FI { DOCPROPERTY "Classification" \* MERGEFORMAT }
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 13.11.2000 KOM(2000)698 lopullinen OSA I KOMISSION KERTOMUS Rakennerahastot 1999 11. vuosikertomus { DOCPROPERTY "Classification" \* MERGEFORMAT
Tämä vuosikertomus on laadittu Euroopan komission aluepolitiikasta vastaavassa pääosastossa yhteistyössä työllisyydestä ja sosiaaliasioista sekä maataloudesta ja kalastuksesta vastaavien pääosastojen kanssa. Toimitustyössä ovat lisäksi avustaneet pääsihteeristö sekä seuraavat pääosastot: talous ja rahoitus, yritystoiminta, kilpailu, energia ja liikenne, ympäristöasiat, tutkimus, sisämarkkinat, koulutus ja kulttuuri, budjetti, varainhoidon valvonta, sekä Euroopan petostentorjuntavirasto. Koska euro otettiin käyttöön 1. tammikuuta 1999, päätettiin, että tässä vuosikertomuksessa mainitut summat ilmaistaan yhtenäisyyden vuoksi euroina silloinkin, kun on kyse ennen tätä päivämäärää toteutetuista toimista. Eurolla, josta voidaan käyttää myös tunnusta, tarkoitetaan ecua ennen 1. tammikuuta 1999 ja euroa 1. tammikuuta 1999 jälkeen.
SISÄLLYSLUETTELO { TOC \o "1-4" }
RAHOITUKSEN TOTEUTUMISTA KOSKEVAT LIITTEET (OSA II) Liite 1: Rahoituksen toteutuminen tavoitteittain 1994 1999 Liite 2: Yhteisöaloitteiden rahoituksen toteutuminen 1994 1999 Liite 3: Innovatiivisten toimien rahoituksen toteutuminen 1999 1999 Liite 4: EAKR:sta, ESR:sta ja EMOTR:sta tuetut pilottihankkeet ja innovatiiviset toimet Liite 5: Suurhankkeet 1994 1999 Liite 6: Määrärahojen toteutuminen vuonna 1999 budjettikohdittain Liite 7: Ohjelmien toteutuminen jäsenvaltioittain (tavoitteet ja yhteisöaloitteet) LYHENTEET
JOHDANTO A. YHTEENVETO Tämä vuosikertomus perustuu rakennerahastojen muutetun puiteasetuksen (ETY) N:o 2052/88 16 artiklaan, jota täsmennetään rakennerahastojen toiminnan yhteensovittamisesta annetun muutetun asetuksen (ETY) N:o 4253/88 31 artiklassa. Kertomuksessa selostetaan, miten rakennerahastoja koskevia säännöksiä sovellettiin ja miten rakennerahastojen tavoitteita 1 6 ja yhteisöaloitteita toteutettiin vuoden 1999 aikana. Kertomuksen rakenne on säännösten vaatimusten mukainen, mutta myös joitakin muutoksia on tehty. Vuoden 1995 toimintaa käsitelleessä seitsemännessä vuosikertomuksessa kokeiltiin ensi kertaa jonkin tietyn kysymyksen tarkastelemista läpi kertomuksen kulkevana teemana. Samaa ratkaisua noudatetaan tässäkin kertomuksessa. Teemana on tänä vuonna naisten ja miesten tasa-arvoa edistävät toimet. Kertomusta on pyritty edelleen tiivistämään. Siinä keskitytään vuoden tärkeimpiin tapahtumiin rakennerahastojen alalla, ja ohjelmien rahoituksen toteutumisesta esitetään edelleen kattavat tiedot, jotka ovat liitteissä. Säännösten mukaisten lukujen lisäksi 1. luvussa selostetaan lyhyesti vuoden 1999 tärkeimmät saavutukset sekä seuraavan ohjelmakauden 2000 2006 konkreettiset valmistelutoimet. Vuosi 1999 Taloudellista ja sosiaalista koheesiota koskevan politiikan alalla rakennerahastojen toiminnassa keskityttiin kuluneena vuonna seuraaviin kolmeen pääteemaan: 1. Ohjelmakauden 1994 1999 päättyminen Vuosi 1999 oli nykyisen ohjelmakauden viimeinen toteuttamisvuosi, ja sen aikana saatettiin päätökseen useita ohjelmia, mutta hyväksyttiin vain vähän uusia tukitoimia. Vuonna 1999 eri tavoitteissa hyväksyttiinkin kaikkiaan vain viisi uutta tukitoimea. Niistä kaksi on tavoitteen 1 (kehityksessä jälkeen jääneet alueet) toimenpideohjelmia. Toinen koskee alueellisia työllisyyssopimuksia Espanjassa ja toinen ympäristöystävällisten linja-autojen kehittämistä Kreikassa. Lisäksi hyväksyttiin kolme yleiskattavaa tukea Italiassa. Näiden viiden uuden toimen osuus rahastojen tämän kauden tuesta on yhteensä vain noin 0,1 %. Vuoden aikana hyväksyttiin vielä myös 24 pientä yhteisöaloiteohjelmaa. Niistä kaksi on Interreg II C -ohjelmia (valtioiden välinen yhteistyö), joista toinen koskee Atlantin aluetta ja toinen kuivuuden torjuntaa Kreikassa. Loput 22 ohjelmaa kuuluvat SME-yhteisöaloitteeseen. Vuosien 1997 ja 1998 tapaan vuodelle 1999 oli ominaista rahoituksen toteutumisen merkittävä nopeutuminen, minkä ansiosta ohjelmakauden ensimmäisinä vuosina havaitut viivästymiset saatiin monissa tapauksissa kurottua umpeen. Nopeutuminen koskee sekä kansallisia aloiteohjelmia (yhteisön tukikehys/yhtenäinen ohjelmaasiakirja) että yhteisöaloitteita.
Vuoden lopussa (jolloin siis ohjelmakausikin päättyi) yhteisön tukikehyksille (YTK) ja yhtenäisille ohjelma-asiakirjoille (YOA) tarkoitetusta rahastojen kokonaistuesta olikin kohdennettu 99 %. Määrärahojen kohdentaminen vauhdittui selvästi vuonna 1999, jolloin kohdennettiin 21 % kaikista vuodesta 1994 alkaen kohdennetuista määrärahoista. Määrärahoista oli maksettu 75 % vuoden lopussa. Huomattakoon, että ohjelmakautta 1994 1999 koskevia maksuja voidaan kentällä suorittaa 31. joulukuuta 2001 saakka. Vuoden 1998 tapaan toteutumisaste oli paras tavoitteissa 1 (kehityksessä jälkeen jääneet alueet) ja 3 (työttömyyden ja syrjäytymisen vähentäminen). Tavoitteessa 1, jonka osuus rahastojen talousarviosta on kaksi kolmasosaa, lähes kaikki määrärahat oli kohdennettu (99 %), ja niistä oli maksettu 78 %. Tavoitteissa 2 (teollisuuden rakenneuudistus), 4 (työmarkkinat) ja 5b (haavoittuvat maaseutualueet) maksujen toteutumisaste oli sen sijaan alhaisempi. Huomattakoon, että vuoden 1998 tapaan määrärahojen toteutumisaste oli paras unionin köyhimmissä jäsenvaltioissa ja siten eniten rahastojen tukea saavissa maissa (Espanja, Portugali ja Irlanti). Eräissä muissa, unionin vauraimpiin kuuluvissa jäsenvaltioissa maksut olivat sen sijaan edelleen myöhässä. Myös yhteisöaloitteiden täytäntöönpano nopeutui, mitä vahvisti vuonna 1998 suoritettu määrärahojen uudelleenjako. Niinpä vuoden lopussa noin 95 % kauden kokonaismäärärahoista oli kohdennettu ja 57 % maksettu, mikä merkitsee huomattavaa parannusta edellisiin vuosiin verrattuna. Yhteisöaloitteiden täytäntöönpanossa on edelleen eroja toteutumisasteen ollessa korkein Resider-, Rechar-, Adapt-, Employment- ja Pesca-aloitteissa. 2. Joidenkin temaattisten painopisteiden lähempi tarkastelu Edellisten vuosien tapaan komissio pyrki vuonna 1999 antamaan uuden sysäyksen joillekin ensisijaisina pitämilleen toimille. Etenkin työllisyyden säilyttämistä ja lisäämistä koskevaa toimintalinjaa tehostettiin edelleen: Luxemburgissa marraskuussa 1997 pidetyssä Eurooppa-neuvoston ylimääräisessä kokouksessa laadittua Euroopan työllisyysstrategiaa lujitettiin vuonna 1999. Kaikkiin työllisyyttä koskeviin kansallisiin toimintasuunnitelmiin perehdyttiin, ja jäsenvaltioille laadittiin suositukset siitä, miten ne parhaiten voisivat panna sitoumuksensa täytäntöön. Vuonna 1998 hyväksyttyjä työllisyyden suuntaviivoja kehitettiin edelleen vuonna 1999 uusien tavoitteiden huomioon ottamiseksi. Niitä ovat elinikäinen oppiminen, tietoyhteiskuntaan osallistuminen, työmarkkinaosapuolten osallistuminen työn organisointiin sekä naisten ja miesten tasa-arvon sisällyttäminen ohjelmiin. Neuvosto korosti työllisyyden suuntaviivoja koskevassa päätöslauselmassaan rakennerahastojen ja erityisesti Euroopan sosiaalirahaston (ESR) roolia Euroopan työllisyysstrategian tavoitteiden toteuttamisessa. Ohjelmakautta 2000 2006 koskevissa rakennerahastoasetuksissa edellytetäänkin, että jäsenvaltiot sisällyttävät ohjelmiinsa työllisyyden suuntaviivat ja yleisemmin Euroopan työllisyysstrategiassa luetellut periaatteet. Toinen keskeinen ala ovat alueelliset valtiontuet. Niitä koskevien suuntaviivojen hyväksymisen jälkeen komissio kehotti jäsenvaltioita toimittamaan sille kansalliset aluetukikarttaluonnokset, joista käyvät ilmi ehdotukset perustamissopimuksen mukaisiin poikkeuksiin oikeuttaviksi alueiksi sekä investointitukien ja investointien yhteydessä syntyvien työpaikkojen luomiseen myönnettävien tukien
enimmäisintensiteetit. Joidenkin jäsenvaltioiden karttoja ei ehditty hyväksyä ennen vuoden 1999 loppua, koska ne ilmoitettiin liian myöhään. Neljän jäsenvaltion valtiontukikartat hyväksyttiin vuoden loppuun mennessä. Aluesuunnittelun alalla järjestettiin päätösseminaari Brysselissä helmikuussa 1999, ja ESDP:n (Euroopan aluekehityssuunnitelma) lopullinen versio hyväksyttiin Potsdamissa pidetyssä epävirallisessa ministerikokouksessa toukokuussa. ESDP:ssä ehdotetut vaihtoehdot on otettu huomioon kauden 2000-2006 suuntaviivoissa. 3. Ohjelmakauden 2000 2006 viimeiset valmistelut Komissio laati vuonna 1998 ehdotukset rakennerahastoasetuksiksi. Vuosi 1999 oli ratkaiseva ohjelmakauden 2000 2006 käytännön valmistelujen kannalta, sillä silloin tehtiin lukuisia päätöksiä. Valtioiden ja hallitusten päämiehet tekivät 24. ja 25. maaliskuuta 1999 Berliinissä pidetyssä ylimääräisessä Eurooppa-neuvostossa Agenda 2000:ta koskevan päätöksen, jossa vahvistetaan rakennerahastojen ja koheesiorahaston rahoitusnäkymät koko ohjelmakaudella 2000 2006. Samalla päätettiin rakennerahastojen eri rahastojen ja eri tavoitteiden kokonaismäärärahoista. Valtioiden ja hallitusten päämiehet päättivät myös jäsenyyttä hakeneiden maiden rakennetukien määrärahoista ohjelmakaudella 2000 2006. Komission maaliskuussa 1998 hyväksymät asetusehdotukset, joita käsiteltiin ja tarkasteltiin laajasti yhteisön toimielimissä, hyväksyttiin neuvostossa touko- ja kesäkuussa 1999. Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahastoa (EMOTR) koskeva asetus annettiin 17. toukokuuta ja kaikki muut rakennerahastoasetukset, mukaan lukien yleisasetus, annettiin 21. kesäkuuta 1999. Kaikkia asetuksia sovelletaan ohjelmakauden 2000 2006 määrärahoihin 1. tammikuuta 2000 alkaen. Neuvosto antoi lisäksi 21. kesäkuuta asetukset, joilla perustettiin uudet liittymistä valmistelevat välineet ISPA (liittymistä valmisteleva rakennepolitiikan väline) ja SAPARD (maatalouden ja maaseudun kehittämisen liittymistä valmisteleva erityisohjelma), sekä liittymistä valmistelevan tuen yhteensovittamisasetuksen. Kun uudet asetukset oli annettu, komissio hyväksyi 1. heinäkuuta 1999 Agenda 2000:ssa vahvistettujen puitteiden mukaisesti seuraavat päätökset: päätös rakennerahastojen eri tavoitteiden mukaisten maksusitoumusmäärärahojen alustavasta jaosta jäsenvaltioittain, päätös eri yhteisöaloitteille myönnettävistä määrärahoista, päätös rakennerahastojen tavoite 1 -alueiden luettelosta, siirtymäkauden tukea saavat alueet mukaan luettuina, sekä päätös rakennerahastojen tavoitteen 2 mukaisen kohdeväestön enimmäismäärän vahvistamisesta jäsenvaltioittain. Rakennerahastojen yleisasetuksessa säädetään, että jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle yhtenäisten ohjelma-asiakirjojen luonnokset ( suunnitelmat ) neljän kuukauden kuluessa tavoite 1- ja 2 -alueiden luettelon hyväksymisestä. Koska tavoite 1 -alueiden luettelo hyväksyttiin 1. heinäkuuta 1999 koko unionin osalta, suuri osa tätä tavoitetta koskevista suunnitelmista saapui komissioon ennen 31. joulukuuta 1999. Komissio hyväksyi suurimman osan suunnitelmista heti, ja neuvottelut eri jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa voitiin aloittaa. Näin ollen jotkut tavoite 1 - ohjelmat ehdittiin hyväksyä jo vuoden 2000 ensimmäisen neljänneksen kuluessa. Tavoite 2 -alueiden luettelot vahvistettiin myöhemmin, koska perusteet olivat
monimutkaisemmat ja oli otettava huomioon kansalliset erityispiirteet. Tästä johtuen yhtään tavoitetta 2 koskevaa suunnitelmaa ei toimitettu komissioon ennen 31. joulukuuta 1999. Kaikki tavoitetta 2 koskevat suunnitelmat saatiin Italiaa lukuun ottamatta kuitenkin tammikuun ja huhtikuun lopun 2000 välisenä aikana. B. NAISTEN JA MIESTEN TASA-ARVOA EDISTÄVÄT TOIMET VUODEN TEEMANA Rakennerahastojen vuosikertomuksessa on jo neljän vuoden ajan käsitelty horisontaalista teemaa, joka koskee kaikkia neljää rahastoa. Edellisissä vuosikertomuksissa tarkasteltiin tukiin liittyvää ympäristöulottuvuutta (1995), alueiden teknologisen kehittämisen tukemista (1996), pk-yritysten tukemista (1997) ja paikallista kehittämistä (1998). Tässä vuosikertomuksessa käsitellään sukupuolten tasa-arvoa edistäviä toimia. Siinä esitetään, miten tämän poliittisen painopistealueen sisällyttäminen rahastojen ohjelmiin on parantunut. Sukupuolten tasa-arvon periaate ( yhtäläiset mahdollisuudet ) Naisten ja miesten tasa-arvo perustamissopimuksessa Naisten ja miesten tasa-arvo on demokratian ja ihmisarvon kunnioittamisen perusperiaatteita. Unioni on edistänyt voimakkaasti naisten ja miesten yhtäläisiä mahdollisuuksia. Amsterdamin sopimuksessa vahvistetaan sukupuolten tasa-arvoa edistävien toimien perustaa. Sen 141 artikla muodostaa erityisen oikeusperustan sellaisten toimien hyväksymiseksi, joilla varmistetaan miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien ja tasa-arvoisen kohtelun periaatteiden soveltaminen työhön ja ammattiin liittyvissä kysymyksissä, mukaan lukien sama palkka samasta tai samanarvoisesta työstä. Lisäksi 141 artiklalla annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus hyväksyä tai jatkaa positiivisia erityistoimia, joilla tuetaan aliedustettua sukupuolta ammattiuraan liittyvissä seikoissa. Amsterdamin sopimuksen 2 artiklassa ilmaistaan virallisesti yhteisön sitoutuminen tasa-arvon valtavirtaistamiseen (katso kehysteksti tämän raportin kohdassa 2.1.2) määräämällä miesten ja naisten tasa-arvo yhteisön erityistehtäväksi ja kaikkia yhteisön tehtäviä koskevaksi laaja-alaiseksi tavoitteeksi. Sukupuolten tasa-arvon vaikutus tuottavuuteen Vaikka naisten ja miesten tasa-arvon edistämisen uskotaan monesti liittyvän vain yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen, sitä pidetään myös talouskasvua ja -kehitystä rasittavana tai rajoittavana tekijänä ja ylellisyytenä, johon valtioilla ei nykyisten kilpailuehtojen vallitessa ole varaa. Väestöennusteiden mukaan Euroopan väestö ikääntyy, millä on kauaskantoisia vaikutuksia terveyteen, eläkkeisiin ja sukupolvien väliseen solidaarisuuteen sekä työllisyyteen. Tämä merkitsee, että tulevina vuosikymmeninä työvoimatarpeen kasvu edellyttää yhä useampien naisten siirtymistä työelämään. Sukupuolten väliset erot työmarkkinoilla: nykytilanne Naisten aktiivinen osallistuminen työmarkkinoille on viimeisen 30 vuoden aikana jatkuvasti lisääntynyt. Unionin työvoiman kasvu 10 15 viime vuoden aikana on lähestulkoon naisten ansiota: naisten työllisyys oli hiukan yli puolet (54 %) miesten työllisyydestä, mutta nykyään se on yli 70 %. Silti sukupuolten välillä on yhä eroja: Naisten työttömyys on yleisempää kuin miesten lähes kaikissa jäsenvaltioissa.
Naisten ja miesten työllisyysasteiden ero on jäsenvaltioissa keskimäärin melkein 20 %. Naisten työllisyys vähenee sitä mukaa kun lasten määrä perheessä kasvaa. Sama ei koske miehiä. Naiset tekevät suurimman osan kodin palkattomasta työstä, he muun muassa hoitavat lapset ja muut huollettavat. Jopa maissa, joissa naisten osallistuminen työmarkkinoille on yleistä ja työllisyys korkea, työmarkkinat ovat edelleen selvästi eriytyneet ja naiset ovat yliedustettuina osa-aikatyössä, usein tahtomattaan. Palkkaerot naisten ja miesten välillä ovat huomattavat (EU:ssa keskimäärin 28 %). Yllä esitetyt tiedot osoittavat, miten tärkeää on sukupuolinäkökulman sisällyttäminen henkilöstö- ja aluepolitiikkoihin, jotka ovat yhteisön tärkeimmät välineet koheesion edistämiseksi, työllisyys- ja integraatiomahdollisuuksien parantamiseksi sekä kestävän kehityksen saavuttamiseksi. Euroopan työllisyysstrategia Viime vuosina on tapahtunut huomattavaa edistystä. Yhtäläiset mahdollisuudet ovat nyt olennainen osa Euroopan työllisyysstrategiaa. Jäsenvaltiot sitoutuivat pienentämään sukupuolten välisiä työllisyyseroja, helpottamaan perhe- ja työelämän yhteensovittamista ja ottamaan käyttöön tasa-arvon valtavirtaistamisen työllisyyspolitiikassaan. Työllisyyden suuntaviivoissa tunnustetaan sukupuolten tasaarvon merkitys talouselämässä. Yhtäläiset mahdollisuudet ovat nyt osa sekä yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta että hyvää taloudenhoitoa. Yhtäläisten mahdollisuuksien sisällyttäminen rakennerahastojen toimintaan Viime vuosina on myös kiinnitetty yhä enemmän huomiota siihen, että rakennerahastot voivat vaikuttaa merkittävästi sukupuolten tasa-arvoon. Tämän seurauksena ministerineuvosto antoi vuonna 1996 päätöslauselman miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien periaatteen sisällyttämisestä rakennerahastojen politiikkaan. Sittemmin asiaa on käsitelty eri tasoilla. Vuonna 1997 toteutettiin metodologinen selvitys yhtäläisten mahdollisuuksien periaatteen soveltamisesta rakennerahastojen tukitoimiin alue- ja työmarkkinatuissa, ja sen tulokset julkaistiin maaliskuussa 1998. Toinen selvitys, joka perustuu Saksassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Ranskassa todettuihin hyviin käytäntöihin, esiteltiin asiaa käsitelleessä seminaarissa, joka pidettiin Gelsenkirchenissä tammikuussa 1999. Näitä selvityksiä käytettiin hyväksi sisällytettäessä naisten ja miesten tasa-arvon periaatetta kauden 2000 2006 rakennerahastoasetuksiin. Kauden 2000 2006 rakennerahastoasetuksissa onkin uusia naisten ja miesten yhtäläisten mahdollisuuksien huomioon ottamista alueellisissa ja kansallisissa ohjelmissa koskevia piirteitä.koskevia piirteitä. Jäsenvaltioiden ja alueiden on suoritettava perusteellinen naisten ja miesten tasa-arvotilanteen ennakkoarviointi, määriteltävä hankkeiden valintaperusteet ja seurattava kaikkia toimia tasa-arvon kannalta. Tämä merkitsee, että indikaattorit ja tilastot on eriteltävä sukupuolen mukaan. Jäsenvaltioiden on myös edistettävä naisten ja miesten tasapuolista
osallistumista alueellisten ja kansallisten ohjelmien seurantakomiteoihin ja otettava työhön mukaan tasa-arvoviranomaiset. Sukupuolten tasa-arvon periaate mainitaan 13:ssa uuden rakennerahastojen yleisasetuksen 1 56:stä artiklasta. Yhtäläisten mahdollisuuksien sisällyttämiselle rakennerahastoihin on oikeudelliset perustelut, mutta sillä on laajempikin merkitys. Naisten ja miesten eriarvoisuuden poistaminen työmarkkinoilta lisää rakennerahastojen suunnitelmien ja ohjelmien kokonaistehokkuutta. Kasvu, kilpailukyky ja työllisyys voidaan turvata vain, jos kaikki kansalaiset, sekä miehet että naiset, ovat niitä kehittämässä. Rakennerahastojen tavoitteilla ja naisten ja miesten yhtäläisillä mahdollisuuksilla on esimerkiksi seuraavia merkittäviä synergiaetuja: Jos naisten ja miesten mahdollisuudet osallistua työmarkkinoiden kaikilla tasoilla paranevat, henkilöresursseihin tehdyt investoinnit tehostuvat. Naisten ammattipätevyyden ja -taitojen lisääminen parantaa tuottavuutta sekä mahdollisuuksia työllistymiseen ja uralla etenemiseen. Naisten kehittämä taloudellinen toiminta luo usein innovatiivisia työllistymismahdollisuuksia ja vastaa paikallisiin tarpeisiin. Paremmat liikenne- ja lastenhoitopalvelut antavat useammille naisille tilaisuuden päästä työmarkkinoille. Ne myös luovat uusia työpaikkoja. 1 (EY) N:o 1260/1999, annettu 21. kesäkuuta 1999.
LUKU 1: VUODEN 1999 SAAVUTUKSIA 1.1. OHJELMAKAUDEN 2000 2006 VALMISTELU 1.1.1. Berliinin sopimus, kauden 2000 2006 rakennepolitiikan viitekehys Berliinissä 24. ja 25. maaliskuuta 1999 pidetyssä ylimääräisessä Eurooppaneuvostossa valtioiden ja hallitusten päämiehet pääsivät sopimukseen Agenda 2000:sta. Viidentoista jäsenvaltion koheesiopolitiikka Ohjelmakaudella 2000 2006 koheesiopolitiikkaa koskevat maksusitoumusmäärärahat ovat 15 jäsenvaltion unionissa yhteensä 213,01 miljardia euroa (vuoden 1999 hintoina). Tämä on vähemmän kuin komissio ehdotti maaliskuussa 1998 (239,4 miljardia euroa, vuoden 1999 hintoina), mutta osoittaa kuitenkin, että koheesiota pidetään poliittisesti tärkeänä. Summa jakautuu seuraavasti: 195,01 miljardia euroa rakennerahastoille 18 miljardia euroa koheesiorahastolle. Valtioiden ja hallitusten päämiehet päättivät myös määrärahoista, jotka myönnetään rakennerahastojen kolmelle eri tavoitteelle ja kalatalouden ohjauksen rahoitusvälineelle rakenteellisten toimenpiteiden toteuttamiseksi tavoite 1 -alueiden ulkopuolella. Tavoitteelle 1 myönnetään 135,95 miljardia euroa eli 69,7 % rakennerahastojen kokonaismäärärahoista, tavoitteelle 2 myönnetään 22,45 miljardia euroa eli 11,5 % rakennerahastojen kokonaismäärärahoista, tavoitteelle 3 myönnetään 24,05 miljardia euroa eli 12,3 % rakennerahastojen kokonaismäärärahoista. Jäsenyyttä hakeneiden maiden 2 rakennetuet Berliinin Eurooppa-neuvosto hyväksyi komission ehdottamat määrärahat jäsenyyttä hakeneiden maiden rakennetukia varten. Ne ovat 46,860 miljardia euroa (vuoden 1999 hintoina) kaudella 2000 2006, ja ne jakautuvat seuraavasti: 7,28 miljardia euroa liittymistä valmistelevalle rakennepolitiikan välineelle (ISPA), 39,58 miljardia euroa liittymisen jälkeiseen rakennetukeen. 2 Bulgaria, Latvia, Liettua, Puola, Romania, Slovakia, Slovenia, Tšekin tasavalta, Unkari ja Viro.
Lisäksi SAPARDille (maatalouden ja maaseudun kehittämisen liittymistä valmisteleva erityisohjelma) varattiin 520 miljoonaa euroa vuodessa. Tukia myönnetään jäsenyyttä hakeneille maille tosiasialliseen liittymiseen saakka. Päätökset, jotka komissio teki neuvoston annettua rakennerahastoasetukset Heti uusien rakennerahastoasetusten 3 antamisen jälkeen komissio teki 1. heinäkuuta 1999 seuraavat uuden, vuodet 2000 2006 kattavan kauden ohjelmien toteutuksen edellyttämät seitsemän päätöstä 4, jotka koskevat tavoitteita 1, 2 ja 3 sekä kalatalouden ohjauksen rahoitusvälinettä (KOR): neljä päätöstä maksusitoumusmäärärahojen alustavasta jaosta jäsenvaltioittain kaudella 2000 2006 tavoitteiden 1, 2 ja 3 sekä kalatalouden ohjauksen rahoitusvälineen osalta rakennerahastojen tavoite 1 -alueiden ulkopuolella, päätös eri yhteisöaloitteille kohdennettavista määrärahoista, päätös rakennerahastojen tavoite 1 -alueiden luettelosta, siirtymäkauden tukea saavat alueet mukaan luettuina, päätös rakennerahastojen tavoitteen 2 mukaisen kohdeväestön enimmäismäärän vahvistamisesta jäsenvaltioittain. Huomattakoon, että toisin kuin edellisellä ohjelmakaudella 1994 1999, tavoite 2 -alueilla maaseudun kehittämistoimet rahoitetaan EMOTR:n tukiosastosta (joka on yhteisen maatalouspolitiikan rahoitusväline) eikä enää EMOTR:n ohjausosastosta. Maksusitoumusmäärärahojen alustava jako jäsenvaltioittain (katso taulukko) Komissio jakoi alustavasti maksusitoumusmäärärahat jäsenvaltioittain neuvoston asetuksen (EY) N:o 1260/1999 7 artiklan ja Berliinin Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaisesti. 3 4 Asetus (EY) N:o 1260/1999, annettu 21 päivänä kesäkuuta 1999, rakennerahastoja koskevista yleisistä säännöksistä; asetus (EY) N:o 1261/1999, annettu 21 päivänä kesäkuuta 1999, EAKR:sta; asetus (EY) N:o 1262/1999, annettu 21 päivänä kesäkuuta 1999, ESR:sta; asetus (EY) N:o 1263, annettu 21 päivänä kesäkuuta 1999, KOR:stä; asetus (EY) N:o 1257/1999, annettu 17 päivänä toukokuuta 1999, EMOTR:sta. EYVL L 194, 27.7.1999, s. 47 ja sitä seuraavat sivut.
Ohjelmakausi 2000 2006 (maksusitoumusmäärärahat, miljoonaa euroa, vuoden 1999 hintoina) Tavoite KOR Jäsen-valtio 1 Siirtymä Siirtymä (tavoite 1 -kauden tuki 2 -kauden tuki 3 alueiden ulko Tavoite 1 Tavoite 2 -puolella) Yhteensä BE DK DE GR ES FR IE (2) IT LU NL AT PT FI SE (3) UK (2) 0 0 19229 20961 37744 3254 1315 21935 0 0 261 16124 913 722 5085 625 0 729 0 352 551 1773 187 0 123 0 2905 0 0 1166 368 156 2984 0 2553 5437 0 2145 34 676 578 0 459 354 3989 65 27 526 0 98 613 0 377 6 119 102 0 30 52 706 737 365 4581 0 2140 4540 0 3744 38 1686 528 0 403 720 4568 34 197 107 0 200 225 0 96 0 31 4 0 31 60 121 1829 745 28156 20961 43087 14620 3088 28484 78 2635 1473 19029 1836 1908 15635 EUR15 127543 8411 19733 2721 24050 1106 183564 (1) Lukuun ottamatta yhteisöaloitteita ja innovatiivisia toimia. (2) Mukaan lukien Peace-ohjelman määrärahat (2000 2004). (3) Mukaan lukien Ruotsin rannikkoalueita koskevan erityisohjelman määrärahat. Tavoite 1 Tavoite 1 -alueilla käytettiin menetelmää, jossa kutakin tukikelpoisten alueiden asukasta kohti myönnettiin tukea tietty prosenttiosuus kyseisen alueen asukaskohtaisen bruttokansantuotteen ja yhteisön keskiarvon välisestä erotuksesta. Prosenttiosuus riippuu sen jäsenvaltion vauraudesta, johon kyseinen alue kuuluu. Tukea korotetaan, jos alueen työttömyysprosentti on erityisen korkea. Menetelmällä sidotaan jäsenvaltion kaikkien tukikelpoisten alueiden ongelmien (alueellinen vauraus ja työttömyys) laajuus unionin näille alueille myöntämään tukeen. Rahoitustuen määrä on siis suhteessa alueen ongelmien laajuuteen. Tavoitteen 1 mukaista siirtymäkauden tukea saavia alueita kohdellaan vuonna 2000 samoin kuin tässä tavoitteessa täysin tukikelpoisia alueita. Tätä varten niiden vauraustasoa pidetään samana kuin alueen, jonka bruttokansantuote asukasta kohti on 75 % yhteisön keskiarvosta. Tavoitteen 1 mukaista siirtymäkauden tukea saavien alueiden tukimäärä voi kuitenkin vuonna 2000 olla enintään 75 % vuoden 1999 tuesta. Vuosina 2001 2003 siirtymäkauden tuen vuosittaiset määrärahat vähenevät lineaarisesti siten, että tuen intensiteetti asukasta kohti on vuonna 2004 sama kuin tavoite 2 -alueilla. On kuitenkin korostettava, että eräät jäsenvaltiot ovat komission suostumuksella halunneet sovittaa tavoitteen 1 mukaisen siirtymäkauden tuen rakenteen yksittäisten alueiden erityistarpeiden mukaan rakennerahastojen yleisasetuksen 7 artiklan 3 kohdan säännösten mukaisesti. Tavoite 2 Tavoite 2 -alueille maksusitoumusmäärärahat jaettiin siten, että tukitaso oli asukasta kohti sama (41,4 euroa, vuoden 1999 hintoina) kaikilla tukikelpoisilla alueilla.
Tavoitteen 2 mukaisen siirtymäkauden tuen maksusitoumusmäärärahat jaettiin asianomaisille jäsenvaltioille siten, että perusteena käytettiin kauden 1994 1999 aiempien tavoitteiden 2 ja 5b tukikelpoisen väestön ja kauden 2000 2006 uuden tavoitteen 2 tukikelpoisen väestön välistä erotusta. Tavoite 3 Tavoitteen 3 maksusitoumusmäärärahat jaettiin jäsenvaltioittain seuraavin perustein: pitkäaikaistyöttömyys, nuorisotyöttömyys, työllisyysaste, sukupuolten väliset erot työmarkkinoille osallistumisessa, koulutustaso ja köyhyyden aste. KOR:n määrärahojen jako tavoitteen 1 ulkopuolella Tavoitteen 1 ulkopuolella käytettävät KOR:n määrärahat jaettiin seuraavien kahden pääperusteen mukaan: 1) kalastusalan suhteellinen merkitys kussakin jäsenvaltiossa ja alan erityistarpeet sekä 2) kauden 1994 1999 ohjelmien "suoritusaste" todetun edistymisen mukaan. Neljälle yhteisöaloitteelle kohdennetut määrärahat Komissio päätti 1. heinäkuuta 1999 myös maksusitoumusmäärärahoista, jotka kohdennetaan kaudella 2000 2006 rakennerahastojen yleisasetuksessa tarkoitetuille neljälle yhteisöaloitteelle. Määrärahat ovat seuraavat (vuoden 1999 hintoina): Interreg III: 4 875 miljoonaa euroa (rajat ylittävä yhteistyö sekä valtioiden ja alueiden välinen yhteistyö), Equal: 2 847 miljoonaa euroa (syrjinnän torjunta työmarkkinoilla), Leader +: 2 020 miljoonaa euroa (maaseudun kehittämistoimet), Urban: 700 miljoonaa euroa (kriisikaupungit ja -lähiöt). Tavoite 1- ja 2 -alueiden luettelo (katso tukikelpoisten alueiden kartta asiakirjan alussa) Vuonna 2006 tavoitteiden 1 ja 2 tukitoimet koskevat 41:ä % unionin väestöstä, kun luku vuonna 1999 oli 50 %. Tämän maantieteellisen keskittymisen ansiosta ja keskittämällä rahoitusta tavoitteeseen 1 rakennerahastojen tukitoimet voidaan kohdistaa heikoimmassa asemassa oleville alueille. Tavoite 1 Komissio laati tavoite 1 -alueiden luettelon kaudelle 2000 2006 rakennerahastojen yleisasetuksen 3 artiklan mukaisesti. Näillä alueilla asuu 92,212 miljoonaa henkilöä eli 22 % unionin väestöstä. Tavoite 2 Rakennerahastojen yleisasetuksessa (EY) N:o 1260/1999 säädetään, että tavoitteen 2 kohdealueiden väestö saa olla enintään 18 % unionin koko väestöstä. Tavoite 2 koskee kahtatoista jäsenvaltiota viidestätoista. Tavoite 1 tai tavoitteen 1 mukainen siirtymäkauden tuki kattaa Irlannin, Kreikan ja Portugalin kokonaan.
Rakennerahastojen yleisasetuksen 4 artiklan 2 kohdan mukaisesti kunkin jäsenvaltion kohdeväestön enimmäismäärä laskettiin seuraavien neljän tekijän perusteella: kokonaisväestö kunkin jäsenvaltion NUTS III -tason alueilla, jotka täyttävät yhteisön kelpoisuusperusteet (4 artiklan 5 ja 6 kohta), kokonaistyöttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys muilla kuin tavoite 1 -alueilla, kokonaistyöttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys tiheästi asutuilla alueilla, turvaverkko, joka rajoittaa jäsenvaltion kohdeväestön vähenemisen enintään kolmasosaan suhteessa aiempien tavoitteiden 2 (talouden uudistaminen taantuvilla teollisuusalueilla) ja 5b (haavoittuvat maaseutualueet) kohdeväestöön. Kohdeväestön enimmäismäärän vahvistamisen jälkeen komissio kehotti asianomaisia jäsenvaltioita toimittamaan ehdotuksensa tavoite 2 -alueiksi 31. elokuuta 1999 mennessä. Ehdotukset toimitettiin 16. elokuuta 1999 ja 3. joulukuuta 1999 välisenä aikana. Komissio päätti käsitellä hyväksyttävät (toisin sanoen täydelliset ja sääntöjen mukaisesti laaditut) ehdotukset saapumisjärjestyksessä, jotta ehdotuksensa ensimmäisinä asetuksen mukaisesti toimittaneet jäsenvaltiot voisivat aloittaa nopeasti ohjelmiensa toteuttamisen. Vuonna 1999 komissio tekikin periaatepäätökset tavoite 2 -alueiden luettelosta seuraavina ajankohtina: 26. lokakuuta 1999: Suomi, Belgia, Tanska ja Alankomaat, 24. marraskuuta 1999: Saksa, 22. joulukuuta 1999: Yhdistynyt kuningaskunta ja Espanja. Kuultuaan rakennerahastojen yleisasetuksessa säädettyjä kolmea komiteaa komissio teki 22. joulukuuta 1999 lopullisen päätöksen edellä mainittujen neljän ensimmäisen jäsenvaltion osalta. Muiden sellaisten jäsenvaltioiden osalta, joita tavoite 2 koskee, päätös tavoite 2 -alueiden luettelosta tehtiin vuoden 2000 alussa, Italiaa lukuun ottamatta. Liittymistä edeltäviä välineitä ISPAa ja SAPARDia koskevat komission päätökset Unionin laajenemisen yhteydessä on nyt ensimmäisen kerran otettu käyttöön erityinen liittymistä valmisteleva strategia. Asetuksilla (EY) N:o 1267/1999 ja (EY) N:o 1268/1999, jotka neuvosto antoi 21. kesäkuuta 1999, perustetaan kaksi uutta liittymistä valmistelevaa välinettä: Liittymistä edeltävä rakennepolitiikan väline (ISPA), jonka tukitoimet muistuttavat koheesiorahaston toimia ja jonka tarkoituksena on valmistella seuraavien jäsenyyttä hakeneiden maiden liittymistä unioniin: Bulgaria, Latvia, Liettua, Puola, Romania, Slovakia, Slovenia, Tšekin tasavalta, Unkari ja Viro. Sen määrärahat ovat 1 040 miljardia euroa (vuoden 1999 hintoina) vuodessa. ISPAsta rahoitetaan ympäristöön ja liikenteen infrastruktuureihin liittyviä investointeja. Väline yhteisön tuen myöntämiseksi maataloutta ja maaseudun kehittämistä koskeville valmisteleville toimenpiteille (SAPARD) edellä mainituissa
kymmenessä maassa. Määrärahat ovat 520 miljoona euroa (vuoden 1999 hintoina) vuodessa. ISPA Komissio teki 20. heinäkuuta 1999 periaatepäätöksen ISPAsta myönnettävän yhteisön tuen kokonaismäärän ohjeellisesta jaosta edunsaajamaiden kesken. Jako tehtiin ISPAsta annetun asetuksen 4 artiklan mukaisesti väestömäärän, pinta-alan ja asukasta kohti lasketun BKT:n perusteella. ISPAn hallintokomitea antoi 21. joulukuuta puoltavan lausuntonsa tuen jakoehdotuksesta. Saatuaan lausunnon komissio teki lopullisen päätöksen 7. maaliskuuta 2000. SAPARD Komissio teki heinäkuussa 1999 päätöksen maataloutta ja maaseudun kehittämistä koskeviin liittymistä valmisteleviin toimenpiteisiin vuosittain myönnettävän yhteisön rahoituksen alustavasta jaosta 5, ja vuoden 1999 lopussa julkaistiin asetus (EY) N:o 2759/1999 asetuksen (EY) N:o 1268/1999 soveltamista koskevista säännöistä. Kullekin maalle myönnettiin SAPARDista tukea seuraavien puolueettomien kriteerien perusteella: maatalousväestö, maatalousmaan pinta-ala, vaurausaste (BKT) ja alueellinen erityistilanne. 1.1.2. Uusien rakennerahastoasetusten (2000 2006) antaminen Komissio hyväksyi asetusehdotukset uutta ohjelmakautta varten maaliskuussa 1998 6. Ehdotuksia tarkasteltiin ja käsiteltiin vuoden 1998 kuluessa yhteisön eri toimielimissä. Berliinissä 24. ja 25. maaliskuuta 1999 pidetyssä ylimääräisessä Eurooppa-neuvoston kokouksessa vahvistettiin Agenda 2000:ta koskeva kokonaissopimus, johon sisältyivät kauden 2000 2006 rahoitusnäkymät. Tämän ansiosta neuvosto saattoi antaa kaikki asetukset virallisesti touko- ja kesäkuussa 1999. Asetus EMOTR:sta 7 annettiin 17. toukokuuta ja muut rakennerahastoasetukset 8 21. kesäkuuta 1999. Kaikki asetukset tulivat voimaan 1. tammikuuta 2000. Uusilla asetuksilla yksinkertaistettiin rahastojen lainsäädäntökehystä seuraavasti: Puiteasetus ja yhteensovittamisasetus yhdistettiin yleisasetukseksi (EY) N:o 1260/1999, johon koottiin useissa eri asetuksissa aiemmin olleet, kaikkia rahastoja koskevat säännökset. EAKR:a, ESR:a ja KOR:tä koskevat asetukset säilytettiin yksinkertaisemmassa muodossa. Yhdellä maaseudun kehittämistukea koskevalla EMOTR-asetuksella korvattiin yhdeksän aiempaa asetusta. Siinä säädetään kaikista maaseudun kehittämistä 5 6 7 8 Päätös 99/595/EY. KOM(1998) 131 lopull., 18. maaliskuuta 1998. Asetus (EY) N:o 1257/1999. Asetus (EY) N:o 1260/1999 yleisistä säännöksistä; asetus (EY) N:o 1261/1999 EAKR:sta; asetus (EY) N:o 1262/1999 ESR:sta; asetus (EY) N:o 1263/1999 KOR:stä.
koskevista toimenpiteistä, joita voidaan rahoittaa sekä EMOTR:n ohjausosastosta että sen tukiosastosta. Yleisasetuksella pyrittiin rakennerahastojen käytön tehostamiseen erityisesti seuraavin keinoin: Ensisijaisten tavoitteiden määrän vähentäminen kolmeen ja siirtymäkauden tuen käyttöön ottaminen tukikelpoisuutensa menettäviä alueita varten. Yhteisöaloitteiden määrän vähentäminen neljään: Interreg ja Leader säilyvät, uudella Equal-aloitteella tuetaan syrjinnän torjumista työmarkkinoilla ja Urban säilyy kohteinaan kriisikaupungit ja -lähiöt. Merkittävä yksinkertaistus on, että kutakin yhteisöaloitetta rahoitetaan vain yhdestä rahastosta, mutta kaikki rahastot voivat laajentaa toiminta-alaansa rahoittaakseen toimia, joita yleensä tuetaan muista rahastoista. Komission ja jäsenvaltioiden vastuualueiden selventäminen siten, että jäsenvaltiot ovat ensisijaisesti vastuussa rahastojen toimien toteuttamisesta. Jäsenvaltioissa lisättiin kumppanien osallistumista kumppanuusperiaatteen vahvistamiseksi. Säännökset rahastojen ohjelmamenettelyn ja toimien täytäntöönpanon yksinkertaistamiseksi. Komission hyväksymissä ohjelmissa keskitytään strategiaan ja ensisijaisiin aihealueisiin sekä jäsenvaltioiden säätämiin täytäntöönpanosääntöihin. Jäsenvaltiot vastaavat toimenpiteiden täytäntöönpanosta ohjelma-asiakirjan täydennyksen avulla. Uudet hallintoa, seurantaa ja arviointia koskevat säännökset: hallintoviranomaisten ja seurantakomiteoiden tehtävien yksityiskohtainen kuvaus, vuosittaisten täytäntöönpanokertomusten sisällön kuvaus, arviointitavoitteiden ja seurantaindikaattorien määrittely. Yksinkertaisemman mutta tiukemman varainhoitojärjestelmän käyttöönotto: komission automaattiset vuosittaiset maksusitoumukset. Ohjelman alussa maksetaan ennakko, minkä jälkeen jäsenvaltioiden todentamat tosiasialliset menot korvataan välimaksuilla, ja tukitoimen päättyessä maksetaan loppumaksu. Varainhoidon valvontaa koskevien säännösten vahvistaminen. Myös eri rahastoja koskevia asetuksia yksinkertaistettiin: Aluekehitysrahastosta annettuun asetukseen tehtiin vain vähän muutoksia. EAKR:sta tuetaan edelleen kolmenlaisia investointeja: yritysten ja erityisesti pk-yritysten tuottavia investointeja, infrastruktuuri-investointeja sekä alueiden omien mahdollisuuksien kehittämiseen liittyviä investointeja, joihin kuuluvat myös paikalliset työllisyysaloitteet. Euroopan sosiaalirahastosta annettu asetus kuuluu Amsterdamin sopimuksen työllisyyttä käsittelevän uuden osaston alaan. ESR toteuttaakin Euroopan työllisyysstrategiaa viidellä toimintalinjalla: aktiivinen työmarkkinapolitiikka, sosiaalinen integraatio, elinikäinen oppiminen, sopeutumiskyky ja naisten työllisyystilanteen parantaminen.
Kalatalouden ohjauksen rahoitusvälineestä tulee täysimääräisesti rakennerahasto. Uuden EMOTR:sta annetun asetuksen myötä pyritään luomaan yhdennetty, maatalouden kestävää kehittämistä koskeva politiikka ottamalla käyttöön yksi ainoa väline, jolla taataan yhdenmukaisuus yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) kanssa. Ensisijaisiksi määritellään kolme kehityssuuntaa: maa- ja metsätalousalan vahvistaminen, maaseutualueiden kilpailukyvyn parantaminen, ympäristön ja maaseutuperinnön suojeleminen. EMOTR:sta annetun asetuksen soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt annetaan soveltamisasetuksessa (EY) N:o 1750/1999, ja maaseudun kehittämistukea koskevat siirtymäsäännöt on täsmennetty asetuksessa (EY) N:o 2603/1999, joka annettiin joulukuussa 1999. 1.1.3. Ehdotukset yhteisöaloitteiden suuntaviivoiksi 2000 2006 Komissio laati vuoden 1999 kuluessa luonnokset neljän yhteisöaloitteen (Interreg, Urban, Leader ja Equal) suuntaviivoiksi kaudella 2000 2006. Komissio neuvotteli suuntaviivaehdotuksista luonnollisesti eri toimielinten kanssa ennen niiden hyväksymistä. Luonnos Equal-yhteisöaloitteen suuntaviivoiksi hyväksyttiin 13. lokakuuta 1999. Suuntaviivoilla pyritään kehittämään valtioiden välistä yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää uusia käytäntöjä kaikenlaisen työmarkkinoihin liittyvän syrjinnän ja eriarvoisuuden torjumiseksi. Equal-aloitteessa otetaan myös huomioon turvapaikanhakijoiden sosiaalinen ja ammatillinen integroituminen. Ehdotuksen hyväksymisen jälkeen komissio aloitti kuulemismenettelyn jäsenvaltioiden ja Euroopan parlamentin kanssa, ja Equal-yhteisöaloitteen suuntaviivojen lopullinen versio hyväksyttiin 15. huhtikuuta 2000. Luonnos Leader+-yhteisöaloitteen suuntaviivoiksi hyväksyttiin 14. huhtikuuta 2000. Leader+:n avulla pyritään ottamaan käyttöön yhdennettyjä strategioita maaseudun kehittämisen tehostamiseksi. Sillä on kaksi tavoitetta: paikallisten toimintaryhmien innovatiivisten pilottihankkeiden tukeminen sekä kokemusten vaihdon ja valtioiden välisen yhteistyön kannustaminen. Komissio hyväksyi Interreg III -yhteisöaloitteen suuntaviivojen lopullisen tekstin 28. huhtikuuta 2000. Aloite toteutetaan kolmen ohjelmalohkon kautta: ohjelmalohkossa A tuetaan rajat ylittävää yhteistyötä eli yhtenäisen alueellisen kehityksen edistämistä raja-alueiden välillä ja ohjelmalohkossa B valtioiden välistä yhteistyötä eli sopusointuisen alueellisen yhdentymisen edistämistä yhteisössä. Ohjelmalohko C koskee alueiden välisen yhteistyön vahvistamista ja sitä kautta alueellisen talouskehityksen sekä sen toteuttamisvälineiden tehostamista. Kautta 2000 2006 koskevissa suuntaviivoissa otetaan huomioon kauden 1994 1999 kokemukset ja pyritään vahvistamaan jo saavutettuja tuloksia varmistamalla, että asianomaiset alueet sovittavat yhteen toimensa ja tekevät todellista yhteistyötä. Niiden on näin ollen toteutettava yhteisiä strategioita ja ohjelmia ja perustettava yhteisiä hallintorakenteita. Tästä järjestettiin tiedotustilaisuus 29. marraskuuta 1999. Komissio hyväksyi Urban-yhteisöaloitteen suuntaviivat 28. huhtikuuta 2000. Aloitteella on kaksi päätavoitetta: a) edistää sellaisten erityisen innovatiivisten strategioiden suunnittelua ja toteuttamista, jotka koskevat pienten ja keskikokoisten kaupunkien tai suurkaupunkien vaikeuksissa olevien asuinalueiden
kestävää taloudellista ja sosiaalista elvyttämistä, b) vahvistaa ja vertailla tietoja ja kokemuksia, jotka liittyvät kaupunkien elpymiseen ja kestävään kehitykseen Euroopan unionissa. 1.1.4. Kauden 2000 2006 ohjelmien laatimisen alkuvaiheet Kautta 2000 2006 koskevien asetusten antamisen jälkeen ohjelma-asiakirjojen virallista vahvistamista edeltävät seuraavat peräkkäiset vaiheet: Heti rahastoasetusten antamisen jälkeen komissio vahvistaa suuntaviivat, jotka on tarkoitettu avuksi kansallisille ja alueellisille viranomaisille niiden laatiessa tavoitteita 1, 2 ja 3 koskevia ohjelmastrategioita. Suuntaviivat hyväksyttiin 1. heinäkuuta 1999 9. Niissä keskitytään kolmeen päätoimintalinjaan: i) alueellisen kilpailukyvyn parantaminen, ii) työllisyyden, yhteisön ensisijaisen tavoitteen, edistäminen, iii) kaupunkien ja maaseudun kehityksen yhdentäminen. Komissio laatii luettelot alueellisten tavoitteiden (tavoitteet 1 ja 2) kohdealueista. Luettelo tavoite 1 -alueista koko unionissa vahvistettiin 1. heinäkuuta 1999 yhden kriteerin perusteella (bruttokansantuote asukasta kohti). Kohdealueet ovat tilastollisen alueluokituksen II-tasoa (NUTS II) vastaavia alueita (hallinnollinen alue). Tavoitteessa 2 alueiden tukikelpoisuusperusteita on enemmän ja ne ovat monimutkaisempia (vrt. rakennerahastojen yleisasetuksen (EY) N:o 1260/1999 4 artikla). Niitä myös sovelletaan alhaisemman tason (NUTS III) alueisiin. Tämän vuoksi luettelot laadittiin jäsenvaltioittain, ja eräiden jäsenvaltioiden tavoite 2 - alueet voitiinkin vahvistaa lopullisesti vasta vuoden 2000 alussa (Ranska ja Italia). Tukikelpoisten alueiden luetteloiden hyväksymisen jälkeen jäsenvaltioiden on neljän kuukauden kuluessa laadittava ehdotukset kansallisiksi tai alueellisiksi ohjelmiksi ( suunnitelmat eli ehdotukset yhteisön tukikehyksiksi tai yhtenäisiksi ohjelma-asiakirjoiksi), jotka ne sitten toimittavat komissiolle. Saatuaan suunnitelman, joka täyttää kaikki asetuksen vaatimukset, komission on viiden kuukauden kuluessa hyväksyttävä vastaava ohjelma-asiakirja (yhteisön tukikehys tai yhtenäinen ohjelma-asiakirja). Näiden viiden kuukauden aikana käydään intensiivisiä keskusteluja sekä komission sisällä että kunkin jäsenvaltion kanssa suunnitelmien sisällön mukauttamiseksi ja lopullisen asiakirjan laatimiseksi. Komission on samoin viiden kuukauden kuluessa hyväksyttävä toimenpideohjelmat, jotka jäsenvaltiot voivat esitellä samanaikaisesti yhteisön tukikehyksen kanssa sen liitteinä tai myöhemmin. Kun yhtenäinen ohjelma-asiakirja tai toimenpideohjelma on hyväksytty, jäsenvaltiolla on vielä kolme kuukautta aikaa toimittaa komissiolle ohjelmaasiakirjan täydennys. Tässä jäsenvaltioiden laatimassa asiakirjassa täsmennetään eräitä yhtenäisten ohjelma-asiakirjojen ja toimenpideohjelmien kohtia (toimenpiteiden yksityiskohdat, lopullisten tuensaajien luokat, rahoitussuunnitelmat toimenpiteittäin, jäsenvaltion ja komission välistä sähköistä tietojenvaihtoa koskevat järjestelyt). 9 KOM (1999) 344 lopull., 1. heinäkuuta 1999.
Suurin osa tavoitetta 1 koskevista suunnitelmista toimitettiin komissioon ennen 31. joulukuuta 1999. Vain ehdotukset kolmea Ranskan merentakaista aluetta (Guadeloupe, Martinique ja Guyana) koskeviksi yhtenäisiksi ohjelma-asiakirjoiksi saapuivat tämän jälkeen (10. tammikuuta 2000). Koska komissio katsoi voivansa hyväksyä suurimman osan suunnitelmista, neuvottelut jäsenvaltioiden kanssa voitiin aloittaa verraten pian. Komissio hyväksyikin eräät ohjelmat jo vuoden 2000 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana (Suomen ja Itävallan yhtenäiset ohjelmaasiakirjat). Tavoitteessa 2 tukikelpoisten alueiden luettelot vahvistettiin myöhemmin kuin tavoitteessa 1, koska huomioon otettavat perusteet olivat monimutkaisempia. Komissioon ei siksi toimitettu yhtään suunnitelmaa ennen 31. joulukuuta 1999. Kaikki tavoitetta 2 koskevat suunnitelmat saapuivat tammikuun alun ja huhtikuun lopun 2000 välisenä aikana. Kaikki henkilöresursseihin (tavoite 3) käytettävissä olevien määrärahojen ohjelmatyön suunnitelmat toimitettiin komissioon ennen vuoden 1999 loppua, ja useimpia suunnitelmia koskevat neuvottelut on jo aloitettu jäsenvaltioiden kanssa. Maaseudun kehittämistä koskevien suunnitelmien laatimisen ensimmäinen vaihe oli käynnissä vuoden 1999 päättyessä. Tavoite 1- ja 2 -ohjelmiin kuuluvat maaseudun kehittämistoimet sisältyvät näiden ohjelmien alustaviin suunnitelmiin. Sitä vastoin eräillä alueilla, joiden tavoite 2 -alueet eivät kata niiden koko pinta-alaa, maaseudun kehittämistoimet voivat olla osa suurempaa hanketta, johon sisältyy tavoitteiden ulkopuolisia alueita. Tällaiset maaseudun kehittämissuunnitelmat laaditaan siis sopivimmaksi katsotulla maantieteellisellä tasolla. Tietyllä alueella sovellettavat maaseudun kehittämistoimenpiteet on mahdollisuuksien mukaan koottava yhteen suunnitelmaan. Nämä suunnitelmat, jotka jäsenvaltioiden nimeämät viranomaiset laativat ennakkoarvioinnin perusteella, oli toimitettava komissiolle viimeistään 3. tammikuuta 2000 toimivaltaisten viranomaisten ja järjestöjen kanssa alueellisella tasolla käytyjen neuvottelujen jälkeen. Lisäksi kaikkiin maaseudun kehittämistukitoimiin on sisällyttävä maatalouden ympäristötoimenpiteitä. 1.2. KOHEESIOTA KOSKEVIEN TEMAATTISTEN PAINOPISTEALUEIDEN LÄHEMPI TARKASTELU 1.2.1. Euroopan työllisyysstrategia: yhdennetymmät rahastojen tukitoimet Euroopan työllisyysstrategia on vahvistunut Amsterdamin sopimuksen tultua voimaan. Luxemburgissa marraskuussa 1997 pidetyn ylimääräisen työllisyyttä käsitelleen Eurooppa-neuvoston jälkeen kaikki EU:n hallitukset ovat alkaneet soveltaa uutta politiikkojen yhteensovittamisen lähestymistapaa asettamalla yhteisiä tavoitteita (työllisyyden suuntaviivat), laatimalla kansalliset toimintasuunnitelmat ja seuraamalla yhdessä edistymistä (yhteiset työllisyysraportit). Vuonna 1999 Luxemburgin prosessi vahvistui edelleen, ja perustamissopimuksen 128 artiklan mukainen vuosittainen kierros saatiin kokonaisuudessaan päätökseen. Tämän ansiosta kansallisten toimintasuunnitelmien tarkastelu on ensimmäisen kerran johtanut jäsenvaltioille annettuihin suosituksiin siitä, kuinka niiden tulisi panna täytäntöön Euroopan työllisyysstrategian yhteisten tavoitteiden mukaiset sitoumuksensa.
Siitä lähtien, kun työllisyyden suuntaviivat hyväksyttiin ensimmäisen kerran vuonna 1998, niissä on keskitytty seuraaviin neljään pilariin, jotka kuvastavat poliittisia painopisteitä: työllisyyden parantaminen, yrittäjyyden kehittäminen, yritysten ja työvoiman sopeutumiskyvyn parantaminen sekä naisten ja miesten yhtäläisten mahdollisuuksien edistäminen. Painopisteet on muotoiltu 21 suuntaviivaksi, joita on edelleen mukautettu ja kehitetty kansallisten toimintasuunnitelmien ja työllisyystilanteen arvioinnin perusteella uusien tavoitteiden huomioon ottamiseksi. Vuonna 1999 suuntaviivoja kehitettiin seuraavien uusien tavoitteiden perusteella: elinikäinen oppiminen, tietoyhteiskuntaan osallistuminen, työmarkkinaosapuolten osallistuminen työn organisointiin sekä tasa-arvonäkökulman huomioon ottaminen. Vuoden 1999 yhteisessä työllisyysraportissa analysoidaan Euroopan työllisyystilannetta, jolle ovat edelleen ominaisia 61 %:n alhainen työllisyysaste, naisten ja ikääntyvien henkilöiden vähäinen osallistuminen työmarkkinoille sekä korkeina pysyneet pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyysluvut. Näihin haasteisiin vastataan uudistamalla muun muassa työmarkkinapolitiikkaa, vero- ja etuusjärjestelmiä, koulutusjärjestelmiä sekä työllisyyspalveluja Euroopan työllisyysstrategian muodostamissa yhteisesti hyväksytyissä puitteissa. Nuorten ja aikuisten pitkäaikaistyöttömyyttä on selvästi alettu torjua entistä enemmän ennalta ehkäisemällä, vaikka eräät jäsenvaltiot ovat muita ripeämmin edenneet kohti yhteistä tavoitetta eli uuden alun tarjoamista kaikille nuorille ja aikuisille työttömille ennen kuin työttömyys on kestänyt kuusi kuukautta tai vuoden. Lisäksi useimmat jäsenvaltiot ovat saavuttaneet 20 %:n viitearvon työttömien osallistumisessa koulutukseen ja muihin aktiivisiin toimiin. Jäsenvaltiot ovat alkaneet pitää elinikäistä oppimista ja palvelualaa strategisesti entistä tärkeämpinä, ja ne sitoutuvat yhä lujemmin tasa-arvopilariin. Toisaalta yrittäjyyden kehittyminen on epävarmaa, eikä sopeutumiskyvyn parantaminen ole edistynyt toivotulla tavalla. Vuoden 1999 työllisyyden suuntaviivoja koskevassa päätöslauselmassaan neuvosto korostaa tukea, jota ESR voi tarjota pyrittäessä Euroopan työllisyysstrategian tavoitteisiin etenkin osallistumalla henkilöresurssien laadulliseen kehittämiseen. ESR:n tulisi erityisesti edistää tarvittavaa siirtymistä passiivisesta aktiiviseen työmarkkinapolitiikkaan ja korostaa ehkäiseviä toimia pelkästään korjaavien toimien sijaan. Kautta 2000 2006 koskevissa rakennerahastoasetuksissa ja niiden toimintaa koskevissa suuntaviivoissa edellytetään, että jäsenvaltiot varmistavat rakennerahastojen tukitoimien ja erityisesti ESR:sta tuettujen ohjelmien yhdenmukaisuuden työllisyyden suuntaviivojen ja yleisemmin Euroopan työllisyysstrategian täytäntöönpanon kanssa. Jäsenvaltioille osoitetuissa, niiden työllisyyspolitiikan täytäntöönpanoa koskevissa suosituksissa korostetaan enimmäkseen tätä suuntausta, sillä ne koskevat yleensä ESR:oon liittyviä aloja kuten nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi harjoitettavaa työmarkkinapolitiikkaa, ammatillista koulutusta sekä naisten ja miesten yhtäläisten mahdollisuuksien edistämistä koskevia toimintalinjoja. 1.2.2. Uusi alueellisten valtiontukien kartta Komission hyväksyttyä alueellisia valtiontukia koskevat suuntaviivat 10 se kehotti jäsenvaltioita toimittamaan sille kansalliset aluetukikarttaluonnokset, joista käyvät 10 EYVL C 74, 10.3.1998.
ilmi toisaalta ehdotukset perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan a ja c alakohdan mukaisiin poikkeuksiin oikeuttaviksi alueiksi ja toisaalta kullekin niistä tarkoitetut alkuinvestointitukien tai investoinnin yhteydessä syntyvien työpaikkojen luomiseen myönnettävän tuen enimmäisintensiteetit, sekä niihin sovellettavat tuen kasautumista koskevat enimmäismäärät. Kaikki jäsenvaltiot toimittivat vuoden 1999 kuluessa aluetukikarttaluonnoksensa, vaikka eräät maat (Espanja, Italia ja Luxemburg) tekivätkin sen vasta joulukuussa. Tarkasteltuaan ehdotuksia komissio hyväksyi Tanskan, Kreikan, Irlannin ja Suomen toimittamat karttaluonnokset sekä Saksan ja Portugalin kartoista sen osan, joka koskee 87 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaiseen poikkeukseen oikeuttavia alueita. Komissio ilmoitti kuitenkin epäilevänsä, että eräiden maiden luonnokset eivät ole perustamissopimuksen mukaisia. Se aloittikin 88 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn Belgian, Ranskan ja Alankomaiden karttaluonnosten osalta sekä Saksan ja Portugalin karttaluonnosten osalta siltä osin kuin kartat koskevat 87 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaiseen poikkeukseen oikeuttavia alueita. Koska muiden jäsenvaltioiden kartat toimitettiin myöhään, niitä ei ehditty hyväksyä ennen vuoden 1999 loppua. Ennen hyväksymistä ja sikäli kuin aluetukia koskevissa kartoissa on luettelo alueista, joilla investointitukia olivatpa ne rakennerahastoista osarahoitettavia tai ei voidaan myöntää suurille yrityksille, jäsenvaltiot eivät ole voineet myöntää tällaisia tukia 1. tammikuuta 2000 jälkeen. Keskeytys koskee kuitenkin vain alueellisia valtiontukia eikä sellaisia rakennerahastojen tukitoimia, joilla osarahoitetaan muita tukijärjestelyjä tai joissa tuki ei kohdistu yrityksiin. 1.2.3. Aluesuunnittelun eteneminen Komissio ja jäsenvaltiot johtivat tiiviissä yhteistyössä ESDP:stä (Euroopan aluekehityssuunnitelma) käytyä Euroopan laajuista keskustelua, joka huipentui kahdeksaan vuonna 1998 järjestettyyn valtioiden väliseen seminaariin ja Brysselissä helmikuussa 1999 pidettyyn päätösseminaariin ja jonka tuloksena hyväksyttiin ensimmäinen ESDP:tä koskeva lopullinen asiakirja Potsdamissa toukokuussa 1999. Ministerit ja asiasta vastaava komission jäsen korostivat, että jälleen oli otettu tärkeä askel kohti Euroopan yhdentymistä. Ensimmäisen kerran päättäjillä kaikilla tasoilla unionissa on käytettävissään yhteinen aluesuunnittelun väline. Asiakirjassa ehdotetaan kolmea perustavoitetta unionin aluesuunnitteluun: Tasapainoisen ja monikeskuksisen kaupunkijärjestelmän ja uuden kaupunkimaaseutu-suhteen kehittäminen. Infrastruktuurin ja tiedon tasavertaisen saatavuuden varmistaminen. Luonnon- ja kulttuuriperinnön kestävä kehittäminen, harkittu käyttö ja suojelu. ESDP:ssä ehdotetaan konkreettisia toimintatapoja näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Se on siten käyttökelpoinen ja toimiva väline EU:n kestävässä ja alueellisesti tasapainoisessa kehittämisessä. Asiakirja ei ole sitova, eikä sillä luoda uusia velvoitteita yhteisön tasolla. Siinä myös noudatetaan toissijaisuusperiaatetta. Edistääkseen ESDP:n soveltamista aluesuunnittelusta ja kaupunki- tai aluepolitiikasta vastaavat ministerit sekä aluepolitiikasta vastaava Euroopan