PUUTTEENMÄENTIEN MAISEMOINTIPROJEKTI 1999 2000 Seurantaraportti

2 Krista Mäkelä, Anna-Maija Hallikas PUUTTEENMÄENTIEN MAISEMOINTIPROJEKTI 1999 2000 Seurantaraportti I MAISEMOINTIPROJEKTISTA JA SEN TOTEUTUKSESTA 2 II PUUTTEENMÄEN SEURANTA 2000 2004 4 1 Yleistä 4 2 Pintarakennemateriaalit 4 2.1 Turve 4 2.2 Viljankuivausjäte 6 2.3 Metsänpohja 7 2.4 Niittojäte ja risukkoalue 8 3 Puuromaiset seokset 8 3.1 Peltomultapuurot 8 3.2 Kuituliete 9 4 Kasvillisuus 10 4.1 Männyt 10 4.2 Lehtipuut 10 4.3 Pistokkaat 10 4.4 Varvut 11 4.5 Ketokasvit 11 4.6 Siemenkylvöt 11 4.7 Luonnosta levinnyt kasvillisuus 11 5 Johtopäätöksiä 12 5.1 Seuranta 12 5.2 Pintarakennemateriaalit 12 5.3 Puuromaiset seokset 12 5.4 Kasvillisuus 13 LIITTEET 1 Seurantalomake 2 Alueen kasvettuminen 1999 2004 3 Kasvillisuus rinteen keskiosassa 2004 Kuvat Esko Kuikka ja Krista Mäkelä

3 PUUTTEENMÄENTIEN MAISEMOINTIPROJEKTI 1999 2000 Seurantaraportti I MAISEMOINTIPROJEKTISTA JA SEN TOTEUTUKSESTA Puutteenmäentien entisen soranottoalueen maisemointiprojekti toteutettiin vuosina 1999 2000. Käytännön toteutus tehtiin pääosin kesällä 1999, kesän 2000 aikana projektia jatkettiin seurannoin ja syksyllä 2000 joidenkin pintamateriaalien jatkokehittelyllä. Projektin tavoitteena oli jyrkällä rinneluiskalla pysyvien kasvualustamateriaalien ja karuilla alueilla menestyvän pioneerikasvillisuuden löytäminen. Erityisesti painotettiin pioneerikasvillisuuden kasvualustaksi soveltuvien seosten kehittämistä ja pajujen käyttöä pioneerikasveina karuilla alueilla. Jyrkällä rinteellä kasvualusta pyrittiin kiinnittämään luiskalle ilman tukirakenteita. Käytännön työn aikana ratkaistavaksi tulivat materiaalien seostamiseen ja levittämiseen liittyvät kysymykset. Lähtötilanteen ongelmina Puutteenmäellä olivat alueen luontaisen kasvettumisen estävä jatkuva pintaeroosio jyrkillä rinneluiskilla sekä etelärinteen äärevät pienilmasto-olot. Toteutuksessa käytettiin laboratorio mallia, jossa erilaisia menetelmiä kokeiltiin vaihtelevasti rinteen eri osissa. Seuraavassa on lyhyesti käyty läpi periaatteet, jotka ohjasivat käytännön toteutusta rakenteiden, materiaalien, kasvillisuuden ja työtekniikoiden osalta. Kuva 1. Yksinkertaiset puiset tukirakenteet estävät pintaeroosiota. Kuva kesältä 1999. Tukirakenteet Käytännön toteutuksen yhteydessä käytettiin erilaisia tukirakenteita, joista haluttiin tehdä mahdollisimman yksinkertaisia ja luonnonmukaisia. Niitä käytettiin vain kaikkein hankalimmilla alueilla. Vastaavanlaisilla alueilla ei yleensä ole käytännössä mahdollista käyttää mekaanisia tukia, joten pintamateriaalien tuli toimia myös ilman tukirakenteita.

4 Pintarakennemateriaalit Puutteenmäentien soranottoalueella pintarakennemateriaalien valinnan määräsivät ensisijaisesti jyrkät seinämät ja pintaeroosio sekä työtekniset ongelmat. Lähtökohtana oli, että kokeiltavat materiaalit eivät saaneet sisältää haitallisia aineita, koska usein maisemoitavat rinteet sijaitsevat pohjavesialueella. Ylijyrkillä rinteillä materiaalin sekoittaminen perusmaahan voi olla käytännössä mahdotonta. Niinpä etsittiin materiaaleja, jotka kiinnittyisivät luiskaan ilman sekoitusta, mieluiten ilman kahden erilaisen kerroksen aiheuttamia ongelmia. Kasvillisuus Kasvillisuutta pyrittiin palauttamaan kylvöin ja istutuksin. Osa istutuksista tehtiin paljaaksi jääneille alueille, osa pintamateriaaleille mahdollisimman nopeasti niiden levittämisen jälkeen. Työtekniikat Puutteenmäellä työskentelyolosuhteet olivat erittäin hankalat. Niinpä erilaisia työtekniikoita saatiin kokeilla haasteellisessa ympäristössä. Kehittelyä edellyttivät myös puuromaiset pintarakennemateriaalit, joiden levittäminen ei onnistu perinteisin menetelmin ja laittein. Projektin toteuttamiseen saatiin ympäristöministeriön rahoitusta 110.000 markkaa. Projektin kokeilualueen suunnitteli ja työt toteutti enimmiltä osin hortonomi amk Krista Mäkelä. Kangasalan kuntaan perustettiin ohjausryhmä valvomaan työtä, sen puheenjohtajana ja yhteyshenkilönä ympäristöministeriön suuntaan oli ympäristönsuojelutarkastaja Anna-Maija Hallikas. Osa syksyn 2000 pintamateriaalikokeiluista tehtiin yhteistyössä Tampereen teknillisen korkeakoulun kanssa. Projektista laadittiin loppuraportti vuoden 2000 lopulla. Sen mukaan maisemoitua rinnettä oli tarkoitus seurata vähintään kaksi kertaa vuodessa viiden vuoden ajan. Seurannoissa oli tarkoitus kiinnittää huomiota alueen yleisilmeeseen ja erityisesti alueen kasvettumiseen. Pintarakennemateriaaleille perustettiin kiinteitä seurantaruutuja helpottamaan seurantaa ja varmistamaan tuloksien vertailukelpoisuus. Seurantaa varten laadittiin seurantalomake. Kuva 2. Etelärinteen keskiosaa kesällä 1999.

5 II PUUTTEENMÄEN SEURANTA 2001-2004 1 Yleistä Vuonna 2000 tehtyjen ensimmäisten seurantojen tulokset löytyvät loppuraportista. Myöhempiä seurantoja on tehty vuonna 2002 (6.5.), 2003 (25.5.) sekä 2004 (22.5., 2.8., 20.9.). Seurannan tukena käytettiin seurantalomakkeita, joskin niistä saatu tieto ei kuvaa alueen tilannetta kovinkaan hyvin. Seurantalomakkeissa on kiinnitetty huomiota mm. pintamateriaalien eroosioalttiuteen ja vesitalouteen sekä kasvillisuuden kehittymiseen ja luonnonkasvien leviämiseen alueelle. Seurantalomake on raportin liitteenä 1. Syksyllä 2004 rinne on kaukaa katsoen vielä melko paljaan näköinen, mutta lähempää tarkastellen sen huomaa olevan jo hyvinkin vihertävä. Istutetut männyt voivat hyvin ja kaikkialla, minne on levitetty jotain pintamateriaalia, kasvaa enemmän tai vähemmän pohjakasvillisuutta. Eroosio alueella on lähes kokonaan pysähtynyt. Joitain tukirakenteiden lahoamisesta ja isojen kivien irtoamisesta aiheutuvia valumia on syntynyt, mutta ne ovat jääneet paikallisiksi. Kuva 3. Etelärinteen keskiosaa kesällä 2004. 2 Pintarakennemateriaalit 2.1 Turve Materiaalien toimivuutta on tarkasteltu lähinnä sen perusteella, kuinka ne ovat pysyneet paikoillaan ja miten ne toimivat kasvualustana. Kalkittu kuiviketurve, mukana siemenseosta ja viljankuivausjätettä Turve on kiinnittynyt hyvin pohjamaahan. Kerrospaksuus on pysynyt koko ajan muutamana senttimetrinä. Kasvillisuutena oli vuonna 2000 lähinnä lampaannataa ja joitain rikkakasveja viljankuivausjätteestä. Myöhempinä vuosina lampaannata on vähentynyt ja rikkakasvit hävinneet. Vuonna 2002 kasvillisuuden peitto oli 10 % ja alueelle oli heinien lisäksi ilmestynyt luonnonsiemennyksellä huopakeltanoa. Vuonna 2003 peitto oli 30 % ja kasvillisuutena oli enää huopakeltanoa.

6 Vuonna 2004 huopakeltano on peittänyt jo 50-60 % ruuduista. Koko alueella on jo melko paljon huopakeltanoa, mutta ei juuri muuta luontaisesti levinnyttä kasvillisuutta. Männyt voivat hyvin. Turve on kosteina kesinä ollut märkää, mutta kuivina kausina materiaali on hyvinkin kuivaa. Turve ei ole juurikaan alkanut maatua paremmin vettä pidättäväksi. Kuva 4. Rinteen koillisosan kalkitun turpeen aluetta kesällä 1999. Kuiviketurve, ei kalkitusta, heinäkylvö turpeen päälle Turve on pysynyt melko hyvin paikoillaan eikä kerrospaksuus ole vuodesta 2002 juurikaan ohentunut. Kasvillisuutta on hyvin vähän, vasta vuonna 2003 huopakeltano on alkanut levitä alueelle. Turve ei ole juurikaan alkanut maatua vettä pidättävämmäksi. Peltomullan päälle levitetty turve on kulunut kokonaan pois, mutta savinen aines on hyvin sammaloitunut ja kasvaa huopakeltanon lisäksi mm. niukasti pujoa. Kuva 5. Kalkitun turpeen aluetta rinteen koillisosassa alkukesällä 2002.

7 Kuiviketurve oli helppoa levittää, mutta kasvualustana se ei ole toiminut kovinkaan hyvin. Turve on pysynyt paikoillaan ja siihen on luonnosta levinnyt erityisesti huopakeltanoa, mutta kylvetyt heinät ja apila eivät ole menestyneet. Kalkittu seos, jossa siemenet olivat mukana, vaikuttaa kalkitsematonta paremmalta. Siementen itäminen onnistuu ilmeisesti paremmin silloin, kun ne ovat sekoittuneena turpeeseen. Männyntaimet kasvavat hyvin, joskin ne tuntuvat viihtyvän lähes kaikilla alueilla. Turpeen maatumiskehitystä kannattaisi edelleen seurata, samoin kasvillisuuden kehittymistä alueella. 2.2 Viljankuivausjäte Viljankuivausjätettä levitettiin sekä sellaisenaan että seoksena turpeen, peltomullan ja hakkeen kanssa. Heti levittämisen jälkeen kuivurijäte asettui parhaimmillaan 10 cm:n kerrokseksi jyrkänkin rinteen pintaan. Jo ensimmäisenä kesänä voitiin todeta, että siemenet lähtivät parhaiten itämään kuivausjätteen ollessa osana jotain seosta. Materiaali sinällään on ilmeisesti liian kuiva ja rakenteeltaan huono kasvualusta. Kuva 6. Parannettuja viljankuivausjäteseoksia alkukesällä 2002.

8 2.3 Metsänpohja Kuva 7. Sama kohta kesällä 2004. Tampereen teknillisen korkeakoulun kanssa yhteistyössä tehdyt parannetut viljankuivausjäteseokset levitettiin rinteelle syksyllä 2000. Nämä seokset ovat pysyneet hyvin paikoillaan ja ne muodostavat tiiviin kerroksen erittäin jyrkälle ja kovalle rinteen yläosalle. Seokset läpäisevät vettä riittävästi, sillä ne eivät juurikaan ole kärsineet eroosiosta. Myöhemmät viljankuivausjäteseurannat on tehty nimenomaan näille seoksille. A. Perusseos + kuivattu siltti + zeoliitti Kerrospaksuus on ohentunut 20 cm:stä 10-15 cm:iin. Kasvu on ollut joka vuosi voimakasta, kasvillisuutena yksivuotisia peltorikkakasveja. Vuonna 2004 pinta on alkanut sammaloitua. Kerrospaksuuden ohentuminen johtuu seoksen valumisesta muutamia metrejä alaspäin. B. Viljankuivausjäte Kerrospaksuus on ohentunut 17 cm:stä noin 10 cm:iin. Materiaali on valunut alaspäin ja sitä on kasautunut alemmas rinteelle. Seos tuntuu säistä riippumatta kuivahkolta. Kasvillisuutena esiintyy etenkin kasaantuneella alueella huopakeltanoa; ei sammalia eikä juurikaan peltorikkakasveja. C. Perusseos + FeOH Kerrospaksuus on edelleen noin 7 cm. Seos on alkanut sammaloitua vuonna 2003. Kasvillisuutena on juolavehnää ja huopakeltanoa, joskin kasvillisuus on melko niukkaa. Seos on valunut jonkin verran. D. Perusseos Kerrospaksuus on ohentunut 14 cm:stä noin 10 cm:iin. Kasvillisuutena on peltorikkakasveja, muuten kasvu on melko heikkoa; jonkin verran huopakeltanoa. E. Perusseos + kalsiumperoksidi Kerrospaksuus ohentunut 9 cm:stä noin 2-3 cm:iin. Pinta jo hyvin sammaloitumassa. Seos on valunut useita metrejä. Valumien kasautumissa peltorikkakasveja, mm. linnunkaalia. F. Hiesupitoinen perusseos Kerrospaksuus on ohentunut 18 cm:stä noin 12 cm:iin. Seos on pysynyt hyvin paikoillaan ja alkanut sammaloitua jo 2003. Vuonna 2004 pinta on jo kokonaan kulosammalien peitossa. Kasvillisuutena on huopakeltanoa ja muutama ahomansikka. Tällä seoksella esiintyy eniten monivuotista, luonnonsiemennyksellä syntynyttä kasvillisuutta. Alkuvuosina seoksella kasvoi jauhosavikkaa, mutta viimeisenä kesänä rikkakasveja ei enää ollut. G. Turve + viljankuivausjäte Kerrospaksuus on ohentunut 10 cm:stä noin 6 cm:iin. Jonkin verran esiintyy sammalia ja rikkakasveja. Seos on pysynyt melko hyvin paikoillaan. Seoksen alla oleva peltomulta sekoittaa tulosta. Metsänpohja on pysynyt hyvin paikoillaan ja alueella kasvaa harvakseltaan matalaa kasvillisuutta, vaikka seurantaruutu onkin pysynyt kasvittomana. Kasvillisuutena on luonnonsiemennyksellä levinneiden huopakeltanoiden lisäksi istutuksista ja kylvöistä

9 levinnyttä kasvillisuutta, mm. päivänkakkaraa, mäkitervakkoa, kangasajuruohoa ja maksaruohoja. Alue vaikuttaa samankaltaiselta kuin soranottoalueet, joille on levitetty alueelta kuoritut pintamaat. 2.4 Niittojäte ja risukkoalue Niittojäte katosi rinteeltä muutamassa vuodessa eikä sen sisältämistä siemenistä kasvanut ainakaan kestävää kasvustoa. Niittojätteen suurin etu oli ensimmäisen vuoden varjostava ja pienilmastoa tasaava vaikutus. Niittojätealueille on levinnyt luonnosta huopakeltanoa. Myös rinteen pintaan kevyesti kiinnitetty risupunos on jo lähes täysin maatunut. Alueella kasvaa lähinnä sammalia sekä luonnosta levinnyttä kasvillisuutta. Risukon pienilmastoa tasaava vaikutus olisi voinut olla parempi, mikäli alueen alle olisi levitetty esim. turvetta. 3 Puuromaiset seokset 3.1 Peltomultapuurot Peltomultapuuroihin käytettiin seosaineena haketta, turvetta ja viljankuivausjätettä. Seoksissa oli mukana myös heinänsiemeniä ja sammalmurskaa. Puuromaiset seokset kuivuivat nopeasti rinteen pintaan eivätkä ne koko seurantajaksolla juurikaan ole liettyneet irti. Peltomulta ja viljankuivausjäte Vuonna 2002 seos oli pysynyt hyvin paikoillaan rinteen pintaan sekoittuneena. Kasvillisuutena oli huopakeltanoa ja sammalia. Vuonna 2003 kerrospaksuus oli sama kuin lähtötilanteessa ja kasvillisuuden peitto noin 30 %. Kasvillisuutena esiintyi huopa- ja sarjakeltanoa sekä istutustaimista levinnyttä keltamaksaruohoa. Vuonna 2004 kasvillisuus on samaa kuin aiemminkin ja peitto on edelleen 30 %. Peltomulta ja hake Vuonna 2002 seos oli kovaa ja kuivaa ja kasvillisuutta esiintyi vain vähän. Vuonna 2003 seos pysyi edelleen hyvin paikoillaan, se oli kosteampaa ja alkoi jo hieman sammaloitua. Huopakeltanon ja sarjakeltanon peitto oli 20 %. Vuonna 2004 kasvit ovat samoja, mutta peitto jo 60 %. Männyntaimet alueella ovat melko kituliaita ja lehtipuut ovat kokonaan hävinneet.

10 Kuva 8. Puuromaisen peltomulta-turve seoksen aluetta kesällä 2004. Peltomulta ja turve Vuonna 2002 seos oli kuivaa ja kasvillisuutena ainoastaan sammalia. Vuonna 2003 seos tuntui tiiviiltä, mutta kostealta ja se pysyi hyvin paikoillaan. Kasvillisuutena oli edelleenkin vain karhunsammalia ja kulosammalta. Myös vuonna 2004 alueella on lähinnä karhunsammalia, mutta myös joitain ympäristöstä levinneitä keltamaksaruohonalkuja. 3.2 Kuituliete Kuituliete levitettiin ilman mitään seosainetta ja levittämisen jälkeen alueelle kylvettiin nurmiheinien siemeniä. Liete on sitoutunut hyvin rinteen pintaan ja se muodostaa yhdessä soran kanssa luonnollisen näköisen pinnan. Kuitulietealueet ovat seurantajakson aikana täysin kasvettuneet, joskin kasvillisuutena on vain heiniä ja sammalia, ei puuvartista kasvillisuutta. Kuva 9. Kuitulietteen levitystä kesällä 1999.

11 Kuva 10. Kuitulietealuetta kesällä 2004. Liitteenä 2 on havaintopiirros alueen kasvettumisesta pohjakasvillisuuden osalta. 4 Kasvillisuus Liitteenä 3 olevassa piirroksessa on kuvattu kasvillisuuden leviäminen rinteen keskiosiin. Piirroksessa on numeroilla merkitty käytetyt pintamateriaalit, väreillä syksyn 2004 tilanne. 4.1 Männyt Männyntaimia istutettiin kaikille kasvualustoille. Istutusten jälkeisenä kesänä vuonna 2000 männyntaimista oli kuollut noin 10 % ja jäljelle jääneistä 2/3 voi huonosti. Vuosikasvut olivat 1-5 cm. Eniten taimia kuoli alueilla, joilla pohjamaa oli karkeaa soraa sekä hiekkaisella koillistaitteella. Vuonna 2002 männyt olivat jo hyvässä voinnissa, eikä taimia enää kuollut seurantajakson aikana. Vuosikasvut olivat 5-15 cm. Vuosina 2003 ja 2004 vuosikasvut olivat jo 10-20 cm. Parhaiten männyt voivat etelärinteellä. Vaikka osa taimista on edelleenkin huonokasvuisia tupsupäitä, näyttävät ne keskimäärin menestyvän lähes kaikilla kasvualustoilla, myös pelkällä soralla. 4.2 Lehtipuut Alueelle istutettiin metsitystaimina rauduskoivua, visakoivua, harmaaleppää, haapaa ja pihlajaa, astiataimena lisäksi tyrniä. Metsitystaimista osa kuivui heti istutusta seuranneena keväänä tehtyään hiirenkorvat. Vuonna 2003 taimista oli kuollut noin puolet. Lepät olivat kadonneet kokonaan ja haapojakin oli jäljellä vain muutamia. Vuonna 2004 on jäljellä enää joitain kymmeniä koivun ja pihlajan taimia, osalta niistäkin on latva kuivunut. Kasvu on koko seurantajakson ajan ollut hyvin hidasta. Tyrnintaimista kaksi kuoli heti ensimmäisen talven jälkeen. Loput taimet ovat sinnitelleet hengissä, mutta ne eivät juurikaan ole kasvaneet. Vuonna 2000 istutettiin yhteensä kymmenen suurikokoista (korkeus noin 1,5-2 m) männyn ja pihlajan astiatainta sekä kapealehtipajuja ja ahopajuja astiataimena, tarkoituksena seurata TerraCottemin vaikutusta kasvien kasvuunlähtöön.

12 Kaikki suuret taimet ovat pysyneet hengissä. TerraCottemilla parannetussa maassa kasvavat taimet olivat vuonna 2003 hieman vihreämpiä, mutta vuonna 2004 eroa ei näkynyt. Astiataimina istutetuista pajuista suurin osa on hengissä, joskin hyvin kituliaasti. TerraCottemin vaikutusta ei ole havaittavissa. Pistokkaista alkuun lähteneet pajut ovat menestyneet huomattavasti istutettuja paremmin. TerraCottemin ajoittain kosteusvaihteluista johtuva turpoaminen alkuvaiheessa on saatanut estää pienien taimien juurtumisen. Suurille taimille tätä vaikutusta ei todennäköisesti ole aiheutunut. Valitettavasti seurannan yhteydessä ei havainnoitu milloin TerraCottem hävisi lopullisesti maaperästä. 4.3 Pistokkaat Pajupistokkaita pistettiin useaan otteeseen eri puolille rinnettä. Lisäysmateriaali haettiin läheisiltä sorakuopilta, joten pistokkaat olivat lyhyitä (noin 10-15 cm) sekä melko ohuita. Pistokkaista paksuimmat ovat lähteneet paikoin hyvin kasvuun. Pistokkaiden määrään nähden kasvuunlähtöprosentti on heikko, mutta tasaisemmalla lisäysmateriaalilla tulos voisi olla huomattavasti parempi. 4.4 Varvut Puutteenmäelle istutettiin kanervaa, sianpuolukkaa, variksenmarjaa ja kangasajuruohoa. Taimista suurin osa kuoli jo ensimmäisen kesän aikana. Vuonna 2002 sianpuolukat olivat paikoin hyvinkin reheviä, mutta suurin osa muista varvuista oli kadonnut. Vuoden 2003 kuivan kesän jälkeen sinnikkäimmältä vaikutti kangasajuruoho, joka oli alkanut juromisen jälkeen levitä. Vuonna 2004 jäljellä on joitain kanervia ja variksenmarjoja, mutta parhaiten ovat menestyneet sianpuolukka ja kangasajuruoho. Parhaimpien kangasajuruohomättäiden halkaisija on 40 cm, sianpuolukoiden jopa metri. Kuva 11. Portaikkoalue kesällä 1999.

12 Kuva 12. Portaikon turvealustalle luonnonsiemennyksellä levinnyttä kasvillisuutta alku- kesällä 2002. 4.5 Ketokasvit Ketokasveista istutettiin päivänkakkaraa, ketoneilikkaa ja keltamaksaruohoa. Ensimmäisinä vuosina ketokasvit kasvoivat hyvin ja maksaruoho ja päivänkakkara alkoivat jopa levittäytyä ympäristöön. Ketoneilikat katosivat kuivan kesän 2002 jälkeen, mutta keltamaksaruoho ja päivänkakkarat ovat jatkaneet leviämistään koko seurantajakson ajan. 4.6 Siemenkylvöt Alueelle kylvettiin kuivien luiskien TVL -seosta, lampaannataa ja valkoapilaa. Näistä on jäljellä ainoastaan lampaannata, jota kasvaa portaikon ja kalkitun turpeen alueella. Valkoapiloista muutama on säilynyt peltomulta-alueilla. 4.7 Luonnosta levinnyt kasvillisuus Seurantajakson aikana kaikille pintamateriaaleille on levinnyt huopakeltanoa. Joitain muitakin ruohovartisia kasveja esiintyy, mm. sarjakeltanoa, mäkitervakkoa, kultapiiskua, paikoin jopa muutamia horsmia. Huopakeltano on kuitenkin ehdottomasti nopein ja peittävin leviäjä. Puuvartista kasvillisuutta ei alueelle ole luonnonsiemennyksellä seurantajakson aikana ilmestynyt joitain pieniä koivuntaimia lukuunottamatta. Ilmeisesti olot ovat edelleen liian äärevät puuvartisten kasvien siementen itämiselle. Kuva 13. Huopa- ja sarjakeltanoita portaikkoalueella kesällä 2004. 5 Johtopäätöksiä 5.1 Seuranta Seuranta ei toteutunut alkuperäisessä aikataulussaan. Syinä tähän olivat mm. Krista Mäkelän siirtyminen uuteen projektiin ja henkilöstön vaihdokset kunnassa. Seurantaa ei voi tehdä kuka tahansa vaan henkilöllä tulee olla siihen soveltuva koulutus tai

12 kokemus. Kaiken kaikkiaan seuranta saatiin kuitenkin hyvin suoritettua tärkeintähän oli kerätä tieto pitemmän aikavälin kehityksestä rinteessä. 5.2 Pintarakennemateriaalit Yhteenvetona pintarakennemateriaaleista voidaan todeta, että kaikki kokeilluista materiaaleista ovat olleet kasvettumisen kannalta parempia kuin pelkkä paljas sora. Tehokkain vihreytys saatiin aikaiseksi viljankuivausjäteseoksilla, joskin niiden kasvilajisto poikkeaa edelleen tyypillisestä harjukasvillisuudesta. Johtopäätöksien tekeminen kasvillisuuden kehittymisestä edellyttäisi huomattavasti pidempää seurantajaksoa. Seoksia kannattaisi kokeilla laajemmilla alueilla, sillä Puutteenmäen pienialaisten kokeilujen pohjalta tehdyt johtopäätökset eivät vielä ole yleistettävissä. Rakenteeltaan viljankuivausjäteseoksien tyyppisillä läpäisevillä ja huokoisilla materiaaleilla kasvualustakerros voi ilmeisesti olla melko paksukin. 5.3 Puuromaiset seokset 5.4 Kasvillisuus Kuituliete voisi hyvinkin olla edelleen kehittämisen arvoinen materiaali, sillä se kiinnittyy hyvin jyrkänkin rinteen pintaan, pidättää vettä eikä ole altis eroosiolle. Se on toiminut myös kasvualustana, vaikka itse materiaalissa ei ole ravinteita. Kehittämisen haasteita ovat sopivan seossuhteen ja levitystekniikan löytäminen. Materiaalista mahdollisesti liukenevia aineita tulisi myöskin selvittää. Männyntaimet lähtivät yllättävän hyvin kasvuun hyvinkin karuilla rinteenosilla. Tästä voisi päätellä, että mäntyjen istutus on karuilla alueilla edelleen varteenotettava vihreytyskeino, vaikka nykyään suositaankin luonnonsiemennystä. Puutteenmäellä istutus osoittautui välttämättömäksi, sillä alueelle ei pintamateriaaleista huolimatta ole ilmestynyt luonnonsiemennyksellä syntynyttä taimikkoa. Puutteenmäellä lehtipuiden kasvuunlähtö oli heikkoa. Tämä huomioon ottaen korostuu muun humusta tuottavan pioneerikasvillisuuden, esimerkiksi heinien tärkeys karuja alueita vihreytettäessä. On yllättävää, ettei puuvartista kasvillisuutta ole luonnonsiemennyksellä syntynyt. Johtopäätöksien tekeminen taimettumiskehityksestä vaatisi pidemmän seurantajakson. Riittävä pioneerivihreytys voidaan saavuttaa pelkällä heinäkylvölläkin, mutta ketokasvien ja varpujen istutuksilla alueelle saatiin lisää vaihtelevuutta. Jotkut varvuista ja ketokasveista osoittautuivat myös heiniä paremmiksi selviytyjiksi. Heinillä saadaan heti materiaalin levittämisen jälkeen nopeasti perusvihreyttä, vaikka heinät myöhemmin väistyisivätkin. Esimerkiksi Puutteenmäellä luonnosta levinneet ruohovartiset ovat monin paikoin jo korvanneet kylvöheinikon. Parhaaksi leviäjäksi on osoittautunut huopakeltano, jonka laajamittaista lisäystä esimerkiksi eroosiomatoiksi kannattaisi selvittää. Sammalet, joista idea puuromaisista seoksista sai alkunsa, ovat ilmestyneet koealueelle omia polkujaan. Niiden lisäämisyrityksillä ei oletettavasti ole ollut mitään merkitystä. Sammalien itiöitä on ilmassa paljon ja ne alkavat kyllä kasvaa, kunhan sopiva kasvualusta löytyy. Ainakin vielä tässä vaiheessa sammalien osuus rinteiden kasvettumisessa on hyvin pieni, joten niiden käyttäminen ruohovartista pioneerikasvillisuutta korvaamaan ei liene kannattavaa.