NASTOLA Alueellinen kehittämispäivä. Tuija Hämäläinen & Susanna Palo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NASTOLA 27.8.2013. Alueellinen kehittämispäivä. Tuija Hämäläinen & Susanna Palo"

Transkriptio

1 NASTOLA Alueellinen kehittämispäivä Tuija Hämäläinen & Susanna Palo

2 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö OKM:n nimeämän nuorisotyön palvelu- ja kehittämiskeskus toimija Perusrahoituksesta vastaa opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoyksikkö Lisäksi omaa rahoitusta, RAY & STM/ESR Toiminta valtakunnallista 217 jäsenorganisaatiota 8/ työntekijää, perustoiminnassa 6 ja kehittämistyössä 10 Toiminnanjohtaja Mari Ahonen-Walker 10-henkinen hallitus, jonka jäsenet demokraattisesti valittuja työpajaammattilaisia puheenjohtaja kansanedustaja Sari Palm Jäsenpalvelut: alueelliset ja teemaverkostot, jäsentapahtumat Kehittäminen: koulutus, julkaisut, hankkeet RAY rahoituksella 2013: Startti parempaan elämään juurruttamis-hanke MaMuPaja, Maahanmuuttajatyö työpajoilla Tekemällä oppii OKM:n kehittämisrahoitus: Sosiaalisen vahvistamisen palvelukokonaisuuden kehittäminen, SOVA Tiedotusta ja vaikuttamistyötä

3 Tekemällä oppii hanke RAY rahoittaa, Valtakunnallinen Työpajayhdistys hallinnoi Toiminta-alueena koko Suomi Seuranta ja ohjaus: TPY (kehittämispäällikkö, johtoryhmä, hallitus) Ohjausryhmä Mukana olevat toimijat

4 Tekemällä oppii TAVOITE 1. Työpajapedagogiikan määrittelyä Työpajapedagogiikan eli työpajatoiminnan ja työpajoilla käytettävien menetelmien määritteleminen Pohjatietoa kerätty mm. työpajojen Aluverkostotapaamisissa Määrittelyssä apuna käytetään määrittelyryhmää, joka koostuu työpajojen ammattilaisista ja työpajojen yhteistyökumppaneista Työpajapedagogiikka julkaisu ilmestyy vuonna 2013

5 Tekemällä oppii TAVOITE 2. Työpajojen toimintaedellytysten ja toiminnan laadun parantaminen Työpajajojen kehittämisprosessiin on voinut hakea sekä vuonna 2012 että 2013 Haku suljettiin heinäkuussa 2013 Hakijoita oli yhteensä 17. Mukaan valittiin 10 prosessia, jotka ovat - 9 työpajaa - yksi työpajojen alueellinen verkosto, jossa mukana 5 paikkakuntaa

6 Työpajatoiminnan asemoituminen Koulutuspolitiikka Nuorisopolitiikka Työllisyyspolitiikka Sosiaalipolitiikka

7 Valmennuksen portaat ja työpajojen palvelut Työvalmennus, osaamisen tunnistaminen TYÖHÖNVALMENNUS Nivelvaiheen tuki työllistettäessä työsuhteeseen Palveluna esim. palkkatuki, työhönvalmennus, oppisopimus, ammatillisten tai lukio-opintojen suorittaminen. VALMENTAVA TYÖVALMENNUS Kehittää työtaitoja ja -valmiuksia Tarvittaessa yksilövalmennusta Palveluna esim. työkokeilu, työvoimakoulutus, ammatillisten tai lukio-opintojen suorittaminen, tuotantokoulu. KUNTOUTTAVA TYÖVALMENNUS Kuntouttaa osallistumaan työvalmennukseen Työvalmennusta valmentautujan edellytysten mukaisesti Yksilö- ja ryhmävalmennusta Palveluna esim. Kelan mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus, kuntouttava työtoiminta, opiskelijoiden arjen tukeen painottuvat palvelut. Työ- ja työelämätaitojen vahvistaminen Yksilövalmennus STARTTIVALMENNUS Työ- ja toimintakyvyn kartoittaminen Asteittainen kuntoutuminen muihin toimintamuotoihin Yksilö- ja ryhmävalmennusta Palveluna mm. kuntouttava työtoiminta, sosiaalitoimen ostopalvelut ETSIVÄ NUORISOTYÖ Arjen- ja elämänhallinnan tukeminen

8 Työpajapedagogiikan määritelmä Yksilöllistä kasvua, osallisuutta ja osaamisen kehittymistä tuetaan työpajan joustavassa toiminta-, työja oppimisympäristössä. Tavoitteena on elämän- ja arjenhallinnan, oppimis- ja reflektiotaitojen sekä työelämävalmiuksien vahvistuminen valmentautujan edellytysten mukaisesti. Toiminnassa keskeistä on valmennuksen tavoitteellisuus ja tekemällä oppiminen sekä vuorovaikutus, kokemuksellisuus ja yhteisöllisyys. Monialaisen ja -ammatillisen, pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen toiminnan laatua sekä tuloksellisuutta seurataan ja arvioidaan jatkuvasti.

9 KEVÄÄN KEHITTÄMISPROSESSIT Hämeenkyrö, Monityö Paimio, Nuorten Tupa Laukaa, Puustellin työkylä Oriveden työpajat Leppävirta, Tukeva valmennussäätiö Helsinki, Vihreän Oksan Werstas Kauhava, Evijärvi, Lappajärvi, Kaksineuvoisen Jelppis, Junki ja Kieppis Keitele, etsivä - Pielavesi, Monitaitoset ry Rautalampi, Nuorten työpajatoiminta Suonenjoki, Rivertech Nuorten työpaja Vesannon työpaja SYKSYLLÄ ALKANEET: Joroinen, Nuorten työpaja Nastola, Kakstahti

10 Kehittämisprosessi Työpajojen kehittämisprosessien käynnistäminen ja toiminnan konsultatiivinen kehittäminen tapahtuu työpajan tarpeista lähtien Kehittämisprosesseihin tulevat mukaan työpajoilta joko koko henkilöstö tai edustuksellisesti osa työntekijöistä mukaan kehittämispäiviin Työkirjan avulla kuvataan mm. perustehtävä, valmennuspalvelut, organisaation toiminta, sidosryhmät, opinnollistaminen, itsearviointi jne.

11 Tulokset & Rahoitus Sidosryhmät Tulevaisuuden jatkopaikat Arviointi Dokumentointi Valmennusmenetelmät Oppimisympäristö Tehtäväkuvaukset Palvelukuvaus Perustehtävä Imago Ilmapiiri Esitteet Arvot Oppimiskäsitys Eettinen perusta

12 ESIMERKKI TYÖKIRJAN SIVUSTA Perustehtävä kirkastettu TYÖPAJAN ARVOT & OPPIMISKÄSITYS? Vastaus: TYÖPAJAN TOIMINTAA OHJAAVAT PERIAATTEET? Vastaus: MISSIO (toiminta-ajatus) MIKSI TYÖPAJA ON OLEMASSA? Vastaus: TYÖPAJAN PERUSTEHTÄVÄ? Mitä organisaatio tekee /tuottaa ja kenelle? Vastaus:

13 ESIMERKKI TYÖSKENTELYSTÄ TYÖKIRJAN KANSSA NUORTEN TUPA - ARVOT PAIMION Kaupungin arvot: 1) TOIMIVAT PALVELUT. MONIPUOLISET MAHDOLLISUUDET TYÖHÖN, YRITTÄMISEEN JA VIIHTYMISEEN. Nuorten tupa on yksi palvelun muoto PAIMIOSSA! 1) Turvallinen ja luonnonläheinen asuinympäristö. Nuoret ovat itse saaneet vaikuttaa työpajan sisustukseen ja työpajan työturvallisuus on huomioitu. Nuoret viihtyvät turvallisessa kannustavassa työpajassa. Kierrätys toimii hyvin työpajalla. 2) Paimiolla aktiviinen kumppanuuteen perustuva ote yritystoiminnan kehittämiseen. Nuorten tupa aloittaa yritysyhteistyön 10 yrityksen kanssa. NUORTEN TUVAN ARVOT Arvot on tehty nuorten kanssa 1) SUVAITSEVAISUUS Kaikki otetaan vastaan sellaisena kuin ovat 2) KANNUSTUS Kannustus tekemään asioita oman elämän eteen (päivärytmi, koulutus ja työelämä) 3) SOSIAALISUUS (YHDENVERTAISUUS) Sosiaalisten taitojen oppiminen, taustalla ei merkitystä, kaikki samalla viivalla 4) HENKINEN TASAPAINO Itsetutkistelu ja itsetuntemus saavutetaan tehtävien kautta 5) YHTEISÖLLISYYS Sopeutuminen yhteiskuntaan terveellä tavalla. Toteutuu yhdessä tekemällä OPPIMISKÄSITYS: Tärkeintä on yhdessä oppiminen, vertaisoppimista

14 ESIMERKKI JATKOTEHTÄVÄSTÄ TYÖPAJALLA KUVA ARVOISTA Nuorten kanssa jatkotyöskentely PAJAN ARVOT kuvat seinästä ja julisteesta Teksti: Työskentely nuorten kanssa: Miten tähän työskentelytapaan päädyttiin ja miten nuoret tuli tähän mukaan? Mitä hyötyä siitä oli? Miksi arvoja ei vain annettu? Mitä huomioita tai vinkkejä työskentelyn läpiviemiseksi? valmis!

15 ARVOTYÖSKENTELY PAIMION NUORTENTUVALLA Tekemällä Oppii hankkeen tapaamisessa yhtenä keskustelun aiheena olivat NuortenTuvan arvot ja miten ne linkittyvät Paimion kaupungin arvoihin. Lähdin pohtimaan asiaa nuorten näkökulmasta, miten nuoret käsitteen ymmärtävät. Johtoajatuksena oli yhdessä nuorten kanssa miettiä ja laatia NuortenTuvalle omat arvot. Tämän kautta nuorilla olisi ehkä helpompi ymmärtää mitä arvot yleensä tarkoittavat, sitoutua NuortenTuvan arvoihin sekä seistä niiden takana. Samalla nuoret ehkä oppisivat miettimään myös omia henkilökohtaisia arvojaan, tuoda niitä esille ja elää niiden mukaan. NuortenTuvan toimintaajatuksena yleensäkin on antaa nuorten itse miettiä, osallistua ja punnita eri vaihtoehtoja sen sijaan, että heille annettaisiin kaikki valmiina eteen. Aloitimme työskentelyn miettimällä ensin, mitkä ovat juuri tämän ryhmän omat voimavarat ja haasteet. Jokainen nuori sai eteensä paperin, johon keskelle piirsi oman kuvansa. Omakuvan vasemmalle puolelle kirjattiin kolme omaa vahvuutta ja oikealle p uolelle kolme itsessä olevaa haastetta. Jenni Leponiemi

16 Kiitos!

17 Keskustele lähimmän vierustoverin kanssa: Otetaanko omalla työpajallasi valmentautujat mukaan toiminnan sisältöjen kehittämiseen? Jos kyllä, niin miten? Jos ei, niin miksi?

Työpaja- pedagogiikka

Työpaja- pedagogiikka Työpaja- pedagogiikka LAHTI 28.10.2014 Susanna Palo 28.10.2014 TPY = Valtakunnallinen työpajayhdistys? TEKEMÄLLÄ OPPII -hanke Työpajapedagogiikka Työpajatoiminnan määrittely ja asemointi palvelujärjestelmässä

Lisätiedot

Nuoret työpajoilta tavoitteellisesti elämään, koulutukseen ja työhön. Etelä-Pohjanmaan Pajoilta Urille pajaseminaari Seinäjoki 13.3.

Nuoret työpajoilta tavoitteellisesti elämään, koulutukseen ja työhön. Etelä-Pohjanmaan Pajoilta Urille pajaseminaari Seinäjoki 13.3. Nuoret työpajoilta tavoitteellisesti elämään, koulutukseen ja työhön Etelä-Pohjanmaan Pajoilta Urille pajaseminaari Seinäjoki 13.3.2013 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) Työpaja-ammattilaisten

Lisätiedot

Tekemällä oppii - hanke. Kevät 2013

Tekemällä oppii - hanke. Kevät 2013 Tekemällä oppii - hanke Kevät 2013 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ Jyväskylässä Tuija Hämäläinen - neljällä työpajalla - yksilövalmentajana - projektikoordinaattorina - projektivetäjänä - vastaavana kouluttajana Koulutustausta:

Lisätiedot

Työpajatoiminnan rooli ja yhteistyön mahdollisuudet suhteessa Valmaan Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.

Työpajatoiminnan rooli ja yhteistyön mahdollisuudet suhteessa Valmaan Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11. Työpajatoiminnan rooli ja yhteistyön mahdollisuudet suhteessa Valmaan Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013 Mari Ahonen-Walker, Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Esityksen

Lisätiedot

Tekemällä oppii. Tuija Hämäläinen Susanna Palo

Tekemällä oppii. Tuija Hämäläinen Susanna Palo Tekemällä oppii Tuija Hämäläinen Susanna Palo Kehittämisprosessit Susanna Palo Keväällä 2013 alkaneet kehittämisprosessit Hämeenkyrö, Monityö Paimio, Nuorten Tupa Laukaa, Puustellin työkylä Oriveden työpajat

Lisätiedot

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011-2016 on edellytetty, että

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena

Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena. Siirtymät uudessa ajassa -seminaari 26.3.2019 Helsinki Reetta Pietikäinen Esityksen rakenne Työpajatoiminnasta Työpajat ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminta nuorisotakuun toteuttajana monialaisessa toimintaympäristössä

Nuorten työpajatoiminta nuorisotakuun toteuttajana monialaisessa toimintaympäristössä Alueellisen nuorisotoimen nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön kehittämispäivä Kouvola Nuorten työpajatoiminta nuorisotakuun toteuttajana monialaisessa toimintaympäristössä Tekemällä oppii hanke

Lisätiedot

Työmarkkinoille kuntouttavien palvelujen kehittämistarpeet

Työmarkkinoille kuntouttavien palvelujen kehittämistarpeet Työmarkkinoille kuntouttavien palvelujen kehittämistarpeet Välityömarkkinat työpaja Messukeskus, Helsinki 26.10.2010 Markku Hassinen Sosiaalisen Työpajat työllistämisen tässä ja nyt toimiala Työelämään

Lisätiedot

TYÖPAJAPEDAGOGIIKKA. valmennuksen pedagogisia lähtökohtia työpajalla TEKEMÄLLÄ OPPII

TYÖPAJAPEDAGOGIIKKA. valmennuksen pedagogisia lähtökohtia työpajalla TEKEMÄLLÄ OPPII TEKEMÄLLÄ OPPII työpajatoiminnan kehittämishankeen (2012-2014) päämääränä on työpajatoiminnan laadun kehittäminen, jotta toiminta on entistä vaikuttavampaa ja työpajat pystyvät paremmin vastaamaan valmentautujien

Lisätiedot

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Taitoverstaan toiminta ja tulokset

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Taitoverstaan toiminta ja tulokset Joensuun Nuorisoverstas ry:n Taitoverstaan toiminta ja tulokset Nuorten työpajatoiminta Joensuun Nuorisoverstas ry edistää nuorten elämänhallintaa, koulutukseen ja työhön hakeutumista. Pääasiallisena toimintamuotona

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminta yhteistyössä, viranomaisten ja Ohjaamojen/ Palvelukeskusten kanssa

Nuorten työpajatoiminta yhteistyössä, viranomaisten ja Ohjaamojen/ Palvelukeskusten kanssa Nuorten työpajatoiminta yhteistyössä, viranomaisten ja Ohjaamojen/ Palvelukeskusten kanssa Ulla Mänttäri-Tikka, toiminnanjohtaja, Joensuun Nuorisoverstas ry Nuorten työpajatyöstä säädetään Nuorisolaissa.

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla

Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla Kuntamarkkinat 10.9.2014 Mea Hannila-Niemelä & Pirjo Oulasvirta-Niiranen Startti parempaan elämään -juurruttamishanke Valtakunnallinen työpajayhdistys

Lisätiedot

Ajankohtaista TPY:ssä

Ajankohtaista TPY:ssä Ajankohtaista TPY:ssä 1. Yleistä TPY:stä 2. Vaikuttamistyön ajankohtaiset 3. Sovari-mittari etsivään nuorisotyöhön ja työpajoille Anna Kapanen, jäsenpalvelupäällikkö Valtakunnallinen työpajayhdistys Yleistä

Lisätiedot

Startti parempaan elämään Juurruttamishanke VAIKUTTAMISEN ABC Syksy 2015

Startti parempaan elämään Juurruttamishanke VAIKUTTAMISEN ABC Syksy 2015 Startti parempaan elämään Juurruttamishanke VAIKUTTAMISEN ABC Syksy 2015 Miksi starttivalmennusta tarvitaan? Näkökulmia starttivalmennuksen näkyväksi tekemiseen? Ulla Mänttäri-Tikka, toiminnanjohtaja,

Lisätiedot

Verkostotoiminta uusien maakuntien alueella

Verkostotoiminta uusien maakuntien alueella Verkostotoiminta uusien maakuntien alueella Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Jäsenpalvelupäällikkö Anne Välimaa ALU-koordinaattorit Anna Holopainen ja Tarmo Aavaluoma 22.11.2017 Lyhyesti

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Ajankohtaista Syöte

Ajankohtaista Syöte Ajankohtaista Syöte 12.11.2014 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Mari Ahonen-Walker, toiminnanjohtaja Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö Perusrahoituksesta

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013 Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa

Lisätiedot

Ajankohtaista työpajakentällä ja TPY:ssä

Ajankohtaista työpajakentällä ja TPY:ssä Ajankohtaista työpajakentällä ja TPY:ssä Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueelliset nuorten työpajapäivät Jäsenpalvelupäällikkö Anne Välimaa ALU-koordinaattori Outi Rautio 17.11.2017 Lyhyesti TPY:stä Työpajakentän

Lisätiedot

PUHETTA PÄIHTEISTÄ. Kouvola 21.9.2011. Outi Hedemäki Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

PUHETTA PÄIHTEISTÄ. Kouvola 21.9.2011. Outi Hedemäki Valtakunnallinen työpajayhdistys ry PUHETTA PÄIHTEISTÄ Kouvola 21.9.2011 Outi Hedemäki Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Nuoret ja päihteet Sisältö: Päihteidenkäytön funktiot Päihteistä puhumisen kulttuuri Päihteet näkyvät Työelämässä

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON 22.10.201 9.10.2015 Hanketyöntekijä Petri Oinonen 22.10.2015 LNP palvelujen organisointi tulevaisuudessa?

Lisätiedot

- silta parempaan tulevaisuuteen -

- silta parempaan tulevaisuuteen - - silta parempaan tulevaisuuteen - - silta parempaan tulevaisuuteen - Kuopion seudun työvalmennussäätiön perustivat (25.4.2008): Kuopio, Siilinjärvi, Maaninka, Karttula EkoKuopio ry, Ekomaa-yhdistys ry

Lisätiedot

Etsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori

Etsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori Etsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori2017 28.3.2017 Etsivän nuorisotyön vaikuttavuus ja Sovari-mittari Reetta Pietikäinen Valtakunnallinen työpajayhdistys Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot

Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuus

Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuus Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuus Työkaluna sosiaalisen vahvistumisen Sovari-mittari ESITE TYÖPAJOJEN JA ETSIVÄN NUORISOTYÖN TOIMIJOILLE JA SIDOSRYHMILLE 1 Millaisia vaikutuksia työpajatoiminnalla

Lisätiedot

monialayhteistyö nuorten

monialayhteistyö nuorten Petra-projekti monialayhteistyö nuorten työllisyyden edistämisessä Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Palveluohjaaja Mikko Mäkelä 31.1.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013

Lisätiedot

Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille

Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille Nuori2017 28.3.2017 Työpajatoiminnan vaikuttavuus ja Sovari-mittari Reetta Pietikäinen Valtakunnallinen työpajayhdistys Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot

Työpajojen starttivalmennus sosiaalisen kuntoutuksen palvelua juurruttamassa

Työpajojen starttivalmennus sosiaalisen kuntoutuksen palvelua juurruttamassa Työpajojen starttivalmennus sosiaalisen kuntoutuksen palvelua juurruttamassa Kuntamarkkinat 10.9.2015 Mea Hannila-Niemelä & Pirjo Oulasvirta-Niiranen Startti parempaan elämään juurruttamishanke (2012-2016)

Lisätiedot

Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa

Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 26.11.2013 Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa / Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 1 Tutkimuksen näkökulma Työikäisten kuntoutuksella

Lisätiedot

Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen. 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja

Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen. 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta kun alle 25-vuotias nuori on ollut

Lisätiedot

TPY:N ALUEELLINEN TOIMINTA JA SIIHEN LIITTYVÄ YHTEISTYÖ

TPY:N ALUEELLINEN TOIMINTA JA SIIHEN LIITTYVÄ YHTEISTYÖ TPY:N ALUEELLINEN TOIMINTA JA SIIHEN LIITTYVÄ YHTEISTYÖ Alueelliset työpajapäivät Tampereella 10.6. Anna Kapanen, jäsenpalvelupäällikkö Valtakunnallinen työpajayhdistys Yleistä TPY:ssä - 228 jäsentä (kesäkuu

Lisätiedot

STRATEGIA Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

STRATEGIA Valtakunnallinen työpajayhdistys ry STRATEGIA 2015 2020 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) on työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö. Sen vahvistaa

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön yhteistyö

Nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön yhteistyö ALUEELLISET ETSIVÄN NUORISOTYÖN PÄIVÄT 9.-10.11.2016 Nuorten työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön yhteistyö Outi Rautio Pellon kunta Lapin ALUkoordinaatiotyö Tiedottaminen Alueelliset työkokoukset ja

Lisätiedot

Ajopuu vai tietoinen vaikuttaja

Ajopuu vai tietoinen vaikuttaja Ajopuu vai tietoinen vaikuttaja Miksi dokumentoida Tampere 11.6.2014 1 PAJATOIMINTA JOKA EI OLE DOKUMENTOITU EI OLE PAJATOIMINTAA Tampere 11.6.2014 2 24000 23000 22000 21000 20000 20772 21459 22791 22805

Lisätiedot

Työpajatoiminta - monialaisen yhteistyön perusyksikkö

Työpajatoiminta - monialaisen yhteistyön perusyksikkö Työpajatoiminta - monialaisen yhteistyön perusyksikkö Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö OKM:n nimeämä nuorisotyön palvelu- ja kehittämiskeskus Perusrahoituksesta

Lisätiedot

Harppaa elämäsi muutokseen!

Harppaa elämäsi muutokseen! Bongaa putoava Harppaa elämäsi muutokseen! Miksi en juuri minä? Odotatko ihmettä? Toiveista todeksi? KEVÄÄN 2012 TOIMINTA OSAAVA OHJAUS KEVÄÄN 2012 UUDET RYHMÄT Tietokone tutuksi, opiskelutaidot käyttöön!

Lisätiedot

Työpajatoiminta ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Työpajatoiminta ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Työpajatoiminta ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tilastotietoja (OKM / AVI) Materiaalia vaikuttamistyöhön Synergiaseminaari 10. 11.10.2017 Reetta Pietikäinen tieto- ja laatupäällikkö www.tpy.fi

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ESR-hankkeet ja rahoitusmahdollisuudet Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Alueellinen ESR-rahoitus Kainuussa ohjelmakaudella 2014-2020,

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet t OPH:n infotilaisuus 23.11.2009 Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja

Lisätiedot

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Itä-Suomen nuorisotyönpäivät 29.9.2016 Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot

Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen 12.6.2013. www.tyynela.fi

Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen 12.6.2013. www.tyynela.fi Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen 12.6.2013 www.tyynela.fi 2 Erityisesti Isä-projektin lähtökohdat Verkostoista noussut huoli päihteitä käyttävien isien isyydestä/ isättömistä lapsista Isäkeskeinen

Lisätiedot

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla h Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla Syrjäytymisen uhka Nuorisotyöttömyyden lisääntyminen Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen Päihteiden käytön lisääntyminen Ammattitaitoisen

Lisätiedot

Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa

Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa EK-foorumi, Oulu Satu Ågren Esityksen sisältö Oppisopimuskoulutusta yksilöllistyviin ja eriytyviin tarpeisiin Oppisopimuksen kehittäminen ammatillisen koulutuksen reformissa

Lisätiedot

UUSI OVI työmarkkinoille. maahanmuuttajien valmennuksen ja kotouttamisen kehittäminen sosiaalisen työllistämisen toimialalla

UUSI OVI työmarkkinoille. maahanmuuttajien valmennuksen ja kotouttamisen kehittäminen sosiaalisen työllistämisen toimialalla UUSI OVI työmarkkinoille maahanmuuttajien valmennuksen ja kotouttamisen kehittäminen sosiaalisen työllistämisen toimialalla Valtakunnallinen työpajayhdistys ry TPY (www.tpy.fi) 1997 työpaja-ammattilaisten

Lisätiedot

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 ELO-ryhmissä ovat usein edustettuina alla olevat tahot. Valitse näistä

Lisätiedot

PÄIHDEKUNTOUTUJA KANSANOPISTO-OPISKELIJANA - haasteet ja mahdollisuudet

PÄIHDEKUNTOUTUJA KANSANOPISTO-OPISKELIJANA - haasteet ja mahdollisuudet PÄIHDEKUNTOUTUJA KANSANOPISTO-OPISKELIJANA - haasteet ja mahdollisuudet Yhteiskunnallinen ja yksilöllinen tarve työn lähtökohtana Viittakivi toimintaympäristönä Uusien rahoituskanavien ja hallintomallien

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe. Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat

TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe. Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat - Kierros I klo 10.15-11.10 (55 min) - Kierros II klo 11.15 11.45 (35 min) - Kierros III klo 11.50 12.20 (30 min) - Yhteenveto

Lisätiedot

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Avoin ammattiopisto Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Taustaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Nuorten tuki hanke Ohjaamo malli Nuorten pitkäkestoinen ohjaus ja tuki http://avoinammattiopisto.ning.com/page/ohjaamo-1

Lisätiedot

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012 Anu Anttila Yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa on kiteytetty viiteen toimintamalliin 1. Työpajalla

Lisätiedot

Alueellinen työpajojen kehittämispäivä

Alueellinen työpajojen kehittämispäivä Alueellinen työpajojen kehittämispäivä Nastola 16.9.2014 Tuija Hämäläinen 24.9.2014 24.9.2014 TPY esittely Valtakunnallinen työpajayhdistys ry, TPY työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö

Lisätiedot

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Kirje OKM/64/592/2015 05.10.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö on vuonna

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011

MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011 Työvalmennussäätiö Tekevä Matarankatu 4 40100 Jyväskylä Keski-Suomen TE-keskus Cygnaeuksenkatu 1 40101 Jyväskylä MAAHANMUUTTAJILLE KOHDENNETTU TYÖLLISTÄMISPROJEKTI MaMuPlus-projekti 2009-2011 JATKOHAKEMUS

Lisätiedot

Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä

Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä Valtakunnalliset työpajapäivät 19.4.2018 Rinnakkaisseminaari 2: Osaamisen tunnistaminen ja yhteistyö koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS 6.10.2015 Tanja Raappana Eduro-säätiö Toiminnan ohjaus Työ- ja toimintakyvynarvionninp alvelut Kuntoutuksen palvelut Osaamisen vahvistamisen

Lisätiedot

Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille Sovari-mittarilla

Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille Sovari-mittarilla Työpajatoiminnan vaikuttavuus esille Sovari-mittarilla Riitta Kinnunen Valtakunnalliset Työpajapäivät 10.-11.4.2019 #tpy #sovari #työpajat #etsivänuorisotyö 1 / sosiaalisen vahvistumisen mittari Työpajatoiminnan

Lisätiedot

Työpajatoiminta 2014 malli Kyselyn linkki tulee sähköpostilla!

Työpajatoiminta 2014 malli Kyselyn linkki tulee sähköpostilla! Työpajatoiminta 2014 malli Kyselyn linkki tulee sähköpostilla! I: ORGANISAATIO JA HALLINTO (Kysymykset 1-8) Tunnukset (TPY täyttää) Kysely ID PAR ID 1. Yhteistiedot työpajatoiminta Korjaa mahdolliset virheet

Lisätiedot

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnalliset työpajapäivät 27.4.2016 Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot

Eloisa ikä. RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017

Eloisa ikä. RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017 Eloisa ikä RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017 1 Eloisa ikä ikäihmisten avustusohjelma RAY:n avustusohjelmassa tuetaan yli 60-vuotiaita ikäihmisiä eri elämänvaiheissa ja elämän

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi NUORI2017 28.3.2017 Tampere Susanna Palo, TPY Ville Koikkalainen, Helsinki Pauliina Koljonen, Äänekosken kaupunki 28.3.2017 Etsivä nuorisotyö

Lisätiedot

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI 4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TI 1.2.2011 TYÖSSÄ OPPIMISEN OHJAAMINEN 8.00 -> Linjastoaamiainen (ruokala, Rustholli) 9.00 -> Työpaikkaohjaajan tietoperusta 9.30 -> Oppimis- ja

Lisätiedot

Työpajapedagogiikka levittämistyö 2014 kevät

Työpajapedagogiikka levittämistyö 2014 kevät Työpajapedagogiikka levittämistyö 2014 kevät Tuija Hämäläinen Paimio 28.5.2014 Päivän otsikko: Työpajapedagogiikka ja työpajojen monialainen yhteistyö ja työpajojen valmennustyö käsitellään käänteisessä

Lisätiedot

Työpajatoiminta Nuori Tampere

Työpajatoiminta Nuori Tampere Työpajatoiminta 2015 Nuori2017 - Tampere Ruth Bamming - Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 5.4.2017 1 Nuorten työttömyys 2006 2016* *Työttömät työnhakijat Suomessa keskimäärin kuukauden lopussa

Lisätiedot

HUMAKohjauskäytäntöjä. Pirkko Mikkonen 15.3.2005

HUMAKohjauskäytäntöjä. Pirkko Mikkonen 15.3.2005 HUMAKohjauskäytäntöjä Pirkko Mikkonen 15.3.2005 HUMAKIN TEHTÄVÄT koulutus korkeakoulutasolla tutkinnot ammatillinen jatko- ja täydennyskoulutus tutkimus- & kehittämis toiminta (HumaQ) opetuksen ja työelämän

Lisätiedot

Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma

Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma Sisällysluettelo Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma 3 Kuntaliiton työllisyyspoliittiset linjaukset 4 1) Työnjaon selkeyttäminen 4 2) Aktivointitoiminnan

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 7.5.2018 Hämeenlinna Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset

Lisätiedot

KOULUTUSSOPIMUKSEN KÄYTTÖÖNOTTO AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Koulutussopimusmallin esittely

KOULUTUSSOPIMUKSEN KÄYTTÖÖNOTTO AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Koulutussopimusmallin esittely KOULUTUSSOPIMUKSEN KÄYTTÖÖNOTTO AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Koulutussopimusmallin esittely Aamukahvi- ja keskustelutilaisuus Päijät-Häme10.6.2016 Maija Aaltola Selvityshenkilö OKM, rehtori Omnian ammattiopisto

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 6.6.2018 Rovaniemi Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset

Lisätiedot

Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii!

Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Minna Koirikivi, Centria-ammattikorkeakoulu Reetta Leppälä, Centria-ammattikorkeakoulu Mari Myllylä, Alavieskan kunta Paula Santapakka, Centria-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Tutkinnon perusteet: Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto, 2014

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Tutkinnon perusteet: Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto, 2014 TYÖVALMENNUSÄÄTIÖ AVITUS EKOCENTER Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto, 2014 Paikka: EkoCenter

Lisätiedot

Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena

Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena Sari Hietala Ylihoitaja, PKSSK sosiaalipalvelut 25.11.2013 PKSSK:n toiminta-alue 2 PKSSK sosiaalipalvelut 2013 Tulevaisuuden

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki 23.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014

Lisätiedot

Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto 2008-2010

Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto 2008-2010 Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto 2008-2010 2010 Alkukartoitus Tatu hankkeen tulosten hyödyntäminen Nuorisotutkimusten tuloksia: Työllistyminen

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 7.3.2018 Vantaa Jarno Karjalainen SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat ideoivat,

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,

Lisätiedot

Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO

Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO Etsivä nuorisotyön viranomainen ja rekisterinpitäjä Naantali, Nousiainen, Masku, Mynämäki, Raisio ja Rusko 9.11.2012 Raision seudun koulutuskuntayhtymä / Maria Taipale

Lisätiedot

Tornion Työvoimalasäätiön Starttivalmennus Stara hanke

Tornion Työvoimalasäätiön Starttivalmennus Stara hanke 20.10.2015 Tornion Työvoimalasäätiön Starttivalmennus Stara hanke 2015 2018 Toimijaverkosto Sosiaalitoimi Nuorisotoimi ja etsivä nuorisotyö Typ / tetoimisto Mielenterveyspalvelut STARTTI VALMENNUS Päihdepalvelut

Lisätiedot

SENIORIASUMISEN SEMINAARI, JYVÄSKYLÄ

SENIORIASUMISEN SEMINAARI, JYVÄSKYLÄ SENIORIASUMISEN SEMINAARI, JYVÄSKYLÄ 14.10.2016 AVUSTUSOSASTO HILPPA TERVONEN 14.10.2016 2 AVUSTUSMÄÄRÄRAHAN KÄYTTÖ 2016-2019 RAY:N AVUSTUSTOIMINNAN LINJAUSTEN TAVOITEALUEIDEN MUKAISESTI (MILJ. EUROA)

Lisätiedot

www.turkuai.fi Uusi Valma Opinto-ohjaaja Emma Nylund

www.turkuai.fi Uusi Valma Opinto-ohjaaja Emma Nylund Uusi Valma Opinto-ohjaaja Emma Nylund 1 Opetushallituksen hanke - Hankeaika 1.1.2014-31.5.2015 - Hankkeessa mukana Oulu ja Turun ammatti-instituutti - Hankkeessa luvattua: - Opiskelijoiden profilointi

Lisätiedot

Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä

Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä Valtakunnalliset ehkäisevän työn päivät, Lahti 25.9.2014 Kehityspäällikkö Anna Kapanen, Valtakunnallinen työpajayhdistys ry. Sosiaalisen vahvistamisen

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen

Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa Ohjaamopäivä 15.9.2016 Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja

Lisätiedot

TYÖPAJAPEDAGOGIIKKA. Työpaja toimintaympäristönä. Esite työpajojen sidosryhmille. ja yhteistyökumppaneille.

TYÖPAJAPEDAGOGIIKKA. Työpaja toimintaympäristönä. Esite työpajojen sidosryhmille. ja yhteistyökumppaneille. TYÖPAJAPEDAGOGIIKKA VALMENNUKSEN PEDAGOGISIA LÄHTÖKOHTIA TYÖPAJALLA Työpaja toimintaympäristönä Työpaja on joustava valmennus-, toiminta-, työ- ja oppimisympäristö. Työpajan perustehtävänä on valmentaminen,

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Etelä-Suomen työpajojen ALU-STARTTI 27.1.2016 Sovari tuottaa laadullista vaikutustietoa

Lisätiedot

J.J. Jedulainen 20.11.2012 1

J.J. Jedulainen 20.11.2012 1 1 MOOD- VALMENNUS Ohjauksen apuvälineenä Susanna Hjulberg LÄHDE: Koskinen, K. & Hautaluoma, M. (toim.) Valmennuksessa erilainen oppija. Välineitä työ- ja yksilövalmennukseen. Valtakunnallinen työpajayhdistys

Lisätiedot

SOSIAALISEN VAHVISTAMISEN OSAAMISKESKUS. Anna Vilen & Mika Piipponen Hanko

SOSIAALISEN VAHVISTAMISEN OSAAMISKESKUS. Anna Vilen & Mika Piipponen Hanko SOSIAALISEN VAHVISTAMISEN OSAAMISKESKUS Anna Vilen & Mika Piipponen Hanko 24.10.2018 Sosiaalinen vahvistaminen Nuorten osallisuus Nuorisoalan osaamiskeskukset Verkossa tapahtuva nuorisotyö, nuorten tieto-

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina. Työllistymisen seminaari Anne Saari, Kiipula ammattiopisto

Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina. Työllistymisen seminaari Anne Saari, Kiipula ammattiopisto Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina Työllistymisen seminaari 30.8.2017 Anne Saari, Kiipula ammattiopisto Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus 22.9.2017 Toimintamme lähtee

Lisätiedot

Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt

Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt Lapin etsivän nuorisotyön ja työpajojen kehittämispäivät 21.11.2014 Kehityspäällikkö Anna Kapanen ja koordinaattori Elisa Lipponen Valtakunnallinen

Lisätiedot

Kriteeristön esittely

Kriteeristön esittely Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin aikataulu ja käytännön järjestelyt Kriteeristön esittely Sari Mikkola Koulutuskeskus Salpaus Laadunhallintajärjestelmien itsearviointi 2015 Lähtökohta Itsearviointi

Lisätiedot

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Mirja Hannula 20.4.2016 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi - hallitusohjelman kirjaukset Vahvistetaan ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä.

Lisätiedot

Opsodiili, nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen

Opsodiili, nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen Opsodiili, nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen Pertti Karhunen, Esedu Hannu Fyhr, SAMIedu Juva 8.5.2015 Vedet virtaamaan - Etelä-Savon oppimisen, ohjauksen - Ja nuorisotakuun

Lisätiedot

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.

Lisätiedot

PAAVOSTA AUNEEN. Jyväskylä 16.10.2015. Jari Karppinen

PAAVOSTA AUNEEN. Jyväskylä 16.10.2015. Jari Karppinen PAAVOSTA AUNEEN Jyväskylä 16.10.2015 Jari Karppinen PAAVO 2008-2015 Asuntoloista asumisyksiköitä, joissa asuminen perustuu vuokrasopimukseen ja AHVL:ään Noin 2 500 asuntoa tai asuntopaikkaa pitkäaikaisasunnottomille

Lisätiedot

TYP:n lähikehityksen jäljillä mihin suuntaan ja miten Lahdessa?

TYP:n lähikehityksen jäljillä mihin suuntaan ja miten Lahdessa? Tiedosta hyvinvointia 1 TYP:n lähikehityksen jäljillä mihin suuntaan ja miten Lahdessa? Vappu Karjalainen Stakes 29.3.2007 Tiedosta hyvinvointia 2 TYP- toiminta valtakunnallisesti missä nyt mennään? -TYP-verkosto

Lisätiedot