Tiina Mäkelä VÄSYMYS VANHUUDESSA

Tiina Mäkelä VÄSYMYS VANHUUDESSA Lahden Diakoniasäätiön julkaisuja 1 / 2014

Tiina Mäkelä VÄSYMYS VANHUUDESSA Tutkimus vuosina 1926 30 syntyneiden päijäthämäläisten väsymyksestä ja sen yhteydestä arjessa suoriutumiseen VÄITÖSKIRJA Esitetään Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi Lahden Aikuiskoulutuskeskuksen auditoriossa (Kirkkokatu 16) perjantaina toukokuun 9. päivänä 2014 klo 12. Helsingin yliopisto Sosiaalitieteiden laitos

Lahden Diakoniasäätiön julkaisuja 1/2014 Tiina Mäkelä Työn ohjaajat Professori Antti Karisto Professori Mikael Fogelholm Esitarkastajat Professori (ma) Ossi Rahkonen Dosentti Kirsi Lumme-Sandt Kannen suunnittelu: Petri Smura Kannen kuva: Lahden Diakoniasäätiön kuva-arkisto Taitto: Petri Smura ISBN: 978-951-97097-9-6 ISSN: 2342-2971 Painettu: Multiprint Oy Lahti 2014

Ajan sitä takaa sanoin, mutta se ei suostu kiinni otettavaksi, ja aina silloin tällöin kuvittelen päässeeni sitä lähelle. (Siri Hustvedt)

Abstract Tiredness and loss of energy are common complaints among the elderly that often fail to receive the attention they deserve even when raised by the sufferers themselves. This study sought to investigate tiredness among the elderly namely, its features and underlying factors and to establish whether it is linked to daily living skills and the use of services that support independent living. In particular, the analysis focused on the link between the tiredness that the elderly experience and their care responsibilities, health-related lifestyles and confidence in daily living skills. The study also explored changes in tiredness, daily living skills and the use of services over a three-year follow-up period. The study is part of the Good Aging in the Lahti Region (Ikihyvä Päijät-Häme) research project that explores the aging of people born in 1926 30, 1936 40 and 1946 50. The project participants have been randomly selected from the Population Register. The subjects examined in this study were born between 1926 and 1930 and living in the Päijät-Häme region of Finland. The subjects provided the study data through questionnaires in 2002 and 2005. A total of 883 participants from the oldest age group responded to the first questionnaire. The panel data, which were used in publications II IV, included all 629 participants who responded to both questionnaires. The links between tiredness, daily living skills and service use as well as the factors underlying tiredness were studied using linear and logistic regression analysis. Differences between groups were examined using both one-way and two-way analysis of variance (ANOVA) and a paired t test. Most of the respondents had experienced tiredness during the month before completing the questionnaire, and one-fourth had experienced considerable tiredness. Although the prevalence of tiredness showed no change during the follow-up period, some respondents felt more energetic and others more tired toward the end of the period. Tiredness was more common among women and care givers. Those who were physically less active than others of their age also experienced more tiredness, whereas regular social interaction and confidence in one s daily living skills provided protection from tiredness. As expected, those who felt tired also reported a higher incidence of illness, insomnia and pains and aches than did the other respondents, although in this study, illness did not predict tiredness. Tiredness did, however, predict poor daily living skills and more frequent use of services, but was not an independent predictor when adjusting for baseline living skills and service use. Although tiredness alone does not cause an elderly person to fare poorly or to require more assistance than others of his or her age group, it is a serious complaint that serves as an early indicator of reduced functional ability and greater need for services. Tiredness among the elderly is a multifaceted phenomenon with a number of contributory factors related to interpersonal relationships, self-confidence and health-related lifestyles, and cannot be reduced to a mere physical symptom or individual pathology. Tiredness is also a social construct manifested in the form permitted by each era. Tiredness must be recognised in service situations, and its background and significance must be understood so that each individual can benefit from appropriate assistance and support. Investigating tiredness should be a part of the comprehensive assessment of the health and functional ability of the elderly. An easy way to identify tiredness is simply to enquire about it. Keywords: tiredness, daily living skills, service use, elderly, aging, older people, old age

Tiivistelmä Väsymys ja voimien väheneminen on yleinen vaiva vanhoilla ihmisillä. Siihen ei kuitenkaan kiinnitetä riittävästi huomiota edes silloin, kun ikäihminen sitä itse valittaa. Tavoitteena oli tutkia ikääntyneiden väsymystä, sen olemusta, sen taustalla olevia tekijöitä ja sitä, ennakoiko väsymys arjessa suoriutumista ja kotona asumista tukevien palvelujen käyttöä. Erityisesti analysoitiin hoivavastuun, elintapojen ja omaan selviytymiskykyyn luottamuksen yhteyttä ikääntyneiden väsymykseen. Lisäksi tutkittiin väsymyksen, arjessa suoriutumisen ja palvelujen käytön muutoksia kolmen vuoden seuranta-aikana. Tutkimus on osa Ikihyvä Päijät-Häme -seurantatutkimusta, jossa tutkitaan ikääntyvän väestön vanhenemista vuosina 1926 30, 1936 40 ja 1946 50 syntyneillä. Osallistujat poimittiin tutkimukseen väestörekisteristä satunnaisotannalla. Tässä tutkittavina olivat vuosina 1926 30 syntyneet päijäthämäläiset ja aineistona käytettiin heiltä vuosina 2002 ja 2005 kyselylomakkeilla kerättyjä tietoja. Ensimmäisellä kerralla vanhimmasta ikäryhmästä kyselyyn vastasi 883 osallistujaa. Paneeliaineistoon, jota käytettiin osajulkaisuissa II IV, otettiin mukaan kaikki molemmilla kerroilla vastanneet, joita oli 629. Väsymyksen, arjessa suoriutumisen ja palvelujen käytön välisiä yhteyksiä sekä väsymyksen taustoja analysoitiin lineaarisella ja logistisella regressioanalyysillä. Ryhmien välisiä eroja tutkittiin sekä yksi että kaksisuuntaisella varianssianalyysillä (ANOVA) ja parittaisella t-testillä. Vastaajista suurin osa oli tuntenut väsymystä kyselyä edeltäneen kuukauden aikana ja neljäsosalla sitä oli huomattavasti. Seuranta-aikana väsymyksen esiintyvyys ei kokonaisuutena muuttunut, mutta yksittäisistä vastaajista osa koki itsensä virkeämmäksi ja osa puolestaan väsyneemmäksi seurannan lopussa. Väsymys oli tavallisempaa naisilla ja ikääntyneillä, jotka kantoivat hoivavastuuta läheisestään. Väsyneempiä olivat myös ne, jotka harrastivat liikuntaa vähemmän kuin ikätoverinsa. Säännöllinen sosiaalinen kanssakäyminen ja luottamus omiin kykyihin suoriutua arjen haasteista puolestaan suojasivat väsymykseltä. Väsyneillä oli odotetusti enemmän sairauksia, kipuja ja unettomuutta kuin muilla vastaajilla, vaikka sairastavuus ei tässä tutkimuksessa ennakoinut väsymystä. Väsymys ennusti sekä huonoa arjessa suoriutumista että lisääntynyttä palvelujen käyttöä, mutta sillä ei ollut itsenäistä ennustekykyä analyyseissa, joissa alkutilanteen suoriutuminen ja palvelujen käyttö vakioitiin. Väsymys ei ole niinkään yksittäinen syy siihen, että ikääntynyt pärjää huonosti tai että hän tarvitsee ikäisiään enemmän apua. Väsymys on kuitenkin vakavasti otettava vaiva, koska se antaa varhaisen vihjeen siitä, että toimintakyky on heikkenemässä ja palvelujen tarve kasvamassa. Ikääntyneiden väsymys on monisäikeinen ilmiö, jonka taustalla on ihmissuhteisiin, itseluottamukseen ja elintapoihin liittyviä seikkoja. Siksi sitä ei voida pelkistää vain fyysiseksi oireeksi tai yksilöpatologiaksi. Väsymys on myös sosiaalisesti konstruoitua ja se saa ilmiasunsa aina kunkin aikakauden sallimissa puitteissa. Väsymyksen tunnistaminen palvelutilanteissa ja sen taustojen sekä merkityksen ymmärtäminen on tärkeää, jotta ikääntyneelle voidaan tarjota juuri hänelle sopivaa apua ja tukea. Väsymyksen selvittäminen tulisikin liittää osaksi ikäihmisten terveyden ja toimintakyvyn laaja-alaista arviointia ja se voidaan tunnistaa yksinkertaisesti kysymällä ikäihmiseltä itseltään siitä. Avainsanat: väsymys, arjessa suoriutuminen, palvelujen käyttö, ikääntyvä, ikääntynyt, ikäihminen, vanhuus

Esipuhe Tämän tutkimuksen sysäsi liikkeelle kiinnostukseni vanhojen ihmisten arjessa pärjäämisestä. Työni ikäihmisten palvelujen kehittämisen parissa 1990-luvun loppupuolelta alkaen ja erityisesti mahdollisuuteni olla mukana Ikihyvä Päijät-Häme seurantatutkimus- ja kehittämishankkeessa vaikuttivat ratkaisevasti väitöskirjaprosessin käynnistymiseen. Prosessi muodostui paljon odotettua pidemmäksi, sillä työuralla eteen tulleet haasteet sivuuttivat usein akateemisen väitöskirjatyön. Matka onkin muodostunut minulle vähintään yhtä tärkeäksi kuin itse määränpää. Tutkimustyö on innostanut vanhuspalvelujen arjen tutkailuun ja kehittämiseen sekä antanut siihen tukevan selkärangan. Toisaalta monipuolinen käytännön työ ikäihmisten parissa on tarjonnut peilin, josta olen voinut tarkastella tutkimukseni löytöjä ja etsiä niille arkimerkitystä. Tutkimustyössä etenemiselle on ollut ratkaisevan tärkeää asiantunteva ja kannustava ohjaus. Erityisesti kiitän ohjaajaani sosiaaligerontologian professori Antti Karistoa. Häneltä saamani pitkäjänteinen ja rohkaiseva ohjaus sekä viisaat neuvot ovat kannatelleet minua silloinkin, kun oma usko työn etenemiseen on ollut lujilla. Suuret kiitokset siitä, että minulla on ollut mahdollisuus oppia näiden vuosien aikana tieteellisen ilmaisun terävyyttä ja rikkautta. Toisena ohjaajanani on toiminut ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm, jota haluan kiittää asiantuntevista ja määrätietoisista kommenteista, jotka ovat selkeyttäneet työtäni. Vuosien varrella olen saanut apua ja tukea työni tekemiseen useilta ihmisiltä. Lämmin kiitos kehittämispäällikkö Raisa Valveelle, jolta on löytynyt aina aikaa pohtia kanssani aineiston analysointiin liittyviä vaihtoehtoja ja kommentoida kirjoittamaani tekstiä. Haluan kiittää koko Ikihyvä -tutkijaryhmää ja erityisesti Ilkka Haapolaa, Marjaana Seppästä ja Heikki Heinosta, joilta olen saanut rohkaisua ja arvokkaita neuvoja työni tekemiseen. Kiitän myös Kirsi Kuusinen-Jamesta arvokkaasta avusta väitöskirjaani sisältyvien artikkeleiden englanninkielisten tiivistelmien kieliasun hiomisessa. Katriina Joukoa kiitän avuliaisuudesta lähteiden etsimisessä ja laina-aikataulujen sovittelusta. Petri Smuralle osoitan kiitokseni työni ulkoasun valmiiksi saattamisesta. Sosiaaligerontologian tutkijaseminaarin osallistujat Helsingin yliopiston Sosiaalitieteiden laitoksella sekä Lahden yliopistokeskuksen monitieteisen tohtorikoulun opettajat ja opiskelijat ovat antaneet myös hyödyllisiä kommentteja. Kiitän heitä kaikkia mielenkiinnosta työtäni kohtaan. Esimiehiäni ja lähimpiä työtovereitani kiitän joustavuudesta opintojani kohtaan. Esitarkastajiani professori Ossi Rahkosta ja dosentti Kirsi Lumme-Sandtia kiitän suuresti tarkoista huomioista ja asiantuntevista, rakentavista kommenteista, joiden avulla minulla oli mahdollisuus tehdä työhöni parannuksia vielä tarkastusvaiheessa. Omistan tämän väitöskirjan edesmenneille vanhemmilleni Helvi ja Tauno Lemettiselle. Lämpimin muistoin kiitän heitä siitä rakkaudesta, tuesta ja rohkaisusta, jonka avulla tavallisen työläisperheen lapsi on uskaltautunut akateemiselle tutkijanuralle. Tahdon kiittää myös läheisiäni, erityisesti aviopuolisoani Ismoa ja poikaamme Teemua, jotka ovat suunnanneet ajatukseni pois tutkimuksen tekemisestä ja tuoneet näin vastapainoa yksinäiselle uurastukselle. Ystävääni Pirkkoa kiitän myötäelämisestä kaikkina näinä vuosina. Tutkimustani ovat taloudellisesti tukeneet erityisesti Päijät-Hämeen Kulttuurirahasto ja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä, joille osoitan kiitokseni. Hollolassa Ystävänpäivänä, 14.2.2014 Tiina Mäkelä

Sisällys Abstract Tiivistelmä Esipuhe Alkuperäisjulkaisujen luettelo Kuvio- ja taulukkoluettelo 1. Johdanto 13 2. Väsymys 15 2.1 Väsymyksen paikka ikäkeskustelussa 15 2.2 Väsymyksen olemus 17 2.3 Väsymyksen medikalisoituminen 20 3. Väsymyksen, arjessa suoriutumisen ja palvelujen käytön tarkastelu 24 3.1 Väsymyksen tarkastelu 24 3.2 Arjessa suoriutuminen ja sen tarkastelu 25 3.3 Palvelut ja niiden käytön tarkastelu 29 3.4 Aikaisempia tutkimuksia aihepiiristä 31 3.4.1 Arjessa suoriutuminen ja palvelujen käyttö 31 3.4.2 Väsymys ja sen taustat 34 3.4.3 Väsymyksen yhteys arjessa suoriutumiseen 36 3.4.4 Yhteenveto aiemmista tutkimustuloksista 37 4. Empiirisen tutkimuksen toteutus 40 4.1 Tutkimusasetelma ja -kysymykset 40 4.2 Tutkimusaineisto 41 4.3 Tiedonkeruumenetelmät ja käytetyt mittarit 43 4.4 Analyysimenetelmät 48 5. Empiirisen tutkimuksen tulokset 51 5.1 Väsymys ja sen muutos seuranta-aikana 51 5.2 Väsymyksen taustat 52 5.3 Väsymyksen yhteys arjessa suoriutumiseen ja palvelujen käyttöön 55 5.3.1 Arjessa suoriutuminen 55 5.3.2 Palvelujen käyttö 59 6. Yhteenveto ja pohdinta 61 6.1 Empiiristen tulosten yhteenveto 61 6.2 Tutkimuksen luotettavuus 62 6.3 Mistä ikääntyneiden väsymys kertoo ja mitä se ennakoi? 64 6.4 Tutkimuksen merkitys ja jatkotutkimusaiheet 68 6.5 Johtopäätökset 69 Lähteet 71 Liitteet 87

Alkuperäisjulkaisujen luettelo I II Mäkelä T, Karisto A, Valve R, Fogelholm M. Väsymys on yhteydessä huonoon arjessa suoriutumiseen ikääntyneillä. Gerontologia 4: 182 192, 2006. ( Alkutilanneartikkeli ) Mäkelä T, Karisto A, Valve R, Fogelholm M. Väsymys on ennakoiva merkki huonosta arjessa suoriutumisesta. Gerontologia 4: 300 310, 2007. ( Muutosartikkeli ) III Mäkelä T, Karisto A, Valve R, Fogelholm M. Kotona asumista tukevien palvelujen käyttö ikääntyneillä on ennakoitavissa. Yhteiskuntapolitiikka 73: 609 623, 2008. ( Kotihoitoartikkeli ) IV Mäkelä T, Karisto A, Valve R, Fogelholm M. Iäkkäiden väsymys ja sen taustat: muutokset kolmen vuoden seuranta-aikana. Gerontologia 2: 179 186, 2010. ( Väsymysartikkeli )

Kuvio- ja taulukkoluettelo Kuviot Kuvio 1. Toimintakyvyn ja -rajoitteiden ICF-luokitukseen perustuva käsitteellinen malli (WHO, 2001) 27 Kuvio 2. Jyrkämän malli toimijuuden modaliteeteista 28 Kuvio 3. Tutkimusasetelma ja osajulkaisut I IV 41 Kuvio 4. Vuosina 1926 30 syntyneiden päijäthämäläisten osallistuminen Ikihyvä -seurantatutkimukseen vuosina 2002 ja 2005 43 Kuvio 5. Väsymysmuuttujan muunnokset ja vastanneiden lukumäärät vuosina 2002 ja 2005 44 Kuvio 6. Kotona asumista tukevien palvelujen käyttöä kuvaavien muuttujien muodostaminen 46 Kuvio 7. Väsymyksen esiintyvyys (%) vuonna 2002 51 Kuvio 8. Väsymyksen muutos yksilötasolla vuoden 2002 tilanteesta vuoteen 2005 52 Kuvio 9. Niiden naisten prosenttiosuudet, joilla oli rajoituksia yksittäisistä päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa vuosina 2002 ja 2005 55 Kuvio 10. Niiden miesten prosenttiosuudet, joilla oli rajoituksia yksittäisistä päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa vuosina 2002 ja 2005 56 Kuvio 11. Päivittäisistä toiminnoista suoriutumista kuvaavan summamuuttujan (RAND-36) keskiarvot vuosina 2002 ja 2005 sekä suomalaiset viitearvot miehillä ja naisilla (Aalto ym. 1999) 57 Kuvio 12. Päivittäisistä toiminnoista suoriutumista kuvaavan summamuuttujan (RAND-36) keskiarvot vuonna 2005 vuoden 2002 väsymyksen mukaan 58 Kuvio 13. Väsymyksen olemus 68 Taulukot Taulukko 1. Yhteenveto väsymystä, huonoa arjessa suoriutumista ja palvelujen käyttöä selittävistä tekijöistä aiemmissa tutkimuksissa Taulukko 2. Väsymyksen yleisyys (%) eri ryhmiin kuuluvilla vastaajilla vuonna 2002 taustamuuttujien mukaan Taulukko 3. Väsymykseen vuonna 2005 yhteydessä olleet tekijät vuoden 2002 tilanteessa Taulukko 4. Päivittäistä toiminnoista suoriutumiseen vuonna 2005 yhteydessä olleet tekijät vuoden 2002 tilanteessa Taulukko 5. Palvelujen käytön yleisyys (%) eri ryhmiin kuuluvilla vastaajilla vuonna 2005 taustamuuttujien mukaan Taulukko 6. Kotona asumista tukevien palvelujen käyttöön vuonna 2005 yhteydessä olleet tekijät vuoden 2002 tilanteessa 38 53 54 58 59 60

Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Liitetaulukko 2. Väsymyksen esiintyvyys aiempien tutkimusten perusteella Tutkimuksessa käytetyt Ikihyvä Päijät-Häme -tutkimuksen kysymykset Liitetaulukko 3. Selittävien muuttujien jakaumat (%) vuosina 2002 ja 2005 87 90 91

1. Johdanto Ikääntyvien ihmisten aktiivisuus ja itsenäinen elämä ovat nousseet vanhenemisen tutkimuksen ja etenkin vanhuspolitiikan kiinnostuksen kohteiksi (Leinonen 2007, Julkunen 2008, 15 30, STM 2011a). Toimeliaasta vanhenemisesta on tullut ideaali (Katz 2009, 121 139) ja sen vaikuttimet ovat sekä yhteiskunnallisia että yksilöllisiä. Työelämän jälkeiseen aikaan sijoittuva kolmas ikä (Laslett 1989) on ladattu täyteen odotuksia harrastuksista, kulutuksesta ja erilaisista aktiviteeteista, eikä siinä ole väsymykselle sijaa. Neljäs ikä, varsinainen vanhuuden aika, on sitä vastoin leimattu ikävaiheeksi, jota leimaavat raihnaisuus, voimien väheneminen ja kasvavat palvelutarpeet (Jyrkämä 2001, 268 269, Karisto ja Konttinen 2004, 11 13). Aktiivisuutta korostava ikäpolitiikka on tosin levittäytymässä myös vanhuuden loppupäähän (Walker 2002). Väestön ikääntymisen aiheuttamaa palvelutarpeiden kasvua ja siitä seuraavaa taloudellista kuormitusta pyritään hillitsemään sillä, että palvelutarpeet myöhentyvät ja ikäihmiset pysyvät toimintakykyisinä ja asuvat itsenäisesti omissa kodeissaan mahdollisimman kauan (STM 2013b, Ympäristöministeriö 2013). Useimmat myös itse haluavat vanheta niin. Kodissa elämä on merkityksellistä ja tuttu ympäristö luo turvallisuutta, siinäkin vaiheessa, kun toimintakyky heikkenee. (Valta 2008, 77 79.) Kodin odotetaan myös takaavan yksityisyyden ja turvaavan elämänhallinnan (Aaltojärvi 2005, Karisto 2008, 221). Kotiin liittyy kokemuksia, tuntemuksia ja sosiaalisia merkityksiä, joita Vilkko (1998, 2000) on kuvannut käsitteellä kodin tuntu. Oma koti on jotakin enemmän kuin vain arkitoimintaa tukeva asunto (Karisto ym. 2013a, 28). Itsenäinen elämä omassa kodissa kuitenkin edellyttää, että suoriutuu arkiaskareista. Väsymys ja voimien väheneminen on yleinen vaiva vanhoilla ihmisillä (Tralongo ym. 2003). Usein sen ajatellaan kuuluvan vanhenemiseen, se on itsestäänselvyys, johon ei välttämättä kiinnitetä huomiota edes silloin, kun tilanne sitä vaatisi. Koko arkielämää leimaava väsymys ei kuitenkaan kuulu normaaliin ikääntymiseen, ei ainakaan aktiivisuusoletuksen mukaiseen ikääntymiseen. Tarve tunnistaa ja ymmärtää paremmin sellaisia epämääräisiä ilmiöitä kuten raihnaisuus, uupumus ja väsymys onkin lisääntynyt (Rockwood ym. 1994 ja 2000, Ferrucci ym. 2004, Walston ym. 2006). Väsymys on hyvin arkipäiväinen asia ja ehkä juuri siksi se ei aina saa riittävää huomiota (Moldofsky 2000). Väsymyksen tutkiminen on itsestäänselvyyksien tutkimista (Karisto 2010, 245 246) ja vaarana on, että sitä, mitä on kaikkialla, ei panna erityisesti merkille (Lehtonen 2000). Myös käytännön hoivatyössä väsymys saattaa jäädä liian vähälle huomiolle epämääräisyytensä ja vaikeaselkoisuutensa vuoksi (Page ja Wessely 2003). Vaikka väsymyksen tunnistaminen on käytännön syistäkin tärkeää, sitä on vaikea määritellä ja mitata yksiselitteisesti. Väsymys on hyvin yksityinen kokemus, eikä sitä ole helppo testata tai arvioida objektiivisesti (Wessely 2005). Jo väsymystä kuvaava käsitteistö on kirjavaa ja käsitteiden merkitys vaihtelee eri käyttöyhteyksissä. Puhutaan uupumuksesta, unettomuudesta, heikkoudesta tai vetämättömyydestä, siitä ettei ole voimia ja energiaa (Shen ym. 2006, Radbruch ym. 2008). Kyse on henkilökohtaisesta kokemuksesta, jossa vireystila on alentunut ja jota sävyttää epämääräinen voimattomuus ja jaksamattomuus. Uupumuksesta tai loppuun palamisesta on puhuttu silloin, kun väsymys on epätavallisen voimakasta, pitkäkestoista ja haittaavaa (Christodoulou 2005, 20). - 13 -

Tutkimuksellinen kiinnostukseni ikääntyneiden väsymykseen on virinnyt niistä havainnoista, joita olen tehnyt sekä työssäni ikäihmisten parissa että lähipiirissäni. Väsymys on ilmiselvästi moninainen ilmiö ja sen merkitys vaihtelee elämäntilanteen mukaan. Elämänhalua pursuavalle ikäihmiselle väsymys on riesa, joka estää toteuttamasta itselle tärkeitä askareita. Parantumattomasti sairaalle vanhukselle se voi tuoda lohtuakin tuodessaan turtumusta, vaimentaessaan kipuja ja kärsimystä. Elämän sisällyksettömyys ja arkipäivän tyhjyyskin saattavat väsyttää. Tutkimukseni yhtenä pontimena on ollut tanskalaisen Kerstin Avlundin ja kumppaneiden (2003b, 2003c, 2004) löydös, jonka mukaan ne ikääntyneet, joilla on ongelmia suoriutumisessa, ovat tunteneet itsensä väsyneiksi jo ennen vaikeuksien ilmaantumista. Väsymys on ennakoiva merkki, jonka ennustuskykyä arjessa suoriutumisen kannalta on kuitenkin tutkittu vähän. Tutkimuksessani pyrin tuomaan uudenlaista näkökulmaa ikääntyvien toimintakyvyn heikkenemisen ennakointiin. Tarkoituksena on ensiksikin tutkia väsymystä merkkinä, joka mahdollisesti ennakoi arjessa suoriutumista ja palvelujen käyttöä. Toiseksi pyrin selvittämään sitä, mitä ikääntyneiden väsymyksen taustalla on. Lisäksi tarkastelen väsymystä vanhuuteen liittyvänä ilmiönä kirjallisuuden perusteella. Olen halunnut paneutua ikääntyneiden väsymykseen pelkkää taudin oiretta monimuotoisempana ilmiönä ja pyrkinyt katsomaan sen taustalle, etsimään niitä asioita, jotka aiheuttavat jaksamattomuutta vanhenevalle ihmiselle. Tästä näkökulmasta väsymyksen merkitys on symbolinen, sillä se antaa meille vihjeitä ikääntyvän ihmisen kokemusmaailmasta. Toisaalta olen pitänyt tärkeänä tutkia sitä, mikä merkitys väsymyksellä on ikääntyvän ihmisen arjessa. Kun olen tarkastellut väsymystä ennakoivana merkkinä, kriteerinä on ollut se, miten asiat sujuvat ikäihmisen arkipäivässä. Tutkimukseni on osa 15 kunnassa toteutettavaa Ikihyvä Päijät-Häme -tutkimuskokonaisuutta. Ikihyvä -tutkimus tuottaa monipuolista tietoa ikääntyvien päijäthämäläisten terveydestä, toimintakyvystä, arkielämästä ja elämäntyyleistä sekä vanhenemisen kokemuksista. Tutkimuksen ympärille rakentuvien kehittämistoimenpiteiden tavoitteena on parantaa ikääntyvien toimintakykyä, vähentää sairastavuutta ja kohentaa elämänlaatua. Ikihyvä -tutkimuksessa on seurattu samoja ikääntyviä vuosien 2002 2012 välisenä aikana (Haapola ym. 2013a). Omassa tutkimuksessani seuranta-aika on ollut vain kolme vuotta, mutta sekin on mahdollistanut sekä väsymyksen taustojen että väsymyksen ja arjessa suoriutumisen yhteyksien tarkastelun. Tutkimukseni kohderyhmä, 72 79 vuotiaat päijäthämäläiset, ovat neljännen iän kynnyksellä ja siinä elämänvaiheessa, jossa toimintakyky alkaa heiketä. Juuri heille vaikeuksien varhainen ennakointi ja väsymykseen pureutuminen on tärkeää. - 14 -

2. Väsymys 2.1 Väsymyksen paikka ikäkeskustelussa Anja Porio kuvaa kirjassaan Kolmas vuodenaika (1995, 13) tervehtimiskäyntiään 90 vuotta täyttäneen naistuttavansa luona vanhainkodissa: Juttelemme myös vanhenemisesta ja kysyn, milloin ihminen tulee vanhaksi. Kyllä se siinä kuudenkymmenen iässä tapahtuu. Tulee kaikenlaisia kolotuksia, eikä jaksa niin kuin nuorempana. Merkillistä, en vieläkään kyllä tunne itseäni vanhaksi. Ikääntyminen ymmärretään sillä sitten elettyjä vuosia, fyysisiä muutoksia tai yksilöllistä kokemusta vanhenemisesta virittää keskustelua niin tutkijoiden ja käytännön työntekijöiden kuin ikääntyneiden ihmisten itsensä keskuudessa. Yhtenäistä käsitystä siitä, milloin vanhuus alkaa tai millaisen ajanjakson ihmisen elämässä se muodostaa ja mikä kaikki on tälle ajanjaksolle luonteenomaista, ei ole saavutettu ja tuskin on saavutettavissakaan. Vanhuutta on kuvattu monien teorioiden avulla, joista aktiivisuus- ja irtaantumisteoria ovat sosiaaligerontologiassa lähes klassisia. Ne mallintavat vanhuutta, yksilön sopeutumista siihen ja rakentavat samalla kuvaa siitä, millaista on hyvä ja onnistunut vanhuus. Viimeksi mainitussa suhteessa teorioiden tarjoamat kuvat ovat miltei peilikuvia toisistaan. Irtaantumisteorian mukaan hyvä vanhuus edellyttää yksilön asteittaista irtaantumista sosiaalisesta maailmasta (Cumming ym. 1961, 14 15). Mikäli irtaantuminen toteutuu vapaaehtoisesti ja tasapainoisesti, ovat seurauksina elämään tyytyväisyys ja onnistunut vanheneminen. Vanheneminen merkitsee vetäytymistä ja vähentynyttä vuorovaikutusta ympäristön kanssa, mutta tämä on luonnollista ja jopa toivottavaa. Onnistuneen ikääntymisprosessin seurauksena muodostuu uudenlainen ja tasapainoinen suhde lähiyhteisöön ja ympäröivään yhteiskuntaan. Aktiivisuusteoriassa reitti hyvään vanhenemiseen on viitoitettu puolestaan aktiivisuuden ylläpitämisellä ja uudenlaisella aktiivisuudella (Atchley 2006, 9 13). Vanheneminen ei ole vain passiivista sopeutumista, vaan pikemminkin aktiivisuutta, jossa omalla toiminnalla ja valinnoilla rakennetaan vanhenemista ja vaikutetaan samalla ympäristöön. Tasapaino ja elämään tyytyväisyys saavutetaan silloin, kun menetyksiin sopeudutaan löytämällä uusia toimintaulottuvuuksia. Ikäkeskustelussa irtaantuminen on liitetty erityisesti vanhuuden loppupäähän, vanhoihin vanhuksiin ja ihmiselämän viime vaiheisiin, jolloin se on nähty pikemminkin teoriana kuolemisen prosessista kuin vanhenemisesta (Jyrkämä 2001, 294). Tämä perinteinen vanhuuden vaihe sijoitetaan usein ns. neljänteen ikään, 80 85 ikävuoden jälkeiseen aikaan. Sitä sävyttävät raihnaisuus, sairaudet ja riippuvuus toisten avusta sekä luopuminen asioista, jotka aiemmin olivat mahdollisia. Voimien väheneminen ja erilaiset arkielämää haittaavat vaivat liitetään tyypillisesti tähän ajanjaksoon, jolloin ajaudutaan myös arkea tukevien palvelujen käyttäjäksi. Uudempi näkökulma ikääntymisen tarkasteluun on keskustelu ns. kolmannesta iästä (Laslett 1989), joka alkaa eläkkeelle siirtymisestä ja ajoittuu ennen varsinaista edellä puheena ollutta vanhuutta. Tälle elämänvaiheelle on ominaista itsensä toteuttaminen erilaisiin harrastuksiin ja aktiviteetteihin osallistumalla. Esimerkiksi Antti - 15 -

Kariston tutkimukset (Karisto ja Konttinen 2004, Karisto 2008, Karisto ym. 2013b) eläkeikäisistä päijäthämäläisistä ja Espanjan Aurinkorannikolla eläkepäiviään viettävistä suomalaisista valottavat sitä, miten monipuolista toimintaa kolmannessa iässä olevien ihmisten elämäntyyleihin voi sisältyä, vaikka Karisto ei aktiivisuusteoriaan sitoudukaan. Työelämää seuraavina vuosina ei yleensä olla köyhiä eikä kipeitä, sillä kohorteittain parantunut toimintakyky ja aikaisempia eläkeikäisiä paremmat taloudelliset mahdollisuudet luovat useimmille suotuisat edellytykset itsensä toteuttamiseen. Kolmas ikä saakin luontevan viitekehyksen vanhenemisen aktiivisuusteoriasta. Aktiivisesta ikääntymisestä on tullut myös kulttuurinen toivekuva vanhuudesta, jossa ideaaliksi on nostettu terveys ja toiminnallisuus. Raija Julkunen kuvaa kirjassaan Kuusikymmentä ja työssä (2003, 86, 160 163, 175) sitä, kuinka ikääntyvät työntekijät liittävät vanhenemisen väsymiseen ja luovuttamiseen, iälle antautumiseen. Ikä on jotakin vaanivaa ja sitä vastaan on taisteltava. Vanhoja ovat ne, joiden ote on kirvonnut ja jotka eivät enää jaksa. Vireyden väheneminen on eläkeiän uhkakuva. Ikäpolitiikka suosii vireyden ja nuorekkuuden sekä elämässä kiinnipysymisen säilyttämistä mahdollisimman pitkään, jopa siinä määrin, että nuorekasta ikääntymistä voidaan pitää yhteiskunnallisena normina. Keskustelu onnistuneesta ikääntymisestä näyttää siten polarisoituneen aktiivisen elämässä kiinni pysymisen ja toisaalta siitä vähittäisen irtautumisen välille. Tätä taustaa vasten energisyys, tarmokkuus ja virkeys ilmentävät aktiivisen vanhenemisen ideaalia, joka on levittäytynyt kolmatta ikää itsenäisesti elävistä senioreista myös vanhuspalveluiden sisälle, kuten Kaarina Jaakola (2006, 15) omien vanhempiensa palvelutaloon tutustumista osuvasti kuvaa: Johtajatar oli pirtsakka, huolellisesti meikattu ja pukeutunut räiskyvän punaiseen pukuun. Hänen koko olemuksensa viestitti: meillä sitä ollaan alati iloisia, reippaita ja suruttomia. Tämä ei olekaan niitä paikkoja, joissa istutaan huivi päässä veisaamassa virsiä. Väsymys ja voimien hiipuminen sen sijaan näyttävät kuuluvan luonnollisina asioina vanhenemiseen, jos sitä tarkastellaan irtautumista korostavan ikääntymiskäsityksen valossa. Kyllikki Villa pohtii omaa vanhenemistaan Vanhan Rouvan Lokikirjassaan (2010, 39) seuraavasti: Käänsin pari liuskaa Muutenkin tuntuu onko tämä nyt yhä jotakin väsymystä ja meneekö se ohi ettei työkään ole niin hauskaa. Olenkohan minä tullut sillä tavalla vanhaksi, että olen luopumassa myös työstä?.. Alan yleensäkin ehkä vähän väsyä ja luopua.. Näinkö se vanhuus sitten tulee.. Stephen Katz on liittänyt aktiivisen vanhenemisen ideaaliin käsitteen Busy Bodies (2009, 121 139) Katz kyseenalaistaa kulttuurissamme yleistyneen näkemyksen, jossa hyvä ja hyväksytty ikääntyminen voi tapahtua ainoastaan jatkuvan liikkeellä olon, osallistumisen ja toiminnan kautta. Äärimmilleen vietynä aktiivisuuden ideaali voi johtaa toimintaan, jossa ikääntyneet kokevat olevansa toisten painostuksesta pakotettuja tekemään asioita, jotka eivät heitä aidosti kiinnosta. Vaarana onkin ikääntymispolitiikka, joka ei suvaitse vanhenemista ja haluaa häivyttää sen merkit. Vanhuuden häivyttäminen ei kuitenkaan onnistu, vaan vanhuuden stigma säilyy. Vanhuutta vastaan taistellaan, sitä hävetään ja piilotellaan (Taipale 2011). - 16 -

Aktiivisen ikääntymisen näkökulmasta väsymys on epätoivottua. Se ei kuulu normaaliin terveeseen vanhenemiseen. Kun väsymystä kuitenkin käytännössä esiintyy, ajassamme on houkutus medikalisoida se, määritellä se oireeksi jostain patologisesta. Halutaan selvittää sen syyt, jotta väsymyksestä voi parantua tai jotta vanhenevan ihmisen elämää haittaava oire poistuu. Myös irtaantumisteorian luoma kuva ikääntymisestä on saanut osakseen kritiikkiä, sillä se ei yksinkertaisesti sovi nyky-yhteiskunnan pirtaan (Karisto 2008, 327). Sitä on syytetty vanhanaikaisille, pessimistisille stereotypioille rakentuvasta vanhenemiskäsityksestä, joka on toimintarajoitusten ja avun tarpeen leimaama ja joka legitimoi vanhan ihmisen syrjäytymisen. Pahimmillaan vanhuus voidaan nähdä ajanjaksona, jossa jäljelle on jäänyt vain potta ja pillerit (Leinonen 2007) sekä yhteiskunnalle kalliiksi käyvä paikka pitkäaikaisosastolla. Irtaantumisteorian valossa väsymys legitimoi vanhenemisen, se antaa ikään kuin luvan luovuttaa. Mikäli väsymystä pidetään yhtenä vanhuuden luonnollisena ilmenemismuotona, ei siihen tarvitse puuttua. Väsymys ei herätä mielenkiintoa sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavan henkilökunnan keskuudessa ja väsymyksestä valittaminen kaikuu kuuroille korville palvelutilanteessa. 2.2 Väsymyksen olemus Suomen kielen sanakirjan (2013) mukaan väsymys tarkoittaa mm. uneliaisuutta, voimattomuutta, uupumista ja nääntymistä. Väsymykselle ei ole yksiselitteistä ja yhteisesti hyväksyttyä määritelmää tutkimuskirjallisuudessa. Minäkään en pyri tekemään tarkkaa rajausta väsymyksen ja sen lähikäsitteiden välille sen enempää teoreettisesti kuin empiirisesti. Pikemminkin pyrin valottamaan väsymyksen olemusta useista eri näkökulmista ja hyödyntämään siinä esimerkiksi väsymyksen lähikäsitteen, uupumuksen, määrittelyä. Tarkastelemastani ilmiöstä käytän yleisluonteista käsitettä väsymys ja tarkoitan sillä ihmisen henkilökohtaista kokemusta ja tunnetta oman vireystilan alentumisesta. Uupumuksesta (latinan fatigare ja englannin fatigue) alettiin puhua 1700-luvun puolivälin jälkeen ja lääketieteellisen merkityksen se sai 1800-luvun loppupuolella, kun newyorkilainen neurologi Georg Beard (1894) käytti sitä neurastenian määrittelyn yhteydessä. Alun perin latinan sana fatigare merkitsi luhistumista tai murtumista. Sitä uupumus voikin olla, sillä kyse on ihmisen totaalisesta väsymyksestä tai väsymyksen tunteesta (mm. Cope 1992, Shen ym. 2006). Uupumus on aina omakohtaista ja epämiellyttävää, siihen sisältyy kaikinpuolinen ja kokonaisvaltainen kokemus väsymyksestä (Ream ja Richardson 1996). Uupumus haittaa jokapäiväistä elämää, sillä se heikentää huomattavasti ihmisen toimintakykyä (Aaronson ym. 1999, Shen ym. 2006). Christodouloun (2005, 19) mukaan uupumuksella voidaan tarkoittaa joko subjektiivista tunnetta (subjective feeling) tai havaittavaa suorituskyvyn alenemaa (performance decrement). Ensin mainitussa on kyse väsymyksen tunteesta ja motivaation heikentymisestä, joita väsynyt itse kuvaa puhumalla väsymyksen tunteesta (Humphrey ym. 2010). Psyykkinen uupumus näkyy kiinnostuksen menettämisenä asioihin ja siihen saattaa liittyä myös ahdistuneisuutta ja masennusta. Vartiovaara (2000, 30 31, 39 40) puhuu jaksamattomuuden noidankehästä, josta on kyse silloin, kun voimien väheneminen johtaa psyykkiseen uupumiseen - 17 -

ja ruumiillisiin oireisiin, joista ajan kuluessa seuraa yhä paheneva psyykkinen rasitus. Jaksamattomuuteen kuuluu tunne siitä, ettei pysty yhtään mihinkään. Väsymystä on myös luokiteltu sen keston mukaan lyhyt- tai pitkäaikaiseen väsymykseen (Rhoten 1982, 277 295). Trendal (2000) puhuu jatkumosta, jossa äkillisestä väsymyksestä kuljetaan ylitsepääsemättömään uupumukseen. Äkillinen väsymys on elimistön normaali suojamekanismi (Hart ja Freel 1982, 251 259). Sen tehtävänä on varjella elimistöä ylikuormitukselta ja mahdollistaa palautuminen. Riittävä lepo, hyvä yöuni ja sopiva ravinto helpottavat tällaista väsymystä. Sen taustalla voi olla yksittäinen rasitustekijä, eikä se juuri häiritse ihmisen arkipäivää. Pitkäaikainen uupumus syntyy pikemminkin taudin tai rankkojen hoitojen kuin tavanomaisen aktiviteetin seurauksena (Hart ja Freel 1982, 251 259). Se alkaa yleensä salakavalasti ja muuttuu vähitellen pysyväksi. Taustalla on yleensä useita tekijöitä, eikä se helpotu levolla, vaikka siihen liittyy pakottava tarve nukkua (Trendal 2000). Pelkäksi yksilöpatologiaksi väsymystä ei kuitenkaan voida pelkistää. Väsymys on tunnetila, joka kiinnittyy ihmisen henkilökohtaiseen sisäiseen maailmaan (Johannisson 2012, 11-27 ). Merete Mazzarella (2010) kertoo elämästään eläkkeelle siirtymisen aikana ja ihmettelee sitä, kuinka väsymys on jotain, joka valtaa hänet. Se kiukuttaa ja sen kanssa on opeteltava elämään. Mutta se on myös kiusaus, jolle on tehtävä vastarintaa. Myös Marja-Liisa Honkasalon väitöskirjassa (1988) tutkitut tehdastyötä tekevät naiset puhuvat vuolaasti väsymyksestä. Työviikko jopa kuuluu käynnistää valittamalla väsymystä. Väsymys toimii peiteilmaisuna asioille, joista ei samalla tavoin sovi puhua: hermostuneisuudesta, masennuksesta ja peloista. Naisten arjessa oireet eivät ole vain tautien osoittimia, sillä niihin sisältyy myös viestejä psyykkisistä ja sosiaalisista tapahtumista. Oireet kantavat merkityksiä, joiden avulla voidaan kertoa omasta tilanteesta, pyytää apua tai jopa käyttää valtaa toisiin ihmisiin. Väsymykseen liittyy myös selvästi havaittavia ulkoisia merkkejä. Nail ja King (1987, 257) ovat kuvanneet uupuneen olemusta kasaan painuneeksi ja Rhoten (1982, 277 295) on havainnut, että uupunut ihminen on unelias, vaitelias ja vakava. Väsyneiden ihmisten on vaikea keskittyä ja heidän puheensa on verkkaista, väritöntä ja vaimeaa (Hart ym. 1990). Väsynyt saattaa olla myös ärtyisä ja vaikuttaa siltä, kuin olisi nukahtamassa (Rhoten 1982, 277 295). Väsymystä sivuavia ilmiöitä ovat masennus ja uneliaisuus. Ne eivät ole samoja asioita, mutta puolipäällekkäisiä, sillä niitä voi olla vaikea erottaa toisistaan ja niiden piirteet ovat osittain samoja (Shen ym. 2006). Marja Saarenheimo (2003) kuvaa kirjassaan Vanhuus ja mielenterveys ikääntyneiden masentuneisuutta ja toteaa, että joskus sen ainut ilmentymä saattaa olla väsymys. Masentuneisuus on ikääntyneillä yleistä, mutta sen tunnistaminen on vaikeaa, koska vanhoilla ihmisillä on muitakin samanaikaisia vaivoja (Pietilä ym. 2011). Masentunut vanha ihminen voi kuvata pahaa oloaan aikaansaamattomuudeksi tai oudoksi väsymykseksi, eikä hän välttämättä tunnista itsekään sairauttaan. Mutta väsymys ei tietenkään aina ole masentuneisuuden merkki. Shen ja kumppanit (2006) vertaavat puolestaan uupumusta ja uneliaisuutta toisiinsa ja he toteavat, että näitäkin käsitteitä käytetään keskenään vaihtelevasti tai niistä puhutaan yleisemmin arkikielen ilmaisulla väsymys. Uneliaisuus on jokapäiväinen fysiologinen tila kaikilla ihmisillä, mutta se voi olla myös oire unihäiriöstä ja jostakin muusta. Väsymyksen kaltaiset inhimilliset tunnekokemukset ovat ajattomia, mutta ne saavat merkityksensä yhteiskunnallisesti tuotetuissa kuvauksissa. Ruotsalainen aatehistorioitsija Karin Johannisson (2012, 233-258) kirjoittaa melankolian huoneista, joista yhdessä asuu väsymys. Vaikka väsymys on yksityistä ja yksilöllistä, se nivoutuu - 18 -