12.- 13.3.2019 Tuija Surakka Psykiatrinen erikoissairaanhoitaja Nuorten päihde ja mielenterveystyö Perusopetuspalvelut / Oppilas ja opiskelijahuolto Jyväskylän kaupunki 20.3.2019
Pelaaminen ja some Monista muodoistaan huolimatta pelaaminen ja leikkiminen on ihmisille tuttua toimintaa, ja tämän päivän digitaalinen pelaaminen on osa pitkää jatkumoa. Useimmat pelaajat kertovat pelaamisen tärkeimmäksi syyksi: - hauskanpidon - pelaamisen sosiaalisuuden - rentoutumisen - arjesta irrottautumisen Pelien on esimerkiksi tutkittu kehittävän niin silmän ja käden koordinaatiota kuin kielitaitoakin, ja monin pelattavien nettiroolipelien sosiaalistavasta vaikutuksesta on vahvaa näyttöä. Erilaiset ruudut voivat tuoda mukanaan myös arkeen haasteita, on tärkeää miettiä miten löytää pelaamisen ja nettiajan tasapainon nuoren arkeen.
HAITTOJA Lapsilla silmän kehitys on vielä kesken. Lapsen silmämunan kasvuun vaikuttavat geneettiset tekijät sekä ympäristötekijät, esim. runsas tietokoneiden käyttö -> likinäköisyyden haasteet Pelaamisen tuottama hyvänolon tunne vaikuttaa aivojen mielihyväkeskuksen dopamiinin tuotantoon ja koukuttaa samalla tavalla kuin huumeet. Ihmisen aivot kehittyvät yli 20 ikävuoteen saakka ja mikä tuo lisähaasteen nuorten ruutuasiaan. Keskeistä on pohtia liiallisen ruutuajan taustalla vaikuttavia syitä sekä niitä tekijöitä, jotka tekevät ruutuajan hallinnasta vaikeaa. Ruutu maailma voi tarjota paikan paeta huolia tai yksinäisyyttä.
KOULUTERVEYSKYSELY 2017 Laukaan peruskoulun ja lukio - THL kerää tietoa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnista ja palveluista väestökyselyillä ja tilastotiedonkeruilla. - Tietoja on kerätty peruskoulun yläluokkalaisilta sekä toisen asteen oppilaitoksen oppilailta vuodesta 1996 ja 2017 vuonna ensimmäistä kertaa 4-5 luokkakalaisilta - Kysely toteutetaan joka toinen vuosi, parittomina vuosina koko maassa. - Oppilaat vastaavat kyselyyn koulupäivän aikana opettajan valvonnassa. Kysely on vapaaehtoinen ja nimetön.
TEEMAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ 4. ja 5.luokkalaiset Tyytyväinen elämäänsä 91,2 % Kokee olevansa tärkeä osa Nettiyhteisöä 35,4% Kouluyhteisöä 56,9% Perhettä 92% Vähintään tunnin päivässä liikkuvat 50,7 % Yrittänyt usein viettää vähemmän aikaa netissä, mutta ei ole onnistunut, 31,9% Tuntenut olonsa usein hermostuneeksi, kun ei ole päässyt nettiin 10,3 % Huomannut usein olevansa netissä vaikka ei ole huvittanut 19 %
TEEMAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ 8. ja 9.luokkalaiset Tyytyväinen elämäänsä 76,2 % Kokee olevansa tärkeä osa Nettiyhteisöä 57,8% Kouluyhteisöä 59, 6% Perhettä 92% Vähintään tunnin päivässä liikkuvat 22,5 % Kokenut seksuaalista häirintää puhelimessa tai internetissä vuoden aikana 10,7% Yrittänyt usein viettää vähemmän aikaa netissä, mutta ei ole onnistunut, 24% Tuntenut olonsa usein hermostuneeksi, kun ei ole päässyt nettiin 16,3 % Huomannut usein olevansa netissä vaikka ei ole huvittanut 28,2 %
VASTUUT JA LAIT EU- tietosuoja-asetus 25.5.2018 - ikärajamuutokset ja vanhemman vastuu Elokuvien ja television ikäraja- ja sisältömerkinnät -Ikärajat ovat sitovia, eli kuvaohjelmaa ei saa esittää, vuokrata tai myydä ikärajaa nuoremmalle. -Sisältösymboli kertoo minkä haitallisen sisällön vuoksi ikäraja on asetettu. Pelien PEGI-luokituksen - Ikäraja ei siis kerro pelin vaikeustasosta, vaan sisällön soveltuvuudesta. Suomen rikoslaki - 15-vuotiaana lapsi on rikosoikeudellinen vastuussa - Tärkeää on myös muistaa, että vahingonkorvausvelvollisuudella ei ole alaikärajaa. - Jos alle 15-vuotias on rikoksen asianomistajana, asia on silloin virallisen syytteen alainen
Elokuvien ja televisio-ohjelmien Videopelien PEGI ikärajat ja sisältömerkinnät
TEKNISET SUOJAT VANHEMPIEN VALVONTAVÄLINEET ERI PELIKONSOLEIHIN, KÄDESSÄ PIDETTÄVIIN MOBIILILAITTEISIIN, ÄLYPUHELIMIIN SEKÄ TAULUTIETOKONEISIIN LÖYTYVÄT MERKKIKOHTAISESTI PEGI:n NETTISIVUILTA: https://pegi.info/fi/node/45 VERKKOSIVUJEN SISÄLLÖN SUODATTAMINEN ASENTAMINEN PUHELIMEEN - IPhonessa suodatus on tehty käyttöjärjestelmätasolla: Asetukset > Yleiset > Rajoitukset > Sallittu sisältö > Verkko sivustot. Rajoituksia pääsee muuttamaan tai poistamaan vain pin-koodin avulla - Androidilla -> sisäänrakennetut apuvälineet ovat vasta tulossa (Play-kauppa) AIKARAJOITTIMET NETIN KÄYTÖLLE (lapsilukot) - Ohjelmia ovat mm. K9 Web Protection, Norton Family, Norton Family ja Screen Time TIETOJEN SUOJAAMINEN NETISSÄ on nuoren kohdalla tärkeää - Esim. WhastApp:n muutama tietosuoja *Tarkista, kuka on nähnyt viestin Ryhmäkeskusteluissa on aina yksi henkilö, joka ei osallistu keskusteluun. Paina pitkään viestiä, jonka tilan haluat tarkistaa ja valitse info-symbolilla varustettu kuvake yläreunaan ilmestyvästä valikosta. Valinta näyttää, kuka on lukenut viestin oikeasti ja kuka ei. *Säilytä yksityisyytesi ryhmäkeskusteluissa Saatat kuulua ryhmäkeskusteluihin, joiden kaikkia osallisia et tunne. He voivat kuitenkin nähdä puhelinnumerosi, profiilikuvasi sekä henkilökohtaisen statuksesi WhatsAppissa. Voit muuttaa tämän asetuksista kohdasta Tili ja sitten Tietosuoja. Jos nuoren nettihistoriaa seuraa, tästä on kerrottava seurannan kohteelle jo etukäteen.
KIINNOSTUS JA VÄLITTÄMINEN Erilaisista valvonnan menetelmistä mikään muoto ei ole murtumaton. On tärkeää, että vanhempi on kiinnostunut, mitä nuori tekee ruuduilla ja osoittaa välittämistään hänelle tärkeistä netti- ja peliasioista.
HUOLIKYNNYS VIIHDERUUTUAIKA SUOSITUS ON KOULUIKÄISELLE ENINTÄÄN 2 TUNTIA PÄIVÄSSÄ (sisältää; tv, tietokone, mobiililaitteet, jne.) MIELEN JAKSAMISEN HAASTEET TAI AHDISTUNEISUUS AIHEUTTAVAT NUORELLE SELVÄÄ TOIMINNALLISTA HAITTAA TAI KÄRSIMYSTÄ
VANHEMPIEN YHTEINEN ASIA VANHEMMALLA ON OIKEUS TIETÄÄ MISSÄ NUORI LIIKKUU JA ON OIKEUS OLLA KAVERIN VANHEMPIIN YHTEYDESSÄ JA VAIHTAA YHTEYSTIEDOT HEIDÄN KANSSA OIKEUS LAITTAA NUORELLE RAJAT JA ILMAISTA MITÄ TAPAHTUU, JOS RAJAT EIVÄT TOTEUDU
JOS HUOLI HERÄÄ, NIIN MISTÄ TUKEA, APUA JA LISÄTIETOA Koulun opettajat, kouluterveydenhoitaja, koulukuraattori tai koulupsykologi Hype:n työntekijät Lasten ja nuorten päihdesairaanhoitaja Sosiaalipalveluiden työntekijät Seurakunnan työntekijät Kriisikeskus Mobile Terveyspalvelujen neuvontanumeroista, terveysasemilta Poliisilta Palvelevista / auttavista puhelimista Läheisten vertaistukiryhmistä ÄLÄ JÄÄ YKSIN HUOLEN JA EPÄILYN KANSSA
Kiitos!