Lasinen lapsuus Suomessa 2004

Päihdeongelma ja ikääntyneet Korvaushoitoa terveyskeskuksessa Käypä hoito ja päihdelääketiede Vammaisten päihdepalveluissa monta mutkaa PÄIHDEALAN ERIKOISLEHTI 2 2005 Lasinen lapsuus Suomessa 2004 UUSI TUTKIMUS: 1

SISÄLTÖ 2 2005 3 4 11 15 16 19 22 23 25 26 27 28 30 30 Käypä hoito päihdelääketieteessä Rauno Mäkelä Suomalaisten lasinen lapsuus 1994 ja 2004 TEUVO PELTONIEMI Ikääntyneiden päihdeongelma mistä oikein on kysymys? HEIKKI SUHONEN Kia ora tervetuloa Uuden-Seelannin moniin malleihin KATI RANTALA Korvaushoito niveltynyt hyvin Nurmijärven terveyskeskukseen MATTI HALMEAHO & YRJÖ NUORVALA Terveysneuvontapisteissä keskustellaan monista aiheista PÄIVI JOKINEN Ohutta yläpilveä JUKKA HEINONEN Vammaisten päihdepalveluissa edelleen monta mutkaa AULI SAUKKONEN Messiin-projekti työskentelee trans-ihmisten ja ei-heteroseksuaalisten parissa HILKKA LYDÉN & JAANA HELMINEN Päivittäistavarakauppa ei kasva, alkoholikauppa sen kun kasvaa PERTTI HEMÁNUS Ongelmat tarinoina (kirja-arvio) AULI SAUKKONEN Kannustava matkaopas tupakattomaan elämään (kirja-arvio) KIRSI UTOSLAHTI Luettavaa Uutisia Päihdealan erikoislehti Ilmestyy kuutena numerona Perustettu 1965 JULKAISIJA A-klinikkasäätiö TOIMITUS päätoimittaja Teuvo Peltoniemi toimitussihteeri Auli Saukkonen ulkoasu Kaija Savola TILAUKSET A-klinikkasäätiö, Fredrikinkatu 20 B 18, 00120 Helsinki, puhelin (09) 6220 290, telefax (09) 175 276 www.a-klinikka.fi/tiimi/tilaus.html tiedotus@a-klinikka.fi Vuosikerta 20 euroa TOIMITUSNEUVOSTO emeritusprofessori Pertti Hemánus tutkimusprofessori Marja Holmila toimittaja Ulla Järvi johtaja Marja-Leena Nousiainen johtaja Katriina Pajupuro päätoimittaja Teuvo Peltoniemi toimittaja Timo Pihlajaniemi johtajapsykiatri Kari Pylkkänen (pj.) johtaja Matti Rohunen neuvotteleva virkamies Tapani Sarvanti tutkija Tuukka Tammi kouluttaja Mailis Taskinen kehittämispäällikkö Leena Warsell A-KLINIKKASÄÄTIÖ toimitusjohtaja Lasse Murto johtava ylilääkäri Rauno Mäkelä talousjohtaja Kari Pätynen henkilöstön kehittämispäällikkö Tuula Annala tiedotuspäällikkö Teuvo Peltoniemi kehittämispäällikkö Ari Saarto Hallitus tutkimusprofessori Salme Ahlström sosiaalijohtaja Marja-Liisa Grönvall ylijohtaja Matti Heikkilä varatuomari Jyrki Kivistö (pj.) kehittämispäällikkö Ritva Kuikka sosiaalitoimenjohtaja Maija Kyttä sosiaalijohtaja Sakari Laari perusturvajohtaja Jussi Merikallio suunnittelujohtaja Seppo Prunnila sosiaaliterapeutti Lasse Lehmusoksa (työntekijöiden edustaja) Tiimissä julkaistut kirjoitukset edustavat kirjoittajiensa, eivät välttämättä A-klinikkasäätiön kantaa. Tiimin kirjoitukset julkaistaan myös lehden internet-versiossa (www.a-klinikka.fi/tiimi) PAINOPAIKKA Forssan Kirjapaino Oy, Forssa Kannen kuva: Jukka Heiskanen/GORILLA ISSN 0358-6936 (painettu lehti) ISSN 1458-6800 (verkkolehti) 2

RAUNO MÄKELÄ rauno.makela@a-klinikka.fi P Ä Ä K I R J O I T U S KÄYPÄ HOITO PÄIHDELÄÄKETIETEESSÄ Lääkäriseura Duodecimin ja Päihdelääketieteen yhdistyksen ponnistuksilla on saatu valmiiksi alkoholiongelmia koskeva hoitosuositus. Huumeosuus on tulossa tulevana syksynä. Suositus on tuoreeltaan herättänyt ihastusta ja vihastusta. Kerrankin tutkimuksiin perustuvaa faktaa siitä, mikä hoito on tuloksellista ja mikä pelkkää rahanhukkaa, sanovat ihastelijat. Faktoina erityisesti eri puolilla maailmaa tehdyt satunnaistetut hoitokokeet, missä kahta tai useampaa hoitomuotoa on vertailtu keskenään parhaimpien tieteellisten menetelmien avulla. Vihastelijat osoittavat syyttävän sormensa faktan yksipuoliseen valintaan, kun on käytetty tutkimusmenetelmiä, jotka sopivat huonosti monipolvisten psykososiaalisten hoitojen arviointiin. Käytännön hoitokokemuksen kerryttämä hiljainen tieto on unohdettu kokonaan. Ja tehottomaksi on väitetty hoitomuotoja, joista meidän yksikön asiakkailla on vain hyvää sanottavaa Päihdealan hoitotutkimukset ovat varsin tuskallisesti antautuneet Käypä hoito -arviointimallin käsittelyyn. Tutkimusten tuloskriteerinä on yleisimmin käytetty täysraittiutta, harvemmin elämänlaatumittareita. Eri maista tulevat aineistot ja toimintaympäristöt on kuvattu kirjavasti. Psykososiaalisten hoitojen vertailuryhmänä on käytetty tavanomaista hoitoa, jonka sisällöt ovat vaihdelleet tai ne on kuvattu ylimalkaisesti. Mittausaika on ollut lyhimmillään kolme kuukautta, harvoin enemmän kuin yksi vuosi. Suositukset on suunnattu erityisesti terveydenhuollolle. Alkoholiongelman toteamiskeinoille ja lyhytneuvonnalle on varattu runsaasti tilaa. Myös lääkehoitojen kuvaus antaa lääkärille selkeät osviitat. Psykososi- aalisista hoidoista on hyvin esillä kolme perusasiaa. Niitä nimitetään potilastyön perustaksi. Ne on todettu korkeimmalla näytön asteen vahvuudella tuloksellisemmiksi kuin hoidotta jättäminen. Terapeuttien vuorovaikutustaidot ja muu kyvykkyys vaikuttavat suuresti lopputulokseen. Psykososiaalisten menetelmien keskinäinen arviointi onkin sitten kimurantimpaa. Monista käyttämistämme hoitomuodoista ei ollut tarjolla lainkaan arviointimallin kelpuuttamia tutkimuksia, tai sitten on tutkittu ulkomaisia menetelmäkokonaisuuksia, joille ei ole edes suomenkielistä nimeä. Käypä hoito -suositusten perusteella ei ole syytä suoralta kädeltä heittää mitään työtapaa romukoppaan. Hoitopäätöksiä tehtäessä työntekijän kokemukselle ja potilaan/asiakkaan omille toiveille on edelleenkin käyttöä. Suosituslausekkeiden taustalla oleviin näytönastekatsauksiin ja muuhun lisäaineistoon on syytä tutustua huolellisesti. Erityisesti päihdetyön erityispalvelujen tulee miettiä, millaisiin alueellisiin tai organisaatiokohtaisiin toimenpiteisiin suositukset antavat aihetta. Suositukset antanevat myös uutta potkua kehittää ja laajentaa hoitotyön prosessien ja tulosten tieteellisten arviointimenetelmien valikoimaa. Syksyllä on tulossa uutta kovaa kamaa huumeongelmien käyvästä hoidosta. Sitten taas ihastellaan ja vihastellaan? KIRJALLISUUTTA: Käypä hoito alkoholiongelmien hoidossa. Duodecim 7/2005. Kirjoittaja on A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri. 3

KAIJA SAVOLA Suomalaisten lasinen lapsuus 1994 ja 2004 TEUVO PELTONIEMI teuvo.peltoniemi@a-klinikka.fi Huoli varhaisnuorten päihteiden käytöstä on viemässä huomiota paljon suuremmasta ongelmasta: siitä, että me aikuiset aiheutamme haittoja lapsillemme omalla juomisellamme. Tuoreen Lasinen lapsuus -tutkimuksen mukaan yllättävän moni, joka kymmenes suomalainen, on varttunut päihdeperheessä. Uudet tulokset vahvistavat ja tarkentavat kymmenen vuotta aikaisemmin kerätyn kyselyn tuloksia. Uuden Lasinen lapsuus -kyselyn tiedot kerättiin TNS-Gallupin kautta huhti-toukokuussa 2004. Aineisto edustaa koko Suomen 15 vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Otokseen kuuluu 473 miestä (painotettuna 485) ja 532 naista (painotettuna 520) eli yhteensä 1005 henkeä. Uusi aineisto on periaatteessa samanlainen kuin vuoden 1994 aineisto, joka kerättiin Suomen Gallupin kautta elo-syyskuussa 1994. Silloin otokseen kuului 491 miestä (painotettuna 482) ja 519 naista (painotettuna 528) eli yhteensä 1010 henkeä. Kysymykset pyrittiin uudessakin tutkimuksessa pitämään täysin samalla 4 tavalla muotoiltuna, joskin osa tavanmukaisia Gallupin käyttämiä taustakysymyksiä oli hiukan muuttunut. Uudet taulukot on laskettu molemmista aineistoista yhdenmukaisella tavalla käyttäen painotetuissa arvoissa useampia desimaaleja kuin 1994 raporteissa. Sen vuoksi pyöristettynä joissakin arvoissa on prosenttiyksikön eroja vuoden 1994 aineiston raporttiin verrattuna (Peltoniemi 2003b). Tutkimuskysymykset Eurooppalaisen riskiperheiden lasten hyväksi toimivan ENCARE-verkoston (2004) laatiman yhteenvedon mukaan eri maissa tehtyjen tutkimusten raportoimien päihdeperheiden määrän suuruusluokka vaihtelee todella paljon, mikä kertoo myös määritelmien erilaisuudesta. Joissakin tutkimuksissa on oletettu, että vanhempien runsas päihteiden käyttö aiheuttaa automaattisesti lapsille ongelmia. Aikaisemmassa vuoden 1994 suomalaisessa Lasinen lapsuus -tutkimuksissa määrittely oli vastaajan subjektiivinen arviointi siitä, oliko perheen alkoholinkäyttö liikakäyttöä ja aiheutuiko siitä vastaajalle haittoja. Encare-sivuston tietokanta toteaa, ettei päihdeperheiden määrästä ole Euroopassa tyydyttäviä numerotietoja, osittain sen vuoksi, ettei sellaisia tutkimuksia tehdä rutiinimaisesti juuri missään maassa, ja toiseksi siksi, että kyse on piiloilmiöstä, jonka esilletuloa häpeä ja salailu estävät. Lisävaikeutena on se, että

päihdeperhe on usein samalla perheväkivallan, mielenterveysongelmien tai muiden sosiaalisten ongelmien leimaama pienyhteisö (www.encare.info). Lasinen lapsuus -gallupeissa tärkein tutkimuskysymys on ilmiön yleisyys ja siihen liittyvät haitat. Tätä kysytään subjektiivisten kokemusten kautta, eli vastaaja itse arvioi, oliko hänen lapsuudenperheessään päihteiden ongelmakäyttöä ja aiheutuiko siitä hänelle haittoja lapsuudessa ja mahdollisesti myös aikuisena (Peltoniemi 2003 a,b). Perheen päihdeongelmia ja niihin liittyviä haittoja tarkastellaan jäljempänä myös joidenkin taustamuuttajien avulla. Tutkimushaastatteluissa näistä asioista kysyttiin tavalla, joka korostaa alkoholin roolia. Toisaalta, kun teemana on monelle vuosikymmenien takainen asia, ei ole kovin todennäköistä, että vastaaja olisi elänyt huumeita käyttävässä kodissa: Esiintyikö Teidän omassa lapsuudenkodissanne alkoholin tai muiden päihteiden liikakäyttöä? Aiheuttiko alkoholin tai muiden päihteiden liikakäyttö lapsuudenkodissanne Teille lapsena haittoja tai ongelmia? Millaisia nämä haitat tai ongelmat olivat? (Avokysymys) Huomaatteko näiden lapsuuden ajan haittojen ja ongelmien vaikutuksia itsessänne vielä nyt (lähes) aikuisenakin? Millaisia vaikutuksia Te havaitsette itsessänne vielä nytkin? (Avokysymys) Oletteko koskaan hakenut apua lapsuuden kodin alkoholin liikakäytön aiheuttamiin haittoihin ja ongelmiin? Päihdeperheiden esiintyvyys Suomessa 1994 ja 2004 Vuonna 1994 kerätyn Lasinen lapsuus -kyselyn tulokset herättivät aikoinaan suurta huomiota, koska päihdeperheiden määrä Suomessa osoittautui yllättävän suureksi: noin kymmenesosa suomalaisista kertoi eläneensä lapsuutensa päihdeperheessä. (Peltoniemi 2003b) Edellisestä mittauskerrasta on kulunut kymmenen vuotta ja vaikka tutkimuksessa mitataankin elinaikaista esiintyvyyttä eli prevalenssia, on haastateltavien joukossa nyt myös kokonainen ikäpolvi uusia 15 24-vuotiaita vastaajia. Kun yhteiskunnassa on asiasta puhuttu vuosikymmen ei vähiten Lasinen lapsuus -toiminnan vuoksi tämä on myös saattanut muuttaa asenteita niin, että asiasta on helpompi puhua. Suomalaisessa elämänmuodossa on kymmenen vuoden aikana tapahtunut paljon ja myös erityisesti päihteisiin liittyvissä asioissa. Henkeä kohti laskettu tilastoitu alkoholin kulutus on kasvanut litralla vuoden 1994 6,6 litrasta vuoden 2004 kesäkuun 7,6 litraan. Jos mukaan lasketaan myös tilastoimaton alkoholi, kokonaiskulutus nousee noin kymmeneen litraan. Vastaajista 77 prosenttia vuonna 1994 ja 66 prosenttia vuonna 2004 oli syntynyt ennen vuotta 1968, jonka jälkeen kulutus on noussut huomattavasti korkeammalle tasolle kuin ennen (kuvio 1). Myös huumeiden käyttö on lisääntynyt. Nämä seikat ovat periaatteessa voineet vaikuttaa siihen, että päihdeperheiden lasten yleisyydessä olisi tapahtunut muutoksia. Vuoden 1994 Lasinen lapsuus -aineistossa oli epäsuora kysymys, jonka mukaan kolmasosa (34 %) vastaajista tiesi lähipiirissään perheitä, joissa käytetään alkoholia tai muita päihteitä tavalla, josta aiheutuu haittaa. 61 prosenttia ei tiennyt yhtään sellaista perhettä ja 6 prosenttia ei osannut sanoa. Keskimäärin päihdeperheitä havainneet tiesivät 2,8 päihdeperhettä. Vuonna 2004 tätä kysymystä ei toistettu, vaan keskityttiin vastaajien omakohtaisiin kokemuksiin. Tutkimustapa ja lapsi päihdeperheessä -ilmiön perusolemus vaikuttavat siihen, ettei kovin suuria muutoksia pitäisi olla odotettavissa. Koko elämänkaarta koskevan tutkimuskysymyksen vuoksi ei olekaan varsinainen yllätys, että tutkimuksen perustulos on se, että päihdeperheissä kasvaneiden lasten määrä on pysynyt samana: 11 prosenttia vuonna 1994 ja 10 prosenttia vuonna 2004 (kuviot 2 3). Uuden 2004 Lasinen lapsuus -aineiston vastaajista 81 prosenttia kertoo, ettei heidän lapsuudenkodissaan käytetty liiallisesti päihteitä. Vastaajista 9 prosenttia 5

sanoo, että perheessä juotiin liikaa, mutta siitä ei aiheutunut heille haittoja. Haittoja oli kokenut joka kymmenes siten, että koko vastaajajoukosta 4 prosentilla oli ollut haittoja vain lapsena, 4 prosentilla sekä lapsena että aikuisena ja 2 prosenttia oli hakenut apua niihin kokemiinsa ongelmiin, jotka liittyvät vanhempien päihteiden käyttöön. Muuttumaton perustulos tarkoittaa sitä, että noin joka kymmenes suomalainen on kasvanut kodissa, jossa liiallinen alkoholin käyttö tai muu vanhempien päihdeongelma aiheutti hänelle myös ongelmia tai haittaa (kuvio 3). Toisella tavalla ilmaistuna tutkimustulos paljastaa sen, että pyöreästi puoli miljoonaa suomalaista on ollut lapsena alttiina haitoille ja vahingoille, jotka johtuvat isän, äidin tai molempien runsaasta alkoholin tai muiden päihteiden käytöstä. Eurocaren and Cofacen kokoomaraportti arvioi, että 1990-luvulla EU-maissa ja Norjassa oli 4,5 7,7 miljoonaa alle 15-vuotiasta lasta, jotka saattoi arvioida päihdeperheiden lapsiksi. Tämä tarkoittaisi 7 12 prosenttia näiden maiden lapsista (Alcohol problems in the family 1998). Espanjalainen tutkimus arvioi alkoholistiperheiden lapsia olevan 11 prosenttia väestöstä. Vuonna 1996 Hollannissa 8 prosenttia aikuisikäisestä väestöstä raportoi ainakin toisen vanhemmista olleen päihdeongelmainen. Saksassa arvioitiin 3,5 miljoonaa lapsella, Ruotsissa 250 000 lapsella ja Tanskassa 60 000 lapsella olevan päihdeongelmainen vanhempi (www.encare.info). Peltoniemen (2003c) vuosina 1995 96 tekemän Lasinen lapsuus -ammattilaistutkimuksen mukaan 71 prosenttia ammattiauttajista oli tavannut vuoden aikana työssään ainakin yhden päihdeperheen lapsen. Lasinen lapsuus -yleisökyselyn paljastama suomalaisten päihdeperheiden määrä on sekä 1994 että 2004 samaa suuruusluokkaa Ackermanin (1992) amerikkalaisen arvion kanssa. Emshoffin ja Anyanin kokoomaraportin mukaan Yhdysvalloissa on arvioitu 6,6 miljoonan alle 18-vuotiaan lapsen asuvan kodissa, jossa ainakin toisella vanhemmista oli alkoholiongelma. Myös haittojen tyyppi näytti aika samanlaiselta niin Yhdysvalloissa kuin Suomessa (Peltoniemi 2003b). Päihdeperheiden esiintyvyyden muutokset 1994 ja 2004 Kuviossa 3 verrataan tarkemmin vuosien 1994 ja 2004 yleisyyskysymyksiä. Muutokset ovat pieniä, mutta huomiota kiinnittää se, että kun vuonna 2004 vastaajista 9 prosenttia sanoo, 6

että perheessä kyllä juotiin liikaa, mutta siitä ei aiheutunut heille haittoja, vastaava luku vuonna 1994 oli 6 prosenttia. Ero ei ole tilastollisesti merkittävä, mutta jos se on viite muutostrendistä, se saattaisi parhaimmillaan tarkoittaa sitä, että vanhemmat ottaisivat nykyisin paremmin lapset huomioon, niin että lapsille ei aiheutuisi samassa mitassa haittoja vanhempien juomisesta. Päihdeperheiden esiintyvyyden raportointi taustamuuttujien mukaan Suomen alkoholinkulutus on ollut nykytasoon verrattuna melko pientä silloin, kun pääosa tämän tutkimuksen vastaajista eli lapsuuttaan (kuvio 1). Siksi yleisyyttä on syytä tarkastella ikäryhmittäin. Vuonna 1994 ero nuorimpien ja vanhimpien välillä liikakäyttöperheissä oli selkeä (21 % vs. 6 %) ja muitakin ikäryhmiä tarkastelemalla näytti siltä, että liikajuomisen osuus kasvoi systemaattisesti, mitä nuoremmasta vastaajasta oli kysymys (Peltoniemi 2003b). Vuonna 2004 erot ovat tasoittuneet niin, ettei nuorimpien ja vanhimpien ikäryhmien välillä ole enää eroa perheen vanhempien liikajuomisen raportoinnissa (17% vs.16 %). Myöskään haittojen määrässä (kuvio 4) ei ole iän mukaista merkitsevää eroa enää vuonna 2004, niin kuin ei siinäkään, onko liikajuominen aiheuttanut vastaajalle haittoja vanhinta ikäryhmää lukuun ottamatta. Ikään ja vastaajan lapsuudenajan erilaiseen alkoholinkäyttötasoon ja päihteiden käyttötapoihin mahdollisesti liittyvien erojen lisäksi on mahdollista, että ikäryhmien hiukan epäjohdonmukaisissa eroissa olisi kysymys sukupuoleen liittyvistä raportoinnin tai haittojen kokemisen eroista. Liikakäyttöperheiden raportoiduissa määrissä ei ollut eroa vuonna 1994 sukupuolen mukaan (kuvio 5). Vuonna 2004 näyttää kuitenkin olevan lievä tendenssi, jonka mukaan naiset (23 %) kertoivat eläneensä useammin liikakäyttöperheissä kuin miehet (16 %). Samantyyppinen ero koskee myös lapsena koettuja haittoja (naiset 13 %, miehet 7 %), vielä aikuisenakin koettuja haittoja (naiset 9 %; miehet 3 %). Osa näistä eroista on luottamusvälin raja-arvoilla tai niiden ulkopuolella, joten tulos on kuitenkin vain viitteellinen. Erot ovat kuitenkin hyvin mielenkiintoisia ja kertovat ehkä siitä, että naiset ovat ralkaneet kokea päihdeperheiden asian vahvemmin kuin miehet eli tulkinneet päihteiden liikakäytön ja päihdeperheessä elämisen herkemmin kriteerein kuin miehet. Vaikka erot ovat pieniä, asia vaatisi jatkotutkimuksia uusilla aineistoilla. Asiaa tarkastellaan vielä jakamalla ikäryhmät myös sukupuolen mukaan (kuvio 6). Yleistrendi on, että naiset ovat raportoineet enemmän päihdeperheisiin liittyviä ongelmia kuin miehet. Nuorimmat niin miehet kuin naiset ovat raportoineet hiukan enemmän päihdeperheessä elämistä kuin vanhemmat vastaajat (varsinkin vuonna 1994), vaikka tässä tulokset eivät ole yhtä johdonmukaisia. Suurin poikkeama kahden tarkasteluvuoden välillä ovat ikääntyneet (65-vuotiaat ja vanhemmat) naiset, joiden luku on pienin vuonna 1994 ja melkein korkein vuonna 2004. Tätä poikkeamaa on vaikea selittää, ja se lienee pelkkä tilastollinen sattuma. Asuinpaikan mukaan tarkasteltaessa erot ovat pieniä (kuvio 7). Kuitenkin molempina vuosina maaseutu erottuu hiukan pienempien numeroiden kautta, katsotaan sitten liikajuomista tai haittojen esiintymistä. Pääkaupunkiseudulla määrät ovat korkeimmillaan. Suuri osa liikajuomisen eroista asettuu luottamusvälin ulkopuolelle. Erot näyttävät liittyvän erityisesti maaseutuun, jonka merkitystä tulisi tutkia perusteellisemmin. 7

Liikakäyttöä ja päihdeperheitä taulukoitiin myös muiden väestöä kuvailevien taustamuuttujien avulla, mutta nämä eivät tuottaneet selkeitä eroja, tai tutkimuksen kaksi eri aikaan kerättyä aineistoa antoivat kovin ristiriitaisia tuloksia. Ilmeisesti mahdollisten erojen tutkiminen vaatisi tarkempia aineistoja ja luultavasti myös enemmän perheen päihteiden käyttöön ja dynamiikkaan liittyviä taustatietoja. Päihdeperheessä lapsena koetut haitat Päihdeperheessä mahdollisesti koettuja haittoja kysyttiin kahdella kysymyksellä, joissa eroteltiin lapsena koetut haitat ja vielä aikuisuudessakin päihdeperheessä elämiseen yhdistetyt ongelmat. Vaikka tuloksissa on eroja kahden mittauskerran välillä, lapsuuden ongelmia koskevan haittakuvion yleissanoma pysyy samana (kuvio 8). Perheriitojen ja epäsovun näkeminen olivat päihdeperheissä eläneiden suomalaisten vastaajien yleisimmin muistamat lapsuudessa esille tulleet haitat. Ne mainitsi joka toinen vuonna 1994 ja runsas kolmannes vuonna 2004. Tavallista oli turvattomuuden tunteen lisääntyminen, joka korostui erityisesti vuonna 2004 (42 %). Samoin nousivat vahvasti esille omien vanhempien pelkääminen sekä ahdistuksen ja masennuksen tunteet. Koetut ongelmat voi jakaa neljään ryhmään: turvattomuus ja pelko, yleiset omaan itseen kohdistuvat negatiiviset tunteet, perheen ulkopuolella koetut haitat, kuten heikko koulumenestys ja päihteiden käyttöön suoraan liittyvät haitat, jotka kuitenkin ovat verraten harvinaisia lapsena. Päihdeperheessä eläminen korostuu suuren turvattomuuden, pelon ja yksinäisyyden ajanjaksona. Monet lapsena koetuista haitoista olivat seuranneet päihdeperheissä eläneitä vielä aikuisuuteenkin (kuvio 9). Mittausvuosien välillä on eroja yksittäisissä asioissa, mutta yleiskuva on jälleen samanlainen molempina vuosina. Aikuiselämässä erityisesti suhde päihteisiin on luonnollisestikin koettu ongelmana useammin kuin lapsena. Yli puolet vastaajista mainitsi molempina vuosina alkoholiin ja muihin päihteisiin liittyviä ongelmia. Noin joka kolmas kertoi, että hänellä on hyvin kielteinen ja paheksuva suhde alkoholiin. Vastaajista 10 prosenttia sanoi olevansa ahdistunut tilanteissa, joissa käytetään alkoholia ja 14 prosenttia oli huolestunut ajoittaisesta päihteiden käytöstään. 8

Muuten aikuisiän ongelmat liittyivät omaan persoonaan ja ihmissuhteisiin. Yleisiä olivat mm. heikko itsetunto, pelokkuus, jännittyneisyys, aggressiivisuus, vaikeus luottaa muihin ihmisiin, turvaton ja voimaton olo sekä pari- ja ihmissuhdeongelmat. Sukupuoli ja päihdeperheessä koetut haitat Asiaa voi vielä selventää tarkastelemalla haittoja myös sukupuolen mukaan (kuvio 10). Aineistona on vuoden 2004 kysely. Tarkastelussa käytetään luokituksena äskettäin muodostettua nelijakoa. Omaan itseensä kohdistuvat haitat ovat lapsuudessa hiukan yleisempiä naisilla kuin miehillä, ulkoisiin haittoihin ja päihteisiin liittyvät haitat taas hiukan yleisempiä miehillä kuin naisilla. Erot eivät kuitenkaan ole kovin suuria. Suuri ero on kuitenkin siinä, että naisista 65 prosenttia, mutta miehistä vain 41 prosenttia sanoo huomanneensa päihdeperheessä elämisen aiheuttavan heille ongelmia vielä aikuisenakin. Tosin miehistä 7 prosenttia (naisista vain 1 %) on epävarmoja siitä, onko heillä esiintynyt haittoja aikuisena. Erityisesti päihteisiin suhtautumiseen ja niiden väärinkäyttöön liittyvät ongelmat korostuvat naisilla aikuisena eli tilanne kääntyy toisinpäin kuin ero oli lapsuudessa. Sama ero on ulkoisten haittojen ryhmässä. Naisilla niiden osuus on aikuisuudessa suurempi kuin miehillä. Turvattomuus ja pelko sekä omaan itseen liittyvät ongelmat ovat taas vähäisempiä kuin miehillä. Tulokset viittaavat siihen, että sukupuolella olisi suuri merkitys päihdeperheisiin liittyvissä ongelmissa. Tästä teemasta olisi hyvä saada erillistutkimuksia. Alkoholinkäytön sosiaalinen perimä On yleinen ajatus, että lasten ja vanhempien alkoholin käyttö korreloisivat ja että päihdeperheissä kasvaa uusia päihteiden väärinkäyttäjiä eli että päihteiden käyttö periytyy sosiaalisesti (esim. Ackerman 1992, Pulkkinen & Pitkänen 2002). Toisaalta monet päihdeperheen lapset korostavat sitä, että he pyrkivät katkaisemaan päihteiden liikakäytön omalta osaltaan (mm. kirjoituskilpailuartikkelit teoksessa Utoslahti & Peltoniemi 2003). Aikaisemmista haittoja koskevista kuvioista nähtiin, kuinka alkoholi ei vielä lapsuuden haitoissa ollut kovin suuri asia, mutta että aikuisena päihteisiin asennoituminen ja niiden käyttö nousivat monilla ongelmaksi. Omaa alkoholinkäyttöä ei kysytty enää vuoden 2004 aineistossa, mutta käytettävissä ovat vuoden 1994 aineiston tiedot. Valtaosa (59 %) alkoholiperheissä eläneistä sanoi juovansa silloin tällöin. Säännöllisesti alkoholia käyttäviä oli vain 4 prosenttia, ja melko usein juovia 12 prosenttia. Kokonaan raittiita oli 11 prosenttia, joka ei juuri eroa kulutustutkimuksen vuonna 1992 raportoimasta 14 prosentista (Mustonen ym. 2005). Omaa alkoholinkäyttöä ja päihdeperheessä elämistä analysoidaan kuviossa 11. Se paljastaakin odotetun yhteyden, joskaan erot eivät ole kovin suuria. Liikakäyttöperheiden lapset käyttävät itsekin enemmän alkoholia kuin ne lapset, jotka kasvoivat perheissä, joissa alkoholia käytettiin kohtuullisesti. Alkoholinkäytön kuvailu vaatisi kuitenkin tarkempia aineistoja ja analyysejä. 9

Johtopäätös: päihdeperhe on kansanterveysongelma Päihdeperhe on hyvin yleinen ja samalla yhä varsin aliarvioitu ongelma. Yleisesti ei ole ymmärretty, kuinka paljon kodin päihteiden käyttö heijastuu lasten tunne-elämään, elämänvalintoihin ja myöhempään päihteiden käyttöön sekä lapsuudessa että vielä sen jälkeenkin. Suomalaisista joka kymmenes on elänyt päihdeperheessä. Vaikka näyttää siltä, että yleisen alkoholinkulutuksen kasvuun verrattuna tilanne on muuttunut hiukan paremmaksi, käytännössä samana pysynyt yleisyysprosentti on huolta aiheuttava. Asian viime vuosina saamasta julkisuudesta (esim. Itäpuisto 2001, Holmila & Kantola 2003, Alkoholiohjelma 2004 2007) ja mm. Lasinen lapsuus -toiminnan lähes kahden vuosikymmenen työstä huolimatta ei ilmeisesti ole yleisesti vieläkään tajuttu, kuinka laajamittaisesta asiasta on kysymys. Suomessa on noin 1,1 miljoonaa lasta (Valtioneuvoston selonteko 2002). Vaikka kaikki päihdeperheiden lapset eivät automaattisesti kärsi vanhempiensa alkoholin tai huumeiden käytöstä, päihdeperheet ovat tälläkin hetkellä tuottaneet yli sadan tuhannen lapsen joukon, joka saa haittoja vanhempiensa liiallisen päihteiden käytön vuoksi. Lisäksi 400 000 aikuista kantaa samaa muistoa ja iso osa heistä myös haittoja. Kyseessä on kansanterveysongelma. Viime vuosina on aloitettu runsaasti toimia perheväkivaltaongelman pienentämiseksi. Nyt olisi mobilisoitava samankaltainen ohjelma päihdeperheiden auttamiseksi. Perusteluksi riittäisi jo lapsen etu. Mutta asian yleisyyden lisäksi myös tutkimustulos, että päihdeperheessä kasvaminen merkitsee suurta turvattomuutta ja monenlaisia haittoja niin lapsena kuin aikuisena, on tärkeä. Se heijastuu konkreettisena hoidontarpeena kaikilla psykososiaalisen auttamisen työalueilla. Taustatyö on onneksi jo tehty. Lasinen lapsuus -hanke on kouluttanut yli 15 000 ammattilaista ja heillä on suuri halu auttaa. Materiaalia ja tietotaitoa on kehitetty runsaasti. Päihdeperheteema on nostettu esille periaatteen tasolla myös valtioneuvoston alkoholiohjelmassa. Laajan, konkreettisen auttamisohjelman aika olisi juuri nyt. Kiitokset Salme Ahlströmille, Heikki Bothakselle, Marja Holmilalle, Maritta Itäpuistolle, Antti Järventaukselle, Aino Majavalle, Rauno Mäkelälle, Heikki Sariolalle ja Kirsi Utoslahdelle sekä erityisesti TNS- Gallupin Juhani Pehkoselle, joka jälleen hoiti suurella ammattitaidolla aineiston keruun. Tutkimus on tehty osana RAY:n rahoittamaa Lasinen lapsuus -projektia. 10 VTL Teuvo Peltoniemi on A-klinikkasäätiön tiedotuspäällikkö ja Tiimin päätoimittaja. Hän on myös eurooppalaisen lapset riskiperheissä -aiheisen Encare-verkoston puheenjohtaja. LÄHTEET ROBERT J. ACKERMAN: Lapsuus lasin varjossa lapsi alkoholiperheessä. Opas vanhemmille, ammattikasvattajille ja hoitotyöntekijöille. Toinen painos. A-klinikkasäätiö ja Valtion painatuskeskus 1992. Alcohol problems in the family A report to the European Union. Eurocare & Coface 1998. Alkoholiohjelma 2004 2007 Työväline alkoholihaittojen ehkäisyyn. Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2005:2. JAMES G. EMSHOFF & LISA L. ANYAN: Päihdeperheen lapsen tukeminen. Kirjallisuuskatsaus. A-klinikkasäätiön raporttisarja 14. A-klinikkasäätiö 1994. MARJA HOLMILA & JANNA KANTOLA (TOIM.): Pullonkauloja kirjoituksia alkoholistien läheisistä. Stakes 2003. MARITTA ITÄPUISTO: Pullon varjosta valoon. Vanhempiensa alkoholinkäytöstä kärsineiden selviytymistarinoita. Kuopion yliopiston selvityksiä E. Yhteiskuntatieteet 22/2001. HELI MUSTONEN, PIA MÄKELÄ, LEENA METSO & JUSSI SIMPURA: Muutokset suomalaisten juomatavoissa: toiveet ja todellisuus. www.stakes.fi/hyvinvointi/ahtu/juomatapatutkimus/ muutokset.doc. (2005) TEUVO PELTONIEMI: Lapsen elämä suomalaisessa alkoholiperheessä. Teoksessa: Marja Holmila & Janna Kantola (toim.): Pullonkauloja kirjoituksia alkoholistien läheisistä. Stakes 2003. (2003a) TEUVO PELTONIEMI: Päihdeperhe on kansanterveysongelma Lasinen lapsuus -gallupin tuloksia. Teoksessa: Kirsi Utoslahti & Teuvo Peltoniemi (toim.): Pikkuaikuisia kirjoituskilpailun kertomuksia ja tutkimustietoa Lasinen lapsuus -hankkeesta. A-klinikkasäätiön raporttisarja 42. A-klinikkasäätiö 2003. (2003b) TEUVO PELTONIEMI: Päihdeperheiden lapset auttamisjärjestelmissä. Teoksessa: Kirsi Utoslahti & Teuvo Peltoniemi (toim.): Pikkuaikuisia kirjoituskilpailun kertomuksia ja tutkimustietoa Lasinen lapsuus -hankkeesta. A-klinikkasäätiön raporttisarja 42. A-klinikkasäätiö 2003. (2003c) LEA PULKKINEN & TUULI PITKÄNEN: Nuorten alkoholinkäyttö aikuisiän alkoholiongelmien ennustajana. Tiimi 5/2002. Päihdetilastollinen vuosikirja 2004. Alkoholi ja huumeet. SVT Sosiaaliturva. Stakes 2004. KIRSI UTOSLAHTI & TEUVO PELTONIEMI (TOIM.): Pikkuaikuisia kirjoituskilpailun kertomuksia ja tutkimustietoa Lasinen lapsuus -hankkeesta. A-klinikkasäätiön raporttisarja 42. A-klinikkasäätiö 2003. Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Julkaisuja 2002:12. www.encare.info. Lisätietoja ja päivityksiä artikkeliin julkaistaan www-osoitteissa www.lasinenlapsuus.fi ja www.teuvopeltoniemi.net.

KAIJA SAVOLA HEIKKI SUHONEN heikki.suhonen@utu.fi Ikääntyneiden päihdeongelma mistä oikein on kysymys? Yhdysvalloissa käytetään jo sanaa epidemia, kun kuvataan ikääntyneen väestön päihdeongelmien yleistymistä. Suomessakin yhä suurempi osa päihdehuollon asiakaskunnasta on ikääntyneitä. Suuret ikäluokat ovat päihdetyössä monin tavoin uudenlainen asiakasryhmä. Päihdetyö kohtaa jälleen uusia haasteita. Suhtautuminen ikääntyneisiin on ristiriitaista. Heistä on tehty julkisuudessa mm. eläkepoliittinen ongelma ja yhteiskunnallinen eläkepommi. Tutkimusten mukaan eurooppalaisissa hyvinvointivaltioissakin ikääntyneitä alihoidetaan ja nuoremmat ikäryhmät (lapset, nuoret ja nuoret aikuiset) priorisoidaan usein heidän ohitseen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmissä. Toisaalta puhutaan retorisesti ikääntyneiden hiljaisen tiedon merkityksestä sekä heidän kunnioittamisestaan. Käsitteinä ikääntyminen, ikääntynyt, vanhus jne. ovat fiktiivisiä ja sopimuksenvaraisia. Ne ovat kimppu rooliodotuksia, jotka ovat syntyneet käytännön tarpeista, kun on haluttu priorisointeja ja yhteiskunnallista kiertoa sukupolvien välille. Ihmiset ikääntyvät eri tahtiin, eikä kronologinen ikä ole ihmisen ainoa ikä. Voidaan puhua myös biologisesta, subjektiivisesta, persoonallisesta ja sosiaalisesta iästä. Ikääntyneellä on esimerkiksi yksi kronologinen ikä mutta monta sosiaalista ikää: häneen kohdistuu eri elämänvaiheissa hyvinkin erilaisia käyttäytymis- ja rooliodotuksia. Samanaikaisesti puhutaan sumeasti myös kolmannesta ja neljännestä iästä. Kolmannen iän katsotaan alkavan usein jo työuran loppuvaiheissa käsittäen eläkkeellä olemisen alkuajat. Neljäs ikä puolestaan viittaa varsinaiseen vanhuuteen, joka alkaa 70 ikävuoden tienoilta. Käsitteenä ikä ja siihen liittyvät ilmiöt ovat siis sumeita, hankalasti verifioitavissa ja tulkinnanvaraisia. USA:ssa puhutaan jo epidemiasta Ikääntyminen ja päihdeongelmat ovat meillä yhteiskunnallisen keskustelun ytimessä kumpikin omassa kontekstissaan. Ne nähdään vakavina ja kalliina uhkina hyvinvointijärjestelmälle. Kun sitten tarkastellaan edelliset käsitteet yhdistäen ikääntyneiden päihdeongelmia, ei yhteiskunnallista keskustelua niistä meillä juurikaan käydä toisin kuin monissa muissa maissa. 11

Mm. Yhdysvalloissa aihepiiri on ollut näyttävästi esillä jo pitkään sekä tieteellisessä että asiantuntijakeskusteluissa. Ikääntyneiden päihdeongelmista käytetään siellä ajoittain jopa ilmausta epidemia, kun halutaan viitata ilmiön laajentumiseen ja yleistymiseen. Yhdysvalloissa onkin arvioitu, että 60 vuotta täyttäneistä miehistä 4 6 prosenttia ja naisista noin 1 prosentti on päihteiden väärinkäyttäjiä. Suomalaisessa tutkimusperinteessä ikääntyneiden päihdeongelmia on sivuttu lähinnä muihin teemoihin keskittyneiden tutkimusten ja selvitysten (mm. juomatapatutkimukset) yhteydessä. Tällöinkin kaikkein vanhimmat ikäryhmät on rajattu tarkastelun ulkopuolelle. Totta on tietenkin, että väestötasolla tarkastellen ikääntymisen myötä päihteidenkäyttö vähenee. Tosin on myös tutkimustuloksia, joissa todetaan alkoholinkäytön mallin pysyvän melko muuttumattomana läpi elämän. Ikääntyneiden alkoholinkäyttö ei välttämättä aina noudattele väestön alkoholinkulutuksen yleistä profiilia. Kuitenkin meilläkin on jo herätty toteamaan, että päihdehuollon asiakaskunnasta yhä suurempi osa on ikääntyneitä. Kun tähän sitten lisätään vielä suurten ikäluokkien ja ns. märän sukupolven ikääntyminen sekä alkoholinkäytön arkipäiväistyminen muutaman viime vuosikymmenen aikana, joudutaan tulevaisuudessa ikääntyneet asiakkaat ottamaan nykyistä painokkaammin huomioon päihdetyössä. Varsinkin ikääntyneiden päihdeongelmaisten naisten määrästä on alettu viime aikoina kantaa huolta. Korkeimmillaan 60 vuotta täyttäneiden asiakkaiden osuus A-klinikoilla ylittää jo 15 prosenttia. Jako kahteen ryhmään Ikääntyneet päihdeongelmaiset on perinteisesti jaoteltu kahteen ryhmään juomisen alkamisajankohdan perusteella. Varhain nuorena tai nuorena aikuisena alkaneesta runsaasta päihteidenkäytöstä käytetään ilmaisua early onset drinking. Myöhemmällä iällä lähellä eläkeikää tai eläkkeellä oltaessa alkanutta runsasta päihteidenkäyttöä kutsutaan englanninkielisellä ilmaisulla later onset drinking. Varhain päihteiden runsaan käytön aloittaneilla on arveltu olevan muita enemmän epäsosiaalisuutta, perheongelmia, vaikeuksia työelämässä, alhaisempi sosioekonominen status sekä vaikeuksia viranomaisten kanssa. Myös alkoholisairauksia esiintyy heillä muita enemmän. Myöhemmin runsaan päihteidenkäytön aloittaneilla ei esiinny yhtä usein samoja haittoja kuin varhain rankemman juomisen aloittaneilla. Myöhemmin alka- Kysymys ikäspesifistä päihdetyöstä nousee lähivuosina ajankohtaiseksi. neen runsaan juomisen laukaisijana on monesti mm. yksinäisyys, menetykset, stressi ja masennus. Tähän myöhemmin ongelmallisen päihteidenkäytön aloittaneeseen ryhmään kuuluvilla on arvioitu olevan muita ikääntyneitä päihdeongelmaisia parempi motivaatio hoitoon. Heidän ryhmässään myös ns. spontaanin paranemisen on todettu olevan muita yleisempää. Tutkimuksissa varhain juomisen aloittaneiden ryhmän osuudeksi on arvioitu 2/3 ja myöhemmin aloittaneiden osuudeksi 1/3 ikääntyneistä päihdeongelmaisista. Suomalaisessa käytännössä runsas alkoholinkäyttö näyttää alkavan jo varhain, mutta työelämävaihe sinnitellään läpi, vaikka juominen on ajoittain runsastakin. Kun sitten siirrytään eläkkeelle ja ulkopuoliset velvoitteet vähenevät, juominen riistäytyy hallinnasta ja ikääntymisen myötä myös juomisen haitat korostuvat aiempaa leimallisemmin asiakkaan elämänpiirissä. Ikääntyneenä sosiaalinen konteksti muuttuu sellaiseksi, että päihteidenkäyttö ja varsinkin siihen liittyvät haitat tulevat aiempaa näkyvämmiksi. Uusia haasteita päihdetyölle Kun tämän päivän ikääntyneet olivat nuoria, päihteidenkäyttö ja varsinkin niiden liiallinen käyttö oli tabu, mutta nyt päihteiden runsaskin käyttö ovat arkipäiväistynyt. Ikääntyneillekin alkoholi on kulutushyödyke. Vanhimmat ikäryhmät elävät alkoholikulttuurissamme ristiriitaisessa tilanteessa. He ovat päässeet mukaan päihdekeskeiseen elämäntyyliin Kauniiden ja rohkeiden ym. tarjoaman käyttäytymismallien sekä alkoholikulttuurin muutosten kautta, mutta ongelmien ilmaantuessa heidän alkoholinkäyttöään pyritään hyvän ja terveellisen vanhuuden nimissä ehkäisemään ja heitä jopa juomisestaan syyllistämään. Ikääntyneiden päihdeasiakkaiden osalta haaste tulee liittymään heidän tavoittamiseensa hoidon piiriin, hoidon järjestämiseen silloin, kun asiakkaan on esimerkiksi vaikea liikkua, sekä erityisesti yksinäisten ikääntyneiden asiakkaiden arjen organisoimiseen. Kotikäynnit, erilaisten palvelujen koordinointi asiakkaalle, yhteistyö sidosryhmien ja asiakkaan omaisten kanssa korostuvat. Tämä on haaste terapeuttiselle päihdetyölle. Ikääntyneiden asiakkaiden osalta terapiatyön orientaatio muuttuu usein sosiaalityön ja yhteisöllisen päihdetyön suuntaan. Tämä merkitsee jonkinlaista hegemoniakamppailua päihdetyön orientaatioiden alueella. Kysymys ikäspesifistä päihdetyöstä nousee lähivuosina ajankohtaiseksi. Harvoin tullaan ajatelleeksi, että ikääntyneet, johtuen pitkästä elämänkokemuksestaan, ovat peri- 12

60 vuotta täyttäneiden asiakkaiden osuus A-klinikoilla ylittää korkeimmillaan jo 15 prosenttia. aatteessa kaikkein heterogeenisin ikäryhmä yhteiskunnassamme. Heillä on takanaan pitkä elämä, mutta parhaassakin tapauksessa vähemmän vuosia edessä. Miten painotetaan menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden kysymyksiä terapiassa ja hoidossa, ei ole helppo kysymys ikääntyneiden asiakkaiden kohdalla. Helppoa ei myöskään ole päättää ikääntyneen asiakkaan ohjaamisesta muihin hoitopaikkoihin tai miettiä sitä, kenen tulisi ottaa kokonaisvastuu ikääntyneistä ja heidän ongelmistaan, kun mukana on usein myös selvästi ikääntymisen mukanaan tuomaa problematiikkaa, ei pelkästään päihdeongelma. Suuret ikäluokat vaativia asiakkaita Ei ole syytä ohittaa ikääntyneiden asiakkaiden osalta ns. ikä- ja ikääntymisteorioita sekä yleensä ikääntymisen biologista, psyykkistä ja sosiaalista sekä yhteiskuntapoliittista kontekstia. Päihdetyössä tarvittaisiin jonkinlaista geropäihdetyön tietoperustaa ja orientaatiota. Nuorille päihdeongelmaisille on kehitetty omia hoitomalleja, -ideologioita ja hoitopaikkoja. Tällöin korostetaan mm. nuorten erityisproblematiikka ja identiteetin vahvistamista. Ikäkaaren loppupäässä näin ei ole ollut tapana tehdä. Ikääntyminen nähdään yksipuolisesti aikuisuuden jatkeena. Päihdehuolto joutuu kuitenkin jatkossa pohtimaan ikääntyneiden asiakkaiden tilannetta perusteellisesti. Gerontologisen ja varsinkin sosiaaligerontologisen osaamisen tulisi jatkossa kuulua päihdetyöntekijöiden ja terapeuttien kompetenssiin. Juuri ikääntyneiden kanssa etsivä työ, kotikäynnit ja yhteisöllinen päihdetyö tulevat olemaan jatkossa nykyistä painokkaammin esillä. Suuret ikäluokat ja märkä sukupolvi ovat päihdekeskeiseen elämäntyyliin tottuneita, kuluttajan roolin myös sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen suhteen omaksuneita sekä aiempia pitempään aktiivisia oman elämänsä rakentajia. He tulevat olemaan uudenlainen päihdetyön asiakasryhmä, johon hoitopaikkojen tämän hetken toimintamallit sopivat vain osittain. Kuluttajan roolin omaksuneina tulevaisuuden ikääntyneet sukupolvet tulevat vaatimaan päihdepalveluilta nykyistä yksilöllisempää ja ikäspesifimpää otetta. Tulevaisuudessa ikääntyneet asiakkaat saattavat kilpailuttaa päihdehuollon toimijoita. Tämä kilpailuttaminen voi näkyä terveydentilaan liittyvien tutkimusten, seurantojen, lääketieteellisten hoitojen, lääkitysten sekä spesifisten ja medikalisoituneiden hoitomallien ja -ohjelmien vaatimisena hoitamisen yhteydessä. Medikalisoituneet hoitomallit vahvistuvat edelleen? Ulkopuolisten toteuttamien hoitoon ohjaamisten osalta arkipäiväistyneen alkoholikulttuurin ja korkean alkoholikulutuksen olosuhteissa hoitoon ohjataan ehkä vain kaikkein vaikeimmista ongelmista kärsivät ikääntyneet. Prevention ja varhaisen ongelmaan puuttumisen edellytykset ovat tällöin uhattuina. Toisaalta arkipäiväistyneen juomiskulttuurin ja eliniän pitenemisen seurauksena myös päihteiden kulutuksen kokonaismäärä ikääntyneiden elämänkaarella lisääntyy, joka puolestaan johtaa alkoholinkäyttöön liittyvien sairauksien yleistymiseen esimerkiksi kolmannessa iässä. Nämä sairaudet yhdessä ikääntymiseen liittyvien fysiologisten muutosten, sairauksien ja monenlaisen lääkityksen kanssa ovat vaikeuttamassa ikääntyneen päihdeongelmaisen elämää monin tavoin. Edellä kerrottu merkinnee sitä, että jo nyt dominoivassa roolissa olevat medikalisoituneet hoitomallit tulevat vahvistumaan entisestään ikääntyneiden asiakkaiden kanssa työskenneltäessä. Palvelujärjestelmien yhteistyötä Salossa Uusia ikääntyneitä asiakkaita imuroituu hoitoon koko ajan lisää, mutta he kaatuvat pian ongelman luonteesta ja vaikeusasteesta riippumatta A-klinikkatyön vastuulle, vaikka siellä muutenkin on ylikuormitusta työssä ja vaikka osa näistä uusista asiakkaista kuuluisikin johonkin muun toimijan vastuulle. Esimerkiksi kotipalvelun ja -sairaanhoidon on tulevaisuudessa valmistauduttava kohtaamaan ja hoitamaan itsekin osaltaan asiakkaidensa päihdeongelmia tiettyyn rajaan asti omin voimin yhteistyössä ja konsultoiden päihdehuollon palvelujärjestelmää. Näin tosin tapahtuukin jonkin verran jo nyt. Esimerkiksi Rolle-toiminta Salon A-klinikalla on syntynyt kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kokemien käytännön tarpeiden lähtökohdista, kun ikääntyneet päihdeongelmaiset ja vammaiset olivat ongelmineen yksin kotonaan. Toiminta on merkinnyt haastetta ja kehittämistarpeita näiden asiakkaiden tarvitsemien palvelujen koordinoinnissa A-klinikkatyön sekä paikallisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän välillä. Eri toimijoiden kesken on jouduttu luomaan kokonaan uusi paikallinen yhteistyön kulttuuri. Tämä ei ole tapahtunut hetkessä. Tällaisten työskentelyorientaatioiden yhteydessä nousevat esille perinteisen hoidon, avun ja tuen tarjoamisen rinnalle yksilökohtainen palveluohjaus, asiakkaiden oikeuksien puolustaminen sekä heidän 13

valtaistamisensa myös palvelujärjestelmän sisällä. Asiakkaita myös tuetaan auttamaan itse itseään (selfhelp). Kaikki tämä asettaa vaatimuksia myös päihdehuollon koulutusjärjestelmälle. Ikääntyneisiin suunnatut interventiot edellyttävät ikään liittyvien yksilöllisten erityistarpeiden ja konkreettisten elämäntilanteiden huomioon ottamista. Joidenkin tämän ikäryhmän asiakkaiden kanssa työntekijä joutuu todennäköisemmin puhumaan hitaammin, kovemmalla äänellä ja selkeämmin kuin nuorempien asiakkaiden kanssa. Sukupolvien välillä on myös erilainen kokemusmaailma ja tapa ilmaista asioita. Yhteisen kielen löytyminen ja lähes huomaamattomien sukupolvierojen tiedostaminen ei aina ole helppoa. Myös eri ikäkohorttien spesifisyys on otettava ikääntyneiden hoitoa suunniteltaessa huomioon. Kulttuurinen ja yhteiskunnallinen tausta eli ne historialliset elämänvaiheet, jotka ikääntyneet asiakkaat ovat joutuneet kokemaan samanikäisinä, leimaavat heidän suhtautumistaan ongelmiinsa, hoitoon sekä integroitumista kanssaihmisiin yleensä sekä esimerkiksi ryhmähoidon tilanteissa. 14 Kuka ottaa kokonaisvastuun? Tulevaisuudessa ikääntyneiden päihdeongelmia on ehkä nykyistä helpompi paikantaa. Huomattavasti vaikeampaa on määritellä se, kuka ottaa kokonaisvastuun ikääntyneiden päihdeongelmaisten hoidosta. Miten päihdeongelmaan kohdistuvat interventiot ja asiakkaan mahdolliset muut hoidot sovitetaan yhteen? Miten mahdolliset osavastuut jakautuvat toimijoiden kesken? Ellei näitä kysymyksiä selvitetä etukäteen, herääminen ikääntyneiden päihdeongelmaisten tavoittamiseen hoidon piiriin saattaakin kääntyä itseään vastaan, jos tavoittamisen tehostaminen on epäsuhdassa tarjolla olevan hoitoresurssien kanssa. Jatkossa joudutaan siis tarkastelemaan nykyistä perusteellisemmin iän ja päihdeongelman yhteyttä, etsimään ja kokeilemaan uusia ikäspesifejä interventiomalleja sekä orientoitumaan ikään uudella tavalla asiakastyön elementtinä. Tästä haasteesta ei selvitä antamalla retorisia laatusuosituksia vaan on pysähdyttävä jälleen kerran miettimään päihdetyön sisältöä erityisesti asiakkaiden elämäntilanteen todellisissa konteksteissa. On mentävä yhteiskunnallisen vanhuskeskustelun sumean retoriikan taakse. Ikääntyneiden asiakkaiden kohtaaminen avaa päihdetyöntekijöille monia mahdollisuuksia myös ymmärtää ja kehittää omaa työtään, ei vähiten siksi, että ikääntyneiden narratiivinen rikkaus antaa mahdollisuuden ymmärtää asiakastyön dialogisuutta laajasti. Tällöin työntekijä joutuu tarkastelemaan huomaamattaan myös suhdettaan omaan ikääntymiseensä ja eksistenssiinsä. Päihdehuolto joutuu ikääntyneiden asiakkaiden kohdalla lähivuosina etsimään vastauksia ja ottamaan kantaa joihinkin ikääntyneiden asiakkaiden kannalta keskeisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Miten päihdetyössä voidaan ottaa huomioon ikääntyneiden asiakkaiden ongelmien heterogeenisyys ja yksilöllisyys? Miten postmoderni päihdekulttuuri ja elämänmuoto tulee jatkossa heijastumaan ikääntyneiden päihdehaittoihin ja hoitoon hakeutumiseen? Miten ikääntymis- ja vanhuskäsityksemme muuttuvat ja suodattuvat ikääntyneiden kanssa tehtävään päihdetyöhön? Minkä roolin yhteiskunta antaa tulevaisuudessa ikääntyneille, päihdeongelmaisille ja erityisesti ikääntyneelle päihdeongelmaiselle? Halutaanko päihdeongelmaiset ikääntyneet siivota syrjään yhteiskunnan areenoilta vai valtaistetaanko heidät tasavertaiseen kansalaisuuteen muiden kanssa? On olemassa merkkejä siitä niin meillä kuin muuallakin että ikääntyneiden päihdeongelmat ja niiden kohtaaminen ovat tulevaisuudessa yhteiskunnallinen haaste. Tämä tulee vaatimaan sekä resursseja että interventioiden ja hoitomallien sisällön kehittelemistä ikäspesifit tekijät nykyistä paremmin huomioon ottaviksi. Tilanteeseen olisi syytä varautua jo etukäteen, eikä odottaa, mitä on tulossa. Toisaalta ikääntyneiden päihdeongelmien merkitystä ei tule myöskään liioitella. Päihdehuollon yhteiskunnallisena vaikuttajana ei kuitenkaan tule jäädä odottamaan ajopuuna sitä, että muut yhteiskunnalliset toimijat ja intressiryhmät määrittelevät keskustelun ehdot. Päihdehuollon ja päihdetyön toimijoiden on luotava keskustelun, toiminnan ja vaikuttamisen mahdollisuus omalla aloitteellisuudellaan. LÄHTEET: ADAI: The prevention of substance abuse and misuse among the elderly. Division of Alcohol and Substance Abuse 1994. P. LASLETT: A fresh map of life. The emergence of the third age. Weidenfeld and Nicolson 1989. J. G. LIBERTO & D. W. OSLIN: Early versus late onset of alcoholism in the elderly. The International Journal of the Addiction 13-14/1995. C. PHILLIPSON: Aktiivinen vanheneminen ja elämänkulku sosiaali- ja työllisyyspoliittinen näkökulma. Gerontologia 1/ 2002. LIISA PUTKONEN: Rolle-työ tulee syrjään jääneiden vanhusten luo. Tiimi 3 4/2003. A. J. ROSIN & M. M. GLATT: Alcohol excess in the elderly. Quarterly Journal of Studies on Alcohol 1/1971. HEIKKI SUHONEN: Elämä on pysähtynyt keinu tutkimus ikääntyneistä A-klinikan asiakkaista ja heidän asiakkuudestaan. (Julkaisematon käsikirjoitus.) Kirjoittaja on VTL ja työskentelee sosiaalityön lehtorina Turun yliopistossa.

KATI RANTALA kati.rantala@pakk.poliisi.fi RANTALA KIA ORA TERVETULOA UUDEN-SEELANNIN MONIIN MALLEIHIN Olin vuosia halunnut mennä Uuteen-Seelantiin, maorien kielellä Aotearoaan eli pitkän valkean pilven maahan. Elokuva sormusten herroista oli entisestään kiillottanut mieleni kuvaa ritarillisista maisemista ja muutenkin tarunomaisesta maasta. Vietin siellä helmikuun, pääosin lomalla. Tarkoitus oli vain fiilistellä fantastisissa maisemissa, mutta todellisuus tunki läpi. Pohjoissaarella menin bussilla läpi pikkukaupunkien, joissa näytti asuvan vain maoreja. Herttaista, yritin ajatella, mutta kaduilla näkyi peittelemättömänä köyhyys, työttömyys, yleinen ankeus ja päihteet. Tunsin oloni trendikkäästi turvattomaksi, mikä ei sikäläisiin rikostilastoihin suhteutettuna ole mikään ihme. Suomi tuli sikäli mieleen, että myös maorien perhesuhteita rasittaa humalahakuisuus yhdistettynä väkivaltaan. MONI MUISTANEE Uuden-Seelannin mallin, jota Suomen hallinnossa ihasteltiin 1990-luvun alussa yhtenä maailman parhaista hallinnonuudistuksista. Labourpuolue käynnisti siellä 1984 tehokkaan ja nopean, laaja-alaisen ja markkinahenkisen reformin talouden monipuolistamiseksi. Siihen kuului mm. mittavia veronalennuksia, sosiaalietujen leikkaamista ja maksullisten julkispalvelujen lisäämistä. Sanotaan, että Uuden-Seelannin uudistuksiin Thatcherkaan ei olisi rohjennut. Yksi esitetty syy uudistukselle oli köyhyyden vähentäminen, mutta tuloerot lisääntyivät Uudessa-Seelannissa 1980-luvulla nopeammin kuin missään muussa OECD-maassa. Selvitysten mukaan uudistuksesta hyötyi taloudellisesti 10 prosenttia maan rikkaimmista. Köyhät tietysti köyhtyivät edelleen, niin myös keskiluokka. Mediaa ovat puhuttaneet paljon erityisesti lasten köyhät kasvuolosuhteet. Vaikka yhteisöjä rohkaistaan edelleen voimaistamaan itse itsensä, esillä on viime vuosina ollut myös pyrkimystä valtion vahvempaan yhteiskuntapoliittiseen ohjaukseen, jopa samaisen Labour-puoluetta edustavan pääministerin taholta. Kuraantunut maine ei tunnu kivalta. Maassa on lisäksi vakavaa rasismia, joka kohdistuu paitsi maoreihin myös eri puolilta Aasiaa tuleviin siirtolaisiin. Virallisesti maoriperinteitä elvytetään ja kunnioitetaan, mutta ylevän retoriikan alta ei tunnu löytyvän muuta konkretiaa kuin turismi. Sitä tosin hyödyntävät myös maorit. He ovat oppineet käymään oikeutta maanomistuksesta. Vihdoin he saavat sen mikä heille kuuluu, vai mitä? Koska marginaalissa elävät päihdeongelmista kärsivät maoriheimot ovat yhteiskuntakehityksen uhka, heidät on mielekästä kutsua mukaan moderniin elämänmenoon. Niinpä he välillä onnistuvat maaoikeuskiistoissa tuotteistaen luontoa lopulta yhtä tehokkaasti kuin valkoihoiset maanmiehensä. Uuden-Seelannin uudenlaista köyhälistöä tuntuvatkin olevan mitä erilaisimpia luontoelämyksiä tarjoavien firmojen turistioppaat, työnantajiensa taustasta riippumatta. Erilaiset himot ovat turmelleet valtaosan Uuden- Seelannin luonnosta kuitenkin jo ajat sitten, vaikka perusturisti ei välttämättä huomaa sitä(kään) vaeltaessaan eteläsaaren komeissa kansallispuistoissa. Maassa ei ollut alun perin nisäkkäitä, joten Englannista tullut metsästystä ikävöinyt lammasfarmari istutti maahan 1800-luvun lopulla 20 pupua. Joku toinen toi peuroja. Pupuja tappamaan tuotiin myöhemmin opossumeja nyt ne ovat riesana jo mainittujen lisäksi. Hobittilan kauniit, paljaat ruohokummut ovat siis kaukana luonnonmukaisesta tilastaan, ja lintulajeista on hävinnyt noin puolet. Maatalous pilaa sisävesistöjä, ja ovatpa uusseelantilaiset saastuttaneet kaupunkiensa ilmankin ennätyslukemiin. NYT UUDEN-SEELANNIN MALLI on tietysti oiva osoittaessaan, miten ei olisi kannattanut toimia menivät liian pitkälle. Ja ainahan voi uskoa tarinaan Frodosta kumppaneineen. Siinähän sormus on kuin pahimmanlaatuinen huume, jota himoitaan, vihataan ja rakastetaan. Sen omistajalla on koko maailman valta. Himo luo satumetsän haltijoista hirviömäisiä örkkejä, joista koostuvaa armeijaa varustettaessa metsä kaatuu kuin pellon vilja. Lopulta sormus saadaan kuitenkin tuhottua Keskimaan viattomimpien moniammatillisessa ja -kulttuurisessa yhteistyössä ja maailma pelastuu. Kirjoittaja on sosiologi ja työskentelee erikoistutkijana Poliisiammattikorkeakoulussa. 15 15

MATTI HALMEAHO matti.halmeaho@stakes.fi YRJÖ NUORVALA yrjo.nuorvala@stakes.fi PEKKA HÄNNINEN Korvaushoito niveltynyt hyvin Nurmijärven terveyskeskukseen Opioidiriippuvaisten korvaushoito voidaan vakiinnuttaa ja hyväksyä osaksi terveyskeskuksen tai A-klinikan työtä, kunhan toiminnan edellytykset ovat kunnossa: tarvitaan tahtoa, työntekijöiden valmennusta ja koulutusta riittävän ajoissa, realistista asennoitumista ja sopivia fyysisiä puitteita. Opioidiriippuvaisten lääkkeellistä ja psykososiaalista korvaushoitoa on toteutettu Suomessa jo kohta kymmenen vuotta. Siitä on jo saatu paljon kokemuksia. Toiminta on alkanut vakiintua. Vuoden 2004 lopussa korvaushoidossa oli Järvenpään sosiaalisairaalan ylilääkäri Antti Holopaiselta saadun suullisen tiedon mukaan arviolta 700 800 asiakasta. Korvaushoitoa annetaan ainakin sairaaloissa, A-klinikoilla, terveyskeskuksissa, korvaushoitoklinikoilla ja päiväkeskuksessa. Viimeisimmän arvion mukaan vuonna 2002 Suomessa oli 4 200 5 900 opioidien käyttäjää. On vaikea sanoa, kuinka monet heistä tarvitsisivat lääkkeellistä korvaushoitoa. Tiedetään, että korvaushoidon tarpeen arviointiin pääsee ilmeisesti kohtalaisen helposti, mutta varsinaiseen hoitoon pääsyä voi joutua jonottamaan pitkäänkin. Hoitopaikat ovat täynnä erityisesti pääkaupunkiseudulla. 16 Korvaushoito alkoi Nurmijärvellä jo 1998 Nurmijärven terveyskeskuksessa aloiteltiin opioidiriippuvaisten hoitoa pienessä mittakaavassa jo vuonna 1998. Kevääseen 2002 mennessä Nurmijärven terveyskeskuksessa oli hoidettu 13:ta opioidiriippuvaista. Vuonna 2002 Nurmijärven hoitotilanne muuttui suotuisammaksi. Kunta sai lääninhallitukselta määräaikaisen avustuksen asiantuntijatiimin perustamiseksi toimintaansa varten. Tämän ns. ONNI-tiimin tarkoituksena oli luoda ja selkiyttää huumeasiakkaiden hoitoketju yhteistyössä sosiaali- ja terveystoimen kanssa. Tarkoituksena oli myös kehittää selkeät yhteistyökäytännöt kaikkien asianosaisten kanssa. Kevääseen 2004 mennessä Nurmijärven terveyskeskuksen hoidossa oli ollut noin 30 opioidiriippuvaista potilasta. Nurmijärvellä potilaiden alkutilanne arvioidaan useimmiten Järvenpään sosiaalisairaalassa. Siellä tapahtuu pääosin myös heidän alkuvieroituksensa. Kullekin hoidettavalle kootaan monipuolinen hoitotiimi. Potilas allekirjoittaa hoitosopimuksen. Psykososiaalinen työote on hyvin tärkeä tekijä lääkehoidon rinnalla hoidon onnistumisen kannalta. Nurmijärven kunta ja Stakes sopivat, että kaksi Stakesin tutkijaa tekee arvion Nurmijärven terveyskeskuksessa tapahtuvasta opiodiriippuvaisten hoidosta. Arvio perustui etupäässä toiminnassa mukana olleiden 27 Nurmijärven kunnan avainhenkilön haastatte-

luihin. Henkilöt edustivat sosiaali- ja terveydenhuoltoa, hallintoa sekä poliisia. Tutkimusaineisto kerättiin ja haastattelut tehtiin vuosina 2003 2004. Arvion keskeisimmäksi päätelmäksi nousi, että terveyskeskuksissa on mahdollista hoitaa opioidiriippuvaisia korvaavilla lääkkeillä ja psykososiaalisen tuen avulla. Korvaushoito voidaan vakiinnuttaa yhdeksi tavanomaiseksi ja hyväksytyksi terveyskeskuksen toimintamuodoksi. Sillä voidaan säästää muita kustannuksia, ehkäistä haittoja ja parantaa asiakkaiden elämän laatua. Pelot osoittautuvat usein ennakkoluuloiksi Vuosien 2002 2003 Nurmijärven hoitotilannetta koskeneen arviointimme havainnot osoittavat, ettei huumepotilaiden hoito onnistu ilman riittäviä ja ammattitaitoisia resursseja. Näyttää siltä, että kaksi päihdetyöhön erikoistunutta työntekijää jotka osallistuvat samalla myös muiden päihdeongelmaisten hoitoon voivat hoitaa korkeintaan noin kymmentä opioidiriippuvaista. Muussa tapauksessa opioidiriippuvaisten psykososiaalinen tuki kärsii huomattavasti. Työntekijöiden ammattitaidon ja asenteiden lisäksi myös hoitotoiminnan fyysisten puitteiden on oltava hoitopaikoissa kunnossa. Murtojen ja varkauksien estämiseksi on oltava tehokas turvajärjestelmä. Myös hoitajan ja hoidettavan välisiin keskusteluihin tarkoitettu huonetila on tärkeä. Kahdenkeskinen ja luottamuksellinen keskustelu ei onnistu, ellei hoitopaikalla ole tarjottavanaan siihen häiriötöntä mahdollisuutta. Työntekijöiden nimenomaan riittävän ajoissa tapahtuva valmentaminen ja hoitoon liittyvä erikoiskoulutus on keskeinen hoidon onnistumisen edellytys. On tärkeää saada työntekijässä syntymään myönteinen asenne opioidirippuvaisia potilaita kohtaan ja motivaatio heidän hoitamiseensa. Arviointimme osoittaa selvästi, että mitä enemmän työntekijä on ollut huumepotilaiden kanssa tekemisissä hoitoasioissa, sitä enemmän hänen mahdolliset ennakkoluulonsa potilaita kohtaan häviävät. Parhaat työntekijät potilaiden hoitamisessa ovat sellaisia, jotka suhtautuvat myönteisen realistisesti tavoitteisiin ja potilaisiin ja ovat kiinnostuneita asiaan liittyvästä lisäkoulutuksesta. Toisaalta taas liian optimistiset hoidon tavoitteet aiheuttavat pettymyksiä. Siksi on tärkeää, että tavoitteet asetetaan realistisiksi. Kokemus osoittaa, etteivät läheskään kaikki huumepotilaat pääse irti huumausaineista. Mutta toisaalta jo potilaan kiinnittyminen hoitoon, hoidossa pysyminen, hänen tilansa huononemisen hidastaminen ja elämänlaadun vähäinenkin Tärkeää on, että apu löytyy mahdollisimman läheltä. parantaminen ovat jo merkittäviä hoidon tuloksia. Kyyninen asenne ja hoitopessimismi eivät johda koskaan myönteisiin tuloksiin. On tärkeää, että työntekijät voivat osallistua riittävästi alansa täydennyskoulutuksen ja työnohjaukseen. Psykiatrisen asiatuntijan konsultaatiot ovat välttämättömiä lisävoimia. Arviomme kertoo, että terveyskeskuksessa hoidossa olevien opioidiriippuvaisten potilaiden aiheuttama väkivalta ja sillä uhkailu oli varsin vähäistä. Useiden haastateltavien mielestä sitä ei ollut juuri lainkaan. Asiasta vallitsi varsinkin prosessin alkuaikoina usein suuriakin pelkoja hoitotyöntekijöiden keskuudessa. Huumehoidossa olevat potilaat eivät myöskään ole aiheuttaneet ongelmia muiden terveyskeskuspotilaiden silmissä. Muut potilaat eivät ole kiinnittäneet suurempaa huomioita huumepotilaisiin. Tilanne on samanlainen katsottaessa asiaa myös toisesta suunnasta. Muut potilaat eivät ole olleet ennakkoluuloisia tai kiusallisia huumepotilaiden näkökulmasta. Pelot osoittautuvat usein ennakkoluuloiksi, jotka häviävät toiminnan edetessä. Myös potilaat itse melko tyytyväisiä Terveyskeskuksessa tapahtunut lääkkeellinen opioidiriippuvaisten hoito ei ole aiheuttanut laajempaa keskustelua tai väittelyä kuntalaisten, hallinnon ja kunnallispoliitikkojen keskuudessa. Hoito on sulautunut hyvin terveyskeskuksen normaaliin toimintaan. Kartoituksen valossa myös huumepotilaat itse ovat olleet melko tyytyväisiä saamaansa hoitoon. Heidän oma etunsa on käyttäytyä kunnolla, jotta hoito ei keskeytyisi. Psykososiaalisesta hoidosta puhutaan paljon huumehoidonkin yhteydessä, mutta mitä se käytännön työssä tarkoittaa, jää usein epäselväksi. Riskinä on, että opioidirippuvaisten korvaushoito jää pelkäksi mekaaniseksi lääkkeiden jakamiseksi. On todettu, että lääkkeellinen ja psykososiaalinen hoito yhdistettynä tuottavat parhaita tuloksia. Psykososiaaliseen hoitoon voi kuulua mm. seuraavanlaisia asioita: asiakkaalla on mahdollisuus aktiivisesti osallistua oman hoitonsa suunnitteluun ja hänelle on nimetty oma hoitaja. Tarjolla on keskusteluun perustuvaa hoitoa ja potilaan omaiset ja läheiset voivat osallistua siihen. Yhteistyö lähialojen, kuten sosiaalitoimen, mielenterveyspalvelujen ja muiden tahojen, kanssa on myös hyvin tärkeää, koska monilla opioidien käyttäjillä on ongelmia elämän eri alueilla. Lisäksi arkielämän taitojen opettelu ja vaihtoehtoisen vapaaajan käytön oppiminen edistävät kuntoutumista. Ar- 17

18 Psykososiaaliseen puoleen on panostettava, jotta hoito ei jäisi pelkäksi mekaaniseksi lääkkeiden jakeluksi. viomme mukaan psykososiaalinen työ on onnistunut Nurmijärvellä aika hyvin. Opioidiriippuvaisten hoitaminen terveyskeskuksissa on lisääntynyt Suomessa. Siitä alkaa olla jo melkoisesti kokemustakin. Näitä kokemuksia kannattaa hyödyntää muissa hoitopaikoissa, joissa ollaan käynnistämässä opioidiriippuvaisten lääkkeellistä ja psykososiaalista hoitoa. Pahimmat opioidiriippuvaisten hoitoon liittyvät ennakkoluulot on ilmeisesti jo voitettu. Potilaiden kannalta tämä on merkinnyt edistystä. Tärkeää on, että apu löytyy mahdollisimman läheltä. Korvaushoidon aloittamiseen pitää valmistautua Tiimi-lehdessä 5/2004 Tuulikki Forssén kertoi lisensiaattityötutkimukseensa perustuvassa artikkelissaan Kun ylläpitohoito päiväkeskukseen tuli, mitä tapahtui, kun opiaattiriippuvaisten metadoniylläpitohoito tuotiin hallinnollisena päätöksellä asunnottomien päiväkeskukseen. Monet Forssénin kirjoituksen havainnot ja johtopäätökset tuntuvat kovin tutulta Nurmijärven kunnan arviointiamme ajatellen. Mm. tällaisissa hänen mainitsemissaan asioissa näyttää olevan yhtäläisyyksiä Nurmijärveltä saamiimme kokemuksiin: Uudet tehtävät tuodaan usein yksikköön liian lyhyellä varoitusajalla. Ei ole kuultu hoitotyöntekijöitä riittävästi, kun tehtävää pitäisi jo olla toteuttamassa. Ei ehditä kouluttaa työntekijöitä ennen hoidon aloittamista Ei ehditä muodostaa riittävää yhteistä käsitystä toiminnan merkittävistä ulottuvuuksista. Hoitotilat ja muut resurssit (mm. henkilöresurssit) eivät ole vielä kunnossa. Pelätään uudenlaisia asiakkaita ja heidän aiheuttavan väkivaltaa. Epäillään, että hoitopaikkojen ns. kanta-asiakasjoukko suhtautuu kriittisesti uudenlaisiin potilaisiin. Erityisesti tällaisiin asioihin pitäisi kiinnittää huomiota, kun yksiköissä käynnistetään korvaushoitotoimintaa. Hoitopaikkoja lisättävä mutta ei liikaa Hyvästä kehityksestä huolimatta tarve opioidiriippuvaisten hoitopaikkakirjon laajentamiseen on ilmeinen. Tarkkoja lukumäärätietoja tällaisten paikkojen vajeesta on kuitenkin mahdotonta sanoa. Syytä on tietysti varoa myös sellaista päinvastaista kehityskulkua, että hoitopaikkojen kirjoa laajennettaisiin ilman riittävää harkintaa ja liiallisesti. Myös ammatillisuuden takaaminen on välttämätöntä ja psykososiaaliseen puoleen on panostettava, jotta hoito ei jäisi pelkäksi mekaaniseksi lääkkeiden jakeluksi. Hoitoja toteuttamaan tarvitaan erilaisia tahoja. Paikalliset olosuhteet, kuten hoidon tarpeen laajuus ja kunnan käytettävissä olevat palvelut ja palvelujen etäisyydet, ratkaisevat sen, kuinka hoito asiakkaiden kannalta saadaan mahdollisimman mielekkäästi järjestetyksi. Voidaan tarvita opioidiriippuvaisten hoitoon erikoistuneita yksiköitä, mutta käsittääksemme terveyskeskukset ja A-klinikat ovat tässä erityisessä avainasemassa. Minkään yksikön, josta löytyy riittävä ammattitaito, ei pitäisi kieltäytyä opioidiriippuvaisten korvaavasta ja psykososiaalisesta hoidosta. Kirjoittajista Matti Halmeaho on erikoissuunnittelija ja Yrjö Nuorvala tutkija Stakesin Alkoholi- ja huumetutkimusryhmässä. A-Kiltojen Liitto ry on valtakunnallinen A-kiltojen keskusjärjestö, joka järjestää KOULUTUS- JA LEIRITOIMINTAA kohderyhmänä päihdeongelmista toipuvat. Ohjelmassa 2005 mm.: * A-kiltatoiminnan peruskurssi 13. 15.5. * Järjestötoiminnan jatkokurssi 16. 18.9. * Seniori A-kiltalaisten viikonloppu 27. 29.5. * Kuntoloma 25. 30.9. Seuraa kotisivujamme www.a-kiltojenliitto.fi Lisätietoa myös: koulutussuunnittelija Tuija Tamsi p. (03) 2385 032, fax (03) 2385 055 tuija.tamsi@a-kiltojenliitto.fi.

PÄIVI JOKINEN paivi.jokinen@a-klinikka.fi KAIJA SAVOLA Terveysneuvontapisteissä keskustellaan monista aiheista Mistä huumeiden piikkikäyttäjien terveysneuvontatilanteissa keskustellaan? Terveysneuvontapisteille viime vuonna tehdyn kyselyn perusteella suosituin keskustelunaihe on huumehoito: otetaan yhteyksiä katkolle, keskustellaan korvaushoidosta tai vankilan päihteettömistä osastoista, soitetaan kriminaalihuoltoon. Terveysneuvontapisteellä tarkoitetaan paikkaa, jossa huumeiden piikkikäyttäjä voi vaihtaa käyttämänsä ruiskut ja neulat puhtaisiin ja saada terveysneuvontaa, johon kuuluu myös sosiaali- ja palveluohjaus. Sekä terveysneuvontapisteiden että niissä asioivien asiakkaiden määrä on lisääntynyt koko 2000- luvun. Tällä hetkellä Suomessa on yhteensä 29 terveysneuvontapistettä 21:llä eri paikkakunnalla. Tässä artikkelissa kuvataan, mistä terveysneuvonta-aiheista terveysneuvontapisteissä keskustellaan. Tiedot perustuvat yhden päivän aikana kerättyihin tietoihin. Jokaiseen terveysneuvontapisteeseen lähetettiin kyselylomake, jossa työntekijöitä pyydettiin luokittelemaan keskustelut aiheen ja ajan mukaan kolmeen eri luokkaan. Kyselyyn vastasi 15 toimintayksikköä. Haasteeksi jää selvittää, miten toteutettu terveysneuvonta rakentuu. Terveys korostuu haittojen vähentämisessä Terveysneuvontapisteet toimivat haittojen vähentämisen viitekehyksessä, jolloin itse huumeidenkäyttöön ei oteta kantaa, vaan huomio kiinnittyy huumeidenkäytöstä aiheutuviin haittoihin. Haittojen vähentämisen ideologinen viitekehys on saanut kritiikkiä, jossa on pohdittu viitekehyksen moraalisen perustan ristiriitoja. Kuitenkin monet tutkijat perustavat määritelmänsä haittojen vähentämisestä sen erilaisiin ja joustaviin käytäntöihin, jolloin sen identiteetti perustuu käytännöstä syntyviin tekijöihin eikä liberaaleihin ihanteisiin tai moraalisiin kysymyksiin. Haittojen vähentämisen näkökulmassa korostuvat huumeidenkäytön terveydelliset ongelmat. Tavoitteina on ollut hoitoonhakeutumisen kynnyksen madaltaminen sekä tartuntatautien ja yliannostuskuolemien ehkäisy ja vähentäminen. Tavoitteisiin on pyritty mm. riskikäyttäytymistä vähentämällä niin ruiskujen ja neulojen vaihto-ohjelmien kuin asiakaslähtöisen terveysneuvonnan avulla. Riskikäyttäytymisellä tarkoitetaan huumeidenkäyttöä pistämällä tai suojaamatonta seksikäyttäytymistä ja niihin liittyviä riskitilanteita, kuten piikittämisvälineiden ja/tai huumeen jakamista jonkun toisen kanssa tai yliannostustilanteita. Ensimmäinen terveysneuvontapiste perustettiin Helsinkiin 1997. Terveysneuvontapisteiden aukioloajat vaihtelevat kahden ja 30 viikkotunnin välillä, ja muut- 19

kin toimintaedellytykset vaihtelevat. Suurin osa terveysneuvontapisteiden työntekijöistä on tuntityöntekijöitä. Yli puolet työntekijöistä on sairaanhoitajia, mutta myös sosiaaliterapeutteja ja sosionomeja sekä perushoitajia on useita. Terveysneuvontapisteissä työskentelee myös joitakin entisiä narkomaaneja. 20 Huumehoito Piikittäminen Tartuntataudit Seksuaaliterveys Muut Keskustelun aiheet terveysneuvontatilanteissa (%). Lähtökohtia onnistuneeseen terveysneuvontaan tuntee kohderyhmän ympäristöineen ymmärtää rajoituksia: esim. oikean tiedon puute, yhteisön ja kulttuurin normit keskustelee seksuaaliterveydestä ja piikkikäytöstä opettaa vuorovaikutustaitoja keskustellessaan piikkikäyttäjän kanssa Yhden päivän keskustelut Lähetin kyselyn jokaiselle terveysneuvontapisteelle marraskuussa 2004, koska halusin saada kuvan siitä, mistä aiheista terveysneuvontatilanteissa keskustellaan. Halusin myös selvittää, käydäänkö seksuaaliterveyteen liittyviä keskusteluja. Tiedot perustuvat yhden päivän aikana kerättyihin tietoihin. Lähetin kyselylomakkeen 21 toimintayksikölle, joista 15 vastasi kyselyyn. Kyselyn perusteella valtaosa keskusteluista liittyi tartuntatauteihin tai päihdehoitoihin liittyviin asioihin. Keskustelutilanteet kestivät keskimäärin 5 10 minuuttia. Keskusteluteemojen kartoittamisessa ei huomioitu terveysneuvontapisteessä tapahtuvaa käytettyjen ruiskujen ja neulojen vaihtamista puhtaisiin. Kaikista keskusteluista 18 prosenttia liittyi tartuntatauteihin. Ne linkittyivät hiv- tai B- ja C-hepatiittineuvontaan ja testaukseen. Keskimäärin ne kestivät 5 10 minuuttia (N=15), mutta myös alle viiden minuutin keskusteluja käytiin usein (N=11). Yli 10 minuuttia kestäneisiin keskusteluihin (N=7) liittyi usein myös jokin toimenpide. Jokin pieni toimenpide voi rohkaista asiakasta kysymään mieltä askarruttavasta asiasta. Seksuaaliterveyteen liittyviä keskusteluja kertyi yhden päivän aikana 11 prosenttia. Niistä yli puolet (N=11) liittyi kondomin jakamiseen. Loput keskustelut (N=9) liittyivät raskauteen ja seksitauteihin. Joskus muistutettiin vain testiajasta. Jotkut tutkimukset korostavat, että suojaamattomat seksikontaktit voivat olla nuorilla piikkikäyttäjillä suurempi riski kuin jaetut käyttövälineet. Jos elää arkipäiväänsä seksuaalija tartuntatautiriskien ympäröimässä maailmassa, oikeat tiedot tartuntataudeista ja riskinhavainnointikyky ovat tärkeitä. Nuoret piikkikäyttäjät tarvitsevat herättelyä seksitaudeista, erityisesti klamydiasta. Erityisesti nuorten (miesten) tulisi saada kannustusta kondomin käyttöön. Eniten keskusteluja käytiin asioista, jotka liittyivät huumehoitoon (N=58). Keskustelut huumehoidosta tarkoittivat esimerkiksi yhteydenottoa katkolle, keskustelua korvaushoidosta tai siihen pääsemisen vaikeudesta, vankilan päihteettömistä osastoista tai soittoa kriminaalihuoltoon. Keskusteluista 32 kesti 5 10 minuuttia ja 26 keskustelua kesti yli 10 minuuttia. Huumehoidoista ja siihen liittyvistä asioista keskusteltiin siis eniten. Piikittämiseen liittyvät keskustelut (N=38) kestivät keskimäärin 5 10 minuuttia. Keskusteluista 17 kesti alle viisi minuuttia. Keskusteluja käytiin myös suonitulehduksista (N=8) ja samalla hoidettiin haavoja (N=5). Muita aiheita (N=34), joista keskusteltiin, olivat esim. hammassairauksiin, parisuhteisiin tai lapsiin liittyvät asiat. Myös oleilu ja jutustelu oli jossakin tärkein keskustelu. Tällöin asiakkaat olivat olleet yli kaksi tuntia terveysneuvontapisteessä ja sitä nimitettiin olohuoneeksi. Kuuntelu ja keskustelu pienentävät kuilua suuren yleisön ja piikkikäyttäjän maailmojen välillä. Tieto, jota terveysneuvontapisteissä jaetaan, on neutraalia ja piikkikäyttäjän elämää koskettavaa, mikä lisää keskinäistä ymmärrystä. Käydyt keskustelut liittyivät erityisesti tartuntatauteihin, palveluohjaukseen ja kuulijana olemiseen. Joihinkin neuvontatilanteisiin liittyi myös toimenpiteitä, kuten rokottamista, haavahoitoa tai ajan varaamista toisesta sosiaali- tai terveydenhuollon palvelupaikasta. Konkreettiset hoitotoimet ja neuvonta terveysriskeistä ovat yleisiä asioita terveysneuvontapisteissä. Eniten kuitenkin vaihdetaan käytettyjä ruiskuja ja neuloja puhtaisiin, jolloin asiakaskontakti voi näyttäytyä ohikiitävänä hetkenä, jolla on kuitenkin erityinen merkitys. Jatkopohdinnan aiheita Terveysneuvonta vuorovaikutuksena voi kehittyä vain,