Iin kirjaston toimintakertomus 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Iin kirjaston toimintakertomus 2017"

Transkriptio

1 Iin kirjaston toimintakertomus 2017 Kirjastonjohtajan mietteitä Vuosi 2017 oli Iin kirjastoille kiireinen monestakin syystä. Ensimmäinen suuri muutos oli Kuivaniemen omatoimikirjaston avaaminen Valtionavustus hankkeeseen myönnettiin maaliskuussa 2016 ja sen jälkeen Kuivaniemitaloon tehtiin mittavia remontti- ja muutostöitä ja lisäksi suunniteltiin omatoimikirjaston toimintaa monesta eri näkökulmasta. Kyläläiset ottivat omatoimikirjaston hyvin omakseen ja käyttäjäkuntaa on riittänyt hyvin. Osa käy lukemassa aamun lehdet ja toiset hyödyntävät pitemmän aukioloajan illasta. Iin kirjastojen aukioloaikamuutos astui voimaan vuoden alusta ja se vaati totuttelua sekä henkilökunnalta että asiakkailta. Tilapäisen henkilökunnan vähetessä on ollut entistä vaikeampaa pitää yllä laajoja aukioloaikoja. Molemmissa kirjastoissa aukioloaikaa supistettiin jonkin verran. Kuivaniemessä tilannetta paransi omatoimikirjaston avaaminen, joka mahdollistaa kirjaston käytön aamuisin, iltaisin ja lauantaisin. Iissä palautetta on tullut enemmän perjantai-iltojen aukioloajan supistamisen myötä. Henkilökunnan riittävyyteen yhden iltavuoron vähentäminen on vaikuttanut myönteisesti. Kirjastojen kokonaislainaus Iin kirjastoissa on edelleen laskenut, yhteensä n. 5%. OUTI-kirjastot siirtyivät Koha-kirjastojärjestelmään vuoden 2016 alusta ja siitä lähtien tilastoinnin suhteen on ollut ongelmia. Siinä mielessä lainauslukuihin kannattaa vielä vuoden 2017 osalta suhtautua varauksella. Kävijät antavatkin luotettavamman kuvan Iin kirjastojen käytöstä. Kävijäluvutkin ovat laskeneet, mutta lasku johtuu lähes yksinomaan Kuivaniemen nuorisotilojen muutosta eri sisäänkäynnin yhteyteen. Jonkin verran kävijämäärä on laskenut oletettavasti myös aukioloaikojen supistamisesta johtuen. Iin pääkirjastossa kävijämäärä on pudonnut vain 1,4%, jonka voi laskea olevan normaalia vaihtelua. Kolmantena asiana kirjastojen toiminnassa näkyivät hankkeet. Tapahtumia järjestettiin kirjastoissa tuplasti normaalivuoteen verrattuna. Suomi 100 -juhlavuosi näkyi Kirjailijoiden Suomi 100 -hankkeen kautta. Kotimaiseen kirjallisuuteen painottuva Suomi100 Lukupiiri kokoontui molemmissa kirjastoissa säännöllisesti ja keräsi yhteen kirjallisuuden harrastajat. Kirjailija Sirpa Kähkönen esiintyi kirjastoissa ja Iin lukiossa ja kirjailija Tuutikki Tolonen ohjasi sanataidetyöpajat kaikille kunnan 5.-luokkalaisille. Pelastetaan iltasatu - lukuintoa lapsiperheille ja päivähoidon työntekijöille -hanke näkyi kuntalaisille monenlaisten lapsille suunnattujen tapahtumien kautta. Samaan aikaan henkilökunta pyöritti kuntalaisille tärkeintä kirjaston ydintoimintaa eli tarjosi kirjallisuutta, musiikkia, elokuvia ja muita sisältöjä eri muodoissaan. Ja ennen kaikkea olimme avoinna kaikille kuntalaisille tarjoten ilmaisen tilan oleskella, tavata ystäviä, oppia ja etsiä tietoa tai luettavaa vapaa-aikaan. Kirjastojen toimipisteet ja käyttö Iissä toimi kaksi kirjastoa: Iin pääkirjasto ja Kuivaniemen kirjasto. Lisäksi kouluilla ja kylillä liikennöi Iin ja Oulun yhteinen kirjastoauto Akseli. Iin kirjastot yhteensä Lainoja/as 18 17,1 Kokonaislainaus Kokoelma Tapahtumien osallistujat Käyttäjäkoulutusten osallistujat

2 Iin kirjaston tunnuslukuja Aukiolotunnit Lainaus Kävijät Tapahtumat Käyttäjäkoulutukset Iin pääkirjasto* Iin pääkirjaston lehtisali** Kuivaniemen kirjasto Kuivaniemen kirjasto omatoimiaika*** Kirjastoauto Akseli Kirjastot yhteensä * Iin ja Kuivaniemen kirjastojen lainauslukuja ei saatu eriteltynä ** Iin pääkirjaston lehtisali avoinna itsepalveluna kirjaston aukiolopäivinä klo 9 alkaen *** Omatoimiaikaa ei ole laskettu Kirjastot yhteensä -aukiolotunteihin (valtakunnallinen ohje) Lasten- ja nuortenkirjastotyö Kouluyhteistyö Kirjastopolku on Iin kunnankirjaston ja Iin koulujen välinen yhteistyösuunnitelma, joka on kirjattu paikalliseen opetussuunnitelmaan. Kirjastopolkua kulkemalla jokainen oppilas käy kirjastovierailulla vähintään neljä kertaa peruskoulun aikana. Tavoitteena on, että lapset ja nuoret oppivat käyttämään kirjastoa apuna tiedonhaussa ja saavuttavat monipuoliset tiedonhallintataidot. Tavoitteena on myös lisätä lasten ja nuorten lukuinnostusta ja -harrastusta. Kirjastopolun mukaan kutsun kirjastoon saa vuosittain jokainen ensimmäisen, kolmannen, seitsemännen ja kahdeksannen vuosiluokan opettaja oppilaineen. Kirjastonkäytön opetusta, tiedonhaun opetusta ja kirjavinkkausta oli yhteensä 40 h ja osallistujia oli 759. Kirjailija Jyri Paretskoi esiintyi Iin ja Kuivaniemen 8.-luokkalaisille tammikuussa. Marraskuussa Lyran Tähtitrio konsertoi Valtarin, Haminan ja Alarannan koululaisille. Iin alueen koulut kisasivat siitä, kuka valloittaa kirjastoauton eli mikä oppilasryhmä lainaa (ja lukee!) eniten kirjoja kirjastoautosta. Kilpailuun osallistui Iin alueella Alarannan, Aseman, Kuivaniemen, Ojakylän, Pohjois- Iin ja Ylirannan koulut. Voittajaluokaksi nousi Pohjois-Iin koulun luokka. Eniten osallistuneita luokkia oli Aseman koululta. Kolme parasta luokkaa ja Aseman koulu palkittiin kirjapalkinnoilla. Yläkoulun kirjallisuusdiplomi otettiin Iissä käyttöön syksyllä Kirjasto oli mukana uuden opetussuunnitelman valmistelutyössä ja silloin sovittiin, että Iin yläkoululaisille laaditaan kirjallisuusdiplomi yhteistyössä koulun ja kirjaston kanssa. Satutunnit Satutunteja pidettiin kerran kuukaudessa kesää lukuun ottamatta. Satutunteja pidettiin päiväkodeille, perhepäivähoitajille ja kotona hoidossa oleville lapsille. Senioriviikolla kirjastojen satutuokiot järjestettiin yhteistyössä eläkejärjestöjen kanssa, jolloin satutuokiossa oli ikäihmisiä lukemassa satuja. Satutunteja oli yhteensä 22 kertaa ja niissä oli yhteensä 591 osallistujaa.

3 Pelastetaan iltasatu! hanke järjesti yhteistyössä Iin Näyttämöyhdistyksen kanssa useamman satutuokion. Miesten viikolla satutuokiolle saatiin sadunlukijaksi mieshenkilö ja joulunalusviikolla järjestettiin jouluinen satutuokio, jossa lukijana toimivat tontut Nisse ja Nasse. Tapahtumat Iin pääkirjasto Helmikuussa muisteltiin vesivoimarakentamiseen liittyvästä historiasta tapahtumassa Perinneporinat: Voimaa Iijoesta - perinneporinoita voimalarakentamisesta. Huhtikuussa Perinneporinat: Puu ui Iijoessa keräsi auditorioon väkeä muistelemaan Iijoen uittoa. Illan aikana kuultiin monenlaisia tarinoita uiton ajoilta 30- luvun lopulta 70-luvulle saakka. Elokuussa Iin kirjastossa vietettiin Muusajuhlia. Vieraina olivat näyttelijä, ohjaaja ja kirjailija Neil Hardwick, sarjakuvataiteilija Milla Paloniemi ja Iistä lähtöisin oleva kirjailija, lääkäri Toni Aho. Syyskuussa kirjailija Sirpa Kähkönen vieraili Kuivaniemen ja Iin kirjastoissa sekä Iin lukiossa. Kähkönen kertoi vaikuttavalla tavalla omasta suvustaan ja sen vaiheiden vaikutuksista omaan tuotantoonsa. Iin lukiossa Kähkönen kertoi kirjailijan uransa lisäksi sananvapauteen liittyvistä teemoista. Pelastetaan iltasatu! hankkeen virallisia avajaisia vietettiin Sadun päivänä lokakuussa juhlimalla maskottikatti Iisan Kissanristiäisiä. Juhlavieraiksi kutsuttiin perhepäivähoitajat hoitolapsineen. Marraskuussa hanke järjesti lapsiperheille Minikinon ja sen yhteydessä Iin kirjaston ensimmäisen Pehmojen yön. Jouluinen elokuva veti auditorion aivan täyteen väkeä (n. 90 henkilöä). Elokuvan jälkeen lapsilla oli mahdollisuus jättää pehmolelunsa Iisa-kissan luokse yökylään kirjastoon. Pehmoja kertyikin reilut 30 kappaletta ja niiden yölliset seikkailut ikuistettiin valokuviin. Tapahtuma oli hyvin tykätty ja siitä saatiin paljon hyvää palautetta jälkikäteen. Joulukuun alussa kirjastossa vietettiin Kansainvälisten satujen ja saippuakuplien päivää. Kirjastoon kutsuttiin kaksi toisesta maasta Iihin muuttanutta sadunlukijaa, jotka lukivat oman maansa satuja lapsille sekä omalla äidinkielellään että myös suomeksi. Satuhetken jälkeen lastenosastolla alkoi venäläisen saippuakuplataiteilijan interaktiivinen esitys. Kuplashow kiinnosti perheitä niin, että lastenosasto oli ääriään myöten täynnä väkeä. Esitys järjestettiin yhteistyössä Suomi-Venäjä -seuran Iin osaston ja Pelastetaan iltasatu! -hankkeen kanssa. Marraskuun lopussa vietettiin jo kolmatta kertaa Kirjaston yö -tapahtumaa. Kirjastossa ohjelmassa oli askartelua poistokirjoista. Nätteporin auditoriossa esiintyi Pressan Katit ja joulunavaus toimitettiin Nätteporin parvekkeelta. Tapahtuman järjestivät yhteistyössä kaikki Instituutin osastot. Suomen itsenäisyyden juhlavuosi Iin kirjastossa huipentui Suomi100 lukupiiriin Lukupiiriläiset keskustelivat Antti Hyryn Uunista ja nauttivat sinivalkoisia leivoksia. Kuivaniemen kirjasto Kuivaniemen kirjastossa järjestettiin vuoden aikana kaksi kirjailijavierailua: Sirpa Kähkösen lisäksi Liisa Räisänen vieraili kirjastossa helmikuussa. Räisänen johdatteli kuulijat mukaan orpotytön huikeaan selviytymistarinaan teoksessa Sisulla siiville.

4 Maaliskuussa kirjaston lehtisaliin kokoonnuttiin muistelemaan aiheesta Perinneporinat: Kalastus ja hylkeenpyynti Kuivaniemessä. Valokuvat, piirrokset pyydyksistä ja hyljeverkko elävöittivät muistojen virtaa. Lokakuussa järjestettiin Perinneporinat aiheesta Suomenhevonen. Ilta vei mukanaan suomenhevosen 110- vuotiselle taipaleelle. Kuivaniemi-talo koki vuoden aikana muutoksia. Kiinteistöön tehtiin muutostöitä, joiden jälkeen nuorisotila Majakka muutti syksyllä 2017 kirjaston kanssa samaan kerrokseen ja sai oman sisäänkäynnin. Samoissa tiloissa toimii myös Iin työllistämispalveluiden Kuntouttavan työtoiminnan ryhmät sekä yhtenä päivänä viikossa kansalaisopiston ja taidekoulun toimisto. Kuivaniemi-talon yläkertaan tehtiin luokkahuone kansalaisopiston käyttöön. Kirjaston isosta lehtisalista erotettiin lasiseinällä kokoustila, jonka voi varata käyttöönsä kirjastosta. Kokoustilaan hankittiin uudet pöydät ja kirjaston pienentyneeseen lehtisaliin uusia kalusteita. Muutostyöt huipentuivat Kuivaniemi-talon avajaisiin, jotka järjestettiin yhteistyössä talon toimijoiden kanssa. Avajaisissa esiteltiin talon toimintaa, muun muassa omatoimikirjastoa, sekä järjestettiin kirjavinkkauskioski kirjaston lastenosastolla. Ohjelmassa oli Sanna Koiviston Anti mennä! -kuvistyöpaja sekä musiikkiesityksiä: paikallisten nuorten konsertti sekä lahjakas laulaja-lauluntekijä-pari Tanja Torvikoski ja Petri Kuusela. Nuoriso viihtyi, kun lavalle nousi räppäri Olli PA. Hankkeet Joustavaa kirjastopalvelua maaseudun kyliin - omatoimikirjasto Kuivaniemeen Iin kirjasto sai vuonna 2016 Pohjois-Suomen AVI:lta valtionavustuksen ( ) omatoimikirjaston perustamiseksi Kuivaniemen kirjastoon. Iin kunta myönsi hankkeeseen investointimäärärahan kiinteistöön liittyviin muutostöihin. Koko hankkeen kustannukset olivat yhteensä Hankkeen aikana Kuivaniemen kirjastoon tehtiin mittava remontti ja hankittiin omatoimikirjaston vaatima tekniikka. Omatoimikirjastoa markkinoitiin tapahtumissa ja järjestöjen kokouksissa. Hankkeen aikana kirjastoon tehtiin paljon kiinteistöön liittyviä muutostöitä. Sisäänkäynnistä tehtiin esteetön sähköovilla ja ovipumpuilla. Valaistuksesta tuli osin automaattinen ja osin liiketunnistimilla toimiva. Tilaan asennettiin kameravalvonta ja murtohälytinjärjestelmä. Uuden palvelutiskin myötä henkilökunnan ergonomia parani. Omatoimikirjasto avattiin Kesää vasten aukioloaikojen suhteen aloitettiin varovasti. Kuivaniemeläiset ottivat omatoimikirjaston ilahduttavan hyvin vastaan ja säännöllinen käyttäjäkunta löytyi lähes heti avaamisen jälkeen. Alusta saakka kävijöitä oli keskimäärin viisi päivässä. Omatoimikirjastoon on vuoden 2017 aikana kirjaudutta yhteensä 639 kertaa eli n. 91 kirjautumista kuukaudessa. Elokuussa omatoimiaikaa lisättiin asiakkaiden toiveesta perjantai-iltaan ja lauantaihin. Omatoimikirjasto on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi parantaa kirjaston saavutettavuutta. Palveluaika ja ammattitaitoinen henkilökunta eivät kuitenkaan ole korvattavissa ja on tärkeää säilyttää hyvät palveluaukiolot Kuivaniemen kirjastossa.

5 Kirjailijoiden Suomi100 juhlavuosi kirjastossa Iin kirjastot juhlivat vuonna 2017 satavuotiasta Suomea. Hankkeen tavoitteena oli tehdä kirjallisuutta ja lukemista näkyväksi osaksi kuntalaisten arkea. Hankkeen aikana kotimaiseen kirjallisuuteen painottuva Suomi100 -Lukupiiri kokoontui sekä Iin pääkirjastossa, että Kuivaniemen kirjastossa molemmissa 8 kertaa. Osallistujia lukupiireissä oli yhteensä 113. Syyskuun lukupiirin teemana oli välirauha ja Sirpa Kähkösen kirja. Kähkönen vieraili Kuivaniemen ja Iin kirjastoissa sekä Iin lukiossa. Kaikille Iin 5.-luokkalaisille tarjottiin kirjastolta kirjavinkkausta. Lisäksi luokissa järjestettiin Tuutikki Tolosen ohjaama sanataidetyöpaja. Kirjailija, sanataideopettaja Tuutikki Tolosen sanataidetyöpajoissa päästettiin mielikuvitus irti ja tarkkailtiin ympäristöä uusin silmin. Työpajojen teemana oli Koulujen todelliset asukkaat. Lapset etsivät koulun tutusta ympäristöstä merkkejä outojen otusten salaisesta elämästä. He valokuvasivat näiden otusten jättämiä jälkiä. Lopputuloksena syntyi vaihtoehtoisia maailmoja, joiden olemassaoloa en oltu aiemmin huomattukaan. Luokissa kupli iloinen tekemisen meininki työpajojen aikana. Yhdysluokissa työpajoihin osallistui viitosluokkien lisäksi 6.-luokkalaiset. Tuutikki Tolosen viikon mittaisen vierailun aikana pajoihin osallistui yhteensä 11 luokkaa ja 184 oppilasta. Pelastetaan iltasatu! - lukuintoa lapsiperheille ja päivähoidon työntekijöille Lokakuussa 2017 alkaneen hankkeen tavoitteena oli alle kouluikäisten lasten lukuinnon sytyttäminen ja lukemisen lisääminen lapsiperheissä yhteistyössä varhaiskasvatuksen henkilökunnan ja mahdollisten muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Hanke pohjautui yleiseen tutkimustietoon lasten vapaa-ajan lukumotivaation heikkenemisestä sekä kirjaston tekemään huomioon perheiden kirjastonkäytön muuttumisesta. Pohjois-Pohjanmaan AVI on myöntänyt hankkeeseen ja hanke jatkuu vuonna Syksyn aikana hankkeessa kartoitettiin perhepäivähoitajien ja päiväkotien tarpeita kirjaston palvelujen suhteen ja luotiin pohjaa kirjaston ja varhaiskasvatuksen yhteistyösuunnitelmalle. Lukemiskasvatuksen todettiin olevan eri päiväkodeissa erilaisissa kantimissa, joten hankkeelle ja kirjastoyhteistyölle löydettiin hyviä perusteita. Varhaiskasvatuksen henkilökunnalle tarjottiin hankkeen aikana mm. aiheenmukaisia kirjalistauksia. Päivähoitoryhmät kävivät lisäksi kirjastossa lainaamassa ja ylimääräisillä satutuokioilla selvästi enemmän kuin normaalisti. Lasten vanhempia lähestyttiin päiväkotien kautta mm. vierailemalla vanhempainilloissa sekä jakamalla tietoa lukemisen tärkeydestä ja kirjaston palveluista. Hankkeessa järjestettiin syksyn aikana myös useita lapsille suunnattuja kirjallisuusaiheisia tapahtumia ja niitä markkinoitiin perheille useita eri kanavia käyttäen. Hankkeen kohderyhmänä olivat alle kouluikäiset lapset, päiväkotien työntekijät, perhepäivähoitajat ja lasten vanhemmat. Yhteistyökumppaneita hankkeessa toimivat reilut kymmenen kunnallista ja yksityistä päiväkotia sekä neuvola. Hanke sai Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta euroa valtionavustusta ja toimintaaikaa sillä on maaliskuun 2018 loppuun saakka. Lukudiplomi nettiin ja Lukudiplomi nettiin 2 Yhteistyöhanke jossa olivat mukana Iin lisäksi Tyrnävän kirjasto, Limingan kirjasto, Muhoksen kirjasto, Siikajoen kirjasto, Iin kirjasto, Lumijoen kirjasto sekä näiden kuntien koulut. Hankkeen tavoitteena oli kehittää Lukudiplomin suorittamiseen erilaisia tapoja ja myös miettiä keinoja opettajille Lukudiplomin suorittamisen valvontaan. Lukudiplomi nettiin 2 sai jatkorahoituksen vuodelle 2018.

Iin kirjaston toimintakertomus 2018

Iin kirjaston toimintakertomus 2018 Iin kirjaston toimintakertomus 2018 Kirjastonjohtajan mietteitä Iin kirjaston lainausluvut nousivat huomattavasti monen vuoden laskusuhdanteen jälkeen. Kokonaislainaus nousi huimat 7,2 %. Lainaus nousi

Lisätiedot

- lukuintoa lapsiperheille ja päivähoidon työntekijöille

- lukuintoa lapsiperheille ja päivähoidon työntekijöille - lukuintoa lapsiperheille ja päivähoidon työntekijöille PELASTETAAN ILTASATU! -HANKE Kesto 6 kk (10/2017 3/2018) Valtionavustusta Pohjois-Suomen AVI:lta 20 000 euroa Hanketyöntekijänä kirjastosihteeri

Lisätiedot

Iin kirjaston Pelastetaan iltasatu! lukuintoa lapsiperheille ja päivähoidon työntekijöille -hankkeen loppuraportti

Iin kirjaston Pelastetaan iltasatu! lukuintoa lapsiperheille ja päivähoidon työntekijöille -hankkeen loppuraportti Iin kirjaston Pelastetaan iltasatu! lukuintoa lapsiperheille ja päivähoidon työntekijöille -hankkeen loppuraportti 23.4.2018 Hankkeen toiminnan kuvaus Hankkeen tavoite ja yhteistyökumppanit Pelastetaan

Lisätiedot

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 2017 as.luku 1.1.2018 42 176 1.1.2017 42 024 TILASTOTIETOJA 2017 KIRJASTOPALVELUT LAINAUS 2017 2016 muutos muutos% Pääkirjasto 218 332 233 136-14 804-6,3 Kirjastoauto 71

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintakertomus www.ylojarvi.fi Lainaus, kävijät ja aukiolotunnit Ylöjärven kirjaston kokonaislainaus oli 676 562 ja se nousi hieman edellisestä vuodesta. Yksiköistä kirjastoauto ja pääkirjasto

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. % 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -81526-8888 -72638 10,9 Henkilöstökulut -26726-5596 -21130 20,9 Palkat ja palkkiot -18800-3628 -15172 19,3 Henkilösivukulut -7926-1968 -5958 24,8 Eläkekulut -7160-1795

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Omppu-diplomivihko 3.-4. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ekirjasto. YKN Lahti Heidi Karhu

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ekirjasto. YKN Lahti Heidi Karhu Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ekirjasto YKN Lahti 11.4 2019 Heidi Karhu 29.4.2019 Meillä on visio! Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun yhteinen ekirjasto, jossa kaikilla kirjastoilla on samat e-aineistot. Tasavertaiset

Lisätiedot

Yhdessä Yli-Iissä Yli-Iin yhteisen olohuoneen suunnittelua, kokopäivän tapahtuma kaikenikäisille

Yhdessä Yli-Iissä Yli-Iin yhteisen olohuoneen suunnittelua, kokopäivän tapahtuma kaikenikäisille Yhdessä Yli-Iissä Yli-Iin yhteisen olohuoneen suunnittelua, kokopäivän tapahtuma kaikenikäisille 18.9.2018 Yhteenveto keskustelutilaisuudesta (demokratiakahvila) ja Walk in -työpajasta Oulun kaupunginkirjaston

Lisätiedot

Kirjastot lukemisen kumppanina

Kirjastot lukemisen kumppanina Kirjastot lukemisen kumppanina Lukujälkiä käpäläpassiin lukudiplomi lapsille, jotka eivät vielä osaa lukea Kirjasto vauva- ja taaperoperheiden sekä varhaiskasvatuksen lukuharrastukseen tukena TOENPERÄN

Lisätiedot

PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO

PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO Hyvä kirjasto elävä alue Mikkeli 13.11.2012 13.11.2012 Kirjastotoimenjohtaja Eila Ainali 1 Kirja pienen kirjaston tarpeisiin - viime vuoden urakkana oli kirja 13.11.2012

Lisätiedot

Kirjaston ja lukioiden yhteistyöpalaveri. Torstai Lohjan kaupunginkirjasto

Kirjaston ja lukioiden yhteistyöpalaveri. Torstai Lohjan kaupunginkirjasto Kirjaston ja lukioiden yhteistyöpalaveri Torstai 29.9.2016 Lohjan kaupunginkirjasto Melina Aremaa esittäytyy Aloitin pedagogisena informaatikkona 1.7.2016 Koulutus: lastentarhanopettaja, kirjasto- ja tietopalvelualan

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Ylöjärven kaupunki Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Tulosten yhteenveto Ylöjärven kaupunki 2 Raportti Ylöjärven kaupunginkirjaston asiakaskyselyn tuloksista Kirjastolaki edellyttää, että kunnat arvioivat

Lisätiedot

Paraisten kirjastopolku koulun ja kirjaston yhteistyösopimus

Paraisten kirjastopolku koulun ja kirjaston yhteistyösopimus Paraisten kirjastopolku koulun ja kirjaston yhteistyösopimus Pyrimme kirjaston ja koulun tiiviin yhteistyön avulla tukemaan kouluissa tehtävää monipuolista lukuinnon ja -ilon edistämistyötä. Lisäksi haluamme

Lisätiedot

Inga Petäjäsoja ja Saija Satomaa Avi

Inga Petäjäsoja ja Saija Satomaa Avi Inga Petäjäsoja ja Saija Satomaa Avi 29.9.2015 Vuoden 2014-15 Inga oli ohjausryhmässä Keväällä 2015 laitehankinnat VESO-päivillä kirjaston hankkeen esittely koulujen sähköinen kysely viranhaltijoille,

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI S2-oppilaiden diplomivihko 5. - 6. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin

Lisätiedot

VAPAA-AIKAPALVELUIDEN OSAVUOSIKATSAUS

VAPAA-AIKAPALVELUIDEN OSAVUOSIKATSAUS VAPAA-AIKAPALVELUIDEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2015 Päävastuualueen johtajan katsaus Vapaa-aikapalveluiden sitovuustasot ovat vapaa-aikapalveluiden hallinto, kirjastopalvelut, kulttuuripalvelut, Oulujoki-Opisto,

Lisätiedot

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Dia 1 Yleensä ajatellaan, että kirjastojen mediakasvatuksen kohteena ovat lapset ja nuoret ja heidän opettajansa.

Lisätiedot

Tartteeks aina tehdä itse?

Tartteeks aina tehdä itse? Tartteeks aina tehdä itse? Mitä kannattaa ottaa huomioon, kun päästetään ulkopuoliset toimijat huseeraamaan kirjastoon. Ja pari sanaa siitäkin, mitä ainakaan ei kannata tehdä Marianne Lindblad Pornaisten

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

Toiminnallista lukemista 0 6-vuotiaille lapsille ja perheille

Toiminnallista lukemista 0 6-vuotiaille lapsille ja perheille Toiminnallista lukemista 0 6-vuotiaille lapsille ja perheille Tartu tarinaan -hanke Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahaston rahoittama puolitoistavuotinen hanke Alkanut elokuussa 2018 Toteuttajatahoina:

Lisätiedot

LIITE 1: TOIMINTAOHJEET AIHEETTOMIIN POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEKSI. Poissaolo koulusta ilman huoltajien ilmoitusta

LIITE 1: TOIMINTAOHJEET AIHEETTOMIIN POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEKSI. Poissaolo koulusta ilman huoltajien ilmoitusta LIITE 1: TOIMINTAOHJEET AIHEETTOMIIN POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEKSI Poissaolo koulusta ilman huoltajien ilmoitusta 3 poissaolopäivänä luokanvalvoja ottaa yhteyden kotiin Syy poissaoloille aiheellinen Epäillään

Lisätiedot

Kehittämisavustukset Alustavia tuloksia PePa-kyselystä Muuta. Tampere Marjariitta Viiri

Kehittämisavustukset Alustavia tuloksia PePa-kyselystä Muuta. Tampere Marjariitta Viiri Kehittämisavustukset Alustavia tuloksia PePa-kyselystä Muuta Tampere 12.4.2018 Marjariitta Viiri Kehittämisavustukset Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt kehittämisavustuksia 695 500

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI S2-oppilaiden diplomivihko 1. - 2. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin

Lisätiedot

Itsepalvelu asiat pohditaan jo rakennusvaiheessa

Itsepalvelu asiat pohditaan jo rakennusvaiheessa Itsepalvelu asiat pohditaan jo rakennusvaiheessa Rekentamissemiaari Museokeskus Vapriikki Tampere 30.5.2013 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Irmeli Isokivijärvi palvelupäällikkö Hämeenlinnan kaupunki Hämeenlinnaan

Lisätiedot

Sisällys Palvelut... 3 Kaukopalvelut... 3 Tietopalvelu... 3 Laitteisto... 3 Asiakastietokoneet... 3 Kopiokone... 3 Mikrofilmin ja -korttien

Sisällys Palvelut... 3 Kaukopalvelut... 3 Tietopalvelu... 3 Laitteisto... 3 Asiakastietokoneet... 3 Kopiokone... 3 Mikrofilmin ja -korttien Sisällys Palvelut... 3 Kaukopalvelut... 3 Tietopalvelu... 3 Laitteisto... 3 Asiakastietokoneet... 3 Kopiokone... 3 Mikrofilmin ja -korttien lukulaitteet... 3 Tilat... 4 Kokoushuone... 4 Sukututkimustyöpiste...

Lisätiedot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot http://tilastot.kirjastot.fi/?orgs=15&years=,&stats=1,33,100,10... 1 / 5 5.4.2017 10:45 Suomen yleisten kirjastojen tilastot Statistik för allmänna biblioteken i Finland Finnish Public Libraries Statistics

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Diplomivihko 3. - 4. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen

Lisätiedot

Kysely kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä/kaikki alueet

Kysely kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä/kaikki alueet (avokysymysten vastaukset erikseen) N= 138 Taustakysymykset Opetusalue 12 ( 9% ) Alue 1 (Jokikylän, Kuivaniemi ja Olhava) 29 ( 21% ) Alue 2 (Alaranta, Ojakylä ja Pohjois-Ii) 62 ( 45% ) Alue 3 (Asema, Hamina

Lisätiedot

Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi. Toiminnalliset tavoitteet

Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi. Toiminnalliset tavoitteet Peruskoulutus Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi Uudistetut opetussuunnitelmat on otettu käyttöön perusopetuksessa. Niihin sisältyvät erityisen tuen osalta valtakunnallisesti uudet toimintamallit ja ohjeet.

Lisätiedot

V a r h a i s k a s v a t u k s e n j a p e r u s o p e t u k s e n p a l v e l u v e r k k o s e l v i t y s 2018

V a r h a i s k a s v a t u k s e n j a p e r u s o p e t u k s e n p a l v e l u v e r k k o s e l v i t y s 2018 V a r h a i s k a s v a t u k s e n j a p e r u s o p e t u k s e n p a l v e l u v e r k k o s e l v i t y s 2018 A s i a k a s k y s e l y n t u l o k s e t 1. Vastaajantaustatiedot: Valitseseuraavistavaihtoehdoistaparhaitenvastausnäkökulmaasikuvaavavaihtoehto:

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

Uudet opetus- ja varhaiskasvatussuunnitelmat kirjaston, koulun ja varhaiskasvatuksen yhteistyön perustaksi

Uudet opetus- ja varhaiskasvatussuunnitelmat kirjaston, koulun ja varhaiskasvatuksen yhteistyön perustaksi Uudet opetus- ja varhaiskasvatussuunnitelmat kirjaston, koulun ja varhaiskasvatuksen yhteistyön perustaksi Lohjan kaupunginkirjasto Sirpa Kangasaho 2.10.2018 Kirjastopolkua pitkin taustaa * Useita kuntaliitoksia

Lisätiedot

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 Hallintokunta Sitovuustaso Kustannuspaikka Vapaa-aikalautakunta Liikunta ja urheilu 434, 437, 445 ja 465 Järjestetään monipuolisia liikuntamuotoja eri-ikäisille kuntalaisille.

Lisätiedot

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto Johdannoksi Ei riitä, että kirjastolla on hyvät kokoelmat. Lisäksi asiakkaiden tulisi löytää niiden luo.

Lisätiedot

Mikkelin seutukirjasto

Mikkelin seutukirjasto Mikkelin seutukirjasto Tarinoita, tietoa, taitoja, tiloja Kevät 2018 15.3.2018 s. 1 Kirjastot Suomessa Kaikille avoimia: - Yleiset kirjastot (kaupunkien ja kuntien omia tai yhteisiä) - Tieteelliset kirjastot

Lisätiedot

Seniorit kartalle. Mervi Vaara Maailma muuttuu Eskoni kirjastojen seniorityö muutoksessa Oulu

Seniorit kartalle. Mervi Vaara Maailma muuttuu Eskoni kirjastojen seniorityö muutoksessa Oulu Seniorit kartalle - seniorityötä Oulun kaupunginkirjastossa Mervi Vaara 3.5.2018 Maailma muuttuu Eskoni kirjastojen seniorityö muutoksessa 3.-4.5.2018 Oulu Oulun kaupunginkirjasto Oulun kaupunginkirjasto

Lisätiedot

Tilat toimimaan - hanke

Tilat toimimaan - hanke Tilat toimimaan - hanke Uudenlaiset kirjaston ja nuorisotoimen yhteistyömallit 1.8.2015-31.12.2016 /Joensuun seutukirjasto & nuorisopalvelut 3.10.2016 YLEISTÄ HANKKEESTA Resurssit: puolikas kirjastotyöntekijä

Lisätiedot

VIHDIN KUNNANKIRJASTO: LAPSET JA NUORET 2012

VIHDIN KUNNANKIRJASTO: LAPSET JA NUORET 2012 VIHDIN KUNNANKIRJASTO: LAPSET JA NUORET 2012 SATUTUNNIT kirjastossa ja päiväkodeilla Molemmissa kirjastoissa pidettiin viikoittain kaikille avoimet, maksuttomat satutunnit. Keväällä 2012 kaksi kertaa kuussa

Lisätiedot

Vihdin kunnankirjaston ohjelmatarjotin

Vihdin kunnankirjaston ohjelmatarjotin Vihdin kunnankirjaston ohjelmatarjotin Koulu- ja päiväkotiyhteistyö 2016-2017 Viimeksi päivitetty 30.1.2017 Vihdin kunnankirjasto 2 Ohjelmatarjottimen taustaa Kirjaston, päiväkodin ja koulun yhteistyö

Lisätiedot

Peruspalvelujen arviointi 2015 kirjastopalvelujen saatavuus erityisesti lasten ja nuorten kannalta ja muuta ajankohtaista

Peruspalvelujen arviointi 2015 kirjastopalvelujen saatavuus erityisesti lasten ja nuorten kannalta ja muuta ajankohtaista Peruspalvelujen arviointi 2015 kirjastopalvelujen saatavuus erityisesti lasten ja nuorten kannalta ja muuta ajankohtaista Merja Kummala-Mustonen 15.9.2016 PSAVI, Merja Kummala-Mustonen, Opetus ja kulttuuri

Lisätiedot

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Imatran kaupunki Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku on kulttuuri, taide- ja liikuntakasvatussuunnitelma joka sisältyy Imatran kaupungin

Lisätiedot

Päävastuualueen johtajan katsaus

Päävastuualueen johtajan katsaus Päävastuualueen johtajan katsaus Vapaa-aikapalveluiden sitovuustasot ovat vapaa-aikapalveluiden hallinto, kirjastopalvelut, kulttuuripalvelut, Oulujoki-Opisto, nuoriso- ja liikuntapalvelut. Vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten Syyskuun tervehdys Sää suosi syyskuussa ulkoilua. Tämä mahdollisti sen, että pystyimme olemaan paljon ulkona leikkien ja pelaten. Tutustuttiin lähiluontoon

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä

Lisätiedot

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Tämä on pääkirjasto. Kokkolassa on myös lähikirjastoja: Koivuhaan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kirjastot. Keskussairaalassa on laitoskirjasto, joka on potilaiden

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

KULTTUURIKETJU - Keski-Savon kulttuurikasvatussuunnitelma

KULTTUURIKETJU - Keski-Savon kulttuurikasvatussuunnitelma KULTTUURIKETJU - Keski-Savon kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelman tarkoituksena on taata kaikille oppilaille yhtäläiset oikeudet kulttuuriin. Kulttuurikasvatussuunnitelma tukee koulujen

Lisätiedot

Kokoelmat * 65 255 3,7 % 67 696

Kokoelmat * 65 255 3,7 % 67 696 Kommentti (näkyy vain ylläpitäjille): Täyttäjän nimi: Täyttäjän puhelinnumero: Täyttäjän sähköpostiosoite: Kunta: Seutukunta: Maakunta: Maakuntakirjastoalue: Lääni: Suuralue: Alavieska Ylivieska Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Lapin alueen kirjastostrategia ja Yleisten kirjastojen suunta Yleisten kirjastojen neuvosto

Lapin alueen kirjastostrategia ja Yleisten kirjastojen suunta Yleisten kirjastojen neuvosto Lapin alueen kirjastostrategia ja Yleisten kirjastojen suunta 2016-2020 Yleisten kirjastojen neuvosto 7.4.2016 Satu Ihanamäki, Lapin aluehallintovirasto 7.4.2016 1 Lapin yleiset kirjastot Lähde: Lapin

Lisätiedot

Asiakaskyselyn tuloksia

Asiakaskyselyn tuloksia Asiakaskyselyn tuloksia Ratamo-kirjastojen (,, ja ) sekä Lopen kirjaston yhteinen asiakaskysely Tässä raportissa tarkastellaan 5.-8..0 järjestetyn asiakaskyselyn tuloksia n kirjaston näkökannalta. Jakaumat

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1 (5) Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1. Suoritevertailu Tilastoissa Joensuun seutukirjaston toimintatilastoja on verrattu muihin maakuntakirjastoihin, mutta pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012 VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012 Vihdin kunnankirjaston vuosi 2012 oli toiminnallisesti erittäin hyvä. Keskimäärin hyvin pienellä henkilöstöresurssilla ja jo useamman vuoden samana pysyneellä

Lisätiedot

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.

Lisätiedot

Lapuan kirjaston ja alakoulujen yhteistyösuunnitelma

Lapuan kirjaston ja alakoulujen yhteistyösuunnitelma Lapuan kirjaston ja alakoulujen yhteistyösuunnitelma 1. Säännöllinen yhteistyö 2. Tehokas tiedottaminen 3. Tiedonhakutaidot ja lukemaan innostaminen 4. Tasapuoliset kirjastopalvelut 5. Tiedonhallinta-

Lisätiedot

Kirjaston palvelulupaus 2017

Kirjaston palvelulupaus 2017 Kirjaston palvelulupaus 2017 Mikä on palvelulupaus? Julkinen sitoutuminen palveluun, tästä pidämme kiinni. Oltava konkreettinen ja mitattavissa. Palvelulupaus yhdistää asiakkaan tarpeet ja tarjotun palvelun.

Lisätiedot

JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA

JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA VUOSI/ KUUKAUSI PEDAGOGISEN JOHTAMISEN TEHTÄVÄ/TOIMINTO TEHTÄVÄN/TOIMINNON TARKOITUS KÄYTÖSSÄ OLEVA TYÖMENETELMÄ SEURANTA / ARVIOINTI KUUKAUSITTAIN

Lisätiedot

Tervetuloa Oulun kaupunginkirjastoon!

Tervetuloa Oulun kaupunginkirjastoon! Tervetuloa Oulun kaupunginkirjastoon! Yleinen kirjasto on kunnan tai kaupungin omistama Yleinen kirjasto on kaikille avoin paikka. Lainaus on maksutonta yleisissä kirjastoissa. Suomalaiset arvostavat kirjastoja

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

SYYSLOMA. Lapset Nuoret. Vapaa-ajan tavaratalo. Ii-instituutti liikelaitos

SYYSLOMA. Lapset Nuoret. Vapaa-ajan tavaratalo. Ii-instituutti liikelaitos Ii-instituutti liikelaitos Vapaa-ajan tavaratalo SYYSLOMA Lapset Nuoret Ti 21.10.2014 Retki Kärppäotteluun Kärppäottelu & Golden Rax retki Aloita syyslomasi vauhdikkaasti Iiinstituutin nuorisotyön järjestämällä

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Diplomivihko 5. - 6. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen

Lisätiedot

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Tavoitteet Laadukkaat nuorisopalvelut Kriittiset menestystekijät kerhotoiminnan ylläpitäminen Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Toteuma 1.1. 31.12. 2015 Sählykerhoja sekä Tyttöjen Tippala-tyttökerho

Lisätiedot

SYYSLOMA. Lapset Nuoret. Vapaa-ajan tavaratalo. Ii-instituutti liikelaitos

SYYSLOMA. Lapset Nuoret. Vapaa-ajan tavaratalo. Ii-instituutti liikelaitos Ii-instituutti liikelaitos Vapaa-ajan tavaratalo SYYSLOMA Lapset Nuoret Ma 21.10.2013 Megazone & Golden Rax retki Aloita syyslomasi vauhdikkaasti Iiinstituutin nuorisotyön järjestämällä retkellä! Käymme

Lisätiedot

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

Lukutaitofoorumista lukuliikkeeksi

Lukutaitofoorumista lukuliikkeeksi 1 Lukutaitofoorumista lukuliikkeeksi Lukemisen asiantuntijoista koostuva Lukutaitofoorumi sai tehtäväkseen miettiä, miten vastataan lukutaidon ja lukuinnon heikkenemiseen. Suuntaviivat lukutaidon ja lukemisharrastuksen

Lisätiedot

Asiakaslähtöisyys Espoon Entressen kirjastossa. Anni Kääriäinen marraskuu 2015

Asiakaslähtöisyys Espoon Entressen kirjastossa. Anni Kääriäinen marraskuu 2015 Asiakaslähtöisyys Espoon Entressen kirjastossa Anni Kääriäinen marraskuu 2015 Entressen kirjasto 2014 Avoinna 348 pv, yli 3500 h Kävijöitä yli 420 000 Lainoja yli 526 000 Tapahtumia yli 600 kpl Osallistujia

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

Tule tule hyvä tieto!

Tule tule hyvä tieto! Tule tule hyvä tieto! Jyväskylän kirjastojen ja kaupungin opetuspalvelujen suunnitelma informaatiolukutaidon edistämisestä IV Valtakunnalliset koulukirjastopäivät Kuopiossa 25.-26.4.2012 - Koulukirjastot

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kokoelma Kirjaston lainaajat toimipisteittäin Kirjakokoelma, hankinta ja poistot

Kirjaston tilastot. Kokoelma Kirjaston lainaajat toimipisteittäin Kirjakokoelma, hankinta ja poistot Kirjaston tilastot 2003 Kokoelma 2003...1 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2003...2 Kirjakokoelma, hankinta ja poistot 2003...3 Kirjakokoelma kielittäin 2003...4 Videot, DVD-videot ja CD-romit 2003...5

Lisätiedot

Tulevaisuuden kirjasto keskustelu Otakantaa.fi:ssä

Tulevaisuuden kirjasto keskustelu Otakantaa.fi:ssä Tulevaisuuden kirjasto keskustelu Otakantaa.fi:ssä Kooste keskustelun sisällöstä Oili Salminen Oikeusministeriö demokratian vastuualue 3.12.2008 Otakantaa.fi-esittely Verkkofoorumi, jossa kansalaiset voivat

Lisätiedot

Tammelan kirjasto. Kumppanuuspöytä kirjastopalveluiden kehittämiseksi

Tammelan kirjasto. Kumppanuuspöytä kirjastopalveluiden kehittämiseksi Tammelan kirjasto Kumppanuuspöytä kirjastopalveluiden kehittämiseksi Kumppanuuspöydän työskentely Sivistyslautakunta päätti 25.10.2017: kumppanuuspöytä perustetaan 31.1.2018 ideointia ja jäsenten valinta

Lisätiedot

Kirjasto mukana OPS-prosessissa Elina Kauppila, informaatikko, Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Kirjasto mukana OPS-prosessissa Elina Kauppila, informaatikko, Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kirjasto mukana OPS-prosessissa 29.10.2015 Elina Kauppila, informaatikko, Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Koulu on kirjaston tärkein yhteistyökumppani Miksi näin? koulun kautta kirjasto tavoittaa

Lisätiedot

OHJEET OPETTAJALLE: Lukuseikkailun tavoitteet:

OHJEET OPETTAJALLE: Lukuseikkailun tavoitteet: OHJEET OPETTAJALLE: Lukuseikkailun tavoitteet: innostaa ja kannustaa lasta lukemaan herättää ja ylläpitää kirjallisuuden harrastusta tutustuttaa kirjallisuuden eri lajeihin antaa elämyksiä ja herättää

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNANKIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSIA. Lapinlahden kunnankirjaston asiakaskysely Pääkirjasto.

LAPINLAHDEN KUNNANKIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSIA. Lapinlahden kunnankirjaston asiakaskysely Pääkirjasto. LAPINLAHDEN KUNNANKIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSIA Lapinlahden kunnankirjaston syksyllä 1 tekemässä kyselyssä selvitettiin asiakkaiden tyytyväisyyttä kirjastopalveluihin sekä pääkirjaston että lähipalvelujen

Lisätiedot

Yhdessä ja erikseen koulun ja kirjaston kehittämispäivä Oulun pääkirjastossa

Yhdessä ja erikseen koulun ja kirjaston kehittämispäivä Oulun pääkirjastossa Anne Heinonen Yhdessä ja erikseen koulun ja kirjaston kehittämispäivä Oulun pääkirjastossa 28.9.2017 Monilukutaituri Mediaviidakossa hankkeen esittely Tuon terveisiet Mediakasvatuskeskus Metkasta ja erityisesti

Lisätiedot

KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat

KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat 11.5.2018 KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa 2017-2018 vuosiluokka 7 + tukioppilaat 5.9.2017. 1. aihe: Miten vuorovaikutus vaikuttaa? Oppitunnit 1-3. Meidän luokkamme ryhmänä. Laaditaan luokkakohtaiset

Lisätiedot

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelun yksiköt tuottavat kuntalaisille hyvinvointia lisääviä ja tukevia palveluita. Ne tarjoavat

Lisätiedot

Kirjasto-opas. suomeksi. Tervetuloa Göteborgin kirjastoihin

Kirjasto-opas. suomeksi. Tervetuloa Göteborgin kirjastoihin Kirjasto-opas suomeksi Tervetuloa Göteborgin kirjastoihin Kirjastoista lainaat ilmaiseksi kirjoja, elokuvia, musiikkia, aikakauslehtiä ja tv-pelejä. Järjestämme muun muassa kirjailijavierailuja, satutunteja,

Lisätiedot

KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA

KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA 1 KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA NIVALAN KAUPUNKI 2018 2 Sisältö 1 Mikä on kulttuurikasvatussuunnitelma?... 3 2 Kulttuurikasvatussuunnitelman arvot ja tavoitteet... 3 3 Kulttuurikasvatussuunnitelman kohderyhmä...

Lisätiedot

Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista

Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista Kirjastopalvelut peruspalvelujen arvioinnissa 25.9.2018 Oulu 1 Pääasiat Mikä peruspalvelujen arviointi? Miksi lukeminen ja lukutaidot arvioitavana juuri

Lisätiedot

Kosken Tl kulttuurilautakunta

Kosken Tl kulttuurilautakunta 1 KULTTUURILAUTAKUNNAN KOKOUS Pöytäkirja 4/2013 Aika: Torstai 5.9.2012 klo 17.00 Paikka: Kosken Tl Kirjasto Läsnä: Almgren Lassi (x) Hämäläinen Risto ( ) Julla Hans (x) Laakso Matti ( ) Ojala Seija ( )

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1 (6) Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1. Suoritevertailu Tilastoissa Joensuun seutukirjaston toimintatilastoja on verrattu kaikkiin muihin maakuntakirjastoihin

Lisätiedot

Vantaan kaupunginkirjasto. Monipuolinen yhteistyökumppani

Vantaan kaupunginkirjasto. Monipuolinen yhteistyökumppani Vantaan kaupunginkirjasto Monipuolinen yhteistyökumppani Vantaan kaupunginkirjasto Tietoa ja teknologiaa Vantaan kaupunginkirjastolla on kymmenen toimipistettä ja kaksi kirjastoautoa. Ne tarjoavat kuntalaisten

Lisätiedot

Informaatikot - Oulun kaupunginkirjasto

Informaatikot - Oulun kaupunginkirjasto Informaatikot - Oulun kaupunginkirjasto Informaatikot Oulussa muodostavat asiantuntijaryhmän Vastaava informaatikko 5 informaatikkoa 1 pääkirjastossa 2 aluekirjastoissa 2 kombikirjastoissa Koulukirjaston

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot % Siv.ltk 16.8.2018 LIITE 1 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -90521-17501 -73020 19,3 Henkilöstökulut -33421-11232 -22189 33,6 Palkat ja palkkiot -20300-8515 -11785 41,9 Henkilösivukulut -13121-2717

Lisätiedot

Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5.

Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5. 2013 Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5. Liisa BenHenia, Eija Kämäräinen, Pirkko Lindberg, Raija Seppänen, Ari Koistinen, Jarkko Oinonen AVI ELY 10.6.2013 Lähiyhteistyön

Lisätiedot

1. VASTAANOTOT Liikuntasihteeri on kuluneella kaudella ollut tavoitettavissa päivittäin Putaan koululla sekä puhelimen- ja sähköpostin päässä.

1. VASTAANOTOT Liikuntasihteeri on kuluneella kaudella ollut tavoitettavissa päivittäin Putaan koululla sekä puhelimen- ja sähköpostin päässä. LIIKUNTASIHTEERIN TOIMINTAKERTOMUS 1.8.2016-31.7.2017 1. VASTAANOTOT Liikuntasihteeri on kuluneella kaudella ollut tavoitettavissa päivittäin Putaan koululla sekä puhelimen- ja sähköpostin päässä. 2. KAUPUGIN

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014 VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014 Päävastuualueen johtajan katsaus Vapaa-aikapalveluiden toimintotasoiset sitovuustasot ovat vapaa-aikapalveluiden hallinto, kirjastopalvelut, kulttuuripalvelut,

Lisätiedot

AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2010 yhteenveto KTAMKn tuloksista

AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2010 yhteenveto KTAMKn tuloksista AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2010 yhteenveto KTAMKn tuloksista Neljäs valtakunnallinen amk-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely järjestettiin keväällä 2010. KTAMKn vastauksia kertyi 330 kappaletta.

Lisätiedot

Eskolan kylän kotikoulusta Lapinjärven kunnan hallinnoimaan opetukseen. Miia Tiilikainen, Opastava Yhteisö -hanke, Eskolan Kyläyhdistys ry

Eskolan kylän kotikoulusta Lapinjärven kunnan hallinnoimaan opetukseen. Miia Tiilikainen, Opastava Yhteisö -hanke, Eskolan Kyläyhdistys ry Eskolan kylän kotikoulusta Lapinjärven kunnan hallinnoimaan opetukseen Miia Tiilikainen, Opastava Yhteisö -hanke, Eskolan Kyläyhdistys ry Taustaa Eskolan kylä sijaitsee Kannuksessa Keski-Pohjanmaalla 12

Lisätiedot

Tehtävä Kuhmolaisten henkisen hyvinvoinnin edistäminen tuottamalla kirjasto-, kulttuuri- ja museopalveluja. Sitovien tavoitteiden toteutuminen

Tehtävä Kuhmolaisten henkisen hyvinvoinnin edistäminen tuottamalla kirjasto-, kulttuuri- ja museopalveluja. Sitovien tavoitteiden toteutuminen KÄYTTÖTALOUS 31.12.212 Talous Alkuperäinen talousarvio muutokset muutosten jälkeen Poikkeama Toimintatulot 54 54 49 287-4 713 Toimintamenot 89 844 89 844 859 515-49 671 Toimintakate 755 844 755 844 81

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2019 ALKAEN SISÄLTÖ 1. TOIMINNAN TAVOITTEET 2. TOIMINNAN KOORDINOINTI JA SUUNNITTELU 3. TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Lisätiedot

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek TÄRKEYS = Palvelujen tärkeys minulle TOIMIVUUS = Miten kirjasto on onnistunut Kirjaston käyttäjäkysely 2013

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät VILLA ARTTU KEVÄT VILLA ARTUN NÄYTTELYT UNIKUDELMIA TYÖPAJAT UNIKUDELMIA 29.1.-22.3. Päiväkoti- ja kouluryhmille OHJELMA Tarinamatka yli 3-vuotiaiden

Lisätiedot