1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelien 35-39 ja 153 KL-, RM-, RT- ja YK-alueiden, VL-alueiden sekä katualueen ja yleiselle jalankululle ja pyöräilylle varatun alueen sekä vesialueen (Keselmäjärven alueen) asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen rajaus. Maanmittauslaitos 1. Miksi kaavoitukseen on ryhdytty? Korttelissa 39 on jo vuodesta 2008 ollut vireillä asemakaavan muuttaminen hotellirakentamiseen paremmin soveltuvaksi rakennuspaikaksi. Hankkeen toteuttamiseksi on laadittu vuosien varrella useampia vaihtoehtoisia ratkaisumalleja. Korttelit 35-38 ja 153 sijoittuvat alueelle, jossa tärkein kehittämissuunta on revontulimatkailun hyödyntäminen Sallatunturin alueella. YK-korttelille ei ole enää tarvetta Keselmäjärven ja Hautajärventien välisellä alueella ja tavoitteena on muuttaa korttelin maankäyttö matkailua palvelevaksi.
2 Sallan kunnanhallitus on 5.6.2017 123 päättänyt käynnistää Sallatunturin asemakaavan korttelien 35-39 ja 153 muutoksen, Keselmäjärven alueen kehittäminen. 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavan laadinnan yhteydessä tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelystä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. 3. Suunnittelualue Asemakaavamuutoksen laadinnan kohteena on 12,97 hehtaarin alue Sallan kunnan Sallatunturin matkailukeskuksessa Keselmäjärven etelärannalla. Asemakaavamuutosalue on Sallan kunnan omistuksessa. SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI Kuva 2. Suunnittelualueen sijainti Maanmittauslaitos. 4. Suunnittelun lähtökohdat 4.1 Maakuntakaava Voimassa olevassa Itä-Lapin maakuntakaavassa suunnittelualue on merkitty matkailupalvelujen alueeksi (RM). Itä-Lapin maakuntakaavamuutoksen on Lapin Liiton liittovaltuusto hyväksynyt 20.5.2003 ja ympäristöministeriö vahvistanut 26.10.2004 ja lainvoimaiseksi kaava on tullut 25.11.2004.
3 SUUNNITTELUALUE Kuva 3. Ote Itä-Lapin maakuntakaavasta ja merkintöineen ja määräyksineen. Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavan päivitys on käynnistynyt 11.3.2013 ja Lapin liiton hallitus on 28.11.2016 hyväksynyt maakuntakaavan. Maakuntakaavan valtuustokäsittely odottaa valtioneuvoston päätöstä naturasta poikkeamista. Uutena merkintänä alue sisältyy Koillis-Suomen käytävään (LK 8452). Kaavamääräyksen mukaan käytävää kehitetään kansainvälisenä ja maakunnallisena liikennekäytävänä, jonka maankäytön suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota liikenteen sujuvuuteen ja matkailun palveluihin, liikenneympäristön laatuun sekä luonnon-, maiseman ja kulttuuriympäristöarvoihin.
4 4.2 Yleiskaava Sallatunturin osayleiskaava Sallan kunnanvaltuusto on 27.2.2008 5 hyväksynyt Sallatunturin osayleiskaavan. Osayleiskaavassa asemakaavan muutosalue on pääasiassa matkailupalveluiden aluetta, asuntovaunualuetta ja lähivirkistysaluetta. Kaavamuutosalueen läpi kulkee ulkoilureitti ja kevyen liikenteen yhteystarve.
5 Kuva 4. Ote Sallatunturin osayleiskaavasta merkintöineen ja määräyksineen. 4.3 Asemakaava Alueella on voimassa Sallatunturin matkailukeskuksen rakennuskaava (vahvistettu 3.4.1989).
6 Kuva 5. Ote Sallatunturin ajantasa-asemakaavasta merkintöineen ja määräyksineen. 5. Suunnittelun tavoitteet Asemakaavamuutoksen tavoitteena on tarkastella Keselmäjärven hotellialue ja siihen välittömästi liittyvien alueiden kaavatilanne kokonaisuutena nykytilannetta vastaavaksi ja tulevaisuuden tarpeisiin soveltuvaksi. Hautajärventien ja Keselmäjärven välissä oleva kirkkojen ja muiden seurakunnallisten rakennusten korttelialue (YK) on tavoitteena muuttaa matkailumajoitusrakentamisen tms. mahdollistavaksi alueeksi yleiskaavan tavoitteiden mukaisesti. 6. Selvitettävät asiat Kaavaa laadittaessa tehdään tarpeelliset MRL 9 :n mukaiset selvitykset sekä tarvittaessa luonto- ja maisemaselvitykset. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteutuminen
7 alueella selvitetään ja perustellaan tarvittaessa poikkeaminen yleiskaavan aluevarauksista (eteläosan VU-alueen mahdollinen osittainen käyttö pysäköintialueena). 7. Laadittavat vaihtoehdot Asemakaavamuutosalueen osalta tutkitaan kahta maankäyttövaihtoehtoa, joiden pohjalta valitaan toinen tai kummankin vaihtoehdon yhdistelmä. 8. Arvioitavat vaikutukset Kaavoituksen yhteydessä selvitetään ja arvioidaan kaavan toteutumisesta aiheutuvia seuraavanlaisia vaikutuksia. Ympäristövaikutukset (vaikutukset luonnonympäristöön; kasvillisuuteen sekä pinta- ja pohjavesiin) Vaikutukset maisemaan ja rakennettuun ympäristöön Liikenteelliset vaikutukset 9. Osalliset Selvityksen perusteella osallisia ovat: Maanomistaja ja asukkaat: Sallan kunta Metsähallitus Alueen lähiympäristön maanomistajat ja asukkaat (kunta, yksityiset) Yhdyskuntatekniikka Koillis-Lapin Sähkö Oy Sallatunturin ja kirkonkylän vesihuolto (Sallan Aluelämpö Oy) Kunnan hallintokunnat: tekninen lautakunta Viranomaiset: Sallan kunta Lapin ELY-keskus, Ympäristö- ja luonnonvarat Lapin ELY-keskus, Liikenne ja infrastruktuuri Lapin Liitto Lapin Liitto / Lapin pelastuslaitos Yhteisöt ja muut osalliset Matkalle Sallaan r.y. Lapin rakennusperinneyhdistys ry. 10. Osallistuminen ja vuorovaikutuksen järjestäminen
8 Kaavan vireille tulosta ilmoitus kunnan ilmoitustaululla ja -lehdessä sekä kirjeitse kaavoitettavan alueen ja siihen rajoittuvien alueiden maanomistajille. Varataan mahdollisuus tutustua osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan, joka asetetaan nähtäville Sallan kunnantalolle sekä Internet-sivulle osoitteeseen www.salla.fi. Osallisilla ja kunnan jäsenillä on mahdollisuus lausua mielipiteensä osallistumisja arviointisuunnitelman riittävyydestä. Maankäyttö- ja rakennuslain (66 ) mukainen neuvottelu ympäristökeskuksen ja muiden viranomaisten kanssa tarvittaessa. Maankäyttö- ja rakennusasetuksen (30 ) mukainen kuuleminen: Kaavan valmisteluaineisto asetetaan nähtäville Sallan kunnantalolle sekä Internet-sivulle osoitteeseen www.salla.fi. Osallisilla ja kunnan jäsenillä on mahdollisuus lausua mielipiteensä kaavaluonnoksesta. Kuulemisesta tiedotetaan kunnan ilmoitustaululla ja -lehdessä sekä kirjeitse kaavoitettavan alueen ja siihen rajoittuvien alueiden maanomistajille. Viranomaisilta pyydetään lausunto. Kunnanhallituksen käsittely Maankäyttö- ja rakennuslain (65 ) mukaisesti kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville Sallan kunnantalolle sekä Internet-sivulle osoitteeseen www.salla.fi. Nähtävillä olosta tiedotetaan kunnan ilmoitustaululla ja -lehdessä sekä kirjeitse kaavoitettavan alueen ja siihen rajoittuvien alueiden maanomistajille. Osallisilla ja kunnan jäsenillä on mahdollisuus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Viranomaisilta pyydetään lausunto. Maankäyttö- ja rakennusasetuksen (26 ) mukainen viranomaisneuvottelu (tarvittaessa). Kunnanvaltuuston hyväksyminen 11. Alustava aikataulu OAS:n laadinta 11/2017 Vireilletulo (MRL 63 ) 12/2017 Viranomaisneuvottelu tarvittaessa 1-2/2018 Valmistelumateriaali nähtävillä (MRL 30 ) 2-3/2018 Kaavaehdotuksen nähtävilläpito (MRL 65 ) 4-5/2018 Viranomaisneuvottelu tarvittaessa Kunnanvaltuuston hyväksymiskäsittely 5/2018 5-6/2018 12. Kaavoitusprosessin kulku Kuulutukset kunnan ilmoituslehdessä:. 2017 kuulutus asemakaavamuutoksen vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläpidosta...2018 kuulutus asemakaavamuutoksen valmisteluvaiheen kuulemisesta ja valmisteluaineiston nähtävilläpidosta
9..2018 kuulutus asemakaavamuutosehdotuksen julkisesta nähtävilläpidosta 13. Yhteystiedot Kaavoituksesta ja maankäytöstä vastaa Sallan kunnassa rakennustarkastaja Erkki Yrjänheikki (puh. 0400-245296) erkki.yrjanheikki@salla.fi, Konsulttina ja kaavan laatijana toimii SITO OY, arkkitehti Jarmo Lokio (puh. 044 700 2155) jarmo.lokio@lokio.fi, Hallituskatu 2, 95400 Tornio Torniossa Jarmo Lokio