Iin kirjaston Pelastetaan iltasatu! lukuintoa lapsiperheille ja päivähoidon työntekijöille -hankkeen loppuraportti

Samankaltaiset tiedostot
- lukuintoa lapsiperheille ja päivähoidon työntekijöille

Iin kirjaston toimintakertomus 2018

Neuvolahanke Lue lapselle muistuttaa vanhempia lukemisen tärkeydestä

Iin kirjaston toimintakertomus 2017

Toiminnallista lukemista 0 6-vuotiaille lapsille ja perheille

VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET. Kyselyyn vastanneita 52

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku

Kirjastot lukemisen kumppanina

Monikulttuurista kirjastoa etsimässä -hanke

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta

Alle vuoden ikäiset lapset kirjastoon

Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat opas julkaistiin kokemuksia jalkautuksesta

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen.

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset

Lape-hankkeen tulokset

Kohtaamispaikkojen kehittäminen Pohjois-Savossa. Henna Julkunen Pohjois-Savon Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma YHDESSÄ!

Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma

Suomen Lastenhoitoalan Liiton jäsenlehden lukijatutkimus. Sofia Aiello, Ellinoora Brotkin, Pete Maltamo, Jenni Rantala, Susanna Rathore & Riina Salo

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään?

KOONTI JÄRJESTETYSTÄ KUMPPANUUSFOORUMISTA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Varhaiskasvatussuunnitelma

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi

Yksikön toimintasuunnitelma

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi

Kuntoutussäätiö LIIKUNTA JA OSALLISUUS - HANKKEEN ELOKUISIA KUULUMISIA

Kirjaston palvelulupaus 2017

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

AKKU Aluekirjastoista koko perheen kulttuurikeskuksia. Maija Saraste, Oulun kaupunginkirjasto Kirjastojen hankepäivä Oulussa 24.9.

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

Kevään 2016 toimintasuunnitelma

AKKU Aluekirjastoista koko perheen kulttuurikeskuksia. Hanna Jakku, Oulun kaupunginkirjasto Kirjastojen hankepäivä Kajaanissa 2.10.

ARJEN TOIMINTAKYKY Muutosten seuraaminen järjestötoimintaan osallistumisen aikana. Mari Stycz & Jaakko Ikonen

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi

MÄNTSÄLÄN JÄRJESTÖTREFFIT

Lastenkirjastotyö ammattina - Kyselytutkimus Etelä-Savon kirjastoihin

KYSELYN TULOSGRAFIIKKA TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ VERTIKAL OY

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska)

Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla

LAUKAAN KUNTA. Maria Kankkio Vs. erityispäivähoidon ohjaaja, Vasu-työryhmän vetäjä

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Telkän esite Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme:

Sopulihyppyjä ja tonttuhäntien tähtitaivas Päiväkotilapsien luovaa mediankäyttöä Molla-hankkeessa

Vuosiseuranta 2011: Yleisosio (lomake 1)

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Vuoden aikana tapahtuu

ikävöikö, miten ikävää lievennetään Lapsen luonteenpiirteet / vuorovaikutussuhteet Päivämäärä keskustelijat Yhteinen sopimus päivähoidon käytännöistä

Satukaravaani on Helsingin, Kirkkonummen, Hyvinkään ja Porvoon kirjastojen ja varhaiskasvatuksen yhteishanke tarkoituksena luoda monikielistä

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana?

Pauliina Jauhiainen ja Miia Pitkänen: sivut 5, 7 (oikeanpuoleinen kuva), 8, 9, 12 (ylin kuva), 14

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!

Kuntapalvelukyselyn tulokset

VANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset

VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010 RAKENNETAAN LAPSEN HYVÄÄ ARKEA. TORSTAINA Oulun yliopisto, Saalastinsali Pentti Kaiterankatu 1

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

HEI! Saat myös värityskuvan. Sitä saa värittää sitä mukaa, kun teet tehtäviä. Kun kaikki tehtävät on tehty, olet sytyttänyt lukuliekin.

Raportti apurahan käytöstä Runojen valinta, yksilöllistä työstämistä 20 h/ taiteilija.

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

MUHOKSEN KUNTA. Perhepäivähoito. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle

Winter is an attitude. Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi Tuottaja Saara Saarteinen

Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lappi

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014

KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

Uudet opetus- ja varhaiskasvatussuunnitelmat kirjaston, koulun ja varhaiskasvatuksen yhteistyön perustaksi

Tiedottamalla näkyväksi. Inkeri Näätsaari

* Selänteen perhekeskus -toimintana

Janakkalan varhaiskasvatuksen liikuntasuunnitelma

Osallisuussuunnitelma

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

Äidinkielen ja kirjallisuuden työryhmä

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuki sekä eroauttaminen Etelä- Savossa

PALAUTEANALYYSI v toiminnasta

Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin!

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Organisaationi voi hyödyntää sosiaalisen markkinoinnin pienmarkkinoiden ennakkotehtäväpohjaa ja markkinointiviestinnän suunnittelupohjaa

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma

2. Työryhmän jäsenten esittäytyminen ja kirjastojen esitykset kirjastotyöstä varhaiskasvatuksen parissa

Silmänliike kertoo totuuden. Otavamedian asiakastilaisuuden esitys Musiikkitalossa Tiivistelmä Mikko Puosi

Kotkan Pelastakaa Lapset ry

Transkriptio:

Iin kirjaston Pelastetaan iltasatu! lukuintoa lapsiperheille ja päivähoidon työntekijöille -hankkeen loppuraportti 23.4.2018 Hankkeen toiminnan kuvaus Hankkeen tavoite ja yhteistyökumppanit Pelastetaan iltasatu! -hankkeen tavoitteena oli alle kouluikäisten lasten lukuinnon sytyttäminen ja lukemisen lisääminen lapsiperheissä yhteistyössä varhaiskasvatuksen henkilökunnan ja mahdollisten muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Hankkeen pääasiallisina yhteistyökumppaneina toimivat lähes kaikki Iin kunnalliset ja yksityiset päiväkodit sekä neuvola. Tapahtumien järjestämisessä tärkeimmäksi yhteistyökumppaniksi muodostui Iin Näyttämöyhdistys, jonka avulla järjestettiin mm. useita satutuokioita. Yhteistyökuvioita viriteltiin myös Ii-instituutin ja muutaman paikallisen järjestön kanssa. Alle kouluikäisten lasten lisäksi hankkeen kohderyhmänä olivat päiväkotien työntekijät, perhepäivähoitajat ja lasten vanhemmat. Hankkeen järjestämistä tapahtumista Hankkeen näkyvintä toimintaa edustivat useat kirjallisuusaiheiset lasten tapahtumat, joita järjestettiin hankkeen aikana yhteensä 25 kappaletta. Tapahtumien järjestämiseen satsattiin, koska Iin kirjastossa ei viime vuosina ole juurikaan ollut tarjolla alle kouluikäisille suunnattuja tapahtumia. Osa tapahtumista oli lapsiperheille ilta-aikaan ja lauantaisin järjestettyjä avoimia tapahtumia, kun taas osa suunnattiin suoraan päiväkodeille ja perhepäivähoitoryhmille. Perheille tarkoitetut tapahtumat pyrittiin suunnittelemaan siten, että ne houkuttelisivat paikalle mahdollisimman monia lapsiperheitä, myös niitä, joiden elämään lukeminen ja kirjasto eivät ennen olleet kuuluneet. Yksi hankkeen hankalimmista haasteista olikin tavoittaa juuri ne lapsiperheet, jotka eivät vielä kuuluneet kirjaston aktiiviseen käyttäjäkuntaan. 1

Yhteistyö päiväkotien kanssa Yhtenä hankkeen tavoitteena oli yhteistyön käynnistäminen päiväkotien kanssa ja sen myötä kirjaston ja varhaiskasvatuksen yhteistyösuunnitelman laatiminen. Hanketyöntekijä vierailikin hankkeen aikana kaikissa yhteistyöpäiväkodeissa kartoittamassa päiväkotien toiveita ja tarpeita kirjaston palveluihin liittyen. Samalla keskusteltiin lukemisen tärkeydestä ja päiväkotien lukemiskäytännöistä sekä markkinoitiin eskariopettajille mahdollisuutta ottaa käyttöön Lukuinto-projektissa kehitetty Lukuhöperö-passi. Lukemiskasvatuksen todettiin olevan eri päiväkodeissa erilaisissa kantimissa, joten hankkeelle ja kirjastoyhteistyölle löydettiin hyviä perusteita. Päiväkodeissa oltiin pääasiassa tyytyväisiä kirjaston palveluihin, mutta joitakin toiveita nousi toistuvasti esiin. Kirjaston ja varhaiskasvatuksen yhteistyösuunnitelmaan kirjattiinkin toiveet huomioon ottaen kuusi toimenpidettä, joihin osapuolet sitoutuvat myös hankkeen jälkeen. Kirjasto mm. lisää jatkossa kullekin päiväkodille tarjoamiensa satutuokioiden määrää sekä laatii listauksia eri aiheiden mukaisista lasten aineistoista ja toimittaa ne vuosittain päiväkotien käyttöön. Yhteistyö päiväkotien kanssa toimi hankkeen aikana hyvin. Päiväkodit osallistuivat hankkeen toimintaan mm. tiedottamalla lapsiperheitä tapahtumista. Myös hankkeen ohjausryhmässä oli jäseniä sekä kunnallisista että yksityisistä päiväkodeista. Hanke tarjosi päiväkodeille ja perhepäivähoitoryhmille useita erilaisia tapahtumia ja tempauksia: jokaiselle päiväkodille ja perhepäivähoitoryhmälle mm. tarjottiin vähintään yksi kirjallisuuteen pohjautuva lastenteatteriesitys. Varhaiskasvatuksen henkilökunnalle puolestaan tarjottiin lukemiskasvatukseen innostava asiantuntijaluento: lastenkirjallisuuden tutkija, kriitikko Päivi Heikkilä-Halttusen koulutukseen osallistui 44 henkilöä. Muita päiväkodeille järjestettyjä tempauksia olivat Lukutoukka-kilpailu sekä eskariryhmien satukuvitusprojekti ja siihen liittyvä kuvitusnäyttely. Hankkeen aikana kirjastossa vieraili selvästi enemmän päivähoitoryhmiä kuin normaalisti joko lainaamassa aineistoa tai osallistumassa ylimääräisille satutuokioille. Päiväkotien Lukutoukka-kilpailun satoa. Eskareiden satukuvitusnäyttely Nätteporissa. 2

Lukemisen tärkeydestä Tapahtumien lisäksi tärkeänä pidettiin lukemisen tärkeydestä kertovan viestin välittämistä lapsiperheille. Pelastetaan iltasatu! -esitteestä, kirjanmerkistä, lukuvinkkilistasta, lukubingosta ja Lue lapselle -hankkeen lukumitasta koostuvaa materiaalipakettia jaettiinkin perheille ensisijaisesti päiväkotien ja perhepäivähoitajien kautta. Perheille laadittiin myös kysely lukutottumuksista ja kirjastonkäytöstä. Kyselyyn saatiin 71 vastausta ja niitä aiotaan hyödyntää kirjaston lasten palvelujen kehittämisessä hankkeen jälkeen. Lisäksi hankkeesta ja lukemisen tärkeydestä kerrottiin perheille päiväkotien vanhempainilloissa muutamaan otteeseen hankkeen aikana. Neuvolayhteistyö Myös neuvola lähti mielellään mukaan yhteistyöhön. Neuvolan edustaja oli mukana hankkeen ohjausryhmässä. Neuvola toimi hankkeen aikana myös kirjaston tiedotuskanavana mm. mainostamalla tapahtumia perheille. Tärkeimpänä yhteistyömuotona aloitettiin kuitenkin kirjaston materiaalipakettien jakaminen neuvoloiden kautta lapsiperheille lapsen 10 kuukauden neuvolatarkastuksen yhteydessä. Käytäntöä on tarkoitus jatkaa hankkeen jälkeen osana Iin ja Kuivaniemen neuvoloiden vakiintunutta toimintaa. Tiedottamista ja näkyvyyden lisäämistä Lapsiperheiden tavoittaminen ja näkyvyyden lisääminen asettivat omat haasteensa hankkeelle ja sen vuoksi monipuolinen tiedottaminen nähtiinkin hyvin tärkeänä osana hankkeen toimintaa. Täsmäkanavana perheiden tavoittamiseksi toimivat päiväkodit ja neuvola, jotka tiedottivat hankkeen tapahtumista omien tiedotuskanaviensa kautta. Hankkeelle luotiin myös helposti tunnistettava brändi, jota olisi mahdollista käyttää apuna sekä markkinoinnissa että kenttätyössä. Tarkoitusta varten kirjaston hankkimasta pehmokissasta piirrettiin hankkeelle logo, jota käytettiin tunnuksena tiedottamisessa yhdessä hankkeen nimen kanssa. Tapahtumista ja hankkeen toiminnasta tiedotettiin paikallislehdissä, Iin kunnan sähköisessä tapahtumakalenterissa ja kirjaston sosiaalisen median kanavissa. Saadun palautteen ja kirjaston tekemien huomioiden perusteella hanke sai hyvin näkyvyyttä paikallisesti ja tavoitti hyvin myös niitä, jotka eivät ole aiemmin kuuluneet kirjaston vakioasiakaskuntaan. Hankkeesta saatua palautetta Hankkeen lopulla laadittiin päiväkodeille ja perhepäivähoitajille palautekysely hankkeesta. Saatujen vastausten perusteella hanke oli koettu tärkeäksi ja tarpeelliseksi ja siinä mukana oleminen oli ollut antoisaa ja innostavaa. Henkilökunta oli myös kokenut saaneensa lisää motivaatiota ja uusia ideoita lukemiskasvatustyöhönsä. Ystävänpäiväkortteja Minikinon osallistujille. Lukemisen tärkeydestä kertovia materiaalipaketteja. 3

Hankkeen järjestämät satutuokiot (13 kappaletta, osallistujia 194): Miesten viikon satutuokiot 7.11.2017. Iin Näyttämöyhdistyksen kautta kirjastoon saatiin mieshenkilö lukemaan satuja lapsille. Kahdelle tuokiolle osallistui yhteensä 50 kuuntelijaa. Kirjaston satuteltta mukana Ii-instituutin toiminnallisessa Leikkilauantaissa 18.11.2017. Kansainvälisten satujen tuokiot 2.12.2017 Iin kirjastossa ja 15.1.2018 Kuivaniemen kirjastossa. Toisesta maasta Iihin muuttaneet sadunlukijat lukivat oman maansa satuja lapsille omalla äidinkielellään. Samat sadut luettiin sitten uudestaan myös suomeksi. Jouluinen satutuokio 19.12.2017. Iin Näyttämöyhdistyksen Nisse ja Nasse -tontut lukivat jouluisia tarinoita lapsille. Ohjelmassa myös kirjaston joulukalenterin avaus sekä tonttuoven ihmettelyä. Talvi-illan satutuokio 31.1.2017 yhteistyössä Iin Näyttämöyhdistyksen kanssa. Lasten Satulauantai 24.2.2018. Satuja lapsille tasatunnein periaatteella lapset saavat valita luettavat kirjat. Kirjaston satupiste mukana Ii-instituutin järjestämässä Lumivalakiat -tapahtumassa 17.3.2018. Näyttämöyhdistyksen Jänis ja Killi lukemassa runoja ja satuja lapsille tapahtumateltan satunurkkauksessa. Lisäksi ylimääräisiä satutuokioita päivähoitoryhmille kirjastossa, MLL:n perhekahvilassa ja seurakunnan perhekerhossa. Miesten viikon satutuokio. Kansainvälisten satujen tuokio. Jouluisella satutuokiolla Nisse ja Nasse -tontut lukivat satuja lapsille. 4

Hankkeessa järjestetyt tapahtumat (19 kappaletta, osallistujia 1033): Maskottikatti Iisan Kissanristiäiset (hankkeen aloitusjuhla) valtakunnallisena sadun päivänä 18.10.2017. Ristiäisvieraina perhepäivähoitajia hoitolapsineen. Ohjelmassa kasvomaalausta, värityskuvia ja kissa-aiheisia kirjoja. Minikinossa 9.11.2017 jouluinen elokuva lapsille. 90 katsojaa. Pehmojen yö 9.-10.11.2017. Lapset saattoivat jättää pehmolelunsa kirjastoon Iisa-kissan luokse yökylään. 34 kaveruksen yölliset seikkailut ikuistettiin valokuviin, jotka toimitettiin osallistujille muistoksi sähköisesti. Yön tapahtumista koottiin myös kuvatarina, joka julkaistiin kirjaston Facebook-sivuilla. Pehmojen mukana lapset saivat kotiin vietäväksi yhteisiin lukuhetkiin kannustavan kirjeen. Saadun palautteen perusteella tapahtuma oli erittäin onnistunut ja lapsille mieleinen. Kansainvälisten satujen ja saippuakuplien päivä 2.12.2017. Syntyperältään venäläinen ja ruotsalainen sadunlukija lukivat oman maansa satuja lapsille omalla äidinkielellään. Samat sadut luettiin sitten uudestaan myös suomeksi. Satuhetken jälkeen ohjelmassa oli venäläisen saippuakuplataiteilijan interaktiivinen saippuakuplaesitys. Taiteilija aloitti pienistä kuplista edeten aina vain isompiin, kunnes lopulta kuplat olivat niin suuria, että niiden sisään saattoi mennä seisomaan. Esitystä oli seuraamassa n. 50 katsojaa ja se järjestettiin yhteistyössä Suomi-Venäjä -seuran Iin osaston kanssa. Nukketeatteri PikkuKulkurin esitykset Tuiki joulupuu 20.12.2017 ja Satusafari 22.-24.1.2018 päiväkodeille ja perhepäivähoitoryhmille. Viisi esitystä, osallistujia yhteensä 418. Kansainvälisten satujen tuokio ja Pehmojen yö Kuivaniemen kirjastossa 15.1.2018. Sadunlukijoina japanilainen pariskunta. Pehmoja yökylässä viisi kappaletta, mutta meininki sitäkin hurjempaa! Iisa-kissan ystävänpäiväkutsut 14.2.2018 perhepäivähoitoryhmille. Ohjelmassa satuja ystävyydestä, askartelua ja pientä tarjoilua. Ystävänpäivän Minikinossa 14.2.2018 ystävyys-aiheinen elokuva. 110 katsojaa. Kajaanin alueteatterin esitys Vihreän Vihtametsän Uutisia 20.-21.2.2018 päivähoidossa oleville 5-6-vuotiaille lapsille. Kaksi näytöstä ja osallistujia yhteensä 206. Eskareiden satukuvitusnäyttelyn avajaiset 1.3.2018. Satukuvitusprojektiin osallistuneet 38 eskaria perheineen kutsuttiin näyttelyn virallisiin avajaisiin. Vauvasanataidetuokiot Iin kirjastossa 15.3.2018 ja Kuivaniemen kirjastossa 19.3.2018. Järjestettiin kokeiluluontoisesti kaksi kirjastonhoitajan vetämää vauvojen loruttelu- ja leikkituokiota. Lastenteatteri Kurnuttavan Sammakon esitys Molli Kuivaniemen kirjastossa 20.4.2018 ja Iin kirjastossa 21.4.2018. Osallistujia yhteensä 160. Pehmojen Yössä luettiin iltasatuja. Nukketeatteri PikkuKulkurin esitys Satusafari. 5

Muuta sisältöä ja toimintaa Iisa-kissan lukubingo houkutteli perheitä yhteisiin lukuhetkiin. Bingoamisaikaa oli kaksi kuukautta, minkä jälkeen kaikkien bingon palauttaneiden kesken arvottiin kirjapalkintoja. Kysely lukutottumuksista ja kirjastonkäytöstä lapsiperheille. Kyselyyn saatiin 71 vastausta ja niitä hyödynnetään kirjaston palvelujen suunnittelussa hankkeen jälkeen. Satukatti Iisan päiväkotikiertue 11/2017-3/2018. Mukana reissuvihko, johon päiväkodit tallensivat muistoja katin kanssa viettämästään ajasta. Lukutoukka-kilpailu päiväkodeille ja perhepäivähoitajille. Ideana oli kasvattaa lukutoukkaa, lukupuuta tms. päiväkodin seinälle sitä mukaa, kun lapsille luetaan kirjoja. Eniten kirjoja lukenut päiväkoti ja perhepäivähoitoryhmä voittivat kirjapalkinnon lisäksi elokuvanäytöksen kirjastolla. Kilpailu oli päiväkodeille mieleinen ja innosti jatkamaan kirjojen lukemista myös sen jälkeen. Lastenkirjallisuuden tutkija, kriitikko Päivi Heikkilä-Halttusen koulutus Lastenkirja kasvun ja oppimisen tukena varhaiskasvatuksen ja kirjaston henkilökunnalle. Eskareiden satukuvitusprojekti helmikuussa 2018 ja satukuvitusnäyttely kansalaisopiston näyttelytilassa 1.23.3.2018. Neljän päiväkodin esikoululaiset osallistuivat hankkeen järjestämään satukuvitusprojektiin. Projektissa lapset toteuttivat vapaavalintaisella tekniikalla kuvan yhteisestä teemasta ystävyys. Virikkeenä toimivat Martti Haavion satu Onnen tupa sekä siihen pohjautuva Kajaanin alueteatterin esitys Vihreän Vihtametsän Uutisia. Syntyneet taideteokset ripustettiin esille kirjaston yhteydessä olevaan kansalaisopiston näyttelytilaan. Näyttelyn avajaisiin kutsuttiin itse taiteilijat perheineen. Myös päiväkotiryhmät vierailivat kirjastolla maaliskuun aikana useaan otteeseen katsomassa eskarilaisten aikaansaannoksia. Lukumummon tai -papan etsintäkampanja. Tavoitteena löytää kirjastolle yhteistyömummo tai -pappa, joka voisi aika ajoin lukea kirjastossa satuja lapsille. Hankkeen päättyessä etsintä on yhä käynnissä. Etsinnässä apuna toimivat Iin eläkeläisjärjestöt. 6

Hankkeen näkyminen tiedotusvälineissä sekä hankkeessa tuotetut julkaisut ja materiaalit Lehtijuttu Lasten lukemista tuetaan Rantapohjassa 23.5.2017 Lehtijuttu Pehmolelut valtasivat kirjaston yöksi Iissä Rantapohjassa 14.11.2017 Kirjaston ja varhaiskasvatuksen yhteistyösuunnitelma Kirjaston johtajan kolumni Pelastetaan iltasatu IiSanomissa 16.8.2017 Lehdistötiedote Iiläisiä lapsiperheitä innostetaan lukuharrastuksen pariin Rantapohjassa 7.11.2017 ja IiSanomissa 16.11.2017 Lyhyt hanke-esittely ja tapahtumatiedote Iin Hyvät Tuulet -kuntatiedotteessa 23.11.2017 ja 22.2.2018 Lehtijuttu Satuja ja saippuakuplia kirjaston lastenlauantaissa IiSanomissa 15.12.2017 Lehtijuttu Eskarien taidetta Nätteporissa Rantapohjassa 6.3.2018 Lehtijuttu Ystävyyden iloisia värejä eskareiden satukuvitusnäyttelyssä IiSanomissa 15.3.2018 Hankkeen aikana koottiin lukemisen tärkeydestä kertovat materiaalipaketit lapsiperheille sekä kahdeksan aihepiirin mukaista kirjavinkkilistaa varhaiskasvatuksen henkilökunnalle https://www.facebook.com/iinkunnankirjasto/ Venäläisen saippuakuplataiteilijan esitys kirjaston lastenlauantaissa. Pehmot yökylässä. 7

Hankkeen toimenpiteiden ja vaikutusten arviointi Yhteistyötä moneen suuntaan Hankkeen myötä aloitettiin yhteistyö päiväkotien ja neuvolan kanssa. Yhteydenpitokanavat saatiin aukaistua ja tieto kulki joustavasti molempiin suuntiin. Yhteistyön merkitystä pyrittiin korostamaan varhaiskasvatuksen esimiehille mm. vedoten varhaiskasvatuslakiin perustuvan varhaiskasvatussuunnitelman lukemiskasvatusta koskeviin paikallisiin linjauksiin. Myös tavoitteena ollut kirjaston ja varhaiskasvatuksen yhteistyösuunnitelma saatiin laadittua yhteistyössä hankkeen ohjausryhmän ja varhaiskasvatuksen esimiesten kanssa. Suunnitelman tarkoitus on helpottaa jatkossa varhaiskasvatuksen kanssa tehtävää yhteistyötä. Neuvolan kanssa aloitettu yhteistyö on valtakunnallisestikin merkittävää. Lukukeskuksen Lue lapselle -hanke pyrkii paraikaa saamaan kaikki Suomen kunnat mukaan neuvoloiden valistustyöhön. Iissä olemme jo mukana ja tavoitteenamme onkin vakiinnuttaa materiaalipakettien jakaminen osaksi lapsen 10 kuukauden neuvolatarkastusta. Päiväkotien ja neuvolan lisäksi tavoitettiin myös uusia mahdollisia yhteistyökumppaneita. Iin Näyttämöyhdistyksen ja Ii-instituutin liikunta- ja tapahtumapalveluiden kanssa tapahtumien järjestäminen kävi vaivattomasti ja yhteistyötä aiotaan jatkaa mahdollisuuksien mukaan. Ovia avattiin myös mm. seurakunnan, Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistyksen ja Iin eläkeläisjärjestöjen suuntaan. Tapahtumia ja tempauksia lapsille, perheille ja päivähoitoryhmille Hankkeessa järjestettiin paljon erilaisia tapahtumia ja tempauksia. Tavoitteena olikin tarjota jokaiselle jotakin laatua ja sisältöä unohtamatta. Tavoite toteutui yli odotusten: määrällisesti tapahtumia järjestettiin enemmän kuin alun perin saatettiin ajatellakaan ja niitä suunnattiin niin lapsille, perheille, päivähoitoryhmille kuin henkilökunnallekin. Osa tapahtumista veti väkeä runsain mitoin, kun taas osa ei houkutellut osallistujia juuri lainkaan. Syitä tähän pohdittiin: oliko tapahtuman ajankohta huono, eikö sisältö ollut houkutteleva, jne. Tiedottamisen puutteesta yleisön vähyys ei varmastikaan johtunut, sillä markkinointiin panostettiin jokaisen tapahtuman osalta yhtä paljon. Huonosti vetäneitä tapahtumia olivat esimerkiksi jotkut arki-iltoina tai lauantaisin pidetyt satutuokiot sekä satukuvitusnäyttelyn avajaiset. Huippusuosion saaneita vetonauloja puolestaan olivat ainakin minikinot, pehmojen yö sekä saippuakuplataiteilijan esitys. Tapahtumien lisäksi hankkeessa laadittiin monenlaista muutakin sisältöä. Koottiin tietopainotteisia materiaalipaketteja lapsiperheille, tarjottiin kirjavinkkejä perheille ja päiväkodeille ja järjestettiin kirjaston käyttöön ja lukemaan houkuttelevia kilpailuja ja tempauksia. Kaikessa toiminnassa panostettiin tiedottamiseen ja sitä kautta näkyvyyden lisäämiseen. Tiedottaminen toimikin kokonaisuudessaan hyvin. Kaikki mahdolliset kanavat olivat ahkerassa käytössä ja mm. päiväkotien kautta tapahtunut täsmämarkkinointi tavoitti kohderyhmän hyvin. Hankkeen vaikutuksesta lapsiperheiden lukemiseen ja varhaiskasvatuksen lukemiskasvatustyöhön Vuonna 2017 lainaus laski Iin kirjastoissa yhteensä n. 5 %, mutta lastenkirjallisuuden lainaus nousi hieman. Sitä, onko lapsiperheiden lukeminen lisääntynyt hankkeen myötä, on kuitenkin vaikea arvioida. Perheiltä saatu palaute hankkeen toiminnasta on ollut kuitenkin hyvää ja uskomme, että hanke on jonkin verran madaltanut kynnystä tulla kirjastoon etenkin niiden perheiden osalta, jotka eivät ennestään ole juurikaan käyttäneet kirjaston palveluja. Uusia kasvoja on bongattu varsinkin lasten tapahtumien yhteydessä. Varhaiskasvatuksen henkilökunnalta saadun palautteen mukaan hanke on vaikuttanut positiivisesti päivähoidon työntekijöiden lukemiskasvatustyöhön. Uutta motivaatiota ja uusia ideoita on saatu ja lukemisen merkitys on entistä paremmin tiedostettu. Hanke on myös herättänyt keskustelua lasten vanhempien kanssa kotona lukemisen tärkeydestä. 8

Toiminnan jatkaminen hankkeen jälkeen Hankkeen anti kirjastolle oli erittäin hyödyllinen. Ensiarvoisen hienoa oli, että kirjaston sisältä tullut hanketyöntekijä saattoi paneutua hankkeeseen kokoaikaisesti ja näin saadut kokemukset ja hyöty jäivät kokonaan kirjaston käyttöön. Hankkeen aikana saatiin myös paljon uusia ideoita siihen, mitä kaikkea lapsille voitaisiinkaan järjestää. Ideoita aiotaan hyödyntää kirjaston toiminnassa myöhemmin hankkeen jälkeen. Yhteistyötä päiväkotien ja neuvolan kanssa aiotaan jatkaa. Yhteydenpito on hankkeen ansiosta aiempaa helpompaa. Hankkeessa laadittu kirjaston ja varhaiskasvatuksen yhteistyösuunnitelma on myös tarkoitus juurruttaa käytäntöön ja sitouttaa sekä kirjaston että varhaiskasvatuksen henkilökunta noudattamaan sitä. Hankkeen aikana aloitettiin onnistuneesti yhteistyö Iin Näyttämöyhdistyksen kanssa ja yhteistyötä esim. satutuokioiden järjestämisen merkeissä aiotaan jatkaa mahdollisuuksien mukaan. Myös muita mahdollisia yhteistyökumppaneita kartoitetaan edelleen mm. paikallisten järjestöjen osalta. Yritämme esimerkiksi löytää paikallisten eläkeläisjärjestöjen avulla lukumummon tai -papan, joka vierailisi kirjastossa tarpeen mukaan lukemassa satuja lapsille. Lapsille suunnattuja kirjallisuuteen pohjautuvia tapahtumia aiotaan järjestää edelleen resurssien puitteissa. Varsinkin elokuvaillat olivat suosittuja ja niiden toteuttaminen suhteellisen vaivatonta. Säännölliselle minikinotoiminnalle on Iissä selvä tilaus. Myös tasokkaita lastenteatteriesityksiä haluaisimme tarjota kuntalaisille lisää. Lukuhöperö-passin markkinointi esikoululaisille jäi hankkeessa vähemmälle huomiolle, joten siihen aiotaan panostaa jatkossa. Eskariopettajia perehdytetään passin käyttöön ja markkinoidaan sitä monipuolisesti myös suoraan lapsiperheille. Hankkeen tiedottaminen oli aktiivista ja monipuolista ja lapsiperheitä tavoitettiin sen avulla hyvin. Hyväksi havaittuja tiedotuskanavia aiotaan jatkossakin hyödyntää ja tiedottamiseen panostaa lasten tempausten ja tapahtumien järjestämisen yhteydessä. Jatkossa projektin tuloksia on myös tarkoitus esitellä eri yhteyksissä, jotta myös päättäjien taholla ja mm. varhaiskasvatuksen johtoportaassa ymmärrettäisiin, että pienelläkin satsauksella voidaan saada paljon aikaan ja synnyttää hyvää yhteistyötä. Päiväkotikiertueelta kirjastoon palannut maskottikatti Iisa. 9