Perusraportti KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY

Samankaltaiset tiedostot
KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY

Perusraportti. 1. Mitä tahoa / sektoria edustat?

Perusraportti. 1. Mitä tahoa / sektoria edustat?

Perusraportti. 1. Mitä tahoa / sektoria edustat?

Perusraportti. 1. Mitä tahoa / sektoria edustat?

Perusraportti Asiakastyytyväisyys alakoulut 2019

LAPSELLA ON OIKEUKSIA

PÄIHDETILANNEKYSELY Rauma vastaajaa

Perusraportti. 1. Mitä tahoa / sektoria edustat?

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

1. Ikääntyneen asumista ja elinympäristöä koskevat tavoitteet

Perusraportti Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukysely

Perusraportti. 1. Mitä tahoa / sektoria edustat?

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Perusraportti. 1. Mitä tahoa / sektoria edustat?

Perusraportti. 1. Mitä tahoa / sektoria edustat?

KOHTI YHTEISTÄ LAPSIKÄSITYSTÄ LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS LAPSIKÄSITYSTEN YHDISTÄJÄNÄ

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta

SV ruotsi Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä

Syrjintää ja leimaamista mittaava asteikko (DISC-12)

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 2010

Perusraportti. 1. Mitä tahoa / sektoria edustat?

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin

ZA5885. Flash Eurobarometer 366 (Quality of Life in European Cities) Country Questionnaire Finland (Finnish)

Lapsiystävällinen kunta Sanna Koskinen

LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 41

Espoon seniorineuvonta ja palveluohjausyksikkö Nestorin asiakaskysely yli 50 -vuotiaiden omaishoitajille huhtikuussa 2017

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015

Osallisuussuunnitelma

LIITE 4 PERUSKIRJAKYSELYN TULOKSET

Sote-alueen muodostamisen tarkemmat kriteerit on todettu väliraportin luvussa (sivut 18 19).

NORMINPURKU - PLM:n HANKKEET Minnamaria Nurminen

SV ruotsi Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 26

LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS

Mitä osallisuus voisi olla?

Lasten ja nuorten oikeusturvakeinot

Vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä = n.

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Palveluverkkoselvitys ja lapsivaikutusten arviointi - case Huittinen -

Vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä = n.

Sosiaalinen raportointi ja vaikuttavuuden arvio Helsingin sovittelutoiminnassa

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

ZA5617. Flash Eurobarometer 334 (Survey on the Attitudes of Europeans Towards Tourism in 2012) Country Questionnaire Finland (Finnish)

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku

Telkän esite Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme:

SV ruotsi Kouvolan seudun ammattiopisto

10011 Kouvolan seudun ammattiopisto

LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA

Karvi 2019 Ammatillinen koulutus Sivu 1 / 8

Karvi 2019 Ammatillinen koulutus Sivu 1 / 7

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT )

OECD Youth Forum Helsinki Arja Terho

Osallisuus ja maakunta. Tomi Kiilakoski Nuorisotutkimusverkosto

Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia

Arvot, yhteisöllisyys

3 Lukujonot matemaattisena mallina

#lupakertoa - asennekysely

KAINUUN MUSIIKKIOPISTO TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VUOSILLE

( ) k 1 = a b. b 1) Binomikertoimen määritelmän mukaan yhtälön vasen puoli kertoo kuinka monta erilaista b-osajoukkoa on a-joukolla.

Perusraportti. 1. Mitä tahoa / sektoria edustat?

Nuva ry:n kysely nuorten vaikuttamismahdollisuuksista kunnassaan

Perusraportti PAKATINTIEN TURVALLISUUS -KUNTALAISKYSELY

Suomen urheilun eettinen keskus Antidopingohjelmien arviointi 2018 Kokonaisraportti

ZA6641. Flash Eurobarometer 419 (Quality of Life in European Cities 2015) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ

Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista kouluverkkovalmistelussa, Päivi Raukko

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- KYSELY työpaikoille

Osallisuuden pedagogiikka - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja, LTO, KM, Päiväkoti Kuusimäki, Lempäälä

= true C = true) θ i2. = true C = false) Näiden arvot löydetään kuten edellä Kun verkko on opetettu, niin havainto [x 1

Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä maakuntalaiksi (HE 15/2017) eduskunnan hallintovaliokunta puheenjohtaja Kimi Uosukainen

Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja & Erika Niemi

Miten lapset ja nuoret voivat vaikuttaa asuin- ja elinympäristöönsä? Hesan Nuorten Ääni -kampanja Päivi Anunti

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta !

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Paltamo (N = 10) Riitta Rajala

Työryhmistä tehoa tulosten hyödyntämiseen

(LAPSI-VASU) LAPSEN NIMI

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Nuoret ovat toivon sanansaattajia

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018

Todennäköisyys, että yhden minuutin aikana saapuu 2 4 autoa.

IDEA-projekti. II koulutus Tampereen yliopisto

TAKUULLA LIIKUNTAA. Mikko Salasuo, Tiina Hakanen, Sami Myllyniemi

Osallisuuskysely 2015 Alle 25-vuotiaat vastaajat. Elina Antikainen (Esitetty: Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto )

Espoon seniorineuvonta ja palveluohjausyksikkö Nestorin asiakaskysely yli 50 -vuotiaiden omaishoitajille huhtikuussa 2017

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Perusopetuskysely Koko perusopetus

PPV-kausikysely

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Riitta Rajala

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Näkökulma: kuntien turvallisuustutkimuksen tulokset

Transkriptio:

Perusraportti KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY Vastaajie kokoaismäärä: 9 1. Tuetko YK: Lapse oikeuksie sopimukse sisällö? Vastaajie määrä: 9 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 55% 60% 44% Vähä. 56% E laikaa. Prosetti 4 44,44% Vähä. 5 55,56% E laikaa. 0 0% 2. Ohjaako Lapse oikeuksie sopimus valtuusto/ kuahallitukse/ lautakua toimitaa? Vastaajie määrä: 8 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% Millä tavoi se toteutuu? Ei ohjaa. Prosetti Millä tavoi se toteutuu? 4 Ei ohjaa. 4 Avoimee tekstikettää aetut vastaukset Millä tavoi se toteutuu? Millä tavoi se toteutuu? Millä tavoi se toteutuu? Osittai. Luule, että sopimukse sisällöstä osa o ii syvällä suomalaisessa ajattelussa, että se osittai ohjaa. Aloitteide pohjalta. Tarvittavat palvelut

3. Arvioidaako kua päätöksiä ja palveluja järjestelmällisesti lapseoikeusäkökulmasta? Vastaajie määrä: 9 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 55% 60% Mite? 44% Ei arvioida. 56% Prosetti Mite? 4 44,44% Ei arvioida. 5 55,56% Avoimee tekstikettää aetut vastaukset Mite? Mite? Päätöksetekijöistä suuri osa o vahempia joilla o lapsia ja äi o luoollista arvioiva toimita lasteoikeuksie äkökulmasta. Hyvä päivähoito kakille. 4. Kuuluuko kuta-/ koulukohtaisii opetussuuitelmii kaikissa ikävaiheissa ihmisoikeuskasvatus ja lapse oikeudet? Vastaajie määrä: 9 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 55% 60% Missä vaiheessa kuuluu? 56% Ei tietääksei kuulu. 44% Prosetti Missä vaiheessa kuuluu? 5 55,56% Ei tietääksei kuulu. 4 44,44% Avoimee tekstikettää aetut vastaukset Missä vaiheessa kuuluu? jossai vaiheessa

5. Tuetaako Kittilässä laste kasalaistoimitaa? Vastaajie määrä: 9 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 55% 60% 65% 70% 75% 80% Mite tuetaa? 78% Ei tueta. 22% Prosetti Mite tuetaa? 7 77,78% Ei tueta. 2 22,22% Avoimee tekstikettää aetut vastaukset Mite tuetaa? Mite tuetaa? Mite tuetaa? Mite tuetaa? Mite tuetaa? vihreä lippu tulee mielee kerhot, kurssit je Aiaki kasalaisjärjestöjä tuetaa, ja iissä voi olla lapsijäseiä. Ja kai o uorisovaltuusto ja oppilaskuat kute muuallaki. Eämpiki toki olisi hyä tukea. Kulttuurityö. Eri järjestöje kautta. 6. Millaisia toimepiteitä valtuustossa/ kuahallituksessa/ lautakuassa toteutetaa yhdevertaisuude edistämiseksi ja syrjiä poistamiseksi? Vastaajie määrä: 4 Vastaukset laadukkaat sosiaali- ja perhepalvelut, koulukuraattoripalveluita yli kylkie, hyvät vapaa-aja palvelut (uoriso- ja liikutatoimi). Aiaki osaa palveluista paostetaa eemmä kui Lapissa/Suomessa keskimääri ja yli laisäädäö miimitaso. Tämä ehkä lievittää vähä taloudellista epätasa-arvoa. Liikutamahdollisuudet, terveet koulut, LEVI -päivä, Pakati pyörätiealoite, leikkipuistot, kylpyläliput je. Atta lapsille hyvät liikualliset ja koulutus paikat.

7. Oko Kittilässä ajattelu- ja toimitatapoja, jotka haittaava laste äkemyste esii tuomista? Vastaajie määrä: 8 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 55% 60% 65% Mitkä äitä haittaavia tapoja ovat? 62% Ei ole. 38% Prosetti Mitkä äitä haittaavia tapoja ovat? 5 62,5% Ei ole. 3 37,5% Avoimee tekstikettää aetut vastaukset Mitkä äitä haittaavia tapoja ovat? Mitkä äitä haittaavia tapoja ovat? Mitkä äitä haittaavia tapoja ovat? kysytää huoltajilta, mutta ei itse lapsilta Voi olla jotai paikallistaki, jota e vielä tiedä. Varmasti o ulkoa tulevaa, esim. valtakuallista / liittovaltiotaso laisäädäö vaatimuksia, joita ei parae olla oudattamatta, sekä taloudellise tehokkuude vaatimukset. Hyvä, että Kittilä pyrkii lapsiystävälliseksi kuaksi, ikääkui lapsi/ihmisystävälliseksi saareekkeeksi maailmassa, joka moi tavoi o ihmisvihamielie. Taloudelliste resurssie kohdetamie kylille. 8. Oko Kittilä kuta ryhtyyt aktiivisii toimepiteisii lapse oikeuksie sopimukse määräyste ja periaatteide saattamiseksi laajalti koko väestö tietoo? (valitse vaihtoehto 1 = kyllä, 2 = joskus, 3 = ei) Vastaajie määrä: 9 Keskiarvo Saavatko lapset ihmisoikeuskasvatusta? 2,1 Oko laste ihmisoikeuskasvatus suuitelmallista, systemaattista ja jatkuvaa? Ovatko lapset ja uoret mukaa suuittelijoia, toimijoia ja toteuttajia? Ovatko lapsia koskevia päätöksiä tekevät ja valmistelevat virahaltijat sekä luottamushekilöt saaeet koulutusta lapse oikeuksista? Oko riittävästi tietoa myös esimerkiksi vammaiste laste ja kodi ulkopuolelle sijoitettuje laste oikeuksista? 0 1 2 3 2,3 2,0 2,5 2,5 Keskiarvo 2,3 1 2 3 Yhteesä Keskiarvo Mediaai Saavatko lapset ihmisoikeuskasvatusta? 1 6 2 9 2,11 2 11,11% 66,67% 22,22%

1 2 3 Yhteesä Keskiarvo Mediaai Oko laste ihmisoikeuskasvatus suuitelmallista, systemaattista ja jatkuvaa? 1 4 3 8 2,25 2 12,5% 37,5% Ovatko lapset ja uoret mukaa suuittelijoia, toimijoia ja toteuttajia? 2 4 2 8 2 2 25% 25% Ovatko lapsia koskevia päätöksiä tekevät ja valmistelevat virahaltijat sekä luottamushekilöt saaeet koulutusta lapse oikeuksista? Oko riittävästi tietoa myös esimerkiksi vammaiste laste ja kodi ulkopuolelle sijoitettuje laste oikeuksista? 1 2 5 8 2,5 3 12,5% 25% 62,5% 0 4 4 8 2,5 2,5 0% Yhteesä 5 20 16 41 2,27 2 9. Rajoitetaako tarpeettomasti sellaista toimitaa, harrastamista tai julkise tila käyttöä, joka erityisesti lapset ja uoret kokevat mielekkääksi? Vastaajie määrä: 8 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 55% 60% 65% 70% 75% 80% 85% 90% 12% Ei rajoiteta. 88% Prosetti 1 12,5% Ei rajoiteta. 7 87,5%

10. Otetaako kua julkisissa tiloissa huomioo laste mahdollisuudet toimia aikuiste kassa tasavertaisesti? (kalusteet, leikkivälieet, lehdet, kirjat, aulakot, wc:t) Vastaajie määrä: 8 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 55% 60% 65% 70% 75% 80% 85% 90% Missä? 87% 13% Prosetti Missä? 7 87,5% 1 12,5% Avoimee tekstikettää aetut vastaukset Missä? Missä? Missä? Missä? Missä? kirjasto omat lapsei pitävät euvolasta Kirjasto. Liikutapaikoissa. esim kirjastossa 11. Oko käytössä erilaisia tapoja kerätä tietoa laste ja uorte äkemyksistä koskie heidä kokemuksiaa kua eri tiloista ja siitä, mie he kokevat tai eivät koe olevasa tervetulleita? Vastaajie määrä: 8 0% 10% 20% 30% 40% 60% 70% 80% 90% Millaisia? 12% Ei ole. 88% Prosetti Millaisia? 1 12,5% Ei ole. 7 87,5%

12. Hyödyetääkö tätä tietoa toimia kehittämisessä? Vastaajie määrä: 8 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 12% Vähä. 38% Prosetti 1 12,5% Vähä. 3 37,5% 4 13. Saavatko lapset ja uoret sekä heidä tärkeiksi kokemasa asiat tilaa julkisessa keskustelussa? Vastaajie määrä: 8 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 55% 60% 65% 70% 75% 80% 85% 90% Mite? 12% Vähä. 88% Ei laikaa. Prosetti Mite? 1 12,5% Vähä. 7 87,5% Ei laikaa. 0 0% Avoimee tekstikettää aetut vastaukset Mite? E ole seuraut, mutta mielelläi luota, että saisivat aiaki joku verra, ku erityise merkittävästä asiasta olisi kyse.

14. Korostuvatko keskustelussa positiiviset vai egatiiviset asiat? Vastaajie määrä: 3 Vastaukset E tiedä. Positiiviset! Positiivie asee kaikissa toimissa ja päöätöksissä 15. Huomioidaako laste ja uorte moiaisuus ja erilaisuus? Vastaajie määrä: 8 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% Mite? Vähä. Ei laikaa. Prosetti Mite? 4 Vähä. 4 Ei laikaa. 0 0% Avoimee tekstikettää aetut vastaukset Mite? Mite? Mite? Neuvolassa aiaki kuuli sivusta, että seksuaalivähemmistöt olivat mukaa valistuksessa. Teatteritoimta! Apua saa erikoisruhmät

16. Oko lapsilla ja uorilla mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa tähä keskusteluu? Vastaajie määrä: 8 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 55% 60% 65% 62% 38% Prosetti 5 62,5% 3 37,5% 17. Voivatko lapset Kittilässä vaikuttaa lähiympäristösä/ asuialueesa (rakeukset, pihat, puistot, liikeejärjestelyt) kehittämisee? Vastaajie määrä: 8 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 37% Vähä. 13% Prosetti 3 37,5% Vähä. 4 1 12,5% 18. Kerro, millaisia meetelmiä ja toimitatapoja valtuustossa kuahallituksessa/ lautakuassa toteutetaa laste kuulemiseksi ja osallisuude edistämiseksi? Vastaajie määrä: 4 lautakuissa uorisovaltuusto edustaja Vastaukset Valtuutetuilla ja luottamushekilöillä o kokouksissa saavapaus. Heidä kauttaa o mahdollista ajaa asioita. E tiedä sitte oko erityisiä laste kuulemistapoja. Aika vähä toteutetaa kuulemista. Yhteistyö UNISEF-lapsiystävällie kuta kordiaattori kassa.

19. Voivatko lapset itse vaikuttaa siihe, millaisissa asioissa ja millaisi meetelmi heitä kuullaa? Vastaajie määrä: 7 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 55% 60% Kerro esimerkki: 43% 57% Prosetti Kerro esimerkki: 3 42,86% 4 57,14% Avoimee tekstikettää aetut vastaukset Kerro esimerkki: Kerro esimerkki: Kerro esimerkki: aloitteet Aloite Pakati pyörätiestä. Kertomalla päätäjille tarpeistaa 20. Kehitetääkö valtuustossa/ kuahallituksessa/ lautakuassa osallistumis- ja kuulemismeetelmiä ja käytätöjä laste äkemyste pohjalta? Vastaajie määrä: 8 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% Kerro esimerkki: Vähä. Prosetti Kerro esimerkki: 0 0% Vähä. 4 4 Avoimee tekstikettää aetut vastaukset

21. Oko Lapse oikeuksie sopimus (LOS) Kittilä kua lapsi- ja uorisotyötä ja politiikkaa ohjaava välie hallitosääössä, kutastrategiassa, yhdevertaisuussuuitelmassa, laste ja uorte hyvivoitisuuitelmassa? Vastaajie määrä: 8 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% Missä o? Prosetti Missä o? 4 4 Avoimee tekstikettää aetut vastaukset Missä o? Missä o? Missä o? Toivottavasti osittai edes. Kutastrategia. Lautakutie päätöksissä 22. Huomioidaako LOS: velvoitteet myös kaikessa sellaisessa päätökseteossa, joka ei koske yksiomaa lapsia, mutta myös heitä? Vastaajie määrä: 8 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 55% 60% 65% 62% 38% Prosetti 5 62,5% 3 37,5%

23. Oko kuassa toimija / taho, joka seuraa ja arvioi LOS: toteutumista kokoaisuutea? Vastaajie määrä: 8 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 55% 60% 65% 62% 38% Prosetti 5 62,5% 3 37,5% 24. Oko tällä toimijalla asiatutemus edistää lapse oikeuksie toteutumista sekä myös tuistaa mahdolliset oikeuksie loukkaukset? Vastaajie määrä: 8 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 55% 60% 65% 62% 38% Prosetti 5 62,5% 3 37,5% 25. Oko tällä toimijalla riittävä madaatti? Vastaajie määrä: 8 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 55% 60% 65% 62% 38% Prosetti 5 62,5% 3 37,5%

26. Harkitaako kaikessa lapsia koskevassa päätökseteossa esisijaisesti lapse etu? Vastaajie määrä: 8 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% Prosetti 4 4 27. Tiedotetaako kuassa selkokielisesti sekä lapsille että aikuisille, mite toimia, jos lapse oikeuksia loukataa? Vastaajie määrä: 8 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 55% 60% 65% 70% 75% 25% 75% Prosetti 2 25% 6 75% 28. Keelle lapset ja uoret voivat kertoa ja mistä saada tukea, jos heidä oikeuksiaa loukataa? Vastaajie määrä: 6 Vastaukset kuraattori, perheeuvola, terveydehoitaja, opettaja kotoa, koulussa E tiedä, ku omat lapset ovat päiväkodissa vasta. Vahemmillee ja hoitajille voisivat yrittää kertoa. E tiedä Opettajat, kuraattorit ja vahemmat. Vahemmillee ja opettajille

29. Osallistuvatko lapset ja uoret toimepide-ehdotuste tekemisee ja iistä päättämisee? Vastaajie määrä: 8 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 55% 60% 65% Millaisissa? 25% Joskus. 62% 13% Prosetti Millaisissa? 2 25% Joskus. 5 62,5% 1 12,5% Avoimee tekstikettää aetut vastaukset Millaisissa? Millaisissa? Työpajat. Nuorivalruusto edustaja kautta

30. Tarvitaako valtuustossa/ kuahallituksessa/ lautakuassa mielestäsi perehdytystä YK: Lapse oikeuksie sopimuksee (LOS) liittye? Vastaajie määrä: 8 0% 10% 20% 30% 40% 60% 70% 80% Mite haluat se toteutuva? 75% 25% Prosetti Mite haluat se toteutuva? 6 75% 2 25% Avoimee tekstikettää aetut vastaukset Mite haluat se toteutuva? Mite haluat se toteutuva? Mite haluat se toteutuva? Mite haluat se toteutuva? Mite haluat se toteutuva? talleettu apakka tietoisku max 15 mi, joka voi katsoa halutessaa E osaa saoa, mutta olisi hyä, että tämä projekti sisäistettäisii perusteellisesti. Aito, voimakas ja myöteie yhteisöllisyys olisi kua etu. Ikävä saoa sitä sellaiseksi, mutta saompa silti: se olisi kilpailuvaltti. Raharikkauksilla Lapi ja Kittilä voi olla huoo kilpailla asukkaista, mutta jos lapset ja uoret saisivat kokemukse, että heistä aidosti välitetää täällä, ja jos he huomaisivat että välittämie olisi myöteisempää kui jossai muualla, sillä olisi merkitystä. Lueto muotoisea Koulutusta. lautakuassa tiedotus

31. Tarvitaako valtuustossa/ kuahallituksessa/ lautakuassa mielestäsi täydeyskoulutusta lapsia osallistavie meetelmie käyttööottoo? Vastaajie määrä: 8 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 55% 60% 65% Mite haluat se toteutuva? 62% 38% Prosetti Mite haluat se toteutuva? 5 62,5% 3 37,5% Avoimee tekstikettää aetut vastaukset Mite haluat se toteutuva? Mite haluat se toteutuva? Mite haluat se toteutuva? E osaa saoa. Päätöksetekojärjestelmämme ei ole suuiteltu tähä, jote se ei itsestää ole mukaa täydelliseä. Ifoa. lautakuassa tiedotus 32. Taho, jota edustat: Vastaajie määrä: 8, valittuje vastauste lukumäärä: 18

0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 55% 60% 65% Kuavaltuusto 63% Kuahallitus 13% Keskusvaalilautakuta 13% Koululautakuta 38% Nuorisovaltuusto Rakeus- ja ympäristölautakuta Sosiaali- ja terveyslautakuta Tarkastuslautakuta 13% Tekie lautakuat 13% Vapaa sivistystyö lautakuta 25% Prosetti Kuavaltuusto 5 62,5% Kuahallitus 1 12,5% Keskusvaalilautakuta 1 12,5% Koululautakuta 3 37,5% Nuorisovaltuusto 0 0% Rakeus- ja ympäristölautakuta 0 0% Sosiaali- ja terveyslautakuta 4 Tarkastuslautakuta 1 12,5% Tekie lautakuat 1 12,5% Vapaa sivistystyö lautakuta 2 25%

33. Keskiarvoje yhteeveto valita- ja matriisikysymystyypeistä, joissa o sama asteikko (S=Valitakysymys, M=Matriisikysymys) 1,46 1,5 1,56 1,44 1,22 1,38 1,88 1,13 1,88 1,38 1,57 1,5 1,38 1,38 1,38 1,38 1,5 1,75 1,25 1,38 Keskiarvo Kaikki S1 S2 S3 S4 S5 S6 S7 S8 S9 S10 S11 S12 S13 S14 S15 S16 S17 S18 S19 kysymykset Kaikki kysym S1 S2 S3 S4 S5 S6 S7 S8 S9 S10 S11 S12 S13 S14 S15 S16 S17 S18 S19 Keskia 1,46 1,5 1,56 1,44 1,22 1,38 1,88 1,13 1,88 1,38 1,57 1,5 1,38 1,38 1,38 1,38 1,5 1,75 1,25 1,38