Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 Kaupunginhallitus 20.03.2017 Sisällysluettelo Sivu 84 Vesihuollon vesi- ja jätevesimaksun muuttaminen ja hulevesimaksun käyttöönottaminen 4 85 Sopimus taloushallinnon ProEconomica-sovelluksen päivittämisestä Premium-versioksi 20 86 Pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset 25 87 Asemakaavan muuttaminen Kukolan teollisuusalueella, osa III 28 88 Lausunto hallituksen esitykseksi yksityistielaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 54 89 Lausunto jätehuoltomääräysten muuttamisesta 58 90 Itämerihaasteen seuranta 64 91 Naantalin kaupungin lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi 66 92 Hakeutuminen työvoima- ja yrityspalveluiden kokeiluhankkeeseen 68 93 Lisämäärärahaesitys vuoden 2017 talousarvioon Kalevanniemen koulun peruskorjauksen irtaimistohankintoja varten 74 94 Yhdyskuntatekniikan valmistunut hanke: Kukolanvainion kunnallistekniikka 75 95 Valtuutettu Samuli Santalahden ym. valtuustoaloite Röölän taajaman kehittämistä koskevan kokonaissuunnitelman laatimisesta 77 96 Valtuutettu Jarkko Kanervan ym. valtuustoaloite saaristomatkailun kehittämisestä 81 97 Kaupunginvaltuuston päätösten 13.3.2017 täytäntöönpano 88 98 Valtuutettu Samuli Santalahden ym. valtuustoaloite saaristokohteiden kehittämis- ja investointiohjelman laatimisesta 89 99 Valtuutettu Jan Lindströmin ym. valtuustoaloite digiteknologian kehittämisestä opetuksessa, hallinnossa ja yritysyhteistyössä 91 100 Valtuutettu Anne Pentin ym. valtuustoaloite talviuimareiden saunomismahdollisuuksien lisäämisestä Lammasluodossa yhteistyössä Naantalin Purjehdusseuran kanssa 94
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 2 101 Valtuutettu Jarkko Kanervan ym. valtuustoaloite liikunta- ja kulttuuripalvelujen kehittämisestä 96 102 Valtuutettu Lasse Valtosen ym. valtuustoaloite Pro Sinervo -yhdistyksen toiminnan turvaamisesta 98 103 Valtuutettu Vilhelm Junnilan ym. valtuustoaloite toimenpiteistä avoimempaan päätöksentekoon 100
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 3 Kaupunginhallitus 20.03.2017 Aika 20.03.2017 kello 18:00-19:17 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Tuuna Markku puheenjohtaja Aalto Hannu 1. varapuheenjohtaja Santalahti Samuli 2. varapuheenjohtaja Gustafsson Hanna jäsen Hagsberg Sirpa jäsen Hentonen Arja jäsen Jaanto Martti Tero Tavion varajäsen Junnila Vilhelm jäsen 84-91 (osa) Kärkkäinen Terhi jäsen Lindström Jan jäsen Linja Anne jäsen Rönnholm Mikko valtuuston pj. Salokangas Elina valtuuston 1. vpj. Jalkanen Heini valtuuston 2. vpj. Suonpää Kimmo teknien johtaja 84 Heinonen Juha kaupunginkamreeri 85 Paju Marja-Terttu henkilökunnan edustaja 85-86 Mutanen Jouni kaupunginjohtaja Luotio Riitta hallintojohtaja Laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat Käsitellyt asiat 84-103 Allekirjoitukset Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Hannu Aalto ja Hanna Gustafsson. Markku Tuuna puheenjohtaja Riitta Luotio pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus Naantalissa 27. maaliskuuta 2017 Hannu Aalto Hanna Gustafsson
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 4 Tekninen lautakunta 92 22.11.2016 Kaupunginhallitus 393 28.11.2016 Tekninen lautakunta 9 08.03.2017 Kaupunginhallitus 84 20.03.2017 Vesihuollon vesi- ja jätevesimaksun muuttaminen ja hulevesimaksun käyttöönottaminen 609/02.04.00/2016 Tekninen lautakunta 22.11.2016 92 Tekninen johtaja Kimmo Suonpää 11.11.2016: Johdanto: Maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999) lisättiin 1.9.2014 hulevesien hallin taa koskevia säännöksiä. MRL:n mukaan kunta vastaa hulevesien hal linnan järjestämisestä asemakaava-alueella. Kunta voi täyttää jär jes tä mis vastuun joko toteuttamalla omaa hulevesijärjestelmäänsä (kunnan hu le ve si järjes tel mä) sekä määrittelemällä vesihuoltolaitokselle huleveden vie mä röin tialu een, jolla vesihuoltolaitos huolehtii huleveden viemäröinnistä. Naantalin kaupunginvaltuusto on 17.10.2016 päättänyt että, vesihuoltolaitos huo leh tii 1.1.2017 alkaen hulevesiverkoston toiminta-alueella hulevesien (sa de- ja sulamisvedet sekä perustusten kuivatusvedet) viemäröinnistä yhdys kun ta ke hi tyk sen tarpeita vastaavasti. Tämän päätöksen perusteella vesihuoltolaitos esittää, että vesihuollon tak sara ken net ta muutetaan. Jatkossa tullaan ottamaan huomioon hulevesien viemä röin nin järjestämisestä aiheutuvien kaupungin ja vesihuoltolaitoksen kus tan nus ten vaikutus vesihuoltolaitoksen taksanmuodostuksessa. Ve sihuol to lai tos perii jatkossa huleveden viemäröinnistä vesihuoltolain mu kaisia maksuja asiakkailtaan. Huleveden viemäröinnistä voi periä käyt tö maksua, perusmaksua, liittymismaksua ja muita maksuja vesihuoltolain 19 :n mu kai ses ti. Lähtökohtana taksarakenteen muuttamisessa on pidetty sitä, että kiin teis tölle kohdistuvat vesihuollon maksut (vesi-, jätevesi- ja hulevesimaksut) eivät ko ko nai suu te na lähtökohtaisesti taksarakenteen muutoksen vuoksi nouse. Sen sijaan suurella osalla vesihuoltoasiakkaista vesihuollon maksut tulevat ko ko nai suu te na jonkin verran laskemaan vuonna 2017 verrattuna nykyiseen ti lan tee seen verrattuna, koska sekä jätevesimaksuun että vesimaksuun esi tetään tehtäväksi kokonaisvaikutukseltaan käyttöön otettavia hulevesimaksuja vas taa va alennus.
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 5 Tekninen lautakunta 92 22.11.2016 Kaupunginhallitus 393 28.11.2016 Tekninen lautakunta 9 08.03.2017 Kaupunginhallitus 84 20.03.2017 Nykyisen taksarakenteen perusteet: Tällä hetkellä vesihuoltolaitos perii kiinteistöiltä käyttömaksuja käyt tö veden toimittamisesta ja jäteveden poisjohtamisesta käyttöveden kulutuksen pe rus teel la. Lisäksi kiinteistöt maksavat sekä käyttöveden että jäteveden osal ta perusmaksua, jonka suuruus määräytyy vesimittarin koon mukaan. Ve si huol to lai tos perii kiinteistöiltä liittymismaksun voimassa olevan taksan mu kai ses ti. Hulevesien poisjohtamisesta aiheutuvat kulut on eriytetty kirjanpidossa vuo des ta 2015 alkaen. Hulevesien hoidosta aiheutuvia kustannuksia ve sihuol to lai tos on perinyt osana vesihuollon muita maksuja, pääosin jä te ve simak sun kautta. Taksarakenteen perusteet, kun hulevesimaksut on otettu käyttöön: Tarkoitus on, että jatkossa kiinteistönomistajalta peritään edellä kerrottujen ve si- ja jätevesimaksujen lisäksi kaupungin hulevesimaksua ja ve si huol tolai tok sen huleveden viemäröintimaksua. Kaupungin hulevesimaksua peritään niiltä kiinteistöiltä, jotka sijaitsevat kun nan hulevesijärjestelmän vaikutusalueella. Kunnan hulevesijärjestelmän vai ku tus alue muodostuu kaupunginhallituksessa 12.09.2016 hyväksytyistä ve si huol to lai tok sen ja kunnan hulevesialueista ( 283). Näillä alueilla hu levet tä johdetaan kunnan hulevesijärjestelmän rakenteiden kautta pur ku paikkoi hin tai vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäriverkostoon. Kunnan hu le ve sijär jes tel mä siis palvelee näillä alueilla sijaitsevia kiinteistöjä. Vesihuoltolaitoksen huleveden viemäröintimaksua peritään kiinteistöiltä, jot ka vesihuoltolaitoksen hulevesialueella ja ovat liittyneet ve si huol to lai toksen hulevesiviemäriverkostoon. Liitteenä 12.9.2016 käsitellyt hulevesialuekartat, joihin hulevesimaksut perus tu vat. LIITE B1, TEKLA 22.11.2016 Kaupungin hulevesimaksu ja vesihuoltolaitoksen huleveden vie mä röin timak su määräytyvät kiinteistön samojen ominaisuuksien perusteella. Maksun suuruuteen vaikuttavat kiinteistön rakennustyyppi sekä kiinteistön pinta-ala. Teollisuuskiinteistöjen maksuun vaikuttaa lisäksi niiden lä päi se mättö män pinnan osuus kiinteistöllä. Vesihuoltolaitoksen hu le ve si vie mä ri ver-
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 6 Tekninen lautakunta 92 22.11.2016 Kaupunginhallitus 393 28.11.2016 Tekninen lautakunta 9 08.03.2017 Kaupunginhallitus 84 20.03.2017 kos toon liittyneet kiinteistöt saavat alennuksen kunnan hulevesimaksusta sijai tes saan kunnan hulevesijärjestelmän vaikutusalueella (eli maksaessaan mo lem pia maksuja). Kaupungin hulevesimaksu Kaupungin hulevesimaksua peritään hulevesijärjestelmän vai ku tus alu eeseen kuuluvilta kiinteistöiltä. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaupungin hulevesimaksua peritään kau pun gin hulevesijärjestelmästä kaupungille aiheutuvien kustannusten katta mi sek si. Kustannuksilla tarkoitetaan kaupungin hulevesijärjestelmän suun nit te lus sa, rakentamisesta, käytöstä ja ylläpidosta aiheutuneita kus tannuk sia. Kaupungin hulevesijärjestelmän vaikutusalueeseen kuuluvat sellaiset kiinteis töt, joita kaupungin hulevesijärjestelmä palvelee. Kiinteistön kuu lu minen vaikutusalueeseen ei edellytä konkreettista liittymistä kunnan hu le ve sijär jes tel mään. Kaupungin hulevesijärjestelmällä tarkoitetaan kaupungin vas tuul la olevien hulevesien hallintaan tarkoitettujen alueiden, rakenteiden ja laitteiden kokonaisuutta. Kaupungin hulevesijärjestelmään voi kuulua esi mer kik si avo-ojia, viivytys- ja imeytysjärjestelmiä, kosteikkoja, hu le ve sivie mä rei tä sekä katurakenteeseen kuuluvia huleveden johtamiseen tar koi tettu ja rakenteita. Kaupungin hulevesimaksu on vuosittainen julkisoikeudellinen maksu. Siten esi mer kik si liittymismaksun periminen kunnan hulevesijärjestelmään liit tyvil tä kiinteistöiltä ei ole mahdollista. Talousarviossa 2017 on arvioitu, että kaupungin hulevesijärjestelmästä aiheu tuu vuosittain noin 115 000 kustannukset. Vesihuoltolaitoksen huleveden viemäröintimaksut Vesihuoltolaitos perii jatkossa huleveden viemäröintimaksua ve si huol to laitok sen hulevesiviemäriverkostoihin liittyneiltä kiinteistöiltä. Ve si huol to laitok sen asiakkailtaan perimät maksut ovat aina yksityisoikeudellisia. Vesihuoltolaitoksen tulee vesihuoltolain mukaan kattaa asiakkailta pe rit tävil lä maksuilla uus- ja korjausinvestoinnit sekä kustannukset. Maksuihin saa lisäksi sisältyä kohtuullinen tuotto pääomalle. Tämä koskee myös hu leve den viemäröinnin kustannuksia.
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 7 Tekninen lautakunta 92 22.11.2016 Kaupunginhallitus 393 28.11.2016 Tekninen lautakunta 9 08.03.2017 Kaupunginhallitus 84 20.03.2017 Talousarviossa 2017 on arvioitu, että vesihuoltolaitoksen vuosittaiset hu leve den viemäröinnistä aiheutuvat kustannukset ovat noin 335 000 vuo dessa. Maksun suuruuteen vaikuttavat kiinteistön rakennustyyppi sekä tontin pinta-ala. Teollisuuskiinteistöjen maksuun vaikuttaa lisäksi niiden lä päi se mättö män pinnan osuus kiinteistöllä. Vesihuoltolaitoksen hu le ve si vie mä ri verkos toon liittyneet kiinteistöt saavat alennuksen kunnan hulevesimaksusta sijai tes saan kunnan hulevesijärjestelmän vaikutusalueella (eli maksaessaan mo lem pia maksuja). Hulevesimaksujen laskentakaavat Hulevesimaksujen laskentakaavat on yksityiskohtaisemmin kerrottu liit teenä olevassa raportissa Naantalin kaupungin ja Naantalin ve si huol to lai toksen hulevesitaksojen määritteleminen LIITE B2, TEKLA 22.11.2016 Sekä kaupungin hulevesimaksutaksa että vesihuoltolaitoksen huleveden vie mä röin ti mak su tak so ja perustuvat samoihin periaatteisiin ja kertoimiin, jo ten kertoimien selitykset on kerrottu saman otsikon alla. Kaupungin hulevesimaksun taksa Kaupungin hulevesimaksua peritään kaupungin hulevesijärjestelmän vai kutus alu ee seen kuuluvilta kiinteistöiltä, jotka määritellään päätöksen liitteenä ole vas sa kartassa. Kaupungin hulevesimaksu määräytyy kiinteistölle seuraavan laskukaavan mu kai ses ti: Kaupungin hulevesimaksu = X K A ( V), jossa X on kaupungin hulevesimaksun yksikköhinta, /v K on kiinteistökerroin A on kiinteistön pinta-alakerroin V on vähennyskerroin, 0,25 Kaupungin hulevesimaksun yksikköhinta on 28,00 /v (alv 0%). Kaupungin hu le ve si mak sus ta ei peritä arvonlisäveroa.
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 8 Tekninen lautakunta 92 22.11.2016 Kaupunginhallitus 393 28.11.2016 Tekninen lautakunta 9 08.03.2017 Kaupunginhallitus 84 20.03.2017 Vesihuoltolaitoksen huleveden viemäröintimaksun taksa Vesihuoltolaitoksen huleveden viemäröinnin perusmaksua peritään ve sihuol to lai tok sen hulevesiviemäriverkostoon liittyneiltä kiinteistöiltä. Kiinteistön huleveden viemäröinnin perusmaksu määräytyy seuraavan lasku kaa van mukaisesti: Huleveden viemäröinnin perusmaksu = Y K A, jossa Y on huleveden viemäröinnin yksikköhinta, /v K on kiinteistökerroin A on kiinteistön pinta-alakerroin Vesihuoltolaitoksen huleveden viemäröinnin perusmaksun yksikköhinta on 40,00 /v + alv 24 % 9,60 = 49,60 /v. Kiinteistöjen, jotka ovat liittyneet vesihuoltolaitoksen hu le ve si vie mä ri verkos toon, kunnan hulevesimaksua kohtuullistetaan 75 %. Tällaisten kiin teistö jen osalta käytetään vähennyskerrointa V, jonka arvo on 0,25. Kertoimien selitykset Kertoimet määräytyvät kiinteistön käyttötarkoituksen ja kunnan hu le ve si järjes tel män vaikutusalueella sijaitsevan kiinteistön pinta-alan mukaan seu raavas ti: Rakennustyyppi Kerroin (K) Omakotitalo, paritalot ym. 1 Rivitalot, kerrostalot ym. 1,5 Liikerakennukset, palvelurakennukset, julkiset raken 1,5 nuk set, varastot ym. Teollisuusrakennukset ja vastaavat, joiden lä päi semät 1,5 tö män pinnan määrä on alle 50 % Teollisuusrakennukset ja vastaavat, joiden lä päi semät 2 tö män pinnan määrä on 50 % tai enemmän
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 9 Tekninen lautakunta 92 22.11.2016 Kaupunginhallitus 393 28.11.2016 Tekninen lautakunta 9 08.03.2017 Kaupunginhallitus 84 20.03.2017 Rakennustyyppi Kiinteistön pinta-ala hule ve si jär jes tel män vai kutus alu eel la [m2] Kerroin (A) Kaikki 0 99 0 Omakotitalo ja paritalot ym. 100 1 100-2999 4 3000-5999 10 Muut 6000-19 999 20 20 000-69 999 70 70 000-150 Kiinteistöjen, jotka ovat liittyneet vesihuoltolaitoksen hu le ve si vie mä ri verkos toon, kunnan hulevesimaksua kohtuullistetaan 75 %. Tällaisten kiin teistö jen osalta käytetään vähennyskerrointa V, jonka arvo on 0,25. Muutosesitys vesi- ja jätevesimaksuihin Vesimaksua esitetään alennettavaksi 0,06 /m3 (sis. alv 24 %) ja jä te ve simak sua 0,52 /m3 (sis. alv 24 %). Muut vesihuollon taksat ja maksut Käyttöveden ja jäteveden perusmaksuihin tai liittymismaksuihin ei esitetä täs sä yhteydessä muutoksia. Laskuttaminen: Uusi laskutusrakenne on tarkoitus ottaa käyttöön heti vuoden 2017 alusta al kaen. Tämä tarkoittaa sitä, että alkuvuoden laskut tulevat sisältämään alen ne tun jäteveden ja käyttöveden maksun ja nykyisellä tasolla olevat perus mak sut. Laskuun sisällytetään uutena elementtinä vesihuollon huleveden vie mä röin ti mak su. Samalla lähetetään kaikille vesihuoltolaitoksen asiakkail le uudet liittymissopimukset allekirjoitettavaksi, jossa on huomioitu nyt teh tä vä muutos hulevesijärjestelmän osalta. Kaupungin hulevesimaksu, jonka suuruus esimerkiksi omakotitalon koh dalla on 8,70 (sis. alv 24 %) tai 29,76 (sis. alv 24 %) vuodessa, tullaa laskut ta maan yhden kerran vuodessa erillisellä laskulla. Tämän laskun lä het tämi nen tulee ajoittumaan loppuvuoteen 2017.
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 10 Tekninen lautakunta 92 22.11.2016 Kaupunginhallitus 393 28.11.2016 Tekninen lautakunta 9 08.03.2017 Kaupunginhallitus 84 20.03.2017 Tiedottaminen: Uuden taksarakenteen tultua hyväksytyksi, laaditaan lopullisesta me net telys tä kiinteistöomistajille tiedote. Tiedote lähetään joulu- ja tammikuun vesi las kun mukana kaikille asiakkaille. Taksarakenteen uudistamisesta tie dote taan myös kaupungin kotisivuilla ja asiasta laaditaan artikkeli Nas ta-lehteen. Maksujen muuttaminen: Naantalin vesihuoltolaitoksen maksut tällä hetkellä: KULUTUSMAKSUT: Vesimaksu/m³ (1.6.2014 alkaen) 2,10 + alv 24 % 0,50 = 2,60 Jätevesimaksu/m³ (1.6.2014 alkaen) 2,42 + alv 24 % 0,58 = 3,00 Naantalin vesihuoltolaitoksen maksut 1.1.2017: KULUTUSMAKSUT: Vesimaksu/m³ (1.1.2017 alkaen) 2,05 + alv 24 % 0,49 = 2,54 Jätevesimaksu/m³ (1.1.2017 alkaen) 2,00 + alv 24 % 0,48 = 2,48 Kaupungin hulevesimaksun yksikköhinta (1.1.2017 alkaen) 28,00 /v (alv 0%) Vesihuoltolaitoksen huleveden viemäröinnin perusmaksun yksikköhinta (1.1.2017 alkaen) 40,00 /v + alv 24 % 9,60 = 49,60 /v Lisäksi hulevesimaksutaksojen kertoimien arvot määräytyvät esittelytekstin mu kai ses ti.
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 11 Tekninen lautakunta 92 22.11.2016 Kaupunginhallitus 393 28.11.2016 Tekninen lautakunta 9 08.03.2017 Kaupunginhallitus 84 20.03.2017 TEKNINEN JOHTAJA: KOKOUSKÄSITTELY: Tekninen lautakunta hyväksyy vesihuollon vesimaksun ja jäte ve si mak sun muuttamisen ja hulevesimaksun käyt töön ot tami sen esittelytekstin mukaisesti ja esittää kau pun gin hal li tuksel le ja edelleen valtuustolle, että vesihuoltolaitoksen taksat ja mak sut 1.1.2017 vahvistetaan muutetuilta osilta seuraavasti: Vesimaksu/m³ (1.1.2017 alkaen) 2,05 + alv 24 % 0,49 = 2,54 Jätevesimaksu/m³ (1.1.2017 alkaen) 2,00 + alv 24 % 0,48 = 2,48 Kaupungin hulevesimaksun yksikköhinta (1.1.2017 alkaen) 28,00 /v (alv 0%) Vesihuoltolaitoksen huleveden viemäröinnin perusmaksun yk sik kö hin ta (1.1.2017 alkaen) 40,00 /v + alv 24 % 9,60 = 49,60 /v Lisäksi tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että liitteenä olevat hulevesialuekartat vahvistetaan hu le ve si taksan pohjaksi. Hulevesimaksutaksojen kertoimien arvot vahvistetaan esit tely teks tin mukaisesti. Tekninen lautakunta oikeuttaa teknisen johtajan tekemään pieniä tarkistuksia kunnan hulevesijärjestelmän vai ku tus alu eeseen. Merkittiin, että vesihuoltopäällikkö Esa Saarre ja Pöyry Oy:n kon sult ti Henna Leppänen osallistuivat kokoukseen tämän asian käsittelyn ajan. Tekninen johtaja tarkensi päätösesitystään siten, että pää tösesi tyk seen lisätään kappale:
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 12 Tekninen lautakunta 92 22.11.2016 Kaupunginhallitus 393 28.11.2016 Tekninen lautakunta 9 08.03.2017 Kaupunginhallitus 84 20.03.2017 Tekninen lautakunta voi kohtuullistaa yli 20 000 m2 alueelta kun nan hulevesijärjestelmän vaikutusalueella sijaitsevien kiinteis tö jen hulevesimaksua, jos kyseessä olevalla kiinteistöllä muo dos tu va huleveden määrä on huomattavasti vähäisempi kuin muilla vastaavilla kiinteistöillä. TEKNISEN JOHTAJAN MUUTETTU PÄÄTÖSEHDOTUS: Tekninen lautakunta hyväksyy vesihuollon vesimaksun ja jäte-vesimaksun muuttamisen ja hulevesimaksun käyttöönottamisen esittelytekstin mukaisesti ja esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että ve si huolto lai tok sen taksat ja maksut 1.1.2017 vahvistetaan muu te tuil ta osilta seuraavasti: Vesimaksu/m³ (1.1.2017 alkaen) 2,05 + alv 24 % 0,49 = 2,54 Jätevesimaksu/m³ (1.1.2017 alkaen) 2,00 + alv 24 % 0,48 = 2,48 Kaupungin hulevesimaksun yksikköhinta (1.1.2017 alkaen) 28,00 /v (alv 0%) Vesihuoltolaitoksen huleveden viemäröinnin perusmaksun yk sik kö hin ta (1.1.2017 alkaen) 40,00 /v + alv 24 % 9,60 = 49,60 /v Lisäksi tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että liitteenä olevat hulevesialuekartat vahvistetaan hulevesitaksan pohjaksi. Hulevesimaksutaksojen kertoimien arvot vahvistetaan esittely-tekstin mukaisesti. Tekninen lautakunta oikeuttaa teknisen johtajan tekemään pieniä tarkistuksia kunnan hulevesijärjestelmän vaikutusalueeseen. Tekninen lautakunta voi kohtuullistaa yli 20 000 m2 alueelta kun nan hulevesijärjestelmän vaikutusalueella sijaitsevien kiinteis tö jen hulevesimaksua, jos kyseessä olevalla kiinteistöllä
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 13 Tekninen lautakunta 92 22.11.2016 Kaupunginhallitus 393 28.11.2016 Tekninen lautakunta 9 08.03.2017 Kaupunginhallitus 84 20.03.2017 Kaupunginhallitus 28.11.2016 393 muo dos tu va huleveden määrä on huomattavasti vähäisempi kuin muilla vastaavilla kiinteistöillä TEKNINEN LAUTAKUNTA: Teknisen johtajan muutettu päätösehdotus hyväksyttiin. Hu le ve si alue kar tat on liitetty esityslistaan (KH 28.11.2016). Raportti Naantalin kaupungin ja Naantalin vesihuoltolaitoksen hu le ve sitak so jen määritteleminen on esityslistan liitteenä (KH 28.11.2016). Ra portis sa esitetään yk si tyis koh tai ses ti hulevesimaksujen laskentakaavat. Oheismateriaali: teknisen johtajan ja Pöyry Oy:n esitykset hulevesitaksasta VS. KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto vahvistaa hu le ve si mak sun käyttöönottamisen esittelytekstin mukaan sekä ve si huol to lai tok sen taksat ja maksut 1.1.2017 alkaen muute tuil ta osilta seuraavasti: Vesimaksu/m³ 2,05 + alv. 24 % 0,49 = 2,54 Jätevesimaksu/m³ 2,00 + alv. 24 % 0,48 = 2,48 Kaupungin hulevesimaksun yksikköhinta 28,00 /v (alv. 0 %) Vesihuoltolaitoksen huleveden viemäröinnin perusmaksun yk sik kö hin ta 40,00 /v + alv. 24 % 9,60 = 49,60 /v Kaupunginhallitus vahvistaa liitteinä olevat hulevesialuekartat hu le ve si tak san pohjaksi.
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 14 Tekninen lautakunta 92 22.11.2016 Kaupunginhallitus 393 28.11.2016 Tekninen lautakunta 9 08.03.2017 Kaupunginhallitus 84 20.03.2017 Tekninen lautakunta 8.3.2017 9 KOKOUSKÄSITTELY: Merkittiin, että tekninen johtaja Kimmo Suonpää selosti asiaa ko kouk ses sa. Merkittiin, että kokouksessa pidettiin tämän asian käsittelyn ai ka na tauko kello 19.10-19.22. KAUPUNGINHALLITUS: Tekninen johtaja Kimmo Suonpää 17.2.2017: Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian uu delleen valmisteltavaksi. Ympäristövirastossa on selvitetty uudelleen valmistelun aikana laajasti muiden kuntien hulevesitaksan käyttöönottamisen periaatteita. Suurimmassa osas sa kunnista hulevesitaksaa ei ole vielä otettu käyttöön, mutta useassa kun nas sa käyttöönottoa valmistellaan. Osassa kuntia on toimittu lähes Naan ta lin eli kuntaliiton suosituksen mukaisesti, mutta useissa kunnissa on pää dyt ty sisällyttämään hulevesikustannukset verorahoilla katettavaksi. Mones sa tapauksessa hulevesijärjestelmän käyttöön ottamisen lykkäämistä on pe rus tel tu puutteellisilla lähtötiedoilla. Uudelleen valmistelussa selvitettiin tarkemmin 15 kunnan tämän hetkistä tilan net ta hulevesitaksan käyttöönottamisessa. Näiden kuntien osalta seit semäs sä oli tehty päätös, että kaupunki vastaa jatkossa hulevesien hallinnasta ja kahdeksassa oli päätetty, että vesihuoltolaitos vastaa hulevesistä. Neljässä kun nas sa oli päätetty, että hulevesitaksoja ei oteta käyttöön tai otetaan myöhem min käyttöön. Seitsemässä kunnassa taksan määräytymisperusteena oli pin ta-alaan tai rakennustyyppiin perustuva aiheuttamisperiaate ja neljässä kun nas sa oli päädytty kustantamaan hulevesijärjestelmän hallinnasta ai heutu vat kustannukset verovaroin. Tähän mennessä käyttöönotettu suurin hu leve si mak su oli 2 300 (alv. 0%). OHEISMATERIAALI: tiivistelmä tarkastelukuntien hulevesitilanteesta.
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 15 Tekninen lautakunta 92 22.11.2016 Kaupunginhallitus 393 28.11.2016 Tekninen lautakunta 9 08.03.2017 Kaupunginhallitus 84 20.03.2017 Naantaliin ehdotettu taksajärjestelmä perustuu kiinteistötyypin ja pinta-alan pe rus teel la aiheuttamisperiaatteeseen ja kohdistuu toteutetun hu le ve si jär jestel män vaikutuspiirissä olevien kiinteistöjen osalle eli käytännössä ase makaa voi te tuil le alueille. Asian uudelleenvalmistelun aikana aiemmin esitettyyn taksan mää räy ty mispe rus tei siin tehtiin muutoksia, jolla aiheuttamisperiaate säilytettiin, mutta suu rim pia maksuluokkia huojennettiin. Nyt esitettävässä muutetussa mallissa suurin hulevesimaksu määräytyy yli 20 000 m2 suuruiselle teollisuustontille, jolloin hulevesimaksun suu ruu deksi muodostuu 2 940 (alv. 0%)/vuosi. Edellä kerrottu suurin mahdollinen mak su määräytyy tontille, jolla on vettä läpäisemätöntä pintaa yli puolet ton tin pinta-alasta ja tontti on liitetty kaupungin vesihuoltolaitoksen hu le vesi jär jes tel mään. Jos edellä kerrotulla tontilla on vettä läpäisemätöntä pintaa alle puolet tontin pin ta-alas ta ja tontti on liitetty kaupungin vesihuoltolaitoksen hu le ve si jär jes tel mään, muodostuu suurimmaksi mahdolliseksi hinnaksi noin 2 205 (alv. 0%). Näitä suurempia hulevesimaksuja ei nyt esitettävässä tak sa esi tyk ses sä ole. Vastaavasti on huomioitava, että jätevesimaksua esitetään edelleen alen netta vak si 0,52/m3 (sis. alv) ja vesimaksua 0,06/m3 (sis. alv). Myöskään Kaupungin hulevesimaksuun ei esitetä muutoksia, vaan se oli si edelleen 28 (alv. 0%) vuodessa, jos kiinteistö ei ole liittynyt hu le ve si jär jes tel mään, mutta sijaitsee hulevesijärjestelmän vaikutusalueella. Jos kiin teis tö on liittynyt kaupungin hulevesijärjestelmään, esitetään kunnan hu le ve si maksuk si edelleen 7 (alv. 0%). Muutosta esitetään ve si huol to lai tok sen hulevesimaksuun, jonka yksikköhinnaksi tulisi 42 (alv. 0%) vuodessa, kun se aikaisemmassa esityksessä oli 40 (alv 0%). Esitettyjen muutosten jälkeen kunnan hulevesimaksuja kertyisi noin 105 000 (alv. 0%) ja vesihuoltolaitoksen hulevesimaksuja noin 292 000 (alv. 0%). Edellä kerrotun perusteella hulevesimaksun käyttöönottamisen perusteet ovat seuraavat: Kaupungin hulevesimaksun taksa Kaupungin hulevesimaksua peritään kaupungin hulevesijärjestelmän vai kutus alu ee seen kuuluvilta kiinteistöiltä, jotka määritellään päätöksen liitteenä ole vas sa kartassa. Kaupungin hulevesimaksu määräytyy kiinteistölle seu raavan laskukaavan mukaisesti:
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 16 Tekninen lautakunta 92 22.11.2016 Kaupunginhallitus 393 28.11.2016 Tekninen lautakunta 9 08.03.2017 Kaupunginhallitus 84 20.03.2017 Kaupungin hulevesimaksu = X K A ( V), jossa X on kaupungin hulevesimaksun yksikköhinta, /v K on kiinteistökerroin A on kiinteistön pinta-alakerroin V on vähennyskerroin, 0,25 Kaupungin hulevesimaksun yksikköhinta on 28,00 /v (alv 0%). Kaupungin hu le ve si mak sus ta ei peritä arvonlisäveroa. Vesihuoltolaitoksen huleveden viemäröintimaksun taksa Vesihuoltolaitoksen huleveden viemäröinnin perusmaksua peritään ve sihuol to lai tok sen hulevesiviemäriverkostoon liittyneiltä kiinteistöiltä. Kiinteis tön huleveden viemäröinnin perusmaksu määräytyy seuraavan las ku kaavan mukaisesti: Huleveden viemäröinnin perusmaksu = Y K A, jossa Y on huleveden viemäröinnin yksikköhinta, /v K on kiinteistökerroin A on kiinteistön pinta-alakerroin Vesihuoltolaitoksen huleveden viemäröinnin perusmaksun yksikköhinta on 42,00 /v + alv 24 % 10,08 = 52,08 /v. Kiinteistöjen, jotka ovat liittyneet vesihuoltolaitoksen hu le ve si vie mä ri verkos toon, kunnan hulevesimaksua kohtuullistetaan 75 %. Tällaisten kiin teistö jen osalta käytetään vähennyskerrointa V, jonka arvo on 0,25. Kertoimien selitykset Kertoimet määräytyvät kiinteistön käyttötarkoituksen ja kunnan hu le ve si järjes tel män vaikutusalueella sijaitsevan kiinteistön pinta-alan mukaan seu raavas ti:
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 17 Tekninen lautakunta 92 22.11.2016 Kaupunginhallitus 393 28.11.2016 Tekninen lautakunta 9 08.03.2017 Kaupunginhallitus 84 20.03.2017 Rakennustyyppi Omakotitalo, paritalot ym. Rivitalot, kerrostalot ym. Liikerakennukset, palvelurakennukset, julkiset ra kennuk set, varastot ym. Teollisuusrakennukset ja vastaavat, joiden lä päi se mättö män pinnan määrä on alle 50 % Teollisuusrakennukset ja vastaavat, joiden lä päi se mättö män pinnan määrä on 50 % tai enemmän Kerroin (K) 1 1,5 1,5 1,5 2 Rakennustyyppi Kaikki Omakotitalo ja paritalot ym. Muut Kiinteistön pinta-ala hu le ve si jär jes tel män vai ku tus alu eel la [m2] 0-99 100 100-2999 3000-5999 6000-19 999 20 000-69 999 70 000 - Kerroin (A) 0 1 4 10 20 30 30 Kiinteistöjen, jotka ovat liittyneet vesihuoltolaitoksen hu le ve si vie mä ri verkos toon, kunnan hulevesimaksua kohtuullistetaan 75 %. Tällaisten kiin teistö jen osalta käytetään vähennyskerrointa V, jonka arvo on 0,25. Liitteenä 12.9.2016 käsitellyt hulevesialuekartat, joihin hulevesimaksut perus tu vat sekä raportti "Naantalin kaupungin ja Naantalin ve si huol to lai toksen hulevesitaksojen määritteleminen". LIITEET B2-B3, TEKLA 8.3.2017. OHEISMATERIAALI: teknisen johtajan ja Pöyry Oy:n esitykset hu le ve sitak sas ta. TEKNINEN JOHTAJA: Tekninen lautakunta hyväksyy vesihuollon vesimaksun ja jäte ve si mak sun muuttamisen ja hulevesimaksun käyt töön ot tami sen esittelytekstin mukaisesti ja esittää kau pun gin hal li tuksel le ja edelleen valtuustolle, että vesihuoltolaitoksen taksat ja mak sut 1.7.2017 vahvistetaan muutetuilta osilta seuraavasti:
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 18 Tekninen lautakunta 92 22.11.2016 Kaupunginhallitus 393 28.11.2016 Tekninen lautakunta 9 08.03.2017 Kaupunginhallitus 84 20.03.2017 Kaupunginhallitus 20.03.2017 84 Vesimaksu/m³ (1.7.2017 alkaen) 2,05 + alv 24 % 0,49 = 2,54 Jätevesimaksu/m³ (1.7.2017 alkaen) 2,00 + alv 24 % 0,48 = 2,48 Kaupungin hulevesimaksun yksikköhinta (1.7.2017 alkaen) 28,00 /v (alv 0%) Vesihuoltolaitoksen huleveden viemäröinnin perusmaksun yksik kö hin ta (1.7.2017 alkaen) 42,00 /v + alv 24 % 10,08 = 52,08 /v Lisäksi tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että liitteenä olevat hulevesialuekartat vahvistetaan hu le ve si taksan pohjaksi. Hulevesimaksutaksojen kertoimien arvot vahvistetaan esit tely teks tin uudelleenvalmistelun mukaisesti. Tekninen lautakunta oikeuttaa teknisen johtajan tekemään pieniä tarkistuksia kunnan hulevesijärjestelmän vai ku tus alu eeseen. Tämä päätös korvaa asiassa aikaisemmin 22.11.2016 teh dyn teknisen lautakunnan päätöksen 92. TEKNINEN LAUTAKUNTA: Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin. Oheismateriaali: Tiivistelmä tarkastelukuntien hulevesitilanteesta Teknisen johtajan ja Pöyry Oy:n esitykset hulevesitaksasta Esityslistan liitteinä ovat 12.9.2016 käsitellyt hulevesialuekartat, joihin hule ve si mak sut perustuvat, sekä raportti "Naantalin kaupungin ja Naantalin ve si huol to lai tok sen hulevesitaksojen määritteleminen" (KH 20.3.2017).
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 19 Tekninen lautakunta 92 22.11.2016 Kaupunginhallitus 393 28.11.2016 Tekninen lautakunta 9 08.03.2017 Kaupunginhallitus 84 20.03.2017 KAUPUNGINJOHTAJA: KOKOUSKÄSITTELY: Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto vahvistaa hu le ve si mak sun käyttöönottamisen esittelytekstin mukaan sekä vesihuoltolaitoksen taksat ja maksut 1.7.2017 alkaen muute tuil ta osin seuraavasti: Vesimaksu/m³ (1.7.2017 alkaen) 2,05 + alv. 24 % 0,49 = 2,54 Jätevesimaksu/m³ (1.7.2017 alkaen) 2,00 + alv. 24 % 0,48 = 2,48 Kaupungin hulevesimaksun yksikköhinta (1.7.2017 alkaen) 28,00 /v (alv. 0 %) Vesihuoltolaitoksen huleveden viemäröinnin perusmaksun yk sik kö hin ta (1.7.2017 alkaen) 42,00 /v + alv. 24 % 10,08 = 52,08 /v Kaupunginhallitus vahvistaa liitteinä olevat hulevesikartat hule ve si tak san pohjaksi. Merkittiin, että tekninen johtaja Kimmo Suonpää oli läsnä kokouksessa asiantuntijana tämän asian käsittelyn ajan. KAUPUNGINHALLITUS: Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle. Asiasta tehdään vertailulaskelmia.
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 20 Kaupunginhallitus 57 27.02.2017 Kaupunginhallitus 73 06.03.2017 Kaupunginhallitus 85 20.03.2017 Sopimus taloushallinnon ProEconomica-sovelluksen päivittämisestä Premium-versioksi 833/02.07.00/2016 Kaupunginhallitus 27.02.2017 57 Kaupunginkamreeri Juha Heinonen: Kaupunginhallitus hyväksyi 23.1.2017 valmistelun käynnistämisen ot sik koasias sa ja edellytti, että erityistä huomiota kiinnitetään ProEconomican päivi tys tä koskevien sopimusten huolelliseen valmisteluun ja selkeyteen ja että so pi muk set tuodaan kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi. CGI on 17.2.2017 toimittanut sähköpostitse virallisen tarjouksen liitteineen, yh teen sä 7 dokumenttia valmistelijalle. Tarjouksessa oleva hankekalenteri, hin noit te lu ja aikataulu vastaavat aiemmin esiteltyä materiaalia. Oheismateriaali (ei julkinen): Tarjousasiakirja liitteineen CGI aloittaa tuotantoympäristön rakentamisen vasta, kun he ovat saaneet viral li sen tilauksen eikä sitä voida tehdä ennen kuin kaupunginhallitus on hyväk sy nyt sopimuksen. Hankekalenterin mukainen ensimmäinen pro jek tinoh jaus ta paa mi nen on sovittu pidettäväksi 9.3.2017 ja olisi toivottavaa, että so pi mus olisi hyväksytty ennen ao. päivämäärää. Tarjousasiakirja liitteineen on toimitettu rahatoimen henkilökunnan lisäksi kom men toi ta vak si tietohallintopäällikölle, kaupunginlakimiehelle ja control le ril le. CGI:n yhteyshenkilöille on toimitettu lista asioista, joihin halutaan si säl löllis tä lisäselvitystä. Oheismateriaali (ei julkinen): Selvityspyyntö Ehdotan, että kaupunginhallitus merkitsee aineiston tässä vaiheessa tiedoksi ja että asia otetaan kaupunginhallituksen käsittelyyn kokouksessa 6.3.2017, kun vastaukset selvityspyyntöihin ja kaupunginlakimiehen lausunto on saatu.
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 21 Kaupunginhallitus 57 27.02.2017 Kaupunginhallitus 73 06.03.2017 Kaupunginhallitus 85 20.03.2017 Kaupunginhallitus 06.03.2017 73 Kaupunginkamreeri Juha Heinonen: KAUPUNGINJOHTAJA: KOKOUSKÄSITTELY: Kaupunginhallitus merkitsee aineiston tässä vaiheessa tie doksi. Asia otetaan käsittelyyn kaupunginhallituksen seuraavassa ko kouk ses sa 6.3.2017. Merkittiin, että kaupunginkamreeri Juha Heinonen oli läsnä ko kouk ses sa asiantuntijana tämän asian käsittelyn ajan. Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Marja-Terttu Paju oli läs nä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan. KAUPUNGINHALLITUS: Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Kirjanpitopäällikön ja tietohallintopäällikön kanssa yhteistyössä on esitetty CGI:l le kysymyksiä ja havaintoja vastattavaksi ja kommentoitavaksi. Viime kä des sä kohteena olevaan SaaS-palveluun liittyvät tärkeimmät kysymykset ja tarkennuspyynnöt liittyvät seuraaviin näkökulmiin: Jatkuvuudenhallinta Olemme pyytäneet tarkempaa kuvausta ja selvitystä siitä, miten palve lu on käytettävissä ja siitä mikä on toimintaympäristön tekninen rat kai su (esim. kahdennus). Palautuminen Olemme pyytäneet tarkempaa toimintakuvausta siitä, miten mah dol lisis ta vikatilanteista palaudutaan. Tietoliikenne Olemme pyytäneet arviota siitä, minkälainen tietoliikennekapasiteetti tar vi taan yhteyksien hoitamiseen, koska sillä voi olla suuri merkitys tie to lii ken teen aiheuttamiin lisääntyviin kustannuksiin.
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 22 Kaupunginhallitus 57 27.02.2017 Kaupunginhallitus 73 06.03.2017 Kaupunginhallitus 85 20.03.2017 Kaupunginhallitus 20.03.2017 85 Kaupunginkamreeri Juha Heinonen: Näihin asioihin emme ole toistaiseksi saaneet meitä tyydyttäviä selvityksiä. Mi kä li tyydyttävät selvitykset saadaan ennen kokousta, voidaan CGI:n so pimus eh do tus ehdottaa hyväksyttäväksi kokouksessa 6.3.2017. Mikäli niitä ei ko kouk seen mennessä saada, on asian käsittely siirrettävä kau pun gin hal lituk sen kokoukseen 20.3.2017. Tähän kokoukseen tarkastellaan myös sitä vaih to eh toa, että sovellus asennettaisiin sittenkin kaupungin nyt käytössä ole vil le palvelimille, mikäli selvitykset eivät ole meitä tyydyttäviä. CGI:n yhteyshenkilön mukaan tavoiteaikataulu voidaan pitää ennallaan lukuun ottamatta kahta ensimmäistä sovittua päivää eli tuotannon aloit ta mista voi te on edelleen 1.9.2017. KAUPUNGINJOHTAJA: KOKOUSKÄSITTELY: Kaupunginhallitus merkitsee asian tiedoksi ja päättää siirtää sen käsittelyn kokoukseen 20.3.2017, jollei kokouksessa an neta muutettua päätösehdotusta. Merkittiin, että kaupunginkamreeri Juha Heinonen ja tie to hallin to pääl lik kö Juha Riekkinen olivat läsnä kokouksessa asiantun ti joi na tämän asian käsittelyn ajan. Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Marja-Terttu Paju oli läs nä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan. KAUPUNGINHALLITUS: Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Asian johdosta pidettiin etäneuvottelu 15.3.2017 klo 15-15.40. Neu vot teluun osallistuivat kaupungin puolella tietohallintopäällikkö ja kau pun ginkam ree ri sekä CGI:n puolella Matti Bodmann, Senni Alho, Arja Rahkonen ja Ju ha Laitinen. Avoimet kysymykset ja lyhyet muistiinpanot ovat oheis aineis tos sa. Neuvottelussa saatiin avoimiin kysymyksiin tyydyttävät vastaukset.
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 23 Kaupunginhallitus 57 27.02.2017 Kaupunginhallitus 73 06.03.2017 Kaupunginhallitus 85 20.03.2017 Oheismateriaali: Kaupunginkamreerin muistiinpanot neuvottelusta 15.3.2017 Tietohallintopäällikön näkemys CGI toimittaa 15.3.2017 neuvottelun muistion kirjallisena. Varsinaisesta SaaS-so pi muk ses ta saamme uuden, päivitetyn version perjantaina 17.3.2017 klo 12.00 mennessä. Kirjallinen aineisto toimitetaan oheis ai neistoon, kun se on saatu. Sopimuksen tekemisen suhteen ei kaupungin puolelta ole estettä, mutta itse hank keen kannalta oleellinen asia on sitovan tilauksen tekeminen ensi tiistai hin klo 12.00 mennessä tällöin voimme varmistaa, että suunniteltu hanke ai ka tau lu pysyy entisellään eikä siirry eteenpäin. Sopimus itsessään on käy tä vä läpi, jotta voimme varmistua sen päivitysten oikeellisuudesta ja se tuo daan erikseen hyväksyttäväksi seuraavaan kokoukseen. Sopimuksen sisäl tö on aikaisemmin käyty läpi eikä sen sisällön suhteen ole ongelmia tar kis ta mi sen tarkoitus on varmistua siitä, että luvatut muutokset sen si sältöön on tullut päivitettyä. Ehdotukseni on, että kaupunginhallitus antaa rahatoimelle oikeuden tehdä sitova tilaus Pro Economican päivi tyk ses tä Premium-versioksi SaaS-palveluna välittömästi ja tämän var mis ta mi sek si tarkastaa tämän pykälän kokouksessa, jotta voidaan var mis taa suunnitellun aikataulun pitävyys toteaa, että sopimuksen päivitysten takia varsinainen sopimus kä si tellään seuraavassa kokouksessa. KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus päättää antaa rahatoimelle oikeuden tehdä si to va tilaus Pro Economican päivityksestä Premium-versioksi SaaS-pal ve lu na välittömästi. Tämän varmistamiseksi pöy täkir ja tarkastetaan tämän pykälän osalta heti kokouksessa. Kaupunginhallitus toteaa, että sopimuksen päivitysten takia var si nai nen sopimus käsitellään seuraavassa kokouksessa.
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 24 Kaupunginhallitus 57 27.02.2017 Kaupunginhallitus 73 06.03.2017 Kaupunginhallitus 85 20.03.2017 KOKOUSKÄSITTELY: Merkittiin, että CGI Suomi Oy:n 17.3.2017 päivätty tarjous ProEconomica Premium SaaS-ratkaisusta toimitettiin kau pungin hal li tuk sel le 17.3.2017. Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Marja-Terttu Paju ja kaupunginkamreeri Juha Heinonen olivat läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan. KAUPUNGINHALLITUS: Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin. Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin heti kokouksessa.
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 25 Kaupunginhallitus 86 20.03.2017 Pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset 36/00.99.00/2017 Kaupunginhallitus 20.03.2017 86 Toimielinten pöytäkirjat 1 Koulutuslautakunta 7.3.2017 12 Koulutuslautakunnan toimintakertomus vuodelta 2016 13 Kalevanniemen koulun peruskorjauksen irtaimistohankinnat 14 Oppilaaksi ottaminen 1. luokalle 15 Oppilaaksi ottaminen 7. luokalle 16 Avustuksen myöntäminen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Ry mät ty län paikallisyhdistys ry:lle kotihoidossa olevien lasten ker ho toi min nan järjestämiseksi vuonna 2017 17 Tarja Leppämäen tutkimuslupa-anomus 18 Anna Tapolan tutkimuslupa-anomus 19 Mylly-Antin koulun toiminta 20 Rymättylän koulun 6. luokan leirikoulu 8. - 10.3.2017 21 Ilmoitusasiat 2 Kulttuurilautakunta 8.3.2017 2 Kulttuurilautakunnan toimintakertomus vuodelta 2016 3 Palvelukiinteistöjen vuokrasopimukset 4 Sopimus Vapaa-aikatullin luovuttamisesta Naantalin teat te ri yhdis tyk sen käyttöön 5 Ilmoitusasiat 3 Sosiaali- ja terveyslautakunta 8.3.2017 8 Sosiaali- ja terveyslautakunnan tilinpäätös 2016 9 Selvitys kehitysvammaisten erityishuolto-ohjelma (Eho) laa timi ses ta 10 Killin Kehitysvammaisten Tuki ry / kirjelmä 11 Viranhaltijapäätökset 12 Ilmoitusasiat 13 Hakeutuminen työvoima- ja yrityspalveluiden ko kei lu hank keeseen 4 Tekninen lautakunta 8.3.2017 8 Teknisen lautakunnan vuoden 2016 tilinpäätös 9 Vesihuollon vesi- ja jätevesimaksun muuttaminen ja hu le ve simak sun käyttöönottaminen 10 Orkonkujan katusuunnitelmaehdotuksen vahvistaminen 11 Kuormatien katusuunnitelmaehdotuksen vahvistaminen
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 26 Kaupunginhallitus 86 20.03.2017 Viranhaltijapäätökset 12 Itä-Immasen leikkialueen ja puistokäytävän yleisen alueen suun ni tel ma 13 Kiviaineet ja muut multa-aineet (mullat ym.) - materiaalien pui te so pi mus ajalle 1.3.2017-31.12.2018 14 Yhdyskuntatekniikan valmistunut hanke: Kukolanvainion kunnal lis tek niik ka 15 Oikaisuvaatimus Pirttiluodontiellä sattuneeseen va hin ko ta pahtu maan 16 Naantalin Hopeapajan korvaushakemus vesijohtovuodosta aiheu tu neis ta ylimääräisistä kuluista 17 Vesijohtoliike Esa Kivimäki Oy:n korvaushakemus ve si joh tovuo dos ta aiheutuneista ylimääräisistä kuluista 18 Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätökset 1 Kaupunginkamreeri Juha Heinonen 7/2017 Päätös maksuliikennesopimuksen jatkamisesta 2 Kaupunginlakimies Turo Järvinen 1/2017 Vaalien ennakkoäänestyksen hoitaminen kaupungin hen ki löstön toimesta 3 Kaupunginjohtaja Jouni Mutanen 22/2017 Pysäköinnintarkastajan viran täyttäminen peruutuksen johdosta 23/2017 Itä-Immasen II-vaiheen omakotitontin 529-28-41-3 vuok raa minen Jussi Peltoselle ja Petri Korvenpäälle perustettavan asunto-osa ke yh tiön lukuun 24/2017 Kukolanvainion omakotitontin 529-108-10-1 vuokraaminen Ra ken nus pal ve lu Jari Menna Oy:lle 25/2017 Kukolanvainion omakotitontin 529-108-10-3 vuokraaminen Ra ken nus pal ve lu Jari Menna Oy:lle 26/2017 Korvaus kulujen aiheuttamisesta kiinteistön omistajalle 4 Hankintapäällikkö Riikka Söderlund 6/2017 Varastoon kertyneen romun kierrättäminen 7/2017 Leikki- ja toimintavälineiden hankintasopimus ajalle 1.3.2017 (ta voi te) - 28.2.2019 (+ 1 v optio) KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus päättää olla käyttämättä kuntalain 51 :n tar koit ta maa otto-oikeutta edellä selostetuissa toimielinten pöy tä kir jois sa sekä viranhaltijapäätöksissä ilmeneviin pää töksiin.
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 27 Kaupunginhallitus 86 20.03.2017 KOKOUSKÄSITTELY: Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Marja-Terttu Paju oli läs nä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan. KAUPUNGINHALLITUS: Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 28 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 53 18.04.2013 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 88 15.08.2013 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 165 12.12.2013 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 99 22.10.2015 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 22 21.04.2016 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 14 02.03.2017 Kaupunginhallitus 87 20.03.2017 Asemakaavan muuttaminen Kukolan teollisuusalueella, osa III 641/10.03.01/2013 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 18.04.2013 53 Arkkitehti Sissi Qvickström 9.4.2013: Kaupunki on tehnyt aloitteen asemakaavan saattamisesta ajan tasalle omistamallaan teollisuusalueella. Kohde on mukana vuoden 2013 kaavoituskatsauksessa, joka samalla toimii asemakaavan käynnistämisilmoituksena. Suunnittelualue sijaitsee Naantalin keskustan lounaispuolella Luonnonmaan saarella, noin kolmen kilometrin päässä keskustasta. Aluetta rajaavat Rymättyläntieltä etelään suuntautuva Käköläntie ja pohjoisessa Ku kolantie. Alueella on voimassa 106. kaupunginosan (Kukola), kortteleiden 1-4 asemakaava, AK-93, jossa alue on varattu yhdistettyjen teollisuus- ja varastorakennusten kortteli-alueeksi (TTV2) e= 0.60 ja satama ja rautatie alueeksi (LSR). Asemakaava on vahvistettu 17.05.1979. Alueen eteläosaan on laadittu asemakaava-muutos, Ak-222, joka on vahvistunut 17.02.1992. Asemakaavamuutoksella on alueen tehokkuutta muutettu e = 0.30 ja alue on jaettu selkeästi jäsenneltyihin osiin. Kaavamuutos alueen pinta-ala on n. 100 ha. Alueesta suuri osa on Naantalin kaupungin omistuksessa ja alueella toimii muutamia vuokralaisia. Turun korjaustelakka omistaa n. 27 ha. Asemakaavanmuutoksen tavoitteena on saattaa suunnittelu alueen asemakaava maakuntakaavan ja osayleiskaavan periaatteiden mukai seksi ja tutkia rakennusoikeuden sijoittamista kaavan satama- ja rautatiealu eelle (LSR). Luonnonmaan osayleiskaavatyön yhteydessä on tehty yleiskaa vatasoisia selvityksiä liittyen verkostoihin, reitistöihin, liikenteeseen ja teol lisuusalueiden laajenemiseen. Alueella on voimassa Varsinais-Suomen liiton laatima, ympä ristö-ministeriön 23.8.2004 vahvistama Turun kaupunkiseudun maakunta kaava. Maakuntakaavassa suunnittelu-alue on pääosin teollisuustoimintojen aluetta (T) jota ympäröi virkistysalueet (V) sekä etelässä suojelualue (S). Lisäksi kaavassa on osoitettu suojelukohteita (sl ja sm).
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 29 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 53 18.04.2013 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 88 15.08.2013 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 165 12.12.2013 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 99 22.10.2015 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 22 21.04.2016 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 14 02.03.2017 Kaupunginhallitus 87 20.03.2017 Naantalin Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa, suunnittelualue on varattu teollisuus- ja varasto/satama-alueeksi. Alueen pohjoisosassa virkistysalue erottaa asuntoalueet. Pohjoisessa sijaitsee myös arvokas kallioalue. Teollisuusalueen länsireunassa kulkee suojaviheralue. Etelässä on virkistysalue ja merkittävä luonnonsuojelualue sekä suojaviheralue. Teollisuusalueelle on osoitettu ohjeellinen tielinjaus. Osayleiskaava on tullut voimaan 31.08.2012. Osayleiskaava kumoaa Naantalin yleiskaavan 1981-2000. Alue on kunnallistekniikan piirissä. Alue on maaperältään pääosin kalliota. Asemakaavan muutoksen hyväksyy kunnanvaltuusto. Asema kaavan -muutoksen yhteydessä arvioidaan kaavan vaikutukset alueen yri tyksiin. LIITE A5, KAAVYMP 18.4.2013, OAS (säilytetään erillisessä kaavakansiossa) KAUPUNGINARKKITEHTI: KOKOUSKÄSITTELY: Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 15.08.2013 88 Arkkitehti Sissi Qvickström 5.8.2013: Kaavoitus- ja ympäristölautakunta päättää mer kitä tiedoksi 9.4.2013 päi vätyn Kukolan teollisuusalueen ase makaavan muu toksen osallistumis- ja ar viointisuunnitelman OAS:n. Päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma, päivätty 18.4.2013, jaettiin kokouksessa. KAAVOITUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA: Rakennemalliluonnos Kaupunginarkkitehdin ehdotus hyväksyttiin. Ympäristöviraston maankäyttöosastolla on laadittu alustava asemakaavan muutosluonnos eli ra ken nemalli, jossa on hahmoteltu maankäytön pää periaatteita nykyisen katu verkon ja sen vähäisten lisäysten pohjalta.
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 30 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 53 18.04.2013 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 88 15.08.2013 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 165 12.12.2013 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 99 22.10.2015 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 22 21.04.2016 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 14 02.03.2017 Kaupunginhallitus 87 20.03.2017 LIITE A1, KAAVYMP 15.8.2013 (säilytetään erillisessä kaavakansiossa) Lähtökohtana on ollut Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaava (31.08.2012). Liiken teelli sesti luonnos tukeutuu olemassa oleviin, aluetta rajaaviin pääkatuihin, Kuko lantiehen, Kä köläntiehen ja Navirentiehen. Uutta katualuetta muodostuu Navirentien jat keeksi, jolla saavute taan kaava-alueen kaakkoiskulmassa sijaitseva venesatama-alue (LV). Kaava-alueen pohjois- ja eteläosat noudattelevat osayleiskaavan aluevarauksia. Lännessä suojaviheralue on siirretty Käköläntien varteen, jossa kulkee myös kevyenlii kenteen väylä. Teollisuusalueen keskelle sijoittuu Turun Korjaustelakka omistamalleen tontille. Sen pohjoispuolen alueita vuokraa Naantalin satama / Stevena Oy. Korjaustelak kaa ympäröivät uu det teollisuustontit saavutetaan jo olemassa olevalta katuverkolta. Kaavamuutosalue tarkentuu työn edetessä, nyt esitetty rakennemalliluonnos on kaavoitus kat sauksessa esitettyä laajempi, noin 100 ha. Kaavoituskatsauksen 2013 kaavamuutos alue käsitti nykyisen asema kaavan satama- ja rautatiealueen 17, 5 ha (LRS) jolla sijaitsee rakennuksia, mutta kaavassa ei ole mää rätty rakennusoikeutta. Aluetta varten on tilattu asemakaavan muutosalueen luontoarvojen perusselvitys 2013 (Suomen Luon totieto Oy 17/2013). LIITE A2, KAAVYMP 15.8.2013 (säilytetään erillisessä kaavakansiossa) KAUPUNGINARKKITEHTI: Kaavoitus- ja ympäristölautakunta päättää, että 5.8.2013 päivätystä Kukolan teollisuus alueen asema kaavamuutoksen luonnoksesta eli rakennemallista varataan osallisille maan käyttöja ra kennusase tuksen 30 :n mukainen tilai suus mielipiteen esittämiseen. Nähtä ville asetettavaan val misteluaineis toon liitetään päivitetty osallistumis- ja arviointisuunni telma.
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 31 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 53 18.04.2013 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 88 15.08.2013 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 165 12.12.2013 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 99 22.10.2015 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 22 21.04.2016 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 14 02.03.2017 Kaupunginhallitus 87 20.03.2017 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 12.12.2013 165 Arkkitehti Sissi Qvickström 2.12.2013: KAAVOITUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA: Kaupunginarkkitehdin ehdotus hyväksyttiin. Suunnittelualueen rajausmuutos Tarkoituksena on että Kukolan teollisuusalueen asemakaavatyötä viedään eteenpäin kahdessa vaiheessa: Vaihe 1. Navirentien pohjoispuoli. Vaihe 2. Navirentien eteläpuoli ja Korjaustelakan alue. Kaavaehdotus Kukolan teollisuusalueen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen valmisteluaineisto pidettiin nähtävillä MRA 30 :n mukaisessa tarkoituksessa 30.8-20.9.2013 välisenä aikana. Asemakaavan muutosluonnoksesta saatiin neljä lausuntoa ja seitsemän mielipidettä. Varsinais-Suomen liitto totesi, ettei heillä ole aihetta lausunnon antamiseen. 1. Varsinais-Suomen ELY - keskus tuo esille kaavasta seuraavaa: Kaavasta puuttuu vielä selostus vaikutusarviointeineen, joten kaikilta osin muutokseen ei voi vielä ottaa kantaa. Yleiskaavassa oleva kohde 51: Kuivalahden kalliomäkien lehtoalue on syy tä osoittaa asemakaavassa sopivalla merkinnällä määräyksineen. Suunnittelualue on osin rakentamatonta. Vaiku tukset luonnonolosuhteisiin on syytä kaavassa käsitellä, vaikkei muutokses sa osoitettaisikaan nykyiseen kaavan nähden laajempaa rakentamista. ELY -keskus voi tarvittaessa antaa lausunnon ehdotus-vaiheessa. Kaavoittaja: Kaavaehdotukseen on lisätty kaavaselostus ja alueen lepakkokohteita on tarkastettu. Lepakkokohteiden tarkastus 2013, Suomen Luontotieto Oy. Kuivalahden kalliomäkien lehtoaluetta käsitellään Kukolan teollisuusalueen asemakaavan muutoksen osassa 2. 2. Fortum Sähkönsiirto Oy toteaa lausunnossaan että kaava-alueella ja sen ympäristössä sijaitsee olemassa olevaa sähköverkostoa. Puhdistamontien
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 32 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 53 18.04.2013 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 88 15.08.2013 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 165 12.12.2013 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 99 22.10.2015 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 22 21.04.2016 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 14 02.03.2017 Kaupunginhallitus 87 20.03.2017 länsipuolella sijaitsee Kukolan sähköasema, jolta lähtee 110 kv ilmajohto länteen ja pohjoiseen. Kaava-alueella johto on huomioitava kaavamerkinnällä. Kukolantien vieressä kulkee 20 kv maakaapeli. Kaavoittaja: Olemassa oleva sähköverkosto on otettu huomioon asemakaavaehdotuksessa. Kaavakarttaan on lisätty merkinnät: Voimajohtoa varten varattu alueen osa ja Vaara-alue. Johtojen sijainti on tarkistettu myös kunnallistekniikan suun nitelmia varten. 3. Naantalin Energia Oy toteaa lausunnossaan että kaava-alueella sijaitsee 20 kv sähkölinjoja jotka palvelevat Kukolan teollisuusaluetta ja myös Luonnonmaan saaren eteläosaa. Kaavoittaja: Naantalin energian kanssa on pidetty palaveri 23.10.2013 ja otettu huomioon sähkölinjojen sijainti sekä niiden uudelleensijoitus ja kaavakarttaan on lisätty muuntamot. 4. Varsinais-Suomen maakuntamuseo esittää lausunnossaan pohjoisemman kiviaidan merkitsemistä kaavakartalle ja suojelemista. Kaavamääräys olisi: "Historiallinen kiviaita. Rakenteet on säilytettävä. Kohdetta koskevista suunnitelmista on pyydettävä museoviranomaisten lausunto." Kaavoittaja: Historiallisen kiviaidan tilannetta käsitellään Kukolan teollisuusalueen asemakaavan muutoksen osassa 2. 5. Timo Sola, kiinteistön 529-106-1-6 haltija esittää mielipiteessään, että kevyenliikenteen väylä joka kulkee teollisuusrakennusten yli on poistettava kaavasta. Kaavoittaja: Kevyenliikenteenväylän merkintä on tullut osayleiskaavasta ja se on poistettu tarpeettomana. 6. Tervahartiala Päivi ja Markku, kiinteistön 529-412-1-43 omistaja esittää mielipiteessään voimassa olevan osayleiskaavan loma-asuntoalueen RA -merkinnän säilyttämistä kaavassa.