Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous"

Transkriptio

1 :n yhdistyskokous Aika Torstai klo Paikka Osallistujat Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, Tampere Jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja muut paikalla olijat Yhdistyskokousasiat 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Pentti Mäkinen avasi kokouksen. 2. Kokouksen järjestäytyminen Esitys: Valitaan kokoukselle - puheenjohtaja - sihteerit - kaksi pöytäkirjantarkistajaa - kaksi ääntenlaskijaa Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkanmaan koulutuskonsernikuntayhtymän Pirkon palvelujohtaja Aune Jutila, sihteeriksi AMKE ry:n varatoiminnanjohtaja Heikki Sederlöf sekä pöytäkirjan tarkistajiksi Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Markku Rissanen ja Kotkan- Haminan seudun koulutuskuntayhtymän johtaja Juha Reivilä. Päätettiin, että pöytäkirjan tarkistajiksi valitut henkilöt toimivat kokouksen ääntenlaskijoina. 3. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Yhdistyksen sääntöjen 9 :n mukaan kokouskutsu on lähetettävä varsinaiseen yhdistyskokoukseen vähintään 30 päivää ennen kokousta. Kutsu kokoukseen on lähetetty sähköpostilla jäsenille

2 Esitys: Todetaan kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todetaan saapuvilla olevat jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja myönnetään muille paikallaolijoille läsnäolooikeus. Liite 1: Kokouksen alkuun mennessä esitetyt valtakirjat Todettiin paikalla olevat jäsenyhteisöjen valtuuttamat viralliset kokousedustajat jäsenyhteisöittäin. Myönnettiin muille paikallaolijoille läsnäolo- ja puheoikeus. 4. Työjärjestys Esitys: Vahvistetaan esityslista kokouksen työjärjestykseksi. Liite 2: Esityslista Vahvistettiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi. 5. Jäsenmaksun määrääminen vuodelle 2011 :n perustamisen reunaehtoja on, että jäsenmaksukertymän kokonaiskatto ei ylitä KJY:n ja AKKL:n yhteenlaskettua jäsenmaksukertymää. Vuoden 2011 jäsenmaksujen yhteissumma on Jäsenmaksurakennetta on valmisteltu toimistotyönä. Esitys: Hallitus esittää, että jäsenmaksu perustuu kolmeen yhteenlaskettavaan osaan: 1. kaikille samansuuruinen perusosa (1000 ) 2. ammatillisen peruskoulutuksen järjestämislupien opiskelijamääriin perustuva kolmiportainen jäsenmaksuosuus (alle 1000 opiskelijaa = 500 ; vähintään 1000 enintään 3000 opiskelijaa = 1500 sekä yli 3000 opiskelijaa = 3000.) 3. aikuiskoulutuksen tuottoihin perustuva jäsenmaksuosuus (= aikuiskoulutustuotot vuonna 2009 * 0,0006).

3 Talousarvioon ennakoitu jäsenmaksutuotto vuodelle 2011 em. jäsenmaksurakenteella on AMKE ry:n toiminnanjohtaja Johan Hahkala esitteli kokoukselle hallituksen esityksen jäsenmaksujen määräytymisen periaatteista 2011 sekä kesällä 2010 koottujen tietojen pohjalta toimistossa laaditun jäsenkohtaisen vuotta 2011 koskevan jäsenmaksutaulukon. Jäsenmaksuja koskeva yleiskeskustelun aikana todettiin toimintasuunnitelman sisältävän perustamiskokouksen pontta vastaavan toteamuksen siitä, että hallitus selvittää varsinaisen toimikautensa käynnistyttyä 2011 jäsenmaksujen suuruuden ja äänivallan suhdetta ja selvitys asiasta esitellään jäsenistölle vuoden 2012 varsinaisessa yhdistyskokouksessa. Hyväksyttiin hallituksen esitys vuoden 2011 jäsenmaksujen määräytymistavasta. 6. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2011 Ammattiosaamisen kehittämisyhdistyksen toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2011 on toimitettu jäsenille kokouskutsun liitteenä. Liite 3: Vuoden 2011 toimintasuunnitelma ja talousarvio Esitys: Hallitus esittää yhdistyskokoukselle hyväksyttäväksi 1. Toimintasuunnitelman vuodelle Talousarvion vuodelle 2011 liitteenä 1 olevassa muodossaan. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2011 käsiteltiin toiminnan ja talouden osalta kahtena erillisenä kokonaisuutena, joita kumpaakin toiminnanjohtaja Johan Hahkala esitteli kokoukselle lyhyesti ennen yleiskeskustelua. Kokous hyväksyi muutoksitta hallituksen esityksen vuoden 2011 toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi.

4 7. Puheenjohtajien ja muiden hallituksen jäsenten palkkiot vuodelle 2011 AMKE ry:n sääntöjen mukaan yhdistyskokous määrää puheenjohtajien ja muiden hallituksen jäsenten palkkioista vuosittain. Esitys: Hallitus esittää palkkioasian yhdistyskokouksen käsiteltäväksi. Toiminnanjohtaja johan Hahkala esitteli kokoukselle hallituksen informaationa vuoden 2010 aikana toiminnassa palkkioiden ja korvausten maksatuksessa sovellettavia periaatteita: Hallituksen puheenjohtajalle maksettava kuukausikorvaus on 500 / kk. Hallituksen varapuheenjohtajalle maksettava kuukausikorvaus on 400 / kk. Hallituksen jäsenen, esittelijän ja sihteerin kokouspalkkio on 100 /kokous. Hallituksen kokousten sijoittuessa useammalle päivälle kokouspalkkio maksetaan periaatteella 100 / kokouspäivä. Puheenjohtajistolle maksetaan kuukausipalkkion lisäksi kokouspalkkio hallituksen kokousten osalta. Matkakustannukset korvataan verohallituksen päätöksen mukaan (oman auton käytön kuluja verrataan muihin matkustusvaihtoehtoihin kokonaistaloudellisesta näkökulmasta). Tilintarkastajien palkkio maksetaan laskun mukaan. Hallituksen jäsenille tarvittaessa maksettava ansiomenetyskorvaus voidaan maksaa joko hallituksen jäsenelle tai suoraan tämän työnantajalle. Kokous päätti soveltaa palkkioiden ja korvausten maksatuksessa vuonna 2011 samaa käytäntöä, jota on noudatettu vuonna Tilintarkastajien valinta vuosille 2010 ja 2011 AMKE ry:n sääntöjen (11 ) mukaan yhdistyskokous valitsee yhdistykselle kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat kutakin toimintavuotta varten. Esitys: Yhdistyskokous valitsee yhdistykselle tilintarkastajat vuosille 2010 ja 2011.

5 Toiminnanjohtaja Johan Hahkala esitteli kokoukselle toimiston valmisteleman tarjouskilpailun tulokset ja arvion siitä, paljonko työtä AMKE ry:n kokoisen järjestön tilantarkastajilta vaaditaan. Kokous kävi asiasta tarjousten ja esittelyn pohjalta lyhyen keskustelun, jonka pohjalta päätettiin valita Audiator yhtiöt AMKE ry:n tilintarkastajaksi vuosille 2010 ja 2011 tarjouksessa nimetyin tilintarkastajin. 9. Muut asiat Varatoiminnanjohtaja Heikki Sederlöf esitteli lyhyesti AKKL ry:n lähiyhtiö AIKE Oy:n ja AIKE International Oy:n toimintaa. Liite 4: Yhtiöiden toiminnan kuvaus Jatkossa AMKE ry:n lähiyhtiöinä toimivia yhtiöitä koskevat muutokset valmistellaan osana vuoden 2011 sääntömääräistä yhtiökokousvalmistelua. 10. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja kiitti kokousedustajia yksimielisistä päätöksistä ja sujuvasta kokouksesta ja päätti kokouksen klo Pöytäkirjan vakuudeksi Aune Jutila Puheenjohtaja Heikki Sederlöf Sihteeri Pöytäkirja on tarkistettu ja todettu kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten mukaisesti laadituksi. Juha Reivilä Pöytäkirjan tarkistaja Markku Rissanen Pöytäkirjan tarkistaja

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous :n yhdistyskokous Aika Keskiviikko 9.11.2011 klo 14.00 15.05 Paikka Osallistujat Omnia, Kirkkokatu 16, Espoo Jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja muut paikallaolijat Yhdistyskokousasiat 1. Kokouksen

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous :n yhdistyskokous Aika Tiistai 13.11.2012 klo 16.45 17.35 Paikka Osallistujat Teknologiakeskus Pripoli, Tiedepuisto 4, Pori. Jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja muut paikallaolijat Yhdistyskokousasiat

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous :n yhdistyskokous Aika Tiistai 12.11.2013 klo 16:30-17.30 Paikka Osallistujat Kuopio, Musiikkikeskus Jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja muut paikallaolijat (liitteenä osallistujaluettelo) Yhdistyskokousasiat

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n ylimääräinen yhdistyskokous

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n ylimääräinen yhdistyskokous :n ylimääräinen yhdistyskokous Aika Perjantai 24.5.2013 klo 11.00 12.50 Paikka Osallistujat Taitotalon Kongressikeskus, Valimotie 8, Helsinki Jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja muut paikallaolijat,

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen. Aika: 29.4. 2009 kello 18:00 Paikka: Merimaskun koulu, Iskolantie 9 Merimasku 1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. lista SYYSKOKOUS 2016 Aika Torstaina 24.11.2015 klo 17.00 Paikka Tervolan nuorisoseuran talo, Seurantie, Tervola 1 KOKOUKSEN AVAUS Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN

Lisätiedot

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Edustajakokouksen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen. Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 ETELÄ-KARJALAN MARTAT RY:N SYYSKOKOUS Aika Torstai 1. marraskuuta 2018 klo 18.00 Paikka Olavinkulma (Imatran seurakunnan tilat) Olavinkatu 13, 55100 IMATRA Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017 Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Paikka: Hotelli Koskenniska, Turuntie 1 Forssa Aika: 17.10.2016 klo 19 Paikalla: Jari Kantelus,, Matti Luostarinen,, Tommi Holopainen, Aila Lahtinen, Lisäksi paikalla olivat

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKIKONSERNIN VAKUUTUSKASSA PÖYTÄKIRJA 2/2016

TAMPEREEN KAUPUNKIKONSERNIN VAKUUTUSKASSA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Aika 15.11.2016 kello 17.00 17.20 Paikka Läsnä Pantin talon auditorio, Puutarhakatu 11, Tampere Kokouksessa oli läsnä 6 kassan jäsentä sekä osakkaan edustajana lakimies Kim Pråhl /Tampereen kaupunki. Paikalla

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi kutsu Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi Hyvä vuosikokousedustaja, Suomen Kirkkomusiikkiliitto

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

AMKE ry:n hallituksen kokous 5/2013

AMKE ry:n hallituksen kokous 5/2013 AMKE ry:n hallituksen kokous 5/2013 Aika Torstai 10.10.2013 klo 11.00 15.00. (Kokouksen aluksi lounasmahdollisuus klo 11-11.30.) Paikka AMKE ry:n toimisto, Sörnäistenkatu 1, Helsinki Osallistujat Marketta

Lisätiedot

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Aika: lauantai 21.11.2015 Paikka: Satakuntatalon Kiltasali, Lapinrinne 1, Helsinki klo 9.30 klo10.45 klo 12.00 klo 13.00 Ilmoittautuminen ja kokousedustajien

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen. TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) 41660 TOIVAKKA 11.9.1999 SYYSKOKOUS Aika 11.9.1999 klo 15.00 16.35 Paikka Hirsiaho, Huikko Läsnä 21 jäsentä (osanottajaluettelo liitteenä) 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali PÖYTÄKIRJA LAPPIAHALLI OY YHTIÖKOKOUS Aika: 26.4.2017 klo 17.00 Paikka: Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali 1 Kokouksen avaus LAPPIAHALLI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY. Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto

Lisätiedot

Pöytäkirja. AMKE ry:n hallituksen kokous 1/2014. Aika Tiistai 4.2.2013 klo 11.00 14.30. (lounas klo 12.30)

Pöytäkirja. AMKE ry:n hallituksen kokous 1/2014. Aika Tiistai 4.2.2013 klo 11.00 14.30. (lounas klo 12.30) AMKE ry:n hallituksen kokous 1/2014 Aika Tiistai 4.2.2013 klo 11.00 14.30. (lounas klo 12.30) Paikka AMKE ry:n toimisto, Sörnäistenkatu 1, Helsinki Osallistujat Marketta Kokkonen puheenjohtaja Anssi Tuominen

Lisätiedot

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi kutsu Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi Hyvä vuosikokousedustaja, Suomen Kirkkomusiikkiliitto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo. 1 (5) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Esityslista. Lauantai EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS. Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen

Esityslista. Lauantai EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS. Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen Esityslista Lauantai 10.6.2017 1. EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen 2. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2.1. Esittely Sääntöjen 11. pykälän

Lisätiedot

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PÖYTÄKIRJA PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2017 Aika: 27.05.2017 kello 13.00 Paikka: Haminankylän Kotipirtti Läsnä: Paikalla oli 19

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Iin seudun riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA Pokholmintie 30 95100 KUIVANIEMI Puh 0400-936 333 Email ii@rhy.riista.fi 23.2.2016 Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Aika: 23.2.2016 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä:

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 1 (5) SANGEN OY PÖYTÄKIRJA 1/2017 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 30.6.2017 klo 10.00 11.30 Paikka Oulu 1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

SUOMEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KULTTUURI- JA URHEILULIITTO, SAKU RY:N SÄÄNNÖT

SUOMEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KULTTUURI- JA URHEILULIITTO, SAKU RY:N SÄÄNNÖT SAKU ry:n säännöt 1 (5) SUOMEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KULTTUURI- JA URHEILULIITTO, SAKU RY:N SÄÄNNÖT I Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto,

Lisätiedot

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola.

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. Suomen Judoliitto ry Sääntömääräinen syyskokous 2015 Aika: 28.11.2015. Valtakirjojen tarkistus 12.30 alkaen. Kokous alkaa kello 13.00. Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA

PÖYTÄKIRJA Sääntömääräinen syyskokous Aika Sunnuntai klo 15.00-17.00 Paikka Vesihelmi, iso kokoustila, 2. kerros osoite: Eteläinen puistokatu 2, 30420 Forssa Ennen kokouksen alkua Forssan kaupungin tervehdys ja katsaus

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 1.11.2009 klo 13.00-16.20 1(5) Paikka Läsnä Rauman opettajankoulutuslaitos, Seminaarikatu 1, Rauma 117 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1

Lisätiedot

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina. Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari

Lisätiedot

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry Espoon Palloseuran Jääkiekko ry:n vuosikokous Aika: 31. elokuuta 2009 klo 18:00 Paikka: Espoonlahden Omnian auditorio 1. Kokouksen avaus Olli Koskimies avasi kokouksen klo 18:00. 2. Valitaan kokoukselle

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 (5) AIKA torstai klo 17.00 PAIKKA Palokan kirkko, opintosali, Rovastintie 8 Käsiteltävät asiat 88 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 89 Työjärjestyksen hyväksyminen 90 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA PÖYTÄKIRJA Osuuskuntakokous 29.03.2012 Kokousaika Keskiviikkona 28.03.2012 klo 18.00-19.50 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Läsnä:

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA Kokousaika Torstaina 25.04.2013 klo 18.00-19.41 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Kutsutut: 8 osuuskunnan

Lisätiedot

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet Eläkkeensaajien Keskusliiton 29.11.2018 Kuopion Piiri ry Sääntömääräinen Syyskokous Maanantai 26.11.2018 klo 13.00 Hotelli IsoValkeinen Kuopio Osallistujat: 44 kokousedustajaa Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: Torstai klo 18.00 20.35 Paikka: Klaukkalan yläasteen auditorio Läsnä: Antti Ainasoja Kati Hiisvirta Taija Huuskonen Asko Jortikka Juha Karppinen Harri Lepolahti Sirpa Malmström

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

SUOMEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KULTTUURI- JA URHEILULIITTO, SAKU RY:N SÄÄNNÖT

SUOMEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KULTTUURI- JA URHEILULIITTO, SAKU RY:N SÄÄNNÖT SAKU ry:n säännöt 1 (5) SUOMEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KULTTUURI- JA URHEILULIITTO, SAKU RY:N SÄÄNNÖT I Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto,

Lisätiedot

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 Ylimääräinen jäsenkokous 2017 Esityslista 13.8.2017 YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 AIKA Lauantai 28.10.2017 klo 10.00-12.00 PAIKKA LÄSNÄ Hotelli Korpilampi, Auditorio Korpilammentie 5, 02970 Espoo Valtuutetut

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 1 (5) SANGEN OY PÖYTÄKIRJA 1/2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 4.7.2018 klo 15.00 16.00 Paikka Tornio 1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5)

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PÖYTÄKIRJA Piraattipuolue ry Hallituksen kokous 11/2008 Aika: 15.9.2008 kello 18.30 Paikka: Läsnä: #hallituskokous PirateNet-IRC-verkossa Pasi Palmulehto (pj) Ahto Apajalahti

Lisätiedot

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi

Lisätiedot

1/6 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi huomioitiin Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton pitkäaikainen hallinnon ja talouden tarkastaja kunnanjohtaja Arto

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 26.4.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän syyskokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 3/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 26.10.2018 klo 13.00 13.15 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12,

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 1 (5) AIKA keskiviikko klo 17.00-18.30 PAIKKA Aseman Pysäkki, kokoontumistila, Hannikaisenkatu 29 Käsiteltävät asiat 88 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 89 Työjärjestyksen hyväksyminen 90 Pöytäkirjan

Lisätiedot

SEUTUVALTUUSTON KOKOUS

SEUTUVALTUUSTON KOKOUS 1 (7) SEUTUVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2016 Aika: keskiviikko 30.11.2016 klo 10.00 11.05 Paikka: Kärsämäki, Frosteruksen koulu Seutuvaltuutetut: varavaltuutetut: (läsnäolijat alleviivattu) Teija Myllylä

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015 Sivu 1/4 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistai 14.04.2015 klo 18.00 Paikka LÄSNÄ Virastotalo Jarmo Arvola Leena Hafrén Timo Isotalo Pekka Kalmi Outi Leino Kaija Mäki Taina Mäkinen Eila Saari Taru Sahla

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2017 1 AIKA klo 19.05 20.25 PAIKKA Tikkakosken kirkko, seurakuntasali, Kirkkokatu 18 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 80 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kokouksen alussa opiskelija Anu Honkola esitteli opinnäytetyönään tekemänsä tutkielman Hevosneuvonnan tarve ja tarjonta Keski-Suomessa.

Kokouksen alussa opiskelija Anu Honkola esitteli opinnäytetyönään tekemänsä tutkielman Hevosneuvonnan tarve ja tarjonta Keski-Suomessa. PÖYTÄKIRJA 1(5) Keski-Suomen Hevosjalostusliitto ry:n syyskokous Aika: Torstaina 27.11.2014 klo 18.00 Paikka: Killerjärvi, Perinneravintola Kahvitarjoilu ja valtakirjojen tarkastaminen alkoi klo 17.30

Lisätiedot

Yhtiökokousedustajat Hallituksen puheenjohtaja Toimitusjohtaja

Yhtiökokousedustajat Hallituksen puheenjohtaja Toimitusjohtaja KOKOUSKUTSU 2/2016 SUOMENSELÄN LENTOKENTTÄ Oy 26.05.2016 Aika Torstai 09.06.2016 klo 18.00 Paikka Kivijärven Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat/esityslista: 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot

Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA Hausjärvi 1/4 PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2015 AIKA: 23.05.2015 kello 13.00 PAIKKA: Hausjärven kunnanvirasto LÄSNÄ: Paikalla oli 18 vesiosuuskuntaan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 AIKA 8.6.2017 klo 16.30 17.30 PAIKKA Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aalto ENG Sivu 1 (5) PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aika: Torstai 2.11.2017 klo 16.30 Paikka: K215, Konetekniikka K1, Otakaari 4 Läsnäolijat: Lista läsnäolijoista on liitteenä 1. 1. Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen FI- 1/5 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Hän kertasi vuoden 2014 tapahtumia, joista päällimmäisenä VIKSU 2014 palokuntanuorten leiri. Taloudellinen tulos on jopa liiankin hyvä,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS Pöytäkirja 2002 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS 2002 AIKA: Maanantai 11.3.2002 klo 16.00 PAIKKA: Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto, Vuorikatu 22 LÄSNÄ: Camilla von Bonsdorff, puheenjohtaja

Lisätiedot

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Seurakuntaneuvosto 29.1.2015 sivu 1 (5) HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 29.1.2015 kello 17 17.52 Paikka Hakunilan kirkon kokoustila Hakunilantie 48, Vantaa Osallistujat: Jäsenet

Lisätiedot

3/40 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelmat LIITE. 3/41 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa.

3/40 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelmat LIITE. 3/41 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa. AIKA 08.06.2014 klo 17:00 PAIKKA Sivu / Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2/37 Työjärjestyksen hyväksyminen 3/38

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / Kaisa Kurenniemi Hans Saijets Milja Kärkimaa Pekka Sillanpää (saapui kohdassa 14)

Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / Kaisa Kurenniemi Hans Saijets Milja Kärkimaa Pekka Sillanpää (saapui kohdassa 14) Aika: 31.11.2013 Paikka: Siivikkala Läsnä: Antti Artukka Jari Paavilainen Jussi Alanen Alina Perälä Pauli Järvinen Jarno Pöhö Ville Kalliola Mikko Rintala Kaisa Kurenniemi Hans Saijets Milja Kärkimaa Pekka

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Kyläsaareen jätevesiosuuskunta Osuuskunnan kokous

Kyläsaareen jätevesiosuuskunta Osuuskunnan kokous Osuuskunnan kokous Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 17. (kevätkokous) Esitykset ja päätökset Sunnuntaina 26.3.2017 klo 15.00- Kyläsaaren Kylätalolla, Mörtintie 9. Esitys_v2 1 Asialista

Lisätiedot

Esityslista. Asiakirja 5

Esityslista. Asiakirja 5 Esityslista kirja 5 ESITYSLISTA AIKA 17.-18.11.2012, kokous alkaa lauantaina 17.11. klo 11.30 PAIKKA Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10 45100 Kouvola LÄSNÄ Valtuutetut kokousedustajat, yhdistyksen puheenjohtajat

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2015 1 AIKA 17.12.2015 klo 16.30-17.08 PAIKKA Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 90 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016 Ylikylässä 20.8.2016 PÖYTÄKIRJA 3/2016 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 18.25 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 AIKA 1.6.2017 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 27

Lisätiedot

SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Suomen Bassetkerho ry Finlands Bassettklubb rf:n sääntömääräinen syyskokous keskiviikkona 7.11.2012 klo 19.00 Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskus, Tuomarinkylänt. 1, 00690 HELSINKI.

Lisätiedot

3/61 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelma Liitteet. 3/62 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa.

3/61 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelma Liitteet. 3/62 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa. AIKA 09.06.2016 klo 18.00 PAIKKA Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/57 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2/58 Työjärjestyksen hyväksyminen 3/59

Lisätiedot

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse AIKA 04.02.2016 klo 18.00 PAIKKA Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3/14 Työjärjestyksen hyväksyminen 3/15

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto

Lisätiedot

Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 20. (kevätkokous)

Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 20. (kevätkokous) Osuuskunnan kokous Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 20. (kevätkokous) Sunnuntaina 15.04.2018 klo 15.00- Kyläsaaren Kylätalolla, Mörtintie 9. Esitys_v3 1 Asialista 1. Kokouksen avaus.

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS SYYSKOKOUS 29.11.2016 Aika 29.11.2016, klo. 19.00-20.15 Paikka Hämeenkylän kirkon seurakuntasali Osallistujat Liite 1 1. Kokouksen avaus Ville Hurmalainen avasi kokouksen. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB

SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB PÖYTÄKIRJA SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2008 Aika: 14.5.2008 klo 13.30 14.25 Paikka: Järvenpää-talo, Hallintokatu 4, 04400 Järvenpää Läsnä: kunta osallistuja äänimäärä Hyvinkään

Lisätiedot

Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta.

Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta. EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 30.3.2019 klo 10-12.15 Paikka: Seinäjoki, seurakuntakeskuksen sali Läsnä: 57 henkeä, nimilista liite 1 1 Kokouksen avaus Päätösesitys:

Lisätiedot