Kaupunginhallitus 52 09.02.2015 Kaupunginhallitus 64 23.02.2015 Luvan antaminen johtavan farmaseutin toimen täyttämiseen 662/01.02.00/2014 Kaupunginhallitus 09.02.2015 52 Ylilääkäri Kristian Kallio 14.1.2015: Naantalin terveyskeskuksen lääkehuolto tuotetaan omana palveluna. Lääkekeskuksen henkilökunnan muodostaa yksi johtava farmaseutti. Johtavan farmaseutin tehtäviin kuuluu mm. lääkkeiden hankinta, säilytys, toimittaminen, lääkeinformaation antaminen, lääkehuollon toimintaohjeistuksien antaminen, lääkkeiden ostolaskujen asiakirjatarkistus, lääkekulutusseuranta, lääkehoidon kokonaisarvioiden tekeminen ja lääkelupakoulutusten organisoiminen. Lääkekeskus tuottaa lääkehuoltopalvelut terveyskeskuksen poliklinikoille, vuodeosastolle, hammashoitolaan, Katavakodin hoivaosastolle ja Naantalin hengityshalvaushoitotiimille. Lääkekeskuksesta toimitetaan myös ei-lääkkeellisiä kulutustavaroita ja desinfektioaineita. Edellinen toimenhaltija Kirsi Luominen oli työvapaalla syksystä 2013 alkaen ja irtisanoutui 1.10.2014. Toimeen on ollut jatkuvasti palkattuna kokoaikainen sijainen. Anoin toimelle täyttölupaa syksyllä 2014, lupaa ei myönnetty ennen kuin mahdollisen ostopalvelutuotannon kustannukset on selvitetty. Oman lääkekeskuksen ja ostopalvelun vertailua talouden ja muun toimin nan näkökulmista Talous Lääkekeskuksen tulot muodostuvat suurimmaksi osaksi kaupungin sisäisis tä tuloista, (29 000 euroa vuoden 2015 talousarviossa) sekä pieneltä osin kaupungin ulkopuolelta tulevista tuloista (500 euroa). Lääkekeskuksen menot muodostuvat henkilöstökuluista ja henkilösivukuluista (55 000 euroa), palvelujen ostoista (8 000 euroa), sekä sisäisistä menoista eli vuokrakuluista ja sisäisistä palvelujen ostoista (23 000 euroa). Sisäisiä tuloja/menoja ei voi suoraan laskea lääkekeskuksen kustannusvaikutukseen Naantalin kaupungille yksikön pienuuden takia, koska lääkekeskuksen mahdollinen lakkauttaminen ei mahdollista kaupungin palveluita tuottavien resurssien vähentämistä, vaan kustannukset jyvittyvät muille yksiköille. Lääkekeskuksen todellinen kustannus Naantalin kaupungille on täten noin 62 000 euroa vuonna 2015. Varsinais-Suomen Lääkehuollon (osa sairaanhoitopiirin omaa TYKS-Sapa liikelaitosta, joka tuottaa ja järjestää sairaanhoidollisia palveluita sekä sopi-
Perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen 2.2.2015: mustutkimuksia sairaanhoitopiirille, sen jäsenkunnille ja muille asiakkaille) johtaja Kirsti Torniainen on arvioinut Naantalin kaupungille koituvat kustannukset, mikäli Varsinais-Suomen Lääkehuolto tuottaisi Naantalin kaupun gin tar vit se mat lää ke huollon palvelut. Kustannusanalyysin pohjana on käy tetty Naan ta lin toi min talukuja sekä muiden Varsinais-Suomen Lääkehuollon ter veys kes kus asiak kai den ra port te ja. Pal velun vuosi kustannuksen Torniai nen ar vioi ole van noin 45 000 eu roa. Lääkkeiden kul jetuksista aiheutuu li säksi kau pungin si säisiä kustan nuksia 4 000-6 000 eu roa. Todellinen kus tannus vai kutus Naantalin kau pungille on näistä ku luista huolimatta noin 45 000 eu roa vuonna 2015. Muu toiminta Varsinais-Suomen Lääkehuollon tuottama palvelu on suppeampaa kuin oma tuo tan to. Naan ta lis sa johtavan farmaseutin työtehtäviin on kuulunut lääkekes kuk sen perus teh tä vien lisäksi LOVe-koulutusten organisointi, HaiP ro -raportointi, yksi köi den lääkehoitosuunnitelmien koordinointi, lää ke kulu tusseu ranta, So net-oh jel man pääkäyttäjyys, paikallisten lääkehuoltoa koske vien toiminta ohjeiden laatiminen sekä lääkehoidon tarkistukset yh teistyössä kotisairaan hoidon vastuulääkärin kanssa. Nämä työtehtävät tule vat aiheuttamaan lisä kuormi tusta muulle henkilökunnalle, mikäli lääkehuol lon palvelu päätetään toteut taa ostopalveluna. Taloudellisesti ostopalvelu on jonkin verran omaa toimintaa edullisempi vaihtoehto. Lääkekeskuksen ei kuitenkaan ole välttämätöntä olla virka-aikana aina auki, oma tuotanto on mahdollista toteuttaa 80 % työajalla toimintaa merkittävästi supistamatta. Oman palvelun kustannukseksi muodostuu 80 % työajalla 49 600 euroa. Erotus ostopalveluun on 4 600 euroa, summal la saadaan merkittävä määrä farmaseuttista erikoisosaamista, jota ostopal velu ei sisällä. Oman toiminnan ylläpitämisellä vältetään myös riski mah dollises ta kustannusten hallitsemattomasta kasvusta tulevina vuosina. Johtavan farmaseutin tehtäviä ei voi hoitaa minkään muun alan työntekijä, tämän estää lainsäädäntö. Kelpoisuusehtona johtavan farmaseutin toimeen on laillistetun farmaseutin tutkinto. Anon täyttölupaa johtavan farmaseutin toimen täyttämiseen 80 % työajalla. Ylilääkärin tekemän selvityksen perusteella palvelun hankkiminen TYKS-Sapa liikelaitokselta ei toisi niin suuria taloudellisia säästöjä, että se olisi toiminnallisesti kannattavaa. Vuonna 2014 lääkehuollon kokonaiskustannusten toteutuma oli 54 935. Vuodelle 2015 valtuuston hyväksymässä talousarviossa lääkehuoltoon on varattu 54 412. Jos johtavan farmaseutin virka täytetään osa-aikaisena, säästyy talousarviosta noin 9 000 Naantalin terveyskeskuksen lääkehuollossa työskentelee vain yksi työnteki-
jä. Tehtävää ei voi jakaa muille työntekijöille eikä hoitaa sisäisin järjestelyin. Niin kauan kuin terveyskeskuksessa toimii oma lääkekeskus, on johtavan farmaseutin toimi täytettävä. Puollan ylilääkärin esitystä johtavan farmaseutin toimen täyttämiseen 80 % työajalla. KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus antaa sosiaali- ja terveystoimelle luvan täyttää johtavan farmaseutin toimi 80 %:lla työajalla. KAUPUNGINHALLITUS: Kaupunginhallitus 23.02.2015 64 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Ylilääkäri Kristian Kallio: Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 9.2.2015 johtavan farmaseutin toi men täyttölupaa. Ehdotin toimen täyttämistä 80 % työajalla, ehdotustani puol si vat perusturvajohtaja sekä kaupunginjohtaja. Käsittelyn jälkeen kaupun gin hal li tus päätti kuitenkin palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Eri tyi ses ti toivottiin lisäselvitystä sairaanhoitopiirin tarjoaman ostopalvelun si säl lös tä sekä lisäselvitystä, mitä tehtäviä farmaseutilta jää tekemättä 80 %:n työajalla verrattuna 100 %:n työaikaan ja mitä vaikutuksia tällä asialla mah dol li ses ti on. Sairaanhoitopiirin tarjoaman palvelun kustannukset muodostuvat arviona sii tä työmäärästä, minkä Naantalin lääkehuollosta vastaaminen sai raan hoi topii rin lääkekeskuksen resurssia ja työaikaa kuluttaa. Kustannusarvion poh jana on käytetty muutaman edellisen vuoden lääkekulutusta Naantalissa ja tämän perusteella on tehty paras mahdollinen arvio tarvittavasta re surs sis ta. Kustannusanalyysissä kulujen muodostuminen on eroteltu seuraaviin ko konai suuk siin: lääketilausten toimittamistyö, tukkukauppatilaukset, vel voi teva ras toin ti, inventointi, lääkehuoltoon liittyviin tiedusteluihin vastaaminen, lää ke val mis teis sa ja niiden saatavuudessa tapahtuviin muutoksiin liittyvä tie dot ta mi nen ja kulutusraportointi, lääkevalmisteiden varastointiin liittyvät ti la- ja vuokrakustannukset, erityistilanteet, arkistointi, pe rus ta mis kus tannuk set, ohjeet ja perehdytykset. Kustannusarviossa on myös otettu huo mi oon kustannuksia, jotka eivät varsinaisen sopimuksen piiriin kuulu, mutta tu le vat silti vuosittain maksettaviksi. Tällainen kustannus on esim. la ki sää tei set vuosittaiset osastokäynnit, jotka laskutetaan erikseen. Apteekkari Tor niai sen tekemä Naantalin sosiaali- ja terveysviraston lääkehuoltoon liittyvä alus ta va kustannusanalyysi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin lää ke huol lon
palvelumaksun taustoista oheistetaan. Oheismateriaali Kustannusanalyysi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin lääkehuollon palvelumaksun taustoista Sairaanhoitopiirin palvelumaksun kustannusanalyysiin ei sisälly lääkkeiden kul jet ta mi nen Turusta Naantalin sosiaali- ja terveysviraston eri toi mi pis teisiin. Aikaisemmin toteamaani tapaan nämä kuljetuskustannukset eivät kuiten kaan nosta Naantalille vuosittain tulevaa kustannusta, koska Naantalin sisäi nen logistiikka pystyy ilman ylimääräistä resurssointia huolehtimaan täs tä kuljetustarpeesta. Kustannuksiin ei myöskään sisälly Naantalin oman far maseu tin lakisääteisten tehtävien lisäksi tekemät työtehtävät, joita ovat mm. LOVE-koulutusten organisointi ja ajankohtaisten tietojen ylläpito, HaiPro-raportointi, yksiköiden lääkehoitosuunnitelmien koordinointi, pai kal lis ten lääkehuoltoa koskevien toimintaohjeiden laatiminen sekä tär keim pä nä lääkehoidon tarkistukset yhteistyössä kotisairaanhoidon vastuulääkärin kans sa. Näiden yllämainittujen ei lakisääteisten farmaseutin työtehtävien ta lous vaiku tus ta on haastavaa arvioida. On todennäköistä, että LOVE-koulutukset, HaiP ro-raportointi ja lääkehoitosuunnitelmien koordinointi ovat jaet ta vis sa yksiköiden lähiesimiehille ja johtavalle hoitajalle siten, ettei kenellekään uusis ta työtehtävistä aiheudu liian suurta kuormitusta. Sairaanhoitopiirin tarjoamassa palvelussa Naantalin lääkekulutusta seu rataan ja siitä raportoidaan säännöllisesti. On kuitenkin oletettavaa, että oman far ma seut tim me toteuttaessa lääkekulutus- ja kustannuskehitysseurantaa pai kal li ses ti on kustannusten kasvun hallitsematon kohoaminen epä to den näköi sem pää. Merkittävin kustannussäästöpotentiaali syntyy oman farmaseuttimme ryhtyes sä aktiivisesti kartoittamaan kotisairaanhoidon piirissä olevien asiak kaiden kokonaislääkityksiä yhdessä kotisairaanhoidon vastuulääkärin kanssa. Toi min ta mal lin tärkein tavoite on ennaltaehkäistä lääkkeiden mahdollisia hai tal li sia yhteisvaikutuksia ja tätä kautta ilmenevää vanhuksen huo no vointi suut ta, huimausta ja epätoivottua kaatumistapaturmaa, mikä pahimmillaan joh taa vakaviin murtumiin, tyypillisimmillään lonkkamurtumaan. Asukaslukuun suhteutettuna Naantalissa tapahtuu keskimäärin 24 lonk kamur tu maa vuodessa, yhden lonkkamurtuman keskimääräinen hoi to kus tannus on 20 000 euroa. On täysin mahdollista, että pitkäjänteisellä far ma seu tin ja lääkärin yhteistyöllä kaatumisriskin väheneminen on huomattava. Asian varma todentaminen tilastollisesti on vaikeaa ja jopa mahdotonta. On selvää, että mikäli oma farmaseutti työskentelee 100 %:sti, on aikaa lääke hoi don kokonaisvaltaisiin tarkistuksiin enemmän. Työtehtäviä ja lää ke-
kes kuk sen aukioloaikaa tarkentamalla ovat lääkehoidon tarkistukset osittain mah dol li sia toteuttaa kuitenkin myös 80 %:n työajalla. Lääkekeskuksen resurs sin vähentäminen 20 prosentilla pienentäisi vuoden 2015 talousarvioita noin 9 000 eurolla. Anon täyttölupaa johtavan farmaseutin toimen täyttämiseen 80 %:n työ ajalla. KAUPUNGINJOHTAJA: KOKOUSKÄSITTELY: Kaupunginhallitus antaa sosiaali- ja terveystoimelle luvan täyttää johtavan farmaseutin toimi 80 %:lla työajalla. Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Marja-Terttu Paju oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan. KAUPUNGINHALLITUS: Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.