Taltioni Ekosysteemit yritysten näkökannalta
Esityksen rakenne Mikä on terveystaltio, mikä on Taltioni? Millainen on Taltioni ekosysteemi? Ekosysteemistä, eri näkökulmia Vielä Taltionista, mitä palveluita on tulossa?
Terveystaltio (eng. PHR Personal Health Record) Terveystaltio, Taltioni Potilastietojärjestelmä, KanTa
Lähihistoria Terveydenhuollon ohjelma Terveystaltiohanke Terveyttä tiedosta 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 SAINI sähköinen asiointi ja interaktiiviset verkkopalvelut -hankkeessa määriteltiin kansalaisen terveydenhuoltoa tukevan sähköisen asioinnin ja interaktiivisten verkkopalveluiden konsepti sekä laadittiin suunnitelma palveluiden toteuttamiseksi kansallisesti kustannustehokkaalla ja käyttäjäystävällisellä tavalla. FeelGood (VTT, Sitra) Terveystaltioekosysteemi aikana selvitettiin laajasti terveystaltion tilaa sekä Suomessa että kansainvälisesti, asemoitiin terveystaltiota muihin kansallisiin ja kansainvälisiin sähköisen terveysasioinnin kehittämisohjelmiin sekä pohdittiin, miten ekosysteemin toimintaolosuhteita tulisi järjestellä, jotta sillä olisi edellytyksiä tuottaa myös kansainvälisesti kilpailukykyisiä ratkaisuja. Terveystaltiohankkeessa tavoitteena terveystaltioekosysteemin konkreettinen käynnistäminen. Alustateknologian valinta, liiketoimintasuunnitelman muodostaminen ja toiminnan käynnistäminen. osuuskunta
Painopiste Sairaudenhoidosta terveydenedistämiseen Taltioni Potilastiedot Taltioni Ennaltaehkäisy Akuutti hoito Jälkihoito Kansalaiset saavat palveluiden kautta paremman kokonaiskuvan omaan terveyteensä vaikuttavista tekijöistä. Kehittyneiden työkalujen kautta helpon mahdollisuuden edistää omaa hyvinvointia. Terveydenhuollon ammattilaiset saavat hoitoprosessia varten laajemman kokonaiskuvan potilaasta ja tiedonvälitys on Aikaisempaa sujuvampaa. Taltioni-palveluiden avulla kansalaiset voivat itsenäisesti ja aikaisempaa paremmin seurata hoito-tasapainoaan. Palvelut mahdollistavat myös sähköisenasioinnin terveydenhuollon ammattilaisten kanssa.
Infografiikka Tulee tähän
CASE DIABETES yhteisestä toiminnasta tehoja Arto käy kontrollissa terveysasemalla, jossa voidaan seurata tilannetta ja muuttaa hoitosuunnitelmaa Arto mittaa verensokeriarvoja kotimittarilla Arto pitää ruokapäiväkirjaa ja koittaa välttää makeita Arto käy verikokeessa Arto liikkuu aktiivisesti, tiedot tallentuvat mukana olevalla kännykällä
Alusta Palvelut Käyttäjät Alusta Palvelut Käyttäjät Alusta Palvelut Käyttäjät Alusta Palvelut Käyttäjät Hyvinvointipalveluiden edelläkävijämaaksi? Nykytila Tavoitetila Visio Kansalaiset Jalkeluorganisaatiot Palvelut Palvelut Alusta Kunta, yritys, sairaanhoitopiirikohtaisista siiloista kohti kansallista ratkaisua, joka mahdollistaa laajan tietopohjan ja toimivien palvelumarkkinoiden kautta paremmat palvelut organisaatioille ja kansalaisille ja luo mahdollisuuden Suomelle ja suomalaisille yrityksille globaaliin edelläkävijyyteen.
Millainen on Taltioni ekosysteemi?
Taltioni ekosysteemin päätoimijat Jakeluorganisaatio Ostaa Taltioni palvelua, jota tarjoaa. Palveluntarjoaja Tuottaa Taltioni -palveluja. Voi olla yksityinen tai julkinen. Kansalainen, asiakas Valinnalla ohjaa ekosysteemin kasvua Alustateknologian toimittajana Alustasovellus (Medixine), konsali- ja sovellusylläpito (Fujitsu) Osuuskunta Palveluntarjoajien muodostama avoin osuuskunta. Muodostaa ja ylläpitää ekosysteemin pelisääntöjä.
Taltioni osuuskunta Kolmas sektori Julkinen sektori Taltionin Osuuskunta Jäseninä Taltionin palveluntarjoajat Voittoa tavoittelematon Yksityinen sektori
Taltioni osuuskunta - ekosysteemin keskus Osuuskunta on voittoa tavoittelematon yksityinen toimija Tavoitteena ihmisten hyvinvointi Ekosysteemin edistäminen Taltioni osuuskunnan tehtävät Kehittää ja ylläpitää Taltioni alustaratkaisua Yhteensopivien palvelujen sisällöllinen ja tekninen laadunvarmistus Ekosysteemin puitejärjestelyjen ja pelisääntöjen luominen Brandinhallinta Osuuskuntamuoto mahdollistaa helpon liittymisen/eroamisen
Taltioni osuuskunnan jäsenet Goosmed Oy
Ekosysteemistä - eri näkökulmia
Ekosysteemiin mukaantulo & sitoutuminen - Taltioni Vapaamuotoinen yhteistyö / verkostoituminen Ekosysteemi mahdollistaa keskustelun Sopimuksellinen yhteistyö / verkostoituminen Ekosysteemi mahdollistaa yhteistä toimintaa (Ekosysteemin) standardinmukaisuus Yhdenmukaisuus mahdollistaa yhteentoimivuus Tekninen verkostoituminen Toiminta yhteydessä ekosysteemiin Vaatimukset ja panostukset kasvavat Esim. Seminaari, tuodaan eri osapuolia saman pöydän ääreen. Liittyminen osuuskuntaan, palvelusopimus. Yhteismarkkinointi, säännöllinen (sosiaalinen)verkosto. Tiedontuottaminen yhteismitallisessa muodossa. Tuodaan omat ratkaisut (/tiedot) muiden saataville (Taltionipalvelut) Sitoutuminen Ekosysteemiin kasvaa
Ekosysteemin hyödyt yritykselle Brandi Verkosto b2b Vaikuttaminen alaan Viestintään joukkovoimaa Valmis asiakaskunta b2c Uusi tuotteen kanava b2b Valmis tietomalli Tietojen säilyvyys b2c (asiakasuskollisuus) Muiden tietojen käyttö omaan tuotteeseen Markkinointi Myynti Tuotekehitys
Taltioni ekosysteemin kehitys Yhteensopivia palveluita Enemmän käyttäjiä Enemmän tietoa Entistä parempia palveluita
Market maker Vakiintunut toimija, market follower Missä vaiheessa mukaan - yrityksen tavoitteet ekosysteemissä HYÖDYT Laaja asiakaskunta Laaja yhteensopivuus Voimakas brandi In Taltioni since (uskottava tekijä, kun ekosysteemi lyö läpi) Markkina jaettu Alistuttava olemassa oleviin rakenteisiin Vaikutus ekosysteemin kasvusuuntaan Riski ekosysteemin kestosta Määrittelee ekosysteemin rakennetta Harva/tyhjä ekosysteemi. Lisäkustannus / pieni lisäarvo. RISKIT / ONGELMAT
Vielä Taltionista, mitä palveluita on tulossa?
Ensimmäiset palvelut Lääketietokeskus Lääkekortti.fi Lääke- ja rokotustietojen hallintaan liittyväpalvelu Duodecim Elämä pelissä Elämä pelissä nettitesti - tulosten tallentaminen jatkohyödynnettäväksi Terveystalo Oma terveys Verkkopalvelussa asiakkaat voivat seurata omia terveystietojaan, kuten käyntihistoriaa, rokotuksia, laboratoriotutkimusten tuloksia, vastaanottoaikoja ja reseptejä.
Tulossa olevia palveluita Jyväskylän yliopisto Omahoito Greycrunch Helenaut Medixine Terveyskortti Mediware Sähköinen äitiyskortti Mobile Wellness Solutions MWS - Wellmate Traxmeet Its my life eklinikka kokonaislääkearviointi Evondos - Lääkeannostelija
Kiitos!