TUKIKODIN KEHITTÄMISHAASTEET Miten asukkaat kokevat asumisen asunnottomien miesten tuetun asumisen yksikössä Antti Sarantaus Opinnäytetyö, syksy 2002 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)
TUKIKODIN KEHITTÄMISHAASTEET Miten asukkaat kokevat asumisen asunnottomien miesten tuetun asumisen yksikössä Antti Sarantaus
TIIVISTELMÄ Sarantaus, Antti. Kehittämishaasteet Kulosaaren tukikodissa. Miten asukkaat kokevat asumisen asunnottomien miesten tuetun asumisen yksikössä, Helsinki 2002, 70 s, 1 liite. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, sosionomi (AMK). Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää kehittämishaasteita Kulosaaren tukikodissa. Opinnäytetyössä selvitetään, miten asukkaat kokevat asumisensa tukikodissa, mitkä asiat tukikodissa toimivat, miten toimintaa voidaan kehittää ja mitä suunnitelmia asukkailla on tulevaisuuden asumisestaan. Kulosaaren tukikoti on Helsingin sosiaaliviraston alaisen erityissosiaalitoimiston ylläpitämä 21-paikkainen asuntola. Asiakaskunta koostuu mielenterveysongelmaisista miehistä. Työn ensimmäisessä osassa käsitellään tutkimuksen tausta, johon sisältyy erityissosiaalitoimiston ja Kulosaaren tukikodin kuvaukset. Tutkimuksen toisessa osassa kerrotaan tukiasumisesta ja kolmannessa osassa hyvinvoinnista. Aineisto koostuu haastatteluista. Tutkimus on tehty kvalitatiivisena tutkimuksena ja tiedonhankintatapana on käytetty teemahaastattelua. Teemahaastattelu on valittu aineistonkeruumenetelmäksi, koska sen avulla on mahdollista selvittää tukikodin asukkaiden mielipiteitä, kokemuksia ja näkemyksiä asumisestaan tukikodissa. Teemahaastatteluun osallistui viisi tukikodin asukasta. Teemahaastattelut analysoitiin teemoittelemalla. Tutkimustuloksista kävi ilmi, että tukikoti on asukkaiden mielestä hyvä paikka asua. Asukkaat arvostavat asumisessaan omaa huonetta ja kavereita. Tulosten perusteella voidaan todeta, että asukkaat kokivat hyviksi asioiksi myös turvallisuuden ja ruokailun. Tuloksista kävi ilmi, että kehitettäviksi asioiksi koettiin yhteistoiminta, asukkaiden vaikutusmahdollisuudet, eräät kohdat tukikodin järjestyssäännöissä ja siivoaminen. Vaikka tukikoti on asukkaiden mielestä hyvä paikka asua, niin lähes kaikki haastatellut haluavat muuttaa pois tukikodista. Tukikodin toiminnan kehittäminen on haastava tehtävä, varsinkin silloin kun asukkaat eivät ole sitoutuneet asumaan tukikodissa. Asiasanat: asunnottomuus; hyvinvointi; asumispalvelut
ABSTRACT Sarantaus, Antti. Development Challenges in a Helsinki Residential Care Facility: How do the tenants experience living in a supported residence unit for homeless men, Helsinki 2002, 70 pages, 1 appendix. Diaconia Polytechnic in Finland, Helsinki Unit, Social degree Programme in Diaconal Social Welfare, Health Care and Education; Bachelor of Social Services. The purpose of this study is to find out development challenges for the Kulosaari Residential Care Facility in Helsinki. The research clarifies the following; the tenants experiences of their living in the facility, things function well in the facility, the activities of the facility can be developed further and also the future plans of the tenants regarding their accommodation. The Kulosaari Residential Care Facility has places for 21 and is run by the Helsinki City Special Social Welfare Office. The clientele consists of men with psychiatric problems. In the first part of the research, the background of the study is dealt with, including descriptions of the Special Social Welfare Office and the Kulosaari Residential Care Facility. The second part of the study deals with supported accommodation and the third part social welfare. The material consists of 5 interviews. This study is qualitative and theme interviews were used to collect the information. The theme interview allowed me to find out the tenants opinions, experiences and outlook on their accommodation in the facility. The interviews were also analysed thematically. The findings show that the tenants consider the Facility a good place to live. The tenants appreciated having a room of their own and friends around them. Based on the results, it can be said that the tenants also considered the security and meals as positive factors. According to the tenants, the things that need to be developed were co-operation, their opportunities to influence, certain regulations and the fact that they were forced to do the cleaning. Though the tenants regard the facility as a good place to live, almost everybody wanted to move away and live independently. Developing the activities of the facility is a challenging job, especially when the tenants are not committed to living there. Keywords: homelessness; social welfare; accommodation services
SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 2 ERITYISSOSIAALITOIMISTO.. 2.1 Erityissosiaalitoimiston portaittainen asuttamismalli... 2.2 Erityissosiaalitoimiston tukikotien tarkoitus ja palvelut.. 2.3 Kulosaaren tukikoti... 3 TUKIASUMINEN 3.1 Tukiasumisen perusteita.. 3.2 Tukiasumistyön ihmiskäsitys... 3.3 Asunnottomien asumispalvelut 3.4 Asunnottomuus 4 HYVINVOINTI 4.1 Elämänhallinta osana hyvinvointia.. 4.2 Elämänlaatu osana hyvinvointia.. 4.3 Hyvinvoinnin ulottuvuudet Allardtin mukaan 5 AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET 6 TUTKIMUSONGELMAT JA TUTKIMUKSEN TARKOITUS 7 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 7.1 Tutkimusmenetelmät 7.2 Kvalitatiivinen tutkimus.. 7.3 Teemahaastattelu. 7.4 Aineiston keruu ja haastattelun toteutus.. 7.5 Tutkimushenkilöt. 7.6 Aineiston analyysi... 7 7 9 10 11 12 13 14 14 15 18 19 21 21 24 27 28 28 29 30 31 32 32 8 TUTKIMUKSEN TULOKSET 34 8.1 Asuminen tukikodissa.. 35 8.1.1 Viihtyisyys.. 35 8.1.2 Turvallisuus 37 8.1.3 Tukikodin kodiksi kokeminen 38 8.1.4 Ruokailu.. 39 8.1.5 Tulevaisuuden asuminen 40 8.2 Sosiaaliset suhteet 41 8.2.1 Yhteisyys 41 8.2.2 Ystävyyssuhteet.. 43 8.2.3 Sukulaissuhteet... 45 8.2.4 Henkilökunta... 45 8.3 Hyvinvointi.. 8.3.1 Elintaso... 8.3.2 Elämänlaatu 8.3.3 Vaikutusmahdollisuudet. 46 46 48 49
8.3.4 Elämänhallinta 8.4 Tutkimustuloksien yhteenveto. 9 TUTKIMUKSEN LUOTETTAVUUS JA EETTISYYS. 9.1 Tutkimuksen luotettavuus 9.2 Tutkimuksen eettisyys. 10 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA. 10.1 Johtopäätökset 10.2 Pohdinta. 10.3 Jatkotutkimusehdotuksia LÄHTEET... LIITE. HAASTATTELULOMAKE... 50 51 53 53 55 56 56 59 61 63 66
1 1 JOHDANTO Tutkimukseni lähti liikkeelle keväällä 2000, kun olin työharjoittelussa Helsingin kaupungin sosiaaliviraston erityissosiaalitoimistossa ja sen ylläpitämissä tukikodeissa. Erityissosiaalitoimiston alaisia tukikoteja ovat Kulosaaren tukikodin lisäksi muun muassa Hermannikoti, Lauttasaaren, Pakilan ja Pukinmäen tukikodit. Erityissosiaalitoimiston asiakaskuntana ovat asunnottomat, yksinäiset, ja täysi-ikäiset helsinkiläiset. Toiminta-alueena on koko Helsingin kaupunki. Työharjoittelussa olin näissä edellä mainituissa tukikodeissa jokaisessa yhden viikon. Työharjoitteluun kuuluvaa harjoittelutehtävääni varten haastattelin tukikotien ohjaajia ja asukkaita koskien tuetun asumisen osatekijöitä ja tukikotien kehittämishaasteita. Aiheen harjoittelutehtävälleni sain erityissosiaalitoimiston johtavalta sosiaalityöntekijältä. Koin tukikodin kehittämisen mielenkiintoiseksi ja haastavaksi tehtäväksi, joten päätin tehdä myös opinnäytetyöni erityissosiaalitoimiston tukikodista. Opinnäytetyöni kohdistuu erityissosiaalitoimiston ylläpitämään Kulosaaren tukikotiin. Erityissosiaalitoimisto halusi näistä edellä mainituista tukikodeista ensimmäiseksi tutkimuskohteekseen Kulosaaren tukikodin, joten opinnäytetyöni kohde määrittyi erityis-sosiaalitoimiston tarpeista käsin. Tutkimuksen rajaaminen koskemaan ainoastaan yhtä tukikotia johtuu myös siitä, että muutoin aihe olisi ollut liian laaja. Olen opinnoissani suuntautunut mielenterveys- ja päihdetyöhön samoin kuin köyhyyteen ja syrjäytyneisyyteen. Näillä asioilla oli suuri merkitys, kun päätin tehdä opinnäytetyöni Kulosaaren tukikodista. Lisäksi mielenkiintoani tutkimuksen tekemiseen Kulosaaren tukikodista lisäsi se, että olen työskennellyt kyseisessä tukikodissa mielenterveys- ja päihteet opintokokonaisuuden päättymisen jälkeen. Asunnottomuus on yksi tutkimuksen keskeisistä käsitteistä, koska erityissosiaalitoimiston ja sen ylläpitämän Kulosaaren tukikodin toiminta-ajatuksena on asuttaa asunnottomia ihmisiä. Tukikodin kaikki asukkaat ovat kokeneet asunnottomuuden ja asunnottomuus onkin ehtona erityissosiaalitoimiston asiakkuuteen. Asunnottomuus on näin ollen vahvasti vaikuttamassa tukikodin toimintaan ja tarkoitukseen. Tutkimus liittyy kiinteästi asunnottomuuteen ja asunnottomien ihmisten elinolojen parantamiseen.
2 Asunnottomuus on keskittynyt pääkaupunkiseudulle, jossa oli vuonna 2000 maamme asunnottomista hieman alle puolet. Vaikka asunnottomuutta ei olekaan voitu kokonaan poistaa, kaikkein heikoimmin asuneiden asuminen on kuitenkin parantunut. Sen sijaan asunnottomuuden luonne ei ole muuttunut: edelleen asunnottomien enemmistönä ovat pienituloiset yksinäiset miehet, joilla on usein päihde- ja tai mielenterveysongelmia. Vaikka rajua asunnottomien määrän nousua erityissosiaalitoimistossa ei ole havaittu, huolestuttavia merkkejä on näkyvissä: asuntolapaikkojen kysyntä on kasvanut, ensisuoja on usein täynnä ja tukiasumisvaihe on pidentynyt, koska vuokra-asuntoa on vaikea saada. Jos muutto Helsinkiin jatkuu voimakkaana ja jos pienasuntoja ei saada lisää, asunnottomien määrä lähtee kasvuun. Tutkimukseni tarkoituksena on löytää kehittämishaasteita, joiden pohjalta Kulosaaren tukikodin toimintaa voidaan kehittää. Erityissosiaalitoimiston tehtävänä on päättää, miten se aikoo hyödyntää tutkimustani Kulosaaren tukikodin toiminnan kehittämisessä. Tutkimuksessani lähden liikkeelle siitä, että tukikodin asukkaiden omat subjektiiviset mielipiteet ja kokemukset asumisestaan ovat tärkeitä. Tukikodin asukkaat osaavat itse parhaiten kertoa siitä, mitä asioita tukikodissa voitaisiin kehittää. Näitä kehittämishaasteita selvitän kvalitatiivisiin tutkimusmenetelmiin kuuluvan teemahaastattelun avulla. Käytän tutkimuksessani Erik Allardtin (1976) määrittelemiä hyvinvointiarvoja, jotka perustuvat hänen määrittelemään kolmijakoon elintaso (having), yhteisyyssuhteet (loving) ja itsensä toteuttamisen muodot (being). Teemahaastattelu alueeni pohjautuvat näihin Erik Allardtin määrittelemiin hyvinvointiarvoihin. Tutkimuksessa käytetään tutkimuksen kohteena olevasta Kulosaaren tukikodista nimeä tukikoti. 2 ERITYISSOSIAALITOIMISTO Asunnottomuutta alettiin Suomessa 1980-luvulla vähentää järjestämällä asunnottomille tavallisia asuntoja. Sitä ennen yksinäisten ihmisten asunnottomuutta ei ollut juurikaan tarkasteltu asuntopoliittisena kysymyksenä. Helsingin sosiaalitoimi on kuitenkin ollut 1960-luvulta lähtien mukana asunnottomien asuttamistyössä. Aluksi työ oli vapaana olevien asuntolapaikkojen välittämistä, mutta nykyään työ koostuu noin 3000 asuinpaikan asumispalvelujärjestelmän ylläpidosta. Pääkaupungin roolissaan Helsinki on joutunut vastaanottamaan yhteiskunnan rakennemuutoksen myötä maaseudulta
3 enemmän väkeä, kuin mitä asuntoja on ollut tarjolla. Slummien sijaan Helsinkiin syntyivät asuntolat. (Kärkkäinen, Hannikainen & Heikkilä 1998, 62; Maidell, Merikallio & Räihä 1995, 1.) Erityissosiaalitoimisto on Helsingin kaupungin sosiaaliviraston yhteispalveluosastoon kuuluva toimisto. Erityissosiaalitoimiston asiakaskuntana ovat asunnottomat, yksinäiset, täysi-ikäiset helsinkiläiset ja toiminta-alueena on koko Helsinki. Erityissosiaalitoimiston sosiaalipalveluja ovat toimeentulotukiasiat, päihdehuolto, vammais- ja vanhustenhuolto, päiväkeskustoiminta sekä asumispalvelujen järjestäminen asunnottomille. Työntekijöitä erityissosiaalitoimistossa on yhteensä 131. (Erityissosiaalitoimiston esite 2001; Korhonen 2002, 40.) Suurin asiakasryhmä erityissosiaalitoimiston asunnottomista asiakkaista olivat vuonna 2001 keski-ikäiset 30-49 -vuotiaat, joita on kaikista asiakkaista runsas puolet. Miesten osuus asunnottomista asiakkaista oli 82 prosenttia. Lähes 60 prosenttia erityissosiaali-toimiston asunnottomista asiakkaista oli naimattomia. Erityissosiaalitoimistossa yksinäisten asunnottomien asuntotarjontaan kuuluvat itsenäiseen asumiseen tarkoitetut yksiöt tai kaksiot normaalista asuntokannasta (pienasunnot) ja tukiasunnot (soluasunnot kaupungin vuokra- asunto kannasta) sekä tukikodit erillisissä kiinteistöissä. Tukiasuntoihin ja tukikoteihin on tarkoitus sijoittaa erityissosiaalitoimiston asiakaskunnasta niitä, jotka sosiaalityöntekijän arvion mukaan ovat tuetun asumisen kautta ohjattavissa itsenäiseen asuntoon. Asumisaika on nykyisellään parisen vuotta. Asumisen tukeminen koostuu esimerkiksi sosiaalityöntekijän kotikäynneistä ja keskusteluista. Hyvin sujuneen tukiasumisvaiheen jälkeen on mahdollista saada oma itsenäinen asunto. (Korhonen 2002, 40-41; Maidell, Merikallio & Räihä 1995 2-3.) Erityissosiaalitoimiston oma asuntokanta vuoden 2000 lopulla oli yhteensä 2457 asumispaikkaa. Erityissosiaalitoimisto käyttää oman asuntokantansa lisäksi myös ostopalveluita. Ostopalvelupaikkoja oli erityissosiaalitoimistolla vuoden 2000 lopulla yhteensä 365. Erityissosiaalitoimiston asuntopaikat omissa ja ostopalveluissa vuoden 2000 lopulla oli yhteensä 2822 asumispaikkaa. (Erityissosiaalitoimiston esite 2000.) 2.1 Erityissosiaalitoimiston portaittainen asuttamismalli Helsingin sosiaalitoimen näkemyksen mukaan epätarkoituksenmukainen asuntolaasuminen tulee minimoida järjestämällä asunnottomille asunto tavanomaisesta asuntokannasta. Tätä varten erityissosiaalitoimisto ylläpitää asumispalvelujärjestelmää. Toimiston tavoitteena on tarjota asiakkailleen yksilöllistä asumiskykyä ja kuntoutustarvetta vastaava asumismuoto. (Erityissosiaalitoimiston esite 2000.)
4 Yksinäisten asunnottomien asuttamiseksi on erityissosiaalitoimistossa luotu portaittainen asuttamismalli. Portaittaisella asuttamismallilla asunnottomuus on saatu hallintaan melko hyvin. Asuntola on asunnottoman ensiapuasunto, jossa ryhdytään miettimään muita mahdollisuuksia. Itsenäiseen asumiseen pystyville yritetään järjestää suoraan asunto kaupungin vuokra-asuntokannasta tai erityissosiaalitoimiston käytössä olevista asunnoista. Jos arvioidaan, että asuminen ei suju, vaihtoehtona on tukikoti- tai asunto. Tuki-asunnosta asukas pääsee itsenäiseen asumiseen, kun hän on siihen valmis. Tukiasunnosta voi joutua myös takaisin asuntolaan, esimerkiksi vuokrien laiminlyönnin vuoksi. Ensimmäisenä portaikossa ovat ensisuoja, yhteismajoitustilat ja asuntolat. Seuraava vaihe ovat tukikodit ja tukiasunnot ja näiden jälkeen kaupungin vuokra-asunto. Asuttamisportaikon viimeinen askel on saavutettu, kun asukas saa kaupungin vuokra-asunnon. Kaikkien Helsingissä toimivien asuntola- ja yhteismajoituspaikkojen välitys on keskitetty erityissosiaalitoimistoon. (Moilanen 1999, 8-10.) Erityissosiaalitoimiston asuntopalveluista vastaava vs. asuntoasiamies Jorma Pajunen (1999) korostaa, että välityksessä olevat paikat on tarkoitettu vain helsinkiläisille ja helsinkiläisyys tarkistetaan ennen kuin hakija saa majoitussuosituksen. Parin viime vuoden aikana asuntolavälityksessä on näkynyt, että väkeä tulee aiempaa enemmän muualta Suomesta. Jorma Pajunen kritisoi väestörekisterin liberaalia tapaa antaa kotipaikkatodistus henkilölle, jolla ei ole Helsingissä asuntoa eikä työtä. Erityissosiaalitoimisto ei ole Helsinkiin tulevien työnhakijoiden vastaanottoviranomainen. Jos henkilö tulee Helsinkiin työnhakuun, hänen pitää järjestää asuminen itse. Uusia asuntolapaikan hakijoita on tullut viime vuosina noin 600. (Moilanen 1999, 8-10.) 2.2 Erityissosiaalitoimiston tukikotien tarkoitus ja palvelut Erityissosiaalitoimiston asumispalveluyksikköjen tarkoitus on turvata pysyvää asumista ja tarpeenmukaista huolenpitoa niille asunnottomille, joiden sijoittaminen tavanmukaisin keinoin on osoittautunut vaikeaksi. Tukikodeissa pyritään pienimuotoisen, sosiaali-palveluin tuetun yhteis- ja yhteisöasumisen keinoin ylläpitämään ja tukemaan asukkaan omatoimista suoriutumista. Omatoimisuuden ylläpitämisellä ja perustarpeiden turvaamisella pyritään ehkäisemään tai siirtämään myöhäisempään ajankohtaan laitoshoidon tarvetta. Asuminen tukikodissa voi olla pysyvää tai tukikotiasuminen voi toimia välivaiheena itsenäisempään asumismuotoon pyrittäessä. Tukiasunto on asiakkaan koti. Tukiasuminen on sosiaalihuoltolain mukaista asumispalvelua, mikä edellyttää ja oikeuttaa työntekijän puuttumaan tilanteissa, jolloin
5 hän katsoo asiakkaan hyvinvoinnin turvaamisen sitä vaativan. Kuitenkin lähtökohtana on asukkaan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. (Erityissosiaalitoimiston esite 1998.) Palvelujen lähtökohtana on asunnottomien asiakkaiden erityistarpeiden huomioiminen. Tukipalveluin pyritään poistamaan ja vähentämään asumiseen vaikuttavia rajoitteita. Näillä rajoitteilla tarkoitetaan päihdeongelmia, mielenterveysongelmia ja ennen kaikkea eristyneisyyteen ja yksinäisyyteen liittyviä ongelmia sekä itsenäisen asumisen ja omatoimisen suoriutumisen esteenä olevaa avuttomuutta ja sopeutumattomuutta. Asumista tuetaan sosiaalihuollon tukitoimin, joista vastaavat sosiaalityöntekijät ja tukikotien ohjaajat sekä tarpeen mukaan alueelliset kotipalvelut ja kotisairaanhoito. Tukitoimilla tarkoitetaan asumiseen, henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon sekä tavanomaiseen ja totunnaiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista sekä niissä avustamista ja tukemista. Alueen kotipalvelu vastaa lähinnä sairaanhoidollisista tekijöistä ja fyysisen toimintakyvyn puutteesta johtuvaan avun tarpeeseen. Tukikotien ohjaajien tehtävät painottuvat enemmän sosiaalisista syistä aiheutuvan avuntarpeen vastaamiseen. Asukkaiden asumiskyky ja omatoimisuus ovat yksilöllisiä, ohjaajien tehtävät perustuvat asukkaiden tarpeiden määritykseen ja yksilöllisen palvelukokonaisuuden suunnitteluun ja järjestämiseen. (Erityissosiaalitoimiston esite 1998.) 2.3 Kulosaaren tukikoti Kulosaaren tukikoti on erityissosiaalitoimiston ylläpitämä asumisyksikkö. Kulosaaren tukikoti on 21-paikkainen, ympärivuorokautisesti tuettu vaikeasti psyykkisesti sairaille asunnottomille helsinkiläisille miehille tarkoitettu asumispalveluyksikkö. Tukikodissa on kolme neljän hengen ja kaksi viiden hengen soluasuntoa, joissa kussakin on yhteiskeittiö, wc, suihku ja parveke. Lisäksi talossa on sauna, kerhohuone, pesutupa ja henkilökunnan työhuone. Toimintaperiaatteena tukikodissa on tarjota asukkaille turvallinen ja kodinomainen ympäristö. Lisäksi toimintaperiaatteena on tukea ja ohjata asukkaita arki-elämän toiminnoissa. Työmenetelmiin tukikodissa kuuluu se, että huomioidaan kaikki asukkaat yksilöinä. Asukkaita pyritään tukemaan mahdollisimman itsenäiseen sosiaaliseen selviytymiseen. Lisäksi työmenetelmiin kuuluu myös yksilöllinen, asukkaan tarpeista lähtevän työotteen käyttäminen työssä.
6 Yhteisöasuminen ja ryhmänäkökulma ovat myös osana työmenetelmiä. Yhteisöasumisella pyritään siihen, että asukkaat oppivat tulemaan toimeen toisten ihmisten kanssa ja luovat samalla sosiaalisia kontakteja. Tarkoituksena on, etteivät asukkaat tuntisi yksinäisyyden tunnetta. (Erityissosiaalitoimiston esite 1999.) Kulosaaren tukikodin henkilökuntaan kuuluu 6 vakituista työntekijää, joista viisi tekee 3-vuorotyötä. Ainoastaan tukikodin vastaava ohjaaja on päivätyössä. Vastaava ohjaaja on koulutukseltaan sosiaalialanohjaaja ja sosionomi (AMK). Lisäksi tukikodissa työskentelee kolme lähihoitajaa ja psykiatrinen sairaanhoitaja. Yhdellä työntekijällä ei ole alan koulutusta, vaan hänellä on pitkäaikainen työkokemus sosiaalialalta. Erityissosiaalitoimiston sosiaalityöntekijä käy tukikodissa kerran viikossa, mutta häneen ollaan yhteydessä tarpeen mukaan myös puhelimitse. (Erityissosiaalitoimiston esite 1999.) Asumisvuorokauden hinta on asukkaille 10,09 euroa vuorokaudesta. Hintaan sisältyy oma valmiiksi kalustettu huone, vuodevaatteet, sähkö, sanomalehti, televisio ja video kerhohuoneessa, sauna ja pesulan käyttö sekä pesuaineet. Asukkaat voivat saada asumistukea tulojensa mukaan. Asukkaat voivat saada myös joko tavallista tai korotettua hoitotukea. Tukikoti on tarkoitettu psyykkisesti sairaille (lähinnä skitsofreniaa sairastaville) helsinkiläisille asunnottomille miehille. Etusijalla ovat erityissosiaalitoimiston asunnottomat asiakkaat. Asiakkailla voi olla alkoholiongelmia. Huumeongelmaisia ei tukikotiin voida sijoittaa. Asukkaaksi ottamisesta samoin kuin uloskirjoituksista päättää erityissosiaalitoimiston sosiaalityöntekijä yhdessä tukikodin henkilökunnan kanssa. (Erityissosiaalitoimiston esite 1999.) Asuminen Kulosaaren tukikodissa on tuettua asumista, johon ei sisälly varsinaista kuntoutusta. Tukikotiin muuttaessaan asukkaat sitoutuvat kirjallisesti käyttämään lääkärin määräämiä lääkkeitä ja käymään sovitusti avohoidossa. Lisäksi muuttamisen yhteydessä sovitaan asiakkaan kanssa myös siitä, kenelle voidaan antaa asukkaita koskevia tietoja. Tukikodissa ei ole muuta ruokapalvelua kuin se, että tukikodin työntekijä tekee sunnuntaisin lounaan ja joka päivä aamupuuron. Ruokailu tukikodissa ei ole kallista: sunnuntailounas ja viikon aamupuurot maksavat yhteensä 5 euroa. Asukkaiden on huolehdittava muun muassa huoneensa siivouksesta, pyykinpesusta ja henkilökohtaisesta hygieniastaan. Henkilökunta tukee tukikodin asukkaita näissä
7 asioissa tarvittaessa. Mikäli asukkaalla on vaikeuksia raha-asioiden hoidossa, voidaan eläke/toimeentulotuki tarvittaessa ottaa asukkaan suostumuksella sosiaalilautakunnan välitykseen ja varat voidaan jakaa asiakkaan kykyjen mukaisesti, esimerkiksi osittain ruokala- ja kauppa sitoumuksina. (Erityissosiaalitoimiston esite 1999.) Asukkaiden hoidosta vastaa kaakkoinen psykiatrian yksikkö, jonka sairaanhoitaja käy tukikodissa kerran viikossa jakamassa lääkkeet dosetteihin ja antamassa injektiot osalle asukkaista. Asukkaat hakevat päivittäiset lääkkeensä henkilökunnalta, joka myös valvoo lääkkeiden oton. Asukkaat käyvät lääkärissä kaakkoisessa mielenterveystoimistossa. Lisäksi jokaiselle asukkaalle tehdään palvelusuunnitelma tukikodin henkilökunnan ja kaakkoisen mielenterveysyksikön työntekijöiden yhteistyönä. (Erityissosiaalitoimiston esite 1999.) 3 TUKIASUMINEN Suomalaisessa asuntopolitiikassa kohdattiin 1970-luvulla ennätyksellisen voimakkaasta asuntotuotannosta huolimatta tilanne, jossa kaikkien kansalaisryhmien asunnontarvetta ei pystytty tyydyttämään ilman erityistoimia. Näin syntyivät asuntopolitiikan erityisryhmät, joiden asuttamisen erääksi ratkaisumalliksi muotoutui tukiasuminen. Tukiasuminen on tarkoitettu omatoimista suoriutumista tukevaksi asumismuodoksi henkilölle, joka tarvitsee kuntouttavaa tai muuta tukea itsenäisen asumisen mahdollistamiseksi. (Erityissosiaalitoimiston esite 1999; Heinonen 1997, 4.) Tukikotiasuminen on asunnottomille tarkoitettua tuettua asumista, jossa pyritään pienimuotoisen, sosiaalipalveluin tuetun yhteis- ja yhteisöasumisen keinoin palauttamaan itsenäisen asumisen vaatimia normaaleja elämäntaitoja. Tuettu asuminen on huolenpitoa, jonka tavoitteena on asukkaan toimintakyvyn ylläpito. Asukkaan valmiudet ja tarpeet huomioidaan ja asukkaalle annettavan tuen muodot ovat yksilökohtaisia. (Erityssosiaalitoimiston esite 2000; Heinonen 1997, 4.)
8 Ensimmäiset selvitykset asuntoloiden asukkaista tehtiin 1970-luvun lopulla. Jo tuolloin muodostui kuva tyypillisestä asukkaasta: 40-50 -vuotias naimaton tai eronnut mies, joka on vailla koulutusta ja työskentelee vähän ammattitaitoa vaativissa tehtävissä. Jarmo Niemisen (1997) mukaan Helsingissä vuoteen 1994 toimineiden Talin ja Annalan asukkaiden keski-ikä oli 43,6 vuotta. Talin ja Annalan parakkimaisia asuntoloita ylläpiti Helsingin Uudet asuntolat Oy -niminen yksityinen liikeyritys, joka meni konkurssiin vuonna 1994. Talin ja Annalan asukkaista suurin osa oli erityissosiaalitoimiston asiakkaita. Myös asunnottomista Helsingin kaupungin vuokra-asunnon hakijoista valtaosa oli keski-ikäisiä vuonna 2001. (Korhonen 2002, 36; Maidell, Merikallio & Räihä 1995, 8-10; Nieminen 1997, 7-8.) 3.1 Tukiasumisen perusteita Tukiasunnot ovat sosiaalitoimen tai yksityisen palvelujen tuottajan omistamia tai käytössä olevia asuntoja henkilöille, jotka tarvitsevat tilapäistä tai pitkäaikaista tukea siirtyäkseen myöhemmin itsenäiseen asumiseen. Joissain tapauksissa tuettu asuminen voi olla pysyvääkin. Tukiasunto voi sijaita normaalissa asuntokannassa yksittäisinä asuntoina tai tukiasuntoryppäinä. Ne voivat olla myös päiväkeskusten yhteydessä tai palvelutaloa muistuttavassa tukikodissa. Asumisen tarkoitus on kodinomaisuus sekä palvelu-asumista muistuttavissa ratkaisuissa toiminnallinen kokonaisuus. (Heinonen 1997, 4-5.) Tukiasumisen kohderyhmiä voivat olla asunnottomat, päihdeongelmaiset, mielenterveysongelmaiset, vankilasta vapautuvat, nuoret tai muiden sosiaalisten syiden vuoksi tukea tarvitsevat. Asumismuotona tukiasuminen on omatoimista suoriutumista tukeva ja kuntoutumista edistävä asumismuoto. Tukiasumiseen liittyvä tuki voi rajoittua asunnon järjestämiseen, olla palveluasumisen peruspalveluja muistuttavaa tai siihen voi liittyä myös hoidollisia elementtejä. Tukiasumisen tavoitteena on asukkaan siirtyminen normaaliasumiseen. Joidenkin kohdalla tavoite voi myös olla selviytyminen tukiasunnossa ja laitoshoidon välttäminen. Yleisimmin tukiasumisessa on määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus, joka ei aina ole huoneenvuokralain mukainen. Tukiasuminen voi olla myös hoitosuhteista asumista. Asumisen kesto tukiasunnoissa vaihtelee suuresti: lyhyimmillään asuminen kestää kuusi
9 kuukautta ja toisaalta tukiasuminen voi olla myös pysyvä asumismuoto. Tukiasumisen järjestämisvastuun perusta on sosiaalihuoltolaissa ja sosiaalihuoltoasetuksessa, sosiaalihuollon erityislainsäädännössä, laissa sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta sekä lastensuojelulaissa. (Heinonen 1997, 4-5.) 3.2 Tukiasumistyön ihmiskäsitys Tukiasumisessa kuten kaikessa sosiaalisessa auttamistyössä toiminnan pääperiaatteena on asukkaan kunnioitus ihmisenä sekä hänellä olevien voimavarojen hyödyntäminen. Tukityössä vältetään holhoamista sekä asioiden tekemistä asukkaan puolesta. Tukityössä ei määritellä ketään pysyvästi asumiskyvyttömäksi, vaan lähdetään luomaan edellytyksiä asumistaitojen karttumiselle sekä itsenäiselle suoriutumiselle. Kaikki eivät saavuta normaaliasumisen vaatimaa itsenäisyyttä, mutta tukityön voidaan katsoa onnistuneen myös silloin, kun ihminen kykenee elämään täysipainoisesti tukiasunnossa eikä hänen kohdallaan jouduta turvautumaan laitoshoitoon. (Heinonen 1997, 26.) 3.3 Asunnottomien asumispalvelut Sosiaalihuoltolain mukaan kunta on velvollinen järjestämään asumispalveluja henkilölle, joka erityisestä syystä tarvitsee apua tai tukea asunnon tai asumisensa järjestämiseksi. Erityinen syy määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten määrittelemin huollollisin ja hoidollisin perustein. Suurelta osin tämä tarkoittaa sellaista kiinteää hoitoa ja tukea tarvitsevia henkilöitä, joiden asumista ei voida järjestää normaalin omistus- tai vuokra-asumisen puitteissa. Asumispalveluita järjestetään palveluasunnoissa ja tuki-asunnoissa, joissa henkilön itsenäistä asumista tai siirtymistä itsenäiseen asumiseen tuetaan sosiaalityöllä ja muilla sosiaalipalveluilla. (Asumis- ja laitospalveluihin liittyvää käsitteistöä.) Sosiaalihuollon asumispalveluja toteutettaessa on tavoitteena mahdollisimman itsenäisen ja normaalin asumisen tukeminen tai sellaiseen siirtymisen edesauttaminen. Asuntoja ja asumista järjestettäessä tavoitteena on luoda erilaisia asumisvaihtoehtoja sisältävä asumispalvelujärjestelmä, jolla voidaan tukea asukkaiden omatoimista
10 suoriutumista sekä asumista totunnaisessa elinympäristössä ja siten vähentää tarvetta pitkäaikaisiin laitossijoituksiin. (Asumis- ja laitospalveluihin liittyvää käsitteistöä.) Erityissosiaalitoimiston asiakkaat ovat entistä moniongelmaisempia. Mielenterveysongelmaisten osuus asiakaskunnassa on kasvanut ja päihdeongelmaiset ovat useimmiten alkoholin, lääkkeiden ja huumeiden sekakäyttäjiä. Erityissosiaalitoimiston noin viidestätuhannesta asunnottomasta asiakkaasta ehkä puolet on päihteiden liikakäyttäjiä. Erityissosiaalitoimiston asunnoissa noin 10 prosentissa on ollut häiriöitä: asukas on jättänyt vuokrat maksamatta, häirinnyt muita asukkaita tai vahingoittanut asuntoa. Jorma Pajusen (1999) mielestä asumisen epäonnistumiseen ei aina tarvitse olla syynä ihmisen asumiskyvyttömyys, vaan myös omassa asunnossa liian raskaaksi käyvä yksinäisyys. Syrjäytyneimpien ja moniongelmaisten asunnottomien asuttamiseksi ja auttamiseksi ei riitäkään pelkkä asunto, vaan tarvitaan myös muita kuntouttavia ja elämänhallintaa parantavia toimenpiteitä. Perinteinen tuetun asumisen tavoite on muuttunut myös siten, että asumisesta on joidenkin kohdalla tullut pysyvää ja tavoitteena on asumisen ja muun tarpeenmukaisen huolenpidon ja hoidon turvaaminen. (Erityissosiaalitoimiston esite 2000; Korhonen 2002, 9; Moilanen 1999, 10.) 3.4 Asunnottomuus Asunnottomuus on tutkimuksen kannalta keskeinen käsite. Erityissosiaalitoimiston ja sen ylläpitämien tukikotien toiminta-ajatuksena on asuttaa asunnottomia ihmisiä. Tukikoti tarjoaa asunnottomille ihmisille asunnon. Asunnottomuus on yksi tutkimukseni keskeisimmistä käsitteistä sen vuoksi, että kaikki tukikodin asukkaat ovat kokeneet asunnottomuuden ja he asuvat erityissosiaalitoimiston ylläpitämässä tukikodissa. Asunnottomuus on tukikodin kaikkia asukkaita yhdistävä tekijä ja se vaikuttaa omalta osaltaan tukikodin toimintaan. Asunnoton on henkilö, jolla ei ole osoitetta kyseen omaisessa kunnassa, mutta joka väestörekisterin mukaan on kyseen omaisen kunnan kuntalainen. Arvion mukaan asunnottomien vuonna 1987 Helsingissä oli asunnottomia 6900. Vuoden 2001 lopussa Helsingissä oli asunnottomia 5300. Suomessa asunnottomuus on suurten kaupunkien,
11 pää-kaupunkiseudun ja erityisesti Helsingin ongelma. Vaikka asunnottomuutta ei olekaan voitu Helsingissä kokonaan poistaa, kaikkein heikoimmin asuneiden asuminen on kuitenkin parantunut. Sen sijaan asunnottomuuden luonne ei ole muuttunut, sillä edelleen asunnottomien enemmistönä ovat pienituloiset yksinäiset miehet, joilla on usein päihde- tai mielenterveysongelmia. 1990-luvulla Helsinkiläisistä asunnottomista 90 prosenttia oli yksinäisiä miehiä. Vaikka rajua asunnottomien määrän nousua erityissosiaalitoimistossa ei ole havaittu, huolestuttavia merkkejä on näkyvissä. Asuntolapaikkojen kysyntä on kasvanut, ensisuoja on usein täynnä ja tukiasumisvaihe on pidentynyt, koska vuokra-asuntoa on vaikea saada. Jos muutto Helsinkiin jatkuu voimakkaana ja jos pienasuntoja ei saada lisää, asunnottomien määrä lähtee kasvuun. (Erityissosiaalitoimiston esite 1999; Korhonen 2002, 30; Moilanen 1999.) Taulukko 1. Asunnottomien asuinpaikkojen muutokset Helsingissä. Vuosi 1985 1990 2000 Ulkona 200 50 30 Asuntolassa 2000 1500 930 Laitoksessa 1000 700 780 Sukulaisten, 3500 3500 2700 kavereiden luona Yhteensä 6700 5750 4400 (Lindholm 2000, 4.) Asunnottomuuden määrittely ei ole yksiselitteistä ja kyseisen käsitteen sisältö vaihteleekin eri maissa ja eri aikoina. Suomessa asunnottomuuden määrittely painottuu niin sanottuun erityisryhmätarkasteluun ja niiden asumismuotojen luettelemiseen, joiden katsotaan sisältyvän asunnottomuuden käsitteen alle. Yleisimmin asunnottomiksi on määritelty ulkona asuvat (kadulla, metsissä, porraskäytävissä), tilapäisasunnoissa tai tila-päissuojissa asuvat (puutarhamökit, vajat, työmaaparakit, asuntovaunut ja vastaavat), yömajoissa tai kodittomien asuntoloissa asuvat, hoito- ja huoltokodeissa, ensisuojissa, asuntoloissa, ensikodeissa tai vastaavissa hoidollisissa asumisyksiköissä asuvat. Heihin luetaan myös tilapäisesti tai pysyvästi laitoksissa asuvat sekä tilapäisesti
12 tuttavien ja sukulaisten luona asuvat. Asunnottomiksi on määritelty myös vapautuvat vangit, joilla ei ole tiedossa asuntoa, sekä perheet, joiden jäsenet asuvat erillään asunnon puutteen vuoksi. Laajasti ymmärrettynä asunnottomiksi voidaan myös katsoa häätöuhan alla elävät, purkutuomion saaneissa taloissa asuvat sekä lapsuudenkodissa oman asunnon puutteen vuoksi asuvat ihmiset. Helsingissä sosiaaliviranomaiset ovat luokitelleet varsinaisten asunnottomien lisäksi puutteellisesti asuvia, joista on käytetty käsitettä erityisryhmä. Erityisryhmiksi on luokiteltu muun muassa vanhukset, liikuntavammaiset, psykiatriset potilaat ja päihdeongelmaiset. (Erityissosiaalitoimiston esite 1999; Viljaranta 2000, 11.) Edellä määritellyn asunnottomuuden voi karkeasti jaotella absoluuttiseen ja suhteelliseen asunnottomuuteen. Ensin mainittu on näkyvää ja ehdotonta, kun taas jälkimmäinen ei ole samalla tavalla silminnähtävää. Tällaista erilaisissa laitoksissa ja hoito- ja turvakodeissa asumista ei kaikissa maissa edes mielletä asunnottomuudeksi. Asunnottomuudessa voidaan myös erottaa traditionaalinen ja uusi asunnottomuus. Traditionaalisen asunnottomuuden tyypillinen edustaja on alkoholisoitunut yömajan mies. Uutta asunnottomuutta edustavat tyypillisimmin naiset, nuoret, psyykkisesti sairaat, narkomaanit ja asunnottomat perheet. Uudet asunnottomat määräytyvät sen mukaisesti, mihin eri väestöryhmiin kaupunkiköyhyys kulloinkin kovimmin kohdistuu. Traditionaaliseen asunnottomuuteen vastattiin lähinnä tarjoamalla yösijaa. Uuteen asunnottomuuteen vastaavat instituutiot ovat yleensä erikoistuneet johonkin erityiskysymykseen kuten päihde-ongelmiin ja mielenterveysongelmiin. (Viljaranta 2000, 11-12.) 4 HYVINVOINTI Hyvinvointikäsite liittyy tutkimukseeni keskeisesti, koska teemahaastatteluni teema-alueet pohjautuvat Erik Allardtin (1976) määrittelemiin hyvinvointiarvoihin. Tutkimukseni tavoitteena olevan kehittämishaasteiden löytämisen kautta on mahdollista parantaa tukikotiasumista ja näin ollen vaikuttaa tukikodin asukkaiden hyvinvointiin. Hyvinvoinnista puhutaan jatkuvasti julkisessa ja tieteellisessä keskustelussa. Hyvinvointi on intuitiivisesti kaikille selvä käsite, ja siksi sitä käytetään verrattain huolettomasti. Kuitenkaan hyvinvoinnille ei ilmeisesti voida antaa tyhjentävää määritelmää. Eri ihmiset voivat pitää erilaisia asioita keskeisinä sekä
13 omassa että toisten hyvinvoinnissa. Hyvinvointia määriteltäessä ammattilaisen tulee ymmärtää ihmisen subjektiivisuus ja kunnioittaa jokaisen omaa arvomaailmaa. Hyvinvointi on laaja-alainen kokonaisuus, jonka mitään olennaista osaa ei ole syytä jättää huomiotta. (Marski 1995, 12; Taipale, Lehto, Mäkelä, Kokko, Kling & Viialainen toim. 1995, 12.) Yksilön hyvinvointia voidaan arvioida selvittämällä muun muassa tulot, asuminen ja ystävyyssuhteet. Hyvinvointi määrittyy tällöin niiden voimavarojen kautta, joita ihmisellä on oman itsensä ja tarpeittensa tyydyttämiseen. Hyvinvointia tarkastellaan yksilön mahdollisuuksina. Hyvinvointiin liittyy myös se, miten ihminen kokee voivansa. Tämän takia on syytä muistaa, että ihmisillä on aina oma arvionsa siitä, mikä on hänelle hyväksi. Eri ihmiset voivat pitää erilaisia asioita keskeisinä sekä omassa että toisten hyvinvoinnissa, jolloin kyse on hyvinvoinnin sisällöstä. (Taipale ym. 1995, 11-12.) Lähestymistavat hyvinvointiin voidaan jakaa kahteen tyyppiin: tarve- ja resurssipohjaisiin lähestymistapoihin. Tarve- ja resurssipohjaisten lähestymistapojen ero on siinä, että tarveteoreettisesta näkökulmasta hyvinvointia tarkastellaan toteutuneena asiantilana, kun taas resurssipohjaisen lähestymistavan mukaan hyvinvointia tarkastellaan toteutuvana asiantilana. Tarveteoreettisesta näkökulmasta hyvinvointi on tila, jossa ihminen saa keskeiset tarpeensa tyydytetyksi, jolloin hyvinvointi lisääntyy suhteessa tyydytettyihin tarpeisiin. Ongelmana tarveteoreettisessa näkökulmassa hyvinvointiin on se, että mitä nämä tarpeet ovat ja kuka niiden tyydytystason määrittelee, ja ovatko ne tärkeysjärjestyksensä ja painoarvonsa puolesta universaaleja eli kaikille ihmisille yhtäläisiä. (Marski 1995, 12; Taipale ym. 1995, 12.) Toinen mahdollisuus hyvinvoinnin tutkimiseksi on tarkastella niitä resursseja, jotka mahdollistavat tarpeentyydytyksen. Pohjoismaisessa hyvinvointitutkimuksessa on korostettu, että yksilö voi hallita ja tietoisesti ohjata elinolojaan ja tarpeidensa tyydytystä hallitsemiensa resurssien avulla. Nämä resurssit voivat olla joko aineellisia (raha, asunto) tai aineettomia (sosiaaliset suhteet). Resurssinäkökulmaan sisältyvät ongelmat ovat osittain samantyyppisiä kuin tarvelähtökohtaisissa selityksissä; resurssien ensisijaisuudesta ei vallitse yksimielisyyttä, jotkut resursseista voivat olla sekä universaalilla että yksilötasolla tärkeämpiä kuin toiset. Tarve ja resurssipohjainen lähestymistapa eivät ole kuitenkaan toisiaan poissulkevia. (Marski 1995, 14). 4.1 Elämänhallinta osana hyvinvointia Tarve- ja resurssipohjaisiin hyvinvoinnin lähestymistapoihin tai näiden yhdistelmiin sisältyy ongelma yksilön elämänhallinnasta. Tarveperusteisesta näkökulmasta yksilön on tehtävä ero halujensa ja tarpeidensa välillä. Resurssiperusteisessa lähestymistavassa on kysymys panosten eli resurssien muuttamisesta mahdollisimman suurella hyötysuhteella hyvinvointituotoksi. Elämänhallinnan tutkimista hyvinvoinnin keskeisenä osatekijänä voidaan pitää erityisen tärkeänä, koska sen avulla voidaan yrittää ymmärtää, miten yksilön persoonallisuuden kasvua ja itsensä toteuttamista edistävät tarpeet voidaan
14 erottaa esimerkiksi sosiaalisen ympäristön yksilölle asettamista vaatimuksista. Olipa lähestymistapa hyvinvointiin resurssi-, tarve- tai elämänhallintanäkökulma, niin ongelmaksi jää hyvinvoinnin objektiivisuuden ja subjektiivisuuden välinen jännite. Mikäli tutkimuksessa tukeudutaan pelkästään objektiivisiin mittareihin kuten tuloihin ja elinoloihin, niin todellisuus saattaa vääristyä. Subjektiivisten hyvinvointimittareiden mukaanotto tutkimukseen mahdollistaa sellaisten hyvinvoinnin piirteiden esiintuomisen, joita ei pelkillä objektiivisilla mittareilla kyetä eristämään. Näin ollen sekä objektiivisten että subjektiivisten mittareiden käyttämisellä on omat perustelunsa, ja niiden onnistunut yhdistelmä voi tuottaa hyvinvoinnista totuudenmukaisemman kuvan kuin pelkästään jompaankumpaan tukeutumalla olisi mahdollista. (Marski 1995, 16-17.) Elämänhallinnan käsite liitetään erilaisten ongelmatilanteiden ratkaisemiseen. Elämän-hallinta on kykyä kohdata vaikeita, outoja tai uusia tilanteita ja ehkäistä niihin liittyviä ahdistavia kokemuksia tai ratkaista ongelmia. Elämänhallinnassa on kyse siis yksilön kyvystä selviytyä vastoinkäymisistä. Elämänhallintaa on jäsennetty erottelemalla toisistaan ulkoinen ja sisäinen elämänhallinta. Ulkoisella elämänhallinnalla tarkoitetaan sitä, että ihminen kykenee vaikuttamaan itse omaan elämäänsä, niin etteivät erilaiset yksilön ulkopuolelta tulevat tekijät horjuta hänen tasapainoaan. Ulkoisen elämänhallinnan resursseja ovat erilaiset ulkoiset keinot ja tuet. Elämän sisäisellä hallinnalla viitataan sopeutumiskykyyn, joka tarkoittaa yksilön kykyä sopeutua odottamattomiin tilanteisiin. (Niemelä, Kainulainen, Laitinen, Pääkkönen, Rusanen, Ryynänen, Widgren, Vornanen, Väisänen & Ylinen 1997, 16-17.) J.P. Roos (1987) on määritellyt hyvinvoinnin elämänhallinnan kautta. Roosin mukaan ihmisen hyvinvoinnissa avainasia on se, miten hyvin elämä on ihmisen omassa hallussa. Elämän kokeminen hallinnassa olevaksi on usein hyvin henkilökohtainen arvio. Elämä voidaan kokea hallussa olevaksi, vaikka se ei sitä ulkopuolisen tarkkailijan silmin välttämättä sitä olekaan. Elämänhallinta ei ole kuitenkaan ainoastaan itse kuviteltua, vaan se on mitä suurimmassa määrin todellista. Roos erottaakin elämänhallinnan ulkoiseen ja sisäiseen elämänhallintaan. Ulkoisella elämänhallinnalla Roos tarkoittaa sitä, että ihminen pystyy ohjaamaan omaa elämäänsä ilman, että sen vaiheisiin vaikuttavat kovin monet hänen itsensä ulkopuoliset asiat. Aineellisesti ja henkisesti turvattu asema on elämän ulkoisen hallinnan olemassaoloa. Elämän sisäinen hallinta tarkoittaa sitä, että ihminen pystyy sopeutumaan muutoksiin ja katsomaan elämäänsä parhain päin sekä sisällyttämään elämäänsä dramaattisiakin tapahtumia. Elämänhallinnan parantamiseksi ihminen pyrkii sopeutumaan ympäristöönsä ja pyrkii ennen kaikkea toiminnallaan muuttamaan ympäristöään paremmin tarkoituksiinsa sopivaksi. Ihmisen hyvinvointi on näin ollen sitä parempi, mitä paremmin hänellä on mahdollista hallita omaa sisäistä ja ulkoista elämäänsä, ja siten toteuttaa omakohtaisia tarkoituksiaan yhteisön jäsenenä. Roosin mukaan elämänhallinta tai sen puuttuminen lyö leimansa koko elämään. (Roos 1987, 64-67.) 4.2 Elämänlaatu osana hyvinvointia