi samantyyppistä sankaritarinaa. Lastenelokuva on sidoksissa oman aikansa elokuvakäsitykseen ja yleensä muuhun kulttuuriin sekä erityisesti yhteiskunnan käsitykseen lapsuudesta. Tämän näkemyksen taustalla on vahvasti

8 myös aikuisten näkemys siitä mitä hyvään ja henkisesti rikkaaseen lapsuuteen kuuluu. Huolimatta monista määrittelyyn liittyvistä ongelmista tai monesta mahdollisesta lähestymistavasta lastenelokuvan käsitteeseen, työryhmä päätyi määrittelemään lastenelokuvan puhtaasti elokuvan kohdeyleisön perusteella. Työryhmä totesi, että varsinaista lajityyppiin perustuvaa kategorisointia lastenelokuvalla ei ole. Useimmiten lastenelokuva on joko näytelmä- tai animaatioelokuva. Kuitenkin näiden käsitteiden sisällä lastenelokuva voi olla esimerkiksi komedia, draama tai seikkailuelokuva. Työryhmän selvityksessä ja kehittämisohjelman laadinnassa lastenelokuvaksi määritellään 12-vuotiaille ja sitä nuoremmille suunnattu elokuvatuotanto. Ikäraja on kuitenkin häilyvä. Samalla tavalla kuin ero lasten ja nuorten välillä on epätäsmällinen, myös lasten- ja nuortenelokuvan välinen raja on häilyvä. Tämän vuoksi kehittämisohjelman toimenpide-ehdotukset, jotka kohdistetaan lastenelokuvaan, voidaan osaltaan ajatella kohdistettaviksi myös nuortenelokuvaan. Nuortenelokuvissa tulevat usein esiin samat ongelmat kuin lastenelokuvissa. Lisäksi ikärajaan perustuva määritelmä jättää ulkopuolelleen sellaisen elokuvagenren kuin perhe-elokuva, jota voidaan pitää myös lapsille tarkoitettuna. Määrittelyyn liittyvien kysymysten yhteydessä työryhmä kiinnitti huomiota siihen, että elokuva-alan oppilaitoksissa ei toistaiseksi ole pohdittu lastenelokuvan erityiskysymyksiä eikä sen myötä lastenelokuvan tuotantoprosessin erityisominaisuuksia. Suomessa lastenelokuvaa on tutkittu enemmän mediakasvatuksen kannalta kuin itse elokuvaan ja sen tekemiseen liittyvästä näkökulmasta.

9 2.2. Kehittämisohjelman tavoitteet Työryhmän työn lähtökohtana on ollut, että lastenelokuvan asemaa tulee vahvistaa osana kotimaista elokuvatuotantoa ja elokuvakulttuuria sekä laajemmin osana koko suomalaisten lastenkulttuurin kenttää. Kehittämisohjelman tavoitteena on ensisijaisesti lisätä ja monipuolistaa lastenelokuvatuotantoa, turvata tuotannon jatkuvuus ja antaa valmiuksia laadukkaan lastenelokuvan tekemiseen ohjaajille, käsikirjoittajille ja tuottajille. Kehittämisohjelmassa tähdätään siihen, että tulevaisuudessa Suomessa valmistuisi yksi tai kaksi pitkää lastenelokuvaa vuosittain, muutamia animaatio- ja lyhytelokuvia sekä fiktiivisiä että dokumentteja ja mahdollisesti muita uuden teknologian synnyttämissä välineissä katseltavia tai leikittäviä lastenohjelmia. Hyvän lastenelokuvakulttuurin takeena on myös, että televisio turvaa omalta osaltaan riittävän ja monikulttuurisen sekä korkeatasoisen lastenohjelmatuotannon. Esimerkiksi lapsille suunnattujen dokumenttiohjelmien tarjonta on lähes yksinomaan television vastuulla. Kehittämisohjelmassa korostetaan myös toimivan yhteistyön merkitystä kaikkien eri alalla toimivien osapuolten välillä kouluttajista tekijöihin, rahoittajiin, levittäjiin ja muiden lasten parissa työskenteleviin ammattilaisiin. Tämä on tärkeää laadultaan korkeatasoisen tuotannon ja lastenelokuvakulttuurin lisäämiseksi ja jatkuvuuden takaamiseksi Suomessa. Tuotannon vahvistamisen lisäksi kehittämisohjelman tavoitteena on edistää lastenelokuvan levitystä muun muassa koulukinotoiminnan kehittämisen kautta. Lastenelokuvan levittäminen laajempana kysymyksenä edellyttää lisäselvityksiä, joiden pohjalta työryhmä laatii erillisiä lastenelokuvan levittämiseen liittyviä toimenpide-ehdotuksia vuoden 2002 tammikuuhun mennessä. Lastenelokuvan aseman parantaminen, tuotannon vahvistaminen ja levityksen edistäminen vaatii myös omia elokuvan-alan koulutukseen kohdistuvia toimenpide-ehdotuksia. Lastenelokuvaa tulee tarkastella myös yhtenä opetuksen osana sekä elokuvan peruskoulutuksessa että ammattilaisten täydennyskoulu-

10 tuksessa. Lastenelokuvan koulutuksessa tulee ottaa huomioon käsikirjoittajat, ohjaajat ja tuottajat sekä mahdollisesti levittäjät. Avainasemassa on tekijöiden ammatillisten valmiuksien kehittäminen. Työryhmä pitää tärkeänä, että jo olemassa olevan lastenelokuvan ammattilaisten ohella lastenelokuvan tekemiseen liittyviä valmiuksia tarjotaan myös muillekin alan ammattilaisille. Kehittämisohjelma sisältää laajempien ja tulevaisuuteen suuntaavien ehdotusten lisäksi joitakin kiireellisiä toimenpide-ehdotuksia, joilla voidaan saattaa alkuun lastenelokuvan tuotantoa lisääviä ja kehittäviä hankkeita. 3. TEKIJÖIDEN JA TUOTTAJIEN NÄKEMYKSIÄ LAS- TENELOKUVAN NYKYTILASTA Esiselvityksen yhteydessä lastenelokuvan tekijöiltä ja tuottajilta kysyttiin näkemyksiä lastenelokuvan tuotantoon ja rahoitukseen liittyvistä ongelmista. Esiselvityksen mukaan lastenelokuva on rahoituksen kannalta epävarmassa, muita tuotantoja huonommassa asemassa. Esiselvityksessä todetaan myös, että tuotantojen vähäinen määrä on rajoittanut alan työllisyyttä, ammatillista pätevöitymistä ja osaamisen karttumista. Esiselvityksen mukaan kuitenkin haastatellut rahoittajat olivat ilmoittaneet, että päätöksenteossa lastenelokuva on tasavertaisessa asemassa muun elokuvan kanssa. Edelleen esiselvityksen mukaan lastenelokuvan tekijät kokevat, ettei yleinen asenne lastenelokuvaa ja lastenkulttuuria kohtaan ole ollut kannustava. Lastenelokuvaa ja sen tekemistä ei heidän mielestään arvosteta yleisesti elokuvaalalla. Tarkentaakseen esiselvitystä varten kerättyjen tekijöiden ja tuottajien näkemyksiä lastenelokuvan nykytilasta työryhmä teki oman kyselynsä niille käsikirjoittajille, ohjaajille ja tuottajille, joilla tiedettiin olevan kokemusta lastenelokuvan tekemisestä. Kysely tehtiin kesällä 2001 kahdessa erässä. Ensimmäinen

11 kysely lähetettiin 16 tekijälle ja 12 tuottajalle. Tähän kyselyyn vastauksia saatiin 10 tekijältä ja 8 tuottajalta. Lisäksi tehtiin täydentävä kysely yhdeksälle tuottajalle, joista kuusi antoi vastauksensa. Kysymykset ovat liitteissä 1 ja 2. Seuraavaan on koottu yhteenveto vastauksista. Tekstissä 'tekijä' tarkoittaa elokuvaohjaajia ja käsikirjoittajia. 3.1. Lastenelokuvan motivaatio, menestystekijät ja mahdollisuudet Suurin osa vastanneista tekijöistä esitti, että sisällölliset perusteet ovat ensisijainen motivaatio ryhtyä lastenelokuvatuotantoon. Kyse on sanomisen ja vaikuttamisen tarpeesta, halusta tarjota lapsille elämyksiä, mutta myös tarpeesta tarjota kotimainen vaihtoehto vastapainoksi amerikkalaisvoittoiselle elokuvatarjonnalle. Tällä tavalla tekijät ja tuottajat katsovat voivansa yleensäkin edistää kotimaisten elokuvien katselua sekä lasten elokuvateatterissakäyntiä. Tekijöiden mielestä työ lastenelokuvan parissa sisältää myös kasvatuksellisia ja sosiaalisia päämääriä. Useat tekijät korostivat myös, että lapsiyleisö on tekijälle sekä vaativa että kiitollinen. Lasten rehellisyys ja lahjomattomuus yleisönä sekä heiltä saatu palaute koetaan kannustuksena omalle työlle. Eräät vastaajat ilmoittivat motivaatiokseen ylipäätään kiinnostavan aiheen tai kertomisen arvoisen tarinan. Sisältö, tarina ja käsikirjoitus esitettiin useissa vastauksissa myös lastenelokuvan keskeiseksi menestystekijäksi. Hyvä, loppuun asti kehitelty käsikirjoitus nähtiin kaiken perustana. Tarinan on vedottava lapsiin, ja annettava heille samastumismahdollisuuksia ja vahvoja kokemuksia. Myös riittävän rahoituksen ja korkeiden laatuvaatimusten merkitystä korostettiin, koska lastenelokuva esimerkiksi castingin ja kuvausaikataulujen kannalta asettaa omat erityisvaatimuksensa. Osa vastaajista korosti tekijöiden asenteen merkitystä: lastenelokuva on vaativa, sitoutumista ja kunnianhimoa edellyttävä alue. Tekijöiden oman sitou-

12 tumisen lisäksi tähdennettiin myös tuottajien ja rahoittajien sitoutumista hankkeeseen. Lisäksi korostettiin lastenelokuvatuotannon jatkuvuuden merkitystä. Vastanneet tuottajat pitivät lastenelokuvan taloudellisia menestymismahdollisuuksia suurina, koska markkinoilla on enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Hyvä lastenelokuva voi saavuttaa varsinaista kohderyhmäänsä laajemman yleisön. Useita lastenelokuvia voi myös levittää ja myydä kymmenien vuosien ajan monissa eri levityskanavissa, ja niitä voidaan tuoda yhä uudestaan markkinoille. Tuottajat totesivat kuitenkin, että yksittäiset lyhytelokuvat eivät ole olleet taloudellisesti kannattavia, vaikka olisivatkin olleet kiinnostavia. 3.2. Lastenelokuvatuotannon ongelmat Samansuuntaisesti kuin esiselvityksessä, monet tekijät ja jotkut tuottajat esittivät lastenelokuvatuotannon keskeisinä ongelmina arvostuksen ja rahoituksen puutteen. Osa vastaajista katsoi myös, että tekijöiltä ja tuottajilta itseltään puuttuu kiinnostusta, hyviä hankkeita ja ideoita. Osa tekijöistä ja tuottajista katsoi, että rahoittajat pitävät lastenelokuvatuotantoa toisarvoisena alueena eivätkä sen vuoksi ole sitoutuneet lastenelokuvaan. Joidenkin tuottajien näkemykset olivat hieman toisensuuntaisia. Eräs tuottaja katsoi, että kotimaasta löytyy rahoitusta, mutta kotimainen perusrahoitus ei riitä kattamaan lastenelokuvan erityisvaatimusten edellyttämää budjettia. Tuottajan riski saattaa tällöin nousta kohtuuttoman suureksi. Tuottajat kiinnittivät huomiota myös siihen, että hankkeiden kehittäminen vaatii pitkän ajan sekä tuottajan sitoutumista hankkeeseen omalla riskillä. Vastanneet kuusi tuottajaa ilmoittivat vastaanottaneensa vuosien 1996-2001 aikana yhteensä viitisenkymmentä lastenelokuvan käsikirjoitushanketta, joista puolet oli pitkiä näytelmäelokuvahankkeita. Kaikista tuottajien saamista hankeehdotuksista viitisentoista oli otettu tuotannon kehittelyyn. Kyselyn aikana toteutumassa oli kolme pitkää lasten näytelmäelokuvaa.

13 Useimmat tuottajat kokivat lisärahoituksen hankkimisen etenkin ulkomailta ongelmalliseksi. Sen hankkiminen koettiin kalliiksi ja vähän tuloksia tuottavaksi. Myös kotimaisen perusrahoituksen kapeus nähtiin tässä ongelmana. Maissa, joissa kansallinen rahoitus on yleisesti vahvempi kuin Suomessa, on myös paremmat mahdollisuudet kansainvälisille yhteistuotannoille. Kyselyyn vastanneista yksi tuottaja oli kuitenkin onnistunut ulkomaisen rahoituksen hankkimisessa ja koki sen positiivisena ja tuloksellisena. Tekijöiden ja tuottajien mielestä lastenelokuvan yleisen arvostuksen puute voi olla mahdollinen syy siihen, että myös osa tekijöistä ei ole kiinnostunut lastenelokuvasta. Erään vastaajan mielestä arvostuksen puutteen syynä on arvostelijoiden tapa käsitellä lastenelokuvaa tiedotusvälineissä. Jotkut vastaajista huomauttivat, että asennemuutos on kuitenkin tapahtumassa muun muassa syntyneen uuden tuotantokulttuurin ja saavutettujen menestysten ansiosta. Eräät vastaajista peräänkuuluttivat aktiivisempaa lastenelokuvapolitiikkaa ja enemmän sisällöllistä keskustelua lastenelokuvasta. Joidenkin vastaajien mielestä alan koulutus ei myöskään anna valmiuksia lastenelokuvan tekemiseen, eikä kannusta uusia tekijöitä alalle. 3.3. Tekijöiden ja tuottajien ehdotuksia lastenelokuvan kehittämiseksi Ensimmäisessä tekijöille ja tuottajille tehdyssä kyselyssä kysyttiin vastaajien käsitystä toimenpiteistä joilla lastenelokuvan asemaa kehitettäisiin Suomessa. Suurin osa vastanneista kannatti ajatusta rahoituksen erityisprojektista joko määräaikaisesti niin, että lastenelokuvan tuotantoon osoitetaan erityismääräraha, tai niin että lastenelokuvan tuotantoon tulee käyttää tietty osuus tuotantotukivaroista vuosittain. Tällainen tukikiintiö oli laajasti esillä myös esiselvityksessä tekijöiden kommenteissa. Kiintiön kannattajat katsovat, että korvamerkityn rahan olemas-

14 saolo vaikuttaisi tekijöiden ja tuottajien kiinnostukseen ja sitä kautta laajentaisi ja parantaisi tarjontaa. Kaksi vastannutta tekijää esitti varauksia tukikiintiötä kohtaan epäillen, että pelkkä raha ei luo hyviä tekijöitä ja hankkeita, ja viitaten 1980-luvulla Suomessa toteutetun vastaavan ratkaisun tuomiin huonoihin kokemuksiin. Monet vastaajat korostivat, että kansallisen perusrahoituksen tulee turvata riittävät voimavarat niin hankkeiden kehittelyyn kuin itse tuotantoon. Ulkomainen lisärahoitus ei vastaajien mielestä voi olla ainoa vastaus rahoitustarpeeseen. Kotimainen lastenelokuva on itseisarvo. Sen ei aina tarvitse olla myyntikelpoista ulkomaille, vaikka usein juuri kaikkein "suomalaisimmat" elokuvat ovat halutuimpia ulkomaille omaleimaisuutensa takia. Riittävä kansallinen rahoitus edistäisi myös kansainvälisen rahoituksen hankkimista. Rahoituksen erillisprojektista kysyttäessä viitattiin taannoiseen Sparrausrinkiprojektiin, jossa nuorille tekijöille tarjottiin mahdollisuus tehdä noin tunnin mittaisen näytelmäelokuva. Monet vastaajat kannattivat lastenelokuvan sparrausprojektia, mutta vastauksista ei käy ilmi millaista hanketta konkreettisesti on ajateltu. Voidaan kuitenkin päätellä, että tekijät tarkoittavat ohjattua hanketta, jossa rahoituksen ja koulutuksen avulla pyritään kehittämään hankkeita. Osa vastaajista kannatti lastenelokuvan tuottamiseen ja tekemiseen suunnattua koulutushanketta. Kannatusta sai sekä täydennyskoulutus että lastenelokuvan saaminen osaksi elokuvantekijöiden ammatillista peruskoulutusta. Eräät vastaajat korostivat televisioyhtiöiden avainasemaa riippumattoman tuotannon rahoituksessa. Televisioyhtiöiden vuosittaisen lastenohjelmatuotannon ja teostuotantojen määrä ja laatu haluttaisiin turvata vastaavanlaisella kiintiöllä kuin tukivaroihin on ehdotettu. Tuotantotuen lisäksi eräät vastaajat ehdottavat levityksen, markkinoinnin ja esityksen tukitoimia. Joidenkin vastaajien mielestä lastenelokuvien kotikatselu ja vapaa-aikana tapahtuva katselu on usein yhtä tärkeää kuin elokuvateatterilevitys, joskus jopa tärkeämpää, ja lastenelokuvien video- ja DVD -levitystä ja markkinointia tulisi kehittää.

15 Vastauksissa esitettiin myös lasten lyhytelokuvien levityksen edistämistä koostamalla matineaohjelmistoja elokuvateattereihin, lastenelokuvan aseman nostamista alaa tuntevan kritiikin ja tutkimuksen avulla, Koulukinon kehittämistä ja vastaavan päiväkotikinon luomista sekä opettajien ja päiväkodin henkilökunnan kouluttamista. 4. TUOTANTO JA RAHOITUS VUOSINA 1996-2001 Lastenelokuvan rahoitusta on Suomessa pidetty jossain määrin ongelmallisempana kuin muun elokuvan rahoittamista. Esimerkiksi lastenelokuvan esiselvityksessä Herra Huu ja moni muu ohjaajien, käsikirjoittajien ja tuottajien mukaan rahoituksen saaminen lastenelokuvahankkeille koetaan vaikeammaksi kuin muille elokuvahankkeille. Lisäksi tuottajat arvelevat, että rahoittajat eivät ole ottaneet huomioon lastenelokuvien erityispiirteitä eivätkä siten ole hyväksyneet riittävän suuria tuotantobudjetteja. (Herra huu ja moni muu 2001, s.8) Esiselvityksessä todetaan, että koska lastenelokuvalle ei ole osoitettu omaa määrärahaa ja koska elokuvatuotannon määrärahat ovat yleisestikin riittämättömät, on erityisesti lastenelokuvahankkeiden on ollut vaikeaa saada tuotantotukihakemuksia hyväksytyksi. (Sama, ss. 8-9) Työryhmä selvitti vuosina 1996-2001 tuotettujen lastenelokuvien rahoitusta keräämällä rahoitustiedot Suomen elokuvasäätiöltä, AVEKlta ja Yleisradiolta (taulukko 1). Näitä tietoja verrattiin muiden elokuvien vastaaviin päätöksiin. Työryhmä jakoi lastenelokuvatuotannot pitkiin draamoihin, lyhytelokuviin, kansainvälisiin yhteistuotantoihin ja animaatiosarjoihin. Kansainvälisten yhteistuotantojen osalta on esitetty tiedot vain suomalaisesta rahoituksesta, koska näiden hankkeiden päärahoitus on ulkomaista. Tarkastellulta ajanjaksolta animaatioelokuvia on muissa ryhmissä paitsi pitkissä draamoissa.

16 Rahoituksesta on esitetty tiedot kotimaisten päärahoittajien (SES, AVEK, YLE) rahoitusosuuksista, muusta kotimaisesta rahoituksesta sekä muusta ulkomaisesta rahoituksesta. Tuotettujen lastenelokuvien pieni määrä rajoittaa aineiston yleispätevyyttä, ja yksittäisten elokuvien kohdalla rahoitusprofiilit ovat saattaneet olla hyvinkin erilaisia. Vertailun vuoksi on myös esitetty vastaavat tiedot kaikista elokuvista vastaavalla ajanjaksolla (taulukko 2). LASTENELOKUVIEN RAHOITUS 1996-2001 Genre SES TV AVEK Muu rahoit./ Ulkom. Muu rahoit./ Kotim. YHT. Pitkät draamat (3 kpl) 12 200 000 5 770 000 0 7 656 000 7 828 000 33 454 000 Lyhytelokuvat *) (6 kpl) Kansainväliset yhteistuotannot (4 kpl) 2 410 000 1 745 000 1 690 000 0 791 616 6 636 616 1 030 000 760 000 0 0 367 430 2 157 430 Sarjat **) (4 kpl) 3 200 000 3 000 000 2 857 500 4 684 499 1 150 816 14 892 815 Yhteensä MK 18 840 000 11 275 000 4 547 500 12 340 499 10 137 862 57 140 861 Pitkät draamat (3 kpl) 36,5 17,2 0,0 22,9 23,4 33 454 000 Lyhytelokuvat *) (6 kpl) Kansainväliset yhteistuotannot (4 kpl) 36,3 26,3 25,5 0,0 11,9 6 636 616 47,7 35,2 0,0 0,0 17,0 2 157 430 Sarjat **) (4 kpl) 21,5 20,1 19,2 31,5 7,7 14 892 815 Yhteensä % 33,0 19,7 8,0 21,6 17,7 57 140 861 *) lyhytelokuvat sisältävän yhden elokuvan, joka rahoitettu lyhytelokuvana, mutta levitetty pitkänä elokuvana elokuvateattereissa. **) sarjat sisältävän yhden elokuvan, joka on ollut teatterilevityksessä

17 KAIKKI ELOKUVAT (sis. lastenelokuvat) 1996-2001 Genre SES TV AVEK Muu rahoit./ Ulkom. Muu rahoit./ Kotim. YHT. Pitkät draamat 178 939 555 74 889 287 2 195 000 62 414 476 72 133 561 390 571 879 Lyhytelokuvat 51 203 890 44 768 511 25 975 596 10 847 395 13 750 162 146 545 554 Yhteensä MK 230 143 445 119 657 798 28 170 596 73 261 871 85 883 723 537 117 443 Pitkät draamat 45,8 19,2 0,6 16,0 18,5 100 Lyhytelokuvat 34,9 30,5 17,7 7,4 9,4 100 Yhteensä % 42,8 22,3 5,2 13,6 16,0 100 Tarkastellulla ajanjaksolla on rahoitettu riippumattomina tuotantoina kolme lasten pitkää draamaa, kuusi lasten lyhytelokuvaa, tuettu kolmea lastenelokuvan kansainvälistä yhteistuotantoa ja rahoitettu neljää lastensarjaa. Näiden joukossa on yhteensä viisi animaatiota ja kymmenen draamaa. Kaikkiaan ajanjaksolla on tuettu 15 lastenelokuvaa. Lastenelokuvien kotimainen perusrahoitus on saatujen rahoitustietojen perusteella samalla tasolla kuin muunkin elokuvan perusrahoitus. Esimerkiksi pitkien näytelmäelokuvien osalta Suomen elokuvasäätiön keskimääräinen osuus on ollut yli 4 mmk ja television osalta lähes 2 mmk elokuvaa kohti, mikä on näiden rahoittajien normaalia maksimirahoitusosuus. Joidenkin tuottajien ja tekijöiden käsitys siitä, että kotimaiset rahoittajat edellyttäisivät lastenelokuvia tuotettavan pienemmillä resursseilla kuin muita elokuvia, ei näiden tietojen perusteella enää tarkastellulla ajanjaksolla pidä paikkaansa. Taulukot osoittavat myös, että lastenelokuvissa muun rahoituksen osuus on korkea (noin 40 %), jopa korkeampi kuin kaikissa elokuvissa keskimäärin (noin 30 %). Tämä asia selittyy sillä, että lastenelokuvien budjetit usein ovat keskimääräistä suurempia, johtuen esimerkiksi lapsinäyttelijöiden edellyttämistä pitemmistä kuvausaikatauluista, satu- tai fantasia-aiheiden edellyttämistä lavastus-, puvustus- ja tehostebudjeteista tai eläinten käytöstä.

18 Merkittävän ulkomaisen rahoituksen hankkiminen on tarkastelluista elokuvista onnistunut yhdelle pitkälle näytelmäelokuvalle ja animaatiosarjoille. Pitkissä näytelmäelokuvissa suomen kieli saattaa rajoittaa ulkomaisen rahoituksen saamista. Onnistumiset kertovat, että menestymisen mahdollisuuksia on, jos kansainvälinen näkökulma otetaan huomioon jo tuotannon kehittämisessä. Joka tapauksessa lastenelokuvan tuotantoa rajoittaa se, että niiden budjetit saattavat nousta niin suuriksi, että maksimaalisenkin kansallisen perusrahoituksen jälkeen tuottajan katettavaksi jää huomattava osa kustannuksista, ja muun rahoituksen hankkiminen osoittautuu liian ongelmalliseksi. Tähän ongelmaan voidaan vastata panostamalla tuotantojen kehittämiseen siten, että yhtäältä voidaan kehittää vahvemmin kansainvälisiä rahoitusmarkkinoita vakuuttavia tuotantoja ja toisaalta etsiä ratkaisuja, joilla olemassa olevan kansallisen perusrahoituksen turvin voidaan tuottaa menestyviä lastenelokuvia. Kuitenkin on selvää, että kansallisen perusrahoituksen tasoa olisi kyettävä nostamaan. Työryhmän mielestä tulisikin tutkia voisiko kotimaiselle lastenelokuvalle löytyä kotimaasta erillisrahoitusta. Riittävä kotimainen rahoitus turvaisi tarpeeksi suuren tuotantobudjetin. Tämä vahvistaisi tuottajan asemaa myös kansainvälisesti. Se edesauttaisi tuottajan mahdollisuuksia hankkia kansainvälistä rahoitusta ja samalla edistäisi elokuvan kansainvälistä markkinointia ja levitystä. Työryhmä halusi lisäksi tarkastella lastenelokuvan osuutta kotimaisten päärahoittajien rahoituspäätöksissä tarkastelujakson aikana. Taulukossa 3 on esitetty lastenelokuvan osuus Suomen elokuvasäätiön kaikista tukipäätöksistä vuosina 1996-2001, ja taulukossa 4 on esitetty vastaavat tiedot AVEKin osalta.

19 Taulukko 3 (SES) vuosi tuki yhteensä mk lastenelokuvan tuki mk 1996 23 084 707 1 760 000 7,6 1997 38 437 000 4 930 000 12,8 1998 36 285 000 460 000 1,3 1999 34 070 000 420 000 1,2 2000 34 715 000 6 270 000 18,1 2001 36 000 000 5 000 000 13,9 lastenelokuvan osuus % Taulukko 4 (AVEK) tuki yhteensä lastenelokuvan tuki mk lastenelokuvan osuus % 1995/96 8 359 352 177 500 2,1 1996/97 9 706 850 630 000 6,5 1997/98 11 612 500 590 000 5,1 1998/99 11 404 354 30 000 0,3 1999/00 10 218 690 2 186 500 21,4 2000/01 8 780 616 933 500 10,6 Lastenelokuvan osuus rahoituspäätöksissä on vaihdellut huomattavasti tarkasteluaikana. Viimeisten kahden vuoden aikana lastenelokuvalle on kuitenkin myönnetty selvästi enemmän varoja kuin tarkastelujakson alkuvuosina. Rahoittajien mukaan tämä johtuu siitä, että tarjolla on ollut enemmän tuotantoon valmiita hankkeita. Työryhmä pyrki selvittämään myös rahoittajille tarjottujen lastenelokuvahankkeiden määrää suhteessa rahoitettujen ja tuotettujen elokuvien määrään. Tietoja on saatavissa vain Suomen elokuvasäätiön osalta, mutta muut kotimaiset päärahoittajat vahvistavat, että tilanne on samankaltainen myös heidän osallaan. Tätä vahvistaa se alan käytäntö, että samat hankkeet usein esitellään kaikille päärahoittajille. Suomen elokuvasäätiölle esitettiin vuosina 1996-2001 kaikkiaan 25 lastenelokuvan tuotantotukihakemusta, joista 15 sai tukea ja 10 hylättiin. Hylätyistä hakemuksista puolet oli lyhyitä animaatioelokuvia. Lastenelokuvien hyväk-

20 symisprosentti oli 60. Kaikkien elokuvasäätiöön tulleiden tuotantotukihakemusten osalta hyväksymisprosentti oli 54 samana ajanjaksona. Näiden tietojen perusteella myönteisten päätösten saaminen lastenelokuvahankkeille ei olisi vaikeampaa kuin muillekaan elokuville. Joka tapauksessa lastenelokuvahankkeita on ollut tarjolla ja kehitteillä vähän. Tekijöiden motivaation ja korkealaatuisen tarjonnan kasvattamiseksi tarvitaankin julkisen vallan toimenpiteitä. Elokuvatuotannon rahoitus on kaiken kaikkiaan Suomessa huomattavan alhaisella tasolla verrattuna esimerkiksi muihin pohjoismaihin. Se on selkeästi riittämätön, jotta suomalaisten tekijöiden luovaa potentiaalia ja kykyjä voitaisiin hyödyntää. Kun elokuvatuotannon volyymi on kaiken kaikkiaan vähäinen, lastenelokuvan kaltainen alue on erityisen ahtaalla. 5. TELEVISIOYHTIÖIDEN LASTENOHJELMATUOTANTO 5.1. Yleisradio Työryhmä on tarkastellut myös suomalaisten televisiokanavien lastenohjelmien nykytilaa. Tarkastelun kohteena on ollut tuotettujen kotimaisten lastenohjelmien määrä ja suomalaisilta riippumattomilta tuotantoyhtiöiltä tehdyt tilaukset sekä lastenohjelmien lähetystuntien määrä eri kanavilla. Vuosina 1996-2000 YLEn lastenohjelmien (alle 12-vuotiaille suunnatut ohjelmat) kokonaistuntimäärä kasvoi 574 tunnista 926 tuntiin. Lisäystä oli 60%. Samaan aikaan kotimaisten ensilähetysten tuntimäärä kasvoi 217 tunnista 223 tuntiin ja kotimaisten uusintojen osuus 65 tunnista 80 tuntiin. Suurimmillaan kotimaisten uusintojen osuus oli tarkastelujaksolla 148 tuntia. Kokonaisuudessaan kasvu merkitsi ulkomaisten lastenohjelmien määrän lisääntymistä YLEn kanavilla.

21 Tarkastelujaksolla (2000-2001) kotimaisesta kokonaan YLE-rahoitteisesta lastenohjelmistosta itsenäisten tuotantoyhtiöiden tuottamia oli vuonna 2000 TV1 5%, TV2 3% ja koko YLE 3 %. Vuonna 2001 vastaavat osuudet tulevat olemaan ennakkotietojen mukaan TV1 17%, TV2 3% ja koko YLE 7%. Tarkastelujaksolla TV1:n tilaukset itsenäisille tuotantoyhtiöille kolminkertaistuivat ja koko YLEn osalta kaksinkertaistuivat. Vuosina 1996-2000 YLE on keskittynyt lapsille suunnatussa draamatuotannossaan puolituntisiin draamasarjoihin. Ajanjakson aikana on tuotettu vuosittain keskimäärin kaksi 6-osaista noin 30-minuuttista sarjaa. Kahtena viime vuonna on kuitenkin tehty pidemmät 12- ja 18-osaiset sarjat. Tänä aikana YLE on tuottanut vain kaksi noin 50-minuuttista pistedraamaa lapsille sekä vuosittain yhden 15-minuuttisen pistedraaman. Kotimaiset lastenohjelmat ovat suurimmalta osaltaan YLEn omatuotantoisia makasiiniohjelmia ja niiden sisälle tuotettuja insert-sarjoja (myös animaatioita), kuten Pikku Kakkonen ja viikonloppuaamujen lastenohjelmat. Lyhytelokuvien ja draamasarjojen osuus on prosentuaalisesti vähäinen ja niin myös vapaiden tuottajien osuus jää vähäiseksi. Kotimaiset lasten tv-ohjelmat ja erityisesti lapsille tuotetut draamasarjat tukevat suomalaisen lastenelokuvan kasvupohjaa luomalla työmahdollisuuksia käsikirjoittajille, ohjaajille ja tuotantoyhtiöille. Suomeen ei kuitenkaan ole päässyt kehittymään varteenotettavia lastenohjelmatuotantoon keskittyneitä tuotantoyhtiöitä. Enemmänkin on kyse yksittäisistä osaajista, jotka työllistyvät YLEn omissa tuotannoissa tai YLEn vapailta tuotantoyhtiöiltä tilaamissa tuotannoissa. Yleisradio on myös merkittävä kotimaisten pitkien ja lyhyiden lastenelokuvien osarahoittaja. Pitkien elokuvien kokonaisrahoituksesta television eli YLEn osuus on ollut 17,5 % ja kaikista tilastoiduista tuotannoista YLEn osuus on ollut 19,7 %. YLE on osallistunut kaikkiin vuosien 1996-2000 välisenä aikana tuotettuihin pitkiin ja lyhyihin lastenelokuviin. YLEllä on merkittävä osuus suomalaisen lastenelokuvan osarahoittajana. Jos työryhmän esittämä lastenelokuvaan käytettävä julkinen tuki lisääntyy ja

22 tätä kautta suomalaisten lasten elokuvien määrä kasvaa, tulisi YLEn omalta osaltaan sitoutua rahoittamaan vähintään saman suuruisella tuotantokohtaisella panoksella kasvavaa määrää tuotantoja. 5.2. Muut kotimaiset televisioyhtiöt Vaikka mainosrahoitteisilla televisiokanavilla, MTV3:lla ja Nelosella, ei ole omaa lastenohjelmatuotantoa, työryhmä selvitti kanavien lastenohjelmien ohjelma-aikamäärää ja kotimaisten itsenäisten tuotantoyhtiöiden osuutta ohjelmaajasta. MTV3 ohjelma-aikatilastot osoittavat, että tarkastelujaksolla 1996-2000 kotimaisten itsenäisten tuotantoyhtiöiden osuus koko lastenohjelmien lähetysajoista on vaihdellut 0-5 prosenttiin. Tämä tieto kertoo samalla MTV3:n koko kotimaisuusasteen lastenohjelmien osalta. MTV3 lastenohjelmiin luokitellaan animaatiot, draamasarjat, elokuvat (näytelmä- ja animaatioelokuvat) sekä muut (esimerkiksi joulukalenteri). Kokonaisohjelma-ajasta lastenohjelmien osuus on tarkastelujaksolla laskenut vuoden 1996 5,6 prosentista vuoden 2000 3,4 prosenttiin. Lastenohjelmatuotannon osuus Nelosen kokonaisohjelmaosuudesta vuosina 1996-2001 on ollut 3,6 6 %. Lastenohjelmat ovat pelkästään ulkomaisia sarjoja ja animaatioita. Tuotannot tulevat pääasiassa Yhdysvalloista, Englannista, Japanista, Kanadasta ja Ranskasta. Kanavalla ei ole esitetty kotimaista lastenohjelmatuotantoa. Työryhmä haluaa huomauttaa, että lastenohjelmien lähetysajan väheneminen johtuu siitä, että kokonaisohjelma-aika on kasvanut samalla kun lastenohjelmien lähetysaika on pysynyt ennallaan tai kasvanut vain vähän.

23 6. ESITYS- JA LEVITYSTOIMINTA JA KOULUKINO Samalla tavalla kuin kotimaisen elokuvan tuotantoa pidetään kotimaisen kulttuurin edistäjänä voidaan lastenelokuvan levittämistä pitää erityisenä lastenkulttuuria vahvistavana kulttuuritoimenpiteenä. Lastenelokuvan levittämisessä samat kysymykset koskettavat niin kotimaista kuin ulkomaistakin tarjontaa. Työryhmä on tässä kehittämisohjelmassa keskittynyt tarkastelemaan ainoastaan olemassa olevaa koulukinotoimintaa ja sen kehittämismahdollisuuksia. Laajempi lastenelokuvien esitys- ja levitystoimintaa koskeva kehittämisohjelman osa valmistuu tammikuun 2002 mennessä. 6.1. Koulukinotoiminta vuosina 1996-2001 Koulukino on Suomen elokuvakontaktin, Suomen Filmikamarin, Suomen elokuvasäätiön sekä Elokuva- ja televisiokasvatuksen keskuksen organisoima projekti, joka toteutetaan yhdessä alueellisten elokuvakeskusten, elokuvalevittäjien ja elokuvateatteriyrittäjien kanssa. Koulukino perustettiin vuonna 1996 elokuvan satavuotisjuhlien yhteydessä. Vuonna 1996 koulukinotoiminnan kautta järjestettyihin tekijävierailuihin osoitettiin opetusministeriöstä valtionapua yhteensä 30 000 markkaa. Tuona elokuvan juhlavuonna koulukinotoimintaa tuettiin 50 000 markalla myös yleisistä elokuvan satavuotis-juhlaan osoitetuista lisämäärärahoista. Lisäksi Suomen elokuvasäätiö maksoi Koulukinon kotisivujen perustamisen ja opetushallitus kustansi Koulukinoesitteen postituksen jokaiseen Suomen kouluun. Silloisen Koulukinoon palkatun henkilön palkkauksesta vastasi Suomen elokuvasäätiö yleisistä elokuvan satavuotisjuhlaan osoitetuista määrärahoista. Vuonna 1997 koulukinotoimintaa ja tekijävierailuja tuettiin Valtion elokuvataidetoimikunnan päätöksellä yhteensä 50 000 markkaa. Seuraavana vuonna tukea korotettiin 55 000 markkaan. Vuonna 1999 tuki putosi jälleen 50 000

24 markkaan. Vuodesta 2000 lähtien tukea on nostettu. Vuonna 2001 koulukinotoimintaan on osoitettu Valtion elokuvataidetoimikunnalta ja Taiteen keskustoimikunnalta yhteensä 100 000 markkaa. Toiminnan alkuvaiheessa syksystä 1995 vuoden 1996 loppuun elokuvissa käyntejä kirjattiin lähes 150 000 käyntiä. Vuosikymmenen loppua kohti käyntien määrät ovat laskeneet arviolta 30 000 käyntiin vuodessa 1. Osittain määrärahojen vähenemisen vuoksi ja henkilöresurssien puutteesta koulukinotoimintaa ei ole voitu ylläpitää samansuuruisena ja yhtä aktiivisena kuin toiminnan alkuvuosina. Tällä hetkellä projekti toimii rajallisilla resursseilla. Se on saanut vuosittain määrärahan Valtion elokuvataidetoimikunnalta sekä satunnaista tukea opetusministeriöltä. Projektilla ei ole omaa organisaatiota eikä työntekijää. Koulukinon takana olevat organisaatiot hoitavat tehtävää muun työnsä ohessa. Taloudellisesti epävarma tilanne vaikeuttaa projektin pitkäjänteistä kehittämistä. Koulukinon tavoitteena on ollut, että jokainen koululainen pääsee vähintään kerran vuodessa katsomaan elokuvateatteriin elokuvan, jota sitten käsitellään koulussa opettajan kanssa. Koulukino laatii valikoiman lapsille ja nuorille soveltuvia elokuvia alueen teattereille ja kouluille, ja työstää elokuvista pienen esittelyvihkosen. Koulukinolla on kansallinen tehtävä elokuvataiteen ja elokuvakasvatuksen edistäjänä. Se toteuttaa samaa tehtäväkenttää, josta Ruotsissa ja Tanskassa vastaavat kansalliset elokuvainstituutit. Vuonna 2001 koulukinotoiminnan kehittämiseksi ja tehostamiseksi perustettiin Koulukino - Skolbio ry. Työryhmä pitää tärkeänä, että koulukinotoimintaa kehitetään koululaisia ja heidän opettajiaan kiinnostavaksi toiminnaksi. Elokuvissakäynti on arvo sinänsä, kuten konsertissa, teatterissa tai taidenäyttelyssä käynnitkin ovat. Koulukinotoimintaan kuuluu pitkälle viety elokuvakasvatuksen edistäminen. Kaikista Koulukinon elokuvista on saatavana oheismateriaalia, joka helpottaa opettajien työtä nimenomaan elokuvailmaisun ja elokuvan analyysien 1 Tarkkaa lukumäärää ei saada, koska elokuvateattereiden tilastoissa ei ole vuoteen 2001 asti eroteltu koulukinotoiminnan kautta järjestettyjä elokuvateattereissa käyntejä.

25 työtä nimenomaan elokuvailmaisun ja elokuvan analyysien opettamisessa. Tämä on selkein ja helpoin tapa lisätä elokuvakasvatusta. 7. LASTENELOKUVA ELOKUVA-ALAN OPPILAITOKSIS- SA Työryhmä kartoitti lastenelokuvan koulutusta lähettämällä kyselyn (liite 3) viidelle alan keskeiselle oppilaitokselle 2. Kyselyssä pyydettiin oppilaitoksilta tietoja lastenelokuvan opetuksesta ja siitä millä tavalla lastenelokuvaa voitaisiin edistää koulutuksen avulla. Yhdessäkään elokuva-alan oppilaitoksessa ei järjestetä erillistä opetusta lastenelokuvasta. Lastenelokuvaa ei opeteta erillisenä oppiaineena, opintojaksona tai opintokokonaisuutena. Erillistä lastenelokuvan koulutusta ei ole järjestetty muun muassa yleisesti rajallisten resurssien vuoksi. Useimmissa oppilaitoksissa ei pidetä tarkoituksenmukaisena kouluttaa erikseen "lastenelokuvien tekijöitä" omalla koulutusohjelmalla, koska lastenelokuvalla on elokuvan tekemisen kannalta samat lainalaisuudet kuin muillakin elokuvan lajeilla. Hyvän elokuvaohjaajan perusvalmiuksiin kuuluu ymmärtää myös lapsen näkökulma ja taito ohjata lapsia sekä lastenelokuvia. Kuitenkaan opetuksen järjestämiseen ei suhtauduta kielteisesti, mikäli resurssit mahdollistaisivat opetuksen toteutuksen. Jotkut vastaajat näkivät koulutuksen järjestämisen ongelmaksi, koska lastenelokuva ole kiinnostava lajityyppi sen tuotannollisten ja arvostuksellisten seikkojen vuoksi. 2 Taideteollinen korkeakoulu/elokuvataiteen osasto, Helsingin ammattikorkeakoulu/stadia/av-viestintä, Turun taideakatemia, Lahden ammattikorkeakoulu/muotoiluinstituutti, Tampereen ammattikorkeakoulu/taide ja viestintä

26 Koulutuksessa ratkaisevana pidetään opiskelijoiden asennekasvatusta ja motivointia. Tämä on erityisen tärkeää käsikirjoitusvaiheessa, koska tuotantoja edeltävä käsikirjoitusprosessi on ratkaiseva sille, mistä aihepiiristä hankkeita lähdetään ammentamaan. Kyselyssä pyydettiin kouluilta myös ehdotuksia lastenelokuvan koulutuksen järjestämisestä tulevaisuudessa. Vain yhdeltä koululta tuli konkreettinen ehdotus koulutuksen sisällöstä. Lastenelokuvan koulutuksen kehittämiseksi ehdotettiin erityisien mestarikurssien järjestämistä yhteistyössä maan eri koulujen kanssa lastenelokuvasta kiinnostuneille, valmistuville tai jo valmistuneille lahjakkaille nuorille elokuvantekijöille. Kurssin tavoitteena olisi ideasta tai käsikirjoituksesta - ensi-iltaan. Muissa vastauksissa viitattiin lähinnä elokuvakasvatukseen eikä niinkään lastenelokuvan koulutukseen ja katsottiin että jos koululaitos ottaisi enemmän vastuuta elokuvakasvatuksesta, luotaisiin tätä kautta pohjaa myös uusien tekijäpolvien kehitykselle. Työryhmä katsoo, että lastenelokuvatuotannon kehitykseen ja jatkuvuuteen voidaan olennaisesti vaikuttaa koulutuksen kautta. Lastenelokuvaa ei pidä nähdä erillisenä saarekkeena, sen tekijät tarvitsevat samat ammatilliset perusvalmiudet kuin muutkin elokuvantekijät. On kuitenkin tärkeää että elokuvantekijät saisivat kontaktin ja erityisvalmiuksia lastenelokuvaan ammatillisen peruskoulutuksensa yhteydessä jotta elävää kiinnostusta sen tekemiseen syntyisi. Ammatillisessa peruskoulutuksessa lastenelokuvan asema tulisi turvata tuotanto-orientoituneilla kursseilla, joiden kautta opiskelijoille tarjoutuisi mahdollisuus ainakin kerran ammatillisen peruskoulutuksensa aikana saada kosketus lastenelokuvaan. Kurssien järjestämisessä tulisi olla mukana Taideteollinen korkeakoulu ja keskeiset ammattikorkeakoulut. Myös ammatillisen täydennyskoulutuksen avulla tulisi tarjota enemmän mahdollisuuksia ammatissa toimiville tekijöille kehittää valmiuksiaan lastenelokuvaan ja samalla konkreettisia lastenelokuvahankkeita. Täydennyskoulutusta tulisi tarjota niin käsikirjoittajille, ohjaajille kuin tuottajillekin.

27 Sekä peruskoulutuksessa että täydennyskoulutuksessa tulisi kyetä hyödyntämään alan parasta kotimaista ja kansainvälistä, mm. pohjoismaista, osaamista. Mikäli peruskoulutus- ja täydennyskoulutushankkeet suunnitellaan koordinoidusti, saadaan niiden resurssit myös parhaalla tavalla käyttöön. 8. POHJOISMAISIA RAHOITUSMALLEJA 8.1. Lastenelokuvan rahoitus Ruotsissa Ruotsin elokuvainstituutissa on vuodesta 1993 toiminut lasten- ja nuortenelokuvien tuotantoneuvoja, jonka tehtävänä on myöntää tukea kaikille lasten- ja nuortenelokuvahankkeille. Lisäksi tuotantoneuvojat ovat voineet myöntää tukea lapsille tai nuorille itselleen, kun nämä ovat ryhtyneet tekemään itse elokuvia. Vuosina 1993-99 ei lasten- ja nuortenelokuvaan ole kiintiöity erillistä budjettia, mutta tänä ajanjaksona lasten- ja nuortenelokuvalle on myönnetty noin 20 prosenttia ennakkotukea, yhteensä noin 22 miljoonaa Ruotsin kruunua (SEK). Nykyisen Ruotsin elokuvasopimuksen (vuodelta 2000) mukaan lasten- ja nuortenelokuvalle tulee osoittaa kymmenen prosenttia kaikesta ennakkotuesta. Sopimuksen kahden ensimmäisen vuoden aikana Ruotsin elokuvainstituutissa on toiminut vain lastenelokuvan konsulentti. Lastenelokuvaksi on tässä yhteydessä määritelty elokuva, joka soveltuu tai on suunnattu alle 11-vuotiaille lapsille Norjan mallin mukaisesti. Samanaikaisesti pitkän näytelmäelokuvan konsulentit ovat saneet vastuulleen nuortenelokuvien tuen myöntämisen. Ensi vuoden alusta Ruotsissa palataan takaisin vanhaan käytäntöön lasten- ja nuortenelokuvakonsulenttien osalta. Vuosina 1996-2001 Ruotsissa tuettiin yhteensä 52 lasten- ja nuortenelokuvahanketta, joista pitkiä näytelmäelokuvia oli 17. Myönnetyt tuet vaihtelevat

28 50-80 prosenttiin hankkeiden tuotantokustannuksista. Korkeampi tukiosuus on myönnetty useimmiten lyhytelokuvahankkeille. 8.2. Lastenelokuvan rahoitus Tanskassa Tanskassa lastenelokuvaa tuetaan samoin periaattein kuin muutakin elokuvaa. Kuitenkin elokuvalain mukaan vähintään 25 prosenttia tuesta täytyy kohdentaa lasten- ja nuortenelokuvalle. Elokuvainstituutissa on kaikkiaan kuusi elokuvakonsulenttia, joista kaksi toimii lasten- ja nuortenelokuvan puolella. Vuosina 1996-2000 lasten- ja nuorten lyhytelokuvia on tuettu yhteensä 38 miljoonaa Tanskan kruunua (DKK). Määrärahoja tähän tarkoitukseen oli varattu 66 miljoonaa DKK. Lasten- ja nuorten lyhytelokuvien tukiprosentti on ollut keskimäärin 57. Tuona ajanjaksona budjeteissa tai tukimäärissä ei ole tapahtunut suuria heilahduksia. Siten vuosittainen tukimäärä on ollut noin 7,6 miljoonaa DKK. Vastaavalle ajanjaksolle osoitettu kaikkien lyhytelokuvien tuenmäärä oli 104 miljoonaa DKK, josta lastenlyhytelokuvien osuus oli 36 %. Tämä prosentti on kuitenkin pudonnut ajan myötä 27 %. Tarkastellun ajanjakson aikana on tuotettu kaikkiaan 42 lasten lyhytelokuvaa. Lasten- ja nuorten pitkiä näytelmäelokuvia on tuettu vuosina 1996-2000 noin 97 miljoonalla DKK. Lastenelokuvalle vuosittain jaettava tuki on nyt noin 19 miljoonaa. Tanskassa käytössä oleva automaattituki nostaa lastenelokuvan osuuden kaikesta tuotantotuesta 27 %. Pitkien lastennäytelmäelokuvien budjetit olivat tuona ajanjaksona yhteensä 325 miljoonaa DKK. Tuen osuus oli siten 24 %. Vuosina 1996-2000 on tuotettu kaikkiaan 18 pitkää lasten näytelmäelokuvaa. Tanskan televisioyhtiöillä on erillismääräraha riippumattomalle pitkälle lastenelokuvalle. Tuki kanavoidaan kulttuuriministeriön kautta. Edellisellä nelivuotiskaudella tuki kansalliselle televisioyhtiö DR:lle oli 20 miljoonaa DKK, josta 25 % oli varattu pitkälle lastenelokuvalle. Summaa hallinnoi DR:n las-

29 tenohjelmin toimitus. Vuonna 2001 alkaneella uudella nelivuotiskaudella kyseinen summa on 12 miljoonaa DKK. Edellä mainittujen lisäksi kukin yhtiö tuottaa talon omia ohjelmia (so. in house tuotannot). 8.3. Lastenelokuvan rahoitus Norjassa Lasten ja nuorten elokuvat ovat Norjan hallituksen kulttuuripolitiikan yhtenä painopistealueena. Tämä heijastuu politiikan tavoitteiden rakenteisiin, joissa yksi viidestä elokuvan tavoitteista on korostaa lasten- ja nuorten elokuvaa. Näin asia on määritelty Norjan parlamentissa. Vuonna 2001 Norjassa luovuttiin valtio-omistuksessa olevasta tuotantoyhtiöstä Norsk Film AS. Nykyinen tuotantojärjestelmä perustuu yksityiseen sektoriin, jota tuetaan huomattavalla julkisella tuella ja avustuksilla. Julkisen tukijärjestelmän lastenelokuvan edistämisen perustuu kahteen päätukityyppiin. Automaattituen (lipputuloihin perustuva bonus) avulla lastenelokuvaan on mahdollisuus saada 100 % tukea, kun muilla elokuvilla tuen määrä on korkeintaan 55 %. Tuki myönnetään jokaisesta myydystä elokuvalipusta. Normaalisti tukea saa 55 äyriä yhtä lipputulojen kautta ansaittua kruunua kohti. Lastenelokuvien osalta suhde on kruunu-kruunu periaate. Tukijärjestelmässä on kuitenkin yläraja, joka perustuu tuottajan investointi-osuuteen, siten ettei bonus voi nousta kohtuuttoman suureksi. Harkinnanvaraista tuotantotukea myöntävät tuotantoneuvojat, minkä lisäksi on mahdollisuus saada tuotannon kehittämiseen avustusta. Vuosina 1996-2000 lasten- ja nuortenelokuvan tuotantotuki on ollut yhteensä 106 709 000 Norjan kruunua (NOK), automaattituki 55 041 000 NOK. Kaikkiaan lastenelokuva on saanut tukea noin 161 750 000 NOK. Katsojia elokuvat ovat tarkastelujakson aikana kotimaassaan saaneet yhteensä 1 800 000. Tuotantotukea, automaattitukea ja katsojamääriä koskevissa summissa eivät ole mukana pienen panoksen kansainväliset yhteistuotannot. Yhteistuotantoja on