Valtiotieteellinen tiedekunta Käytännöllisen filosofian valintakoe Arvosteluperusteet Kesä 2011 Kirjallisuuskoe Platon: Valtio, 2006, Otava,( ISBN 9789511218678) eller på svenska Platon: Staten, 2003, (Bokförlaget Atlantis AB) (ISBN 9789174867640) 1.Platon ehdottaa Valtio-teoksessa tiettyjä järjestelyitä vartijaluokan jäsenten välisiin omistussuhteisiin. Mikä on Platonin näkemys vartijaluokan jäsenten yksityisomaisuudesta? Kuinka hän perustelee näkemyksensä? (9 p.) Vastauksia arvioidessa on kiinnitetty huomiota (1) vastaajan kykyyn ymmärtää kysymys ja mihin filosofisiin ongelmiin se liittyy Valtio-teoksessa sekä keskittyä vastauksessaan olennaiseen, (2) vastaajan kykyyn esittää mahdollisimman tarkasti, seikkaperäisesti, selkeästi ja virheettömästi Platonin näkemys liittyen yksityisomaisuuteen (kuinka hän ehdottaa omistussuhteet vartijaluokan sisällä järjestettäviksi ihannevaltiossa ja mitä kaikkia asioita tämä omistussuhteiden uudelleenjärjestely koskee, keitä ovat mainitut vartijat joita tämä koskee), (3) vastaajan kykyyn esittää näiden näkemysten perustelut ja selvittää, miksi Platon katsoo ehdotettujen uudelleenjärjestelyjen tukevan valtion hyvää toimimista, onnellisuutta ja oikeudenmukaisuutta sekä (4) vastauksen selkeyteen, rakenteeseen, johdonmukaisuuteen sekä aiheen käsittelyssä osoitettuun kykyyn löytää olennaiset ajatukset ja keskittyä niihin sekä esittää ajatukset perusteineen pelkän maininnan sijaan. Näin ollen vastausten arvioinnissa on korostunut vastaajan kyky sekä tunnistaa filosofisia argumentteja että esittää itse vastauksensa selkeästi argumentoiden. Jos vastaaja ei selkeästi ole osoittanut ymmärtäneensä kysymystä tai esittänyt useita kysymyksen kannalta epäolennaisia ajatuksia, tämä on järjestelmällisesti vaikuttanut pistemäärään laskevasti, samoin kuin virheellisten väitteiden esittäminen. Suluissa annettu pistemäärä ilmaisee enimmäispistemäärän kustakin kohdasta. Pelkästä kyseisen ajatuksen virheettömästä mainitsemisesta on yleensä saanut vähimmäispistemäärän eli 0,25 pistettä; enemmän pisteitä on saanut sen mukaan, kuinka selkeästi, tarkasti ja syvällistä ymmärrystä osoittaen ajatus on esitetty sekä kuinka hyvin sen esittäminen on sidottu vastauksen kokonaisuuteen. Näin ollen pelkästä opinkappaleiden luetteleminen ei ole 1
tuonut vastaajalle kuin vähimmäispistemäärän kutakin hänen käsittelemäänsä ajatusta kohden, ja vastaavasti enimmäispistemäärä on annettu vastauksesta, jossa vastaaja on sitonut vastauksensa yksittäiset elementit johdonmukaisesti osaksi selkeää ja eheää kokonaisuutta, osoittaen ymmärtäneensä käsittelemänsä ajatukset ja osaavansa esittää ne tarkoituksenmukaisella laajuudella sekä hallitsevansa väitteiden, perusteluiden ja niitä tukevien filosofisten oppien väliset suhteet. Pisteitä on annettu seuraavista kohdista: (A) Yksityisomaisuuteen liittyvät ehdotukset ja omistussuhteiden uudelleenjärjestely (2,5 p.) Yksityisomaisuuden kielto ja korvaaminen yhteisomistuksella; keitä tämä koskee ja mitä kaikkea tämä koskee. Valtio-teoksessa Sokrateen henkilöhahmo sekä hänen keskustelukumppaninsa päätyvät ehdottamaan, että hyvässä valtiossa johtavalla luokalla eli vartijoilla ei saa olla mitään yksityisomaisuutta, paitsi kaikkein välttämättömin: (Y)hdelläkään ei liioin saa olla asuntoa eikä varastoa, johon ei kuka tahansa saisi astua sisään. (416 d.) Ehdotukset koskettavat siis nimenomaan vartijaluokkaa, ja tämä luokka puolestaan koostuu, kuten Sokrates erikseen perustelee niistä miehistä ja naisista, joilla on vartioimiseen luontainen kyky. Asuntojen ja tavaroiden lisäksi ehdotus kattaa elintarvikkeet, joita vartijat saavat palkaksi vartijantoimestaan muilta kansalaisilta sen verran, ettei vuoden mittaan jää mitään yli mutta mistään ei ole puutettakaan. (416 e.) Vartijoilla ei myöskään ole omaa maata, eivätkä he saa omistaa rahaa (heidän palkkansa muodostuu nimenomaan heidän valtiolta saamastaan elatuksesta, ei rahasta). Paitsi, että vartijat eivät itse saa omistaa kultaa tai hopeaa, he eivät edes saa käyttää kulta- tai hopeakoruja, syödä kulta- tai hopea-astioilta eivätkä edes käsitellä eivätkä koskea näihin jalometalleihin eivätkä astua taloon, jossa niitä on. Sokrates toteaa myös, että he eivät kerta kaikkiaan omista muuta kuin oman ruumiinsa (464 d). (1,5 p.) Koskee myös aviopuolisoita ja lapsia. Aineellisen omaisuuden ja rahan lisäksi yhteisomistus koskee myös naisten omistamista, avioliittoja ja lasten hankkimista tähän kaikkeen pätee sananparsi, että ystävien kesken kaiken on oltava yhteistä. (424 a; kohdassa 457 c Sokrates muotoilee ajatuksen sanoilla: Kaikki nämä naiset kuuluvat yhteisesti kaikille näille miehille, ettei siis kukaan nainen elä vain yhden miehen kanssa. Myös lapset ovat yhteisiä, eivätkä isät tunne lapsiaan eivätkä lapset isiään.) Ehdotuksen tämä osuus saa teoksessa erityisen laajan käsittelyn, koska Sokrateen keskustelukumppanit Adeimantos ja Polemarkhos keskeyttävät keskustelun pyytääkseen Sokratesta tarkentamaan, mitä oli tarkoittanut aikaisemmalla ehdotuksellaan naisten ja lasten yhteisomistuksesta (Valtion viidennen kirjan alku), sillä tällä aiheella on keskustelijoiden mukaan valtion kannalta ratkaiseva merkitys (449 d). Sokrates puolustaa ehdotustaan väittämällä, että se on valtion kannalta paras mahdollinen ratkaisu, vaikka myöntääkin, että vaikeampi kysymys on se, olisiko tällainen järjestely todella mahdollinen. Sokrates esittää seikkaperäisesti, kuinka tämän naisten ja lasten yhteisomistus tulisi hänen mielestään käytännössä järjestää, esimerkiksi kasvattamalla lapset yhteisesti ja ilman mitään kytköstä biologiseen perheeseensä lapset eivät edes saisi tuntea omia vanhempaan, eivätkä vanhemmat lapsiaan jne. (Tässä kohdassa olennaista on kuitenkin ollut osata käsitellä avioliiton ja perheen uudelleenjärjestelyä nimenomaan omistussuhteiden kannalta ja mitoittaa käsittelyn laajuus tarkoituksenmukaisesti kysymyksenasettelun kannalta.) (1 p.) 2
3 B. Perustelut ja filosofinen tausta (5,5 p.) Sekä yksilön että kokonaisuuden onnellisuus. Neljännen kirjan alussa Adeimantos huomauttaa, ettei Sokrateen kuvailema, aineellisesta omaisuudesta riisuttu vartijanelämä vaikuta kovinkaan onnelliselta sen perusteella, mitä onnellisuuteen yleensä katsotaan kuuluvan (419 a). Sokrates kuitenkin huomauttaa tähän ensinnäkin, että saattaa hyvinkin osoittautua, että vartijat ovat juuri tällaista elämää viettäessään kaikkein onnellisimpia, ja toiseksi, ettei hyvän valtion perustamisessa päämääränä ole yhden yhteiskuntaluokan vaan koko valtion onnellisuus. (410 b) Sitä, että yhteisomistus edistää kokonaisuuden onnellisuutta, perustellaan myös yhtenäisyyden ja eheyden säilymisen kautta: näin valtio ei jakaudu moneksi. Juuri kokonaisuuden etu onkin keskeinen perustelu Sokrateen esittämille järjestelyille vartijaluokan yksityisomaisuuden suhteen. Sokrates mm. vertaa valtiota ruumiiseen, jossa kokonaisuus tuntee kärsimystä yhdessä kipeytyneen osan kanssa (462 c alk.). Sokrateen mukaan juuri ihmisten yksityiset ilot ja surut usein aiheuttavat ongelmia ja eripuraa valtiossa. Sokrates toteaakin: He (vartijat) eivät nyt voi repiä valtiota hajalle siten, että käyttäisivät kuka mistäkin sanaa minun, että yksi raahaisi kotiinsa mitä vain pystyy omin avuin hankkimaan ja toinen taas toisaalle omaan kotiinsa, että heillä olisi kaikilla omat vaimot ja lapset ja että tämä yksityinen omistus tuottaisi kullekin omia iloja ja suruja. Nyt he päinvastoin ovat yhtä mieltä siitä mitä on omaa, he vetävät yhtä köyttä ja heidän surunsa ja ilonsa ovat niin pitkälle yhteisiä kuin yleensä on mahdollista (464 c-d). Näin myös riitajutut ja käräjöinti vähenevät. Sokrateen mukaan vartijaluokan yksityisomaisuuden kielto takaa siis kaikkein suurimman onnellisuuden sekä vartijoille itselleen että kaikille valtion kansalaisille. Sokrates ei näin ollen hyväksy sitä tavanomaista näkemystä onnellisuudesta, jonka mukaan onnellisuus liittyy rikkauteen ja aineelliseen yltäkylläisyyteen. Omaisuusoikeuden rajoittamisen tarkoituksena onkin juuri taata aito onnellisuus koko valtiolle: onnellisuus, joka perustuu oikeanlaiseen työnjakoon, hallintajärjestykseen ja osien väliseen harmoniaan. Sokrateen mukaan vartijat elävät onnellisempina kuin Olympian voittajat, koska heidän onnensa muodostuu koko valtion menestyksestä, sekä täydestä elatuksesta, jonka he itselleen saavat: Eläessään he saavat valtiolta kunnianosoituksia, kuoltuaan arvoisensa haudan (465 e). Kansalaisten onnellisuus puolestaan muodostuu siitä, että he saavat olla viisaiden ja hyvien johtajien hallittavia, ja keskittyä omaa luonnettaan vastaaviin tehtäviin. (2 p.) Sisäinen vs. ulkoinen omaisuus / todellisesti vs. näennäisesti arvokas. Vartijat eivät tarvitse ulkoista omaisuutta tullakseen onnellisiksi, koska heillä on sisällään jo kaikkein arvokkain omaisuus. Aineellisen kullan sijaan heillä on kultaa sieluissaan, mikä on ihmiselle kaikkein kallisarvoisinta. (Sisäisen ja ulkoisen omaisuuden vastakkainasettelu toistuu monessa kohdassa Valtio-teosta, ja kytkeytyy ns. jaloon valheeseen sekä sielu-ruumis jaotteluun ja oppiin sielun kolmesta osasta ja niiden vastaavista hyveistä.) (1 p.) Todellisen vartijan ominaisuudet sekä työnajon periaate.. Sokrates havainnollistaa ajatusta myös vertauksella kuvapatsaan maalaamiseen, huomauttaen, ettei patsaankaan kauneinta osaa eli silmiä tule yrittää kaunistaa laittamalla niihin purppuraa, jonka johdosta ne eivät enää näyttäisi oikeilta silmiltä (420 c e). Tässä vertauksessa korostuu se Sokrateen väite, ettei materiaalinen hyvä edesauttaisi edes vartijoiden omaa onnellisuutta, koska se tekisi heistä
jotakin muuta kuin oikeita vartijoita. Valtio-teoksen kolmannen kirjan lopussa Sokrates toteaa: Ja jokainen järkevä ihminen kai sanoisi, että kasvatuksen lisäksi heidän (vartijoiden) asumisensa ja omistusolonsa on järjestettävä siten, etteivät ne estä heitä olemasta mahdollisimman hyviä vartijoita eivätkä yllytä heitä tekemään pahaa muille kansalaisille. (416 c-d). Sokrates toteaa suoraan, että omistamisen myötä vartijat muuttuisivat kansalaisten liittolaisista näiden vihollisiksi, jotka ajaisivat sekä itsensä että valtion tuhon partaalle. Lisäksi Sokrates perustelee erikseen, että rahanansaitsemistaito on erillinen taitonsa, ja jokaisen tulisi ihannevaltiossa keskittyä vain omaa kykyään vastaaviin tehtäviin (Sokrates mm. rinnastaa vartioimistaidon suutarintaitoon sekä vartijat paimenkoiraan). Eräs vartijaluokan yksityisomaisuuden kieltoa perusteleva ajatus Valtio-dialogissa onkin ns. työnjaonperiaate. Tämän periaatteen mukaan jokaisen kansalaisen tulee tehdä vain yhtä, hänen luontaisia ominaisuuksiaan vastaavaa työtä. Vartijoiden tulee näin ollen keskittyä vain ja ainoastaan vartioimiseen, ja Sokrateen mielestä omaisuus väistämättä toisi heidän elämäänsä useampia toimenkuvia ja estäisi keskittymästä juuri tähän yhteen ja tärkeimpään tehtävään eli valtion johtamiseen. Esimerkiksi maanomistus tekisi vartijoista myös maanviljelijöitä jne. (2 p.) Yksityisomaisuus valtioiden rappeutumiseen johtavana tekijänä. Sokrates esittää rahan ja siihen kohdistuvan himon valtiolle aiheuttamista rappeuttavista vaikutuksista useita esimerkkejä Valtio-teoksen kahdeksannessa ja yhdeksännessä kirjassa, missä korostuu ajatus, että juuri rahanhimo on eräs keskeinen syyllinen siihen, miksi valtiomuodot turmeltuvat huonompiin muotoihinsa (timokratiasta oligarkiaan ja edelleen demokratiaan ja viimein tyranniaan, missä rahanahneus on saavuttanut äärimmäisen huippunsa). Sokrates esittää, että ylipäänsä rikkaus ja köyhyys ajavat sekä yksittäisiä ihmisiä että valtioita huonoon suuntaan, ja siksi valtion ihanteena on vakavaraisuus, jossa välttämättömät tarpeet voidaan tyydyttää, mutta ei havitella sen ylittävää turhamaisuutta. (Myös Valtion toisessa kirjassa turhamaisuuksien tavoittelua verrattiin sairauteen ja turhien tarpeiden tyydyttämiseen tähtäävää valtiota kutsuttiin tulehtuneeksi.) (1 p.) Oikeudenmukaisuus. Vastaaja on voinut pohtia yksityisomaisuuden kieltoa onnellisuuden lisäksi myös teoksen pääaiheen, oikeudenmukaisuuden kannalta ja selvittää, kuinka omistussuhteisiin liittyvien järjestelyjen on määrä edistää nimenomaan oikeudenmukaisuuden toteutumista. Tässä vastaaja on voinut esimerkiksi käsitellä Platonin näkemystä oikeudenmukaisen henkilön sielusta ja kuinka omaisuus siihen vaikuttaa. (Perustelut saattavat olla osin samat kuin onnellisuuskohdassa, koska onnellisuus ja oikeudenmukaisuus kulkevat Valtio-teoksessa käsi kädessä; luonnollisesti näiden perustelujen esittämisestä on voinut sada pisteet vain jompaankumpaan kohtaan). (1 p.) Perustelut yksityisomaisuuteen rinnastettavan avioliittoinstituution lakkauttamiselle. Yksityisomaisuuteen rinnastetun yksiavioisen avioliitto- ja perheinstituution lakkauttaminen ja korvaaminen naisten ja lasten yhteisomistuksella perustellaan teoksessa erikseen ja osin erilaisilla argumenteilla kuin edellä. Sokrates puolustaa avioliittoihin ja perheisiin liittyviä uudistuksia mm. sillä, että tämä saisi mustasukkaisuuteen liittyvät riidat katoamaan ja poistaisi turhaa omistuksenhalua. Kun lapset ovat yhteisiä, vartijat kohtelevat kaikkia perheenjäseninään, ja kun kaikki ovat yhtä perhettä, ei jokaisella ole yksityisiä iloja ja suruja, jotka voisivat repiä valtion hajalle (vrt. edellä kohdassa yksilön ja kokonaisuuden onnellisuus ). Näin ollen naimakumppanien ja lasten pitäminen yhteisinä edistää 4
keskustelijoiden mukaan vartijoiden tasapuolisuutta ja toisaalta estää heitä vahingoittamasta toisiaan, koska he saattaisivat tällöin vahingoittaa omaa lähisukulaistaan. Lopulta kaikkein olennaisin perustelu yksiavioisuuden korvaamisella naisten yhteisomistuksella on kuitenkin se, että vartijoiden keskuudessa saataisiin tuotettua mahdollisimman hyvillä ominaisuuksilla varustettuja jälkeläisiä. Tarkoituksena on siis, että sellaiset miehet ja naiset, joilla on mahdollisimman hyvät ominaisuudet, lisääntyisivät keskenään. Järjestelyissä pidetään silmällä sekä sitä, että lapsia syntyy sopiva määrä valtion tulevaan tarpeeseen nähden, sekä periytyviä ominaisuuksia. Tässä kohtaa tiettyjen omistussuhteiden uudelleenjärjestelyt perustellaankin siis vetoamalla valtion väestön kokoon ja laatuun ja ajatukseen, että kansalaisten jalostaminen lisääntymisen hallinnoimisen kautta johtaa asteittain kohti yhä kukoistavampaa yhteiskuntaa. Vastaaja on voinut saada tästä kohdasta pisteitä erittelemällä, kuinka ylläesitetyt seikat perustelevat yksityisomaisuuteen rinnastettavan perheinstituution purkamista tai pohtimalla esimerkiksi sitä, millä tavoin avioliitto tai vanhemman suhde lapseen voidaan ylipäänsä ymmärtää omistussuhteena, ja millä tavoin nämä eroavat muusta yksityisomaisuudesta, tai pohtimalla sitä, ovatko omistussuhteet Valtio-teoksessa ymmärretty vastavuoroisina niin, että naiset ryhmänä omistavat miehet yhdessä, vai ovatko naiset miesten kollektiivisen omistuksen kohteita. Huom! Tästä kohdasta on saanut pisteitä ainoastaan, jos vastaaja on osannut selkeästi perustella, kuinka tämä liittyy kysymyksen aiheeseen eli omistussuhteisiin. Pelkästään avioliittojen tai lasten kasvatuksen käsittely ilman aiheen selväsanaista ja perusteltua sitomista kysymyksen aiheeseen ei siis ole tuonut vastaajalle pisteitä. (1 p.) Rahan alentava vaikutus. Sokrates mainitsee perusteluna yksityisomistuksen lakkauttamiselle myös sen, että rahan kerääminen ja käyttäminen on ylipäänsä alentavaa, joten on hyvä vapauttaa vartijat rahaan liittyvistä toimista: Rikkaiden liehakointi, ne pulmat ja harmit, joita köyhille tuottaa lasten kasvattaminen ja varojen hankkiminen talonväen elatukseen, lainat ja lainojen epääminen, monien mutkien kautta saatujen rahojen uskominen naisten ja orjien huostaan ja hoitoon kaikki tämä vaiva ja hankaluus on sanomattakin selvää ja niin alentavaa, ettei siitä maksa vaivaa puhua. (465 c) (0,5 p.) Muu. Vastaaja on voinut saada myös pisteitä siitä, että hän perustellusti ja tarkoituksenmukaisesti soveltaa vastauksessaan jotakin muuta kuin tässä lueteltuja Valtioteoksessa esitettyjä ajatuksia. Tällöin pisteiden saamisen edellytyksenä on ollut, että vastaaja osoittaa käsittelemiensä ajatusten olevan olennaisia kysymyksen aiheen kannalta, osoittaa ymmärtäneensä kyseiset ajatukset ja osaa käsitellä niitä siten, että vastauksen fokus pysyy kysymyksen aiheessa. (1 p.) C. Vastauksen rakenne, argumentaatiotaidot, aiheen käsittely ja rajaus (1 p.) Lisäksi korkeintaan yhden pisteen voi saada erityisen hyvin jäsennetystä vastauksesta, joka on rakennettu vastaamaan juuri annettuun kysymykseen, joka etenee johdonmukaisesti ja selkeästi, joka osoittaa vastaajan kyvyn tunnistaa ja käyttää filosofisia argumentteja ja jossa on keskitytty tarkastelemaan vain aiheen kannalta olennaisia kohtia Valtio-dialogissa. PISTEET ON MERKITTY VASTAUSPAPERIN LOPPUUN MERKINNÄLLÄ: A + B + C = KOKONAISPISTEMÄÄRÄ 5
2. Millaiseksi Platon kuvailee tyrannimaisen ihmistyypin? Pohdi, mihin Valtio-teoksessa esitettyyn filosofiseen ongelmaan tuon kuvauksen on määrä tarjota ratkaisu. (9 p.) Kuvaus tyrannista Valtio-teoksessa: keskustelun konteksti ja argumentin pääkohdat Huom. tarkemmat arviointikriteerit viimeisenä. Keskustelu tyrannista sijoittuu Valtion kahdeksanteen ja yhdeksänteen kirjaan. Keskustelun taustalla on Sokrateen esittämä erottelu, jonka mukaan hänen kuvailemansa ihannevaltion valtiomuodon eli aristokratian lisäksi muut valtiomuodot jakautuvat neljään päätyyppiin: timokratiaan, oligarkiaan, demokratiaan ja tyranniaan. Sokrates esittää näiden neljän valtiomuodon myös kehittyvän toisistaan turmeltumalla siten, että listalla jälkimmäinen on aina rappeutuneempi ja huonompi versio edellisestä. Tyrannia on siten kaikista valtiomuodoista huonoin ja pitää sisällään kaikki edellisten valtiomuotojen viheliäisimmät puolet äärimmäisimmissä muodoissaan. Sokrates käsittelee valtiomuotojen lisäksi vastaavia ihmistyyppejä. Hänen esittää analogian valtion ja sielun välillä; koska valtio on suuremmassa koossa, sitä tarkastelemalla voidaan paremmin nähdä myös ihmissielun vastaavat piirteet. Lisäksi Sokrates toteaa, että ihmisluonteita on yhtä monta kuin valtiomuotojakin: Eivät kai valtiomuodot putkahda esiin jostain kivestä tai kannosta tottahan ne syntyvät kansalaisten luonteista, jotka omalla painollaan vetävät kaiken muun mukaansa? (544 e.) Sen jälkeen, kun Sokrates ja hänen keskustelukumppaninsa ovat Valtio-teoksen kahdeksannen kirjan alussa päättäneet siirtyä käsittelemään neljää erilaista valtiomuotoa sekä vastaavia ihmistyyppejä, Sokrates toteaa: Kun sitten näemme, kuka näistä on väärämielisin, asetamme hänet vastakkain oikeamielisimmän kanssa ja saamme viimein selville, miten toisaalta täydellinen oikeudenmukaisuus ja toisaalta täydellinen väärämielisyys vaikuttavat omistajansa onnellisuuteen tai kurjuuteen. Sitten meidän on joko seurattava Thrasymakhoksen neuvoa ja lähdettävä vääryyden tielle tai nyt käymämme keskustelun mukaisesti pyrittävä oikeudenmukaisuuteen. (545 a.) Näin keskustelu valtiomuodoista yhdistyy aikaisempaan, Valtion ensimmäisessä kirjassa aloitettuun pohdintaan oikeudenmukaisuuden ja onnellisuuden suhteesta. Ongelmaksi muodostui, onko oikeudenmukainen ihminen myös onnellinen. Valtion ensimmäisessä kirjassa Sokrateen keskustelukumppani Thrasymakhos puolustaa näkemystä, jonka mukaan kaikkein väärämielisin ihminen on myös kaikkein onnellisin (343 b 344c). Thrasymakhos myös määrittelee oikeudenmukaisuuden vahvimman eduksi ja esittää, että väärintekeminen on tekijälleen edullista. Kaikkein edullisimpana yksilön nautintojen ja onnellisuuden kannalta Thrasymakhos esittää tilanteen, jossa täydellisen väärämielinen henkilö onnistuisi näyttämään muiden silmissä oikeamieliseltä, jolloin hän voisi rauhassa ajaa omaa etuaan nauttien silti muiden kunnioituksesta ja hyvästä maineesta. Väärämielisen henkilön ja hänen onnellisuutensa ylistys kerrataan vielä Valtion toisen kirjassa, kun Glaukon pyytää Sokratesta todistamaan perinpohjaisesti Thrasymakhoksen kannan vääräksi. (358 a 361 d.) Väärämielinen halutaan osoittaa onnettomaksi siinäkin tapauksessa, että hän ulkoisesti vaikuttaisi onnelliselta ja että hän onnistuisi muiden silmissä vaikuttamaan oikeamieliseltä. Glaukon havainnollistaa ongelmaa tarinalla Gygeen 6
sormuksesta. Jos sekä oikeudenmukainen että epäoikeudenmukainen ihminen saisivat haltuunsa näkymättömäksi tekevän sormuksen, jonka turvin he voisivat tehdä mitä hyvänsä ilman kiinnijäämisen pelkoa, pystyisikö oikeudenmukainen henkilö olemaan niin teräksenluja, että pitäisi kiinni oikeudenmukaisuudesta ja malttaisi olla kajoamatta toisen omaan? (358 e alk.) Sokrates ottaa tehtäväkseen tutkia kriittisesti Thrasymakhoksen kantaa ja selvittää, onko todella niin, että väärämielisen elämä on onnellisinta. Sokrates esittää Valtion ensimmäisessä kirjassa lukuisia kysymyksiä, joiden kautta Thrasymakhoksen kannan ongelmia ja ristiriitaisuuksia tulee esiin. Ensimmäinen kirja päättyy kuitenkin neuvottomuuteen (eli aporiaan): Sokrates toteaa, ettei hän tiedä, mitä oikeudenmukaisuus on ja että hän täten on kykenemätön tietämään, onko oikeudenmukainen onnellinen (354 c). Valtion toisessa kirjassa keskustelijat Glaukonin yllytyksestä ryhtyvät siis etsimään todistusta, joka osoittaisi Thrasymakhoksen kannan vääräksi ja kääntäen, joka osoittaisi oikeudenmukaisen ihmisen elämän olevan myös kaikkein onnellisinta. Keskustelijat oivaltavat näkevänsä oikeudenmukaisuuden selvemmin tarkastelemalla oikeudenmukaista valtiota (368 e alk.), minkä tarkasteluun seuraavat kirjat keskittyvät. Kahdeksannessa kirjassa keskustelijat palaavat nyt takaisin kysymykseen onnellisuudesta. Kuten edellä lainatusta kohdasta ilmenee, olennaista keskustelulle on nimenomaan selvittää, mikä valtiomuoto on onnellisin: Sokrates jopa toteaa, että mikäli kävisi ilmi, että väärämielisyys todella johtaisi onnellisuuteen, hänen ja keskustelukumppaneittensa olisi seurattava Thrasymakhoksen neuvoa. (Vrt. 581 e, missä keskustelijat toteavat, ettei kyse ole siitä mikä elämäntapa on kaunein tai rumin vaan siitä, mikä on miellyttävin ja tuottaa vähiten tuskaa). Sokrates ja hänen keskustelukumppaninsa päättävät siis laittaa mainitut valtiomuodot paremmuusjärjestykseen sen mukaan, mikä niistä on onnellisin. Koska aristokratiaa on jo käsitelty ihannevaltion yhteydessä, kahdeksannessa kirjassa Sokrates ja hänen keskustelukumppaninsa käyvä läpi jäljelle jäävät neljä valtiomuotoa. Käsiteltyään timokratiaa, oligarkiaa ja demokratiaa Sokrates alkaa käsitellä tyranniaa kohdasta 565 d alkaen. Aluksi Sokrates käsittelee yksityiskohtaisesti sitä, mistä tyrannius saa alkunsa (demokratian kansanjohtajuudesta, 565 d) sekä tyrannia vallankäyttäjänä (tyranni turvaa oman henkensä henkivartijoilla, mutta on valmis tapattamaan sankoin joukoin muita sotatantereella jne.). Tämän jälkeen Sokrates täsmentää jälleen myös (ja nimenomaan) tyrannin kuvauksen liittyvän onnellisuuskysymykseen: Tarkastelemmeko nyt, kuinka onnellinen tämä mies on ja kuinka onnellinen on se valtio, johon on ilmaantunut tällainen olento? (566 d.) Tätä seuraa kahdeksannen kirjan loppuun asti jatkuva kuvaus siitä, kuinka tyranni toimii valtiossa kahmien itselleen valtaa ja vaurautta. Yhdeksännen kirjan alussa Sokrates ilmoittaa siirtyvänsä tarkastelemaan lähemmin tyrannimaista ihmistyyppiä itseään. Sen lisäksi, että tarkastelu kattaa tyrannin luonteenpiirteet ja kuvauksen siitä, kuinka tyrannimainen tyyppi on saanut alkunsa demokraattisesta tyypistä, Sokrates ilmoittaa jälleen tutkivansa nimenomaan sitä, millaista hänen (tyrannin) elämänsä on, kurjaa vai onnellista. (571 a). Tyranni edustaa äärimmäisen väärämielistä ihmistä, ja siten kysymys tyrannin onnellisuudesta on kysymys siitä, tulisiko Thrasymakhoksen kanta hyväksyä vai kumota. Sokrates pyrkii julkilausutusti osoittamaan tuon kannan vääräksi. Sokrateen todistus tyrannin 7
elämän onnettomuudesta jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen todistus perustuu tyrannin elämän ja luonteen kuvaukselle. Sokrateen kuvauksen perusteella tyrannin elämää määrittää jatkuva halujen tyydyttäminen ja nautintojen tavoittelu. Silti tyranni ei kuitenkaan koskaan tyydyty, koska hän lakkaamatta kehittelee uusia haluja ja nautintojen muotoja, joiden perässä juosta. Lisäksi tyranni luo elämällään väistämättä ympärilleen jatkuvaa vihollisuutta, minkä takia tyrannin elämää luonnehtii alituinen pelko. Onnettomin kaikista onkin siksi juuri tyranninluontoinen ihminen, joka onnistuu pääsemään valtaan ja hallinnoi tyrannina. Sokrates toteaakin, että tyranni elää kuin itserakennetussa vankilassa eikä hänen elämässään ole minkäänlaista vapautta. Sekä tyranniaa valtiona että tyrannia ihmisenä luonnehtiikin juuri orjuus. (577 c 579c) Äärimmäisestä vapaudesta (eli demokratiasta) kehittynyt tyrannia onkin näin äärimmäistä orjuutta, missä orjat orjuuttavat sekä itsensä että alamaisensa. (ks. esim. 570 e.) Tyrannin halut Sokrates yhdistää sielun eläimelliseen puoleen ja hulluuteen, ja korostaa seksuaalisten halujen / Eroksen asemaa näiden halujen joukossa. Sokrateen sanoin tyranni on juoppo, rietas ja hullu (573 c). Vääränlaisten halujen ja nautintojen lisäksi tyrannia vaivaa itsehillinnän puute: hänen sielunsa järkiosa antaa periksi alhaisimmillekin yllykkeille eikä pyri suitsimaan nautintoa, valtaa ja aineellista hyvää himoavaa luonnettaan. Sokrates esittää tyrannin sielun myös sellaisena, jossa luonnonmukainen ja hyvä järjestys on kääntynyt nurinpäin: kehnoin osa hallitsee (esim. 577 d), kun Eros ja muut halut ovat asettuneet sielussa johtopaikalle (573 b 575 b; taustalla siis ajatus sielun kolmijaosta). Halujansa tyydyttävä tyranni on valmis kääntämään kaikki perinteiset arvoasetelmat ylösalaisin ryöstämällä isänsä ja kohottamalla hetairan äitinsä yläpuolelle (574 a d; kohdassa 465 a oli jo todettu, että vanhempi on luonnostaan nuoremman yläpuolella). Sokrateen luonnehtima hyvä valtio / sielu perustuvat juuri ajatukselle oikeanlaisesta hierarkiasta eri osien välillä ja siitä, että paras osa johtaa. Tyranni on täydellinen vastakohta tälle ihanteelle. Todistuksen ensimmäisen osan keskeisimmät argumentit ovat siis argumentti tyrannin sielun orjuudesta, minkä aiheuttavat sekä hänen halunsa että pelkonsa (keskustelussa pidetään täten ilmeisenä, että orja ei voi olla onnellinen), itsehillinnän puutteesta ja nurinkurisesta järjestyksestä. Tämän ensimmäisen todistuksen johtopäätöstä enteillään jo useassa kohdassa (576 a 577b, 578 b - c), mutta käsittely huipentuu kohdasta 580 b alkaen, kun Sokrates pyytää kilpailujen ylituomaria julistamaan käsiteltyjen valtiomuotojen osalta, mikä niistä on onnellisin ja mikä onnettomin. Lopulta Sokrates ilmoittaa: No niin, palkkaammeko nyt airuen vai julistanko minä itse: Aristonin poika on arvioinut onnellisimmaksi sen, joka on jaloin ja oikeudenmukaisin, ja tämä on se joka on kuninkaallisin ja hallitsee kuninkaana itseään; onnettomimmaksi taas sen, joka on kehnoin ja väärämielisin, eli siis sen, joka on tyrannimaisin ja tyrannisoi eniten itseään ja valtiota? (580 b c.) Kun keskustelijat toteavat tämän jälkeen saaneensa tämän asian todistetuksi, he siirtyvät käsittelemään toista todistusta. Sokrates ilmoittaa tämän todistuksen lähtökohtana olevan oppi sielun kolmijaosta (580 d alk.; sielun kolmijako perusteltiin jo IV kirjassa 427 d alk.). Sokrates kuvailee, että jokaisella sielun osalla (haluava, tahtova ja järkevä sielun osa) on myös omat tyypilliset nautintonsa, halunsa ja sieluja hallitsevat voimansa. Lisäksi sielun kolmea osaa vastaavat myös omat ihmisryhmänsä: hyödyntavoittelijat, taistelunhaluiset ja 8
filosofit (581 c). (On huomionarvoista, että todistuksen tässä vaiheessa ihmiset jaetaan kolmeen tyyppiin sielun osien mukaan eikä viiteen, kuten aikaisemmin, valtiotyyppien mukaan.) Tässä todistuksessaan Sokrates argumentoi väärämielisen onnettomuuden (ja oikeudenmukaisen onnellisuuden) puolesta sen pohjalta, että järkevän sielunosan nautinnot ovat luonnostaan parhaimpia ja korkeampia. Siinä missä filosofi tuntee ja ymmärtää myös alhaisemmat nautinnot, haluavan sielunosan johtama ihminen ei voi saavuttaa tosiolevan tavoittamisen tarjoamaa järjen nautintoa. Tämänkin vuoksi siis väärämielisen elämä on onnettomampaa kuin oikeamielisen. On syytä huomata, että argumentti ei perustu nautintojen vastustamiselle sinänsä, vaan erottelulle eritasoisten ja eri sielun osille kuuluvien nautintojen välillä. Tyrannin sielussa hallitsevana on kaikkein alhaisin eli haluava sielunosa, ja vastaavasti hänen nautintonsa ovat kaikkein alhaisimman tason nautintoja. Tämän vuoksi on selvää, että korkeimman tason nautinnot ovat hänen ulottumattomissaan. Viisaalle sen sijaan filosofian harjoittaminen on nimenomaan nautinnollista. Jälleen tuomari asettaa korkeimmalle sijalle filosofisen elämän, toiselle sijalle taistelunhaluisen ja viimeiselle hyötyä tavoittelevan. (582 e 583 a.) Sokrates toteaa: Näin olemme siis saaneet peräkkäin todistetuksi nämä kaksi asiaa, ja kahdesti on oikeudenmukaisuus voittanut väärämielisen. (583 b.) Tämän jälkeen hän esittää vielä kolmannen, omien sanojensa mukaan tärkeimmän todistuksensa. Sokrates kehottaa nyt kuulijaansa: Ajattele tätä: täysin todellinen ja puhdas on ainoastaan viisaan tuntema nautinto, kaikkien muiden kohdalla nautinto on vain jonkinlainen varjokuva (...). Jos näin on, tämä olisi väärämielisyydelle suurin ja rankaisevin tappio. (583 b.) Kolmas todistus väärämielisen ihmisen onnettomuudesta yhdistää ajatuksen eritasoisista nautinnoista Valtio-teoksen keskeiseen ajatukseen todellisuuden eri tasoista, toisin sanoen erotteluun todellisten, muuttumattomien ja täydellisten ideoiden maailman ja niitä heijastavan, häilyvän, muuttuvan ja epätäydellisen aistimaailman välillä. (Ts. tämä todistus pohjaa ideaoppiin, joskin tekstin tässä kohdassa puhutaan todenmukaisesta käsityksestä, tiedosta, tosiolevasta jne., 583 b alk. Huomioarvoista on myös, että tässä kohtaa Sokrateen erottelussa on kolme tasoa: ylhäällä, keskellä ja alhaalla ja esitys siis tässä kohdassa hieman aiemmin esitetystä poikkeaa janavertauksesta, 509 d 511 e). Sokrates esittää nyt, että todelliset nautinnot liittyvät nimenomaan filosofien kykyyn tavoittaa ideoiden maailma. Totuudesta tietämättömillä ei kuitenkaan ole oikeita käsityksiä nautinnosta, tuskasta ja niiden välillä olevasta neutraalista tilasta (joka ei siis ole nautintoa eikä tuskaa, 583 e). Sokrates kuvailee vuolaasti sitä harhaista nautintoa, jota totuudesta ja hyveestä tietämättömät ihmiset tavoittelevat: (H)e eivät ole todella täyttyneet tosiolevasta eivätkä maistaneet kestävää ja puhdasta nautintoa, vaan niin kuin nautakarja he tähyävät aina alaspäin, kumartuneina kohti maata ja ruokapöytiä, märehtivät ja parittelevat, ja himoiten yhä lisää he potkivat ja puskevat toinen toistaan rautaisin sarvin ja sorkin ja tappavat toisiaan. (586 a b.) Tämän jälkeen Sokrates palaa erotteluun valtiomuotojen ja niitä vastaavien ihmistyyppien välillä ja selventää, että nimenomaan tyrannimaiset himot ovat kaikkein kauimpana järjestä, ja tyrannin halut ja nautinnot kauimpana todellisista (jotka vastaavasti ovat tyypillisiä aristokraattisen yhteiskunnan kuninkaille). Ne nautinnon harhakuvat, joiden parissa tyranni elää, tulevat todellisuuteen nähden viimeisellä sijalla. Sokrates esittää matemaattisenkin todistuksen sille, kuinka paljon surkeammassa asemassa orjannautintojensa kaartin keskellä 9
elävän tyranni on muihin nähden. Sokrateen laskutoimituksen lopputulos on, että kuningas on niin kaukana tyrannin alhaisista nautinnoista että voidaan kertolaskun jälkeen todeta hänen (kuninkaan) viettävän seitsemänsataakaksikymmentäyhdeksän kertaa nautinnollisempaa elämää ja tyrannin saman verran kurjempaa. (587 a - e.) Kolmannen todistuksensa jälkeen Sokrates ja hänen keskustelukumppaninsa palaavat vielä dialogin alussa Thrasymakhoksen esittämään väitteeseen, jonka mukaan vääryys on hyödyllistä väärämieliselle itselleen (588 b). Tämäkin kanta osoitetaan nyt vääräksi. Todettuaan sielunosien välisen hierarkian, jonka perusteella järjen tulee hallita muita sielunosia, Sokrates toteaa, että hänen ja keskustelukumppaneittensa johtopäätös on, että he ovat eri mieltä kuin Thrasymakhos joka uskoi hallitsemisen koituvan alamaisen vahingoksi. (590 b.) Sokrates havainnollistaa ajatustaan pyytämällä keskustelukumppaniaan kuvittelemaan seuraavanlaisen mielikuvituksellisen olennon: ihmisen, jonka sisällä asuvat toisiinsa kytkettyinä monipäinen taruhirviö, leijona ja ihminen. Ajatus on, että oikeudenmukaisuus asettaisi noiden ihmisen sisällä asuvien olentojen välille oikean arvojärjestyksen, joka tekisi heistä ystäviä keskenään. Väärämielisessä eli tyrannin sielussa nuo otukset (ja ihmisessä siis vastaavat sielun osat) taas ovat toistensa alituisia vihollisia (588 b 589 c). On siis kaikille myös sielun alhaisempia osia edustaville ihmisille eduksi olla osa kokonaisuutta, jossa kaikkein paras osa hallitsee. Juuri tällainen kokonaisuus on Sokrateen esityksen mukaan kaikkein onnellisin; ja vastaavasti tyrannin luonne, jossa tyrannimaiset halut pääsevät hallitsevaan asemaan, edustaa kaikkein suurinta onnettomuutta. Valtion kymmenennessä kirjassa Sokrates vielä jatkaa oikeamielisen ja väärämielisen vastakkainasettelua ja toteaa, että vielä kuoleman jälkeenkin oikeamielisen sielua odottaa parempi kohtalo kuin väärämielisen. Kysymyksen arviointikriteerit Kysymys on kaksiosainen. Ensimmäinen osa koskee tyrannimaista ihmistyyppiä, eli tyrannin tyypillisiä luonteenpiirteitä. Kysymys koskee siis ensisijaisesti tyrannimaista ihmistä, ei tyranniaa valtiomuotona. Hyvä vastaaja huomaa, kytköksen luonteen ja valtiomuodon välillä, mutta osaa keskittyä vastauksessaan juuri tyrannimaisen luonteen käsittelyyn ja käsitellä tyrannimaista valtiota ja sen syntyhistoriaa vain sellaisessa laajuudessa kuin on vastauksen kokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukaista. Kysymyksen toinen puoli pyytää vastaajaa pohtimaan, mihin filosofiseen ongelmaan tyrannimaisen ihmistyypin kuvauksen on määrä tarjota ratkaisu. Arviointikriteerien edellisessä osassa esitettiin Sokrateen argumentit siitä, kuinka tyrannimaisen tyypin kuvauksen tarkoitus on todistaa Valtion ensimmäisessä (ja osin toisessa) kirjassa esitetty Thrasymakhoksen kanta vääräksi: toisin sanoen, Sokrates haluaa osoittaa, että väärämielinen ihminen ei ole onnellinen (kuten Thrasymakhos oli väittänyt). Tyranni on äärimmäisen väärämielisen ihmisen malliesimerkki ja täten oikeamielisen filosofihallitsijan täydellinen vastakohta. Filosofinen ongelma, johon tyrannin kuvaus vastaa, liittyy siis onnellisuuden ja oikeudenmukaisuuden väliseen suhteeseen. Hyvä vastaaja on tunnistanut oikein tämän filosofisen ongelman ja osaa eritellä ne argumentit, joilla Sokrates Valtio-dialogissa puolustaa kantaansa tyrannin onnettomuudesta (luonteenkuvaus, nautinnot ja todellisuuden tasot, ks. yllä). Lisäksi erinomaisessa vastauksessa on osattu soveltaa ratkaisun tueksi oivaltavalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla muita Sokrateen esittämiä oppeja, näkemyksiä tai vertauskuvia (esimerkiksi sielun komijako tai vertaus ihmisen sisällä asuviin yhteenkytkettyihin ihmiseen, leijonaan ja hirviöön, minkä tarkoituksena on osoittaa 10
tyrannimaisuuden olevan haitallista myös ihmiselle itselleen). Vastauksia on arvioitu kokonaisuuksina. Huomiota on erityisesti kiinnitetty siihen, onko vastaaja ymmärtänyt kysymyksen, ymmärtääkö hän käyttämiään filosofisia käsitteitä, tarkasteleeko hän kysymyksen kannalta olennaisia ajatuksia ja oppeja Valtio-teoksessa sekä siihen, kuinka kattavasti, tarkasti ja virheettömästi hän tarkastelee aihetta. Hyvä vastaaja osaa yhdistää Valtio-teoksen eri osissa esitettyjä ajatuksia, kuten Thrasymakhoksen näkemyksen, onnellisuuden ja oikeudenmukaisuuden keskinäisen kytköksen problematiikan, sielun kolmijako-opin ja valtiomuotojen sekä niitä vastaavien luonnetyyppien kuvauksen. Hyvä vastaaja osoittaa siis hallitsevansa Valtio-teoksen kokonaisuutena, ei vain sen yksittäistä osaa. Olennaista on siis ollut vastaajan kyky esittää kysymyksen kannalta olennaiset argumentit, turhia sivupolkuja ja jaaritteluja sekä pelkkiä mainintoja välttäen. Pelkästä sinänsä paikkansapitävien ajatusten mainitseminen ilman argumentatiivista rakennetta, joka osoittaa asioiden keskinäiset yhteydet, on parhaimmillaankin tuonut vastaajalle vain minimaalisen määrän pisteitä. Lisäksi arvostelussa on painotettu vastauksen selkeyttä, yhtenäisyyttä ja johdonmukaisuutta. Virheellisten väitteiden sekä lukuisten kysymyksen kannalta epäolennaisten ajatusten esittäminen vaikutti pistemäärään alentavasti. Jokaisen kohdan yhteydessä sulkeissa esitetty pistemäärä merkitsee enimmäispistemäärää. Pisteytys: A. Tyrannin luonne (4 p.) Pistemäärä on määräytynyt vastauksen tarkkuuden, täsmällisyyden, virheettömyyden ja kattavuuden perusteella. Ansioksi on katsottu, jos vastaaja on osannut perustella vastauksessaan esittämänsä ajatukset Platonin esittämien filosofisten oppien perusteella. Tässä kohtaa pisteitä on voinut saada seuraavista asioista: - Vastaaja on tunnistanut, mitä tyrannilla /tyrannimaisella luonteella tarkoitetaan. Vastaaja osaa eritellä tyrannimaisen luonteen tyypilliset luonteenpiirteet (halut, pelot, nautinnot jne.) sekä näkee niiden perustelun Platonin erotteluissa sielun kolmen osan välillä sekä tarpeellisten ja tarpeettomien halujen välillä. Tyrannin sielussa osien välinen arvojärjestys on kääntynyt ylösalaisin ja häntä hallitsevat haluista kaikkein turhimmat ja alhaisimmat. - Vastaaja on tunnistanut ajatuksen tyrannin sielun sisäisestä orjuudesta ja osaa esittää ajatuksen siitä, kuinka täydellinen vapaus muuttuukin kaikkein kahlitsevimmaksi orjuudeksi, kun tyrannista tulee omien halujensa kätyri. - Vastauksessa kuvaillaan tyrannin elämään sisältyvää hankaluutta, epävarmuutta ja onnettomuutta. - Vastauksessa kuvaillaan sitä, kuinka tyranni pääsee kansansuosioon ja kuinka hän toimii saatuaan poliittista valtaa. - Vastaaja osaa kertoa, missä asiayhteydessä kuvaus teoksessa ilmenee; hän osaa tarkoituksenmukaisella tavalla selvittää tyrannimaisen luonteen kehityshistorian ja polveutumisen demokraattisesta ihmistyypistä. Vastaaja osoittaa ymmärtävänsä analogian sielun ja valtion välillä. 11
B. Mihin filosofiseen kysymykseen kuvaus tyrannista vastaa? (4 p.) Pistemäärä on määräytynyt sen mukaan, kuinka hyvin vastaaja on tunnistanut ongelman sekä osannut toistaa Platonin argumentit ja niiden perustelut sekä näitä argumentteja tukevat keskeisimmät filosofiset opit (sielun kolmijatko, ideaoppi). Erityisesti on kiinnitetty huomiota siihen, hallitseeko vastaaja Valtio-teoksen kokonaisuutena ja löytääkö hän olennaiset yhteydet teoksen eri osien välillä. Lisäksi tässä kohdassa on painottunut vastaajan oma argumentaatio ja pohdinta. Hyvä vastaaja ei ole ainoastaan luetellut tyrannimaisen luonteen heikkoja ominaisuuksia / tyypillisiä nautintoja tms., vaan osoittanut, kuinka nämä kuvaukset perustelevat näkemystä, että väärämielinen ihminen ei voi olla aidosti onnellinen. Tästä kohdasta on voinut saada joitakin pisteitä myös yhdistämällä perustellusti tyrannin kuvauksen muuhun kuin oikeudenmukaisuutta ja onnellisuutta koskevaan filosofiseen ongelmaan (esimerkiksi vastaaja on voinut perustella tyrannin hahmon osoittavan, miksi juuri filosofien tulisi hallita). Tässä tapauksessa pistemäärä on kuitenkin jäänyt minimaaliseksi, koska vastaajalta on jäänyt huomaamatta teoksessa selkeästi julkituotu kytkös onnellisuuden ja oikeudenmukaisuuden teemoihin. Tässä kohdassa pisteitä on voinut saada seuraavista asioista: - Vastaaja on tunnistanut, että kysymys onnellisuuden ja oikeudenmukaisuuden kytköksestä (toisin sanoen: voiko väärämielinen olla onnellinen; Thrasymakhoksen kannan kumoaminen; todistus oikeamielisen onnellisuudesta / ihannevaltion paremmuudesta niiden täydellisen vastakohdan kuvauksen kautta). (Tämä filosofisen ongelman tunnistamisesta ja erittelemisestä on voinut laajuuden, tarkkuuden sekä vastauksen osoittaman teoksen kokonaisuuden hallitsemisen ja oman filosofisen pohdinnan mukaan saada 0,25-1,5 pistettä). - Vastaaja on osannut esittää Sokrateen kolmiosaisen argumentaation, jolla hän pyrkii osoittamaan väärämielisen eli tyrannin onnettomaksi: o 1. Argumentti luonteen ja elämän kuvauksen perusteella (luonteen kuvauksesta sinänsä annettu pisteet kohtaan A; tässä kohdassa pisteitä on saanut kyvystä selvittää, kuinka tämä kuvaus toimii perusteluna tyrannin onnettomuudelle). Vastaaja huomaa myös Platonin ajatuksen siitä, että vielä yksityistä tyranniakin onnettomampi on tyranni, joka pääsee valtaan. o 2. Argumentti eri nautintojen perusteella o 3. Argumentti todellisuuden eri tasojen perusteella - Vastaaja osaa esittää, kuinka oppi sielun kolmijaosta sekä jaottelusta eriasteisten halujen välillä tukevat toista (mahdollisesti myös ensimmäistä) argumenttia (näistä opeista pisteitä on saanut tässä sikäli kuin tämän opin esittelystä ei annettu jo pisteitä A-kohdassa) - Vastaaja esittää tiiviisti ja selkeästi, kuinka oppi ideoista tukee kolmatta argumenttia. - Vastaaja esittää toimivan, havainnollisen ja erittelevän vastakkainasettelu tyrannin ja filosofin kuvausten (ja sielu-valtio analogian mukaisesti myös tyrannian ja aristokratian) välillä. - Vastaaja kiinnittää huomiota erilliseen kysymykseen siitä, onko väärämieliselle itselleen hyödyllistä toteuttaa väärämielisyyttään, vaikkei hän jäisikään kiinni pahoista teoistaan; vastaaja on voinut käsitellä tätä ajatusta esimerkiksi käyttämällä 12
apunaan Sokrateen vertausta, jossa ihmisen sisällä on kolme yhteen kytkettyä olentoa: ihminen, leijona ja monipäinen hirviö. Vastaaja on voinut tästä löytää myös yhteyden Valtion toisessa kirjassa Glaukonin esittämään tarinaan Gygeen sormuksesta. - Vastaaja on osannut käyttää hyväkseen muuta Sokrateen käyttämää argumentaatiota vertauskuvien kautta (kuten tyrannin vertaaminen sairauteen; vertaus mehiläispesään ja kuhnureihin) tai Sokrateen esittämää matemaattista todistusta tyrannin onnettomuudesta filosofikuninkaaseen verrattuna. - Vastaaja on voinut saada pisteitä myös käsittelemällä muita Valtio-teoksessa esitettyjä argumentteja tai oppeja, jotka vastaaja on vakuuttavasti ja perustellusti yhdistänyt tähän kysymykseen (esim. kuolemanjälkeinen onnellisuus / onnettomuus, Valtio X kirja) tai itsenäisellä, perustellulla pohdinnalla tehtävän aiheesta. C. Vastauksen rakenne, argumentaatiotaidot, aiheen käsittely ja rajaus (1 p.) Lisäksi korkeintaan yhden pisteen voi saada erityisen hyvin jäsennetystä vastauksesta, joka on rakennettu vastaamaan annettuun kysymykseen, joka etenee johdonmukaisesti ja selkeästi ja jossa on keskitytty tarkastelemaan vain aiheen kannalta olennaisia kohtia Valtio-dialogissa. PISTEET ON MERKITTY VASTAUSPAPERIN LOPPUUN MERKINNÄLLÄ: A + B + C = KOKONAISPISTEMÄÄRÄ 13
Aineistokoe 3. Esitä lyhyesti tekstissä puolustettu näkemys eettisten arvostelmien luonteesta ja pohdi kuinka sitä voisi kritisoida. (9 p.) Vastauksia arvioidessa on kiinnitetty huomiota (A) vastaajan kykyyn esittää tekstissä puolustettu näkemys mahdollisimman selkeästi ja virheettömästi sekä (B) vastaajan kykyyn arvioida näkemystä kriittisesti sekä (C) vastauksen selkeyteen, johdonmukaisuuteen ja perusteellisuuteen sekä aiheen käsittelyssä osoitettuun kykyyn löytää olennaiset ajatukset ja esittää ne perusteineen pelkän maininnan sijaan. Virheellisten väitteiden tai kysymyksen kannalta epäolennaisten ajatusten esittäminen vähentävät pistemäärää. Suluissa annettu pistemäärä ilmaisee enimmäispistemäärän kustakin kohdasta. Pisteitä on saanut seuraavien ajatusten käsittelystä: (A) Näkemys eettisten arvostelmien luonteesta (3 p.) Eettiset arvostelmat eivät ilmaise propositioita eli tosiasiaväitteitä, jotka voivat olla tosia tai epätosia. Ne ilmaisevat ainoastaan niiden esittäjien moraalista asennoitumista ja moraalisia tuntemuksia puheena olevasta asiasta. Esimerkiksi lause "rahan varastaminen on väärin" ei ole tosi tai epätosi väite, vaan vain ilmaisu jolla paheksutaan rahan varastamista. Se ei esitä väitettä varastamisen luonteesta eikä edes puhujan moraalisesta asennoitumisesta tai moraalisista tuntemuksista rahan varastamista kohtaan. Koska sillä ei ole propositionaalista sisältöä, ei ole edes mielekästä kysyä, onko se tosi vai epätosi. Koska eettiset arvostelmat ovat vain tunteenilmaisuja, etiikka tieteenä ei voi tutkia eettisten järjestelmien paikkansapitävyyttä vaan vain sitä, mitkä ovat jonkin henkilön tai ryhmän moraalitavat tai moraaliset tuntemukset. Etiikan tutkimus kuuluu psykologian ja sosiologian alaan. (B) Näkemyksen kriittinen arviointi. (5 p.) Koska mahdollisia kritiikkejä voi esittää useita erilaisia myös tekstin ulkopuolelta, tässä kohdassa ei arvioida niinkään sitä, löytyvätkö vastauksesta jotkin tietyt kriittiset näkökohdat, vaan pikemminkin arvioidaan vastaajan kykyä pohtia asiaa esittämällä joitakin mahdollisia kriittisiä huomioita perusteluineen ja arvioimaan näkemystä niiden valossa. Alla on joitakin esimerkkejä mahdollisista kriittisistä huomioista, joita näkemystä kohtaan voi esittää. Kirjoittaja itse esittää päävastaväitteen subjektivistisia teorioita vastaan olevan, että väite, jonka mukaan moraaliarvostelmien pätevyys perustuisi esittäjänsä tunteeseen, on epäuskottava. Kirjoittajan mukaan tämä kritiikki vältetään, sillä teorian mukaan väitteillä ei ole pätevyyttä (tai totuusarvoa). Voi kuitenkin sanoa, että tällainen väite on ongelmallinen sillä moraaliarvostelmia käytetään ikään kuin ne olisivat päteviä. Esimerkiksi keskustelu moraaliarvoista on täysin eriluonteista kuin keskustelu makuasioista: Meillä ei ole samanlaista tarvetta vakuuttaa toisia ihmisiä muiden tunteidemme tai makutottumuksiemme oikeellisuudesta (esim. maksalaatikko on hyvää ) kuin moraalisten arvostelmiemme oikeellisuudesta (esim. tappaminen on väärin ). Kirjoittajan näkemys moraalikysymyksistä tunneilmaisuina ei selitä tätä moraalikysymyksille kuuluvaa erikoislaatua verrattuna tavallisiin tunne- tai makukysymyksiin. Suhtaudumme eettisiin arvostelmiin niin kuin ne ilmaisisivat propositioita, jotka voivat olla tosia tai epätosia. Mikäli kirjoittajan esittämä 14
kanta olisi oikea, käsityksemme moraalisen kielenkäytön funktioista ja luonteesta olisivat radikaalisti virheelliset. Kirjoittajan pitäisi siis perustella, mikseivät moraaliset väitteet ilmaise propositioita ja selittää kuinka ne kuitenkin kielessä toimivat väitelauseiden tavoin, mutta varsinaisia perusteluja ei kuitenkaan esitetä. Tätä kriittistä huomiota voi kehitellä edelleen vertailemalla tekstissä puolustettua radikaalia subjektivistista (tai emotivistista) kantaa johonkin sellaiseen kantaan (esimerkiksi moraaliseen realismiin tai konstruktivismiin), jonka mukaan eettisillä väitteillä on totuusarvo, ja toteamalla, että tällainen kanta on paremmin perusteltu kuin tekstissä puolustettu kanta, sillä se voi selittää miksi eettisiä arvostelmia arkikielessä käytetään niin kuin niillä olisi totuusarvo. Radikaalille subjektivistille tuottaa esimerkiksi vaikeuksia selittää, kuinka totuusarvofunktionaaliset loogiset operaattorit näyttäisivät toimivan myös moraaliväitteiden kohdalla, jos niillä ei kerran ole totuusarvoa. Esimerkiksi väite jos varastaminen on väärin, niin rahan varastaminen on väärin vaikuttaisi mielekkäältä ja todelta väitteeltä vaikka emotivistin mukaan implikaation etu- ja takajäsenellä ei ole totuusarvoa. Toinen kirjoittajan mainitsema kritiikki on se Mooren esittämä väite, että teorian mukaan emme voi kiistellä arvokysymyksistä, mutta Mooren mukaan on selvää, että kiistelemme niistä. Kirjoittajan mukaan tämä vaikutelma on väärä ja todellisuudessa kiistelemme ainoastaan tosiasiakysymyksistä, jotka koskevat esimerkiksi teon motiiveja tai seurauksia. Tätä kantaa voisi kritisoida esittämällä tapauksia, joissa kiistan osapuolet ovat samaa mieltä tosiasiakysymyksistä, mutta eri mieltä nimenomaan moraalisista arvoista. (Eri asia on, onko hyviä vastaesimerkkejä helppo löytää, mutta niiden esittäminen olisi yksi mahdollinen tapa kritisoida näkemystä.) (C) Vastauksen rakenne, argumentaatiotaidot, aiheen käsittely ja rajaus. (1 p.) Lisäksi korkeintaan yhden pisteen voi saada hyvin jäsennetystä vastauksesta, joka vastaa perustellusti annettuun kysymykseen ja joka etenee johdonmukaisesti ja selkeästi keskittyen tarkastelemaan aiheen kannalta olennaisia kohtia. PISTEET ON MERKITTY VASTAUSPAPERIN LOPPUUN MERKINNÄLLÄ: A + B + C = KOKONAISPISTEMÄÄRÄ 4. (a) Mitkä kaksi subjektivismin muotoa tekstissä esitetään ja kuinka ne eroavat toisistaan? (4 p.) (b) Selitä, miksi arvokysymyksistä ei kirjoittajan mukaan voi kiistellä. (5 p.) Vastauksia arvioidessa on kiinnitetty huomiota (a)-kohdassa vastaajan kykyyn esittää tekstissä tehty erottelu kahden subjektivismin muodon välillä havainnollisesti ja virheettömästi sekä (b)-kohdassa vastaajan kykyyn perustella, miksi kirjoituksessa puolustetun subjektivismin mukaan arvokysymyksistä on mahdotonta kiistellä. Molemmissa kohdissa on kiinnitetty huomiota vastauksen selkeyteen ja johdonmukaisuuteen sekä aiheen käsittelyssä osoitettuun asian ymmärtämiseen ja kykyyn esittää olennaiset ajatukset perusteineen pelkän maininnan sijaan. Virheellisten väitteiden tai kysymyksen kannalta epäolennaisten ajatusten esittäminen vähentävät pistemäärää. 15
4. (a) Tekstissä erotellaan toisistaan puhdasoppinen subjektivismi ja radikaali subjektivismi. Kirjoittaja puolustaa jälkimmäistä. Puhdasoppisen subjektivismin mukaan eettiset arvostelmat ilmaisevat propositioita (eli väitteitä jotka ovat tosia tai epätosia) esittäjänsä moraalisista asenteista ja tunnetiloista, kun taas radikaalin subjektivismin mukaan ne ilmaisevat ainoastaan esittäjän moraalisia asenteita ja tunnetiloja. Toisin kuin radikaali subjektivismi puhdasoppinen subjektivismi ei siis kiellä etteivätkö moraaliset arvostelmat ilmaisisi propositioita. Se kieltää vain, että ne ilmaisevat jotakin ainutlaatuista ei-empiiristä laatua olevia propositioita. Esimerkiksi jos sanon, että rahan varastaminen on väärin, niin puhdasoppisen subjektivismin mukaan esitän silloin väitteen, jonka mukaan minä paheksun rahan varastamista. Tämä väite on tosi, jos ja vain jos minä paheksun rahan varastamista, ja muuten epätosi. Sen sijaan radikaalin subjektivismin mukaan minä vain ilmaisen paheksuntaa rahan varastamista kohtaan, mutta en esitä mitään väitettä. Kummankin teorian mukaan ilmaisen paheksuntaa, mutta ainoastaan puhdasoppisen subjektivismin mukaan esitän samalla väitteen paheksunnasta. Eroa voi havainnollistaa vertaamalla tilannetta esimerkiksi kahteen tapaan ilmaista väsymystä: Voin ilmaista väsymystä sanomalla olevani väsynyt, jolloin esitän väitteen, tai haukottelemalla näkyvästi, jolloin en esitä mitään väitettä. 4. (b) Arvokysymyksistä ei kirjoittajan mukaan voi kiistellä, koska kirjoittajan kannattaman radikaalin subjektivismin mukaan arvoarvostelmat eivät esitä väitteitä, joiden kanssa voisi olla eri mieltä. Esimerkiksi väitteelläni, että rahan varastaminen on väärin, ei ole mitään propositionaalista sisältöä, jonka kanssa voisi olla eri mieltä. Sen sijaan puhdasoppisen subjektivismin mukaan väitteellä on propositionaalinen sisältö, jonka mukaan paheksun rahan varastamista. Siitä voidaan siis kiistellä esittämällä väite, jolla on sen kanssa ristiriitainen sisältö, tässä tapauksessa väite, jonka mukaan minä en paheksu rahan varastamista. Kiistely edellyttää mahdollisuutta esittää väitteitä, joiden sisällöt ovat keskenään ristiriitaisia, joten kirjoittajan puolustaman näkemyksen mukaan arvokysymyksistä kiistely on mahdotonta. Kirjoittajan mukaan se, että meistä näyttäisi siltä, että arvokysymyksistä kiistellään, on selitettävissä sillä, että näissä tapauksissa olemme eri mieltä joistakin empiirisistä tosiseikoista, jotka koskevat esimerkiksi puheena olevan teon motiiveita tai seurauksia. Emme ole eri mieltä itse arvoarvostelmista. Kirjoittajan mukaan moraalikysymyksistä argumentointi on mahdollista vain mikäli jokin arvojärjestelmä on jo oletettu hyväksytyksi, ja näin usein onkin sillä keskustelukumppanimme ovat usein saaneet samanlaisen moraalisen kasvatuksen kuin mekin. Silloin voidaan esittää tosiasiaväitteitä joitten mukaan tietyt teot ovat tyyppiä, jota arvojärjestelmän arvoarvostelmat koskevat. Jos olemme samaa mieltä siitä, että varastaminen on väärin, voimme kuitenkin olla eri mieltä siitä, oliko omenoiden ottaminen naapurin pihasta väärin, sillä voimme olla eri mieltä siitä, oliko omenoiden ottaminen varastamista vai ei. Itse arvoarvostelmien puolesta (esimerkiksi sen että varastaminen on väärin) emme voi esittää argumentteja, koska niiden puolesta esitettävät perustelut olisivat itse arvoarvostelmia ja siis edellyttävät arvojärjestelmän. PISTEET ON MERKITTY VASTAUSPAPERIN LOPPUUN MERKINNÄLLÄ: a + b = KOKONAISPISTEMÄÄRÄ 16