Järjestöt tulevaisuuden kunnassa Sini Sallinen Kunnat 2021 -ohjelmapäällikkö @SallinenSini 13.2.2019 1
Onnistuva Suomi tehdään lähellä 2 Finlands framgång skapas lokalt 13.2.2019
Kunnan rooli kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessä Kuntalaiset huolehtivat omasta ja lähiyhteisönsä hyvinvoinnista ja terveydestä voimavarojensa puitteissa. Kunnan hyvinvoinnin edistäminen ei ole korjaavaa vaan kutsuvaa toimintaa. Kunta myös tulevaisuudessa edistää omalta osaltaan kuntalaisten hyvinvointia. Tehtävä on laaja-alainen ja se edellyttää poikkihallinnollista yhteistyötä. Kuntalaisten hyvinvointi on yhteydessä koulutukseen, liikunta-, ruoka- ja kulttuuripalveluihin, kaavoitukseen, liikennejärjestelyihin sekä moniin muihin kunnan hoitamiin tehtäviin. Kunnan kumppaneita hyvinvoinnin edistämisessä ovat vapaaehtoiset, yhteisöt, järjestöt, yritykset, seurakunnat. Oleellista on myös, että maakuntien kanssa sovitaan yhteistyöstä ja yhteisistä toimintatavoista asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi. 3
Järjestöt kunnan kumppaneina Kuntalaisten hyvinvointi ja turvallisuus: Järjestöt tarjoavat arjen apua ja hyviä ratkaisuja Paikallisyhteisön elinvoima ja osallisuus: Järjestöt edistävät paikallista yhteisöllisyyttä Järjestöt edistävät osallisuutta tarjoamalla verkostoitumisen ja vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia Perhe, ystävät, sukulaiset Harrastuspiirit, työkaverit, järjestöt Kunta Maakunta Valtio 4
Järjestöillä merkittävä rooli kuntalaisten arjen hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämisessä Lapsuus Nuoruus Aikuisuus Vanhuus TWau ry TNyyti ry TTaiteen sulattamo ry TEläkeläiset ry TLeirikesä ry TNuorten palvelu ry TMothers in business MIB ry TVanhustyön keskusliitto Kunta järjestää osaamiseen, kulttuuriin, hyvinvointiin, elinympäristöön liittyviä palveluja ja huolehtii kuntalaisten osallistumismahdollisuuksista. 5
Osallistuminen Tieto-osallisuus Organisaatio tuottaa riittävästi, selkeästi ja monikanavaisesti tietoa palveluista ja osallistumismahdollisuuksista Asukas / asiakas saa ja hänellä on oikeus saada tietoa palveluista ja osallistumismahdollisuuksista sekä tuottaa niistä tietoa Suunnitteluosallisuus Organisaatio tarjoaa ja käyttää riittävästi erilaisia ja monipuolisia tapoja osallistua toiminnan ja palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen Asukas / asiakas osallistuu itseään ja lähiympäristöään koskevaan toiminnan ja palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen Päätöksenteko-osallisuus Organisaatio tarjoaa ja käyttää riittävästi erilaisia ja monipuolisia mahdollisuuksia osallistua päätöksenteon valmisteluun ja päätöksentekoon Asukas / asiakas osallistuu itseään ja lähiympäristöään ja palveluja koskevaan päätöksentekoon Toimintaosallisuus Organisaatio tukee ja mahdollistaa konkreettisen osallistumisen Asukas / asiakas osallistuu konkreettisesti toimitaan omassa lähiympäristössään ja osallistuu palvelujen tuottamiseen eri tavoin 6
Osallisuus voi toteutua monella eri tavalla Tieto-osallisuus Suunnitteluosallisuus Päätöksenteko-osallisuus Toimintaosallisuus Ymmärrettävä, oikea-aikainen ja monikanavainen viestintä Vuorovaikutus ja asukkaiden kuuleminen Verkkosivut ja esitteet Ohjaus ja neuvonta Asiakaspalaute -kyselyt Aloitteet Sähköiset palvelut ja osallistumiskanavat Riittävä ja selkeä tieto palvelujen järjestäjältä Asukasfoorumit ja -raadit Alueelliset toimielimet Kylä- ja järjestöillat Asiakaspalaute ja -kyselyt Kumppanuuspöydät Sähköiset osallistumiskanavat Strategiat Yhteiskehittäminen ja palvelumuotoilu Hankkeet, projektit ja ohjelmat Aloitteet Osallistuva budjetointi Äänestäminen vaaleissa Vaaleilla valitut toimielimet Vanhusneuvostot Vammaisneuvostot Nuorisovaltuustot ja muut nuorten vaikuttajaryhmät Neuvoa-antava kansanäänestys Alueelliset toimielimet Osallistuva budjetointi Lausunnot Yhdessä järjestetyt tapahtumat Vapaaehtoistoiminta Järjestötoiminta Kunnan/kaupunginosatoiminta Kyläyhdistykset Yhteiset hankkeet ja kehittämistyö Vapaa kansalaistoiminta Pop Up-toiminta Asukas- ja kokemusasiantuntijat Oman palvelun suunnittelu 7
Järjestöjen rooli vahvistuu tulevaisuuden kunnissa Arvojen muutokset Asukkaat ja yhteisöt voimavarana ja kumppanina Moni-kulttuuristuminen Elämäntapojen muutokset Syrjäytyminen Ikääntyminen Uudet demokratian muodot Kaupungistuminen Paikallinen yhteisöllisyys Kuntalaisten hyvinvointi Eri kuntalaisryhmien erilaiset turvallisuustarpeet 8
Syrjäytyminen on monikerroksinen ilmiö, jossa erilaiset ongelmat ovat kietoutuneet toisiinsa eri tavoin. Syrjäytymisessä ei ole kysymys ainoastaan materiaalisten tarpeiden täyttymisestä vaan merkityksen kokemisesta. Olemassa olevat palvelut eivät tue ongelmien ratkaisemisessa. Tarve epämuodollisilla kontakteille, sosiaalisille suhteille, vertaiskohtaamisille sekä identiteetin ja omien vahvuuksien löytämiselle.
Kunta uudistuu kuntalaisia ja muita kumppaneja osallistaen, ihmisten osaamista hyödyntäen ja ketterästi kokeillen uusia toimintatapoja. Juuri nyt on ajankohtaista pohtia, miten synnytetään kumppanuus ja toimijoiden välinen luottamus, miten koordinoidaan toimintaa yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi, sekä miten tehdään yhteistä päätöksentekoa ja otetaan yhteistä vastuuta tuloksista. Mm. talkoot, järjestötreffit, kumppanuussopimukset, elinvoimasopimukset, kumppanuuspöydät, mukanaolo kunnan ryhmissä ja verkostoissa 10
Kuvaa ei voi näyttää. Kumppanuus on yhteinen matka, jossa päämäärä on kaikille selvä. Vide vid quist muiatureium reptatus utena nisitat uribus doluptatuvolum Dam est re nihicil molorrorrum intiis ea derferibus perehenim quate ommolor estrum Ehende ea disque pa sit odicipieni officiis et vendis et pradio optate 11
Yhteistyön ja kumppanuuden eri tasoja Aito kumppanuus Vuorovaikutteinen verkosto Voimavaralähtöinen kuntastrategia Elinvoimasopimukset Yhdistysohjelmat Kumppanuuspöydät Tukeminen Avustukset Tilat Ostopalvelut Osallistava kuntastrategiaprosessi Tietojen jakaminen Yhteiset tilaisuudet, seminaarit Hallintolähtöisestä ajattelusta kohti ekosysteemi -ajattelua 12
Heinäveden kuntastrategia Visio: Luostareistaan, vesireiteistään kanavineen ja kulttuuristaan tunnettu ja aktiivisesti hyvinvointiaan ja elinvoimaansa kehittävä itsenäinen kuntayhteisö. Päästrategia: Yhteistyössä yritysten, järjestöjen ja vaikuttajaverkostojen kanssa Heinäveden kunta vahvistaa aktiivisesti hyvinvointiaan ja elinvoimaansa sekä mukauttaa toimintansa kaikissa olosuhteissa taloudellisen kantokykynsä mukaiseksi. 13
Elinvoimasopimus Vaalassa Allekirjoitettiin 21.5.2018, voi vielä allekirjoittaa Visiot ja päämäärät muodostuvat kuntastrategiasta ja laajasta hyvinvointikertomuksesta sekä hyvinvointisuunnitelma 2018:sta Paikallistoimijat sitoutetaan strategisiin tavoitteisiin sekä tekemään yhteistä hyvinvointityötä ja lisäämään yhteistyötä eri toimijoiden kanssa
Ikäkausiverkostot Toimijat (yhdistykset, yritykset, muut) ehdottavat jäseniä, mukana myös kuntalaisia Kunnanhallitus nimeää Seuraavan vuoden tavoitteet ja toimet Esitykset järjestöjen toiminta-avustuksista Mukana sähköisessä hyvinvointikertomuksessa ja hyvinvointisuunnitelmassa Kuulevat kuntalaisia Hyvinvointijory arvioi, seuraa ja suosittaa LAPE - laaja - korjaava Senioriverkosto - vanhus- ja vammaisneuvosto + muut toimijat Työikäisten verkosto - vapaa-ajan asukasneuvosto Nuorten palveluja ohjausverkosto - nuorisoneuvosto Tasavertainen kumppanuus
Kaupungin strategia Lohjan yhdistysohjelma 2018 Kansken ohjausryhmä Lohja Hyvinvointi Elinvoima Yhdistykset Yhdistysohjelmasopimus Keskeiset periaatteet Teemat 1-10 Mini semi naari Kau pun ki Valmistelu työryhmässä Yhdistysohjelma työpaja 2/2018 Toimenpiteistä sopiminen Aihe 1 Aihe 2 Aihe 3 Toimenpide 1 Selvitys 2 Toteutus 3 Yhteistyössä tulevaisuus 5 - seminaari 11.10.2018 Toimenpiteiden ja ohjelman arviointi 2019 Ohjausryhmä 23.1.2018
Kuvaa ei voi näyttää. Kumppanuuspöydän väki on pöydässä tasavertainen. Tittelit jätetään narikkaan. Hyviä kokemuksia mm. Keski- Suomen Sosiaaliturvayhdistys (ikääntyvien hyvinvointi) ja Nurmijärvi (omaishoitajien hyvinvointi) Kuntaliiton verkkokauppa: Kumppanuuspöydän rakennusopas 2018 22 % kuntia on käytössä kumppanuuspöydät Ficte quibusa ndicime ndigenim voloe dolorium ficte quibusa ndicime ndigenim volore dolorium Kuva: Marjaana Valve 17
7. Organisaatioratkaisuista kohti ihmislähtöistä toimintaa 1. Rakenteelliset muutokset välitilassa ja erilaistumassa 2. Yhteisösuuntautuneet strategiat ja toimielimet vievät kohti tulevaisuuden kuntaa 6. Vaikuttavat palkitsemismekanismit yhdyspinnan molemmin puolin Miten johdetaan hyvinvoinnin edistämistä kunnissa? 3. Ylimmän johdon vahva rooli luo edellytykset poikkihallinnolliselle hyvinvoinnin edistämiselle 5. Yhdyspinnan haltuunotto edellyttää suunnitelmallista toimintaa tässä ja nyt 4. Verkostoista voimaa hyvinvoinnin kehittämiseen A successful Finland means local action Majoinen Kaija ja Antila Anni: Miten johdetaan hyvinvoinnin edistämistä kunnissa? ARTTU2-tutkimusohjelman julkaisu nro 4/2018. http://shop.kunnat.net/product_details.php?p=3464
Selvityksiä, toimenpiteitä, kehitystyötä työn alla Just näin! Kunnan hytetyö on poikkihallinnollista ja edellyttää johdon sitoutumista, monia rakenteita ja toimintakulttuurin muutosta
Minityöpaja: 1) Konkreettisia toiveita ja ehdotuksia kunnille 2) oma lupaukseni kumppanuuden edistämiseksi 20
Kiitos! Sini Sallinen 050 464 5662 sini.sallinen@kuntaliitto.fi @SallinenSini kuntaliitto.fi PL 200, 00101 Helsinki Kuntatalo, Toinen linja 14 00530 Helsinki