(teksti on julkaistu hieman muokattuna Sotilasaikakauslehdessä no 12/2003 s. 55-61 artikkelissa Salakirjoituksesta, tiedustelusta, johtamisesta ja ihmisistä ) TIEDUSTELUSTA, SALAKIRJOITUKSESTA, JOHTAMISESTA, IHMISISTÄ; AJATUKSIA SUOMEN TIEDUSTELUN YTIMESTÄ VUOSILTA 1941-1944 1. Artikkelista 2. Tieto ja johtaminen Salakirjoitus ja etenkin sen murtaminen on vastustajan omaavien organisaatioiden (asevoimat, yritykset) ydinosaamista. Artikkelissa pohditaan kyseisen tyyppisten organisaatioiden salakirjoitusta ja johtamista liittymistä siihen. Pohjana ja innoittajana on Suomen asevoimien suorittama lähinnä Neuvostoliiton asevoiminen sanomien salakirjoituksen murtaminen ja siitä kirjoitettu dokumenttiteos. Kirjan asioita pohdittaessa törmätään ihmisten tärkeyteen, yhdenkin, kokonaisuuden hallintaan ja synergiaan, innovaatiotaitoon, kulttuuritaitoon, sanojen merkityksiin, kansainväliseen yhteistoimintaan ja sodankäynnin avaintekijään, suhteelliseen etuun. Salakirjoituksen murtaminen on ollut ja on edelleen yksi sotilastiedustelun salaisista salaisempia taitoja. Vasta 1970- luvulla selvisi, että Liittoutuneet pystyivät murtamaan Saksan ja Japanin salakirjoitusjärjestelmät toisen maailmansodan aikana. Samalla on selvinnyt, että suomalaiset mursivat talvi- ja jatkosodassa Neuvostoliiton sanomia. Avatut sanomat vaikuttivat suomalaisten osalta monella tavalla talvi- ja jatkosodan taisteluihin. Kirja: O Manninen & T Liene (toim.): Stella Polaris, suomalaista sotilastiedustelua (Edita Prima 2002 ISBN 951-37-3645-8) kertoo Suomen yhdestä tiedustelulajista (kuuntelutiedustelu) ja yhdestä sen osasta (salakirjoituksen murtaminen) vuosina 1941-44. Tässä artikkelissa on pohdittu kyseisen toiminnan luonnetta ja sen liittymistä johtamiseen.. Johtaminen perustuu tietoon. Ensin on saatava tietoa johtamisen perustaksi, input- tietoa. Tyypillisesti sotilasympäristössä se on vihollisen osalta ajankohtaista tiedustelutietoa. Muita input- tiedon lajeja sotilaspuolella ovat tiedot omista joukoista ja tiedot ympäristöstä, esimerkiksi säästä, maastosta ja kolmansista osapuolista. Toiseksi kyseinen input- tieto on pystyttävä tulkitsemaan viitekehyksessään, eli mitä se merkitsee tarkasteltavalle kokonaisuudelle, omalle organisaatiolle. Tyypillisesti tämä on sotilasympäristössä tiedustelun pitkän aikavälin ymmärrystä vastustajan järjestelmän kokonaisuudesta. Kolmanneksi on tiedettävä mitä tehdä edellisen perusteella (output- tieto) ja tiedon osalta viimeiseksi on tiedettävä miten tarvittava asia tehdään. Tämän lisäksi tarvitaan kyky (osaaminen, raaka-aineet, välineet) tehdä tarvittava asia, kestävyys tehdä tarvittava asia, tahto tehdä tarvittava asia ja uskallus tehdä tarvittava asia. Minkä tahansa edellä mainitun osan puutumisen estää tekemisen.
Tiedustelu on siis tekemisen ensimmäisiä edellytyksiä, sen perusteita. Tiedustelu on kuitenkin edellisen mukaan vain osa vaikuttamisesta. Esimerkiksi edellä olevasta sopii vaikka seuraava valmiusalan case- tapaus: Rauhan ajan tiedustelu seuraa tiettyjä vastustajan avainindikaattoreita, esimerkiksi tiettyjen varuskuntien valmiutta. Saadaan tieto, että varuskunnan x valmiutta on nostettu toimenpiteillä y. Tämä on input tietoa, joka ohjaa järjestelmän, tässä tapauksessa oman valmiuden kehittymistä. Järjestelmätietoa on tieto siitä, että edellä mainittu valmiuden kehitys on yhdessä eräiden muiden signaalien kanssa erittäin harvoin yhteydessä muuhun kuin siirtymiseen sodan ajan suunnitelmien toteutukseen. Valmiuden kohotus on tuskin edes harhautusta. Output- tietoa on se, että edellä mainitun poikkeuksellisen tilanteen toteutuessa, omaa valmiutta on kohotettava. Know-how- tietoa on se, että tietää miten omaa valmiutta kohotetaan, esimerkiksi tietyillä koodatuilla sanomilla alajohtoportaille. Tarvitaan kyseinen koodikirja ja viestijärjestelmä. Tämän jälkeen on oltava tahto tehdä oman valmiuden kohotus, uskallus tehdä se ja lopuksi kestävyys tehdä se. Jälkimmäisin voisi liittyä esimerkiksi sellaiseen tilanteeseen, että vihollinen on muutaman viikon tarkoituksellisesti koetellut valmiuttamme niin, että avainhenkilöstö on joutunut uupumuksen partaalle. Kyseinen avainhenkilö ei enää tunnistanut tilannetta vaan nukahti päivystyspisteensä ääreen ja hävitti kyseisen avainsanoman mappi ööhön. 3. Sotilastiedustelun ja salakirjoituksen yleisperusteista Sotilastiedustelun ydintehtävä on sellaisen tiedon hankkiminen, jonka vastustaja haluaa pitää salassa. Ja vielä niiltä, jotka tekevät päätökset. Näillä kahdella ehdolla saadaan sellaista tietoa joka on tärkeää ja antaa maksimaalisen valmisteluajan itselleen. Usein joudutaan tyytymään vähempään: Sellaiseen tietoon, joka vastustajan kannalta ei ole kriittistä tai jopa sellaista, jonka vastustaja haluaa tulevan tiedustelun tietoon (harhautustarkoituksessa) sekä sellaisilta, jotka jo toteuttavat operaatioita tai niiden osia. Ideaalitapauksen tiedot on yleensä hyvin suojattuja. Ideaalitapauksessa ja kaikkein tärkeimpien tietojen osalta niitä ei siirretä elektronisesti etenkään radiolla, ehkä ei edes paperilla. Mutta käytännössä sodankäynnin osapuolet (tiedustelun onneksi) joutuvat elämään reaalimaailmassa. Siellä tärkeitä tietoja joudutaan siirtämään, nykyaikana usein jopa radioilla. Tärkeä siirrettävä tieto on suojattava. Keskeinen suojauskeino on salakirjoitus. Tällöin (ideaalitapauksessa) edes vastustajan haltuun joutunut sanoma ei aiheuta suuria ongelmia. Salakirjoitus on edellä olevista syistä jokaisen sotilasorganisaation ja myös valtioiden/muiden organisaatioiden toiminnan ydinkysymyksiä. Globaalissa tietokoneverkkopohjaisessa kaupankäynnissä salakirjoituksen verkottuneesta hallinnasta tulee toiminnan avaintekijä. Ensin toimivina tiedon salausmenetelminä omassa toiminnassa. Toiseksi murtamiskykynä vastustajan salakirjoitettuihin sanomiin ja kolmantena oman salakirjoituksen suojaamisena. Mikä näistä kolmesta on tärkein ja miksi? Katsotaan mitä kustakin seuraa: 1. Meillä on kyky salakirjoitukseen, ei vastustajan salakirjoituksen avaamiseen eikä oman suojan varmentamiseen. Mitä tästä seuraa? Osaamme salakirjoittaa, mutta emme pysty sitä verifioimaan. Emme oman, emmekä vastustajan järjestelmien kautta. Tämä on näennäistoimintaa, jolla ei ole todellista merkitystä. Katso tietoikkuna; Avainten määristä. 2. Meillä on kyky oman salakirjoituksen suojaamiseen. Mitä tästä seuraa? Voimme siis todentaa oman salakirjoituksen toimivuuden. Jos emme kuitenkaan pysty omalla suojauskapasiteetilla murtamaan vastustajien salakirjoitusta, tämä ei kerro mitään sodankäynnin oleellisimmasta asiasta, suhteellisesta edusta vastustajaan nähden. Katso tietoikkuna: Suhteellinen etu. 3. Meillä on kyky vastustajan salakirjoituksen murtamiseen. Mitä tästä seuraa? Me tiedämme, miten vastustajan käyttämä salakirjoitus on murrettavissa. Me pystymme siihen ja tiedämme, että ymmärrämme salakirjoitusta ainakin paremmin kuin kyseinen vastustaja.
Meillä on merkittävä suhteellinen etu vastustajaan nähden. Sehän käyttää sellaista salakirjoitusta, jonka me pystymme murtamaan. Käyttämällä tätä omaa murtamiskapasiteettia myös omaa salakirjoitusjärjestelmäämme vastaan, voimme arvioida sen tehokkuutta. Eli emme pysty murtamaan omaa salakirjoitusta sellaisella kapasiteetilla, jolla vihollisen salakirjoitus on murrettavissa. Tämä on suhteellisesti oleellista tietoa salakirjoitusjärjestelmästämme. Näyttäisi siis siltä, että murtamiskyky vastustajan salakirjoitettuihin sanomiin on salakirjoituksen ymmärtämisen avaintekijä, joka johtaa todelliseen suhteelliseen etuun. Ensin jos sellaista on olemassa, vastustajan salakirjoitusta pystytään murtamaan. Toiseksi jos murtamiskykyä on, sitä voidaan kohdistaa myös omaan salakirjoituksen käyttöä vastaan. Tällöin sen tehokkuus tulee suhteellisesti mitattua. Molemmista edellisistä saadaan havaintoja siitä, mitkä seikat helpottavat avaamista. Näiden havaintojen perusteella voidaan taas suunnitella vaikeasti murrettavia salakirjoitusjärjestelmiä. Koestaessaan omaa salausta murtajat oppivat myös salakirjoittajan ajattelua ja asioita, jotka vaikuttavat käytännön salakirjoitusjärjestelmän käyttöön. Nämä tiedot taas auttavat vastustajan salakirjoitusjärjestelmän avaamisessa. Jos murtamiskykyä ei käytetä edellä olevalla tavalla oman salakirjoituksen testaamiseksi ja suojaamiseksi, saattaa syntyä seuraava tilanne: Pystymme murtamaan vastustajan sanomat, mutta vastustaja tekee saman meidän sanomille. Tällä tavalla ei synny ratkaisevaa suhteellista eroa. Jos esimerkiksi 25 prosenttia pienemmällä murtamiskapasiteetilla pystymme 75 prosentin murtamiskapasiteetin lisäksi suojaamaan salakirjoitusviestimme vaikka 75 prosenttisesti, on tilanne meidän kannalta paljon parempi kuin 100 prosenttia avattuja vihollisen sanomia ja 100 prosenttisesti (tai hieman vähemmän) avoin oma viestintä. Vaihtoehdot tässä esimerkinomaisessa tilanteessa ovat siis: a) 100 % avattuja vihollisen sanomia, 0 % suojattuja omia sanomia b) 75 % avattuja vihollisen sanomia, 75 % suojattuja omia sanomia Oleellista on hyökkäyksen ja puolustuksen välinen aito kaksintaistelu ja toisiltaan oppiminen. Kyse on sodankäynnin perusdynamiikasta, joka elementit ovat oma toiminta, vastustajan toiminta ja yhteinen ympäristö. Ei hyödytä optimoida omaa toimintaa teknisesti nopeammaksi ja tehokkaammaksi, jos ei ole yhtään ottanut huomioon vastustajan vaikutusta kyseiseen toimintaan. Salakirjoituksen murtaminen on monimutkaista työtä, kokonaisuuden hallintaa, joka riippuu ainakin seuraavista tekijöistä: - salakirjoituksen teorian syvällisestä ymmärtämisestä - matematiikasta - kielitieteistä - vastustajan organisaatio- ja kulttuurituntemuksesta - avaimistojen jakelusta, hallinnasta ja käytöstä - salakirjoitushenkilöstön ammattitaidosta (virheistä, motivaatiosta, menetelmien ja laitteiden ohjeiden mukaisesta käytöstä) - radiotiedustelusta: viestiyhteyksien (taajuuksien) löytämisestä, viestien sieppauksesta, suuntimisesta ja lajittelusta - tekniikasta (monessa kohtaa) - organisaatiotaidosta - yhteistyöstä (oma puoli ja maan ulkopuolinen yhteistyö) ja yhteistyökumppanien ammattitaidosta - saavutetusta tasosta (joka on vaihtomateriaalia oman organisaation ulkopuolelle) - ja ennen kaikkea: innovatiivista, kokonaisuutta hallitsevista, motivoituneista ja hyvin yksityiskohdissa sekä yleissivistyksessä koulutetuista ihmisistä Kirjasta
Kirja käsittelee hyvin suppeaa aluetta Suomen ylijohdon tiedustelusta, eli radiotiedustelua, ja siitäkin vielä pientä osaa, mutta samalla sen ydintä, eli salakirjoituksen murtamiselintä, radiotiedustelukeskuksen avausjaosta. Kirjan pääsisältö muodostuu kyseisten jaoksen sanatarkoista kuukausiraporteista jatkosodan ajalta joulukuusta 1941 elokuuhun 1944. Kirja on siis hyvin puisevaa (virkamiesten ammattikieltä), mutta toisaalta äärimmäisen mielenkiintoista (tunkeutumista vastustajan johtamisjärjestelmän ytimeen). Kirjassa käsitellään myös itse Stella Polaris- operaatiota. Kirjan aineisto on USA:n arkistoista julkiseksi tullutta materiaalia, joka Stella Polaris- operaation yhteydessä (= tiedustelumateriaalin siirto Ruotsiin syksyllä1944) alkoi levitä maailmalle: Ruotsi, USA, Englanti, Ranska, Japani ja myös Neuvostoliitto (!). Organisaatio, joka kyseistä toimintaa teki, oli Päämajan Radiopataljoona. Se käsitti seitsemän komppaniaa, LTK:n, sekä kuusi erillistä asemaa. Komppanioiden tehtävät olivat kohteiden mukaan: 1. Komppania: Maavoimat, vuodesta 1942 kuuntelijoiden koulutus 2. Komppania: Maa/merivoimat, vuodesta 1942 Radiotiedustelukeskus 3. Komppania: Maavoimat, kolme liikkuvaa joukkuetta 4. Komppania: Omien kaukopartioiden yhteydet, Er.P 4:n perustamisen jälkeen 1943 merivoimat 5. Komppania: Diplomaattikuuntelu 6. Komppania: Ilmavoimat, josta vuonna 1944 muodostettiin Ilmavoimien Radiopataljoona Varikkokomppania: Huolto LTK?? sekä kuusi erillistä asemaa seuraavasti: Asema 10: lähikuuntelu Asema 11: yhteydet ulkomaisiin radiotiedusteluyksiköihin Asema 12: desanttitoimisto Asema 13: kiinteä radiosuuntima-asema (Ylänne) Asema 14: kiinteä radiosuuntima-asema (Rovaniemi) Asema 15: yhteydet sotilasasiamiehiin. Edellä olevasta selviää, että ylijohdon tiedustelu käsitti sodan lopulla vähintään vahvennetun tiedustelurykmentin, jonka ehdoton ydin oli kuuntelutiedustelu: Alkuperäinen Päämajan Radiopataljoona, Ilmavoimien Radiopataljoona, Er P 4 (kaukopartiot), rakenteilla oleva merivoimien radiotiedustelu, sotilasasiamiehet, Pääesikunnan analyysiosastot?? ja ilmavoimien kuvaustiedustelukoneet. Oleellista tiedustelun tehokkuudelle oli synerginen kokonaisuus. Er P 4:n kaukopartioita johdettiin oman radiotiedustelun avulla. Vuoden 1944 kesän ratkaisevia kuvaustiedusteluja ilmasta johdeltiin radiotiedustelun ja radioharhautuksen avulla, hankittiin kuvaustiedustelukoneille viimeiset tarvittavat minuutit kuvauksiin kohteilla. Taistelusta Atlantilla on vastaava esimerkki, joka antaa tarkan numeroarvon synergisen tiedustelujärjestelmän tehosta. Liittoutuneet etsivät Saksan sukellusveneitä Atlantilta kahdella menetelmällä. Ensin HF- suuntimoilla, jotka antoivat paikan muutaman tuhannen neliökilometrin tarkkuudella ja toiseksi tutkalla varustetuilla lentokoneilla. Vuonna 1943 nämä kaksi tiedustelua ymmärrettiin yhdistää, eli tutkalla ja syvyyspommeilla varustettuja tarkan, mutta lyhyen kantaman tiedustelujärjestelmän omaavia asejärjestelmiä, lentokoneita, ryhdyttiin johtamaan HF- suuntimoiden antamien tietojen perusteella. Upotukset nelinkertaistuivat, tapahtui ratkaiseva käänne taistelussa Atlantissa. Yhdessä muiden tekijöiden kanssa tiedustelun synerginen, kokonaisvaltainen käyttö ratkaisi taistelun Atlantista. Yleinen johtopäätös edellisestä on, että sodan voittaminen kaipaa yhtä ihmistä, vastoin yleistä hokemaa. Sodan voittaminen kaipaa luovaa, innovatiivista, kokonaisuuksia
ymmärtävää ihmistä. Tämän jälkeen tarvitaan vielä välineitä, resursseja ym. toteuttaa idea käytäntöön. Vertaa tekemisen edellytykset kirjoituksen alussa. Suomalaisten kannalta edellisessä on oleellista, että synergisen järjestelmän keskeinen ominaisuus on se, että 1 + 1 = vähintään 3. Vähillä resursseilla tämän tyyppisten ratkaisujen löytäminen on pienen kansakunnan olemassaolon edellytys. Tarvitaan siis luovia, innovatiivisia, kokonaisuutta ymmärtäviä ihmisiä. Näitä on ensin saatava ja näistä on toiseksi pystyttävä pitämään kiinni. Tähän tulee olla selkeä strategia, miten edellä oleva toteutetaan. Muutamia yksityiskohtia kirjasta Murtamisen kohteena olivat Neuvostoliiton maavoimat, käytännössä divisioonaa suuremmat yhtymät, merivoimat, ilmavoimat, ilmatorjunta, selustan turvallisuudesta vastaavat NKVD:n joukot, rautatiejoukot, Aeroflot, sääpalvelu, diplomaattiliikenne ja partisaanit. Suluissa oleva teksti (s. xyz) viittaa kirjan sivuihin. Ylivoimaisesti tärkein avattu koodi kesän 1944 taisteluissa oli Neuvostoliiton panssarijoukkojen käyttämä koodi. Sen avaaminen perustui vaihtosopimukseen, eli sama koodi oli ollut käytössä Neuvostoliiton panssarijoukoilla vuoden 1944 alussa Pihkovan ja Narvan alueella. Kyseisellä koodilla salatut sanomat saatiin sanomien vaihtosopimuksen mukaisesti saksalaisilta. Tällöin koodia ei vielä oltu avattu. Se aukeni muutama päivä suurhyökkäyksen alun jälkeen. (s. 272) Kirjassa tulee hyvin esille salakirjoitusjärjestelmien tehokkuuden riippuvuus monista asioista. Kyse ei todellakaan ole menetelmien teoreettisesta murtamattomuudesta tai vielä vähemmin avainmahdollisuuksien suuruudesta. (Katso Tietoikkuna: Avainmahdollisuuksista.). Kyse on jälleen kokonaisuuden hallinnasta. Salakirjoituksen murtaminen oli jo toisen maailmansodan aikana kansainvälistä yhteistoimintaa. Pääosa siitä oli sanomien vaihtoa avaamisen raaka-aineeksi. Avaaminen on merkittävästi riippuvainen samalla avaimistolla saatujen sanomien määrästä. Vaihtotoiminta oli tässä mielessä aivan keskeistä. (s. 162, 168) Vaihto oli saksalaisten kannalta myös edullista. Ei niinkään sanomien määrinä kuin ratkaistuina koodeina ja etenkin sanomina. Kuuluisin esimerkki lienee loppukesästä 1942 Muurmanskin saattue PQ 17, joka kärsi pahimmat tuhot kuin mikään muu saattue ennen sitä tai sen jälkeen. Pohjana oli suomalaisten avaama sanoma, josta saattueen tärkeimmät tiedot saatiin vastatoimien pohjaksi. (s. 83) Siepattujen sanomien määrä oli merkittävä. Joulukuun 1941 raportissa puhutaan noin 3000 sanomasta kuukaudessa pääkuunteluaseman (Vaalijala) osalta. (s. 23). Muualta (liikkuva kuunteluosasto (MO), Savonlinna ja armeijan asemat) saatiin lisäksi noin 700 siepattua sanomaa kuukaudessa. Kahdelta pohjoiselta saksalaiselta kuunteluasemalta saatiin saman ajankohtana noin 550 sanomaa.(s. 25) Samana aikana, yllä olevasta raaka-aineesta avattiin kohteena olevasta salausjärjestelmästä riippuen 16-72 prosenttia koko kuun osalta. Suomen radiotiedustelu avasi joulukuun 1941 aikana joka päivä keskimäärin noin 90 eritasoista salakirjoitussanomaa, joista merkittävimmät, noin puolet toimitettiin omalle sodanjohdolle (s. 38) Vuoden 1943 aikana käsiteltiin yhteensä noin 136.000 sanomaa, joista avattiin noin 41.000, eli 30 prosenttia. Tämä merkitsi runsasta sataa avattua sanomaa vuoden 1943 jokaisena päivänä. (s. 171)
Johtopäätöksiä Kaukopartioidemme menestys perustui muun muassa radiotiedustelun saavutuksiin. Suomalaiset pystyivät avaamaan NKVD:n, eli selustan turvallisuudesta vastaavan organisaation sanomia ja näin varottamaan omia kaukopartioita vastatoimista, esimerkiksi suljetuista tai toisaalta vielä avoimista järvikannaksista. Vastustajan koodikirjojen sieppaaminen sotasaaliina oli salakirjoituksen murtamisen merkkitapauksia. Sellaisia tapahtui esimerkiksi Suursaaren valtauksessa talvella 1942. Voitiin todeta, että oma avaus oli ratkaissut koodien termit lähes poikkeuksetta oikein ja merkittävä osa ratkaisemattomia termejä koodeissa johtui siitä, että koodiin oli jätetty tarkoituksella tyhjiä kohtia. Toisaalta joidenkin salakirjoitusmenetelmien osalta todettiin erityisen tärkeäksi saada siepattua yksi menetelmä, jotta menetelmän salaisuus paljastuisi. (s. 63, 79, 130, 156, 218). Tähän taas tarvittiin muun tiedustelun apua. Asioiden käsittelijöiden kasvaessa toiminta mutkistuu ja byrokratisoituu. Tärkeiksi tulevat mm. määritelmät. Tämä näkyy myös toisen maailmansodan suomalaisten harjoittamassa salakirjoituksen murtamistoiminnassa. Kun organisaatio ja yhteistoiminta kehittyi, huomattiin, että eri osapuolilla oli samoille asioille eri termejä, sama termi saattoi jopa merkitä eri organisaatiossa eri asiaa. (s. 66) Tällaisten organisaatioiden kommunikaatio ei tietenkään ole kovin tehokasta, vaan jopa vain resursseja kuluttavaa. Osapuolien ja monimutkaisuuden kasvaessa kielitaito, kulttuuritaito ja signaalien (sanojen) merkitys tulevat tärkeiksi. Vaikka kyse oli varmasti yhdestä Suomen tärkeimmästä organisaatiosta, oli silläkin murheensa. Elokuun 1944 katsauksessa todetaan, että tutkijoiden keskittäminen 2. ja 3. Komppaniasta yhteen yksikköön lähelle Savonlinnaa paransi selvästi organisaation tehokkuutta. Ongelmaksi jäi vielä Keuruulla tapahtuva NKVD:n yhteenlaskumenetelmien ratkaiseminen. Kyseistä yksikköä ei voitu siirtää muiden yhteyteen majoitustilojen puutteen takia. (s. 307) Salakirjoituksen murtaminen on (parhaimmillaan) jatkuvaa taistelua murtajan ja salakirjoittajan välillä. Venäläiset tekivät jatkuvasti muutoksia järjestelmiinsä, jotka vaativat uutta aivotyötä suomalaisilta avaajilta. (s. 82, 85, 87, 99, 115, 117, 147, 156) Näyttää kuitenkin siltä, että päätoimisesti vuosia tiedustelualalla toimivia ammattilaisia on erittäin vaikea harhauttaa tai estää saamasta oleellista tietoa. Tämä on sotilasjohtamisen perusongelmia ja poikkeaa oleellisesti perinteisestä johtamistoiminnasta siviilissä. Vastaan tulee myös lisääntyneen turvallisuuden mukaan tuoma salakirjoituksen vaikeutuminen omalle puolelle. Tästäkin on kirjassa havaintoja. Suomalaisten tehokkuutta salakirjoituksen murtamisessa kuvaa se, että vuoden 1942 katsauksessa todetaan: Mutta erittäinkin juuri analyyttisellä puolella on saatu kauniita tuloksia. On pystytty selvittämään käytännöllisesti katsoen kaikki venäläisten rintama- ja selustajoukkojen käyttämät salakirjoitusmenetelmät, varsinaisen avaustyön jäädessä riippumaan materiaalin laajuudesta. (s. 100) Salakirjoitus on ollut vastustajia omaavien organisaatioiden elintärkeitä ominaisuuksia. Tämä ei ole muuttunut miksikään, päinvastoin. Salakirjoituksen hallinta on edelleen organisaation ydinasioita. Salakirjoitukseen liittyvien asioiden pohdinta antaa oleellista perspektiiviä vastustajia omaavien järjestelmien johtamisen perusteisiin ja erityisilmiöihin. Mikä on oleellista? Oleellista on kokonaisuuden hallinta, joka sotilaallisissa viitekehyksissä on osaltaan suhteellisen edun ymmärtämistä. Oleellista ovat innovatiiviset kokonaisuuksia
hallitsevat, motivoituneet ja hyvin yksityiskohdissa ja yleissivistyksessä koulutetut ihmiset. Toisessa maailmansodassa nämä asiat olivat Suomessa kunnossa. Kirjoittaja on informaatio- ja verkostosodankäynnin freelance- tutkija, everstiluutnantti evp. Kommentit kirjoitukseen tervetulleita: sakari.ahvenainen@pp.inet.fi.
Tietoikkuna: Suhteellinen etu Sodankäynti on laajennettu kaksintaistelu. Siinä on siis ainakin kaksi oman tahdon omaavaa osapuolta. Syntyy hyökkäys ja puolustus. Hyökkäyksen kohteena on sellaiset vastustajan järjestelmät, jotka sisältävät merkittäviä mahdollisuuksia etuihin vastustajaan nähden. Kohteena ovat siis tietyt vastustajan toimet. Hyökkäys on vastatoimia kyseisiä toimia vastaan ja puolustus vastavastatoimia hyökkäystoimia vastaan. Koska hyökkäystoimet (vastatoimet) ovat vain toimia, seuraa vasta- ja vastavastatoimien loppumattomasti syvenevä ketju. Toimet, hyökkäys ja puolustus löytyvät sekä vastustajan että omalta puolelta. Nämä kuusi sodankäynnin tekijää kulminoituvat suhteelliseen etuun. Vain sillä on merkitystä sodankäynnissä, vihollisen vaikuttaessa, ei jollain absoluuttisella suorituskyvyn tasolla. Suhteellisesta edusta seuraa monia merkittäviä asioita sodankäynnin, kaksintaistelun, perusluonteeseen ja käytännön toteutukseen.
Tietoikkuna: Avainten määristä. Salakirjoitus on omanlaistaan ammattitaitoa. Yksi perustavaa luokkaa oleva esimerkki avainmäärien osittaisesta merkityksettömyydestä on sekoitettu Ceasar- menetelmä ja sen ratkaiseminen. Menetelmä tarkoittaa sellaista salakirjoitusta, jossa selväkielistä aakkosistoa vastaa täysin sekoitettu salakirjoitusaakkosisto. Esim A = f, B = s, C = k, D = l..., jossa isokirjain vastaa selväkielistä ja pienin kirjain salakirjoitettua tekstiä. Kyseisen järjestelmän avaimet voidaan valita seuraavasti: Ensimmäinen avainkirjain 26:sta (englantilainen aakkosisto), seuraava 25:stä, sitä seuraava 24:stä jne. Avainmäärä on matemaattisesti 26-kertoma, eli 26*25*24*...3*2*1 = 4.033 * 10 24. Siis noin neljä miljoonaa miljoonaa miljoonaa miljoonaa. Jos pystyttäisiin kokeilemaan miljoonassa tietokoneessa kussakin miljardi avainta sekunnissa kaikkien avainten kokeilu veisi silti noin 127 vuotta. Vaikuttaisi siltä, että kyseisen tyyppinen sekoitettu Ceasar- menetelmä olisi hyvin tehokas ja yksinkertainen salakirjoitusmetelmä. Se voidaan kuitenkin purkaa hyvin yksinkertaisella tavalla. Jokaisen kielen kirjainten esiintymistiheys on kyseiselle kielelle tunnusomainen. Jos siis salakirjoitetun sanoman kirjainten esiintymistodennäköisyydet lasketaan, saadaan vähänkin pidemmästä sanomasta teksti avattua muutamien kokeilujen jälkeen. Oppi tästä on, että tehokkaan salakirjoitusmenetelmän rakentaminen vaatii ensin salakirjoituksen perusteiden syvällistä hallintaa, mutta myös murtamisen hyvää, ellei nerokasta ymmärtämistä.