EUFEX MARKKINAKATSAUS 2010/Q2 Huolet maailmantalouden näkymistä voimistuivat vuoden toisella neljänneksellä, minkä johdosta maailman osakemarkkinat laskivat ja niiden volatiliteetti kasvoi. Sijoittajat arvioivat riskien kasvaneen eniten Euroopassa, mikä heijastui etenkin Euroalueen heikompia jäsenmaita koettelevana eurooppalaisena velkakriisinä. Päätöksemme alipainottaa euromääräisiä velkakirjoja ja ylipainottaa AUD-, CHF-, JPY-, USDmääräisiä ja Aasian kehittyvien valtioiden velkakirjoja osoittautui tuottoisaksi myös vuoden toisen neljänneksen aikana. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että emme voi tietää ovatko nämä tuotot oikeiden johtopäätösten vai sattuman tulosta. Menneen vuosineljänneksen tapahtumien kertaaminen on toki mielenkiintoista kunhan muistaa yhden vuosineljänneksen olevan aivan liian lyhyt aikaväli voidaksemme havaita talouden kehitystä ohjaavia prosesseja. Vaarana on, että teemme johtopäätöksiä täysin sattumanvaraisten tapahtumien perusteella. Olemme aikaisemmin yrittäneet valottaa talouden kehitykseen vaikuttavia prosesseja arvoteorian (katso 2009/Q2 ja 2009/Q4 markinakatsaukset) kautta, eli pyrkineet ymmärtämään miten taloudellinen arvo syntyy ja jakautuu. Näiden pohdintojen perusteella olemme päätyneet johtopäätökseen, jonka mukaan maailmantalouden kolme mannerlaattaa eriytyvät tulevina vuosikymmeninä (katso Tricoupling-hypoteesi 2009/Q3 ja 2009/Q4 markkinakatsauksissa). Tähän johtopäätökseen liittyen pureudumme tällä kertaa valtioiden suorittamiin taloutta elvyttäviin toimenpiteisiin, ja niistä erityisesti rahamäärää lisääviin toimenpiteisiin, jotka ovat olleet otsikoissa kuluneen vuosineljänneksen aikana. Rahan käsite Raha nähdään helposti itsestäänselvyytenä. Kun rahan olemusta pohditaan hieman syvällisemmin, ymmärretään kuitenkin nopeasti, että rahan käsite on melko monitahoinen. Rahan käsitettä voi tarkastella sen tehtävien kautta: 1) Vaihdon väline. Rahan avulla on mahdollista tehokkaasti siirtää arvoa paikasta toiseen. Esimerkiksi maanviljelijä voi myydä viljansa Suomessa ja myynnistä saaduilla rahoilla ostaa Saksassa tuotetun traktorin. Koska arvonsiirto paikasta toiseen mahdollistaa arvontuotannon erikoistumisen 1, se myös johtaa korkeampaan tuottavuuteen kuin vaihdantatalous, jossa hyödykkeitä vaihdetaan suoraan toisiin. 2) Arvonmittaaja. Rahan avulla on mahdollista tehokkaasti mitata hyödykkeen arvo. Jotta raha toimisi tehokkaana arvon mittana: I) rahan pitää olla jaettavissa pienempiin yksikköihin ilman arvonmuutoksia, II) rahan saman suuruisten yksiköiden pitää olla samanarvoisia ja III) rahan määrän pitää olla yksiselitteisesti mitattavissa. 1 http://en.wikipedia.org/wiki/division_of_labour
3) Arvonsäilyttäjä. Rahan avulla on mahdollista tehokkaasti siirtää arvoa ajassa. Esimerkiksi maanviljelijä voi myydä viljansa syksyllä ja myynnistä saaduilla rahoilla ostaa traktorin keväällä. Toinen tapa tarkastella rahaa on sen eri muotojen kautta: 1) Hyödykeraha. Hyödykerahan arvo muodostuu rahan itseisarvosta (intrinsic value), eli rahan tuottamasta hyödystä omistajalleen. Jalometalleista lyödyt kolikot on epäilemättä hyödykerahan tunnetuin muoto, mutta myös esimerkiksi simpukankuoret, keihäännuolet, savukkeet ja oravannahat (sana raha tarkoitti alun perin oravannahkaa Suomen kielessä) ovat esimerkkejä hyödykerahasta. Jalometalleista lyödyt kolikot toteuttavat tehokkaasti yllä mainittuja rahan kolmea tehtävää, mikä selittänee niiden menestyksen sitten ainakin 640 vuotta ennen ajanlaskumme alun Lyydiassa. 2) Edustava raha. Edustava raha on hyödykerahan johdannainen, jolla ei ole merkittävää itseisarvoa, mutta jossa jokin liikkeellelaskija (usein valtion keskuspankki) sitoutuu pyydettäessä vaihtamaan edustavan rahan tiettyyn määrään ja laatuun hyödykkeitä. Kiinalaiset ottivat tiettävästi ensimmäisinä käyttöön setelirahan 800 luvulla ja ruotsalaiset vuonna 1661, kun Stockholms Banco laski liikkeelle hopeaan vaihdettavan setelirahan. Edustava raha poikkeaa kahdella tavalla hyödykerahasta: I) edustava raha on helpommin siirrettävissä paikasta toiseen kuin hyödykeraha, eli edustava raha toimii paremmin vaihdon välineenä kuin hyödykeraha, mutta II) edustavaan rahaan liittyy vastapuoliriski (kuten kaikissa johdannaissopimuksissa), eli on olemssa todennäköisyys, että edustavan rahan liikkeellelaskija ei pyydettäessä vaihda edustavaa rahaa hyödykkeeksi luvatusti. Suurin osa maailman valuutoista olivat edustavaa rahaa aina 1970-luvun alkuun niiden ollessa sidottuja Yhdysvaltain dollariin, joka vuorostaan oli sidottu kultaan vuonna 1944 luodun Bretton Woods -järjestelmän kautta. 1971 Yhdysvallat kuitenkin perui sitoomuksensa pyydettäessä vaihtaa dollarin kultaan, mikä tarkoitti sekä dollarin että siihen kytkettyjen valuuttojen vastapuoliriskin toteutumista. Toisin sanoen, dollarilla tai että siihen kytketyillä valuutoilla ei vuoden 1971 jälkeen enää ole ollut edustavan rahan arvoa, sillä ne eivät enää oikeuta mihinkään hyödykkeeseen. 3) Fiat-raha. Rahaa joka ei ole hyödyke tai sopimuksen kautta oikeuta hyödykkeeseen, vaan jonka arvo perustuu valtion määräykseen ( fiat ), kutsutaan fiat-rahaksi. Esimerkiksi Yhdysvaltain dollarista tuli fiat-rahaa vuonna 1971, jolloin Yhdysvallat perui sitoomuksensa pyydettäessä vaihtaa dollarin kultaan. Fiat-rahassa edustavan rahan sitoomus on korvattu valtion määräyksellä, jonka mukaan raha on laillinen vaihdon väline kyseisen valtion rajojen sisällä. Tällä hetkellä käytännössä kaikki maailman raha on fiat-rahaa joitakin yksittäisiä poikkeuksia (esim. Australian Gold Nugget ja American Eagle) lukuunottamatta.
Fiat-raha poikkeaa edustavasta rahasta yhdellä tavalla: se on selvästi heikompi arvonsäilyttäjä kuin edustava raha. Fiat-raha on heikompi arvonsäilyttäjä kuin edustava raha, ja siten myös heikompi arvonsäilyttäjä kuin hyödykeraha, koska rahan liikkeellelaskija ei anna lupausta fiat-rahan vaihdettavuudesta hyödykkeisiin, ainoastaan määräyksen sen laillisuudesta vaihdon välineenä. Koska hyödykkeiden haltijoilla vapassa taloudessa (ilman hintasääntelyä) on oikeus pyytää haluamaansa hinta hyödykkeestä, fiat-rahan haltijalla ei käytännössä ole minkäänlaisia takeita rahan arvosta. Valtion määräys rahan vaihdettavuudesta on siten tyhjä lupaus. Fiat-rahan arvo perustuu toisin sanoen vain hyödykkeiden haltijoiden uskoon, että fiat-raha myös vastaisuudessa on vaihdettavissa hyödykkeisiin. Fiat-rahan arvo katoaa mikäli hyödykkeiden haltijoiden usko fiat-rahan vaihdettavuuteen hyödykkeisiin jostain syystä loppuu. Tuloksena on vaikeasti pysäytettävä hyperinflaatio, josta on lukuisia esimerkkejä taloushistoriassa 2. Hieman kärjistäen voidaan todeta, että nykyraha on valtava pyramidipeli. Ekspropriaatio rahan inflaatiolla Koska edustava raha selvästi täyttää rahan tehtävät paremmin kuin fiat-raha, on perusteltua kysyä miksi valtiot pyrkivät tai päätyvät fiat-rahaan? Vastauksen tähän kysymykseen löytää helposti yksinkertaisen esimerkin valossa. Oleteteaan, että valtio on laskenut liikkeelle sata yksikköä edustavaa rahaa, jonka kunkin yksikön se on luvannut vaihtaa grammaan kultaa pyydettäessä. Vastaavasti sillä on sata grammaa kultaa holveissaan vastuusitoomuksen toteuttamista varten. Gramman kultaa pystyy myös vaihtamaan tuhanteen omenaan torilla, ja yhdellä yksiköllä rahaa pystyy siten ostamaan (muun muassa) tuhat omenaa. Valtio päättää laskea liikkeelle kymmenen uutta yksikköä rahaa, mistä syystä sen on hankittava kymmenen grammaa kultaa. Koska kullan omistajat eivät suostu luopumaan hyödykkeistään ilman korvausta, valtio vaihtaa kymmenen yksikköä rahaa kymmeneen grammaan kultaa. Näin ollen valtiolla on 110 grammaa kultaa holveissaan, ja tämän kullan entisillä omistajilla on vastaavasti 110 yksikköä rahaa, jotka oikeuttavat heidät saamaan halutessaan takaisin luovuttamansa 110 grammaa kultaa keskuspankilta. Arvoa ei toisin sanoen ole siirtynyt hyödykkeiden omistajilta valtiolle, kulta on vaan valtion säilytyksessä. Eräänä kauniina päivänä valtio päättää luopua kultakannasta, eli se muuttaa edustavan rahan fiat-rahaksi. Tällöin 110 rahayksikön omistajalla ei enää ole oikeutta vaihtaa rahojaan kullaksi, ja kullan omistus siirtyy siten valtiolle. Näin ollen valtio on exproprioinut (pakkolunastanut, vienyt, ottanut) 110 grammaa kultaa 110 rahayksikön haltijoilta. Kuin ihmeen kaupalla uuden fiat-rahan haltijat eivät kuitenkaan täysin menetä luottamustaan rahan arvoon, vaan yhdellä rahayksiköllä voi edelleen ostaa 800 omenaa torilla. Tämän huomattuaan valtio päättää laskea liikkeelle 10 rahayksikköä lisää ja vaihtaa nämä 8000 omenaan. 2 http://en.wikipedia.org/wiki/hyperinflation
Omenoiden myyjät huomaavat kuitekin lisääntyneen kysynnän omenoiden vaihtamiseksi rahaksi, ja nostavat valtion ostojen takia omenoiden hinnan niin, että yhdellä rahayksiköllä saa enää 733 omenaa. Lopputuloksena omenoiden hinta on noussut, eli rahan arvo on alentunut, ja valtio on saanut 8000 omenaa ilman korvausta. Yksinkertainen esimerkkimme antaa yksiselitteisen vastauksen kysymykseen, miksi valtiot suosivat edustavaa rahaa heikommin toimivaa fiat-rahaa: se mahdollistaa yksityisen arvon exproprioinnin valtiolle huomaamattomalla tavalla. Jos rahan määrä kasvaa X prosenttia vuodessa, ja inflaatio oletettavasti on samat X prosenttia vuodessa, valtiolle siirtyy noin X/(1+X) prosenttia yksityistä arvoa vuodessa. Jos nämä väitteet kuulostavat kyynisiltä tai epäluuloisilta, kannattanee tutustua professori Carmen M. Reinhartin ja Kenneth S. Rogoffin This Time is Different: A Panoramic View of Eight Centuries of Financial Crises -nimiseen tutkimukseen 3, jossa muun muassa tutkitaan valtioiden expropriaatiota inflaatiolla keskiajalta tähän päivään. Erityisesti otsikolla The March Toward Fiat Money: Europe 1400-1850 varustettu kuva sivulla 41 on hyvin valaiseva. Historiallisesti tarkasteltuna meillä on nyt takanamme kaksi hyvin matalan inflaation vuosikymmentä teollisuusmaissa. Kuten Reinhart ja Rogoff kuitenkin toteavat, valtioiden merkittävät luottotapahtumat (sekä velkojen maksamatta jättämisen että inflaation kautta) toistuvat yleensä vuosikymmenien välein. Tämä saattaa helposti johtaa meidät ajattelemaan, että asiat ovat tällä kertaa toisin ( this time is different ), eikä uusia valtioiden luottotapahtumia enää tule. Emme kuitenkaan voi olettaa, että sijoittajat ovat täysin tietämättömiä (ja markkinat täysin tehottomia). Vapaasti kilpailuilla markkinoilla helposti säilytettävien hyödykkeiden, kuten kullan, kysynnän tulisi muuttua sijoittajien arvioiman inflaatioriskin myötä. Kullan todellisen hinnan (reaalihinta) tällä hetkellä ollessa korkeimmillaan kahteen vuosikymmeneen voimme todeta sijoittajien tällä hetkellä odottavan korkeampaa inflaatiota kuin kahteenkymmeneen vuoteen. Quantitative easing Valtioiden harjoittama rahapolitiikka 4 ei tietenkään ole täysin eristynyt taloudellisen arvon luomisesta, koska toimiva rahajärjestelmä on edellytys tehokkaalle arvontuotannolle. Yllä esitettyjen seikkojen valossa on kuitenkin ilmeistä, että tuottamalla rahaa ei voida tuottaa arvoa. Siksi on hyvin hämmentävää, että rahan määrän lisääminen yleisesti esitetään yhtenä keinona talouden elvyttämiseksi niin demokraattisessa Euroopassa kuin yksityisen omistajuuden linnakkeessa USA:ssa. Erityisesti yksityisen omaisuuden haltijoiden tulisi ymmärtää, että taloudellista arvoa ei voida luoda näillä keinoin, ainoastaan riistää heiltä. 3 http://www.economics.harvard.edu/files/faculty/51_this_time_is_different.pdf
Sijoitusjakauma Pidämme osake- ja korkorahastot alipainossa ja muut rahastot ylipainossa. Osakerahastoissa painotamme Yhdysvalloissa sekä Afrikassa toimivien yritysten osakkeisiin sijoittavia rahastoja. Korkorahastoissa painotamme Aasian kehittyvien valtioiden velkakirjoihin sijoittavia rahastoja. Muissa rahastoissa painotamme aitoja suojarahastoja sekä ruokahyödykkeisiin sijoittavia rahastoja. Espoossa 21.7.2010, Anders 4 http://fi.wikipedia.org/wiki/rahapolitiikka