ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1. Kaupunginvaltuusto. AIKA 19.05.2014 kello 18:00-19:10. Kaupungintalo, valtuustosali



Samankaltaiset tiedostot
Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Keskeneräiset valtuustoaloitteet

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Äänekosken sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite Työtä työttömille - Sanssi-kortti ja palkkatuki käyttöön kunnan aktiivisella otteella

Äänekosken kaupunginvaltuuston Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite Nuorisotakuun toteutuminen Äänekoskella

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Äänekosken kaupunginvaltuuston Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite Nuorisotakuun toteutuminen Äänekoskella

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

191/ /2013. Kaupunginvaltuusto Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti seuraavan aloitteen:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valtuustoryhmien yhteinen valtuustoaloite "Suomalaisen lähiruoan ja kotimaisen työn puolesta kaupungin hankinnoissa"

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Vammaisneuvosto Aika klo 16:00-17:12

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, Lähi- ja virkistysmetsät ha

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/ Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Hallintosäännön uudistaminen

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS


Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta


Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Määräaikaan mennessä elinvoimapäällikön määräaikaisen työsuhteen ha kijat olivat (nimi, ikä, kotipaikkakunta, tutkinto, nykyinen työpaikka):

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/ /2014, 341/ /2014

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

OPETUSPALVELUIHIN KOHDISTUVAT SÄÄSTÖT JA KOULUVERKKOSELVITYS

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Kaupungin työllistämistoimien kehittäminen ja asiaan liittyvät valtuustoaloitteet

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ (vain sähköisenä)

Sosiaali- ja terveysltk LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen euron osake kau pan ja euron tonttikaupan tekemiseen, ja

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 2/ Otsikko Sivu 6 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 4

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

Pihlan paikkamäärän katkaisuhoidon ja kuntoutuksen sekä palveluasumisen toteutumista seurataan edelleen kuukausittain.

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Kaupunginjohtajan ehdotus:

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

Keskiviikkona Kouvolan kaupungin internetsivulla.

Rakennusalueen suunnitteluvaraus Kaustarissa (ns. Tyllin pelto)

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS

Transkriptio:

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 19.05.2014 kello 18:00-19:10 PAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 28 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4 29 Pöytäkirjantarkastus 5 30 Korttelin 788 asemakaavan muutos 6 31 Perusturvalautakunnan lisämäärärahaesitykset vuodelle 2014 8 32 Viestinnän toimintaohjeisto 2014 11 33 Valtuustoryhmien yhteinen valtuustoaloite "Suomalaisen lähiruoan 14 ja kotimaisen työn puolesta kaupungin hankinnoissa" 34 Äänekosken sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite 17 Työtä työttömille - Sanssi-kortti ja palkkatuki käyttöön kunnan aktiivisella otteella 35 Keskeneräiset valtuustoaloitteet 25 36 Eron myöntäminen Jouko Saloselle rahoitusjohtajan virasta 31 37 Marke Tuomisen ja 14 muun valtuutetun valtuustoaloite "Nimettömän työnhaun kokeilu Äänekoskella" 32

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 2 OSALLISTUJAT Nimi Klo Tehtävä Lisätie dot LÄSNÄ Tiusanen Matti 18:00-19:10 puheenjohtaja Hakonen Eero Halttunen Jari Hautsalo Harri Heimonen Tapio Holopainen Simo Hyytiäinen Laura-Liisa Hänninen Seppo Isoviita Martti Kainu Keijo Kiiskinen Kari Korhonen Jani Kumpu Risto Kumpulainen Kari Laitinen Marko Lax Lauri Leppänen Pekka 18:00-19:10 2. varapuheenjohtaja Lindell Leila Lunttila Tommi Lång Kyllikki Martins Sirpa Monteiro Flores Ilidio Nyholm Rolf 18:00-19:10 1. varapuheenjohtaja Närhi Merja Penttinen Hannu Penttinen Henna Piilonen Pentti Pulli Timo Pönkänen Erkki Salmelin Simo Salminen Pentti Salo Jani Sohlman Jouni Soininen Piia 18:00-19:10 3. varapuheenjohtaja Tani Jaana Tikander Suvi Tuhkanen Marko Tuikka Minna Tuominen Marke Virtanen Matti Järvinen Ari 18:00-19:10 varajäsen Kolari Marja 18:00-19:10 varajäsen POISSA Niskanen Kalle jäsen Saastamoinen Harri jäsen Turunen Ann-Niina jäsen Kinnunen Olli kaavoituspäällikkö Sihvonen Pirkko ympäristöpäällikkö Tuononen Matti talousjohtaja MUU Javanainen Hannu 18:00-19:10 kaupunginjohtaja Auvinen Markku 18:00-19:10 vapaa-aikajohtaja Härtsiä Ville 18:00-19:10 opetus- ja kasvatusjohtaja Kolehmainen Raija 18:00-19:10 perusturvajohtaja Kriivarinmäki Arja-Leena 18:00-19:10 henkilöstöjohtaja Rautjärvi Tommi 18:00-19:10 rakennuttajapäällikkö

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 3 ALLEKIRJOITUKSET Matti Tiusanen Puheenjohtaja Arja-Leena Kriivarinmäki Pöytäkirjanpitäjä KÄSITELLYT ASIAT 28-37 PÖYTÄKIRJAN 23.5.2014 TARKASTUS Rolf Nyholm Henna Penttinen PÖYTÄKIRJA YLEISESTI NÄHTÄVILLÄ 26.5.2014 klo 9:00-12:00 Äänekosken kaupungin hallintopalvelut

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 4 Kaupunginvaltuusto 28 19.05.2014 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen KVALT 28 Kuntalain 54 :n 4 momentin mukaan kokouskutsu val tuuston kokoukseen on lähetettävä vä hintään neljä päivää ennen kokousta. Samassa ajassa on kokouk sesta annettava yleisesti tieto siten kunta KuntaL:n 64 :ssä sääde tään. Valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä. Ehdotus: Suoritetaan nimenhuuto, minkä jälkeen kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Suoritettiin nimenhuuto. Paikalla todettiin olevan 40 valtuutettua ja 2 varavaltuutettua, 1 poissa. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 5 Kaupunginvaltuusto 29 19.05.2014 Pöytäkirjantarkastus KVALT 29 Ehdotus: Kuntalain 62 :n mukaan toimielimen kokouksesta on pidettävä pöytäkirjaa. Kuntalain 63 :n mukaan pöytäkirja siihen liitettyine valitusosoi tuk si neen pi de tään tar kastamisen jälkeen yleisesti nähtävänä si ten kuin siitä on en na kolta ilmoitettu. Kaupunginvaltuusto valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja puheenjohtaja määrää pöytäkirjantarkastuksen tapahtuvaksi perjantaina 23. päivänä toukokuuta 2014 klo 15 mennessä ja tarkastetun pöytäkirjan pi det tä väksi ylei sesti nähtävänä maanantaina 26. päivänä toukokuuta 2014 klo 9-12 Ääne kos ken kaupungintalolla. Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi Rolf Nyholm ja Henna Penttinen. Päätös:

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 6 Kaupunginhallitus 115 31.03.2014 Kaupunginhallitus 150 12.05.2014 Kaupunginvaltuusto 30 19.05.2014 Korttelin 788 asemakaavan muutos KH 31.03.2014 115 Jukka ja Maria Olkkola esittävät osoitteessa Likolahdenkatu 58 sijaitsevan tonttinsa 7-788-4 laajentamista lähivirkistysalueen suuntaan. Hakijat si tou tu vat mak sa maan asemakaavan ja tonttijaon muutok sesta ai heu tu vat kustannukset. Kaupunginhallitus päätti kaavan vireilletulosta 3.3.2014 ja vi reil le tulos ta tiedottaminen on jär jes tetty vuo den 2014 kaa voi tus katsauksesta tie dotta mi sen yh tey dessä. Val mis telu vaiheen kuu le mi nen on hoidet tu kaa va muu tok sen hakijoil le ja lä him pien tont tien (Li kolahdenkatu 53 ja 56) omista jille ja halti joille lä hete tyllä kir jeellä (7.3.2014). Kaupungille ei ole toimitettu hanketta vastustavia mielipi teitä kuulemisaikana 21.3.2014 mennessä. Kaavaluonnoksessa ja -ehdotuksessa tonttia on laajennettu itäosastaan 10 m, jolloin tontin pinta-ala kasvaa 361 m 2. Lähivirkistysalueen supistamisella ei ole merkitystä virkistyskäytön vaikeutumisen kannalta: muutosalueen lähiympäristöön jää erittäin laajat liikuntapuistoon liittyvät virkistysalueet. Kaupunginjohtajan ehdotus: (valmistelu kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen, puh. 020 632 2035) Kaupunginhallitus hyväksyy, että korttelin 788 asemakaavan muutos ja siihen liittyvä tonttijaon muutos laitetaan ehdotuksena nähtäville maan käyt tö- ja ra ken nus ase tuk sen 27 :n mukaisesti. Lausuntojen pyytä mistä ei pi detä tar peelli se na. Päätös: KH 12.05.2014 150 Kaava ja siihen sisältyvä tonttijaon muutos on ollut nähtävillä ehdotuksena 4.4.-5.5.2014. Nähtävilläoloajan kuluessa kaavaehdotuksesta ei ole jätetty muistutuksia. (valmistelu kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen, puh. 020 632 2035) Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle 5.3.2014 päivätyn asemakaavan muutosehdotuksen hyväksymistä.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 7 Kaupunginhallitus 115 31.03.2014 Kaupunginhallitus 150 12.05.2014 Kaupunginvaltuusto 30 19.05.2014 Päätös: KVALT 30 Kaupunginvaltuuston päätös: Liitteet Liite 1 Korttelin 788 asemakaavan muutos, kv 19.5.2014

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 8 Perusturvalautakunta 24 26.03.2014 Kaupunginhallitus 131 14.04.2014 Kaupunginvaltuusto 31 19.05.2014 Perusturvalautakunnan lisämäärärahaesitykset vuodelle 2014 PETUR 26.03.2014 24 Perusturvatoimialalla on syntynyt tarve tehdä kaksi muutosesitystä kuluvan vuoden talousarvioon. Toinen niistä liittyy vartiointiin erityisesti terveyskeskuksessa ja toinen liittyy uuden terveyskeskuksen muuttoon. Terveyskeskuksen päivystyksessä tapahtui vuoden 2013 lopulla vaa ra ti lan ne, jossa vaarantui sekä potilasturvallisuus että henkilöstön turvallisuus. Tapauksen joh dos ta sin ne on jou dut tu hank ki maan var tioin ti pal ve lua. Pal ve lua on tois tai sek si han kittu ar ki-iltoi hin ja viikon lop pu päi vystyk seen. Maalis kuun alus ta lu kien var tiointia vä hennettiin si ten, että ar ki-illois ta luo vuttiin, mut ta perjan tai-iltaan ja viikonlop pu päi vystyk seen var tiointi hankit tiin edel leen. Vartioinnin vähentäminen on aiheuttanut turvattomuutta ja sitä on jouduttu uudelleen lisäämään. Yhtenä vaikuttavana tekijänä on poliisin toimipisteen tilapäinen puuttuminen paikkakunnalta. Vartijan riittävän nopea apu hälytystilanteissa on ongelma myös sosiaalipalveluissa virka-aikana ja arjen tuen ympärivuorokautisissa yk si köissä il ta- ja yöaikana. Vartioinnista terveyskeskuksessa on aiheutunut alkuvuoden aikana jo n. 16 000 euron kustannukset. Mikäli paikalla olevaa vartiointia jat ke taan arki-iltaisin ja viikonloppuisin, koko vuoden kustannukset ny kyisellä hintatasolla ovat n. 75 000. Mikäli paikalla oleva vartiointi (esim. pääpaikka terveyskeskuksen vuo de-osasto) ulotetaan kat ta maan myös yöaikaa, vuosikustannukset kasvavat n. 116 000 eurolla. Mikäli hankitaan ympärivuorokautinen vartiointi niin, että paikalla on vartija myös arkisin virka-aikana, kustannukset kasvavat edelleen n. 42 000 /v. Kattavan vartiointipalvelun kustannustaso olisi siis arvion mukaan n. 230 000 /v. Vartiointiin ei ole voitu varautua vuoden 2014 talousarviossa. Perusturvatoimialalla ei ole mahdollista järjestää vartiointia siirtämällä määrärahaa muusta toiminnasta, etenkin kun otetaan huomioon vakaut ta mis ohjelmassa vaaditut säästöt terveyspalveluissa. Vakauttamisohjelman mukaiset henkilöstövähennykset ovat yhteensä n. 20 vakanssia, mistä suurin osa kohdentuu vuodelle 2014 uuden terveys keskuksen käyttöönoton yhteyteen.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 9 Perusturvalautakunta 24 26.03.2014 Kaupunginhallitus 131 14.04.2014 Kaupunginvaltuusto 31 19.05.2014 Perusturvajohtajan ehdotus: Perusturvalautakunnalle ja kaupunginvaltuustolle esitetään määrära han va raa mis ta lisätalousarvioon vartiointipalvelun järjestämistä var ten. Palvelu kil pailutetaan myöhemmin tarkentuvilla palvelutaso kri teereillä sen jälkeen, kun toimintaan on osoitettu määrärahat. Siinä yhteydessä ar vioidaan vielä tarkkaan vartiointitarpeen kattavuus ja laajuus, mutta kattavaan vartioinnin järjestämisekis tulee varautua maksimissaan n. 200 000 :n lisäkustannuksiin. Toinen lisämäärärahaesitys johtuu toimintojen muuttokustannuksista uuteen terveyskeskukseen. Uuden terveyskeskuksen kokonaiskustannusarviota käsiteltäessä esillä olleen taulukon mukaan urakoiden yhteis summa, sairaalairtaimisto, irtokalusteet, muu irtaimisto ja sisustus, tietotekniikkahankinnat, kiinteistönhoitoirtaimisto ja muuttokustan nukset (80 000 eur) yhteensä pää ty vät summaan 30,8 milj. euroa. Talousjohdon kanssa on erikseen vuoden 2014 talousarviota laadittaessa sovittu, että em. kokonaiskustannusarviosta irrotetaan omiksi määrärahoiksi irtaimisto- ja atk-hankinnat. Yl lä ole vas ta johtuen pe rus tur va toi mi alal la on ol lut käsitys, et tä muut to kus tan nuksia ei tar vit se erik seen budjetoida vaan ne sisältyvät rakentamisbudjettiin. Ti la pal velu jen ja ta lous toi miston oh jeen mu kaan muut to kus tannuk set ovat kui ten kin pe rus turvatoimi alan käyttö kus tannuk sia, jotka tu lee budje toi da toimi alalle. Uuden ter veyskes kuk sen käyt töön ottotyö ryh mä on ko kouksis saan kuluneen ke vään aika na mm. kar toittanut siir rettä vien ja puh distet tavien ka lus tei den ja lait teiden mää riä ja sen pohjal ta arvioinut, että muu tos ta ai heutuvat kus tannuk set ovat n. 100 000. Perusturvalautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että perusturvan vuoden 2014 talousarvioon myönnetään lisämäärärahaa 100 000 vartiointipalvelun järjestämistä varten terveyskeskuk seen ja arjen tuen ja sosiaali palvelujen yksiköiden tarpeisiin. 100 000 uuden terveyskeskuksen muuttokustannuk siin. Päätös:

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 10 Perusturvalautakunta 24 26.03.2014 Kaupunginhallitus 131 14.04.2014 Kaupunginvaltuusto 31 19.05.2014 KH 14.04.2014 131 Kaupunginjohtajan ehdotus: Esitetään kaupunginvaltuustolle, että se myöntää perusturvan vuoden 2014 talousarvioon lisämäärärahaa seuraavasti: - 100 000 euroa vartiointipalvelun järjestämistä varten terveyskeskukseen ja arjen tuen ja sosiaalipalvelujen yksiköiden tarpeisiin. Päätös: - 100 000 euroa uuden terveyskeskuksen muuttokustannuksiin. KVALT 31 Kaupunginvaltuuston päätös:

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 11 Kaupunginhallitus 142 29.04.2014 Kaupunginvaltuusto 32 19.05.2014 Viestinnän toimintaohjeisto 2014 KH 29.04.2014 142 Kaupunginhallitus on kiinnittänyt huomiota kaupungin viestinnän ja tie do tus toi min nan toimivuuteen ja on edellyttänyt, että kaupungin or ga ni saa tiol le laaditaan viestintä- ja tiedotustoimintaan ohjeisto. Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus on käynyt keskustelua varsin laajasti aiheesta ja sen keskustelun pohjalta on laadittu toimintaohjeisto, joka on tar koitet tu jokapäiväistä arjen toimintaa ohjaavaksi. Toimintaohjeisto on esitelty kaupunginvaltuuston iltakoulussa ja valtuus to on antanut omat eväänsä ohjeistoa varten. Ohjeistossa korostetaan viestinnässä hyvän palvelukulttuurin ja hyvän tiedotustoiminnan merkitystä. Kaupungin maine rakentuu monesta asiasta, hyvää mainetta ei syn ny te tä pelkästään hyvällä markkinointikampanjalla, vaan maine muok kau tuu arkipäiväisten toimien, käyttäytymisen ja kohtaamisten kaut ta. Siksi kaupunginhallitus kiinnittää huomioita myös kaupungin or ga ni saa tios sa ja kaupungissa yleensä käytävään kes kus te lu kultuu riin eli viestintään laajassa merkityksessä. Äänekoski haluaa kaupungin viestinnällä edistää asukkaiden, yrit täjien, työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden tiedonsaantia, osal listu mis ta ja vaikuttamismahdollisuuksia. Kaupunki uskoo, että onnistuessaan viestintä ja tiedotustoiminta luo vat myönteistä mielikuvaa kaupungista, kasvottaa pää tök sen tekoa, lisää luottamusta. Parhaimmillaan se on kaupungin ima go markki noin tia ja synnyttää positiivista mielikuvaa ja hyvää mainetta avoimes ta ja vuorovaikutteisesta kaupungista. Myönteisen ja hyvän imagon syntyminen vahvistaa Äänekosken kau pun gin mainetta uudistuvana, avoimena, asukkaistaan vä lit tä vänä kaupunkina. Vuosi 2015 on kaupunkistrategiassa nimetty "Hyvän Palvelun Teema vuo dek si", johon toimialojen tulee valmistautua. (valmistelu Heli Möller, puh. 020 632 2012) Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan viestinnän toi min ta ohjeis ton 2014.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 12 Kaupunginhallitus 142 29.04.2014 Kaupunginvaltuusto 32 19.05.2014 Kaupunginjohtajan muutettu ehdotus: Kaupunginhallitus edellyttää, että kaupunkistrategiassa nimetty "Vuosi 2015 Hyvän palvelun Teemavuosi" huomioidaan arjen palvelutoiminnassa ja erityisesti asiakaspalveluissa. Kaupunginhallitus esittää liitteenä olevan viestinnän toi min ta oh jeiston 2014 kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi. Kaupunginhallitus edellyttää, että kaupunkistrategiassa nimetty "Vuosi 2015 Hyvän palvelun Teemavuosi" huomioidaan arjen palvelutoiminnassa ja erityisesti asiakaspalveluissa. Päätös: KVALT 32 Käsittely: Jouni Sohlman esitti Risto Kummun ja Leila Lindellin kannattamana, että viestinnän toimintaohjeisto hyväksytään seuraavin muutoksin: Muutos 1. Viestinnän organisointi, resurssit, prosessit / ulkoinen viestintä, 2. kappale, 3. lause: "Keskushallinnon hallintojohtaja vastaa viestintäohjeiden antamisesta ja siihen liittyvästä koulutuksesta sekä luottamushenkilöstölle että toimialojen henkilöstölle." muutetaan muotoon "Kaupunginhallitus vastaa viestintäohjeiden antamisesta..." Muutos 2. Viestinnän ja tiedotustoiminnan toimivuuden seuranta 5. kappale: "Ulkoisen ja sisäisen viestinnän seurannan toteuttamisesta vastaa hallintojohtaja." muutetaan muotoon "Ulkoisen ja sisäisen viestinnän seurannan toteuttamisesta vastaa kaupunginhallitus."

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 13 Kaupunginhallitus 142 29.04.2014 Kaupunginvaltuusto 32 19.05.2014 Kaupunginvaltuuston päätös: Jouni Sohlmanin muutosehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Hyväksyttiin yksimielisesti viestinnän toimintaohjeisto 1.6.2014 alkaen seuraavin muutoksin: Muutos 1. Viestinnän organisointi, resurssit, prosessit / ulkoinen viestintä, 2. kappale, 3. lause: "Keskushallinnon hallintojohtaja vastaa viestintäohjeiden antamisesta ja siihen liittyvästä koulutuksesta sekä luottamushenkilöstölle että toimialojen henkilöstölle." muutetaan muotoon "Kaupunginhallitus vastaa viestintäohjeiden antamisesta..." Muutos 2. Viestinnän ja tiedotustoiminnan toimivuuden seuranta 5. kappale: "Ulkoisen ja sisäisen viestinnän seurannan toteuttamisesta vastaa hallintojohtaja." muutetaan muotoon "Ulkoisen ja sisäisen viestinnän seurannan toteuttamisesta vastaa kaupunginhallitus." Liitteet Liite 2 Viestinnän toimintaohjeisto, hyväksytty kv 19.5.2014

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 14 Kaupunginvaltuusto 103 09.12.2013 Kaupunginhallitus 406 16.12.2013 Kaupunginhallitus 121 31.03.2014 Kaupunginvaltuusto 33 19.05.2014 Valtuustoryhmien yhteinen valtuustoaloite "Suomalaisen lähiruoan ja kotimaisen työn puolesta kaupungin hankinnoissa" 895/00.04.02/2013 KVALT 09.12.2013 103 Valtuustoryhmät tekivät yhteisen valtuustoaloitteen "Suomalaisen lä hiruoan ja kotimaisen työn puolesta kaupungin hankinnoissa". Kaupunginvaltuuston päätös: Kaupunginvaltuusto merkitsi valtuustoaloitteen tiedokseen ja päätti lähettää sen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. KH 16.12.2013 406 Valtuustoaloite jaetaan esityslistan oheismateriaalina. Kaupunginjohtajan ehdotus: Merkitään aloite tiedoksi ja pyydetään siitä Ää ne seu dun Ke hi tys Oy:n, Maataloustuottajain Äänekosken yhdis tys Mtk-Ääne kos ki ry:n ja ruokapalvelupäällikön lausunto. Päätös: KH 31.03.2014 121 Ruokapalvelupäällikkö on antanut valtuustoaloitteesta liitteen mukaisen lausunnon. Ääneseudun Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Sari Åkerlund on antanut aloitteesta seuraavansisältöisen lausunnon: "Maailmanlaajuinen ruokatrendi näkyy voimakkaasti myös meillä täällä Suomessa. Ruokakes kustelu on vilkasta ja ruoan alkuperä on arvossaan. Ruokaohjelmien suosio kasvaa ja ruoanlaitosta kirjoitetaan runsaasti lehdissä ja blo geissa. Ilmiöön liittyy myös kansalais ten tietoisuuden lisääntyminen ruuan alkuperästä ja tuotantota vois ta. Suomalainen ruoka on tutki tusti puhdasta. Maaperä on puh dasta ja raikasta vettä riittää. Suo malaiset ruoantuottajat ovat vas tuullisia ja osaavia.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 15 Kaupunginvaltuusto 103 09.12.2013 Kaupunginhallitus 406 16.12.2013 Kaupunginhallitus 121 31.03.2014 Kaupunginvaltuusto 33 19.05.2014 Kaupunginjohtajan ehdotus: Lähiruoka on nosta nut päätään myös täällä Ää nekoskel la julkisten hankintojen osana. Asia on erittäin tärkeä alu eella toimi vien alkutuottajien, jalos tajien kuin muidenkin sidosryh mien kannal ta. Hankinnat tukevat alu een työlli syyttä ja tuovat alu eelle elinvoi maa. Huomioitavaa ja haas tavaa on kuitenkin lähiruoka hankinnois sa suuret määrät keskitetyn ruoan valmistuksen osalta. Pienemmissä yksiköis sä hankinta on hel pompi toteuttaa mm. esi merkiksi lähikalan suh teen. Toivottavaa on, että lä hiruokaa pysty tään hankkimaan sovel tuvin osin määrä, laatu, tuo reus, toimitusaika ja ympäristöasiat huomioiden." Merkitään tiedoksi va. ruokapalvelupäällikkö Raija Sällisen ja Ääneseudun Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Sari Åkerlundin aloitteesta anta mat lausunnot. Koska Äänekosken kaupungin ruokapalvelut on sitoutunut Kespro Oy:n, Elonen Oy:n ja Arla Ingman Oy Ab:n kanssa elintarvikkeiden hankintasopimukseen 31.12.2014 asti sekä Caternet Oy:n kanssa hankintasopimukseen 31.8.2014 asti, kaupunginhallitus toteaa, että tässä tilanteessa ei ole mahdollisuutta vaihtaa em. elintarvikkeiden toimittajia. Kaupunginhallitus antaa kaupungin ruokapalvelujen tehtäväksi selvittää mahdollisuus lähiruoan käyttämiseen kaupungin ruokapalveluissa ennen uu sien elintarvikehankintatarjouspyyntöjen tekemistä. Esitetään kaupunginvaltuustolle, että se toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi. Päätös: KVALT 33 Käsittely: Keskustelun aikana tehtiin kaksi pohjaehdotuksesta poikkeavaa ehdotusta: Matti Virtanen esitti, että lähialueiden elintarviketuottajien kanssa perustetaan työryhmä suunnittelemaan elintarviketuotannon jatkojalostusta ja yhteistyörenkaiden

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 16 Kaupunginvaltuusto 103 09.12.2013 Kaupunginhallitus 406 16.12.2013 Kaupunginhallitus 121 31.03.2014 Kaupunginvaltuusto 33 19.05.2014 muodostamista. Kartoitetaan tarvittavat edellytykset tehokkaamman tuotannon ja koulutuksen järjestämiseksi. Selvitetään mahdollisuus seuraavassa elintarvikkeiden hankinnan kilpailutuksessa, että sallitaan tarjousten jättäminen myös osatarjouksina ja näin turvataan paikkakuntalaisten tuottajien mahdollisuus tarjota tuotteitaan. Tommi Lunttila esitti Leila Lindellin, Pentti Piilosen ja Jouni Sohlmanin kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Kaupunginvaltuuston päätös: Puheenjohtaja totesi, että koska keskustelun kuluessa on tehty pöydällepanoa koskeva, kannatettu ehdotus, on tämä asia käsiteltävä ensin. Puheenjohtaja totesi, että pöydällepanoa koskeva ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Päätettiin yksimielisesti palauttaa asia uudelleen valmisteltavaksi. Liitteet Liite 3 Valtuustoryhmien yhteinen valtuustoaloite "Suomalaisen lähiruoan ja kotimaisen työn puolesta kaupungin hankinnoissa", kv 19.5.2014 Liite 4 Ruokapalvelujen lausunto valtuustoaloitteeseen Suomalaisen lähiruoan ja kotimaisen työn puolesta kaupungin hankinnoissa, kv 19.5.2014

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 17 Kaupunginvaltuusto 71 24.06.2013 Kaupunginhallitus 271 12.08.2013 Perusturvalautakunta 66 25.09.2013 Kaupunginhallitus 104 17.03.2014 Kaupunginvaltuusto 34 19.05.2014 Äänekosken sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite Työtä työttömille - Sanssi-kortti ja palkkatuki käyttöön kunnan aktiivisella otteella 510/05.20.00/2013 KVALT 24.06.2013 71 Kaupunginvaltuuston päätös: Merkittiin tiedoksi Äänekosken sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite Työtä työttömille - Sanssi-kortti ja palkkatuki käyttöön kunnan aktiivisella otteella ja lähetettiin se jatkovalmisteluun kaupunginhallitukselle. KH 12.08.2013 271 Esityslistan liitteenä jaetaan Äänekosken sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän aloite. Kaupunginjohtajan ehdotus: Merkitään aloite tiedoksi ja pyydetään siitä perusturvalautakunnan ja Ääneseudun Kehitys Oy:n lausunto. Käsittely: Päätös: Kaupunginjohtaja muutti ehdotustaan: merkitään aloite tie doksi ja pyydetään siitä perusturvalautakunnan, Ääneseudun Ke hi tys Oy:n, Äänekosken Yrittäjät ry:n ja yhteistyötoimikunnan lau sunto. PETUR 25.09.2013 66 Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistämisen edistämiseksi tar koitettu TE-toimiston myöntämä tuki, jota voidaan myöntää työnan tajalle palkkakustan nuksiin. TE-toimisto arvioi aina palkkatuen myöntämistä tuella pal kattavan näkökulmasta. Tavoitteena on parantaa työttömän työnha kijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edis tää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille. Perustuki on (vuonna 2013) 32,46 euroa päivässä. Lisäksi mahdol linen lisäosa, mikäli tuella palkattavan tuottavuuden arvioidaan ole-

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 18 Kaupunginvaltuusto 71 24.06.2013 Kaupunginhallitus 271 12.08.2013 Perusturvalautakunta 66 25.09.2013 Kaupunginhallitus 104 17.03.2014 Kaupunginvaltuusto 34 19.05.2014 van tarjolla olevaan työteh tävään nähden alentunut ammattitaidossa olevien puutteiden, työttö myyden keston, vamman tai sairauden tai muun syyn johdosta. Mahdolliset lisäosat voivat olla 30-90 %, jolloin tuki on 698-1326 /kk. Sanssi-kortti on TE-toimiston myöntämä työllistämisseteli, joka voidaan myöntää alle 30 -vuotiaalle työttömälle työnhakijalle. Kortilla nuori osoittaa työnantajalle, että hänen palkkakustannuksiinsa voidaan myöntää palkkatukea. Sanssi-kortilla voi palkata alle 30 -vuotiaan nuoren työnhakijan mää räaikaiseen tai toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työn tekijä voi olla kokoaikainen, osa-aikainen tai oppisopimuskoulutetta va. Työantaja voi olla esimer kiksi yritys, yhdistys, kunta tai säätiö. Valtion työpaikkoihin ei voi käyttää Sanssi-korttia. Sanssi-kortin palkkatuki on 32,46 euroa päivässä eli noin 700 euroa kuu kau des sa, jos työaika on vähin tään 85 prosenttia alan normaalis ta työ ajas ta. TE-toimisto voi myöntää tu kea enintään 10 kuu kautta. Oppisopimuskoulutukseen palkkatu kea voi saada koko kou lutuksen ajaksi.palkkatuetussa työssä työnantajan pitää maksaa nuorelle työ ehtosopimuksen mukaista palk kaa. Heinäkuussa Äänekosken kaupungin eri toimialoille palkatuista 34 henkilöstä 9 oli alle 30 -vuotiasta. Alle 30 -vuotias voi olla työllistetty alle 30 -vuotiaan työllistetyn perustuella 6 kk tai Sanssi-korttituella 8 kk. Äänekosken kaupunki on työllistänyt palkkatuella vuoden 2013 aika na keskimäärin 34-35 henkilöä kuukaudessa; palkkatukikuukausia on elokuun loppuun mennessä ollut 275. Keskitetyn palkkatuen kustannuspaikalla on varattu määrärahaa noin 20 henkilön palkkaamiseen. Määräraha on kohdennettu pääsään töisesti päivähoidon ja vanhustenhuollon yksiköihin. Lisäksi kaupun ki on velvollinen työllistämään määräajaksi (n.8 kk) TE-toimiston lä hettämien työllistämisilmoitusten perusteella tulevat henkilöt, joilla on jakson jälkeen oikeus ns. työttömyysrahan lisäpäiviin. Työpajan kustannuspaikalla palkkatuella työllistämiseen on varattu määräraha noin 10 palkkatuella palkatun palkkoihin sekä 4 ohjaajan palkkoihin. Palkkatuella palkattu voi olla joko työpajalla, kaupungin muissa yksiköissä tai edelleen sijoitettuna yritykseen.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 19 Kaupunginvaltuusto 71 24.06.2013 Kaupunginhallitus 271 12.08.2013 Perusturvalautakunta 66 25.09.2013 Kaupunginhallitus 104 17.03.2014 Kaupunginvaltuusto 34 19.05.2014 Lisäksi kaupungin muut toimialat voivat palkata työntekijöitä palkkatuella omil la määrärahoillaan. Äänekosken kaupunki kannustaa lisäksi yrityksiä ja järjestöjä työllistämään äänekoskelaisen pitkäaikaistyöttömiä maksamalla kunta- ja oppisopimuslisää. Tukea voidaan maksaa yrityksille enintään 6 kk ja järjestöille ja 3. sektorin toimijoille enintään vuosi. Tuen suuruus on 200 euroa kuukaudessa. Lisäksi kaupunki voi maksaa oppisopimuslisää 200 euroa kuukau dessa koko oppisopimusajalta. Vuoden 2013 heinäkuun loppuun mennessä tukea pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi on maksettu keskimäärin 45 henkilöstä sekä Katulähetyksen ostosopi muksella 15-20 henkilöstä kuukaudessa. Yrityksiä ja yksityisiä työn antajia on reilu10, joista suurin osa työllistää yhden pitkäaikaistyöt tömän. Pääosin työnantajat ovat siis 3. sektorin työllistäviä toimijoita, joiden palkkaamat henkilöt ovat usein vaikeimmassa työllisyystilan teessa olevia pitkäaikaistyöttömiä. Työllistämisessä keskeiset yhteistyötahot ovat TE-toimisto, Typ (= työvoiman palvelukeskus), kaupungin eri toimipisteet ja 3. sektorin työllistävät toimijat. Yhteyksiä ja yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa kehitetään. Typ tekee yrityskäyntejä, sa moin työpa jan henkilöstö kutsuu yrittäjiä tu tustumaan työpajalle tai käyvät yri tyskäynneillä. Työpajalla valmiste taan tilaustyönä erilaisia tuotteita yksityisille henkilöille ja yrityksille. Lisäksi pajan kautta pyritään tuke maan asiakkaiden siirtymistä yri tyksiin esim. työkokeiluun tai palkka työhön. Äänekosken työttömyysprosentti oli heinäkuussa 17,4 prosenttia (1584 henkilöä). Heistä yli vuoden työttömänä olleita oli 441. Yli 50 -vuotiaita oli 657 ja alle 25 -vuotiaita 254. Erilaisissa palveluissa (ent. työvoimapoliittisissa toimenpiteissä) oli Äänekoskella vastaavana aika kaikkiaan 442 henkilöä eli 4,9 prosenttia työvoimasta (sama kuin koko Keski-Suomen prosentti). Kunnan osalta keskeinen pal velu palkkatuki työllistämisen lisäksi on kuntouttava työtoiminta, min kä piirissä on kuukausittain yli 70 henkilöä. Esityslistan liitteenä on 2 laskelmaa palkkatuella työllistämisen kustan nusvaikutuksista ja kaupungin rahoitusosuudesta eri vaihtoehdoissa. Laskelmissa on se kaupungin rahoitusosuus, joka tarvittaisiin työmarkkinatukeen käytetyn summan lisäksi, mikäli pitkäaikais-

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 20 Kaupunginvaltuusto 71 24.06.2013 Kaupunginhallitus 271 12.08.2013 Perusturvalautakunta 66 25.09.2013 Kaupunginhallitus 104 17.03.2014 Kaupunginvaltuusto 34 19.05.2014 työttomien listalta työllistettäisiin 34, 100 tai 200 henkilöä palkkatuel la. Palkkatuen keskiarvolla 931 /kk laskettuna ja huomioiden työmarkkinatuen kuntaosuuden vähentyminen kaupungin ra hoi tus osuus on 34 henkilön työllistämisessä 12 kk ajalle 195.999. 100 henki lön työl listämisen vastaava kustannus olisi 576.000 ja 200 henkilön osal ta 1.152.000. Toisessa laskelmassa on palkkatuen määränä käytetty lähtökoh ta na palkkatukea +50 %:n korotusosaa yht. 1047 /kk. Kaupungin lisäkus tannukset 12 kk:ta työ mark kinatuen kunta osuuden vä henty minen huo mioi tuna olisi vat 34 hen kilön osal ta 148.656, 100 hen kilön osal ta 436.800 ja 200 hen ki lön osalta 873.600. Passiivista työmarkkinatukea saavien pitkäaikaistyöttömien listalla oli syyskuussa 2013 yht. 261 henkilöä joista: alle 30 vuotiaita 38 31-40 v. 47 41-51 v. 74 52-61 v. 92 62-65 v. 10 Pitkäaikaistyöttömät ovat hyvin heterogeeninen ryhmä niin koulutuskuin työkokemustaustaltaan. Useilla heistä on erilaisia työrajoitteita, jot ka vai keuttavat työmarkkinoille siirtymistä. Haastetta sopivan työkoh teen löytämiseen tuo myös painottuminen vanhempiin ikäryhmiin, jois sa enemistö työttömistä on mie hiä. Palkkatuella työllistämisen merkittä vä lisääminen edellyttää, että tarjolla olevan työvoiman am mattira kenne ja osaaminen sekä tarjolla oleva työ voidaan yhteen sovittaa. Lisäksi tulee huomioitavaksi, että palkkatuella työllistet täessä tulee varmistaa riittävä ohjaus työllistettäville. Esimerkkilas kelmista puut tuu ohjaushenkilöstön lisäresurssoinnin kustannukset. Työllisyyden hoito ei ole yksinomaan kaupungin tai perustur van tehtävä, vaan se tulee tapahtua myös kaikkien toimijoiden li säksi yk sityiset työmarkkinat huomioiden ja yhteistyössä tässä ko konai suudessa. Talousarviossa 2014 palkkatukeen on varattu määrärahaa vuo den 2013 laajuudessa, koska annettu talousarvion raami ei anna mahdol li suut ta toiminnan laajentamiseen.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 21 Kaupunginvaltuusto 71 24.06.2013 Kaupunginhallitus 271 12.08.2013 Perusturvalautakunta 66 25.09.2013 Kaupunginhallitus 104 17.03.2014 Kaupunginvaltuusto 34 19.05.2014 Perusturvajohtajan ehdotus: Annetaan kaupunginhalllitukselle aloitteen johdosta yllä oleva lausunto. Päätös: Merkittiin pöytäkirjaan, että sosiaalityön joh taja Ou ti Markkanen osal listui ko kouk seen asiantuntijana tä män asian osal ta. KH 17.03.2014 104 Ääneseudun Kehitys Oy on antanut aloitteesta seuraavan lausunnon: "SDP:n valtuustoryhmän aloitteen toisessa kappalees sa on erinomainen kuvaus Äänekosken kaupungin työllisyy den tilanteesta ja ongelmista sekä väestö kehityksen tilanteesta. Aloitteessa mainitut toi menpide-esitykset ovat oikean suuntaisia, mutta ongelmaan näh den eivät vielä riittäviä. Tarvitaan li sää uu sia vaikuttavia toimenpitei tä, joil la työttömyys saadaan laskeva lie kehityssuunnalle. Valtioneuvosto on antanut 29.11.2013 eduskunnalle tiedonan non ra kennepo liittisen ohjelman toimeenpanosta, minkä edus kunta sittem min hy väksyi. Rakennepoliittinen tiedonanto sisäl tää useita työllisyy teen liit tyviä toimenpiteitä, joita ryhdytään hallituk sen toimesta val mistele maan nopealla aikataululla. Vuoden 2014 aikana täytäntöön panta vat uudet säädökset voivat an taa uusia ratkaisukeinoja työlli syyden hoitoon. Strategista ja laajaa yhteistyötä eri sidosryhmien välil lä tulee jat kaa ja edelleen kehittää, jotta työllisyystilanteeseen ja väestökehitykseen saadaan selkeää muutosta parempaa." Äänekosken Yrittäjät ry on antanut aloitteesta seuraavan lausunnon: "Äänekosken työllisyyslukemat ovat murheelliset. Äänekoskella on Keski-Suomen kunnista korkein työttömyysaste, heinäkuun tilasto kertoo luvun olevan peräti 17,4%. Kaikki porkkanat ovat tärkeitä! Katsomme, että Sanssikortti ja palkkatuki ovat erinomaisen merkittäviä asioita työllisyyden parantamiseksi, ja toivomme kaupungin otta-

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 22 Kaupunginvaltuusto 71 24.06.2013 Kaupunginhallitus 271 12.08.2013 Perusturvalautakunta 66 25.09.2013 Kaupunginhallitus 104 17.03.2014 Kaupunginvaltuusto 34 19.05.2014 van Sanssikortin ominaisuuksista sekä työnantajille suunnatuista toi mintaohjeista, joita Sanssi-kortilla palkkaamiseen liittyy, kaiken hyö dyn irti. Äänekosken Yrittäjät ry tiedottaa jäseniään Sanssi-kortista ja muistut taa siitä, että työnantajalla on mahdollisuus saada 700 euroa/kk kymmenen kuukauden ajan nuoren työttömän palkkaamiseen. Pyydämme myös huomioimaan, että Sanssi-korttia ei saa käyttää väärin, esimerkiksi siten, että määräaikaisia työsopimuksia puretaan Sanssi-tuen vuoksi." Yhteistyötoimikunta on antanut aloitteesta seuraavan lausunnon: "Äänekoskella oli vuoden 2013 syyskuussa yhteensä 1 732 työtöntä työnhakijaa. Heistä alle 25-vuotiaita oli 220 (12,7 % työttömistä). Ää nekosken korkean työttömyysluvun pienentämiseksi kannustamme Äänekosken kaupunkia, sen konserniyhtiöitä, yrityksiä ja yksityisen sektorin työnantajia (yhdistyksiä, säätiöitä ja kotitalouksia) edistä mään kaikkien työttömänä olevien työllistymistä. Kaupungin toimialojen ja työyksikköjen tulisi aktiivisesti arvioida tarvettaan ja mahdollisuuksiaan lisätyövoiman hyödyntämiseen tukimuotojen avulla. Hyviä toimenpiteitä nuorten työllistymisen ja yhteiskuntatakuun toteuttamiselle ovat esimerkiksi: nuorten työllistäminen hyödyntäen Työ- ja elinkeinotoi miston myöntämää nuorten palkkatukea (Sans si-kortti) järjestämällä nuorille kesätöitä tarjoamalla nuorille harjoittelu- ja oppisopi muspaikkoja Myös 30-vuotta täyttäneille työttömille työnhakijoille voidaan hyödyn tää palkkatukea (Duuni-kortti). Palkkatuen myöntämiselle ei ole estettä, jos mahdolliset lomautukset ja työajan lyhen nykset ovat päättyneet ja irtisanotuille on tarjottu mahdollisuus pala ta enti seen työpaikkaansa ennen palkkatukihakemuksen jättämistä työnantaja ei irtisano tai lomauta muita työntekijöitä tai heidän työolosuhteensa tai etuutensa eivät heikkene palkkatuettu työ ei johda siihen, että tuki vääristäisi kil pailua suhteessa muihin, jotka tarjoavat samoja tuottei ta tai palveluja työnantaja ei saa tuella palkattavan henki lön työllistämi seen samalta ajalta muuta valtion tukea. Tämä ei kos ke oppi sopimuksen perusteella maksettavaa koulutuskor vausta eikä korkeim man korotetun palkkatuen yhteydessä Ra ha-auto maatti yh-

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 23 Kaupunginvaltuusto 71 24.06.2013 Kaupunginhallitus 271 12.08.2013 Perusturvalautakunta 66 25.09.2013 Kaupunginhallitus 104 17.03.2014 Kaupunginvaltuusto 34 19.05.2014 distyksen avustusta tai veikkausvaroista mak settavaa avustusta työnantaja ei ole olennaisesti laiminlyönyt verojen mak sua tai lakisääteisiä maksuja työsuhde, jota varten tuki on tarkoitettu, ei ole alkanut jo en nen päätöstä tuen myöntämisestä. Kaupunginjohtajan ehdotus: Palkattaessa työntekijää on huolehdittava riittävästä ohjauksesta työtehtäviin. Palkkatuella ei kuitenkaan saa korvata vakinaisen työvoiman tarvetta. " Kaupunginvaltuusto hyväksyi talousarviokokouksessaan 9.12.2013 valtuustoponnen, että kaikki peruskoulun päättävät, kesätyöhön haluavat nuoret palkataan kaupungille kesätöihin ja että palkkatuella työllistettävien määrää nostetaan kahdestakymmenestä 50:een tavoitteena se, että Kelan osuuksien määrä on minimissä. Valtuustoponnen perusteella kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 10.3.2014, et tä peruskoulun päättäville nuorille järjestetään tarpeen mukaan enintään 210 kesätyöpaikkaa (kaupunki ja Kiinteistönhoito Oy) ja niiden lisäksi tarjotaan 10 työpajan leiripaikkaa ja 20-30 nuorelle kesätyöseteli. Aikaisemmin käytössä ollut tuki 4H-yhdis tykselle ja varttuneemmille nuorille varatut kesätyöpaikat ja setelituki ovat edel leen käytössä aikaisemman käytännön ja budjettivarausten mukai sesti. Edellä mainitun lisäksi kaupunginvaltuusto päätti samassa kokouksessa, että palkkatukityöllistämistä lisätään portaittain niin, että kulu van vuoden aikana tukipaikkoja tarjotaan vähintään n. 15 aikaisem paa enemmän, jolloin tukityöllistettyjen määrä on yht. keskimäärin n. 55-60. Vuoden 2015 osalta työpaikkojen lisäämismahdollisuudet arvioidaan kuluvan vuoden kokemusten seurannan pohjalta. Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2014 talousarvioon tar vit ta vat muutokset ja lisämäärärahat. Merkitään tiedoksi aloitteesta saadut lausunnot, jotka otetaan huomioon työllistämispalvelujen kehittämistyössä. To de taan, et tä kaupun gin val tuus ton 10.3.2014 te ke mässä pää tök sessä on huo mioitu

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 24 Kaupunginvaltuusto 71 24.06.2013 Kaupunginhallitus 271 12.08.2013 Perusturvalautakunta 66 25.09.2013 Kaupunginhallitus 104 17.03.2014 Kaupunginvaltuusto 34 19.05.2014 hyvin nii tä toi men pide-ehdo tuk sia, joita aloit tee seen sisältyi. Esitetään kaupunginvaltuustolle, että se toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi. Päätös: KVALT 34 Käsittely: Keskustelun kuluessa Merja Närhi ehdotti Simo Holopaisen, Leila Lindellin, Pentti Piilosen ja Simo Salmelinin kannattamana, että valtuustoaloitteet käsitellään saapumisjärjestyksessä ja ripeässä tahdissa. Kaupunginvaltuuston päätös: Puheenjohtaja totesi, että Merja Närhin ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Valtuustoaloitteet käsitellään saapumisjärjestyksessä ja ripeässä tahdissa. Liitteet Liite 5 Laskelma kustannusvaikutuksista ja kaupungin rahoitusosuudesta eri vaihtoehdoissa, Työtä työttömille - Sanssikortti, kv 19.5.2014 Liite 6 Äänekosken sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite Työtä työttömille - Sanssi-kortti ja palkkatuki käyttöön kunnan aktiivisella otteella, kv 19.5.2014

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 25 Kaupunginhallitus 122 31.03.2014 Kaupunginvaltuusto 35 19.05.2014 Keskeneräiset valtuustoaloitteet KH 31.03.2014 122 Hallintosäännön 65 :n mukaan kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyistä kaupungin toimintaa koskevista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun. Kaupunginhallituksen ja lautakunnan tehtäväalueella tehdyistä aloitteista on vastaavasti esitettävä tiedot kaupunginhallitukselle ja asianomaiselle lautakunnalle niiden päättämällä tavalla. Valtuustoaloitteet, joita valtuusto ei ole todennut loppuun käsitellyiksi, ovat seuraavat: 1. Perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuustoaloite "Uusien työ paikkojen synnyttäminen Ää nekoskelle Yrityskylä-toimintamallillla", kaupunginvaltuusto 10.4.2012 ( 28) Kaupunginhallitus on käsitellyt Ääneseudun Kehitys Oy:n lausunto a 30.7.2012, 233, jol loin asia on päätetty palauttaa lisäval miste luun. Ääneseudun Kehitys Oy on antanut valtuustoaloitteesta 24.3.2014 uu den lau sun non: "Kaupunginhallitus on esittänyt Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymälle, että se selvittäisi yhdessä yritysten kanssa mahdollisuuden ai kaansaada alueelle seudullinen tiimiakatemia -toi min ta malli, jos sa opiskelijat ja yritykset keskinäisellä yhteistyöllä to teut taisivat ta voit teellisesti uusia toiminnallisia rakenteita, toi minta mal leja ja uu sia yri tyksiä. Tämä asia on palautettu lisävalmis teluun. Aiheen osalta Ääneseudun Kehitys Oy:n edellinen toimitusjohtaja Jouko Va ris on ol lut yh tey des sä POKE:n aikuiskoulutusjohtajaan alku vuo desta 2013, jol loin asian eteen päin vien tiä on siir retty POKE:n tehtäväksi. Yri tysky lään ja op pilai tosyh teistyö hön yrittä jyy den li säämi seksi liit tyen on ta paami nen lähi aika na POKE:n eri toimijoiden ja Ke hitys yh tiön vä lillä. Ei-poliittisessa ke hitysryh mäs sä on osuus kuntatoi mintaa käyty läpi ja tar koi tus on ja kaa tietoa edelleen sen mahdolli suuksista ke vään ai ka na. Eräs aiheeseen liit tyvä selvi tettä vä toi menpide on yri tysläh töi nen hanke. Kolme yrittäjänaista kertoi vat 23.3. il mes ty nees sä Kes ki suo-

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 26 Kaupunginhallitus 122 31.03.2014 Kaupunginvaltuusto 35 19.05.2014 ma lai sessa yri tys läh töi sestä työllistämisen/osaamisen kehittämismallista ni mel tä Ke hi tysra tas. Tä män mal lin pilotoin nin kautta on mah dollista löy tää jo olemas sa ole ville yri tyksille jatka ja tai pe rustaa oma yritys esim. osuuskun tamal lilla. Tätä mallia voi kokeil la eri työttömyysryh miin esim. nuori sotyöt tö miin. Malli vaatii kuiten kin voimakkaan asia kas ohjauksen TE-toi mis tosta, yrittäjien/yritysten ha lun lähteä mukaan se kä yhteis työtä eri toi mijoi den välillä. Hankkeeseen osallistuisivat TE:n li säk si kau pungin työlli syyspalvelu ja eri kou lutus ta hot mm. PO KE (am matilli nen osaami nen, yrittäjyys koulutus) ja yrit täjä naiset (spar raus). Tä hän hankkee seen mahdolli sesta osal listu mi sesta päättää kaupun ki." Edellä mainittu valtuustoaloite tuodaan kaupunginhallituksen kä sitte lyyn ku lu van vuo den ai ka na. 2. Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite "Nuorisotakuun toteu tuminen Äänekoskella", kaupunginvaltuusto 18.2.2013, 39 Aloitteesta on pyydetty kasvun ja oppimisen lautakunnan, perusturvalautakunnan ja vapaa-aikalautakunnan lausunnot. Perusturvalautakunta on käsitellyt valtuustoaloitetta 24.4.2013 seuraavasti: "Nuorisotakuulla tarkoitetaan jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastaval mistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-, työpajatai kuntou tuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttö mäksi jou tumisesta. Nuorisotakuuseen liittyy myös koulutustakuu: Jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan koulutus paikka lukiois sa, ammatillisissa oppilaitoksissa, oppisopimuk sessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. sekä nuorten aikuisten osaamisohjelma : Nuorten aikuisten osaamisohjelma tarjoaa ilman koulu tutusta olevil le alle 30-vuotiaille nuorille mahdollisuuden am matilli sen tutkinnon tai sen osan suorittamiseen. Ohjelmassa voi suorittaa ammatti- tai erikoisammattitutkinnon tai ammatilli sen perustutkinnon. Koulutuk sen voi suorittaa oppilaitoksissa tai sen voi tehdä oppisopi muksena. Ajokortti työelämään -koulutus on 4H-järjestön tarjoama toiminnalli-

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 27 Kaupunginhallitus 122 31.03.2014 Kaupunginvaltuusto 35 19.05.2014 nen ja osallistava, jonka tarkoituksena on aktivoida nuo ria työnhakuun. Koulutus (8 h) voidaan toteuttaa yhden päivän aika na tai jaettuna useammalle päivälle. Suositeltu ryhmäkoko on 12-20 henkilöä. Osallistujat saavat Ajokortti työelämään -oppaan, työ elämäajokortin ja todistuksen suoritetusta kurssista. Kouluts on maksullinen (n. 30 /osallistuja ). Ajokortti työelämään koulutuksen kohderyhmä on yli 13-vuotiaat nuoret, jotka haluavat tietoa työn hausta ja työelämästä. Perusturvan työelämään kuntoutumisen palveluissa kohderyhmä ovat pääsääntöisesti peruskoulun päättäneet nuoret. Näille yli 16-vuotiaille on valmennusta ja koulutusta mm. seuraa vasti: Äänekoskella Te-hallinto järjestää edelleenkin työnha kuvalmennuksia, joita kohdennetaan erikseen nuorille työttömille työnhakijoille 10 pv. mittaisina. Lisäksi on korttikoulutukset (työtur vallisuus, tulityö, hygienia, anniskelu). Henkilöille, jotka tarvitsevat em. vahvempaa ja pidempikestoista ryhmävalmennusta Te-toimisto järjestää Uravalmennuksia. Tänä vuonna aloittaa 2 ryhmää. Te-toi miston Työhönvalmennuspalvelu on myös käynnistymässä. Typin asiakkaat saavat moniammatillista ohjausta ja neuvontaa kaupungin ja Te-toimiston yhteistyönä. Työpajan perustehtävään kuuluu varsinaisen työn ohel la opettaa työelämän perussääntöjä. Työpaja antaa ohjausta ja val mennusta työnhakuun asiakkailleen.työpajalla valmistetaan yksilö tuen lisäksi kirjallista työnhakupakettia asiakkaille. Nuorisotoimessa etsivän nuorisotyön kautta toteutetaan yksilökohtaista ohjausta. Etsivien nuorisotyöntekijä on joka viikko Keskuskoululla ja Telakkakadun koululla yhden päivän viikossa. Myös Pokella on etsivä yhden päivän viikossa. Ville Härtsiän mukaan perusopetuksessa on ostettu 4H:n Ajokortti työelämään koulutus Koulunmäen koululla kerhotoi mintana ja kohderyhmänä ovat olleet 9. luokkalaiset." Kokouksessaan 24.4.2013 perusturvalautakunta totesi, että nuo ri sota kuun koh de ryh mäl le 16-25-vuo tiaat ja alle 30-vuotiaat työelä mäval miuk sien vah vista mi seen vastataan edellä kuvatuilla työtavoil la ja että Ajo kortti työelä mään -koulutus näyttäisi parhaiten sovel tuvan perus kou lu ikäisten valmen nukseen ja on siten kasvun- ja ope tuksen toi mi alan tehtäviä. Vapaa-aikajohtaja Markku Auvinen on 24.3.2014 antanut seuraavansisältöisen lausunnon:

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 28 Kaupunginhallitus 122 31.03.2014 Kaupunginvaltuusto 35 19.05.2014 "Aloitteen toimenpiteet keskittyvät pääosin perusturva- ja kasvun ja oppimisen lautakunnille. Vapaa-aikalautakunta voi osoittaa omalta hallinnonalaltaan nuorille harjoittelu-, työllistämistuki- ja työkokeilupaikkoja resurssien puitteissa, varsinaisen lausunnon aloitteesta lautakunta antaa 16.4.2014." Kasvun ja oppimisen lautakunta käsittelee valtuustoaloitetta kokouksessaan 27.3.2014. 3. Sirpa Martinsin ym. (yhteensä 34 valtuutettua) allekirjoittama val tuus to aloite "Kansalaisjärjestöjen yhteispalvelupisteen perustami nen Ää nekos kelle", kaupunginvaltuusto 4.3.2013, 49 Valtuustoaloitteesta saatujen lausuntojen perusteella kaupunginhallitus päätti ko kouk ses saan 8.4.2013, 154, pe rus taa työryhmän, jon ka koolle kut sujak si ja pu heenjohta jaksi ni met tiin va paa-aikajohtaja Markku Auvi nen. Työ ryh män tehtä väksi annet tiin valmistella RAY:lle / ELY:l le ra hoi tusha ke mus kansa laisjär jestö jen yhteispalvelupisteen perus tami ses ta. Vapaa-aikajohtaja Markku Auvinen on 24.3.2014 antanut seuraavansisältöisen lausunnon: "Aloitteen käsittely on kesken ja vapaa-aikajohtaja selvittää vielä ulkopuolisen rahoituksen saantia esim. AVI:lta ja Keski-Suomen liitolta. Vaikeutena on ollut löytää hankkeelle selkeä toimintamalli, koska Äänekoskella on jo nyt menossa monia hankkeita, jotka tukevat tehtyä aloitetta. Perustettu työryhmä on kokoontunut 22.5.2013 ja tuolloin todettiin, että aikataulu RAY:n hakemuksen tekemiselle 31.5.2013 on liian nopea ko. hankkeelle, eikä tuolloin ollut tiedossa mitään yhteisöä, joka ottaisi hankkeen vetovastuun. Tuolloin todettiin, että aloitteessa mainittuja asioita tukevat jo nyt mm. kesätöiden järjestäminen, nuorisopalveluiden hakemus "yksi ovi ilman kynnystä", työpajan toiminnot, teatterin RAY-hakemus ja ko ko kaupungin järjestötoiminta. Lisäksi muutamilla urheiluseuroilla on meneillään OPM:n tukemat hankkeet, jotka tukevat aloitteen tavoit teita. Kansalaisjärjestöjen osallistumista kunnan toimintoihin lisää myös kaupungin arjen tuen käynnistämä toiminta, jolla on tarkoitus saada järjestöt mukaan tuottamaan erilaisia toimintoja arjen tuen asiakkaille. Vapaa-aikapalvelut selvittää tänä vuonna kansalaisjärjestöjen toiveita ja ta voit tei ta järjestämäl lä kes kus te luti lai suuksia eri järjestöille ja avoimia tilaisuuksia kai kil le kun ta laisil le.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 29 Kaupunginhallitus 122 31.03.2014 Kaupunginvaltuusto 35 19.05.2014 Vapaa-aikatoimi selvittää parhaillaan Viisari-hankkeen yhteydessä voitaisiinko sen hankeen rahoituksen toimesta perustaa "kyläasiamies"-projekti. Tässä yhteydessä kannattaa selvittää voisiko ko. pro jekti palvella myös laajasti kaikkia Äänekoskelaisia kansalaisjärjestöjä." 4. Äänekosken Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuusto aloite "Työtä työttömille - Sanssi-kortti ja palkkatuki käyttöön kunnan aktiivisella otteella", kaupunginvaltuusto 24.6.2013, 71 Kaupunginhallitus on 17.3.2014, 104, merkinnyt aloitteesta saa dut lau sun not tie dok si ja päättänyt, että ne tulee ottaa huo mi oon työl listä mis pal ve lu jen ke hit tä mis työs sä. Kaupunginhallitus tote si, et tä kaupun gin val tuuston 10.3.2014 te ke mäs sä pää tök ses sä on huo mioitu hyvin niitä toimen pide-ehdo tuk sia, joi ta aloit tee seen sisäl tyi ja päättänyt esittää kau punginvaltuustolle, että se toteaa valtuus to aloitteen lop puun käsitellyksi. 5. Valtuustoryhmien yhteinen valtuustoaloite "Suomalaisen lähiruu an ja kotimaisen työn puolesta kaupungin hankinnoissa", kau pun ginvaltuusto 16.12.2013, 406 Valtuustoaloitteesta on saa tu pyy de tyt lau sun not ja kaupun gin hal litus käsittelee asiaa kokouksessaan 31.3.2014. 6. Valtuustoryhmien yhteinen valtuustoaloite "Äänekosken kaupun gin johtavat viranhaltijat kaupunginjohtajan johdolla lähtevät hake maan Äänekoskea uudella 7-vuotisella EU:n rakennerahastokaudel la korkeamman investointien yritystukitason alueeksi" Kaupunginhallitus on käsitellyt valtuustoaloitetta kokouksessaan 3.3.2014, ja päättänyt pyytää siitä Ääneseudun Kehitys Oy:n lausunnon. 7. Vasemmistoliiton valtuustoaloite "Viranhaltijapäätökset julkisiksi", kaupunginvaltuusto 17.2.2014, 9 Kaupunginhallitus on käsitellyt valtuustoaloitetta kokouksessaan 3.3.2014 ja päättänyt pyytää siitä keskushallinnon lausunnon. 8. Keskustan ja Perussuomalaisten valtuustoryhmien valtuustoaloite "Vuokra-asunto järjestyy Äänekoskelle rakentaville", kaupunginval tuusto 10.3.2014, 27

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 30 Kaupunginhallitus 122 31.03.2014 Kaupunginvaltuusto 35 19.05.2014 Kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokoukses saan 31.3.2014. Kaupunginjohtajan ehdotus: (valmistelu toimistosihteeri Tuula Ruuska, puh. 040 740 7311) Kaupunginhallitus saattaa edellä esitetyt keskeneräiset valtuustoaloitteet kaupunginval tuustolle tiedoksi. Päätös: KVALT 35 Kaupunginvaltuuston päätös:

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 31 Kaupunginhallitus 105 17.03.2014 Kaupunginvaltuusto 36 19.05.2014 Eron myöntäminen Jouko Saloselle rahoitusjohtajan virasta 129/01.04.03/2014 KH 17.03.2014 105 Jouko Salonen on toimittanut irtisanoutumisilmoituksen, jonka mukaan hän irtisanoutuu 1.6.2014 lukien Äänekosken kaupungin rahoitusjohtajan virasta eläkkeelle siirtymisen johdosta. Hallintosäännön mukaan eron myöntää kaupunginvaltuusto. Kaupunginjohtajan ehdotus: (valmistelu henkilöstöjohtaja Arja-Leena Kriivarinmäki, puh. 020 6322 045) Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Jouko Saloselle myönnetään ero rahoitusjohtajan virasta 1.6.2014 lukien. Päätös: KVALT 36 Kaupunginvaltuuston päätös:

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 32 Kaupunginvaltuusto 37 19.05.2014 Marke Tuomisen ja 14 muun valtuutetun valtuustoaloite "Nimettömän työnhaun kokeilu Äänekoskella" KVALT 37 Kaupunginvaltuuston päätös: Merkittiin tiedoksi Marke Tuomisen ja 14 muun valtuutetun valtuustoaloite "Nimettömän työnhaun kokeilu Äänekoskella" ja lähetettiin se jatkovalmisteluun kaupunginhallitukselle. Liitteet Liite 7 Marke Tuomisen ja 14 muun valtuutetun valtuustoaloite "Nimettömän työnhaun kokeilu Äänekoskella", kv 19.5.2014

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 33 Äänekosken kaupunginvaltuusto 19.5.2014 MUUTOKSENHAKUKIELLOT VALITUSOSOITUS Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua ja täytäntöönpanoa. Pykälät: 28-29, 33-37 Hallintolainkäyttölain 5 :n/muun lainsäädännön mukaa seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet: VALITUSOSOITUS Valitusviran- Omainen ja valitusaika Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituk sella Hämeenlinnan hallinto-oikeudelta, Raatihuoneenka tu 1, 13100 HÄ MEENLINNA 1) puh. 029 56 42200, telefax 029 56 42269 email hameenlinna.hao@oikeus.fi Kunnallisvalitus, pykälät 30-32 Valitusaika 30 päivää Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kunnan jäsenen kat sotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Asianosaisen kat sotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päi vän kuluttua kirjeen lähettä misestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistuk seen merkittynä aikana. Kaavan tai rakennusjärjestyksen ( 30 ) hyväksy mis tä koske van pää töksen katsotaan tulleen asian omais ten tietoon silloin, kun päätös on kuntalain 63 :n mukaisesti ase tettu yleisesti näh täville. Hallintovalitus, pykälät Muu valitusviranomainen, osoite ja postiosoite Valitusaika päivää Liitetään pöytäkirjaan/päätökseen/otteeseen 1) Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/93) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäynti maksua hallinto-oi keudessa 97 euroa