Lapselle mahdollisuus selviytyä menetyksistä

Lapselle mahdollisuus selviytyä menetyksistä PRIDE-kirja PRIDE-valmennus

PRIDE-kirja 3 Sisältö: TAPAAMISEN TAVOITTEET JA VALMIUDET...4 MIKSI PRIDE-VALMENNUKSESSA KÄSITELLÄÄN MENETYKSIÄ, EROJA JA SURUTYÖTÄ?...5 Miksi menetysten, erojen ja surun kohtaaminen on haasteellista?...5 Erilaisia menetyksiä: Ennakoitavissa olevat ja odottamattomat menetykset...5 SURUTYÖN KULKU...7 MENETYKSEN KOKEMUS...11 Menetyksen kokemukseen vaikuttavia tekijöitä...11 MENETYKSEN LÄPIKÄYMINEN LAPSEN KANSSA...12 Miten eri-ikäiset lapset kokevat eron ja menetyksen ja miten lasta voi tukea?...14 Miten lasta voi auttaa surutyössä?...15 Menetysten taulukko...16 SIJAIS- JA ADOPTIOVANHEMPIEN TÄRKEÄ ROOLI...17 LÄHTEET...17 MUUTOSTARINA...18 LIITE: PRIDE-kotitehtävät

4 PRIDE-kirja Tapaamisen tavoitteet ja valmiudet Tapaamisen tavoitteena on saada tietoa ja oppia ymmärtämään millaisia menetyksiä sijaiskoti- ja adoptiolapsilla voi olla miten menetykset ja eron kokemukset vaikuttavat lapseen ja hänen käyttäytymiseensä mitkä ovat surutyön vaiheet miksi sijais- ja adoptiovanhempien pitää olla menetyksen hallitsijoita miten lasta voi tukea selviytymään menetyksistään. Tapaamisen teemaan liittyvät valmiudet suojella ja hoivata lasta tukea lapsen kehitystä ja ottaa huomioon hänen kehitykselliset viiveensä tehdä yhteistyötä lapsen asioissa. Tapaamiseen liittyvien kotitehtävien tavoitteet tunnistaa ja tarkastella omia menetyksiä tunnistaa menetyskokemusten herättämiä tunteita tarkastella menetysten taulukon avulla omia menetyksiään ja sitä, miten on käynyt niitä läpi arvioida missä suruprosessin vaiheessa on menetystensä käsittelyssä.

PRIDE-kirja 5 MIKSI PRIDE-VALMENNUKSESSA KÄSITELLÄÄN MENETYKSIÄ, EROJA JA SURUTYÖTÄ? Lapsen sijoitus ja adoptio merkitsevät lapselle erokokemusta ja menetystä. Kaikki lapset, jotka sijoitetaan tai adoptoidaan, joutuvat vaihtamaan perhettä ainakin kerran. Monilla lapsilla on useita sijoituksia joko lastenkotiin, kriisiperheeseen tai sijaisperheeseen. Lapset kokevat eron menetyksenä lähes poikkeuksetta, riippumatta siitä, millainen kiintymyssuhde lapsen ja vanhempien välillä on ja siinäkin tapauksessa, että vanhempi on laiminlyönyt tai hyväksikäyttänyt lasta. Menetys ja ero voivat näkyä lapsen käyttäytymisessä esim. vihana, suruntunteina ja masennuksena. Vaikka tunteet ovatkin tarkoituksenmukaisia, niiden ilmaiseminen ja lapsen käyttäytyminen voivat olla vahingollisia hänelle itselleen, muille tai omaisuudelle. Sijais- ja adoptiovanhempien pitääkin ymmärtää, miten lapsen tunteet ja käyttäytyminen liittyvät lapsen kokemiin menetyksiin voidakseen suojella ja hoivata lasta, vastata lapsen kehityksellisiin tarpeisiin ja huomioida hänen kehitykselliset viiveet. Ihmiset ovat tasavertaisia menetysten suhteen, koska jokainen on todennäköisesti kokenut jonkin henkilökohtaisen menetyksen. Omat menetyksen kokemukset, menetysten sureminen ja niistä selviytyminen vaikuttavat siihen, miten menetyksiä kokenutta lasta pystyy auttamaan suremaan ja selviytymään menetyksistä. Miksi menetysten, erojen ja surun kohtaaminen on haasteellista? Ero, menetykset ja suru ovat tuskallisia kokemuksia. On epämukavaa olla lasten kanssa, jotka ovat vihaisia ja/tai surullisia. Lapsen kokema menetys ja suru voivat muistuttaa aikuista hänen omista menetyksistään. Omat tuskalliset kokemukset voivat joko auttaa tai estää aikuista auttamasta lasta. Tuskallisista menetyksistä selviytyminen voi viedä pitkän ajan, joskus jopa koko elämäniän. Erilaisia menetyksiä: Ennakoitavissa olevat ja odottamattomat menetykset ENNAKOITAVISSA OLEVIA MENETYKSIÄ OVAT ESIMERKIKSI: vanhempien ja muiden läheisten menetys korkean iän ja luonnollisen kuoleman kautta lasten koulun aloitus tai lähtö opiskelemaan lasten lähtö kotoa heidän aikuistuessaan ja muuttaessaan pois työpaikan vaihtaminen avioliiton solmiminen ikääntymisen mukanaan tuomat menetykset, esim. fyysisen terveyden heikkeneminen, naisilla raskaaksi tulemisen mahdollisuuden päättyminen eläkkeelle jääminen.

6 PRIDE-kirja ODOTTAMATTOMIA MENETYKSIÄ OVAT ESIMERKIKSI: sairaus loukkaantuminen, vammautuminen avioero lapsen kuolema läheisen varhainen kuolema työpaikan menetys lapsettomuus auto-onnettomuus, tulipalo. ENNAKOITAVISSA OLEVIEN JA ODOTTAMATTOMIEN MENETYSTEN EROJA Ennakoitavissa olevat menetykset kuuluvat kaikkien ihmisten elämään, ja jokainen tulee aikanaan kokemaan niitä - odottamattomia menetyksiä ei tapahdu kaikille ihmisille. Ennakoitavissa olevia menetyksiä pidetään normaaleina ja niistä johtuvaa surua luonnollisena odottamattomia menetyksiä ei nähdä normaaleina ja tunne erilaisuudesta voi monimutkaistaa suruprosessia. Ennakoitavissa oleviin menetyksiin on saatavilla enemmän tukea ja ymmärrystä kuin odottamattomiin menetyksiin. Suhtautuminen ei aina ole yhtä ymmärtävää, esim. lapsettomuutta ei välttämättä ymmärretä menetyksenä, kuten ei huostaanottoa tai adoptiotakaan. Ennakoitavissa oleviin menetyksiin liittyy kaipausta, ikävää ja haikeutta odottamattomiin menetyksiin sen sijaan usein henkilökohtaisen häpeän tai syyllisyyden tunteita. Ennakoitavissa oleviin menetyksiin voi yleensä valmistautua, mutta odottamattomiin menetyksiin ei yleensä voi. Menetykset liittyvät yleensä joko terveyteen, läheisiin tai omaisuuteen. Lähes poikkeuksetta menetys vaikuttaa ihmisen itsetuntoon.

PRIDE-kirja 7 SURUTYÖN KULKU MENETYS TERVEYS MERKITTÄVÄ HENKILÖ OMAISUUS ITSETUNTO SOKKI / KIELTÄMINEN KAUPANKÄYNTI VIHA HÄIRIÖKÄYTTÄYTYMINEN MASENNUS YMMÄRTÄMINEN SELVIYTYMINEN MENETYKSEN HALLINTA Lähde: Foster PRIDE / Adopt PRIDE 9/1993, alkuperäinen kehittäjä Paztor, E.M.

8 PRIDE-kirja SURUTYÖN VAIHEET Ensimmäinen vaihe on SOKKI /KIELTÄMINEN, jolloin ihminen on järkyttynyt ja menettää ehkä todellisuuden tajunsa, ei ymmärrä, mitä tapahtuu ja/tai kieltää kaiken. Tässä vaiheessa sijoitettu tai adoptoitu lapsi voi olla lamaantunut itkeä paljon ja kovalla äänellä leikki-ikäiset voivat kävellä ympäri taloa etsien äitiä ja/tai isää pyytää toistuvasti, että hän pääsisi kotiin kieltää, että hänelle olisi tehty mitään pahaa tai että hänen perheessään olisi mitään vialla lapsi ei näytä reagoivan mitenkään lapsi voi uskoa ja kuvittelee, että vanhemmat voivat tulla minä päivänä tahansa hakemaan heidät takaisin kotiin. Toinen vaihe on KAUPANKÄYNTIVAIHE, mikä sisältää kuvitelman siitä, että jokin sopimus, keino tai teko saisi tilanteen muuttumaan ennalleen. Joku voi esim. mielessään luvata, ettei koskaan polta tupakkaa, jos saa terveytensä takaisin: Hyvä Jumala, en polta enää koskaan, jos tulen terveeksi. Kaupankäyntivaiheeseen liittyy usein syyllisyydentunteita. Lapset saattavat käydä kauppaa esittämällä ei hyvä -olettamuksen: Minä en ole hyvä, minussa on jokin kauhea vika ja siitä syystä minua hakattiin tai minut otettiin pois perheestäni. Jotkut lapset ajattelevat puolestaan, että heidän vanhempansa ovat pahoja, mutta toivovat silti että vanhemmat ottaisivat heidät takaisin. Heidän kaupankäyntinsä saa esimerkiksi muodon: Annan anteeksi ja unohdan kaiken heidän aiheuttamansa tuskan, jos he vain ottavat minut takaisin kotiin. Kolmas muoto ei hyvä-olettamuksesta on, kun lapsi ei näe itsessään eikä vanhemmissaan vikaa, vaan kaikki on sosiaalityöntekijän, opettajan tai sijais- tai adoptiovanhempien syytä: Jos vaan saan toisen työntekijän, pääsen varmasti kotiin. Yleensä lapsella on taipumus nähdä itsenä syyllisenä huostaanottoon ja sijoitukseen. He voivat kuvitella olleensa esimerkiksi tottelemattomia, liian äänekkäitä, riiteleviä, liian riippuvaisia tai liian huonoja oppilaita koulussa jne. Kolmas vaihe on VIHAN VAIHE, joka voi ilmetä häiriökäyttäytymisenä tai masennuksena. 1) Viha ja häiriökäyttäytyminen Häiriökäyttäytymisessä viha suuntautuu ulospäin. Sisäänpäin kääntynyt viha ilmenee masennuksena. Tässä vaiheessa tulee ilmeiseksi, että menetys on todella tapahtunut eikä sitä saa tapahtumattomaksi. Yleensä lasten on vaikea suunnata vihaansa syntymävanhempiinsa, mistä syystä sijais- ja adoptiovanhemmat joutuvat helposti lasten vihantunteiden kohteiksi. Jos lapsi voi ilmaista tunteitaan ja käsitellä niitä, se antaa lapselle mahdollisuuden päästä ei hyvä -olettamuksesta. Jotkut lapset ilmaisevat vihaa suoraan ja verbaalisesti: Löisin heitä tai tappaisin heidät, jos voisin, he eivät halunneet minua, vihaan heitä enkä välitä.

PRIDE-kirja 9 Jotkut lapset kohdistavat vihaisia tunteitaan sijais- ja adoptiovanhempiin. Äidilläni ei ollut tarpeeksi rahaa ja siksi olen teillä. Se ei ole reilua. Vihaan teitä. Te ette ole minun oikeita vanhempiani. Haluan takaisin äidin luo. Jotkut lapset ilmaisevat vihaisia tunteitaan vahingoittamalla itseään, muita lapsia, eläimiä tai rikkomalla esim. leikkikaluja. 2) Viha ja masennus Lasten masennus on yleensä näkymättömämpää kuin vihainen käyttäytyminen. Mutta sen huomaaminen ja hoitaminen on hyvin tärkeää. Masennus voi ilmetä perhehoitoon sijoitetussa tai adoptoidussa lapsessa mm. voimakkaina pelkoina kiinnostuksen puutteena tai kyvyttömyytenä osallistua tavallisiin, lapsen ikätason mukaisiin leikkeihin ja toimintoihin ripustautuvana käyttäytymisenä lapsi ei reagoi odotetulla tavalla iloisiin tai surullisiin tapahtumiin ahdistuneena käyttäytymisenä ja painajaisina vetäytymisenä kanssakäymisestä ikätovereiden ja aikuisten kanssa joutumisena alttiiksi riskeille esim. juoksemalla kadulle, hyppimällä korkeilta paikoilta (itsemurhakäyttäytyminen) päihteiden väärinkäyttönä ja runsaina seksuaalisuhteina heikkona koulumenestyksenä puutteellisenä hygieniasta ja fyysisestä olemuksesta huolehtimisena. Viha on aina toissijainen tunne. Se on aina seuraus menetyksestä tai pelosta että menettää jotain. Aina, kun näet vihaa, etsi surua tai menetystä! Neljäs vaihe on YMMÄRTÄMISEN VAIHE, joka on alku sille, että ihminen pääsee irti surun voimakkaista tunteista. Ihminen ymmärtää realistisemmin, mitä hänelle on tapahtunut, ja miksi. Tämä tarkoittaa sitä, että menetykset hyväksytään tapahtuneina tosiasioina, ne ovat osa elämää, mutta silti elämä jatkuu. Sijais- ja adoptiovanhempien sekä sosiaalityöntekijöiden on aiheellista kysyä itseltään, onko realistista odottaa, että lapset ja nuoret pystyvät hyväksymään edes osittain sen, että heiltä on kielletty oikeus turvalliseen lapsuuteen. Tätä vaihetta voidaan tarkastella sanan ymmärtäminen avulla, jolloin se tarkoittaa, että tapahtunutta ei tarvitse hyväksyä, mutta on tärkeä tietää ja ymmärtää, mitä on tapahtunut ja miksi. Lasten ei tarvitse hyväksyä kokemaansa laiminlyöntiä tai hyväksikäyttöä, mutta heitä pitää tukea ymmärtämään, mitä on tapahtunut ja miksi.

10 PRIDE-kirja Viides vaihe on SELVIYTYMISEN VAIHE, joka tarkoittaa sitä, että ihminen on tunnistanut ja ymmärtää menetyksensä ja oppinut tulemaan toimeen niiden kanssa sekä ulkopuolisilta saadun avun että omien sisäisten voimavarojen avulla. Lapset saattavat ilmaista aikaisempaa helpommin sekä myönteisiä että kielteisiä asioita vanhemmistaan, samoin heihin itseensä liittyviä myönteisiä ja kielteisiä tunteita. Seuraavassa esimerkki siitä, mitä eräs 9-vuotias sanoi: Äiti oli kaunis ja hauska joskus. Hän käytti huumeita eikä pystynyt lopettamaan niiden käyttöä. Hän teki minulle pahaa silloin. Joskus rakastan äitiäni, joskus taas en. Tiedän, että hän ei koskaan kykene pitämään minusta huolta, mutta tiedän, että hän kyllä välittää minusta. Lapset alkavat ilmaista enemmän toivoa tulevaisuuden suhteen, he onnistuvat oppimistehtävissään ja hallitsevat käyttäytymistään ja tunteitaan. Lapset oppivat, että vihan, pettymyksen ja surun tunteet ovat sallittuja, ja että on olemassa hyväksyttäviä ja ei-hyväksyttyviä tapoja ilmaista näitä tunteita. Viimeinen vaihe on MENETYKSEN HALLINNAN VAIHE. Ihmiset, jotka ovat päässeet tähän vaiheeseen, eivät ole ainoastaan oppineet tulemaan toimeen omien menetystensä kanssa, vaan he kykenevät myös auttamaan muita. Sijais- ja adoptiovanhempien sekä työntekijöiden erityinen rooli on olla menetyksen hallitsijoita. Menetyksen hallitsija on kyennyt suremaan omia menetyksiään ja hänellä on erityisiä taitoja ja voimavaroja auttaa muita. Sijaiskotilapsiin ja adoptoituihin lapsiin vaikuttavat heidän kokemansa menetykset. Lapset tarvitsevat sijais- ja adoptiovanhempia, jotka auttavat heitä heidän surussaan. Lapsella saattaa olla kehityksellisiä viiveitä, jotka ovat aiheutuneet monista menetyksistä, tai lapsi on voinut juuttua suruprosessissaan johonkin vaiheeseen. Lapset palaavat suruprosessiin jokaisessa uudessa kehitysvaiheessaan, koska heidän tiedollinen ja emotionaalinen kykynsä ymmärtää asioita ja käsitellä menetyksiä kehittyy iän mukana. VAIHEITTAINEN SURUTYÖ Vaiheittaisella surutyöllä tarkoitetaan sitä, että suremiseen kuuluu eri vaiheita ja surressaan ihminen siirtyy vaiheesta toiseen myös edestakaisin. Ihminen voi tuntea surua ja haikeutta ja palata suruprosessin aiempiin vaiheisiin, vaikka hän olisi jo pystynyt ymmärtämään, mitä tapahtui ja selviytymään menetyksestään. Vaiheittainen sureminen, jossa mennään eteenpäin ja taas taannutaan, on tyypillistä erityisesti lapsille. Lapset näyttävät unohtavan tuskansa joksikin aikaa, mutta yhtäkkiä he saattavatkin olla vihaisia tai masentua. Sureminen on yksilöllistä eivätkä surun vaiheet etene kaikilla ihmisillä aina samassa järjestyksessä. Useimmat ihmiset käyvät kuitenkin läpi kaikki surun vaiheet tavalla tai toisella. Paluun surun johonkin vaiheeseen voivat laukaista vuosipäivät, lomat, syntymäpäivät, laulut, tuoksut ja ruoat tai vaikkapa kaivattua ihmistä muistuttavan henkilön kohtaaminen. Monille tuttu esimerkki on, miten jokin laulu tuo mieleen muistot nuoruuden rakkaudesta. Vaikka rakkaussuhde olisi päättynyt jo kauan sitten ja sen aiheuttamasta surusta ja menetyksestä olisi selvinnyt hyvin, laulu voi nostaa pintaa surun ja haikeuden tunteita.

PRIDE-kirja 11 Joskus aikuiset ja erityisesti lapset näyttävät hyväksyneen menetyksensä, mutta ovatkin jättäneet sen käsittelemättä. He ovat kätkeneet tunteensa ja torjuneet tuskan. Valitettavasti nämä voimakkaat tunteet ovat tallella ja voivat nousta pintaan myöhemmin. Jotkut ihmiset kokevat erityisen paljon menetyksiä. Näin on usein lasten syntymävanhemmilla. Ennen kuin he ovat surreet edellisen menetyksen, he jo kokevat toisen. Jatkuvat menetykset, etenkin surematta jääneet, nostavat uudessa menetyksessä pintaan voimakkaat, aiemmassa menetyksessä selvittämättä jääneet tunteet. Joskus ihmiset juuttuvat johonkin surutyön vaiheeseen pitkäksi ajaksi, joskus jopa iäksi. Sijoitettujen ja adoptoitujen lasten vanhemmat saattavat olla juuttuneita vihan ja masennuksen vaiheeseen, mikä näkyy myös heidän käyttäytymisessään. Monet huostaanotetuista lapsista ovat kokeneet useita menetyksiä. He ovat voineet kokea itselleen tärkeän ihmisen kuoleman, hylkäämisen tai katoamisen. He ovat menettäneet luottamuksensa, kun heidän tarpeisiinsa ei ole vastattu tai heitä on pahoinpidelty tai hyväksikäytetty. He ovat myös joutuneet eroon perheestään ja tutusta ympäristöstään. Lapset ja nuoret surevat eroa, vaikka he olisivat karanneet kotoaan tai itse pyytäneet päästä pois. On tärkeää muistaa, etteivät useimmat lapset halua jättää perheitään, vaikka heitä olisi kohdeltu tai hoidettu huonosti. MENETYKSEN KOKEMUS Menetyksen kokemukseen vaikuttavia tekijöitä Vaikka menetyksen kokemus voi tulla esille yhä uudelleen monilla eri tavoilla, sen ei tarvitse silti olla uhka onnistuneelle sijaiskotisijoitukselle tai adoptiolle. Lapsen auttaminen ja tukeminen menetyksen ja surun tunteiden käsittelyssä ja suremisessa on mahdollista. Lapsen sijais- tai adoptioperheet toimivat lapselle eheytymisen lähteinä. SIJAIS- JA ADOPTIOVANHEMPIEN ON TÄRKEÄ TIETÄÄ JA YMMÄRTÄÄ, MITKÄ TEKIJÄT VAIKUTTAVAT LAPSEN KYKYYN TEHDÄ SURUTYÖTÄ: Menetyksen luonne Vaikka lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa olisikin monia haavoittavia asioita, jotka lapsen kannalta ovat menetyksiä (esim. laiminlyönti, kaltoin kohtelu, hyväksikäyttö), näyttää vanhemman menetys kaikkein merkittävimmältä menetykseltä lapsen elämässä. Ikä menetyksen sattuessa Lapsen ikä vaikuttaa ratkaisevasti hänen kykyynsä ymmärtää, mitä tapahtuu ja miksi. Mitä pienempi lapsi on, sitä rajoittuneempi kyky hänellä on sekä ymmärtää että ilmaista itseään ja tunteitaan. Menetysten merkitys voi myös olla erilainen eri-ikäisille. Esimerkiksi fyysinen vammautuminen, vaikka se onkin vakava menetys kaiken ikäisille lapsille, saattaa olla vaikutuksiltaan merkittävämpi nuoruusikäiselle, joka etsii omaa identiteettiään ja on itsenäistymisvaiheessa kuin pienelle lapselle. Kiintymyksen aste ja luonne henkilöön, josta lapsi joutuu eroon Mitä vahvempi kiintymyssuhde lapsen ja henkilön välillä on, sitä suurempi menetys eroon joutuminen on lapselle. Hyvän kiintymyssuhteen ansiosta lapsella on hyvät edellytykset surra menetystään, mikä taas auttaa lasta muodostamaan uusia kiintymyssuhteita. Turvattomasti kiintyneillä lapsilla voi olla vaikea surra menetyksiään ja eroja, mikä vaikeuttaa usein myös uusien kiintymyssuhteiden luomista.

12 PRIDE-kirja Kyky ymmärtää, miksi ero tapahtui Lapsilla on tiedollisen ja psykososiaalisen kehityksensä eri vaiheissa erilainen kyky käsitteelliseen ajatteluun ja syy-seuraussuhteiden ymmärtämiseen. Tiedollinen ja emotionaalinen kehittyneisyys voi auttaa lasta suremaan. Esimerkiksi 8-vuotias, jota hänen vanhempansa on käyttänyt seksuaalisesti hyväksi, ymmärtää huomattavasti paremmin kuin 2-vuotias lapsi vastaavassa tilanteessa, miksi hän on joutunut eroon vanhemmastaan. Vanhemmalla lapsella on myös paremmat edellytykset käsitellä ja surra kokemaansa fyysisen koskemattomuuden menetystä. Lapsi tarvitsee tähän kuitenkin aina aikuisen apua ja tukea. Lapsen tunne-elämän tasapainoisuus ja vahvuus ennen menetystä Tunne-elämältään terve lapsi, joka on kiintynyt hänestä huolehtiviin ja hänen kehityksellisiin tarpeisiinsa vastaaviin vanhempiinsa, selviytyy aina paremmin vanhemman menetyksestä kuin tunne-elämältään laiminlyöty lapsi. Esim. vauvaharjoituksessa Antilla ja Pekalla oli aivan erilaiset kyvyt luottaa siihen, että uudet vanhemmat ovat turvallisia, luotettavia ja hoivaavia. Olosuhteet, jotka aiheuttavat menetyksen Lapsen kannalta menetyksen ja eron aikaiset olosuhteet ovat hyvin merkittäviä. - Lapselle on aivan erilainen kokemus, jos hän joutuu esim. yllättäen tai keskellä yötä perhetukikeskukseen kotihälytyksen seurauksena ja tuntemattomien poliisien saattamana kuin jos lasta on valmisteltu perhetukikeskukseen menoon ja hän tuntee henkilöt, jotka hänet sinne vievät. - Vastaavasti lapsen kokemuksella väkivallasta tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja niistä selviytymiseen on suuri merkitys sillä, onko tekijä lapsen läheinen vai tuntematon ja onko kyse yksittäisestä tapahtumasta vai pitkään jatkuneesta väkivallasta tai hyväksikäytöstä. Aikaisempien erojen ja menetysten määrä Lapset, jotka ovat kokeneet useita eroja ja sijoituksia, menettävät vähitellen luottamuksensa aikuisiin. Erot ja menetykset voivat vaikuttaa myös heidän haluunsa ja kiinnostukseensa surra menetyksiä. Ensisijaisesti lapselle tulee turvata riittävästi pysyvyyttä ja jatkuvuutta sekä turvallisuutta, jotta lapsi saa mahdollisuuden surra eroja ja menetyksiään. Monet lyhyen ajan kuluessa tapahtuneet menetykset voivat muodostua ylivoimaisiksi aikuisillekin ja vaikuttaa vakavasti henkilön kykyyn käsitellä niitä. Ennen eroa, sen aikana ja jälkeenpäin annettu apu Ensimmäinen tärkeä askel tukemisessa ja auttamisessa on, että lapselle annetaan lupa ja oikeus menetyksen ja eron suremiseen, mikä myös tulee kertoa lapselle. Lapselle kerrotaan myös, kuka häntä auttaa ja miten. MENETYKSEN LÄPIKÄYMINEN LAPSEN KANSSA Surutyössään lapsi etenee sokin ja muiden ensireaktioiden kautta vähitellen menetyksen kohtaamiseen. Lapsi saattaa alkaa puhua ja kysellä tapahtuneesta. Hän voi muistella kokemusta ja etsiä lohtua. Tunteet, kuten viha, suru, häpeä, kaipaus ja masennus nousevat pintaan ja näkyvät usein lapsen käyttäytymisessä ja leikeissä. Surutyö näkyy lapsessa. Aikuisten tuen ja oikean tiedon avulla lapsi alkaa nähdä huostaanottoon ja sijoitukseen johtaneet tapahtumat realistisessa valossa. Surutyö on lapselle raskasta, sillä tunteiden ilmaisun lisäksi lapsen on kyettävä hyväksymään menetyksensä ja sopeutumaan uuteen ympäristöön ja muodostamaan uudenlaiset kiintymyssuhteet niin syntymä- kuin sijaisvanhempaansakin. Kiintymyssuhteen muodostumiseksi lapsen on voitava olla vakuuttunut siitä, että hänellä on oikeus rakastaa kumpiakin vanhempiaan, mikä puolestaan asettaa haasteita syntymä- ja sijaisvanhempien väliselle suhteelle.

PRIDE-kirja 13 LAPSEN KOKEMAT TRAUMAATTISET TAPAHTUMAT JA SURUTYÖ Traumaattiselle kokemukselle on luonteenomaista, että siihen liittyy uhkaa, joka kohdistuu ihmiseen itseensä tai hänelle läheisiin, rakkaisiin ihmisiin. Traumatapahtumiin liittyy tapahtuman aikana koettua pelkoa, avuttomuuden tunnetta ja kauhua. Traumaattinen kokemus murentaa itsearvostusta. Tapahtumat järkyttävät ajatusta maailmasta turvallisena ja oikeudenmukaisena paikkana. Traumaattiset tapahtumat ovat ihmisen psyykkeelle erityisiä siksi, että ne tallentuvat muistiin ainakin osittain eikielellisessä muodossa, kuten kuvina, hajuina, tunnetiloina. Tunteet ja kokemukset, joille ei löydy sanoja voivat alkaa hiertää mielessä epämääräisenä möykkynä kuin kivi kengässä. Ihmisen normaaliin kehitykseen liittyy kriisejä, jotka toimivat ovina uusiin haasteisiin ja tienä uuteen kehitysvaiheeseen. Sijoitetun ja adoptoidun lapsen elämänkulkuun liittyy usein myös traumaattisia kokemuksia. Ne ovat tapahtumia, joita lapsi ei ymmärrä, ja ne herättävät lapsessa voimakkaita tunteita ja reaktioita. Traumaattiset kokemukset liittyvät usein miten vanhempien päihteiden käyttöön, väkivaltaisuuteen ja mielenterveysongelmista tai laiminlyönneistä seuranneeseen turvattomuuteen, pelkoon ja uhkaavuuteen. Ahdistus voi ilmetä tunnereaktioiden lisäksi lapsen muuttuneena käyttäytymisenä tai ruumiillisina oireina. Lapsen surutyöhön vaikuttaa, jos traumaattiset kokemukset saavat hänessä aikaan traumaperäisiä stressioireita. Lapsen kanssa olisikin ensin työstettävä traumaa, jotta surutyölle vapautuisi mieleen tilaa. Kun lapsi kykenee kohtaamaan välttelemättä haavoittavat kokemukset, reaktiot lievittyvät. Lapsen tekemä traumatyö ei näy aina päällepäin. Se ilmenee usein vaikeutena puhua tapahtuneesta ja vaikeutena tunnistaa ja ilmaista tunteitaan. Lapsen mieleen tunkeutuu hänen tahtomattaan muistikuvia tapahtuneesta, minkä takia lapsi on ahdistunut, pelokas, hämmentynyt ja tuntee olonsa epätodelliseksi. Hän saattaa kärsiä painajaisista ja hänen leikkinsä on usein mekaanista ja juuttunut vertauskuvin toistamaan traumaa ilman ratkaisuja. Lapsi ja sijais- ja adoptiovanhemmat tarvitsevat yleensä aina tiimin tukea lapsen traumaperäisten stressireaktioiden hoitamisessa.

14 PRIDE-kirja Miten eri-ikäiset lapset kokevat eron ja menetyksen ja miten lasta voi tukea? IKÄ ERON JA MENETYKSEN VAIKUTUKSET MITEN LASTA VOI TUKEA? VAUVAIKÄINEN Vauva reagoi lämpötilassa, äänissä ja näkökentässä tapahtuviin muutoksiin. Hän ei ehkä pysty luottamaan ympäristöön eikä lähellään olevaan ihmiseen ja muuttuu kärsimättömäksi. Toteuta mahdollisimman toistuvia, päivittäisiä rutiineja. Tärkeintä on keskittyä rakentamaan uudelleen vauvan luottamusta aikuisiin. LEIKKI-IKÄINEN Lapsen itsenäisyys, itseluottamus ja itsetunto vahingoittuvat. Leikki-ikäinen saattaa taantua nuoremman lapsen tasolle käyttäytymisessään. Kiinnitä huomiota eroon tai menetykseen liittyviin tapahtumiin, koska samantapaiset tilanteet herättävät lapsessa muistoja myöhemmin. Lapsi tarvitsee tukea itsenäisyytensä lisäämiseen ja tasapainon saavuttamiseen itsenäisyyden ja riippuvuuden välille. Siedä lapsen takertuminen aikuiseen, sillä tällaisella käyttäytymisellä lapsi viestii, ettei hän vielä ehkä luota siihen, että aikuinen on tarvittaessa läsnä häntä varten. Lapsi tarvitsee mahdollisuuksia kokea luottamusta, itsenäisyyttä ja tunnetta ympäristönsä hallitsemisesta. ESIKOULUIKÄINEN Lapsella ei ole juurikaan kykyä käsitteelliseen tai luovaan ajatteluun. Elämä voi tuntua hämmentävältä. Lapsi voi pelätä hylätyksi tulemista, käsittää väärin tapahtumien syyt ja syyllistää itsensä. Kiinnitä huomiota lapsen outoihin toteamuksiin selvittääksesi lapsella mahdollisesti olevia väärinkäsityksiä. Kielelliset viivästymät ovat erittäin tavallisia pahoinpidellyillä tai laiminlyödyillä lapsilla. Lapsi tarvitsee jatkuvuutta ja ennustettavuutta saavuttaakseen jälleen luottamuksen ja hallinnan tunteen. 7-10 -VUOTIAS NUORI Tämä on itsetehostuksen ja aggression ikäkausi, jossa menetyksen kokeminen voi aiheuttaa vakavia seurauksia. Kyky ymmärtää ja käsitteellistää asioita on kehittynyt, mutta lapsi tarvitsee apua menetyksen syiden selvittämiseen. Sekavat tunteet ovat tavallisia. Vaikeudet oppimisessa ja ystävyyssuhteiden luomisessa ovat yleisiä. Lapsi voi taantua aiemmille ikätasoille. Menetys lisää nuoren tunne-elämän ailahtelevuutta ja impulsiivisuutta. Identiteettiin ja itsetuntoon liittyvät asiat monimutkaistuvat. Omasta perheestä eroaminen itsenäistymisvaiheessa hämmentää nuorta ja aiheuttaa vihan tunteita. Lapsi tarvitsee identiteettinsä rakentamiseksi tietoa aiemmista vuosistaan. Seksuaalisesti hyväksikäytetty lapsi tarvitsee seksuaalisesti neutraaleja ihmissuhteita. Lasta tulee tukea hänen kaverisuhteissaan, koulunkäynnissään ja vihaisten tunteidensa selvittämisessä. Nuorella on tarve osallistua häntä itseään koskeviin suunnitelmiin. On tärkeää ottaa huomioon nuoren omat toiveet kaikissa vaiheissa. Nuori tarvitsee tukea surun ja vihan tunteidensa tunnistamiseen ja läpikäymiseen sekä itsetuntonsa vahvistamiseen. Hän tarvitsee tunnustusta käyttäydyttyään vastuuntuntoisesti. Nuorta tulee auttaa seksuaalisesti neutraaleissa ihmissuhteissa selvittämään seksuaalisuuteen liittyviä asioita. Nuori tarvitsee tukea myös kaverisuhteissaan (esimerkiksi ryhmäpaine).

PRIDE-kirja 15 Miten lasta voi auttaa surutyössä? Muutokset ja menetykset ovat myllertäviä ja epämiellyttäviäkin asioita lapsen elämässä. Aikuisten on tärkeä tiedostaa lapsen tunteet ja ymmärtää hänen käyttäytymisensä taustalla olevat tekijät: Menetysten, erojen, kaipauksen ja pettymysten läpikäynti sekä vaikeista kokemuksista ja niihin liittyvistä tunteista puhuminen auttavat lapsen eheytymistä. Lapselle tulee kertoa, että hänellä on lupa tuntea kaikkia tunteita ja häntä autetaan ilmaisemaan niitä hyväksyttävällä tavalla. Lapsi voi tarvita rohkaisua menetystensä käsittelyyn. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä tärkeämpää on käyttää enemmän toiminnallisuutta kuin puhetta. Hyviä tapoja ovat mm sadut, leikki, valokuvat, maalaaminen ja piirtäminen, nukketeatteri, pelit sekä muut toiminnalliset menetelmät, jotka auttavat lasta tarinansa tuottamisessa. Lapsi tarvitsee myös faktoja huostaanottoon ja sijoitukseen johtaneista syistä ja tapahtumista voidakseen koota elämänsä tarinaa, ja häntä tulee auttaa ymmärtämään, mitä hänelle on tapahtunut ja miksi. Sosiaalityöntekijän tehtävä on kertoa ja käydä lapsen kanssa huostaanottoa ja sen perusteita läpi. Minun kirjani on yksi väline tässä tehtävässä. Sijoitettujen lasten ja adoptiolasten sekä aikuisten vertaisryhmät ovat myös hyvä väylä kokemusten jäsentämiseen ja vertaistukeen. Ajan myötä lapsen kokemusten jäsentyessä kipu hellittää ja hän voi oppia hyväksymään tapahtuneen osaksi elämäntarinaansa. Osa lapsista tarvitsee tähän terapeuttista apua. Kuulluksi tuleminen auttaa lasta tulemaan osalliseksi omassa elämässään. Se antaa kokemuksen, että hän voi itse vaikuttaa tulevaisuuteensa ja rakentaa omaa elämäänsä haluamaansa suuntaan aikuisten saattamana. Aikuisten tehtävä on tukea lasta. Lapselle annetaan aikaa surra. Ymmärretään, että uudessa kehitysvaiheessaan lapsi voi palata suruprosessissaan vaiheisiin, jotka hän on käynyt läpi jo edellisessä kehitysvaiheessaan. Esim. murrosiässä lapsi saattaa palata vihan vaiheeseen ja viha voi kohdistua sijais- tai adoptiovanhempiin, vaikka se liittyykin syntymävanhempiin. Ymmärretään, että uudet menetykset voivat nostaa pintaan vanhat menetykset ja niihin liittyneet tunteet. Menetysten taulukko Menetysten taulukko on väline, jonka avulla voidaan konkreettisesti koota lapsen menetyksiä ja arvioida niiden merkityksiä ja vaikutuksia lapsen elämässä. Sen avulla saa myös käsityksen siitä, miten lapsi on surrut menetyksiään ja millaista apua hän on saanut. Sijais- ja adoptiovanhempien kyky auttaa lapsia surutyössä perustuu siihen, että he tiedostavat ja ymmärtävät, miten menetys vaikuttaa lapsen kehitykseen, kiintymykseen ja käyttäytymiseen. Ne sijais- ja adoptiovanhemmat, jotka osoittavat hyväksyvänsä lapsen ehdoitta ja sitoutuvat kohtaamaan lapsen tarpeita, auttavat lasta toipumaan. Tieto lapsen kokemista menetyksistä auttaa sijais- tai adoptiovanhempia ymmärtämään lapsen nykyisiä tarpeita ja tukemaan lasta hänen menetystensä käsittelemisessä.

16 PRIDE-kirja ALEKSIN MENETYSTEN TAULUKKO Ikä mene tyksen sattuessa Mikä menetys oli? (terveys, läheinen ihminen, aineellinen menetys) Mitä tapahtui ja millaisissa olosuhteissa? Kuka auttoi Aleksia ja miten? Miten menetys vaikutti Aleksiin ja hänen elämäänsä? noin 1 viikko Äiti Aleksi otettiin kiireellisesti huostaan äidin jätettyä hänet sairaalaan synnytyksen jälkeen, ja hänet sijoitettiin lastenkotiin. Lastenkodin hoitajat hoivasivat ja pitivät huolta parhaalla mahdollisella tavalla. Äiti ja Jari kävivät katsomassa. Aleksi menetti mahdollisuuden saada jatkuvaa hoivaa ja läheisyyttä äidiltään, mikä vaikutti kiintymyssuhteeseen äidin kanssa. 6 kk Lastenkodin tutut hoitajat Muutto lastenkodista äidin ja Jarin luo. Äiti ja Jari lohduttivat. Aleksille koti oli uusi ja outo paikka. Elämä muuttui kokonaan erilaiseksi. Noin 3-4 vuotta Äiti ja Jari Itsetunto Aleksi sijoitettiin lastenkotiin vanhempien päihdeja muiden ongelmien vuoksi. Lastenkodin työntekijät lohduttivat. Äiti ja Jari kävivät katsomassa. Aleksilla oli ikävä vanhempiaan ja hän oli apaattinen ja väsynyt lapsi, joka sai välillä itkukohtauksia, jolloin hänen oli vaikea vastaanottaa lohdutusta. Koko varhaislapsuuden ajan Biologinen isä Itsetunto Aleksin äiti ei ole halunnut selvittää Aleksin isyyttä. Aleksille ei ole kerrottu, että Jari ei ole hänen isänsä. Ei ole saanut apua keneltäkään. Aleksilla ei ole mahdollisuutta tuntea biologista isäänsä ja tutustua juuriinsa.tieto tulee vaikuttamaan häneen monella tavalla, koska kyseessä on niin merkittävä asia kuin omat juuret ja tausta. Koko varhaislapsuuden ajan Turvallinen lapsuus vanhempien luona, pysyvyys, mahdollisuus hyvään ja hellään hoivaan ja huolenpitoon. Kaverit ja muut läheiset. Koti, elinpiiri Itsetunto Fyysinen koskemattomuus Perheen monet muutot, jolloin Aleksi on menettänyt leikkitovereitaan ja muita tärkeitä ihmisiä. Vanhempien keskinäiset riidat. Aleksin kaltoinkohtelu. Jari tuhosi kotia ja sen tavaroita, jolloin myös Aleksi menetti hänelle tärkeitä esineitä, kuten leikkikaluja ja valokuvia. Äiti ja Jari lohduttivat. Mummo oli myös Aleksin tukena. Mummo lohdutti. Tuttu tukiperhe oli tukena. Aleksi oli levoton ja hänellä oli fyysisiä vaivoja, kuten vatsakipua, johon ei löydetty syytä. Aleksi oli peloissaan ja hän alkoi änkyttää. Aleksi takertui mummoon. Aleksin perusturvallisuus järkkyi. 7 vuotta Äiti ja Jari Itsetunto Aleksi otettiin huostaan ja sijoitettiin vastaanottokotiin. Vastaanottokodin henkilökunta lohdutti ja auttoi. Mummo, äiti ja Jari kävivät katsomassa. Aleksin on vaikeaa keskittyä leikkeihin. Hän on syrjäänvetäytyvä ja hiljainen. Iltaisin hänen on vaikea saada unta. MENETYSTEN TAULUKKO antaa tietoa lapsen menneisyydestä ja lapsen kokemista menetyksistä auttaa ymmärtämään, miten hyvin lapsi on kyennyt suremaan menetyksiään antaa tietoa, joka auttaa ymmärtämään mihin aikaisempiin kehitysvaiheisiin menetykset ovat vaikuttaneet auttaa ymmärtämään paremmin lapsen emotionaalista ikää auttaa arvioimaan, ovatko aikaisemmat menetykset estäneet lasta saavuttamasta fyysisen, älyllisen, sosiaalisen, emotionaalisen tai moraalisen kehityksen iänmukaisia tasoja auttaa arvioimaan, millaista tukea ja apua lapsi tarvitsee.

PRIDE-kirja 17 SIJAIS- JA ADOPTIOVANHEMPIEN TÄRKEÄ ROOLI Sijais- ja adoptiovanhempien kyky auttaa lapsia surutyössä perustuu siihen, että he tiedostavat ja ymmärtävät, miten menetykset ja erot vaikuttavat lapsen kehitykseen ja käyttäytymiseen. Ne sijais- ja adoptiovanhemmat, jotka osoittavat hyväksyvänsä lapsen ehdoitta ja sitoutuvat kohtaamaan lapsen tarpeita, auttavat lasta eheytymään. Tulevien sijais- tai adoptiovanhempien tulee huolellisesti arvioida valmiuksiaan auttaa lapsia, jotka ovat ehkä shokissa ja kieltävät tunteensa tai jotka ovat vihaisia tai masentuneita. Menetyksiä kokeneet lapset voivat laukaista heitä hoitaneissa aikuisissa surullisia muistoja ja tunteita, jotka liittyvät hoitavien aikuisten omiin aikaisempiin menetyksiin. Jos omat menetykset ovat pinnalla, on vaikea auttaa lapsia menetysten käsittelyssä. Se, miten meitä itseämme on autettu surussamme, voi olla avuksi, kun autamme toisia heidän surussaan. Se, miten meitä on autettu selviytymään menetyksistä, voi antaa luottamusta siihen, että voimme auttaa jotakuta toista. Lasten kokemat menetykset voivat muistuttaa meitä omista menetyksistämme. Esimerkiksi seksuaalisesti hyväksikäytettyä lasta voi olla vaikea auttaa, jos on itse kokenut samaa. Hyväksikäyttöön, laiminlyöntiin ja pahoinpitelyyn liittyvät lapsen menetykset saavat tuntemaan vihaa lapsen vanhempia kohtaan, vaikka nämä tapahtumat merkitsevät myös heille menetyksiä. Perheeseen sijoitettu tai adoptoitu lapsi saattaa muistuttaa lapsettomuudesta ja omasta lapsesta, jota ei ole mahdollista saada. Lapsen suru voi aiheuttaa meissä surua tai turhautumista etenkin silloin, kun lapsen suru kestää pitkään ja lapsi näyttää juuttuneen johonkin vaiheeseen, esim. vihaan. Sijais- ja adoptiovanhemmuuden haastavimpia ja palkitsevimpia tehtäviä on auttaa lapsia heidän menetyksissään. Lasten kokemat menetykset herättävät aikuisissa voimakkaita tunteita, ja niiden käsitteleminen on haasteellista. Siksi avun pyytäminen on hyväksyt tävää ja suositeltavaa. Avoin ja rehellinen keskustelu auttaa saamaan muutoksia lasten elämässä. On tärkeää olla rehellinen ja avoin omien vahvuuksiensa ja tarpeidensa sekä tuen tarpeen suhteen. Valmennusmateriaali on käännös ja suomalainen sovellus amerikkalaisesta koulutusohjelmasta Foster Pride/Adopt Pride (Illinois Department of Children and Family Services, Child Welfare League of America, 1996). Lisäksi on käytetty seuraavia lähteitä: LÄHTEET Poijula, Soili (2000) Lasten traumat ja niiden hoito. Kirjassa Ulos umpikujasta. Sinkkonen, Jari & Pihlaja, Päivi (toim.) Helsinki: WSOY. Poijula, Soili (2002) Surutyö. Helsinki: Kirjapaja. Traumaterapiakeskus, www.poru.net Saari, Salli (2000) Kuin salama kirkkaalta taivaalta - kriisit ja niistä selviytyminen. Helsinki: Otava.

18 PRIDE-kirja KERTOMUS MUUTOKSEN AIKAANSAAMISESTA Juuson tarina Juuso oli 8-vuotias, kun hänet sijoitettiin yhdessä pikkusiskonsa kanssa sijaiskotiin. Juuso oli lastenkodissa hämmentynyt, surusilmäinen poika, joka kärsi lastenkodin metelistä ja rauhattomuudesta. Pojan vanhemmat olivat eronneet ja parin vuoden ajan hän oli ollut lastenkodissa odottaen pääsyä isän luo. Isä kuitenkin epäonnistui yrityksissään saada elämänsä järjestykseen. Juusolla oli varhaisemmista ajoista kokemusta vanhempiensa riidoista, äidin useista kotoa lähdöistä ja lasten useista lyhyistä lastenkotisijoituksista. Perheen esikoisena Juuso oli joutunut ottamaan vastuuta pikkusiskostaan. Juuso oli hyvin valmis siirtymään sijaiskotiin ja hän olisi ollut halukas lähtemään sijaisvanhempien mukaan heti ensi tapaamisella. Kun sijaisvanhemmat perustelivat työasioillaan sen, etteivät voineet saman tien ottaa lapsia mukaansa, Juuso ilmoitti pärjäävänsä kotona kahdestaan pikkusiskonsa kanssa. Heti sijaisperheeseen tultuaan Juuso alkoi kutsua sijaisvanhempiaan isäksi ja äidiksi. Samalla kun Juuso osoitti olevansa iloinen ja onnellinen uudesta kodistaan, hän oli hyvin surullinen ja huolissaan vanhemmistaan. Pikku hiljaa hän alkoi kertoa tapahtumista ennen lastenkotiin tuloa. Samalla kun hän ikävöi ja kaipasi vanhempiaan, esiin tuli myös kiukkua kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. Juuso myös pelkäsi, että hänet tullaan väkisin hakemaan pois sijaisperheestä. Vaikka ovet ja ikkunat suljettiin iltaisin huolella, pääsi joku kuitenkin Juuson mielikuvissa kaivautumaan lattian läpi. Iltaisin sijaisvanhemmilla oli tapana istua Juuson sängynreunalla juttelemassa päivän tapahtumista. Poika puhui yleensä hyvin avoimesti omista asioistaan. Erään kerran hän mm. sanoi toivovansa, että hänellä olisi vipu, jota kääntämällä mielestä poistuisivat kaikki ikävät muistot. Parin vuoden kuluttua sijoituksesta Juuso toi ystävänpäivänä kotiin kortin, johon hän oli piirtänyt sydämen. Sydän oli muutoin kauniinpunainen, mutta sydämen toinen ylälohko oli piirretty harmaaksi ja hyvin rosoiseksi. Sijaisäiti ihasteli korttia ja sen hehkuvanpunaista sydäntä kysyen, mitä sydämen rosoinen kulma tarkoitti. Etkö sinä näe, että siinä on sirpaleita, vastasi Juuso sijaisäidille välittömästi. Onko tämä sydän aina ollut tällainen?, kysyi sijaisäiti. Eihän toki, äiti. Ennen nämä sirpaleet ulottuivat tänne saakka, Juuso selitti osoittaen sydämen olleen niin sirpaleinen, että ehjää punaista aluetta oli ollut vain pienen pieni kulma.