Seudullinen matkailu- ja virkistysalue
Taustat Vuonna 2004 suurin osa Koitelin virkistys- ja retkeilyalueesta siirtyi Metsähallitukselta Kiimingin kunnan omistukseen. Varmistaakseen tämän luonnonkauniin koskialueen kehittymisen Oulun seudun matkailukohteena tehtiin kunnan ja alueen muiden toimijoiden sekä yhteistyökumppaneiden kesken päätös laatia kokonaissuunnitelma seudullisen matkailu- ja virkistysalueen toteuttamisesta sekä siihen liittyvistä yhteistyökuvioista. Kokonaissuunnitelmassa on kartoitettu liiketoiminnan mahdollisuuksia Koitelissa ja sen lähiympäristössä. Tällä hetkellä alueen kehittäminen on hyvin ajankohtaista mm. länsirannalle syntyvän Ruusulaakson ryhmäpuutarha-alueen ja sen tuomien haasteiden myötä. Tavoitteena on, että Koitelin alue saavuttaa täyden valmiutensa seudullisena matkailu- ja virkistysalueena vuoteen 2015 mennessä. Suunnitelman laadinnassa on otettu huomioon Koitelin alueelle aikaisemmin laaditut kehittämissuunnitelmat. Suunnitelman laatijana on ollut Pöyry Environment Oy, ympäristö- ja yhdyskuntasektorin konsultti- ja suunnittelutoimisto. Työtä on aktiivisesti ohjannut hanketta varten asetettu ohjausryhmä. Työn sisältöön ovat vaikuttaneet myös Kiimingin ja Ouluseudun yritykset. Koitelin sijainti Koitelin koskialue sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla Kiimingin kunnassa vilkkaasti liikennöidyn VT20:n (Kuusamontien) varrella. Koitelista on matkaa Kiimingin kuntakeskustaan viisi kilometriä, Ouluun 20 kilometriä. Koitelin alue on Kiiminkijoen merkittävin koskialue, joka koostuu useista erikokoisista saarista. Sitä voi pitää maisemallisesti ainutlaatuisena, sillä se on ainoita vapaana virtaavia koskia Pohjois-Pohjanmaalla. Kiiminkijoki on kokonaisuutena merkitty maakuntakaavaan arvokkaaksi vesistöksi ja Natura 2000 -verkostoon kuuluvaksi alueeksi. Alue on kaavoitettu matkailuja virkistyskäyttöön. Nykytilanne Tällä hetkellä Koitelin matkailu- ja virkistysalueella vierailee vuositasolla noin 20 000 henkilöä. Eniten kävijöitä on kesäaikana. Suurimmat käyttäjäryhmät ovat virkistyskävijät, retkeilijät ja kalastajat. Koitelin vahvuuksia - luonto - vapaana virtaavat kosket - saaret ja kallioalueet - sijainti lähellä Oulua - monipuoliset aktiviteettimahdollisuudet - mahdollisuus hyödyntää aluetta kaikkina vuodenaikoina - kulttuurihistoriallinen merkittävyys Olemassa olevat kohteet - Tunnelmatupa Sahasaaressa: kesäkahvila ja juhlien pitopaikka, kunnan info- ja matkailupiste - Perinnetupa - Koitelin Residenssi: majoitus-, kokous- ja ruokailupalveluita tilauksesta - Tapahtuma- ja esiintymislava Sahasaaressa - useita tulentekopaikkoja, laavu
Kiiminkijoen länsipuolelta on rakennettu kevyen liikenteen sillat Pikku-, Väli- ja Sahasaareen. Koitelin ydinalueen suunnittelussa ja toteutuksessa on huomioitu myös esteetön kulkeminen, mikä mahdollistaa erityisryhmien ja liikuntaesteisten vierailut alueella. Koiteli 2020 -visio Koiteli on Kiiminkijoen matkailullinen keskus, Oulun seudulla suosittu virkistysalue, perheiden retkeilyalue ja matkailullisesti merkittävä kohde. Se on kohonnut omalla markkina-alueellaan tunnetuksi brändiksi. Koiteli toimii tapahtumien aktiivisena keskipisteenä Oulun seudulla. Koitelin ympärille on rakennettu ohjatusti toimiva yritysten verkosto. Yritysten toiminta tukee alueen vetovoimaa. Toiminnan keskipisteenä on Koitelikeskus. Koiteli tarjoaa kävijöilleen luonto- ja kulttuurikokemuksia, perinteeseen pohjautuvia hyvinvointituotteita sekä seikkailuelementtejä maisemallisesti arvokkaassa Kiiminkijoen ympäristössä. Kävijämäärätavoitteet Vuoteen 2010 mennessä nykyinen vuotuinen kävijämäärä eli noin 15 000 20 000 kävijää on kasvanut 35 000:een. Vuoden 2020 tavoitteellinen vuotuinen kävijämäärä on 50 000. 4 Kiiminki 20 Koitelinkoski 848 Oulu
Koiteli-palveluteemat Koitelikeskus Matkalla kohti visiota Koitelin kosken rannalle rakennetaan toiminnallinen, yritysvetoinen Koitelikeskus, matkailu- ja virkistyskeskuksen ydin sekä kaupallisen ja toiminnallisen kehittämisen kulmakivi. Koitelikeskus luo puitteet osalle alueella harjoitettavasta liiketoiminnasta ja aktiviteeteista. Kaavassa keskukselle on varattu rakennusoikeutta 1 750 m 2. Palveluteemat Koitelin matkailu- ja virkistysalueelle sijoittuvien toimijoiden kannattavuuden varmistamiseksi on tärkeää, että alueella on eri liiketoiminnan muotoja. Aluetta suunnitellaankin kehitettävän neljän palveluteeman pohjalta. majoitushuoneina. Saunakylä sopii kokous- ja virkistyspalveluihin kiinteästi liitettävään saunomismahdollisuuteen. Yrityksille ja yhteisöille myydään kokouksien yhteyteen alueen henkeen soveltuvia ohjelmapalveluita. II palveluteema Puutarha- ja perinneteeman ympärille rakentuva kohde Ydin: Ruusulaakso, perinnepiha, puutarha myymälöineen Koitelin koskien pohjoisrannalle syntyy Ruusulaakson siirtolapuutarha-alue. Maa-alue on Metsähallituksen omistuksessa. Ruusulaakson kantava teema on palstakohtainen puutarha. Sen yhteyteen soveltuu hyvin ympärivuotinen, mahdollisimman pitkälti bioenergialla lämmitettävä puutarha- ja taimimyymälä. Kaupallisen toiminnan lisäksi puutarhamyymälästä suunnitellaan houkutteleva ja kiinnostava käyntikohde: talvipuutarha. I palveluteema Yritysten ja yhteisöiden kokous- ja virkistyskohde Ydin: Kokouspalvelut, saunakylä sekä ohjelmapalvelut Koitelin alueen ympärivuotisen toiminnan ja houkuttelevuuden perustana on toimia yritysten ja yhteisöjen kokous- ja virkistyspaikkana. Yritys- ja yhteisöasiakkaille soveltuvien tuotteiden kautta saadaan aikaan nopein kasvu ja kehittymisen potentiaali. Kokous- ja majoitustoiminnan vaatimukset otetaan huomioon Koitelikeskuksessa monikäyttöisinä ja muunneltavina kokoustiloina sekä korkeatasoisina III palveluteema Virkistyskeskus: retkeily ja vapaa-aika Ydin: Ulkoilukeskus, retkeily- ja luontokohde, kalastus, seikkailu, ratsastus Koitelikeskus toimii alueen ohjelmapalvelukeskuksena, jonka kautta kävijät saavat ohjattuja ja opastettuja ohjelmapalveluita. Varsinaiset ohjelmapalvelut toteutetaan yritysverkoston kautta. Lisäksi keskuksessa on muita retkeilyä ja liikuntaa tukevia palveluita. Keskuksesta voi vuokrata eri aktiviteetteihin liittyviä välineitä kuten vaellusvarusteita, kävelysauvoja, kanootteja, kalastusvälineitä sekä suksia ja lumikenkiä.
Koitelin tuotteita ovat jatkossakin kalastus ja melonta. Niihin liittyen järjestetään tapahtumia ja kurssitoimintaa. Melontaa palvelemaan rakennetaan melontatukikohta. Koiteli toimii lähialueen virkistysreittien ja muiden eri reittien yhtymäkohtana ja lähtöpisteenä. Reittejä ovat mm. ulkoilu- ja retkeilypolut, muut reitit ja urat sekä kevyen liikenteen väylä. Lisäksi Koitelin Tulisaareen toteutetaan seikkailupuisto lasten, nuorten ja aikuisten kohteeksi. Myös Oulun seudulla toimivien ratsastuspalveluja tarjoavien yritysten on mahdollista laajentaa toimintaansa Koitelin alueelle. IV palveluteema Tapahtuma- ja juhlakohde Ydin: Perhejuhlat, toistuvat tapahtumat Koiteli sopii erinomaisesti tapahtumien ja kulttuurin tukikohdaksi. Alue itsessään antaa hyvät mahdollisuudet tuotteistettujen perhejuhlien ja muiden juhlien sekä mm. kesäteatteriesitysten ja teatteriharrastajaleirien järjestämiseen. Myös Kiimingin kunnan muuta aktiivista taide-elämää hyödynnetään Koitelissa mm. kuvataideleireinä ja -kursseina sekä musiikkileireinä ja -esityksinä. Havainnekuva esittää Koitelikeskuksen kaksikerroksisen toteutusvaihtoehdon.
Vaiheistettu tavoiteaikataulu Vuosi 2007 - Koitelikeskus: kiinteistöyhtiön perustamisneuvottelut, keskuksen yritys- ja toimintaideoiden markkinointi potentiaalisille yrittäjille, sijoittuvien yrittäjien valinta sekä alustava tilaohjelma ja rakennussuunnitelma - Koskien alapuolisen suvannon uintipaikka sekä kanoottien ja veneiden vesillelaskupaikka - Koitelin saarten opastusjärjestelmien parantaminen - Saarten tulvasuojelua parantavien puiden istutus - Tarvittavan kunnallistekniikan ja valaistuksen suunnittelu - Rakennustapaohjeistus Vuodet 2007 2008 (talviaika) - Siltayhteyden ja rakenteiden suunnittelu - Koiteliin kulkevien reittien käyttöönotto ja opastuksen toteutus Vuosi 2008 - Kunnallistekniikan ja saarten valaistuksen toteutus ja maisemointi - Pysäköintialueen muutostyöt ja Koitelin ydinalueen maisemointi - Viimeisen puuttuvan siltayhteyden rakentaminen Koitelinkosken pohjoisrannalle - Ohjelmapalvelutoiminnan kalustoinvestoinnit - Koitelikeskuksen yksityiskohtainen suunnittelu - Koitelikeskuksen rakentamisen käynnistäminen - Majoitustilarakentamisen suunnittelu - Saunakylä ja kokoustilat valmistuvat Vuosi 2009 - Koitelin saarten ulkoilupolkujen jalostus, tyylillisesti yhtenäisten retkeilyrakenteiden toteutus, maisemointi - Koitelikeskus ja sen viereinen majoitustilarakennus valmistuvat - Ohjelmapalvelutoiminnan kalustoinvestoinnit - Perinnepiha-alueen suunnittelu Vuodet 2010 2012 - Perinnepihapiirin rakentaminen - Koitelikeskuksen toiminta-ideaa tukevien hevostalliratkaisun sekä ympärivuotisen puutarhakokonaisuuden suunnittelu ja toteutus Vuosina 2011 2012 Koitelin aluekokonaisuuden saattaminen valmiiksi Tavoiteaikataulun mukaisen toteutuksen investoinnit vuosina 2007 2012 ovat yhteensä noin 15 000 000 euroa. Koitelikeskuksen tavoitteellinen valmistumisaika on v. 2009. Keskuksen yksityiskohtainen suunnittelu aloitetaan alustavien suunnitelmien pohjalta v. 2008.
Toimintojen sijainti oleva rakennus uusi rakennus kasvihuone istutettava puurivi puulaituri 1 m tai kuivemmilla paikoilla kivituhkapolku p pysäköintialue, sora/asfaltti sora nuotiopaikka istuskelupaikka, penkin ja pöydän yhdistelmä tai penkki silta niitty/pelto, saarissa niityt pidetään avoimina niittämällä tai laiduntamalla lampaita puisto/puutarha leikkialue, turva-alusta (sora tai hake) metsikkö vesi
KIDE Kiimingin Kehitys PL 4, 90101 Kiiminki Yhteyshenkilö Irma-Liisa Lesonen gsm 040 557 6123 puh. (08) 8193 111 fax (08) 8193 222 irma-liisa.lesonen@kiiminki.fi www.kidekiiminki.fi Tervetuloa osaksi kansallista matkailukeskusta