PYHÄSELÄN KOULUN TOIMINTA-AJATUS



Samankaltaiset tiedostot
PYHÄSELÄN KOULUN TYÖRAUHAN YLLÄPITO. ojentaminen ja kurinpito kielletyt esineet ja aineet

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus

KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM!

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

1. Kolmiportainen tuki

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

Kirjaaminen tai päätös Kirjataan (LL 26 a, Ilmoitetaan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. 1 mom.). ja ryhmänohjaajalle. Rehtori tekee päätöksen

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

KURINPITO KUULEMINEN ILMOITUS KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! Kyllä. Hallinnollinen päätös.

OPAS PERUSKOULULAISTEN HUOLTAJILLE. Työrauhan ylläpito koulussa. ojentaminen ja kurinpito, kielletyt esineet ja aineet

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

(3) Suorittamattomista jälki-istunnoista tehdään merkintä lukuvuositodistuksiin.

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja.

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

PYHÄSELÄN KOULUN TOIMINTA-AJATUS

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

1 (10) TYÖRAUHAUUDISTUS JA MUUT ALKUVUODEN MUUTOKSET

Oiskohan Suomen paras

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta /47

PERUSOPETUKSEN REHTOREIDEN YHTEINEN PÄIVÄ LAKIMIES KAARINA HELIN

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

Pikkolan koulu TERVETULOA 6-LUOKKALAISTEN VANHEMPAINILTAAN TORSTAINA

Kempeleen kunta Liite 1

Oppilaanohjauksen malli

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Uudet työrauhan turvaamista koskevat säännökset

Valinnaisopas Lukuvuosi Veromäen koulu

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Oppilaan nimi: luokka: rehtori Hannu Isolauri (02) apulaisrehtori Matti Palmunen (02)

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

PERUSOPETUSLAIN SOVELTAMINEN KAUSALAN KOULUSSA OPISKELUUN JA KURINPITOON LIITTYVISSÄ ASIOSISSA ALKAEN

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

Pag e. Lukion työskentelyä ohjaavat lukiolaki, lukioasetus, opetushallituksen ohjeet, koulutoimen toimintasääntö ja järjestyssäännöt.

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa Ikaalinen

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

PIELISJOEN KOULUN OPETUSSUUNNITELMAN LIITTEET

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

Sateenkaaren erityiskoulu Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

Perusopetuslain muutos

Opettajan vastuu ja velvollisuudet Markku Pyysiäinen Helsingin normaalilyseo Helsingin yliopisto

Tässä nipussa ohjeita sekä kaksi paperia, jotka palautat opolle: Tet-muistiinpanolomake: oma työskentely ja ammatin esittely (kaksipuolinen paperi)

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

Valinnaisopas Lukuvuosi Veromäen koulu 5.luokka

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

Yhteishaku, kevät Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja

Havukosken koulun yhteishakuilta Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info

TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Asuntolan järjestyssäännöt

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ

PARKANON YHTENÄISKOULU

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi

Muuta (materiaalit) Opintojen vaihe Tehtävä Tehtävän sisältö ja ajoitus Vastuut tehtävässä. Ohjaus esiopetuksessa. Ohjaus ennen alkuopetuksen alkua

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

Kurinpitomenettely Toimintatapa/kuuleminen Ilmoittaminen Kirjaaminen Toimivalta Tarkennuksia

Yhteisiä asioita

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

Transkriptio:

PYHÄSELÄN KOULUN TOIMINTA-AJATUS Pyhäselän koulu pyrkii yhdessä sidosryhmien ja erityisesti kotien kanssa kasvattamaan oppilaistaan ympäristötietoisia, vastuuntuntoisia, yhteistyökykyisiä, oma-aloitteisia ja itsenäiseen työntekoon pystyviä nuoria, jotka menestyvät kansainvälisessä maailmassa ja joilla on myös kyky etsiä tietoa kriittisesti. Tarkoituksenmukaisia oppimismenetelmiä käyttäen pyrimme asiakokonaisuuksien muodostamiseen, mikä rakentuu oppiaineiden väliseen yhteistyöhön. 2

LUKUVUODEN ALKAESSA Tämän syystiedotteen tarkoitus on tuoda koteihin tietoa Pyhäselän koulun keskeisistä toimintaperiaatteista ja tärkeät yhteystiedot. Samalla rohkaisen kaikkia ottamaan yhteyttä kouluun silloin, kun jokin asia on epäselvä tai mietityttää vanhempia. Toivon, että ehditte perehtyä vihkoseen. Asioiden hoitaminen silloin, kun ne tuntuvat vielä pieniltä, on parempi vaihtoehto kuin odottaa niiden paisuvan todellisiksi ongelmiksi. Pyhäselän koulussa on lukuvuonna 2015-2016 yhteensä 308 oppilasta, joista yläkoulunsa aloittavia seitsemäsluokkalaisia on 92. Opettajia koulussa on yhteensä 33. Lisäksi koulussa on kolme koulunkäynninohjaajaa. Ikävuosiin 13-16 sisältyy paljon muutakin kuin koulunkäynti. On kysymys nuoren kehitysvuosista, jolloin rakennetaan koko elämän kannalta keskeisiä asioita. Kohti aikuisuutta kasvaminen ei ole koskaan helppoa ja aina se vaatii aikuisten ohjausta, tukea ja aikaa. Keskeisiä asioita oman tulevaisuuden rakentamisessa ovat turvallisuus ja tulevaisuuden toivo. Liian usein kohtaamme nuoria, jotka ovat liian aikaisin menettäneet tulevaisuuden toivonsa ja kokevat elämän turvattomaksi. Pyhäselkäläinen perinne on ollut, että te vanhemmat osallistutte runsain määrin vanhempainiltoihin ja muutenkin olette yhteydessä kouluun. Toivon, että se perinne edelleen jatkuu! Kouluyhteistyötoimikunta (KYT) aloitti aktiivisesti viime lukuvuonna. Toimikunnan jäseniksi toivomme koulun toiminnasta kiinnostuneita aikuisia. Kerron mielelläni asiasta enemmän, puh. 050 5495 120. Pyhäselän koulu on kaupungin eteläisimpänä yläkouluna osa Hammaslahden koulukeskusta. Tulevaisuus on talouden näkökulmasta niukkuutta, mutta meidän jokaisen oikeus ja velvollisuuskin on huolehtia siitä, että Hammaslahden koulukeskus säilyy tulevaisuudessakin sellaisena, että siellä voidaan toteuttaa koulun perustehtävää; opetusta ja kasvatusta. Uusittu koulun piha Parkour -alueineen ja Taisto-ratoineen on otettu käyttöön koko Hammaslahden alueella. Sen käyttöön rohkaisemme edelleen kaikkia. Pyhäselän koulu on jo kahtena vuotena peräkkäin (2014 ja 2015) ollut Suomen vahvin yläkoulu. Oma osuutensa saavutukseen on koulun pihalla. Lisäksi alueella on monitoimiareena. Alue on tarkoitettu koko Hammaslahden alueen nuorten vapaa-ajankäyttöön. Tämän syystiedotteen etusivu esittelee uusittua välituntipihaa, mikä kuuluu Suomen parhaiden koulupihojen joukkoon. Toivon jokaiselle yläkoululaiselle kouluvuotta, mikä on työläs, mutta samalla antoisa. Vaikka koulu vie vuosi vuodelta enemmän aikaasi, älä unohda hyviä harrastuksia! Hyvää syksyä Jorma Kuikka rehtori 3

KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ VANHEMPAINILLAT Syyslukukausi: 7. ke 9.9.2015 klo 18.00 aiheena 7 -luokilla opiskelu 7. to 26.11.2015 klo 18.00 aiheena 8-9 -lk:n valinnaisaineita esittelevä messutapahtuma 8. to 29.10.2015 klo 18.00 aiheena nuorten kasvuun ja elämään liittyvät kysymykset 9. ti 29.9.2015 klo 18.00 aiheena yhteishaku ja toisen asteen opiskelumahdollisuudet Kevätlukukausi: 6. lk. tutustuminen tulevaan kouluun, aika ilmoitetaan myöhemmin Luokkakohtaisia vanhempainiltoja pidetään tarpeen mukaan, niistä aloitteen voi tehdä oppilaan huoltajat tai luokanvalvoja. LUOKANVALVOJAT Kodin ja koulun välisessä yhteistyössä luokanvalvojilla on keskeinen asema. Luokanvalvoja seuraa luokkansa oppilaiden poissaoloja ja käyttäytymistä. Hän auttaa tarvittaessa oppilaita luokan asioiden hoitamisessa. Näin ollen luokanvalvoja on luokkansa oppilaita lähinnä oleva opettaja, jonka puoleen oppilaan ja hänen huoltajansa tulisi ensisijassa kääntyä. Luokanvalvoja tapaa oppilaansa omilla tunneillaan ja luokanvalvojantunneilla. Huoltajat voivat tulla myös kouluun tapaamaan luokanvalvojia ja muita opettajia. Jonkin aineen opiskelua koskevissa asioissa on paras ottaa yhteyttä suoraan kyseisen aineen opettajaan. Vanhempainvartti on tilaisuus, johon luokanvalvoja kutsuu jokaisen 7-luokkalaisen huoltajan ja oppilaan. Keskustelun tarkoituksena on luoda kokonaiskuva yläkoulun aloittamiseen. Kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisille ja heidän huoltajilleen varataan mahdollisuus keskusteluun. POISSAOLOT Oppilaan ollessa poissa on huoltajan ilmoitettava poissaolon syy luokanvalvojalle ensimmäisenä poissaolopäivänä. Oppilas voi pyytää kesken koulupäivän lupaa loppupäivän poissaoloon luokanvalvojalta tai terveydenhoitajalta. Koulusta ei saa poistua ilman lupaa. Luokanvalvoja voi antaa luokkansa oppilaalle poissaololuvan hyväksyttävästä syystä enintään viideksi (5) koulupäiväksi. Koulun rehtori voi myöntää luvan yli viiden (5) koulupäivän poissaoloon. Huoltajat anovat luvan kirjallisena. Hakemuslomakkeita saa kansliasta tai luokanvalvojalta. Mikäli oppilaalla on luvattomia tai selvittämättömiä poissaoloja tai poissaoloja on kertynyt yli 75 tuntia (myös sairauspoissaolot mukaan lukien) luokanvalvoja tiedottaa asiasta oppilaan huoltajalle. Luokanvalvoja tiedottaa tuolloin myös mahdollisesta oppivelvollisuuden suorittamisen vaarantumisesta. Mikäli sairauspoissaoloja on kertynyt yli 75 tuntia, on oppilaan toimitettava luokanohjaajalle lääkärin tai terveydenhoitajan todistus tämän jälkeen kertyvistä sairauspoissaoloista. Lähtökohtana on huoltajan vastuu oppilaan oppivelvollisuuden suorittamisesta. 4

YHTEISET TEEMAPÄIVÄT, RETKET, JUHLAT JA MUUT TAPAHTUMAT Lukuvuoden aikana järjestetään teemapäiviä, retkiä ja juhlia, joihin vanhemmatkin ovat tervetulleita. Toivomme aihe- ja vierailijaideoita myös kotoa. YLEISTÄ Vain 15 vuotta täyttäneet ja mopokortin suorittaneet oppilaat voivat tulla kouluun mopolla. Mopoille on varattu oma mopoparkki. Mopoautot on parkkeerattava autojen parkkipaikalle. Maksuton oppilaskuljetus: Käyttöön on otettu Waltti-kortti, joka luetaan JOJO-logolla merkityissä autoissa. Kortin kadotessa ota yhteyttä kansliaan, mutta uusi kortti on hankittava itse. Kortin hinta on 7,00 euroa. Kortti on oltava aina mukana koulumatkalla, sen puuttuessa, matkan joutuu oppilas maksamaan itse ja rahan puuttuessa matka laskutetaan jälkikäteen huoltajilta. Korttia saa käyttää vain koulumatkoihin. Laki tieliikennelain muuttamisesta 90 Polkupyöräilijän ja polkupyörän matkustajan on ajon aikana yleensä käytettävä asianmukaista suojakypärää. Henkilökohtainen lokerikko: Koulutiloissa on oppilaalla käytettävissään henkilökohtainen lokerikko. Syksyllä 2015 käytäntö on muuttunut. 7-luokkalaisilta ei ole peritty panttia, vaan he ovat saaneet lokeron käyttöönsä maksutta. Avain palautetaan 9 luokan keväällä. Mikäli avain on kadonnut tai vaurioitunut, siitä peritään 10 :n pantti. Sisäkenkä-käytäntö: Ulkojalkineet jätetään oman lokerikon alle, lokerikkoon (esim. muovikassissa) tai niille varatulle paikalle käytävään. Oppilas voi tuoda sisäjalkineet kouluun ja säilyttää niitä lokerikossaan. Ulkojalkineiden käyttö on kielletty muualla kuin alakerrassa. Naulakkoon jätettävien takkien taskut kannattaa tyhjentää. Koulualueelta poistuminen: Koulupäivän aikana koulualueelta saa poistua vain opettajan luvalla. Luvattomista poistumisista samoin kuin tupakoinnista otetaan yhteys kotiin. Oppikirjat: Kun kirjat annetaan, ne numeroidaan, jotta palautus voidaan kontrolloida. Jos kirjan jättää palauttamatta tai se on vahingoittunut niin ettei sitä voida enää käyttää, se täytyy korvata. Kännykän käyttö oppituntien aikana on ehdottomasti kielletty. Koulun tietokoneiden käyttämistä varten jokaisella oppilaalle annetaan oma käyttäjätunnus ja salasana. Jos tunnus ei toimi tai salasana on unohtunut, niin koneita voi käyttää seuraavilla tiedoilla: Tunnus: oppilas@edu.jns.fi Salasana: oppilas ja Kirjautumisalue: PKEDU. TIETO- JA VIESTINTÄTEKNOLOGIAN KÄYTTÄMINEN OPPIMISESSA Tieto- ja viestintäteknologiaa käytetään oppimisessa monipuolisesti. Tavoitteena on oppia taitavaksi ja vastuulliseksi tieto- ja viestintäteknologian käyttäjäksi. Oppilaitoksessamme noudatettava opetussuunnitelma velvoittaa tieto- ja viestintäteknologian tehokkaaseen ja turvalliseen hyödyntämiseen oppimisen välineenä ja kohteena. Oppilas käyttää oppitunneilla oppilaitoksen tietoteknisiä laitteita. Oppilaitoksemme on sitoutunut myös siihen, että oppimisessa voidaan käyttää oppilaan omaa laitetta. Opettaja valitsee oppimiseen sopivat työtavat ja ohjaa turvalliseen työskentelyyn. Oppilaitoksessa omilla laitteilla opiskellaan opetuksen järjestäjän ylläpitämän ilmaisen ja turvallisen verkkoyhteyden kautta. Oppilaitos ei vastaa oppilaan oman laitteen käytöstä syntyvistä kustannuksista, kuten puhelu-, verkkoyhteys- ja ohjelmistomaksuista. Oman laitteen käyttämisessä ja säilyttämisessä on noudatettava erityistä huolellisuutta. Käyttämällä omaa laitetta oppitunnilla oppilas ja huoltajat osoittavat hyväksyvänsä laitteen käytön oppimisessa. Oppilaitos ei vastaa oppilaan omasta laitteesta vahinkotapauksissa. 5

Oppilaan ja huoltajien tulee sopia siitä, saako omaa laitetta käyttää oppitunnilla. Samalla huoltajan ja oppilaan/opiskelijan tulee yhdessä käydä läpi oheiset, oppilaitoksessa voimassa olevat oman laitteen käyttöön liittyvät järjestyssäännöt. Järjestyssäännöt tieto- ja viestintäteknologisten laitteiden käyttämisessä 1. Laitteita käsitellään ja säilytetään huolellisesti. 2. Laitteita käytetään opettajan luvalla ja annettujen ohjeiden mukaisesti. 3. Toisen laitetta tai käyttäjätilejä ei saa käyttää tai ottaa haltuun. 4. Laitteilla ei saa valokuvata, videoida tai äänittää toista henkilöä ilman lupaa. Luvattoman materiaalin jakaminen on kiellettyä. 5. Laitteita ja ohjelmistoja ei saa käyttää toisen vahingoittamiseen tai kiusaamiseen. 6. Oppilaan/opiskelijan on poistettava sopimaton tai luvaton materiaali laitteesta välittömästi. 7. Laitteen päivittäminen, ylläpitäminen ja tietoturvasta huolehtiminen on huoltajien vastuulla. 8. Opettajalla on oikeus ottaa väliaikaisesti haltuunsa laite, jolla oppilas häiritsee opetusta tai oppimista. OPPILASHUOLTO Oppilashuoltotyön tavoitteena on tukea oppilaan kasvua ja kehitystä peruskoulun kasvatustavoitteiden mukaisesti. Oppilashuoltotyö koostuu ennalta ehkäisevästä ja korjaavasta toiminnasta. Ennalta ehkäisevän toiminnan tavoitteena on esim. kasvatuksellisen tuen ja tiedon antaminen perheille, syrjäytymisen ehkäisy, harrastusten esittely ja mielenterveyden tukeminen (esim. vanhempainilloissa, teemaviikoissa ja -päivissä). Korjaavan toiminnan tavoitteena on auttaa oppilasta vaikeiden koulunkäyntiä haittaavien ristiriitojen ratkaisemisessa sekä tukea oppilaan selviytymistä peruskouluopinnoista ja pääsyä jatko-opintoihin. Kerran lukuvuodessa kokoontuu yhteistyöverkosto, jonka tehtävänä on alueen lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen. KOULUKURAATTORI Koulukuraattorina toimii Petteri Kärki puh. 050-3119114. Oppilaana voit ottaa yhteyttä kuraattoriin, jos sinulla on asioita mielessäsi, jotka painavat sinua ja joista haluaisit jutella jonkun aikuisen kanssa. Huoltajana voit ottaa yhteyttä kuraattoriin, jos sinulla on huoli lapsestasi tai perheesi tilanteesta etkä oikein tiedä, mitä tehdä tai kehen voi ottaa yhteyttä. Kuraattoriin otetaan yhteyttä mm. kun koulussa tuntuu vaikealta (kaverisuhteet, kouluun tuleminen, koulussa työskentely) vapaa-ajalla on vaikeaa (kavereiden kanssa, harrastuksissa) kotona on hankalaa (riitaa perheenjäsenten kesken, päihteiden käyttöä, mielenterveysongelmia) omat jutut painavat mieltä (yksinäisyys, masennus) 6

Jo huoleen tarttuminen ja asiasta ääneen puhuminen usein helpottaa ja selkiinnyttää omia ajatuksia. Kuraattori pystyy tarjoamaan ulkopuolisen näkökulman tilanteeseesi ja tarvittaessa ohjaamaan eteenpäin oikeaan paikkaan tarvitsemasi tuen saamiseksi. Koulukuraattorin kanssa työskentely on luottamuksellista. Työhuone sijaitsee yläkoululla toisessa kerroksessa luokan 212 vieressä. KOULUPSYKOLOGI Koulupsykologin tehtävänä on tukea oppilasta oppimiseen/koulunkäyntiin, jaksamiseen, kaverisuhteisiin tai muihin elämän tilanteisiin liittyvissä pulmissa. Oppilas/oppilaat ja vanhemmat voivat ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse, tekstiviestillä ja sähköpostilla tai opettajan ja terveydenhoitajan välityksellä. Työskentely on yksilö- ja perhetapaamisia sekä koulun ja kodin yhteistyötapaamisia oppilaan koulunkäynnin tukemiseksi. Koulupsykologi Aino Putila p. 050-359 1301 Työhuone sijaitsee yläkoululla toisessa kerroksessa kemian luokan 202 vieressä. KOULUTERVEYDENHUOLTO Riikka Pellinen, kouluterveydenhoitaja puh. 050-3621 345 Koululääkärin vastaanotolle otetaan ensisijaisesti terveystarkastukseen tulevat oppilaat. Muussa tapauksessa lääkärin vastaanotolle varattava aika terveysasemalta. Yhteyden koululääkäriin saa terveydenhoitajan kautta. Kouluterveydenhoitajan vastaanottoajat: ma-pe kello 8-16 puhelintunti kello 8-9 avoin vastaanotto kello 12-13 Muina aikoina terveystarkastuksia ja ajanvarausaikoja. Joensuun kaupungin kouluterveydenhoitajilla ei enää 1.8.2015 alkaen ole kouluilla sairasvastaanottoa. Sairausasiat kuten flunssat, korvakivut, päänsäryt yms. hoidetaan Hammaslahden terveysasemalla. Joensuun kaupungin nuorisoasema Nuorisoaseman päämääränä on tukea nuorten ja perheiden arkea. Tavoitteena on luoda matalan kynnyksen palvelu nuorille (11-18v) ja heidän perheilleen elämän erilaisiin pulmatilanteisiin. Joensuun kaupungin nuorisoasema, Siltakatu 20 B 32, puh. 050-5053 043 Kouluhammaslääkäri Pyhäselän kunnan koulujen oppilailla on oikeus alle 18-vuotiaana maksuttomaan terveyskeskushammashoitoon. Hoito tapahtuu yksilöllisen hoitosuunnitelman mukaisesti. Kaikki 7-15- vuotiaat kutsutaan suuhygienistin tai hammaslääkärin vastaanotolle suu- ja hammastarkastukseen. Peruuttamattomasta poisjäännistä peritään 39,60 maksu. Särkypäivystys/ajanvaraus arkisin ma-to klo 8-15 ja pe klo 8-14 puh. 013-267 4555 Hml Juha Puustinen Hml Ulla Turkka Hml Sirpa-Liisa Kinnunen Shg Sirpa Ovaskainen Shg Jaana Heinonen 7

Oppilaiden vakuutukset Joensuun kaupungin vapaaehtoinen tapaturmavakuutus 70-0009-8344 vakuutusyhtiö Pohjola. Koululaisen tapaturmavakuutus on voimassa oppitunneilla, välitunneilla, kaikkialla maailmassa opetussuunnitelman mukaisten luokkaretkien, tutustumiskäyntien sekä leirikoulujen aikana sekä välittömien koulumatkojen aikana. Koulun alueen ulkopuolella välituntien ja ns. hyppytuntien aikana vakuutus on voimassa, mikäli opettaja/rehtori on antanut oppilaalle luvan poistua koulun alueelta. Jos oppilas on luvatta koulualueen ulkopuolella, vakuutus ei siis ole voimassa. Lisäksi vakuutus on voimassa TET:n aikana sekä siihen liittyvillä matkoilla. Vakuutuksessa korvataan vamman hoitokulut, lääkärin määräämät tutkimukset ja hoito, tapaturman yhteydessä rikkoontuneet silmälasit, kuulokojeet ja hammasproteesit sekä lääkärin määräämät välttämättömät koulukuljetukset. Tapaturman sattuessa ota heti yhteyttä opettajaan tai koulun kansliaan. Asiasta on tehtävä tapaturmailmoitus mahdollisimman pian koulun kansliassa, ettei asia vanhene. Miten koululainen jaksaa paremmin? Nukkumaan meno: Koululainen tarvitsee noin 8 10 tunnin yöunen. Siksi vanhempien tulee huolehtia siitä, että nuori menee ajoissa nukkumaan. Television myöhäisohjelmien katsomista sekä tietokoneen ja muiden elektronisten laitteiden käyttöä on vanhempien syytä kontrolloida. Aamupala: Kun koululainen aamulla herää, on edellisestä ateriasta kulunut ainakin 10 tuntia. Jotta koululainen jaksaisi olla vireä aamutunneilla, tarvitsee hän ennen kouluun lähtöä kunnon aamupalan. Liikunta ja urheilu Koulutyö on paljolti istumista pulpetin ääressä. Päivittäinen liikunta pitää koululaisen virkeänä ja lihaskunnon yllä. Kukin tarvitsee myös raitista ilmaa, joten ½ - 1 tunti jotain liikuntaa pitää jo väsymyksen ja pienet päänsäryt poissa. Jos nuorella esiintyy esim. ongelmia kaverisuhteissa, koulukiusaamista, kouluhaluttomuutta, syömis- tai nukkumisongelmia, ongelma näössä tai kuulossa, ihottumia, kuumeilua ym. voitte kääntyä kouluterveydenhoitajan puoleen. Puh. 050-3621345. Koulussa ei ole virvoitusjuoma-automaattia. Juomapullojen tuominen oppitunnille on kielletty. Energiajuomien tuominen kouluun ei ole sallittua.

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Tuen muotoja ovat mm. eriyttäminen, tukiopetus, ohjaus, osa-aikainen erityisopetus sekä oppilashuolto. Tuen vaiheita ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Ks. tarkemmin uudesta (5/11) Joensuun kaupungin opetussuunnitelmasta. http://koulutuspalvelukeskus.jns.fi/file.php?fid=90. Tukiopetus Tukiopetusta annetaan oppilaille, jotka ovat tilapäisesti (esim. sairauden vuoksi) jääneet opetuksesta jälkeen tai tarvitsevat muutoin lyhytaikaista tukea oppimisessaan. Tukiopetusta antaa etupäässä oppilaan oma aineenopettaja. Aloitteen tukiopetuksesta voi tehdä oppilas itse, huoltaja tai opettaja. Tukiopetuksen avulla on tarkoitus tukea ja auttaa oppilasta hänen opinnoissaan. Matkan tai muun vastaavan ylimääräisen koulusta poissaolon vuoksi tukiopetusta ei anneta. Oppilaan on ennen ennalta tiedettävää poissaoloa otettava selville eri aineiden oppimistehtävät ko. aineiden opettajilta opetuksen jälkeen jäämisen välttämiseksi. Tukiopetuksen tarpeesta tiedotetaan oppilaalle ja huoltajalle. Tukiopetusta annetaan pääsääntöisesti oppituntien ulkopuolella. Erityisopetus Koulussamme annettava osa-aikainen erityisopetus on tarpeen mukaan yksilö-, pienryhmä- tai samanaikaisopetusta (erityisopettaja on aineenopettajan parina luokassa). Tätä laaja-alaista, oppilaan kannalta osa-aikaista, erityisopetusta annetaan oppituntien aikana ja sen sisällöt määräytyvät yleisopetuksen tavoitteiden mukaisesti. Yksilö- tai pienryhmäopetukseen voi oppilas päästä joko opettajan ehdotuksesta tai oppilaan tai huoltajan pyynnöstä. Pienemmässä ryhmässä opetuksen jäsentäminen ja tehtävien suunnittelu oppilaan omien oppimisedellytysten pohjalta on helpompaa. Tällä tavoin vaikeuden perussyihin (mm. muisti- ja keskittymisvaikeuksiin) kiinnitetään enemmän huomiota. Oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tukemiseksi laaditaan tarvittaessa oppimissuunnitelma. Jos oppija ei säännöllisistä tukitoimista (yleinen ja tehostettu tuki) huolimatta saavuta yleisen oppimäärän tavoitteita hyväksytysti, hänen oppimistavoitteitaan voidaan yksilöllistää (erityinen tuki). Tällöin oppilaalle tehdään henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS), joka laaditaan moniammatillisena yhteistyönä oppilaan, opettajien, oppilashuollon asiantuntijoiden sekä huoltajien kesken. Koulussamme toimii myös erityisopetuksen pienryhmä. Erityisopettajan luo voi tulla juttelemaan omista huolistaan muutenkin. Tuemme ja autamme parhaamme mukaan. Jos pulmaa ei voi auttaa erityisopetuksen keinoin, ohjaamme jollekin oppilashuollon asiantuntijalle. Erityisopettajat: Reetta Kettunen: 7. lk:n ja 9D:n erityisopetus, p. 050-3768 618 (reetta.kettunen@jns.fi) Minna Niskanen: 8-9. lk:n erityisopetus, p. 050-4431 421 (minna.niskanen@jns.fi) Päivi Tahvanainen: Joustava perusopetus ryhmä (JOPO), p. 050-5360 738 (paivi.k.tahvanainen@jns.fi) Timo Pyy : pienluokka p.050-311 9115 (timo.pyy@jns.fi) 9

JOPO-TOIMINTA JOPO (joustava perusopetus) on toiminnallisempi tapa suorittaa peruskoulun päättöluokat. Oppilashuoltoryhmä valitsee ryhmään oppilaat hakemusten ja valintahaastatteluiden pohjalta. Tänä vuonna ryhmässä on 10 oppilasta (3 oppilasta 8 luokalta ja 7 oppilasta 9 luokalta). Opetus toteutetaan perusopetuksen opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisesti. Osa opetuksesta järjestetään koulussa ja osa muissa oppimisympäristöissä kuten työpaikoilla. Jokaiselle oppilaalle laaditaan oppimissuunnitelma tai henkilökohtainen opiskelujärjestelyjä koskeva suunnitelma (HOJKS), joka rakentuu koulussa tapahtuvasta opetuksesta, oppilasta kiinnostavista työpaikkaopinnoista ja tarvittavista tukitoimista. Huoltajien lisäksi tärkeä yhteistyötaho on nuorisotoimi. Työpaikkaopiskelujaksot (TOP) ovat kestoltaan 3-4 viikkoa ja niitä on lukuvuosittain 3 tai 4. TOPjaksojen aikana oppilaalla on myös tavallisia koulupäiviä. Työpaikkojen kanssa tehdään kirjalliset sopimukset ja koulun vakuutukset ovat tavalliseen tapaan voimassa myös TOP-päivinä. Ryhmän ohjaajina toimivat erityisluokanopettaja Päivi Tahvanainen, nuoriso-ohjaaja Joonatan Soininen ja koulunkäynninohjaaja Hannu Heiskanen. Jopo-ryhmän opinto-ohjauksesta vastaa tänä lukuvuonna opinto-ohjaaja Jenni Kervinen. OPPILASKUNTA Oppilaskuntaan kuuluvat kaikki koulumme oppilaat. Oppilaskunnan hallitukseen kuuluvat luokkien edustajat eli luokanvanhimmat. Oppilaskunnan hallituksen tehtävänä on tukea koulun oppilaiden omatoimisuutta ja koulussa viihtymistä. Teemme työtä koulun yhteishengen parantamiseksi toimimalla opettajakunnan, rehtorin ja oppilaiden yhteistoiminnan välikappaleena. Järjestämme / olemme mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia ja koulun juhlia. Oppilaskunnan puheenjohtaja Oppilaskunnan varapuheenjohtaja Oppilaskunnan sihteeri Oppilaskunnan ohjaaja Valtteri Pennanen 9C Saara Kekkonen 9E Elli Rautiainen 9B Iida Koponen TUKIOPPILASTOIMINTA Tukioppilaat ovat luottamushenkilöitä, joita koulutetaan tehtäviinsä. Tukioppilaat tukevat uusia 7.- luokkalaisia ja auttavat sopeutumaan uuteen kouluun ja sen tapoihin ja tutustumaan uusiin ystäviin. Tukioppilaat myös luovat yhteishenkeä kouluun yhdessä kaikkien koulussa toimivien kanssa. Tukioppilaat pitävät nimikkoluokille tukioppilastunteja, joilla tutustutaan, pidetään hauskaa yhdessä ja keskustellaan. Harjoituksilla pyritään hyvään itsetuntoon ja luokan yhteishenkeen. Tukioppilas on kaveri, jolle voi luottamuksella puhua. Tukioppilaat järjestävät yhteisiä tapahtumia myös koko koulun oppilaille. Nuori pystyy usein paremmin vaikuttamaan toisen nuoren käyttäytymiseen kuin aikuinen. Niinpä tukioppilaat toimivat oppilashuollon apuna esim. kiusaamistilanteiden jälkihoidossa. Tukioppilaat toimivat yhteistyökumppanina kouluhenkilöstölle. 10

Tukioppilaat toimivat pääosin kouluaikana. Koulutusta ja suunnittelua järjestetään myös kouluajan ulkopuolella. Tukioppilastoiminta on vapaaehtoista Mannerheimin lastensuojeluliiton tukemaa toimintaa. Tukioppilastoimintaa ohjaa koulussamme Aija Tahvanainen. Tukioppilailla on omat nimikkoluokat. Lukuvuonna 2015-2016 koulumme tukioppilasryhmään kuuluvat seuraavat oppilaat: 7A luokanvalvoja Kaarina Varis Elli Rautiainen 9 B Iiris Kauppinen 9 B Aino Eskelinen 9 C Inkeri Schmidt 9 C 7 B luokanvalvoja Marika Karttunen Aino Kovapohja 9 A Sini Kekkonen 9 A Janika Patio 9 A Amanda Larkkonen 9 E 7 C luokanvalvoja Jaana Luukkanen 7 D luokanvalvoja Eero Könönen Juuso Alitupa 9 D Sari Ristolainen 9 D Veera Piironen 9 E Eliina Vesalainen 9 B 7 E luokanvalvoja Taina Koistinen Anni Kolehmainen jopo Annu Lehikoinen 9 E Jenna Herranen 9 E Santtu Puustinen 9 E Milla Mustonen 9 D Noora Halttunen 9 D Miko Kekkonen 9 E Heini Kostian 9 E 11

OPPILAANOHJAUS Oppilaanohjauksen tavoitteena on, että jokainen oppilas selviää mahdollisimman hyvin opiskelustaan peruskoulussa ja kykenee tekemään tarkoituksenmukaisia, hänelle soveltuvia koulutusta ja uranvalintaa koskevia ratkaisuja. Oppilaanohjauksen osa-alueita ovat kasvatuksellinen ohjaus, opetuksellinen ohjaus ja ammatinvalinnan ohjaus. Oppilaanohjausta toteutetaan henkilökohtaisena ohjauksena sekä luokkamuotoisina oppitunteina. Luokkamuotoista oppilaanohjausta annetaan yläkoulun aikana yhteensä kaksi vuosiviikkotuntia (vvt). Seitsemännellä ja kahdeksannella luokalla 0,5 vvt ja yhdeksännellä luokalla 1 vvt. Henkilökohtaista ohjausta annetaan oppilaan tarpeitten mukaan koko yläkoulun ajan. Työelämään tutustuminen eli TET Koulun ja työelämän lähentämiseksi sekä oppilaiden uranvalintasuunnitelmien helpottamiseksi yläkoulussa järjestetään työelämään tutustumista seuraavasti: 7. luokkalaiset, yksi päivä koulun keittiössä 8. luokkalaiset, yksi viikko 23.5.- 27.5.2016 (vko 21) valitsemassaan työpaikassa 9. luokkalaiset, yksi viikko 28.9.- 2.10.2015 (vko 40) jatko-opiskelun kannalta tarkoituksenmukaisessa työpaikassa Yläkoulumme opinto-ohjaajat: Johanna Kuikka p. 050-5180 622 luokat 7A, 7B, 7C, 8A, 8B, 8C, 8D, 9A, 9B, 9E ja PIENRYHMÄ Jenni Kervinen p. 050-315 6609 luokat 7D, 7E, 8E, 8F, 9C, 9D ja JOPO ARVIOINTI Arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa oppilasta opinnoissaan. Arvioinnin kohteena ovat oppilaan oppimistulokset, työskentely ja käyttäytyminen. Huolellisuuden arviointi sisältyy oppiaineen arviointiin. Käyttäytymisen ja oppiaineiden numeroarvioinnin perusteet löytyvät syystiedotteen sivuilta 19 ja 20. Lukukausien lopussa annetaan lukukausitodistus ja yhdeksännen luokan lopussa päättötodistus. Tarvittaessa on mahdollisuus henkilökohtaiseen arviointikeskusteluun koulun ja kodin välillä. Myös koulu arvioi omaa toimintaansa monipuolisesti mm. oppilaiden antaman palautteen, opettajan itsearvioinnin ja kehityskeskusteluiden avulla. 12

VALINNAISAINEET Valinnaisaineita opiskellaan seitsemännellä luokalla 2 vuosiviikkotuntia. Kahdeksannella luokalla kahdeksan vuosiviikkotuntia ja yhdeksännellä luokalla viisi vuosiviikkotuntia. Valinnaisaineita ei voi vaihtaa. VALINNAISAINEIDEN ARVOSTELU Valinnaisaine, jonka kesto on koko 7.-9. luokkien ajan vähintään kaksi vuosiviikkotuntia, arvostellaan numeroarvioinnilla. Tätä lyhyemmät opintokokonaisuudet (kesto koko 8.-9. luokkien aikana vähemmän kuin kaksi vuosiviikkotuntia) arvioidaan merkinnällä suoritettu/hylätty. Mikäli tällainen, alle kaksi vuosiviikkotuntia kestävä valinnainen opintokokonaisuus katsotaan jonkin yhteisen aineen syventäväksi opinnoksi, voi sen suoritus vaikuttaa lisäksi kyseisen, yhteisen aineen arvosanaan korottavasti. Valinnaisen B2-kielen arvosana voidaan huoltajan anomuksesta jättää pois päättötodistuksesta. Tällöin kielen suorittaminen merkitään: suoritettu/hylätty. VALINNAISAINEIDEN MERKITYS OPISKELIJAVALINNOISSA 1. LUKIO Lukion opiskelijavalinnoissa huomioidaan yhteiset aineet: äidinkieli, toinen kotimainen kieli, vieraat kielet, uskonto/elämänkatsomustieto, historia, yhteiskuntaoppi, matematiikka, fysiikka, kemia, biologia, maantieto ja terveystieto. ne valinnaiset kielet, joiden tavoitetaso on vähintään B2- oppimäärän mukainen sekä niihin liittyvät valinnaisainekurssit, joita oppilas on opiskellut vähintään kaksi kurssia 8.-9. luokkien aikana. Valinnaisainekursseilta laskettu keskiarvo on opiskelijavalinnoissa saman arvoinen kuin sen aineen arvosana, johon ne liittyvät. Opiskelijavalinnassa ei oteta huomioon tavoitetasoltaan B2-oppimäärää suppeampia vieraita kieliä eikä muita valinnaisaineita. 2. AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Ammatillisten perustutkinnon opiskelijavalinnoissa otetaan huomioon: yhteiset aineet: äidinkieli, toinen kotimainen kieli, vieraat kielet, uskonto/elämänkatsomustieto, historia, yhteiskuntaoppi, matematiikka, fysiikka, kemia, biologia, maantieto, terveystieto, liikunta, musiikki, kuvataide, käsityö ja kotitalous lisäksi huomioidaan ne valinnaisaineet, joita hakija on opiskellut vähintään kaksi vuosiviikkotuntia 8.-9. luokkien aikana Valinnaiskursseista laskettu keskiarvo on opiskelijavalinnassa samanarvoinen kuin sen aineen arvosana johon ne liittyvät. 13

KOULUN HALLINTO Koulutuslautakunta 2013-2017 Matti Ketonen Ville Tahvanainen Katja Asikainen Sirpa Hyökki Maarita Mannelin Alain Minguet Mari Mäkisalo Antero Puhakka Jarkko Riikonen Pirjo Rämänen Ville Toivanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen Koululaitoksen hallinto Varhaiskasvatus- ja koulutuspalvelukeskus (VARKO) Koskikatu 7 A, 4 krs, 80100 Joensuu Varhaiskasvatus- ja koulutusjohtaja Mauno Väänänen 050-5280 712 Talouspäällikkö Jaakko Majavaara 050-5587 525 Hallinnon aluevastaava (koulu) Anu-Helena Turtiainen 050-4147 304 Palvelupäällikkö Katja Pussinen 044-5767 391 Suunnittelija Kirsi Asikainen 050-4057 610 Pyhäselän koulu (luokat 7-9) Opettajantie 2 82200 Hammaslahti Suorat puhelinnumerot: Rehtori Jorma Kuikka 050-5495 120 Kanslia Airi Holopainen (paikalla ma-ke) 050-311 6299 Vahtimestari Ari Kastinen 050-549 5130 Opettajien huone 050-315 6614 Apulaisrehtori Jari Lemmetty 050-4960 104 Keskuskeittiö, emäntä 050-3312 137 Teknisen työn tilat (Tauno Kareinen) 050-4075 412 Tekstiilityön tilat (Aija Tahvanainen) 050-315 6611 Opetuskeittiö, kotitalousluokka 050-315 6613 Opinto-ohjaaja Johanna Kuikka 050-5180 622 Opinto-ohjaaja Jenni Kervinen 050-315 6609 JOPO-ryhmä Päivi Tahvanainen 050-5360 738 Erityisopetus Minna Niskanen 050-4431 421 Erityisopetus Reetta Kettunen 050-3768 618 Koulupsykologi Aino Putila 050-3591 301 Koulukuraattori Petteri Kärki 050-311 9114 Pienryhmä Timo Pyy 050-311 9115 Terveydenhoitaja Riikka Pellinen 050-3621 345 Talonmies Urpo Penttinen 0500-186 685 14

KOULUN HENKILÖKUNTA Opettajat Eskelinen Juha, LuO, KM, MO Heiskanen Hannu Hirvonen Merja-Liisa, FM Honkanen Jyrki Kareinen Tauno, LuO, TAO Karttunen Marika, TM Keinänen Timo, FM Kettunen Reetta, KM Kervinen Jenni, LuO, KM Kilpinen Anne, FM Kinnunen Marjatta, FM Kinnunen Urpo, FM Koistinen Taina, KM Koljonen Hanna, FM Konsti Kaija-Liisa, FM Koponen Iida, FM Kuikka Johanna, KM Kuikka Jorma, TM, FM Kuiri-Huovinen Riitta, KO Könönen Eero, FM Lemmetty Heli, LiTM Lemmetty Jari, LiTM Leppivuori Sirpa, LuO, FM Luukkanen Jaana, FL Mikkonen Jaakko, HuK Niskanen Minna, KM Pakarinen Helinä, FM Parkkonen Juha, FM Passi Timo-Teemu Pyy Timo, KM Pyykkö Henna, FM Riekkinen Tuomo, FM Sillanpää Sakari, TaM Tahvanainen Aija, LuO, KM Tahvanainen Marja, FM Tahvanainen Päivi, KM Turunen Irene, FM Varis Kaarina, FM Vuomajoki Kirsi, TM Voutilainen Timo, KM MU Koulunkäynninohjaaja MA, FK Koulunkäynninohjaaja TN UE MA, FK, AT EO OPO RU MA, FK HY KO, TE EN EN, RA AI + oppilaskunta OPO UE, rehtori KO AI, HY LIT LIP BG BG EN, sekä koulunkäynninohjaaja EO RU, VE MA, FK MU ERLO AI AT, MA, FK KU MA, TS EN ERLO AI HY UO ET 15

Muu koulun henkilökunta Ikonen Leila Jääskeläinen Eila Kareinen Leea Kastinen Ari Keinänen Anita Kilpeläinen Minna Kinnunen Liisa laitoshuoltaja kokki ruokapalv.esimies vahtimestari ruokapalv.esimies kokki kokki Pellinen Riikka Holopainen Airi Lehikoinen Sanna Penttinen Urpo Kuikka Päivi koulutervh. koulusihteeri laitoshuoltaja talonmies kokki OPPIAINEISSA KÄYTETTÄVÄT LYHENTEET KÄY AI EN RU UE/UO ET HI MA FK BG LI MU Käyttäytyminen ja huolellisuus Äidinkieli ja kirjallisuus Englanti A 1-kieli Ruotsi B 1-kieli Uskonto Elämänkatsomustieto Historia Matematiikka Fysiikka, kemia Biologia, maantieto Liikunta Musiikki KO KU TN TS SA RA AT/TT VE OPO TE YH Kotitalous Kuvataide Käsityö (tekninen) Käsityö (tekstiili) Saksa Ranska Tietotekniikka Venäjä Oppilaanohjaus Terveystieto Yhteiskuntaoppi 16

17

PYHÄSELÄN KOULU OPPILASMÄÄRÄ LUKUVUONNA 2015-2016 Luokka Luokanvalvoja kotiluokka pojat tytöt yht. 7A Kaarina Varis 105 8 9 17 7B Marika Karttunen 102 10 9 19 7C Jaana Luukkanen 204 9 8 17 7D Eero Könönen 206 8 10 18 7E Taina Koistinen 209 8 10 18 7. luokat yhteensä 89 8A Kaija-Liisa Konsti 211 9 12 21 8B Merja-Liisa Hirvonen 202 8 10 18 8C Anne Kilpinen 210 7 10 17 8D Tuomo Riekkinen 209 9 9 18 8E Sirpa Leppivuori 203 12 8 20 8F Marjatta Kinnunen 212 11 9 20 8. luokat yhteensä 114 9A Juha Parkkonen 201 6 10 16 9B Marja Tahvanainen 208 9 10 19 9C Irene Turunen 103 8 9 17 9D Aija Tahvanainen 205 9 11 20 9E Henna Pyykkö 104 7 7 14 9. luokat yhteensä 86 PR 7 8 9 JOPO 7 8 9 2 3 2 1 1 3 4 2 Pienryhmä yhteensä 9 3 4 3 3 7 JOPO yhteensä 10 KAIKKI YHTEENSÄ 152 155 308 TILANNE 1.9.2015 18

Oppiaineiden numeroarvioinnin perusteet: 10 erinomainen Oppilas hallitsee erinomaisesti tavoitteiden edellyttämän tieto- ja taitotason. Hänellä on hyvät valmiudet sekä itsenäiseen että muiden kanssa työskentelyyn, vaativaan opitun soveltamiseen, luovaan ilmaisuun ja ongelmanratkaisuun. Hän toimii tavoitteiden edellyttämällä tavalla ja osoittaa erityistä harrastuneisuutta oppiaineen aihepiiriä kohtaan. 9 kiitettävä Oppilas hallitsee tavoitteiden edellyttämän tieto- ja taitotason keskimääräistä paremmin ja pystyy soveltamaan oppimaansa. Oppilaalla on halu toimia tavoitteiden mukaisesti ja hän hallitsee tarvittavat työtavat. 8 hyvä Oppilas hallitsee oppiaineen keskeiset tavoitteet ja pyrkii niiden mukaisiin työtapoihin. 7 tyydyttävä Oppilas osoittaa osaamista, jota useimmat oppiaineen tavoitteet edellyttävät. Hänen työskentelynsä on puutteellista, mutta ohjattavissa tavoitteiden suuntaan. 6 kohtalainen Oppilas saavuttaa osittain oppiaineen tavoitteet. Hänen työskentelynsä vaatii ohjaamista ja tukea. 5 välttävä Oppilaalla on vaikeuksia tavoitteiden saavuttamisessa. Hän työskentelee jossain määrin tavoitteiden mukaisesti. 4 hylätty Oppilas ei ole saavuttanut asetettuja tavoitteita. 19

Käyttäytymisen arvosanat määräytyvät seuraavien kriteerien mukaisesti: 10 erinomainen Oppilas tukee ja kannustaa muita, hyväksyy erilaisuuden, on asenteeltaan positiivinen ja vastuuntuntoinen. 9 kiitettävä Oppilas käyttäytyy samoin kuin edellä, mutta ei ole yhtä aktiivinen. 8 hyvä Oppilas pääsääntöisesti: - noudattaa koulun sääntöjä - käy koulua säännöllisesti - pitää yllä työrauhaa - kunnioittaa omaa ja toisen työtä - välittää toisista ihmisistä - hyväksyy erilaisuutta - on luotettava - kunnioittaa toisen psyykkistä ja fyysistä koskemattomuutta - käyttäytyy kohteliaasti - tuo omat mielipiteensä esille asiallisesti - löytää ja kokeilee rohkeasti uusia vaihtoehtoja - kykenee ja haluaa toimia muutostilanteissa - edistää omaa ja muiden turvallisuutta - kunnioittaa omaa ja toisten omaisuutta sekä ympäristöä 7 tyydyttävä Oppilaalla on joskus käytöshäiriöitä tai luvattomia poissaoloja tai kielenkäytössä epäasiallisuutta. 6 kohtalainen Oppilaan käyttäytymisessä havaitaan toistuvasti edellä mainittuja asioita. 5 välttävä Oppilas on asenteeltaan kielteinen ja välinpitämätön eikä noudata sääntöjä. 4 heikko Oppilas on kouluyhteisöön sopeutumaton. 20

HENKILÖKOHTAISET WILMA TUNNUKSET HUOLTAJILLE Mikä Wilma on? Wilma on oppilaitoksen hallinto-ohjelman www-liittymä. Esim. lukion opiskelijat valitsevat Wilmassa kursseja, seuraavat suorituksiaan, lukevat tiedotteita, ilmoittautuvat uusintakokeisiin ja viestivät opettajan kanssa. Opettajat kirjaavat Wilma-ohjelmaan arvioinnit ja poissaolot, päivittävät henkilötietojaan ja viestivät opiskelijoiden ja huoltajien kanssa. Huoltajat seuraavat ja selvittävät Wilman kautta opiskelijan poissaoloja, viestivät opettajien kanssa ja lukevat koulun tiedotteita. Wilman aloitussivu löytyy netistä: https://wilma.pohjoiskarjala.net:8242/. Helpoiten se löytynee googlettamalla esim. Wilma Joensuu. Wilman käyttäjätunnusta ja salasanaa varten jokainen huoltaja saa jokaista Joensuun kaupungin koululaista (peruskoulut ja lukiot) kohden avainkoodin, jolla koululta annetun ohjeen avulla tehdään eo. tunnus ja saman tunnuksen alle kerätään kaikki huollettavat koululaiset. Siis jokainen huoltaja saa henkilökohtaisen tunnuksen, aikaisemminhan tunnus oli yhteinen ja jokaisella oppilaalla oli oma tunnus. Avainkoodi ja ohjeet tulevat huoltajalle kirjekuoressa. Vanhempainillassa kerrotaan asiasta lisää ja neuvoa voi kysyä myös luokanohjaajilta ja koulun kansliasta. Huoltajien Wilma tunnuksia ei missään tapauksessa saa antaa oppilaan käyttöön. 21

PYHÄSELÄN KOULUN TYÖRAUHAN YLLÄPITO ojentaminen ja kurinpito kielletyt esineet ja aineet Oikeus turvalliseen kouluun Jokaisella oppilaalla ja koulussa työskentelevällä on ehdoton oikeus turvalliseen kouluun. Joensuun kaupungin yleissivistävien koulujen järjestyssäännöissä edellytetään kaikkien suojaamista väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet ovat voimassa koko sen ajan, kun hän osallistuu opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen tai toimintaan. Toiminnalla tarkoitetaan luokkaretkiä, leirikouluja, erilaisia koulun järjestämiä ekskursseja, retkiä ja matkoja. Ne on kirjattu vuosisuunnitelmaan tai sen liitteisiin. Oppilaan vakuutus kattaa sen ajan. Koulu ilmoittaa tietoonsa tulleesta koulussa ja koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta ja väkivallasta niihin syyllistyneen ja kohteena olleen huoltajille tai muulle viranomaiselle (sos.viranomainen ja poliisi). Koulumatka ei kuulu koulun toimivaltaan, mutta koulu tukee koulumatkalla tapahtuneen selvittämistä. Oppilas ei saa tuoda kouluun esineitä tai aineita, jotka vaarantavat omaa tai toisten turvallisuutta tai sopivat omaisuuden vahingoittamiseen. Oppilaan velvollisuudet PoL 35: 1. Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta. Erityinen syy on huoltajan ilmoitus sairaudesta, haettu vapautus 1-5 päivää luokanvalvojalta ja yli viisi (5) päivää rehtorilta. 2. Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti Huoltajan velvollisuudet PoL 26: Oppilaan huoltajan on huolehdittava siitä, että oppivelvollisuus tulee suoritettua. Kasvatuskeskustelu, ojentamis- ja kuritoimet (PoL 36a) Koululla on perusopetuslakiin ja Joensuun kaupungin yleissivistävien koulujen järjestyssääntöihin perustuvat selkeät menettelytavat rikkomusten ja epäasiallisen käytöksen käsittelyssä. Mikäli oppilas ei noudata koulun järjestyssääntöjä ja muita ohjeistuksia, käytetään seuraavia toimintatapoja: 1. Kasvatuskeskustelu On aina ensisijainen tapa puuttua järjestyssääntöjen vastaiseen käytökseen koulussa. Se käydään mahdollisimman pian tapahtuman jälkeen luokanvalvojan tai muun tapahtumaan osallisena olleen opettajan toimesta. Siitä on ilmoitettava huoltajalle ja se on kirjattava (Wilma). 2. Jälki-istunto Mikäli oppilas jatkaa järjestyssääntöjen rikkomista kasvatuskeskustelun jälkeen, voidaan oppilas määrätä 1-2 tunnin jälki-istuntoon. 3. Kirjallinen varoitus Jos käyttäytyminen jatkuu edelleen koulun sääntöjen vastaisesti kutsutaan huoltaja ja oppilas koululle keskustelemaan ja kuultavaksi. Rehtori voi tällöin antaa oppilaalle kirjallisen varoituksen. 22

Toimenpide Kasvatuskeskustelu *opetuksen häirintä *järj.säännön rikkominen *vilpillinen menettely *epäasiallinen käytös Luokasta, tilaisuudesta, koulun alueelta poistaminen *häiritsevä käytös Opetukseen osallistumisen epääminen *vaarantaa muiden turvallisuuden ja/tai vaikeuttaa kohtuuttomasti opetusta Kotitehtävien suorittaminen *tehtävät tekemättä ilman hyväksyttävää syytä Jälki-istunto *opetuksen häirintä *vilpillinen toiminta *epäasiallinen käytös Kirjallinen varoitus Määräaikainen erottaminen oppilas opp. ja huoltaja opp. ja huoltaja Ilmoittaminen huoltaja (väh. Wilma) huoltaja (väh. Wilma) huoltaja (väh. Wilma) huoltaja (väh. Wilma) huoltaja (lomake Wilma) läsnä Wilmaan Toimivalta opettaja, rehtori opettaja, rehtori 4. Määräaikainen erottaminen Kirjallisen varoituksen jälkeen viimeinen koulun käytössä oleva kurinpitokeino on määräaikainen koulusta erottaminen. Päätöksen tekee Joensuun kaupungin varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta koulun esityksestä. Mikäli oppilaan käytösrikkomus on vakava, voidaan em. järjestyksestä poiketa. Häiritsevän ja turvallisuutta vaarantavan oppilaan poistaminen (PoL 36b) Opettaja tai rehtori voi määrätä opetusta häiritsevän oppilaan poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi luokasta tai muusta tilasta, jossa opetusta annetaan. Sama koskee koulun järjestämää tilaisuutta. Rehtori voi evätä oppilaan oikeuden osallistua opetukseen enintään jäljellä olevaksi koulupäiväksi, jos on olemassa vaara, että toisen oppilaan tai muun koulussa työskentelevän henkilön turvallisuus kärsii oppilaan väkivaltaisen tai uhkaavan käytöksen vuoksi tai opetuksen toteuttaminen ja siihen liittyvä toiminta vaikeutuu kohtuuttomasti häiritsevän käyttäytymisen vuoksi. Rehtorilla ja opettajalla on oikeus poistaa voimakeinoja käyttäen luokkahuoneesta, muusta opetustilasta tai koulun tilaisuudesta oppilas, joka ei noudata annettua poistumismääräystä. Rehtorilla ja opettajalla on myös oikeus poistaa koulun alueelta oppilas, joka ei poistu saatuaan tiedon opetuksen epäämisestä loppupäiväksi. Niin ikään voidaan rajoittaa opetuksen avoimuutta, mikäli se synnyttää vaara- tai uhkatilanteen. Oppilaan poistamisessa ei saa käyttää voimankäyttövälineitä. Voimakeinojen käyttäjä on velvollinen aina kirjallisesti raportoimaan tapahtuneen koulutuksen järjestäjälle. Kuuleminen Kirjaaminen Wilmaan Oppilashuolto Wilmaan rehtori opp. on oikeus OHpalveluihin Huomioitavaa *max 2h voi olla useassa osassa päivän aikana *huolt.oik.olla läsnä *tarv.voimakeinoin *ilm. VARKOoon *enintään lopputunti valvonta järj. *tarv. lastensuojeluilmoitus *valvonta järj. / *kotiin lähettäminen, tieto huoltajalle Wilmaan opettaja *max 1h/pvä valvoen *läksykerho to Wilmaan opettaja *edellyttää hiljaa olemista *max 2h/kerta *voi tehdä opettavia tehtäviä Wilma,päätöspk rehtori opp. on *tarv. lastensuoj.ilm. oikeus *max 3kk koulun esitys Ltk:n päätös ltk opp. on oikeus tarv. lastensluilm. 23

Esineen/aineen haltuunotto *kielletty esine/aine *esine/aine, jolla häiritsee opetusta Vahingon teko/sotkeminen * siivoaminen Op./reht. voimakeinon käyttö *luokasta poistam./halt.otto huoltaja (poliisi, sos.viranomainen Wilmaan puhelu opettaja, rehtori haltuunotto on oikeus ei velvollisuus oppilas huoltaja opettaja, rehtori VARKO huoltaja Wilmaan opettaja, rehtori *tarv. voimakeinoin jos turvall. vaarannetaan *ei yli 2 tuntia *kasvatuksellinen näkökulma *ei tunnin aikana *ei liikaa voimaa *kaksi aikuista HUOM! Pyhäselän koulussa on käytössä Toimintapolut pulmatilanteissa ohje. Siinä on määritelty ns. viiden kerran sääntö, jonka mukaan tunnilta myöhästymisestä, opiskeluvälineiden puuttumisesta, oppitunnin häirinnästä seuraa, että: 1. opettaja huomauttaa oppilasta ja merkitsee tapahtuman Wilmaan 2. mikäli tilanne jatkuu, niin luokanvalvoja käy viidennen merkinnän jälkeen oppilaan kanssa kasvatuskeskustelun, josta hän ilmoittaa huoltajalle ja tarjoaa hänelle osallistumismahdollisuuden keskusteluun 3. luokanvalvoja määrää oppilaan läksykerhoon (1h) tai antaa jälki-istuntoa (luokanvalvoja arvioi kumpi keino on tarkoituksenmukaisempi) 4. jos tilanne jatkuu edelleen (seuraavat viisi merkintää), toimitaan kuten ensimmäisellä kerralla ja kasvatuskeskusteluun pyydetään huoltaja, aineen opettaja ja rehtori. Harkitaan yksilöllisen oppilashuoltotyöryhmän koolle kutsumista Esitys siitä tehdään harkinnan mukaan kuraattorille, koulupsykologille tai kouluterveydenhoitajalle. Merkinnät nollaantuvat lukukauden päättyessä. Oikeus ottaa haltuun esineitä ja oppilaan tavaroiden tarkastaminen Kouluun ei saa tuoda eikä pitää siellä hallussaan esineitä tai aineita, joiden hallussapito on muussa laissa kielletty tai jolla voidaan vaarantaa omaa ja toisten turvallisuutta taikka joka erityisesti soveltuu omaisuuden vahingoittamiseen ja jonka hallussapidolle ei ole hyväksyttävää syytä. Tällaisia esineitä ovat kaikki järjestyslain alaiset vaaralliset esineet (kts. s. 8 luettelo) Opettajalla on oikeus ottaa haltuunsa koulunpäivän aikana em. kielletyt esineet/aineet tai sellainen esine/aine, jolla oppilas häiritsee opetusta tai oppimista. Jos oppilas koettaa vastarintaa tekemällä kieltäytyä haltuun ottamisesta, rehtorilla/opettajalla on oikeus käyttää välttämättömiä voimakeinoja. Voimankäyttö koskee vain oppilaan omaa tai muiden turvallisuutta vaarantavia esineitä/aineita tai opetusta ja oppimista häiritseviä esineitä/aineita (esim. kännykkä). 24

Rehtorilla/opettajalla on oikeus koulupäivän aikana tarkastaa oppilaan mukana olevat tavarat, oppilaan hallinnassa olevat koulun säilytystilat ja päällisin puolin vaatteet (taskut) em. esineiden/aineiden haltuun ottamiseksi, jos oppilas niitä pyydettäessä kieltäytyy. Kysymys on yllä olevien vaatteiden ulkopuolisesta käsin koskettamisesta. Oppilaalle on ennen tarkastusta ilmoitettava sen syy. Tarkastajan tulee olla oppilaan kanssa samaa sukupuolta. Tarkastuksessa tulee olla läsnä toinen täysi-ikäinen koulun henkilökuntaan kuuluva. Oppilaan pyytäessä tiettyä koulun henkilökuntaan kuuluvaa olemaan paikalla, on hänen oltava siellä, jos se on mahdollista. Tarkastuskäytännöstä voidaan poiketa, jos se on tilanne huomioon ottaen turvallisuuden kannalta ehdottoman välttämätöntä. Tarkastus on suoritettava niin, etteivät muut oppilaat ole läsnä tarkastamisessa. Tarkastuksen edellytyksenä oleva arviointi ilmeinen syy epäillä on tehtävissä näköhavainnon lisäksi oppilaan käyttäytymisen perusteella (esim. humala) tai muualta saadun luotettavan tiedon perusteella. Rehtorin/opettajan haltuunsa ottama esine/aine, jota on käytetty oppitunnin häirintään, luovutetaan oppilaalle oppitunnin/koulun tilaisuuden jälkeen. Jos on todennäköistä, että häirintä jatkuu edelleen esim. seuraavalla oppitunnilla, luovutetaan esine/aine oppilaalle koulupäivän päättyessä. Haltuun otetut kielletyt esineet/aineet luovutetaan oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle. Poliisille tai muulle laissa säädetylle viranomaiselle (sos.työntekijä) ne luovutetaan, jos oppilaalla ja hänen huoltajallaan ei ole oikeutta pitää niitä hallussaan. Ennen luovuttamista esine/aine tulee säilyttää huolellisesti (kassakaappi, lukittu kaappi). Luovutus tulee tehdä mahdollisimman pian haltuunotosta. Haltuun otetut huumausaineet, ampuma-aseet, aseen osat, patruunat, ammukset ja kaasusumuttimet sekä räjähteet luovutetaan poliisille välittömästi (myös kopiot). Jos huoltaja ei kolmen (3) kuukauden kuluessa haltuunottoa koskevasta ilmoituksesta nouda esinettä/ainetta, voidaan se todisteellisesti (= joku muu paikalla ja kirjataan muistioon) hävittää. Kielletyt aineet/esineet Järjestyslaissa kielletyt aineet/esineet Katso luettelo Tupakkalaissa kielletyt aineet Alkoholilaissa kielletyt aineet Huumausainelaissa kielletyt aineet Oikeus ottaa haltuun kyllä kyllä kyllä kyllä Oikeus käyttää voimakeinoja kyllä, jos turvallisuus vaarantuu ei, jos ei välitöntä vaaraa ei, jos ei välitöntä vaaraa ei, jos ei välitöntä vaaraa Oikeus tarkastaa tavarat jos turvallisuus on vaarantunut, hallussapito on ilmeistä ja oppilas kieltäytyy luovuttamasta ei ei ei Esineiden/aineiden luovuttaminen poliisille huoltajalle huoltajalle poliisille Sallitut aineet/esineet Muut esineet/aineet * kännykät * virvoitusjuomat (ei energiajuomat) kyllä, jos häiritsee opetusta/oppimista kyllä, jos oppilas ei pyynnöstä luovuta ei oppilaalle tunnin lopussa tai viimeistään koulupäivän päätyttyä, jos on ilmeistä, että jatkaa häirintää 25

Vahingon teko ja sotkeminen Oppilas on korvausvelvollinen aiheuttamistaan vahingoista/sotkemisesta. Oppilaan aiheuttamista vahingoista ja sotkemisen siivoamisesta on ilmoitettava huoltajalle. Ilmoituksen tekee vahingon/sotkemisen havainnut opettaja/rehtori. Oppilas voidaan määrätä siivomaan tahallaan tai vahingossa aiheuttamansa sotku (kasvatuksellinen näkökulma). Määräyksen antaa opettaja tai rehtori. Opettaja, rehtori tai muu koulun henkilökuntaan kuuluva aikuinen toimii siivouksen valvojana. Siivoaminen ei saa kestää kahta (2) tuntia kauempaa ja sen tulee tapahtua oppituntien ulkopuolella. Tehtävänannossa tulee ottaa huomioon oppilaan ikä ja kehitystaso. Oppilashuolto ojentamisen ja kurinpidon tukena Oppilaalla, joka saanut kirjallisen varoituksen, erotettu määräajaksi tai on evätty oikeus opetukseen loppupäiväksi, on oikeus saada tarvitsemaansa oppilashuoltoa. Yksilöllisen oppilashuoltoryhmän tarpeen arvioi oppimiseen liittyvissä asioissa koulupsykologi, terveyteen liittyvissä asioissa kouluterveydenhoitaja ja muissa asioissa koulukuraattori. Arviointikeskustelun jälkeen hän toteuttaa mahdollisen koollekutsumisen. Yhteisöllinen oppilashuoltotyöryhmä suunnittelee koulun tasolla ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä. Tarkempaa tieto Saa internetistä osoitteesta www.finlex.fi hakusanalla perusopetuslaki. Perusopetuslain seuraavat pykälät sisältävät oppilaan oikeuksiin ja velvollisuuksiin, huoltajan velvollisuuksiin, ojentamiseen ja kurinpitoon liittyvät säädökset: 29 Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön 35 Oppilaan velvollisuudet 35a Kasvatuskeskustelu 36 Kurinpito 36a Menettely kurinpitoasiassa ja määräaikaisen erottamisen täytäntöönpano 36b Häiritsevän ja turvallisuutta vaarantavan oppilaan poistaminen 36c Kurinpitomenettelyn suhde syytteen vireilläoloon ja tuomioistuimen ratkaisuun 36d Oikeus ottaa haltuun esineitä ja aineita 36e Oikeus tarkastaa oppilaan tavarat 36f Haltuunoton ja tarkastuksen yleiset periaatteet 36g Haltuun otettujen esineiden ja aineiden luovuttaminen ja hävittäminen 36h Oppilashuolto ojentamisen ja kurinpidon yhteydessä Lopuksi Osa koulun käytänteistä on entisiä kuten esim. jälki-istunto, osa uusia. Toivomme, että saisimme huoltajilta palautetta siitä miten Pyhäselän koulun käytänteet voisivat tukea kotikasvatusta tärkeässä yläkouluikäisen nuoren kasvussa kohti aikuisuutta. 26

Luettelo kielletyistä esineistä ja aineista (Järjestyslaki luku 3) Viiltämiseen/pistämiseen soveltuvat esineet Nyrkkirauta, stiletti, heittotähti, muuksi esineeksi naamioitu teräase, sähkölamautin ja patukka, jousipatukka, tarkkuussinko ja linko, teleskooppipatukka, rikotut lasiesineet Lyömiseen soveltuvat esineet Patukka, ketju, jousi, vaijeri, kaapeli, pesäpallomaila yms. Heittämiseen soveltuvat esineet Tikat, kuulat ja yms. Vahingoittamiseen/lamauttamiseen soveltuvat esineet/aineet Kaikki syövyttävät ja vakavaan vahingoittamiseen soveltuvat esineet/aineet Ampumiseen soveltuvat esineet Ilma-aseet, jousitoimiset aseet, harppuuna, ritsat, puhallusputki yms. Terveydelle vaaralliset laserosoittimet (koulussa kaikki laserosoittimet) Ampuma-asetta tai räjähtävää esinettä muistuttava esine Spraymaali ja muut töhrimiseen soveltuvat maalit/aineet 27

LUKUVUODEN 2015-2016 TYÖ- JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 2015 Koulu alkaa to 13.8.2015 Syysloma, viikko 42 ma - pe 12.-16.10.2015 Itsenäisyyspäiväjuhla/ lakkiaiset pe 4.12.2015 Syyslukukausi päättyy la 19.12.2015 Kevätlukukausi 2016 Koulu alkaa ma 4.1.2016 Loppiainen ke 6.1.2016 Talviloma, viikko 10 ma-pe 7.-11.3.2016 Pääsiäinen pe-ma 25.-28.3.2016 Helatorstai to 5.5.2016 Vapaapäivä pe 6.5.2016 Kevätlukukausi päättyy la 4.6.2016 Kouluvalokuvaus ke-to 28.-29.10.2015 28