Seinäjoen ammattikorkeakoulun toimintamalli päihdetilanteissa

Samankaltaiset tiedostot
Työpaikan päihdeasioiden yhteyshenkilöiden nimet ja tavoitettavuustiedot tulee olla näkyvissä työpaikoilla.

Ylitornion kunnan päihdeohjelma

Päihdeohjelman malliteksti

Päihdeohjelman lomakkeet. 1. Muistio puheeksiottotilanteesta 2. Hoitositoumus 3. Kuntoutussuunnitelma 4. Varoitus päihteiden käytöstä

PÄIHDEONGELMAISTEN HOITOONOHJAUSOHJE

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

LAPINLAHDEN KUNNAN PÄIHDEONGELMAISTEN HOITOONOHJAUSOHJE

LAPINLAHDEN KUNNAN PÄIHDEOHJELMA. Päivitetty

ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN PÄIHDEONGELMAISTEN HOITOONOHJAUSJÄRJESTELMÄ

TAMMELAN KUNTA PÄIHDEOHJELMA

1. Päihteiden väärinkäyttötilanne työpaikalla tai epäily päihdeongelmasta. 2. Päihtymyksen todentaminen ja lomakkeen täyttö ja allekirjoitus

REISJÄRVEN KUNTA PÄIHDEOHJELMA. Hyväksytty kunnanhallituksessa

HELSINGIN KAUPUNKI 1 HENKILÖSTÖKESKUS

yhteistyötoimikunta kunnanhallitus HEINÄVEDEN KUNNAN PÄIHDEOHJELMA

Päihdeohjelma. Ruokolahden kunnan työpaikoille. Hyväksytty KH / 245

Päihteet työpaikoilla. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

1. Päihdeohjelman tavoitteet ja tarkoitus

Tehtävän kelpoisuusehtona on virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.

RANUAN KUNTA. Ranuan kunnan PÄIHDEOHJELMA. Päihdeasioiden käsittelyn periaatteet ja menettelytavat

PÄIHDEHOIDON TOIMINTAMALLI

KAJAANIN KAUPUNGIN TYÖPAIKKOJEN PÄIHDEOHJELMA

Ehkäise päihdeongelmat ajoissa

KOKKOLAN KAUPUNGIN PÄIHDEOHJELMA JA HOITOONOHJAUSMALLI

Päihdeohje Ohje 10/2017 1

ALKOHOLI- JA PÄIHDEAINEIDEN

TYÖPAIKKA JA ALKOHOLI

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa

Päihdeongelmaisen hoitoonohjaus

Päihdeohjelma. Yhteistyökomitea Kaupunginhallitus

HENKILÖSTÖYKSIKKÖ JOENSUUN KAUPUNGIN PÄIHDEOHJELMA

TYÖKYVYN TUKEMISEN TOIMINTAMALLI. Työpaikan nimi: Yhteystiedot Osoite: Puhelin: Sähköposti:

Henkilöstöyksikön ohje Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa. mukaisesti työn suorittamisesta.

PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PÄIHDEOHJELMA

PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN PÄIHDEOHJELMA

Koulutus tulisi kohdistaa koko henkilöstöön, sekä esimiehiin että työntekijöihin myös työterveyshuollon asiantuntemusta hyödyntäen.

VANTAAN KAUPUNKI VANDA STAD. Päihteetöntä päivää. Ohjeita päihdeongelman ehkäisyyn ja ratkaisuun H E N K I L Ö S T Ö K E S K U S

Juuan kunnan päihdeohjelma

1. ENNALTA EHKAISEVA TOIMINTA

OHJE HUOMAUTUKSEN JA VAROITUKSEN ANTAMISESTA

Työkyvyn tuki- nettityökirja Kuntoutuspäivät

Työhyvinvointi ja johtaminen

SUOSITUS PÄIHDEONGELMIEN ENNALTAEHKÄISYSTÄ, PÄIHDEASIOIDEN KÄSITTELYSTÄ JA HOITOONOHJAUKSESTA TYÖPAIKOILLA

Ollahanpas ihimisiksi

VARHAINEN TUKI. Sari Anetjärvi

PÄIHDEONGELMAISTEN HOITOONOHJAUSOHJE

/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet

MASKUN KUNNAN VARHAISEN TUEN TOIMINTAMALLI

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla

Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet

AKTIIVINEN TYÖKYVYN SEURANTA

Loviisan kaupunki on savuton työpaikka lukien. Ohjetta sovelletaan kaikissa kaupungin työpaikoissa ja kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa.

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

REISJÄRVEN KUNTA REISJÄRVEN KUNNAN PÄIHDEOHJELMA

Hoitohenkilöstön valvonta ja ammattioikeuksien varmistaminen

Mikkelin kaupungin päihdeohjelma

TYÖTERVEYSHUOLTO VARHAISEN PUUTTUMISEN MALLI

Päihdeohjelma ja vastuu sen toteuttamisesta koskevat koko henkilöstöä.

Varhainen tuki, VaTu. - Toimintamalli työkyvyn heiketessä

UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO

SONKAJÄRVEN KUNNAN PÄIHDEOHJELMA

Yrityksille tietoa TTT-asioista

-Step. Alkoholihaittojen ehkäisyyn työpaikoilla

HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI

HENKILÖSTÖN PÄIHDEOHJELMA JA HOITOONOHJAUSMALLI

Työterveyshuollon järjestäminen. Henkilökohtaisen avustajan työnantajalle Työterveyshoitaja Jaana Niemi ja Suvi Pöyry- Mannari

Päihteetön terveyskeskus -toimintaohjelma

Työfysioterapeutin toiminnan laadun arviointi

Päihteet puheeksi yhteistyöllä työkykyä tukemaan

Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa

PÄIHDEOHJELMA PÄIHDEOHJELMA

TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET SAUVON KUNNASSA

Yhteistyötoimikunta Kunnanhallitus IIN KUNNAN PÄIHDEOHJELMA

Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki

Työohjeita esimiehille ja työntekijöille. - korvaava työ - työterveysneuvottelu


Oulunkaaren päihdeohjelma

TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET TYÖKYVYN HALLINTA, SEURANTA JA VARHAINEN TUKI JUANKOSKEN KAUPUNKI

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio. SeAMKin johtoryhmän hyväksymä

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA

TOIMINTA JA HALLINTO 2009:2. Oikeusministeriön päihdeohjelma

Työsuojelutoimikunta Yhteistoimintaelin Henkilöstötoimikunta Kunnanhallitus Pyhäjoen kunnan päihdeohjelma

KH LIITE 2 YTTMK LIITE 3 EHDOTUS OHJE HUOMAUTUKSEN JA VAROITUKSEN ANTAMISESTA. 1. Yleistä

Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet

Työkyvyn ongelmiin on tartuttava ripeästi

Laki yksityisyyden suojasta työelämässä

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Päihdehaitat hallintaan!

SAUVON KUNNAN PÄIHDEOHJELMA

Mukautettu työ ja henkilöstön edustajan rooli työhyvinvointiyhteistyössä. Kari Nieminen Pääluottamusmies, JUKO Seinäjoen kaupunki

TORNION KAUPUNKI. Hyväksytty kaupunginhallituksen kokouksessa

KESKEISET TOIMINTAPERIAATTEET TYÖNTEKIJÄNÄ

PALTAMON TYÖVOIMAYHDISTYS RY:N PÄIHDEOHJELMA

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi

Päihdeongelmaisen työkyky. Tiina Kaarne, työterveyshuollon erikoislääkäri

TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINTA. Lapinlahden kunnan työpaikoilla

Transkriptio:

Seinäjoen ammattikorkeakoulun toimintamalli päihdetilanteissa Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelutoimikunta 25.4.2017 Vahvistettu hallintojohtajan hallintopäätöksellä 10/2017 (30.5.2017)

1 Sisällys Sisällys... 1 1 Ohjeistuksen tarkoitus... 2 2 Päihdeongelman käsittely Seinäjoen ammattikorkeakoulussa... 2 2.1 Päihdeongelman havaitseminen... 3 2.2 Varhaisen tuen keskustelu (vaihe 1)... 3 2.3 Virallinen hoitoonohjausjärjestelmä... 4 Päihdeongelma alkaa näkyä työnteossa (vaihe 2A)... 4 Päihtyneenä työssä (vaihe 2B)... 5 2.4 Kirjallinen varoitus (vaihe 3)... 5 2.5 Työsuhteen irtisanominen (vaihe 4)... 6 2.6 Lyhytaikaiset työsuhteet... 6 3 Vastuut ja tehtävät... 6 3.1 Jokaisen työntekijän vastuu... 6 3.2 Työnantajan vastuu... 7 3.3 Hallinnollisen ja lähiesimiehen vastuu... 7 3.4 Työsuojelupäällikön vastuu... 8 3.5 Työterveyshuollon vastuu... 8 Liite 1: Varhaisen tuen keskustelu / muistio... 9 Liite 2: Kuulemistilaisuuden / neuvottelun muistio... 11 Liite 3: Hoitoonohjaussopimus... 13 Liite 4: Toimenpidelomake päihteiden väärinkäyttötapauksissa... 15

2 1 Ohjeistuksen tarkoitus Tähän ohjeistukseen on tiivistetty keskeiset toimintaperiaatteet, vastuut ja menettelytavat, joilla Seinäjoen ammattikorkeakoulussa pyritään ehkäisemään ja vähentämään päihteistä aiheutuvia haittoja. Ohjeistus koskee ammattikorkeakoulun työntekijöitä. Opiskelijoiden päihteidenkäytön ennaltaehkäisyä ja hoitoonohjausta varten on laadittu oma toimintamallinsa (Seinäjoen ammattikorkeakoulun päihdeohjelma: Opiskelijoiden päihteidenkäytön ennaltaehkäisy ja hoitoonohjaus). 2 Päihdeongelman käsittely Seinäjoen ammattikorkeakoulussa Epäily päihdeongelmasta Vaihe 1 Varhaisen tuen keskustelu Laaditaan muistio (liite 1) Jatkuuko ongelma? Ei Päihtyneenä työssä Kyllä Päihdeongelma alkaa näkyä työnteossa Vaihe 2 a) Kuulemistilaisuus Suullinen huomautus tai kirjallinen varoitus (liite 4) Laaditaan muistio (liite 2) b) Neuvottelu Suullinen huomautus (liite 4) Laaditaan muistio (liite 2) Jatkuuko ongelma? Kyllä Ei Prosessi päättyy Vaihe 3 Neuvottelu ( muistio, liite 2) Kirjallinen varoitus (liite 4) Kehotus hoitoon hakeutumisesta (liite 4) Jatkuuko ongelma? Ei Vaihe 4 Kyllä Kuulemistilaisuus Työsuhteen irtisanominen Kuvio 1. Päihdeongelman käsittely Seinäjoen ammattikorkeakoulussa

3 Seinäjoen ammattikorkeakoulu on sitoutunut tukemaan työntekijöidensä hyvinvointia siten, että erilaisiin ongelmiin reagoidaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa (ks. Seinäjoen ammattikorkeakoulun varhaisen tuen toimintamalli). Samaa periaatetta noudatetaan myös tilanteissa, joissa ongelmiin arvioidaan liittyvän päihteiden väärinkäyttöä. Seinäjoen ammattikorkeakoulun päihdetilanteissa sovellettavan toimintamallin keskeiset vaiheet on tiivistetty kuvioon 1. 2.1 Päihdeongelman havaitseminen Lisääntynyt ja arkipäiväistynyt päihteiden käyttö voi näkyä työpaikoilla muun muassa myöhästymisinä toistuvina krapulatiloina lyhyinä usein toistuvina poissaoloina työtehon laskuna virheellisinä suoritteina työn laadun heikkenemisenä työsuhdeongelmina työnjohtamisongelmina työtapaturmina. Työkaverin keinot päihdeongelman hoitamisessa: Tarjoa apuasi, kun huomaat työkaverillasi päihdevaikeuksia. Älä salaa ja suojele. Älä moralisoi. Ilmaise vain huolestuneisuutesi. Kannusta työkaveriasi hakeutumaan asiantuntijan luo. Ilmoita havaitsemastasi päihdeongelmasta esimiehelle. Tue hoidosta työhön palannutta. 2.2 Varhaisen tuen keskustelu (vaihe 1) Ensimmäisten haittatilanteiden ilmaantuessa tulee esimiehen käydä kyseisen henkilön kanssa varhaisen tuen keskustelu, jonka toteuttamista kuvataan tarkemmin Seinäjoen ammattikorkeakoulun varhaisen tuen toimintamallissa. Varhaisen tuen toimintamallin yleisperiaatteista poiketen päihdeongelmaa epäiltäessä saattaa olla perusteltua, että keskustelun käy lähiesimiehen sijaan hallinnollinen esimies. Keskustelussa kerrotaan, miten haitta on näkynyt ja milloin tällaisia tapauksia on ollut. Keskusteluissa pyritään myös käymään läpi liialliseen päihteidenkäyttöön johtaneita syitä (esimerkiksi masennus, ahdistuneisuus tai elämän kriisitilanteet). Tarvittaessa keskustelussa sovitaan tarkoituksenmukaisesta hoitomuodosta ja kirjataan se keskustelusta laadittavaan muistioon (liite 1). Työnantaja voi velvoittaa työntekijän esittämään työsuhteen aikana huumausainetestiä koskevan todistuksen, jos työnantajalla on perusteltua aihetta epäillä, että työntekijä on huumausaineiden vaikutuksen alaisena työssä tai että työntekijällä on riippuvuus huumeista. Testaaminen voi olla välttämätöntä työntekijän työ- tai toimintakyvyn selvittämiseksi, jos

4 työntekijä toimii sellaisessa työssä, joka edellyttää erityistä tarkkuutta, luotettavuutta, itsenäistä harkintakykyä tai hyvää reagointikykyä ja jossa työtehtävien suorittaminen huumeiden vaikutuksen alaisena tai huumeista riippuvaisena mm. vakavasti vaarantaa työntekijän itsensä tai toisen henkeä, terveyttä tai työturvallisuutta. Työnantaja voi asettaa työntekijälle kohtuullisen määräajan, jonka kuluessa todistus on esitettävä. (Laki yksityisyyden suojasta työelämässä 13.8.2004/759, 8.) 2.3 Virallinen hoitoonohjausjärjestelmä Hoitoon ohjattavalla tarkoitetaan Seinäjoen ammattikorkeakoulun palveluksessa olevaa työntekijää, jolle on kehittynyt tai on selvästi kehittymässä alkoholin tai muiden päihteiden liikakäytöstä johtuva sosiaalinen tai terveydellinen ongelma. Päihdeongelma voi haitata henkilön työntekoa, vaarantaa henkilön oman, työkavereiden, opiskelijoiden, asiakkaiden tai muiden palveluja käyttävien turvallisuutta tai aiheuttaa aineellisia vahinkoja. Hoitoon hakeutuminen / hoitoonohjaus voi tapahtua työntekijän itsensä tai esimiehen aloitteesta. Tavoitteena on rohkaista hoitoon hakeutumista siten, että ongelma ei johtaisi työsuhteen päättymiseen tai muihin yksilön kannalta haitallisiin seuraamuksiin. Hoitoon hakeutuminen ei ole työsuhteen lakkauttamisperuste. Hoitoonohjauksesta tehdään aina kirjallinen sopimus (liite 3) hoitoon ohjattavan ja työnantajan edustajan kesken. Sopimuksen allekirjoittaessaan hoitoon ohjattava sitoutuu käymään päihdeongelmansa vuoksi hoidossa esimerkiksi puoli vuotta tai vuoden. Työnantajan edustaja osallistuu hoitopaikassa järjestettävään alkukeskusteluun ja loppuarviointiin. Työpaikalla käytäviin keskusteluihin hoitoon ohjattava voi halutessaan kutsua työsuojeluvaltuutetun, luottamusmiehen tai muun avustajan. Työnantajan edustaja on oikeutettu saamaan hoitopaikasta tietoja siitä, käykö hoitoon ohjattu sopimuksen mukaisesti hoidossa sekä hoidon edistymisestä. Asiasta sovitaan kirjallisesti etukäteen työntekijän kanssa tehtävässä hoitoonohjaussopimuksessa. Päihdehoito tapahtuu joko avokäynteinä päihdeklinikalla tai tarvittaessa laitoshoitona hoitosuunnitelman mukaisesti. Mikäli työntekijä hakeutuu vapaaehtoisesti laitoshoitoon ja siitä on etukäteen sovittu työnantajan kanssa, maksetaan hänelle sovitulta ajalta työehtosopimuksessa määriteltyä sairausajan mukaista palkkaa. Avohoito pyritään toteuttamaan työajan ulkopuolella. Ellei hoitoa voida järjestää työajan ulkopuolella, asianomaiselle voidaan myöntää vapautusta työtehtävistä hoidon vaatimaksi ajaksi. Päihdeongelma alkaa näkyä työnteossa (vaihe 2A) Mikäli työntekijän päihteiden liikakäyttö käydystä keskustelusta huolimatta jatkuu ja vaikeuttaa työntekoa, hallinnollinen esimies järjestää asiasta neuvottelun. Paikalle kutsutaan asianomaisen työntekijän ja esimiehen lisäksi työterveyshuollon edustaja. Lisäksi työntekijä voi halutessaan kutsua avustajakseen ulkopuolisen henkilön (esimerkiksi työsuojeluvaltuutettu tai luottamusmies). Työntekijälle selvitetään hoitomahdollisuuksia ja häntä kehotetaan sitoutumaan päihdeklinikan ja työterveyshoitajan vastaanottokäynteihin. Asianomainen saa suullisen huomautuksen päihteiden liikakäytöstä (liite 4).

5 Työntekijälle selvitetään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ne seuraamukset, jotka saattavat tulla kysymykseen päihteiden liikakäytöstä työsopimuslain mukaisesti. Neuvottelusta laaditaan muistio. (Ks. liite 2.) Hoitoonohjausmenettelyä noudatetaan myös silloin, kun henkilön todetaan olleen työstä pois alkoholin tai muun päihteen väärinkäytön takia tai vapaa-aikana tapahtuvan päihteiden liikakäytön todetaan haittaavan työntekoa. Päihtyneenä työssä (vaihe 2B) Työssäkäynti alkoholin, huumeiden tai muiden päihdyttävien vaikutuksen alaisena tai vahvassa krapulatilassa on kielletty. Päihteiden vaikutuksen alaisena oleva henkilö saatetaan aina pois työpaikalta. Päihtymys todetaan tarvittaessa työntekijän suostumuksella alkometrillä työterveyshuollossa tai päihdeklinikalla tai henkilön suostumuksella huumetestauksella päihdeklinikalla. Iltaisin ja viikonloppuisin alkometri- ja huumetestaus suoritetaan terveyskeskuksessa tai keskussairaalassa. Tutkimuksesta kieltäytyminen ei ole esteenä henkilön käsittelemiselle päihdeongelmaisena. Työpaikalta poistamisen suorittaa kyseisellä hetkellä vastuussa oleva esimies yhdessä luottamusmiehen, työsuojeluvaltuutetun tai muun työsuojeluhenkilöstöön kuuluvan kanssa. Jos kukaan edellä mainituista ei ole saapuvilla, poistaminen suoritetaan jonkun muun työntekijän kanssa. Päihteiden käytön takia työpaikalta poistetun työntekijän poissaolo työpaikalta on palkatonta aikaa. Hallinnollisen esimiehen on tehtävä asiasta päätös ja annettava siitä tieto asianomaiselle viimeistään kuulemistilaisuudessa. Poissaolot, jotka eivät perustu hyväksyttävään sairauslomatodistukseen tai esimiehen hyväksymään ilmoitukseen, ovat luonteeltaan luvattomia poissaoloja ja niiden ajalta pidätetään palkka. Kun henkilö on palannut työhön, hallinnollinen esimies järjestää kuulemistilaisuuden, johon kutsutaan asianomaisen työntekijän lisäksi työterveyshuollon ja päihdeklinikan edustaja sekä asianomaisen niin halutessa työsuojeluvaltuutettu ja/tai luottamusmies. Tässä vaiheessa henkilölle annetaan hallinnollisen esimiehen harkinnan mukaan joko suullinen huomautus tai kirjallinen varoitus päihteidenkäytöstä (liite 4). Tilaisuudesta laaditaan muistio (liite 2). Tilaisuudessa selvitetään, onko työntekijän päihdyttävien aineiden väärinkäyttö tilapäinen tapahtuma vai jo kehittynyt päihdeongelma. Jos katsotaan, että kyseessä on päihdeongelma, työntekijää kehotetaan sitoutumaan päihdeklinikan ja työterveyshoitajan vastaanottokäynteihin. Jos työntekijä jää ilman hyväksyttävää syytä saapumatta ilmoitettuun kuulemistilaisuuteen, hallinnollinen esimies käynnistää välittömästi varoitusmenettelyn. 2.4 Kirjallinen varoitus (vaihe 3) Jos työntekijän päihteiden väärinkäyttö jatkuu kuulemistilaisuuden tai suullisen huomautuksen jälkeenkin, pidetään neuvottelu. Siihen osallistuvat asianomainen työntekijä, hallinnolli-

6 nen esimies, työterveyshuollon edustaja, päihdeklinikan työntekijä sekä työntekijän niin halutessa työsuojeluvaltuutettu ja/tai luottamusmies. Asianomaista työntekijää kehotetaan hakeutumaan hoitoon. Neuvottelussa sovitaan aika, jonka kuluessa hoitoon hakeutuminen on tapahduttava. Jos työntekijä hakeutuu hoitoon, hänen kanssaan tehdään hoitoonohjaussopimus, jonka hallinnollinen esimies ja työntekijä allekirjoittavat (liite 3). Henkilölle annetaan kirjallinen varoitus (liite 4). Ennen kirjallisen varoituksen antamista asianomaiselle annetaan tilaisuudessa mahdollisuus tulla kuulluksi rikkomuksestaan joko kirjallisesti tai suullisesti. Kirjallisen varoituksen antamisesta päättää hallinnollinen esimies. Neuvottelusta laaditaan muistio (liite 2 ), josta otetaan kopio asianomaiselle työntekijälle, hallinnolliselle esimiehelle ja hoitavalle taholle sekä työntekijän suostumuksella työterveyshuoltoon. 2.5 Työsuhteen irtisanominen (vaihe 4) Jos päihteiden käyttö edellä esitetyistä toimenpiteistä huolimatta jatkuu, ryhdytään irtisanomisprosessiin, johon sovelletaan työsopimuslakia. Työsopimuslain (55/2001) nojalla työnantajalla on oikeus tietyissä tilanteissa irtisanoa tai jopa purkaa työsuhde noudattamatta tässä toimintamallissa kuvattua prosessia. Tällöin kyse on kuitenkin poikkeuksellisesta menettelystä, joka edellyttää työntekijästä johtuvaa asiallista ja painavaa (työsuhteen irtisanominen) tai erittäin painavaa (työsuhteen purkaminen) syytä. 2.6 Lyhytaikaiset työsuhteet Hoitoonohjausmenettelyä ei sovelleta alle yhden vuoden pituisessa työsuhteessa oleviin. Päihdeongelman ilmetessä heidän kohdallaan ryhdytään suoraan varoitusmenettelyyn (vaihe 2), josta voi seurata työsuhteen irtisanominen. Hoitoonohjausmenettelyä sovelletaan kuitenkin sellaisissa, toisiaan keskeytyksettä seuranneissa lyhytaikaisissa työsuhteissa oleviin, joiden yhteenlaskettu palveluaika ylittää yhden vuoden. 3 Vastuut ja tehtävät Päihdeongelmien ennaltaehkäisyyn ja mahdollisiin ongelmatilanteisiin puuttumiseen liittyen jokaisella SeAMKin työntekijällä on omia vastuitaan ja tehtäviään. Keskeisimmät tehtävät on tiivistetty tähän toimintamallin lukuun. 3.1 Jokaisen työntekijän vastuu Jokaisen työntekijän tulee tulla töihin työkuntoisena tehdä työnsä turvallisuusohjeita noudattaen

7 toimia työyhteisössään rakentavasti ja asiallisesti muita kohtaan noudattaa sovittuja, päihteitä koskevia sääntöjä hakea apua päihdeongelmiinsa ilmoittaa työyhteisössään havaitsemistaan päihdehaitoista esimiehelle. 3.2 Työnantajan vastuu Työnantaja huolehtii, että päihdetilanteiden toimintamalli otetaan käyttöön ja juurrutetaan työpaikan käytäntöihin päihdehaittatilanteisiin puututaan välittömästi päihdehaittatilanteita käsitellään luottamuksellisesti, kannustavasti ja tasapuolisesti. henkilöstö tuntee päihdetilanteiden toimintamalin ja omat tehtävänsä siinä päihtyneen työntekijän tai päihdeongelmaisen työntekijän kanssa toimitaan ohjeiden mukaan työpaikan tilaisuuksissa noudatetaan vastuullisen alkoholitarjoilun ohjetta henkilöstölle järjestetään koulutusta ja tiedotusta päihteettömyyden ja alkoholin kohtuukäytön eduista työkyvyn ja hyvinvoinnin kannalta sekä päihteiden riskikäytön haitoista terveydelle, työkyvylle ja työturvallisuudelle työntekijöille on (työterveyshuollon kautta) tarjolla apua päihdeongelmiin työolot eivät edesauta päihdehaittojen syntymistä työpaikalla. 3.3 Hallinnollisen ja lähiesimiehen vastuu Jokaisella SeAMKin työntekijällä on vähintään yksi hallinnollinen esimies, joka vastaa mm. virallisista, työsuhteeseen liittyvistä päätöksistä Lisäksi henkilöllä on yleensä lähiesimies (tiimiesimies), jonka tehtävänä on huolehtia käytännön työhön liittyvästä ohjauksesta. Lähiesimies ja hallinnollinen esimies voivat tilanteesta riippuen olla joko sama henkilö tai eri henkilöitä. Hallinnollisen esimiehen tehtävänä on estää päihtyneenä/krapulaisena työskentely ohjata työntekijä työterveyshuoltoon saamaan tarvittavaa hoitoa työkykynsä parantamiseksi tehdä hoitositoumus hoitoon ohjattavan kanssa sopia tiedonkulusta hoitositoumuksen voimassaolon aikana tukea työyhteisöä kriisitilanteiden jälkeen ja ohjata keskustelua opiksi ottamisen näkökulmaan varmistaa, että työpaikan tilaisuuksissa alkoholitarjoilu on vastuullista. Lähiesimiehen tehtävänä on tukea ja valvoa työn sujuvuutta, henkilöstön työhyvinvointia ja työturvallisuutta rohkaista henkilöstöä pitämään huolta työkunnostaan perehdyttää alaisensa päihdetilanteissa sovellettavaan toimintamalliin puuttua viipymättä työkyvyn heikkenemiseen ja päihdehaittatilanteesiin

8 tukea työyhteisöä kriisitilanteiden jälkeen ja ohjata keskustelua opiksi ottamisen näkökulmaan varmistaa, että työpaikan tilaisuuksissa alkoholitarjoilu on vastuullista. 3.4 Työsuojelupäällikön vastuu Työsuojelupäällikön tehtävänä on yhteistyössä työsuojeluvaltuutetun ja työsuojelutoimikunnan kanssa suunnitella työpaikan päihdehaittojen ehkäisytoimia osana työsuojelun toimintaohjelmaa, esimerkiksi o toteuttaa koulutuksia, valmennuksia ja tiedotustilaisuuksia o järjestää tempauksia, kampanjoita ja toimintapäiviä o ehdottaa keinoja työhyvinvoinnin ja työilmapiirin tukemiseen o jakaa esimiehille ja henkilöstölle tietoa päihdeasioista ja toimintamallista päihdetilanteissa auttaa tarvittaessa esimiehiä päihdeasioiden keskustelun käynnistämisessä työyhteisön kanssa ja tukea hoitoonohjausprosessin toteutumista tehdä esimiehille toimenpide-ehdotuksia päihdehaittoja havaitessaan. 3.5 Työterveyshuollon vastuu Työterveyshuollon tehtävänä on tukea henkilöstön päihteiden riskikäytön ennaltaehkäisyä ja hoitoa. antaa jokaiselle työntekijälle terveystarkastusten yhteydessä tietoa päihteiden käytön vaikutuksista terveyteen ja työkykyyn kysyä sairaanhoitovastaanotoilla myös alkoholinkäytöstä säännöllisesti ja aina tiettyihin oireisiin liittyen käydä henkilöstötilaisuuksissa puhumassa terveyttä edistävistä aiheista seuloa alkoholin riskikäyttöä AUDIT-testillä sekä tarjota ohjausta ja neuvontaa riskikäyttäjille osallistua työpaikan päihdehaittoja ehkäisevien koulutusten toteuttamiseen toimia hoitoonohjaustilanteissa asiantuntijana (hoitositoumus ja kuntoutussuunnitelma) sekä tukea kuntoutujan paluuta työhön toimia päihdekriisitilanteissa muun työyhteisön tukena antaa tukea esimiestyöhön.

9 Liite 1: Varhaisen tuen keskustelu / muistio 1 LUOTTAMUKSELLINEN Työntekijä: Tehtävä: Yksikkö: Esimies: Muut neuvotteluun osallistuvat henkilöt: Neuvotteluajankohta: 1. Esimiehen havainnot päihdeongelman ilmenemisestä: 2. Työntekijän käsitys tilanteesta: 3. Sovitut toimenpiteet: 1 Muistio pohjautuu Seinäjoen ammattikorkeakoulun varhaisen tuen toimintamallin yhteydessä esitettyyn muistiopohjaan.

10 Päiväys ja allekirjoitukset: Allekirjoituksellani annan luvan oheisten tietojen lähettämiseksi työterveyshuoltoon. en anna lupaa oheisten tietojen lähettämiseksi työterveyshuoltoon. / 20 Esimies Työntekijä Esimies luovuttaa kopion muistiosta työntekijälle ja säilyttää alkuperäisen kappaleen työhuoneessaan, lukollisessa kaapissa. Jos esimies vaihtuu prosessin ollessa edelleen kesken, entisen esimiehen tulee siirtää aineisto uudelle esimiehelle työntekijän luvalla. Ellei erityisistä syistä (esimerkiksi prosessin käsittely vielä kesken) muuta johdu, alkuperäinen muistio hävitetään asianmukaisesti kahden (2) vuoden kuluttua keskustelusta.

11 Liite 2: Kuulemistilaisuuden / neuvottelun muistio LUOTTAMUKSELLINEN Työntekijä: Tehtävä: Yksikkö: Esimies: Muut neuvotteluun osallistuvat henkilöt: Neuvotteluajankohta: 1. Esimiehen havainnot päihdeongelman ilmenemisestä: 2. Työntekijän käsitys tilanteesta: 3. Aiemmin sovitut toimenpiteet ja niiden toteutuminen:

12 4. Nyt sovittavat toimenpiteet: Päiväys ja allekirjoitukset: Allekirjoituksellani annan luvan oheisten tietojen lähettämiseksi työterveyshuoltoon. en anna lupaa oheisten tietojen lähettämiseksi työterveyshuoltoon. / 20 Esimies Työntekijä Luettelo muistion mahdollisista liitteistä: Liite 1: Liite 2: Liite 3: SeAMK Henkilöstöpalvelut / suunnittelija luovuttaa kopion muistiosta kaikille kuulemistilaisuuteen/neuvotteluun osallistuneille ja säilyttää alkuperäisen kappaleen työhuoneessaan, lukollisessa kaapissa. Ellei erityisistä syistä (esimerkiksi prosessin käsittely vielä kesken) muuta johdu, alkuperäinen muistio hävitetään asianmukaisesti kahden (2) vuoden kuluttua kuulemistilaisuudesta/neuvottelusta.

13 Liite 3: Hoitoonohjaussopimus LUOTTAMUKSELLINEN Tämän hoitoonohjaussopimuksen osapuolina ovat hoitoon ohjattu sekä työnantajana Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy. 1. Hoitoon ohjattu:, (syntymäaika ) 2. Työnantaja: Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy (y-tunnus: 2539767-3) Sopimuksen sisältö: Hoitoon ohjattuna sitoudun osallistumaan minulle työterveyshuollon ja/tai päihdeklinikan kautta järjestettyyn päihdehoitoon ja jatkohoitoon hoitopaikassa laadittavan hoitosuunnitelman mukaisesti sekä noudattamaan kyseisen hoitopaikan antamia ohjeita. Ilmoitan olevani tietoinen siitä, että ellen hyväksy hoitoonohjaussopimusta tai en noudata hoitoonohjaus- ja jatkosuunnitelmaani tai päihteiden käyttöni hoidon aikana jatkuu, työsopimuslain mukaiset seuraamukset voidaan työnantajan toimesta käynnistää. Työterveyshuollolla on oikeus saada hoitopaikasta tiedot hoidon toteutumisesta ja hoitosuunnitelman noudattamisesta. Hoitopaikalla on oikeus ottaa yhteyttä työterveyshuoltoon hoidon toteutumisesta. Nimetty työnantajan edustaja, ensisijaisesti esimieheni, on oikeutettu saamaan tietoja käyntieni noudattamisesta hoitopaikasta. Hoitopaikka on velvollinen ilmoittamaan esimiehelleni, jos hoitoon ohjattuna laiminlyön hoitokäynnit. Sopimuksen päättyessä järjestetään arviointineuvottelu esimiehen, mahdollisten muiden työnantajan edustajien ja työterveyshuollon kanssa. Annan luvan toimittaa tämän sopimuksen tässä asiakirjassa mainituille jakelun saajille. Sopimuksen voimassaolo: Tämä hoitoonohjaussopimus astuu voimaan osapuolten allekirjoituksin ja on voimassa kuukautta allekirjoittamispäivämäärästä lukien. Tätä sopimusta on tehty yksi (1) yhdenmukainen kappale kummallekin osapuolelle. Kopio sopimuksesta toimitetaan jakelussa mainituille tahoille.

14 Paikka ja päiväys Hoitoon ohjattu: Esimies: Allekirjoitus Allekirjoitus Muut allekirjoitukset (tarvittaessa) Allekirjoitus Allekirjoitus Allekirjoitus Allekirjoitus Jakelu: hoitoon ohjattu, esimies (tulosyksikön johtaja), lähiesimies, SeAMK Henkilöstöpalvelut (suunnittelija), hoitopaikka ja/tai työterveyshuolto SeAMK Henkilöstöpalvelut / suunnittelija säilyttää työnantajaorganisaation (esimies) alkuperäisen kappaleen työhuoneessaan, lukollisessa kaapissa. Ellei erityisistä syistä (esimerkiksi prosessin käsittely vielä kesken) muuta johdu, alkuperäinen muistio hävitetään asianmukaisesti kahden (2) vuoden kuluttua kuulemistilaisuudesta/neuvottelusta.

15 Liite 4: Toimenpidelomake päihteiden väärinkäyttötapauksissa Työntekijä: Henkilötunnus: Päihdeongelmasta johtuvat toimenpiteet: Suullinen huomautus Kirjallinen varoitus Hoitoon hakeutumiskehotus LUOTTAMUKSELLINEN Selvitys: Päihdeongelmasta aiheutuvien toimenpiteiden päätöksentekijä: Esimies / 20 Rehtori / toimitusjohtaja / 20 Päätöksentekijän allekirjoitus Olen saanut tämän päätöksen tiedoksi / 20 Työntekijän allekirjoitus SeAMK Henkilöstöpalvelut / suunnittelija säilyttää alkuperäisen kappaleen työhuoneessaan, lukollisessa kaapissa. Ellei erityisistä syistä (esimerkiksi prosessin käsittely vielä kesken) muuta johdu, alkuperäinen lomake hävitetään asianmukaisesti kahden (2) vuoden kuluttua päätöksestä.