191/ /2013. Kaupunginvaltuusto Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti seuraavan aloitteen:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "191/01.00.00/2013. Kaupunginvaltuusto 02.04.2013 69. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti seuraavan aloitteen:"

Transkriptio

1 Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloite työpaikkojen avaamisesta nuorten yhteiskuntatakuun piiriin kuuluville alle 30-vuotiaille oman ammattialan työtehtäviin 191/ /2013 Kaupunginvaltuusto Päätös KV : Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti seuraavan aloitteen: Kemin Vasemmisto liiton valtuustoryhmä esittää valtuustoaloitteena, että Kemin kaupunki avaa työ paikkoja nuorten yhteiskuntatakuun piiriin kuuluville alle 30-vuotiaille oman am mattialan työtehtäviin. Hallitusohjelmaan sisältyy nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen siten, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle voidaan tarjota työ-, har joittelu-, opiskelu-, työ paja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Kemissä on jo tartuttu toimeen. Keväällä 2012 käynnistettiin Kemiläinen työllistämismalli -hanke, jonka kohde ryhmänä ovat kaikki alle 25-vuotiaat työttömänä olevat nuo ret ja ne yli 25-vuoti aat työttömät, jotka tarvitsevat erityispalveluja työllistymisen sä tueksi. Tavoittee na on puolittaa tämän ryhmän työttömyys. Kemin kaupungin talousarvion 2013 tekstiosassa sivulla 17 on maininta, että pal ve lu alueet hoita vat ta-määrärahojen puitteissa ydintehtäviensä kannalta tarkoi tuk senmukai sen työllistämisen. Tällöin työllistetään ammattitaitoista työvoi maa sijai suuksissa ja muissa osaamista vaativissa työtehtävissä. Helmikuussa 2013 Ke min työttö myysaste oli 16,5% ja nuoria alle 25-vuotiaita työttömänä oli 249 henki löä. Ke min kaupungilla, työllistämishankkeen toimenpiteiden ja palve lualuiden vastuut tamisen rinnalla on edelleen vastuu nuorten työllistämisestä. Etenkin alle 30-vuotiaiden vastavalmistuneiden osalta. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esit tää, että Kemin kaupunki avaa kohdennettuja kahdek san (8) kuukauden mittai sia työpaikkoja yhteiskuntatakuun piiriin kuuluville, vas tavalmistuneille alle 30- vuotiaille. Nuorelta voidaan edellyttää ammattiosaami sen lisäksi työ- ja elinkeino toimiston lausunto tukikelpoisuudesta ja voimassa oleva Sanssi-kortti. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä

2 Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten. Kaupunginhallitus Päätös KH : Pyydetään asiasta kehittämis- ja rahoitusosaston lausunto. Kaupunginhallitus Valmistelu: Kehittämis- ja talousosasto / Kehittämisjohtaja Allan Mikkola Valtuustoryhmä esittää, että Kemin kaupunki avaa kohdennettuja kahdeksan kuukauden mittaisia työpaikkoja yhteiskuntatakuun piiriin kuuluville vastavalmistuneille alle 30 vuotiaille oman ammattialan työtehtäviin. Hallitusohjelman mukaisesti nuorten yhteiskuntatakuu toteutetaan niin, että jokaisella alle 25-vuotiaalle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle voidaan tarjota työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. TEM:n raportissa 8/2012 Nuorten yhteiskuntatakuu 2013 todetaan nuorten yhteiskuntatakuun toimeenpanon vastuunjaosta seuraavaa: Hallinnollisen vastuun näkökulmasta työ jakaantuu työpolitiikkaa, koulutuspolitiikkaa ja nuorisopolitiikkaan. Pääsääntöisesti koulutuspolitiikan (OKM) keinoin vastataan koulutustakuusta. Nuorisopolitiikan (OKM) keinoin vastataan nuorten tarpeisiin, jotka koskevat kasvua ja itsenäistymistä sekä pääsyä koulutukseen ja työmarkkinoille. Edelleen vastataan tarpeisiin, jotka koskevat valmennusta sosiaalisissa taidoissa ja arjen valmiuksissa tai mahdollisuuden ohjattuun ja tuettuun työntekoon ja oppimiseen tai koulutukseen pääsemiseksi. Työpolitiikan (TEM) keinoin vastataan takuun osaan, joka koskee työttömiä nuoria. Vuoden 2013 alusta lähtien takuu koskee kaikkia työttömiksi työnhakijoiksi ilmoittautuneita alle 25 -vuotiaita (17-24 v.) ja alle 30 vuotiaita ( v.) vastavalmistuneita. Vastavalmistuneella tarkoitetaan työttömäksi jäämistä edeltävän 12 kuukauden aikana ammatillisen koulutuksen tai korkeakoulututkinnon suorittaneita. Heidän ensisijainen tavoitteensa on työllistyminen. Ylioppilastutkinnon suorittaneiden ensisijainen tavoite on jatko-opintoihin siirtyminen.

3 Pääsääntöisesti vastavalmistuneiden nuorien työhön pääsyä tuetaan palkkatuella. Palkkatuki kompensoi työnantajalle nuorten työkokemuksen puutetta. Vastavalmistuneiden työllistymistä palkkatuella yrityksiin on tuettu Sanssi-kortilla. Työ- ja elinkeinoministeriö on linjannut nuorisotakuun toteuttamisesesta TE-hallinnossa ( TEM/2905/ /20) seuraavaa: Vuoden 2013 alussa käynnistetty nuorisotakuu käsittää hallitusohjelman linjaaman yhteiskuntatakuun lisäksi koulutustakuun ja nuorten aikuisten osaamisohjelman. Nuorisotakuun tavoitteena on nuoren koulutukseen ja työmarkkinoille sijoittumisen edistäminen, nuorten työttömyyden pitkittymisen ehkäiseminen, nuorten syrjäytymisvaaraan liittyvien tekijöiden tunnistaminen sekä varhainen puuttuminen nuorten syrjäytymiskehitykseen. Arvion mukaan yhden kahdeksan kuukauden (6 tuntia/päivä) jakson palkkakustannukset ovat euroa, sosiaaliturvamaksut 3200 euroa, muut kulut 1600 euroa eli yhteensä euroa. Tähän saadaan palkkatukea 5600 euroa eli nettokustannus on 9600 euroa. Asian taloudelliset vaikutukset voidaan käsitellä talousarviovalmistelun yhteydessä. Päätös KH : Kaupunginhallitus merkitsee kehittämisosaston lausunnon tiedoksi ja saattaa sen valtuuston tietoon vastauksena Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloitteeseen t Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian uudelleenvalmisteluun mahdollisten työllistämiskohteiden sekä takuun piiriin kuuluvien nuorten lukumäärän selvittämiseksi. Kaupunginhallitus Kaupunginkanslia on kiirehtinyt kehittämisosaston lausuntoa. Valmistelu: Kehittämis- ja talousosaston lausunto Aloitteessa esitetään, että Kemin kaupunki avaa kohdennettuja kahdeksan kuukauden mittaisia työpaikkoja yhteiskuntatakuun piiriin kuuluville vastavalmistuneille alle 30 -vuotiaille oman ammattialan työtehtäviin. Nuorten yhteiskuntatakuussa vastavalmistuneella tarkoitetaan vuotiaana työttömäksi työnhakijaksi edeltävän 12 kuukauden aikana ilmoittautuneita ammatillisen koulutuksen tai korkeakoulututkinnon suorittaneita. Heidän ensisijainen tavoitteensa on työllistyminen Kemissä oli alle vuoden työttömänä olleita vuotiaita nuoria 467 henkeä. Vuotta aiemmin määrä oli 424 henkeä. Vuoden 2013 joulukuun työnvälitystilaston mukaan Kemissä oli työttömänä 341

4 alle 25-vuotiasta nuorta ja 214 nuorta ikäryhmässä vuotiaat. Yhteensä alle 30-vuotiaita oli työttömänä 555 henkeä. Vuoden aikana määrä on kasvanut 66 hengellä eli 14 %:lla. Hallitusohjelmaan sisältyy nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen siten, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle voidaan tarjota työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Nuorten yhteiskuntatakuun piirissä oli vuoden vaihteessa kaikkia alle 25-vuotiaat työttömäksi ilmoittautuneet eli 341 nuorta ja alle 30-vuotiaat vastavalmistuneet työttömäksi ilmoittautuneet 22 nuorta (Lapin te- toimistolta saatu tieto) eli yhteensä 363 nuorta. Kahdeksalla yli vuotiaalla vastavalmistuneella oli ammatillinen tutkinto ja 14 korkeakouluasteen tutkinto. Alle 25 vuotiaita työttömäksi ilmoittautuneita vastavalmistuneita oli 100 henkilöä (80 keskiasteen tutkintoa ja 20 korkeakoulututkintoa). Työnvälitystilaston mukaan Kemissä oli joulukuun lopussa 54 avointa työpaikkaa. Pääsääntöisesti vastavalmistuneiden nuorten työhön pääsyä tuetaan palkkatuella. Sanssi -kortilla tuetaan vastavalmistuneiden työllistymistä palkkatuella yrityksiin. Kaupungin vuoden 2014 talousarvioon ei ole varattu erillistä määrärahaa erityisesti nuorten vastavalmistuneiden työllistämiseen. Kemi -lisällä (= euroa) voidaan työllistää tänä vuonna alle 30- vuotiaita nuoria kolmannelle sektorille vuosittain 5 10 henkeä. Palvelualueet työllistävät vastavalmistuneita nuoria oman alan työtehtäviin määrärahojensa puitteissa. Vuonna 2013 palvelualueet työllistivät 47 henkilöä, joista kahdeksan oli alle 30-vuotiasta. Kaupungin palveluksessa oli vuoden 2013 lopussa 145 alle 30-vuotiasta työntekijää. Tämä on noin 10 % kaikista työntekijöistä. Määrä on viime vuosina kasvanut noin 10 hengellä vuosittain. Määräaikaisista työntekijöistä lähes joka kolmas on alle 30 vuotias. Työllisyyden kuntakokeilun piiriin nuoret kuuluvat, jos he täyttävät kokeilun ehdot eli kokeilun piiriin kuuluvat pitkäaikaistyöttömistä ensisijaisesti ne, jotka ovat saaneet työttömyyden perusteella vähintään 500 päivää työttömyysetuutta, ja jotka tarvitsevat työvoimapalvelujen lisäksi kuntien järjestämisvastuulla olevia työllistymisedellytyksiä parantavia palveluja. Em. lisäksi kohderyhmään voi kuulua vähintään 12 kuukautta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita, joilla on riski syrjäytyä työmarkkinoilta. Työvoimatoimisto ohjaa asiakkaat kuntakokeiluun. Alle 30-vuotiaita on kuntakokeilussa noin 25 henkeä. Kaupunginhallitus merkitsee kehittämis- ja rahoitusosaston lausunnon tiedokseen ja saattaa sen valtuuston tietoon vastauksena Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloitteeseen.

5 Päätös KH : Kaupunginvaltuusto Ehdotus KH: Päätös KV : Kaupunginvaltuusto merkitsee kehittämis- ja rahoitusosaston lausunnon tietoon saatetuksi vastauksena Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloitteeseen. Pertti Henttinen ehdotti Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta, että asia jätetään pöydälle odottamaan kaupunginvaltuuston työllisyysiltakoulua ja sieltä saatavia mahdollisia toteuttamiskelpoisia ideoita. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Vasemmistoliiton valtuustoryhmän ehdotuksen. Kaupunginhallitus Päätös KH : Valtuuston päätös saatetaan kehittämis- ja talousosaston tietoon. Kaupunginhallitus Kaupunginkanslia on kiirehtinyt kehittämisosaston lausuntoa , ja Valmistelu: Kehittämisjohtaja Allan Mikkola Kaupunginvaltuusto jätti asian pöydälle työllisyysiltakoulun iltakoulun ideoihin perehtymisen vuoksi. Työllisyysiltakoulussa kuultiin etsivän nuorisotyön kehitysnäkymistä ja Lapin TE-toimiston johto esitteli nuorille suunnattuja palveluja. Kaupungin työllisyyspalvelut esitetään keskitettäväksi vuoden 2015 alusta. Lisäksi esitetään palkkatukityöllistämisen laajentamista siten, että vähintään 60 työtöntä sijoitetaan kaupunkikonsernin tehtäviin. Osa työllistettävistä on myös

6 nuoria. Määrä tarkentuu vuoden 2015 alussa. Työllistettävälle etsitään hänen osaamistaan vastaava tai osaamista lisäävä työpaikka kaupunkikonsernissa. Kaupunkityöllistäminen on välivaihe henkilön työllistymisväylällä ja se tukee työllistymistä jatkossa avoimille työmarkkinoille. Työllistäminen kaupungilla on siis paljon muutakin kuin 6 kk:n työsuhde ja vaatii myös henkilöstöresurssia tuossa poluttamisessa. Nuorten kohdalla on kyse ihan samasta tuen tarpeesta. Kemi-lisällä on työllistetty noin 50 henkeä järjestöihin ja yrityksiin. Vuodelle 2015 esitetään määrärahalisäystä siten, että Kemi-lisällä voitaisiin työllistää noin 70 henkeä. Myös näistä henkilöistä osa on nuoria. Asia ratkeaa yritysten ja järjestöjen työllistämishankkeissa. Lisäksi nuorisotyössä on käynnistynyt nuorten työpajatoiminnan kehittämistoiminta tuotteistamalla muut palvelut kuin työpajojen peruspalvelut. Työssä ovat mukana myös edustajat Elystä, TE-toimistosta ja työllisyyden kuntakokeilusta. Kaupunginhallitus merkitsee kehittämis- ja rahoitusosaston lausunnon tiedoksi ja saattaa sen valtuuston tietoon vastauksena vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloitteeseen selvittää työpaikkojen avaamista nuorten yhteiskuntatakuun piiriin kuuluville alle 30-vuotiaille oman ammattialan työtehtäviin. Päätös KH : Kaupunginvaltuusto Ehdotus KH: Kaupunginvaltuusto merkitsee kehittämis- ja rahoitusosaston lausunnon tiedoksi vastauksena vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloitteeseen selvittää työpaikkojen avaamista nuorten yhteiskuntatakuun piiriin kuuluville alle 30-vuotiaille oman ammattialan työtehtäviin. Päätös KV : Kaupunginvaltuusto merkitsi asian tietoon saatetuksi.

Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014

Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014 Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014 Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloite työpaikkojen avaamisesta nuorten yhteiskuntatakuun piiriin kuuluville

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Valtuustoaloite nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustamisesta Kuopioon Kaupunginhallitus 14.1.2013 27:

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 24.10.2012 Turku Kjell Henrichson Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista

Lisätiedot

Nuorisotakuu Pasi Rentola

Nuorisotakuu Pasi Rentola Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka

Lisätiedot

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 36 1.2.2016 Asianro 333/00.00.01/2012 6 Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Lisätiedot

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Palveluesimies Päivi Kuusela Osaamisen kehittämispalvelut, nuoret 1 5.11.2013 TE-palvelut Lappi Päivi Kuusela TEM:n linjaukset nuorisotakuun toteuttamisessa TE-hallinnossa

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012 Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi ja

Lisätiedot

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Toimivat monialaiset verkostot 6.2.2015 Hotelli Santa Claus Tiina Keränen, yksikön päällikkö 9.2.2015 Verkostoyhteistyö on mahdollisuus Yhteistyö vaatii avoimuutta,

Lisätiedot

Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013

Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

Nuorisotakuun määritelmä

Nuorisotakuun määritelmä Nuorisotakuun tilanne 14.5.2014 Ylijohtaja Tuija Oivo Nuorisotakuu työryhmän puheenjohtaja TEM/Työllisyys ja yrittäjyysosasto Nuorisotakuun määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle

Lisätiedot

Nuorisotakuu 2013 ELYn alueella. KASELY/ek

Nuorisotakuu 2013 ELYn alueella. KASELY/ek Nuorisotakuu 2013 ELYn alueella 20.2.2013 Hallituksen linjaukset Yksi hallituksen kärkihankkeista Tavoitteena on nuoren koulutukseen ja työmarkkinoille sijoittumisen edistäminen, työttömyyden pitkittymisen

Lisätiedot

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö

TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta 26.09.2013 Ylöjärvi, Valo Vesa Jouppila johtaja, Pirkanmaan TE-toimisto Toiminta-ajatuksemme Pirkanmaan TE-toimisto toteuttaa

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta 14.3.2013 Aikuiskoulutuksen budjettimuutokset Määrärahan muutokset kehyskaudella 2013-2016 verrattuna vuoteen

Lisätiedot

Oppisopimus koulutusmuotona. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö

Oppisopimus koulutusmuotona. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Oppisopimus koulutusmuotona Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Oppisopimus on ollut aiemmin Suomessa pääasiassa aikuisten koulutusmuoto ammatillisten tutkintojen suorittamiseen Oppisopimuskoulutuksella

Lisätiedot

Nuorisotakuu 1.1.2013 alkaen

Nuorisotakuu 1.1.2013 alkaen Nuorisotakuu 1.1.2013 alkaen Tämän koonnoksen on tarkoitus selventää, miltä nuorisotakuu tulee näyttäytymään sekä nuorten että nuorten kanssa työskentelevien toimijoiden näkökulmasta. Tässä koonnoksessa

Lisätiedot

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa 55 000 työttömänä Nuorten syrjäytymisen kustannukset yhteiskunnalle 300 miljoonaa euroa vuositasolla. Heistä 40 000 työn ja koulutuksen ulkopuolella 110 000 pelkän peruskoulun

Lisätiedot

TE-palvelujen vaikuttavuus Varsinais-Suomessa. 23.10.2014 Maarit Nurmi Varsinais-Suomen TE-toimisto

TE-palvelujen vaikuttavuus Varsinais-Suomessa. 23.10.2014 Maarit Nurmi Varsinais-Suomen TE-toimisto TE-palvelujen vaikuttavuus Varsinais-Suomessa 23.10.2014 Maarit Nurmi Varsinais-Suomen TE-toimisto Hallituksen ja TEM:n kärkihanke Malli ollut voimassa v:sta 2005 (yhteiskuntatakuu), mutta v. 2013 alusta

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,

Lisätiedot

Nuorisotakuun tulevaisuuspaja 14.-15.5.2014

Nuorisotakuun tulevaisuuspaja 14.-15.5.2014 Nuorisotakuun tulevaisuuspaja 14.-15.5.2014 Maahanmuuttajanuorten tilanne Pirkanmaalla selvityksen alustavia tuloksia Projektikoordinaattori Lilli Rasilainen Tampereen kaupungin ALMA Alueellisen maahanmuuton

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Nuorisotakuu Kauniaisissa

Nuorisotakuu Kauniaisissa Nuorisotakuu Kauniaisissa KV hyväksynyt..2016 KV godkänt..2016 Sisällysluettelo Tausta... 2 Määritelmä... 2 Strateginen ohjaus ja prosessi... 2 Tilannekatsaus... 3 Koordinointi... 4 Toimijoiden työnjako...

Lisätiedot

Nuorisotakuu 2013. Osallisena Suomessa -neuvottelupäivä 7.11.2012. Ylijohtaja Tuija Oivo Työ- ja elinkeinoministeriö

Nuorisotakuu 2013. Osallisena Suomessa -neuvottelupäivä 7.11.2012. Ylijohtaja Tuija Oivo Työ- ja elinkeinoministeriö Nuorisotakuu 2013 Osallisena Suomessa -neuvottelupäivä 7.11.2012 Ylijohtaja Tuija Oivo Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta,

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori Nuorisotakuu Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi Lotta Haikkola, tutkijatohtori 10.10.2017 Nuorisotakuu (2013 2015) Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Synergiaseminaari 26.9.2012 Turku Tuija Oivo Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta,

Lisätiedot

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 Kuntoutuksen mahdollisuudet ja rooli syrjäytymisen ehkäisyssä 17.2.2011 Pirjo Kannisto Opetusministeriön linjauksia tulevaisuuden oppisopimuskoulutukseen

Lisätiedot

Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013. Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus

Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013. Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013 Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus 6.6.2013 Mikä nuorisotakuu? Nuorisotakuulla tarkoitetaan: Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 32 400 työtöntä alle 25v-vuotiasta työnhakijaa. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista 33 000:lla

Lisätiedot

Kainuun ELY-keskus 2013

Kainuun ELY-keskus 2013 Kainuun ELY-keskus 2013 haasteita, painotuksia ja toimenpiteitä KAINUUN TYÖLLISYYSFOORUMI - SOLIDARCITY KONFERENSSI 9.10.2012 Kainuun ELY-keskus Strategiapäällikkö Juha Puranen Haasteita, painotuksia 2013+

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh.

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh. Kaupunginhallitus 92 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 38 20.03.2017 Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä 21/00.02.00/2017 Kaupunginhallitus 13.03.2017 92 Valmistelu:

Lisätiedot

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ELY-keskus toteaa lausunnossaan seuraavaa (TE-toimistojen kommentit omana kohtanaan lausunnon lopussa):

Kaakkois-Suomen ELY-keskus toteaa lausunnossaan seuraavaa (TE-toimistojen kommentit omana kohtanaan lausunnon lopussa): LAUSUNTO KASELY/498/00.02.00/2012 10.8.2012 Työ- ja elinkeinoministeriö Viite Asia TEMin lausuntopyyntö; luonnos hallituksen esitykseksi laiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta sekä eräiden siihen

Lisätiedot

Ajankohtaista TEpalveluissa

Ajankohtaista TEpalveluissa Ajankohtaista TEpalveluissa 10.6.2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspaketti 1 14.6.2016 Toimisto Otsikko Murroksen ja muutoksen keskellä Työmarkkinat; Maakuntauudistus; II-asteen koulutusuudistus; Kuntien rooli

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 24 22.4.2015 Kaupunginhallitus 160 18.5.2015 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Lausunto perhepäivähoitajien palkkausta koskevaan valtuustoaloitteeseen

Lisätiedot

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 11.4.2012 Korkeatasoinen lukiokoulutus kattavasti koko maassa nuoren ulottuvilla. 2 11.4.2012 Tuula Haatainen Lukio tai ammatillinen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto. Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto

Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto. Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Suomessa 15 Työ- ja elinkeinotoimistoa (2013-) TE-toimistojen tehtävät 1) edistää työvoiman saatavuuden turvaamista

Lisätiedot

Katsaus nuorisotakuuseen

Katsaus nuorisotakuuseen Katsaus nuorisotakuuseen Nuorten työllistymistä edistävät palvelut Palvelujohtaja Mari Tuomikoski 1 Nuorisotakuun määritelmä TE-toimiston palvelut nuorelle työnhakijalle Tilastotietoa nuorten tilanteesta

Lisätiedot

Luettelo vuonna 2015 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä

Luettelo vuonna 2015 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä Kaupunginhallitus 132 29.03.2016 Luettelo vuonna 2015 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä 27/00.02.00/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 132 Valmistelu: kansliajohtaja

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutukselle asetetut tavoitteet 18-64-vuotiaista vähintään 60 prosenttia osallistuu vuosittain aikuiskoulutukseen Aliedustettujen ryhmien osallistumisen kasvattaminen

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen. - Keski-Suomen TE-toimisto -

Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen. - Keski-Suomen TE-toimisto - Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen - Keski-Suomen TE-toimisto - Nuorisotakuun toimet työpolitiikan saralla Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle työttömäksi

Lisätiedot

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotakuu koulutus 21.3.2014 Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 25.3.2014 1 Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuusta

Lisätiedot

Maakunnan tila ja tulevaisuuden näkymiä 6.3.2013

Maakunnan tila ja tulevaisuuden näkymiä 6.3.2013 6.3.2013 Anu Tokila Maakunnan tila ja tulevaisuuden näkymiä 6.3.2013 Työllisyys ja koulutus 1 Keski-Suomen vahvat erikoistumisalat Keski-Suomen markkinaosuus Suomesta: 10,4 % metsäteollisuudesta 8,9 %

Lisätiedot

Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes

Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes KOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISIA LINJAUKSIA Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelma 17.6.2011 Koulutus ja tutkimus vuosina 2011 2016, KESU Nuorten

Lisätiedot

HE 126/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 126/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 126/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 12 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisesta

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen

Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta-ja koulutustakuu Seminaari 17.1.2013/Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta- ja koulutustakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Palkkatuki 25.11.2010 3

Palkkatuki 25.11.2010 3 Palkkatuki Tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa sekä edistää pitkään työttömänä olleen pääsemistä avoimille työmarkkinoille Palkkatukea koskevat

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEMissä huhtikuu 2013

Nuorisotakuun seuranta TEMissä huhtikuu 2013 Nuorisotakuun seuranta TEMissä huhtikuu 2013 Työttömät työnhakijat alle 25v. ja 25-29v vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220.) Alle 25v 2012 2013 Muutos % Huhtikuun lopussa 28 233 34 817 + 23,32

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin

Lisätiedot

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin

Lisätiedot

Luettelo vuonna 2016 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä

Luettelo vuonna 2016 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä Kaupunginhallitus 91 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 37 20.03.2017 Luettelo vuonna 2016 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä 22/00.02.00/2017 Kaupunginhallitus 13.03.2017

Lisätiedot

SDP:N VALTUUSTORYHMÄN KAUPUNGINHALLITUKSELLE OSOITTAMA KYSYMYS

SDP:N VALTUUSTORYHMÄN KAUPUNGINHALLITUKSELLE OSOITTAMA KYSYMYS Kaupunginvaltuusto 96 11.11.2013 Kaupunginhallitus 28 20.01.2014 Kaupunginhallitus 45 03.02.2014 Kaupunginvaltuusto 12 24.02.2014 SDP:N VALTUUSTORYHMÄN KAUPUNGINHALLITUKSELLE OSOITTAMA KYSYMYS 604/09.090/2013

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2.

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2. Perusturvalautakunta 40 07.04.2010 Kunnanhallitus 79 12.04.2010 Perusturvalautakunta 48 21.04.2010 Kunnanhallitus 93 26.04.2010 Perusturvalautakunta 56 19.05.2010 Kunnanhallitus 127 07.06.2010 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Nuorisotakuu ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet

Nuorisotakuu ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet Nuorisotakuu 2013 - ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen tai perusopetuksen lisäopetukseen. Noin 120

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Kohderyhmä tilastojen valossa sekä ensimmäisiä tuloksia. Erno Hyvönen Jyväskylä 25.10.2013

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Kohderyhmä tilastojen valossa sekä ensimmäisiä tuloksia. Erno Hyvönen Jyväskylä 25.10.2013 Nuorten aikuisten osaamisohjelma Kohderyhmä tilastojen valossa sekä ensimmäisiä tuloksia Erno Hyvönen Jyväskylä 25.10.2013 Esityksen rakenne 1. Nuorten aikuisten osaamisohjelman tavoitteet 2. Osaamisohjelman

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttamista edistävät toimet Lappeenrannan kaupungilla

Nuorisotakuun toteuttamista edistävät toimet Lappeenrannan kaupungilla Kaupunginhallitus 159 18.03.2013 Kaupunginvaltuusto 56 25.03.2013 Nuorisotakuun toteuttamista edistävät toimet Lappeenrannan kaupungilla KH 159 339/012/2012 Kaupunginvaltuusto käsitteli 24.9.2012 sosialidemokraattisen

Lisätiedot

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Katsaus kuluneeseen fuusio/valtuustokauteen 2007 2011. Arviointia kaupunkistrategian päälinjausten toteutumisesta

Katsaus kuluneeseen fuusio/valtuustokauteen 2007 2011. Arviointia kaupunkistrategian päälinjausten toteutumisesta Katsaus kuluneeseen fuusio/valtuustokauteen 2007 2011 Arviointia kaupunkistrategian päälinjausten toteutumisesta Lisätiedot Heli Möller 020 632 2012 heli.moller@aanekoski.fi Äänekosken väkiluvun kehitys

Lisätiedot

Hallituksen tavoite: Oleskeluluvan saaneet nopeammin kuntaan, koulutukseen ja työhön

Hallituksen tavoite: Oleskeluluvan saaneet nopeammin kuntaan, koulutukseen ja työhön Hallituksen tavoite: Oleskeluluvan saaneet nopeammin kuntaan, koulutukseen ja työhön Sonja Hämäläinen Maahanmuuttojohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Maahanmuuton kasvaessa painopisteenä osallisuus, työllistyminen

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista

Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista Nuorisotakuu on kirjattu pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan. Sillä tavoitellaan nuorten työllisyyden edistämistä ja syrjäytymisen ehkäisyä.

Lisätiedot

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden työllistymistä, parantaa tamperelaisten välityömarkkinoiden toimivuutta

Lisätiedot

Ajankohtaisia näkymiä työvoimapalveluihin

Ajankohtaisia näkymiä työvoimapalveluihin Ajankohtaisia näkymiä työvoimapalveluihin Reijo Vesakoivu Pohjois-Karjalan ELY-keskus Työpaikkojen määrän kehitys Pohjois- Karjalassa Pohjois-Karjalan teolliset työpaikat vähenivät noin 2000:lla Perloksen

Lisätiedot

Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset

Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset 24.3.2015 VAMPO seurannan seminaari Anne Mårtensson VAMPO toimenpiteet

Lisätiedot

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011-2016 on edellytetty, että

Lisätiedot

NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014. Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä

NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014. Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014 Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä TP /1.5.2014, JL / 21.8.2014 Nuoret lukuina - 16-24 v. nuoria 1830, 25-29 v. nuoria 930 v. 2013 lopussa - Alle 25 v.

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Tarjoukset saatiin Inspira Oy:ltä, FCG Oy:ltä ja KPMG Oy:ltä (oheismateriaalina).

Tarjoukset saatiin Inspira Oy:ltä, FCG Oy:ltä ja KPMG Oy:ltä (oheismateriaalina). Konserni- ja suunnittelujaosto 7 10.02.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 23 14.04.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 36 12.05.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 42 02.06.2015 Kaupunginhallitus 240

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvion 2012 muuttaminen Karkkilan kaupungin osalta

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvion 2012 muuttaminen Karkkilan kaupungin osalta Kaupunginhallitus 126 28.05.2012 Kaupunginvaltuusto 23 11.06.2012 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvion 2012 muuttaminen Karkkilan kaupungin osalta 209/02.02/2011 Kyh 67 Karkkilan kaupunginhallitus

Lisätiedot

LOPPUUN KÄSITELLYT VALTUUSTOALOITTEET 1/5

LOPPUUN KÄSITELLYT VALTUUSTOALOITTEET 1/5 LOPPUUN KÄSITELLYT VALTUUSTOALOITTEET 1/5 Valtuutettu Tytti Kumpulaisen ja Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloite yhdistyksille myönnettävän kuntalisän kriteerien muuttamisesta 190/02.05.01/2013 KV 2.4.2014

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 Markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus maaliskuu 2015

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus maaliskuu 2015 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus maaliskuu 2015 Julkaisuvapaa 23.4.2015 kello 9.00 Kesätyöpaikat lisäsivät avoimien työpaikkojen määrää Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013. Anne Kumpula

TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013. Anne Kumpula TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013 Anne Kumpula 2000 1800 1600 1400 1858 Pirkanmaan maahanmuuttajat työllisyyskoodin mukaan

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus 4.12.2013 Pasi Rentola Ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuus Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 1,662 mrd. euroa Oppilaitosmuotoinen ammatillinen

Lisätiedot

Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä. Tuhti-seminaarin työpaja

Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä. Tuhti-seminaarin työpaja Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä Tuhti-seminaarin työpaja 14.10.2013 Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari 17.5.2013 Nuorisotakuu yleisesti Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari 17.5.2013 2

Lisätiedot

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008 Elise Virnes AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET Madaltaa siirtymiskynnystä perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen

Lisätiedot

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (7) 7 A. Mirka Vainikan ym. valtuustoaloite nuorisotakuun toteuttamisesta HEL 2012-015496 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen

KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA Hallitusneuvos Päivi Kerminen RAKENNETYÖTTÖMYYTTÄ KOSKEVAT KEHITTÄMISLINJAUKSET 1. Ongelmalähtöisestä tarkastelusta vahvuuksien

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 69 18.09.2014 Kaupunginhallitus 375 29.09.2014 Kaupunginhallitus 383 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 61 13.10.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 92 13.11.2014 Lausunnon antaminen

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu. Työryhmän puheenjohtaja, Tuija Oivo

Nuorten yhteiskuntatakuu. Työryhmän puheenjohtaja, Tuija Oivo Nuorten yhteiskuntatakuu Työryhmän puheenjohtaja, Tuija Oivo 22.5.2012 Takuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista 33 000:lla ammatillisesti

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

Kun ilmoitat avoimen työpaikan TE-toimistoon, kerro, oletko kiinnostunut rekrytoimaan palkkatuen avulla.

Kun ilmoitat avoimen työpaikan TE-toimistoon, kerro, oletko kiinnostunut rekrytoimaan palkkatuen avulla. Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jota TE-toimisto voi käytettävissään olevien määrärahojen puitteissa myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin.

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNKI KOKOUSPÖYTÄKIR JA 7/2013 195. Kaupunginvaltuuston istuntosali Koski. 81 Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

KUHMON KAUPUNKI KOKOUSPÖYTÄKIR JA 7/2013 195. Kaupunginvaltuuston istuntosali Koski. 81 Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KUHMON KAUPUNKI KOKOUSPÖYTÄKIR JA 7/2013 195 Kaupunginvaltuusto KOKOUSAIKA 17.09.2013 klo 18:00-19:07 KOKOUSPAIKKA Kaupunginvaltuuston istuntosali Koski OSALLISTUJAT LÄSNÄ (ja mer kintä siitä ku ka toi

Lisätiedot

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon Eveliina Pöyhönen Hallituksen painopistealueet Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen Työ on parasta sosiaaliturvaa.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (5) Ympäristölautakunta Yj/6 20.05.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (5) Ympäristölautakunta Yj/6 20.05.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (5) 172 Ympäristölautakunnan lausunto Matti Niirasen ym. talousarvioaloitteesta nuorten kesätyöpaikkojen määrärahan korottamisesta HEL 2014-003356 T 00 00 03 Lausunto

Lisätiedot

Onko enemmän poliittista puhetta kuin käytännön tekoja? Toimiiko ja kuinka? Jos ei toimi niin missä vika ja mitä ja kenen pitää tehdä että toimisi

Onko enemmän poliittista puhetta kuin käytännön tekoja? Toimiiko ja kuinka? Jos ei toimi niin missä vika ja mitä ja kenen pitää tehdä että toimisi Nuorisotakuu Onko enemmän poliittista puhetta kuin käytännön tekoja? Toimiiko ja kuinka? Jos ei toimi niin missä vika ja mitä ja kenen pitää tehdä että toimisi Nuorisotakuu Ryhmä 1 Toimii suhteellisen

Lisätiedot

Äänekosken kaupunginvaltuuston Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite Nuorisotakuun toteutuminen Äänekoskella

Äänekosken kaupunginvaltuuston Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite Nuorisotakuun toteutuminen Äänekoskella Kaupunginvaltuusto 39 18.02.2013 Kaupunginhallitus 122 11.03.2013 Kasvun ja oppimisen 21 27.03.2014 lautakunta Vapaa-aikalautakunta 16 16.04.2014 Kaupunginhallitus 308 06.10.2014 Äänekosken kaupunginvaltuuston

Lisätiedot