Littoistenjärven seuranta- ja kunnostushistoria: vesirutosta hoitokalastukseen ja kemikaalikäsittelyyn Jouko Sarvala Turun yliopisto Seminaari järvikunnostusten vaikuttavuudesta SYKE Helsingin ympäristötalo Viikki 29.11.2018 Valokuva: Jouko Sarvala 8.5.2011
Lounais-Suomessa Kaarinan ja Liedon rajalla sijaitseva Littoistenjärvi tuli viime vuonna tiedotusvälineistä tutuksi kautta Suomen, kun fosforin kemiallinen saostus teki järven vedestä vähäksi aikaa välimerellisen kirkasta. Mutta vesitutkijalle Littoistenjärvi on jo kauan ollut poikkeuksellisen kiinnostava kohde järven ekosysteemi on 35 seurantavuoden aikana heilahdellut nopeasti ääritilasta toiseen. Kuva: Jouko Sarvala 28.5.2002
Littoistenjärvi on ympäristön asukkaille hyvin tärkeä luonto- ja virkistyskohde, josta otettiin myös Kaarinan ja Liedon raakavesi 1971-1998. Melko urbaanista sijainnista huolimatta Littoistenjärvi vaikuttaa sopivasta kulmasta katsottuna lähes erämaajärveltä. Ennen kirkasvetinen järvi alkoi kuitenkin 2010-luvulla näyttää tällaiselta joka kesä, ja vaatimukset järven kunnostamiseksi voimistuivat
Littoistenjärvi on pieni ja matala: pinta-ala 1.5 km 2, keskisyvyys 2 m, suurin syvyys 3 m. Valuma-alueen pinta-ala on noin 2x järven pinta-ala. Altaan muoto on yksinkertainen, suurin osa järvestä on 2-3 m syvää. Source: Sarvala & Perttula 1994, Sarvala 2005 and unpublished
Littoistenjärvestä on tutkimustietoa pitkältä ajalta järven tila oli pitkään luonnostaan hyvä PALEOLIMNOLOGIAA Kuroutui merestä 5600-5300 vuotta sitten Aluksi rehevä, karuuntui sitten, rehevöityi uudelleen Veden laatu 1700-luvulla erinomainen luusuaan perustettiin 1740 vanutuslaitos Littoisten verkatehdas 1823 NEOLIMNOLOGIAA ensimmäinen perusteellinen tutkimus 1908-1913 (Wahlberg 1913) rehevä myös silloin: ajoittaisia sinileväkukintoja ja kalakuolemia Kaarinan raakavesilähde 1971-1998 veden kemiallisen laadun seuranta 1983 ekosysteemin perusteellinen kartoitus Kaarinan-Piikkiön luonnonsuojeluyhdistyksen aloitteesta (Rautanen ym. 1985). järven kunto silloin yhä samanlainen kuin 1900-luvun alussa.
1980-luvulta alkaen Littoistenjärveä on hoidettu aktiivisesti pyrkien säilyttämään sen käyttökelpoisuus vedenottovesistönä ja arvo virkistyskohteena. Tavoitteena vähintään hyvä ekologinen tila, johon pääseminen osoittautui kuitenkin vaikeaksi. Littoistenjärven hoito pohjautui tutkimustietoon, jota tuotti vuoteen 2012 saakka johtamani Turun yliopiston tutkijaryhmä; jatkossa tutkimusten koordinoinnin hoiti Littoistenjärven neuvottelukunta Hoidon suunnittelu oli pääosin minun vastuullani. Haasteet vaihtuivat ajan myötä: ajoittaisista syanobakteerikukinnoista ja kalakuolemista vesiruton massaesiintymiin, talviseen happivajaukseen, särkikalojen liialliseen määrään ja ilmastonmuutokseen Järven hoitokeinot valittiin ongelmien mukaan, tärkeimpinä veden ilmastus, uposkasvien poisto ja tehostettu kalastus, ja lopulta viimeisenä keinona fosforin kemiallinen saostus
Ongelmat alkoivat 1980-luvulla, aiheuttajina aluksi uposkasvit, etenkin vesirutto Uposlehtinen tulokaskasvi vesirutto (Elodea canadensis) oli ilmaantunut järveen jo 1960-luvulla, mutta vasta 1980-luvulla se alkoi kehittää massaesiintymiä aiheuttaen happivajetta jään alla talvella ja haitaten virkistyskäyttöä kesällä. Vesirutto (Elodea canadensis) Karvalehti (Ceratophyllum demersum) Kuva Jouko Sarvala 2.6.2013 Kuusamo Pieni Porontimajärvi
Vesiruton määrä vaihteli voimakkaasti 5-7 vuoden jaksoissa, ja kannan romahtaessa versoja ajautui tonneittain rannoille Massaesiintymiä koettiin kolme: 1986-1987, 1991-1992 ja 1996-1998, ja kanta romahti 1987, 1992 ja 1999 Kuva: Jouko Sarvala 1998
Vesirutto-ongelmien takia käynnistettiin Littoistenjärven intensiivinen ekologinen seuranta Ekologinen seuranta alkoi tutkijoiden aloitteesta Littoistenjärven säännöstelyyhtiön rahoituksella Järven hoito sai tuekseen pysyvän organisaation. Vuoden 1992 vesiruttoromahduksen jälkimainingeissa perustettiin Littoistenjärvityöryhmä (2006 alkaen Littoistenjärven neuvottelukunta) koordinoimaan tutkimusta ja järven hoitoa ja edistämään tiedon kulkua. Rahoitusvastuu siirtyi kunnille, ja seuranta monipuolistui. Littoistenjärvityöryhmän aloitteesta siihenastinen tieto järvestä koottiin kirjaksi (Sarvala & Perttula 1994).
Seurannan kohteet on valittu järviekosysteemin vuorovaikutusverkon osakkaista niin että seuranta kattaa keskeisimmät ekosysteemin osatekijät (perusseurannan kohteet numeroitu) 6 4 5 4 3 1 2 Sarvala 1992, täydennetty
Seurannan elementit Vedenlaatumuuttujat (11) (pääravinteet ja muu vesikemia ja fysiikka) (syvimmältä pisteeltä, 1 ja 2 m:n syvyydet, 10-15 kertaa avovesikaudella, kerran lopputalvella) Kasviplankton (laaja kvantitatiivinen laskenta, nano- ja mikroplankton, syanobakteerit ja syöntikelvottomat levät) ja äyriäisplankton (kolmen pisteen kokoomanäyte, 0-2 m 10-15 näytekertaa avovesikaudella) Uposkasvit (kerran loppukesällä biomassat 10 rantalinjalta ja 10 ulappapisteeltä; täydentävät linjat järven poikki) Pohjaeläimet (koko järven ositeotanta kerran kymmenessä vuodessa) Kalat (standardipyynti Nordic-verkoilla loppukesällä, 20 verkkoyötä) Kemiallisen käsittelyn velvoiteseurannan lisäanalyysit (kolme pistettä + laskuoja, neljästi vuodessa, 13 lisämuuttujaa) Lisäksi erityistutkimuksia, mm. ulkoinen kuormitus, sedimentin laatu Yhteenvetoja seurantatuloksista: Sarvala 2005, 2013, 2016
Mitä seuranta kertoi järven kehityksestä? Littoistenjärvi oli luonnontilassa 1980-luvulle saakka: hyväkuntoinen, vaikkakin rehevä Seuraava vaihe oli uposkasvien valtakausi 1985-1999 Tälle vaiheelle oli luonteenomaista nopea heilahtelu ääritilojen välillä. Järven käytön kannalta pääongelmia olivat happivaje talvella jään alla ph:n nousu kesällä uposkasvien yhteyttämisen seurauksena fosforin liukeneminen pohjasta korkean ph.n takia syanobakteerikukinnat fosforitason nousun vuoksi virkistyskäytön vaikeutuminen liiallisen kasvimassan takia Hoitokeinoina kokeiltiin talvista ilmastusta ja uposkasvien mekaanista poistoa
Aktiivisena talvehtiva vesirutto aiheutti happivajetta jään alla. Happikato vältettiin ilmastuksella, joka aloitettiin maaliskuussa 1987. Se oli ensimmäinen järven hoitotoimenpide. Ilmastus oli vedenoton vuoksi välttämätöntä, mutta se helpotti vesiruton talvehtimista ja siten kärjisti uposkasviongelmaa.
Vesiruttokasvustojen huippuvuosina järvi oli käytännössä täynnä uposkasveja (>200 g/m 2 ). Kasvustojen romahtaessa 1987, 1992 ja 1999 veden fosforitaso oli yhden kesän ajan korkea ja veden laatu heikko. Välivuosina vesi oli kirkasta ja sen ravinnepitoisuudet alhaisia. 1980- ja 1990-luvuilla Littoistenjärvi oli siten vesiruton kannanvaihtelun tahdissa vuoroin kirkas ja hyväkuntoinen... Kuva: Jouko Sarvala
vuoroin samea ja rehevä kuten tässä keväällä 1992. Muutokset olivat nopeita, kirkastumiseen riitti yksi talvi. Photo Littoistenjärven säännöstely-yhtiö 15
Uposkasvien poistoa yritettiin Kannanromahdusten yhteydessä paikalliset asukkaat keräsivät kuolevaa vesiruttoa kasoihin pois kuljetettavaksi. Kuva Reijo Talvitie 1992 16
1990-luvun puolivälin jälkeen (1996-1998) kokeiltiin varta vasten uposkasvien poistoon suunniteltua keräävää niittokonetta (RS Harvester). Kompostoitavaa kertyi 306-700 tonnia vuosittain. Valokuvat: Jouko Sarvala 2.7.1998
Edes >50 %:n kesäaikainen poisto ei kuitenkaan estänyt vesiruttoa runsastumasta kannan nousuvaiheessa. Jäljelle jääneiden versojen kiihtynyt kasvu kompensoi poistot jo saman kesän aikana. Leikkaaminen piti myös kasvuston nopean kasvun vaiheessa, ja population romahdus lykkääntyi. Kasvien poisto koko järven mittakaavassa oli siten turhaa, jopa haitallista, ja siitä luovuttiin. Vesiruton biomassahuiput oli tunnistettavissa veden ph:n luonteenomaisesta kehityksestä. Kun uposkasveja oli vähän, ph pysyi alhaisena. Uposkasvien lisääntyessä ph nousi vähitellen hyvin korkeaksi (jopa >10) 18
Uposkasviongelmasta päästiin yllättäen Vedenoton päätyttyä joulukuussa 1998 molemmat ilmastimet rikkoutuivat. Toinen saatiin käyttöön lopputalvesta, mutta järveen ehti kehittyä lähes täysi happikato kevättalvella 1999. Pääosa kasveista kuoli tässä happikadossa, ja myöhemmin vedenpinnan nousu ja veden sameus estivät vesiruttoa valtaamasta järven keskiosia Vuosituhannen vaihteessa Littoistenjärven tilanne näytti varsin lupaavalta: uposkasvit olivat vähissä ja veden laatu kohtuullisen hyvä Niinpä vuoden 2005 katsauksessa arvioin vielä, että mitään erityistä hoitoa ei tarvittaisi
Toiveikkuus oli ennenaikaista kuten vuosien 2013 ja 2016 yhteenvedot yli 30 vuoden seurantaaineistosta sittemmin osoittivat Niin kuin luonnon ekosysteemien kanssa usein käy, järvellä oli taas tarjota yllätyksiä Vesiruton tilalle saatiin samea vesi ja jokavuotiset syanobakteerikukinnat
Hellekesien 2001 ja 2002 syanobakteerikukinnat antoivat viitteitä siitä, mihin ilmaston lämpeneminen voi johtaa Kuva: Jouko Sarvala 26.7.2001
Uposkasviongelmasta päästiin, mutta uudeksi vitsaukseksi tuli voimistunut sisäinen kuormitus ja sen myötä jatkuvat syanobakteerien massaesiintymät Muutaman välivuoden aikana järven kehityksessä siirryttiin seuraavaan vaiheeseen, jota luonnehtivat voimakas sisäinen fosforikuormitus levämassojen samentama vesi voimakkaat myrkylliset syanobakteerikukinnat joinakin vuosina myös ajelehtivia rihmamaisia viherleviä pikkukalavaltainen kalasto
Muutos näkyi hyvin veden fosforitasossa, joka Littoistenjärvessä säätelee veden laatua. Fosforitaso oli pitkään kohtuullinen vesiruton romahdusvuosia ja happikatotalvea 1998-1999 lukuun ottamatta, mutta nousi uudelle tasolle vuosien 2003-2006 välillä. Varhaiskevään tilanne muuttui vain vähän, mutta kesän aikana fosforia liukeni pohjasta veteen niin että fosforitaso kolmin- tai nelinkertaistui. Kasviplanktonin biomassa ja sitä kuvaava klorofyllin määrä ovat Littoistenjärvessä tiiviisti sidoksissa fosforin pitoisuuteen. Niinpä klorofyllin vuodenaikaiskehitys noudatti pienellä viiveellä fosforitason muutoksia. Hyvä veden laatu klorofylli alle 8 µg/l saavutetaan fosforitasolla 33 µg/l.
Näkösyvyys puolestaan oli käänteisessä suhteessa klorofyllin määrään. Pienimmät arvot mitattiin loppukesällä, syksyllä ja keväällä vesi oli melko kirkasta. Klorofyllin lisääntyessä kesän keskimääräinen näkösyvyys heikentyi 1990-luvun 2,5 metristä 0,5 m:n tasolle 2000-luvulla. Fosfori- ja klorofyllitason nousu tapahtui vähitellen, mutta voimakkaat syanobakteerikukinnat alkoivat heti vuodesta 2000, mikä osoittaa ettei ollut kysymys pelkästään ravinteiden määrästä. Tyypillisesti veden laatu heikkeni eniten juuri parhaana lomakautena heinä-elokuussa kuten esimerkiksi kesällä 2016, jolloin veden laatu oli heikoin seuranntajaksolla mitattu.
Miksi sisäinen kuormitus kohosi? Syitä ei täysin ymmärretä, sillä vuorovaikutukset ovat mutkikkaita Ulkoinen ravinnekuormitus oli vain kohtuullinen eikä se ole ainakaan noussut viime vuosina Kemialliset edellytykset fosforin pysymiselle pohjassa ovat hyvät, sillä sedimentissä on rautaa runsaasti ja rikkiä vähän (P-pitoisuus 1,5 mg/g, Fe:P massasuhde 24, S:Fe moolisuhde 0,13) Osatekijöitä olivat ainakin Voimistuneet hellejaksot joinakin vuosina (ilmastonmuutos) Talvisen happitilanteen heikkeneminen puutteellisen ilmastuksen takia Korkea ph (seurausta leväkukinnoista fosforia liukenee lisää pohjasta lisää leviä itseään vahvistava kehä) Uposkasvillisuuden pysyvä taantuminen 2000-luvulla Kalastomuutokset (osaksi ilmastosidonnaisia) Eläinplanktonia syövät pikkukalat runsastuivat vuoden 1999 jälkeen Pohjaeläimiä syövät kalat, etenkin lahna, runsastuivat samaan aikaan Eri vuosina eri tekijät tärkeimpiä
Kalaston biomassa vaihteli vain vähän. Mutta koeverkkopyyntien yksilömääräinen yksikkösaalis viisinkertaistui 1990-luvulta vuoteen 2000. Myös kokojakauma muuttui hyppäyksellisesti, kun saaliissa vallitseviksi tulivat pienet kalat, aluksi särjet ja myöhemmin pikkuahvenet. Yllättäen lahnan lisääntyminen käynnistyi happikatotalven 1999 jälkeen. Kuvat Jouko Sarvala 2002
Kun 1990-luvulla järvessä oli paljon suuria ja vähän pieniä särkiä, lahnoja ja ahvenia, 2000-luvulla vallitsivat pikkukalat, etenkin lämpiminä vuosina, jolloin syntyi suuria kevätkutuisten kalojen vuosiluokkia. Kalaston kehityksestä esimerkkinä voi tarkastella ahvenen kokojakaumia eri vuosilta. Vuonna 1996 isot ahvenet näkyivät hyvin kokojakaumassa, koska vuosiluokka 1995 oli pieni. Vuonna 1997 vahva vuosiluokka 1996 dominoi jakaumaa, mutta isoja ahvenia oli yhä runsaasti. Talvinen happikato tappoi pikkuahvenet vuonna 1999, ja jäljelle jäi vain isoja ahvenia. Vuonna 2007 isoja ahvenia ei saatu lainkaan, mikä oli tyypillistä 2000-luvulle. Kuvassa vuoden 2002 koekalastussaaliin ahvenia. Kuva Jouko Sarvala 2002
Ekologisen teorian mukaan matalien järvien ekosysteemillä on kaksi vaihtoehtoista tasapainotilaa: - kirkasvetinen uposkasvivaltainen - samea kasviplanktonvaltainen Seurantatulosten perusteella on ilmeistä, että Littoistenjärvi on noin vuodesta 2006 alkaen asettunut kasviplanktonin vallitsemaan tasapainotilaan, jossa järven ekologinen tila on huono tai korkeintaan välttävä Sameassa vaiheessa sisäinen ravinnekuormitus pitää ravinnetason korkeana, ja sameus estää uposkasvien kasvua Uposkasvivaltaisessa vaiheessa uposkasvit puolestaan hillitsevät tehokkaasti kasviplanktonin runsastumista silloinkin, kun vedessä on ravinteita runsaasti Palautuminen sameasta kirkasvetiseksi ei tapahdu itsestään,vaan tarvitsee voimakkaan ulkopuolisen sysäyksen
Mitä oli tehtävissä? Monta keinoa oli jo koetettu ilmastus, kasvien poisto, kalastus, kosteikko, laskeutusaltaat Valokuva: Jouko Sarvala 2001
Menetelmien vertailun, pitkäaikaisen ekologisen seurannan, sekä muualla saatujen kokemusten perusteella esitin vuonna 2008 Littoistenjärvelle kolmivaiheisen kunnostusohjelman Pyritään vähentämään kalastoa, erityisesti lahnoja ja muita särkikaloja Tehostetaan talvista ilmastusta ja jos nämä keinot eivät auta Saostetaan liika fosfori alumiinikloridilla
Littoistenjärven kunnnostus toteutettiin suunnitellusti vaiheittain Kunnostuksille saatiin luonteva ja toimivaltainen toteuttaja järven omistajat kun Littoistenjärven kolme osakaskuntaa järjestäytyivät ja perustivat vuonna 2008 yhteisen hoitokunnan. Littoistenjärven hoitokunta haki fosforin kemialliselle saostukselle ympäristölupaa, joka myönnettiin syyskuussa 2014. Ympäristöluvan ehtona oli, että ennen kemiallista käsittelyä kokeillaan tehostetun ilmastuksen ja kalastuksen vaikutuksia kolmen vuoden ajan; AVI siis sisällytti lupaan ehdottamani kunnostusohjelman kaikki kolme vaihetta. Rahoitus kunnilta (200000 ) ja ympäristöministeriöstä (max. 175000, Hallituksen kärkihanke ) Hanketta hallinnoi Littoistenjärven hoitokunta, joka kilpailutti käytännön toteuttajat. Fosforinsaostusprojektin koordinoi Vahanen Environment Oy, kemikaalin levitti Ympäristö Ojansuut Oy, ja jälkihoitoprojektia johtaa Vapo Clean Waters Oy tässä tähdätään saavutetun hyvän tilan säilyttämiseen. Varsinaisen kunnostusohjelman ohella pidetään edelleen silmällä ulkoista kuormitusta. Littoistenjärven ulkoinen kuormitus on pieni ja se pieneni lisää, kun entiselle pellolle muodostetun lintukosteikon vedet ohjattiin toisaalle.
(1) Poistokalastusta yritettiin mutta vaikutukset olivat vähäisiä Poistokalastusta tehtiin keväisin pauneteilla vuosina 2006-2015 (ei 2008, 2014), mutta saalismäärät jäivät vaatimattomiksi. Talvinuottausta ja syysnuottausta yritettiin myös vuonna 2009. Riimuverkoilla pyydettiin lahnoja vuonna 2008, ja katiskoja kokeiltiin kevätpyynnissä 2006-2008. Kalastuksen saaliit jäivät niin pieniksi, että vedenlaatuvaikutuksia ei ollut odotettavissakaan. Poikkeuksen muodosti kuitenkin vuosi 2009, joka antoi viitteitä siitä, että ravintoverkon rakenne voisi säädellä veden laatua Littoistenjärvessäkin. Tuolloin talvinuotalla poistettiin 1600 kg lahnoja ja lisäksi keväällä pauneteilla 1700 kg särkiä, ongelmalajeja siis yhteensä 22 kg/ha. Tälläkin poistomäärällä näytti olevan merkitystä, sillä kesällä 2009 veden laatu oli parempi kuin aikaisempina vuosina.
Kalastus ei siis tuottanut toivottua tulosta Sekä syys- että talvinuottauksen ongelmaksi muodostui se, että sonarilla ei löydetty pyyntikelpoisia kalaparvia. Näin siitä huolimatta, että järvessä tuolloinkin taatusti oli paljon kalaa. Littoistenjärvessä poistokalastus ei siten tuottanut tavoiteltua tulosta, ja ottaen huomioon järven äärimmäisen heikon tilan on todennäköistä, ettei se onnistuessaankaan olisi riittävästi parantanut veden laatua.
(2) Tehostettu ilmastus Talvista ilmastusta tehostettiin 2012-2015. Vuosijaksolla 2006-2012 oli käytössä vain virtauskehittimiä, jaksolla 2013-2015 käytettiin lisäksi kahta Waterix-ilmastuslaitetta. Tehostettu ilmastus paransi talvista happitilannetta ja alensi Littoistenjärven veden fosfori- ja klorofyllipitoisuuksia noin 20 %. Järvi jäi kuitenkin ylireheväksi. Kun kalastuksella ja tehostetulla ilmastuksella ei saavutettu tavoiteltua veden laadun paranemista, keinovalikoimassa jäi jäljelle fosforin kemiallinen saostus, joka toteutettiin toukokuussa 2017.
(3) Fosforin saostus polyalumiinikloridilla tehtiin toukokuussa 2017 (Kemira PAX XL-100: 44 mg/l = 160 tonnia) Tältä järvi näytti - ja kuinkas sitten kävikään? Kuvat Jouko Sarvala Littoistenjärvi 4.5.2017 Kaislanvarsia Kuoviluodon takaa laiturilta
Littoistenjärvi Kaislanvarsia Kuoviluodon takaa laiturilta Kirkasta tuli! Kuvat Jouko Sarvala Sama paikka kuin edellä 12.5.2017
Littoistenjärven kemiallisen käsittelyn toteutus on lyhyesti kuvattu Suomen Kalastuslehdessä syksyllä 2017 (Sarvala ym. 2017) Fosforin kemiallinen saostus toimi Littoistenjärvessä odotetusti. Syksyllä 2018, puolitoista vuotta saostuksen jälkeen, järven tila on edelleen hyvä. Uutta tilaa ja eroa aikaisempaan voi havainnollistaa diagrammeilla, jotka kuvaavat vedenlaatutekijöiden muuttumista kesän mittaan ennen ja jälkeen käsittelyn. Kalakuolemien rajoittamiseksi alumiinikäsittelyn ympäristöluvassa edellytettiin ettei veden ph laske alle kuuden. Tätä vaatimusta ei kyetty täysin noudattamaan tuuliolojen takia, ja käsittelyä seuranneina viikkoina kuoli ja poistettiin järvestä 5000 kg isoja lahnoja. Tämä oli täysin kunnostuksen tavoitteiden mukaista. Muut kalakuolemat jäivät vähäisiksi.
Littoistenjärven vedenlaadun kesäinen kehitys alumiinikäsittelyn jälkeen poikkeaa jyrkästi edeltävistä vuosista. Ravinteisuuden noususta kesän aikana päästiin. Järven tila on pysynyt vakaana heinäkuun alusta 2017 lähtien syksyyn 2018 saakka. Käsittelyn jälkeen klorofylli oli karun, fosfori lievästi rehevän järven tasolla. Näkösyvyys vakiintui 2-2,5 metriin, osan aikaa pohjaan saakka kuten 1990-luvulla.
KASVIPLANKTON Ennen käsittelyä kasviplanktonbiomassa ilmensi jo varhain keväällä (12.4.2017) huonoa ekologista tilaa. Alumiinikloridikäsittelyn jälkeen 11.5.2017 kasviplankton lähes hävisi 3-4 viikoksi, mutta jo kesäkuun alussa sen määrä vastasi uutta, alentunutta ravinnetasoa, ja lajisto oli palautunut normaaliksi. Valtaryhmiä olivat piilevät, viherlevät ja syksyllä kultalevät. Syanobakteereita oli kesällä 2017 hyvin vähän, noin yksi prosentti kasviplanktonin kokonaisbiomassasta (melkein yksinomaan kesäkuussa). Sinilevämyrkkyjä ei tavattu mitattavia määriä. Littoistenjärven keskimääräinen kasviplanktonbiomassa käsittelyn jälkeen (23.5.- 15.9. 2017) oli noin 1,4 mg/l, eli se edusti tilaluokkaa hyvä tässä järvityypissä (luokkaraja <1,6 mg/l). Yhtä hyvälle tasolle päästiin edellisen kerran neljänä uposkasvivaltaisena 1990-luvun vuotena sekä 1983.
ÄYRIÄISPLANKTON Ennen kemiallista käsittelyä äyriäisplankton oli runsasta alkukesästä mutta hyvin niukkaa keski- ja loppukesällä. Kemiallinen käsittely tappoi kaikki äyriäiset, mutta yhteisö palautui noin kahdeksassa viikossa, ja loppukesällä ja syksyllä äyriäisplanktonia oli suhteellisen runsaasti.
KALASTO Veden ph:n tilapäinen lasku suunniteltua alemmas (jopa alle ph 5) johti siihen, että kemikaalikäsittelyssä kuoli ja kerättiin pois merkittävä määrä (4940 kg eli noin 2000 kpl) isoja, pääasiassa 1-4-kiloisia lahnoja (33 kg/ha). Koekalastusten mukaan kalasto säilyi muuten ennallaan. Pieniä särkiä oli edellisvuosia vähemmän, mikä voi kuitenkin johtua pelkästään koleasta alkukesästä. Isojen lahnojen määrä järvessä väheni siis kemikaalikäsittelyssä olennaisesti. Silti järveen jäi vielä todennäköisesti satoja tai ehkä jopa tuhansia kiloja vastaavanlaisia lahnoja tähän viittaa se, että syksyllä 2017 saatiin yhdellä riimuverkolla neljä keskimäärin 2,5-kiloista lahnaa. Kesän 2017 seurantatulokset osaltaan vahvistavat käsitystä kalaston merkityksestä veden laadun määräytymisessä myös silloin kun ravinnetaso on alhainen. Nyt kuolleiden isojen lahnojen paljous viittaa siihen, että Littoistenjärven kalamäärä on sittenkin suurempi kuin epäonnistuneista talvinuottausyrityksistä voisi päätellä. Siksi järven jatkohoitona on suositeltavaa jatkaa tehostettua kalastusta. Erityisesti lahnakanta olisi saatava pysymään pienenä.
Pohjaeläimet Pohjaeläimistö ei näytä kärsineen alumiinikloridikäsittelystä, päinvastoin. Runsaimpia ovat isot Chironomus-toukat, joilla on joko yksi- tai kaksivuotinen elinkierto. Pohjalevästön elpyminen kirkastuneessa vedessä suosii tällaisia levänsyöjiä. Lahnojen vähentyminen parantaa eloonjääntiä. Jo syksyyn 2017 mennessä pohjaeläintiheys ja biomassa olivat kumpikin nousseet takaisin 1980- luvun alkupuolen tasolle 1990-luvun puolivälin ja 2000-luvun alun minimin jälkeen. Ulapan pohjaeläimistön perusteella Littoistenjärvi on erittäin rehevä. Rantavyöhykkeen pohjaeläimistöön perustuvat vesipuitedirektiivin kriteerit osoittivat samoin vain välttävää tai tyydyttävää ekologista tilaa. On ilmeistä, että matalien järvien ekologisen tilan arvottaminen pohjaeläimistön perusteella vaatii vielä kehittämistä.
Littoistenjärven ekologinen tila kemiallisen käsittelyn jälkeen vesipuitedirektiivin kriteerien mukaan Avovesialueen planktonsysteemi Kokonaisfosfori hyvä Kokonaistyppi erinomainen Klorofylli erinomainen Kasviplanktonbiomassa hyvä Syanobakteerien osuus erinomainen Eläinplankton ei käytössä WFD:ssä (hyvä) Kalasto ja pohjaeläimet Kalabiomassa huono Kalatiheys välttävä Särkikalaosuus erinomainen Petokalaosuus erinomainen Pohjaeläinbiomassa ulappa erittäin rehevä (ei WFD-kriteeri) Pohjaeläinindeksit ulappa erittäin rehevä (ei WFD-kriteeri) Pohjaeläinindeksit litoraali tyydyttävä-välttävä Lisäksi puskurikyky on palautunut ennalleen, ja alumiinia on vedessä vähemmän kuin ennen käsittelyä. Kloridiarvot ovat yhä koholla. Subjektiivinen yleisarvio Littoistenjärven käytettävyydestä on vähintäänkin hyvä, vaikka jotkin mittarit ilmensivätkin hyvää huonompaa ekologista tilaa. Toistaiseksi Littoistenjärvi on paremmassa kunnossa kuin osattiin odottaa!
Kesän 2017 tapahtumat osoittivat, että eläinplanktonilla (ja siis myös kaloilla) on merkitystä veden laadulle Touko-kesäkuussa 2017 kasviplankton elpyi nopeammin kuin eläinplankton, mikä johti veden lievään samenemiseen kesäkuussa. Kun eläinplanktonyhteisö palautui heinäkuun alusta alkaen, kasviplanktonin määrä väheni kahdella kolmanneksella eikä se myöhemminkään enää ylittänyt kesäkuun tasoa. Läpi kesän kasviplanktonin biomassa oli käänteisessä suhteessa sekä koko äyriäisplanktonin että herbivorien biomassaan. Eläinplankton siis mitä ilmeisimmin rajoitti kasviplanktonin määrää. Vedenlaadun kohentuminen kemiallisen käsittelyn jälkeen ei siis ollut pelkästään ravinnesäätelyn seurausta, vaan samalla myös ravintoverkon rakenne muuttui top-down säätelyn suuntaan: isot herbivoriäyriäiset runsastuivat suhteessa kasviplanktoniin, josta saattoi taas tulla laidunnusrajoitteista. Klorofyllitason suhde fosforipitoisuuteen kesinä 2017 ja 2018 vastasikin kirkasta vettä ylläpitävää ravintoverkkoa.
Littoistenjärvi on vähitellen siirtymässä kohti uposkasvivaltaista vaihetta. Uposkasvien liiallinen runsastuminen onkin nyt järven tilan suurin uhka. Kesällä 2017 uposkasvien biomassa oli yhtä alhainen kuin kymmenenä edellisenä vuotena, mutta vesiruton runsastuminen alkoi kesällä 2018 etenkin 0,8-1,5 m:n syvyysvyöhykkeellä. Myös ruskoärviää oli paikoin paljon. Koko järvelle laskettu keskimääräinen biomassa oli kuitenkin vielä kohtuullinen kuvassa pylväs tuskin erottuu nollatasosta. Niinpä veden ph oli kesällä 2017 luonnontilaisella tasolla, ja syyskesän 2018 nousukin oli vielä maltillista, paitsi ehkä syyskuussa. Veden laatu oli kumpanakin kesänä hyvä tai erinomainen, niin kuin vesiruton massaesiintymien välisinä vuosina 1990-luvulla. Karujen vesien lajeja (nuottaruoho, raani) löytyi taas vuosien tauon jälkeen. Vesiruton vaikutus veden laatuun tulevina vuosina jää nähtäväksi. Toistaiseksi Littoistenjärvi on paremmassa kunnossa kuin osattiin odottaa.
Lintujen laidunnus voi jarruttaa uposkasvien runsastumista. Syksyllä 2018 lisääntynyt uposkasvillisuus houkutteli järvelle satamäärin kanadanhanhia, joukossa jokunen meri- ja valkoposkihanhi, haapanoita, sinisorsia, tukkasotkia ja telkkiä. Isokoskeloita eli siis kalansyöjiä sen sijaan oli niukasti. Joutsenia ilmaantui vähän ennen jäiden tuloa, ja niitäkin oli enimmillään yli 120. Kuvat Jouko Sarvala 2018-X-XI
Lintujen merkitystä uposkasvien kuluttajina voidaan arvioida suuntaa-antavilla laskelmilla Kanadanhanhet, kyhmy- ja laulujoutsenet sekä useimmat pienemmät vesilinnut syövät Littoistenjärvessä vesiruttoa. Syötyä määrää voidaan arvioida yksinkertaisilla laskelmilla. Kirjallisuustietojen mukaan hanhet syövät kasveja vuorokaudessa noin puolet ruumiinpainostaan (tuoremassana). Aikuiset kanadanhanhet painavat 3-7 kg, joten keskipainoksi voidaan olettaa 5 kg. Tuoreen vesiruton kuiva-ainepitoisuus on 16,7 %. Yksi kanadanhanhi syö siten hiukan alle 420 kuiva-g vesiruttoa/vrk. Jos järvellä ruokailee keskimäärin 250 hanhea (tai vastaavaa, kuten joutsenia) syysmarraskuussa 80 päivän ajan, ravinnonkulutukseksi koko syksyn aikana tulisi näillä oletuksilla 8350 kg kuivamassaa. Vesiruton kokonaisbiomassa järven rantavyöhykkeellä oli syksyn alussa 0,2 x 1500000 m 2 x 47 g/m 2 = 14200 kuiva-kg, ulapalla oli lisäksi 5060 kg, yhteensä koko järvessä 19260 kg. Vaikka nämä laskelmat ovat ehkä jossakin määrin optimistisia, näyttää siltä, että vesikasveja syövät linnut voivat Littoistenjärvessä merkittävästi vähentää uposkasveja. Kulutus kohdistuu kasvukauden loppuun, jolloin kasvukompensaatiota ei valon niukkuuden takia enää tapahdu (syksy on siksi muunkin vesiruton poiston kannalta paras aika). Näin myös kasvimassan hapenkulutus talven jääpeitteisenä kautena pienenee. Syöty kasvimassa päätynee suurimmalta osalta järven pohjaan hanhien ulosteina, joista voi liueta ravinteita veteen. Syksyn 2018 mittauksissa ei kuitenkaan näy tällaista vaikutusta. Kuten kirjallisuudessakin on esitetty (Marklund ym. 2002), vesiruton massaesiintymävaiheessa lintujen merkitys jää marginaaliseksi, mutta kannan nousuvaihetta lintujen laidunnus voi hidastaa.
Littoistenjärven uuden kirkkauden pysyvyys selviää vasta tulevien vuosien aikana, mutta ainakin vuosina 2017-2018 kunnostus kohotti valtavasti Littoistenjärven virkistysarvoa Kiitokset rahoittajille ja yhteistyökumppaneille 35 seurantavuoden ajalta! Littoistenjärven hoitokunta puolestaan sai kunnostussuunnitelmat toteutumaan Valokuva: Jouko Sarvala 28.5.2002