Liikunta ja mielen terveys osana hyvinvointia Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjaukset
Esipuhe Helsingin rautatieasemalla oli meneillään Maa ilman mielenterveys päivän vietto. Suomen Mielenterveysseuran ständille asteli keski-ikäinen herrasmies, jolle Seuran edustaja toivotti hyvää mielenterveys päivää. Mies katsoi toivottajaa hitaasti päästä varpaisiin ja totesi: Kuulepas, en ole tähän päivään mennessä mielenterveyttä tarvinnut. Tietoyhteiskunta on erityisen riippuvainen ihmisten psyykkisistä voimavaroista ja mielen terveydestä. Tuottavuus, kilpailukyky ja työurien pidentäminen edellyttävät psyykkisiä voimavaroja ja mielenterveyttä, jota puolestaan on mahdollista tukea liikunnalla. Vaikutussuhde toimii myös toisin päin: kansalaisten liikunnallisuutta voidaan edistää mielenterveyttä tukemalla. Yhteistyö liikunnan ja mielenterveyden aloilla hyödyttää kumpaakin osapuolta sekä yhteiskunnan hyvinvointia. Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjausten tavoitteena on hahmottaa mielenterveysongelmien laajuus ja haastavuus, tuoda esiin liikun nan merkitys mielen hyvinvoinnin tukemisessa ja alan kehitystyössä sekä esittää ehdotuksia alan koordinoinnin ja yhteistyön kehittämiseksi. Lisäksi tavoitteena on asemoida yhteistyötä osana liikunnan ja mielenterveystyön laajempia linjauksia. Linjausten taustalla on huoli koko väestön sekä erityisesti syrjäytymisvaarassa ja heikommassa asemassa olevien ihmisten mielenterveydestä ja liikunnasta. Kehittämislinjaukset on suunnattu alan keskeisille toimijoille hallinnossa ja järjestöissä. Tarkemmin näitä tahoja on lueteltu luvussa 4. Linjaukset on laadittu valtion liikuntaneuvoston erityisliikunnan jaoston aloitteesta. Työtä olivat käynnistämässä Suomen Mielenterveysseura, Mielenterveyden keskusliitto, Soveltava liikunta SoveLi ry, Liikuntatieteellinen Seura ja Haaga-Helia ammatti korkeakoulun liikunnan laitos. Linjauksia ovat valmistelleet Suomen Mielenterveysseuran Liiku Mieli Hyväksi -hankkeen asiantuntijaryhmä. Tausta-aineistoa linjauksiin ovat tuottaneet Suomen Mielenterveysseuran, Mielenterveyden keskusliiton, Omaiset mielenterveystyön tukena -yhdistyksen (FinFami), Soveltava liikunta SoveLi ry:n, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Jyväskylän yliopiston asiantuntijat. Työn koordinaattorina on toiminut Suomen Mielen terveysseuran projektipäällikkö Satu Turhala, joka on myös vastannut linjausten toimituksesta yhdessä Teijo Pyykkösen (Liikuntatieteellinen Seura) kanssa. Helsingissä 12.1.2015 Satu Turhala Suomen Mielenterveysseura Teijo Pyykkönen Liikuntatieteellinen Seura 2 Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjaukset Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjaukset 3
Valtion liikuntaneuvoston alkusanat Yhteiskunnan tila ja muutossuunnat heijastuvat väestön terveyteen. Pula-ajan vuosina fyysisesti äärirajoilla ponnistelevaa kansaa uhmasi aliravitsemus ja lukuisat tartuntataudit. Vastaavasti tällä hetkellä yleisin työkyvyttömyyden syy on mielenterveysongelmat, väestö on lihonut ja istuu tervey den kannalta liikaa. Fyysinen rasitus on korvautunut psyykkisellä. Usein keskustelusta unohtuukin, että terveys on fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten osatekijöiden summa. Fyysisen terveyden rinnalla yhtä lailla tärkeää on pitää huoli yksilöiden psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista. Mielenterveys on keskeinen osa terveyttä. Liikunnan positiivinen yhteys fyysiseen terveyteen on vankka osin kiistaton. Liikunnan ja mielenterveyden välisestä kanssakäymisestä on puhuttu huomattavasti vähemmän. Yhtenä syynä voitaneen pitää sitä, että liikunnan ja mielenterveyden välisiä yhteyksiä on ollut vaikeampi taivuttaa tutkimusasetelmiin ja lineaarisiksi yhtälöiksi. Koottuun tutkimusnäyttöön perustuvassa liikunnan käypä hoito -suosituksessa liikunnan merkitys mielenterveysongelmien ehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa kuitenkin jo tunnustetaan. Liikunnasta ja mielenterveydestä kirjoitettaessa on syytä tunnistaa kolme eri ulottuvuutta. Ensinnäkin väestön liikuntaa edistämällä saavutetaan kohentunutta mielialaa, poistetaan ahdistuneisuutta ja vahvistetaan elämänhallinnan tunnetta. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna liikuntaharrastus, liikkuminen ja fyysinen puuhastelu voidaan nähdä mielenterveyttä edistävänä ja ongelmia ehkäisevänä toimintana, jolle on suuri tilaus. Väes tön vähäinen liikunta heijastuu myös väestön mielenterveyden tilaan. Toiseksi voidaan puhua liikunnasta välineenä hoitaa ja kuntouttaa mielen terveysongelmia kohdanneita henkilöitä. Kolmanneksi asetelma voidaan kääntää myös nurinpäin niin, että yleinen mielenterveystyö osaltaan tukee väestön mahdollisuuksia osallistua liikuntatoimintaan. Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa mielenterveystyön valtakunnallisesta suunnittelusta, ohjauk sesta ja valvonnasta. Mielenterveystyöstä säädetään terveydenhuoltolaissa ja mielenterveys laissa. On kuitenkin selvää, että terveyden edistäminen kokonaisuudessaan ei ole yhden viranomaisen tehtävä tai ratkaistavissa oleva asia. Terveys kaikissa politiikoissa -ajattelua on viime vuosina ajettu yhteiskuntamme rakenteisiin ja tätä työtä tulee jatkaa. Liikunta on merkittävästi alihyödynnetty keino tukea väestön terveyttä kokonaisuudessaan, mutta erityisesti mielenterveyden osalta. Kysymys on pitkälti osaamisen vahvistamisesta mielenterveystyön kaikilla osa-alueilla (edistävä, ehkäisevä, korjaava ja kuntouttava työ). Ammatillinen mielenterveystyö on ollut varsin pirstoutunutta ja eri organisaatioiden toiminta eriytynyttä. Toimintaa vaivaa koordinaation puute. Eri hallinnonalojen vastuut ovat epäselvät ja mielenterveysulottuvuus on jäänyt vähäiselle huomiolle liikunta-alan linjauk sissa. Näistä ongelmista on seurannut myös vähäinen resursointi mielenterveysalan liikuntatoimintaan. Liikunnallista toimintaa on organisoitu Suomessa mielenterveystyön piirissä jo noin 50 vuoden ajan, mutta ohjausresurssit ovat rajoittuneet lähinnä sairaaloihin. Avokuntoutuksessa ei ole ollut juuri lainkaan liikunnallisen toiminnan osaamista eikä yhteys kuntien liikuntatoimen sekä sosiaali- ja terveystoimen kesken ole ollut näiltä osin suunnitelmallista. Lääkkeiden vaikutukset, mielialavaihtelut, psykoottiset oireet ja eräät muut tekijät voivat vaikuttaa siihen, että liikuntaan motivointi on erityisen haastavaa ja ohjauksessa tarvitaan näiden erityispiirteiden selkeää huomioon ottamista. Mielenterveyskuntoutujilla tulee olla muun väestön tavoin oikeus ja mahdollisuus liikunnan harras tamiseen ilman, että rajaudutaan vain kuntoutukseen. Käsillä olevien linjausten laatiminen kirjattiin valtion liikuntaneuvoston erityisliikunnan jaoston kuluvan kauden työsuunnitelmaan. Linjaukset syntyivät yhteistyössä mielenterveysalan valtakunnallis ten järjestöjen ja Liikuntatieteellisen Seuran kanssa. Linjauksissa esitettyjen toimenpide-ehdotusten toteuttaminen edellyttää monien eri organisaatioiden toimenpiteitä. Erityisesti paikallistasolla kunnissa on vahvistettava mielenterveysalan sisäistä yhteistoimintaa, kuten myös alan yhteyksiä liikuntatoimen ja mielenterveysalan järjestöjen suuntaan. Valtion liikuntaneuvosto pitää tärkeänä, että oheista suunnitelmaa käytetään hyväksi laajasti niin liikunta-alalla kuin myös sosiaali- ja terveydenhuollon piirissä toteutettavassa hoito- ja kuntoutustyössä. Valtion liikuntaneuvosto kiittää suunnitelman tekijöitä ja kannustaa alan toimijoita nykyistä vahvempaan yhteistyöhön. Leena Harkimo puheenjohtaja valtion liikuntaneuvosto Minna Paajanen pääsihteeri valtion liikuntaneuvosto 4 Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjaukset Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjaukset 5
Sisällys Esipuhe...3 Valtion liikuntaneuvoston alkusanat...4 1. Johdanto: Mielen terveys liikuntalinjauksissa... 7 2. Käsitteet ja kohderyhmät... 8 Kannustusta ja tukea kaipaavat...11 Hauraassa ja uhkaavassa elämäntilanteessa olevat...11 Hoitoa ja kuntoutusta tarvitsevat... 12 1 Johdanto Mielen terveys liikuntalinjauksissa 3. Missä mennään?... 14 Tutkimustieto... 15 Järjestöt... 15 Julkinen hallinto... 15 Mielenterveyspalvelut... 18 4. Kehittämishaasteet ja suositukset... 19 Kirjallisuutta...23 Lähes kaikki liikunta on luokiteltavissa terveyttä ja hyvinvointia edistäväksi. Päähuomio valtakunnallisissa liikuntalinjauksissa on 2000-luvulla kohdistunut fyysisen terveyden ylläpitämiseen ja kohentamiseen. Mielen terveyttä edistävä liikunta on jäänyt vähemmälle huomiolle. Liikunnan sosiaalisia ja psyykkisiä ulottuvuuksia on painotettu liikunnan (liikkumisen) edistämislinjauksissa vaatimattomasti. Näin siitä huolimatta, että liikunnan ja mielenterveyden yhteyksistä on tutkimusnäyttöä, ja mielenterveyden häiriöistä koituvat yhteiskunnalliset kustannukset ovat moninkertaiset verrattuna esimerkiksi liiallisesta istumisesta tai tyypin 2 diabeteksesta aiheutuviin kustannuksiin. Monet terveyden ja liikunnan taustatekijät ovat terveys- ja liikuntasektoreiden ulottumattomissa. Entistä enemmän tarvitaan eri sektorien yhteistyötä, laaja-alaista hyvinvoinnin johtamista ja ohjaamista sekä ihmisten tarpeiden huomioimista. Liikunnan ja mielenterveyden yhteyksiä on Suomessa tutkittu ja raportoitu systemaattisemmin 1980-luvulta lähtien. Opetus- ja kulttuuriministeriö vastasi yksin mielenterveysalan liikunnan valtakunnallisesta ohjauksesta 1970-luvulta 2000-luvulle asti. Ministeriön tuella on toteutettu useita kehittämis-, julkaisu- ja seminaarihankkeita liikunnan ja mielenterveyden alueelta. Kehittämistyötä on kuitenkin leimannut projektimaisuus ja irrallisuus. Mielenterveysnäkökulmaa ei ole onnistuttu integroimaan saumattomaksi osaksi muuta liikunnan edistämistyötä. Vastaavasti mielenterveystyössä liikuntaa on pystytty hyödyntämään vaatimattomasti ja projektimaisesti. Hallinnollisesti mielenterveyden ja liikunnan kehittämistyö on 2000-luvulla sijoittunut kahden ministeriön opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) sekä sosiaali- ja terveysministeriön (STM) tehtäväkenttään, mikä on tuonut alalle laajempaa näkemystä ja jonkin verran lisäresursseja. Samalla ohjauksen jakautuminen on aiheuttanut epätietoisuutta alan toiminnan kehittämis- ja rahoitusvastuista. Terveyttä edistävän liikunnan kehittämistoimikunnan mietinnössä (STM 2001) esitettiin mielenterveysalan liikuntapalvelujen ja koulutusmateriaalien lisäämistä sekä yhteistyötä liikunta- ja mielenterveysalojen kesken. Mietinnön linjaukset vauhdittivat alan kehitystä. Valtioneuvosto antoi vuonna 2008 periaatepäätöksen sekä Terveyttä edistävän liikunnan ja ravinnon kehittämislinjoista että Liikunnan edistämisen linjoista. STM:n ja OKM:n johdolla laadittiin vuonna 2013 valtakunnalliset linjaukset Muutosta liikkeellä! terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan. Mainitut periaatepäätökset ja linjaukset painottuvat fyysisen terveyden edistämiseen. Mielenterveyttä ei mainita erikseen. Mielenterveyden ja liikunnan suhteisiin keskittyvää valtakunnallista linjausdokumenttia ei ole 2000-luvulla laadittu. 6 Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjaukset Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjaukset 7
tään sairauden puuttumista. Mielenterveys on pääoma tai voimavara, joka auttaa ihmistä toimimaan elinympäristössään muun muassa liikkumaan sekä kohtamaan erilaisia elämäntilanteita ja niiden asettamia vaatimuksia. Väestötasolla hyvä mielenterveys merkitsee kansallista voimavaraa. Mielenterveys on aineettoman pääoman ja kansallisvarallisuuden osa: Mental capital, hyvän mielenterveyden kansakunnalle luoma pääoma tulee nousemaan kansa kuntien kilpailukyvyn kannalta olennaiseksi tekijäksi. Tietoyhteiskunnasta ei ole enää paluuta, se toimii ihmisten mielen ja henkisen kapasiteetin varassa. Työ on suurelta osin aivotyötä, jolloin työelämän ja talouden paineet kohdistuvat ihmisten henkisiin voimavaroihin. (Eskola & Taipale 2013) Mielenterveystyö on kokonaisuus, johon kuuluvat mielenterveyden edistäminen, mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy sekä mielenterveyden häiriöiden hoito ja kuntoutus (kuvio 1). Mielen- Mielenterveys on hyvin voinnin tila, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä sekä kohtaamaan ja selviytymään elämään kuuluvien normaa lien haasteiden kanssa sekä kykenee työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan. (WHO, 2013) terveystyö koskettaa kaikkia, ei vain mielen terveyshäiriöiden vuoksi hoidon tai kuntoutuksen piirissä olevia. Terveyslähtöisestä näkökulmasta mielenterveyden edistäminen tarkoittaa kaikkien, niin mielenterveydenongelmia kohdanneiden, kuin muidenkin mielenterveyttä tukevien tekijöiden vahvis tamista. Ongelmia ehkäisevät interventiot kohdistuvat sen 2 Kuvio 1: Mielenterveystyö hyvinvoinnin ja elämänlaadun edistämisen kokonaisuudessa (mukaillen Barry 2007) Käsitteet ja kohderyhmät Ehkäisy Hoito Varhainen tuki Tunnistaminen Hoito Kohdennettu Valikoiva Universaali Kuntoutus Kuntoutus Hyvinvoinnin ja elämänlaadun edistämisen strategiat Mielenterveys on KAIKKIEN ihmisten hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn keskeinen perusta: ei ole terveyttä ilman mielenterveyttä. Se on yhteydessä niin psyykkiseen, fyysiseen, sosiaaliseen kuin henkiseen ulottuvuuteen. Mielen terveys uusiutuu ja kuluu koko ajan arkipäivän kokemuksissa. (Eskola & Taipale 2013) Taiteen, kulttuurin ja liikunnan, sekä näiden yhdistämisen mahdollisuudet hyvinvoinnin edistämisessä on havaittu laajemmin vasta viime aikoina. Liikunnan edistämistyössä mielenterveyteen viitataan yleensä vain mielenterveyden häiriöiden yhteydessä. Mielenterveyden käsite on kuitenkin luonteeltaan myönteinen, eikä se tarkoita pelkäs- Kyvyt (competence) Pärjäävyys (resilience) Voimaantuminen Tukea antavat ympäristöt Mielenterveyden edistäminen 8 Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjaukset Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjaukset 9
sijaan yleensä tunnistettaviin riskiryhmiin ja niillä pyritään vähentämään todennäköisyyttä sairastua johonkin mielenterveyden häiriöön, katkaisemaan sairauden eteneminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tai estämään sairauden paheneminen ja uusiminen. (Kaleva & Valkonen 2013) Liikunnalla on tärkeä tehtävä sekä mielenterveyden edistämisessä että mielenterveysongelmien ehkäisyssä. Käytännössä edistävä ja ehkäisevä mielenterveys työ limittyvät ja tukevat toisiaan, eikä niiden välille ole tarkoituksenmukaista tehdä jyrkkää eroa. Mielenterveyden edistämistoimia tulee teh- Mielenterveys liikuntatyön tukena Kannustusta ja tukea kaipaavat (lähes 4 milj.) dä niin yksilö-, yhteisö- kuin rakenteiden tasolla. Mielenterveyden edistäminen ja ennaltaehkäisy ovat keskeinen osa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Liikunnan ja mielenterveyden painotukset riippuvat kyseessä olevasta väestöryhmästä: puhutaanko mielenterveyskuntoutujista, mielen terveyshäiriöiden uhan alla olevista vai muusta väes töstä. Raja ryhmien välillä ei ole tarkka. Alla esitettävät luvut kuvaavat suuruusluokkaa. Mielen tervey dellinen erityisosaaminen korostuu, mitä enemmän tarkastelu siirtyy mieleltään hauraisiin ja edelleen mielenterveyskuntoutujiin (kuvio 2). Kuvio 2. Liikunta- ja mielenterveysalan kohderyhmät. Kannustusta ja tukea kaipaavat lähes 4 miljoonaa henkilöä Suomalaisten elintaso ja yleinen hyvinvointi ovat viime vuosikymmeninä parantuneet. Suurin osa väestöstä voi hyvin sekä fyysisesti että psyykkisesti. Heidän osaltaan mielenterveystyö keskittyy mielen terveyden ylläpitämiseen ja edistämiseen. Heille liikunta on mahdollisuus tukea ja täydentää mielekästä elämää. Liikunnan motiivit liittyvät useimmilla juuri mielen terveyteen: liikunta rentouttaa, rauhoittaa, virkistää, kohottaa mielialaa, on vastapaino työlle, antaa mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen (osallistumiseen, osallisuuteen ja yhteisöllisyyteen), antaa aikaa itselle ja tuo vaihtelua. Liikun nan avulla kansalaiset voivat kokea voimaantumista, pärjäävyyttä, pystyvyyttä ja kyvykkyyttä edistää mielen hyvinvointiaan. Liikuntaan sisältyy aina psyykkisiä elementtejä. Niitä on mahdoton poistaa, mutta niitä on mahdollisuus lisätä. Valtakunnalliset terveysliikuntasuositukset korostavat fyysistä terveyttä. Liikuntatavoitteet saavutetaan ehkä kuitenkin paremmin tunteen ja kokemusten kautta. Toistaiseksi liikunnan psyykkiset ja sosiaaliset ulottuvuudet ovat alihyödynnettyjä liikunnan innoittajina. Liikuntalinjauksissa mielen terveyden edistämiseen ja hyödyntämiseen soisi kiinnitettävän huomiota yhtä lailla kuin fyysisiin terveystavoitteisiin. Liikuntanäkökulman rinnalla on olennaista tukea mielenterveyttä laaja-alaisesti: mitä paremmin ihminen on tasapainossa itsensä ja ympäristönsä kanssa, sitä todennäköisemmin hän suhtautuu myönteisesti myös omakohtaiseen liikuntaan. Liikunta mielenterveystyön tukena Hauraassa ja uhkaavassa elämäntilanteessa olevat (n. 1 milj.) Hoitoa ja kuntoutusta tarvitsevat (n. 0,5 milj.) Koko väestö n. 5,5 milj. Hauraassa ja uhkaavassa elämäntilanteessa olevat noin miljoona henkilöä Raja mielen terveyden ja häiriöiden uhan välillä on häilyvä. Erilaiset psyykkiset oireet ovat yleisiä ja ne kuuluvat ihmisen normaaliin reagointiin ollessaan tilapäisiä ja niin lieviä, etteivät ne heikennä toimintakykyä tai elämänlaatua. Karkeasti arvioiden noin miljoonan suomalaisen mielenterveyden voidaan katsoa olevan hauraalla pohjalla. Terveys 2000 -tutkimuksessa merkittävää psyykkistä kuormittuneisuutta ilmeni aikuisista melkein 20 prosentilla ja nuorista lähes yhtä usealla (Suvisaari & Lönnqvist 2009). Aikuisväestöstä noin kolmasosa on tyytymättömiä ihmissuhteisiinsa tai työhönsä tai on kokenut alakuloisuutta vähintään kahden viikon ajan. Alkoholin liikakäyttöä (enemmän kuin terveellistä) esiintyy miehistä noin puolella. Itsemurha-ajatuksia on seitsemällä prosentilla aikuisista. (ATH-tutkimus, THL 2012) Nuorista syrjäytyneitä työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle jääneitä on noin 50 000 eli viisi prosenttia nuorista. Heistä neljännes on maahanmuuttajataustaisia. (Nuorista Suomessa 2012) Vanhuuseläkkeellä (yli 65 vuotta) on yli miljoona kansalaista. Yksinäisyyttä kokevat erityisesti iäkkäät naiset. Väestötason tarkasteluissa suomalaiset ovat hyvin voivia ja suurin osa heistä on suhteellisen tyytyväisiä elämäänsä. Väestötasoisten tietojen alle hukkuu tieto kansalaisten jakautumisesta. Sekä hyvinvointi että pahoinvointi näyttävät kasautuvan. Yksi ongelma johtaa usein toiseen, jolloin mielenterveyttä koetteleva syrjäytymiskierre kiihtyy. Väestön polarisoituminen näkyy sekä mielen terveyden että liikunnan sektoreilla. 10 Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjaukset Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjaukset 11
2010-luvun kotitalouksissa eletään monenlaista arkea monenlaisista lähtökohdista. Vaikka ihmisillä on aina lopulta vastuu omasta itsestään, monista seikoista johtuen voimavarat selviytymiseen ovat erilaiset. Köyhyys, työttömyys, eriarvoisuus, sairaudet, päihteiden käyttö, nuorten vieraantuminen työelämästä, yksinäisyys jne. ovat mielenterveyden uhkia, jotka lisäävät sairastumisen riskiä sekä oireiden kestoa ja vakavuusastetta. Ne ovat usein todennäköisiä liikunnasta ja elämästä syrjäytymisen syitä. Vaikka äärimmäinen huono-osaisuus on Suomessa saatu minimoitua, suhteellisesti köyhiä on THL:n mukaan suomalaisista noin 13 prosenttia. Heillä ei ole mahdollisuuksia vallitsevan elämäntapaan. Lapsiperheiden köyhyys on parissa vuosikymmenessä yli kolminkertaistunut. Köyhyys on myös ylisukupolvinen riski. Työsuhde estää yleensä syrjäytymistä. Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2014 syyskuussa lähes 220 000. Työttömyys ja sen tuoma ulkopuolisuus siirtyvät ainakin osittain sukupolvelta seuraavalle. Hoitoa ja kuntoutusta tarvitsevat noin 0,5 miljoonaa henkilöä Vuonna 2010 mielenterveys- ja päihdeongelmat olivat suurin syy (maailmassa) ihmisten toimintakyvyn alenemiseen ja muodostivat 23 % maailman sairaustaakasta (Whiteford ym. 2013). Vuosittain yli miljoona suomalaista kärsii jostakin mielenterveyden ongelmasta, useimmiten ahdistus-, mieliala- tai päihdehäiriöstä (Lönnqvist ym. Edistävän mielenterveystyön ydin on paitsi mielen terveyttä vaarantavien tekijöiden vähentämisessä, myös mielenterveyttä suojaavien tekijöiden vahvistamisessa. Suojaavat tekijät tukevat mielenterveyttä, elämänhallintaa ja resilienssiä (pärjäävyyttä), joka voidaan määritellä selviytymiseksi haastavissakin olosuhteissa. Suojaavia tekijöitä ovat mm. mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa, suvaitsevaisuus ja vastuunkanto, yhteisön tuki sekä yksilötasolla lapsuuden hyvät vuorovaikutussuhteet, itseluottamus, turvallisuuden tunne ja mielenterveystaidot, joihin kuuluvat mm. vuorovaikutus-, tunne- ja tietoisuustaidot. Olemassa olevat ja periaatteessa kaikille avoimet liikuntapalvelut eivät todellisuudessa puhuttele kuin väestön vähemmistöä. Kynnys liikuntapalveluiden käyttöön on liian korkea heille, jotka tuntevat itsensä ulkopuoliseksi, vajavaiseksi tai riittämättömäksi. Kun elämän tasapaino uhkaa syystä tai toisesta horjua, liikunta ei välttämättä ole päällimmäisenä mielessä. Liikunta on yksi mahdollisuus torjua mielenterveyden ongelmia. Se edellyttää uhkien varhaista tunnistamista sekä valikoituja ja oikein kohdennettuja toimenpiteitä liikuttamisen eri kentillä. Liikunta sosiaalisena, osallistavana ja yhteisöllisyyttä vahvistavana toimintana voi olla hyvä tuki mielen terveystyölle. Olennaista on, miten liikunta (liikkuminen) järjestetään. Esimerkiksi pakottaminen tai vaatimustason asettaminen liian korkeaksi eivät edistä liikunnan harrastusta sen enempää kuin mielen terveyttä. Liikuntaosaamisen rinnalle tarvitaan vahvaa mielenterveydellistä osaamista: ihmisen kohtaamista, kuuntelemista, tukemista ja kannustamista. Toistaiseksi Suomessa on kiinnitetty riittämättömästi huomiota etsivän liikuntatyön mahdollisuuksiin. 2007). On syytä huomioida, että kaikki, joilla on mielenterveyden ongelmia, eivät ensisijaisesti ole mielenterveyshoidon tarpeessa. Ainakin joka kymmenes, mahdollisesti jopa joka viides suomalainen kokee elämänsä varrella ainakin yhden vakavan masennusjakson (Huttunen, 2008). Itsemurhia tehdään vuosittain noin tuhat (Tilastokeskus 2014). Suomalainen itsemurha liittyy usein masennukseen, alkoholiongelmiin, köyhyyteen ja työttömyyteen (Sosiaali- ja terveyskertomus 2010). Arviolta noin 15 25 prosentilla lapsista ja nuorista on mielenterveysongelmia (Eskola & Taipale, 2013). Suuri osa lapsista ja nuorista, joilla on mielenterveyden ongelma, ei ole saanut hoitoa (Santalahti & Marttunen 2014). Yli 60-vuotiaista noin 16 30 prosenttia kärsii jostakin mielenterveyshäiriöstä. Lisäksi ikääntyneillä elimellisiin sairauksiin liittyy psyykkisiä oireita. Ikääntymisen myötä kasvavat etenkin yksinäisyyden ja syrjään jäämisen riskit. (Eskola & Taipale 2013) Kaksi kolmannesta yli 60-vuotiaista asuu yksin. Mielenterveyden häiriöistä koituu inhimillistä kärsimystä yksilöille ja koko ajan kasvavia kustannuksia yhteiskunnalle. Mielenterveysongelmien aiheuttamat kustannukset ovat vuositasolla noin kymmenen miljardia euroa (Himanen 2013) eli noin kymmenen kertaa suuremmat kuin diabeteksen hoidon tai liikkumattomuuden aiheuttamat kustannukset. Varsinaisia mielisairauksia eli psykooseja sairastavat vievät merkittävän osan psykiatrisen sairaanhoidon voimavaroista. Aikuisväestöstä yli kolme prosenttia sairastaa jossakin elämänsä vaiheessa psykoosin. (Sosiaali- ja terveyskertomus 2010) Sydän- ja verisuonisairauksien jälkeen eniten terveydenhuollon voimavaroja kuluu mielenterveyden häiriöiden hoitoon (Kiiskinen ym. 2005). Tuottavuuden ja työurien pidentämisen näkökulmasta mielen terveyden häiriöt ovat erityisen suuri ongelma. Tuotannollisesta näkökulmasta suurimmat laskennalliset menetykset (epäsuorat kustannukset) kaikista sairauksista yhteiskunnalle aiheutuvat mielenterveyden ongelmista (26 %) (Kiiskinen ym. 2005). Erityisesti masennus ajaa ihmisiä ulos työelämästä (Eskola & Taipale 2013). Lähes puolet työkyvyttömyyseläkkeistä ja neljäsosa sairauspäivärahoista on mielenterveysperusteisia. Masennuksen aiheuttamat eläkemenot kasvoivat 150 prosenttia ajalla 1998 2006. Alle 30-vuotiasta jää vuosittain työkyvyttömyyseläkkeelle yli 2 000 mielenterveyssyiden vuoksi. Määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Mielenterveyden ja käyttäytymishäiriöiden vuoksi alkaneet päivärahakaudet yli kaksinkertaistuivat vuodesta 1990 vuoteen 2004. (Eskola & Taipale 2013) Mielenterveyshäiriöiden määrä ja kustannukset ovat jo nykyään sitä luokkaa, että tilanne on yhteiskunnan kannalta hälyttävä. Kokonaiskuvaa synkistää tieto, että noin puolet mielenterveyspalvelujen tarpeessa olevista eivät ole hoidon tai avun piirissä. Perusterveydenhuollon piirissäkin olevat masennuspotilaat toipuvat hitaasti, epätäydellisesti ja heidän masennusjaksonsa toistuvat usein (Riihimäki 2014). Lisäksi mielenterveysja päihdetyössä moniongelmaiset asiakkaat aiheuttavat merkittävän lisähaasteen. Vanhemmuuden tuen puute, nuorten syrjäytyminen, aikuisilla työssä jaksamisen ongelmat ja työttömyys näyttävät jatkossakin aiheuttavan kasvavia kustannuksia jo nyt kestävyysvajeesta kärsivälle julkiselle taloudelle. Mielenterveyden häiriöitä on syytä hoitaa laajalla keinovalikoimalla. Liikunnalla on oma roolinsa osana hoitoa ja kuntoutusta. Liikunnalla on osoitettu olevan vahvuuksia suhteessa muihin kuntoutuskeinoihin. On vaikea löytää muuta keinoa, jonka vaikutukset olisivat yhtä monipuolisia ja laaja-alaisia. Liikunta tuottaa mielihyvää, hallinnan tunnetta, vähentää ahdistusta ja masennusta, antaa elämyksiä ja huippukokemuksia sekä edistää fyysistä terveyttä (Ojanen ym. 2001). Liikunta on edelleen vähäisessä käytössä psykiatrisessa hoidossa ja kuntoutuksessa. Liikuntatoiminnan resurssit osana mielenterveyskuntoutujien hoitoa eivät ole kasvaneet samassa määrin kuin hoidon ja kuntoutuksen tarve. 12 Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjaukset Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjaukset 13
3 Missä mennään? Tutkimustieto Liikunnan ja muun fyysisen aktiivisuuden terveysvaikutuksia on tutkittu paljon. Liikunnan ja liikkumisen vaikutukset myös psyykkiseen hyvinvointiin on todettu myönteisiksi. Liikunnalla voidaan edistää mielenterveyttä sekä mielenterveysongelmien ehkäisyä, hoitoa ja kuntoutusta. Vaikka tiedetään, että fyysinen aktiivisuus vaikuttaa suotuisasti mielen hyvinvointiin ja päinvastoin, ei tarkkoja vaikutusmekanismeja tunneta. Vaikutusten taustalla on useita samanaikaisesti vaikuttavia monimutkaisia fysiologisia ja psykologisia mekanismeja. Tieteellinen näyttö liikunnan ja mielenterveyden yhteyksistä painottuu mielenterveyden häiriöihin ja ongelmiin ja niistä yleisimpiin: ahdistuneisuus häiriöön sekä masennukseen. Suomalaisessa Käypä hoito -suosituksessa masennuksen hoitoon suositellaan säännöllistä liikuntaa yksin tai ryhmässä osana kokonaishoitoa, ellei lääketieteellisiä vasta-aiheita ole. Liikunta ei kuitenkaan saa korvata masennuksen muuta hoitoa. Myös Ison-Britannian vastaava hoitosuositus suosittelee liikuntaa lievän ja kohtalaisen masennuksen hoitoon (NICE 2009). Jopa suhteellisen vähäinen liikunnan harrastaminen vähentäisi masennukseen sairastumisen riskiä. Viime vuosikymmeninä tieto on lisääntynyt myös siitä, kuinka liikunta vaikuttaa myönteisesti positiiviseen mielenterveyteen eli ihmisen psyykkisiin Järjestöt voimavaroihin. Todennäköisimmin positiivisia mielialan vaikutuksia tuottaa liikunta, joka on kohtalaisen kuormittavaa, myönteiseksi koettua ja systemaattisesti toteutettua. Onnistumisen edellytykset ovat suuremmat, jos ryhmän lähtötaso on keskimääräistä heikompi eli henkilöllä on liikuntaja hyvinvointivajaus (Ojanen ym. 2001). Liikuntahetki antaa irtioton huolista ja mieltä painavista asioista. Liikuntasuoritus lisää elimistömme voimavaroja; onnistunut liikuntasuoritus, etenkin jos se on ollut kuormittavaa, lisää elämän hallinnan tunnetta (Asmundson ym. 2013). Lisäksi liikunta vaikuttaa positiivisesti itsetuntoon sekä kehonkuvaan (DeBoer ym. 2012). Myös sosiaalisella kanssakäymisellä mikä usein liittyy liikunnan harrastamiseen on suuri merkitys mielenterveyden kannalta. Lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmien ja liikunnan yhteyttä on tutkittu vähemmän kuin aikuisväestön keskuudessa. Tulokset viittaavat siihen, että myös lasten ja nuorten kohdalla fyysisellä aktiivisuudella voisi olla suotuisa vaikutus masennukseen, ahdistuneisuushäiriöihin sekä itsetuntoon (Biddle & Asare 2014, Larun ym. 2006). Lapsuuden ja nuoruuden terveys- ja liikuntatottumukset siirtyvät aikuisuuteen. Mielekkään ja monipuolisen liikkumistavan löytyminen edistää aktiivisuuden pysymistä. Järjestö- ja harrastustoimintaan osallistuminen edistää mielenterveyttä ja voi auttaa mielenterveys ongelmien ehkäisemisessä sekä kuntoutuk sessa. Sosiaalinen osallistumisen ja toimintakyvyn koheneminen on yksi keskeisiä mielenterveyskuntoutuksen tavoitteita. Osallistumisella haetaan vertaistukea ja apua omaan elämäntilanteeseen. (Kaskela ym. 2014) Suomessa mielenterveysalan järjestöillä on olennainen merkitys liikunnan ja mielenterveystyön yhdistäjinä ja yhteiskunnallisina vaikuttajina. Järjestöt täydennyskouluttavat ammattilaisia, vertaistoimijoita ja liikuntavastaavia sekä edistävät jäsenistönsä ja muiden kansalaisten hyvinvointia liikunnan avulla esimerkiksi organisoimalla liikuntaa sisältäviä kuntoutuskursseja ja liikuntaryhmiä (Koivuniemi & Taulu 2013). 14 Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjaukset Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjaukset 15
Myös kansanterveys- ja vammaisjärjestöt kohtaavat toiminnassaan henkilöitä, joilla on mielenterveysongelmia. Sosiaali- ja terveysalalla toimii noin 200 valtakunnallista järjestöä. Vakava sairaus aiheuttaa usein muutoksia myös mielialassa. Mitä vakavammaksi sairaus etenee, sitä todennäköisempää on sairastua myös ahdistukseen ja masennukseen. Suomen Mielenterveysseuralla on kokemusta liikunta- ja mielenterveystyöstä 1980-luvulta alkaen yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Seuran tavoitteena on liikunnan merkityksen korostaminen osana mielen hyvinvointia sekä ehkäisevästä, hoitavasta että kuntouttavasta näkö kulmasta. Toiminta pohjautuu mielenterveyden ymmärtämiseen yksilön ja yhteiskunnan voima varana. Seura on toteuttanut kokeiluhankkeita, kouluttanut (mm. ryhmänohjaajia) ja tuottanut koulutusmateriaalia sekä pyrkinyt koordinoimaan alan hajanaista kenttää. Seuraan kuuluu 54 paikallista mielenterveysseuraa ja kriisikeskus verkosto. Seura pyrkii valtionapukelpoiseksi liikuntajärjestöksi. Mielenterveyden keskusliitto on mielenterveyskuntoutujien ja -potilaiden järjestö, johon kuuluu 190 paikallisyhdistystä. Ne tarjoavat mielenterveys kuntoutujille tilaisuuden kohdata toisia samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia. Liitto on vuodesta 1994 kouluttanut yli 300 liikuntavastaavaa (vertaisohjaajia). Noin puolessa paikallisyhdistyksestä toimii koulutettu liikuntavastaava. Vertais tuki on merkittävä mielenterveyskuntoutujien liikuntaa tukeva tekijä, joka madaltaa kynnystä liikunnan aloittamiseen. Liitto järjestää kilpailutoimintaa mielenterveyskuntoutujille ja toteuttaa kehittämishankkeita. Liitto hyväksyttiin valtionapukelpoiseksi liikuntajärjestöksi vuonna 1996. Sillä on kokopäiväinen liikuntatyöntekijä. Muita valtakunnallisia mielenterveysjärjestöjä ovat Omaiset mielenterveyden tukena keskusliitto ja Psykosociala förbundet. Näissä liikunta toteutuu yleensä osana muuta toimintaa. Lisäksi on useita diagnoosipohjaisia järjestöjä, joiden järjestämästä liikunnasta ei ole koottua tietoa. Liikuntajärjestöjen ja -seurojen toiminnan on kautta aikojen ajateltu tukevan myös terveyden edistämistä. Seurat ovat onnistuneesti korostaneet liikuntaan liittyviä positiivisia tunteita ja kokemuksia mielekästä elämää: liikunta on lasten ja nuorten suosituin harrastus. Organisoitua liikuntaja urheiluseuratoimintaa on arvosteltu siitä, että seuroissa ollaan liian kiinnostuneita urheilusta, jotta aikaa ja resursseja riittäisi terveyden edistämiseen. Toimivia urheiluseuroja on arviolta noin 9 000 (Kokkonen 2013). Ilmeistä on, että liikuntaja urheiluseurat ovat ainakin osin käyttämätön voimavara terveyden myös mielenterveyden edistämisessä. Järjestöjen vapaaehtoiset toimijat ovat merkittävä yhteiskunnallinen voimavara. Vapaaehtoistoimintaa syntyy usein sinne, missä julkisia palveluja ei ole riittävästi. Järjestöjä kolmatta sektoria toivotaankin aiempaa enemmän julkisen sektorin avuksi heikentyneen taloustilanteen takia. Vapaaehtoiset voivat täydentää, mutta eivät korvata julkisia palveluja. Julkinen hallinto Mielenterveyslaki ja terveydenhuoltolaki määrittelevät mielenterveyspalvelut sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiksi, joita annetaan mielisairauk sia ja muita mielenterveydenhäiriöitä poteville henkilöille. Palveluiden kokonaisuus muodostuu sairaanhoitopiirien sekä kuntien terveys keskusten yhteydessä annettavista erikoissairaanhoidon palveluista, perusterveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden yhteydessä annettavista mielenterveyspalveluista sekä yksityisen terveydenhuollon sekä kolmannen sektorin tarjoamista palveluista. Suomalaisissa mielenterveyspalveluissa on tapahtunut merkittäviä hallinnollisia ja rakenteellisia muutoksia 1990-luvulta alkaen. Järjestämisvastuu on siirretty keskushallinnolta kunnille, psykiatrian laitospainotteisesta mallista on siirrytty kohti avohoitopalvelujen mallia, palvelujen tuottajien kirjo on laajentunut ja asiakkaita kohdataan yhä useammin peruspalveluissa. 2000-luvulla mielenterveystyön haasteiksi ovat nousseet palveluiden puute, viivästynyt hoitoon pääsy, palveluiden epätasainen jakautuminen, palvelujärjestelmän hajautuneisuus ja kokonaiskoordinaation puute. Vaikka psykiatrisen sairaalahoidon hoitojaksot ovat lyhentyneet, mielenterveys- ja päihdeongelmien laitoshoito syö valtaosan resursseista. Avohoidon kehittäminen on jäänyt riittämättömäksi. Mielenterveyttä edistetään ja häiriöitä ehkäistään julkishallinnossa osana muuta toimintaa sekä erillisinä ohjelmina ja hankkeina. Suomessa on meneillään useita sosiaali- ja terveyspoliittisia ohjelmia, joissa ehkäisevällä mielenterveys- ja päihdetyöllä on (ollut) merkittävä rooli. Näistä keskeisimpiä ovat Kaste-ohjelma (2012 2015), Mieli 2009 -ohjelma ja Terveys 2015 -kansanterveysohjelma. Nykyinen mielenterveyslaki ei riittävästi tue edistävää ja ehkäisevää mielenterveystyötä. Erityisesti ehkäisevä mielenterveystyö ja mielenterveyden edistäminen edellyttävät monisektoriaalisuutta: ratkaisuja, joissa muiden hallinnonalojen kuin sosiaali- ja terveydenhuollon mahdollisuuksia vaikuttaa mielenterveyteen otetaan huomioon. Mielenterveyspalveluiden järjestäminen on lainsäädännössä määritelty kuntien vastuulle. Kuntien tarjoamia tavallisimpia palveluita ovat mielenterveyden avohoitokäynnit, psykiatrinen osastohoito, erinäiset asumispalvelut ja arkielämän ja kuntoutumisen tukitoimet. Keskeisiä lakeja mielenterveyslain lisäksi ovat kansanterveyslaki ja erikoissairaanhoitolaki. Mielenterveyskuntoutujien liikuntatoiminta on saanut alkunsa psykiatrisista sairaaloista ja vähitellen kehittynyt osaksi kuntien järjestämää (erityis) liikuntatoimintaa. Erityisliikunnanohjaajien työ alkoi laajamittaisemmin 1980-luvun puolivälissä, jolloin yli 10 000 asukkaan kuntiin alettiin palkata erityisryhmien liikunnanohjaajia. Nykyään Suomessa on hieman yli 90 kaupunkia ja kuntaa, joiden liikuntatoimeen on palkattu erityisliikunnanohjaaja. Mielenterveyskuntoutujien liikuntatoiminnan toteuttaminen vaihtelee kuntien välillä merkittävästi. Inklusiivisuus ei mielenterveyssektorilla toimi kuten muilla erityisryhmillä. Mielenterveyskuntoutujat ovat suurimmassa vaarassa jäädä liikuntapalveluiden ulkopuolelle. Heille tarkoitettuja liikuntaryhmiä on koko Suomessa vain noin 150. Nykyisellään kuntien liikuntatoimi ja järjestöt eivät pysty vastaamaan liikunnallisen mielenterveystoiminnan kysyntään ja tarpeeseen. 16 Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjaukset Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjaukset 17
Mielenterveyspalvelut Vuonna 2012 psykiatrisen erikoissairaanhoidon avohoidossa hoidettiin yli 157 000 potilasta, joilla oli yhteensä lähes 1,8 miljoonaa käyntiä. Psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa kirjattiin lähes 40 000 vuodeosastohoidon hoitojaksoa lähes 28 000 potilaalle. Hoitopäiviä psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa oli noin 1,4 miljoonaa. Psykiat rian erikoissairaanhoidon palveluita käytti vuonna 2012 lähes 163 000 eri ihmistä. (Fredriksson & Pelanteri 2014) Psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa vuodeosastohoidon hoitopäivät ovat vähentyneet 29 prosenttia vuodesta 2002, hoitojaksoissa vähen nys on ollut 23 prosenttia. Hoitopäivien ja -jakso jen väheneminen on johtunut painotuksen siirtä misestä laitoshoidosta avohoitoon. Psykiatrisen erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit ovat lisään tyneet 30 prosenttia vuodesta 2006, potilasmää rän lisäys on ollut 22 prosenttia. (Fredriksson & Pelanteri 2014) Vuonna 2012 psy kiatrian asumispalvelujen piirissä oli noin 8 000 henkilöä. Asiakkaista yli puolet sai ympärivuoro kautista hoitoa. (Väyrynen & Kuronen 2013) Psykiatristen sairaaloiden liikuntatoiminnan kartoituksen (2006) mukaan liikuntatoimintaan osallistuu keskimäärin lähes puolet potilaista. Osallistujien määrä vaihtelee sairaaloittain. Kartoituksessa suurimmiksi haasteiksi nimettiin 1) asiakkaiden haastavuus ja motivoinnin vaikeudet, 2) tilojen ja välineiden puutteet ja huonokuntoisuus, ja 3) henkilöstöresurssien vähäisyys ja sijaisten saannin haasteet. Liikunnan ohjaajien palkkaaminen psykiatrisiin sairaaloihin aloitettiin 1960-luvulla. Liikunnan ohjaajien määrä oli korkeimmillaan 1980-luvulla, noin 50 ohjaajaa. Tämän jälkeen ohjaajien määrä on pudonnut avohoitopainotuksen ja sairaalapaikkojen vähentymisen myötä. 1990-luvulla ohjaajien määrä vakiintui noin 30 ohjaajaan. Kuntarakenteen muutosten ja sairaaloiden yhdistymisten ja lakkauttamisten myötä ohjaajien määrä on todennäköisesti vähentynyt. Nykyään psykiatristen sairaaloiden liikuntaterapeuttien työpanosta suunnataan yhä enemmän avohoidon puolelle. Toiminta ei kuitenkaan vielä ole vakiintunutta ja käytännöt vaihtelevat alueittain. Avohoidon tukipalveluna järjestetään muun muassa asumispalveluita ja kuntouttavaa päiväja työtoimintaa. Päivätoiminnan tarkoituksena on mielenterveyskuntoutujien elämänlaadun kohentaminen, sekä omatoimisuuden ja aktiivisuuden ylläpitäminen. Päivätoiminnan osana tarjotaan usein myös mahdollisuutta osallistua liikuntatoimintaan. Mielenterveystyötä tekevät terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen lisäksi myös muut hallinnonalat, sekä enenevässä määrin yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat. Eri tahojen yhteistyö on nykyisellään vakiintumatonta ja riittämätöntä. 4 Kehittämishaasteet ja suositukset 18 Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjaukset Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjaukset 19
1 Mielenterveysongelmien laajuus ja liikunnan mahdollisuudet mielenterveystyössä tunnustettava. 3 Vastuut sovittava julkisen hallinnon sisällä sekä hallinnon ja järjestöjen kesken. Mielenterveyden häiriöt ovat keskeinen hyvinvointia heikentävä ja uhkaava sairauspääryhmä sekä yksilön että yhteiskunnan tasoilla. Häiriöiden kustannukset ovat kymmenkertaiset verrattuna esimerkiksi diabeteksesta tai liiallisesta istumisesta koituviin kustannuksiin. Yhteiskunnan kilpailukykyyn ja työurien pidentämiseen liittyvät tavoitteet eivät toteudu ilman nopeaa ja mittavaa puuttumista mielenterveyden edistämiseen sekä häiriöiden ehkäisyyn, hoitoon ja kuntoutukseen. Suomessa myös liikunta kulttuurissa on herättävä mielen terveyden kysymyksiin. 2 Liikunta on voimavara mielenterveystyössä. Toistaiseksi liikuntaa on hyödynnetty satunnaisesti ja projektimaisesti. Vastaavasti mielen terveys on koettu hankalaksi ja vieraaksi aiheeksi liikuntasektorilla, vaikka juuri mieleen vaikuttaminen saattaa olla kustannustehokkain ratkaisu lisätä vähän liikkuvien aktiivisuutta. Yhteistyön vakiintumattomuus mielenterveyden ja liikunnan edistämisessä johtuu osin myös asenteista ja käytäntöön juurtuneista toimintatavoista. SUOSITUS: Mielenterveyden ongelmat tunnustetaan ja nostetaan keskusteluun samalle tasolle kuin fyysisen terveyden haasteet. Terveysliikunnan kehittämisessä mielen terveydelle varataan yhtä suuri tila kuin fyysiseen terveyteen liittyvälle kehittämiselle. (Vastuutahot: OKM & VLN, STM, kunnat ja kansanterveys-, ja liikuntajärjestöt) Eri hallinnonalat toteuttavat perustehtäviään. Siiloutunut hallinto ei kannusta yhteistyöhön. Valtiotasolla liikunnan ja mielenterveyden yhteistarkastelu edellyttää etenkin OKM:n ja STM:n kiinteää yhteistyötä ja työnjakoa. Työurien pidentämisen ja työssä jaksamisen kannalta myös työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) osallistuminen on olennaista. Mainittujen hallintosektoreiden osallistumisen taso liikunta- ja mielenterveystyön edistämisessä on viime vuosina vaihdellut eikä sitoutumisen tasosta ole ollut varmuutta. Liikuntaa ja mielenterveyttä ei voida pitkäjänteisesti edistää ilman keskeisten ministeriöiden sitoutumista ja työnjaosta sopimista. Käytännön liikunta- ja mielenterveystyöstä vastaavat suurelta osin järjestöt: mielenterveysjärjestöjen ohella kansanterveys- ja vammaisjärjestöt sekä osaltaan myös liikuntajärjestöt. Järjestöjen tehtäväkentät ovat osin etäällä toisistaan. Järjestöillä ei useinkaan ole tietoa muiden järjestöjen toiminnan sisällöistä. Yhteistyö on vajavaista eikä työnjaoista ole sovittu. Myöskään julkinen hallinto ei ole riittävästi tietoinen siitä, mitä eri järjestöissä tehdään liikunnan ja mielenterveyden alueilla. SUOSITUS: OKM:n on luontevaa vastata liikuntatyöstä, jossa mielenterveysosaaminen on liikuntatyön tukena (ns. valtaväestö). STM:n on luontevaa vastata mielenterveystyöstä, jossa liikunta on tukena (hoitoa/kuntoutusta tarvitsevat). STM:n ja OKM:n on luonteva vastata yhdessä, erikseen sopimalla liikunta- ja mielenterveystyöstä, jossa kohteena ovat mielenterveydeltään hauraat ja uhanalaiset (ks. kuvio 2). Työikäisten osalta myös TEM on avainasemassa. (Vastuutahot: OKM, STM ja TEM) Satojen kansalaisjärjestöjen yhteistyöstä ja työnjaosta (ja ohjauksesta) sopiminen edellyttää selvityksen (tai tutkimuksen) tekemistä järjestöjen käytännöistä liikunnan ja mielenterveyden alueilla. (Vastuutahot: OKM, STM ja TEM) Mielen terveyttä edistävä liikunta nostettava valtakunnallisten liikuntalinjausten kärkeen. Liikuntaa ja mielen terveyttä voidaan edistää tehokkaasti valtio tasolla vain ministeriöiden yhteistyöllä. Suomalaista liikuntakulttuuria on 2000-luvulla linjattu valtioneuvoston periaatepäätöksillä ja ministeriöiden yhteisillä raporteilla. Liikunnan psyykkiset ja sosiaaliset ulottuvuudet on lähes unohdettu näistä linjauksista. Liikuntaan sisältyy aina psyykkisiä ulottuvuuksia; niitä ei voi poistaa, mutta niitä voidaan lisätä. Liikuntasuositukset tavoitetaan todennäköisimmin mielen terveyden kautta. Liikunnan motiivit ovat useimmilla enemmän psyykkisiä ja sosiaalisia kuin fyysiseen terveyteen liittyviä. Liikuntasektorilla tarvitaan uutta ymmärrystä mielenterveydestä: mielen terveys on kaikkien asia, ei vain hoitoa ja kuntoutusta tarvitsevien. Mielenterveyden käsite on luonteeltaan myönteinen; se on resurssi, joka auttaa ihmistä mm. liikkumaan. SUOSITUS: Voimassa olevia liikunnan edistämisen linjauksia täydennetään mielen terveys -näkökulmilla. Mielen terveyden ulottuvuudet otetaan huomioon seuraavissa linjauksissa jo suunnitteluvaiheessa. (Vastuutahot: OKM & VLN, STM, kunnat ja kansanterveys- ja liikuntajärjestöt) Liikunta on ennen kaikkea mielen asia. 20 Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjaukset Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjaukset 21
4 Liikunnan ja mielentervey den edistäminen kaipaa yhteisesti sovittua koordinointia. Liikunnan ja mielenterveyden toiminta-alue on poikkeuksellisen hajanainen ja monitahoinen sekä rajoiltaan häilyvä. Mielenterveyspalvelut ovat pitkään olleet muutosten kohteena eikä liikuntatuloksista ole riittävää tietoa. Kuntien käytännöt alalla ovat kirjavat. Mielenterveys- ja liikuntapalveluiden osalta kansalaisten yhdenvertaisuus ei toteudu. Alan koulutusta annetaan useilla tahoilla ilman koordinointia. Kehittämis- ja kokeiluhankkeiden tulokset eivät tavoita sirpaleista toimintakenttää. Alan tutkimustyötä tehdään satunnaisesti ja tutkijoiden intressien pohjalta ilman päätöksentekijöille suunnattua tarvekartoitusta. Liikunta- ja mielenterveystyötä on jouduttu resurssisyistä ja yhteisen sopimisen puuttuessa tekemään ilman kokonaiskäsitystä ja koordinointia. Aihealue koettiin pitkään vaikeaksi, jolloin se oli helpointa ohittaa. Mielenterveyshäiriöiden kustannukset ovat kuitenkin jo sitä luokkaa, että ongelmien ratkaisuun on syytä panostaa huomattavasti nykyistä enemmän ja laajemmalla otteella. Liikuntasektori on jo osoittanut halunsa osallistua fyysisen terveyden edistämiseen. Nyt sillä on tilaisuus vaikuttaa mielen terveyden edistämiseen ja Osa-alueiden optimointi on korvattava koordinaatiolla. Valtion liikuntaneuvoston yhtenä tehtävänä on koko valtionhallinnon toimenpiteiden arviointi liikunnan alalla. Neuvostolla on myös Erityisryhmien liikunnan jaosto. 5 Seuranta ja arviointi. näin osallistua kansakunnan mielenterveyspääoman turvaamiseen. SUOSITUS: Laaja-alaisen ja hajanaisen tehtäväkentän koordinointia tarvitaan. Koordinoivaksi organisaatioksi sopii luontevimmin Suomen Mielenterveysseura, jolla on alalta pisin ja monipuolisin kokemus. Sen tehtäväalue käsittää erityisesti mielenterveyden ylläpitämisen ja edistämisen, häiriöiden ehkäisyn sekä hoidon ja kuntoutuksen tukemisen. Koordinaation tulisi sisältää alan koulutus- ja tutkimus-, kehittämis- ja kokeilutoiminta, vuorovaikutuksen varmistaminen alan eri toimijoiden (mm. päätöksentekijöiden) välillä sekä yhteistyö- ja työnjakokysymysten valmistelu. Koordinoinnin organisointi edellyttää riittävää resurssointia (ja siihen liittyen valtionapukelpoisuutta / OKM) tarvittavan henkilöstön ja eri työryhmien työskentelyn mahdollistamiseksi. Koordinoinnin käynnistysja kokeiluvaihe voisi kestää kolme vuotta, minkä jälkeen olisi syytä arvioida tilanne uudelleen. (Vastuutahot: OKM ja STM, sekä Suomen Mielenterveysseura ja muut järjestöt) SUOSITUS: Valtion liikuntaneuvosto vastaa em. koordinointityön valtakunnallisesta seurannasta ja arvioinnista. Kirjallisuutta Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) 2012. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Asmundson GJ, Fetzner MG, Deboer LB, Powers MB, Otto MW, Smits JA. Let s get physical: a contemporary review of the anxiolytic effects of exercise for anxiety and its disorders. Depress Anxiety. 2013 Apr; 30(4):362-73. Biddle SJ, Asare M. Physical activity and mental health in children and adolescents: a review of reviews. Br J Sports Med. 2011 Sep; 45(11):886 95. DeBoer LB, Powers MB, Utschig AC, Otto MW, Smits JA. Exploring exercise as an avenue for the treatment of anxiety disorders. Expert Rev Neurother. 2012;12(8):1011 22. Eskola J, Taipale V. 2013. Mielen terveyden politiikka. Teoksessa Terveyspolitiikan perusta ja käytännöt (toim. Sihto, M ym.). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Fredriksson S, Pelanteri S. Psykiatrinen erikoissairaanhoito 2012. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisuja 5/2014. Himanen P. Sininen kirja. Helsinki: Valtioneuvosto, 2013. Huttunen M.O. 2008. Mielenterveyden häiriöt. Terveyskirjasto.fi (23.7.2008). Duodecim. Kaleva S, Valkonen J. 2013. Mielenterveyden edistämisen dilemmat. Yhteiskuntapolitiikka 78(2013):6. Kaskela T, Pitkänen T, Tourunen J, Valkonen J, Härkönen J, Suvisaari J, Wahlbeck K, Kaikkonen R. 2014. Järjestö- ja harrastustoimintaan osallistuminen ja päihde- ja mielenterveysongelmat ATH -tutkimuksen tuloksia. Teoksessa ATH -tutkimuksen tuloksia Järjestökentän tutkimusohjelma. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - työpaperi 37/2014. Kiiskinen U, Teperi, J, Häkkinen U, Aromaa A. 2005. Kansantautien ja toimintakyvyn vajavuuksien yhteiskunnalliset kustannukset. Terveyskirjasto.fi (18.7.2005). Duodecim. Kokkonen J. 2013. Liikuntaa hyvinvointivaltiossa; suomalaisen liikunnan lähihistoria. Suomen Urheilumuseosäätiön tutkimuksia n:o 2. Koivuniemi K, Taulu A. 2013. Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina. Selvitys kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen liikuntatoiminnan toteuttamisesta, rahoituksesta ja tulevaisuuden näkymistä. Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES ja Soveltava Liikunta SoveLi ry 2013. Soveltavan liikunnan julkaisuja 1. Larun L, Nordheim LV, Ekeland E, Hagen KB, Heian F. Exercise in prevention and treatment of anxiety and depression among children and young people. Cochrane Database of Systematic Reviews 2006, Issue 3. Art. No.: CD004691. Lönnqvist J, Heikkinen M, Henriksson M, Marttunen M, Partonen T (toim.). Psykiatria. Helsinki: Duodecim, 2007. Mielenterveysalan liikunnan koordinointi- ja kehittämishanke 2012 15. Suomen Mielenterveysseura, 2015. National Institute for Health and Care Excellence (NICE). 2010. Depression in adults. QS8. London: National Institute for Health and Care Excellence. Nuorista Suomessa 2012. Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry 2012. Ojanen M, Svennevig H, Nyman M, Halme J. 2001. Liiku oikein voi hyvin; liikunnan merkitys hyvinvoinnille. Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 153. Riihimäki K. 2014. Long-term Outcome of Depressive Disorders in Primary Health Care. National institute fot health and welfare. Santalahti P, Marttunen M. 2014. Lasten ja heidän vanhempiensa mielenterveys. Teoksessa Lammi-Taskula J, Karvonen S. (toim.) Lapsiperheiden hyvinvointi 2014. Teema 21. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki 2014, 184 194. Sosiaali- ja terveysministeriö. Muutosta liikkeellä. Valtakunnalliset yhteiset linjaukset terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2013:10. Sosiaali- ja terveyskertomus 2010. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2010:1. Suvisaari J, Lönngvist, J. 2009. Mielenterveyshäiriöiden esiintyvyys, elämänlaatu-vaikutukset, sairaustaakka ja kustannukset. Mieli 2009. [http:// www4.thl.fi/thl-client/pdfs/dc68e731-f2d4-4db0-83e2- b9db5bc92412] (1.12.2014) Taulu, A. 2014. Mielenterveysongelmien kohtaaminen on arkipäivää kansanterveys- ja vammaisjärjestöissä (tiedonanto 18.9.2014). Terveyttä edistävän liikunnan kehittämistoimikunnan mietintö. Komiteanmietintö 2001:12. Sosiaali- ja terveysministeriö. Väyrynen R, Kuronen R. Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2012. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisuja 26/2013. Wahlbeck, K. 2014. Mielenterveys ja mielenterveysongelmat Suomessa (tiedonanto 24.9.2014). Whiteford H.A, Degenhardt L, Rehm J, Baxter A.J, Ferrari, A.J, Erskine H.E, Charlson F.J, Norman R.E, Flaxman A.D, Johns N, Burstein R, Murray C, Vos T. 2013. Global burden of disease attributable to mental and substance use disorders: findings from the Global Burden of Disease Study 2010, The Lancet, 382 (9904), pp. 1575-1586 22 Liikunta- ja mielenterveysalan kehittämislinjaukset
mielenterveysseura.fi