1 GEOMORFOLOGIA Geomorfologia tutkii maanpinnan korkokuvan osien muotoja ja ulkonäköä, kokoa ja kaltevuutta, syntyä, syntyaikaa ja ainesta. Mitkä prosessit ovat muokanneet maankamaramme nykyiseen muotoonsa? Millaisia pinnanmuotoja nämä prosessit tuottavat? Millaisesta aineksesta pinnanmuodot koostuvat? Miten tunnistan ne ilmakuvilta, peruskartalta, digitaalisista korkeusmalleista ja maastossa? Kurssilla esitellään seuraavat korkokuvatyypit Esimerkkinä Rokuanvaara s. 9 1. Mannerjäätikön aiheuttama glasigeeninen korkokuva 2. Jäätikköjokien (jäätikön sulamisvesien) aiheuttama glasifluviaalinen korkokuva 3. Tuulen aiheuttama eolinen korkokuva 4. Rantavoimien aiheuttama litoraalinen korkokuva Lisäksi tutustutaan (vain tentin teoriaosioon): 5. Biogeeniseen eli eloperäiseen korkokuvaan 6. Polygeneettiseen korkokuvaan (peruskartoilta näkyvät suurrakenteet maisemassa) Pääpaino on siis glasiaalikorkokuvassa eli jäätikön toiminnan tuloksena syntyneissä pinnanmuodoissa, jotka ovat yleensä syntyneet deglasiaatiovaiheessa eli mannerjään reunan asteittaisen vetäytymisen aikana (Suomessa n. 10 500 9 000 v.s.). TYÖPÄIVÄKIRJAN LAATIMINEN Päiväkirjassa (ruutupaperille tai vihkoon) pitää ilmetä päivämäärä ja päivän teema (glasifluviaaliset/eoliset tms.) tunnistettavat muodot (piirrä!) ja miten tunnistat ne aines (lajittunut/lajittumaton) jäätikön/sulamisvesien/tuulen suunta (kun mahdollista päätellä) ym. mielenkiintoista päiväkirja tulee hyväksyttää harjoitusten ohjaajalla kunkin harjoituskerran päätteeksi Geomorfologisten muotojen tunnistamisen avuksi on tämä moniste. Monisteessa alleviivatut muodot on tunnistettava ilmakuvilta ja peruskartoilta! Tentti torstaina 22.2. saleissa IT105 ja IT138 (ryhmät 1 ja 2) ja IT105 ja IT134 (ryhmät 3 ja 4). 1. uusintatentti järjestetään to 8.3. klo: 14.15-16.00 IT105 ja 2. uusintatentti tarvittaessa, myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. kaksiosainen: - teoriakysymyksiä geomorfologiasta (harjoituksissa esille tullutta) - geomorfologisten muotojen tunnistamista ilmakuvilta, peruskartoilta ja digitaalisista korkeusmalleista (muoto, prosessi, aines ja suuntautuneisuus selvitettävä) Geomorfologiaosuuden asioita voi kerrata 21.2. klo 12.15 16.00 (1 ja 2 ryhmät; IT106) ja 20.2. (3 ja 4 ryhmät 10.15 14.00; TA101), jolloin harjoituksissa esillä ollut materiaali on esillä luokissa.
Kyseiset päivät ovat samalla rästityökerrat, jolloin voi korvata geomorfologiakertojen poissaolot (yhden). 1. GLASIGEENINEN KORKOKUVA Glasigeeniset muodostumat ovat syntyneet mannerjäätikön suoran, kasaavan ja kuluttavan toiminnan tuloksena. Muodostumat koostuvat lajittumattomasta aineksesta, moreenista, ja niitä voidaan kutsua myös moreenimuodostumiksi. 2 Moreeni (engl. till) o jäätikön kallioperästä kuluttama lajittumaton maalaji, joka sisältää kaikkia raekokoja savesta lohkareisiin o Suomessa moreenit ovat yleensä hiekka- tai hietavaltaisia o jäätikkö kuljettaa moreenia pohjallaan, sisällä ja pinnalla o Pohjamoreeni (lodgement till) o kulkeutunut jäätikön pohjalla o tiukkaan pakkautunutta o sen sisältämät kivet ovat yleensä suuntautuneet jäätikön virtauksen mukaisesti o yleisin maalaji maassamme (yli 40 % maapinta-alasta) o Pinta- eli ablaatiomoreeni (ablational till) o kulkeutunut jäätikön pinnalla tai sisällä o löyhärakenteista o kivissä ei juuri suuntautuneisuutta MOREENIMUODOSTUMAT (moraines) Peitemoreeni (ground moraine) o omaa muotoa vailla oleva pohjamoreenikerrostuma; tasoittaa kallioperän muotoja Drumliinit (drumlins) o jäätikön virtauksen suuntaisia selänteitä o muoto vaihtelee sikarimaisesta pyöreään o aines yleensä pohjamoreenia o proksimaalireunalla usein kallioydin o pituus kymmenistä metreistä kilometreihin, korkeus 5 50 m o esiintyy yleensä suurina, viuhkamaisina parvina, esim. Rovaniemi-Posio-Kuusamo - välillä o synty: a) este ( kalliosydän) b) liian suuri pohjamoreenilasti c) muuntuminen aikaisemmista kasaumista, esim. reunamoreenista Vakoumat (flutings) o matalia (0,2 2 m) vakoja ja harjanteita pohjamoreenissa; maastossa ei juuri huomaa o virtauksen suuntaisia o ilmakuvissa erottuu yhdensuuntainen juovaisuus o esiintyvät yleensä drumliinialueiden tuntumassa
o syntyneet jäätikön kulutuksen tai kasauksen tuloksena, kasautuminen olisi tapahtunut kivien ja lohkareiden jään pohjaan uurtamiin vakoihin Kumpumoreenit (hummocky moraines) o monenmuotoisia; pyöreitä-pitkänomaisia moreenikumpuja suurinakin parvina o materiaali pinta- eli ablaatiomoreenia o syntynyt yleisimmin pysähtyneen, ablaatiomoreenin peittämän jäänreunan sulaessa o eivät (yleensä) suuntautuneita o lukuisia erilaisia kumpumoreeneja nimetty (esim. pulju- ja sevettimoreeni) 3 Rogen-moreenit (Rogen moraine) o kutsutaan myös juomumoreeneiksi (ribbed moraine) (uusi nimitys) o jäätikön reunan suuntaisia (= jäätikön virtaukseen nähden poikittaisia), kaarevia, pinnaltaan kumpuisia makkaramoreeneja o alle 10 m korkeita, 20 200 m leveitä, pituus > muutama sata metriä o pohja- tai pintamoreenia syntytavasta riippuen o syntytavasta ei yksimielisyyttä: esim. synty kuolleen jään alueella muodostuneisiin halkeamiin / jäätikön liikesuunnan muutos drumliineista & vakoutumista juomumoreeneja jne. o sijaitsevat yleensä laaksoissa De Geer -moreenit (De Geer moraines) o pieniä (0,5 3 m korkeita, 2 10 m leveitä), jäätikön reunan suuntaisia moreeniselänteitä o pohjamoreenia o syntyneet siellä, missä jäätikkö päättyy veteen o syntyneet jäätikön reunan edessä tai railoissa jäätikön reunan alla o parvina säännöllisin välimatkoin toisistaan (annual moraines) pyykkilautamoreeni Reunamoreenit (terminal moraines) o aktiivisen jäätikön reunan eteen syntyneitä, jäätikön reunan suuntaisia, yksittäisiä suuria moreeneja o syntyneet mannerjään oskilloinnin tuloksena jään edellään työntämästä moreenista ja/tai ohuen jäänreunan alla reunan poikimisen tapahtuessa jatkuvasti samalla kohdalla o jaetaan syntypaikan mukaan sivu- ja päätemoreeneihin (lateral moraines ja end moraines) o Suomen reunamoreenit yleensä päätemoreeneja o korkeus aina kymmeneen metriin, pituus voi olla kymmeniä kilometrejä o jäätikön puoleinen sivu yleensä loiva, suojapuolen sivu jyrkkä
4 2. GLASIFLUVIAALINEN KORKOKUVA Glasifluviaalisiin muodostumiin kuuluu jäätikköjokien (jäätikön sulamisvesien) aikaansaamia pinnanmuotoja. Vesi hioo ja lajittelee kuljettamaansa materiaalia, joten glasifluviaalisten muodostumien aines on lajittunutta ja pyöristynyttä. I) GLASIFLUVIAALISET KERROSTUMISMUODOT mannerjäätikön sulamisvedet kuljettivat moreeniainesta lajitellen ja pyöristäen => lajittunut aines (sora, hiekka), raekoko yhdenmukainen sulamisvesien muodostamat jäätikköjoet virtasivat jään päällä ja sisällä, sekä jään alla railoissa ja tunneleissa jäätikköjokien virtausnopeuden hidastuessa veden mukana kulkeutuneet ainekset kerrostuivat uomaan tai jäätikköjoen suulle Harjut (eskers) o valtaosa syntynyt tunneleihin jään alle, joskus myös jään reunalle jäätikköjokien kasaamasta aineksesta o suunta heijastaa melko tarkasti jäätikön virtaussuuntaa (perääntymis-) o suurikokoisia harjuja ovat saumaharjut, jotka ovat syntyneet jääkielekkeiden väliin o tavallisesti pitkittäisharjujaksoon kuuluu joukko erilaisia muodostumia, kuten kamekumpuja, kametopografiaa, deltoja, suppia, tasaisia tai kuoppaisia hiekka- ja soramaita o Etelä-Suomessa harjut ovat muodoltaan monimutkaisempia kuin Pohjois-Suomessa Glasifluviaalinen delta (glacifluvial delta) o glasifluviaaliset deltat ovat kerrostuneet jäätikköjokien kasaamasta aineksesta jääkauden aikaiseen mereen tai jääjärveen o syntypaikan suhde jään reunaan vaikuttaa deltan pinnanmuotoihin o deltan proksimaalireuna jyrkkä ja usein kuolleen jään kuoppien (suppien) rikkoma. Lakialue tasainen ja distaalireuna jälleen jyrkkä. Sanduri (outwash plain) o muodostuu jäätikön etumaastoon kuivalle maalle o muoto usein viuhkamainen ja pinta viettää selvästi jyrkemmin distaalireunaa kohden kuin deltoissa o pintaa rikkovat useat uomat ja sanduri päättyy vähitellen huomaamattomasti (vrt. deltan jyrkkä distaalireuna) Sandurdelta o sandurin ja deltan muodostama kompleksi; deltan päälle kerrostui sandur
5 Kame-muodostumat a) Kamekumpu (kame) o erillinen, pääasiassa glasifluviaalisesta materiaalista muodostunut kasautuma o muodoltaan pyöreitä, soikeita tai pitkänomaisia (kuitenkin lyhyitä) o suunta ei ole tarkkaan määräytynyt o syntyneet jään reunaan pieninä deltan alkioina, jäässä olevaan railoon tai jään pinnalla olevaan painanteeseen b) Kame-terassit (kame terrace) o kallio- tai moreenimäkien rinteisiin liittyviä terassimaisia glasifluviaalisen materiaalin kasautumia o laaksojäätikön reunan ja vuorenseinämän kontaktissa palmikkojoki, jonka kerrostumat jäävät rinteelle terassiksi jään sulaessa o suurmuotona tarkasteltuna pinta on yleensä tasainen ja se viettää loivasti pituussuunnassa o Pohjois-Suomessa tunturien ja vaarojen rinteillä c) Kame-maasto l. kame-topografia o glasifluviaalisesta materiaalista muodostunut kumpuinen ja kuoppainen maasto, joka on syntynyt hautautuneen jään tai jäälohkareen sulaessa o usein harjujaksojen yhteydessä Reunamuodostumat (ice marginal formations) o komplekseja, jotka sisältävät lajittuneen aineksen lisäksi myös lajittumatonta ainesta eli moreenia o jäänreunan suuntainen o syntyneet deglasiaation pitkäaikaisen (toista sataa vuotta) pysähtymisen seurauksena o Salpausselkien synnyn kolmivaiheinen prosessi: 1. jään reunan eteen syntyi päätemoreeniselänne 2. moreenimuodot peittyivät glasifluviaalisella aineksella, yleensä deltoja, myös sandureita ja sandurdeltoja 3. rantavoimat muotoilivat kerrostaen ja kuluttaen, tasoittivat muodostumien laet Sora-ja hiekkakentät (gravel and sand fields) o usein sandurien ja deltojen alkioita Savikot (clay soils) o tasoittavat merkittävällä tavalla pienmuotoja, esim. syvien painanteiden tasaiset savikot ja kallioperän päällä olevat kumpumaiset savikot o subakvaattisilla alueilla n. 10 20 m korkeimman rannan alapuolella o kerrostuneet Itämeren eri vaiheisiin ja paikallisiin jääjärviin o laajoja savikoita Etelä- ja Lounais-Suomessa, jopa 30 m paksuja o lustosavet eli kerralliset savet savikronologia
6 II) GLASIFLUVIAALISET KULUTUSMUODOT jäätikön alla ja sisällä virtaavan veden paine kova eroosio voimakasta Lieveuomat (lateral drainage channels) o jäätikön ja rinteen kontaktiin syntyneitä sulavesiuomia o poikkisuoraan rinteen suuntaa vastaan o yleensä viettosuunta on rinnettä alaspäin o esiintyvät usein sarjoissa: uusi lieveuoma syntyy aina uuteen kohtaan jäätikön pinnan madaltuessa o esim. Kittilän Lainiotunturilla 121 uomaa 247 m:n korkeusvälillä eli noin 2 metrin välein Ylitysuomat eli satulauomat (overflow drainage channels) o jäätikköjokien leikkaamia uomia o tunturien ja vaarojen harjanteita katkovia suoria, jyrkkärinteisiä, poikkileikkaukseltaan V- muotoisia, lyhyitä, syviä laaksoja, joilla yleensä on selvä alku ja loppu (syntyneet kuin ilmasta ) o uoman suulla voi olla esim. sanduri tai delta o seuraavat usein murroslinjoja o synty: a) subglasiaalisesti b) avoimien railojokien leikkaamina c) tunturin ja jäätikön patoama paikallinen jääjärvi purkautuu tunturiharjanteen yli Subglasiaaliset uomat (subglacial channels) o usein lieveuomien kokoojauoma o syntyneet jäätikön reunavyöhykkeen pohjalla olleeseen sulamisvesitunneliin o uomiin usein kasaantunut glasifluviaalista materiaalia harjumaisiksi muodostumiksi Ekstramarginaaliset uomat (extramarginal channels) - jäätikön reunan ulkopuolella virranneiden sulamisvesien kuluttamia - usein deltojen ja sandureiden pinnalla, joskus myös moreenissa Hiidenkirnut (pot hole) o virtaavan veden pyörrekulutuksen (yhdessä kivien ja hiekan kanssa) vaikutuksesta syntyneitä jopa 10 m syviä kirnuja o Suomessa luetteloitu noin 2000 kpl, suurin osa Etelä-Suomessa Suppakuopat (kettle hole) o kuolleen jään kuopat o maa-aineksen sisään jäänyt jäälohkare sulaa, paikalle muodostuu pyöreähkö kuoppa o usein harjumaiseman yhteydessä, jolloin supan pohjalla voi olla lampi o voi syntyä myös moreeniainekseen
7 3. EOLINEN KORKOKUVA Eolinen- eli tuulen toiminta kuljettaa ja kasaa ainesta, ja saa aikaan erilaisia muodostumia. Tuulen kuljettama aines on hyvin lajittunutta ja pyöristynyttä, raekoko vaihtelee välillä 0,06 0,6 mm. Tuulen nopeuden on oltava yli 5 m/s, jotta se saa hiekan liikkeelle. Hienoimmat partikkelit ( pöly ) kulkeutuvat suspensiossa, karkeampi aines (hiekka) saltaation avulla. Tuulen toiminta ja tuulieroosio ovat voimakkaimmillaan kasvipeitteettömillä alueilla. - deflaatio: tuuli nostaa ja kuljettaa irtonaista materiaalia - abraasio: hiekkapuhallus Suomessa eolinen toiminta on päässyt vaikuttamaan korkokuvaan etenkin jäätiköitymisen jälkeisellä ajanjaksolla (sisämaa) ja rannikkoalueilla. A) Periglasiaaliset dyynit Dyynien muodostuminen alkoi, kun mannerjäätikkö perääntyi. Periglasiaaliajan maaperä oli paljas ja kasvipeitteetön, ilmasto tuulinen ja kuiva. Etenkin aikavälillä 9 000 8 000 v.s syntyi paljon dyynejä. erityisesti glasifluviaalisen toiminnan kerrostamat hietikot olivat alttiita eoliselle toiminnalle dyynejä muodostui laajoille alueille lähes samanaikaisesti dyynit saattoivat vaeltaa useita kilometrejä paraabelidyynit pääosa dyyneistä syntyi luoteistuulten vallitessa Dyynit olivat aktiivisia useita satoja vuosia, ennen kuin kasvillisuus sitoi ne (esim. Rokuanvaaralla 9000 8500 v.s.). Seurasi atlanttinen kausi, lämmintä ja kosteaa eolinen toiminta väheni. Niin sanotun Pienen Jääkauden (1500 1800 l.) aikana eolinen toiminta voimistui uudelleen. Rannikkoalueille syntyi uusia dyynejä, sisämaassa syntyi uusia deflaatioaltaita ja vanhoja dyynejä rikkoutui. Pääosa Suomen dyyneistä on fossiilisia, sisämaassa syntyneitä dyynejä, usein glasifluviaalisten kerrostumien yhteydessä laajoina kenttinä (Salpausselät, Rokua, Hietatievat Enontekiöllä, Kiellajoen dyynit Inarissa). Pohjois-Suomessa on uudelleen aktivoituneita dyynialueita (mm. Enontekiön Munnikurkkiossa, Kaamasjoella ja Kiellajoen alueella). Esimerkiksi matkailukäytön tai poronlaidunnuksen aikaansaama kuluminen saattaa osaltaan aktivoida fossiilisia dyynejä. B) Rannikoiden dyynit esim. rantavehnään pysähtyvä hiekka muodostaa ns. alkiodyynin, joka siirtyy maalle päin ja muodostaa lopulta rantaviivan suuntaisen dyynivallin rannikkodyynin kehitys: alkiodyyni esidyyni vaeltava dyyni fossiilinen dyyni alkio- ja esidyynin välissä on usein pinnaltaan kivinen kulutuspinta, ns. deflaatiopinta Rannikkoalueilla on edelleen aktiivisia dyynejä (mm. Yyterissä, Kalajoella ja Hailuodossa).
8 I) EOLISET KASAUSMUODOT Dyynit (dunes) - eri tyyppejä johtuen tuulen suunnasta ja voimakkuudesta, hiekan laadusta ja määrästä sekä kerrostumisalustan luonteesta - muodostuma-alueita ovat aavikot, hiekkarannat ja periglasiaaliset alueet Poikittaisdyynit (longitudinal dunes) o rannikolla (myös aavikoilla) suoria hiekkaharjanteita, suuntautuneet kohtisuoraan vallitsevaa tuulensuuntaa vastaan, syntyy nykyäänkin (Kalajoki, Yyteri, Hailuoto) Paraabelidyynit (parabolic dunes) Lössi (loess) o suurin osa fossiilisista dyyneistä on paraabelidyynejä, joiden sakarat aukeavat tuulen suuntaa vastaan o hienoin sedimenttiaines kulkeutui tuulen mukana kauas jäätikön reunasta, kerrostui lössiksi o silttiä (hiesu-hieta: raekoko alle 0,2 mm, lajittunutta) o ei kerroksellisuutta, hiukkasten välinen koheesio suuri o lämmin lössi peräisin aavikolta (Kiina, jopa 70 m paksuja) o kylmä lössi peräisin periglasiaalisilta alueilta o Fennoskandiassa lössikerrostumia vähän, sillä mannerjäätikköä seurasivat suuret jääjärvet o Suomessa Lammin lössi & Pohjois-Karjalan supra-akvaattisilla vaaroilla II) EOLISET KULUTUSMUODOT Deflaatiopinnat (blowouts) o tuuli irrottaa ja kuluttaa hienon aineksen pois, jäljelle jää kuoppa jossa karkeampaa ainesta (halkaisija m km, syvyys muutama metri) 4. LITORAALINEN KORKOKUVA Etenkin aallokko, mutta myös tyrskyt, rantavirtaukset, jäätyminen ja tuuli aikaansaavat rannoilla eri pinnanmuotoja. o eroosiorannat o akkumulaatiorannat (rantavalleja, särkkiä) Rantavallit (beach ridges) o aallokko kasaa hiekkaa (= lajittunutta ainesta) rannalle rannan suuntaiseksi valliksi
o syntyvät kovan myrskyn aikana vedenpinnan ollessa normaalia korkeammalla joko tyrskyn kasaamina kuivalle maalle tai aallokon kasaamina korkealla olevalle vedenpinnan alle, jolloin ne vedenpinnan laskiessa jäävät kuivalle maalle o Suomessa paljon muinaisia rantavalleja glasifluviaalisten kerrostumien liepeillä o voi olla kymmeniä peräkkäin osoittamassa muinaista rannan asemaa o esim. Pohjanmaalla on usein pitkiä, 1 3 metrin korkuisia rantavalleja, kaartoja, alekkaisina sarjoina, joita sopivissa paikoissa voidaan seurata kymmeniä kilometrejä esim. Oulujoen eteläpuolella Rokuanvaaralta Perämeren rannikolle tai Kalajoelle o rantavallin paljastuessa tuuli pääsee siihen käsiksi, kuluttaa sitä tai kasaa sen päälle dyynin rantadyynivalli (ilmakuvilta mahdoton erottaa dyyneistä ja rantavalleista) 9 ROKUANVAARA Sijaitsee Oulujärven luoteisosassa Vaalan, Utajärven ja Muhoksen alueella. Alue muodostuu glasifluviaalisesta harjukompleksista, joka on jääkauden jälkeen joutunut eolisten ja litoraalisten prosessien kohteeksi. Rokuanvaaralla esiintyviä maanpinnan muotoja Harju - syntynyt jäätikköjoen lajitellessa ja kerrostaessa ainesta - Rokuanvaaran pohjamuoto Suppakuopat - syntyneet hautautuneiden jäälohkareiden sulaessa harjualueella - erityisesti länsi- ja keskiosissa - koko vaihtelee muutamasta kymmenestä metristä 1,5 km x 0,4 km kokoon, syvyys muutamasta metristä 40 metriin - useimmat kuivia Kame - syntyneet glasifluviaalisen tasangon rikkoutuessa hautautuneen jään sulettua - kametopografiaa (Pookivaaralla ja luoteisosan järvialueella) ja yksittäisiä kamekumpuja - kametopografia koostuu erikokoisista kumpareista, joiden leveys ja pituus sadasta muutamaan sataan metriin ja korkeus 10 30 m Paraabelidyynit - syntyneet länsi- ja luoteistuulien kasatessa glasifluviaalista ainesta - peittävät lähes koko Rokuanvaaran päällisen alueen - pituus muutamasta kymmenestä metristä kahteen kilometriin, leveys 10 250 m, korkeus 2 24 m, dyynien länsi- ja luoteissivu loiva, itä- ja kaakkoissivu jyrkkä Deflaatiomuodot - syntyneet tuulen kuluttaessa ja kasatessa dyynien ainesta - jaetaan primaarisiin (dyynien välissä) ja sekundäärisiin (dyynin harjalla) tuulipurtoihin Rantavallit - syntyneet aallokon kasatessa hiekkaa rannan suuntaisiksi valleiksi - reunustavat Rokuanvaaraa 30 100 m välein
10 - rantavallien leveys muutamasta muutamaan kymmenen metriä, pituus muutamasta metristä 3 4 kilometriin ja korkeus vähintään muutama metri 5. BIOGEENINEN KORKOKUVA Pinnanmuotojen yhteydessä biogeeninen eli eloperäinen korkokuva tarkoittaa alueita, joilla eloperäinen aines muodostaa maaperän (=suot). Suot peittävät lähes kolmanneksen Suomen maapinta-alasta. Suuri osa soista on kehittynyt viimeisen jääkauden päätyttyä. Kosteiden ilmastovaiheiden aikana niiden leviäminen on ollut nopeaa, kun taas kuivina aikoina (esim. 7000 6000 v.s.) leviäminen on ollut lähes pysähdyksissä. Soita voidaan luokitella monin eri perustein Soiden jako kahteen pääluokkaan vesitalouden ja ravinteikkuuden perusteella 1) Ombrotrofiset suot (sadevesisuot) - suo saa vettä ja ravinteita pelkästään sateen ja ilmalaskeuman kautta 2) Minerotrofiset suot (pohjavesisuot) - suo saa vettä ja ravinteita sekä pohja- että pintavesistä Soiden jako kasvupaikkatekijöiden ja suokasvillisuuden mukaan Soiden päätyyppiryhmät: 1. Korvet metsäisiä kuusta, koivua, leppää 2. Rämeet mäntyjä, koivuja, runsaasti varpuja, joskus kuusta 3. Nevat karuja avosoita 4. Letot runsasravinteisia avosoita Päätyyppiryhmät jakautuvat suotyypeiksi: ekologisesti samanlaisille paikoille muodostuu samanlainen kasvillisuus Laajoilla soilla kasvupaikkatekijät vaihtelevat suon eri osissa, eli yksi suo käsittää useita eri suotyyppejä suoyhdistymätyypit 1. Keidassuot (kohosuot) - keskusta ympäristöä korkeammalla - korkokuvaa leimaa konsentrisuus, kehämäisesti kiertävät kermit ja kuljut 2. Aapasuot - tyypillisiä jänteet ja rimmet, jotka sijoittuvat kohtisuoraan gradientin suhteen 3. Palsasuot - luetaan aapasoihin (ei jänteitä eikä rimpiä) - palsat eli ikiroutakummut näkyvät peruskartalla + Rinnesuot - rinteisiin muodostuneet suot
11 6. POLYGENEETTINEN KULUTUSKORKOKUVA Maan kamara voidaan jakaa pinnanmuotojensa syntytavan perusteella niin sanottuihin korkokuvatyyppeihin, joista yksi on polygeneettinen kulutuskorkokuva (muita mm. glasigeeninen, glasifluviaalinen ym. edellä läpi käydyt). Polygeneettisen kulutuskorkokuvan synty Suomessa - erilaiset endogeeniset prosessit tuottaneet hyvin monimuotoisen kallioperän - pitkäaikainen maa- ja kallioperän rapautuminen ja kuluminen eri ilmastovyöhykkeissä - lukuisat jäätiköitymisvaiheet - Itämeren eri merivaiheet Maanpeitteen ohuuden takia pääosa Suomen pinnanmuodoista aiheutuu suoranaisesti kallioperästä. Maanpinnan kohoumilla on usein kalliosydän. Pinnanmuotoihin vaikuttaa murrokset ja rakoilu aikaansaavat mosaiikkimaisen topografian - Kivilajien rakoilu - rako = rakoilu kivilajille tyypillinen ominaisuus halkeilla tietyllä tavalla sen tullessa maanpinnan lähelle - rakoilun syitä o paineen väheneminen o rapautuminen o lämpötilan vaihtelut o kallioperässä esiintyvät liikunnot - suuri merkitys pinnanmuotoihin - vähän rakoillut kallio on kestävä, paljon rakoillut heikompi - Murrokset ja ruhjevyöhykkeet - murros = syntynyt maankuoren liikuntojen (mm. poimutusten) seurauksena, kalliolohkot usein liikahtaneet murroksia pitkin - murroksien koko vaihtelee pienistä hyvin suuriin syvämurroksiin, jotka syntyneet murroksen suunnan yhtyessä jäätikön virtaussuuntaan - ikä vaihtelee - murroksien indikaattoreita kartalla o kapeat ja syvät laaksot, jotka melko suoria o laaksoissa kallioseinämiä, jotka usein korkealla ja jyrkkiä o em. kalliojyrkänteet sijoittuvat tyyppitapauksessa samoille linjoille o järvien suorat, pitkät ja usein syvät lahdet o jokien kulmikkuus o samojen suuntien toistuminen Kivilajien kovuuserot vaikuttavat osaltaan pinnanmuotoihin. Esim. kvartsiittihuiput, kuten Koli ja Vuokatti Korkeuserot voivat olla syntyisin myös maankuoren liikkeistä lohkoliikunnot, joiden seurauksena syntyneet horstit (esim. Saariselkä) ja karstit (esim. Lounais-Suomen saaristo)
12 LIITE. ESIMERKKEJÄ ERI MUODOSTUMISTA Kuva 1. Mene https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/ klikkaa xy syötä NE koordinaatit (Taulukko 1) klikkaa lisää merkintä ja zoomaa lähemmäs. Huom. vasemmalta pääset valitsemaan mitä karttatasoa haluat käyttää. Taulukko 1. Muodostumia ja niiden sijaintikoordinaatit (ETRS-TM35FIN). Glasigeeniset muodostumat NE koordinaatit Drumliini 7327695: 600535 Drumliini (+harju) 7327145: 592011 Drumliini + vakouma 7294091: 620549 Drumliini + vakouma 7617099: 354463 Kumpumoreeni 7404822: 506220 Rogen-moreeni (länteen päin myös paljon De Geer-moreeneja) 7030999: 231205 Rogen-moreeni 7099338: 366366 Glasifluviaaliset muodostumat Harju 6995121: 647991 Delta (+harju) 7619726: 319406 Sanduri * 7603291: 428184 Kamemaasto + suppa (harjun laajentuma) 7252230: 575391 Lieveuoma 7657287: 281863 Ylityskuru (Rumakuru) 7585498: 520354 Ylityskuru (Kulmakuru) 7593271: 511046 Eoliset muodostumat Poikittaisdyyni 7103147: 324200 Deflaatiopinta ja paraabelidyyni 7213213: 386469 Deflaatiopinta ja paraabelidyyni 7217371: 396459 Litoraaliset muodostumat Rantavallit 7192668: 394830 Rantavallit 7218317: 395091 Rantavallit 7121022: 347501 * Google subglasiaalinen delta Sora- ja hiekka- ja hietakerrostumat s. 63 sama sanduri http://tupa.gtk.fi/julkaisu/erikoisjulkaisu/ej_046_pages_051_076.pdf