VALOJUOVA Lapin Ilmatorjuntarykmentin joukko-osastolehti 1/2013
TEEMA: Muutos organisaatiossa Tässä lehdessä: Päätoimittajan kynästä 3 Edellisen komentajan ajatuksia 4 Uusi komentaja esittäytyy 6 Killan kuulumisia 8 Ihminen muutosmyllerryksessä 10 Viestintä puolustusvoimauudistuksen tukena 12 H ELITR:n lakkauttaminen ja toimintojen siirto PSPR:iin 16 Kokemuksia HELITR:n lakkauttamisesta 20 Ilmatorjunnan vuosipäivä 22 Henkilöstöasiat 28 Raivaaminen Rovaniemen alueella 30 Historialliset kutsunnat Rovaniemellä 32 Eteenpäin! -koulutus ja työelämämessut 34 Tapahtumia 36 Komentajan vaihtotilaisuus 38 Aliupseerikurssi 1/12 - sotilaspoliisilinja 40 - ilmatorjuntalinja 44 - tulenjohtolinja 48 Lapin ilmatorjuntarykmentin ja Lapin ilmatorjuntakillan lehti Osoite: Lapin Ilmatorjuntarykmentti Someroharjuntie, 96960 ROVANIEMI puh. 0299 800 Kotisivut: www.puolustusvoimat.fi/lapitr Sähköposti: kirjaamo.lapinilmatorjuntarykmentti@mil.fi Toimituskunta: päätoimittaja, everstiluutnantti Teijo Oksanen yliluutnantti Niko Hämäläinen, tiedotussihteeri Jaana Vienola Taitto: tiedotussihteeri Jaana Vienola Kuvat: Jaana Vienola sekä erikseen mainitut Aliupseerikurssin linjakuvat: Fotox Rovaniemi Painosmäärä: 750 kpl, Tornion Kirjapaino 13. vuosikerta Kansikuva: eversti Ari Grönroos luovuttaa komentajuuden everstiluutnantti Arto Ikoselle. Reserviupseerikoulu järjesti 11. - 13.9.2012 ammunnan sotilas-sm-kilpailut Haminassa. Rykmentin varusmiehet pärjäsivät mainiosti kilpailussa. Alikersantti Beatrice Haverinen voitti sarjan rynnäkkökivääri 3x5 laukausta ja sai pronssia sarjassa rynnäkkökivääri 6+6+6 laukausta. Alikersantti Antti Seppänen sai hopeaa sarjassa vakiokivääri 300 m makuulta 20 laukausta. Rykmentti muisti menestyneitä kilpailijoita rykmentin kylpypyyhkeellä. Kuvassa esikuntapäällikkö everstiluutnantti Teijo Oksanen ja liikuntakasvatusupseeri luutnantti Pasi Sarajärvi Beatrice Haverisen ja Antti Seppäsen kanssa. 2
Päätoimittajan kynästä Arvoisat Valojuovalehden lukijat, Päättynyt vuosi on ollut puolustusvoimauudistuksen myötä perin muutosvoittoinen. Viimeksi puolustusvoimia on muutettu näin rajusti sotien jälkeen, kun Suomen sotaväki alasajettiin rauhanajan kokoonpanoon. Muutosta on tapahtunut myös Valojuovalehden toimituksessa. Everstiluutnantti Mikko Mäntysen siirtyessä Maanpuolustuskorkeakoulun Taktiikan laitoksen opettajaksi 1.8.2012, otti allekirjoittanut vastaan lehden päätoimittajan tehtävät. Tässä kohtaa on syytä kiittää Mikkoa hyvin tehdystä työstä lehtemme eteen ja hyvää jatkoa sinne etelään ilmatorjuntataktiikan opetusympyröihin. Tehtäviä vaihtaessamme totesimme, että lehti on sen verran hieno, että päätoimittajuus pitää vaihtaa tyylikkäästi. Joten se sitten tapahtui Lontoon matkan yhteydessä RAF:n (Royal Air Force) upseeriklubilla. Ensimmäistä lehteä toimittaessani lienee syytä kertoa muutama sana uudesta päätoimittajasta. Olen aloittanut ilmatorjuntaupseerin uran vuonna 1989 Kouvolassa Salpausselän ilmatorjuntapatteristossa. Kouluttajatehtävät veivät silloisen muutoksen myötä Haminaan (KYMITR) ja sieltä edelleen Tuusulaan Helsingin ilmatorjuntarykmenttiin. Hyrylän vaiheeseen sisältyi myös upseerin jatko-opinnot (EUK + YEK). Yleisesikuntaupseeriuuden myötä alkoi esikuntapalveluvaihe, ensin Mikkeliin (IMPAE) ja sieltä taas Helsinkiin (HELSLE). Ennen sotakoulupalvelusvaihetta ehdin palvella vuonna 2003 myös Kosovossa operaatiopäällikön tehtävässä. Sotakoulupalvelus alkoi Maanpuolustuskorkeakoulun Taktiikan laitokselta (nykyisessä Mikon tehtävässä). Muutosten myötä tieni alkoi kulkea kohti pohjoista ensin Tuusulaan Ilmatorjuntakoululle ja sieltä edelleen Tikkakoskelle Ilmasotakouluun. Vuonna 2009 luovutin Koulutuskeskuksen johtajan tehtävät Valojuovalehden ex-päätoimittajalle everstiluutnantti Vesa Sundqvistille ja itse siirryin Maanpuolustuskorkeakoulun Jatkotutkinto-osaston apulaisjohtajaksi. Nykyiseen Lapin ilmatorjuntarykmentin esikuntapäällikön tehtävään siirryin 1.8.2012. Tässä numerossa lehtemme teema on muutos organisaatiossa. Tällä kertaa näkökulmia muutoksiin haetaan myös edellisestä itsenäisestä alasajetusta rykmentistä eli Helsingin ilmatorjuntarykmentistä. Näistä kokemuksista meille kirjoittavat HELITR:n viimeinen komentaja everstiluutnantti (evp) Antti Arpiainen ja silloinen HELITR:n neuvontavastaava (oto) kapteeni (evp) Soini Nurmi. Moni lukija varmaan ihmettelee, miksi vuonna 2012 ilmestyi vain yksi lehti. Syy on yksinkertaisesti se, että halusimme lehteen tuoreet uutiset rykmentin komentajan vaihtotilaisuudesta 2.1.2013. Kuitenkin tasapainotamme lehden julkaisumäärää julkaisemalla tänä vuonna kolme numeroa. Haastan lukijoita edelleen kirjoittamaan hienoon lehteemme, niin kauan kun se vielä ilmestyy. Näillä näkymin lehteä julkaistaan rykmentin lakkauttamiseen asti. Muutoksesta huolimatta toivotan kaikille antoisia lukuhetkiä ja hyvää alkanutta vuotta. Everstiluutnantti Teijo Oksanen Esikuntapäällikkö 3
Edellisen komentajan ajatuksia Olen eri yhteyksissä, varsinkin puolustusvoimauudistukseen liittyen, painottanut eteenpäin katsomista ja mahdollisuuksien etsimistä. Tässä komentajakauteni viimeisessä Valojuova-lehden kirjoituksessa sallittaneen kuitenkin myös kurkistus taustapeiliin. En halua tällä kirjoituksella jättää väistyvän komentajan testamenttia. Se olisi väärin nykyistä komentajaa ja rykmentin työntekijöitä kohtaan. On turha linjata sellaisia asioita, joita ei itse voi olla johtamassa. Toki puolustusvoimille on tyypillistä perusteellinen suunnittelu, joka asiasta riippuen, vaikuttaa vuosienkin päähän. Näin ollen tehtävien vaihdon jälkeen on aina joku pohja josta ponnistaa. Toiminnan ja resurssien suunnittelun ja seurannan ohessa myös puolustusvoimauudistuksen toimeenpano on pitkälle mietitty. Vanhaa sanontaa mukaillen voisi kuitenkin todeta hyvin suunniteltu on vasta puoliksi tehty. Hyvät Valojuovan lukijat Tätä tekstiä lukiessanne olen jo luovuttanut Lapin ilmatorjuntarykmentin komentajan tehtävät everstiluutnantti Arto Ikoselle ja ottanut vastaan ilmatorjunnan tarkastajan tehtävät. Heti alkuun haluan toivottaa Artolle onnea ja menestystä hienossa ja vaativassa tehtävässä! Täytyy myöntää, että viimeinen vuosi ei ole ollut niitä helpoimpia. Puolustusvoimauudistus on vienyt paljon aikaa ja energiaa kaikilta rykmenttiläisiltä. Eikä vähiten luottamushenkilöiltä ja johtoryhmän jäseniltä. Vielä kerran heille - kuten kaikille muillekin - kiitos siitä asiallisesta ja ammattimaisesta asenteesta jolla olette puolustusvoimauudistuksen toimeenpanoon tähän mennessä osallistuneet. Surkutteluun ei ole sorruttu, vaan on katsottu eteenpäin ja yritetty löytää uudistuksesta mahdollisuuksia. Työtä asian tiimoilta toki riittää vielä ainakin muutamaksi vuodeksi. Uskon kuitenkin vakaasti, että lopputulos tulee olemaan hyvä. Lopputuloksen takuumiehinä ja -naisina toimivat kaikki rykmenttiläiset omalta osaltaan. Lapin ilmatorjuntarykmentillä on itsenäisen joukkoosaston lakisääteiset tehtävät hoidettavanaan vielä vuoden 2014 loppuun asti. Puolustusvoimauudistuk-
sen toimeenpanon ohella on huolehdittava, että joukkotuotanto, sotilaallisen puolustusvalmiuden ylläpito, asevelvollisuusasiat, huoltopalvelut, valtakunnalliset ilmatorjunnan kehittämistehtävät sekä maanpuolustustyö tulevat hoidettua mallikkaasti. Ennakon ottaminen on aina ollut ilmatorjuntamiehille ja -naisille ominaista. Näin ollen asiat tulee toki valmistella hyvin ja hyvissä ajoin, mutta toteutusta ei pidä kiirehtiä voimassa olevasta aikataulusta. Työllä pitää olla tekijänsä loppuun asti myös Lapin ilmatorjuntarykmentissä. Vauhti on ollut kovaa, aikataulut tiukkoja ja kilometrejä on kertynyt mittariin. Matkaa on voinut tehdä huoletta, sillä ammattitaitoiseen henkilöstöön on voinut luottaa. Annetut tehtävät on hoidettu tehtaan takuulla. Kaksi vuotta ja neljä kuukautta on mennyt yhdessä hujauksessa. Matkaan mahtuu toki paljon tapahtumia ja kuljettuja kilometrejä. Välillä kulkemista on ollut niin paljon, että liikesuunnitelma on pitänyt laatia kuukausiksi eteenpäin, jotta oikeassa paikassa olisi oikeaan aikaan ja vieläpä oikeassa varustuksessa. Matkat Rovaniemeltä Helsinkiin ja Mikkeliin ovat tulleet tutuksi. Jos jotain en jää ajastani Rovaniemellä kaipaamaan, niin se on autossa istuminen. Se täytyy rehellisesti myöntää. Mutta aikansa kutakin - kuten sanonta kuuluu. Mutta on se ollut vaivan arvoistakin. Olen upseeriksi valmistumisen jälkeen ehtinyt palvella useissa hyvissä puolustusvoimien tehtävissä, mutta kyllä tämä viimeinen pesti Lapin ilmatorjuntarykmentin komentajana on ollut tähän astisista mielekkäin. Kun otin vastaan rykmentin komentajan tehtävät syyskuun alussa 2010, totesin joukon olevan hyvässä kunnossa. Luottavaisin mielin joukon Artolle myös luovutin - uskoakseni hyvässä kunnossa. Henkilöstöstä minulle jää erityisen hyvät muistot. Korkea ammattitaito on ollut hyvien tulosten taustalla. Asiat on hoidettu mutkattomasti ja ainakin näin savolaistuneen keskisuomalaismiehen mielestä lappilaisella suorapuheisuudella, mutta ehdottoman reilusti. Eipä ole tarvinnut juuri rivien välistä lueskella, mitä asioilla tarkoitetaan. Hyvä niin. Olen myös kokenut, että tämä on toiminut molemminpuolisesti. Joukko-osaston komentajana minulla on ollut ilo ja kunnia toimia myös eri sidosryhmien kanssa. Yhteistyö on ollut hyvää ja esitänkin siitä kiitokseni myös näin julkisesti. Joidenkin kanssa toimitaan säännöllisesti ja joidenkin kanssa hieman harvemmin. Yhden sidosryhmän haluan tässä yhteydessä nostaa esille. Mieliinpainuvinta itselleni ovat olleet tilaisuudet, jossa olen saanut tavata kunniakansalaisiamme - sotiemme veteraaneja. Eipä ole koskaan tullut poistuttua paikalta ilman, että olisin taas saanut ajattelemisen aihetta arvoista, asenteista ja siitä mikä todella on tärkeää ja tähdellistä. Siitä lausun erityiskiitokseni! On aika aloittaa uusien haasteiden parissa. Niitä Mikkelissä varmasti riittää. Omat haasteensa ovat toki edessä Rovaniemelläkin. Täytyy kyllä myöntää, että luopuminen on myös haikeaa. Mutta luopuminen avaa aina uusia mahdollisuuksia. Niin nytkin. Aika täällä napapiirillä opetti ja antoi uutta. Uskoakseni tämäkin, kuten aiemmin mainitsemani ihmisten välinen viestintä, tapahtui molemminpuolisesti. Toivotan Lapin ilmatorjuntarykmentille ja sen henkilöstölle menestystä myös jatkossa. Toimiminen itsenäisenä joukko-osastona vuoden 2014 loppuun asti tulee hoitaa laadukkaasti. Organisaation muuttuminen ja toiminnan vakiinnuttaminen osaksi ja osana Jääkäriprikaatia tulee tapahtua kiinteässä yhteistyössä emojoukko-osaston kanssa. Kuppikuntia ei saisi syntyä. Molempien joukko-osastojen hyvät käytänteet kannattaa ottaa ennakkoluulottomasti tarkasteluun ja hyödyntää niin hyvin kuin mahdollista. Tiedän että Lapin ilmatorjuntarykmentin väellä on annettavaa uudelle organisaatiolle, mutta kuten meillä kaikilla, myös opittavaa. Seurantakäynneillä tavataan! Ari Grönroos Eversti Lapin ilmatorjuntarykmentin komentaja 1.9.2010-31.12.2012 Ps. Kun valmistelin kirjoitustani ja etsin internetistä muutokseen liittyviä ajatelmia, niin en voinut välttyä ottamasta tuota seuraavaa mukaan tähän kirjoitukseen. Hyvä Jumala, anna minulle voimaa tyytyä tyynesti asioihin, joita en voi muuttaa. Anna minulle voimaa muuttaa ne asiat, jotka voi ja täytyy muuttaa. Ja anna minulle viisautta erottaa, mitkä kuuluvat kumpaankin näistä ryhmistä. Ralph Waldo Emerson
Uusi komentaja esittäytyy Tervehdys kaikille Valojuovan lukijoille Uutena rykmenttiläisenä on lyhyen esittäytymisen ja ilmoittautumisen paikka. Olen everstiluutnantti Arto Ensio Ikonen ja olen syntynyt 27.2.1964 Kiteellä Pohjois- Karjalassa. Kiteellä tuli vietettyä koko lapsuus ja nuoruus sekä käytyä koulut. Ylioppilaaksi kirjoitin vuonna 1983 Kiteen lukiosta. Kiteeläisenä harrastuksiin kuului luonnollisesti pesäpallo - ja talvikautena jääkiekko ja hiihtäminen. Muu aika koulun ja harrastusten ohessa kului metsätöissä, kuten useimmilla maaseudun pojilla oli tuohon aikaan tapana. Aloitin varusmiespalveluksen Salpausselän ilmatorjuntapatteristossa Kouvolassa helmikuussa 1984, josta tie vei Reserviupseerikurssille Haminaan. Jäin Haminaan myös kouluttajakokelaskaudeksi. Varusmiespalveluksen jälkeen hakeuduin vänrikiksi Salpausselän ilmatorjuntapatteristoon keväällä 1985 ja syksyllä aloitin Kadettikoulun Santahaminassa. Kadettikoulun päätyttyä menin palvelukseen Helsingin ilmatorjuntarykmenttiin Hyrylään syksyllä 1988. Helsingin ilmatorjuntarykmentissä palvelin tykkiyksikön jaosjohtajana ja myöhemmin yksikön päällikkönä. Syksyllä 1993 siirryin ilmatorjuntakouluun ja sen tutkimus- ja kehittämisosaston. T&K-osastolla osallistuin ilmatorjuntatykkien, lämpökameroiden ja valonvahvistimien kenttäkokeisiin. Yleisesikuntaupseerikurssin jälkeen vuonna 1998 palasin Ilmatorjuntakouluun T&K-osaston johtajaksi ja jatkamaan aselajin tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Vuonna 1999 työnkuva muuttui olennaisesti, kun siirryin Pääesikuntaan eli kenttätehtävistä esikuntatehtäviin. Palvelin lähes koko majuri-ajan, noin seitsemän vuotta Pääesikunnan eri osastoilla; ilmatorjuntaosastolla, materiaaliosastolla, maavoimaosastolla ja lopulta operatiivisella osastolla. Tehtäviin kuului muun muassa ilmatorjunnan asejärjestelmähankkeiden valmistelu sekä osallistuminen ilmatorjunnan kehittämisohjelman laatimiseen ja toimeenpanoon, maavoimien strategiseen suunnitteluun ja ilmapuolustuksen operatiiviseen
suunnitteluun. Ilmatorjunta- ja materiaaliosastoilla tutuksi tulivat ilmatorjunta-aselajin tykki-, ohjus-, panssari-ilmatorjunta-, ampumatarvike- ja simulaattorihankkeet. Tämä seitsemän vuoden aika oli erittäin työläs, mutta samalla sain hyvän kuvan Puolustusvoimien ja puolustushaarojen toiminnasta. Vuonna 2006 palasin jälleen kenttätehtäviin Helsingin ilmatorjuntarykmenttiin Uudenmaan ilmatorjuntapatteriston komentajaksi. Patteristoon kuului tuolloin johtokeskus-, ohjus- ja mittaustiedusteluyksiköt. Rykmentissä ehdin palvelemaan vain kahdeksan kuukautta ennen kuin rykmentti lakkautettiin ja sen varusmieskoulutus siirrettiin Panssariprikaatiin ja Viestirykmenttiin ja henkilökunnan koulutus ja tutkimus- ja kehittämistehtävät Ilmasotakouluun. Rykmentin lakkautuksen yhteydessä sain kohtuullisen hyvän kuvan joukko-osaston lakkauttamisen toimenpiteistä ja vaikutuksista erityisesti patteriston ja perusyksiköiden tasalla. Rykmentin lakkautuksen jälkeen vuoden 2007 alussa siirryin Suomen Kriisinhallinjoukon esikuntapäälliköksi Kosovoon kuudeksi kuukaudeksi. Kesällä palasin Kosovosta Pääesikunnan maavoimaosastolle, jossa Mikkeliin siirtyminen olikin jo täydessä vauhdissa. Siirryimme uuteen Maavoimien esikuntaan Mikkeliin jo syksyllä 2007, vaikka virallisesti Maavoimien esikunta aloitti toimintansa vasta vuoden 2008 alussa. Maavoimien esikunnassa palvelin suunnitteluosastolla tehtävänä ilmatorjunta-aselajin kehittämistehtävät ja toimin Ilmatorjunnan tarkastajan sijaisena toisen kerran urani aikana. Samalla hoidin keskipitkän matkan ilmatorjuntaohjushankkeen projektipäällikön tehtävää. Vuoden 2009 alussa siirryin Pääesikunnan operatiiviselle osastolle ja sen valmiussektorille. Olin aluksi osastoesiupseerina ja lopulta noin kolme vuotta sektorijohtajana. Sektorin tehtäviin kuului muun muassa operatiiviset valmiusasiat, valmiustarkastukset, operatiivinen harjoitustoiminta ja kansainvälisten sopimusten mukaiset asevalvontatehtävät. Tätä kirjoittaessa olen juuri päättämässä Pääesikunnan neljän vuoden tehtäväjaksoa ja siirtymässä noin kolmen viikon kuluttua Lapin ilmatorjuntarykmentin komentajan tehtävään. Tehtävä ja tulevan muutoksen johtaminen tulee olemaan haasteellinen ja vaativa. Vuosien 2013 2014 aikana Lapin ilmatorjuntarykmentin on aloitettava puolustusvoimauudistuksen mukaisten tehtävien valmistelu ja uuden joukkotuotantovastuun mukainen koulutus sekä valmisteltava jäljelle jäävien osien yhdistäminen Jääkäriprikaatiin ja muiden osien lakkauttaminen. Samaan aikaan joukko-osastolla on vastuulla tärkeät joukkotuotanto- ja tukitehtävät Rovaniemen varuskunnassa. Kaiken tämän aikana on pidettävä huolta henkilöstöstä ja työntekijöiden jaksamisesta. Samalla on autettava ja tuettava työntekijöitä, jotta heille löytyy tehtävä Puolustusvoimien organisaatiossa tai muu tulevaisuus tavalla tai toisella. Perehtyessäni uuteen tehtävään marras-joulukuussa, huomasin että Lapin ilmatorjuntarykmentti on tehnyt hyvän suunnitelman muutosta varten. Nyt on suunnitelman toteutuksen aika. Vaikka Lapin ilmatorjuntarykmentti itsenäisenä joukko-osastona lakkaa vuoden 2014 lopussa, toivon että joukon erinomainen toiminta, henki ja perinne säilyy ja näkyy myös jatkossa osana Jääkäriprikaatia sekä Pohjois-Suomen maanpuolustusjärjestöjen, ilmatorjuntakillan sekä yhteistyökumppaneiden ja sidosryhmien piirissä. Perheeseeni kuuluu vaimo Päivi sekä tytöt Linda (21 v), Elina (18 v) ja Julia (14 v) ja asumme Helsingissä. Perheen varsinainen koti jää Helsinkiin, mutta komentajan tehtävän ajaksi olen vuokrannut kaksion Rovaniemeltä. Tulemme vaihtelevalla kokoonpanolla viettämään paljon aikaa Rovaniemellä ja tutustumaan Rovaniemeen ja Lapin alueeseen. Tämähän on elämänkokemus myös koko perheelle. Tulen Lapin ilmatorjuntarykmentin komentajan tehtävään suurella halulla. Tunnen joukon maineen ja hyvät tulokset vanhastaan palveltuani aselajin eri tehtävissä. Odotan myös tilaisuutta tutustua Teihin rykmenttiläisiin ja sidosryhmän edustajiin vuoden vaihteen jälkeen. Tätä lukiessanne vuosi on jo vaihtunut, joten toivotan Teille rykmenttiläisille ja lehden lukijoille oikein hyvää kuluvaa vuotta 2013. Lopuksi haluan kiittää edeltäjääni, rykmentin komentaja eversti Ari Grönroosia erittäin hyvästä työstä Lapin ilmatorjuntarykmentin hyväksi. Samoin kiitokset myös kaikille rykmenttiläisille rykmentin ja muutoksen valmisteluun tehdystä työstä. Tästä on hyvä jatkaa. Rykmentin komentaja Everstiluutnantti Arto Ikonen
Ilmatorjuntakillan kuulumisia It-varusmiehen muistoja 30 vuoden takaa Teksti: Heikki Ala-Louko (kirjoittaja on Lapin ilmatorjuntakillan jäsen ja reservin kapteeni) Onko varusmiehen arjessa Someroharjulla muuttunut mikään 30 vuoden aikana? Vai ovatko rynkyt ja sotilaskodin munkit ainoa asia, mitkä yhdistävät tämän päivän tuohon aikaan? Kolme vuosikymmentä sitten elettiin aikaa, jolloin ohjukset olivat Streloja ja Igloja, komentajat Lappeja, varusmiehet miehiä ja kesäisin lomilla jalkoihin vedettiin sämpylät. On helmikuinen pakkaspäivä 1983. Epävarmat askeleeni johtavat kohti Someroharjun kasarmeja ja Rovaniemen ilmatorjuntapatteristoa, jossa tulen viettämään asevelvollisena seuraavat 8 tai 11 kuukautta. Yhtään tuttua naamaa en alokastovereitteni joukossa huomaa. Syy lienee siinä, että olen suorittanut opiskeluni ennen inttiä ja vasta nyt on minun vuoroni pukea harmaat ylle. Alokastupani torniolainen alikersantti Aho saa rehdillä asenteellaan ja huumorillaan alkujännityksen kuitenkin laskemaan. Patterimme päällikkö yliluutnantti Veli-Matti Snäkin kertoo ensimmäisillä oppitunneilla, kuinka meille tullaan opettamaan palveluksemme aikana erilaisia taitoja, muun muassa ammuntaa ja tarvittaessa uintia, hiihtoa tai jopa polkupyörällä ajoa. Patteristomme komentaja everstiluutnantti Ahti Lappi (eversti evp, entinen ilmatorjunnan tarkastaja) valaa elokuvasalissa meihin alokkaisiin uskoa puolustuksemme vakuuttavuuteen ja toimivuuteen: Tänne ei tulla noin vaan. Nopeasti alan tottua aluksi kummallisilta tuntuneisiin asioihin. Vessoissa ei ole ovia ja näin pystyn vaivattomasti keskustelemaan vatsan toiminnoista vieressä istuvan kanssa. Siivoojaa voi katsella peilistä ja lomista nautin alokastovereideni tavoin aluksi vain unissani. Ensimmäiset oikeat viikonloppulomat häämöttävät noin kuukauden päässä. Kännykät ovat tuttuja vain James Bond-elokuvista ja patterin käytävällä olevaan ainoaan puhelinkopin luuriin käy pitkä jono isänmaan toivoja vuorollaan vakuuttamassa tyttöystävilleen ikäväänsä. Sotilaskoti sisareineen on alokkaalle todellinen henkireikä, mutta sinne pääsee vasta, kun osaa arvomerkit. Sekös kismittää, että arvomerkkejä kysyvä, alikersanttia tuuraava alokastoverini pakottaa herroittelemaan itseään Herra alokas,.... Anna mun kaikki kestää... Alokasaikana armeijan tavat tulevat nopeasti tutuiksi ja rutiinit tekevät oloni turvalliseksi. Herätys, aamiaiselle, oppitunnille, tauolle, koulutukseen, syömään, sotkuun, koulutukseen, taas syömään, sotkuun, iltapalalle, nimenhuutoon, iltahartauteen ja hiljaisuus. Tätä rutiinia ei häiritse mikään, ja jos jokin sitä häiritsee, se tuntuu kummalliselta, jopa väärältä. Mieleeni painuu mukavia hetkiä: ammunnat, sotilassoittokunnan tarkka tahti ja hieno soundi, ruokalan herkullinen tuoksu aamun pimeydessä, hyvät kouluttajat, mukavat kaverit sekä sotilaskoti ja sen ystävälliset sisaret. Vääpeli Yrjö Säkkisen (kapteeni evp) opettama asentokin alkaa toimia ja uusi ympäristö hiljalleen tuntua tutulta. Juuri kadettikoulusta tullut luutnantti Matti Pesonen (eversti evp) näyttää miten jalkarätit sidotaan. Kaikki hallitsevat rastin jälkeen jalkarättitaiteen hienoudet ja alokkaat poistuvat rastilta peitelty virne kasvoillaan. Tehokas koulutus voidaan toteuttaa myös hauskasti. Vähemmän mukaviakin muistoja tallentuu, mutta onneksi vähemmän: yhteissaunat, jonotus, hirveä kiire odottamaan, koti-ikävä sekä muutamat asemansa väärin ymmärtäneet varusmiesjohtajat. Alokasaika päättyy sotilasvalaan, joka vannotaan koulutuskentällä. Kröhömmm.. nyt ollaan sentään jo tykkimiehiä eikä enää alokkaita. Aliupseerikoulussa rytmi on tiukempaa. Juuri kun alkoi tuntua, että hommat osataan, eteeni tulee paljon uutta opittavaa. Johtamisoppi, käskyrungot, taktiset merkit ja taistelutekniikat muistuttavat, että sotiminen ei ole pelkästään pinkan ja punkan tekoa, aseen putsaamista ja marssimista. Yliluutnantti Heikki Berqvist (eversti evp, entinen ilmatorjunnan tarkastaja) ja luutnantti Kari Härkönen pitävät meidät aliupseerioppilaat kurissa ja työn touhussa. Hauskasti joukossamme ovat muiden muassa tykkimies Kuula (nykyinen Fortumin toimitusjohtaja Tapio Kuula) ja viestimies Kela. Koulutus on tiukkaa, mutta asiallista. Unihiekat kaikkoavat joka-aamuisella lenkillä, joka kohottaa väkisinkin juoksukunnon korkealle tasolle. Tiukka santsarimme näyttää sen sijaan meille, että siivoamisemme taso ei ole yhtä korkeaa tasoa. Pölyä kun löytyy tupatarkastuksessa jopa patterin pidikkeen ruuvin takaa puhumattakaan ilmastointikanavan räppänän reunuksen takaosasta. Pitääpä olla jatkossa huolellisempi.
RaUK:n puolikurssilta eteeni tulee komennus reserviupseerikouluun Haminaan ja kolmas alokasaika alkaakin kaikkien upseerioppilaiden kummastukseksi tervehtimisharjoituksilla. Kesä-RUK:ssa toisella puolella Suomea aikani kuluu koti-ikävästä johtuen hitaasti, vaikka asummekin juhlavankuuloisesti hotelli Hiltonissa, jolla nimellä kutsumme RUK:n it-kasarmiamme. Koti-ikävääni helpotan viikonlopun bussimatkalla pohjoiseen, jonka aikana ehdin juuri ja juuri nukkumaan yöni kotona ennen paluumatkaa Haminaan. Uutta oppia saamme oman aselajimme lisäksi muista aselajeista, prikaateista, armeijakunnista ynnä muusta ja kokonaiskäsitys armeijan taistelusta laajenee. Kymenlaaksolainen pikkupiirteinen maasto on lappilaiselle upseerioppilaalle kuitenkin outoa, eikä rasteja tahdo aluksi löytyä millään. Eläintuntemuksenikin syvenee suunnistaessa, kun tutustun hirvikärpäseen, ja ihmettelen, eikö sitä saa hengiltä millään. Tupakaverinani Haminassa on muuan upseerioppilas Grönroos, jonka me tunnemme juuri tehtävänsä luovuttaneena rykmentin komentajana. Ari palveli varusmiehenä Oulun ilmatorjuntapatteristossa, joka tätä nykyä on siirtynyt Someroharjulle. Hän siis komensi vielä viime joulukuussa muun muassa omaa varusmiespatteristoaan. Everstinä ja useissa eri tehtävissä palvelleena Ari on vuoden alusta siirtynyt ittarkastajan t e h t ä v ä ä n. Onnea Arille uuteen tehtävään ja menestystä sotilauralle! Upseerikokelaana paluu kotoiseen Rovaniemen ilmatorjuntapatteristoon tuntuu makealta, vaikka heti kärkeen piipahdankin Kouvolassa parin viikon m i t t a i s e l l a ryhmänjohtajien ja kokelaiden ohjuskurssilla. Huomaan alikersanttien usein olevan meitä kokelaita parempia käskynantajia. Ryhmänjohtajathan kun ovat jo harjoitelleet johtamista ja käskemistä uuden saapumiserän alokkaiden kanssa livenä meidän kokelaiden ollessamme samaan aikaan Haminassa luennolla tai metsäkeikalla. Upseerikokelaana elän varusmiespalvelukseni parasta aikaa. Palvelen kapteeni Kari Vainion johtamassa aliupseerikoulussa ja ykköspatterilla, jossa itse aloitin alokkaana. Vaikka kaappitarkastukset kuuluvat ryhmänjohtajille, tarkastan joskus oman alokastupani kaapit. Sama kolhu alokasängyssäni ja sama naarmu alokaskaappini ovessa saavat aikaan hetkellisen kaihon tunteen. Tammikuussa 1984 asevelvollisuus on ohi ja yliluutnantti Risto Laakson (everstiluutnantti evp) allekirjoittama sotilaspassi taskussani palaan työpaikalleni ja totuttelu siviilielämään alkaa. Myöhemmin reservin kertausharjoituksissa koulutus on keskittynyt harjoiteltavien asioiden ytimeen eikä äkseerausta tai muuta oheistoimintaa ole esiintynyt. Hyvä näin. Kertausharjoituksissa olen havainnut armeijan yleisen ilmapiirin ja muun muassa johtamisperiaatteiden nykyaikaistuneen. Niissä olen törmännyt moneen minua nuorempaan kouluttajaan ja tämä on auttanut minua huomaamaan teini-ikäni vihdoin lähenevän loppuaan. Ilokseni olen törmännyt reserviläisenä myös varusmiesaikaisiin kouluttajiini ja olemmekin tervehtineet toisiamme iloisin mielin. Tutut varusmiesaikaiset kouluttajat kuten Luosujärvi, Harjulahti, Suopajärvi, Kolistaja, Pajula, Fisk ja monet muut lienevät kaikki jo väistyneet aktiivipalveluksesta. Kertausharjoituksissa kouluttajani ovat saaneet minut myös huomaamaan, kuinka nopeasti opitut tiedot ja taidot unohtuvat, mutta myös sen, kuinka nopeasti ne taas palautuvatkaan kunhan niitä kerrataan. Omakohtaisiin kokemuksiini perustuen kertausharjoitukset ovat siis todella tärkeitä ja kannankin huolta niiden vähentyneestä määrästä. Tiedän toki, että kysymys on rahasta, mutta isänmaan turvallisuudesta ei kai sittenkään pitäisi tinkiä kertausharjoitusten kovakätisellä karsimisella. Samalla haluan kiittää varusmies- ja kertausharjoitusaikaisia kouluttajiani saamistani hyvistä kokemuksista ja koulutuksesta. Toivottavasti näemme myös jatkossa ja käsi heilahtakoon yhtä iloisesti tervehdykseen kuin aina ennenkin. Kiitos Sinulle, joka jaksoit lukea nämä muistelot. Tiedät kai tunteen, kun tarkastelet jotain asiaa ja huomaat sen muuttuneen, mutta et pysty tarkentamaan, mikä on muuttunut? Eräässä kertausharjoituksessani muistan kummastelleeni pesutilojen vessoja; jokin niissä oli muuttunut, mutta mikä? Aivan, vessoissahan on nyt nuo ovet... Kaikkea ne naispuoliset puolustusministerit saavatkin aikaan!
Ihminen muutosmyllerryksessä Teksti sosiaalikuraattori Sirkka Vaarala Kuvat varuskunnallisesta henkilöstön muutoskoulutuksesta 12.12.2012 Jotkut tulevat suorinta tietä, saapuvat perille tyhjin taskuin. Jotkut ovat kolunneet kaikki polut, tulevat säihkyvin silmin, polvet ruvella, outoja hedelmiä hauraassa säkissään. Niin se on, ystäväni niin se on, eksymättä et löydä perille. - Road map Tommy Taberman 2008 - Elämänmuutos on usein elämänhaaste Rovaniemen varuskunnassa on kuluneen vuoden aikana puhuttu muutoksesta. Muutos tuli itse kullekin eläväksi viimeistään lokakuussa 2012. Tuolloin annettiin ensimmäisen kerran tietoa yksittäisten ihmisten tulevista tehtävistä, sijoituspaikkakunnista ja myös siitä, että uutta tehtävää ei välttämättä ole olemassa. Jokainen meistä on joutunut tutkimaan millaisia hedelmiä omalle elämäntaipaleelle löytyy omasta säkistä. Osa voi olla hauraita, joku on ehkä havahtunut siihen, että kädessä on kerrassaan pilaantunut omena. Muutokset omassa joukko-osastossa ovat kipeitä asioita meille kaikille. Aikuiselle, työikäiselle työllä on suuri merkitys. Työn kautta syntyy toimeentulo itselle ja perheelle, turvallinen perusta josta voi rakentaa tulevaisuuden suunnitelmia. Työ puolustusvoimissa liittää meidät toisiin ihmisiin, jotka ajattelevat ainakin joistakin asioista samalla tavalla. Työhön liittyen meille on kehittynyt ammatillinen identiteetti ja omakohtainen kokemus siitä, että olemme osaavia. Työ sisältää aina joitakin arvoja ja eettisiä painotuksia jotka ovat meille tärkeitä. Kenellekään meistä ei ole luvattu, että olisimme turvassa muutoksilta. Kukaan ei ole niiltä turvassa. Joihinkin voimme valmistautua, kaikkiin emme. Jotkut muutokset, yleensä ne vaikeimmat, tapahtuvat varoittamatta, toiset kehittyvät elämässä pikkuhiljaa. Kun muutos on kielteinen, suhteellisen äkillinen ja tapahtuu omasta tahdosta riippumatta, se koetaan uhkaavana. Uhka työhön liittyvistä muutoksista ja työn menetyksistä on yksi elämän suurista haasteista. Ihminen joutuu arvioimaan omaa elämäntilannettaan ja tulevaisuuttaan uusista näkökulmista. O nko seuraava työpaikk a Joensuussa, Mikkelissä - tai edes jossakin? Puolustusvoimauudistus on suuri organisaatiomuutos, mutta samalla muutos jokaisen työntekijän omassa elämässä. Kun tilanne tulee henkilökohtaiseksi, se tulee lähelle. Tikku oman kynnen alla tekee kipeämpää kuin tuhat kuollutta Bangladeshissa. Rykmentissä on varmasti kysytty tänä vuonna lukemattomia kertoja kysymys Onko työpaikkaa parin vuoden päästä. Ja jos on niin missä - Mikkelissä vai Joensuussa? Jokainen todennäköisesti muistaa, mitä ajatuksia omassa mielessä virisi, kun ensimmäiset tiedot puolustusvoimauudistuksesta ja sen vaikutuksista Rovaniemen varuskunnassa oli saatavissa. Epäusko, kritiikki, vastustus ja lisätiedon tarve nousivat esille. Meillä ihmisillä on sisäänrakennettu oletus siitä, että pahoja tai vaikeita asioita tapahtuu vain toisille. Kun sitten oma joukko-osasto on muutoksen kohteena, työntekijöiden turvallisuudentunne murenee. Tietojen sulattelu vie oman aikansa, niin alaisilta kuin esimiehiltäkin. Ihmiset ovat kuitenkin yksilöitä myös muutostilanteessa ja reagoivat tietoihin eri tavoin. Toiset lamaantuvat toiset aktivoituvat. Useimmat harkitsevat tarkoin mitä kannattaa tehdä. Suunnitellut hankinnat tai vaikkapa omakotitalon rakennusprojekti voi lykkääntyä tulevaisuuteen. Muutostilanteesta voi seurata myös nopeaa toimintaa. Rykmentissä on nähty sujuvaa siirtymistä ulkopuolisille työmarkkinoille. Muutos on tunneasia. Muutoksessa tunteet ovat väistämättä mukana tilanteessa jokaisella enemmän tai vähemmän. Muutostilanteessa alkaa ihmisen mielessä uusi järjestäytyminen; entinen päättyy kohta ja sen jälkeen seuraa jotakin, josta ei vielä tiedä. Ihminen kaipaa järjestystä ja kokee olonsa turvalliseksi, kun hänen elämänsä ja työtilanteensa on ennustettavaa. Tässä organisaatiouudistuksessa kenellekään meistä ei ole voitu luvata, mikä lopputulos tulee olemaan. Sen sijaan on luvattu, missä vaiheessa päätökset henkilöstön sijoituksista tulevat. Tehokkaasta ja ajantasaisesta viestinnästä huolimatta muutos on aiheuttanut rykmentin työpisteissä ja henkilöstössä hämmennystä, epäilyä, epävarmuutta, pelkoa kilpailutilanteista ja jopa sarkasmia. On inhimillistä olla huolissaan omasta ja perheensä tulevaisuudesta. Omasta jaksamisesta, ajatuksista ja tunteista tulisi voida puhua. Muutosvastarinta on tarpeellinen asia ja sille pitää olla myös tilaa. Työyhteisön turvallinen ja toisiaan tukeva ilmapiiri antaa tilaa tunteiden tuuletukselle. Tunteille ja niiden taustalla oleville tarpeille pitää saada nimi. Jos työyhteisössä ei löydy ketään jonka kanssa vaihtaa ajatuksia, puhekaveri kannattaa sitten etsiä muualta. Tärkeintä on, että Sinä tulet kuulluksi. Tunne on kuitenkin vain tunne. Ahdistava ja ikäväkin tunne haihtuu, kun et sivuuta sitä ja kohtaat haastavan tilanteen sellaisena kuin se on. Hyväkään organisaation tiedottaminen ja 10
tukitoiminta ei tee tarpeettomaksi muutokseen liittyvää, omaehtoista psyykkistä työtä. Se on työtä, jolla muutoksen vaikutukset loppujen lopuksi selätetään. Ihminen on oman elämänsä sank ari - myös puolustusvoimauudistuksessa Epävarmuutta voi sietää ja muutoksesta voi selviytyä. Työntekijä kestää epävarmuutta, jos hän säilyttää uskon tulevaisuuteen ja omaan ammattitaitoonsa. Muutostilanteessa yksinkertaisin keino hallinnan menetykseen on liiallinen kuormitus, ylimitoitetut tehtävät ja muut elämänhaasteet. Muutostilanteessa tilapäinen motivaation lasku on tavallinen ja luonnollinen reaktio. Tehtävien asettaminen tärkeysjärjestykseen sekä omassa elämässä että työelämässä on tärkeä työkalu tulevina vuosina. Puolisoa ja lapsia ei voi siirtää jonotuslistalle. Työt eivät vähene ja puolustusvoimauudistus luo uusia velvoitteita. Esimiehillä on tilanteessa suuri vastuu havainnoida sitä, miltä omassa työyhteisössä näyttää ja kuulostaa. Siviilielämässäsi sinulla ei ole muuta esimiestä kuin Sinä itse. Muutoksesta selviytyminen edellyttää sitä, että työntekijä ymmärtää, mistä muutoksessa on kysymys ja mitä on tapahtumassa. Muutoksessa korostuu ajantasaisen tiedon tarve. Tiedetään, että avoin ja rehellinen tiedottaminen vähentää ihmisten ahdistusta ja antaa ihmisille keinoja käsitellä tilannetta. Ymmärrykseni mukaan rykmentin henkilöstöllä on ollut mahdollisuus saada ajantasaista tietoa valmistelun eri vaiheista kiitettävästi. Henkilöstön tukemiseksi on nimetty henkilöstö- ja tukikoordinaattorit. On laadittu työllistymissuunnitelma ja tukisuunnitelmia ja annettu aiheeseen liittyvää koulutusta. Tukitoimet ovat tärkeitä, mutta eivät yksin riitä. Jokaisen meistä on järkevää kysyä itseltään kysymys viekö muutos minua vai minä muutosta? Tällä hetkellä voi olla päällimmäisenä tuntemus menetyksestä ja kaikesta hyvästä ja turvallisesta luopumisesta. Uusiin haasteisiin tarttuminen voi tuntua aivan mahdottomalta. Tulevaisuuden avaimet ovat kuitenkin jokaisen omissa käsissä. Rakentavien vaihtoehtojen pohtiminen ja oman tilanteen itsenäinen selvittäminen kannattaa aloittaa mieluummin tänään kuin huomenna. Ajantasaisen tiedon ja tukitoimien lisäksi tarvitaan yhteistä pohtimista ja asioiden jakamista. Kahvikerhoporinat, rykmentin juhlat ja virkistyspäivät ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan. On tärkeää, että jokainen yrittää löytää aikaa osallistua, vaikka olisi jotain kiireellisempääkin ja vaikka tuntuisikin siltä, että nyt ei huvita. Sinun osuutesi on aivan yhtä tärkeä kuin toistenkin. Pidä huolta itsestäsi Pitkäkestoisessa muutostilanteessa jaksaminen on tiukoilla. Stressi ja uupumus näkyvät ainakin seuraavilla tavoilla: ylityöt lisääntyvät ja on jatkuva kiire sairastelu ja sairauspoissaolot lisääntyvät kaunaisuutena ja kateutena ihminen ei enää kiinnostu tai innostu mistään ihminen vetäytyy, eristäytyy, perustaa oman kahvikerhon vihamielisyytenä, epäluottamuksena tai väheksyntänä juoruiluna ja kuppikuntaisuuden lisääntymisenä Katso itsesi, työkaverisi ja esimiehesi perään. Jos huolestut ota huoli puheeksi. Rovaniemen varuskunnassa tukena ovat: Henkilöstöpäällikkö, majuri Juhani Lehtinen, puh 0299 453 105 HR-koordinaattori, kapteeni Jarmo Hänninen puh 0299 453 110 Tukikoordinaattori, tiedotussihteeri Jaana Vienola puh 0299 453 175 Sosiaalikuraattori Sirkka Vaarala puh 0299 453 108 Sotilaspastori Niko Ryynänen puh 0299 453 107 SOTLK Rovaniemen terveysaseman työterveyshoitaja puh 0299 581 383 11
Viestintä puolustusvoimauudistuksen tukena Teksti: eversti Jyrki Heinonen, puolustusvoimien viestintäjohtaja Tämän artikkelin väliotsikot ovat kuin suoraan aselajisuunnitelmasta, siitähän tässä kysymys onkin! Viestintä on nykymaailmassa entistä enemmän operatiivisessa roolissa. Yritykset ja yhteisöt, kuten myös yksilöt ja yhteiskunnat käyttävät entistä monipuolisemmin entistä laajempaa viestinnän kenttää hyväkseen omien päämääriensä saavuttamiseksi. Näin myös Puolustusvoimauudistuksessa. Tavoite ja tehtävä Puolustusvoimien viestinnän keskeisin tehtävä on operatiivisen johtamisen ja operatiivisten tavoitteiden saavuttamisen tukeminen viestinnän keinoin toiminnan kaikissa vaiheissa. Puolustusvoimauudistukseen liittyen tämä tehtävä on konkretisoitavissa oikean tiedon jakamiseksi riittävän ajoissa omalle henkilöstölle ja suurelle yleisölle. Viestinnän vaikuttavuuden kannalta uudistusviestinnän tavoitteena on ollut luoda ja vahvistaa kohderyhmien mielikuvaa uskottavasta ja luotettavasta sotilaallisesta puolustuskyvystä myös tulevaisuudessa ja siten ylläpitää kansalaisten korkeaa maanpuolustustahtoa. Viestinnällä on myös sitoutettu henkilökunta muutokseen ja sen keinoin on tuettu poliittisia päätöksentekijöitä. Jo edellä olevasta selviää, että viestinnällä on lähes aina useita kohderyhmiä. Tällä kertaa erityiseen keskiöön ovat nousseet puolustusvoimien oma henkilöstö, media ja poliitikot. Oman henkilöstön osalta erityishuomioon on otettu komentajisto, jonka rooli ehyen sanoman välittäjänä omalla alueellaan ja omalle henkilöstölleen on yksi uudistuksen onnistumisen kulmakivistä. Kaikille näille ryhmille on viestitty samoja pääviestejä, painotukset toki vaihtuen. Puolustusvoimauudistuksen viestintäsuunnitelma julkaistiin samaan aikaan kuin muutkin uudistustyötä ohjaavat asiakirjat. Kyseistä suunnitelmaa on kyetty noudattamaan aikataulujen osalta erinomaisesti. Luonnollisesti sisältöjen ja painotusten kannalta on tarkentamisen tarvetta ollut, mutta voidaan todeta, että valitut pääviestit ovat kantaneet hyvin. On tärkeää, että saatu palaute on kyetty ottamaan huomioon ja viestintää on kyetty suuntaamaan toisin tai sisältöjä on täsmennetty muuttuneiden olosuhteiden ja ilmitulleiden uusien tarpeiden perusteella. 12
Koko puolustusvoimauudistuksen tärkein ja keskeisin viesti on, että puolustusvoimat on toimiva kokonaisuus tulevaisuudessakin. Sitä tukevia viestejä ovat uudistuksen toteuttamisen periaatteet eli suunnitelmallisuus, vastuullisuus, avoimuus ja sitoutuneisuus. Tavoitemielikuva, johon näillä pääviesteillä pyritään on esitetty oheisessa kuvassa. Käytettävät kanavat ja järjestelmät Alussa totesin viestinnän kentän monipuolistuneen viime aikoina merkittävällä tavalla. Erityisesti viestinnän kanavien määrä on moninkertaistunut. Puolustusvoimauudistuksen kannalta keskeisimpiä ovat olleet tiedotustilaisuudet liittyen merkittäviin päätöksiin sekä intranetin (Torni-portaali) käyttö. Ensin mainitut on jaoteltu valtakunnallisiin, joko puolustusvoimain komentajan tai Pääesikunnan pitämiin tilaisuuksiin sekä niiden kanssa tiiviisti linkitettyihin alueellisiin ja paikallisiin tapahtumiin. Tiedotustilaisuuksissa esitetty aineisto on ollut pääosiltaan yhteneväinen ja tämä on helpottanut merkittävästi viestin eheyden saavuttamista. Erityisesti puolustusvoimien sisäisen eli Torni-portaalin PV-uudistussivusto on alusta asti ollut merkittävässä roolissa tiedon jakamiskanavana. Se on tarjonnut myös mahdollisuuden interaktiiviseen vuorovaikutukseen keskustelupalstan muodossa. Merkittävää on ollut asianomaisen sivuston ajantasaisuus ja toisaalta toimintavarmuus. Suurtenkin uutispäivien aikana on kyetty turvaamaan sivuston toimivuus huolimatta merkittävistä yhdenaikaisista hakusuoritteista. Lokakuun alkuun mennessä uudistussivustolla oli käyty yli 25 000 kertaa. Muita keskitetysti käytettyjä viestintäkanavia ovat olleet uutislehtemme Ruotuväki, puolustusvoimat.fisivusto ja lukuisat haastattelut, vierailut ja tiedotustilaisuudet. Sosiaalisen median käyttö on aloitettu ja erityisesti Youtube-palvelussa olemme julkaisseet paljon 13
uudistukseen liittyvää materiaalia saavuttaen tätäkin kautta kohdeyleisöämme runsaasti. Vaikuttavuus Viestinnän onnistumista voidaan mitata määrällisesti ja laadullisesti. Oheisessa kuvassa näkyy puolustusvoimauudistusta koskevan viestinnän määrä eri viestimissä elokuusta 2011 elokuuhun 2012. Tarkasteluun on otettu mukaan pääkirjoitukset, kolumnit ja artikkelit. Mielipidekirjoituksia ja sosiaalisen median lausahduksia ei ole laskettu. Ylivoimaisesti suurin informaatioarvo oli helmikuun 8. päivän tiedotustilaisuuksilla, joissa kerrottiin puolustusvoimien ratkaisumalli. Muita määrällisesti merkittäviä päivämääriä ovat olleet hallinnollisten päätösten lähettäminen puolustusministeriöön (3.5) sekä muut, erityisesti poliittiseen keskusteluun liittyvät osin alueelliset ja paikalliset keskustelupyrähdykset. Media-analyysin antoisampi puoli on laadullinen arviointi. Oheisessa kuvassa se on tiivistetty helmikuun 8. päivän lähiviikkoihin ja muutamiin viestinnän laadullisiin muutostekijöihin. Keskeiset havainnot on koottu kuvan yläreunaan. Puolustusvoimien edustajien katoaminen julkisuudesta ja pelikentän luovuttaminen poliitikoille oli suunniteltu toimenpide. Ratkaisumallin julkistamisen jälkeen puolustusvoimat vetäytyi kuoreensa odottamaan puolustusministeriön ohjauskirjettä. Ratkaisumallihan oli valtioneuvoston linjaus, joten juridisestikaan ei olisi ollut kestävää jäädä virkamiehenä debatoimaan aiheesta. Muut havainnot ovat luonnollisia, jopa inhimillisiä. Uudistus tuntui monista järkevältä ja ehdottoman tar- 14
peelliselta niin kauan kuin sen sisältöä ei vielä tunnettu. Ratkaisumallin julkistamisen jälkeen erityisesti niillä alueilla, joissa tapahtuu voimakkaimmat muutokset, suhtautuminen muuttui jyrkästi. Suoraan tälle johdannaisena on havainto siitä, että kansalaisten suhtautuminen puolustusvoimiin ei juuri muuttunut. Negatiiviset tunteet ja kirjoitukset kohdistettiin poliitikoille näiden tehtyä päätöksiä, joita kaikki eivät voineet hyväksyä. Journalistisesti on kiinnostavaa, että kansalaiset aktivoituivat erittäin voimakkaasti ilmaisemaan mielipiteitään myös kirjallisesti. Todennäköisesti sosiaalisen median kanavien aktiivisempi mukaanotto olisi poikinut vielä runsaampaa kansalaiskeskustelua. Nytkin sen merkitys noteerattiin. Seuraava vaihe Puolustusvoimauudistuksen henkilöstövaikutusten ensimmäinen infotilaisuus pidettiin lokakuun alussa. Tällöin kerrottiin muutoksen kohteena olevien määrä ja toistettiin prosessin aikataulu. Termi muutoksen kohteena oleva ei tullut oikein ymmärretyksi mediassa. Lähes kaikki uutisointi kertoi irtisanomisuhan alaisista. Tämähän on virheellinen ja yksinkertaistettu tulkinta, ja asian korjaamisessa on viestintähenkilöstöllä mennyt runsaasti aikaa. Tällä hetkellä henkilöön käyvät keskustelut ja valmistelut ovat menossa eri hallintoyksiköissä ja median kiinnostus asiaa kohtaan on juuri nyt vaimea. Keväällä asioiden edetessä ja seuraavien päätösten tullessa julki kiinnostus jälleen herää. Silloinkin viestinnällisesti pyritään valmistautumaan mahdollisimman hyvin ja välittämään asiallista tietoa oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. 15
Helsingin Ilmatorjuntarykmentin lakkauttaminen ja toimintojen siirto Panssariprikaatiin Teksti: everstiluutnantti evp Antti Arpiainen Kuvat: everstiluutnantti Teijo Oksanen Helsingin ilmatorjuntarykmentti (HELITR) oli lähes yhden asian liike, joukko-osasto, jonka päätehtävä näkyi sen nimessä. Joukko-osasto oli ylpeä menneisyydestään ja varma tulevaisuudestaan. Helsingin ilmatorjuntarykmentti koostui esikunnasta, Tuusulan ilmatorjuntapatteristosta, Uudenmaan ilmatorjuntapatteristosta, Ilmatorjuntakoulusta sekä huoltokeskuksesta. Kaikkiaan rykmentti työllisti hieman yli 300 henkilökuntaan kuuluvaa sotilasta ja siviiliä. HELITR oli siirtynyt 1950 -luvun lopulla Santahaminasta Tuusulaan, jossa se oli sinnitellyt heikkotasoisissa ja pääosin sopimattomissa tiloissa aina 1980-luvun alkuun asti, jolloin ITO79 hankinnan myötä saatiin ensimmäiset ajanmukaiset koulutustilat. Varuskuntatilojen kehitys jatkui Ilmatorjuntakoulun uudisrakennuksilla 1990-luvun vaihteessa, ampumaratojen uudistamisena, kasarmien peruskorjauksena, varusvarasto- ja saunatilojen rakentamisena ja sen myötä esikuntatilojen järkeistämisenä. Lisäksi ITO96-hanke toi mukanaan uusia korjaamo- ja hallitiloja vuoteen 1998 mennessä. Uuden vuosituhannen vaihtuessa rykmentillä oli toimivat tilat ja henkilöstömäärä alkoi vastata hiljalleen niin rauhan kuin sodanajan tarvetta. Sisäisten prosessitarkastelujen kautta parannettiin suunnittelun ja toteuman vastaavuutta, kehitettiin koulutusta ja valmistauduttiin uusiin kalustohankkeisiin, jotka olisivat edelleen kehittäneet varuskuntaa ja rykmentin henkilöstöä. Kasarmialueen laidalle Tuusulan kunta rakensi uimahallin ja toiselle puolelle kasarmialuetta kunta kunnosti vanhan hiekkamontun urheilukeskukseksi urheilukenttineen, jäähalleineen, ampumahiihtostadioneineen, latuineen ja lenkkipolkuineen. HELITR:n kannalta ensimmäisen kerran sen historiassa ulkoiset puitteet olivat lähestulkoon kunnossa, vain tykkikaluston koulutushalli puuttui. Rykmentin lakkautuksesta tai siirrosta ensimmäiset viitteet saatiin jo vuosia aiemmin, mutta ikäviin tietoihin ei kukaan halunnut uskoa, koska joukko-osastoa ja sen rakennuksia kehitettiin koko ajan. Siirryttyäni Maavoimaesikunnan ilmatorjuntaosastolta vuonna 2000 ensin Ilmatorjuntakoulun johtajaksi ja sitten kolme vuotta myöhemmin HELITR:n esikuntapäälliköksi aavistelin jo tulevaa ja pian sain tietää varuskunnan olevan lakkautettavien luettelossa yhtenä vaihtoehtona. Varuskunnan kehittämistä suunniteltiin edelleen, mutta vuoden 2003 kuluessa suunnitellut hankkeet alkoivat yllättäen lykkääntyä. 16
Päätöstä ei toki ollut suuntaan eikä toiseen eikä mitään tietoa saanut julkistaa, mutta kuten aina, jostain tieto vuoti lehdistölle ja tilanne iski päälle. Lakkautusprosessi alkoi siis osaltani kaiken kiistämisellä ja joukko-osaston tarpeellisuuden vakuuttelulla, koska Puolustusvoimien johto ei ollut lakkautusluetteloita vahvistanut eikä asiasta meille kertonut. Näihin aikoihin kuitenkin totesimme HELITR:n silloisen komentajan, eversti Ari Rautalan, kanssa miten tullaan jatkossa menettelemään. Toteutamme saamamme käskyt ilman napinoita ja toisaalta olemme velkaa alaisille rehellisen ja heistä huolta pitävän lakkautus- tai siirtomenettelyn. Tällöin myös linjasimme alustavasti suurimmat ongelmat ja toimintaperiaatteet. Lähtökohtana pidimme ammattitaidon siirtämistä mahdollisimman täydellisenä sinne, missä toimintaa jatkettaisiin sekä työn ja toimeentulon varmistamista niille, joille se vielä valtion hommissa kelpaisi. Samalla päätimme jatkaa koulutusta loppuun asti. Suurimmaksi ongelmaksi oletimme muodostuvan siviilihenkilöstön, erityisesti sihteerien ja keittiöhenkilöstön työllistämisen. Henkilöstön tiedonhalun tyydyttämiseksi päätimme järjestää tasaisin, lyhyin väliajoin, sekä aina tarvittaessa tiedotustilaisuuksia koko henkilöstölle, vaikka vain kertoaksemme ettemme tiedä mitään. Aiemmin HELITR:n työilmapiirikyselyjen perusteella oli havaittu työpiste, joka poikkesi kaikista muista, eli ravitsemuskeskus. Ruokalan henkilöstön ongelmien tutkimiseksi palkattiin ulkopuolinen konsultti ja hänen selvitystensä perusteella aloitettiin työpisteen henkilöstön ammattipätevyyden kohottaminen ja näyttötutkinnot. Näin aiemmin ammattitaidoton, mutta työn ja käytännön kautta oppinut henkilöstö saattoi tutkintojen avulla hankkia itselleen kirjallisen ammattipätevyyden. Myöhemmin lakkautusprosessin yhteydessä se helpotti silloin jo toiseen organisaatioon kuuluneiden henkilöiden työllistymistä. Rädyn työryhmän, HELITR:stä tarkastellen tarkoitushakuisen, esityksen tultua julkiseksi taas kerran ensin lehdistön kautta ja rykmentin komentajan vaihduttua aloitettiin varsinainen lakkautusprosessi Puolustusvoimien komentajan vierailulla. Tämän vierailun kuluessa Puolustusvoimien komentaja linjasi palkkauksen pysyvyyden sekä pari muuta periaatetta, joista välijohtoportaat sittemmin eivät valitettavasti pitäneet kiinni. Aiemmin päätettyjen linjausten mukaisesti rykmentin johto palveli kahta suurta tavoitetta, käsketyn lakkautustehtävän hoitamista kunnialla ja henkilöstöstä huolehtimista. Uusi komentaja eversti Timo Rotonen haastatteli HELITR:n koko henkilöstön selvittäen samalla halukkuutta uusiin tehtäviin sekä muita henkilökohtaisia asioita, jotka vaikuttaisivat työnantajan tarjoamiin tukitoimiin. Samaan aikaan valittiin henkilöstön tukemiseksi kaksi tukihenkilöä, henkilöstön yleistä luottamusta nauttineet Tuula Korpela ja Soini Nurmi. Prosessin kuluessa he osoittautuivat erittäin hyviksi valinnoiksi ja tukivat henkilöstöä onnistuneesti lakkautuksessa mistä heille vielä kerran suuret kiitokset. Toisen, henkilöstöasioissa suuren työn tehneen joukon, muodosti HELITR:n henkilöstöosasto, jossa erityisen kiitoksen ansaitsivat HELITR:n joukko-osastotunnus Hannu Samsten ja Tuomas Tihula sekä seuraajani esikuntapäällikkönä Pekka Helasterä. Lakkautuksessa mielenkiintoisuutta ja vaikeusastetta lisäsi lähes koko johtavan henkilöstön vaihtuminen vähintään kertaalleen joko rykmentin sisällä tai rykmentistä ulos. Sotilaiden Ilmatorjuntakoulun vaihtuvuutta suuremman ongelman tuotti joukko-osastotunnus sihteerien vaihtuvuus. Emme pyrkineet rajoittamaan vaan edistimme pitkään palvelleiden, ammattitaitoisten sihteerien siirtymistä Puolustusvoimien tai valtion hallinnon sisälle uusien organisaatioiden palvelukseen. Vastaavasti otimme määräaikaiseen palvelukseen uusia henkilöitä, joiden opettaminen tehtäviinsä tapahtui samanaikaisesti lopetukseen liittyvien tehtävien kanssa. Heidätkin kaikki kykenimme työllistämään lakkautuksen jälkeen. Esimerkkinä tästä oli rykmentin komentajan sihteeri, jonka tehtäviin kuului pääosin henkilöstöosaston töitä, vaihtuminen lakkautuksen kuluessa kolmesti. Vasta neljäs viranhoitaja toimi tehtävässään loppuun asti ja hänkin työllistyi Puolustusvoimiin. Sotilaiden osalta lakkautuksen kuluessa vaihtui kahdesti rykmentin komentaja, esikuntapäällikkö kerran, patteristojen komentajat ainakin kertaalleen sekä suunnittelu- ja valmiuspäällikkö. Vakautta ja pysyvyyttä edustivat henkilöstöosaston päällikkö sekä huoltopäällikkö Jari Pullinen, jonka harteille apulaisineen kaatui materiaalivirroista huolehtiminen ja tilojen järkevä sekä järjestelmällinen tyhjentäminen. Sotilaiden siirrot alkoivat hyvin ripeästi jo ennen päätöksen julkituloa, alkaen esimerkillisesti henkilöstöosaston toimistopäälliköstä. Toisaalta sotilaiden siirrot mahdollistivat yli vuoden mittaiset seuraajasuunnitelman mukaiset uusiin teh- 17
täviin siirtymiset rykmentin sisällä. Tämä mahdollisti myöhemmin paremman takuupalkan näille muutamille onnekkaille, jotka kyllä ansaitsivat palkkansa moneen kertaan. Mielenkiintoa ja vaikeutta aiheutti myös alkuperäisen lakkautusaikataulun kiristäminen yhdellä vuodella rykmentin muiden osien, paitsi Ilmatorjuntakoulun osalta ja kahden perusyksikön jättäminen Tuusulaan toistaiseksi. Ilmatorjuntakoulun osalta lykkäys muodostui vuoden mittaiseksi ja perusyksiköiden osalta muutamaksi vuodeksi, joiden kuluessa ELSO-yksikölle rakennettiin tarvittavat tilat Parolaan ja ITO96- kalusto poistettiin käytöstä. Varuskunnan tiloja ei siis tyhjennytty kokonaan, mikä mutkisti entisestään huollon tehtäviä, mutta mahdollisti joidenkin henkilöiden vuosia kestäneen lakkautuksen jälkeisen palvelun Tuusulassa. Ilmatorjuntakoulu liitettiin vuonna 2007 osaksi Ilmasotakoulua Tikkakoskelle. Ilmatorjuntakoululta vapautuneisiin tiloihin siirrettiin Kansainvälinen koulutuskeskus Niinisalosta, joten siltäkään osin ei tilavuokrista Tuusulassa ole säästetty. Vuoden aikaistaminen aiheutti rykmentin lakkauttamiselle useita odotusongelmia, jolloin päätökset tulivat aivan viimehetkellä, jotta ne voitiin toteuttaa annettuihin määrä aikoihin mennessä. Tällainen päätös oli muun muassa Panssariprikaatin uusi henkilöstökokoonpano, jonka jälkeen vasta voitiin sijoittaa ihmiset uusiin tehtäviin ja kehottaa sekä tukea osaa henkilöstöstä hakeutumaan muualle Puolustusvoimiin. Irtisanomisuhanalaisen henkilöstön etusijaisuus avoimia paikkoja täytettäessä toimi pääsääntöisesti hyvin, sillä koko lakkautuksen aikana tuli ilmi vain yksi tapaus, jossa HE- LITR:n henkilökuntaan kuuluva sivuutettiin ulkoa tulleen henkilön eduksi. Suurimman ongelman muodosti rykmentin kannalta sen lakkauttaminen ja tehtävien siirtäminen Panssariprikaatiin, eikä joukko-osastojen liittäminen toisiinsa, jolloin uudesta organisaatiosta ja sen henkilöstösijoituksista olisi voitu neuvotella. Nyt sen sijaan Maavoimaesikunnan suunnittelija ja maanpuolustusalue ilmoittivat ensin, että rykmentin henkilöstöllä on tarkoitus miehittää muodostettavat sotilastoimistot. Tästä typeryydestä luovuttaessa tyydyttiin vapautuvien virkojen siirtoon. Henkilöstön kannalta kuitenkin perusyksikkö- ja mahdollisen joukkoyksikkötasan ulkopuolisista tehtävistä sopiminen ja rykmentin henkilöstön sijoittaminen niihin oli vaikeaa ja mahdotonta, koska Panssariprikaatissa oli jo viranhoitaja kussakin tehtävässä. Rykmentin kannalta oli järkevää sallia väistämätön ammattitaitovuoto muualle puolustusvoimiin. Tämä oli kuitenkin henkilöstön tasa-arvoisuuden kannalta ikävää, sillä osalle henkilöstöä oli osoittaa tehtävä Panssariprikaatissa ja etenkin useiden opistoupseereiden osalta Panssariprikaati luokitteli tehtävät uudelleen uudella tehtävänkuvauksella ja tämän johdosta vaativuusluokka laski ja palkka aleni. Palkkauksen muutosta alaspäin voidaankin pitää lakkautuksen suurimpana epäonnistumisena, sillä matkakustannusten kasvu tai muutto uudelle paikkakunnalle korvattiin pienemmällä palkalla. Se ei lisännyt palvelusmotivaatiota, eikä sitoutumista uuteen palveluspaikkaan. Rykmentti on lähtenyt, mutta tiet ovat jääneet. 18
Lakkautuksen edistyessä löytyi uusi tehtävä puolustusvoimien sisältä avoimista tehtävistä sekä Panssariprikaatin uudesta joukkoyksiköstä ja prikaatin muista organisaatioista vartiostoa lukuun ottamatta kaikille sotilaille. Vartioston pääosa sijoitettiin Kaartin jääkäriprikaatiin. Viimeinen sijoittamaton sotilas olin minä, joka olin päättänyt, että komentajana minun uudesta sijoituksestani vastaavat esimieheni ja niinpä löysin itseni Maanpuolustuskorkeakoulun Taktiikan laitoksen tutkimusryhmästä, sinänsä uudesta ja mielenkiintoisesta tehtävästä, josta jäin aikanaan eläkkeelle. Siviilihenkilöstön sijoittumista uusiin tehtäviin helpotti olennaisesti Palvelukeskuksen käyttöönotto Hämeenlinnassa, josta iso joukko rykmentin sihteereitä sai uuden työpaikan. Siviilihenkilöstön työllistäminen vaati suurimmat ponnistelut, vaikka lopulta kaikki halukkaat saatiinkin työllistettyä joko puolustusvoimiin, julkishallintoon tai yksityiselle sektorille valtion tukitoimilla tuettuina. Helsingin ilmatorjuntarykmentin palkattua henkilöstöä siirtyi uusiin tehtäviin Rovaniemeltä Santahaminaan ja Turusta Kontiorantaan, mutta tietenkin eniten henkilöstöä vastaanottivat Panssariprikaati sekä maantieteellisesti lähimmät joukko-osastot ja esikunnat. Helsingin ilmatorjuntarykmentin lakkautus itsenäisenä joukko-osastona sai silloiselta Puolustusvoimien komentajalta onnellisen päätöksen, kun hän päätti nimetä Panssariprikaatin uuden joukkoyksikön Helsingin ilmatorjuntarykmentiksi. Tämä päätös piti hengissä perinteisen, taistelussa ansaitun kunnianimen, ainoan joukon, joka on nimetty pääkaupunkimme mukaan. Nimi kertoo yhä kantajansa ensimmäisestä ja tärkeimmästä tehtävästä. 19
Kokemuksia Helsingin ilmatorjuntarykmentin lakkautuksesta Teksti: Soini Nurmi Kuvat: everstiluutnantti Teijo Oksanen Helsingin ilmatorjuntarykmentti (HELITR) lakkautettiin puolustusvoimien (PV) edellisellä rakennemuutoskierroksella (RAKE) viisi vuotta sitten. Pääosa sen tehtävistä ja henkilöstöstä siirtyi Tuusulasta Panssariprikaatiin (PSPR) Parolaan. Samaan aikaan lakkautettiin myös Mikkelissä toiminut Savon Prikaati (SAVPR). Kummankin joukko-osaston lakkautus oli niiden henkilöstöille, ympäröiville kunnille ja sidosryhmille täysi tyrmäys. Oli vaikeata uskoa, että perinteikkäät, erinomaista työtä tehneet joukko-osastot lakkaisivat olemasta! Nyt puhutaan RAKE:n sijaan puolustuvoimauudistuksesta 2012-2015 (PVUUD). Uudella käsitteellä haluttaneen painottaa uudistuksen laajuutta ja kokonaisvaltaisuutta. Tämän kirjoittaja toimi HELITR:n päätoimisena neuvontavastuuhenkilönä vuosina 2005-2007 yhdessä toimistosihteeri Tuula Korpelan kanssa. Tuula siirtyi PSPR: iin, jossa edelleen palvelee. Tehtävämme oli auttaa henkilöstöä lakkautukseen liittyvissä ongelmissa. Käytännössä HELITR:n väki jakautui kahteen ryhmään: irtisanomisuhan alaisiin ja siirtyjiin, joille oli osoittaa paikka PV:n organisaatiossa, joko PSPR:ssä tai muualla. Voimakas painopiste oli työpaikan etsimisessä niille, joilta se puuttui. Siinä hötäkässä ensimmäisten siirtyjien tukeminen taisi jäädä vähän liiankin ohuelle. Tässä artikkelissa esitellään eräitä sellaisia HELITR:n lakkauttamiseen liittyviä seikkoja, joista voisi olla apua myös LAPITR:n tapauksesta. Ketk ä menesty vät muuttuneessa työelämässä? Entä rakennemuutoksessa? Ennen työantaja huolehti työntekijöistään ja heidän perheistään, myös yli vaikeiden aikojen. Työurat olivat pitkiä ja sitoutuminen molemmin puolin vahvaa. Valtiolla ja etenkin puolustusvoimissa sitoutuminen on ollut vieläkin vahvempaa kuin muualla. Työelämän murros on johtanut vähitellen yhä lyhyempiin työuriin: palkka saadaan usein pätkätyöstä tai projektista. Lyhytkestoinen työ on samalla ponnahduslauta seuraavaan työpaikkaan. Tällaiset lyhyet työjaksot sopivat toisille aloille paremmin kuin toisille: mikä soveltuu sille toiselle it-alalle, ei välttämättä istu hyvin sotaväen hommiin. Isällinen, huolehtiva patruuna ei enää määrää tehtaan asioita, nyt osakkeenomistajat sanelevat säännöt. Yksityiseltä puolelta moinen kehitys on pienellä viiveellä siirtynyt julkishallintoon: kustannusten jatkuva nousu, vaatimukset säästöistä ja tehokkuudesta yms. syyt johtavat aina vain uusiin rakennemuutoskierroksiin. Mitkään organisaatiot eivät pysy pitkään muuttumattomina. Vain muutos on pysyvää, ja tähän työntekijöiden tulisi sopeutua, valitettavasti. Eri henkilöstö- ja ikäryhmät ovat hyvin eriarvoisessa asemassa rakennemuutoksen iskiessä joukko-osastoon. Parhaassa asemassa ovat nuoret ja hyvin koulutetut, heikoimmassa varttuneemmat työntekijät, joilla on kapea-alainen koulutus tai osaaminen (usein hyvin korkeatasoinen), joka perustuu työssä oppimiseen ja kokemukseen. Nuorille ja hyvin koulutetutuille rakennemuutos saattaa avata tien vaativampaan tehtävään ja näin jopa edistää urakehitystä. He ovat usein henkisesti valmistautuneet siirtoihin, omaavat hyödyllisiä verkostoja, eikä jälkikasvua saati omaa taloa ole välttämättä vielä hankittu. Varttuneemmille työntekijöille paikkakunnan vaihto on useimmiten vakava ongelma. Samankaltaista työtä, jota siviilityöntekijä on ikänsä tehnyt, ei ehkä ole enää missään tarjolla. Tällainen tilanne oli esim. HELITR:n toimistosihteereillä; siviilissä ei heitä tarvittu. Onneksi he sijoittuivat pv:n muihin joukko-osastoihin ja laitoksiin. Pääkaupunkiseudulla ja sen ympäristössä mahdollisuudet tähän olivat tietenkin erinomaiset verrattuna LAPITR:n nykyiseen tilanteeseen, sillä joukkoja oli lähistöllä paljon. Pitkä työura samassa työpaikassa merkitsee tietenkin 20