Kaupunginhallitus 157 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 38 17.05.2017 Kaupunginhallitus 249 26.06.2017 Kaupunginhallitus 51 19.02.2018 Kaupunginvaltuusto 21 28.02.2018 Kaupunginhallitus 201 28.05.2018 TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN 2063/58/2014 KH 08.05.2017 157 Valmistelu ja lisätiedot: toimitilajohtaja Börje Boström, 040 580 4131, borje.bostrom@porvoo.fi Kaupunginvaltuusto käsitteli ruotsinkielisen Tolkis skolan ja suomenkielisen Tolkkisten koulun rakentamista kokouksessaan 29.06.2016 47. Valtuusto päätti, että Tolkkisiin rakennetaan uudisrakennuksena kaksisarjainen koulu ja esiopetustiloja osana Lemminkäinen Oy:n kanssa solmittua elinkaarihanketta. Ratkaisussa on 12 perusopetusryhmää ja kaksiryhmäinen esikoulu.oppilaita on yhteensä 240 ja esikoululaisia 42 (48). Käytännössä päätös tarkoitti, että uudisrakennukseen sijoitetaan suomenkielisen Tolkkisten koulun toiminta. Nykyisistä Tolkkisten suomenkielisen koulun rakennuksista päätöksessä sanotaan: Tolkkisten nykyisen koulun käyttö ja mahdollisen päiväkodin tarve ratkaistaan käsiteltäessä ja päätettäessä sivistysverkkokokonaisuudesta, kuitenkin siten, että Tolkkisissa säilyy ruotsinkielinen kouluyksikkö. Pöytäkirjaan liitettiin myös seuraavan sisältöinen ponsi: Kaupunginvaltuuston päätökseen 29.6.2016 12 koskien Tolkkisten koulun elinkaarihanketta viitaten, esitämme pontena, että ruotsinkielinen kouluyksikkö sijoitetaan Tolkkisten koulun nykyiseen kiinteistöön ja, että päivittämistä varten tähän tarkoitukseen varataan tarpeellinen määräraha. Toimitilajohto ja sivistystoimi ovat valmistelleet sekä Tolkkisten koulun että Tolkis skolan rakennushankkeita valtuuston tekemän päätöksen ja sen liitteenä olevan ponnen mukaisesti. Tolkis skolan hankesuunnitelma, hankesuunnitelman kustannusarvio ja viitesuunnitelmat luonnostasoisina ovat valmistuneet ja toimitilajohto esittää ne hyväksyttäväksi. Tolkis skola on toiminut väistötiloissa vuodesta 2013 lähtien. Tolkis skolan entinen koulurakennus purettiin korjauskelvottomana vuonna
2015. Oppilasmäärä on lukuvuonna 2016-2017 vuosiluokilla 1-6 yhteensä 94 oppilasta. Aikaisemmin on kouluverkkoselvityksessä linjattu, että Gammelbacka skola lakkautetaan ja suurin osa koulun nykyisestä oppilaaksiottoalueesta kuuluu Tolkis skolaan kun uusi koulurakennus Tolkkisissa valmistuu. Gammelbacka skola toimii osittain väistötiloissa. Oppilasmäärä Gammelbacka skolassa on lukuvuonna 2016-2017 yhteensä 95 oppilasta. Tolkis skolan tilakysymys esitetään ratkaistavaksi siten, että nykyinen suomenkielisen Tolkkisten koulun käytössä oleva kiinteistö kehitetään Tolkis skolan käyttöön. Kiinteistöllä oleva vuonna 2005 rakennettu kunnossa oleva osa korjataan ja sen yhteyteen rakennetaan uusi laajennusosa. Olemassa olevat tilat muutetaan uuden toiminnan edellyttämässä laajuudessa. Toiminnan ja tilojen suunnittelussa ovat lähtökohtina uuden opetussuunnitelman ja oppimisympäristön asettamat tavoitteet. Kiinteistöllä olevan vanha 1960-luvulla rakennettu osa sekä kaksi erillisrakennusta puretaan. Purettavissa rakennuksissa on kosteusvaurioista johtuvia sisäilmaongelmia. Näiden rakennusten korjaamista ei voi pitää taloudellisesti järkevänä etenkin, kun vanhojen kosteusvaurioituneiden puurakennusten korjaustyössä tulee ottaa huomioon korjaustyön epäonnistumisen riski. Uusi Tolkis skolan mitoitusoppilasmäärä on 140 oppilasta (7 perusopetusryhmää). Osa oppilaista on nykyisestä Gammelbacka skolan oppilaaksiottoalueelta siirtyviä oppilaita. Uuteen koulurakennukseen sijoitetaan niin ikään 21 (24) lapsen ruotsinkielinen esikoulu. Osa tiloista on yhteiskäytössä suomenkielisen Tolkkisten koulun kanssa: käden taitojen opetus sijaitsee Tolkkisten koulun yhteydessä ja vastaavasti Tolkis skolan yhteydessä sijaitsevat molempia kouluja palvelevat liikuntatilat ja musiikin opetus. Vanhan kunnostettavan osan laajuus on 1 297 br-m2 ja uudisrakennuksen laajuus on 1 300 br-m2; hankkeen kokonnaislaajuus on 2 597 br-m2. Tilojen yhteiskäyttö Tolkkisten koulun ja esikoulun kanssa mutkistaa pinta-alatarkastelua, mutta jos rakennuksessa toimisi yksinomaan Tolkis skola, mitoitus olisi 16,1 br-m2/oppilas. Hankkeeseen sisältyy myös energiansäästötoimenpiteitä. Kiinteistö on liitetty kaukolämpöverkostoon, mutta se tulee käyttämään myös aurinkoenergiaa. Valaistus toteutetaan pääosin Led-tekniikalla. Hankkeen aikataulusta on aikaisemmin esitetty eri vaihtoehtoja. Tarkoitus on, että vaihtoehtoihin otetaan kaupunginhallituksessa
erillisasiana kantaa. Hankkeen pää- ja arkkitehtisuunnittelijana on toiminut arkkitehti Iiro Toivonen, rakennesuunnittelijana Sipti Oy ja LVISA-suunnittelusta on vastannut Ins.tsto Duopoint Oy. Talousarvioon ja taloussuunnitelmaan on hankkeelle varattu määrärahoja seuraavasti: TA 2017 250.000 TS 2018 1 500 000 TS 2019 1 500 000 Yhteensä 3 250 000 Hankesuunnitelman perusteella on laadittu kustannusarvio ja hankkeen tämänhetkiset kustannukset ovat 5 064 000, sisältäen koulun irtokalustuksen. Hankkeen kustannukset bruttoneliötä kohden ovat noin 1 950 ja 31 453 oppilas- tai päivähoitopaikkaa kohden. Tilojen yhteiskäyttö Tolkkisten koulun kanssa vaikeuttaa oppilas- tai päivähoitopaikkojen investointikustannusten vertailua muihin vastaaviin jossain määrin. Hankkeen merkittävä kustannusten nousu johtuu siitä, että talousarvion laadinnan yhteydessä olettamuksena oli, että Tolkkisten monitoimitalon yhteydessä oleva liikuntasali riittäisi sekä Tolkkisten koulun että Tolkis skolan käyttöön. Tarkemmat selvitykset osoittavat kuitenkin, että Tolkkisiin tarvitaan lisää liikuntatilaa. Liikuntatila sisältyy nyt Tolkis skolan hankkeeseen. Tolkkisten koulun yhteyteen ei liikuntatilaa rakenneta. Vanhojen rakennusten purkukustannusten eivät sisälly kustannusarvioon ja ne rahoitetaan toimitilajohdon käyttötaloudesta. Nyt laaditun kustannusarvion perusteella talousarvioon ja taloussuunnitelmaan olisi varattava määrärahaa seuraavasti: TA 2017 0 TS 2018 1 000 000 TS 2019 3 000 000 TS 2020 1 064 000 Yhteensä 5 064 000 Tähän mennessä 2017 tehdyt suunnittelu- ja selvitystyöt rahoitetaan talonrakennusinvestointien Hankesuunnitelmat ja kuntoselvitys -määrärahoista. Lopullinen kustannusarvio tehdään syksyllä 2018, kun suunnittelutyö on valmistunut ja urakkatarjoukset on saatu. Tolkis skolan nykyinen vuokra väistötiloista on 129 000 euroa
vuodessa, n. 11,50 /m2/kk. Gammelbacka skolan nykyinen vuokra varsinaisista koulurakennuksesta ja väistötiloista on 169 000 euroa vuodessa, n. 11,65 /m2/kk. Uuden Tolkis skolan vuokra on alustavien laskelmien mukaan n. 330000 euro vuodessa, n. 10,60 /m2/kk. Vuokran pääomaosuus on laskettu nyt tehtävän investoinnin perusteella. Entisen Tolkkisten koulurakennuksen osalta ei ole huomioitu säilytettävän rakennuksen jäännösarvoa. Tällä tavoin laskettuina oppilaskohtainen tilakustannus olisi 2 050 euroa vuodessa. Koulun arvioidut oppilaskohtaiset kustannukset (10.140 euroa/oppilas) tulevat olemaan merkittävästi kalliimmat kuin keskimääräiset kustannukset (8748 euroa/oppilas/ruotsinkielinen koulutoimi) Porvoossa. Hankekokonaisuus tuodaan valtuuston käsiteltäväksi, koska hankesuunnitelmavaiheen kustannusarvio poikkeaa huomattavasti talousarvion yhteydessä käsitellystä. Sivistyslautakunta on käsitellyt asiaa 4.5.2017. Liitteet: Hankesuunnitelma liitteineen Kustannusarvio Luonnospiirustukset Kj: Kaupunginhallitus toteaa, että 19.12.2016 401 on tehty päätös keskeyttää kaupungin sivistysverkkoa koskeva valmistelu ja käsittely. Sivistysverkkoa koskevan kokonaisratkaisun puuttuessa joudutaan tekemään päätökset yksittäisistä investointikohteista. Tolkis skolan investointi on käsitelty ja hyväksytty valtuuston hyväksymässä talousarviossa vuodelle 2017. Tolkkisten koulukokonaisuutta on myös käsitelty valtuustossa erillisenä asiana 29.06.2016 47. Kaupunginhallitus päättää, edellyttäen että valtuusto hyväksyy hankekokonaisuuden, hyväksyä Tolkis skolan laajennus- ja korjaustyön luonnossuunnitelmat ja hankesuunnitelman kustannusarvion. Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että Tolkis skolan hankekokonaisuus hyväksytään. Päätös: Kaupunginhallitus totesi yksimielisesti, että 19.12.2016 401 on tehty päätös keskeyttää kaupungin sivistysverkkoa koskeva
valmistelu ja käsittely. Sivistysverkkoa koskevan kokonaisratkaisun puuttuessa joudutaan tekemään päätökset yksittäisistä investointikohteista. Tolkis skolan investointi on käsitelty ja hyväksytty valtuuston hyväksymässä talousarviossa vuodelle 2017. Tolkkisten koulukokonaisuutta on myös käsitelty valtuustossa erillisenä asiana 29.06.2016 47. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, edellyttäen että valtuusto hyväksyy hankekokonaisuuden, hyväksyä Tolkis skolan laajennus- ja korjaustyön luonnossuunnitelmat ja hankesuunnitelman kustannusarvion. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää valtuustolle, että Tolkis skolan hankekokonaisuus hyväksytään. Pykälä tarkastettiin heti. KV 17.05.2017 38 Liitteet: Hankesuunnitelma Jäsen Sveholm esitti seuraavaa pontta: "Tolkkisten koulu ja Tolkis skolan ovat vahvasti sidottu toisiinsa. Päätökset Tolkis skolanin lisä- ja korjausrakentamisen aikataulusta voidaan tehdä vasta Tolkkisten elinkaarihankkeen aikataulun varmistuttua. Palataan esityksiin rakennusaikaisten väistötilojen tarpeesta siinä yhteydessä. Kouluprojektet tulee priorisoida siten, että koulujen rakennustyöt voidaan toteuttaa nopealla aikataululla." Päätös: Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti hyväksyä Tolkis skolanin hankekokonaisuuden. Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti hyväksyä jäsen Sveholmin ponnen: KH 26.06.2017 249 "Tolkkisten koulu ja Tolkis skolan ovat vahvasti sidottu toisiinsa. Päätökset Tolkis skolanin lisä- ja korjausrakentamisen aikataulusta voidaan tehdä vasta Tolkkisten elinkaarihankkeen aikataulun varmistuttua. Palataan esityksiin rakennusaikaisten väistötilojen tarpeesta siinä yhteydessä. Kouluprojektet tulee priorisoida siten, että koulujen rakennustyöt voidaan toteuttaa nopealla aikataululla." Kaupunginvaltuusto hyväksyi Tolkis skolanin hankesuunnitelman
kokouksessaan 17.5.2017 38. Olennainen osa hankesuunnitelmassa on hankkeen aikataulu, mutta siitä ei voitu toukokuussa päättää, koska neuvottelut elinkaarimallilla toteutettavasta Tolkkisten koulusta olivat silloin vielä Lemminkäinen Oy:n kanssa kesken ja sen aikataulusta ei ollut varmuutta. Neuvottelut on nyt saatu päätökseen ja tiedetään, että Tolkkisten koulun uudisrakennus valmistuu marraskuussa 2018. Toinen asia, joka olennaisesti vaikuttaa aikatauluun on se, miten väistötilat järjestetään. Toimitilajohto on tunnistanut viisi vaihtoehtoista mahdollisuutta väistötilajärjestelyihin. Vaihtoehto 0 Tolkis skolan rakennustyöt alkavat, kun elinkaarihankkeeseen kuuluva Tolkkisten koulu on valmistunut, eli marraskuussa 2018. Tolkis skolan tilat valmistuvat tässä vaihtoehdossa vuoden 2019 loppuun mennessä. Tolkis skola ja Gammelbacka skola toimivat nykyisissä tiloissa kunnes uudet tilat valmistuvat. Olemassa olevia väistötiloja voidaan käyttää ilman muutoksia. Tilapäisjärjestelyjen vuokrakustannukset kesäkuusta 2017 uusien tilojen valmistumisen asti ovat 2 140 000. Vaihtoehto 1 Kevätkummussa käytöstä vapautuvat parakit siirretään Tolkkisiin, kun Kevätkummun koulu valmistuu ja Tolkkisten koulu siirtyy parakkeihin. Parakit voivat olla käyttöönotettavissa vuoden 2018 alussa, Tolkis skolan rakennustyö alkaisi silloin maaliskuussa 2018 ja uudet tilat valmistuisivat toukokuussa 2019. Tolkkisten koulu joutuisi olemaan väistötiloissa tammikuusta 2018 marraskuuhun 2018. Tilapäisjärjestelyjen kustannukset kesäkuusta 2017 uusien tilojen valmistumisen asti ovat 2 589 000. Vaihtoehto 2 Kevätkummussa käytöstä vapautuvat parakit jäisivät paikoilleen Kevätkummussa ja Tolkkisten koulun oppilaat kuljetettaisiin Kevätkumpuun kun Kevätkummun koulu valmistuu. Tolkis skolan rakennustyö alkaisi silloin maaliskuussa 2018 ja uudet
tilat valmistuisivat toukokuussa 2019. Tolkkisten koulu joutuisi olemaan väistötiloissa tammikuusta 2018 marraskuuhun 2018. Tilapäisjärjestelyjen kustannukset kesäkuusta 2017 uusien tilojen valmistumiseen asti ovat 2 272 000. Vaihtoehto 3 Kevätkummussa käytöstä vapautuvat parakit jäisivät paikoilleen Kevätkummussa ja Tolkkisten koulun oppilaat kuljetettaisiin Kevätkumpuun elokuun 2018 alusta alkaen. Tolkis skolan rakennustyö alkaisi silloin huhtikuussa 2018 ja uudet tilat valmistuisivat kesäkuussa 2019. Tolkkisten koulu joutuisi olemaan väistötiloissa elokuusta 2018 marraskuuhun 2018. Tilapäisjärjestelyjen kustannukset kesäkuusta 2017 uusien tilojen valmistumiseen asti ovat 2 303 000. Vaihtoehto 5 Tolkis skola ottaa tilapäisesti käyttöön elinkaarimallilla rakennetun uudisrakennuksen sen valmistuttua marraskuussa 2018. Tolkkisten koulu muuttaa marraskussa 2018 Tolkis skolan nykyisiin parakkeihin ja toimii siellä vuoden 2019 loppuun. Kun molemmat koulut ovat valmistuneet, Tolkis skola muuttaa nykyiseen Tolkkisten kouluun ja Tolkkisten koulu muuttaa elinkaarimallilla rakennettuun kouluun. Molemmat muutot tehdään joululomalla 2019. Tilapäisjärjestelyjen kustannukset kesäkuusta 2017 uusien tilojen valmistumisen asti ovat 1 902 000. Vaihtoehto 6 Tolkkisten koululle hankitaan tämän vuoden aikana neljän luokan väistötilat Tolkis skolanin nykyisten väistötilojen yhteyteen. Tolkkisten koulu ottaa väistötilat käyttöön kahdessa vaiheessa eli kaksi ensimmäistä tilaa elokuussa 2017 ja loput maaliskuussa 2018. Väistötiloja hankitaan Tolkkisten koululle kesällä 2017, koska kouluun tulee niin paljon oppilaita lukuvuodelle 2017-2018 etteivät he mahdu nykyisiin tiloihin. Tolkis skola ja Gammelbacka skola toimivat nykyisissä tiloissa kunnes uudet tilat valmistuvat. Tolkis skolanin rakennustyöt alkavat maaliskuussa 2018 ja koulu valmistuu kesällä 2019.
Tilapäisjärjestelyjen kustannukset kesäkuusta 2017 uusien tilojen valmistumisen asti ovat 2 498 000. Sivistyslautakunta käsitteli Tolkkisten alueen opetusjärjestelyt vuosina 2017-2019 kokouksissaan 1.2.2017 5 ja 31.5.2017 50. Sivistyslautakunta päätti kokouksessa: Sivistyslautakunta pitää vaihtoehtoa 6 parhaimpana, mutta katsoo, että se vaatii kuitenkin edelleen kehittämistä, jotta se toimisi turvallisena kouluympäristönä. Sivistyslautakunta toteaa ylläolevan lausuntonaan kaupunginhallitukselle. Vaihtoehto 6 on haasteellinen oppilasturvallisuuden sekä myös työmaajärjestelyjen kannalta. Turvallisuuteen ja työmaajärjestelyihin ovat seuraavat haasteet: - Tolkkisten koulu toimii vanhassa koulurakennuksessa silloin, kun laajennusosan runkotyöt ovat käynnissä, eli koulupiha jaetaan välituntipihan ja rakennustyömaan kesken - Osa Tolkkisten koulurakennuksesta puretaan mutta talotekniikka on pidettävä toiminnassa sillä osaa rakennusta, joka on toiminnassa. Rakennustyömaa tule olemaan ahdas, mikä saattaa heijastua urakkahintoihin - Järjestely edellyttää uuden tieyhteyden rakentamista Tolkkistentieltä monitoimitalon kautta työmaalle. Materiaalikuljetukset eivät voida tehdä käytössä olevan koulun välituntipihan kautta. Tolkkisten koulun taholta on esitetty toivomus, että uudet väistötilat rakennettaisiin koulun välituntipihalle. Tämä ei ole kutenkaan mahdollista koska silloin ei jää riittävästi tilaa rakennustyömaalle. Toimitilajohdon esitys Tolkis skolanin aikataulusta ja tilapäisjärjestelyistä on seuraava: - neljän luokan väistötilayksikkö asennetaan Tolkkisten koulun tarpeisiin nykyisten Tolkis skolan väistötilojen läheisyyteen. Tolkkisten koulu ottaa tilat käyttöön syksyllä 2017 ja alkuvuonna 2018 - Tolkkisten koulusta tyhjennetään vanha osa maaliskuussa ja siirretään toimintaa uudelle osalle ja väistötiloihin - Tolkkisten nykyisen koulun huonokuntoiset osat puretaan ja rakennustyömaa perustetaan maaliskuussa 2018 - Tolkkisten koulu siirtyy uusiin tiloihin niiden valmistuttua
marraskuussa 2018 - Tolkis skolan uudet tilat valmistuvat kesällä 2019 Liitteet: Luonnospiirustukset sivistyslautakunnan päätös 31.5.2017 50 Kj: Kaupunginhallitus päättää hyväksyä, että neljän luokan väistötilayksikkö asennetaan Tolkkisten koulun tarpeisiin nykyisten Tolkis skolan väistötilojen läheisyyteen. Tolkkisten koulu ottaa tilat käyttöön syksyllä 2017 ja alkuvuonna 2018. Tolkkisten koulusta tyhjennetään vanha osa maaliskuussa ja siirretään toimintaa uudelle osalle ja väistötiloihin. Tolkkisten nykyisen koulun huonokuntoiset osat puretaan ja rakennustyömaa perustetaan maaliskuussa 2018. Tolkkisten koulu siirtyy uusiin tiloihin niiden valmistuttua marraskuussa 2018. Tolkis skolan uudet tilat valmistuvat kesällä 2019. Suunnitelma toteutetaan ottaen huomioon oppilasturvallisuus ja tarkoituksenmukaiset työmaajärjestelyt. Päätös: Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä, että neljän luokan väistötilayksikkö asennetaan Tolkkisten koulun tarpeisiin nykyisten Tolkis skolan väistötilojen läheisyyteen. Tolkkisten koulu ottaa tilat käyttöön syksyllä 2017 ja alkuvuonna 2018. Tolkkisten koulusta tyhjennetään vanha osa maaliskuussa ja siirretään toimintaa uudelle osalle ja väistötiloihin. Tolkkisten nykyisen koulun huonokuntoiset osat puretaan ja rakennustyömaa perustetaan maaliskuussa 2018. Tolkkisten koulu siirtyy uusiin tiloihin niiden valmistuttua marraskuussa 2018. Tolkis skolan uudet tilat valmistuvat kesällä 2019. Suunnitelma toteutetaan ottaen huomioon oppilasturvallisuus ja tarkoituksenmukaiset työmaajärjestelyt. Kaupunginhallituksen jäsenet jättivät yksimielisen
KH 19.02.2018 51 pöytäkirjamerkinnän. Sivltk 25.01.2018 3 Valmistelu ja lisätiedot: toimitilajohtaja Börje Boström, 040-5804131 tai borje.bostrom@porvoo.fi, projektipäällikkö Tony Lökfors, 040-5449037 tai tony.lokfors@porvoo.fi, kaupunginarkkitehti Markku Partanen, 040-4891650 tai markku.partanen@porvoo.fi Tolkis skolan luonnossuunnitelmat ovat valmistuneet ja hankkeesta on laadittu tarkempi, rakennusosapohjainen kustannusarvio. Suunnitelmat kustannusarvioineen esitetään hyväksyttäväksi. Tolkis skola on ruotsinkielinen alakoulu, jonka mitoitusoppilasmäärä on 140. Lisäksi kouluun sijoitetaan yksiryhmäinen esikoulu, jonka hoitopaikkamitoitus on 24. Porvoon kaupunginvaltuusto hyväksyi Tolkis skolan hankesuunnitelman kokouksessaan 17.5.2017 38. Olennainen osa hankesuunnitelmassa on hankkeen aikataulu, mutta siitä ei voitu tässä yhteydessä päättää, sillä neuvottelut elinkaarimallilla toteutettavasta Tolkkisten koulusta olivat silloin vielä Lemminkäinen Oy:n kanssa kesken, ja sen aikataulusta ei ollut varmuutta. Kun neuvottelut oli saatu päätökseen kesäkuussa 2017, varmistui, että Tolkkisten koulun uudisrakennus valmistuu marraskuussa 2018. Porvoon kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 26.6.2017 ( 249) ja päätti seuraavaa: Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä, että neljän luokan väistötilayksikkö asennetaan Tolkkisten koulun tarpeisiin nykyisten Tolkis skolan väistötilojen läheisyyteen. Tolkkisten koulu ottaa tilat käyttöön syksyllä 2017 ja alkuvuonna 2018. Tolkkisten koulusta tyhjennetään vanha osa maaliskuussa ja siirretään toimintaa uudelle osalle ja väistötiloihin. Tolkkisten nykyisen koulun huonokuntoiset osat puretaan ja rakennustyömaa perustetaan maaliskuussa 2018. Tolkkisten koulu siirtyy uusiin tiloihin niiden valmistuttua marraskuussa 2018. Tolkis skolan uudet tilat valmistuvat kesällä 2019. Suunnitelma toteutetaan ottaen huomioon oppilasturvallisuus ja tarkoituksenmukaiset työmaajärjestelyt. Kaupunginhallituksen jäsenet jättivät seuraavan yksimielisen pöytäkirjamerkinnän:
Edellytämme, että Tolkis skolan uudet tilat valmistuvat kesällä 2019 siten, että kouluvuosi 2019-2020 voidaan aloittaa uusissa tiloissa. Hankkeen suunnittelua on jatkettu näiden päätösten mukaisesti. Rakennussuunnitelmia on kehitetty edelleen muun muassa tiloja uudelleen ryhmittelemällä ja teknisiä ratkaisuja kehittämällä ja tilankäyttöä tehostamalla. Muutokset on tehty yhteistyössä käyttäjän kanssa niin, että koulun keskeiset toiminnalliset tavoitteet toteutuvat. Oppilasturvallisuuteen ja liikennejärjestelyihin myös rakennustyön aikana on kiinnitetty erityistä huomiota. Hanke- ja luonnossuunnitelmien erot laajuustiedoissa johtuvat seuraavista tekijöistä. Koulun toimintatilojen tilankäyttöä on tehostettu hankesuunnitelmaan verrattuna 24 brm2. Toisaalta ilmanvaihtojärjestelmän vaatimat tilat ovat 91 brm2 laajemmat kuin hankesuunnitelmassa. Niin ikään luonnossuunnitelmassa esitetään purettavaksi n. 5 brm2 enemmän uuden ja vanhan osan liittymiskohdasta. Näin ollen uudisrakennuksen bruttoala on kasvanut kaikkiaan 67 brm2 ja peruskorjattava ala supistunut 5 brm2. Hankkeen kokonaisbruttoala (2 659 brm2) on siten 62 brm2 hankesuunnitelmavaiheen laajuutta suurempi. Tontilla olevat vanhat rakennukset ja koulun vanha osa puretaan kevään 2018 aikana. Kustannukset katetaan toimitilajohdon käyttöbudjetista. Hankkeen toteutusmalli ja aikataulu. Hanke toteutetaan kokonaishintaurakkana, vastuunjako hankkeessa on seuraava: Maksuvelvoite: tilaaja Hankesuunnitelma: tilaaja Luonnospiirustukset: tilaaja Laatukriteerit: tilaaja Lämmitysmuoto ja energialuokka: tilaaja Rakennuslupa: tilaaja Toteutussuunnittelu: tilaaja Rakennusurakka: rakennusurakoitsija LVISA-urakka: sivu-urakoitsija Takuuajan velvoitteet: urakoitsijat Takuuaika on rakennusalan yleisissä sopimusehdoissa kaksi vuotta, mutta tilaaja tulee tässä vaatimaan pidennettyä takuuaikaa vähintään viideksi vuodeksi. Hanke toteutetaan Terve Talo -konseptin mukaisesti ja vesikatto- ja julkisivutyöt tehdään sääsuojan sisällä.
Hankkeen aikataulu on seuraava: Luonnospiirustukset valmiit: tammikuu 2018 Rakennuslupahakemus valmis: helmikuu 2018 Urakkatarjouspyyntö: maaliskuu 2018 Urakoitsijavalinnat: toukokuu 2018 Rakennustyö alkaa kesäkuu 2018 Rakennustyöt valmiit kesäkuu 2019 Tolkis skolan käyttöönotto elokuu 2019 Kustannusarvio ja määrärahat. Talousarvioesitykseen on varattu määrärahoja seuraavasti: TA 2018: 2 500 000 TS 2019: 2 564 000 Yhteensä: 5 064 000 Nyt laaditun kustannusarvion perusteella taloussuunnitelmaan olisi varattava määrärahaa seuraavasti: TA 2018: 2 500 000 TS 2019: 3 370 000 Yhteensä: 5 870 000 Hankkeen rakennuttajakonsultti Valvontakonsultit Oy on luonnossuunnitelman perusteella laatinut kustannusarvion. Arvion perusteella hankkeen kustannukset ovat 5 870 000, sisältäen koulun irtokalustuksen. Hankkeen kustannus bruttoneliötä kohti on 2 260 ja 35 793 oppilas-/hoitopaikkaa kohti. Lopulliset toteutuskustannukset saadaan toukokuussa 2018, kun urakkatarjoukset on saatu. Kustannusten nousuun hankesuunnitteluvaiheen kustannusarviosta (5 064 000 ) ovat vaikuttaneet mm. seuraavat tekijät: - kokonaisalan kasvu 62 brm2 (ilmanvaihtokonehuone) - kustannustason nousu 4/2017 1/2018: 4,5% (n. 260 000 ) - energiansäästöinvestoinnit; aurinkokeräimet ja valaisimien vaihto (n. 85 000 ) - kalustuksen kustannukset avoimissa oppimisympäristöissä, (lisäys 40 000 ) Rakennuksen vuokra laskettuna luonnosvaiheen kustannusarvion perusteella tulee olemaan n. 530 005 /vuosi. Seuraavat vuokrat poistuvat, kun uudet tilat valmistuvat:
Tolkis skolan väistötilat 352 675 /vuosi Gammelbacka skolan 71 937 /vuosi Yht. 424 612 /vuosi Uuden koulun vuokra sisältää investointityöstä aiheutuvan pääomavuokran lisäksi kiinteistön ylläpitokustannukset sekä ylläpitokorjaukset eli PTS-korjaukset. On arvioitu, että kiinteistön laadukas ylläpito vaatii PTS-korjauksia n. 713 000 seuraavan 20 vuoden ajanjaksolla, eli keskimäärin n. 35 650 /vuosi. PTS-korjaukset tehdään luonnollisesti tämän tarkkailuaikakauden lopulla. Kaikki tässä esitetyt kustannukset ovat tämän vuoden kustannustasossa ja alv 0%. Liitteet: Luonnokset Kustannusarvio Sivj: Sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle Tolkis skolan luonnossuunnitelmien ja luonnossuunnitelmavaiheen kustannusarvion hyväksymistä. Päätös: Sivistyslautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle Tolkis skolan luonnossuunnitelmien ja luonnossuunnitelmavaiheen kustannusarvion hyväksymistä. Nea Hjelt, Anne Korhonen ja Srba Lukic jättivät pöytäkirjamerkinnän. KH 19.02.2018 51 Valmistelu ja lisätiedot:börje Boström, 040-5804131 tai borje.bostrom@porvoo.fi, projektipäällikkö Tony Lökfors, 040-5449037 tai tony.lokfors@porvoo.fi, Lisävalmisteluna ja tarkennuksena sivistyslautakunnan ylläolevaan päätökseen todetaan seuraavaa. Tolkkisten koulu tulee käyttämään osaa tässä hankkeessa rakennettavia tiloja. Kummankin koulun toiminta on suunniteltu kokonaisuutena siten, että tiloja käytetään joustavasti molemmissa kiinteistössä. Hankkeen suunnittelua on jatkettu edelleen kaupunginhallituksen linjauksen mukaisesti niin, että kouluvuosi 2019 voidaan aloittaa uusissa tiloissa.
Hankkeen luonnosvaiheen aikana rakennussuunnitelmia on kehitetty edelleen muun muassa tiloja uudelleen ryhmittelemällä ja teknisiä ratkaisuja kehittämällä sekä tehostamalla tilankäyttöä. Muutokset on tehty yhteistyössä käyttäjän kanssa niin, että koulun keskeiset toiminnalliset tavoitteet toteutuvat ruotsinkielisen koulutusjaoston evästyksen mukaisina. Nyt käsiteltävien luonnossuunnitelmien laajuusmuutokset verrattuna 17.5.2017 hyväksyttyyn hankesuunnitelmaan johtuvat seuraavista tekijöistä: Koulun toimintatilojen tilankäyttöä on tehostettu hankesuunnitelmaan verrattuna 24 brm2. Talotekniikan vaatimat tilat ovat 91 brm2 laajemmat kuin hankesuunnitelmassa. Luonnossuunnitelmassa esitetään purettavaksi 5 brm2 enemmän uuden ja vanhan osan liittymiskohdasta. Näin ollen uudisrakennuksen bruttoala on kasvanut kaikkiaan 67 brm2 ja peruskorjattava ala supistunut 5 brm2. Hankkeen tämänhetkinen kokonaisbruttoala 2 659 brm2 on siten 62 brm2 hankesuunnitelmavaiheen laajuutta suurempi. Tontilla olevat vanhat rakennukset ja koulun vanha osa on tämän hetkisen aikataulun mukaan tarkoitus purkaa kevään 2018 aikana. Purkutöiden tulee olla tehtynä kesäkuun 2018 alkuun mennessä, jotta uuden koulun toiminta voi alkaa elokuussa 2019. Purkutöiden kustannukset katetaan toimitilajohdon käyttötalousbudjetista. Hanketta on esitelty ruotsinkielisessä koulutusjaostossa 19.1.2018 ja sivistyslautakunnassa 25.1.2018. Molemmat ovat hyväksyneet hankeen suunnitelmat. Hankkeen kokonaiskustannus on tässä vaiheessa ollut 5 870 000 ja ylitystä hankesuunnitelman kustannusarvioon 806 000. Toimitilajohto on kustannusarvion valmistuttua tutkinut yhteistyössä käyttäjien kanssa mahdollisuuksia karsia kustannuksia ilman mainittavia muutoksia koulun toiminnallisuuteen. Kustannuksia on tässä tarkastelussa pystytty karsimaan 220 000. Näin toimien hankkeen kustannukset olisivat yhteensä 5 650 000 sisältäen koulun irtokalustuksen 300 000. Hankkeen kustannus bruttoneliötä kohti on 2 175 ja 34 450 oppilas-/hoitopaikkaa kohti. Lopulliset toteutuskustannukset selviävät toukokuussa 2018, kun urakkatarjoukset on saatu. Kustannusten nousu hankesuunnitteluvaiheen kustannusarviosta on
586 000. Hankesuunnitelman kustannusarvio oli 5 064 000. Kustannusnousuun ovat vaikuttaneet mm. seuraavat tekijät: - kokonaisalan kasvu 62 brm2 (ilmanvaihtokonehuone) - kustannustason nousu (haahtela indeksi) 4/2017 1/2018: 4,5 % - energiansäästöinvestoinnit: valaisimien vaihto led-valoihin - tiukentuneet energia- ja talotekniset vaatimukset - kalustuksen kustannukset avoimissa oppimisympäristöissä Tarkentuneen kustannusarvion perusteella taloussuunnitelmaan olisi varattava määrärahaa seuraavasti: TA 2018: 2 500 000 TS 2019: 3 150 000 Yhteensä: 5 650 000 Rakennuksen vuokra laskettuna tämän kustannusarvion mukaisesti tulee olemaan noin 518 000 /vuosi. Seuraavat vuokrat poistuvat, kun uudet tilat valmistuvat: Tolkis skolan väistötilat Gammelbacka skola 198 157 /vuosi 173 268 /vuosi. Yht. 371 425 /vuosi Suunnitelmiin tehtyjen viimeisimpien karsintojen jälkeen kiinteistön laadukas ylläpito vaatii PTS-korjauksia noin 687 000 seuraavan 20 vuoden ajanjaksolla, eli keskimäärin 34 350 /vuosi, eli hieman vähemmän kuin ennen karsintoja laskettiin. Hanketta ei pystytä toteuttamaan hankesuunnitelman yhteydessä esitetyn kustannusarvion (5 064 000 euroa) mukaisesti nyt suunnitellussa laajuudessa noudattamalla sivistyslautakunnan ja käyttäjien hyväksymiä toiminnallisia periaatteita. Mikäli hankkeen kustannuksia halutaan karsia edelleen, tulee koulun toiminnallisiin ominaisuuksiin tehdä muutoksia. Perusopetustilojen kohdalla toiminnallisten muutosten mahdollisuudet ovat kuitenkin vähäiset eikä niitä kehittämällä ole mahdollista saada aikaan merkittäviä säästöjä. Ainoaksi merkittäviä säästöjä tuovaksi ratkaisuksi nähdään jonkin kokonaisen toiminnallisen tilaryhmän poistaminen suunnitelmista. Tämä merkitsee sitä, että tiloihin suunniteltu toiminta tulee järjestää muulla tavalla. Toimitilajohdon näkemyksen mukaan selkein ja eniten kustannussäästöjä tuova vaihtoehto on liikuntatilojen ja niiden
oheistilojen poistaminen suunnitelmista. Tämän toimenpiteen kustannusvaikutusten arvioidaan olevan suuruusluokaltaan 1 000 000. Liikuntatilojen ja niiden oheistilojen rakentamatta jättäminen edellyttää kuitenkin, että molempien Tolkkisiin rakennettavien koulujen liikunnanopetuksen järjestämiselle löydetään ratkaisu, joka mahdollistaa opetussuunnitelman mukaisen liikunnanopetuksen järjestämisen muulla tavalla. Toimitilajohdon kouluilta saaman tiedon mukaan Tolkis skolan ja Tolkkisten koulun yhteenlaskettu liikuntatilan tarve on 20 h/vko, kun otetaan huomioon koulujen mahdollisuus käyttää läheisen Tolkkisten monitoimitalon liikuntatiloja. 20 viikkotuntia on pienin käyttömäärä, joka toimitilajohdon linjausten mukaan voi perustella opetustilojen rakentamisen. Käytännössä merkittävin osa tilankäytöstä jää liikuntatoimen vastuulle ja käyttöön. Uuden suunnitteluratkaisun laatiminen lisää sekä suunnitteluaikaa että suunnittelukustannuksia. Nyt laaditut suunnitelmat on tehty käyttäjien ja sivistyslautakunnan hyväksymien perusteiden mukaisesti. Uudet suunnitelmat ja toiminnalliset muutokset tulee laatia yhteistyössä käyttäjien kanssa ja toiminnalliset muutokset esitellä sivistyslautakunnalle. Tämä pidentää hankkeen aikataulua noin kuudella (6) kuukaudella. Uusien suunnitelmien mukainen koulu olisi käyttöönotettavissa aikaisintaan kevätlukukauden 2020 alusta. Valmistelu: Kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula Arvion mukaan kaupungin perusopetuksessa oppilasmäärä laskee ajanjaksolla 2017-2027 noin 200-250 oppilaalla. Ennusteessa on otettu huomioon oletettu muuttovoitto. Oppilasmäärän muutokseen pitää voida joustavasti reagoida jo nykyisiä verkko- ja tilaratkaisuja tehtäessä. Yksittäinen investointi on kaupungin osalta merkittävä panostus eritysesti sen synnyttämien vuosikymmeniä kestävien käyttömenojen vuoksi. Tämän vuoksi kokonaisuuden hallinta ja vaihtoehtojen jatkuva pohdinta on keskeistä päätettäessä palveluverkon yksittäisistäkin osista. Kaupungin velkamäärä on kääntynyt rajuun kasvuun. Velkamäärän arvioidaan nousevan yli 200 miljoonaan euroon jo vuonna 2020 käynnissä olevien mittavien koulu- ja päiväkoti-investointien vuoksi. Kaupungin vuonna 2017 laatimien kustannusarvioiden mukaan investoinnit kolmen vuoden aikana ovat yli 100 miljoonaa euroa moderneihin kouluihin ja päiväkoteihin. Tällä investointikokonaisuudella rakennetaan kolme uutta koulua, viisi päiväkotia sekä peruskorjataan kuusi koulua. Tilanne on nyt tiedossa olevien kustannusarvioiden osalta päivittynyt jo noin 110 miljoonaan euroon (Grännäs +1,5 me, Tolkis +3 me, Västra Enhetsskola +3,5 me).
Hyväksytyssä investointisuunnitelmassa (2018-2024) on tämän lisäksi myös muita hankkeita kymmenien miljoonien eurojen edestä. Lisäksi tiedossa on paljon investointitarpeita, jotka eivät edes sisälly investointiohjelmaan ja oletettavasti osa niistä tulee realisoitumaan ohjelmasta huolimatta. Vastaavasti käyttötalouden kestävyyden osalta tilatehokkuus ja sen optimointi tulevat muodostumaan yhdeksi keskeisimmistä kaupungin talouden ja verorasituksen hallintaan liittyvistä asioista. Koska on oletettavaa, että kaupungin taloudellinen liikkumatila ja kyky investoida supistuu edelleen vuoden 2020 jälkeen erityisesti sote- ja maakuntauudistuksista johtuen, tulee nyt tehtävillä investoinneilla olla erityisen vahvat perusteet. On erittäin todennäköistä, että kun kaupungin kestävä talous ei mahdollista sivistysverkon uusimista sen nykymuodossaan eikä muualta toiminnasta ole osoitettavissa vastaavan kokoluokan säästöpotentiaalia, tulee verorahoituksen määrätietoinen korottaminen ainoaksi vaihtoehdoksi. Edellä todetuista syistä on keskeistä, että kaupungin vastuulle jäävä sivistysverkko suunnitellaan kokonaisuudessaan mahdollisimman tehokkaaksi, oppilaiden todellinen määrä ja rakennuksista koko elinkaaren ajan syntyvät kustannukset huomioiden. Kaupungin käyttökustannukset nousevat nykyistä kalliimpien tilojen johdosta pysyvästi, ja samaan aikaan osa tiloista näyttää jäävän vajaalle käytölle oppilasmäärän pysyessä tulevaisuudessa vakiintuneena tai lievästi laskevana. Tärkeää on, että kaupunki kykenee tekemään palveluverkosta oikeaan tilannekuvaan perustuvan ja vastuullisen päätöksen, jota voidaan toteuttaa pitkäjänteisesti ja myös taloudellisesti ylläpitää seuraavina vuosikymmeninä. Kaupunginhallitus on tehnyt 4.12.2017 458 päätöksen uuden ruotsinkielisen yhtenäiskoulun (Västra Enhetskola) luonnossuunnitelmien ja luonnossuunnitelmavaiheen kustannusarvion hyväksymisestä. Yhtenäiskoulun laskennallinen mitoitusoppilasmäärä on 505 oppilasta ja kustannusarvio on noin 21,5 miljoonaa euroa. Alakoulussa on yhteensä 240 oppilaspaikkaa, yläkoulussa 240 oppilaspaikkaa ja erityisen tuen oppilaspaikkoja on 24. Lisäksi kouluun sijoitetaan kaksiryhmäinen esikoulu, jossa hoitopaikkoja on yhteensä 48. Kaupunginvaltuusto on aiemmin hyväksynyt lähtökohdan, että Tolkkisissa on myös tulevaisuudessa ruotsinkielinen alakoulu, josta suunnittelu on johdonmukaisesti lähtenyt. Koulun arvioidut oppilaskohtaiset kustannukset tulevat kuitenkin olemaan merkittävästi kalliimmat kuin keskimääräiset kustannukset. Samalla nyt hyväksyttyjen Västra Enhetskolan luonnossuunnitelmien perusteella voidaan arvioida, että Tolkis skolan oppilaiden siirtäminen yhtenäiskouluun olisi edelleen mahdollinen vaihtoehto
ottaen huomioon tilankäytön sekä kaupungin kokonaistaloudelliset haasteet. Tämä vaihtoehto edellyttäisi luonnollisesti yhtenäiskoulun suunnitelmien tarkentamista. On lisäksi selvää, että Tolkkisten alueen kouluhankkeiden prosessinhallinnassa on ollut sekä strategisia että operatiivisia puutteita, ja ratkaisut ovat venyneet epätarkoituksenmukaisen pitkälle. Myös tilannekuva kokoanisuuden osalta on elänyt. Tilatehokkuuden edistämiseksi ja kustannusvastuun selkiyttämiseksi tulee koulujen peruskorjaus- ja uudisrakentamiseen liittyviä vastuita tarkastella koko operatiivisessa organisaatiossa. Tolkis skolan hankekokonaisuus tuodaan valtuuston käsiteltäväksi, koska hankesuunnitelmavaiheen kustannusarvio poikkeaa huomattavasti talousarvion yhteydessä käsitellystä. Kaupunginhallituksen tulee käydä strateginen keskustelu kaupungin taloudesta ja keskeisistä investointihankkeista sekä arvioida selostuksen perusteella Tolkis skolan hankekokonaisuuden toteutuksen eri mahdollisuudet. Tämän keskustelun pohjalta päätösesitystä voidaan muuttaa tai täydentää. Liitteet: Luonnokset Kustannusarvio Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus käy strategisen keskustelun kaupungin taloudesta ja keskeisistä investointihankkeista sekä arvioi selostuksen perusteella Tolkis skolan hankekokonaisuuden toteutuksen eri mahdollisuudet. Kaupunginhallitus toteaa, että sivistysverkkoa koskevan kokonaisratkaisun puuttuessa joudutaan tekemään päätökset yksittäisistä investointikohteista. Tolkis skolan investointi on käsitelty ja hyväksytty valtuuston hyväksymässä talousarviossa vuodelle 2018. Kaupunginhallitus päättää, edellyttäen että valtuusto hyväksyy hankekokonaisuuden, hyväksyä Tolkis skolan laajennus- ja korjaustyön luonnossuunnitelmat ja luonnosvaiheen kustannusarvion 5 650 000 euroa. Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että Tolkis skolan hankekokonaisuus hyväksytään. Pykälä tarkastetaan heti.
Jäsen Uski esitti jäsen Oksasen kannattamana, että Tolkis skola rakennetaan ilman liikuntasalia ja siihen liittyviä oheistiloja. Päätös: Kaupunginhallitus päätti äänestyksen jälkeen äänin 11(Jalonen, Korhonen, Välimäki, Karlsson, Sveholm, Suhonen, Blomqvist-Valtonen, Rosengren, Lundqvist, Söderberg, Karén) - 2 (Uski, Oksanen), edellyttäen että valtuusto hyväksyy hankekokonaisuuden, hyväksyä Tolkis skolan laajennus- ja korjaustyön luonnossuunnitelmat ja luonnosvaiheen kustannusarvion 5 650 000 euroa. Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että Tolkis skolan hankekokonaisuus hyväksytään. Kaupunginhallitus kävi strategisen keskustelun kaupungin taloudesta ja keskeisistä investointihankkeista sekä arvioi selostuksen perusteella Tolkis skolan hankekokonaisuuden toteutuksen eri mahdollisuudet. Kaupunginhallitus totesi, että sivistysverkkoa koskevan kokonaisratkaisun puuttuessa joudutaan tekemään päätökset yksittäisistä investointikohteista. Tolkis skolan investointi on käsitelty ja hyväksytty valtuuston hyväksymässä talousarviossa vuodelle 2018. Markku Välimäki ja Nina Uski jättivät pöytäkirjamerkinnän asiassa. Nina Uski jätti pöytäkirjamerkinnän asiassa. Pykälä tarkastettiin heti. KV 28.02.2018 21 Liitteet: Luonnokset Kustannusarvio Jäsen Uski esitti jäsen Riikosen kannattamana, että Tolkis skolan korjataan, mutta liikuntasalia oheistiloineen ei rakenneta. Tällä tavoin säästämme rahaa, isoja käyttökuluja ja varmasti viimekädessä myös aikaa, kun iso rakennusvaihe jätetään pois. Kehitetään yhteistyössä jo koulujen vieressä olevia liikuntatiloja. Päätös: Kaupunginvaltuusto päätti äänestyksen jälkeen 40 äänellä 11ääntä
vastaan hyväksyä Tolkis skolan hankekokonaisuuden kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti. Nina Uski ja Jere Riikonen jättivät pöytäkirjamerkinnän asiassa. KH Valmistelu ja lisätiedot: toimitilajohtaja Börje Boström, 040-5804131, borje.bostrom@porvoo.fi, projektipäällikkö Tony Lökfors, 040-5449037, tony.lokfors@porvoo.fi, Tolkis skolan urakkatarjouspyynnöt ovat olleet kyselyssä aiempien päätösten mukaisesti 16.3.2018 lähtien. Tarjousaika päättyi 20.4.2018 ja tarjouksia saapui niukasti. Rakennus- ja ilmanvaihtourakoista saatiin kolme tarjousta, mutta sähkö- ja putkiurakasta vain yksi tarjous. Kaikki tulleet tarjoukset ylittivät aikaisemmissa hankkeen kustannusarvioissa eri urakoille varatut rahat. Tarjousten mukaan tehdyn kustannusarvion loppusumma on 6 273 000. Tämä on 623 000 enemmän kuin hankesuunnitteluvaiheen kustannusarvio. Koska lisämäärärahan tarve on merkittävä, on toimitilajohto selvittänyt kolme eri toimintamallia, joiden mukaan hanketta voidaan viedä eteenpäin. Vaihtoehdot ovat: 1. Hyväksytään tulleet tarjoukset 2. Pyritään löytämään karsintakohteita hankkeessa 3. Keskeytetään hanke ja tehdään uudet suunnitelmat Vaihtoehtoja yksi ja kaksi on jo ehditty selvittää, mutta vaihtoehto kolme vaatii uuden huonetilaohjelman laatimisen ja hyväksymisen. Tätä ei ole voitu tehdä tällä aikataululla. Vaihtoehto 1 Toteutetaan hanke tarjouspyyntöasiakirjojen mukaan Tarjousten hyväksyminen ilman muutoksia tarkoittaa, että investointimäärärahoja tulisi lisätä vuodelle 2019. Talousarviossa olevat määrärahat TP 2017 620 000 TA 2018 2 500 000 TS 2019 2 564 000 yht. 5 064 000
Määrärahan tarve TP 2017 620 000 TA 2018 2 500 000 TS 2019 3 153 000 yht. 6 273 000 Lisärahoitustarve on vuoden 2019 osalta on 623 000. Vaihtoehto 2 Pyritään löytämään karsintakohteita hankkeessa Toimitilajohto on suorittanut hankkeessa karsintaa. Karsintakohteet on jaettu kahteen ryhmään: Asioita, jotka eivät vaikuta koulun toimintaan ja asioita, jotka vaikuttavat jonkin verran toimintaan. Karsintoja, jotka eivät toimitilajohdon mielestä vaikuta toimintaan on löydetty 278 600 euron edestä ja asioita, jotka jonkin verran vaikuttavat toimintaan on löydetty 87 000. Edellä mainitut karsintakohteet, joilla on jonkin verran vaikutusta toimintaan ovat: Siirtoseinän äänieristävyyttä heikennetään Opettajainhuone pidetään vanhalla paikalla ensimmäisessä kerroksessa Dynaaminen valaistus vaihdetaan tavalliseen valaistukseen himmennyksellä Vaikka kaikki edellä mainitut karsinnat toteutetaan, talousarviossa olevat määrärahat eivät riitä. Talousarviossa olevat määrärahat TP 2017 620 000 TA 2018 2 500 000 TS 2019 2 564 000 yht. 5 064 000 Määrärahan tarve TP 2017 620 000 TA 2018 2 500 000 TS 2019 2 787 000 yht. 5 907 000 Lisärahoitustarve on vuoden 2019 osalta on 223 000 Kustannukset oppilaspaikkaa kohti ovat noin 36 000 euroa ja 2 221 euroa/brm2.
Rakennuksen vuokra laskettuna tämän kustannusarvion mukaisesti tulee olemaan noin 530 000 /vuosi. Aikataulu ja päätöksenteko Sekä vaihtoehto yksi että vaihtoehto kaksi voidaan toteuttaa alkuperäisen aikataulun mukaan siten, että koulu voidaan kokonaisuudessaan ottaa käyttöön syksyllä 2019. Jos päätetään valita joko vaihtoehto 1 tai 2, asia tulee viedä valtuuston käsittelyyn, koska investoinnin loppusumma muuttuu näissä vaihtoehdoissa huomattavasti. Aikataulupaineen johdosta asia tulisi pyrkiä viemään jo valtuuston kokouksen 30.5. käsiteltäväksi. Vaihtoehto 3 Keskeytetään hanke ja tehdään uudet suunnitelmat Kustannuksia ei olemassa olevien urakkatarjousten perustella voida karsia enemmän kuin mitä vaihtoehdossa 2 on esitetty. Jos kustannukset tulee saada talousarviossa esitettyyn tasoon tai sen alle, vaihtoehdoksi jää urakkatarjousten hylkääminen ja hankesuunnitelmassa olevan huonetilaohjelman pienentäminen ja tavoitteiden muuttaminen. Pelkästään uudelleen kilpailuttaminen ei alenna kustannuksia. Toimitilajohto ei ole laatinut vaihtoehtoista huonetilaohjelmaa ja on laatinut vaihtoehdosta ainoastaan liitteenä olevan alustavan kustannusarvion. On selvää, että jotta tästä vaihtoehdosta olisi taloudellista hyötyä, tulee hanke toteuttaa nykyistä laajuutta huomattavasti suppeampana. Tämä vaihtoehto edellyttää myös, että suunnitelmat on uusittava, mikä myös vaikuttaa aikatauluun. Lähtökohdat suunnitelmien tarkistamiseen voisivat olla seuraavat: Koulu muutetaan yksisarjaiseksi kouluksi eli karsitaan yksi perusopetustila. Koulun yhteyteen suunniteltua liikuntasalia aputiloineen ei toteuteta. Vanhan koulurakennuksen nykyinen huonejako säilytetään lähes muuttumattomana. Laajennusosan koulu- ja esiopetustiloja pienennetään. Jotta hankkeen kustannukset saadaan merkittävästi alemmalle tasolle, tulisi edellä mainitusta asioista valita vähintään kolme, ja yhden niistä tulisi olla, että vanhan koulurakennuksen huonejako säilytetään. Aikataulu
Alustava aikataulu vaihtoehto kolmelle on seuraavaa: Päätös hankeen keskeyttämisestä ja jatkosuunnitelmista kaupunginhallituksessa 28.5. Tarkistetun hankesuunnitelman ja luonnossuunnitelmien hyväksyminen sivistyslautakunta ja kaupunginhallitus syksy 2018 Oppilaaksiottoalueen tarkistaminen vastaamaan uutta oppilasmitoitusta Nykyisen koulurakennuksen säilytettävään osaan tehdään pieniä kunnostustöitä heti kun Tolkkisten koulu muuttaa pois. Tolkis skola voi ottaa tilat käyttöön vuodenvaihteessa 2018-2019. Uudisosan (mahdollinen liikuntasali ja esiopetustilat sekä molempien koulujen musiikkiluokka) suunnitelmat valmiit ja urakkatarjousten pyytäminen joulukuu 2018 Uuden osan urakoitsijavalinnat tammikuu 2019 Uuden osan rakennustöiden aloitus maaliskuu 2019 Uuden osan käyttöönotto vuoden 2019 loppuun mennessä Vanhaa koulurakennusta voidaan käyttää laajennusosan rakentamisen aikana. Edellä mainittu aikataulu edellyttää, että vanhan rakennuksen huonetilajärjestelyihin tehdään vain vähäisiä muutoksia. Kuitenkin muun ohella väliseiniä ja kalustusta voidaan uusia siten, että syntyy avoimina oppimisympäristöinä toimivia tilakokonaisuuksia. Vanhan koulurakennuksen korjaustyöt voidaan tehdä toimitilajohdon puitesopimusurakoitsijoita käyttäen. Tarpellinen määrä väistötiloja pidetään Tolkisissa ainakin siihen asti, että tämän vaihtoehdon edellyttämä laajennusosa valmistuu Kustannusarvio Kustannukset vanhan rakennuksen muutostyöstä edellä mainitulla toimintamallilla on joitain satoja tuhansia euroja. Lähtökohta kuitenkin on edellä mainitulla tavalla, että väliseinien ja muiden tarvittavien rakenteiden poistot ja osittainen uudelleenkalustaminen mahdollistetaan muiden muutostöiden lisäksi. Laajennusosan kustannusarvio voidaan laatia, kun tarkennettu hankesuunnitelma on tehty. Alustava kokonaiskustannusarvio vaihtoehdossa, jossa koulu on yksisarjainen (120 oppilasta), vanhan koulurakennuksen nykyinen huonejako säilytetään lähes muuttumattomana ja kouluun tehdään uudisosana musiikkiluokka, uusi 200 m2 suuruinen liikuntasali ja esiopetustilat on 3,5 miljoonaa euroa.
Kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula Tolkis skolan laajennus- ja peruskorjaushankkeen hankesuunnitteluvaiheen kustannusarvio ja luonnossuunnitelmat ovat olleet kaupunginvaltuuston käsittelyssä viimeksi 28.2.2018 21. Keskeisinä lähtökohtina ovat olleet, että Tolkkisissa säilyy ruotsinkielinen perusopetuksen yksikkö, nykyisen Tolkkisten koulun uudisrakennusosa voidaan hyödyntää tehokkaasti ja nyt käytössä olevien väliaikaistilojen käytöstä voidaan luopua mahdollisimman nopeasti. Reunaehtona on toki myös investointi- ja käyttökustannusten kokonaisuus. Hankkeen kustannusarvioita on tarkistettu ylöspäin hankkeen suunnittelun edetessä ja tarpeiden lisääntyessä useasti. Valtuusto on hyväksynyt kustannusten nousun viimeksi 28.2. Keskeinen elementti kustannusnousun osalta on ollut viimeksi uusi liikuntasali, joka palvelisi tarvittaessa kaikkia Tolkkisten alueen sivistyssektorin toimijoita. Myös markkinatilanteella on vaikutus rakentamiskustannusten nousuun. Kuten valtuuston valmistelutekstissä todetaan 28.2.2018, niin on lisäksi selvää, että Tolkkisten alueen kouluhankkeiden prosessinhallinnassa on ollut sekä strategisia että operatiivisia puutteita, ja ratkaisut ovat venyneet epätarkoituksenmukaisen pitkälle. Tämä on vaikuttanut osaltaan myös asiasta käytävään julkiseen keskusteluun sekä epävarmuutena koulun toimintaan. Myös tilannekuva kokonaisuuden osalta on elänyt. Tilatehokkuuden edistämiseksi ja kustannusvastuun selkiyttämiseksi tulee koulujen peruskorjaus- ja uudisrakentamiseen liittyviä vastuita jatkossa tarkastella koko operatiivisessa organisaatiossa. Tämä tarkoittaa erityisesti koulutoimien operatiivisen pitkäjänteisen taloudellisen kokonaisvastuun sekä yksikkökohtaisten tarpeiden parempaa yhteensovittamista jo uudis- tai korjaushankkeiden prosessin alkuvaiheessa. Asian mahdolliset organisatoriset vaikutukset valmistellaan erillisasiana. Tolkkisten nykyisen koulun uudisosa on pitää sisällään perusvalmiudet yksisarjaisen koulun toimintaan (120 oppilasta ja 6 OT3). Uudisosa on rakennettu vuonna 2005 ja on siten vain 12 vuotta vanha. Rakennuksen kuntoluokka on 79 prosenttia ja tilat ovat kunnoltaan hyvät. Koulun suunnittelun osalta tarpeet ja mahdollisuudet on käyty toimitilajohdon ja koulun johdon välisissä neuvotteluissa lävitse. Lähtökohtana on ollut valtuuston päätöksen mukaisesti 140 oppilaan koulu, esiopetustilat ja liikuntasali. Käytännössä esitys Tolkis skolasta lähtee myös toiminnallisuudeltaan uudesta koulusta.
Toimitilajohdon viimeisimmän valmistelun perusteella on selvää, että hankekokonaisuutta ei voida kustannuksia karsimalla saattaa valtuuston määrittelemään investointitasoon. Kaupungin johdon näkökulmasta kustannusten nousu ja hankkeen kokonaiskustannukset ovat poikkeuksellisia suhteessa rakennettavaan kokonaisuuteen ja erityisesti ajatukseen siitä, että nykyisen Tolkkisten koulun uudisrakennusosa voidaan hyödyntää tehokkaasti. Vaihtoehdot 1 ja 2 lähtevät siitä, että kokonaisuuden hinta on verrattavissa lähes täysin uuden rakennuksen rakentamiseen. Käytännössä siis toimivasta ja kunnoltaan hyvästä Tolkkisten nykyisen koulun uudisrakennusosasta ei voida taloudellisessa mielessä saada merkittävää hyötyä. Tilanne on haastava, jos kustannusten karsinnan jälkeenkin kaupunki käyttää noin 6 miljoonaa investointiin, jonka keskeisenä osana on täysin käyttökelpoinen yhden sarjan perustilatarpeet tyydyttävä kokonaisuus. Tämä on myös yksittäistä yksikköä laajempi kaupunkitasoinen periaatteellinen haaste erityisesti ottaen erityisesti huomioon, kuten valtuuston 28.2. valmistelussa myös todetaan, että tämä kohde ei ole ainoa korjaus- ja investointitarpeessa oleva yksikkö seuraavina vuosina ja taloudellinen kokonaistilanne tulee haastamaan investointimahdollisuudet erittäin syvällisellä tavalla. On selvää, että normaalitilanteessa ei kaupungilla ole mahdollisuutta korjata 12 vuotta vanhoja tiloja uutta vastaaviksi, vaan ne tulevat peruskorjauksen piiriin huomattavasti myöhemmin. Saman ajatuksen jalostaminen käytäntönä koskemaan myös muita Porvoon koulu- ja päiväkotikiinteistöjä johtaa taloudellisessa mielessä mahdottomaan tilanteeseen. Koska kustannusarviota ei kyetä sopeuttamaan valtuustoon määrittelemään tasoon, tulee tehdä sellaiset muutokset, jotka toteuttavat sekä aiemmin mainitut alkuperäiset lähtökohdat, mutta ovat myös kokonaistaloudellisesti kestäviä. Kaupunginjohtaja katsoo edellä mainituista syistä, että lähtökohtana tulee pitää toimitilajohdon vaihtoehtoa 3. Mikäli urakkatarjoukset päätetään hylätä ja hankesuunnittelua jatketaan kohdan 3 mukaisesti, ei valtuustokäsittely ole tarpeellinen koska määrärahat ovat riittävät. Liitteet: Uudisrakennuksen ja peruskorjauksen kustannusarvio 23.5.2018 Alustava kustannusarvio vaihtoehdosta 3 Kaupunginjohtaja:
Kaupunginhallitus päättää hylätä annetut urakkatarjoukset. Kaupunginhallitus päättää, että Tolkis skolan hankesuunnitelma muutetaan edellä vaihtoehdossa 3 mainittujen periaatteiden mukaisesti siten, että koulu on yksisarjainen (120 oppilasta), vanhan koulurakennuksen nykyinen huonejako säilytetään lähes muuttumattomana ja kouluun tehdään uudisosana musiikkiluokka, 200 m2 suuruinen liikuntasali sekä esiopetustilat. Työt käynnistetään syksyllä 2018 toimitilajohdon puitesopimusurakoitsijoita käyttäen. Pykälä tarkastetaan heti. Jäsen Blomqvist-Valtonen esitti jäsen Karlssonin kannattamana, että kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Tolkis skola toteutetaan vaihtoehto 2 mukaan. Vaihtoehdossa karsitaan niistä asioista jotka eivät vaikuta toimintaan (karsintalista liitteessä osana valmistelua) 278 600 euron edestä ja lisäksi karsitaan 36 000 euroa valaistuksesta. Lisäksi kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle talousarvion muutosta Tolkis skolan investoinnin osalta, lisäys 274 000 euroa. Päätös: Kaupunginhallitus päätti äänestyksen jälkeen äänin 8 (Blomqvist-Valtonen, Jalonen, Karlsson, Lund, Rosengren, Suhonen, Sveholm, Söderberg) - 5 (Green, Hirvilammi, Lankia, Uski, Välimäki) esittää kaupunginvaltuustolle, että Tolkis skola toteutetaan vaihtoehto 2 mukaan. Vaihtoehdossa karsitaan niistä asioista jotka eivät vaikuta toimintaan (karsintalista liitteessä osana valmistelua) 278 600 euron edestä ja lisäksi karsitaan 36 000 euroa valaistuksesta. Lisäksi kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle talousarvion muutosta Tolkis skolan investoinnin osalta, lisäys 274 000 euroa. Kaupunginhallitus päätti lisäksi yksimielisesti edellyttää, että laaditaan käsikirja koulu- ja julkisten rakennusten osalta. Käsikirja käsittää prosessikuvaukset, vastuualueet ja varustetason määritykset. Käsikirja on otettava käyttöön viimeistään 1.10.2018. Nina Uski, Markku Välimäki ja Outi Lankia jättivät pöytäkirjamerkinnän. Pykälä tarkastettiin heti.