ASIALISTA: LAPIN YLIOPISTON UUDEN HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

Samankaltaiset tiedostot
1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen ulkopuolisten jäsenten valinnan valmistelu

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 3/ ASIALISTA

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 2/

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Valmistelutyöryhmän esitys hallituksen ulkopuolisiksi jäseniksi

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/12

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta

2. Lapin yliopiston vuoden 2015 tasekirjan hyväksyminen ja allekirjoittaminen (ei julkinen)

LAPIN YLIOPISTO UNIVERSITY OF LAPLAND PÖYTÄKIRJA

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/2017 ASIALISTA

PÖYTÄKIRJA. YLIOPISTOKOLLEGIO Kokous 02/12 ASIALISTA

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 5/ ASIALISTA

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu

5. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelman hyväksyminen. Lapin yliopiston määrärahahaku korkeakoulujen hakijasuman purkua varten.

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 4/ ASIALISTA

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen. 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen

2. Lapin yliopiston vuoden 2015 tasekirjan hyväksyminen ja allekirjoittaminen (ei julkinen)

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 5/ ASIALISTA : Ma

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta

2. Katsaus ministeriön Oulu Lappi tapaamiseen Katsaus Arktisen neuvottelukunnan kokoukseen

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous

Kokouksen 12 / 2009 asialista

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 7/2016 ASIALISTA

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 1/ ASIALISTA 1

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö. 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto kaudelle

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 7/2017 1

6. Katsaus yhteiskuntatieteiden rakenteelliseen kehittämiseen

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Eron myöntäminen yliopistokollegion jäsenyydestä. 3 Lapin yliopiston hallituksen täydentäminen

YLIOPISTOKOLLEGIO. Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2011. Aika Tiistai kello Hallituksen kokoushuone HR144

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

6. Linjaukset koskien Professor of Practice -nimikkeen käyttöönottoa

Kokouksen 9 / 2015 asialista

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Sijoitustoiminnan tilannekatsaus. 3 Opiskelijoiden sisäänottomäärä vuonna 2012

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 7/2016 ASIALISTA

Kokous n:o. Jäsenet. likkö. kauppatiet. yo. htori. 1 Kokouksen. laillisuus ja. Oulun. Oulun viimeistään päättänyt. Päätösesitys:

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/2016 ASIALISTA

3. Lapin korkeakoulukonsernin rakenteellinen kehittäminen. 5. Harjoittelukoulun yhtenäiskouluksi muuttamisen tilannekatsaus

torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018).

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Savonlinnan kampus, Kuninkaankartanonkatu 7, kokoushuone B304

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Paikka Videoneuvotteluna: Joensuun kampus AU270, Kuopion kampus Sn102 ja Savonlinnan kampus B325

Yhteisöjohtaja Markus Aarto avaa kollegion kokouksen.

HALLITUS. Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 6/2011. Aika Perjantai kello Paikka Hallituksen kokoushuone HR 144

Kokouksen lopuksi (tai välillä) nautitaan perinteinen Pohjanhovin joululounas.

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2018 1

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

Yliopistoneuvosto Markus Aarto p , Kokous 6/10 Paikka: Hallinnon kokoushuone

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu)

esityslista Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen Paavo professori, jäsen Elorinne Anna-Liisa professori, varajäsen professori, varapuheenjohtaja

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Paikka Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus, ME201 kokoushuone, Kuopio, Tieteellisten seurain valtuuskunta

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2018 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Paikka Videoneuvotteluna Joensuun kampus AU300, Kuopion kampus Sn102 ja Savonlinnan kampus A130

Asialistat 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Raportointi yliopiston toiminnasta ja taloudesta 5 Muutokset yliopistokollegion kokoonpanoon

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2017 1

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 9/06

Kokouksen 9 / 2011 asialista

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön.

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos. 6 Lapin yliopiston tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2007

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 6/ ASIALISTA

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 1/06

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/ Nimi Tehtävä Läsnäolo Otranen-Silvenoinen, kaupungin koulutoimi,

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä.

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu)

Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 9 A/2016

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Lapin yliopiston strategiset toimenpiteet vuosina ja perusvoimavarojen

Kokous 2/2009 Paikka: Hallituksen kokoushuone

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

B 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus B 8 Oulun yliopiston sisäinen tarkastus

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen. 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous

Arktinen keskus Johtokunta Timo Koivurova Kokous 1/2016 Paikka: Arktinen keskus, Thule-kokoushuone

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2017 1

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA

3. Lapin yliopiston osaamisen suuntaamista koskevat linjaukset. 4. Lapin yliopiston sopimuskauden määrälliset tavoitteet

Oulun yliopisto, yliopistokollegio Kokous 3/2018

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle lukien.

- VTT:n Digitalon neuvotteluhuone AP314, Vuorimiehentie 3, Otaniemi - Linnanmaa, neuvotteluhuone YY197. A 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous

Kokouksen 3 / 2013 asialista

HALLITUKSEN. Aihe. Aika. Paikka. Asialistat. Hallintojohtajaa

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Päätösesitys Kokous todettaneen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Kirkkovaltuusto

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA

Transkriptio:

LAPIN YLIOPISTO UNIVERSITY OF LAPLAND LAPIN YLIOPISTON UUDEN HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS ASIALISTA: 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta 3. Hallituksen palkkiot toimikaudella 2018-2020 4. Lapin yliopiston talousarvio 2018 ei julkinen) 5. Hallituksen vuoden 2018 kokousaikataulu 6. Muut asiat

LAPIN YLIOPISTO 14.12.1017 UUSI HALLITUS Mauri Ylä-Kotola 0400 276 288 Kokous 1/2017 Paikka: Ravintola Fellin akvaario Aika klo 14.15 + Olli Kangas 7 14.21 + Lauri Sievistä 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus - Mauri Ylä-Kotola, esittelijä Lapin yliopiston hallintojohtosäännön 59 :n 2 momentin mukaan kutsu monijäsenisen hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta, jollei hallintoelin toisin ole päättänyt. Hallituksen 24.8.2009 tekemän päätöksen mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään seitsemän vuorokautta ennen kokousta ja kokouksen asialista on lähetettävä viimeistään viisi vuorokautta ennen kokousta. Esitys: Päätös 1: Päätös 2: Johtosäännön 61 :n mukaan yliopiston hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja mukaan luettuna vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Todettaneen kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Hallitus päätti, että kokouksen asialistan kohdat 1-2 ajan puhetta johtaa hallituksen virkaiältään vanhin ulkopuolinen jäsen Miia Porkkala. Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjan vakuudeksi: Miia Porkkala Markus Aarto Esittelijä

LAPIN YLIOPISTO UUSI HALLITUS Mauri Ylä-Katala 0400 276 288 Kokous 1/2017 Paikka: Ravintola Fellin akvaario Aika klo 14.15 + Olli Kangas + Lauri Sievistö - Mauri Ylä-Katala, esittelijä 2. Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta vuosiksi 2018-2020 Yliopistolain 558/2009) 15 :n mukaan yliopistolla on hallitus, jonka muut kuin yliopistoyhteisöön kuulumattomat jäsenet valitsee yliopistokollegio. Yliopistoyhteisöön kuuluvat jäsenet valitaan vaaleilla. Yliopistolain 15 :n 7 momentin mukaan hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Kummankin tulee olla yliopistoyhteisöön kuulumattomia jäseniä. Lapin yliopiston hallituksen puheenjohtajana on toimikaudella 2015-2017 toiminut Raimo Väyrynen ja varapuheenjohtajana Marja Vaarama. Yliopistolain 15 :n 7 momentin mukaan kollegiolla ei ole suoraa päätösvaltaa hallituksen sisäisiin henkilövalintoihin. Yliopistokollegio keskustelee puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan henkilöstä kokouksessaan 12.12.2017. Nykyisen hallituksen toimikausi on 2018-2020. Esitys: Päätös: Päätettäneen valita hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Asiassa ei esittelymenettelyä. Päätettiin valita yksimielisesti hallituksen puheenjohtajaksi Hannele Niemi ja varapuheenjohtajaksi Keijo Posio.

Pöytäkirjan vakuudeksi: Miia Porkkala arto Sihteeri

LAPIN YLIOPISTO UUSI HALLITUS Mauri Ylä-Kotola 0400 276 288 Kokous 1/2017 Paikka: Ravintola Fellin akvaario Aika klo 14.15 + Olli Kangas + Lauri Sievistä + Mauri Ylä-Kotola, esittelijä 3. Hallituksen jäsenten palkkiot toimikaudella 2018-2020 Yliopistolain 558/2009) ja Lapin yliopiston hallintojohtosäännön mukaisesti hallituksen rooli yliopistohallinnossa on korostunut ja hallituksen vastuu lähenee paljolti yksityisoikeudellisen oi keushen ki lön ha II itu ksen vastuuta. Ha II itu ksen jäsenyys edellyttää myös merkittävää sitoutuneisuutta. Lapin yliopistossa vakiintuneen käytännön mukaan hallitus toimii paitsi kokouksien kautta myös puheenjohtajiensa välityksellä kokouksien välillä. Hallituksen puheenjohtajistolla on myös runsaasti edustuksellisia ja esimerkiksi Lapin korkeakoulukonsernin hallintoon liittyviä tehtäviä. Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan työmäärä on tästä syystä merkittävä. Lapin yliopisto on ottanut hallituksen jäsenille vastuuvakuutuksen. Tämän lisäksi hallituksella on palkkiojärjestelmä, jolla kompensoidaan hallituksen jäsenyydestä aiheutuvaa työtä ja vastuuta. Hallituksen jäsenten palkkioiden päättämisjärjestyksestä ei ole mainintaa yliopistolaissa eikä yliopiston johtosäännössä. Hallituksen, yliopistokollegion ja rehtorin tehtävien välistä suhdetta arvioitaessa vakiintunut käytäntö on ollut, että hallitus käsittelee palkkioperusteet ja valtuuttaa rehtorin tekemään palkkioista päätöksen hallintojohtajan esittelystä. Nykyiset palkkiot on vahvistettu rehtorin päätöksellä 27.1.2015. Toimikaudella 2015-2018 hallituksen puheenjohtajalle on maksettu kuukausikorvauksena 2.000 euroa kuukaudessa ja varapuheenjohtajalle 1.000 euroa kuukaudessa. Hallituksen jäsenten kokouspalkkio on ollut 450 euroa kuukaudessa. Palkkiotaso on ollut yliopistojen keskitasoa.

Yliopiston yleinen talouskehitys huomioon ottaen hallituksen palkkiot on ajateltu pidettäväksi ennallaan. Esitys: Päätös: Merkittäneen tiedoksi hallituksen puheenjohtajan palkkio 2.000 euroa kuukaudessa, varapuheenjohtajan palkkio 1.000 euroa kuukaudessa ja jäsenen palkkio 450 euroa kuukaudessa toimikaudella 2018-2020. Merkittiin tiedoksi. Pöytäkirjan vakuudeksi: \\,-1\, -- ---- "\ Hannele Niemi Mauri Ylä-Katala Esittelijä

LAPIN YLIOPISTO UUSI HALLITUS Mauri Ylä-Katala 0400 276 288 Kokous 1/2017 Paikka: Ravintola Fellin akvaario Aika klo 14.15 + Olli Kangas + Lauri Sievistä 4. Lapin yliopiston talousarvio 2018 ei julkinen) +Mauri Ylä-Katala, esittelijä

Merkittäneen tiedoksi Lapin yliopiston talousarvio vuodelle 2018. Merkittiin tiedoksi. Esitys: Päätös: Pöytäkirjan vakuudeksi: Hannele Niemi Mauri Ylä-Kotola Esittelijä l

LAPIN YLIOPISTO UUSI HALLITUS Mauri Ylä-Kotola 0400 276 288 Kokous 1/2017 Paikka: Ravintola Fellin akvaario Aika klo 14.15 + Olli Kangas + Lauri Sievistö 5. Hallituksen kokousajankohdat 2018 + Mauri Ylä-Kotola, esittelijä Hallituksen kokousaikataulu tulee hyväksyttäväksi koko vuodelle 2018. Esityksen mukaan järjestetään kuusi kokousta ja kesäseminaari. Varhemmin kokouksia on ollut vuodessa 8, mutta käsiteltävien asioiden rytmitys on johtanut siihen, että joihinkin kokouksiin on tullut huomattavan vähän sisällöllisiä asioita. Hallitus voi tarvittaessa pitää ylimääräisiä kokouksia ja iltakouluja, jos tarvetta niihin ilmenee jonkin asian tiimoilta. Ajatellut kokousajat vuonna 2018: Tiistai 6.2.2018 klo 9.30 Tiistai 10.4.2018 klo 9.30 Tiistai 5.6.2018 klo 9.30 Ma-Ti 20.-21.8.2018 kesäseminaari ja kokous Tiistai 2.10.2018 klo 9.30 Tiistai 11.12.2017 klo 9.30 ja joululounas Esitys 1: Keskusteltaneen vuoden 2018 kokouspäivien sopivuudesta hallituksen jäsenille. Esitys 2: Päätös: Hyväksyttäneen hallituksen kokouspäivät kokouksessa mahdollisesti tehdyin tarkistuksin. Päätettiin pitää hallituksen kokoukset vuonna 2018 seuraavasti:

Torstai 8.2.2018 klo 12.00 + perehdyttämisiltakoulu Tiistai 10.4.2018 klo 9.30 Tiistai 5.6.2018 klo 9.30 Ma-Ti 27.-28.8. kesäseminaari ja kokous Tiistai 2.10.2018 klo 9.30 Tiistai 11.12.2017 klo 9.30 ja joululounas Pöytäkirjan vakuudeksi: Hannele Niemi Mauri Ylä-Katala Esittelijä

LAPIN YLIOPISTO UUSI HALLITUS Kokous 1/2017 Aika klo 14.15 + Olli Kangas + Lauri Sievistö 6. llmoitusasiat Mauri Ylä-Kotola 0400 276 288 Paikka: Ravintola Fellin akvaario + Mauri Ylä-Kotola, esittelijä Lapin yliopiston hallintojohtosääntö, LIITE Yliopistolaki, LIITE Päätös: Merkittiin tiedoksi. Pöytäkirjan vakuudeksi: Hannele Niemi Mauri Ylä-Kotola Esittelijä

LAPIN YLIOPISTO UUSI HALLITUS Kokous 1/2017 Aika klo 14.15 + Olli Kangas + Lauri Sievistä Mauri Ylä-Kotola 0400 276 288 Paikka: Ravintola Fellin akvaario + Mauri Ylä-Kotola, esittelijä 7. Muut asiat Lapin yliopiston hallintojohtosäännön 59 :n mukaan hallintoelin voi läsnä olevien jäsenten yksimielisellä päätöksellä ottaa käsiteltäväkseen asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. Päätös: Muita asioita ei ollut. Pöytäkirjan vakuudeksi: Hannele Niemi Mauri Ylä-Kotola Esittelijä