Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Ikääntyvien ja erityisryhmien asumisen toimeenpano-ohjelma

Samankaltaiset tiedostot
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Johtosääntömuutokset alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.

Naantalin kaupungin lausunto KTO:n, Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän toimintasuunnitelmaan vuosille

Kuntarahoitus 15661/ , , ,00 2,128 kiinteä,

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Perusturvalautakunta Johtosääntömuutokset alkaen 124/ /2011

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

ikääntyvien ja erityisryhmien asumisen toimeenpano-ohjelma Joensuu

Killin Kehitysvammaisten Tuki ry/kirjelmä

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

joko kilpailu- avoin Käytössä olevien asumispalvelu. Investori. mennessä. ottovuosi tai kuka rakentaa, tilanne tarve mahdollinen päätös

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Rakentaja tai ehdotus kuka rakentaa, mahdollinen päätös. Palveluntuottaja ja muuta huomioitavaa. Rahoitustilanne. tai tarve

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Hulevesimaksun käyttöönotto

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Sosiaali- ja terveysltk LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Rakennusalueen suunnitteluvaraus Kaustarissa (ns. Tyllin pelto)

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Henkilöstöstrategian laatiminen 928/ /2013 HENKJAOS

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Vuonna 2018 yli 75-vuotiaita tullee olemaan 2413 henkilöä, kun lukumäärä vuonna 2013 oli 1965 henkilöä.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Vareliuksenkatu Loimaa Hallinnon kokoustila 3 krs

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Tontinosien myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Puheenjohtajiston työryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Teknisen lautakunnan esityslistalle on valmisteltu seuraavaa: Lyseonmäen koulu / Lisärak. tekninen työ ja kotitalous

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS

Sosiaali- ja terveystoimen talouden tasapainottamisohjelman toteutuminen

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Kokkolan Matkailu Oy:n yhtiökokouksen päätökset ja niiden jatkotoimenpiteet

Keskon (Citymarket) asiakaspysäköintialuetta koskevan vuokrasopimuksen tarkistaminen

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Transkriptio:

Kaupunginhallitus 479 20.12.2018 Kaupunginhallitus 138 01.04.2019 Ikääntyvien ja erityisryhmien asumisen toimeenpano-ohjelma 2019-2021 3678/10.04.00/2018 KH 20.12.2018 479 Kaupunginhallitus on vuodesta 2013 alkaen käsitellyt ja hyväksynyt vuosittain talous ar vion laadinnan yhteydessä erityisasumisen toimeenpano-ohjelman, jos sa on tehty erityisasumiseen liittyvät Joensuun kaupungin lähivuosien linjaukset. Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma oli myös Joensuun kaupungin osuutta valtio va rain mi nis te riön asettamassa kuntakokeilussa 2013-2016. Ohjelman ta voittee na on olla kokoava työväline, millä ohjataan erityisasumisen toteutusta kunnas sa. Sen avulla parannetaan eri tahojen vuoropuhelua, helpotetaan ra ken nushank kei den etenemistä sekä päätösten tekoa niistä. Samalla pyritään ai kai sempaa paremmin hallitsemaan asuntomarkkinoita. Linjauksissa on todettu, että maapolitiikan ja maankäytön suunnittelun- kan nalta eri tys ryh mien asumistarpeet on tunnistettava hyvissä ajoin. Maankäytön toteut ta mis oh jel ma ( MATO- ohjelma) on työkalu, jolla tarpeet ennakoidaan riit tävän ajois sa. Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma päivitettiin edellisen kerran kau pun ginhal li tuk ses sa 13.11.2017 456. Tavoitteena oli Siun soten aloittaessa toi min tan sa saa da tämän mallin mukainen ohjelma myös muiden kuntien ja uuden kun ta yhty män yhteiseksi työkaluksi. Tämän ohjelman päivityksessä on tehty yh teis työ tä ja kuultu Siun soten asiantuntijoita tulevaisuuden tarpeista, mutta lin jauk set on kir jat tu erityisesti Joensuun kaupungin näkökulmasta ja resursseista läh tien. Ohjelman nimi on Ikääntyvien ja erityisryhmien asumisen toi meen pa no-oh jel ma Joen suu 2019-2021. On edelleen epävarmaa, miten perustettu Maakuntien Tilakeskus Oy tulee vaikut ta maan asuinkiinteistöjen omistukseen/vuokraustoimintaan v. 2021 jäl keen. Kuu lu vat ko myös ns. erityisasunnot osin tai kokonaan perustetun yhtiön toi mialaan vai ei ja jos kuuluvat niin miltä osin. Maakuntauudistus voi jatkossa vai kuttaa tämän oh jel man linjauksiin ja siksi vuoden 2021 jälkeisiltä linjauksilta on monis sa kohdin jou dut tu pidättäytymään. Suurimmat haasteet tulevina vuosina ovat ikään ty vien asumisessa. Val ta kun nalli nen suunta kotona asumisen edistämisestä ja ko ti hoi don kehittämisestä on ensi si jai nen. Tavoite on, että 92 % ikäihmisistä (75+ vuotiaista) asuu omassa kodissaan, nyt omas sa kodissa asuu 90 %. Kotona asumisen tukimuotoja Siun sotessa ovat ko tihoi to, perhehoito, ryhmäasuminen, palveluasuminen sekä uudet yhteisölliset asu mis rat kai sut.

Kun ikääntyvien määrä kasvaa vuosittain n. 350 henkilöllä, tulee jat ku vas ti ke hittää kotona asumisen tukemista koskevia toimenpiteitä. Nyt tehostetussa palveluasumisessa on 10 % (675) joensuulaisista ikäihmisistä. Siun so ten omissa yksiköissä asuu 356 asukasta ja yksityisissä palvelukodeissa osto pal ve lu jen ja palvelusetelin turvin hieman vajaa 400 asukasta, näistä noin 150 asiakasta käyt tää palveluseteliä. Vuoden 2019 tavoitteena on järjestää te hos tettua pal ve lu asu mis ta 8 %:lle (560) 75-vuotta täyttäneistä. Joensuun kau pun gin tavoite on pitää kun ta yh ty män oman tehostetun palveluasumisen ja os to pal velu jen suhde lä hi vuo si na suunnilleen 50%/50% tasolla. Lai tos hoi to na jär jes te tään vain hoitoa ja kuntoutusta, ei asumista. Siilaisen sairaala avattiin uudistuneena kun tou tu mis kes kuk se na tammikuussa 2018 ja se palvelee koko maakuntaa. Ikäihmisten uusien asumispalvelujen kilpailutus tehtiin v. 2017 koko Siun soten alu eel la. Yksityisten palveluntuottajien kanssa toimitaan asumisen pal ve lusetelin, pui te so pi muk sen ja asiakaskohtaisen asumisen prosessin perusteella. Joensuun kaupunki katsoo, että palvelusetelin käyttöä tulee edistää ja tuoda sete li vaih to eh to aktiivisesti esille asumispalveluja järjestettäessä. Ohjelmassa käsitellään ikääntyvien asumisen lisäksi kehitysvammaisten, vai keavam mais ten, mielenterveyskuntoutujien, sosiaalisten syiden vuoksi tukea tar vitse vien sekä erityistä tukea tarvitsevien nuorten asumisen tilannetta, ke hi tyssuun taa ja toimenpiteitä. Kehitysvammaisten asumispalvelujen osalta Siun soten henkilöstön tekemää tar ve ar vio ta tulee tarkentaa ja sen pohjalta arvioida eri asumismuotojen li sä tar ve ja suunnitelmat, miten ja missä aikataulussa tarpeita on seuraavan kym me nen vuoden aikana järkevää ratkaista. Vaihtoehtoja kehitysvammaisten asu mi seen tulee löytää palvelukoteja kevyemmän vuokra-asumisen tai esim. per he hoi don kautta. Joensuun kaupunki katsoo, että jo nyt esitetyt tarvearviot huo mi oon ottaen uusien asuntojen lisätarve tulee ratkaista myös olemassa olevia kiin teis töjä hyödyntäen. Erityisasumisen toimeenpano-ohjelman päivitys vuosille 2019-2021 on val mis teltu neuvotellen Siun soten, kaupunkiympäristön toimialan ja Joensuun Kodit Oy:n kanssa. Kunkin erityisryhmän alussa on konkreettinen kuvaus asu mis pal ve lun kehittämisen suunnasta. Kaavoituksen ja tonttipalvelujen kanssa on varattu ohjelmaan kirjatut tontit ohjel man mukaisiin tarpeisiin. Päivitetty toimeenpano-ohjelma on liitteenä. Valmistelija: asuntotoimiston taloussihteeri, kansliapäällikkö Kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus:

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä ikääntyvien ja erityisryhmien asumisen toimeenpano-ohjelman vuo sil le 2019-2021 Noljakantie 6:n tehostetun palveluasumisen yksikön osalta ja palauttaa asian muilta osin uudelleen valmisteltavaksi siten, että vammaisneuvostolle ja vanhusneuvostolle varataan mahdollisuus esittää kannanottonsa toimeenpano-ohjelmasta. KH 01.04.2019 138 Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. Joensuun kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 20.12.2018 479 ikään tyvien ja erityisryhmien asumisen toimeenpano-ohjelman vuosille 2019-2021 Nolja kan tie 6:n tehostetun palveluasumisen yksikön osalta ja palautti asian muilta osin uudelleen valmisteltavaksi siten, että vam mais neu vostol le ja vanhusneuvostolle varataan mahdollisuus esittää kannanottonsa toimeen pa no-oh jel mas ta. Vammaisneuvosto on käsitellyt asiaa kokouksessaan 17.1.2019 4 ja antanut seu raa van erityisasumisen toimeenpano-ohjelmaa koskevan kannanoton: - Tulevista asumiskohteista päätettäessä tulee huolehtia siitä, että erityisryhmille tarkoitettuja asuntoja tehdään riittävästi kaupungin keskustan läheisyyteen. Näin turvataan näiden ryhmien jokapäiväisessä elämässä tarvittavien palvelujen saanti. - Koska ikäihmisten ja erityisryhmien ihmisten tulisi pystyä asumaan mahdollisimman pitkään kotona, tulee kotihoitoon ja henkilökohtaiseen apuun varata riittävät resurssit. - Ikäihmisten ja erityisryhmien asuntoja rakennettaessa tulee kiinnittää erityis tä huomiota asuntojen esteettömyyteen. - Kaupungin tulisi tutkia, voidaanko ikäihmisten ja erityisryhmien kotona asumis ta (omakotitalot) tukea myös siten, että tuettaisiin kiinteistöjen aurausta tal vel la. Asuntotoimiston toimistosihteeri Markku Kurki esitteli ohjelmaa vam mais neuvos ton kokouksessa. Vanhusneuvosto on käsitellyt asiaa kokouksessaan 22.1.2019 4 todennut, että eri tyis ryh mien asumisen toimeenpano-ohjelma aiheutti runsaasti keskustelua ja mie len kiin toa vanhusneuvoston kokouksessa. Toimeenpano-ohjelmaa päi vi tetään tarpeen mukaan ja seurantaa vanhusneuvoston osalta tullaan jatkamaan. Kansliapäällikkö Jari Horttanainen esitteli asiaa vanhusneuvoston kokouksessa ja läsnä oli myös asuntotoimiston toimistosihteeri Markku Kurki. Annetut lausunnot eivät anna aihetta tehdä muutoksia liitteellä olevaan eri tyisryh mien asumisen toimeenpano-ohjelmaan. Olennaiset muutokset erityisryhmien asumisen ohjelmassa 2019 2021 verrat tu na edelliseen:

Ikääntyvien asumisen tilanne - Ikääntyvien määrän kasvu vuodessa n. 350 aikaisemmin n. 300. - Tehostetussa palveluasumisessa 675 aik. 674 asukasta. Siun Soten omissa yk si köis sä asui 356 asukasta, aikaisemmin 306. Yksityisissä palvelukodeissa os to pal ve luin ja palvelusetelin turvin vajaa 400 asukasta, aikaisemmin 368. Kehitysvammaisten asuminen - Asumispalvelujen piirissä 272 henkilöä, aikaisemmin 307. Heistä tuetussa asu mi ses sa 88, aikaisemmin 72 henkilöä. Palveluasumisessa/tehostetussa pal ve lu asu mi ses sa 184 henkilöä, aikaisemmin 235. Kehitysvammaisten asumis pal ve luis ta 58% omaa toimintaa 42% ostoja. Aikaisemmin suhde 51% omaa 49% ostopalvelua. Mielenterveyskuntoutujat - Asumisen ostopalvelupaikat 184, aikaisemmin 150. Näistä tuettua asumista 59, aikaisemmin 43. Palveluasumista 60, aikaisemmin 52. Tehostettua pal velu asu mis ta 65, aikaisemmin 55. - Keveimmässä, eli tuetussa asumisessa Siun Soten oman toiminnan osuus 8%, aikaisemmin 10%. Maakuntien tilakeskuksen tiedote yhtiön toimintojen hallitusta alasajosta ja val mius ti laan siirtymisestä Tiedotteen mukaan maakuntien tilakeskuksen toimintaa ohjaava val tio va rain minis te riö katsoo, ettei maakunta- ja sote uudistuksen osana perustetulla yh tiöl lä ole riittäviä toimintaedellytyksiä ennen kuin maan seuraavan hallituksen lin jaukset sote-uudistuksesta ovat selvillä. Yhtiön toiminnan luoma lisäarvo sote kiinteis töil le on kuitenkin laajasti tunnustettu. Maakuntien tilakeskuksella on yhä käynnissä useita tietokyselyitä, joilla on tarken net tu tilatietoja sairaanhoito- ja erityishuoltopiireistä sekä kunnista. Par haillaan arvioidaan, ovatko tietokyselyt joiltakin osin mahdollista saattaa loppuun vä li do ku men toin tia varten. Maakuntien tilakeskus keskeyttää valmistelun, mutta arvioi ja dokumentoi kaik ki sen elinkaaren aikana syntyneet aineistot. Kerätyt kiinteistötiedot va ras toi daan ja keskeisten kiinteistötietojärjestelmien ylläpidosta huolehditaan jat ko käyt töä varten. Joensuun kaupungin ja Siun soten on siten perusteltua jatkaa erityisryhmien asumi seen liittyvien ratkaisujen suunnittelua nyt käytössä olevan suun nit te lu mal lin mukaisesti. Seuraava erityisryhmien asumisen toimeenpano-ohjelman päi vi tys laaditaan loppuvuodesta 2019. Valmistelija: hallintopalvelut Kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä ikääntyvien ja erityisryhmien asumisen toimeenpano-ohjelman vuo sil le 2019-2021. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.