Toimintakertomus 2013



Samankaltaiset tiedostot
KIINTEISTÖPALVELUT RY. Ratkaisut eduksesi, työnantaja.

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintakertomus 2012

Toimintasuunnitelma 2015

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintakertomus 2011

Toimintakertomus 2015

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutuksista kiinteistöpalvelualalle. Lisätietoja: elinkeinopoliittinen asiantuntija Tiia Brax

Tiina Lehtosaari Projektipäällikkö 8/8/11

Kiinteistöpalveluala kiinteistön elinkaaressa

ARVOKAS VASTUULLISUUS LIIKETOIMINNASSA

Toimintasuunnitelma 2017

Elinkeinoelämän keskusliitto Finlands Näringsliv Confederation of Finnish Industries

Uudet kiinteistöpalvelualan ammatti- ja erikoisammattitutkinnot voimaan Huomioi uudet tutkinnot palvelua tilatessasi!

Toimintasuunnitelma 2014

Rakennusteollisuus RT edustaa laajasti koko rakennusalaa

Toimintasuunnitelma 2018

Rakennusteollisuus RT edustaa laajasti koko rakennusalaa

EHDOTUKSIA OHJAUKSEN JA KASVATUKSEN TUTKINTORAKENTEEN UUDISTAMISEKSI Kuulemistilaisuudessa käsiteltävä aineisto keskustelun pohjaksi

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

Ammatillisten perustutkintojen perusteiden tarkistamistyöhön osallistuvat

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi. Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO

ULKOMAISTEN TYÖNTEKIJÖIDEN JA YRITYSTEN VEROVALVONTAA KOSKEVA SELVITYS

Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Ammatillinen koulutus muutospyörteessä

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

Kursivoidut (punaisella olevat) tekstit ovat Sähköliiton neuvottelijoiden kirjauksia sovittelun aikaisista keskusteluista.

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Ammattiosaamisen merkitys tehokkuuden ja laadun tuottamisessa Mistä ja miten koulutettua henkilöstöä alalle tulevaisuudessa

Toimintasuunnitelma Konsulttinuoret

Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen

KJY:n verkostot Verkostojen puheenjohtajat

HIUSALAN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMISHANKE

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Kuntoutusalan työ Tehyssä

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

PoPSTer-hankkeen arviointikysely. Kooste tuloksista

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/9 Hallitus Sivu 1 / 5

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

VIESTINTÄSUUNNITELMA

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1

4 Tutkintotodistusten hyväksyminen ja kirjaaminen

Tutkintojen uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Nuorisotakuu määritelmä

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

SKOL, toimintasuunnitelma Esitys hallitukselle

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Työmarkkinoiden pelikenttä

Ammatillinen koulutus muutosten pyörteessä SEHL ry:n opintopäivät Kuopio

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilut

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

Yrittäjägallup toukokuu 2019

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Lahden nuorisovaltuusto

KOME 45 v juhlaseminaari Suomi 100. Tutkintorakenneuudistus - Kone- ja tuotantotekniikka. Yli-insinööri Inga Sihvo

Making safety fun -viestintäsuunnitelma

Sivistystyönantajat kehittää koulutuksen, tutkimuksen ja sivistyksen toimintaedellytyksiä tulevaisuuden Suomessa.

Ajankohtaista näyttötutkinnoista

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN

Ajankohtaista tutkintotoimikunta-asiaa ja näyttötutkintojen järjestämissopimusten uusiminen

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä

KUUROJEN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 3 14

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

Liite kiinteistö- ja kotityöpalvelualan koulutustoimikunnan osaamis- ja toimialan ammatillisten tutkintojen tutkintorakenteen kehittämisesitykseen

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Rovaniemen kaupungintalo, Hallituskatu 7, kokoushuone Harbin

Mikä koulutus työllistää? Kuinka yritykset rekrytoivat? EK:n henkilöstö- ja koulutustiedustelun tuloksia

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

Miten ammatillisia tutkintoja voidaan kehittää työelämälähtöisemmiksi?

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

Transkriptio:

SISÄLLYS 1. Yleistä 2. Hallinto ja talous 3. Viestintä 4. Liittopäivä 5. Edustukset 6. Työmarkkinapoliittinen edunvalvonta 7. Lainsäädännöllinen edunvalvonta ja lausunnot 8. Hankkeet ja tutkimukset 9. Kiinteistöpalvelualan koulutus 10. Kotimainen yhteistyö ja kansainvälinen toiminta

1. YLEISTÄ Kiinteistötyönantajat ry (ent. Kiinteistöpalvelut ry) on kiinteistöalan työnantaja- ja toimialajärjestö. Liitto toimii kiinteistöalan työnantajien työmarkkinapoliittisena edunvalvojana ja neuvonantajana sekä kiinteistöpalveluja tuottavien yritysten ja yhteisöjen elinkeinopoliittisena edunvalvojana. Liitto työskentelee kiinteistöpalvelualan tunnettuuden kasvattamiseksi ja vetovoimaisuuden edistämiseksi. Vuosi 2013 oli Kiinteistöpalvelut ry:n 12. toimintavuosi. Vuoden yksi merkittävimmistä tapahtumista oli päätös liiton nimen vaihtamisesta Kiinteistötyönantajat ry:ksi. Asiasta päätettiin Jyväskylässä pidetyssä liittokokouksessa 4. lokakuuta, ja uusi nimi otettiin käyttöön vuoden 2014 alussa. Nimimuutoksella halutaan korostaa liiton varsinaista tehtävää koko kiinteistöalan työmarkkinapoliittisena edunvalvojana. Tässä vuoden 2013 toiminnasta kertovassa toimintakertomuksessa liitosta käytetään Kiinteistöpalvelut-nimeä. Maaliskuun alussa astuivat voimaan liiton omaehtoiset ja jäsenyrityksiä velvoittavat harmaan talouden torjuntakeinot. Vuoden 2012 liittokokouksen päätöksellä jäsenyritykset velvoitettiin noudattamaan liiton eettisiä ohjeita, antamaan yritystään koskevat tiedot Tilaajavastuu.fi-palveluun sekä hankkimaan jokaiselle työntekijälleen kuvallisen ja veronumerollisen henkilökortin. Kesällä toteutettu tarkastus osoitti, että velvoitetta oli jäsenyritysten osalta noudatettu hyvin. Toimenpiteet helpottavat palvelujen tilaajia ja toisaalta niillä erottaudutaan myös järjestäytymättömästä yrityskentästä. Liiton tavoitteena on saada velvoite koskemaan koko kiinteistöpalvelualaa. Työmarkkinapoliittisen edunvalvonnan osalta vuoden merkittävin ponnistus olivat syys-lokakuussa käydyt työehtosopimusneuvottelut. Elinkeinopoliittisessa edunvalvonnassa keskityttiin erityisesti kiinteistöpalvelualan ammatillisen koulutuksen uudistamiseen liittyvään työhön sekä uusien työelämälähtöisten ammatti- ja erikoisammattitutkintojen markkinoimiseen. Liittopäivän yhteydessä pidetyn Kiinteistöpalvelualan työ ja tulevaisuus seminaarin teemana oli alan brändi. 2. HALLINTO JA TALOUS Liiton ylintä päätösvaltaa käyttää liittokokous, joka kokoontuu sääntöjen mukaisesti kerran vuodessa syys-marraskuussa. Muita liiton toimielimiä ovat vaalivaliokunta, hallitus sekä valiokunnat. Liiton hallintoa ja toimistoa hoitaa toimitusjohtaja hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti.

Liittokokous Kiinteistöpalvelut ry:n varsinainen liittokokous pidettiin perjantaina 4.10.2013 Jyväskylän Paviljongissa. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2012 toimintakertomus ja tilinpäätös, päätettiin vuoden 2014 toimintasuunnitelmasta, talousarviosta ja jäsenmaksuperusteista sekä valittiin liitolle uusi hallitus vuodelle 2014. Lisäksi hyväksyttiin liiton nimenmuutos Kiinteistöpalvelut ry:stä Kiinteistötyönantajat ry:ksi. Vuoden 2014 hallituksen puheenjohtajaksi valittiin toimitusjohtaja Kari Virta, ISS Palvelut Oy ja varapuheenjohtajaksi hallituksen puheenjohtaja, kiinteistöneuvos Hannu Salonen, HH-Kiinteistöpalvelut Oy. Hallitus Liiton asioita hoitaa hallitus. Vuonna 2013 hallituksen puheenjohtajana toimi toimitusjohtaja Kari Virta, ISS palvelut Oy ja varapuheenjohtajana hallituksen puheenjohtaja, kiinteistöneuvos Hannu Salonen, HH-Kiinteistöpalvelut Oy. Hallituksen varsinaisina jäseninä toimivat toimitusjohtaja Juhapekka Joronen, SOL Palvelut Oy, toimitusjohtaja Tauno Maksniemi, RTK-Palvelu Oy, Pekka Ojanpää, Lassila & Tikanoja Oyj, toimitusjohtaja Antti-Pekka Aravirta, Kiinteistö- ja ympäristöpalvelut Oy, hallintojohtaja Päivi Repo, Piharepo Oy, toimitusjohtaja Harri Järvenpää, Lännen Kiinteistöpalvelu Oy, toimitusjohtaja Kalevi Ranta, Rovanapa Oy, toiminnanjohtaja Kaisa Leiwo, Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry sekä varajäseninä toimitusjohtaja Johan Mild, Coor Service Management Oy ja varatoimitusjohtaja Suvi Kuusisto, N-Clean Oy. Hallitus kokoontui vuoden aikana kahdeksan kertaa.

Valiokunnat Liiton vaalivaliokunnan tehtävänä on valmistella liittokokoukselle esitys hallituksen jäseniksi sekä tilintarkastajiksi. Lisäksi vaalivaliokunta ottaa vastaan liiton jäsenten ehdotuksia henkilövalintoja varten. Liiton vaalivaliokunta kokoontui vuoden aikana kerran. Hallitus asetti tuekseen työ-, työmarkkina- ja elinkeinopoliittisen valiokunnan sekä työmarkkinavaliokunnan alaisuuteen isännöintijaoston. Työvaliokunnan tehtävänä on valmistella hallitukselle hallinnollisia ja muita asioita, jotka eivät kuulu muiden valiokuntien käsiteltäviin asioihin. Työvaliokunta koostui hallituksen puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta sekä liiton toimitusjohtajasta. Työmarkkinavaliokunnan tehtävänä on toimia liiton työehtosopimuspolitiikan ja -ratkaisujen valmisteluelimenä. Työmarkkinavaliokunnan alaisuudessa toimivan isännöintijaoston tehtävänä on kehittää isännöintitoimialan työmarkkinapoliittista edunvalvontaa. Työmarkkinavaliokunnan sekä isännöintijaoston puheenjohtajana toimi hallituksen varapuheenjohtaja, kiinteistöneuvos Hannu Salonen, HH-Kiinteistöpalvelut Oy:stä. Valiokunta kokoontui neljä kertaa. Elinkeinopoliittisen valiokunnan tehtävänä on toimia liiton elinkeinopolitiikan valmisteluelimenä elinkeinopoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi ja alan imagon parantamiseksi. Elinkeinopoliittisen valiokunnan puheenjohtajana toimi johtaja Jussi Ylinen, SOL Palvelut Oy. Valiokunta kokoontui viisi kertaa. Jäsenet Kiinteistöpalvelut ry:n jäsenet toimivat palveluntarjoajina kiinteistön hoito- ja ylläpitotehtävissä, toimitila- ja käyttäjäpalveluissa sekä kiinteistön johtamis-, hallinnointi- ja isännöintitehtävissä. Myös kiinteistönomistaja- ja isännöintityönantajat sekä kiinteistöyhdistykset ovat Kiinteistöpalvelut ry:n jäseniä. Vuoden 2013 lopussa liiton jäsenmäärä oli 365. Liittoon liittyi vuoden aikana 19 ja erosi 22 jäsenyritystä. Jäsenten palveluksessa oli reilut 50 000 alan työntekijää ja toimihenkilöä. Yleissitovien työehtosopimusten soveltamisalan piirissä oli yli 60 000 henkilöä. Liitto toteutti marras-joulukuussa jäsenhankintakampanjan, jonka kohteena olivat yli 10 henkilöä työllistävät kiinteistöpalveluyritykset, isännöintiyritykset sekä muut kiinteistöalan työnantajat. Henkilöstö ja toimisto Helmikuussa liiton tiedottajaksi valittiin Ninna Kujala. Työmarkkinajohtaja Hanna Luukkonen siirtyi maaliskuussa uusien haasteiden pariin, ja työmarkki-

na-asiantuntijaksi valittiin Jenni Törmälehto. Työmarkkina-asiantuntija Emmaleena Nurmi nimitettiin liiton työmarkkinajohtajaksi joulukuussa. Jäsenrekisteripalvelut tuotti Elinkeinoelämän keskusliitto EK, ja toimialan suhdannetilastoja koskevat palvelut Tilastokeskus. IT-palvelut tuotti tietotekniikkayritys WellDone Solutions Oy. Liiton nykyinen toimitila on vuokrattu Marttaliitolta. Hallitus päätti, että liitto sijoittaa PTYTL:ltä saamansa rahavarat kiinteistöön ja ostaa omat toimitilat. Vuoden lopussa määräaikainen, 30.6.2014 saakka voimassa oleva vuokrasopimus irtisanottiin ja sovittiin uudesta, toistaiseksi voimassa olevasta vuokrasopimuksesta. Talous Liiton talous- ja palkkahallinto hoidettiin ostopalveluna T:mi Jaana Holmin toimesta. Liiton tilintarkastajana toimi HTM-tilintarkastaja Matti Kylänpää Tilintarkastustoimisto Kylänpää Oy:stä. 3. VIESTINTÄ Liiton viestintäresursseja vahvistettiin kokoaikaisen tiedottajan aloittaessa helmikuussa. Vuoden merkittävimmät viestinnälliset ponnistukset liittyivät työehtosopimusneuvotteluihin, uusiin kiinteistöpalvelujen ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin, liittopäivään sekä liiton nimimuutokseen. Vuoden aikana liitolle laadittiin kriisiviestintäohje, jäsenyrityksille tuotettiin alan koulutusuudistukseen liittyvää viestintäaineistoa ja tehtiin verkossa jaettava sähköinen alaesite yläkouluikäisille nuorille. Lehdistötiedotteita julkaistiin 16 kappaletta, joista yli puolet läpäisi uutiskynnyksen. Lehdistötiedotteet ovat nähtävissä liiton verkkosivuilla. Valmisartikkeleita julkaistiin eri lehdissä noin kymmenkunta. Liiton verkkosivuille tuotettuja uutisia ja juttuja oli 11. Tiedottaja osallistui Kiinteistö- ja rakentamisfoorumin viestintäryhmän vierailulle Kauppalehden toimitukseen elokuussa sekä Elinkeinoelämän Keskusliiton toimittajatapaamiseen joulukuussa. Jäsentiedotteita julkaistiin 11 kappaletta, ja ne ovat nähtävissä liiton jäsenextrassa. Toimitusjohtajakirjeitä lähetettiin 5 kappaletta. Lisäksi lähetettiin uutiskirje päättäjille, eduskunnalle sekä työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehille. Uutiskirjeessä esiteltiin liiton keväällä teettämän kuntapäättäjäkyselyn tuloksia. Keväällä 2012 perustetulle Kiinteistöpalvelut ry:n Facebook-sivulle tuotettiin sisältöä säännöllisesti. Läsnäoloa sosiaalisessa mediassa vahvistettiin omalla Twitter-tilillä sekä YouTube-kanavalla. Alaa koskevaa kirjoittelua ja uutisointia voi seurata liiton verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.

4. LIITTOPÄIVÄ Työ ja tulevaisuus -seminaari pidettiin liittokokouksen yhteydessä Jyväskylässä 4. lokakuuta. Tilaisuuden teemana oli kiinteistöpalvelualan brändi. Seminaarin avasi hallituksen puheenjohtaja, toimitusjohtaja Kari Virta. Puhujavieraista ensimmäisenä kuultiin kansanedustaja Sinuhe Wallinheimoa, joka kertoi yritysten tärkeästä roolista nuorten työllistäjinä ja Suomen talouden nostureina. Brändiasiantuntija Lisa Sounio pohti omassa esityksessään kiinteistöpalvelualaa brändin rakentamisen näkökulmasta. Sounio kysyi yleisöltä, onko alalla tunnistettavat kasvot ja keihin ala henkilöityy, sillä brändi syntyy aina ihmisistä. Nuorten työelämäterveiset yritysjohdolle välitti nuorisolähettiläs Aicha Manai. Manain mukaan nuoret toivovat ennen kaikkea perehdyttämistä ja kannustavaa palautetta. Muun muassa siivoojana työskennelleen nuorisolähettilään mukaan kaikella työllä on merkitystä ja asenne ratkaisee työssä viihtymisen. Päivä päätteeksi kuultiin mielenkiintoinen käytännön esimerkki nuorten sitouttamisesta kiinteistöpalvelualalle. Palveluesimies Mika Routo RTK- Palvelu Oy:stä, kiinteistönhoidon opiskelija Heikki Lainpelto ja lehtori Petri Sinisalo Koulutuskeskus Salpauksesta kertoivat omasta erinomaisesta oppilaitosyritys-yhteistyöstään.

Liiton kultaisen ansiomerkin saivat Seppo Käkelä, Henry Engblom (Pähkinähoito Oy), Kalevi Ranta (Rovanapa Oy), Ulla Virtanen (Lassila & Tikanoja Oyj), Markku Pulkinen, Peter Westermarck, Pirjo Valsti, Päivi Kankaanpää ja Tarja- Leena Sipiläinen (ISS Palvelut Oy). Liittopäivä huipentui niin ikään Paviljongissa vietettyyn iltajuhlaan. 5. EDUSTUKSET ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK Vaalivaliokunta Hallintojohtaja Päivi Repo, Piharepo Oy Hallitus Toimitusjohtaja Kari Virta, ISS Palvelut Oy Edustajisto Varsinaiset jäsenet Toimitusjohtaja Tauno Maksniemi RTK-Palvelu Oy Toimitusjohtaja Antti-Pekka Aravirta Kiinteistö- ja ympäristöpalvelut Oy PK-yrittäjävaltuuskunta Hallituksen puheenjohtaja, kiint.neuvos Hannu Salonen HH-Kiinteistöpalvelut Oy Varajäsenet Toimitusjohtaja Juhapekka Joronen SOL Palvelut Oy Toimitusjohtaja Kalevi Ranta Rovanapa Oy Hallintojohtaja Päivi Repo Rewest Oy Koulutus- ja työvoimavaliokunta Johtaja Timo Sairanen SOLEMO Oy Talous- ja verovaliokunta Toimitusjohtaja Mauri Kivilaakso Akseli Kiinteistöpalvelut Oy Työelämävaliokunta Hallituksen pj., kiinteistöneuvos Hannu Salonen HH-kiinteistöpalvelut Oy

Ympäristövaliokunta Toimitusjohtaja Antti-Pekka Aravirta Kiinteistö- ja ympäristöpalvelut Oy EK:n aluejohtokunnat Kaakkois-Suomen aluejohtokunta, Jari Luoma, ISS Palvelut Oy Keski-Suomen aluejohtokunta, Tapani Väänänen, ISS Palvelut Oy Pohjanmaan aluejohtokunta, Jussi Holopainen, SOL Palvelut Oy Pohjois-Karjalan aluejohtokunta, Markku Raatikainen, ISS Palvelut Oy Pohjois-Savon aluejohtokunta, Antti-Pekka Aravirta, Kiinteistö- ja ympäristöpalvelut Oy Uudenmaan aluejohtokunta, Anu Eronen, SOL Palvelut Oy RAKENNUSTIETOSÄÄTIÖN EDUSTAJISTO Varsinainen jäsen huoltopäällikkö Aki Moilanen, Matinkylän Huolto Oy Varajäsen huoltopäällikkö Petri Alvinen, HH-Kiinteistöpalvelut Oy 6. TYÖMARKKINAPOLIITTINEN EDUNVALVONTA Kiinteistöpalvelut ry:n neuvottelemien työehtosopimusten yleissitovuuden piirissä työskentelee yli 60 000 työntekijää ja toimihenkilöä. Kiinteistöalan toimihenkilöitä koskeva työehtosopimus Työehtosopimus Ammattiliitto Pron kanssa oli voimassa kertomusvuoden ajan. Syksyllä käytiin keskitettyyn työllisyys- ja kasvusopimukseen pohjautuvat työehtosopimusneuvottelut ja uudistettiin toimihenkilöiltä koskeva työehtosopimus sopimuskaudelle 1.5.2014 31.1.2017. Palkankorotukset toteutettiin 1.5.2013 lukien 1,3 %:n suuruisena yleiskorotuksena. Tämän lisäksi yrityksillä oli käytössään yrityskohtainen järjestelyerä 0,6 % laskettuna yrityksen maaliskuun 2013 palkkasummasta. Palkkausjärjestelmätyöryhmä jatkoi työtään ja liitot tekivät yhteistyössä palkkausjärjestelmäselvityksen, jossa selvitettiin järjestelmän käyttöönottoa ja toimivuutta. Luottamusmiessopimusta valmisteleva työryhmä jatkoi työtään. Kiinteistöpalvelualan työntekijöitä koskeva työehtosopimus Työehtosopimus Palvelualojen ammattiliiton kanssa oli voimassa 30.11.2013 asti. Syksyllä käytiin keskitetyn työllisyys- ja kasvusopimuksen pohjalta työehtosopimusneuvottelut ja niihin yhdistetyt ansiokehitysohjelmaneuvottelut. Kiin-

teistöpalvelualan työehtosopimus uudistettiin sopimuskaudeksi 1.12.2013 31.1.2017. Palkankorotukset toteutettiin 1.1.2013 lukien 1,9 % suuruisena yleiskorotuksena sekä lisäksi vähimmäispalkkataulukoita korottavana ansiokehityskorotuksena 3,5 % + 0,03 euroa tunnilta. Palkkausjärjestelmän päivittämistyöryhmä sekä työaikatyöryhmän ja paikallisen sopimisen työryhmä jatkoivat työtään. Talonmiehen työtä ja siivousta koskeva liite Liite oli osa kiinteistöpalvelualan työntekijöitä koskevaa työehtosopimusta. Loppuvuodesta liitettä koskien käytiin erillisiä soveltamisneuvotteluja palkankorotuksista. Työtaistelut Palvelualojen ammattiliitto järjesti laittomia työtaisteluita vauhdittaakseen työehtosopimusneuvotteluja. Työtaistelut vietiin työtuomioistuimeen. Lisäksi jäsenyrityksissä järjestettiin muutamia ns. laillisia työtaisteluita. Jäsenneuvonta, erimielisyysasiat ja oikeudenkäynnit Liiton yksi perustehtävä on jäsenyritysten neuvonta työehtosopimus- ja työlainsäädäntöasioissa. Vuoden aikana käsiteltiin ja ratkaistiin useita työehtosopimuksen neuvottelujärjestyksen mukaisia erimielisyysasioita. Lisäksi ratkottiin muita erimielisyysasioita. 7. LAINSÄÄDÄNNÖLLINEN EDUNVALVONTA, LAUSUNNOT JA VIRANOMAISYHTEISTYÖ Liiton toimitusjohtaja ja Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry:n toimitusjohtaja Matti Mannonen tapasivat alkuvuodesta valtiovarainministeriön lainsäädäntöneuvos Hannu Koivurinnan julkisten hankintojen yleisten sopimusehtojen JYSE Palvelut 2009 epäkohtien tiimoilta. Tapaamisen tuloksena ministeriö käynnisti loppukeväällä JYSE-ehtojen päivittämistyön, johon otettiin tällä kertaa mukaan myös elinkeinoelämä. JYSE-ehtojen päivitystyö oli tarkoitus saada valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Toimitusjohtaja teki aktiivista yhteistyötä EK:n johtajan Leena Mörttisen kanssa vaikuttaakseen maan hallituksen maaliskuiseen kehysriiheen kotitalousvähennyksen enimmäismäärän nostamiseksi takaisin vuoden 2011 tasolle, 3 000 euroon. Kotitalousvähennystä päätettiinkin lopulta korottaa 400 eurolla 2400 euroon vuoden 2014 alusta.

Toimitusjohtaja kävi keväällä vaikuttamiskeskustelua kuntalain kokonaisuudistukseen liittyen Kunnat ja markkinat -jaoston valmisteluun kuuluvien asioiden osalta muutamien parlamentaarisen seurantaryhmän jäsenten kanssa. Liitto antoi valtiovarainministeriön vero-osastolle 8.5.2013 päivätyn lausunnon ulkomaisten työntekijöiden ja yritysten verovalvontaa koskevasta selvityksestä sekä työ- ja elinkeinoministeriölle 29.8.2013 päivätyn lausunnon tilaajavastuulain uudistusta valmistelevan työryhmän väliraportista. Vaikuttamistyötä jatkettiin siivoustyön pitämiseksi Uudenmaan alueellisen työlupalinjauksen saatavuusharkintamenettelyn ulkopuolella. 19.11.2013 päivitetyn ja 1.1.2014 voimaan tulleen linjauksen mukaan siivoojia saa edelleen palkata EU:n ulkopuolelta ilman erillistä saatavuusharkintamenettelyä, jos työsopimus on kokoaikainen ja palkka työehtosopimuksen mukainen. Liiton elinkeinopoliittista asiantuntijaa haastateltiin keväällä siivousalaan liittyvistä kysymyksistä Euroopan kriminaalipoliittisen instituutin HEUNIn ulkomaisen työvoiman rekrytointia ja työperäisen hyväksikäytön ennaltaehkäisyä koskevaan kansainväliseen hankkeeseen. Elinkeinopoliittinen asiantuntija oli mukana vaikuttamassa alan koulutus- ja tutkintorakenneuudistuksiin kiinteistö- ja kotityöpalvelujen koulutustoimikunnan jäsenenä. Toukokuussa elinkeinopoliittinen asiantuntija tapasi koulutusasioissa Palvelualojen ammattiliiton edustajan kanssa Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälän ja elokuussa opetusministerin erityisavustaja Esa Suomisen. Tämän lisäksi elinkeinopoliittinen asiantuntija oli Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Sari Sarkomaan vieraana eduskunnassa marraskuun lopulla. Liitto lausui toimintavuoden aikana useita kertoja ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämislinjauksista (TUTKE2) ja kommentoi hallituksen esitysluonnosta opetus- ja kulttuuriministeriön järjestämässä kuulemistilaisuudessa 24. syyskuuta. Liitto jätti Palvelualojen ammattiliiton kanssa 22.8.2013 päivätyn aloitteen opetus- ja kulttuuriministeriölle tutkintojen perusteiden nimenmuutosten siirtämiseksi opetus- ja kulttuuriministeriöltä Opetushallituksen päätettäviksi. Liiton hallitus jätti opetus- ja kulttuuriministeriölle ja Opetushallitukselle 13.12.2013 päivätyn lausunnon kiinteistö- ja kotityöpalvelualan koulutustoimikunnan osaamisalan tutkintojen kokonaisuuden ja perusteiden arviointityöhön liittyen. Elinkeinopoliittinen asiantuntija kertoi toimialan työllisyys- ja tulevaisuusnäkymistä sekä elokuun alussa voimaan tulleista kiinteistöpalvelujen ammatti- ja erikoisammattitutkinnoista koulutuksen järjestäjien, oppilaitosten, TEtoimistojen ja ELY-keskusten edustajille useissa eri tapaamisissa toimintavuoden aikana.

8. HANKKEET JA TUTKIMUKSET Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista Kiinteistöpalvelut ry toteutti yhteistyössä Aula Research Oy:n kanssa kyselytutkimuksen kuntapäättäjien ja -virkamiesten näkemyksistä koskien kiinteistöpalvelujen järjestämistä kunnissa. Otos kerättiin huhti-toukokuussa sähköpostitse sekä puhelinhaastatteluin. Tutkimukseen vastasi 806 henkilöä. Tutkimuksen yhteenvetona voitiin todeta, että valtaosa kuntapäättäjistä pitää kiinteistöpalveluja tukipalveluna. Suurin osa vastaajista kertoi olevansa jokseenkin tai erittäin tyytyväinen kiinteistöpalvelujen toimivuuteen kunnassaan. Tyytyväisimpiä oltiin henkilöstön ammattitaidon kehittämiseen. Suurinta tyytymättömyyttä aiheuttivat puolestaan kustannusten ennakoitavuus ja kustannussäästöt. Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista on nähtävissä liiton verkkosivuilla. Harmaa talous Musta tulevaisuus kampanja Liitto jatkoi mukanaoloa poliisin harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjuntakampanjassa. Kampanjan tavoitteena on jakaa tietoa harmaasta taloudesta ja talousrikollisuudesta sekä niihin liittyvistä ilmiöistä. Kampanjan kohderyhmänä keväällä olivat erityisesti työelämään siirtymässä olevat nuoret. Syksyn kampanja kohdistettiin laajemmin kaikenikäisille. Kampanjoinnin painopistettä siirrettiin pois sosiaalisesta mediasta perinteisempiin viestintäkanaviin, joilla todettiin saavutettavan kustannustehokkaimmat tulokset. Liitto ja ala saivat näkyvyyttä elinkeinopoliittisen asiantuntijan osallistuessa huhtikuussa kampanjan puitteissa kanssa järjestettyyn radio-ohjelmaan (Basso-radio), jossa käsiteltiin nuorten kesätyökokemuksia. Ura-avain Moniosaajia kiinteistöpalvelualalle Liitto jatkoi mukana keväällä 2011 käynnistyneessä Vetovoima ry:n, Amiedun ja Koulutuskeskus Salpauksen yhteistyössä toteuttamassa URA-AVAIN Moniosaajia kiinteistöpalvelualalle -ESR-hankkeessa. Elinkeinopoliittinen asiantuntija jatkoi ohjausryhmän puheenjohtajana ja osallistui liiton tiedottajan kanssa aktiivisesti hankkeessa muodostetun pääkaupunkiseudun alueverkoston toi-

mintaan sekä useisiin hankkeen toimesta järjestettyihin tilaisuuksiin. Hankkeen loppuseminaari ja sitä seurannut alueverkostojen johtajille järjestetty seminaariristeily toteutettiin marraskuussa. Hanke sai jatkoajan keväälle 2014. HAAVI- ja HAAVI2-projektit Kolmivuotisen Haavi-projektin loppuseminaari Haavi auki työelämään järjestettiin Helsingissä 20. maaliskuuta. Projekti onnistui varsin hyvin päätavoitteessaan; alle 30-vuotiaiden nuorten työttömyyden ja syrjäytymisen ehkäisyssä. Haavin asiakkaina oli projektin aikana yhteensä 369 henkilöä, joista projektin päätti suunnitellusti 135. Avoimille työmarkkinoille työllistyi 70 ja työkokeiluun tai palkkatuelle 31 asiakasta. Opiskelemaan pääsi 13 henkilöä. Osa Haavin asiakkaista jatkoi Haavi2-projektissa. Haavi2-projekti käynnistyi välittömästi Haavi-projektin jälkeen rahoitusjaksolle 1.5.2013 31.12.2014. Projektin päätavoitteet pysyivät samankaltaisina ja kohderyhmäksi valikoituivat alle 30-vuotiaat työttömät, irtisanotut tai lomautetut nuoret aikuiset. Projekti suuntautui logistiikka-, kuljetus-, kiinteistöpalveluja kaupan alojen lisäksi sosiaali- ja terveysalalle. Projektiin pystyi nyt hakeutumaan Helsingin lisäksi myös muualta Uudenmaan alueelta. Elinkeinopoliittinen asiantuntija nimettiin myös Haavi2-projektin ohjausryhmän jäseneksi. Maahanmuuttajan onnistuminen työssä Elinkeinopoliittinen asiantuntija jatkoi Työterveyslaitoksen (TTL) vuonna 2009 käynnistämän, maahanmuuttajien suomalaiseen työelämään sopeuttamiseen tähtäävän hankkeen ohjausryhmässä. Vuoden lopussa päättyneessä hankkeessa kartoitettiin kolmen keskeisen maahanmuuttajaryhmän (venäläiset, kurdit ja somalit) tilannetta työelämässä ja työpaikalla sekä tuotettiin julkaisuja ja resurssimittari monikulttuuristen työpaikkojen esimiestyön tueksi.

Rakennetun omaisuuden tila 2013 ROTI ROTI on rakennetun omaisuuden tilan ja kehityksen arviointia varten kehitetty järjestelmä, jonka pohjana on alun perin valtioneuvoston vuonna 2003 vahvistama kansallinen rakennuspoliittinen ohjelma. ROTI tuottaa säännöllisesti asiantuntijatietoa suomalaisen rakennetun omaisuuden tilasta ja kehityssuunnista ja nostaa esiin keskeisiä havaintoja rakennetun omaisuuden tilan jatkuvaksi parantamiseksi. ROTI 2013 -raportti luovutettiin kuntaministeri Henna Virkkuselle Säätytalolla 18. huhtikuuta. Raportti selvitti neljättä kertaa asiantuntijoiden näkemyksiä rakennetun ympäristön nykytilasta ja tulevaisuudesta. Ensimmäistä kertaa aiheesta teetettiin myös laaja kansalaiskysely. Työssäkäyntialueiden välillä on isoja eroja, ja ekologisuus on vielä kaukana kansalaisten arjesta. Nopeasti monimutkaistuvaan maailmaan valtioneuvostolle ehdotetaan työkaluksi hallinnonalojen uudelleenjärjestelyä uudeksi rakennetun ympäristön ministeriöksi. Huoltokirjaohjeiden päivityshanke Rakennustietosäätiö RTS käynnisti vuoden alussa KH-, LVI ja RT-kortistojen huoltokirjaohjeiden päivityshankkeen. Hankkeessa selvitetään, tarvitaanko nykyisiä, kaikkiaan kahdeksaa ohjetta vai olisiko niitä mahdollista yhdistää. Päivitystyössä painotetaan eri huoltokirjajärjestelmien nykyistä parempaa yhteensopivuutta, käyttöliittymien selkeyttä ja helppoa käytettävyyttä. Päivitystyön perustana ovat huoltokirjan tilaajien, tekijöiden ja käyttäjien palautteet. Hankkeen arvioidaan kestävän enintään kaksi vuotta. Ympäristöministeriön laajarunkoisten hallien rakenteellisen turvallisuuden toimintaryhmä Viime vuosina on tapahtunut useita hallirakennusten sortumisia. Syynä onnettomuuksiin ovat olleet esimerkiksi hallien rakenteelliset virheet ja puutteet sekä käytönaikaiset ylläpidon puutteet. Suomessa on tuhansia laajarunkoisia hallimaisia rakennuksia, joissa kattorakenteiden jänneväli on pitkä. Kyseisiä rakennuksia käytetään tyypillisesti urheiluhalleina ja muina suurten ihmismäärien kokoontumistiloina. Rakennukset ovat rakenteiltaan ja iältään hyvin erilaisia. Vastuu rakennusten kunnossapidosta ja turvallisuudesta kuuluu niiden omistajille. Rakennusten rakenteelliseen turvallisuuteen ei kohdistu niiden käytön aikana viranomaisten jatkuvaa seurantaa. Ympäristöministeriö perusti keväällä laajarunkoisten hallien rakenteellisen turvallisuuden lisäämiseksi toimintaryhmän. Toimintaryhmään kutsuttiin alan viranomaisten lisäksi kiinteistö- ja rakennusalan sekä hallien käyttäjien edusta-

jia. Toimintaryhmän tehtävänä on toimia hallien käyttöturvallisuutta edistävän lainsäädännön valmistelutyön tukena sekä vahvistaa eri toimijoiden yhteistyötä ja tiedon kulkua. Tavoitteena on saada työ valmiiksi vuoden 2014 aikana. Olemassa olevien rakennusten rakenteellisen turvallisuuden varmistaminen Vuonna 2008 Rakennusinsinööriliitto RIL:in vetämä Rakenteellisen turvallisuuden johtoryhmä teetti esiselvityksen olemassa olevien rakennusten katsastusmenettelystä. Raportti sisälsi ehdotuksen menettelyn rakenteeksi. Tämän pohjalta RIL käynnisti joulukuussa 2012 vapaehtoisuuteen perustuvan, säännöllisen tarkastusmenettelyn kehittämishankkeen. Rakenteellista turvallisuutta varmistavia toimenpiteitä tarvitaan rakennuksen elinkaaren kaikissa vaiheissa. Vaativien uudishankkeiden rakenteellista turvallisuutta on parannettu ottamalla käyttöön erityismenettelyä kohteissa, joissa on suuronnettomuuden vaara. Hankkeessa on kuvattu olemassa olevien rakennusten kantavien rakenteiden tarkastusmenettely. Ohje on tarkoitettu ensisijaisesti omistajan omaan aloitteeseen perustuvaan rakennuksen tarkastukseen. Ohje on pyritty laatimaan siten, että sitä voidaan hyödyntää myös viranomaisvelvoitteeseen perustuvissa tarkastuksissa. Ohje on laadittu rakenteellisen turvallisuuden johtoryhmän ohjauksessa, jonka jäsenet ovat Rakennusteollisuus RT, Kiinteistötyönantajat, Rakennustarkastusyhdistys, Suomen Kuntaliitto, SKOL, RAKLI, RIL ja ympäristöministeriö. Hankkeen pilotointi alkaa helmikuussa 2014, ja se on tarkoitus saada valmiiksi syksyllä. 9. KIINTEISTÖPALVELUALAN KOULUTUS Yhteistyötä valtionhallinnon, viranomaisten, työnantaja- ja työntekijäliittojen, alan etujärjestöjen, koulutus- ja tutkintotoimikuntien edustajien, koulutuksen järjestäjien, oppilaitosten sekä ammattitutkintojen laadunvarmistuksen ALVARin välillä jatkettiin. Kiinteistöpalvelujen ammatillisen koulutuksen uudistaminen Ammatillisten oppilaitosten koulutustarjonnassa neljättä vuotta ollut kiinteistöpalvelujen perustutkinto vakiinnutti paikkaansa tutkintotarjonnassa monipuolisena alalle tulo -tutkintona. Nuorisoasteen puolella kiinteistöpalvelujen perustutkinnon 290 aloituspaikalle haki syksyn yhteishaussa yhteensä 1 608 henkilöä, joista ensisijaisia hakijoita oli 330. Ensisijaisten hakijoiden lukumäärän perusteella saatu vetovoimaluku 1,14 (ensisijaiset hakijat / aloituspaikat) vastasi aiempien vuosien tilannetta. Työelämälähtöinen perustutkinto kasvatti kiinnostusta myös aikuisopetuksen puolella.

Kiinteistöpalvelualan uudet ammatti- ja erikoisammattitutkinnot saatiin voimaan 1.8.2013 poikkeuksellisen pitkän, lähes kaksi vuotta kestäneen uudistustyön jälkeen. Viranomaismenettely osoittautui erityisen kankeaksi uudistukseen liittyneen nimenmuutosesityksen kohdalla. Kiinteistöpalvelujen tutkintotoimikunta oli jättänyt jo alkuvuodesta 2012 Opetushallitukselle yksimielisen esityksen kiinteistönhoidon ammatti- ja erikoisammattitutkintojen nimien muuttamisesta kiinteistöpalvelujen ammatti- ja erikoisammattitutkinnoiksi. Tästä huolimatta tutkinnot jouduttiin ottamaan elokuussa käyttöön niiden laajennettua sisältöä vastaamattomilla nimillä. Työnantaja- ja työntekijäliittojen edustajien lukuisat yhteydenotot Opetushallituksen johtokuntaan, pääjohtajaan ja opetusministerin erityisavustajaan eivät johtaneet toivottuun lopputulokseen. Uusien tutkintojen markkinointi niiden oikeilla, nykyisillä nimillä päästiin näin ollen aloittamaan vasta lokakuussa. Kiinteistöpalvelujen uusista ammatti- ja erikoisammattitutkinnoista tiedottaminen ja niiden markkinointi Suosi uudistettuja, työelämälähtöisiä tutkintoja kouluttaessasi henkilöstöäsi ja viesti niistä aktiivisesti omille asiakkaillesi! Liitto tiedotti alan ammatti- ja erikoisammattitutkintouudistuksista näkyvästi jäsenyrityksilleen ja laajalle joukolle sidosryhmiä. Jäsenextraan tuotettiin kattava viestinnällinen aineisto, jota jäsenyritykset voivat hyödyntää markkinoidessaan koulutuksia yritysten sisällä ja käydessään keskusteluja palvelun tilaajien ja koulutuksen järjestäjien kanssa. Liiton kotisivuille laadittiin erillinen koulutusosio, jossa on esitelty alalle uudistettu työelämälähtöinen ammatillisten koulutusten jatkumo. Yhteistyön virittäminen ammattikorkeakoulujen kanssa Elinkeinopoliittinen asiantuntija järjesti ammattikorkeakouluedustajien tapaamisen syyskuussa. Keskustelutilaisuudessa käytiin läpi alalle tarjolla olevan ammattikorkeakoulutuksen nykytilaa ja pohdittiin alustavasti, miten rakennettaisiin tulevaisuuden tarpeisiin soveltuva, looginen koulutusjatkumo ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakoulutasolle. Tapaamiseen osallistuivat Turun ammattikorkeakoulun, Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Laurean sekä alan koulutus- ja tutkintotoimikuntatyöhön osallistuvia jäsenyritysten edustajia. Koulutustilaisuudet KIINKOn perinteiset Kiinteistöpalvelualan palkka- ja työsuhdepäivät pidettiin 10.-11. huhtikuuta. Asiantuntijat pitivät tilaisuudessa koulutuksen työntekijäja toimihenkilötyöehtosopimuksista, palkankorotuksista sekä vuosilomalain uudistuksesta. Syksyllä liiton asiantuntijat luennoivat KIINKOn järjestämissä vuosilomakoulutuksissa.

Asiantuntijat kävivät vuoden aikana jäsenyrityksissä kouluttamassa esimiehiä ja palkanlaskijoita työehtosopimuksen tulkintaan liittyvissä kysymyksissä. Marraskuussa liitto järjesti isännöitsijöiden työaikakysymyksistä keskustelutilaisuuden, jossa käsiteltiin isännöintitoimialan erityiskysymyksiä. 10. KOTIMAINEN YHTEISTYÖ JA KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Kiinteistöpalvelut ry toimi tiiviissä yhteistyössä kotimaisten ja kansainvälisten järjestöjen ja muiden yhteistyötahojen kanssa niin edunvalvonnan, koulutuksen kuin tutkimuksenkin alalla. Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi KIRA Liitto osallistui kiinteistö- ja rakentamisalan järjestöjen yhdessä muodostaman Kiinteistö- ja rakentamisfoorumin toimintaan. Foorumin yhteisenä päämääränä on koota ja välittää tietoa toimialaan ja rakennettuun ympäristöön vaikuttavista tekijöistä, kertoa alan yhteisiä näkemyksiä ja linjauksia sekä käynnistää tavoitteidensa toteutumista edistäviä erillisprojekteja. Lisäksi foorumi kehittää toimialan osaamista ja myötävaikuttaa resurssien ja koulutuksen riittävyyteen. Tammikuussa järjestetyissä kuudensissa Kiinteistö- ja rakentamistalkoissa pohdittiin rakennetun ympäristön tilaa. Talkoiden suojelijana toimi asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru. Olennaisena osana Talkoita ovat ryhmätyöt, joissa tällä kertaa kerättiin näkemyksiä keväällä julkaistua Rakennetun omaisuuden tila ROTI 2013 -raporttia varten. Talkoot kokoavat vuosittain yhteen poliittisia päättäjiä ja virkamiehiä, median, kansalaisjärjestöjen, tutkimuslaitosten, elinkeinoelämän sekä toimialan omia edustajia. KIRAn vuosittainen mediatapaaminen järjestettiin syyskuussa Kaivomestarin koululla Espoossa. Tapaamisessa esiteltiin elinkaarimallia, josta Kaivomestarin koulu ensimmäinen elinkaarimallilla toteutettu kiinteistö vuonna 2003 tarjosi käytännön esimerkin. Elinkaarimallin mukainen sopimus rakennushankkeissa tarkoittaa, että hankkeen toteuttaja kantaa rakennuksesta tai rakennelmasta normaalia laajemman ja pidemmän vastuun. Kokonaisuuteen sisältyy suunnittelun ja rakentamisen lisäksi pitkäkestoinen sopimus kiinteistön hoidosta ja kunnossapidosta. Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi järjestettiin 22. marraskuuta Finlandia-talolla. Tapahtuma on jokavuotinen kutsuvierastilaisuus alan yritysten, järjestöjen ja eri sidosryhmien edustajille. Kertomusvuonna teemana oli Fiksu rakennettu ympäristö.

Rakennus- ja kiinteistöpalvelualan Vetovoima ry Liitto jatkoi aktiivista työskentelyä Rakennus- ja kiinteistöpalvelualan Vetovoima ry:n hallituksessa. Toiminnan tavoitteena on parantaa kiinteistöpalvelualan houkuttelevuutta ja vetovoimaisuutta erityisesti ammatinvalintaikäisten (yläkoulu ja lukio) nuorten keskuudessa. Vetovoima ry:n toiminta painottui aiempien vuosien tavoin opettajien ja opinto-ohjaajien kanssa tehtävään yhteistyöhön, alueellisten yhteistyöverkostojen luomiseen, alan esittelytilaisuuksien kuten Avoimet työmaat tilaisuuksien järjestämiseen, sähköisen ja painetun esittelymateriaalin tuottamiseen, alueelliseen koulutus- ja messutoimintaan sekä alasta tiedottamiseen. Yhdistys jatkoi osatoimijana Ura-avain Moniosaajia kiinteistöpalvelualalle -hankkeessa ja näkyi verkkosivujen lisäksi myös sosiaalisessa mediassa. Kiinteistöalan vuosiseminaari ja Kiinteistöalan UROTEKO -palkinto Kiinteistöpalvelut ry oli KIINKOn yhteistyökumppanina mukana Aulangolla 7.-8. marraskuuta järjestetyssä Kiinteistöalan vuosiseminaarissa. Seminaari on vuosittain järjestettävä tapahtuma, joka kokoaa kiinteistöalan toimijat ja asiakkaat yhteen. Seminaarissa käsitellään laajasti koko alaa koskevia asioita ja keskitytään myös eri osamarkkinoiden toimintaan. Seminaarista löytyy aiheita niin sijoitus-, rahoitus-, rakennus- kuin palveluliiketoiminnankin toimijoille. Ajankohtaiset ja kiinnostavat puheenvuorot yhdistyvät tehokkaaseen verkostoitumiseen. Toimitusjohtaja oli mukana Vuosiseminaarin neuvottelukunnassa, joka koostuu alan asiantuntijoista ja asiakkaista. Neuvottelukunta vastaa seminaariohjelman suunnittelusta. Liitto palkittiin Kiinteistöalan Uroteko 2013 -palkinnolla Harmaa talous kuriin -teemalla. Voitto ratkesi Kiinteistöalan vuosiseminaarissa ylivoimaisella äänimäärällä (49 %). Aulangolle kokoontuneet noin 500 kiinteistöalan vaikuttajaa valitsivat voittajan kolmen finalistin joukosta.

KIINKO Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy:n ja Kiinteistöalan koulutussäätiö KIINKOn kanssa jatkettiin kumppanuussopimuksen mukaista koulutusyhteistoimintaa. Kumppanuussopimus kattaa KIINKOn koulutustarjonnan ja sen sisällön kehittämisen kiinteistöpalveluyrityksille, markkinointiyhteistyön sekä yhteistyön nimetyissä koulutustuotteissa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK Liitto osallistui aktiivisesti EK:n ja sen jäsenliittojen järjestöyhteistyöhön. Toimitusjohtaja oli mukana EK:n laajassa johtoryhmässä, liittoneuvottelukunnassa sekä vaikuttajaryhmissä. Työmarkkinajohtaja toimi jäsenenä työmarkkinavaliokunnassa. Toimitusjohtaja ja asiantuntijat jatkoivat yhteistyötä useissa työryhmissä mm. julkisten markkinoiden ryhmässä, kunnat ja markkinat - taustaryhmässä, JYSE-taustaryhmässä, PK-yhdyshenkilöryhmässä, koulutusja työvoima-asioiden yhteistyöryhmässä sekä vero-ja juristiryhmissä. Tiedottaja osallistui säännöllisesti EK:n jäsenliittojen yhteisen viestintäryhmän tapaamisiin. Liiton edustajat olivat loppuvuonna mukana useissa liittoyhteisön kehittämiseen tähtäävissä erillistyöryhmissä sekä EK:n veroprojektissa ja Terve julkinen sektori -hankkeessa. Kiinteistöpalvelut ry:n ja PAM ry:n elinkeinopoliittinen seminaari Palvelualojen ammattiliiton kanssa järjestettiin ensimmäinen yhteinen elinkeinopoliittinen seminaari toukokuussa. Tilaisuudessa kuultiin kummankin osallistujatahon alustuksia ja keskusteltiin muun muassa harmaan talouden torjuntaan ja alan koulutusuudistuksiin liittyvistä aiheista. Seuraavan elinkeinopoliittisen seminaarin alustava suunnittelu käynnistyi loppuvuonna.

Ammattiliitto Pron ja kiinteistö- rakentamis- ja suunnittelualojen elinkeinopoliittinen seminaari Toimitusjohtaja ja elinkeinopoliittinen asiantuntija osallistuivat Ammattiliitto Pron järjestämään elinkeinopoliittiseen seminaariin 13.9. Seminaarissa keskusteltiin kiinteistö- ja rakennusklusterin rajapintojen muuttumisen vaikutuksesta tes-alueisiin ja alojen keskinäisiin suhteisiin sekä tarkennettiin alojen elinkeinopoliittisia tavoitteita. Toimitusjohtaja esitteli tilaisuudessa kiinteistöpalvelualan tulevaisuuden näkymiä. Työturvallisuuskeskus TTK Elinkeinopoliittinen asiantuntija nimettiin jäseneksi Työturvallisuuskeskuksen yksityisten palvelualojen työturvallisuus- ja hyvinvointiasioita edistävään Palveluryhmään. Ryhmä kokoontui kolme kertaa ja järjesti työturvallisuusseminaarin Ahvenanmaalla 6.- 7.6. Palveluryhmän alakohtaisessa työryhmässä saatiin valmiiksi kiinteistöpalvelualan päivitetty työsuojeluopas ja sen vieraskieliset nettiversiot. Syksyllä käynnistyi projekti kiinteistöpalvelualan alakohtaisen työturvallisuuskorttimateriaalin kehittämiseksi. Rakenteellisen turvallisuuden johtoryhmä Liitto on mukana kiinteistö- ja rakentamisalan asiantuntijoista sekä viranomaisten edustajista koostuvassa Rakenteellisen turvallisuuden johtoryhmässä, jonka tehtävänä on miettiä keinoja rakennusten rakenteellisen turvallisuuden varmistamiseksi. Johtoryhmä kokoontui neljä kertaa. Kiinteistönpidon päätoimikunta Liitto on jäsenenä Rakennustietosäätiön päätoimikunta PT 15 Kiinteistönpidon päätoimikunnassa. Sen tehtävänä on valvoa KH-kortiston toimitustyötä. Päätoimikunta kokoontui kaksi kertaa. European Federation of Cleaning Industries EFCI Liitto on jäsenenä European Federation of Cleaning Industries EFCI - järjestössä. Toimitusjohtaja on EFCIn hallituksen jäsen. Hallitus kokoontui neljä kertaa. Työmarkkinajohtaja on jäsenenä Euroopan komission Social Dialogue Committee for Cleaning Industry -komiteassa ja European Federation of Cleaning Industries EFCI:n työnantajatyöryhmässä. Nordiskt nätverk för tjänsteföretag Yhteistyötä jatkettiin pohjoismaisessa palveluyritysten etuja ajavassa verkostossa Nordiskt nätverk för tjänsteföretag. Elinkeinopoliittinen asiantuntija osallistui maaliskuussa Sigtunassa ja joulukuussa Kööpenhaminassa pidettyihin kokouksiin.