PERHONJOEN FORSBACKANKOSKEN SIVU-UOMIEN ALUSTAVA KUNNOSTUSSUUNNITELMA VYYHTI-hankkeen esimerkkisuunnitelma PROAGRIA KESKI-POHJANMAA RY:N KALATALOUSKESKUS EERO HAKALA 2014
SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISKUVAUS... 3 2. MENETELMÄT... 4 3. KUNNOSTUSTEN YLEISET PERIAATTEET... 4 3.1. KUTUSORAIKKO... 4 3.2. POIKASALUEIDEN EDELLYTYKSET... 5 4. KOHTEIDEN KUVAUS JA ALUSTAVAT KUNNOSTUSSUOSITUKSET... 6 4.1. FORSBACKAN- ELI HIIRENKOSKEN MERTANIEMEN SIVU-UOMAT... 6 4.1.1. MERTANIEMEN YLEMPIEN UOMIEN JA FORSBAKANKOSKEN YHTYMÄKOHTA... 6 4.1.2. MERTANIEMEN YLEMPI PUROUOMA... 7 4.1.3. MERTANIEMEN ALEMPI PUROHAARA... 9 4.2. MERTANIEMEN UMPEENKASVANUT ALIN PUROJUOVA... 10 4.3. FORSBACKANKOSKEN ETELÄRANNAN MYLLYJUOVA... 11 5. KOHTEEN KUNNOSTAMISEN TOTEUTUS... 12 LIITTEET... 13 Liite 1. Puroinventoinneissa käytetty maastolomake... 13 Liite 2. Pohjan kiviaineksen raekoon määrittelyssä käytetty Wenworthin kokoluokitus.. 14 2
1. YLEISKUVAUS Kunnostettavat kohteet kuuluvat Perhonjoen vesistöalueeseen. Vetelin kunnan alueella kulkeva Perhonjoen pääuoma on kunnostettu kalataloudellisesti uittosäännön purkautumisen myötä vuosina 1996 ja 1997. Pääuomassa sijaitseva Forsbackankoski eli Hiirenkoski kuuluu tuolloin kunnostettuihin koskialueisiin. Koskialueeseen lukeutuvia, mutta lähes kuivilleen jääneitä, Mertaniemen poikki kulkevia sivu-uomia ei kuitenkaan tuolloin kunnostettu (kuva 1). Perhonjoen ekologinen tila on Forsbackankakosken seutuvilla luokiteltu vesienhoitosuunnitelmissa tyydyttävän ja hyvän välille. Koskialueen kalakantaa on joitakin kertoja selvitetty sähkökoekalastuksin. Koskialueen peruskalaston muodostavat tavanomaiset kalalajit kuten ahven, särki, made, hauki, kivisimppu, kivennuoliainen sekä taimen ja harjus. Aika-ajoin humuksella kuormittunut ja hapahko vesi ei vaikuta olevan ylikäymätön haitta joen istutuksin tuetulle taimen ja harjuskannalle. Suurin este edellä mainittujen kalojen kannan vankistumiselle lienee sopivien lisääntymis- ja poikasalueiden rajallisuus ja niiden vaivihkaa tapahtuva liettyminen. Kuva 1. Maastokartta Forsbackankoskesta eli Hiirenkoskesta (vas) ja ilmakuva koskesta ja sivuuomista (oik). Tämän työn tarkoituksena on perusnäkemyksen luominen Forsbackankosken sivu-uomissa mahdollisesti toteutettavien pienimuotoisten kunnostustöiden suunnittelemiseksi. Tässä työssä ei siksi käydä seikkaperäisesti läpi virtavesikunnostusten perusteita. Kunnostusten yksityiskodat mietitään maastossa kunnostustöiden edetessä. Tämä esimerkkisuunnitelma on tehty osana Pohjois-, Keski- ja Etelä-Pohjanmaan alueilla toteutettua VYYHTI-hanketta. 3
2. MENETELMÄT Suunnittelualueella oleviin pienkohteisiin tutustuttiin kohteen vesialueet omistavan Räyringin osakaskunnan opastuksella 27.8.2013 sekä täydennyskäynnillä 14.8.2014. Ensimmäisen maastokäynnin aikana Perhonjoen vesitilanne vastasi normaalia kesän alivirtaamakautta, mutta vuoden 2014 maastotarkastelussa joen virtaama ja kosken vedenkorkeus olivat ajankohdan normaalitilannetta huomattavasti vähäisemmät. Ensimmäisen maastokäynnin havainnot siirrettiin Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Metsähallituksen Koillismaan puroinventoinneissa käyttämälle maastolomakkeelle (liite 1). Maastolomakkeelle merkittiin tietoja muun muassa pohjan laadusta, uoman monimuotoisuudesta, rantavyöhykkeen laadusta sekä mahdollisessa kunnostuksessa huomioitavista seikoista. Pohjan kiviaineksen raekoon määrittelyssä hyödynnettiin koski-inventoinneissa yleisesti käytettyä Wenworthin kokoluokitusta (liite 2). Suunnittelujaksojen pituuksia ei mitattu maastossa, mutta mittaus voidaan tehdä jälkikäteen jos se katsotaan tarpeelliseksi. Myöhemmin mahdollisesti tarkennettavien tietojen avulla voidaan laskea esimerkiksi kunnostettujen alueiden pinta-ala ja arvioida kunnostuksen kustannuksia. Kohteista otettiin kummallakin kerralla parikymmentä kuvaa. Selvitykseen liitetyin kuvin ja kuvatekstein on pyritty havainnollistamaan maastossa syntyneitä suunnitelmia kunnostusyön toteuttamiseksi. 3. KUNNOSTUSTEN YLEISET PERIAATTEET 3.1. Kutusoraikko Kutusoraikon sisällä on oltava virtausta riittävän happipitoisuuden (noin 250 650 cm/h; 7 mg O 2 /l ylläpitämiseksi). Tämän vuoksi kalojen suosimat kutusoraikot sijoittuvat yleensä paikoille, joissa veden paine tunkee vettä luonnostaan soran sisään. Näitä ovat muun muassa koskien nousevat ja virtausta ahtauttavat niskat, kynnykset ja suisteet sekä suurten kivien vierukset. Myös veden syvyys ja soran raekoko vaikuttavat kalojen kutusoraikon valintaan (kuva 2). Esimerkiksi taimenen kutupesän rakenne on sellainen, että se edesauttaa veden vaihtumista mätitaskussa (kuva 3). Kuva 2. Taimenen kutupaikan soveltuvuuden yleiskäyrät virrannopeuden, veden syvyyden ja kutusoran raekoon suhteen. 1.00=soveltuvin, suosituin; 0.00 = soveltumaton. Yhtenäinen viiva Louhen ja Mäki-Petäyksen (2003) ja katkoviiva Tammelan (2009) mukaisesti. Raekokoluokitus on taulukon 1 mukainen. (Louhi ja Mäki-Petäys 2003). 4
Mätimunat ovat soraikossa keskimäärin 8 27 cm:n syvyydellä ja yleensä sitä syvemmällä mitä kookkaampi kutunaaras on kyseessä. Esimerkiksi noin 35 cm:n pituinen tammukka sijoittaa mädin noin 10 cm:n syvyyteen ja 80 cm pitkä meritaimen noin 25 cm:n syvyyteen. Siirtymiset ja kulumiset huomioiden soraikoita ei siis ole syytä rakentaa 40 50 cm ohuemmiksi, mutta ei toisaalta merkittävästi vahvemmiksikaan. Kuva 3. Periaatteellinen rakennekuva taimenen kutupesästä. Lähde Louhi ja Mäki-Petäys (2003), johon muokattu Crispin (2000) esittämistä tiedoista. 3.2. Poikasalueiden edellytykset Kesällä taimenen koskipoikaset ovat valohakuisia ja pyrkivät maksimoimaan energiansaannin eli havaitsemaan ja hyödyntämään tehokkaasti asentopaikkansa ohi virrassa kulkeutuvan ravinnon. Yksilöiden reviirikäyttäytyminen on selvää ja puron poikasmäärää rajoittavatkin voimakkaimmin kelvollisen ympäristön pinta-ala (koski-nivavirtaaman alueet) ja tarjolla olevan ravinnon määrä. Kesäinen elinympäristövalinta ohjautuu voimakkaasti koon ja iän mukaan. Suuremmat ja vanhemmat (yli 15 cm) poikaset asuttavat syvempiä (n. 30 80 cm) ja virrannopeudeltaan halutuimpia suhteellisen vuolaita paikkoja, joissa on enemmän ohikulkevaa ravintoa. Nuoremmat poikaset joutuvat väistymään matalampiin (n. 10 50 cm) ja usein hidasvirtaisempiin joen osiin, tavallisesti rannan tuntumaan. Kesällä taimenen suosima virtausnopeus on 10 50 cm/s, jolloin vaatimuksen täyttävä asentopaikka löytyy monimuotoisilla pohjilla kovemmankin pintavirtauksen paikoilla. Koskitaimenen paikanvalinta on talvella hieman epäselvää. Kaikki kokoluokat miehittävät jokseenkin samanlaisia olinpaikkoja, joissa veden virtausnopeus on pieni (alle 10 cm/s) ja pohjan rakenne on monimuotoinen karkeaan lohkarekokoon painottuen (taulukko 1). Syvyydellä ei näyttäisi olevan suurta merkitystä, kunhan vesi virtaa ja jäätymisestä ei ole haittaa. Monimuotoisilla ja riittävän karkeilla pohjilla, joilla on runsaasti läpimitaltaan vähintään 20 cm:n kerroksellista kivikkoa, talvehtimispaikkoja löytyy pienpoikasille koskipaikoistakin. Jos pohjamateriaali on tarpeeksi kerroksellista, kivien väleihin mahtuvat poikaset näyttäisivät talvella selviävän myös pidempiaikaisen pohjajään alla. Yleensä kookkaat (yli 20 25 cm) poikaset tai aikuiset tammukat 5
joutuvat hakeutumaan talveksi syviin ja hidasvirtaisiin puron osiin, koska ne eivät mahdu koskikivikoiden välitiloihin. Taulukko 1. Esimerkkejä havainnoista talviaikaisen suojakivikon karkeudesta erikokoisilla lohen ja taimenen poikasilla Huuskon ja Kreivin (2004) kokoamien kirjallisuustietojen pohjalta. Poikasen koko tai ikä Pohjamateriaalin halkaisija cm 5-15 cm 11-41 kesän vanhat 16-19 (keskiarvo) vanhemmat 21-23 (keskiarvo) lohenpoikaset syksyllä 68-83% suojakivistä >20 cm; koko kasvaa kalan kasvaessa 4. KOHTEIDEN KUVAUS JA ALUSTAVAT KUNNOSTUSSUOSITUKSET 4.1. Forsbackan- eli Hiirenkosken Mertaniemen sivu-uomat Mertaniemen ylin sivu-uoma jakautuu heti alkuunsa kahteen toisistaan hieman poikkeavaan puromaiseen omaan. Kumpikin uoma pysyy veden peittämänä kuivimpinakin aikoina. Alempaan uomaan vettä ohjautuu ainoastaan kovimpien tulvien aikaan ja uoma on osin vahvasti umpeen kasvanut. Kunnostus katsottiin tarkoituksenmukaiseksi kohdistaa Mertaniemen haaroittuneeseen ylempään uomaan. 4.1.1 Mertaniemen ylempien uomien ja Forsbackankosken yhtymäkohta Mertaniemen poikki kulkevien uomien ja Forsbackankosken yhtymäkohta sijoittuu kosken alaosalle ja sen pohjoisrannalle. Forsbackankoski on näiltä osin tasavirtainen ja matalahko ja veden virtaus on ohjautunut enimmillään keskiuomaan (kuva 4). Mertaniemen sivu-uomiin ohjautuvan veden määrää rajoittaa myös se, että juuri yhtymäkohdan yläpuolella koski kääntyy koillislounaissuunnasta lähes itä-länsisuuntaiseksi, eli poispäin sivu-uomista. Kuva 4. Yleiskuva Forsbackankosken pohjoispuolen sivu-uomien erkanemiskohdasta (nuoli). Ylävirran puolella olevia isoja kiviä tulee siirtää keskemmälle uomaa (ks. kuva 5) ohjaamaan virtausta enemmän sivu-uomiin (pohjoisrantaan) päin. 6
Uomien yhtymäkohdalle on muodostunut matalahko 20 50 senttimetrin kivenlohkareista koostuva matalikko ja koskessa olevat suuremmat lohkareet ohjaavat vettä keskemmälle pääuomaa (kuva 5a). Vesisyvyys 4 6 metriä leveällä niska-alueella on matalikkoalueen 10 20 cm:stä isoimpien lohkareiden välisiin reilun metrin syvyisiin kohtiin. Ranta-alue on lehtomaista ja luhtaheinän reunustamaa lehtimetsää. Vedenalaiset kivet ovat vesisammalen peittämiä (kuva 5b). a. b. Kuva 5a ja b. Forsbackankosken pohjoispuolen purouomien lähtöpaikan vesitystä voi parantaa siirtämällä suurempia pääuoman kiviä ohjamaan vettä uoman yläpäätä kohden. Uomien niskaalueelle on hyvä tehdä kutualue ja uoman tukkoisuutta voi avata siirtelemällä kiviä Forsbackankosken pääuoman suuntaan. Kunnostussuositus: Forsbackankoskea muotoillaan uomien yhtymäkohdan yläpuolelta siten, että vettä ohjautuu enemmän keskikoskesta pohjoisrantaa kohden. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että pääkoskessa sivu-uomien yhtymäkohdan yläpuolella ja rannan tuntumassa olevia isoja järkäleitä siirretään keskemmälle uomaa, jolloin rannan läheisyyteen ohjautuu enemmän vettä myös alivirtaamakausina. Uomien suulla olevan matalikkoalueen ja virtauksen ohjureiden väliin voidaan muodostaa useamman neliömetrin laajuinen soraikko-/kutualue kuvassa 5a näkyvän rannan heinätupsun, keskisosan lohkareiden ja etuosan kivien rajaamalle alueelle. Molempien purouomien väliselle niskalle voidaan myös rakentaa tukeista suisteita. 4.1.2 Mertaniemen ylempi purouoma Kohteen pituus on satakunta metriä ja uoman leveys on vajaasta metristä pariin metriin. Purouoma virtaa läpi lähes luonnontilaisen, lehtomaisen, yläosastaan noin 15 m korkean lehtipuuvaltaisen ja alaosastaan vankan (30 metrin korkuisen) kuusimetsän. Ilmeisesti käsin kaivetun uoman rantatörmät ovat jyrkät ja parhaimmillaan pari metriä korkeat. Uomaan on suistunut jonkin verran puuainesta. Puron kiviaines on pääosin isoa lohkarekoon (halkaisija 20 40 cm) kiveä ja joukossa on suuriakin halkaisijaltaan reilusti yli metrin kokoisia lohkareita. Koskimaisen uoman vesisyvyys vaihtelee noin 20 cm:stä puoleen metriin. Veden peitossa olevat kivet ovat osittain vesisammalen peittämiä. Alue tarjoaa jo nykyisellään ja varsinkin maltillisesti kunnostettuna erittäin hyvän pienten taimenten elinalueen. 7
a. b. Kuva 6. Forsbackankosken pohjoispuolen ylempi purouoma on jo nykyisellään lähes ihanteellinen pienpoikasten elinalue. Vähäisin kivien siirroin saadaan monimuotoistettua uomaa ja siten tilaa lohikalojen poikasille. Kuvassa 6a on perattua uoman yläosaa ja kuvassa 6b lähes luonnontilaiseksi muokkautunutta alaosaa. Kunnostussuositus: Uoman yläosassa rannan tuntumaan siirreltyjä ja rannalle nostettuja kiviä siirretään uomaan sekä uomaa kynnystetään, jolloin rannan läheisetkin suoja-alueet saadaan taimenenpoikasten hyödynnettäväksi myös vähävetisinä kausina (kuva 6a). Samalla saadaan lisää suojapaikkoja mahdollisesti myös ravulle. Lievempänä sama tehdään kosken alaosalle (kuva 6b). Uoman keskivaiheilla on koskimainen jakso, joka on jo sellaisenaan hyvää poikasaluetta (kuva 7a). Alueen paremmaksi hyödyntämiseksi uomaan perustetaan pienialainen kutusoraikko. Uomaan suistunut puuaines ja rannan puusto jätetään entiselleen ja alaosan mökkiin rajautuvalle rannalle harkitaan istutettavaksi jokunen puu tai pensas luomaan uomalle suojaa (kuva 7b). 8
a. b. Kuva 7. Mertaniemen ylemmän purouoman keskisosalle on muodostettavissa pienialainen kutusoroaikko, joka näkyy kaatuneiden puiden latvusten ja ison kiven kohdilla (a). Uoman alin osa laskee kesämökin pihapiirin läpi heinittyneeseen lahdenpoukamaan (b). Ranta-alue on nurmikkoa. Alaosan rantaan voisi sijoittaa joitakin matalia puita tai pensaita. 4.1.3. Mertaniemen alempi purohaara Kohteen pituus on samaa luokkaa kuin ylemmällä uomanhaaralla mutta uoman leveys vaihtelee 2 3 metriin. Purouoma virtaa läpi lähes luonnontilaisen, lehtomaisen ja puustoltaan 10 15 metriä korkean metsäisen alueen läpi. Ylempää haaraa matalampirantaiseen uomaan on kaatunut ja kasautunut jonkin verran puuainesta. Tämän ilmeisen luonnontilaisen haaran kiviaines on pääosin isoa lohkarekoon (halkaisija 20 40 cm) kiveä ja siellä täällä on isompia lohkareita (kuva 8). Koskimaisen ja ylempää uomaa mutkittelevamman uoman vesisyvyys vaihtelee noin 20 cm:stä puoleen metriin. Valtaosan aikaa veden peitossa olevilla kivillä kasvaa vesisammalta. Alue tarjoaa maltillisesti kunnostettuna erittäin hyvän pienten taimenten elinalueen. Kunnostussuositus: Alemman haaran keskivaiheille voi ajatella sijoitettavan pienialaisen soraikon (kuvassa 8a seisovan henkilön kohdalle). Uoman alaosan loppupäätä tulee muotoilla siten, että uoman alapuolisesta lahdesta saadaan puroon nykyistä selkeämpi nousu-uoma. Rannoilla oleva ja uomaan suistunut puusto tulee jättää entiselleen. 9
a. b. Kuva 8. Mertaniemen alempi purouoma on lähes luonnontilainen ja tarjoaa alivirtaamakaudellakin oivia elinalueita etenkin lohikalojen poikasvaiheille (a, uoman alaosa). Luontaisesti mutkitteleva uoman yläosa ei mittavia kunnostustoimia kaipaa (b). 4.2 Mertaniemen umpeenkasvanut (alin) purouoma Mertaniemen poikki kulkeva alin purouoma on suultaan ilmeisen tukittu ja on hyvää vauhtia kasvamassa umpeen (kuva 9). Uomassa virtaa vettä ainoastaan tulvakausina. Uoman käyttöön otto edellyttäisi konevoiman käyttöä, eli uoman suun tukkiva kiviaines on varsin järeää. Uomalle ei suositella kunnostustöitä. Kuva 9. Mertaniemen alin uoma on kasvamassa umpeen ja sen suun tukkeena on muun muassa järkälekoon kiviä. Uomaan ei esitetä kunnostustoimia. 10
4.3 Forsbackankosken etelärannan myllyjuova Forsbackankosken etelälaidalla on tasalevyinen (noin 2,5 m) ja noin 80 metriä pitkä melko syvä ja tasaisen voimakkaasti virtaava päävirran suuntainen suorahko uoma (kuva 10). Juovan kapean yläkolmanneksen pohja koostuu karkeasta (halkaisija 30 50 cm) kiviaineksesta ja joukossa on lohkarekoon kiviä (yli 1 metri). Keskiosalla on lyhyempi 15 20 metriä pitkä ja 3 4 metriä leveä suvantomainen sora/mutapohjainen jakso. Uoman alaosa haarautuu saraikkomättäiden päällystämäksi ja reunustamaksi ja muita osia matalammaksi sekä halkaisijaltaan 20 40 cm kivien kirjomaksi alueeksi. Yläosalla on syvyyttä keskimäärin 50 cm, keskiosassa 40 cm ja alaosalla 20 30 cm. Uoman etelärannalla kasvaa hoidettu 15 20 m korkea lehtipuumetsä ja toisen rannan muodostaa ilmeisesti uomista siirretyistä kivistä muodostunut heinikkoinen ja pitkänomainen saareke, jonka yläosassa kasvaa 5 10 m korkeita lehtipuita. Uoma-alue voi kunnostaen toimia ilmeisen hyvänä taimenen ja harjuksen lisääntymis- ja poikasalueena. a. b. Kuva 10. Forsbackankosken etelälaidalle paikkaan, josta myllyjuova erkanee pääuomasta (a), rakennetaan kutusoraikko. Sen alapuolella oleva uoma (b) tarjoaa erinomaisen suoja-alueen sekä isommille kaloille että pienemmille poikasille, mutta myös ravuille. Kunnostussuositus: Forsbackankosken pääuomaan, heti myllyjuovan yläpuolelle, muodostetaan laaja (3 4 m 2 ) soraikko (kuva 10a) sekä pääuomaa muotoillaan siten, että juovaan ohjautuu alivirtaamakausinkin enemmän vettä. Myllyjuovan yläosaan (kuva 10b) siirretään uoman reunoilta ja rannoilta kiviä, joista muodostetaan syvyysvaihteluiden lisäämiseksi kynnyksiä ja ryhmiä. Keskiosan suvantomaiseen osaan (kuva 11a) siirretään niin sanottuja asentokiviä (halkaisija 0,5 1 metriä) ja juovan loppupää sekä pääuoman yhtymäkohta (kuva 11b) muotoillaan kiviä siirrellen 11
nykyistä monipuolisemmaksi. Kiveykseen tarvittava materiaali saadaan juovassa ja sen rannoille siirretyistä kivistä. Uoman keski- ja alaosalle tehdään 1 2 pienialaisempaa (1 2 m 2 ) soraikkoa. Rannan puusto jätetään entiselleen. a. b. Kuva 11. Forsbackankosken etelälaidan sivu-uoman keskiosan suvantomaiseen osaan siirrellään rannoilta isoaja lohkareita ns. asentokiviksi (a). Edellisen alapuolinen uoma tarjoaa erinomaisen suoja-alueen sekä isommille kaloille että pienemmille poikasille mutta myös ravuille (b). Uomaan sijoitetaan pienialainen kutusoraikko. 5. KOHTEEN KUNNOSTAMISEN TOTEUTUS Kohde voidaan toteuttaa pienimuotoisena kunnostushankkeena, ilman vesilain vaatimaa kunnostuslupaa edellyttäen, että hankkeella ei olennaisesti muuteta vesiympäristöä tai aiheuteta haittaa muulle vedenkäytölle tai vesialueiden ja rantojenomistajille. Hankkeelle on saatu VYYHTI-hankkeen työpajassa vesialueen omistajan suostumus. Lisäksi paikalliset toimijat hankkivat suunnitelman kohteiden rannanomistajien luvat rantojen ja uomien käyttöön. ELY-keskus katsoi jo työpajojen aikana, ettei tämänkaltaiselle hankkeelle edellytetä hankittavan kunnostuslupaa aluehallintovirastosta. Kunnostus toteutetaan kesän 2014 aikana VYYHTI-hankkeen järjestämissä talkoissa. 12
LIITTEET LIITE 1. Puroinventoinneissa käytetty maastolomake. 13
LIITE 2. Pohjan kiviaineksen raekoon määrittelyssä käytetty Wenworthin kokoluokitus. Luokkiin sisältyvän aineksen yleisnimitykset on esitetty hieman eri tavoin taulukoissa 1 ja 2. Taulukko 1. luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 läpimitta mm 0.07 2 8 16 32 64 128 256 512 1m nimike HIEKKA SORA KIVET LOHKAREET KALLIO Taulukko 2. 14