Vuoden 2016 sijoitusteemat sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä OP Varallisuudenhoito Sijoitustoiminta OP
Vuosi 2016 sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä 2 Maailmantalouden kasvu on hidasta ja kehi>yvien talouksien talouskehitys on yhä epävarmalla pohjalla Useilla toimialoilla on runsaasa ylikapasiteeba, mikä yhdessä raaka- aineiden laskun kanssa pitää yllä tuo>ajahintojen deflaa?opaineita. Kulu>ajahinnoilla kuitenkin edellytyksiä kääntyä hienoiseen nousuun. Heikko kasvu, deflaaaopaineet ja korkea velka pako>avat keskuspankit hyvin elvy@ävään rahapoli?ikkaan Yhdysvaltain keskuspankki aloib rahapoliaikan normalisoimisen, mu>a etenee malallisesa Yhä hyvin alhainen globaali korkotaso ja heikko investoinaakaviteeb ohjannee rahoitusylijäämiä yhä osakkeisiin sekä vaihtoehtoisiin sijoituskohteisiin Ajoi@ainen turbulenssi iskee kuitenkin riskino>ohaluihin odo>ama>omat kasvupe>ymykset, lisääntyvä pelko elvy>ävän rahapoliaikan teho>omuudesta sekä raaka- ainetalouksien budjebalijäämien ka>aminen omaisuusmyynneillä ovat suurimpia riskejä sijoitustuo>ojen kehitykselle
YlikapasiteeB, heikentynyt tuo>avuus ja korkea velka jarru>avat kasvua 3 Konsensusennusteet lipuneet alaspäin, euroalue on ollut poikkeus Erityises? EM- kasvuennusteissa yhä?laa pe@ymyksille Seuraavan 12 kuukauden BKT-ennusteiden kehitys 3,5% 3,0% 2,5% 2,0% 1,5% 1,0% 0,5% 0,0% -0,5% 1/12 7/12 1/13 7/13 1/14 7/14 1/15 7/15 9,0% 8,5% 8,0% 7,5% 7,0% 6,5% 6,0% 5,5% 5,0% Suomi USA Euroalue Japani Kiina (oikea ast.) Lähde: Consensus Economics, OP Varallisuudenhoito
4 InflaaAopaineet ovat hyvin malallisia Matalan vertailutason ansiosta kulu@ajahinnat kääntynevät hienoiseen nousuun vuonna 2016 Öljyn hinta on romahtanut, mu@a suurimmat vaikutukset inflaa?oon todennäköises? jo tapahtuneet
RahapoliAikka tulee pysymään hyvin elvy>ävänä pitkään 5 Globaalit keskuspankit ovat yhä elvy@ävällä linjalla ja Yhdysvalloissakin reaalikorko pysynee hyvin matalana
6 Globaalit pääomavirrat ovat kääntyneet Viime vuo>a leimasi pääomavirtojen käänty- minen takaisin maihin, jotka kerrybvät aiemmin suuria vaihtotaseen ylijäämiä Aiempien ylijäämien taustalla olivat usein öljyn ja muiden raaka- aineiden kohonneet hinnat, jotka tukivat maiden vaihtosuhteita ja paisubvat julkisia ylijäämiä Raaka- aineiden kysynnän ja hintojen painu>ua laskuun pääomavirrat kääntyivät takaisin päin kompensoidakseen alijäämäisiä vaihto- ja julkisia taseita. Valuu>avarannoista ja vararahastoista on myyty mm. kehi>yneiden maiden valaon velkakirjoja, pörssiosakkeita ja kiinteistöjä. Raaka- ainetalouksien lisäksi myös mm. Kiina on supistanut voimakkaasa valuu>avarantojaan hillitäkseen valuu>ansa heikentymispaineita Uskomme pääomavirtojen ylläpitävän myyna- paine>a kehi>yneiden maiden omaisuusluokissa
RiskisenAmenB koetuksella Pienensimme osakeylipainoa vuoden alussa pääomavirtojen painaessa riskisen?menmä ja rahapoli?ikan tuen jäätyä ennakoitua vähäisemmäksi Yhdysvaltain keskuspankki aloib malallisen rahapoliaikan normalisoinnin, muiden keskuspankkien odote>ua vaaama>omammat toimet eivät ole kuitenkaan rii>äneet tukemaan heikentyny>ä riskisenamenbä. Merki>ävä tekijä riskisenamenan heikentymiselle on ollut myös öljyn hinnan romahdus, mikä on pako>anut usean raaka- ainetuo>ajamaan vararahaston ja sijoitusyhaön myymään globaaleja omistuksiaan julkisen talouden vajeiden rahoi>amiseksi. Maailmantalouden kasvu on vaaamatonta ja alkava tuloskausi antaa vii>eitä siitä, kuinka lujaa raaka- aineiden hintojen lasku ja heikko kasvu iskevät yritysten tuloksiin. Uudet negaaiviset uuaset saa>avat tosin johtaa aggressiivisempiin elvytystoimiin varsinkin Kiinassa. Osakestrategiassa Eurooppa ja Japani jatkavat ylipainossa kehi@yvät markkinat alipainossa Uskomme, e>ä malallinen kasvu sekä rahapoliibsen elvytyksen jatkuminen perustelevat eurooppalaisten ja japanilaisten osakkeiden ylipainon. Kehi>yvien markkinoiden osakkeet jatkavat alipainossa kasvupelkojen, raaka- aineiden hintapaineiden ja poliibsen epävarmuuden ylläpitäessä pessimismiä. Korkostrategiassa yrityslainat jatkavat ylipainossa Uskomme, e>ä markkinoiden hinnoi>elemat luo>ohäiriöt ovat tasolla, joka antaa suojaa IG- ja HY- sijoi>ajalle, tarjoten myös huoma>avan juoksevan tuoton matalan koron ympäristössä.
Suuret laskumarkkinat aiheutuneet tyypillisesa taantumasta, jonka todennäköisyys on yhä matala
Osakestrategian ylipainot Euroopassa ja Japanissa 9 Euroopassa talouskasvun toipuminen mahdollistaa yritysten tuloskasvun vauhdi>umisen perustellen ylipainon. KoAmarkkinayhAöt hyötyvät ostovoiman vahvistumisesta ja lainanannon elpymisestä. Japanissa tuloskasvu on paranevalla uralla, yhaöt keski>yvät omistaja- arvon parantamiseen mm. osinkojen muodossa ja kun talouskasvu jatkuu toipuvana on ylipaino perusteltu. Suomalaiset ja yhdysvaltalaiset osakkeet jatkavat neutraalissa painossa. Kehi@yvät markkinat ovat edelleen alipainossa vaikka markkinat hinnoi>elevatkin kasvuun, raaka- aineisiin ja rahapoliaikkaan lii>yviä riskejä aiempaa paremmin. EM- osakkeissa ylipainomme ovat InAassa, Kiinassa ja Taiwanissa.
Korkostrategiassa yrityslainat jatkavat ylipainossa 10 Keskuspankkien elvy>ävä poliaikka jatkuu edelleen, jonka seurauksena matalariskisinä pide>yjen korko- omaisuusluokkien juokseva tuo>otaso on historiallisen matala ja ohjaa sijoitusvirtoja korkeamman tuo>otason kohteisiin kuten HY- lainoihin, joissa pysy>elemme ylipainossa. IG- lainojen korkoriski on malallisempi ja luo>otapahtumien määrän nähdään pysyvän matalana. Lainat tarjoavat korkeampaa juoksevaa tuo>oa ja jatkamme niissä ylipainossa. Val?onlainojen korkoriski korostuu juoksevan tuoton mataluuden vuoksi vaikka EKP:n jatkama valaonlainojen osto- ohjelma antaakin tukea. Jatkamme alipainossa. Rahamarkkinoiden tuotot ovat viime vuo>akin heikommat korkotason edelleen laske>ua, perustellen alipainon. EMD- lainojen juoksevat tuotot ovat hyviä etenkin paikallisvaluutoissa, mu>a valuu>ojen heilunta ja näi>en epävarmat näkymät ovat riski. Neutraali paino.
11 Vastuunrajoitus Pohjola Varainhoito Oy (jäljempänä PVH ) on laaanut tämän esityksen taustainformaaaoksi. Tämä esitys perustuu lähteisiin, joita PVH pitää luote>avina, mu>a takuita anne>ujen Aetojen tai mielipiteiden oikeellisuudesta tai täydellisyydestä ei voida kuitenkaan antaa. Esityksen tarkoituksena ei ole, eikä vastaano>aja voi ole>aa, e>ä se antaisi ka>avan tai täydellisen kuvan asiasta. Vaikka esityksen laadinnassa on noudate>u huolellisuu>a ja pyri>y varmistamaan, e>ä kaikki siinä esitetyt Aedot ovat oikein, eivät PVH tai sen henkilökunta vastaa esityksen sisällöstä eikä mitään päätöksiä tai sopimuksia tule tehdä sen perusteella. Tämä esitys ei sisällä sitovaa tarjousta tai ehdotusta ostaa tai merkitä mitään arvopapereita, eikä esitys tai sen sisältö luo perustaa millekään sopimukselle tai sitoumukselle. Esityksen kopioiminen, julkaiseminen tai levi>äminen kolmannelle taholle kokonaisena tai osi>ain ei ole salli>ua ilman PVH:n kirjallista lupaa. O>amalla vastaan tämän esityksen sitoudu>e nouda>amaan edellä maini>uja ohjeita ja rajoituksia.