OPETUSHALLITUKSEN TOIMINTOJEN ALUEELLISTAMINEN JYVÄSKYLÄÄN



Samankaltaiset tiedostot
Varhaiskasvatuksen arvioinnin lähtökohtia ja suuntaviivoja

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja

Opetusministeriö. Pvm Nro 2973/02/2007. Viite OPM ; 78/040/2007

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen

Laadunarvioinnin kulmakivet

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla

ARVIOINTISUUNNITELMA. Arviointineuvos Aila Korpi. Työelämätoimikuntien puheenjohtajiston tapaaminen , Opetushallitus

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä

Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

Keski-Suomen yliopistotasoinen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen osaamiskeskus. Tapani Mattila

KELPO- muutosta kaivataan


Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta

Ammatillisten oppilaitosten määrää vähennetään ja kunnallistetaan

Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus: Lääketieteen peruskoulutuksen arviointi

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus

EduFutura Jyväskylä

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen Paasitorni

Opettajankoulutus Suomessa

STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS

Osaamisen kehittäminen Kainuussa

Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso

AMEO-strategia

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

POP perusopetus paremmaksi

Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia

Koulutuskuntayhtymän hallinnollinen rakenne

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

Elinvoimaa ja hyvinvointia pohjoiseen

- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan.

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 / Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala

Tiedotusvälineille Aineistoa vapaasti käytettäväksi

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma

Erityispedagogiikka päiväkodissa Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2009 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

Elinikäisen ohjauksen koordinaatio. Harri Haarikko

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto

LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen

Strategisten ohjelmien päivitys ja positiivinen rakennemuutos. Pasi Ahola /

Maakunnan tila ja tulevaisuuden näkymiä

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy ).

ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN VISIO

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

Työelämässä tarvittavan osaamisen kehittäminen ammatillisen koulutuksen haasteet ja mahdollisuudet

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ

Lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyö Yhteistyön mahdollisuuksia

Ajankohtaista opetushallinnosta

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja

YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

KOULUTUKSEN TUTKIMUSLAITOKSEN JA REHTORIN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSIKSI JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007 TOIMINTA-AJATUS

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi Matti Uusitupa, pj

Elinikäisen ohjauksen laadunhallinnan kehittäminen , VOKES tilannekatsaus

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa

Tule tule hyvä tieto!

Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin?

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Jyrki Vihriälä / EduCluster Finland Oy / Kokkola Hyvät käytännöt seminaari, laatustrategian toimeenpanon tuki

KANSALLISEN OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ JA KANSALLINEN SEURANTA

Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Tilaisuuden avaus. Mikko Hartikainen Minna Muukkonen. Taiteen perusopetuksen hyvä hallinto Hakaniemenranta 6 Helsinki, Opetushallitus

Ammattiosaamisen näytöt ammatillisen koulutuksen laadunvarmistajana

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Syyskuu 2015 Koonnut Irma Kettunen

ETÄOPETUS KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTOSSA. - TVT - strategia

Lukiouudistus Kasvatustieteen alan dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous

Hyvinvointi uhattuna!

Transkriptio:

Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi OPETUSHALLITUKSEN TOIMINTOJEN ALUEELLISTAMINEN JYVÄSKYLÄÄN Esitämme, että opetushallituksen toimintoja tulisi alueellistaa Jyväskylään siten, että ensi vaiheessa nykyisin Jyväskylässä toimivaa koulutuksen arviointisihteeristöä vahvistettaisiin koulutuksen arviointikeskukseksi ja toisessa vaiheessa alueellistettaisiin myös muita opetushallituksen toimintoja, mm. varhaiskasvatukseen liittyen. Suurena yliopisto- ja koulutuskaupunkina Jyväskylä tarjoaa erityisesti kasvatustieteellisesti koulutettua työvoimaa opetushallituksen toimialaan kuuluvien tehtävien hoitamiseen. Mittava ja laaja-alainen yliopistollinen opettajakoulutus luo perustan kestävälle ja kehittyvälle opetushallinnon asiantuntijuudelle Jyväskylässä, lisäksi koulutuksen kehittämiselle välttämätön arviointi-, tutkimus- ja tietojärjestelmäosaaminen keskittyy nykyisin vahvimmin Jyväskylään. Jyväskylässä oleva vahva koulutuksen tutkimuskeskittymä luo myös tieteellisen perustan arvioinnin kehittämiselle. Jyväskylän yliopiston yhteydessä toimiva PISA- tutkimus ja Keski-Suomessa toimiva liiketoimintaverkosto EduCluster vahvistavat opetushallituksen kansainvälistä ulottuvuutta. Jyväskylän seutu on 170 000 asukkaan dynaamisesti kasvava kaupunkiseutu. Se lukeutuu Oulun ja Tampereen kanssa Suomen nopeimmin kasvaviin seutuihin. Vuoden 2009 alussa syntynyt 130 000 asukkaan Uusi Jyväskylä on yksi Suomen vetovoimaisimmista kaupungeista ja haluttu asuinpaikka. Allekirjoittaneiden organisaatioiden edustajat haluavat tarjota parhaat mahdolliset edellytykset opetushallituksen toiminnalle Jyväskylässä sekä kaikki siirtymistä tukevat palvelut. Esitys perustuu Keski-Suomen maakuntahallituksen päätökseen esityksiksi maakunnan klustereita tukeviksi valtion alueellistamistoimiksi 24.6.2009 ( 116). Ohessa tarkemmat perustelut opetushallituksen toimintojen alueellistamisesta Jyväskylään sekä kuvaus Jyväskylästä toimintaympäristönä. Jyväskylässä 24. päivänä syyskuuta 2009 Markku Andersson kaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Anita Mikkonen maakuntajohtaja Keski-Suomen liitto 1

YKSILÖITY ESITYS KOULUTUKSEN KANSALLISEN ARVIOINNIN KESKITTÄMI- SEKSI JYVÄSKYLÄÄN OPETUSHALLITUKSEN TOIMINTOJEN ALUEELLISTAMI- SESSA Keskittämistä perustellaan seuraavasti: a) Koulutuksen kansallisen arvioinnin keskittäminen Jyväskylään ratkaisisi monet nykyiset resurssi-, riippumattomuus- ja koordinaatio-ongelmat b) Arvioinnin ja opetussuunnitelman kehittämisen yhteys voitaisiin rakentaa huomattavasti nykyistä vaikuttavammaksi ja taloudellisimmin toteutuvaksi c) Oppimistulosten arviointi voitaisiin erottaa Opetushallituksesta riippumattomaksi toiminnaksi Jyväskylässä toimivan Koulutuksen arviointineuvoston yhteydessä, jolloin se palvelisi aidosti ulkoisena ja riippumattomana arviointiprosessina opetussuunnitelmien ja koulujen toiminnan kehittämistä d) Kansallisia oppimistuloksia koskeva tieto saadaan yhdistymään muuhun arviointitietoon (mm. resurssit, johtaminen, erityisopetus, kansainväliset arvioinnit), jota tuottaa pääasiassa Koulutuksen arviointineuvosto ja Koulutuksen tutkimuslaitos. Vahva tutkimuspohjainen asiantuntemus on suomalaisen koulutuksen arvioinnin ja opetuksen kehittämisen erityisvahvuus. Koulutuksen arvioinnin kokonaisvaltainen järjestäminen Suomessa on kuitenkin toteutunut epätyydyttävästi, koska arvioinnin kansallinen vastuuttaminen, koordinaatio ja laadunvarmennus toimivat puutteellisesti. Esim. oppimistulosten kansalliset seuranta-arvioinnit, jotka on vastuutettu Opetushallitukselle, nähdään ikään kuin annettuna hallinnollisena tehtävänä, ei muuhun arviointitoimintaan integroituna. Suomalainen arviointijärjestelmä on ankkuroitu vahvasti koulujen ja opettajien itsearvioinnille. Koulujen autonomiaa ja suomalaisten opettajien vahvaa professiota tukeva ja kehittävä arviointijärjestelmä on säilytettävä lähtökohtana menestyksekkääksi osoittautuneen suomalaisen perusopetuksen tulevaisuuden turvaamiselle. Selvitysmies (nykyinen Opetushallituksen pääjohtaja) Timo Lankinen esitti raportissaan Opetushallituksen asema, rooli ja tehtävät sekä koulutustoimialan ohjaus, että koulutuksen kansallisen arvioinnin koordinaation ja laadun kehittämisen tehostamiseksi perustettaisiin uusi virasto, Koulutuksen arviointikeskus, jonka toiminta kattaisi koko koulutusjärjestelmän arvioinnin. Raportissa esitetty näkemys, että arvioinnin uskottavuuden kannalta on tärkeää, että Koulutuksen arviointikeskus ei osallistu toiminnan ohjaukseen ja kehittämiseen, merkitsee käytännössä sitä, että arviointikeskukselle jäisi ensisijaisesti koulutuksen arviointia koordinoiva rooli, ja että yhtäällä opetussuunnitelman perusteiden valmistelu ja opetuksen kehittämistyö sekä toisaalla koulutuksen arviointi tulisi erottaa eri organisaatioiden tehtäväksi. Koulutuksen arvioinnin kokonaisvaltaisessa järjestämisessä on lähdettävä siitä, että oppimistulosten arviointia ei tule erottaa muusta arviointitoiminnasta. Arvioinnin vaikuttavuuden ja tehokkuuden kannalta on myös tärkeää, että kansalliset ja kansainväliset arvioinnit toteutetaan koordinoituna kokonaisuutena. Jyväskylässä toimivien Koulutuksen tutkimuslaitoksen ja Koulutuksen arviointineuvoston arviointisihteeristön käytettävissä on asiantuntijuus, joka puoltaa koulutuksen kansallisen arvioinnin kokonaisvaltaista keskittämistä Jyväskylään aitona Koulutuksen arviointikeskuksena. 2

TAUSTA Jyväskylä tarjoaa pitkät koulutukselliset perinteet omaavana, arvostettuna yliopisto- ja koulutuskaupunkina laaja-alaista ja osaavaa työvoimaa Opetushallitukselle sen erilaisiin tarpeisiin ja keskusviraston korkeatasoisen toiminnan kehittämiseen. Jyväskylän seutu luo myös innovatiivisen ja asiantuntevan toimintaympäristön Opetushallituksen verkottuneelle yhteistyölle eri koulutus- ja kehittämisorganisaatioiden kanssa. Ajatus opetushallinnon keskusviraston toiminnan/toimintojen sijoittamisesta Jyväskylään on ollut esillä jo 1970-luvulta lähtien. JYVÄSKYLÄN TARJOAMAT KOULUTUS-, OHJAUS- JA TUTKIMUSPALVELUT Jyväskylän seudun asiantuntemus Opetushallituksen toimialaan kuuluvien tehtävien hoitamiseksi on kansallisesti ja kansainvälisesti arvioiden poikkeuksellisen hyvä. Tarvittava asiantuntijuuden uusintaminen voidaan rakentaa pääosin Keski-Suomen alueella jo olemassa olevan osaamisen ja koulutustarjonnan varaan. Jyväskylän yliopisto rakentuu 1863 käynnistyneen ensimmäisen suomenkielisen opettajaseminaarin perustalle. Maisteritutkintojen määrällä mitattuna yliopisto on maan toiseksi suurin. Jyväskylän yliopiston koulutus- ja tutkimusprofiili tukee vahvasti Opetushallituksen perustehtävien hoitamisessa edellytettyjä asiantuntijuustarpeita. Jyväskylässä toimeenpantava yliopistollinen opettajankoulutus erityisesti valtakunnan monipuolisin aineenopettajien koulutus (liikunnan ja terveystiedon opettajakoulutusta ainoastaan Jyväskylässä) läpäisee vahvasti kaikki yliopiston toimialat. Luonnontieteellisten ja humanististen alojen koulutustarjonta tukee monipuolisemmin kuin missään muussa yliopistossa kouluissa opetettavia oppiaineita. Useimmilla yliopiston ainelaitoksilla on kiinteät ja vakiintuneet yhteistyöverkot peruskoulutukseen ja toisen asteen oppilaitoksiin mm. erilaisten opetuksen kehittämishankkeiden avulla. Jyväskylän yliopistoon on sijoittunut myös maan suomalainen viittomakielen keskus, ja yliopisto tarjoaa ainoana yliopistona Suomessa viittomakielistä luokanopettajakoulutusta ja viittomakielen tulkkauspalvelua. Yliopistossa voi myös opiskella varhaiskasvatustiedettä ainoana varhaiskasvatuksen koulutusyksikkönä Suomessa. Varhaiskasvatus lukeutuu vahvuuksissa nouseviin aloihin. Kasvatustieteiden tiedekuntaan kuuluu opettajankoulutuslaitoksen ja kasvatustieteiden laitoksen lisäksi Rehtori-instituutti ja harjoittelukouluna toimiva Jyväskylän normaalikoulu. Maan ainoa Rehtori-instituutti tarjoaa oppilaitosjohtamisen koulutusta, tohtorikoulutusta ja tutkimusta kansallisesti ja kansainvälisesti. Lisäksi tiedekunnan yhteydessä on Lapset, nuoret ja kasvamisen ympäristöt -osaamiskeskittymä. Tänä vuonna on aloittanut toimintansa VOKES eli Valtakunnallinen ohjausalan osaamiskeskus: verkostomaisesti organisoitunut osaamiskeskittymä, jonka avulla hyödynnetään monipuolisesti ohjausalan paikallista, alueellista, valtakunnallista sekä kansainvälistä osaamista. Keskuksen toiminnan lähtökohtana ovat kansallisten ja kansainvälisten arviointitutkimusten tulokset, ja tavoitteena on tehostaa nuorten ja aikuisten ohjauspalveluja, parantaa ohjauspalvelujen saatavuutta ja vahvistaa ohjauspalvelujen kehittämistä tukevia järjestelmiä. Koulutuksen informaatio-ohjaukselle ja tietoperustaiselle kehittämiselle välttämätön arviointi-, tutkimus- ja tietojärjestelmäosaaminen on jo keskittynyt vahvimmin Jyväskylään. 3

Koulutustutkimuksen johtavaa tutkimuskeskittymää edustaa kaksi yliopiston erillislaitosta, jo 1968 perustettu valtakunnallinen Koulutuksen tutkimuslaitos (KTL) ja Koulutuksen arviointisihteeristö. Maan ainoana koulutuksen tutkimuslaitoksena KTL:llä on keskeinen rooli arvioinnin kehittämisessä, arvioinnin ja kehittämisen kansainvälisessä verkottumisessa ja tutkimusperustaisessa koulujen kehittämistyössä. KTL tutkii koko koulutusjärjestelmää varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen, aikuisten oppimiseen sekä koulutuksen ja työelämän suhteisiin. Tutkimuslaitos on erikoistunut laajoihin kansallisiin ja kansainvälisiin vertailututkimuksiin, joista tunnetuin on PISA. Keskeinen vahvuusalue on myös oppimistulosten, opetuskulttuurien ja koulutusjärjestelmien arviointi ja vertailu. Opetusministeriön yhteydessä toimiva Koulutuksen arviointineuvosto on koulutuksen ja oppimisen arvioinnin johtava ja riippumaton asiantuntija sekä koulutuksen laadun kehittäjä. Arviointineuvoston tavoitteina on hankkia ja analysoida tietoa valtakunnallisen koulutuspoliittisen päätöksenteon ja koulutuksen kehittämisen pohjaksi, hankkia ja analysoida tietoa koulutuksen paikallisen kehittämistyön ja päätöksenteon pohjaksi sekä tukea opiskelijoiden oppimista, opetustoimen henkilöstön työtä ja oppilaitosten kehittämistä. Koulutuksen arviointineuvoston toimintaa valmistelee ja toimeenpanee Jyväskylässä toimiva Koulutuksen arviointisihteeristö. Yliopiston omistama Oy UniServices Ltd on opetussektorin kansainväliseen konsultointiin erikoistunut yritys, joka tuotteistaa ja markkinoi Jyväskylän yliopiston asiantuntijuutta sekä tarjoaa kansainvälistä konsultointia. Vahvan tuen Jyväskylässä harjoitettavalle arviointitutkimuksen metodiselle kehitykselle tarjoaa toimintansa aloittanut Ihmistieteiden metodikeskus. Yliopiston erillislaitoksena Agora Center tarjoaa ihmislähtöisen näkökulman tietoyhteiskuntaa. Se on verkottunut tutkimusyksikkö innovatiivisille tietoyhteiskunnan sekä ihmislähtöisen tieto- ja viestintäteknologian tutkimushankkeille. Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) on monialainen korkeakoulu, joka tarjoaa korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen lisäksi täydennyskoulutusta, avoimia ammattikorkeakouluopintoja ja ammatillista opettajakoulutusta. JAMK on Suomen suosituimpia ammattikorkeakouluja, ja se nimettiin aluekehitysvaikutuksen huippuyksiköksi vuosille 2006-2007. Ammattikorkeakoulun profiili tukee laaja-alaisesti Opetushallituksen tehtävien hoitamisessa tarvittavaa asiantuntemusta erityisesti ammatilliseen koulutukseen liittyvissä tehtävissä. Ammatillista opettajankoulutusta on toimeenpantu Jyväskylässä jo 1960- luvulta lähtien ja kansainvälistä englanninkielistä opettajakoulutusta 1990-luvulta lähtien. Jyväskylän seudun perus- ja toisen asteen oppilaitokset ovat vaikuttaneet valtakunnallisesti tarkastellen pitkäjännitteisesti monipuolisena ja aktiivisena koulutuksen kehittämisympäristönä. Koulujen ja yliopiston synergian ansiosta Jyväskylän seudun peruskoulut ja lukiot sekä ammatilliset oppilaitokset ovat päässeet laajasti osallisiksi opetusalan viimeisimmästä tutkimustiedosta ja osaamisesta. Jyväskylässä on erityiskoulut vammautuneille, vaikeasti vammaisille sekä sairaalaopetusta tarvitseville. Muita erityiskouluja ovat valtion ylläpitämä näkövammaisten koulu ja Haukkarannan kuulovammaisten ja kielihäiriöisten opetus. Syyskuussa 2009 selvitysmies Erkki Merimaa esitti, että valtion erityiskoulut (8) yhdistettäisiin tulevaisuudessa yhdeksi hallinnolliseksi kokonaisuudeksi, valtion erityiskouluksi, jonka keskuspaikka on Jyväskylä. Jyväskylän koulutuskuntayhtymän asiantuntemus ja näytöt ammatillisen koulutuksen seudullisessa kehittämisessä (yritys- ja työelämäyhteistyö) on saavuttanut valtakunnallista arvostusta. 4

Jyväskylässä vaikuttava Niilo Mäki Instituutti on oppimisvaikeuksien monitieteisen tutkimuksen ja kehittämistyön yksikkö. Sen keskeisenä toiminta-ajatuksena on lasten ja nuorten oppimisesta syrjäytymisen ehkäiseminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Lastentutkimusklinikka on Niilo Mäki Instituutin ja Jyväskylän perheneuvolan yhdessä ylläpitämä yksikkö, joka on erikoistunut kouluikäisten lasten oppimisvaikeuksien tutkimiseen ja kuntouttamiseen. Jyväskylään on sijoitettu Lapsiasiavaltuutetun toimisto. JYVÄSKYLÄ TOIMINTAYMPÄRISTÖNÄ Asuminen, vapaa-aika ja kulttuuri Jyväskylä on vetovoimainen 128 028 asukkaan (1.1.2009) vetovoimainen ja dynaaminen kasvukeskus. Jyväskylän seudulla on runsas joukko eri kärkialojemme huippuosaajia ja seutu tarjoaa erinomaiset puitteet asumiseen ja viihtymiseen. Jyväskylän vahvuuksia ovat asumisen monipuolisuus ja innovatiivisuus, seutu tarjoaa asumisen kaikki vaihtoehdot omistusasumisesta vuokra-asumiseen. Jyväskylän seudun 90 000 asunnosta noin puolet on kerrostaloissa, kolmannes omakotitaloissa ja loput rivitaloissa, myös vuokra-asuntoja on runsaasti. Rakentajille on Jyväskylän seudulla tarjolla runsaasti tontteja eri vaihtoehtoineen. Seudun taajamarakenne on kompakti, palvelut ovat lähellä, etäisyydet lyhyitä ja kulkuyhteydet ovat hyvät. Asuminen on kuitenkin väljää ja luonnonläheistä. Asuntojen hinnat ovat Jyväskylässä noin puolet Helsingin tasosta. Keskimääräiset neliövuokrat ovat viidenneksen Helsingin vastaavia alempia. Jyväskylässä on erittäin kattavat sisä- ja ulkoliikuntapalvelut. Kaupungissa on 87 sisäliikuntapaikkaa ja lisäksi laaja ja kattava kuntorataverkosto noin 222 kilometriä. Myös erityisryhmille löytyvät tasokkaat erityisliikuntapalvelut. Kaupungissa toimii lähes 200 liikunta- ja urheiluseuraa. Jyväskylän seudulla panostetaan myös liikuntatutkimukseen ja hyvinvointiteknologiaan. Jyväskylän seudun kulttuuritarjonta on monipuolinen ja runsas, Jyväskylän kaupunginteatteri tarjoaa monipuolisen ohjelmiston. Koulutuspalvelut ja varhaiskasvatus Jyväskylässä on tarjolla monipuoliset koulutuspalvelut peruskoulusta, lukiosta, keskiasteen ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun ja yliopistoon saakka. Jyväskylän yliopisto on maan neljänneksi suurin, arvostettu ja erittäin suosittu laajan koulutustarjontansa ansiosta. Yliopistossa ovat edustettuina luonnontieteet, informaatioteknologia, taloustieteet, yhteiskuntatieteet, humanistiset tieteet, kasvatustieteet sekä liikunta- ja terveystieteet. Monipuolinen koulutustarjonta takaa niin opetushallitukselle kuin seudun yrityksille osaavaa henkilökuntaa. Opiskelijoita on noin 16 000, jonka lisäksi aikuisopiskelijoita noin 19 000 ja henkilökuntaa noin 2 600. Yliopistossa suoritetaan vuosittain noin 130 tohtorin tutkintoa ja noin 1 400 maisterin tutkintoa. 5

Jyväskylän ammattikorkeakoulu on Suomen toiseksi vetovoimaisin ammattikorkeakoulu. Ammattikorkeakoulussa on 850 vuosiopiskelijapaikkaa, lisäksi noin 10 000 seudun asiantuntijaa hyödyntää ammattikorkeakoulun täydennyskoulutuspalveluja vuosittain. Jyväskylän ammattiopisto tarjoaa mahdollisuuden monipuoliseen ammatilliseen koulutukseen; tekniikka ja liikenne, kauppa ja palvelut sekä hyvinvointi ja kulttuuri. Opiskelijoita ammattiopistossa on noin 4000. Jyväskylän aikuisopisto monialainen aikuiskouluttaja, keskeisimpänä alueenaan työelämään perustuvat näyttötutkinnot. Jyväskylän lukiotarjonta on monipuolinen. Jyväskylän lyseossa on tarjolla kansainvälinen IB- linja. Jyväskylässä 1.8.2010 käynnistyvän, lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen yhdistävän, yhteistyömallin tavoitteena on tarjota nuorille entistä monipuolisemmat toisen asteen opiskelumahdollisuudet lukiokoulutuksen ja ammatillisen opetuksen erityispiirteitä unohtamatta. Peruskouluissa on tarjolla sekä ruotsin- että englanninkielistä perusopetusta. Kunnan tarjoamien opetuspalvelujen lisäksi Jyväskylässä toimivat yksityiset Rudolf Steiner- koulu sekä Kristillinen koulu. Varhaiskasvatuksen osalla Jyväskylän seutu muodostaa yhtenäisen yhdeksän kunnan muodostaman seudullisen päivähoidon palvelualueen: Hankasalmi, Jyväskylän kaupunki, Laukaa, Muurame, Petäjävesi, Toivakka ja Uurainen. Lisäksi Jyväskylässä toimii yli 20 yksityistä päiväkotia. Jyväskylän yliopiston varhaiskasvatuksen yksikön monitieteinen lapsitutkimus ja koulutus takaavat omalta osaltaan laadukasta päivähoitoa. Jyväskylässä toimii myös englanninkielinen päiväkoti, myös ruotsinkielistä päivähoitoa on saatavilla. Saavutettavuus ja yhteydet Jyväskylästä on erittäin nopean kommunikoinnin mahdollistamat tietoliikenneyhteydet Helsinkiin, muualle Suomeen ja ulkomaille. Jyväskylästä pääsee junalla (Pendolino) Helsinkiin kolmessa tunnissa. Yhteyksiä on arkisin 11. Jyväskylä on saavutettavissa kansainvälisesti myös lentämällä; lento Helsinkiin kestää noin 40 minuuttia. Myös maanteitse Jyväskylä on hyvin saavutettavissa. Vt 4:n moottoritieosuus ulottuu Heinolan Lusiin ja Heinola-Vaajakoski (Jyväskylä) välin perusparantaminen valmistuu vuonna 2011. 6