Tekla 9.8.2018 59 Liite nro 5 INVESTOINNIT Investointilaskelmat sisältävät investointisuunnitelmat talousarviovuodelle 2019 sekä suunnitelmavuosille 2020-2023. Investoinnit ovat pääsääntöisesti nettomäärärahoilta sitovia valtuustoon nähden hankekohtaisesti. Tästä poikkeavat talonrakennushankkeet, joissa tekninen lautakunta voi tehdä talonrakennushankkeiden kesken vähäisiä määrärahasiirtoja sillä edellytyksellä, että valtuuston päättämät hankkeet toteutetaan talousarvion laajuudessa. Maanhankinta Maanhankinnan nettomääräraha vuodelle 2019 on 1 milj. euroa. Tämä muodostuu maanhankintaan budjetoidusta 2,5 milj. eurosta sekä maaalueiden myyntitulojen taseeseen sisältyvän hankintahinnan 1,5 milj. euron osuudesta. Talonrakennus, vaihtoehto 1. (Kirkonkylän lukio mukana) Talousarviovuonna 2019 talonrakennuksen osuus kokonaisinvestointimäärärahasta on noin 38 % eli 18,4 miljoonaa euroa. Terveyspalveluihin kohdistuviin hankkeisiin on varattu määrärahaa 0,95 miljoonaa euroa ja päiväkotien suunnitteluun ja rakentamiseen 5,22 miljoonaa euroa. Koulujen peruskorjauksiin on varattu 3,545 miljoonaa euroa. Lisäksi pääkirjaston ja lukion yhteishankkeeseen on varattu 0,95 miljoonaa euroa. Taaborin hankkeisiin on varattu 0,20 miljoonaa euroa. Toimialojen yhteisiin hankkeisiin on varattu 6,665 miljoonaa euroa. Talonrakennushankkeet ovat palveluverkkosuunnitelman mukaisia. Hankkeiden suunnittelutyön käynnistämistä edeltää hankesuunnitelman laatiminen ja hyväksyttäminen. Vuodelle 2019 keskittyy merkittäviä peruskorjauskohteita kuten NYK, Suopolun päiväkoti ja Nukarin koulu. Vuodelle 2019 ajoittuu Metsolan uuden päiväkodin rakentaminen. Vuosille 2019 ja 2020 ajoittuvat suurista peruskorjauksista terveyskeskuksen osan C ja Maaniitun koulun peruskorjaukset. Aluekeittiömuutosten toteutus on alkanut vuonna 2018 ja kestää seuraavat kuusi vuotta. Talonrakennus vaihtoehto 2. (Kirkonkylän lukio ei mukana) Talousarviovuonna 2019 talonrakennuksen osuus kokonaisinvestointimäärärahasta on noin 39 % eli 18,45 miljoonaa euroa. Terveyspalveluihin kohdistuviin hankkeisiin on varattu määrärahaa 0,95 miljoonaa euroa ja päiväkotien suunnitteluun ja rakentamiseen 5,22 miljoonaa euroa. Koulujen peruskorjauksiin on varattu 3,545 miljoonaa euroa. Pääkirjaston hankkeeseen on varattu 0,15 miljoonaa euroa. Taaborin hankkeisiin on varattu 0,20 miljoonaa euroa. Toimialojen yhteisiin hankkeisiin on varattu 6,665 miljoonaa euroa. Talonrakennushankkeet ovat palveluverkkosuunnitelman mukaisia. Hankkeiden suunnittelutyön käynnistämistä edeltää hankesuunnitelman laatiminen ja hyväksyttäminen. Vuodelle 2019 keskittyy merkittäviä peruskorjauskohteita kuten NYK, Suopolun päiväkoti ja Nukarin koulu. Vuodelle 2019 ajoittuu Metsolan uuden päiväkodin rakentaminen. Vuosille 2019 ja 2020 ajoittuvat suurista peruskorjauksista terveyskeskuksen osan C ja Maaniitun koulun peruskorjaukset. Aluekeittiömuutosten toteutus on alkanut vuonna 2018 ja kestää seuraavat kuusi vuotta. Kiinteät rakenteet ja laitteet Talousarviovuodelle 2019 on budjetoitu kunnallistekniikan rakentamiseen 12,8 milj. euroa, Klaukkalan tieverkkoon 0,4 milj. euroa sekä kunnan ja valtion yhteishankkeisiin 4,7 milj. euroa. Irtaimisto, laitteet ja ajoneuvot Irtaimistoon, laitteisiin ja ajoneuvoihin budjetoidaan yli 10 000 euron arvoiset hankkeet sekä ensikertainen kalustaminen. Talousarviovuodelle näihin on varattu 1,9 milj. euroa. Nurmijärven Vesi Investointiohjelmassa talousarviovuodelle on varattu 7,9 milj. euroa. Liittymismaksuja arvioidaan kertyvän 1,0 milj. euroa. Aleksia Keittiölaitteiden uusimiseen on varattu 0,6 milj. euroa. HANKEKORTTIEN KÄYTTÖTALOUSVAIKUTUKSIA EI OLE VIELÄ PÄIVITETTY
Investointiohjelman hankekortit Terveyspalvelut (kokonaisbudjetti ja rakennusaika) Terveyskeskuksen peruskorjaus, osa C 4.510.000, aloitus: 2020 käyttötalousvaikutus: + 11.500 /v Hankkeen laajuus on kasvanut, nyt 3.700 brm 2. Hanke on tarkentunut käsittäen koko 1990-luvulla rakennetun C-osan potilaskerrosten tilamuutokset ja kellarikerroksen ja aulan tilojen käyttötarkoituksen muutokset sekä talotekniikkajärjestelmien peruskorjaukset. Suunnittelu käynnistyy syksyllä 2018. Rakentaminen ajoittuu pääosin vuodelle 2020. Huomioitava sote. Pitkäaikaisosastot, muutostyöt 1.400.000, aloitus: 2017 käyttötalousvaikutus :- 2.500 /v Päiväkodit Muutostöiden laajuus on kasvanut edelleen, kattaa kaikki osastot noin 1.500 brm 2. Laitospaikkojen muutos tilapäishoidon tarpeisiin. Asukkaiden yhteisten tilojen suurentaminen ja henkilökunnan tilojen lisääminen. Jäähdytyksen lisääminen iv-koneisiin. Hankkeen toteutus vaiheittain pienemmissä osissa. Suunnittelu ja töiden aloitus 2017, täydennyssuunnittelu ja työt jatkuvat 2018. Valmistuu 2020. Metsolan päiväkoti, uudisrakennus 6.500.000, aloitus: 2019 käyttötalousvaikutus: -65.000 /v Laajuus uusien suunnitteluohjeiden mukaan 1.850 brm 2. Palveluverkkosuunnitelmassa on esitetty pienistä päiväkotiyksiköistä luopumista ja uuden päiväkodin rakentamista. Uuteen 6-osastoiseen päiväkotiin keskitetään Rajamäen alueen esikoulutoiminta. Luonnossuunnittelu alkoi 2017. Rakennussuunnittelu käynnissä ja valmistuu 2018. Rakennustyöt 2019-2020.
Maaniitun päiväkoti campus ja pieni sali, uudisrakennus (jos lukio tulee) 7.110.000, aloitus: 2025 Laajuus on arvioitu uudelleen ja on 2.500 brm 2. Kuusiosastoinen päiväkoti, pieni liikuntatila 250 hum 2, kerhotilat ja ennaltaehkäisevä toiminta. Lisäksi avoimelle päiväkodille keittiöja seurustelutilat perheille. Korvaa Kirkonkylän kolmiosastoisen päiväkodin ja Maaniitun avoimen puistopäiväkodin. Edellyttää tarkempaa hankesuunnitelmaa ja tavoitehintaarviota 2023. Suunnittelu alkaa 2024 ja rakentaminen pääosin 2025-2026. Mäntysalon päiväkoti, peruskorjaus 1.525.000, aloitus: 2021 Laajuus 943 brm 2. Vuonna 1996 valmistuneen päiväkodin rakennustekninen peruskorjaus: pintarakenteiden uusiminen, leikkipihan peruskorjaus ja talotekniikkajärjestelmien päivitys. Pieniä tilamuutoksia sekä toiminnallisia muutoksia, mm Pikku Pata-ohjelman muutostarpeet. Edellyttää tarkempaa hankesuunnitelmaa syksyllä 2019. Suunnittelu alkaa 2020 ja rakentaminen 2021. Suopolun päiväkoti, peruskorjaus 1.250.000, aloitus: 2019 Laajuus noin 1.560 brm 2. Laajuus kasvanut, päiväkodin lisäksi mukaan päiväkeskus ja keittiö osana Pikku Pata-ohjelmaa. Rakennustekninen peruskorjaus: pintarakenteiden uusiminen, talotekniikkajärjestelmien päivitys, pintavesien ohjaus. Pieniä tilamuutoksia sekä toiminnallisia muutoksia. Suunnittelu alkanut keväällä 2018 ja valmistuu syksyllä 2018. Rakentaminen vaiheittain vuoden 2019 aikana.
Vanhan Klaukan päiväkoti, uudisrakennus 8.075.000, aloitus 2021 Uusi hanke. Kahdeksanosastoinen päiväkoti uudella Vanhan Klaukan kaava-alueella. Tonttivaraus tehty. Korvaa Aitohelmen epäkäytännölliset tilat. Hankkeen laajuus uusien mitoitusohjeiden mukaan noin 2.500 brm 2. Mitoittava lapsimäärä 192. Hankesuunnitelma 2019, rakennussuunnittelu 2020 ja rakentaminen vuosina 2021-2022. Havumäen päiväkoti, peruskorjaus 780.000, aloitus 2022 Kolmiosastoinen tyyppipäiväkoti vuodelta 2002. Laajuus 552 brm 2. Rakennustekninen peruskorjaus: pintarakenteiden uusiminen, talotekniikkajärjestelmien päivitys. Pieniä tilamuutoksia sekä toiminnallisia muutoksia. Mukana myös Pikku Pata- ohjelman keittiömuutokset. Suunnittelu 2021 ja rakentaminen 2022. Syrjälän päiväkoti, peruskorjaus, pihat ja sali 925.000, aloitus 2023 Hankkeen laajuus noin 900 brm 2. Rakennustekninen peruskorjaus vuonna 1987 valmistuneissa tiloissa: pintarakenteiden ja kiintokalusteiden uusiminen, rakenteellisia tiivistyksiä. Pieniä tilamuutoksia sekä toiminnallisia muutoksia. Suunnittelu 2022 ja rakentaminen 2023.
Tornitien päiväkoti, peruskorjaus 475.000, aloitus 2023 Hankkeen laajuus noin 950 brm 2. Peruskorjaus: pintamateriaalien uusiminen. Tarkempi hankeselvitys 2021, suunnittelu 2022 ja rakentaminen 2023-2024. Huomioitava hankesuunnittelussa mahdollinen Mutkapolun päiväkodin laajennus tai uudisrakennus, jolloin Tornitien peruskorjausta ei tehdä. Koulut Kirjasto ja lukio, uudisrakennus 18.025.000, aloitus: 2021 käyttötalousvaikutus: 300 000 /v Rajamäen ja Kirkonkylän lukioiden yhdistäminen. Hankkeen laajuus on 5.306 brm 2. Hankesuunnitelmaa on päivitetty keväällä 2018. Hanke korvaa aiemmin esitetyn kirjaston peruskorjauksen, NYK:n ja Lukkarin uudet liikuntatilat sekä Lukkarin yhtenäiskoulun hankkeet. Suunnittelu 2019-2020, rakentaminen 2021-2022. Edellyttää valtuuston päätöstä. Maaniitun koulu, peruskorjaus 7.515.000, aloitus: 2019 Hankkeen laajuus on 5.125 brm 2. Rakennustekninen peruskorjaus ja talojärjestelmien uusiminen vuonna 1990 valmistuneeseen koulurakennukseen. Hankkeeseen on lisätty avoimen oppimisympäristön toteutus ja koko piha-alueen peruskorjaus. Luonnokset on hyväksytty keväällä 2018. Rakennussuunnittelu valmistuu syksyllä 2018. Rakentaminen vuosilla 2019 2020.
Nurmijärven Yhteiskoulu, Mikkolan peruskorjaus ja sisäilmakorjaus 5.100.000, aloitus: 2017 käyttötalousvaikutus: ei vaikutusta Hankkeen laajuus on 1.060 brm2. Vuonna 1991 valmistuneen Mikkolan taloteknisten järjestelmien peruskorjaus, rakennustekninen pintaremontin sekä tilamuutokset. Lisätty sisäilmatutkimuksen edellyttämät korjaukset koko koulurakennukseen. Työn ensimmäinen vaihe on alkanut syksyllä 2017 ja valmistuu 2018. Muu suunnittelu jatkuu 2019. Toinen rakennusvaihe vuodella 2020. Lepsämän koulu, laajennus 3.100.000, aloitus: 2025 käyttötalousvaikutus:-191.000 /v Uusi hanke. Laajuus noin 1.020 brm 2. Edellyttää palveluverkon päivitystä. Nyt peruskorjauksessa oleva vanha liikuntasali korvataan uudella suuremmalla liikuntasalilla ja siihen liittyvillä aputiloilla. Vanha sali muutetaan opetustilaksi. Lisäksi rakennetaan 40 lapsen esikoulutilat. Hankesuunnittelu 2023. Luonnossuunnittelu 2024, rakennussuunnittelu 2024 ja rakentaminen 2025. Palojoen koulu, peruskorjaus 1.350.000, aloitus 2024 käyttötalousvaikutus: ei vaikutusta Laajuus noin 1.370 brm 2. Sisätilojen peruskorjaus, edellinen peruskorjaus ja laajennus vuodelta 1986. Lvis-järjestelmien päivitys. Selvitetään sähkölaitoksen kanssa mahdollisuus siirtyä maalämpöön, jolla korvataan vanha öljylämmitys. Huonokuntoinen asuinrakennus purku-uhan alainen. Hankesuunnittelu 2022. Rakennussuunnittelu 2023 ja rakentaminen 2024. Lukiohankkeen vaikutus ja palveluverkko selvitettävä.
Syrjälän koulu, lvi-ja sisäilmakorjaus 1.100.000, aloitus: 2018 käyttötalousvaikutus: + 11.000 /v Hankkeen laajuus on 2.544 brm 2. Syrjälän koulun lämmitysjärjestelmät muutetaan suorasta sähkölämmityksestä kaukolämpöön ja vesikiertopattereihin. Kaukolämpölinja on tuotu tontille ja piha-alueen liikennejärjestelyt on uusittu kesällä 2015. Hankkeeseen on lisätty sisäilmatutkimuksen esittämät korjaukset. Rakentaminen alkanut 2018 ja valmistuu 2019. Nukarin koulu, peruskorjaus 1.625.000, aloitus: 2019 käyttötalousvaikutus: ei vaikutusta Hankkeen laajuus on 1.508 brm 2 (rakennus A 1104 brm 2 + rakennus B 404 brm 2 ). Vuonna 1989 laajennetun ja peruskorjatun rakennuksen A viemärikorjaus, pintaremontti ja kellaritilojen muutokset. Rakennuksen B ilmanvaihtojärjestelmän päivitys ja sadevesijärjestelmä, pihan valaistus. Lisätty keittiön muutostyöt. Hankesuunnitelma hyväksytty ja rakennussuunnittelu käynnissä Rakentaminen kahdessa vaiheessa vuoden 2019 aikana. Röykän koulun vanha osa, peruskorjaus 930.000, aloitus: 2020 käyttötalousvaikutus: ei vaikutusta Laajuus tarkentunut ja on 884 brm 2. Vuonna 1980 valmistuneen tiilikoulun peruskorjaus. Talotekniikan päivitys, liikuntasalin poistumistiet, teknisen työn purunpoistojärjestelmä, rakenteiden tiivistyksiä, ääneneristyksiä ja tilojen pintaremonttia. Vesikalusteiden uusimisia. Suunnittelu alkaa 2019, rakentaminen 2020.
NYK liikuntasali, laajennus 4.560.000, aloitus: 2025 Uusi hanke. Laajennus noin 1.150 brm 2 ja muutostyöt 575 brm 2. Vanha liikuntasali korvataan uudella suuremmalla liikuntasalilla ja siihen liittyvillä aputiloilla. Vanha sali muutetaan muuhun opetustoimintaan sopivaksi. Hankesuunnittelu 2023. Luonnossuunnittelu 2024, rakennussuunnittelu 2024 ja rakentaminen 2025. Ei toteuteta, jos tulee uusi yhdistetty lukiorakennus. Lukkarin koulu, laajennus 4.475.000, aloitus: 2025 Laajennus noin 1.240 brm 2 ja muutostyöt 350 brm 2. Yläkoulu jäänyt pois. Esiopetuksen 5 luokkaa, keittiö ja ruokasali, kotitalous ja opettajien työtiloja. Hankesuunnittelu 2023. Luonnossuunnittelu 2024, rakennussuunnittelu 2024 ja rakentaminen 2025. Mikäli yhdistettyä lukiota ei tule, lisätään hankkeeseen liikuntatilat noin 920 brm 2, jolloin kokonaiskustannukset nousevat ja ovat 6.310.000. Rajamäen koulu, laajennus 9.500.000, aloitus: 2025 Uusi hanke. Laajuus noin 2.300 brm 2, jos yhteislukio tulee. Laajuus 3.300 brm 2 ilman yhteislukiota, jolloin kustannukset 13.700.000. Uusien opetustilojen rakentaminen ja vanhojen purkaminen. Ei tarkempaa tilaohjelmaa. Selvitettävä oppilasmäärän kehitys, esiopetustilojen vaikutus sekä vanhojen rakennusten purkumahdollisuudet. Hankesuunnittelu 2023. Luonnossuunnittelu 2024, rakennussuunnittelu 2024 ja rakentaminen 2025-2026.
Rajamäen koulu, lisätilat 1.700.000, aloitus: 2025 Uusi hanke. Laajuus noin 525 brm 2. Esitetty luopumista koulurakennuksesta E tai sen purkamista. Selvitettävä suojelumääräykset ja esitetyn laajennushankkeen vaikutukset. Uusina tiloina vastaavat neljä perusopetustilaa aputiloineen. Hankesuunnittelu 2023. Luonnossuunnittelu 2024, rakennussuunnittelu 2024 ja rakentaminen 2025. Yhdistettävissä varsinaiseen Rajamäen koulun laajennushankkeeseen. Syrjälän koulu, peruskorjaus 1.150.000, aloitus: 2022 käyttötalousvaikutus: ei vaikutusta Uusi hanke. Laajuus noin 370 brm 2. Teknisen työn tilojen uusiminen, liikuntasalin peruskorjaus, kiintokalusteiden uusiminen, välituntipihan sadevesiviemäröinti, ulkoalueen pintavesien kuivatus. Suunnittelu 2021. Rakentaminen 2022. Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Kirjasto, laajennus ja peruskorjaus 4.550.000, aloitus: 2021 Vaihtoehto yhteiselle lukio ja kirjastohankkeelle. Kirjaston laajennus 570 brm 2 ja peruskorjaus 1.890 brm 2. Hankesuunnitelmaa on päivitetty keväällä 2018. Suunnittelu 2019, rakentaminen 2020-2021. Edellyttää valtuuston päätöstä lukioista.
Taaborin museoalue, kahvioiden peruskorjaus 425.000, aloitus: 2018 käyttötalousvaikutus: ei vaikutusta Hankkeen laajuus on noin 300 brm 2. Taaborinvuoren museoalueella vanhojen rakennusten peruskorjauksia, ääni- ja valotekniikan tiloja sekä esiintyjien sosiaalitiloja mm. wc-tilat. Suunnittelu alkanut vuonna 2017 ja rakentaminen vuosilla 2018 2019. Toimialojen yhteiset hankkeet Omppulinna, julkisivukorjaus 625.000, aloitus: 2019 käyttötalousvaikutus: ei vaikutusta Hankkeen laajuus on noin 1150 brm 2. Hanke on rajattu julkisivukorjaukseksi. Julkisivurappaus ja ikkunat uusitaan. Suunnittelu käynnistynyt 2018. Vesikaton maalaus 2018 ja julkisivujen kunnostus vuodella 2019. Koko rakennuksen käyttötarkoitus on selvitettävä erikseen. Kunnanvirasto, peruskorjaus ja muutostyöt 1.700.000, aloitus: 2016 käyttötalousvaikutus: - 14.000 /v Hankkeen laajuus on noin 1.100 brm 2. Kunnanviraston jatkuvaan tilanahtauteen haetaan ratkaisua toimistotilojen tyyppimuutoksella. Kokoussiiven nykyaikaistaminen. Vanhoja lvi-järjestelmiä uusitaan ja jäähdytystä lisätään. Vanhojen vesikatteiden uusiminen vaiheittain. Työt aloitettu syksyllä 2016. Valmistuu 2021.
Varikko, peruskorjaus ja laajennus 8.300.000, aloitus: 2021 käyttötalousvaikutus: Hankesuunnitelma tehty. Sisältää mm. maastomittausyksikön siirron Punamullantieltä varikolle. Rakennusten peruskorjaus tai uusiminen, varastoalueiden uudelleen järjestelyt. Päärakennus 2240 brm 2, hallirakennus 1150 brm 2. Rakennussuunnittelu alkaa 2020. Rakentaminen voidaan toteuttaa vaiheittain 2022-2024. Kylmän varaston toteutus 2019. Iso Pata, valmistuskeittiö, uudisrakennus 3.050.000, aloitus 2019 Uusi valmistuskeittiö korvaa Rajamäen, Mäntysalon ja Toreenin aluekeittiöt, jotka muuttuvat palvelukeittiöiksi. Laajuus noin 700 brm 2. Keittiöverkkoselvitys päivitetty ja muutos yhden valmistuskeittiön toimintamalliin hyväksytty. Sijoitus Kirkonkylään Kauppanummenkujalle. Suunnittelu aloitettu Rajamäelle tehtyjen selvitysten pohjalta. Rakennustyöt 2019. Seitsemän veljeksen koulu, palvelukeittiö, muutostyöt 500.000, aloitus: 2019 Hankkeen peruskorjausosan laajuus on 250 brm 2. Keittiöverkkoselvitys päivitetty ja muutos palvelukeittiöksi hyväksytty. Seitsemän veljeksen koulun valmistuskeittiö muutetaan palvelukeittiöksi. Tilajärjestelyt ja laitekanta uusitaan. Suunnittelu aloitettu 2018 kesällä. Rakennustyöt 2019.
Mäntysalon koulu, palvelukeittiö, muutostyöt 500.000, aloitus 2020 Hankkeen peruskorjausosan laajuus on 200 brm 2. Keittiöverkkoselvitys päivitetty ja muutos palvelukeittiöksi hyväksytty. Mäntysalon koulun valmistuskeittiö muutetaan palvelukeittiöksi. Tilajärjestelyt ja laitekanta uusitaan. Suunnittelu aloitetaan 2019. Rakennustyöt 2020. Toreeninhovi, aluekeittiö, muutostyöt 575.000, aloitus 2023 Hankkeen peruskorjausosan laajuus on 500 brm 2. Keittiöverkkoselvitys päivitetty ja muutos palvelukeittiöksi hyväksytty. Toreeninhovin valmistuskeittiö muutetaan palvelukeittiöksi. Tilajärjestelyt ja laitekanta uusitaan. Suunnittelu aloitetaan 2022. Rakennustyöt 2023. Ennen suunnittelun käynnistämistä on selvitettävä sote-uudistuksen vaikutukset hankkeeseen. Pikku Pata, palvelu- ja jakelukeittiöiden muutostyöt 3 x 1.300.000, aloitus: 2018 käyttötalousvaikutus: + 40.000 /v Rajamäen alueen, Klaukkalan alueen ja Kirkonkylän alueen palvelukeittiöt. Aleksian Iso Pata -projektin toteutus vaiheittain järjestyksessä Rajamäki - Klaukkala - Kirkonkylä. Uudentyyppinen palvelutuotanto ja uuden valmistuskeittiön rakentaminen edellyttävät muutoksia palvelukeittiöihin. Suunnittelu aloitettu rinnan aluekeittiöiden kanssa 2017. Toteutus vuosina 2018-2023.
Rajamäentie 9 C, julkisivukorjaus ja muutostyöt (hammashoitola) 1.090.000, aloitus: 2019 Yhdistetty peruskorjaus ja muutostyöt. Hanke käsittää osoitteessa Rajamäentie 9 C olevan rakennuksen ikkunoiden ja vesikaton uusimisen. Työterveyshuolto on luopunut tiloista. Tilalle suunnitellaan hammashoitolan uudet tilat korvaamaan hammashoidon Aleksis Kiventien tilat. Muutostöiden laajuus 500 brm 2. Suunnitelmat valmistuvat syksyllä 2018. Rakentaminen vuonna 2019. Rajamäen liikuntapuiston huoltorakennus, uudisrakennus 1.400.000, aloitus 2021 Uusi hanke. Laajuus 435 brm2. Vanha ja erittäin huonokuntoinen, aiemmin Klaukkalasta siirretty, elementtiparakki puretaan korjauskelvottomana. Rakennetaan nykyvaatimukset täyttävät puku- ja pesutilat urheilupuiston käyttäjille ja henkilökunnalle. Hankesuunnittelu 2019, rakennussuunnittelu 2020 ja rakentaminen 2021. Klaukkalan tekonurmikentän katsomo ja voimailutila, uudisrakennus 2.500.000, aloitus 2024 Uusi hanke. Voimailu- ja pukutilojen laajuus 475 brm 2 ja katsomon 700 brm 2. Tekonurmikentän katsomo uusitaan ja katetaan, sisältäen selostamon, jalkapalloseuran toimiston, uudet pukutilat sekä yleisön wc-tilat. Katsomon alle rakennetaan voimailutila aputiloineen. Tekonurmikentän pysäköintialueen laajennus. Suunnittelu 2023. Rakennustyöt 2024.
Toreenin liikennejärjestelyt, peruskorjaus 350.000, aloitus 2019 Sisältyi aiemmin Omppulinnan hankkeeseen. Liikenneturvallisuuden parantaminen, jalankulku- ja ajoneuvoliikenteen eriyttäminen Rajamäentieltä Toreeninhovin pääsisäänkäynnille. Tarvittaessa pysäköintialueen laajennus hammashoitolan asiakaspaikoitukseen. Luonnos valmis. Rakentaminen 2019. Muut pienet talohankkeet 5 x 1.400.000, vuodet 2019-2023 Pienet investointiluonteiset hankkeet hintaluokassa 30.000 300.000 tarkemman erillisohjelman mukaan. Koulujen ja päiväkotien pihat, peruskorjaus 5 x 600.000, vuodet 2019-2023 Koulujen ja päiväkotien pihojen peruskorjaukset erillisohjelman mukaan hallintokuntien osoittamassa järjestyksessä. Vuosittain tehdään perusteellinen korjaus yhteen päiväkodin leikkipihaan ja yhteen koulun välituntipihaan. Yksittäisten leikkivälineiden uusimiseen muissa kohteissa on erillinen määräraha.
Sääksin puku- ja huoltorakennus, uudisrakennus 170.000, aloitus 2022 Uusi hanke. Laajuus noin 60 brm 2. Uimarannan yleisön pukutilat ja henkilökunnan toimisto- ja sosiaalitilat. Vanha pukutila on huonokuntoinen ja henkilökunnan tila puuttuu. Suunnittelu 2021 kesällä. Rakennustyöt 2022. Siirretään pieniin investointeihin.