Uusi lainsäädäntö, uusia työkaluja. Johanna Kallio Suomen ympäristökeskus LINKKI 2017-hankkeen loppuseminaari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uusi lainsäädäntö, uusia työkaluja. Johanna Kallio Suomen ympäristökeskus LINKKI 2017-hankkeen loppuseminaari"

Transkriptio

1 Uusi lainsäädäntö, uusia työkaluja Johanna Kallio Suomen ympäristökeskus LINKKI 2017-hankkeen loppuseminaari

2 Aiheita 1. Jätevesilainsäädäntö pähkinänkuoressa 2. Alle vai yli 100 metriä vesistöön? 3. Työkaluja 100m määrittelyyn 4. Vedenhankintakäytössä oleva tai siihen soveltuva pohjavesialue 5. Työkaluja asukkaille 2

3 1. Jätevesilainsäädäntö pähkinänkuoressa - Jätevesiä pitää yhä käsitellä ja vastuu on omistajalla Jos kiinteistöä ei ole liitetty viemäriverkostoon eikä toimintaan tarvita ympäristölupaa, jätevedet on johdettava ja käsiteltävä siten, ettei niistä aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa. Talousjätevedet on käsiteltävä ennen niiden johtamista maahan, vesistöön taikka ojaan, tekolammikkoon tai vesilain 1 luvun 3 :n 1 momentin 6 kohdan mukaiseen noroon. Muut kuin vesikäymälän jätevedet voidaan johtaa puhdistamatta maahan, jos niiden määrä on vähäinen eikä niistä aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa. Kiinteistön omistajan on huolehdittava siitä, että talousjätevesien käsittelyä varten kiinteistöllä on kohteeseen soveltuva jätevesien käsittelyjärjestelmä. Käsittelyjärjestelmän soveltuvuutta arvioitaessa otetaan huomioon kiinteistön käytön aiheuttama käsittelemättömästä jätevedestä aiheutuva kuormitus, ympäristön pilaantumisen vaara ja muun jätevesijärjestelmän ominaisuudet, kiinteistön sijainti vesistön tai meren läheisyydessä tai vedenhankintakäytössä olevalla tai siihen soveltuvalla pohjavesialueella ja muut ympäristöolosuhteet. Kiinteistön jätevesien käsittelyjärjestelmä on suunniteltava ja rakennettava ja 3 sitä on ylläpidettävä siten, että perustason puhdistusvaatimus täyttyy.

4 1. Jätevesilainsäädäntö pähkinänkuoressa - Perustason puhdistusvaatimus jota kunnat voivat tiukentaa määräyksillä Talousjätevedet on puhdistettava siten, että ympäristöön aiheutuva kuormitus vähenee orgaanisen aineen osalta vähintään 80 prosenttia, kokonaisfosforin osalta vähintään 70 prosenttia ja kokonaistypen osalta vähintään 30 prosenttia verrattuna haja-asutuksen kuormitusluvun avulla määritettyyn käsittelemättömän jäteveden kuormitukseen (perustason puhdistusvaatimus). Kunnan ympäristönsuojelumääräyksissä voidaan antaa 202 :n nojalla perustason puhdistusvaatimusta ankarampia vaatimuksia, jos ne ovat välttämättömiä paikallisten ympäristöolosuhteiden vuoksi. Ympäristönsuojelulain (527/2014) 156 c :ssä tarkoitettu ohjeellinen puhdistustaso on sellainen, että ympäristöön aiheutuva kuormitus vähenee orgaanisen aineen osalta vähintään 90 prosenttia, kokonaisfosforin osalta vähintään 85 prosenttia ja kokonaistypen osalta vähintään 40 prosenttia verrattuna haja-asutuksen kuormitusluvun avulla määritettyyn käsittelemättömän jäteveden kuormitukseen. 4

5 1. Jätevesilainsäädäntö pähkinänkuoressa - Perustaso pitää täyttää uusissa rakennuksissa heti, vanhoissa (ennen 2004) sijainnista riippuen Jätevesien käsittelyjärjestelmä, joka on tehty ennen vuotta 2004 rakentamisajankohtanaan voimassa olleiden vaatimusten tai myönnetyn rakennusluvan mukaisesti ja joka sijaitsee 156 a :ssä tarkoitetulla alueella, on saatettava tämän lain 154 b :ssä säädetyn mukaiseksi viimeistään 31 lokakuuta

6 1. Jätevesilainsäädäntö pähkinänkuoressa - Siirtymäaika koskee rantoja ja pohjavesialueita, muualla oma tahti Kiinteistön omistajan on huolehdittava siitä, että enintään 100 metrin etäisyydellä vesistöstä tai merestä olevalla alueella tai vedenhankintakäytössä olevalla tai siihen soveltuvalla pohjavesialueella ennen vuotta 2004 voimassa olleisiin rakentamisajankohdan mukaisiin vaatimuksiin tai myönnettyyn rakennuslupaan perustuva jätevesien käsittelyjärjestelmä täyttää perustason puhdistusvaatimuksen. Etäisyys on määritettävä keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta sitä lähinnä sijaitsevan sellaisen rakennuksen, jossa muodostuu talousjätevesiä, seinään. 6

7 KIINTEISTÖ pohjavesialue Kiinteistön jätevesijärjestelmä koostuu kolmesta ennen vuotta 2004 tehdystä käsittelyjärjestelmästä Rakennuksia, joissa muodostuu jätevesiä perustason puhdistusvaatimus remontin yhteydessä perustason puhdistusvaatimus mennessä 100 m Jätevesien käsittelyjärjestelmä perustason puhdistusvaatimus mennessä ranta Kuva: Ari Kangas

8 KIINTEISTÖ pohjavesialue Kiinteistön jätevesijärjestelmä koostuu kolmesta ennen vuotta 2004 tehdystä käsittelyjärjestelmästä Rakennuksia, joissa muodostuu jätevesiä YSM:n ankarampi puhdistusvaatimus remontin yhteydessä YSM:n ankarampi puhdistusvaatimus mennessä ZZZ m 100 m Jätevesien käsittelyjärjestelmä Kunnan YSM ZZZ m rannasta ja pohjavesialueella ranta YSM:n ankarampi puhdistusvaatimus mennessä Kuva: Ari Kangas

9 2. Alle vai yli 100 metriä vesistöön? - Ydinkysymykset Kohteesta pitää tietää: Onko kyse vesistöstä tai merestä, vesilain määritelmän mukaan? Missä on keskivedenkorkeuden mukainen rantaviiva? Miten mitataan 100 metriä? 9 Kuva: Pertti Jarla

10 2. Alle vai yli 100 metriä vesistöön? - Vesilain mukainen vesistö vai ei vesistöllä järveä, lampea, jokea, puroa ja muuta luonnollista vesialuetta sekä tekojärveä, kanavaa ja muuta vastaavaa keinotekoista vesialuetta; vesistönä ei kuitenkaan pidetä noroa, ojaa ja lähdettä; joella virtaavan veden vesistöä, jonka valuma-alue on vähintään sata neliökilometriä; purolla jokea pienempää virtaavan veden vesistöä; norolla sellaista puroa pienempää vesiuomaa, jonka valuma-alue on vähemmän kuin kymmenen neliökilometriä ja jossa ei jatkuvasti virtaa vettä eikä kalankulku ole merkittävässä määrin mahdollista Valtion valvontaviranomainen ja kunnan ympäristönsuojeluviranomainen valvovat tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista. 10

11 2. Alle vai yli 100 metriä vesistöön? - Vesilain mukainen vesistö vai ei Aukotonta paikkatietoaineistoa vesistöistä ei ole olemassa. Etenkin pienien vesialueiden ja uomien aineisto on paikoin puutteellista. Vesistön määritelmässä haasteellinen on puron ja noron ero, sillä määritelmässä valuma-alueen pinta-ala on vain yksi tekijä. Valuma-alueen pinta-alan voi laskea VALUE-työkalulla 11

12 2. Alle vai yli 100 metriä vesistöön? - Keskivedenkorkeuden mukainen rantaviiva Keskivedenpinta Systemaattiseen vedenpinnan seurantaan perustuva vedenpinnankorkeuksien päivähavaintojen keskiarvo. Jos vedenkorkeuksiin tulee pysyvä muutos (esim. vedenpinnan nosto- tai laskuhanke), pitää keskivesi määrittää uudestaan. Kaikki maastokartat perustuvat ilmakuvaushetken vedenpintaan, joten keskivedenkorkeudesta ei ole olemassa paikkatietoaineistoa. 12

13 3. Työkaluja 100m määrittelyyn - Ranta-alueet paikkatietona Kun vedetään rajoja, tulee rajatapauksia Siirtymäaika-alueita pitää kuitenkin hahmotella, joten alueet tuotettiin karttatiedoksi 100-metrin aineisto on ladattavissa ja käytettävissä rajapintana Karttapalvelu, jossa on myös luokitellut pohjavesialueet 13 Kuva: Pertti Jarla

14 Työkaluja 100m määrittelyyn - Ranta-alueet paikkatietona Karttatasot on muodostettu puskuroimalla Maanmittauslaitoksen maastotietokannan (2017) aluemaisia jokia, merta ja järviä (>= 1 ha) sekä SYKEn Vipu-uomia, jotka perustuvat maastotietokantaan vuosilta Vipu-vesistöt on tuotettu MAVI:n ylläpitämää viljelijöiden Vipupalvelua varten, jossa aineistoa hyödynnetään ympäristökorvausjärjestelmän tukena vesistöjen kuvaamiseen. Vipu-vesistöt koostuu SYKEn ja MML:n tuottamista uoma- ja järviaineistoista. 14

15 3. Työkaluja 100m määrittelyyn - Aineiston epävarmuus 1) Vesistön määrittely Aineistossa saattaa olla mukana vesialueita, jotka eivät ole vesilain mukaisia vesistöjä ja toisaalta aineistosta saattaa puuttua vesistöjä. Etenkin pienet vesistöt, kuten purot joiden valuma-alue on alle 10 km2 ja alle 1 ha kokoiset lammet jäävät aineistosta pois. 2) Rantaviivan määrittely Keskivedenkorkeus on systemaattiseen vedenkorkeuden seurantaan perustuva vedenpinnankorkeuksien päivähavaintojen keskiarvo. Paikkatietoaineistossa oleva rantaviiva perustuu ilmakuvaushetken vedenkorkeuteen ja se voi poiketa keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta. 15

16 3. Työkaluja 100m määrittelyyn - Aineiston epävarmuus 3) Kohde- ja käyttäjäkohtainen epävarmuus Käyttäjän on itse tulkittava, mikä on vesistöä lähinnä oleva rakennus ja mistä etäisyys mitataan. 4) Jätevesijärjestelmien sijainti pohjavesialueilla ELY-keskus informoi pohjavesialueiden määrittämisen ja luokituksen tarkistuksista, eli mahdollisista rajauksien muutoksista, kuntien ilmoitustauluilla. Karttapalvelussa on ajantasainen tieto. Kartta-aineistossa ei näy jätevesijärjestelmien sijainteja, jotka ovat oleellisia pohjavesialueisiin perustuvia siirtymäaikoja tarkasteltaessa. 16

17 3. Työkaluja 100m määrittelyyn - Aineiston hyödyt Suurin osa kohteista on selkeitä ja paikkatietoaineistoa hyödyntämällä voidaan linjata merkittävä määrä kohteista. Parempaakaan aineistoa ei ole. Esim. Järvi10:ssä on mukana n allasta, jotka eivät vesilain mukaisia vesistöjä. Maastotietokannassa toisaalta näkyy kaikki ojat. Aineisto on tehty samalla menetelmällä koko Suomeen, jolloin menetelmä- ja aineistopohjaista vaihtelua ei ole Aineistossa on käytettävissä myös metrin epävarmuusvyöhyke, jota voi halutessaan hyödyntää. Vyöhyke ei perustu lainsäädäntöön. Paras käytettävissä oleva tieto. 17

18 4. Vedenhankintakäytössä oleva tai siihen soveltuva pohjavesialue - Mitä ne ovat? Pohjavettä on kaikkialla, mutta merkittäviä muodostumia on luokiteltu vanhan luokituksen mukaiset pohjavesiluokat I, II ja III I-luokka, vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue II-luokka, vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue III-luokka, muu pohjavesialue Uudet luokat 1, 2 ja E tulevat käyttöön vähitellen 1 Vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue* 2 Muu vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue* E Pohjavesialue, jonka pohjavedestä pintavesi- tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen. *)Mikäli alueeseen liittyy pohjavedestä suoraan riippuvainen pintavesi- tai maaekosysteemi, käytetään lisäksi E-merkintää (1E tai 2E). III luokka tulee poistumaan 18

19 4. Vedenhankintakäytössä oleva tai siihen soveltuva pohjavesialue Luokitusmuutos on käynnissä ELY-keskuksissa Pohjavesitietojärjestelmään ja sitä kautta karttapalveluihin muutokset päivittyvät viiveellä Luokitusmuutokset voivat heijastua yksittäisien kohteiden sijaintiin siirtymäaika-alueella. Pohjaveden pilaamiskielto koskee kaikkea pohjavettä 19

20 5. Työkaluja asukkaille - Vesihuoltotulkki Sovelluksen avulla käyttäjä saa tiedon sijaitseeko karttaan täpätty kohta alle 100 metrin päässä vesistöstä tai luokitellulla pohjavesialueella. Vastaamalla kysymyksiin käyttäjä saa ehdotuksen kiinteistölle parhaiten soveltuvista ja taloudellisimmista jätevesienkäsittelyvaihtoehdosta. Vesihuoltotulkki toimii jätevesineuvonnan työkaluna, mutta ei korvaa jätevesisuunnitelmaa tai -selvitystä. 20 Kuva: Marianna Korpi

21 Kiitos! Kysymyksiä ja keskustelua? 5-henkisen perheen viikon satsi tässä vain paperi 21

Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla Ympäristönsuojelulaki 16 luku Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla 154 Talousjätevesien käsittelyyn liittyvät määritelmät Tässä luvussa tarkoitetaan: 1) talousjätevedellä

Lisätiedot

Vesistö ja keskivedenkorkeus. Jari Hakala, SYKE, Vesikeskus, Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutus,

Vesistö ja keskivedenkorkeus. Jari Hakala, SYKE, Vesikeskus, Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutus, Vesistö ja keskivedenkorkeus Jari Hakala, SYKE, Vesikeskus, Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutus, 7.4.2017 Sisältö Vesistö Rantaviiva Keskivesi Näiden keskinäiset yhteydet 2 Vesistö Vesilain 1. luvun

Lisätiedot

Muutokset ympäristönsuojelulaissa ja vaikutukset vesihuoltolain liittymisvelvollisuuteen

Muutokset ympäristönsuojelulaissa ja vaikutukset vesihuoltolain liittymisvelvollisuuteen Muutokset ympäristönsuojelulaissa ja vaikutukset vesihuoltolain liittymisvelvollisuuteen Johanna Kallio, SYKE / Kestävä vesihuolto Vesihuolto-pohjavesi - neuvottelupäivät, 4.-5.4.2017 Tampere Haja-asutusalueiden

Lisätiedot

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan).

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan). 1 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TARKENTAVA SOVELTA- MISKÄYTÄNTÖ HAJA-ASUTUSALUEEN TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELYÄ KOSKEVAAN LAINSÄÄDÄNTÖÖN Lainsäädäntö ja määräykset: Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN YMPA RISTO NSUOJELUMA A RA YKSET 2 LUKU: Jätevedet Sisällys 2. LUKU: JÄTEVEDET... 3 3 Jätevesien käsittely viemäriverkoston ulkopuolella... 3 1. Jätevesien

Lisätiedot

100m vyöhykeaineiston käytettävyys. Jaakko Suikkanen SYKE/Tietokeskus/Paikkatietopalvelut

100m vyöhykeaineiston käytettävyys. Jaakko Suikkanen SYKE/Tietokeskus/Paikkatietopalvelut 100m vyöhykeaineiston käytettävyys Jaakko Suikkanen SYKE/Tietokeskus/Paikkatietopalvelut 100m vyöhykeaineisto, aineiston laadinta 1/4 Mitä aineistoa oli käytettävissä lähtöaineistona? Maastotietokanta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 50. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 50. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 4.04.07 Sivu / 58/07.00.0 Ympäristölautakunta 4 9..07 Kaupunginhallitus 7 0.4.07 50 Espoon kaupungin ympäristönsuojelumääräysten päivittäminen Valmistelijat / lisätiedot: Erja Tiihonen, puh.

Lisätiedot

Yleisohje. Jätevesien käsittely Raaseporin haja-asutusalueilla. Yleistä

Yleisohje. Jätevesien käsittely Raaseporin haja-asutusalueilla. Yleistä Yleisohje. Jätevesien käsittely Raaseporin haja-asutusalueilla. Yleistä Kiinteistöille, joita ei ole liitetty viemäriverkostoon, säädetään ympäristönsuojelulaissa (86/2000, sen muutoksessa 196/2011) yleisestä

Lisätiedot

Hajajätevesilainsäädännön muutokset ja haasteet sen soveltamisessa

Hajajätevesilainsäädännön muutokset ja haasteet sen soveltamisessa Hajajätevesilainsäädännön muutokset ja haasteet sen soveltamisessa Haja-asutuksen jätevesiseminaari KVVY 2.11.2017 Ari Kangas Ympäristöministeriö Ympäristönsuojelulain (527/2014) muutos Laki ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN RAKENTAMISEN LUVANVARAISUUS

JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN RAKENTAMISEN LUVANVARAISUUS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN RAKENTAMISEN LUVANVARAISUUS Rakennusvalvontatoimisto yhteystiedot ja palveluajat Rakennusvalvonnan henkilöstö on muuttanut Lentokapteeniin, os. Kapteeninväylä 5, 70900 Toivala. Asiakaspalveluajat

Lisätiedot

LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO

LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO 29.8.2019 * kaikki rakennuksessa vakituisesti kirjoilla olevat koskee vain vakituisia asuntoja * ** *** https://www.ymparisto.fi/fi-fi/rakentaminen/rakennushanke/talotekniset_jarjestelmat_lvi/kiinteiston_jatevesien_kasittely

Lisätiedot

Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta

Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus 10.6.2017. Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta - Kiinteistön rakennuslupa on myönnetty vuonna 2004 tai sen jälkeen. - Kiinteistö liitetään

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutus

Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutus Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutus Katsaus lainsäädäntöön Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutus Lakipäivä 23.5.2019 Erja Werdi, Ari Kangas Ympäristöministeriö Hajajätevesiin liittyvä lainsäädäntö

Lisätiedot

Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutus 7.5.2018 Erja Werdi / Ari Kangas Ympäristöministeriö Hajajätevesiin liittyvä lainsäädäntö

Lisätiedot

JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES. Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti. Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti

JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES. Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti. Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti Katja Helenius Satafood Kehittämisyhdistys ry JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA - JÄNES Rahoitus:

Lisätiedot

JÄTEVESIJÄRJESTELMIEN SUUNNITTELU- JA RAKENTAMISOHJE

JÄTEVESIJÄRJESTELMIEN SUUNNITTELU- JA RAKENTAMISOHJE JÄTEVESIJÄRJESTELMIEN SUUNNITTELU- JA RAKENTAMISOHJE Tero Hietala rakennustarkastaja Kuusamon kaupunki - Rakennusvalvonta Keskuskuja 6 PL 9, 93601 Kuusamo 040 860 8931 Vaihde: 040 860 8600 www.kuusamo.fi

Lisätiedot

Tilannekatsaus haja-asutuksen jätevesilainsäädäntöön. Ari Kangas Ympäristöministeriö Hajajätevesipäivä UUDELY & VHVSY

Tilannekatsaus haja-asutuksen jätevesilainsäädäntöön. Ari Kangas Ympäristöministeriö Hajajätevesipäivä UUDELY & VHVSY Tilannekatsaus haja-asutuksen jätevesilainsäädäntöön Ari Kangas Ympäristöministeriö Hajajätevesipäivä UUDELY & VHVSY 13.3.2017 Hallitusohjelman kirjaus jätevesiasetuksesta (2015) Jätevesiasetuksen kohtuullistaminen

Lisätiedot

Katsaus hajajätevesilainsäädäntöön. Ari Kangas Ympäristöministeriö Jätevesineuvojien koulutus

Katsaus hajajätevesilainsäädäntöön. Ari Kangas Ympäristöministeriö Jätevesineuvojien koulutus Katsaus hajajätevesilainsäädäntöön Ari Kangas Ympäristöministeriö Jätevesineuvojien koulutus 7.4.2017 Hallitusohjelman kirjaus jätevesiasetuksesta (2015) Jätevesiasetuksen kohtuullistaminen YSL:n lukua

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesitilanne, lainsäädäntö

Haja-asutuksen jätevesitilanne, lainsäädäntö Haja-asutuksen jätevesitilanne, lainsäädäntö Hajajätevesiristeily 20.11.2018 Ari Kangas Ympäristöministeriö Hajajätevesiin liittyvä lainsäädäntö Ympäristönsuojelulaki, YSL (537/2014) Luku 16 Jätevesien

Lisätiedot

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ 13.3.2019 ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO VESIENSUOJELU, HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYLLE ASETETUT VAATIMUKSET JA MÄÄRÄAJAT, POIKKEAMINEN,

Lisätiedot

Hajajätevesilainsäädännön uudistaminen Kirkkonummen kunnan näkökulmasta

Hajajätevesilainsäädännön uudistaminen Kirkkonummen kunnan näkökulmasta Hajajätevesilainsäädännön uudistaminen Kirkkonummen kunnan näkökulmasta 29.3.2017 LINKKI2016-hankkeen loppuseminaari Lohjan kaupungintalo Monkola 29.3.2017 Kirkkonummen kunta/ ympäristönsuojelu, Elina

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittely

Haja-asutuksen jätevesien käsittely Haja-asutuksen jätevesien käsittely Laki eräistä naapuruussuhteista 26/1920 3 : Talli, navetta, lantasäiliö, käymälä tai muu sellainen laitos on niin tehtävä, ettei naapuri kärsi siitä ilmeistä haittaa.

Lisätiedot

Millainen remontti laukaisee jätevesijärjestelmän saneerauksen? Jätevesineuvojien lakipäivä Suomen ympäristökeskus 7.4.

Millainen remontti laukaisee jätevesijärjestelmän saneerauksen? Jätevesineuvojien lakipäivä Suomen ympäristökeskus 7.4. Millainen remontti laukaisee jätevesijärjestelmän saneerauksen? Jätevesineuvojien lakipäivä Suomen ympäristökeskus 7.4.2017 Erja Werdi/YM Ympäristönsuojelulaki ja uusi hajajätevesiasetus Uudistunut lainsäädäntö

Lisätiedot

Hajajätevesilainsäädännön muutokset ja päivittyvä materiaali. Ari Kangas Ympäristöministeriö LINKKI2016-hankkeen loppuseminaari 29.3.

Hajajätevesilainsäädännön muutokset ja päivittyvä materiaali. Ari Kangas Ympäristöministeriö LINKKI2016-hankkeen loppuseminaari 29.3. Hajajätevesilainsäädännön muutokset ja päivittyvä materiaali Ari Kangas Ympäristöministeriö LINKKI2016-hankkeen loppuseminaari 29.3.2017 Hallitusohjelman kirjaus jätevesiasetuksesta (2015) Jätevesiasetuksen

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset NEUVO-hanke Yleinen lainsäädäntö Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Suomen perustuslaki

Lisätiedot

Pienvedet ja uusi vesilaki. tulkinnat pienvesien suojelusta. Sinikka Rantalainen

Pienvedet ja uusi vesilaki. tulkinnat pienvesien suojelusta. Sinikka Rantalainen Pienvedet ja uusi vesilaki tulkinnat pienvesien suojelusta Sinikka Rantalainen Vantaan pienvesiselvitys 2009 Jatkotoimenpiteet: 1. Järjestetään inventointitietojen hallinnointi ja päivitysvastuu sekä muodostetaan

Lisätiedot

Ympäristönsuojelumääräykset apuna hajajätevesiasioissa. Tähän tarvittaessa otsikko. - Janne Rainio, Kirkkonummen kunta

Ympäristönsuojelumääräykset apuna hajajätevesiasioissa. Tähän tarvittaessa otsikko. - Janne Rainio, Kirkkonummen kunta Ympäristönsuojelumääräykset apuna hajajätevesiasioissa Tähän tarvittaessa otsikko - Janne Rainio, Kirkkonummen kunta Lammin päivät 3-4.10.2018 Kirkkonummen kunnan ympäristönsuojelumääräykset https://www.kirkkonummi.fi/library/files/59d1d04cc9105878f1000218/ysm_29.9.2017_uusi_pv_optimized.pdf

Lisätiedot

Pohjavesialueet tarkistetaan ja luokitellaan uudelleen vuoden 2019 loppuun mennessä

Pohjavesialueet tarkistetaan ja luokitellaan uudelleen vuoden 2019 loppuun mennessä Pohjavesialueet tarkistetaan ja luokitellaan uudelleen vuoden 2019 loppuun mennessä Kuntapäivä 30.10.2016 Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Heidi Rautanen 30.11.2016 Pohjavesialueiden määrittäminen ja luokittelu

Lisätiedot

Jätevesienkäsittely kuntoon

Jätevesienkäsittely kuntoon Jätevesienkäsittely kuntoon Eija Säger Hämeen ammattikorkeakoulu Jätevesihuollon kehittäminen Tammelan kunnan hajaasutusalueilla hanke JärviSunnuntai 12.6.2011 Hämeen luontokeskus, Tammela Säädösmuutokset

Lisätiedot

Hallituksen esitysluonnos ympäristönsuojelulain muuttamisesta

Hallituksen esitysluonnos ympäristönsuojelulain muuttamisesta Hallituksen esitysluonnos ympäristönsuojelulain muuttamisesta 27.4.2016 Haja-asutuksen talousjätevesien käsittelyä koskevaa sääntelyä ehdotetaan kohtuullistettavan ja selkeytettävän Hallitusohjelman kirjaus

Lisätiedot

Hulevesitulvariskien alustava arviointi

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Hulevesitulvariskien alustava arviointi Antti Parjanne Suomen ympäristökeskus SYKE Vesistö- ja meritulvariskien alustava arviointi 6.10.2017 Porin kaupunki Hulevesitulvariskien arvioita 1. kierrokselta

Lisätiedot

Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset

Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset Kaavoituksen ajankohtaispäivä 14.6.2016 Ylitarkastaja Maria Mäkinen Varsinais-Suomen ELY-keskus 13.6.2016 Kartoituksen vaihe Tärkeät pohjavesialueet

Lisätiedot

Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin. Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019

Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin. Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019 Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019 AIHEET Kiinteistöä ei tarvitse liittää laitoksen jätevesiviemäriin,

Lisätiedot

Rautjärven Veden toimintaalueiden

Rautjärven Veden toimintaalueiden Rautjärven Veden toimintaalueiden vesihuolto Infotilaisuus 27.2.2019 Ympäristötoimi Noudatettava lainsäädäntö Vesihuoltolaki Ympäristönsuojelulaki Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesi-ilta

Haja-asutusalueen jätevesi-ilta Haja-asutusalueen jätevesi-ilta Marttila 7.12.2011 Jonna Hostikka Lainsäädäntöä Vesihuoltolaki (119/2001) Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevan kiinteistön on liityttävä laitoksen viemäriverkostoon

Lisätiedot

Pohjavesialueiden tarkistus ja uudelleen luokittelu, Kaakkois-Suomi

Pohjavesialueiden tarkistus ja uudelleen luokittelu, Kaakkois-Suomi Pohjavesialueiden tarkistus ja uudelleen luokittelu, Kaakkois-Suomi 21.9.2017 Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Heidi Rautanen ja Pyry Mäkelä Pohjavesialueiden tarkistus ja uudelleen luokittelu Laki vesien-

Lisätiedot

Työkaluja maaseudun vesihuollon kehittämiseen

Työkaluja maaseudun vesihuollon kehittämiseen Työkaluja maaseudun vesihuollon kehittämiseen Riikka Vilpas Suomen ympäristökeskus SYKE Valtakunnalliset vesihuoltopäivät, 23.-24.5.2018 MAVEKE - Maaseudun taloudellinen vesihuolto ja sen paikallinen kehittäminen

Lisätiedot

Pelkosenniemen pohjavesialueiden luokitusmuutokset

Pelkosenniemen pohjavesialueiden luokitusmuutokset LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/778/2015 Etelä-Savo 13.2.2017 Pelkosenniemen kunta Sodankyläntie 1 98500 Pelkosenniemi Pelkosenniemen pohjavesialueiden luokitusmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta

Lisätiedot

Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Utsjoen kunnassa

Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Utsjoen kunnassa ESITYS LAPELY/190/2018 Etelä-Savo 14.2.2018 Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Utsjoen kunnassa Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon

Lisätiedot

Tammelan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Tammelan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS HAMELY/405/2017 Häme Luonnonvarayksikkö Tammelan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Vesihuolto taajamien ulkopuolella. Lakimies Marko Nurmikolu Kuntaliitto

Vesihuolto taajamien ulkopuolella. Lakimies Marko Nurmikolu Kuntaliitto Vesihuolto taajamien ulkopuolella Lakimies Marko Nurmikolu Kuntaliitto Vesihuoltolain 10 Vesihuoltolaki 10 (22.8.2014/681) [HE 218/2013] (Kiinteistön liittäminen vesihuoltolaitoksen verkostoon) Vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Uudenkaupungin alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Uudenkaupungin alueella KUULUTUS VARELY/4302/2016 30.10.2017 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Uudenkaupungin alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Sanna Laakso Vanhempi jätevesineuvoja 13.3.2017 1 Kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Kustavin kunnan alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Kustavin kunnan alueella KUULUTUS VARELY/544/2017 8.6.2017 Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Kustavin kunnan alueella Kustavin pohjavesialueen luokkamuutos Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Kuulutus koskien Aikolan ja Kosken pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia

Kuulutus koskien Aikolan ja Kosken pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia KUULUTUS VARELY/2630/2017 16.1.2019 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien Aikolan ja Kosken pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Lahnus-Takkulaseudun omakotiyhdistys 29.3.2011 Ilppo Kajaste / Espoon kaupungin ympäristökeskus Jätevesien käsittely hajaasutusalueella Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Sisältö KOLARIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS

Sisältö KOLARIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS 1 KOLARIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS Sisältö 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Tavoite... 2 2 Määräysten antaminen ja valvonta... 2 3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin määräyksiin...

Lisätiedot

Naantalin kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Naantalin kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS VARELY/4158/2016 14.6.2017 Liitteet 1 kpl Naantalin pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Naantalin

Lisätiedot

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESISUUNNITELMAT. Vesipäivä 22.3.2013 Vs. johtava rakennustarkastaja Sari Valjakka

HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESISUUNNITELMAT. Vesipäivä 22.3.2013 Vs. johtava rakennustarkastaja Sari Valjakka HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESISUUNNITELMAT Vesipäivä 22.3.2013 Vs. johtava rakennustarkastaja Sari Valjakka Lainsäädäntöä Mikkelin seudun ympäristösuojelumääräykset 11.6.2012 Vna Talousvesien käsittelystä viemäriverkoston

Lisätiedot

Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Sodankylä

Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Sodankylä LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/423/2017 Etelä-Savo 13.2.2017 Sodankylän kunta Jäämerentie 1 (PL 60) 99601 Sodankylä Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Sodankylä Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Siikaisten kunnan alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Siikaisten kunnan alueella KUULUTUS VARELY/1831/2018 14.6.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Siikaisten kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Nähtävänä pito ja mielipiteiden esittäminen

Nähtävänä pito ja mielipiteiden esittäminen KUULUTUS VARELY/3982/2016 18.1.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien Motellin pohjavesialueen kartoitusta ja luokitusta Mynämäen kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Rauman kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Rauman kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS VARELY 43012016 10.8.2017 Liitteet 1 kpl Rauman kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevedet - ministeriöön tulleita kysymyksiä

Haja-asutuksen jätevedet - ministeriöön tulleita kysymyksiä Haja-asutuksen jätevedet - ministeriöön tulleita kysymyksiä Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutus 7.5.2018 Erja Werdi / Ari Kangas Ympäristöministeriö Kysymyksistä yleistä Sekä viranomaiset että kansalaiset

Lisätiedot

Asikkalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Asikkalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS HAMELY/1562/2017 Häme Luonnonvarayksikkö Asikkalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevedet - ministeriöön tulleita kysymyksiä

Haja-asutuksen jätevedet - ministeriöön tulleita kysymyksiä Haja-asutuksen jätevedet - ministeriöön tulleita kysymyksiä Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutus 23.5.2019 Erja Werdi, Ari Kangas Ympäristöministeriö Kysymyksistä yleistä Sekä viranomaiset että kansalaiset

Lisätiedot

Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa

Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa Ympäristönsuojelupäivät 2013 Lammin biologinen asema Marko Nurmikolu & Vesa Valpasvuo On erilaisia vesiä ja niille

Lisätiedot

Katsaus lainsäädäntöön - hajajätevedet

Katsaus lainsäädäntöön - hajajätevedet Katsaus lainsäädäntöön - hajajätevedet Erja Werdi, ympäristöministeriö Suomen ympäristökeskus 11.5.2016 Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutus ohjelma Teemat 1. Esittely, osallistujat ja lyhyt selostus

Lisätiedot

Jätevesineuvonnassa huomioitavaa. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus

Jätevesineuvonnassa huomioitavaa. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus Jätevesineuvonnassa huomioitavaa Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 17.5.2018 Neuvontaan liittyvällä kiinteistökäynnillä tehtävä jätevesijärjestelmän arviointi Jätevesijärjestelmän

Lisätiedot

NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO. Johdanto

NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO. Johdanto 82139565 NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO Johdanto Nurmijärven Viirinlaaksossa on tarkoitus maankäytön kehittymisen myötä putkittaa nykyinen oja taajama-alueen läpi.

Lisätiedot

Pyhärannan kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Pyhärannan kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS VARELY/4298/2016 13.11.2017 Liitteet 1 kpl Pyhärannan kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaavaalueen

Kesärannan ranta-asemakaavaalueen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A STORA ENSO OYJ Kesärannan ranta-asemakaavaalueen vesihuolto Selostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24308 Selostus 1 (6) Määttä Päivi Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta?

Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta? Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta? Hajajätevesilainsäädännön uusimmat käänteet Lohja 15.11.2010 1 Voimassa oleva lainsäädäntö Ympäristönsuojelulain säännökset talousjätevesistä 18 :ssä (ja 11 :ssä)

Lisätiedot

TALOUSJÄTEVESIASETUS Valtioneuvoston asetus 542/2003 TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA

TALOUSJÄTEVESIASETUS Valtioneuvoston asetus 542/2003 TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA TALOUSJÄTEVESIASETUS Valtioneuvoston asetus 542/2003 TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA Voimaan 1.1.2004 Sievin kunnan ympäristötoimi ja Sie 1 TALOUSJÄTEVESIASETUS

Lisätiedot

Muuttuvien hajajätevesisäädösten huomioiminen kuntien määräyskokoelmissa ja valvonnassa

Muuttuvien hajajätevesisäädösten huomioiminen kuntien määräyskokoelmissa ja valvonnassa Muuttuvien hajajätevesisäädösten huomioiminen kuntien määräyskokoelmissa ja valvonnassa Hajajätevedet järjestykseen risteilyllä Laivaseminaari 13.2.2017 Viking Line, m/s Gabriella Miira Riipinen ympäristöpäällikkö

Lisätiedot

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 2 TAUSTAA Jäteveden sisältämästä fosforista 50% tulee

Lisätiedot

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 JÄTEVEDEN KÄSITTELY Tiivistelmä: Asetus talousjätevesien käsittely vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla MR PIPE SERVICE FINLAND OY 2 1.

Lisätiedot

RAUTJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 2017 Ehdotus

RAUTJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 2017 Ehdotus RAUTJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 2017 Ehdotus 13.9.2017 2 13.9.2017 Sisällysluettelo Johdanto... 3 Jätevesiä koskevaa lainsäädäntöä... 4 1. Yleiset määräykset... 9 2. Määräykset jätevesien

Lisätiedot

Salajärven ja Ruuhijärven vedenkorkeuksien muuttamismahdollisuudet Vedenkorkeuksien muutokset erilaisissa vaihtoehdoissa.

Salajärven ja Ruuhijärven vedenkorkeuksien muuttamismahdollisuudet Vedenkorkeuksien muutokset erilaisissa vaihtoehdoissa. 26.6.2018 Salajärven ja Ruuhijärven vedenkorkeuksien muuttamismahdollisuudet Vedenkorkeuksien muutokset erilaisissa vaihtoehdoissa Lahti, Nastola Lahden kaupunki Ympäristötekniikan insinööritoimisto Jami

Lisätiedot

Kehtomaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys. pohjavesialue , SODANKYLÄ

Kehtomaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys. pohjavesialue , SODANKYLÄ Dnro LAPELY/423/2017 Kehtomaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys pohjavesialue 12758209, SODANKYLÄ 13.1.2017 LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 0295 037 000 PL 8060

Lisätiedot

Heralammen pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys. pohjavesialueet A ja B KEMIJÄRVI

Heralammen pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys. pohjavesialueet A ja B KEMIJÄRVI Dnro LAPELY/4210/2015 Heralammen pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys pohjavesialueet 12320109 A ja 12320109 B KEMIJÄRVI 13.1.2017 LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 0295

Lisätiedot

6.2 Uudisrakentaminen Olemassa olevien käsittelyjärjestelmien riittävyys Uudet käsittelyjärjestelmät vanhoihin kiinteistöihin...

6.2 Uudisrakentaminen Olemassa olevien käsittelyjärjestelmien riittävyys Uudet käsittelyjärjestelmät vanhoihin kiinteistöihin... SISÄLTÖ ESIPUHE... 1 JOHDANTO... 2 1. HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIKUORMITUKSEN VÄHENTÄMINEN... 3 1.1 Haja-asutus vesistöjen kuormittajana... 3 1.2 Jätevesien käsittely kohenee... 3 2. JÄTEVESIEN KÄSITTELY...

Lisätiedot

Hajajätevesiasetus. Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki 10.2.2011. Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 11.2.

Hajajätevesiasetus. Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki 10.2.2011. Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 11.2. Hajajätevesiasetus Lainsäädännön uusimmat käänteet Helsinki 10.2.2011 Saara Bäck/Luontoympäristöosasto/ Hajajätevedet 1 Hajajätevesiasetuksen soveltamisala Sovelletaan viemäriverkoston ulkopuolella Soveltamisala

Lisätiedot

Satava-Kakskerran osayleiskaavan valmistelu Yleisötilaisuudet saarilla Tarkistukset Olavi Ahola

Satava-Kakskerran osayleiskaavan valmistelu Yleisötilaisuudet saarilla Tarkistukset Olavi Ahola Satava-Kakskerran osayleiskaavan valmistelu Yleisötilaisuudet saarilla Tarkistukset 15.11.2018 Olavi Ahola Mitä on yleiskaavoitus? Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen

Lisätiedot

Kasvinsuojeluainelainsäädännön ajankohtaiskuulumiset

Kasvinsuojeluainelainsäädännön ajankohtaiskuulumiset Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Kasvinsuojeluainelainsäädännön ajankohtaiskuulumiset Pauliina Laitinen Ylitarkastaja Teemat Pintavesien suojelu Tuulikulkeuma, pintavalunta Usein kysyttyä Meri, lähde,

Lisätiedot

Uusitut pohjavesialueiden kartoitus ja luokitusohjeet

Uusitut pohjavesialueiden kartoitus ja luokitusohjeet Uusitut pohjavesialueiden kartoitus ja luokitusohjeet Hydrogeologi Ritva Britschgi Suomen ympäristökeskus Asiantuntijapalvelut/ Vesivarayksikkö Maailman vesipäivän seminaari 24.3.2009 Säätytalo, Helsinki

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Leona Mattsoff 5.2.2013 VESISTÖSUOJAKAISTOJEN MUUTTAMINEN RISKIPERUSTEISIKSI

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Leona Mattsoff 5.2.2013 VESISTÖSUOJAKAISTOJEN MUUTTAMINEN RISKIPERUSTEISIKSI Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Leona Mattsoff 5.2.2013 VESISTÖSUOJAKAISTOJEN MUUTTAMINEN RISKIPERUSTEISIKSI Vesistösuojakaistat riskiperusteisiksi LAINSÄÄDÄNTÖ TAUSTAA: VAARA- VS. RISKIPERUSTEISUUS

Lisätiedot

Ympäristönsuojelu ÖLJYSÄILIÖSTÄ / TANKKAUSSÄILIÖSTÄ JA LOHJA -PISTEESTÄ

Ympäristönsuojelu ÖLJYSÄILIÖSTÄ / TANKKAUSSÄILIÖSTÄ JA LOHJA -PISTEESTÄ LOHJAN KAUPUNKI ILMOITUS Ympäristönsuojelu ÖLJYSÄILIÖSTÄ / PL 71 TANKKAUSSÄILIÖSTÄ JA 08101 LOHJA -PISTEESTÄ HUOM! Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia. Käytöstä poistetuista säiliöistä ilmoitetaan

Lisätiedot

Ranta-alueet, 100 m, on jaettu vesiensuojelullisin perustein kahteen 50 metrin vyöhykkeeseen.

Ranta-alueet, 100 m, on jaettu vesiensuojelullisin perustein kahteen 50 metrin vyöhykkeeseen. 1 LAPPAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Kunnan ympäristönsuojelumääräyksillä annetaan paikallisten olosuhteiden perusteella yleisiä määräyksiä ympäristön

Lisätiedot

Nousiaisten kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Nousiaisten kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS VARELY/4159/2016 10.8.2017 Liitteet 1 kpl Nousiaisten kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI 2016 2 Vaatimukset viemäriverkoston ulkopuolisten kiinteistöjen jätevesijärjestelmille: Jätevedet tulee johtaa vähintään kolmeosastoisen

Lisätiedot

KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE. Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014

KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE. Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014 KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014 Asetus 209/2011 talousjätevesien käsittelystä Tavoite: haja-asutusalueen kiinteistöjen

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Paimion kaupungin alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Paimion kaupungin alueella KUULUTUS VARELY/4160/2016 13.11.2017 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Paimion kaupungin alueella Paimion pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa

Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa Lopen vesihuoltopäivä 7.5.2010 Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa Juha Viinikka ympäristöpäällikkö Vesihuoltoa ohjaava lainsäädäntö Vesilaki Ympäristönsuojelulaki Maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

Pohjaveden suojelu Pohjois- Savossa

Pohjaveden suojelu Pohjois- Savossa Pohjaveden suojelu Pohjois- Savossa Ajankohtaista 2019 9.4.2019 Pohjavesialueiden uudelleen luokittelu Luokittelu perustuu lakiin vesienhoidon järjestämisestä ja siihen liittyvään asetukseen Työ aloitettu

Lisätiedot

Hajajätevesijärjestelmien uudistamistilanne. Tähän tarvittaessa otsikko. - Janne Rainio, Kirkkonummen kunta

Hajajätevesijärjestelmien uudistamistilanne. Tähän tarvittaessa otsikko. - Janne Rainio, Kirkkonummen kunta Hajajätevesijärjestelmien uudistamistilanne Tähän tarvittaessa otsikko - Janne Rainio, Kirkkonummen kunta Hajajätevesiristeily 20-21.11.2018 Sisältö 1. Lainsäädäntö 2. Kirkkonummen jätevesihuollon tilanne

Lisätiedot

CW Solutions Oy (7) VALTIONEUVOSTON VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

CW Solutions Oy (7) VALTIONEUVOSTON VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN CW Solutions Oy 02.10.2004 1(7) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS HAJAJÄTEVESIASETUKSEN 12 :N MUUTTAMISES- TA

VALTIONEUVOSTON ASETUS HAJAJÄTEVESIASETUKSEN 12 :N MUUTTAMISES- TA YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Lainsäädäntöneuvos 14.10.2010 Tuire Taina Luonnos VALTIONEUVOSTON ASETUS HAJAJÄTEVESIASETUKSEN 12 :N MUUTTAMISES- TA Taustaa Ympäristönsuojelulain (86/2000) 103 :ssä säädetään

Lisätiedot

Jätevesien käsittely kuntoon. Täytä vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 15.3.2016 mennessä

Jätevesien käsittely kuntoon. Täytä vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 15.3.2016 mennessä Jätevesien käsittely kuntoon Täytä vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 15.3.2016 mennessä Ympäristötarkastaja Sirpa Viholainen 28.5.2011 Vauhtia jätevesien käsittelyyn Kaikissa kiinteistöissä

Lisätiedot

Esittelijä: Ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen

Esittelijä: Ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen Lappeenrannan ympäristönsuojelumääräykset Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/631/11.00.01/2018 Käsittelyhistoria Lupalautakunta 107 4.12.2018 Kaupunginhallitus 537 10.12.2018 Aiempi käsittely: Lupalautakunta

Lisätiedot

Lähidemokratiailta kaupungintalo Ympäristönsuojelupäällikkö Pirkko Paranko

Lähidemokratiailta kaupungintalo Ympäristönsuojelupäällikkö Pirkko Paranko Lähidemokratiailta 1.3.2018 kaupungintalo Ympäristönsuojelupäällikkö Pirkko Paranko Ympäristönsuojelun tavoite ja hallinto Ympäristönsuojelun tavoitteena on hyvä ympäristön tila ja ekologisesti kestävä

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesineuvontahanke Pohjois-Pohjanmaalla Jatkorahoitusta on haettu

Haja-asutusalueen jätevesineuvontahanke Pohjois-Pohjanmaalla Jatkorahoitusta on haettu Haja-asutusalueen jätevesineuvontahanke Pohjois-Pohjanmaalla 2015-16 1.6.2015-31.5.2016 Jatkorahoitusta on haettu Hankkeen palvelut Hanke tarjoaa järjestöille ja kerhoille yms. mahdollisuuden saada maksuton

Lisätiedot

1 ympäl7stökeskus. Tammelan pohjavesialueiden luokka. - ja rajausmuutokset. Häme. Luonnonvarayksikkö

1 ympäl7stökeskus. Tammelan pohjavesialueiden luokka. - ja rajausmuutokset. Häme. Luonnonvarayksikkö 1 ympäl7stökeskus KU U L U T U S HAMELY/405/2017 Häme Luonnonvarayksikkö Tammelan pohjavesialueiden luokka ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon

Lisätiedot

Jätevesien määrä, laatu ja kuormituksen vähentäminen

Jätevesien määrä, laatu ja kuormituksen vähentäminen Jätevesien määrä, laatu ja kuormituksen vähentäminen Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 3.6.2016 Kuva: Erkki Santala Johdanto jätevedenpuhdistukseen 1. jätevesien syntyminen

Lisätiedot

Juurikankaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys Pohjavesialue INARI

Juurikankaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys Pohjavesialue INARI Dnro LAPELY/3146/2015 Juurikankaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys Pohjavesialue 12 148 208 INARI 13.1.2017 LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 0295 037 000 PL 8060

Lisätiedot

Täydennys lohjalaisille hyvä jätevesien käsittely esitteeseen 8.12.2009

Täydennys lohjalaisille hyvä jätevesien käsittely esitteeseen 8.12.2009 HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY LOHJALLA Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (Haja-asutuksen jätevesiasetus 542/2003)

Lisätiedot

Uusi vesilaki ja asetus astuivat voimaan 1.1.2012 Mikä muuttuu? Ylitarkastaja Arto Paananen

Uusi vesilaki ja asetus astuivat voimaan 1.1.2012 Mikä muuttuu? Ylitarkastaja Arto Paananen Uusi vesilaki ja asetus astuivat voimaan 1.1.2012 Mikä muuttuu? Ylitarkastaja Arto Paananen Pirkanmaan ELY-keskus Ympäristövalvontayksikkö Vesilaki yleistä Yleiskäyttöoikeudet Vesistössä kulkeminen, veden

Lisätiedot

KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT TURUSSA 20.5.2011

KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT TURUSSA 20.5.2011 KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT TURUSSA 20.5.2011 Risto Mansikkamäki ympäristökeskuksen johtaja Keski Uudenmaan ympäristökeskus Keski Uudenmaan ympäristökeskus Keski Uudenmaan ympäristökeskus on Järvenpään ja Keravan

Lisätiedot

Jätevesilainsäädäntö ja -järjestelmät

Jätevesilainsäädäntö ja -järjestelmät Jätevesilainsäädäntö ja -järjestelmät Valajärven Suojeluyhdistyksen Muikkubileet Lauri Sillantie 25.8.2018 Lainsäädännön tilanne - Ranta- ja pohjavesialueilla järjestelmät oltava kunnossa 31.10.2019 mennessä

Lisätiedot

Päivitetty pohjavesialueiden uudistettu luokitusjärjestelmä. Määritelmiä on tarkennettu siten, että ne ovat aihealueen lainsäädännön mukaiset.

Päivitetty pohjavesialueiden uudistettu luokitusjärjestelmä. Määritelmiä on tarkennettu siten, että ne ovat aihealueen lainsäädännön mukaiset. Kirkkonummen ympäristönsuojelumääräysten päivitys 2017 PERUSTELUT Kirkkonummen tällä hetkellä voimassa olevat ympäristönsuojelumääräykset ovat tulleet voimaan 10.8.2006 (pykälä 8a 18.8.2010). Ympäristönsuojelumääräyksiä

Lisätiedot