1(7) Ulkoministeriö NEUVOSTORAPORTTI UM2018-00269 POL-30 Nissinen Matti(UM) 01.03.2018 Asia Ulkoasiainneuvosto 26.2.2018 Kokous 26.02.2018-26.02.2018 Käytiin keskustelu Moldovasta ja hyväksyttiin päätelmät. EU tukee Moldovaa vahvasti, mutta edellyttää edistystä erityisesti korruption vastaisten toimien ja oikeuslaitoksen uudistamisen osalta. Vuonna 2014 tapahtunut miljardikavallus on edelleen tutkimatta. Käytiin läpi EU:n makrotaloudellisen tuen ehdollisuutta. Puheenvuoroissa painotettiin maan uudistusprosessia, jossa tärkeimpinä sektoreina nähtiin oikeuslaitoksen uudistaminen ja korruption vastainen toiminta. Myös pankkikavallus ja sen tutkinta olivat esillä. EU:n tuen ehdollisuutta pidettiin tärkeänä. FI nosti esille strategisen viestinnän ja EU:n tuesta viestimisen, mikä myös Moldovan hallituksen tehtävä. Venezuelan tilanteen osalta maiden näkemykset olivat lähellä toisiaan. Maat jakoivat huolen poliittisesta ja humanitaarisesta tilanteesta. EU:n on tärkeä antaa selkeä, yhtenäinen viesti. Kaikki jatkovaihtoehdot, mukaan lukien pakotteiden laajentaminen, on pidettävä tarkastelussa ja toimittava, mikäli tilanne niin vaatii. Samalla yhteydet eri osapuoliin on tärkeä pitää auki. Lähi-idän rauhanprosessia koskevassa keskustelussa korostuivat vakiintuneen EU:n kannan ja EU:n yhtenäisyyden lisäksi USA:n rooli sekä arabimaiden linkit USA:an, UNRWA:n tilanne sekä palestiinalaisten sisäinen sovintotyö. Epävirallisella lounaalla Arabiliiton pääsihteerin ja AL:n rauhanaloitteen seurantakomiteaan kuuluvien Arabiliiton jäsenmaiden kanssa EU-puolelta korostettiin EU-AL-yhteyksien tärkeyttä, Yhdysvaltain keskeistä roolia rauhanprosessissa ja UNRWA:n rahoitustarpeiden kattamista ml. arabimaiden suuremman panostuksen kautta. AL:n edustajat totesivat lounastapaamisen olevan tärkeän ml. signaalina yhteisestä sitoumuksesta rauhanprosessiin.
2(7) Kokouksen aluksi todettiin Brysselissä järjestetty korkean tason Sahelkonferenssi. Konferenssi oli menestyksekäs ja tulokset hyviä. Kiitettiin EU-maita osallistumisesta korkealla tasolla ja tuesta työlle. Myönteistä oli myös muiden kumppaneiden laaja osallistuminen. Tukilupauksia G5-joukoille kerättiin yli 400 milj. euroa. Syyrian tilanteen osalta uutiset eivät ole myönteisiä. Syyriasta keskusteltiin Gymnichissä aiemmin helmikuussa. Gymnichin keskustelujen jälkeen tilanne Syyriassa on vain huonontunut ja humanitaarinen tilanne on erittäin huolestuttava. YKTN:ssä saatiin 24.2. hyväksyttyä päätöslauselma 2410 30 päivän humanitaarisesta tulitauosta. Nyt tarvitaan samaa yhtenäisyyttä ja päättäväisyyttä, kun vaaditaan, että päätöslauselma myös toimeenpannaan ja sen toimeenpanoa valvotaan. Kaikki toimijat on saatava mukaan. Venäjä, Iranin ja Turkin rooli on keskeinen. Brysselissä 24. 25.4 järjestettävän Syyriakonferenssin osalta keskeistä on humanitaarinen tilanne, mutta mukana myös poliittinen prosessi. Moldova Vuonna 2016 hyväksyttiin edelliset UAN-päätelmät. EU tukee Moldovaa vahvasti, mutta edellyttää edistystä erityisesti korruption vastaisissa toimissa ja oikeuslaitoksen uudistamisessa. Vuonna 2014 tapahtunut miljardikavallus määrä oli 13 % maan BKT:sta on edelleen tutkimatta. Moldovan pitää toimeenpanna tärkeimmät rakenteelliset uudistukset. Tälle vuodelle suunnitellun makrotaloudellisen tuen maksuerien suorittaminen vaatii Moldovalta tiukkojen ehtojen täyttämistä. Ensimmäinen 30 meur maksuerän (josta 10 meur lainarahaa ja 20 meur lahjarahaa) suorittaminen riippuu poliittisten ehtojen täyttämisestä. Nämä koskevat mm. demokraattisia mekanismeja ja kansalaisyhteiskunnan tilannetta. EU painottaa uudistuksia ja maan resilienssin vahvistamista. Tämä edellyttää valtion instituutioiden vahvistamista, kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksien laajentamista sekä riippumattoman median mahdollisuuksia ja tukea talouden kasvulle, mikä on perusta maan kehitykselle. Keskustelussa painotettiin hyvää yhteistyötä YUTP:n osalta ja Moldova on mukana EU:n YTPP-missiossa Malissa ja sillä on valmius olla mukana muuallakin. Todettiin Moldovassa tapahtuneen edistystä mm. pankkisektorilla. Kuitenkin uudistusten jatkaminen on tärkeää ja näin on erityisesti oikeussektorin riippumattomuuden ja korruption vastaisen toiminnan osalta, mitkä ovat päähuolet. EU tulee painottamaan työtä pankkikavalluksen selvittämiseksi. Uudistuksia pitää jatkaa vaalivuodesta huolimatta. EU on Moldovan päätukija tänä vuonna 80 miljoonalla eurolla. Tuen tavoitteena ovat näkyvät ja konkreettiset tulokset maan kansalaisille. Keskustelussa painotettiin maan uudistusprosessia, jossa tärkeimpinä sektoreina nähtiin oikeuslaitoksen uudistaminen ja korruption vastainen toiminta. Myös
pankkikavallus ja sen tutkinta olivat esillä puheenvuoroissa. EU:n tuen ehdollisuutta pidettiin tärkeänä. Moldovan rakentava rooli Itäisessä kumppanuudessa ja marraskuun huippukokouksessa huomioitiin. 3(7) UAN-keskustelua pidettiin tärkeänä ennen loppupuolen parlamenttivaaleja. Pitää varmistaa vakaa poliittinen johtajuus vaalien jälkeen. Tämä on tärkeää Moldovan EU-linjalle. EU:n pitäisi yhteisesti jatkaa maan tukemista sen instituutioiden vahvistamisessa sekä resilienssin vahvistamisessa, jotta se voisi toimia suvereenisti. EU:n tuki on olennaista: mm. strateginen viestistä assosiaatiosopimuksen (AA) hyödyistä sekä eurooppalaistumisprosessista. EU:n pitäisi olla aktiivinen ja läsnä mm. Brysselin korkean tason vierailujen kautta. Päätelmät ovat tärkeä viesti toimijoille niin Moldovassa kuin sen ulkopuolella. Niissä tunnustetaan jo tapahtunut edistys ja kirjataan uudistusagenda, jonka edistys ja kestävä tulos tulee varmistaa. Ehdollisuus voi toimia insentiivinä Moldovalle saada tuloksia uudistuksissa. Painotettiin myös Transnistrian tilannetta, jossa tapahtui edistystä vuonna 2017 joulukuussa 5+2-keskusteluissa. Useissa puheenvuoroissa annettiin tuki Etyjin pjmaiden työlle konfliktin ratkaisupyrkimyksissä. Suomi painotti kokouksen pääviestin olevan EU:n tuki Moldovalle, jossa pitää kuitenkin vahvistaa ehdollisuutta. Vaalivuonna ei pidä hidastaa uudistuksia. Kuten Ukrainassakin, uudistukset tukevat resilienssiä ja lisäävät kansalaisten luottamusta valtioon: pääsektorit ovat oikeuslaitoksen uudistaminen ja korruption vastainen työ. Pitäisi käyttää enemmän strategista viestintää ja lisätä EU:n näkyvyyttä. Myös disinformaation torjunta on tärkeää ja tässä tuki EUH:in East Stratcomin työlle. Transnistrian edistyksen osalta tuki Etyj-pj-maille, rakentavaa dialogia Tiraspolin kanssa pitää jatkaa. Keskustelussa todettiin myös, että Moldovan pitää ymmärtää omat velvoitteensa tilanteen parantamiseksi. Vaalivuosi on tärkeä ja pitää tehdä kaikki mahdollinen, jotta vaalit olisivat demokraattisten standardien mukaiset. Uudistuksissa on nähty hyvä tuloksia AA/DCFTA toimeenpanon osalta. On tärkeää tehdä yhteistyötä kansalaisyhteiskunnan kanssa. EU pitää nähdä toimijana, joka haluaa vastustaa korruptiota ja tukea oikeuslaitoksen uudistusta. Pitäisi antaa myönteinen signaali maan kansalaisille. Moldovassa edistetään joitain uudistuksia, mutta poliittisesti tilanne on kaukana tyydyttävästä. Oikeusreformi ei ole edistynyt, eivätkä korruption vastaiset toimet. Median keskittyminen harvoihin käsiin on ongelma. Tämä kaikki huolimatta siitä, että kyseessä on yksi AA-maista, sillä on viisumivapaus ja Itäisen kumppanuuden maista korkein BKT per capita. Poliittiset viestit ovat uskottavia, kun EU:n tuki yhdistetään tiukkaan ehdollisuuteen. Ennen yhtäkään maksuerää kaikki ehdot pitää olla saavutettu. Päätelmistä todettiin, että ne ovat tasapainoiset ja osoittavat tuen maalle ja sen kansalaisille. EU ei tue Moldovassa tiettyjä poliittisia puolueita vaan kansalaisia. Päätelmät tukevat toukokuussa järjestettävän EU-Moldova-assosiaationeuvoston valmistelua.
Venezuela 4(7) Todettiin keskustelun ajankohtaisuus ja käynnissä olevat tärkeät hetket. Viitattiin viime viikon tapahtumiin ja ilmoitukseen järjestää vaalit 22.4. Ilmoitus presidentinvaalien yhteydessä järjestettäisiin myös parlamentti- ja paikallisvaalit järjestämisestä merkitsee vain tilanteen lisäeskaloitumista. Lopullista päätöstä vaalien osalta ei kuitenkaan vielä ole, se on todennäköisesti tulossa lähituntien tai päivien aikana. Tätäkin taustaa vasten EU:n viesti on erityisen tärkeä. Jos vaalit järjestetään, EU tulee jatkaa paineen ylläpitämistä, että vaaleista tulisi uskottavat. Vaaleja koskevien kriteereiden on täytyttävä ja jos niitä rikotaan, EU:n on oltava valmis reagoimaan nopeasti. Yhteistyö alueellisten ja muiden toimijoiden kanssa on avainasemassa. EU:n tulee myös korostaa dialogia poliittisen ratkaisun löytymiseksi. Kaikki kanavat on pidettävä auki. Humanitaarinen tilanne on todella vaikea, yli miljoona kärsii ravinnon puutteesta, myös terveydenhuollon ja lääkkeiden saatavuuden kanssa on suuria ongelmia. Erittäin huolestuttava seuraus on, että yhä useammat ihmiset ovat joutuneet jättämään maan. Tilanne naapurimaissa Kolumbiassa ja Brasiliassa on haastava. Tärkeää on, että EU keskittyy tavallisten ihmisten tilanteeseen. On löydettävä joustavia, hyviä ja tehokkaita keinoja toimia kentällä. Todettiin, että humanitaarinen kriisi on vakava ja toistettiin huolenaiheet, ml. ravinnonpuute, terveydenhuolto ja pula lääkkeistä. Erityisesti lasten tilanne on hälyttävä. Seuraukset näkyvät myös naapurimaissa. EU:n on tärkeä keskittyä kaikista haavoittuvimpiin. Lähes kaikki puheenvuoron käyttäneet maat yleistä lähestymistapaa, korostivat huolta poliittisesta ja humanitaarisesta tilanteesta. EU:n on lähetettävä selvä viesti Maduron hallinnolle, kuten esimerkiksi Lima-ryhmä ja USA ovat jo tehneet. EU:n on jatkettava painostamista. Mahdollisten uusien rajoittavien toimenpiteiden osalta käytännössä kaikki asiaa kommentoineet katsoivat, että niitä on pidettävä yhtenä vaihtoehtona, mikäli tilanne niin vaatii. Osassa puheenvuoroja painotettiin samalla, että pakotteiden ei tule kohdistua tavallisiin kansalaisiin. Useat tukivat dialogin tarpeen korostamista. EU:n osalta tuettiin kaikkien viestintäkanavien auki pitämistä. Pidettiin tärkeänä, että EU on yhteydessä kaikkien osapuolten kanssa, myös hallituksen. Monet painottivat myös alueellisten ja muiden keskeisten toimijoiden kanssa yhteistyössä toimimista. Suomi painotti puheenvuorossaan, että paine Venezuelaa kohtaan tulee säilyttää, tässä keskeisiä kumppaneita ovat Lima-ryhmä ja alueelliset toimijat. Rajoittavien toimenpiteiden osalta FI totesi valmiuden tarkastella, jotta painetta saadaan lisättyä. FI myös kiinnitti huomiota humanitaariseen kriisiin ja korosti, että ensimmäisenä askeleena on saada hallitus ymmärtämään, että kansalaiset tarvitsevat apua. Keskustelussa ehdotettiin EU28-lausunnon antamista, kun lopullinen päätös vaaleista tulee. Jos päätös vaaleista tulee nyt, maaliskuun UAN on EU:n viestien
5(7) antamiseen liian myöhäinen, lausunto tulisi antaa heti päätöksen jälkeen. Nyt on katsottava, miten tilanne etenee. Päätelmien osalta on katsottava parasta ajankohtaa, maalis- tai huhtikuu. EU on valmis myös muihin tarkoituksenmukaisiin toimiin. Tiivis koordinaatio alueellisten ja muiden toimijoiden (USA, Kanada, YK, Vatikaani) kanssa on avainasemassa. Samoin jatketaan yhteyksien ylläpitämistä hallitukseen, oppositioon ja muihin osapuoliin. Lähi-idän rauhanprosessi MEPP Keskustelulla valmisteltiin epävirallista lounasta arabimaiden kanssa. Arabiliitto on asettanut ministeriryhmän seuraamaan rauhanprosessia ja USA:n Jerusalempäätökseen liittyviä aiheita. Ryhmään kuuluvat Jordania (PJ), Saudi-Arabia, Yhdistyneet Arabiemiraatit, Egypti, Marokko ja Palestiinalaishallinto. Lounastapaamisessa kaikki ryhmän maat ovat edustettuna ulkoministeritasolla, lisäksi tapaamiseen osallistuu Arabiliiton pääsihteeri. Tämä osoittaa arabimaiden sitoutuneisuutta. EU:n kannalta ensisijaisena tavoitteena on kuunnella arabimaita. Toinen tavoite on luonnollisestikin kertoa EU:n kannat: EU:n yhtenäisyys ja vakiintunut MEPP-kanta kahden valtion ratkaisusta, mutta myös EU:n kanta siirtokuntarakentamiseen sekä huomiointi Jordanian erityisroolista Jerusalemin pyhien paikkojen osalta. Täytyy kiinnittää huomiota arabimaiden rooliin, myös siitä näkökulmasta, että kannustetaan Palestiinalaishallintoa pysymään sitoutuneena rauhanprosessiin. Arvioitiin, että esiin tulee eri maiden keskustelut USA:n kanssa, Gazan tilanne sekä UNRWA:n rahoitustilanne. Keskusteltiin Gazan humanitaarisesta tilanteesta. Palestiinalaisten sisäinen rekonsiliaatio on tärkeä myös siksi, että peruspalvelut voidaan turvata. Otettiin esiin myös EU:n yhteistyö- ja tukimuotojen tarkastelu. Sen osalta painotettiin PA:n paluuta Gazaan sekä PA:n kykyä tuottaa peruspalveluita kansalleen. Nostettiin esiin suunniteltu Gazan suolanpoistolaitos, johon liittyvä tukilupauskokous on tulossa. Komissio on luvannut taloudellista tukea 70 MEUR, mutta hankkeessa on edelleen rahoitusvaje. UNRWA:n rahoitusvajetta puolestaan EU ei voi täyttää. EU nopeuttaa vuoden 2018 osuuden maksatustaan ja vahvistaa rahoituksen vuosille 2019-2020. Jäsenmaiden keskustelussa tuettiin KE Mogherinin tekemää työtä ja arviotaan tilanteesta. Sisällön osalta pysyttiin laajasti ottaen tutuissa kannoissa. Keskustelussa korostuivat vakiintuneen EU:n kannan ja EU:n yhtenäisyyden lisäksi USA:n rooli ja mahdolliset muut aloitteet, UNRWA:n tilanne sekä palestiinalaisten sisäinen sovintotyö (rekonsiliaatio). EU:n suuremmalle roolille tuli keskustelussa yleisesti ottaen tukea, mutta ei uusia avauksia siitä, mitä tämä voisi olla. Muistutettiin, että isompi rooli on helpompi saavuttaa, jos EU pystyy olemaan yhtenäinen. EU:n suurempi rooli tulisi hakea koordinoidusti, USAn, kvartettimaiden ja lounaalle osallistuvien arabimaiden kanssa. Tulee myös painottaa, että keskustelu arabimaiden kanssa ei tarkoita kvyhteisön jakautumista tai rinnakkaista raidetta prosessissa. Muutamat toivat esiin EU:n onnistumisen koollekutsuvana voimana, jossa on ollut selvä jatkumo.
Eräässä puheenvuorossa esitettiin, että johonkin tulevista kokouksista kutsuttaisiin USA paikalle. 6(7) USA:n korvaamattomaan rooliin rauhanprosessissa viitattiin lähes kaikissa puheenvuoroissa jollain tavalla. Muistutettiin, että USA:n aloitetta ei tulisi päästää näköpiiristä, vaikka muistakin tärkeistä ja vakavista aiheista puhutaan. EU:n prioriteetti tulisi olla vaikuttaa USA:n aloitteeseen. Arabimaita voitaisiin kannustaa myös vaikuttamaan USA:n aloitteeseen. Esitettiin, että EU voisi toimia välittäjänä arabimaiden ja USA:n välillä. Presidentti Abbasin YKTN-puheenvuoroon (20.2.) viitattiin muutamissa puheenvuoroissa. Mahdolliseen kansainväliseen konferenssiin tulee valmistautua. Painotettiin, että arabimaiden näkemyksiä tulee kuunnella tarkkaan myös mahdollisen konferenssin osalta. Monessa puheenvuorossa todettiin suorien neuvottelujen tarpeellisuus sekä palestiinalaisten sitoutuminen neuvotteluihin. Palestiinalaisten sisäinen rekonsiliaatio nousi keskustelussa esiin muutaman ministerin puheenvuorossa. Rauhanprosessin näkökulmasta on haitallista, jos rekonsiliaatio ei etene. Egypti on ollut vaikutusvaltainen, mutta myös EU:n tulisi pyrkiä tekemään asialle jotain. Rekonsiliaatio on menettänyt momentumiaan, todettiin eräässä puheenvuorossa. Esitettiin, että rekonsiliaation tukemisen tulisi olla EU:n prioriteetteja. UNRWA ja sen rahoitustilanne nousi esiin monen puheenvuorossa. USA:n toteuttamia leikkauksia valiteltiin. Todettiin järjestön merkittävyys koko alueen vakauden näkökulmasta. Esitettiin, että tulisi vaatia myös Arabiliiton osallistuvan kuluihin. Maita tulee muistuttaa sitoumustensa täyttämisestä. Muutamissa puheenvuoroissa tuli esiin EU:n kahdenväliset instrumentit Israelin ja Palestiinan kanssa. Esiin nousivat yksittäisissä puheenvuoroissa myös Lähi-idän tilanne laajemmin. Suomen puheenvuorossa kiitettiin KE:n aktiivista roolia sekä epävirallisia keskusteluja, joita neuvoston yhteydessä on käyty. EU on onnistunut tuomaan yhteen eri osapuolia ja kumppaneita. Erityisen tärkeä on tämän päivän tapaaminen arabimaiden kanssa. Näillä mailla on vaikutusta konfliktin osapuoliin sekä USA:an. Maiden tulisi käyttää vaikutusvaltaansa. UNRWA:n toimintakyky on tärkeä koko alueen vakaudelle. Arabimaita tulisi kannustaa tukemaan UNRWA:a taloudellisesti. Yhteyksiä USA:n kanssa tulee ylläpitää. Aloite ministerikokouksesta on myös tervetullut. Suomi nosti esiin myös EU:n tuki- ja yhteistyömuotojen arvioinnin (review). Epävirallinen lounas kuuden arabimaan sekä Arabiliiton pääsihteerin kanssa Epävirallisella lounaalla Arabiliiton (AL) pääsihteerin ja AL:n rauhanaloitteen seurantakomiteaan kuuluvien Arabiliiton jäsenmaiden eli Arabiemiraattien, Saudi- Arabian, Egyptin, Jordanian, Marokon ja Palestiinan ulkoministerien kanssa EUpuolelta korostettiin EU-AL-yhteyksien tärkeyttä, Yhdysvaltain keskeistä roolia
7(7) rauhanprosessissa ja UNRWA:n rahoitustarpeiden kattamista ml. arabimaiden suuremman panostuksen kautta. AL:n edustajat totesivat lounastapaamisen olevan tärkeän ml. signaalina yhteisestä sitoumuksesta rauhanprosessiin. Keskustelussa erityistä huomiota saivat Yhdysvaltain rauhanaloitteeseen kohdistuvat odotukset. AL:n puolelta painotettiin, että USA:n tulevan aloitteen on syytä olla toteuttamiskelpoinen. Jos aloite on sellainen, että se saa suoralta käsin tyrmäyksen, on rauhanprosessin etenemismahdollisuudet jälleen menetetty pitkäksi aikaa. Tarvitaan kestävä ja kokonaisvaltainen ratkaisu, joka huomioi Jerusalemin aseman kolmen uskonnon pyhänä paikkana. Arabiministerit myös tukivat presidentti Abbasin YK:n turvallisuusneuvostossa 20.2. tekemää aloitetta, jossa on kolme pilaria: 1) monenvälisyys (ei vain Yhdysvaltoihin nojaava ratkaisu); 2) kaikki pidättyvät toimista jotka vaarantavat rauhanprosessin (ml. siirtokuntarakentaminen); 3) arabien rauhanaloitteen toimeenpano. Rauhanprosessin lisäksi keskustelussa sivuttiin Iranin alueellista roolia ja ydinsopimusta sekä Venäjän roolia Lähi-idässä. Suomen edustajat VSI Virtanen ja virkamiesvaltuuskunta Asiakirjat Liitteet Viite Asiasanat Hoitaa Tiedoksi Moldova, UAN Ulkoasiainneuvosto, Venezuela, YUTP, Lähi-idän tilanne UM EUE, LVM, OKM, OM, PE, PLM, SM, STM, TEM, TPK, VM, VNK, YM