Sairaalatyöryhmä on käsitellyt asiaa viimeksi kokouksessaan 2.2.2010. Liite nro 1, sairaalatyöryhmän muistio 2.2.2010



Samankaltaiset tiedostot
Toistaiseksi voimassa olevien työsopimussuhteisten vakanssien perustaminen ensihoitoon

1) Akuuttivuodeosasto suljetaan vuoden 2014 loppuun lukien tai viimeistään elokuun alusta 2014 (säästö euroa).

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/ /08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2.

Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Eläinlääkäripalvelujen saavutettavuus ja turvaaminen, työryhmän loppuraportti

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 7308/ /2014

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ TERVEYSLAUTAKUNTA

valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Ikääntyneiden sairaala- ja hoivapalveluiden palvelurakenteen kehittäminen. Geriatrisen arviointiyksikön suunnitelma

TERVEYDENHUOLLON KY. Yhtymävaltuusto

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kuluneen neljän vuoden aikana olemassa olevan pääkäyttäjätoiminnan riskitekijöiksi ovat muodostuneet seuraavat seikat:

Verkostokokous Lahti Lääkintöneuvos Timo Keistinen

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p )

ESIOPETUKSEN HALLINNON JA JOHTAMISEN JÄRJESTÄMINEN. Kasvatus- ja koulutuslautakunta ( 98):

Sosterin rakennemuutos ja portaaton hoitomalli. Keskushallinto Pekka Martikainen

Valmistelija: kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi, p

Yhtymähallitus Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/ /2012. Yhall

Lapin keskussairaala osana tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelukokonaisuutta

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

Toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarvio 2016

Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.

Lasten sairaanhoito nyt ja tulevaisuudessa. Heikki Lukkarinen, ylilääkäri, toimialuejohtaja

KUNTALAIN 51 :N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET PÄÄTÖKSET

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (6) Kaupunginhallitus Stj/

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1974/ /2015

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk)

Terveydenhuollon lisätalousarvio

Johtajaylilääkärin sijainen. Hallintoylihoitajan sijainen

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kunnanvaltuusto päätti perustaa kunnan tekniseen toimeen kehityspäällikön viran.

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin ):

Tyks Vakka-Suomen sairaalan ja Uudenkaupungin kaupungin terveyskeskuksen vuodeosastotoimintojen yhdistäminen

Yrityspalvelun henkilöiden tehtäväkuvaukset on laadittu kehittämisjohtajan johdolla ja ao. työntekijöiden kanssa.

ERIKOISSAIRAANHOITO YHTEENSÄ

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista

Sairaanhoitopiirien välinen yhteistyö 3 Hanke 1 Savo-Karjala yhteistoiminta-alueen käynnistäminen asukkaan väestöpohjalla 3

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin ):

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Sorkkisten koulun lakkauttaminen

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN SAIRAANHOITAJA- LÄÄKÄRIVASTAANOTTOJEN KESKITTÄMISSUUNNITELMA

OIKAISUVAATIMUS KOSKIEN KAAVATEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON URAKKATARJOUKSIA

TURUN JA KAARINAN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2004 Yhteinen kirkkovaltuusto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 / klo

Opetuslautakunta Kaupunginhallitus Varhaiskasvatuslain muutokset /12.06/2016. Opetuslautakunta

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja - Vaihtoehto II

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p )

Ensihoidon järjestämismalli 2012 alkaen (luonnos) MM

POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle. Taustatiedot. 1) Sukupuolesi?

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS / JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies

Hoitotyö. Vt. Hallintoylihoitaja Tarja Kainulainen-Liiti Valtuustoseminaari

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kh Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh , johtava ylilääkäri Sari Koistinen, puh.

Lakkautettava virka/työsuhteen tehtävänimike lähihoitaja lähihoitaja

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/ /2012. Kaupunginhallitus :

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi

66 SAIRAANHOITAJAN TOIMEN TÄYTTÄMINEN 3 67 TALOUDEN SOPEUTTAMISOHJELMA VUOSILLE

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 / Perusturvalautakunta klo

POHJOINEN SOTE JA TUOTTAMISEN RAKENTEET Muistio 3/15

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Valtioneuvoston asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs.

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Päivystysosasto. Ylilääkäri Jari Nyrhilä, EPSHP

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2012. Perusturvalautakunta klo

Somaattinen erikoissairaanhoito 2006

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Vuoden 2011 Khn talousarviovalmistelua

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta

1. Valtuutettu Veijo Oinosen aloite Aluehallintovirastolle selvittämään Ensihoidon palvelutasopäätöstä rautavaaralaisten osalta

Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

SOTER 90 Käynnit Lokalahdella ja Pyhämaassa Lokalahden hammashoitolan siirtäminen pääterveysasemalle. Laskelma kustannuksista ja säästöistä

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin ):

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

SAVONLINNAN KESKUSSAIRAALA LASTEN JA NUORTEN VANHEMMILLE, LAPSILLE JA NUORILLE. Lastentautien yksikkö

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

"Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaaminen:

Medisiinisen hoidon tulosalue Valtuustoseminaari

Transkriptio:

Kuntayhtymähallitus 19 16.02.2010 Kuntayhtymävaltuusto 8 25.05.2010 Sosterin talouden ja toiminnan sopeuttaminen koskien osastoja 4 A, 4 B ja 5 A (hanke 17) sekä kirurgian, synnytys- ja naistentautien sekä lastentautien osastotoimintaa (hanke 19) 6/0/012/2010 Yhall 19 Sosterin talouden ja toiminnan alkuperäinen sopeuttamisesitys erikoissairaanhoidon yksiköiden osalta sisälsi hankkeet 17 ja 19: Hanke 17; osastojen 4 A, 4 B ja 5 A yhdistäminen kahdeksi yksiköksi (paikkaluku alenee 18 kpl yhteensä 60 paikkaan) Hanke 19; Toimintojen yhdistäminen kirurgian, synnytys- ja naistentautien sekä lastentautien akselilla siten, että yksi osaston (24h/7vrk) lakkaa. Yhtymävaltuuston 8.12.2009 8 ja yhtymähallituksen 15.12.2010 170 päätöksillä kyseisten hankkeiden valmistelulle annettiin lisäaikaa 31.1.2010 saakka. Sairaalatyöryhmä on käsitellyt useasti osastojen supistamistoimia. Ensimmäinen toimintalinjapäätös tehtiin 2.10.2009. Sen jälkeen asiaa on valmisteltu työpaikkakokouksissa, hoitotyön esimiesten kokouksissa ja sairaalatyörymässä. Sairaalatyöryhmä on käsitellyt asiaa viimeksi kokouksessaan 2.2.2010. Liite nro 1, sairaalatyöryhmän muistio 2.2.2010 Lastentautien, synnytys- ja naistentautien sekä kirurgian alueelle suunnitellut vaihtoehtoiset toimintamallit eivät sisältäneet sellaista esitystä, joka olisi tuonut vaadittavat säästöt 330 000 vuodelle 2010 ja 800 000 alkaen vuodesta 2011. Sairaalatyöryhmä esittää pitäytymistä talous- ja toimintasuunnitelmassa. Liite nro 2, osasto 2B:n sopeuttamissuunnitelmaehdotus 18.1.2010 Sisätautien, keuhkosairauksien ja neurologian yksiköiden vaihtoehtoisen toteuttamismallin tulee tuottaa vähintään talousarvioon sisältyvä 784 401, 70 euron kustannussäästö (ilman vyörytyskuluja). Vaihtoehtoinen toimintamalli (ns. poliklinikka/ vuodeosasto -malli) alkaen 5.4.2010: 1. Potilaiden hoito ja osastojen vuodepaikat 4A: 22 vuodepaikkaa ja hematologinen poliklinikka 4B: 18 vuodepaikkaa ja keuhkosairauksien poliklinikka, avh-valvontaa tarvitsevat potilaat siirtyvät teho-osastolle 8.3.2010 alkaen 5A: 12 vuodepaikkaa, 4 CCU-paikkaa ja kardiologinen poliklinikka Tässä vaihtoehtoisessa toteuttamismallissa potilaspaikat vähenevät yhteensä 22 sairaansijan verran (nykyisin 78 vuodepaikkaa, jatkossa 56). 2. Henkilöstövaikutus Hoitajien määrä vähenee vuodeosastoilla 18 vakanssilla. Vaihtoehtoisessa mallissa pääosa hoitohenkilökunnasta on sairaanhoitajia johtuen yksiköiden toiminnan vaatimustason lisääntymisestä.

Kustannuslaskelmaan sisältyy 50 sairaanhoitajaa ja 3 perushoitajaa. Osastoille siirtyvään poliklinikkatoimintaan varataan sama määrä hoitajia kuin nykyisessä järjestelmässä: keuhkopoliklinikka 3 ja kardiologinen ja hematologinen poliklinikka yhteensä 2. Tämä kustannusvaikutus pysyy siis ennallaan eikä sisälly mallien väliseen vertailuun. Sairaalatyöryhmä esittää, että toiminnallisesti ja taloudellisesti paras vaihtoehto on ns. poliklinikka/vuodeosastomalli, koska: - Erikoistumalla tietyntyyppisten potilaiden hoitoon voidaan osaston toiminta rakentaa hoidettaville asiakkaille sopivaksi ja näin ollen he saavat myös hyvän ja tehokkaan hoidon. - Yksiköiden henkilökunta on ammattitaitoista ja sitoutunutta omaan erikoisalaansa. - Poliklinikkatoiminta tukee osaston toimintaa ja päinvastoin - Tuottaa vuonna 2010 henkilöstökulujen osalta säästöä 91 901 ja seuraavana vuonna 121 633 enemmän kuin talousarviossa hyväksytty malli. - Vuodelle 2010 suunnitellut säästöt toteuvat. - Talousarviomalli sisältää sydänvalvonnan siirtymisen tehostetun valvonnan osastolle. Tämä edellyttäisi dialyysin remontin toteutumista, käyttöönotto lienee mahdollista aikaisintaan loppuvuonna 2011. Mikäli sydänvalvonta ei siirry tehostetun valvonnan osastolle, osasto 5A:lle ei voida sijoittaa talousarviosuunnitelmassa olevaa 30 potilasta. 3. Muu talousvaikutus Osastoilla tarvittaviin muutostöihin on arvioitu kuluvan noin 65 000, mikä vähentää kuluvan vuoden säästösummaa. Yhteistyötoimikunta käsittelee sopeuttamisohjelmaa kokouksessaan 12.2.2010. Samana päivänä järjestetään sopeuttamiskohteena olevien erikoissairaanhoidon yksiköiden henkilöstölle yt-toiminnan mukainen kuulemistilaisuus. Yhteistyötoimikunnann lausunnon pohjana em. liitteiden lisäksi oli kokouksessa esitetty diaseitys, jossa on kootusti kuvattu sopeuttamistoimenpiteiden tavoitteet ja siältö. Liite nro 3; Sopeuttamisesitykset erikoissairaanhoidon yksiköissä (hankkkeet 17.18 ja 19) Yhteistyötoimikunta lausuntonaan kuntayhtymähallitukselle esittää seuraavaa: "Kirurgisen toiminnan ja synnytystoiminnan yhdistämisestä käytiin keskustelua, mutta todettiin, että toiminnan muutokselle on perustelut. Keskustelussa nousi esille myös osastojen 4A, 4B ja 5A toiminnallisuuden suunnittelu. Kiinnitettiin huomiota perehdyttämiseen, kouluttamiseen sekä osaamisen kartoittamiseen, tehtäväkuvien laajentamiseen, palkan tarkastamiseen, työturvallisuuteen, työsuojeluun sekä siihen, että henkilöiden kanssa käydään yksikölliset neuvottelut työtehtävien uudelleenjärjestelyjen yhteydessä. Tehyn ao. 571 pääluottamusmies jätti asiaan liittyen selvityksen, joka

liitetään pöytäkirjaan, liite nro 3. Henkilöstörakenteen selvittelyyn on vielä paneuduttava hankkeiden etenemisen selvittelyn yhteydessä. Sairaalatyöryhmän kokoonpano puhututti ja esitettiin, että mikäli on tarvetta laajennetaan työryhmää hoitohenkilöstön edustajilla. Hallituksen puheenjohtaja totesi, että potilasturvallisuus ei saa sopeuttamistoimien myötä vaarantua. " Yhtymähallituksen ja viime kädessä yhtymävaltuuston linjauksena esitetyt sopeuttamisohjelman kohdat ovat ajallisesti käsiteltävä päätöksenteossa, jotta valtuuston asettamissa, tätä vuotta koksevissa toiminnallisissa ja taloudellisissa tavoitteissa pysyttäisiin. Kaikkien kolmen hankkeen jatkotyöstäminen edellyttää vielä paljon valmistelua ennen kuin toiminnat uusien järjestelyjen jäkleen ovat toimintakunnossa Kokouksessa kuullaan asiantuntijana myös lapsiperhepalvelujen tulosaluejohtaja Riitta Sipistä. Päätösehdotus: Kuntayhtymähallitus päättää hyväksyä sopeuttamisohjelmassa kohdissa 17-19 tehtävät toimenpiteet toteutettavaksi liitteessä nro 3 esitetyllä tavalla. Kuntayhtymähallitus toteaa, että päätös voidaan tehdä yhtymävaltuuston hyväksymän jousto- ja liikkumatilan puitteissa illman yhtymävaltuuston erillistä päätöstä, koska valtuuston asettama säästötavoite saavutetaan sairaalatyöryhmän esittämälä tavalla. Edelleen yhtymähallitus päättää saattaa päätöksen yhtymävaltuustolle tiedoksi ja esitellä asian myös valtuustoseminaarissa huhtikuussa. Lisäksi yhtymähallitus edellä olevaan yhteistyötoimikunnnan lausuntoon perustuen vielä toteaa: - tehtävät sopeutamisratkaisut tulee tehdä potilasturvallisuutta vaarantamatta - henkilöstörakenteesta lopullisesti päätettäessä tulee eliminoida sen haavoittuvuus ja ottaa huomioon muutoksen vaikutukset myös ketjuuntumisen näkökulmasta kokonaisvaikutuksineen. - Tulevan dialyysisaneerauksen yhteydessä ja viimeistään sen jälkeen arvioidaan nyt tehtävien ratkaisujen taloudellisuus ja tarkoituksenmukaisuus ottaen huomioon valvontatoimintojen mahdollinen keskittäminen - hankkeiden jatkotyöstämisessä tulee ottaa huomioon moniammatillinen osallistuminen riittävässä laajuudessa. Keskustelun kuluessa Anna-Kristiina Mikkonen esitti Eija Stenbergin kannattamana asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Suoritetussa äänestyksessä kolme henkilöä (Anna-Kristiina Mikkonen, Eija Stenberg ja Heli Laamanen) kannatti asian palauttamista uudelleen

valmisteltavaksi. Asko Ruuskanen, Ari Silvennoinen, Onni Ronkanen, Matti Korhonen, Lasse Partanen ja Raija Turtiainen kannattivat asian käsittelyn jatkamista. Käsittelyn jatkuessa Anna-Kristiina Mikkonen esitti Eija Stenbergin kannattamana, että esitettyjä säästötoimenpiteitä ei hyväksytä, vaan säästöjä etsitään uusista vaihtoehdoista sekä hallinnosta ja tietohallinnosta. Koska oli tehty kannatettu muutosehdotus, puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat esittelijän tekemää päätösehdotusta äänestävät "JAA" jos Anna-Kristiina Mikkosen tekemä muutosesitys "EI" voittaa, tulee hänen esityksensä päätökseksi. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksessä annettiin ääniä seuraavasti: JAA (6): - Asko Ruuskanen - Ari Silvennoinen - Onni Ronkanen - Matti Korhonen - Lasse Partanen - Raija Turtiainen EI (2): - Anna-Kristiina Mikkonen - Eija Stenberg TYHJÄ (1): - Heli Laamanen Päätös: Äänestyksen tuloksena kuntayhtymähallitus päätti hyväksyä esittelijän tekemän päätösehdotuksen. Tiedoksi va. ylilääkäri Oliver Bonifer ylilääkäri Raino Terho ylilääkäri Maija Tuominen ylilääkäri Matti Huttunen ylilääkäri Mika Erkkilä ylilääkäri Hannu Kilpeläinen Lisätietoja antaa asian valmistelijat, aikuispalvelujen tulosaluejohtaja Saku Linnamurto, puhelin 045 7881 0612, lapsiperhepalvelujen tulosaluejohtaja Riitta Sipinen, puh. 045 7881 0641 ja esittelijä, sairaanhoitopiirin johtaja Hemmo Pirhonen, puh. 015 527 7190. Yvalt 8 Liite nro 1, sairaalatyöryhmän muistio 2.2.2010

Liite nro 2, osasto 2 B:n sopeuttamissuunnitelmaehdotus 18.1.2010 Liite nro 3, sopeuttamisesitykset erikoissairaanhoidon yksiköis sä (hankkkeet 17.18 ja 19) Päätös: Kuntayhtymävaltuusto päätti keskustelun jälkeen yksimielisesti hyväksyä päätösehdotuksen. Tiedoksi va. ylilääkäri Oliver Bonifer ylilääkäri Raino Terho ylilääkäri Maija Tuominen ylilääkäri Matti Huttunen ylilääkäri Mika Erkkilä ylilääkäri Hannu Kilpeläinen Lisätietoja antaa asian valmistelijat, aikuispalvelujen tulosaluejoh taja Saku Linnamurto, puhelin 045 7881 0612, lapsiperhepalvelu jen tulosaluejohtaja Riitta Sipinen, puh. 045 7881 0641 ja esitteli jä, sairaanhoitopiirin johtaja Hemmo Pirhonen, puh. 015 527 7190.