PAIKKATIETOTYÖKALU POTENTIAALISTEN JOKIHELMISIMPUKKAPUROJEN JA -JOKIEN KARTOITTAMISEEN

PAIKKATIETOTYÖKALU POTENTIAALISTEN JOKIHELMISIMPUKKAPUROJEN JA -JOKIEN KARTOITTAMISEEN Sabrina Nykänen, hankekoordinaattori Kadonneen helmen metsästys -hanke

SISÄLLYSLUETTELO Sisä llys Johdanto... 1 Raakun elinympäristövaatimukset... 2 Tarvittavat aineistot... 3 Paikkatietoaineistot... 3 Helmenpyynnin historia... 4 Paikkatietoanalyysi... 5 Tutkimusalueen määrittäminen... 5 Potentiaalisten purojen ja jokien kartoittaminen... 7 Tietokannan täydentäminen ympäristömuuttujilla... 13 Aineiston suodattaminen... 19 Kirjallisuus... 20 Liitteet... 21 Kansikuva: Sabrina Nykänen Raportissa olevat karttakuvat sisältävät: Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan aineistoa, Ortokuvaaineistoa ja Kuntajakoaineistoa (12/2018); Suomen ympäristökeskuksen Valuma-aluejaon aineistoa, Pohjavesialueaineistoa sekä Ranta10 -kokonaisuuteen kuuluvaa jokiviiva10-aineistoa (12/2018); Geologian tutkimuskeskuksen Maaperäaineistoa (12/2018).

JOHDANTO Johdanto Jokihelmisimpukka (Margaritifera margaritifera) eli raakku on erittäin uhanalainen (EN), erityisesti suojeltava, luontodirektiivin liitteen II priorisoitu ja liitteen V laji. Suomessa laji rauhoitettiin ensimmäisenä selkärangattomana vuonna 1955 helmenkalastuksen vuoksi. Rauhoitus ei kuitenkaan pelastanut raakkua, sillä vaikka helmenkalastus loppui, lohikalakantojen heikentyminen, jokien perkaaminen ja valjastaminen sekä valuma-alueilta tuleva kuormitus ovat verottaneet raakkukantojamme. Suomessa on jäljellä enää 117 raakkujokea ja -puroa, mutta vielä 1900-luvun alussa maassamme oli yli 200 vesistöä, jossa jokihelmisimpukka pystyi elämään ja lisääntymään (Oulasvirta ym. 2017, Valovirta 2006a). Etelä-Suomesta raakku on jo lähes kokonaan hävinnyt, ja sen tiedetään elävän enää seitsemässä joessa Oulun eteläpuolella. Näistä koko lisääntymiskierto onnistuu enää vain Hämeenkyrössä sijaitsevissa Turkimusojassa ja Ruonanjoessa. (Oulasvirta 2018.) Jokihelmisimpukoita todennäköisesti esiintyy vielä sellaisissa latvavesistöissä, jotka ovat säästyneet suurelta ihmisvaikutukselta. Uusia, entuudestaan tuntemattomia raakkupopulaatioita löydetäänkin edelleen. Esimerkiksi edellä mainitun Turkimusojan raakut löydettiin vasta vuonna 2014 aktiivisen kuntalaisen toimesta, ja Kemijoen pääuomasta löydettiin raakkuja vuonna 2017, vaikka yleinen oletus oli, että raakku olisi hävinnyt sieltä (Niemelä 2017). Kaikkia raakun esiintymispaikkoja ei siis vielä tiedetä, ja pitkäikäisenä lajina raakku on voinut säilyä pitkään myös sille epäsuotuisissa olosuhteissa. Systemaattinen kartoitustoiminta on edellytys sille, että nämä mahdolliset viimeiset jäljellä olevat raakkupopulaatiot voidaan löytää ja suojella. Raakkuja kannattaa etsiä ainakin sellaisista paikoista, joissa niitä on historiatietojen perusteella aikaisemmin ollut. Hämeenkyrön kunnan koordinoimassa Kadonneen helmen metsästys -hankkeessa kartoitettiin jokihelmisimpukan mahdollisia viimeisiä jäljellä olevia populaatioita Hämeenkyrön alueella. Hanketta rahoitti EKOenergian Ympäristörahasto (vuoden 2018 lopusta alkaen Virtavesirahasto). Kartoitustoiminnan lisäksi hankkeessa kehitettiin paikkatietojärjestelmään ja Suomen ympäristöhallinnon tuottamiin, pääosin avoimiin paikkatietoaineistoihin perustuva työkalu, jolla potentiaalisia raakkupuroja ja -jokia voidaan kartoittaa Suomessa. Pienillä muutoksilla työkalu on sovellettavissa myös muihin maihin, joissa raakkua vielä esiintyy. Tämän tehokkaan menetelmän avulla voidaan kohdistaa rajalliset tutkimusresurssit ympäristötekijöiden perusteella kaikista todennäköisimmille vesistöille, joissa raakkua voi mahdollisesti esiintyä. Tässä raportissa on selostettu vaihe vaiheelta, miten Kadonneen helmen metsästys -hankkeessa luotua paikkatietotyökalua käytetään. Työkalu perustuu visuaaliseen paikkatietoanalyysiin, jossa paikkaan sidottuja aineistoja tarkastellaan päällekkäin. Analyysin tuloksena syntyy potentiaalisten raakkuvesistöjen paikkatietokanta, johon sisällytettyjä kohteita voidaan asettaa ympäristömuuttujien perusteella paremmuusjärjestyksen raakun elinympäristövaatimusten kannalta. Näin voidaan tehokkaasti valita ne kohteet, joista raakkuja kannattaa etsiä. Tässä raportissa esitetään paikkatietoanalyysin eri vaiheet QGIS-ohjelmaan sovellettuina. Halutessa saman analyysin voi kuitenkin toteuttaa jollain toisella paikkatieto-ohjelmalla. Paikkatietotyökalua saa tarpeen mukaan myös jatkojalostaa, ja kaikenlainen palaute työkaluun liittyen on tervetullutta. Sivu 1

RAAKUN ELINYMPÄRISTÖVAATIMUKSET Raakun elinympäristövaatimukset Jokihelmisimpukka on hyvin vaatelias elinympäristönsä suhteen. Näin ollen puron tai joen tulee täyttää usea perusvaatimus soveltuakseen raakun elinympäristöksi. Yleisesti ottaen raakun esiintyminen on todennäköisintä luonnontilaisissa uomissa, jotka sijaitsevat luonnontilaisilla valuma-alueilla. Luonnontilaisten valuma-alueiden vedenpidätyskyky vaikuttaa positiivisesti sekä uomaan laskevan veden laatuun että yli- ja alivirtaamakausien virtaamiin. (Valovirta 2006b.) Myös uoman koko vaikuttaa raakun esiintymiseen: jos vesistö on liian pieni, se voi kesällä kuivua tai talvella jäätyä pohjaan asti (Degerman ym. 2009). Jokihelmisimpukoita esiintyy ainoastaan virtavesissä. Otollisten virtausolojen muodostumiseen vaikuttavat niin uoman muoto ja pohjaprofiili, kuin uoman kaltevuus (Valovirta 2006b). Ideaalisessa uomassa on sekä nopeasti virtaavia jaksoja (kohoumat), että virtauksen voimakkuutta tasaavia jaksoja (syvänteet). Tällainen uoma meanderoi vertikaalisesti, mikä näkyy uoman pituusleikkauksessa porrasmaisena mutkitteluna. Nopea virtaus vähentää hienojakoisen aineen sedimentaatiota, millä on myönteinen vaikutus uoman pohjan laatuun ja happipitoisuuteen. (Degerman ym. 2009.) Raakku elää tyypillisesti 0,5 2 m syvyydessä soraan tai karkeaan hiekkaan kaivautuneena. Nuoret raakut pysyvät kokonaan hautautuneina pohjaan, kunnes ne ovat kasvaneet tarpeeksi isoiksi. Jos uoman pohja liettyy ja veden laatu heikkenee, nuoruusvaiheessa pohjaan kaivautuneet simpukat voivat tukehtua ja raakun lisääntyminen voi keskeytyä. Tästä syystä raakut menestyvät parhaiten sellaisissa vesistöissä, joissa ravinteiden, orgaanisen aineen ja kiintoaineen määrä on vähäistä. Raakun lisääntymisen onnistuminen on riippuvainen myös sopivasta lohikalakannasta, sillä raakku elää ensimmäisen talvensa loisena taimenen tai lohen kiduksissa. (Degerman ym. 2009.) Yleensä raakkujoet ja -purot saavat alkunsa suuresta järvestä. Todennäköisesti tämä ilmiö johtuu siitä, että järvet tasaavat alapuolisen uoman lämpötilan ja virtauksen vaihteluita sekä toimivat vettä puhdistavina laskeutusaltaina. Lisäksi järvestä lähtevä vesi voi kuljettaa mukanaan ravintoa niin raakuille kuin muille vesieliöille, kuten lohikalojen poikasille. (Degerman ym. 2009.) Myös pohjavesilähteet suosivat raakkuja ja lohikaloja: pohjavesi pitää uoman veden riittävän viileänä ja parantaa veden laatua, ja kuivina kausina pohjavesi voi olla merkittävä veden lähde (Valovirta 2006b). Edellä mainittujen elinympäristötekijöiden lisäksi uoman varrella oleva rantapuusto on raakuille tärkeää. Puut varjostavat uomaa ja pitävät veden lämpötilan alhaisena. Lisäksi puiden varjostus rajoittaa levien ja muun vesikasvillisuuden kasvua, ja näin myös hajoitustoiminnasta johtuvaa hapen kulutusta. (Degerman ym. 2009, Valovirta 2006b.) Kaikesta edellä mainitusta huolimatta tuntemattomia raakkuesiintymiä etsiessä on kuitenkin otettava huomioon, että raakku on jopa yli 100-vuotiaaksi elävä nilviäinen. Pitkäikäisenä lajina raakku on voinut sinnitellä pitkään myös sille epäsuotuisissa olosuhteissa. Näin ollen, vaikka raakkujoki ei olisikaan täysin säästynyt ihmisvaikutukselta, voi uomassa silti esiintyä ainakin aikuisia raakkuja, jotka eivät ole yhtä herkkiä elinympäristön muutoksille kuin glokidiotoukat ja nuoret simpukat. Sivu 2

TARVITTAVAT AINEISTOT Tarvittavat aineistot PAIKKATIETOAINEISTOT Tässä analyysissä käytetty paikkatietoaineisto koostuu Suomen ympäristöhallinnon tuottamista, pääosin verkosta avoimina löytyvistä aineistoista. Rajapintojen hyperlinkit sekä tarkemmat ohjeet shape-tiedostojen lataamiseen löytyvät liitteestä 1. Kartoitusta varten on hankittava seuraavat aineistot: kartoitettavan alueen rajaus (esim. valuma-alue, vesistöreitti, kunta, maakunta) Maanmittauslaitoksen (MML): - maastokartta (WMS-rajapinta) - ortokuva (WMS-rajapinta) Geologian tutkimuskeskuksen (GTK): - maaperä 1:20 000 -kartta (WMS-rajapinta) Suomen ympäristökeskuksen (SYKE): - valuma-alueaineistosta kolmannen vaiheen valuma-aluejako (shape-tiedosto) - Ranta10 -aineistosta järvi10, jokiviiva10 ja jokialue10 (shape-tiedosto) - pohjavesialueet (WMS-rajapinta) Luonnonvarakeskuksen (Luke) kalahavaintoaineistoista: - taimen- ja/tai lohihavainnot. Ainoa aineisto, joka ei ole avoin, on Luken ylläpitämään tietokantaan kuuluva taimenhavaintoaineisto. Kalahavainnot.fi -karttapalvelussa on esitetty ainoastaan taimenen kaikkien muotojen (meri- ja sisävesikannat) yleislevinneisyys. Taimenen eri esiintymismuotojen uhanalaisuusluokituksen vuoksi yleislevinneisyyttä tarkemman havaintoaineiston käyttö on luvanvaraista, ja käyttöönottoon vaaditaan erillinen tiedonluovutussopimus. Lupa aineiston käyttöön haetaan Lukelta, joka siis vasta luvan myöntämisen jälkeen toimittaa aineiston. Kalahavainnot.fi -karttapalvelusta löytyy lohen eri esiintymismuotojen havainnot pisteinä, mutta aineistoa voi ainoastaan tarkastella verkossa. Luken havaintoaineistoista saattaa myös puuttua havaintoja, joten aineistoa kannattaa mahdollisuuksien mukaan täydentää ELY-keskusten, kuntien, paikallisten vesiensuojeluyhdistysten sekä asukkaiden tekemillä havainnoilla. Sivu 3

TARVITTAVAT AINEISTOT HELMENPYYNNIN HISTORIA Paikkatietoaineiston lisäksi kannattaa perehtyä tutkimusalueen helmenpyynnin historiaan. On todennäköisempää löytää tuntemattomia raakkuvesistöjä sellaisilta alueilta, joissa historiatietojen perusteella on harjoitettu helmenpyyntiä. Historiatietoja voi etsiä esimerkiksi internetistä (mm. finna.fi) tai kirjastosta. Kirjastosta kannattaa etsiä etenkin maakuntahistoriaa ja suomalaista kansankulttuuria käsitteleviä kirjoja. Osa kirjoista on voitu siirtää arkistoon. Tarvittaessa kirjaston työntekijät auttavat teosten löytämisessä. Hakusanoina kannattaa käyttää esimerkiksi seuraavia: helmenpyynti, helmenkalastus, paikalliset elinkeinot, elinkeinohistoria jne. Edellä kuvatulla tavalla menetellen esimerkiksi Tampereen kaupungin pääkirjastosta löytyi kaksi teosta, jossa kerrottaan Hämeenkyrössä harjoitetusta helmenpyynnistä: Hämeenkyrön historia II (Nallinmaa-Luoto 1990) ja Kertomus Hämeenkyrön pitäjästä (Koskinen 1851). Näissä kahdessa teoksessa on mainittu Hämeenkyrön tunnetut raakkuvesistöt, Turkimusoja ja Ruonanjoki (kirjassa nimellä Kylmäjoki), sekä Pappilanjoki (kirjassa myös nimillä Kyröjoki, Kyröskoski). Lisäksi kirjoissa kerrotaan jokihelmisimpukan esiintyneen myös mm. Nokian Emäkoskella, Tampereen Tammerkoskella ja Kokemäenjoella. Sivu 4

Paikkatietoanalyysi TUTKIMUSALUEEN MÄÄRITTÄMINEN Aluksi on määriteltävä alue, jolle analyysi tehdään. Tässä esimerkissä käytetään Hämeenkyrön kunnan rajoja tutkittavien valuma-alueiden rajaamiseen, mutta rajauksella voi olla myös jokin muu peruste, mm. vesistöalue tai maakunta. Aluerajauksena voi esimerkiksi olla myös jonkun tunnetun raakkuvesistön valuma-alue tai vesistöreitti, jos se on tavoitteiden kannalta tarkoituksenmukaista. QGIS-ohjelmassa kartoitettavien valuma-alueiden rajaus tehdään sijainnin perusteella tapahtuvalla kyselyllä (Vektori/ Research tools/ Valitse sijainnin perusteella). Paikkatieto-ohjelmalle on kerrottava miltä tasolta kohteita valitaan, ja mikä on valinnan perusteena oleva taso (Kuva 1). Valitse tasoksi, jolta kohteita valitaan, valuma-alue -taso. Leikkaava taso on se aluerajaus, jonka perusteella kohteita valitaan valuma-alue -tasolta. Geometrinen predikaatti, jota käytetään, on leikkaa. Kuva 1. Välinnän räjääminen sijäinnin perusteellä QGIS-ohjemässä. Valinta tallennetaan erilliseksi shapefile-muotoiseksi vektoritasoksi (Tasot/ Tallenna nimellä Tallenna vain valitut kohteet) (Kuva 2), joka avautuu tallentamisen jälkeen projektiin (Kuva 3). Sivu 5

Kuva 2. Tallenna vain valitut kohteet tulee ollä ruksättunä, jottä välinnän tällentäminen omäksi vektoritäsoksi onnistuu. Tiedostomuoto, jotä kä ytetä ä n, on ESRI Shäpe. Kuva 3. Välumä-älueet, jotkä leikkäävät Hä meenkyro n kunnän räjät, nä kyvä t kärtällä keltäisellä vä rillä. Sivu 6

POTENTIAALISTEN PUROJEN JA JOKIEN KARTOITTAMINEN Karttaprojektissa on tässä vaiheessa eri karttatasoina tutkimusalueen rajaus ja tutkittavat valumaalueet. Potentiaalisia raakkupuroja ja -jokia varten luodaan oma viivamuotoinen vektoritietokanta (Tasot/ Luo taso/ Uusi Shapefile-taso) (Kuva 4). Tietokantaan kopioidaan SYKEn jokiaineistosta (jokiviiva10 ja jokialue10) sellaisia uomia, joissa on historiatietojen perusteella esiintynyt raakkuja tai jotka paikkatietoaineistojen perusteella täyttävät seuraavat kriteerit: uoman hierarkiataso on 2 4 uoma mutkittelee luonnonmukaisesti uoma meanderoi vertikaalisesti uoman rannoilla on puustoa Kuva 4. Potentiäälisiä purojä jä jokiä värten luodään uusi viivämuotoinen Shäpefile-täso. Tässä paikkatietoanalyysissä käytetään WMS-rajapintoja. Rajapinnat ovat avoimia karttatasoja, jotka saadaan käyttöön rajapintapalveluista. Aineiston tuottajan karttapalvelimeen otetaan yhteys paikkatieto-ohjelmiston kautta (Tasot/ Lisää taso/ Lisää WMS/WMTS-taso Uusi). Luo uusi WMSyhteys -ikkunassa URL-kenttään kopioidaan karttapalvelimen linkki (Liite 1) ja Nimi-kenttään kirjoitetaan aineiston tuottajan nimi (Kuva 5). Ensin luodaan yhteys MML:n karttapalvelimeen, jotta Maastokartta- ja Ortokuva-rajapinta saadaan käyttöön, mutta samoilla ohjeilla avataan myös muut tarvittavat yhteydet. Kun yhteys on luotu, rajapinta näkyy ohjelman vasemmalla puolella olevassa Selain-ikkunassa (Kuva 5). Rajapinnan saa karttatasoihin kaksoisklikkaamalla sitä hiiren oikealla painikkeella. Sivu 7

PAIKKATIETOANALYYSI Kuva 5. Jokäistä eri kärttäpälvelintä värten on luotävä uusi WMS-yhteys. Käikki luodut WMS-yhteydet näkyvät QGIS-ohjelmässä Seläin-ikkunässä. Tuo karttaprojektiin Maastokartta- ja Ortokuva-rajapinnat sekä SYKEn jokiaineisto (jokiviiva10 ja jokialue10) (Kuva 6). Kartoituksessa tarkastellaan ensin Maastokarttaa ja jokiaineistoa. Tarkoituksena on tarkistaa kaikki tutkimusalueen uomat ja edetä valuma-alue kerrallaan. Kuva 6. Kärttäprojektin tulisi näyttää tässä väiheessä tältä. Sivu 8

Uoman hierarkiataso on hyvä tarkistaa, koska se antaa osviittaa uoman koosta. Strahlerin uomahierarkiassa (Kuva 7) uomaverkoston latvavedet (joilla ei ole sivu-uomia) muodostavat ensimmäisen hierarkiatason. Kahden ensimmäisen hierarkiatason uoman yhtymäkohdasta alkaa toisen hierarkiatason uoma; kahden toisen hierarkiatason yhtymäkohdasta alkaa kolmannen hierarkiatason uoma jne. Jos kaksi eri hierarkiatason uomaa yhtyvät, yhtymäkohdan jälkeinen osuus on samaa hierarkiatasoa, kuin se uoma, jolla on korkeampi hierarkiataso. (FISRWG 1998.) Raakkuja esiintyy yleensä uomaverkoston ylimmissä ja ohuimmissa uomissa, joiden uomahierarkiataso on 2 4 (Degerman ym. 2009). Jättämällä jatkotarkastelun ulkopuolelle ensimmäisen uomahierarkiatason uomat varmistetaan, ettei myöhemmin maastossa tule kartoitettua sellaisia vesistöjä, jotka ovat raakulle liian pieniä. SYKEn jokiviiva-aineisto ei sisällä kooltaan ja virtaamaltaan kaikista pienempiä uomia (esim. pieniä metsä- ja pelto-ojia sekä noroja), mikä helpottaa jonkin verran uomahierarkian tarkastelua. Kuva 7. Strählerin uomähierärkiässä pienemmä t sivu-uomät ovät älempää hierärkiätäsoä kuin pä ä uomä, jokä muodostää hierärkiän korkeimmän täson (FISRWG 1998). Uoman luonnontilaisuudesta ei voi olla täysin varma pelkän karttatarkastelun perusteella. Maastokarttaa tarkastelemalla on kuitenkin mahdollista löytää sellaisia uomia, jotka hyvällä todennäköisyydellä ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia. Tällainen puro tai joki meanderoi eli mutkittelee luonnonmukaisesti ja sitä ei olla perattu. Tätä paikkatietoanalyysiä tehdessä on kuitenkin huomioitava, että kun uoman kaltevuus on tarpeeksi suuri, kartassa näkyvä horisontaalinen Sivu 9

meanderointi ei ole yhtä voimakasta ja selväpiirteistä kuin tasaisessa maastossa (Kuva 8) (Degerman ym. 2009). Tästä seikasta huolimatta kaltevatkaan uomat eivät ole maastokartassa täysin suoria. Sen sijaan peratut uomat usein tunnistaa kartalta siitä, että ne näyttävät luonnottoman suorilta. Jos suurin osa uomasta on perkaamatta ja se täyttää muut sivulla 7 esitetyt kriteerit, sen voi perkauksesta huolimatta ottaa mukaan aineistoon. Jos uomassa on joskus esiintynyt raakkuja, ne ovat voineet säilyä koskemattomissa uoman kohdissa, jos muut elinympäristövaatimukset täyttyvät (kts. sivu 2). Kuva 8. Turkkilänjä rvenojä (Kälälähteen läskevä puro) mutkittelee luonnonmukäisesti. Mutkittelu on korostuneempää siellä, missä määsto on täsäisempää (Eljäälä). Myo s Välkjä rven läskupuro mutkittelee äläjuoksullä, muttä puron ylä juoksuä jä jä rveen läskeviä uomiä on suoristettu. Tässä vaiheessa on myös syytä varmistaa, että uoma meanderoi vertikaalisesti (kts. sivu 2) eli siinä sellaista syvyys- ja kaltevuusvaihtelua, mikä ilmenee matalien ja nopeasti virtaavien kohtien sekä syvempien altaiden vaihteluna. Tämä tarkoittaa toisin sanoen sitä, että suurella todennäköisyydellä uomassa on myös koskia, jotka antavat vedelle virtausvoiman ja näin luovat raakulle otollisia virtausolosuhteita. Sen, että meanderoiko uoma vertikaalisesti, voi arvioida maastokartan korkeuskäyristä. Jos uomareittiä osoittava sininen viiva on korkeuskäyriin nähden kohtisuora eli viiva ylittää useamman korkeuskäyrän, suurella todennäköisyydellä kyseessä on vertikaalisesti meanderoiva uoma. Kadonneen helmen metsästys -hankkeen maastokartoituksissa kävi ilmi, että korkeuskäyrien avulla voidaan myös karkeasti paikantaa koskijaksot. Koskijaksot sijoittuvat yleensä sellaisiin paikkoihin, joissa korkeuskäyriä on tiheästi. Mitä tiheämmin korkeuskäyriä on, sitä jyrkempi maasto on. Sivu 10

Korkeuskäyristä voi myös arvioida siis kosken pudotuskorkeuden tai laskea, kuinka paljon uoma viettää. Korkeuskäyrien väli on 5 m, ja katkoviivalla merkityt välikäyrät tarkoittavat 2,5 m korkeuseroa. Esimerkiksi korkeuskäyrien avulla voidaan arvioida, että: Turkimusojassa korkeusero järvestä uoman suulle on noin 37 m, ja Ruonanjoessa noin 35 m. Pinsiön-Matalusjoessa vastaava korkeusero on noin 40 m kuivatulta Iso-Matalus -järvestä uoman suulle asti (mutta noin 65 m Pinsiönharjun lähteestä). Kuvassa 8 näkyvässä Turkkilanjärvenojassa koskia on alajuoksulla uoman ylittävän tien itäpuolella sekä yläjuoksulla uoman ylittävän tien eteläpuolella. Alajuoksulla kosket ovat jyrkempiä kuin yläjuoksulla. Toinen tapa arvioida uoman vertikaalista vaihtelua ja koskisuutta on etsiä maastokartasta koskimerkintöjä, jotka näkyvät uomassa olevina valkoisina pallukoina (Kuva 9). Usein näiden merkintöjen yhteydessä näkyy sinisellä tekstillä merkitty kosken nimi. Kuva 9. Yli 5 m leveiden jokien kosket on usein merkitty määstokärttään väsemmänpuoleisessä kuvässä nä kyvä llä tävällä. Pienemmissä uomissä kosken kohdällä voi joskus nä kyä pelkkä kosken nimi. Viimeiseksi tarkistetaan vielä Ortokuva-rajapinnasta, kasvaako uoman rannoilla puustoa (Kuva 10). Sivu 11

Kuva 10. Kuvissä olevien uomien rännoillä käsvää puustoä. Joskus räntäpuusto muodostää väin käpeän vyo hykkeen uomän ympä rille, joskus tääs uomää ympä ro i lääjempi metsä. Ensimmä isessä kuvässä väsemmällä on tunnettu rääkkujoki. Kaikki ne uomat jotka täyttävät tässä luvussa esitetyt kriteerit kopioidaan (Ctrl + C) SYKEn jokiviiva ja/tai jokialue -aineistosta ja liitetään (Ctrl + V) potentiaalisten raakkupurojen ja -jokien tietokantaan. Jos uoma on SYKEn aineistossa useassa osassa, osat kannattaa yhdistää yhdeksi kohteeksi (Muokkaa/ Yhdistä valitut kohteet). Kuvassa 11 on esimerkki siitä, miltä kartta karttaprojekti näyttää, kun potentiaaliset raakkupurot ja -joet on lisätty tietokantaan. Kuva 11. Kärttäprojekti, jossä potentiääliset rääkkuvesisto t on esitetty punäisellä. Sivu 12

TIETOKANNAN TÄYDENTÄMINEN YMPÄRISTÖMUUTTUJILLA Seuraavassa vaiheessa on tarkoitus täydentää potentiaalisten raakkupurojen ja -jokien tietokantaa eri ympäristömuuttujilla (Taulukko 1). Tiedot liitetään siis niihin uomiin, jotka täyttivät edellisessä luvussa määritetyt kriteerit. Päämääränä on, että näiden tietojen avulla aineistoa voidaan myöhemmin suodattaa ja kohteita voidaan asettaa paremmuusjärjestykseen raakun elinympäristövaatimusten kannalta. Taulukko 1. Ominaisuustiedot, jotka liitetään potentiaalisten raakkuvesistöjen tietokantaan. MUUTTUJA SARAKKEEN NIMI KENTÄN ARVOT uoman nimi Nimi uoman nimi uoma saa alkunsa järvestä Järvi 0 = ei 1 = ennen 2 = kyllä uoman yläpuolisten järvien yhteenlaskettu pinta-ala JPA_Ha maaperä on karkeaa maalajia Maaperä 0 = ei 1 = kyllä uomassa on havaittu taimenia tai lohia Taimen / Lohi pinta-ala hehtaareina 0 = ei 1 = ennen 2 = kyllä uoma on pohjavesivaikutteinen PValue 0 = ei 1 = kyllä Halutessaan tässä vaiheessa voi myös tarkastella seuraavia vesistöihin liittyviä tietoja, jotka löytyvät suluissa ilmoitetuista avoimista ympäristötietojärjestelmistä: vedenlaatu (Herttatietojärjestelmä) uoman yläpuolisen järven rehevyysluokka ja tilavuus (Järviwiki, Herttatietojärjestelmä) uoman yläpuolisen järven ekologinen ja kemiallinen tila (Vesikartta) uoman ekologinen ja kemiallinen tila (Vesikartta) Tämän paikkatietotyökalun kehitysvaiheessa kuitenkin todettiin, että kyseessä olevia vesistöjä kuvaavia tietoja löytyy avoimien ympäristötietojärjestelmien kautta vain harvoille uomille ja järville. Tästä syystä niitä ei voi tämän kaltaisessa kartoituksessa pitää tehokkaina indikaattoreina, vaikka esimerkiksi hyvä vedenlaatu on raakulle hyvin oleellinen asia. Tietokantaan on luotava omat sarakkeet Taulukossa 1 oleville ympäristömuuttujille (Avaa attribuuttitaulu uusia sarakkeita lisätään New field -painikkeesta ). Tietokantaan kannattaa lisätä myös Lisätiedot-kenttä. Nimi- ja Lisätiedot-sarakkeiden tyypiksi valitaan teksti, ja ensimmäiselle annetaan pituudeksi esimerkiksi 20 ja toiselle 200 merkkiä. JPA_Ha-sarakkeen tyypiksi valitaan Sivu 13

desimaalinumero, pituudeksi 8 merkkiä ja esitystarkkuudeksi 2 merkkiä. Kaikkien muiden sarakkeiden tyyliksi valitaan kokonaisluku ja pituudeksi 1 merkki (Kuva 12). Kuva 12. Lisää kenttä -ikkunä QGIS-ohjelmässä. Kun eri ympäristömuuttujille on tehty omat sarakkeet tietokantaan (Kuva 13), voidaan aloittaa attribuuttitaulukon täydentäminen. Lisää ensimmäiseen sarakkeeseen uoman nimi. Kuva 13. Potentiäälisten purojen jä jokien tietokännän ättribuuttitäulu. Jos joki tai puro saa alkunsa järvestä, kirjoita Järvi-kenttään 2, jos ei, kirjoita siihen 0. Maastokartasta kannattaa myös tutkia, löytyykö uoman varrelta paikannimiä, jotka viittaavat kuivatettuihin järviin (Kuva 14). Myös uoman nimi voi viitata kuivatettuun järveen (esim. Turkkilanjärvenoja). Jos uoman varrella on joskus ollut järvi, kirjoita kenttään 1. Sivu 14

Kuva 14. Heinijä rven äläpuolellä sijäitsevä suo on nimensä perusteellä ennen ollut jä rvi. Turkkilänjä rvenojän nimi viittää myo s jä rveen, muttä sen nimistä jä rveä ei lo ydy kärtältä. Lisä ksi uomän nimi väihtuu ylä juoksullä Ahvenusojäksi. Historiätietojä tutkimällä selvisi, että Turkkilän kylä n kohdällä on ollut iso jä rvi, Turkkilänjä rvi, jokä kuivätettiin viljelymääksi. Tilavuus on paras muuttuja järven koon kuvailemiseen, mutta kuten aiemmin todettiin, tätä muuttujaa ei ole mielekästä käyttää, sillä avoimista aineistoista löytyy pääsääntöisesti ainoastaan kaikista suurempien järvien tilavuudet. Siksi tässä paikkatietoanalyysissä lasketaan uoman yläpuolisten järvien yhteenlaskettu pinta-ala niiden tilavuuden sijaan. Järvien pinta-alat saa helpoiten selville SYKEn järvi10-tietokannasta. QGIS-ohjelmassa tätä informaatiota pääsee tarkastelemaan joko tason attribuuttitaulukosta tai Näytä kohteen tiedot - työkalulla (löytyy ensimmäiseltä työkaluriviltä) (Kuva 15). Järvien pinta-alat on ilmoitettu tietokannan Pala_Ha-sarakkeessa hehtaareina. Kirjoita järven tai järvien yhteenlaskettu pinta-ala potentiaalisten raakkuvesistöjen tietokannan JPA_Ha-sarakkeeseen. Sivu 15

Kuva 15. Jä rven pintä-älän voi selvittä ä joko ättribuuttitäulukostä täi Nä ytä kohteen tiedot -tyo kälullä. Seuraavaksi selvitetään Maaperä-rajapinnan avulla (rajapintaan luodaan yhteys sivun 7 ohjeiden mukaisesti), minkälaisella maaperällä uoma virtaa (Kuva 16). Liitteessä 2 on GTK:n maaperäkartan selitteet. Jos uoma kulkee kokonaan tai osittain sora- (Sr), hiekka- (Hk), soramoreeni- (Mr), hiekkamoreenimaa-alueen läpi (SrMr), merkitään tietokantaan 1. Mainitut maalajit ovat riittävän karkeita raakulle (Degerman ym. 2009). Jos uoma ei kulje mainittujen maalajien läpi, kenttä saa arvon 0. Kuva 16. Määperä kärtän mukään uomä kulkee osittäin hiekkä- täi sorämoreenimää (oränssi vä ri) sekä hiekkämää-älueellä (vihreä vä ri). Maaperäkarttatarkastelun tarkoituksena on selvittää, voiko uomasta löytyä jokihelmisimpukalle sopivaa pohjasoraa. Toisaalta Kadonneen helmen metsästys -hankkeen kenttätöissä havaittiin, että vaikka maaperäkarttaan olisikin merkitty jotain muuta hienojakoisempaa maalajia kuin aiemmin Sivu 16

mainitut (esim. savea tai hietaa), uomasta voi silti löytyä raakulle soveltuvaa pohjasoraa. Näiden havaintojen vuoksi maaperäkartta vaikuttaa sopivan enemmänkin suuntaa antavaksi taustaaineistoksi. Karkean maalajin alueilla on joka tapauksessa todennäköisempää löytää raakulle soveltuvaa pohjasoraa. Lisäksi, jos maalajiksi on merkitty lieju tai turve, voidaan lähes varmasti todeta jo karttatarkastelun perusteella, ettei kyseisillä alueilla ole raakulle sopivaa pohjaa. Kuten jo sivulla 3 todettiin, Luken Kalahavainnot.fi -karttapalvelussa voidaan tarkastella lohen eri esiintymismuotojen havaintoja pistetarkkuudella ja taimenen yleislevinneisyyttä valumaaluetarkkuudella. Jos Luke myöntää luvan tarkemman taimenhavaintoaineiston käyttöön, aineisto toimitetaan Excel-taulukkona. Vesistöt, joissa on havaittu taimenia, saadaan selville taulukossa olevasta sarakkeesta, jossa on havaintopaikkojen nimet. Vaihtoehtoisesti taulukossa olevien koordinaattien perusteella on mahdollista luoda pistemuotoinen vektoritietokanta (Tasot/ Lisää taso/ Lisää erotinmerkkejä sisältävä teksti-tiedosto) (Kuva 17). Excel-taulukko on muunnettava CSVtiedostoksi ennen QGIS-ohjelmaan tuomista. Pistemuotoisella tietokannalla voidaan selvittää havaintojen tarkka sijainti. Luken aineistosta saattaa kuitenkin puuttua havaintoja, joten aineistoa kannattaa mahdollisuuksien mukaan täydentää ELY-keskusten, kuntien sekä paikallisten vesiensuojeluyhdistysten ja asukkaiden tekemillä havainnoilla. Taimen- tai lohi-sarakkeen kenttä saa arvoksi 2, jos uomassa esiintyy taimenta tai lohta. Jos uomassa tiedetään joskus esiintyneen jompaakumpaa kalalajia, kenttä saa arvoksi 1. Vaikka uomassa ei nykyään esiintyisikään taimenta tai lohta, raakut ovat voineet säilyä vesistössä sopivan lohikalakannan katoamisesta huolimatta. Kuva 17. Excel-tiedostostä muunnettu CSV-tiedosto tuodään QGIS-ohjelmään. Täimenhäväintojen koordinäätit jä päikän kuväus on peitetty, koskä ne eivä t ole julkisiä tietojä. Sivu 17

Uoma on todennäköisesti pohjavesivaikutteinen, jos se kulkee pohjavesialueen läpi (Kuva 18) tai jos uomassa tai uoman rannalla on Maastokartan mukaan lähteitä. Näissä tapauksissa PValuesarakkeen kenttä saa arvon 1. Pohjavedellä voi toki olla myös purkautumiskohtia, joita ei kartalla näe, tai pohjavesi voi tulla jonkun muun reitin (sivu-uoman tai järven) kautta uomaan. Kuva 18. Kuvässä käksi uomää (punäinen vä ri) sijäitsee pohjävesiälueellä (mustä vä ri). Sivu 18

AINEISTON SUODATTAMINEN Kun potentiaalisten raakkupurojen ja -jokien tietokanta on valmis, siihen sisällytettyjä kohteita voidaan tarpeen mukaan suodattaa eri hakukriteerien perusteella tai asettaa paremmuusjärjestykseen raakun elinympäristövaatimusten kannalta. Tämä kannattaa tehdä ainakin silloin, jos tutkimusalueella on paikkatietoanalyysin perusteella enemmän potentiaalisia kohteita, kun resurssien puitteissa pystytään kartoittamaan. Näin voidaan ympäristömuuttujien avulla valita ne kohteet, jotka tarkistetaan maastossa. Raakkuja kannattaa kuitenkin etsiä ainakin sellaisista paikoista, joissa niitä on historiatietojen perusteella aikaisemmin ollut. Aineistoa voidaan suodattaa esimerkiksi siten, että asetetaan hakukriteereiksi uoman yläpuolisen järven olemassaolo sekä taimenhavainnot (Avaa attribuuttitaulu aineiston suodatus tapahtuu Select/filter features using form -painikkeesta ) (Kuva 19). Näin saadaan rajattua aineisto sellaisiin uomiin, jotka saavat alkunsa järvestä ja joissa esiintyy havaintojen perusteella taimenia. Kuva 19. Esimerkki siitä, miten äineistoä voidään suodättää. Uomat voidaan myös asettaa toisiinsa nähden paremmuusjärjestykseen esimerkiksi vertailuarvon avulla, joka saadaan laskemalla attribuuttitaulukossa olevien muuttujien saamat pisteet yhteen: mitä enemmän pisteitä, sitä useampi raakun elinympäristövaatimus täyttyy karttatarkastelun perusteella. Sivu 19

KIRJALLISUUS Kirjallisuus Degerman, E., Alexanderson, S., Bergengren, J., Henrikson, L., Johansson, B-E., Larsen, B.M. & Söderberg, H. 2009. Restoration of freshwater pearl mussel streams. WWF Sweden, Solna. FISRWG. 1998. Stream Corridor Restoration: Principles, Processes, and Practices. By the Federal Interagency Stream Restoration Working Group (FISRWG). Koskinen, Y. 1851. Kertomus Hämeenkyrön pitäjästä. Nallinmaa-Luoto, T. 1990. Hämeenkyrön historia II vuodesta 1722 vuoteen 1865. Niemelä, N. 2017. Kemijoesta tehtiin erittäin uhanalainen simpukkalöytö raakku saattaa elää jopa 200 vuotta. Aamulehti. 23.9.2017. Oulasvirta, P. 2018. Raakkujen kasvattaminen suojelukeinona. Alleco raportti 4/2018. 101 s. (luonnos) Oulasvirta, P., Leinikki, J. & Syväranta, J. 2017. Freshwater pearl mussel in Finland Current status and future prospects. Biology Bulletin, 2017, Vol. 44, No. 1, pp. 81-91. Valovirta, I. 2006a. Jokihelmisimpukan levinneisyys ja runsaus. Teoksessa Panu Oulasvirta (toim.) Pohjoisten virtojen raakut. Jyväskylä: Metsähallitus, 24 27. Valovirta, I. 2006b. Jokihelmisimpukan suojelu ja populaatioiden nykytila Suomessa. Teoksessa Panu Oulasvirta (toim.) Pohjoisten virtojen raakut. Jyväskylä: Metsähallitus, 28 35. Sivu 20

LIITTEET Liitteet Liite 1 WMS-RAJAPINTOJEN HYPERLINKIT JA PAIKKATIETOAINEISTOJEN LATAAMINEN Alla olevat hyperlinkit on haettu 12/2018. WMS-rajapintojen hyperlinkit Maastokartta (MML): https://avoin-karttakuva.maanmittauslaitos.fi/avoin/wmts/1.0.0/wmtscapabilities.xml Ortokuva (MML): sama linkki kuin maastokartassa Maaperä 1:20 000, pohjamaalajit (GTK): http://gtkdata.gtk.fi/arcgis/services/rajapinnat/gtk_maapera_wms/mapserver/wmsserver? Pohjavesialueet (SYKE): http://paikkatieto.ymparisto.fi/arcgis/services/inspire/syke_geologia/mapserver/wmsserver Paikkatietoaineistojen lataaminen Kolmannen vaiheen valuma-aluejako (SYKE): http://www.syke.fi/fi-fi/avoin_tieto/paikkatietoaineistot etsi aineistolistalta Valuma-alueet aineiston saa ladattua klikkaamalla sen nimeä Ranta10: järvi10, jokiviiva10 ja jokialue10 (SYKE): http://www.syke.fi/fi-fi/avoin_tieto/paikkatietoaineistot etsi aineistolistalta Ranta10 - Järvet ja Ranta10 - Joet aineiston saa ladattua klikkaamalla sen nimeä Lohikalahavainnot Taimen- ja lohihavainnot (Luke): Kalahavainnot.fi havainnot kartalla karttapalvelussa voi tarkastella taimenen yleislevinneisyysaluetta sekä lohihavaintoja (ole yhteydessä Lukeen, jos haluat aineiston Excel- tai Shapefile-muodossa) Sivu 21

Liite 2 GTK:N MAAPERÄKARTAN MERKINTÖJEN SELITTEET Lä hde: Päikkätietoikkunä Sivu 22